Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus , täydennys

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013."

Transkriptio

1 PÄÄTÖS 1 (4) Lappland Goldminers Oy Pahtavaaran kaivos PL 86 (Pahtavaarantie) SODANKYLÄ Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus , täydennys Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus Lappland Goldminers Oy:n Pahtavaaran kaivosalue sijaitsee Sodankylän kunnassa. Toiminnan tarkoituksena on kultamalmin louhinta ja rikastaminen. Kaivos aloitti toimintansa vuonna 1996 Pahta-nimisen kaivospiirin alueella. Kaivos toimi avolouhoksena vuosina ja toiminta käynnistyi edelleen vuonna 2003 avolouhintana ja sen jälkeen maanalaisena louhintana. Kaivos on toiminut jaksoittain eri kaivosyhtiöiden omistuksessa ja hallinnassa. Maanalaisen kaivoksen syvin kohta on tällä hetkellä 450 m maanpinnan alapuolella (200 m merenpinnan alapuolella). Vinotunnelia ei ole tällä hetkellä tarkoitus jatkaa alapäin, vaan kaivos tulee siirtymään länteen päin kohti ns. Karoliina-malmia. Kulku kaivospiirin laajennuksen alueelle tulee tapahtumaan olemassa olevista maanalaisessa kaivoksessa sijaitsevista peristä. Myös vinotunneli tulee jatkumaan laajennusalueelle. Louhinta kattaa tunneleita, ilmanvaihtokuiluja ja muita kaivostoiminnan aputiloja. Louhintamenetelmänä käytetään pääosin yläkätistä pitkittäistä pengerlouhintaa ja joskus myös alakätistä louhintaa. Kaikki malmi- ja sivukiven kuljetus tapahtuu kuorma-autoilla maan pinnalle. Sivukiveä voidaan myös käyttää täyttämään maanalaisia tiloja. Kaivostyössä käytetään urakoitsijoita urakkasopimusten mukaisesti. Kaikki louhintaan ja lastaukseen/kuljetukseen, sekä tutkimuskairaukseen liittyvät työt on ulkoistettu ketjutettuna urakoitsijoille. Toimintaperiaatteena on integroida turvallisuus osaksi koko tuotantoketjua reaaliaikaisesti. Kaivoksen suurimmat riskit ovat arviointien ja kokemuksen mukaan tulipalo (johon voi vaikuttaa esim. yleinen siisteys ja järjestys, jätehuolto sekä laitteisiin kertyvä pöly), häkäkaasu, liikenneonnettomuus ja kaivoksen geologiaan liittyen kiven laatu, sortumat ja komut. Merkittäviä riskejä ovat myös eri työtehtäviin liittyvät poikkeamat, joita huomioidaan tarkastamalla ja arvioimalla työkohteiden turvallisuutta päivittäin ja huomioimalla turvallisuus palaverikäytännöissä.

2 PÄÄTÖS 2 (4) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kirjatussa päätöksessään myöntänyt kaivoslain (621/2011) nojalla Lappland Goldminers Oy:lle kaivosluvan lupatunnuksella KL2013:0001. Kyseisellä luvalla laajennetaan Pahta-kaivospiirin käyttöaluetta. Päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt myöntää Lappland Goldminers Oy:lle kaivosturvallisuusluvan lupahakemuksen mukaiselle toiminnalle Pahtavaaran kaivosalueelle. Lupa myönnetään sillä ehdolla, että toiminnanharjoittaja noudattaa tämän päätöksen ehtoja onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja toimii muulta osin hakemuksessa esitetyllä tavalla. Päätöksen määräykset ja ehdot 1. Kaivosalue varustetaan varoitus- ja kieltomerkinnöillä, joissa ilmoitetaan kaivostoiminnasta ja liikkumisesta kaivosalueella. 2. Kaivoksessa tulee olla tarpeen mukaan arvioitu määrä palonkestäviä suojapaikkoja, jotka on varustettu viestintä- ja hengitysilmajärjestelmillä. 3. Kaivoksesta ja kaivosalueesta tulee laatia kaivoskartta. Kaivoskartta tulee toimittaa tiedoksi Tukesille sähköisessä tai arkistointikelpoisessa muodossa vuosittain ennen toukokuun 1. päivää. 4. Kaivoksen jokaiselta päätasolta tulee olla kaksi kulkuyhteyttä maan pinnalle. 5. Kaivoksen ilmastoinnin toimivuus tulee voida varmistaa kaikissa olosuhteissa. 6. Kaivostoiminnasta tehty vaarojen ja onnettomuusuhkien tunnistaminen ja riskien arviointi päivitetään säännöllisesti ajan tasalle kuullen henkilökuntaa. Toiminnanharjoittaja poistaa jatkuvasti ja säännöllisin toimenpitein vaaratekijät tai määrittelee niiden rajoittamista koskevat turvallisuuspäämäärät. 7. Kaivostoiminnan harjoittaja on velvollinen huolehtimaan kaivosturvallisuudesta. Kaivosyhtiön ja urakoitsijoiden turvallisuusvastuut ja turvallisuusvaatimukset tulee määritellä kirjallisesti. 8. Kaivostoiminnan harjoittajan tulee huolehtia koulutuksella, opastuksella ja ohjeistuksella siitä, että kaivoksessa toimivilla henkilöillä on riittävät tiedot kaivosturvallisuudesta ja kaivosturvallisuuden edellyttämistä toimenpiteistä. 9. Turvallisuudesta vastaavan ja muun kaivosturvallisuuden kannalta keskeisen henkilöstön koulutus, opastus ja ohjeistus tulee varmistaa dokumentoidusti. 10. Kaivosturvallisuuteen liittyvät asiat tulee säännöllisesti huomioida käyttämällä dokumentoituja turvallisuusmittareita sekä hyödyntämällä kokous- ja palaverikäytäntöjä.

3 PÄÄTÖS 3 (4) 11. Toiminnassa on varauduttu pelastustoimenpiteisiin turvallisuussuunnitelman (sisäinen pelastussuunnitelma) mukaisesti. Suunnitelma päivitetään säännöllisesti ajan tasalle. Suunnitelman viitetiedoissa (mm. viranomaiset ja säädökset) on virheellisyyksiä ja puutteita, jotka tulee korjata päivitettäessä suunnitelmaa. Sisäinen pelastussuunnitelma laatimisvelvoite ja sisältö pohjautuvat useisiin eri viranomaisten säädöksiin. Tukesin säädösvaatimuksista huomioidaan kemikaali-, räjähde- ja kaivoslainsäädäntö. 12. Toiminnanharjoittaja on kuvannut turvallisen toiminnan edellyttämät, kaivoksen onnettomuuksien ehkäisyä koskevat toimintaperiaatteet. Kaivostoiminnan harjoittajan on huolehdittava toimintaperiaatteiden noudattamisesta kaivoksessa ja seurattava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta kaivosturvallisuuteen sekä tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin. 13. Toiminnanharjoittaja on laatinut kaivoksen yleissuunnitelman. Kaivostoiminnanharjoittajan on kaivoksen suunnittelussa ja rakentamisessa sekä kaivostoiminnassa otettava huomioon, että kaivostoiminta voidaan lopettaa ja kaivos sulkea turvallisesti. 14. Toiminnanharjoittaja on kuvannut Pahtavaaran kaivoksen geologian ja kalliotekniikan ja huomioinut niiden vaikutuksen kaivosturvallisuuteen. Kaivostoiminnan edetessä mahdollisesti havaittavat muutokset geologiassa ja kalliotekniikassa tulee huomioida kaivoksen suunnittelussa. 15. Kaivosturvallisuuteen vaikuttavat tietämys malmivaroista ja louhinnan suunnitelmallisuus, joita Tukes huomioi määräaikaistarkastuksissa. 16. Toiminnassa on todettu räjähteiden varastointi alueella sekä vaarallisten kemikaalien käsittely ja varastointi. Kyseinen toiminta on toimintaperiaatetasoista, jota Tukes valvoo, kaivoslainsäädännön lisäksi, kemikaali- ja räjähdelainsäädännön mukaisesti. 17. Kaivokselle on nimetty kaivosturvallisuuden vastuuhenkilö, jolla on tehtävään vaadittu pätevyys. Kaivosturvallisuuden vastuuhenkilö ja hänen roolinsa tulee määritellä kirjallisesti. Kaivosturvallisuuteen liittyvät johdon ja henkilöstön tehtävät ja vastuualueet tulee määritellä. Käyttöönottotarkastus Tukesilta tulee pyytää kaivostarkastus ennen kaivosturvallisuusluvan mukaisen toiminnan aloittamista. Tukes voi suoritettavan tarkastuksen perusteella antaa toiminnalle lisämääräyksiä ja ehtoja. Voimassaolo Päätöksen perustelut Tämä päätös on voimassa toistaiseksi tai enintään siihen saakka kuin kaivoslupa on voimassa. Kaivosturvallisuusluvan määräyksiä tullaan tarkistamaan kymmenen vuoden välein eli seuraavan kerran mennessä. Lappland Goldminers Oy:n hakemuksen käsittelyssä Tukes on huomioinut seuraavaa:

4 PÄÄTÖS 4 (4) Toiminnalle on laadittu kaivosturvallisuuslupahakemuksen mukaiset selvitykset. Hakemuksen käsittelyssä ei ole tullut esiin sellaisia asioita, jotka olisivat esteenä luvan myöntämiselle. Tukes on pyytänyt kaivosturvallisuusluvasta lausunnot työsuojelu- ja pelastusviranomaiselta sekä säteilyturvakeskukselta (STUK). Kaivosturvallisuuslupa on tiedotettu kuuluttamalla Tukesin ja Sodankylän kunnan ilmoitustauluilla. Lupahakemuksen pitämisestä nähtävillä on julkaistu ilmoitus Sompio-lehdessä ja Tukesin kotisivuilla Kaivosturvallisuusluvassa ei ole sellaisia lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyjä vaatimuksia ja selvityksiä, jotka olisivat edellyttäneet hakijalle ja muille asianosaisille tilaisuutta selvityksen antamiseen. Tukes toimittaa lausunnot toiminnanharjoittajalle tämän päätöksen liitteenä. Säännökset, joihin päätös perustuu Kaivoslaki (621/2011) 6, 57-58, , 154. Valtioneuvoston asetus kaivostoiminnasta (391/2012) 20, 24. Valtioneuvoston asetus kaivosturvallisuudesta (1571/2011) 2-11, Leena Ahonen Ylitarkastaja Taimo Tihinen Ylitarkastaja Liitteet Hakemus liitteineen Lausunnot Valitusosoitus Hakemuksen käsittely Hakemus, Lappland Goldminers Oy , täydennys , Kuuleminen, ilmoitus kuulemisesta Sodankylän kunnan ilmoitustaululla ja Tukesin kotisivuilla Ilmoitus Sompio-lehdessä Kuulutuksen aikana lupahakemuksesta ei jätetty muistutuksia. Lausuntopyyntö, Lapin pelastuslaitos , lausunto , Lausuntopyyntö, Pohjois-Suomen AVI, Työsuojelu , lausunto , Lausuntopyyntö, Säteilyturvakeskus STUK , lausunto Päätöksestä tiedottaminen Lapin pelastuslaitos Pohjois-Suomen AVI, työsuojelun vastuualue, Säteilyturvakeskus (STUK) Lapin ELY-keskus Sodankylän kunta

5 VALITUSOSOITUS MITEN VALITUS TEHDÄÄN Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituksessa pitää olla seuraavat asiat ja asiakirjat: - hallinto-oikeus, jolle valitus osoitetaan (toimivaltainen hallinto-oikeus mainittu sivun alaosassa) - päätös, johon haetaan muutosta, liitteineen alkuperäisenä tai jäljennöksenä - muutokset, joita valittaja päätökseen vaatii, ja niiden perustelut - valittajan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero - tiedoksisaantitodistus tai muu tieto valitusajan alkamisesta - valitusosoitus. Valituksen voi laatia valittajan puolesta myös laillinen edustaja tai asiamies. Tällöin on ilmoitettava lisäksi laatijan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. MINKÄ AJAN KULUESSA VALITUS TEHDÄÄN Valitusaika on 30 päivää. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä. Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti: - Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee todistuksesta. Saantitodistus liitetään valitusasiakirjoihin. - Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemän (7) päivän kuluessa postituspäivästä, jollei muuta ilmene. - Jos päätös on toimitettu tiedoksi muulla tavalla esim. saantitodistusta vastaan jollekin muulle henkilölle kuin päätöksen saajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan päätöksen saajan saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä saantitodistuksen osoittamasta päivästä. MITEN VALITUS TOIMITETAAN PERILLE Valituksen voi toimittaa hallinto-oikeudelle henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Postittaminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituksen on saavuttava hallinto-oikeudelle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. MINNE VALITETAAN Muutosta haetaan alla mainitusta (x) hallinto-oikeudesta: X Helsinki Ratapihantie Helsinki Hämeenlinna Raatihuoneenkatu Hämeenlinna Kouvola PL Kouvola Kuopio PL Kuopio Oulu PL Oulu Rovaniemi PL Rovaniemi Turku PL Turku Vaasa PL Vaasa Ålands förvaltningsdomstol PB Mariehamn SV\VALITUSOSOITUS 1 99

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013.

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013. PÄÄTÖS 1 (5) Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 OULU Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus Sotkamo Silver Oy:n Tipaksen hopeakaivosalue

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011 A-Louhinta Oy Rinnetie 70 21840 KARINAINEN Hakemuksenne 23.12.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varastointi, laajennuslupa A-Louhinta Oy Kyrö (Pöytyä),

Lisätiedot

Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Schenker Cargo Oy PL 9 00621 HELSINKI Hakemuksenne 15.5.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde

Lisätiedot

Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan

Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Baltic Bulk Oy:n Haminan varaston perustamislupahakemus Asia Päätös Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Lisätiedot

Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.

Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI. PÄÄTÖS 1 (4) Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ Vapo Oy:n lupahakemus 23.1.2015 Asia Nestekaasulaitoksen perustaminen Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.

Lisätiedot

Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos

Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos PÄÄTÖS 1 (4) Algol Chemicals Oy PL 13 02611 ESPOO Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos Algol Chemicals Oy, Turun Satama, Länsilaituri

Lisätiedot

Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Hankkija Oy PL 120 27801 SÄKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 27.9.2012 4915/342/2012. Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI. Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012

PÄÄTÖS 1 (4) 27.9.2012 4915/342/2012. Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI. Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012 PÄÄTÖS 1 (4) Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitteiston rakentaminen Karjaan Kaukolämpö Oy,

Lisätiedot

Metallituotteiden pintakäsittelylaitoksen rakentaminen

Metallituotteiden pintakäsittelylaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (5) CrTe-Plating Oy PL 246 78201 VARKAUS Lupahakemus 15.1.2008 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Metallituotteiden pintakäsittelylaitoksen rakentaminen Tuotantolaitos rakennetaan Varkauden kaupungissa

Lisätiedot

Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen

Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (5) Osuuskunta Maitomaa Kuopiontie 2 77600 SUONENJOKI Hakemuksenne 29.8.2008 Asia Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Osuuskunta Maitomaan osoitteessa Kuopiontie 2 (kiinteistötunnus

Lisätiedot

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Metarno Oy Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varasto, Hämeenlinna Kannila Metarno

Lisätiedot

Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Inex Partners Oy PL 33 00088 S-RYHMÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös logistiikkakeskuksen sijoituksesta Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse

Lisätiedot

Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen

Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen Woikoski Oy Ab Vesalantie 10 33960 PIRKKALA Asia Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen Tuotantolaitos Oy Woikoski Ab:n Pirkkalan kunnan Sankilan kylässä osoitteessa Vesalantie 10 sijaitseva tuotantolaitos,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta

PÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta PÄÄTÖS 1 (4) Tikomet Oy Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Tikomet Oy, Iskutie 9, 40320 JYVÄSKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Lisätiedot

Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.

Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos. PÄÄTÖS 1 (4) Nordkalk Oy Ab Kalkkitehtaantie 474 62800 VIMPELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös nestekaasun käyttölaitoksesta Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt, että Leipomo Rosten Oy saa rakentaa hakemuksessa tarkoitetun nestekaasun käyttölaitoksen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt, että Leipomo Rosten Oy saa rakentaa hakemuksessa tarkoitetun nestekaasun käyttölaitoksen. PÄÄTÖS 1 (4) Leipomo Rosten Oy Voimakatu 3 20520 TURKU Leipomo Rosten Oy:n hakemus 7.12.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Leipomo Rosten Oy, Voimakatu 3, 20520

Lisätiedot

Oy Woikoski Ab saa harjoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia Oulun täyttölaitoksella.

Oy Woikoski Ab saa harjoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia Oulun täyttölaitoksella. PÄÄTÖS 1 (4) Woikoski Oy Ab Sälpäkuja 6 90620 OULU hakemuksenne 5.3.2015 Lupapäätös Oy Woikoski Ab saa harjoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia Oulun täyttölaitoksella.

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 18.6.2012 1558/342/2012. Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä. Hakemus. Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen

PÄÄTÖS 1 (4) 18.6.2012 1558/342/2012. Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä. Hakemus. Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (4) Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä Hakemus Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Best-Hall Oy:n Kälviän tehtaan sijainti on: Kokkolan

Lisätiedot

Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla

Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla PÄÄTÖS 1 (4) Savon Kuljetus Oy Sammonkatu 12 70500 KUOPIO Ilmoitus nestekaasun keskisuuresta varastoinnista 13.2.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla

Lisätiedot

0171338-7). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

0171338-7). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Sakupe Oy Keskussairaalantie 19 40620 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Sakupe Oy:n pesula osoitteessa Salmirannantie 1b,

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta

Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta PÄÄTÖS 1 (4) Gemalto Oy Myllynkivenkuja 4 01620 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 9.9.2014 5156/36/2014. Avain Logistiikka Oy. Ansatie 5 01740 VANTAA. Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014

PÄÄTÖS 1 (4) 9.9.2014 5156/36/2014. Avain Logistiikka Oy. Ansatie 5 01740 VANTAA. Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014 PÄÄTÖS 1 (4) Avain Logistiikka Oy Ansatie 5 01740 VANTAA Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Kemikaalilupa varastokeskukselle Avain Logistiikka Oy:n varastokeskus sijaitsee

Lisätiedot

Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman

Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman PÄÄTÖS 1 (4) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Perustamislupa Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman alueelle. Baltic Bulk Oy:n on toimittava hakemuksessaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Omya Oy PL KEMI. Lupahakemus Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Omya Oy PL KEMI. Lupahakemus Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle PÄÄTÖS 1 (4) Omya Oy PL 168 94101 KEMI Lupahakemus 27.2.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle Tuotantolaitos sijaitsee Kemin kaupungin Veitsiluodon tehdasalueella.

Lisätiedot

Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa

Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa PÄÄTÖS 1 (4) Adven Oy Heikinkatu 2 90100 OULU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa Adven Oy:n lämpökeskus UK-Muovi Oy:n tuotantolaitosalueella osoitteessa

Lisätiedot

Teknokemian tehtaan rakentaminen

Teknokemian tehtaan rakentaminen PÄÄTÖS 1 (5) Taerosol Oy Aakkulantie 21 36220 Kangasala Asia Kohde ja sen sijainti Teknokemian tehtaan rakentaminen Taerosol Oy, Kangasalan kunta, Lemposen kylä, osoitteessa Hampuntie, korttelialueen tontti

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 13.5.2015 1804/342/2015. Fescon Oy. Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ. Nestekaasulaitoksen perustaminen

PÄÄTÖS 1 (4) 13.5.2015 1804/342/2015. Fescon Oy. Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ. Nestekaasulaitoksen perustaminen PÄÄTÖS 1 (4) Fescon Oy Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustaminen Fescon Oy:n Haukiputaan tehdas sijaitsee Oulun kaupungin Haukiputaalla, osoitteessa

Lisätiedot

Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA.

Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA. PÄÄTÖS 1 (4) Kemira Chemicals Oy PL 7 32741 SASTAMALA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740

Lisätiedot

Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.

Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle. PÄÄTÖS 1 (4) Fortum Power And Heat Oy PL 100 00048 FORTUM Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) 21.10.2013 6585/342/2013. HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos, UkkoPekkatie 1, 50600 MIKKELI.

PÄÄTÖS 1 (4) 21.10.2013 6585/342/2013. HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos, UkkoPekkatie 1, 50600 MIKKELI. PÄÄTÖS 1 (4) HK Ruokatalo Oyj Mikkelin tuotantolaitos UkkoPekkatie 1 50600 MIKKELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös HK Ruokatalo Oy:n n uusi nestekaasulaitos Mikkelissä HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos,

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella

Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella PÄÄTÖS 1 (5) Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy PL 9 28101 PORI STEP Oy:n lupahakemus 18.7.2014, täydennykset 29.8.2014 ja 2.9.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien

Lisätiedot

Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie 7, 83500 OUTOKUMPU.

Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie 7, 83500 OUTOKUMPU. PÄÄTÖS 1 (4) Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talkkitie 7 83500 OUTOKUMPU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie

Lisätiedot

Pyylahti Oy (y-tunnus ), Vähäteutarintie 90, LOHJA.

Pyylahti Oy (y-tunnus ), Vähäteutarintie 90, LOHJA. PÄÄTÖS 1 (4) Pyylahti Oy Puolipäivänkatu 1 C 17 00160 HELSINKI Hakemuksenne 13.2.2017 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Räjähteiden pysyvän varastoinnin perustamislupa Pyylahti Oy (y-tunnus 1711385-3),

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi PÄÄTÖS 1 (4) VTT Expert Services Oy PL 1001 02044 VTT Hakemuksenne 23.5.2011 Asia Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi Kohde ja sen sijainti Päätös VTT Expert Services

Lisätiedot

Varastoissa varastoitavien kemikaalien enimmäismäärät: Kemikaali Luokitus Määrä (t)

Varastoissa varastoitavien kemikaalien enimmäismäärät: Kemikaali Luokitus Määrä (t) PÄÄTÖS 1 (4) Itella Logistics Oy Manttaalitie 8 01530 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Pennalan Logistiikkakeskuksen kemikaalipäätös Itella Logistics Oy, Johtotie 2, 16320 PENNALA (Orimattila).

Lisätiedot

Kemikaali Luokitus Määrä (t) Nestekaasu F+, R 12 25 (50 m 3 )

Kemikaali Luokitus Määrä (t) Nestekaasu F+, R 12 25 (50 m 3 ) PÄÄTÖS 1 (4) Ruukki Construction Oy Alajärven tehdas Mäkeläntie 9 62900 ALAJÄRVI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta NextGen -investointiprojekti Ruukki Construction Oy Alajärven

Lisätiedot

Kemikaalien varastoinnin merkittävä muutos Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n Laitilan tuotantolaitoksella

Kemikaalien varastoinnin merkittävä muutos Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n Laitilan tuotantolaitoksella PÄÄTÖS 1 (4) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy Tommi Suutari Limonaadikuja 4 23800 LAITILA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Kemikaalien varastoinnin merkittävä muutos Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (6) 27.3.2013 8079/342/2012. Adven Oy PL 162 01511 VANTAA. Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012. Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen

PÄÄTÖS 1 (6) 27.3.2013 8079/342/2012. Adven Oy PL 162 01511 VANTAA. Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012. Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (6) Adven Oy PL 162 01511 VANTAA Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012 Asia Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Adven Oy:n lämpökeskus Oy Visko Teepak Ab Hangon tehtaalla

Lisätiedot

Teknokemian tehtaan perustaminen ja johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta

Teknokemian tehtaan perustaminen ja johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta PÄÄTÖS 1 (5) Berner Oy PL 15 00131 HELSINKI Asia Kohde ja sen sijainti Teknokemian tehtaan perustaminen ja johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta Berner Oy:n teknokemian tehdas sijaitsee Heinäveden

Lisätiedot

Comforta Oy, Jyväskylän pesula (Vasarakatu 15). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Comforta Oy, Jyväskylän pesula (Vasarakatu 15). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) Comforta Oy Vasarakatu 15 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustaminen Comforta Oy, Jyväskylän pesula (Vasarakatu 15). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Lisätiedot

Kerosiini/petrooli (50-100%) F, R11, R38, R4 86,4 Lukkosula (isopropanoli, etanoli, tisleet) Lasinpesuneste (etanoli, 2- propanoli)

Kerosiini/petrooli (50-100%) F, R11, R38, R4 86,4 Lukkosula (isopropanoli, etanoli, tisleet) Lasinpesuneste (etanoli, 2- propanoli) PÄÄTÖS 1 (5) Tammer-Tukku Oy PL 107 33101 TAMPERE Hakemuksenne 10.10.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Palavien nesteiden varastointi Tammer-Tukku Oy:n Hämeenlinnan varastoa laajennetaan palavien

Lisätiedot

CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos

CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos PÄÄTÖS 1 (5) CT-Logistics Oy Jari Laakkonen Hakunintie 26 26100 RAUMA CT-Logistics Oy:n hakemus Asia CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos Kohde ja sen sijainti

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3)

Päätös 1 (4) Hakija: AA Sakatti Mining Oy (Y-tunnus: 2436768-3) Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8871, 8875, 9400, ML2013:0018,ML2013:0063, ML2013:0065,ML2012:0190, ML2012:0216,ML2013:0017, ML2014:0118 22.1.2016 AA Sakatti Mining Oy PL38 99600 SODANKYLÄ

Lisätiedot

Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto

Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto PÄÄTÖS 1 (5) Orica Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI Hakemuksenne 11.8.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto Orica Finland Oy, Orimattilan

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi sekä nestekaasulaitoksen rakentaminen

Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi sekä nestekaasulaitoksen rakentaminen PÄÄTÖS 1 (4) Kinnusen Mylly Oy Murrontie 2 91600 UTAJÄRVI Hakemus 14.5.2013 ja sen täydentäminen 4.6.2013 ja 2.8.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen

Lisätiedot

Nestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Outokummun Energia Oy ( ) Outokummun lämpökeskukseen

Nestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Outokummun Energia Oy ( ) Outokummun lämpökeskukseen PÄÄTÖS 1 (4) Outokummun Energia Oy PL 53 83501 OUTOKUMPU Asia Nestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Outokummun Energia Oy (1571445-2) Outokummun lämpökeskukseen Outokummun Energia Oy saa alkaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Envor Biotech Oy. Voimalankatu FORSSA. Kemikaalilupa biokaasulaitokselle

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Envor Biotech Oy. Voimalankatu FORSSA. Kemikaalilupa biokaasulaitokselle PÄÄTÖS 1 (4) Envor Biotech Oy Voimalankatu 56 30420 FORSSA Asia Kemikaalilupa biokaasulaitokselle Kohde ja sen sijainti Envor Biotech Oy:n biokaasulaitos sijaitsee osoitteessa Voimalankatu 56, 30420 Forssa

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0003 12.2.2015 Kuulutus 12.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 23.10.2015 Lupatunnus Kolari PL 76 95901 Kolari KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on toimittanut päätöstä koskevan kuulutuksen 7.10.2015. Päätösasiakirjan kopion

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) 17.11.2015 3414/342/2015. Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

PÄÄTÖS 1 (5) 17.11.2015 3414/342/2015. Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI PÄÄTÖS 1 (5) Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2017 9052/1 yms. KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: 24.4.2015 VA2015:0009 Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa.

Kuulutus 1 (1) Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa. Kuulutus 1 (1) 11.11.2015 KaivNro 3965, KaivNro 4013,KaivNro 4909, KL2015:0003,ML2011:0022, ML2012:0056,ML2014:0115, ML2014:0116,ML2015:0010 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2017. Adven Oy. Äyritie VANTAA. Hakemuksenne PERUSTAMISLUPA

PÄÄTÖS 1 (4) /36/2017. Adven Oy. Äyritie VANTAA. Hakemuksenne PERUSTAMISLUPA PÄÄTÖS 1 (4) Adven Oy Äyritie 18 01510 VANTAA Hakemuksenne 18.4.2017 PERUSTAMISLUPA Adven Oy (y-tunnus 2379598-5) saa alkaa varastoida Kannuksessa Pouttu Oy:n höyrykeskuksella nestekaasua sillä ehdolla,

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2015 1 (4) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Mölnlycke Health Care Oy, Mikkeli, Saimaankatu 6, MIKKELI. Kohde sijaitsee pohjavesialueella, luokka I.

Mölnlycke Health Care Oy, Mikkeli, Saimaankatu 6, MIKKELI. Kohde sijaitsee pohjavesialueella, luokka I. PÄÄTÖS 1 (4) Mölnlycke Health Care Oy PL 76 50101 MIKKELI Mölnlycke Health Care Oy:n hakemus 11.11.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta PUR-vaahtolinjan käyttöönotto Mölnlycke

Lisätiedot

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

Rauman Energia Oy, Rauman Lakarin lämpökeskus, Rahtikatu, RAUMA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.

Rauman Energia Oy, Rauman Lakarin lämpökeskus, Rahtikatu, RAUMA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (5) Rauman Energia Oy Kairakatu 4 26100 RAUMA Hakemuksenne 18.11.2016 PERUSTAMISLUPA Rauman Energia Oy (y-tunnus 1088470-0) saa perustaa Raumalle kaukolämmöntuotantolaitoksen ja alkaa varastoida

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

GRPMS Finland Oy:n Kaarinan varasto sijaitsee osoitteessa Hallimestarinkatu 20, KAARINA. Varasto ei sijaitse pohjavesialueella.

GRPMS Finland Oy:n Kaarinan varasto sijaitsee osoitteessa Hallimestarinkatu 20, KAARINA. Varasto ei sijaitse pohjavesialueella. PÄÄTÖS 1 (4) GRPMS Finland Oy Hallimestarinkatu 20 20780 KAARINA Lupahakemus 15.9.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Varastoinnin laajentaminen GRPMS Finland Oy:n Kaarinan varasto sijaitsee osoitteessa Hallimestarinkatu

Lisätiedot

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Päätös 1 (5) Dnro: 14.5.2013 274/512/2013 Mundio Mobile (Finland) Ltd 54 Marsh Wall London E14 9TP United Kingdom Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Asian tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Viestintävirasto

Lisätiedot

Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen järjestyssääntö

Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen järjestyssääntö 6165/623/2009 METSÄHALLITUKSEN PÄÄTÖS Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen järjestyssäännöstä Annettu Vantaalla 14.5.2009 Hangasnevan-Säästöpiirinnevan soidensuojelualueen järjestyssääntö

Lisätiedot

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1 Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA Päivämäärä 19.5.2016 Diaarinumero LVM/292/07/2016 VERKKOTOIMILUPIEN

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 14.12.2015 Lupatunnus Ilomantsi Soihtulantie 7 82900 Ilomantsi KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kajaani Varauksen nimi: Sulatus 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0196. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Hannu Immonen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

5750/623/2008. METSÄHALLITUKSEN PÄÄTÖS Niininevan soidensuojelualueen järjestyssäännöstä. Annettu Vantaalla

5750/623/2008. METSÄHALLITUKSEN PÄÄTÖS Niininevan soidensuojelualueen järjestyssäännöstä. Annettu Vantaalla 5750/623/2008 METSÄHALLITUKSEN PÄÄTÖS Niininevan soidensuojelualueen järjestyssäännöstä Annettu Vantaalla 14.5.2009 Niininevan soidensuojelualueen järjestyssääntö Metsähallitus on luonnonsuojelulain (1096/1996)

Lisätiedot

Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa

Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa PÄÄTÖS 1 (4) 1 Vantaan Energia Oy PL 95 01301 VANTAA Hakemuksenne 23.9.2013 Asia Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa Kohde ja sen sijainti Vantaan Energia Oy:n Långmossebergenin jätevoimala

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185.

Päätös. Varauksen nimi: Hiekkapohja 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0185. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 22.11.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS 2.2.2015 7240/31/2014. Thunder Finland Oy. Myllärintie 19 70780 KUOPIO. Thunder Finland Oy:n hakemus

PÄÄTÖS 2.2.2015 7240/31/2014. Thunder Finland Oy. Myllärintie 19 70780 KUOPIO. Thunder Finland Oy:n hakemus Thunder Finland Oy Myllärintie 19 70780 KUOPIO Thunder Finland Oy:n hakemus Asia Räjähteiden pysyvä varastointi, Kalvola Hämeenlinna Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Thunder Finland

Lisätiedot

Turret Oy Ab

Turret Oy Ab Päätös 1 (7) Vastaanottaja Hakemuksen päivämäärä Turret Oy Ab 12.11.2013 Hakemuksen kohde Arvopaperimarkkinalain 11 luvun 26 :n mukaisen poikkeusluvan myöntäminen Turret Oy Ab (hakija) on hakenut poikkeuslupaa

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050.

Päätös. Varausalueen sijainti: Raasepori Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0050. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 1 (4) Lupatunnus BLN Minerals Finland Oy c/o Lakiasiantoimisto Merxion Oy Pohjoisranta 2 E 2 00170 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Oy M. Rauanheimo Ab saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kotkaan Hallan satamaan.

Oy M. Rauanheimo Ab saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kotkaan Hallan satamaan. PÄÄTÖS 1 (4) Oy M. Rauanheimo Ab Satamantie 4 49460 HAMINA Lupapäätös Oy M. Rauanheimo Ab saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kotkaan Hallan satamaan. Oy M. Rauanheimo Ab:n on toimittava hakemuksessaan

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2012 1 (4) Lupatunnus Vesa Keskisarja Koulutie 32 07800 Lapinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 30.8.2011 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 16.11.2015 Lupatunnus Joutsa PL 20 19651 Joutsa KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rakennettava ilmakaasutehdas

Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rakennettava ilmakaasutehdas PÄÄTÖS 1 (4) Woikoski Oy Ab Satamatullintie 8 67900 KOKKOLA Viite Hakemus 18.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rakennettava ilmakaasutehdas Oy Woikoski Ab,

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:0001 6.2.2015 Kuulutus 6.2.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 6.2.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Agnico Eagle Finland

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101.

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 2.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot