355-6 SIPOONRANNAN SLUUPPI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "355-6 SIPOONRANNAN SLUUPPI"

Transkriptio

1 Kortteli, Korttelisuunnitelma ja rakennustapaohje SPOONRANNAN SLUUPP

2 a va r c SPOONRANTA Kortteli AO- Korttelisuunnitelma ja rakennustapaohje Yleistä - Kaavan sallima rakennusoikeus asunnoille yhteensä 10 kem - Rakennusoikeus talousrakennuksille yhteensä 00 kem Tontit Kortteliin muodostetaan kuusi tonttia. Tonttien pinta-al ov m. Kahdesta tontista voi muodostaa yhden. Rakennusoikeus ja rakennustapaohjeet ov tonteilla sam. Rakennukset Muoto Rakennuksen tulee olla asemakaavan mukaisesti yksikerroksinen. Rakennusoikeus määräytyy asemakaavasta. Tontteja on mahdollista yhdistää jolloin sen rakennusoikeus on kaksinkertainen asuinrakennusoikeuden osalta apurakennusoikeuden säilyessä samana. Sijoitus tontille Rakennus tulee sijoittaa tontille viitesuunnitelman periateen mukaisesti siten, että se mahtuu kokonaisuudessaan tähän korttelisuunnitelmaan merkityn rakennusalan sisään. Rakennusalueen rajan ylittäminen edellyttää rakennuslautakunnan poikkeamisluvan hakemista ja palomääräysten toteuttamista. Rakennuksen yksi sivu on sijoitettava rakennusalueen reunaan viitesuunnitelman mukaisesti. Rakennuksen reuna sijoitetaan 00mm etäisyydelle tontin rajasta. Rakennuksen maanalaiset perustusrakenteet tulee sijoittaa kokonaan oman tontin puolelle. Rakennuksen asuintil tulee sijoittaa rakennukseen siten, että sen pohjoisen puoleinen julkisivu jää umpinaiseksi ja osastoidaan paloluokkaan. Umpinaiselle julkisivulle voidaan kuitenkin sijoittaa valoaukkomaisia, esim. lasitiilipintoja tai palomääräykset täyttäviä pieniä läpinäkymättömiä ikkunoita. Asuinhuoneiden pääavautumissuuntaan tulee jättää vähintään 8 metriä vapaa tilaa. Autotalli ja rakennuskohtainen tekninen tila sijoitetaan rakennuksen kadunpuoleiseen päätyyn. Ajo autotalliin tapahtuu asuinrakennuksen pitkältä kaakkoissivulta. Autotallin eteen aan ajoneuvon kääntötila joka mahdollistaa auton kääntämisen omalla tontilla. Asuinrakennuksen pääsisäänkäynnin yhteyteen voidaan sijoittaa astorakennus viitesuunnitelman mukaisesti. Asuntokohtainen jäteastia sijoitetaan ajotien läheisyyteen vähintään metrin päähän naapurin rajasta. Jäteastia tulee raja aidalla. Julkisivut Meriaalit Julkisivujen pääasiallisten meriaalien tulee olla vaaleaa rappausta, ruukintiiltä ja vaakasuuntaista lankkuverhoilua. Muita meriaaleja saa käyttää ainoastaan tehosteenomaisesti. Varastorakennuksen julkisivumeriaali on vaakasuuntainen lankkuverhoilu. Kot Ktomuoto Rakennuksen ktomuodon tulee olla viitesuunnitelman mukainen loiva harjakto. arjan suunta on esitetty viitesuunnitelmassa. Ktokaltevuuden tulee olla kadun suuntaan 1/0 ja meren suuntaan 1/8. arjan maksimikorkeus on merenpinnasta ja sen tulee sijaita vähintään 1 metriä merenpuoleisesta tontin rajasta. Räystäiden tulee olla avoräystäitä ja niiden vähimmäispituus ulkoseinästä on sivuilla 700mm ja päädyissä 00mm. Meriaalit Vesikon meriaalina tulee olla alushuopakteella. Vesikon väri voi olla musta, tumman harmaa tai tumman ruskea. Ktousteet ov kon värisiä. Täydentävät rakenteet Rantarakenteet Tontin rannan puoleiselle sivulle on rakennettava aallokolta ja meriveden nousemiselta suojaava rakenne, esimerkiksi tukimuuri, jonka ylimmän korkeusaseman tulee olla vähintään +.0m merenpinnasta (N0-järjestelmä). Terassit Rakennukseen liittyvät terassit ja ulkoporta ov puu- tai kivirakenteisia ja niitä rajaav tukimuurit puu- tai kivirakenteisia. Rakennusmassaan suoraan liittyvien terassien tulee olla pääosin kettuja. Osa terassista on mahdollista lasittaa liukulasein jos lasitettava alue sijoittuu rakennusalan sisään. Piha-alueet Aid Rakennuksen seinälinjan jkeeksi rannan suuntaan tulee rakentaa 10cm korkea aita joka ulottuu rantakiveykseen saakka. Aidan tulee olla puurakenteinen ja toteutettu vaakasuuntaisesta lankusta. Kadun puoleiselle tontin rajalle tulee istuttaa pensasaita. Pensasaidan taakse metrin etäisyydelle kulinjasta voi toteuttaa metallirakenteisen 10cm korkean pinnasäleaidan liukuportteineen. Laiturit Jokaiselle tontille saa toteuttaa vesialueen rajasta enimmillään 10 metrin mittaisen pienvenelaiturin. Laiturin tulee sijaita tontin keskialueella vähintään neljän metrin etäisyydellä tonttien rajalinjasta. Laiturin viereen omalle vesiosuudelle voidaan sijoittaa 1- poijua veneen kiinnitystä ten. Pintameriaalit ja istutukset Tontin kulinjaan liittyvä ja autotallin edessä oleva liikennealue tulee kivetä betoni- tai luonnonkivin. Rantaviivan vastaiselle rajalle tulee toteuttaa kaavamääräysten mukainen rantakivipenger. Rakentamtomien piha-alueiden tulee olla kokonaisuudessaan istutettuja ja nurmetettuja. Jokaiselle tontille tulee istuttaa keskikokoisia puita Arkkitehtitoimisto Ac Oy Liitteet: - asemapiirustus, korttelisuunnitelma 1/00, tonttileikkaus, korttelisuunnitelma 1/7, luonnokset viitesuunnitelman erillistalosta 1/100, Värit Julkisivun pääväreinä tulee käyttää murrettuja ruskean, harmaan ja tiilenpunaisen sävyjä. Rappauksen tulee olla valkoinen. Sokkelien tulee olla tumm. p f

3 ap ajo jäte putkirasite 0 ap 0 ap 0 AO- 0 ap ap ajo ajo ajo ajo ajo jäte jäte jäte jäte jäte LLLÖRNTE 0 00 ap SPOONRANTA Kortteli AO- 0 putkirasite 1 Korttelin rakennusoikeus yhteensä 10 kem Rakennusoikeus talousrakennuksille yhteensä (0kem /as) 00 kem Tonttikohtaiset al ja rakennusoikeudet: Tontti Pinta-ala (m ) Rakennusoikeus (kem ) -1 0, vesialue , vesialue , vesialue , vesialue , vesialue , vesialue Kaavan sallima rakennusalueraja Kaavan sallima enimmäiskerrosala Viitesuunnitelman mukainen rakennusala - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, Korttelisuunnitelma 1/

4 TONTN RAJA SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo TONTTLEKKAUS 1 / TONTN RAJA +7,7 1 +, +, VS +,00 TER. +,98 O +,00 K ALL AT +,8 +,0 LLLÖRNTE +,0 MAANPNTA RAKENNUSTEN VÄLESSÄ 1 NYKYNEN MAANPNTA (LKMÄÄRÄNEN) +0,0 ±0,00 LATUR

5 - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo POJA 1/ TERASS O RT K LT P S KT VAR AT (KR) (PPK) K VS VS +,8 Y u m U JK PK +,00 ET ALL VS TERASS (lasitusoptio) +,98 WC TK V SSK. +,98 RAKENNETYT RAKENNETYT 7mm 0mm +mm 0mm mm 0mm >0mm Rakennusalueen raja Js sivu RAKENNETYT VAR +,8 7mm 0mm +mm US 0mm mm 0mm >0mm asto maaainen x0 k 00, puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm US asto puurunko 8mm 1mm 7mm 0mm +mm 0mm mm 0mm >0mm asto maaainen x0 k 00, puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm US asto puurunko 8mm 1mm teräsranka VS laoitus, vesieriste betoniväliseinäelementti tasoite VS puupaneeli tuuletusrako alumiinipaperi teräsranka, betoniseinäelementti 8mm vesieriste, laoitus VS teräsranka, villa 1mm 8mm 1mm 100mm asto maaainen x0 k 00, teräsranka VS

6 - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo LEKKAUS 1/ TONTN RAJA TONTN RAJA RAKENNETYT +7,7 +, 1 RAKENNETYT tuulettuva VS alustila 7mm 0mm +mm 0mm mm 0mm >0mm +, +,00 TER. MAANPNTA RAKENNUSTEN VÄLESSÄ +,98 asto maaainen O +,00 K ALL AT +,8 7mm x0 k 00, 1 0mm +mm puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm 0mm mm RAKENNETYT 0mm US asto >0mm 8mm puurunko 1mm +,0 LLLÖRNTE +,0 NYKYNEN MAANPNTA (LKMÄÄRÄNEN) 7mm 0mm +mm 0mm mm 0mm >0mm asto maaainen x0 k 00, puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm US asto puurunko 8mm 1mm teräsranka VS laoitus, vesieriste betoniväliseinäelementti tasoite VS puupaneeli tuuletusrako alumiinipaperi teräsranka, betoniseinäelementti 8mm vesieriste, laoitus VS teräsranka, villa 1mm 8mm 1mm 100mm asto maaainen x0 k 00, puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm teräsranka VS laoitus, vesieriste betoniväliseinäelementti tasoite VS puupaneeli tuuletusrako alumiinipaperi teräsranka, betoniseinäelementti 8mm vesieriste, laoitus VS teräsranka, villa 1mm 8mm 1mm 100mm

7 - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo JULKSVUT 1/ JULKSVU ETELÄÄN RAKENNETYT MATERAALT 1 7mm 0mm +mm 1 KONESAUMATTU PELTKATE BETONSOKKEL JULKSVULANKKU, MAALATTU RATTU TL ALUMN-KKUNA JA -OV, PELLTYKSET KRKAS LAS LUONNONKVPNTANEN MUUR JULKSVU LOUNAASEEN asto maaainen 0mm mm 0mm >0mm x0 k 00, puhtaaksi muurtu tiili (tai raptu) 8mm 0mm

8 - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo JULKSVUT VE 1/ JULKSVU ETELÄÄN MATERAALT 1 KONESAUMATTU PELTKATE BETONSOKKEL JULKSVULANKKU, MAALATTU VALKONEN RPAUS ALUMN-KKUNA JA -OV, PELLTYKSET KRKAS LAS LUONNONKVPNTANEN MUUR 1 7 PNTAANSAUMATTU RUUKNTL 7 JULKSVU LOUNAASEEN

9 - SPOONRANNAN SLUUPP Kortteli, erillistalo Aluejulkisivu

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE

Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE Asia 542 / 713 / 2006 Tämä rakennustapaohje on laadittu kirkonkylän asemakaavan ja asemakaavamuutoksen uudisrakentamista

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä

Lisätiedot

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN RUSKON KUNTA 1 / 5 Tekninen osasto PL 69 21291 RUSKO MUNITTULAN ASEMAKAAVA- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET JOHDANTO Munittulan kaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn Ruskon kirkonkylän

Lisätiedot

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE YLEISET OHJEET Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Tarkoituksena on ohjata Kotipuiston

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti. Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00->

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET + KATUKOROT + KUNNALLISTEKNIIKAN LIITTYMÄT + TONTIN MAASTO JA MAAPERÄ (MAAPERÄTUTKIMUS JA VAAITUS)

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2.

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2. HANKESELOSTUS 1 (10) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 4905 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille kaupunkirakenteelle. Tiukat

Lisätiedot

Uusihaan asemakaava, A3901 Erillispientalojen korttelialueet (AO) korttelit 3901 3904 sekä korttelista 3905 tontit 2-5

Uusihaan asemakaava, A3901 Erillispientalojen korttelialueet (AO) korttelit 3901 3904 sekä korttelista 3905 tontit 2-5 0..0 Rakennusvalvonta, p. 88 8 kaavoitus: Pasi Aromäki, p. 88 80, Eveliina Eteläkoski, p. 88 809 Uusihaan asemakaava, A90 Erillispientalojen korttelialueet () korttelit 90 90 sekä korttelista 90 tontit

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE,

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, 1 VIHDIN KUNTA Ympa 29.01.2004 VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, kaava 29 AO - KORTTELIT ALUE A KORTTELIT 151-156 ALUE B KORTTELIT 157-160 JA 170 ALUE C KORTTELIT 165-168 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS,

Lisätiedot

Asemapiirustus tontit 1-4 1:600 Rakennusliike A.Vänttilä Oy / Jahtimetsäntien OKT Markkinointi Avario 31.7.2015

Asemapiirustus tontit 1-4 1:600 Rakennusliike A.Vänttilä Oy / Jahtimetsäntien OKT Markkinointi Avario 31.7.2015 9.0 0 8 7 7 8 +8.0 0. 9. 0.8 600 8 006 7 0 -.00- +0.00 +0.0 +0.0 LAUTA-AITA h 00 LAUTA-AITA h 00 +0.00 +0.00 +0.0 Koira-aitaus POLTTOPUUT PYÖRÄT TOMUTUS TOMUTUS EI0 00 PYYKIT 7 000 00 00 PYYKIT 7 000 00

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007

Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007 Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 6.6.2007 Akanrovan asemakaava-alueen rakentamistapaohjeet 1 1 PERUS- JA TUNNSTETEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alueen nimi Sirkka, Levi Kunta Kittilän kunta Kaavan

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

PUSULAN KAUKELANTIEN TONTTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET

PUSULAN KAUKELANTIEN TONTTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET PUSULAN KAUKELANTIEN TONTTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET Nummi-Pusulan kunta Arkkitehtitoimisto A+ 6.5.2008 2 RAKENNUSTAPAOHJEET 1. YLEISTÄ Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista niin että Pusulan

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121 LIITE MUUTETTAVA KAAVAN OSA TAAJAMANOSAN RAJA POISTUU MUUTETTAVA KAAVAN OSA Haapakylä Liite. Hulevesien hallinnan yleissuunnitelma LIITE MAANIITUNLAHTI lv W lv :8 luo- RA 9 hu :9 ol 88: 8 aj o TY : L MAANIITTU

Lisätiedot

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12 1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet

Lisätiedot

PIRTTIALHO ETELÄ RAKENTAMISTAPAOHJEET Pirttialhon toinen vaihe 5.5.2013

PIRTTIALHO ETELÄ RAKENTAMISTAPAOHJEET Pirttialhon toinen vaihe 5.5.2013 PIRTTIALHO ETELÄ RAKENTAMISTAPAOHJEET Pirttialhon toinen vaihe 5.5.2013 32. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT: 3209, 3210, 3211, 3212 ja 3213 Liittyy asemakaavaan 32-002 Rauman kaupungin Tekninen virasto/ Kaavoitus

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 1 VIHDIN KUNTA Ympa 26.09.2006 NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B RAKENTAMISTAPAOHJE AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS, YMPÄRISTÖASIAT/KAAVOITUS MKa YLEISTÄ 2 PÄÄPIIRTEITÄ

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan

Lisätiedot

ASKISTO. Kaavamerkintä. Rak.oik. as.tilaa k- Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite

ASKISTO. Kaavamerkintä. Rak.oik. as.tilaa k- Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite ASKISTO Kortteli Tontti Lähiosoite Kaavamerkintä Pintaala m2 Rak.oik. as.tilaa k- m2 Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta ASKISTO 20035 13 20035 17 20035 18 20035 19 20035 20 Halkotie 20 Halkokuja 3 Halkokuja

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34. HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken

Lisätiedot

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA Rakentamisohjeella tavoitellaan yhtenäistä, ilmeeltään omaleimaista aluekokonaisuutta. Tällaisen asukkaat voivat kokea omaksi paikakseen, jonka veto- ja elinvoima alkavat syntyä

Lisätiedot

PIRTTIALHO LÄNSI RAKENTAMISTAPAOHJEET

PIRTTIALHO LÄNSI RAKENTAMISTAPAOHJEET PIRTTIALHO LÄNSI RAKENTAMISTAPAOHJEET 14.10.2010 YLEISTÄ Rakennushankkeella on oltava pätevyysvaatimukset täyttävä pääsuunnittelija. Tämän tulee ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan ennen varsinaisen rakennusluvan

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin kadun suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin kadun suuntaisesti. Laukaan kunta, Vihtavuori BRITTILÄNRANTA II ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 139-146 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3

Lisätiedot

KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS

KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS SALON KAUPUNKI KASTUN TALON KORTTELI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS SELOSTUS 0.0.00 Asemakaavan muutos koskee Hermannin () kaupunginosan osaa korttelia (tontti), osaa korttelia (tontti) sekä katualuetta. Asemakaavan

Lisätiedot

YLEISTÄ SISÄLLYSLUETTELO. Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ 1. KORTTELIT 3547, 3550 2 reilusti rinteessä

YLEISTÄ SISÄLLYSLUETTELO. Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ 1. KORTTELIT 3547, 3550 2 reilusti rinteessä Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 KORTTELIT 3547, 3550 2 reilusti rinteessä KORTTELIT 3548, 3549, 3551 3553 4 hillitysti huipulla KORTTELIT 3545, 3546 6 tiiviit korttelit,

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET KAUPUNGIN OMISTAMILLE AO-TONTEILLE KORTTELEISSA 86009-86015. Kaupunkisuunnittelu / LTO, MBR 24.2.2009 Raja 24.2.2009 liite 12.1 Alueen yleiskuvaus Alue rajautuu

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa

Lisätiedot

22.10.2007. ÄÄNEKOSKI KUKKONIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Sumiainen) RAKENNUSTAPAOHJEET. KORTTELIT 104 (osa), 110-115

22.10.2007. ÄÄNEKOSKI KUKKONIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Sumiainen) RAKENNUSTAPAOHJEET. KORTTELIT 104 (osa), 110-115 22.10.2007 ÄÄNEKOSKI KUKKONIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Sumiainen) RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 104 (osa), 110-115 i 1 JOHDANTO 1 2 ALUEEN SIJAINTI 2 3 ASEMAKAAVAN TIETOJA 3 3.1 Kaavan rakenne

Lisätiedot

VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET

VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET 12.3.2015 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT: 1914, 1916, 1928 ja 1929 TONTIT: 19-1914-8 12 19-1916-6 12 19-1928-1 4 19-1929-1 5 Liittyy asemakaavaan

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja / 9 Ark Oy 0..0 ,9 m, m, m, m yr -990- -990-0. 0 0 0... 0 ap +9.9 +0.0 +0.... +. +9. 9. -990-0. 0.0 Sibeliuksenväylä 0. 0 0 pergola / melusuoja 0. pergola / melusuoja ap

Lisätiedot

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja Ark Oy, Punavuorenkatu, 000 Helsinki / 0.0.0 JUHOLANKATU, JÄRVENPÄÄ Kortteli, tontit ja R A K E N N U S T A P A O H J E YLEISTÄ Rakentamisohje koskee Järvenpään. kaupunginosan

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET

Lisätiedot

24. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT:

24. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT: KALLIONIKULA 1b RAKENTAMISTAPAOHJEET Kallionikula II:n rakennusvaihe 18.4.2012 24. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT: 2417, 2418, 2419, 2420, 2421, 2422, 2423, 2424, 2425, 2426, 2427, 2428, 2429, 2430, 2431, 2432,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Rakennuslautakunta 19.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Rakennuslautakunta 19.03.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 19.03.2013 Sivu 1 / 1 4795/10.03.00/2012 48 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa ja aloittamisoikeutta koskevista valituksista, lupatunnukset 2012-1213

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

SUUNNITTELUKESKUS OY

SUUNNITTELUKESKUS OY RAKENNUSTAPAOHJEET SUUNNITTELUKESKUS OY /5 9.5.005 Yleistä Rakennustapaohjeiden tavoitteena on auttaa toteuttamaan tasokas viihtyisä, ympäristöönsä sopiva asuntoalue, mikä on kaikkien asianosaisten etu.

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209

PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 PORVOO Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218 Ölstens, Uppstens 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 1 Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ Uppstensin

Lisätiedot

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI 729 91 76 1:97 31 17-5 000-371 86 63-25 984-1:817 165 154 751 725 756 747 724 1907 723 723 725-45 364 - +7880 RAK A 156 +7200 kivimuuri 5 AP KOULU 167 +7300 703 158 +7850 +7000 12.559 +7000 +7000 +7830

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot