Turvapaikanhakijat Vapaan sivistystyön foorumi, , Helsinki Sirkku Päivärinne, maahanmuuttojohtaja Sisäministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvapaikanhakijat 2015. Vapaan sivistystyön foorumi,13.11.2015, Helsinki Sirkku Päivärinne, maahanmuuttojohtaja Sisäministeriö"

Transkriptio

1 Turvapaikanhakijat 2015 Vapaan sivistystyön foorumi, , Helsinki Sirkku Päivärinne, maahanmuuttojohtaja Sisäministeriö

2 Hallituksen maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet Hallituksen julkaisemien toimenpiteiden mukaan hallitsematon muuttoliike on saatava hallintaan ja ihmiset on ohjattava laillisille ja turvallisille reiteille Tarvitaan laajoja toimenpiteitä lähtö- ja kauttakulkumaissa, EU-tasolla sekä kotimaassa Suomen tulee solmia palautussopimukset Irakin, Afganistanin ja Somalimaan kanssa Vapaaehtoisen paluun merkitystä korostetaan

3 Hallituksen toimenpiteitä Hallitus perusti maahanmuuttoa varten ministerityöryhmän Työryhmän puheenjohtajana toimii sisäministeri. Ryhmään kuuluvat mm. pääministeri, ulkoministeri, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ja valtiovarainministeri Ministerityöryhmä muodostaa ja ylläpitää tilannekuvaa turvapaikanhakijatilanteesta sekä seuraa kotoutumisen edistymistä

4 Maahanmuuttopaineet EU- tilannekuvaa Syyrian kriisin pitkittyminen, muut pitkäaikaiset kriisialueet (mm. IRQ, AFG, SOM), Eritrea Pohjois-Afrikan kauttakulkumaiden (uudelleen) lisääntynyt epävakaus Laittomat rajanylitykset eteläisellä ulkorajalla ja Länsi-Balkanin vastaisilla rajoilla lisääntyneet Muuttajavirtojen huomattava kasvu Länsi-Balkanin reitillä Turvapaikkahakemusmäärät jäsenmaissa lisääntyneet Paine siirtynyt Turkin ja Kreikan maarajalta merirajoille Tapahtumat keskisen Välimeren reitillä lisänneet haasteita Eurooppa vastaanottaa 14 % maailman pakolaisista

5 Väestörakenteen tilastoja Ulkomaalaisia henkilöä eli 4 % väestöstä Ulkomailla syntyneitä eli 5,8 % väestöstä keskiarvo EU-maissa 9,7 % (2012). Ulkomailla syntyneistä noin 63 % on syntynyt Euroopassa. Yli puolet ulkomaalaisista asuu Uudellamaalla. Pääkaupunkiseudun asukkaista 14 % vieraskielisiä. nettomaahanmuutto: kaikki (suomalaiset ja ulkomaalaiset ) Lähteet: Tilastokeskus, Eurostat, Väestörekisterikeskus

6 Turvapaikkahakemusten määrä v Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marr as muutos 26% 42% 53% 34% 120% 197% 438% 339% 2582% 1605% 2400% Lähde: Maahanmuuttovirasto Koko vuoden hakijamäärän ennuste noin

7 Suomen hakijamäärä on moninkertaistunut v turvapaikanhakijoita v turvapaikanhakijoita v turvapaikanhakijoita ( ) Vrt. esim. Ruotsi v turvapaikanhakijoita v turvapaikanhakijoita v turvapaikanhakijoita (ennuste) Hakijoiden top-5 kansalaisuudet Suomessa (v. 2015) Irak (18 648), Afganistan (3 289), Somalia (1 906), Albania (728), Syyria (660) 7

8 Turvapaikanhakijat Pohjoismaissa vuosina /2015 RUOTSI* yksin tulleet alaikäiset NORJA** yksin tulleet alaikäiset TANSKA*** yksin tulleet alaikäiset SUOMI**** yksin tulleet alaikäiset Tanskan osalta luvut tammi-syyskuu 2015 Lähteet: Migrationsverket*, Utlendingsdirektoratet**, Udlændingestyrelsen***, Maahanmuuttovirasto****

9 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ja hätämajoituspaikat Aikuisille ja perheille tarkoitettuja vastaanottoyksiköitä on yhteensä 115. Vastaanoton piirissä noin hlöä (aikuisia/perheitä). Kolari Kemijärvi Rovaniemi Tornio järjestelykeskus Tornio Tervola Kemi Pudasjärvi Kuusamo Sundom Maalahti Korsnäs Harjavalta Laitila Turku Nauvo Ylihärmä Vaasa Kristiinankaupunki Liminka Pietarsaari Oravainen Lappajärvi Kauhava Seinäjoki Keuruu Mänttä-Vilppula Oulu Muhos Ruukki Kajaani Siilinjärvi Suolahti Saarijärvi Kuopio Suonenjoki Petäjävesi Jyväskylä Pieksämäki Jämsä Pori Ruovesi Kihniö Joutsa Tampere Orivesi Mikkeli Ylöjärvii Kokemäki Kangasala Iittala Lammi Heinola Punkalaidun Lahti Kouvola Hämeenlinna Hamina Forssa Renko Nurmijärvi Kotka Salo Vihti Porvoo Helsinki Kirkkonummi Raasepori Espoo Vantaa Joutseno Lieksa Kontiolahti Liperi Kitee Parikkala

10 Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodit ja tukiasunnot Alppikadun Tukiasumisyksikkö Helsinki Espoo hätämajoitus ryhmäkoti Olari Espoon hätämajoitus Hilan Leirikeskus Kirkkonummi Espoon hätämajoitus hotelli Espoon ryhmäkoti A, B, Lippajärvi Espoon ryhmäkoti C, D, Gumböle Espoon ryhmäkoti yksityismajoitus Espoon ryhmäkoti, Matinkylä Haukiputaan tukiasumisyksikkö Heikkilän tukiasumisyksikkö, Turku Huittisten tukiasumisyksikkö Hämeenkyrön hätämajoitus Hämeenkyrön ryhmäkoti (Pihlajakoti) Hämeenkyrön tukiasumisyksikkö (kaarihovi) Kajaanin ryhmäkoti Kauklahden tukiasumisyksikkö Kivilahti perheryhmäkoti Espoo Kontiolahden ryhmäkotipaikat Kotka, Koivulan ryhmäkoti Kristiinankaupungin Villa tukiasumisyksikkö Kuusamon vastaanottokeskuksen alaikäispuoli Kärkelän tukiasumisyksikkö Lakisto 1 / Pohjantorni tukiasumisyksikkö, Espoo Lakisto 2 / Pyytorni tukiasumiyksikkö, Espoo Leppävaaran tukiasumisyksikkö, Espoo Mänttä-vilppula ryhmäkotipaikat Oravainen Ruths ryhmäkoti Oulun ryhmäkoti+ tukiasumisyksikkö Oulunseudun ryhmäkoti ja tukiasunnot - Albertinkulma Pansion (SPR)tukiasumisyksikkö, Turku Seinäjoen ryhmäkoti- ja tukiasumisyksikkö SPR tukiasumisyksikkö Siuntio Suolahden ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö Suonenjoen tukiasumisyksikkö Säynätsalon tukiasumisyksikkö Söörmarkun ryhmäkoti Tampereen ryhmäkoti Turku ryhmäkoti Vaajakosken ryhmäkoti Toiminnassa olevat alaikäisyksiköt: Ryhmäkoteja ja tukiasumisyksiköitä 42 Kansanopistoja 19 Yksintulleita alaikäisiä on vastaanoton piirissä noin Kristiinankaupunki Söörmarkku Turku Siuntio Turun kristillinen opisto Oravainen Evangeliska folkhögskolan Norvallan opisto Seinäjoki Alkio-opisto Hämeenkyrö Tampere Huittinen Mänttä-Vilppula Loimaan evankelinen opisto Järvenpään Seurakuntaopisto Kisko Säynätsalo Helsinki Espoo Haukipudas Oulu Vuolle-opisto Rauduskylän Kristilliinen opisto Haapaveden opisto Kotka Bårga folkakasemi Kainuun opisto Kajaani Lieksan kristillinen opisto Suonenjoki Suolahti Vaajakoski Kuusamo Pohjois-Savon opisto Itä-karjalan opisto Kiteen evankelinen opisto Savonlinnan kristillinen opisto Lahden kansanopisto Joutsenon opisto Kontiolahti Valkealan kristillinen opisto

11 Maahanmuuton tulevaisuus 2020 Strategia julkaistiin kesäkuussa 2013 ja siihen pohjautuvan toimenpideohjelman valmistelu käynnistyi syksyllä 2013 Strategiassa arvioitiin Suomeen kohdistuvan maahanmuuton määrää sekä laatua tulevina vuosina, maahanmuuton vaikutuksia yhteiskuntaan ja määriteltiin maahanmuuttoa koskevia tavoitteita Visio: Kansainvälistyvässä Suomessa arvostetaan moninaisuutta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kuuluvat kaikille. Maahanmuutto edistää väestön hyvinvointia ja vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Maahanmuuttajat voivat hyödyntää osaamistaan ja osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Maahanmuutto on ennakoitua ja hallittua. Maahanmuuttopolitiikan suuntaviivoiksi: Suomi on turvallisesti avoin Jokainen löytää paikkansa Moninaisuus on arkea

12 Euroopan unionin toimenpiteitä maahanmuuttokriisin hallintaan 2015 EU:n yhteisistä toimista Välimeren tilanteeseen vastaamiseksi sovittiin huhtikuussa 2015 pidetyssä ylimääräisessä Eurooppa-neuvostossa. Komissio julkaisi toukokuussa 2015 Euroopan muuttoliikeagendan, jossa esiteltiin Välimerellä vallitsevan kriisitilanteen johdosta välittömästi toteutettavat toimenpiteet sekä lähivuosina toteutettavat toimet. Ensimmäisessä toimeenpanopaketissa (27.5.) esiteltiin mm. turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisten siirtojen ensimmäinen hätätilamekanismia käyttöönottoa koskeva esitys Toinen toimeenpanopaketti (9.9.) osoitti tietä EU:n ulkoisille toimille, mm. esitys EU:n yhteiseksi luetteloksi turvallisista alkuperämaista

13 Komissio julkaisi tiedonannon, joka koskee välittömiä toimia muuttoliikekriisiin vastaamiseksi. Komission paketissa korostuvat taloudellisen ja muun avun järjestäminen lähtömaihin, niiden lähialueille ja suurimman paineen alla oleville EU-maille. Lisäksi tuetaan EU:n rajavalvonnan vahvistamista ja hotspot-järjestelykeskusten perustamista. Komissio antoi tiedonannon pakolaiskriisin hallinnan tilanteesta ja täytäntöönpanotoimien etenemisestä mm. Italiassa ja Kreikassa (ml. hotspot-järjestelykeskusten tilanne). Tiedonannossa käsiteltiin myös jäsenmaiden antamia taloudellisia sitoumuksia

14 Heinäkuussa päästiin sopimukseen kiintiöpakolaisten uudelleensijoittamista ja turvapaikanhakijan EU:n sisäisestä siirrosta Italiasta ja Kreikasta, sekä lisäksi syyskuussa hakijan sisäisestä siirrosta. Suomi ottaa 293 kiintiöpakolaista vuosina 2016 ja 2017 Sisäisinä siirtoina Suomi ottaa Italiasta ja Kreikasta yhteensä turvapaikanhakijaa ensimmäiset siirrot Suomeen (40 henkilöä). Länsi-Balkanin maahantuloreitin haasteista järjestettiin ulko- ja sisäministerien konferenssi Alueen maat keskustelivat tilanteesta myös komission johdolla. Kokouksessa sovittiin 17-kohtaisesta toimintasuunnitelmasta

15 Puheenjohtajamaa Luxemburg on kutsunut koolle ylimääräisen OSA-neuvoston, jossa tarkastellaan toteutettuja toimenpiteitä ja keskustellaan EU:n tulevista toimista muuttoliikekriisin hallitsemiseksi. neuvoston yhteydessä Pohjoismaiden maahanmuuttoasioista vastaavat ministerit keskustelevat muuttoliikekriisiin liittyvistä kysymyksistä. Maltan Vallettassa järjestetään muuttoliikeaiheinen päämiestason huippukokous , johon kutsutaan EU-maiden lisäksi myös Afrikan maiden sekä YK:n edustajia Tarkoituksena sopia yhteisistä toimenpiteistä, joilla voidaan vastata nykyiseen muuttoliiketilanteeseen

16 Kiitos!

Ajankohtainen pakolaistilanne Suomessa

Ajankohtainen pakolaistilanne Suomessa Ajankohtainen pakolaistilanne Suomessa Pakolaiskriisin juurilla seminaari Siirtolaisuusinstituutti 29.10.2015 Ylitarkastaja Juho Repo Maahanmuuttovirasto Turvapaikanhakijamäärien kehitys EU+-maissa 123

Lisätiedot

TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTON TILANNE

TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTON TILANNE TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTON TILANNE Jenni Korpikari vs. johtaja Oulun vastaanottokeskus 1 TILASTOTIETOA KOKO SUOMEN HAKIJATILANTEESTA 1.1.2015 1.11.2015 Yhteensä 25 049 Irak 17 594 (70%) Somalia

Lisätiedot

Tilannekatsaus ja kotoutumisen ensiaskeleet. Vastaanottava maaseutu pakolaisten kotoutuminen maaseudulle 22.1.2016 Erityisasiantuntija Tarja Rantala

Tilannekatsaus ja kotoutumisen ensiaskeleet. Vastaanottava maaseutu pakolaisten kotoutuminen maaseudulle 22.1.2016 Erityisasiantuntija Tarja Rantala Tilannekatsaus ja kotoutumisen ensiaskeleet Vastaanottava maaseutu pakolaisten kotoutuminen maaseudulle 22.1.2016 Erityisasiantuntija Tarja Rantala 1 Turvapaikanhakijoiden profiili Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Ilman huoltajaa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat Espoossa 15.1.2016

Ilman huoltajaa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat Espoossa 15.1.2016 Ilman huoltajaa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat Espoossa 15.1.2016 Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 1.9.2011

Lisätiedot

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat.

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat. 5 Maahanmuuttoviraston myöntämät ensimmäiset oleskeluluvat ja Suomen kansalaisuuden saaneet 5 PERHE 6 36 OPISKELU 5 869 ENSIMMÄISET OLESKELULUVAT YHTEENSÄ 79 TYÖ 5 36 KANSAINVÄLINEN SUOJELU 68 Suomen kansalaisuuden

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi YHTEYSTIETOJA 29.12.2015 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi YHTEYSTIETOJA 4.1.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Asikkala Vääksy Kotouma oy 050 412 1605 vok.vaaksy@kotouma.fi Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665

Lisätiedot

Vastaanottokeskusten yhteystietoja

Vastaanottokeskusten yhteystietoja YHTEYSTIETOJA 4.11.2015 Vastaanottokeskusten yhteystietoja Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 Espoo, Otaniemen pelastusopisto 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN

PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien kotouttaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelman työpaja,

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanoton tilanne

Turvapaikanhakijoiden vastaanoton tilanne Turvapaikanhakijoiden vastaanoton tilanne 10.12.2015 Jorma Kuuluvainen Arvioita maahantulijoista UNHCR rekisteröi Eurooppaan meritse tulijoita v 2014 219 000 1.1.-30.11.2015 880 000 Syyskuu 2015 173 000

Lisätiedot

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Maahanmuuton tilannekuva Paasikivi-seuran kokous 2.11.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö 215 miljoonaa maahanmuuttajaa koko maailmassa. Näistä pakolaisia 45,1 miljoonaa Pohjois- ja Etelä-

Lisätiedot

Vastaanottokeskusten yhteystietoja 2.11.2015

Vastaanottokeskusten yhteystietoja 2.11.2015 Vastaanottokeskusten yhteystietoja 2.11.2015 Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 Espoo, Otaniemen pelastusopisto 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

Vastaanottokeskusten yhteystietoja

Vastaanottokeskusten yhteystietoja YHTEYSTIETOJA 11.11.2015 Vastaanottokeskusten yhteystietoja Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 Espoo, Otaniemen pelastusopisto 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus. YHTEYSTIETOJA 24.5.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

207MILJ. TUOTOT 8,7MILJ. MAAHANMUUTTOVIRASTON VUOSI HENKILÖSTÖMÄÄRÄ ASIAA VIREILLE JOISTA 203 PÄÄTÖSTÄ UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ

207MILJ. TUOTOT 8,7MILJ. MAAHANMUUTTOVIRASTON VUOSI HENKILÖSTÖMÄÄRÄ ASIAA VIREILLE JOISTA 203 PÄÄTÖSTÄ UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ +2 uutta auki vuoden 2016 alussa 5 HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 508 JOISTA 203 UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ TOIMI- PISTETTÄ 31.12.2015 MENOT 207MILJ. TUOTOT 8,7MILJ. SYYSKUUSSA AVATTIIN TORNION JÄRJESTELYKESKUS 88 273 ASIAA

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2015

Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2015 Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2015 x) vanha toimija Kapasiteetti Toteuma/ euro Majoitus Ahokoti Kangasala Oy 33 243,00 Kangasalan tukiasunto 30 17 183,00 Kangasalan ryhmäkoti 14 16 060,00 Tukiasumisyksikkö

Lisätiedot

CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS. Akaa Toijala Hoivapalvelu Valkokulta Oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi

CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS. Akaa Toijala Hoivapalvelu Valkokulta Oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi CONTACT INFORMATION 27.5.2016 CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS Akaa Toijala Hoivapalvelu Valkokulta Oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksy Kotouma Oy 050 412 1605 vok.vaaksy@kotouma.fi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY 23.3.2018 Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset vuonna 2016

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Muuttoliikkeen terveysriskit

Muuttoliikkeen terveysriskit Muuttoliikkeen terveysriskit Mika Salminen Johtaja, THL Infektiotaudit -osasto 16.2.2016 Mamu-infektio-ongelmien ehkäisy / Tiittala 1 Sisältö Muuttoliike Maahanmuuttajien infektioterveys Suomessa Kansalliset

Lisätiedot

Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena

Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena Työ- ja elinkeinoministeriö Ohjaamoiden ajankohtaisiltapäivä 15.3.2016 Hanna-Maria Hyttinen 80600 85100 87700 91100 98600 103700 107000

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Laajamittainen maahantulo 2015- Neuvottelu turvapaikanhakijatilanteesta maakunnan kuntajohtajille Pohjanmaa 29.10.2015

Laajamittainen maahantulo 2015- Neuvottelu turvapaikanhakijatilanteesta maakunnan kuntajohtajille Pohjanmaa 29.10.2015 Laajamittainen maahantulo 2015- Neuvottelu turvapaikanhakijatilanteesta maakunnan kuntajohtajille Pohjanmaa 29.10.2015 Tilanne Laajamittainen maahantulo Tilanne, jossa maahantulijoiden määrä on poikkeuksellisesti

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään. Turvapaikanhakijat ja majoituspaikat vuosina 2008 2011

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään. Turvapaikanhakijat ja majoituspaikat vuosina 2008 2011 TILASTOKATSAUS 2011 Vastaanottoyksikkö 29.2.2012 VASTAANOTTOYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2011 1. Johdanto Tilastokatsauksessa kuvataan turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän vuoden 2011 tunnuslukuja.

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin vastaanottokeskus, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin vastaanottokeskus, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki YHTEYSTIETOJA 6.3.2017 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen

Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien kotouttaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelman työpaja,

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2016

Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2016 Vastaanottotoiminnan kustannukset vuonna 2016 Keskuksen nimi Toimipisteen nimi Majoitustyyppi Toimipisteen kapasiteetin keskiarvo Kokonaiskustannukset 2016 ( ) Oulun ensi-ja turvakotien liiton ryhmäkodit

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään TILASTOKATSAUS 2012 Vastaanottoyksikkö 8.3.2013 VASTAANOTTOYKSIKÖN TILASTOKATSAUS 2012 1. Johdanto Tilastokatsauksessa kuvataan turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän vuoden 2012 tunnuslukuja. Katsauksessa

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Valolinnan vastaanottokeskus Hemcare Heinola oy

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Valolinnan vastaanottokeskus Hemcare Heinola oy YHTEYSTIETOJA 5.1.2017 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään. Turvapaikanhakijat vuosina 2011 2013 ja 1.1.-30.6.2014

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään. Turvapaikanhakijat vuosina 2011 2013 ja 1.1.-30.6.2014 TILASTOKATSAUS 2014/1 Vastaanottoyksikkö 15.7.2014 VASTAANOTTOASIAT 1.1. 30.6.2014 1. Johdanto Tilastokatsauksessa kuvataan turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän vuoden 2014 ensimmäisen puolivuotiskauden

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

VOK-KOKEMUKSIA Rakennukset, riskit ja toimintamallit. Jari Pouta Turvallisuusasiantuntija SPEK

VOK-KOKEMUKSIA Rakennukset, riskit ja toimintamallit. Jari Pouta Turvallisuusasiantuntija SPEK VOK-KOKEMUKSIA Rakennukset, riskit ja toimintamallit Jari Pouta Turvallisuusasiantuntija SPEK Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset 21.9.2015 Vastaanottokeskuskapasiteetti yhteensä: 5 330 Järjestelykeskuskapasiteetti:

Lisätiedot

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään

2. Turvapaikanhakijoiden määrä vaikuttaa majoituspaikkojen määrään TILASTOKATSAUS 2013/1 Vastaanottoyksikkö 3.2.2013 VASTAANOTTOASIAT VUONNA 2013 1. Johdanto Tilastokatsauksessa kuvataan turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän vuoden 2013 tunnuslukuja. Katsauksessa

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2017

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2017 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa tammikuussa 2017 Posio 21,4 Kivijärvi 21,0 Salla 21,0 Ilomantsi 20,7 Saarijärvi 20,6 Lieksa 20,5 Pelkosenniemi 20,1 Suomussalmi 19,9

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS. Heinola Heinola, Valolinna Hemcare Heinola Oy

CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS. Heinola Heinola, Valolinna Hemcare Heinola Oy CONTACT INFORMATION 5.1.2017 CONTACT INFORMATION FOR RECEPTION CENTERS Akaa Toijala Hoivapalvelu Valkokulta Oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksy Kotouma Oy 050 412 1605 vok.vaaksy@kotouma.fi

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,3 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2017

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 7/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 16,1 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa joulukuussa 2016 Posio 21,9 Kotka 21,3 Ilomantsi 21,1 Salla 21,0 Saarijärvi 20,8 Lieksa 20,3 Rautjärvi 19,9 Juuka 19,7 Äänekoski

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2018 16.6.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016 Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa 2016 Sinisissä kunnissa (88 kpl) väestö kasvoi tai oli ennallaan, punaisissa (225 kpl) väheni. Kahdeksan suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-elokuussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017 Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa helmikuussa 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 2/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017 % 12 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 11/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 16 15 14 13 12,8 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2018

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016 2/2018 19 18 17 16 15 % 14 13 12,6 12 11 2016 2017 2018 10 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta

Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskustilanne Maahanmuuttoasian toimikunta Kaisu Haataja, toiminnanjohtaja, SPR Savo-Karjalan piiri Turvapaikanhakijamäärät ja vastaanottokeskusten asiakastilanne

Lisätiedot

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Mikä käynnisti vuoden 2015 maahantuloaallon EU:iin? Afrikan pohjoisosien ja Lähi-idän maiden sisäinen kehitys. Koulutettuja nuoria ilman töitä ja tiedonsaannin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa syyskuussa 2016 Pelkosenniemi 23,4 Posio 20,3 Muonio 19,9 Kotka 18,8 Salla 18,6 Lieksa 18,4 Tohmajärvi

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Palopäällystöpäivät 2016

Palopäällystöpäivät 2016 Palopäällystöpäivät 2016 Maahanmuuttoviraston turvallisuusyksikön näkökulma Virastopalvelupäällikkö Heikki Sipponen Erikoissuunnittelija Harri Lohman, IAAI- FIT Migri_Turva_ HL_ PPP Turku 2016, Viranomaiskäyttö

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 6/2017 Pelkosenniemi 22,2 Muonio 20,8 Lieksa 20,5 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot