PIELISEN KARJALAN SAAMELAISPERÄISIÄ PAIKANNIMIÄ
|
|
- Mauno Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ALPO RÄISÄNEN PIELISEN KARJALAN SAAMELAISPERÄISIÄ PAIKANNIMIÄ Pielisen Karjalaa ovat tarkkaan ottaen Pielisen ympärillä olevat neljä kuntaa: Juuka, Nurmes, Valtimo ja Lieksa, jotka kaikki ovat v muodostettua Pielisjärven emäpitäjää. Esitykseni koskee pääosin mainitun alueen saamelaisperäisiä paikannimiä, mutta poikkean joskus alueen ulkopuolellekin. Monia mukana olevia nimiä on käsitelty kirjallisuudessa aiemminkin, mutta yritän rikastaa käsittelyä etenkin vanhoilla asiakirjatiedoilla. Ilomantsi, murteessa ilomantsi ~ ilamantsi, vanhoissa lähteissä Dr. [= Derevnja] Ilomanetse Ilomantsin kylä, Dr. Ažela na Ilomantse Asilan kylä Ilomantsissa ; Ilimanssi by, Jlimans Sochn 1590, Ilomansko Pogost 1618, Ilomantsi Pogost 1631 (Ronimus 1906: 37, 52; AK I: 270, 354, 506). Tarinan mukaan nimi on saanut alkunsa munkki Ilja Mantsisesta, joka olisi tullut Laatokalta Mantsinsaaresta perustamaan Ilomantsin Iljalle pyhitettyä kirkkoa. Viljo Nissiläkin esittää (1975: 200) tosin epäröiden saman selityksen. Ortodoksiseen Ilja-nimeen pohjautuvissa paikan- ja henkilönnimissä on kuitenkin kauttaaltaan -lj-, -l l - tai -ll- (Iljala, Iljana, Illi, Illikainen jne.), joten selitys on äänteellisesti huono. Uskottavan, saamen pohjalta lähtevän selityksen on esittänyt Ante Aikio (2003: ). Hänen mukaansa Ilomantsi perustuu kokonaan saameen ja merkitsee ylimmäinen (< ksa * elēm ńč e). Selitys on äänteellisesti perusteltu ja semanttisesti luonteva: Ilomantsinjärvi on omalla reitillään vesistön ylin järvi. Nimi on siis alkuaan vesistönimi ja vasta toissijaisesti kylän ja pitäjän nimi. Aikio liittää myös Ilomantsin Ilajanjärven nimen samaan saamen sanaan, mutta nimen alkuosa Ila- merkitsee vain ylä. Myös Ilajanjärvi on oman reittinsä latvalla. Nimessä oleva -ja on suomen kielestä peräisin oleva johdin, vrt. Vana-ja. Jonku ~ Jongunjoki, joki, joka alkaa Kuhmon Jonkerinjärvestä ja laskee Lieksan puolella Lieksanjokeen. Kuhmossa samaan yhteyteen kuuluvat lisäksi luontonimet Jongunvaara, -suo ja -lampi. Jonkeri on Jonkerinjärven ympäristössä olevan kylän nimi (Jonkeroby 1691, Jongeri 1777; TK, HisKI); kylä on liitetty Nurmeksesta Kuhmoon Nimestä on murteessa vanhastaan myös muodot Jonger ~ Jonkere : Jonkeren (Räisänen 1972: 18; NA). Koska r(e)-, ri-loppu on vain järven nimessä mutta ei muissa saman rypään luontonimissä, loppu palautuu ilmeisesti järvi (tai saamen jávri) -sanaan, kuten karjalaisalueilla on verraten tavallista (Nissilä 1962: 74). Alue on ollut vuoteen 1617 karjalaista Käkisalmen Sámit, sánit, sátnehámit. Riepmočála Pekka Sammallahtii miessemánu 21. beaivve Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia = Mémoires de la Société Finno-Ougrienne 253. Helsinki
2 320 ALPO RÄISÄNEN lääniä. T. I. Itkosen mukaan (1920: 4) Jonku-nimiin (mm. Jongunjärvi Pudasjärvellä) sisältyy saamelainen miehennimi Jonko. Jurttivaara, korkeahko vaara Nurmeksessa. T. I. Itkonen on yhdistänyt (1920: 4) nimen saamen sanaan čurti pylly, takamus. Rinnastus lienee oikea, vaikka lähinnä Länsi-Suomessa on useita Jurtti-, Jurtin-nimiä, jotka näyttävät perustuvan joko sukunimeen Hjort tai appellatiiviin jurtti isokokoinen juurikas ym.. Jurttivaaran nimeämismotiivina voisi olla vaaran muoto. Juuka, kunta Pielisen länsirannalla. Nimi liittyy luontonimiin Juukaharjut, Juuanjärvi, -joki ja -vaara. Juuanjoki virtaa kuntakeskuksen sivuitse Pieliseen. Nimi on ainoa Juuka Suomessa, mutta Laatokkaan laskevan Jänisjoen suussa Harlussa on kylä, nimeltään Joensuu (jo 1590 Joen Sw), jonka nimi on maakirjoissa Juga By 1631 ja Pohjois-Karjalan Juuka on samoissa lähteissä Juga 1590, 1618, Juga By 1631 (AK I: 279, 281, 353, 504, 550; II: 231). Juuka on näissä nimissä tarkoittanut alkuaan jokea, ja nimen kantana voi tuskin olla muu kuin saamen jokea merkitsevä sana, ksa *jok e > sap johka, sai juuhâ. Sama saamen sana on ilmeisesti määreosana myös nimissä Juuvanoja Muoniossa, Juuansalmi (pitkä salmi) Kuusamossa ja Juuanjoki, joita on Soanlahdella, Sotkamossa, Ylikiimingissä ja Posiolla. Ketsu, kylänosa Pyhäselän Hammaslahdessa, liittyy luontonimeen Ketsunsuo, joka on melko laaja ojitettu suo Hammasjärven länsipuolella. Tuupovaarassa on Ketsunlampi, -puro ja -vaara. Keski-Suomessa Viitasaarella on Ketsunpuro ja Laukaassa Ketsunmäki. Kaikki nämä nimet ovat savolaismurteiden alueelta, jossa ts:n vastine on normaalisti ht. Peräpohjolan alueelta ovat seuraavat nimet: Ketsemaa pelto Kemijärven Alakylässä, Ketseaapa Sodankylässä aukea aapasuo Pieltämäjoen ja Neitykäisen latvojen välissä, Ketsalampi Pelkosenniemen ja Savukosken rajalla ja siitä Ketsaoja Kemijokeen. Myös näissä nimissä on kansankielessä ts, vaikka peräpohjalaismurteissa sen vastine on normaalisti tt. Mainitut Ketsu-, Ketse-, Ketsa-nimet lienevät saamelaisperäisiä, vrt. sap geahči kärki, pää, nokka; joen t. puron latva ; sai keeči yläpää, kärki, jävrikeeči järvenpää. Sodankylän Ketseaapa on kahden joenlatvan välissä. Kuorajärvi, järvi ja kylä (TK: Kuorajärfwi 1683, Kuorajärfwiby 1685) Lieksan eteläosassa, järvestä Kuorajoki Ilomantsin puolelle Koitereeseen, jossa Kuoralahti. Muut Suomen Kuora-nimet ovat Lapissa ja nekin pääasiassa vesistönimiä: Kuorajoki Enontekiöllä, Kuorajärvi, -rova ja -vaara Muoniossa ja Kuorajoki Sodankylässä. Nimien levikki viittaa saameen. T. I. Itkonen (1920: 7) onkin yhdistänyt Kuora-nimet pohjoissaamen sanoihin guorra reuna tai guorrat seurata (otuksen jälkiä). Vesistönimien pohjaksi sopisi ehkä paremmin sap:n guora, -rr- kuore, ja koltan kuõr pikku siika, jotka tosin ovat lainoja suomen ja karjalan kuore(h)-sanasta (SSA s.v. kuore).
3 PIELISEN KARJALAN SAAMELAISPERÄISIÄ PAIKANNIMIÄ 321 Kutkutsaari (samoin jo isojakokartassa 1833), suurehko saari Pielisessä Lieksan alueella; saaren ja mantereen välissä Kutkutsalmi, ja nimirypääseen kuuluvat myös Kutkutkari, -lahti ja saari nimeltä Pikku-Kutkut. Nimen määreosan kantana on ilmeisesti saamen kannasta merkitsevä sana, sap guotku, sai kuátku, johon Vienassa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa on liittynyt usein johdin -ut. Hämärtyneestä nimestä on kadonnut o. Samoin on käynyt Kuusamossa nimissä Kutkusaari ja Kutkunsaari (Räisänen 2005: 341). Pohjois-Karjalassa on myös toisenlaisia mainitun saamen sanan sisältäviä paikannimiä: Kuottuunniemi Lieksan alueella Pielisjärven Hattusaaressa, Kuottuu Pielisen lahti Juuassa (1800-luvun puolivälistä olevassa kartassa Kuottulahti ja Kuottuniemi = nyk. Tervaniemi) ja Kuottuunsuo Ilomantsissa. Vienan Kuotkuo, Kainuun Kuottuo ja Pohjois-Karjalan Kuottuu pohjautuvat ut-johtimillisiin muotoihin. Kälkä-nimiä on Pohjois-Karjalassa ja sen lähialueilla useita, kaikki vesistönimiä: Kälkäjärvi Ilomantsin ja Tuupovaaran rajalla, Kälkälampi Ilomantsin Naarvassa, Kälkäjärvi entisellä Ilomantsin alueella Liusvaarassa Venäjän puolella, Kälkäjärvi Suojärven Vegaruksessa ja Kälkänen (järvi) Kuhmossa. Kälkäjärviä on lisäksi esimerkiksi Joutsassa ja Leivonmäellä. Kälkä-nimiin sisältyy saamen kiveä merkitsevä sana, sap geađgi, sai keđgi, kuten Terho Itkonen (1957: 58 alaviite) on esittänyt. Saamen δ on näissä tapauksissa substituoitu myös karjalassa ja suomen itämurteissa l:llä. Kätkäjärvi. järvi Ilomantsissa Mekrijärven länsipuolella, vrt. sap geatki, sai ketki ~ keđkki ahma (vrt. T. I. Itkonen 1920: 8). Lieksa, kaupunki Lieksanjoen suussa. Joki tulee Venäjän puolelta Repolan Lieksajärvestä. Nimi esiintyy jo kaikkein vanhimmissa asiakirjoissa: Dr. [= Derevnja] Leksa Lieksan kylä 1500, Lexa by 1590, Leexa By 1631 (Ronimus 1906: 52; AK I: 281, 502). Nimi on saamesta peräisin, vrt. sap leakša soinen laakso (tunturissa), sako leähšš heinää kasvava kosteikko (T. I. Itkonen 1920: 8). Nunnanlahti, Pielisen lahti ja 1600-luvulla syntynyt kylä Juuassa; lahden länsipuolella Nunnanvaara, vaara ja kyläkunta. Nykyisin nimi äännetään Pohjois-Karjalassa asussa nunnallahti, mutta Kainuun puolella olen kuullut myös muodon lunnallahti (paikka on laajalti tunnettu uunikivistään). Asiakirjoihin nimi ilmestyy L-alkuisena: Lunnanlax 1690, , 1750; Nunnanlax 1773, 1780, 1820 (HisKi: Pielisjärvi, Juuka). Nimi on alkuaan ilmeisesti Nunnan-alkuinen, ja Lunna- on dissimilaatiomuoto, vrt. savolaismurteiden numero > lumero (tästä ks. Räisänen 1998: 153). Appellatiivi nunna tuskin voi nimen elementtinä tulla kyseeseen, sillä Pohjois-Karjalan paikannimissä nunnaa vastaava sana on venäläisperäinen sirnitsa. Juuassakin on Sirnihtansaari ja -lampi. Nunnanlahden nimen määreosaan sisältynee saamelainen miehennimi Nunná. Nuorajärvi, Nora Jerfui by 1590 (AK I: 271), suuri järvi Ilomantsissa. Nuora-nimiä on paljon, eivätkä ne kaikki voi olla samaa lähtöä. Kaakkois-Suomessa
4 322 ALPO RÄISÄNEN osa nimistä pohjautuu sukunimeen Nuora (< Olkinuora), mutta etenkin nominatiivialkuiset nimet näyttävät olevan muuta alkuperää. Vesistönimissä tulee lähtökohtana kyseeseen kaksi saamen sanaa, vrt. sap nuorri salmi ja njuorra matalikko, kari. Ilomantsin Nuorajärvessä on saaria ja salmia ja ilmeisesti myös matalikoita, mutta varmaa nimeämisperustetta ei voi esittää (Räisänen 2003: 86 87). Nuuksunlampi, -puro ja -vaara Lieksan Viekissä, lammen lähellä Nuuksuniminen talo. Nimeen sisältyy saamen joutsenta merkitsevä sana, sap njukča, sai njuhčâ (Itkonen, T. I. 1920: 11). Nälmänjärvi, järvi Lieksassa. Siitä virtaa Nälmänjoki Patvinsuon ja Nälmänsuon (TK: Nälmennijtu 1695) läpi Ilomantsin puolelle Koitereeseen. Vrt. sap njálbmi suu, sai njälmi suu, suisto (Itkonen, T. I. 1920: 11). Joki ja sen mukaan järvi on nimetty Koitereelta päin, ja nimi on tarkoittanut alkuaan Nälmänjoen suistoa. Vieki, kylä Lieksassa Viekijärven pohjoispäässä; taivutus vanhastaan vieki : viessä, nykyisin myös viekissä. Kylän läpi laskee Viekijoki Viekijärveen. Etelämpänä Viekijärven ja Pielisen välissä Viensuunjoen suussa on Viensuun kylä. Viensuunjoki on nimenä selvästi Viensuun kylän nimeä nuorempi. Kummankin kylän nimi esiintyy asikirjoissa 1500-luvulta alkaen: Dr. [= Derevnja] Venuja na Peleskom ozere (= Vienuu) 1500; Wegi by, Ween sw 1589; Yli weehi (= Vieki), Ala weehi (= Viensuu) 1631 (Ronimus 1906: 52; AK I: 281, 502, 503). Vieki-nimen on jo T. I. Itkonen liittänyt (1920: 55) saamen sanaan, joka on sap:ssa viehka melko(inen), melko suuri ja sai:ssa viehâ (talon) väki; voima, into. Tämä on suomen väki-sanan etymologinen vastine. Varmaa perustetta Vieki-nimen synnylle on vaikea esittää. Mahdollinen olisi Viekijärven koko: järvi on 15 km pitkä. Outo nimi on tuottanut tulkintavaikeuksia. Pielisjärven kirkonkirjoissa Viensuu on liitetty vesi-sanan yhteyteen vuodesta 1689 aina 1800-luvun lopulle saakka: Wedensu(u) (HisKi). Myös isojakokartoissa vuosilta on Vedensuu. Uusinta on se, että rautatieaseman nimeksi on Vieki-muodon asemesta otettu Viekki ja mukautettu nimi siten kvantitatiiviseen astevaihteluun. Vuonislahti, kylä Pielisen itärannalla Lieksassa. Vuonislahti on nykyisin vain kylän nimi, mutta v valmistuneessa isojakokartassa on nykyisin Jauhiaiseksi kutsutun järven päällä nimi Wuonislax. On aivan ilmeistä, että Jauhiaisen nimenä on joskus ollut Vuonislahti, sillä Jauhiaisen itäpuolella ovat edelleen Vuonisjärvi ja -suo. Nimi kuuluu saamelaisperäisen vuono-sanan yhteyteen, sillä Jauhiainen ja erityisesti sen pitkä ja kapea Pohjanlahti on vuonon kaltainen. Samaan viittaa viittaa vanhin asiakirjamuoto: Wånos Lax by 1647, Wåni lax by 1648, Wånis lax by 1651 (NA). Vuotsanjärvet, kaksi järveä Ilomantsin länsilaidalla Koitereen kohdalla: Ala-Vuotsa ja Ylä-Vuotsa, murteessa vuotsa. Järvet ovat peräkkäin suolla ja nii-
5 PIELISEN KARJALAN SAAMELAISPERÄISIÄ PAIKANNIMIÄ 323 den jatkeena on Enon puolella Vinkkislammit. Samaa nimiryvästä ovat Vuotsanlahti Koitereessa ja Vuotsanvaara. Nimi on saamelaisperäinen, vrt. sai vuáčču pitkä, kapea suo jossa on lampia ja Peräpohjolan suomen vuotso pitkä, kapea suo, vetinen paikka. Nimessä on ts säilynyt ilmeisesti siksi, että se on alkuaan lainautunut karjalan kieleen eikä seudun nykyiseen savolaismurteeseen, jossa affrikaattaa edustaa ht. Savolaismurteiden alueeseen kuuluvalla Ol. Pyhäjärvellä on Vuohtolahti ja Vuohtomäki, joiden nimiin sisältyy mainittu saamen sana. Edellä oleva esitykseni ei ole tyhjentävä. Maakunta- ja pitäjänhistorioissa on koko joukko saamelaisperäisiksi oletettuja nimiä, joita en ole ottanut mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Ruosma Lieksassa (vrt. karj. ruosma ~ ruome ruoste ), Kutsu Tohmajärvellä (vrt. karj. kutšu koiran pentu ), Urtsanlahti Lieksassa ja Urtsanuuro Enossa (vrt. karj. urttšoi aika poika; aviomies ). Juuan Vuokko on ilmeisen asiantuntemattomasti liitetty saamen sanaan vuogga onki. Jos rinnastus olisi oikea, Juuan nimessä pitäisi olla -nk- eikä -kk-. Lähteet Aikio, Ante 2003: Suomen saamelaisperäisistä paikannimistä. Virittäjä 107: AK I II = Asiakirjoja Karjalan historiasta ja 1600-luvuilta. Joensuu: Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos. 1987, HisKi = Suomen Sukututkimusseura. Historiakirjat. logia.fi/historia. Itkonen, Erkki & Bartens, Raija & Laitinen, Lea : Inarilappisches Wörterbuch. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XX, 1 3. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura. Itkonen, Terho 1957: Suomen kielen suksisanastoa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 254. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Itkonen, T. I. 1920: Lappalaisperäisiä paikannimiä suomenkielen alueella. Virittäjä 24: 1 11, NA = Nimiarkisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki. Nissilä, Viljo 1975: Suomen Karjalan nimistö. Joensuu: Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Ronimus, J. V. 1906: Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v ja Karjalan silloinen asutus. Yliopistollinen väitöskirja. Joensuu: Joensuun Kirjapaino-osakeyhtiö. Räisänen, Alpo 1972, 1998: Kainuun murteiden äännehistoria I II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 307, 699. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2003: Nimet mieltä kiehtovat. Etymologista nimistöntutkimusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 936. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2005: Saamelaisjäljet Kuusamon ja Posion paikannimistössä. Virittäjä 109:
6 324 ALPO RÄISÄNEN Sammallahti, Pekka 1989: Sámi-suoma sátnegirji. Saamelais-suomalainen sanakirja. Ohcejohka: Jorgaleaddji Oy. SSA = Itkonen, Erkki & Kulonen, Ulla-Maija (toim.) : Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 556, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. TK = Käkisalmen läänin tuomiokirjakortisto. kaki/.
Tampere-nimelle saamelaista koskiappellatiiviin
havaintoja ja keskustelua Tampere saamelainen koskiappellatiivi Johdanto Nimen Tampere tähänastiset selitykset ovat tukeutuneet pääosin skandinaavisiin kieliin. Esitän seuraavassa kuitenkin Tampere-nimelle
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
Sanastosta tarkennusta tverinkarjalaisten lähtöseutuihin?
Sanastosta tarkennusta tverinkarjalaisten lähtöseutuihin? Tverinkarjalaisten ystävät ry:n vuosikokous 19.3.2017 Susanna Tavi, nuorempi tutkija Susanna Tavi 19.3.2017 1 Kartta: tverinkarjala.fi? Hingalo
Mustola Kajaani Talo Vuoreslahdessa Oulujärven etelärannalla
Eelis Mustonen Lista Mustos- paikannimikilpailuun kokoamistani paikannimistä Suomessa. Luettelo Musto- johdannaisista paikannimistä Suomessa 16.8.2016 / 19.8.2016. Eelis Mustonen Nimi Kunta Tyyppi Sijaintiviite
Yhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Yhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Henkilönnimet saamen kielten paikannimissä
Henkilönnimet saamen kielten paikannimissä FT Taarna Valtonen Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto Sofia 11.11.2015 Esityksen sisältö Henkilönnimien rooli saamen kielten paikannimissä Henkilönnimet neljän
Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen
23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 22.11.2012 Pielisen Karjala 12 kpl JUUKA Ellin kulma Juuan terveyskeskus LIEKSA Honkalampi-säätiö,
Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014
1 Ilomantsi Mekrijärvi Huohvanala Muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Farmi Salliset Ay 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 5 Kansikuva: suunnitellun maanottoalueen
ITSEHOITOPISTEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
ITSEHOITOPISTEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Väestöterveyttä yhteistyöllä hanke JAKE hanke Terveempi Itä-Suomi hanke (Terveiset johtavien hoitajien 1.11.013 pidetystä kokouksesta) Joensuu 1.11.013 5.11.013 1 3.9.013
Nimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella
Nimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella PAIKANIMET OVAT OSA HISTORIAA Ennen maatalousvaltainen kuntamme on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä enemmän kuin sitä ennen vuosisadassa. MIHIN KAAVANIMIÄ
KRUUNUPYY 44 600 SVT
4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)
Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Forskningscentralen för de inhemska språken Research Institute for the Languages of Finland Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Antti Leino
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa
PUHTI-tilastomylly 1/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa Kuinka suuri osa pohjoiskarjalaisista asuu maaseudulla?
Saamelaisjäljet Kuusamon ja Posion paikannimistössä
ALPO RÄISÄNEN Saamelaisjäljet Kuusamon ja Posion paikannimistössä Suur-Kuusamon asutushistoriaa uusamo ja pääosin sen alueesta vuonna 1908 muodostettu Posio ovat saaneet kiinteän suomalaisen asutuksen
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
Mitä murteita Suomessa onkaan?
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Mitä murteita Suomessa onkaan? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi 9. syyskuuta 2006 Tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten
PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04
PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04 Viite Kalastuslain (286/82) 119 ASIA POHJOIS-KARJALAN LOHI- JA SIIKAPITOISET VESISTÖT TAUSTAA Yleiskalastusoikeudet Onginta ja pilkintä ovat
Parhaat seurat. Nimi:
Sivu 1/5 Nimi: Hae! Parhaat seurat 1. Lappajärven Kalaveikot ry 80.471 kg 2. Itä-Päijänteen Kalakaverit ry 71.930 kg 3. Puijon Pilkki ry 59.486 kg 4. Ylä-Keiteleen Koukku ry 56.391 kg 5. Alavuden Seudun
1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta
8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa
Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10
HE 116/2006 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta. vuosina annetun lain muuttamisesta
HE 116/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003 2009 annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet eli eksonyymit uusi digitaalinen tietokanta
Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet eli eksonyymit uusi digitaalinen tietokanta Sirkka Paikkala ruotsinsuomalainen kielineuvosto, Tukholma 27.4.2018 Eksonyymit ja endonyymit endonyymit: paikallisia,
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita lähes 12.600 Pohjois-Karjalassa oli helmikuun
Pelkosenniemen kylät ja luonto
Pelkosenniemen kylät ja luonto Pelkosenniemen kirkonkylä ja kunta Sijaitsee Lapin maakunnan itäosassa Kunnan asukasluku on 963 (31.8.2012) Pinta-ala on 1 881,73 km2, josta 45,39 km2 on vesistöjä Väestötiheys
Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa
Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Nuorten akatemiaklubi, Helsinki, 16.5.2011 Saamen kielet
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi
Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi
1 Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet...
Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO
9.3.2009 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio
Veteraaniasiain neuvottelupäivä
Veteraaniasiain neuvottelupäivä Joensuu 29.03.2017 PK:n sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja Risto Alanko Tervetuloa seminaariin Päivän ohjelma: 9.00 Seminaaripäivän avaus sosiaalineuvoja Risto Alanko 9.15
Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa
Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Saamentutkimuksen seminaari, Levi, 1.10.2010 Taustakysymyksiä:
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi hieman Pohjois-Karjalassa oli marraskuun
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu Pohjois-Karjalassa valtakunnan keskitasoa Pohjois-Karjalassa
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet
ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi
MUITA PERISUOMALAISIA JOKIREITTEJÄ (19 kpl)
MUITA PERISUOMALAISIA JOKIREITTEJÄ (19 kpl) 1. SUUREN KYMIJOEN VARRELLA Lähtö: Aholan Lomalaidun Kohde: Vastila n. 3-4 metriä Matka: n. 15 kilometriä Aika: 14.6.2000 Suomi Meloo tapahtuman eräs osuus.
Eri vastausvaihtoehtojen prosentuaalinen osuus eri taustaryhmissä
Eri vastausvaihtoehtojen prosentuaalinen osuus eri taustaryhmissä Liite raporttiin Tietoyhteiskunta 2004: Alueellista kirjopyykkiä Seutuverkkotutkimus 2004 (ISBN 951-563-464-4) Taloustutkimus, Tietoyhteiskunta.fi,
Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa
Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa Harri Hölttä Metsäasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Kuukkeliseminaari Tampere 19.10.2007 Itä-Suomen alue - Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Etelä-Karjala,
POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA
POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä
näkökulma lähekkäisten vedenkokoumien nimeämiseen
näkökulma lähekkäisten vedenkokoumien nimeämiseen http://www.cs.helsinki.fi/u/leino/jutut/ktp-03/ leino@cs.helsinki.fi aleino@kotus.fi 13. toukokuuta 2003 Sivu 0 / 6 Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri
2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta
176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA
KODIN KESKUS, JOENSUU m²
KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI LIIKERAKENNUS VUOKRATAAN TOIMITILAA Joensuun Raatekankaalle keskeiselle kaupan alueelle Lieksaan ja Nurmekseen sekä Kontiolahdelle/Kajaaniin
Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)
prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa
Työttömät työnhakijat (ml. henk.koht.lom.) Pohjois-Karjalassa vuosina
POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUKSEN TIEDOTE 21.2.2012 julkaisuvapaa klo 9.00 POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSTILANNE 31.1.2012 Työttömiä työnhakijoita 11.247 Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa työttömänä työnhakijana
KODIN KESKUS, JOENSUU mm²
VUOKRATAAN TOIMITILAA KODIN KESKUS, 80100 JOENSUU 5 000 mm² KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KODIN KESKUS, 80100 JOENSUU 5 000 mm² LIIKERAKENNUS VUOKRATAAN
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vuoden lopussa lähes 13.000 Pohjois-Karjalassa
Siun sote palvelupaketeissa 2014
palvelupaketeissa 2014 www.siunsote.fi Juhani Junnilainen 4.2.2016 Väestötiedot 2014 Alue Ikäluokat yhteensä 0-17 v. 18-64 v. 65-74 v. 75 - v. Pohjois-Karjalan SHP 168896 30229 99820 21281 17566 Heinävesi
OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE
OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:
Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömiä 6,3 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli
Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO
31.12.2008 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003 2009 annetun lain 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työnantajan
Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Pohjois-Karjalassa 7,8 %, koko maassa 16,6
Talousraportti 10/ Väestö
1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa työttömiä 6 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
ELY- Laajakaista- hankkeet
ELY- Laajakaista- hankkeet 15.5.2013 Antero Kauppinen, laajakaista-asiantuntija Pohjois-Savon ELY- keskus maaseutu 15.5.2013 Tavoite Laajakaistatukilain mukainen EU tuki n. 24,6 milj. euroa saatava myönnettyä
Valtakunnan rajojen valvojat Suomen ilmavalvonnan ensivuodet
Valtakunnan rajojen valvojat Suomen ilmavalvonnan ensivuodet 1930 1942 Kapteeni, ST Jussi Pajunen 20.4.2017 1 Ilmauhka ilmavalvonnan kehittämisen peruskivi 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000
Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n
Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2014. Maatalouden tulotuet*
Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot
26.3.2013 1 (8) Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot Taulukko on kooste Viestintäviraston radiotaajuusmääräyksen taajuusjakotaulukosta. https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/lainsaadanto/maaraykset/radiotaajuusmaarays4.html
Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen
Millä oksalla istut? Pilottihanke genomitutkimus on osa sukututkimusympäristöä -> helposti väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja pilotointikohde -> Ilomantsin Ikoset -> taustalla vajavaiset kirkolliset
Itsehoitopisteiden tarkistuslista - yhteenveto
Itsehoitopisteiden tarkistuslista - yhteenveto 21.11.2013 Eeva Ruutiainen Terveyden edistämisen suunnittelija Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Väestöterveyttä yhteistyöllä -hanke 21.11.2013 1 23.9.2013
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 13.773 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)
N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu
Miten tietokone näkee suomen murteet?
Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009
AIEMPIEN VUOSIKYMMENTEN NIMISTÖNTUTKIMUSTA NIMISAMMON TAONNASSA
AIEMPIEN VUOSIKYMMENTEN NIMISTÖNTUTKIMUSTA NIMISAMMON TAONNASSA EERO KIVINIEMI 1971: SUOMEN PARTISIIPPINIMISTÖÄ Nimistöntutkimuksen suurmiehen Eero Kiviniemen väitöstyö. Aiheena ensimmäisen partisiipin
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus
Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0
LUONNOS. Valtioneuvoston asetus
LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
Kotimaisten kielten keskus eli Kotus ja sen arkistot ja aineistot. Elisa Stenvall
Kotimaisten kielten keskus eli Kotus ja sen arkistot ja aineistot Elisa Stenvall 16.3.2017 kotus (vrt. kotos, kotsu, kotukka, kotuska) 1. Metsästäjän näkösuoja, ampumakatos 2. Talvella havuista tehty ansapyydyksen
YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)
luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä
POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009
1(9) POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.
Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus
Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015
Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017. Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta
Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017 Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta Valitut toimittajat valintaperusteena hankintaerän tai vaihtoehtoisten erien halvin kokonaishinta
Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke
Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:
Lapin maahanmuuttotilastoja
Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Työttömiä 12.200, saman verran kuin tammikuussa 2009 Pohjois-Karjalassa
ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA
4.1.2002 Aulis Tenkanen ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA Keskeneräinen! 1541 verokirja, Vesulahti,VA 6133, mf ES 941 Lauri Lukkarinen, Vuolingon neljänneskunta, 5. kymmenkunta
Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta
Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.130 Pohjois-Karjalassa oli lokakuun
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Lieksan luoteisosassa, vain 0,5 km
825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao
Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten