MINKÄLAISTA PROSESSIOIKEUDELLISTA TUTKIMUSTA TUOMARI TARVITSEE JA MITEN TUTKIMUS VOI VAIKUTTAA TUOMARIN TYÖSKENTELYYN?

Transkriptio

1 MINKÄLAISTA PROSESSIOIKEUDELLISTA TUTKIMUSTA TUOMARI TARVITSEE JA MITEN TUTKIMUS VOI VAIKUTTAA TUOMARIN TYÖSKENTELYYN? 1 1. Yhden lähtökohdan tälle alustukselle tarjoaa muun muassa Aarnion tekemä jaottelu tuomarin ja tutkijan näkökulmasta oikeudelliseen ratkaisuun. Tässä asetelmassa tuomarilla järjestelmän sisäinen ja tutkijalla ulkoinen näkökulma oikeudellisen ratkaisun tekemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lainopin harjoittaja ei lähtökohtaisesti käsittele konkreettisia yksittäistapauksia, kun puolestaan tuomari ratkaisutoiminnassaan tekee näin aina. 1 Tämän näkemyksen perusteella voidaankin kysyä, jääkö myös prosessioikeudellisen tutkimuksen vaikutukset tuomarin työskentelyyn siihen, että konkreettista tapausta ratkoessaan tuomari etsii tulkintasuosituksia lainopillisesta prosessioikeudellisesta kirjallisuudesta, vai voiko tutkimuksella olla yleisempää vaikutusta myös tuomarin ajattelutapaan. 2 Riippumatta kysymykseen annettavasta vastauksesta voidaan tutkimuksen vaikutuskanavat jakaa kahteen ryhmään: Oikeustieteelliseen julkaisu- ja täydennyskoulutustoimintaan sekä vaikuttamiseen lainsäädännön kautta. Seuraavassa näitä vaikuttamistapoja ja niihin liittyviä ongelmia pyritään tarkastelemaan hieman yksityiskohtaisemmin. 2. Tämän esityksen lähtökohtaisena oletuksena pidetään sitä, että tulkintasuositusten antaminen on keskeisin prosessioikeudellisen tutkimuksen vaikutus käytännön lainkäyttötoimintaan. Tältä osin voidaankin tietyssä mielessä puhua lainkäyttäjien ja tutkijoiden välisestä työnjaosta: Käytännön käräjätuomarin on ratkaistava asia, mutta hänellä ei useinkaan ole aikaa ryhtyä käsillä olevaa juridista ongelmaa koskeviin laajoihin tutkimuksiin. Tutkijalla puolestaan ei ainakaan pitäisi olla muuta kuin aikaa esittää perusteltuja tulkintasuosituksia käytännön lainkäyttöön liittyvistä ongelmatilanteista. Parhaimmillaan tämä työnjako toimiikin silloin, kun juridista 1 Ks. Aarnio, Aulis: Laintulkinnan teoria. Juva 1989, s. 56 ss. 2 Tässä lienee syytä mainita siitä, että puheenvuorossa keskitytään vain perustutkinnon suorittamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Sinänsä on tietenkin selvää, että oikeustieteellinen koulutus vaikuttaa kunkin opiskelijan tapaan ajatella oikeustieteellisistä kysymyksistä.

2 2 tulkintaongelmaa ratkova lainkäyttäjä löytää kirjallisuudesta hyvin punnitun puheenvuoron käsillä olevasta tulkintaongelmasta sekä lisäksi vielä onnistuneen alaviitteen niistä teoksista, joissa kyseistä juridista pulmaa on lisäksi käsitelty. Tällä tavalla tutkimus saattaisi omalta osaltaan vaikuttaa myös tuomioistuinten lainkäytön yhtenäisyyteen. Yllä kuvattuun optimitilanteeseen pääsyn esteenä on kuitenkin tiettyjä vaikeuksia. Ensinnäkin tutkimuspuolella pulmia saattaa aiheutua jo siitä, että yliopistotutkijalla ei ole riittävästi tietoa siitä, minkälaiset tilanteet aiheuttavat käytännön oikeuselämässä vaikeuksia. Vastaavasti osa tiedossakin olevista ongelmista saattaa hyvinkin olla sellaisia, että kelvollisten vastausten antaminen ei onnistu ilman käytännön työkokemusta. Nyt mainittuja ongelmia voidaan luonnollisesta pyrkiä vähentämään lisäämällä yliopistotutkijoiden ja lainkäyttäjien välistä vuoropuhelua. Lainkäytön puolella tällaisen kohdalla ongelmaksi saattaa puolestaan nousta kysymys siitä, kuinka laajasti tuomari tuntee oikeudellista tutkimusta. Kyse on siis toisin sanoen tuomarin lukeneisuudesta. Mahdolliset aukot lukeneisuudessa saattavat olla ongelmallisia kahdessa eri suhteessa. Ensinnäkin pulmana voi tietysti olla se, että lainkäyttäjä ei ylipäätään tunne oikeudenalaa riittävästi löytääkseen oikeita lähdeteoksia. Etenkin internetiin perustetut erilaiset tietopankit ovat tosin ainakin jossain määrin vähentäneet nyt mainittuja ongelmia. Toisaalta B johtuen osittain myös mainituista uusista tietopankeista B puutteet lukeneisuudessa saattavatkin aiheuttaa käänteisiä ongelmia eli kirjallisuutta löytyy liikaa, eikä lainkäyttäjä välttämättä pysty erottamaan Akunnollista@ tutkimusta hieman kyseenalaisemmasta kirjallisuudesta. Hyvän esimerkin tästä ongelmasta tarjoaa Ari Saarnilehdon Oikeustieto -lehteen tekemä kirja-arvostelu. 3 Se alkaa seuraavasti: Nykyisin ilmestyy paljon aikaisempaa enemmän juridista kirjallisuutta. Ostajan on vaikea tietää, mitä hankkii runsaasta tarjonnasta. Yksi asia, mitä katsotaan, on kustantaja. Nyt lyhyesti arvioitava kirja näyttäisi käsittelevän uutta, voimaan tullutta lainsäädäntöä (laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeistä 3 Ks. Saarnilehto, Ari: Miksi?, Oikeustieto 2001 s. 21 s.

3 /1075, laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä /1074). Siitä näyttäisi saavan sopivasti hyvän yleiskuvan uusista säännöksistä ja erityisesti lainsäädännön muutoksista. Ei saa. Kirjaa ei kannata ostaa. Ja päättyy seuraavasti: Otsikon kysymys miksi on suunnattu kustantajalle. Olen tänä syksynä kuullut esityksen, jonka mukaan kustannustoimittaja käy läpi heille saapuneet käsikirjoitukset. Tätä ei ole lukenut tai toimittaja ei ole ammattitaitoinen. Lisäksi kerrottiin, että joku asiantuntija lukee käsikirjoituksen ennen sen hyväksymistä kustannettavaksi. Tätä ei ole hyväksytetty kenelläkään asiantuntijalla. Niinpä voidaan perustellusti kysyä, miksi kirja on julkaistu. myydä Vastaukseksi ei kelpaa, ettei kirjaa ole tarkoitettu lakimiehille. Kenellekään ei kuulu virheellistä ja vanhentunutta tietoa Astetta Ahienostuneempaan@ vaikutustapaan päästään pohdittaessa sitä, voiko prosessioikeudellisella tutkimuksella olla merkitystä yksittäisiä tulkintasuosituksia laajemmin. 5 Tällainen lainkäyttäjän ajatteluun tai asenteisiin vaikuttaminen vaatii kuitenkin paljon niin tutkimukselta kuin myös lainkäyttäjältä. Tutkimuksen kohdalla tässä on kysymys siitä, että puhtaasti kommentaarityyppisiksi oppikirjoiksi tarkoitetut teokset eivät juurikaan voine vaikuttaa tuomarin yleiseen ajattelutapaan siitä, miten erilaisiin prosessioikeudellisiin kysymyksiin olisi suhtauduttava, vaan tällaisten oppikirjojen merkitys lienee useimmiten yksittäisten tulkintasuositusten tasolla. Tuorin kehittelemään oikeuden tasottelumalliin 6 viitaten lieneekin mahdollista todeta, että lainkäyttäjän asenteisiin vaikuttava tutkimus kohdistuu pintatasoa alempiin oikeuden kerroksiin eli oikeuskulttuuriin tai oikeuden syvärakenteeseen. 4 Kyseisen kirjan kustantaja oli Kauppakaari Lakimiesliiton kustannus. Kirja on sittemmin vedetty pois markkinoilta. 5 Kuten jo edelläkin todettiin, tässä puheenvuorossa keskitytään vain perustutkinnon suorittamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Sinänsä on tietenkin selvää, että oikeustieteellinen koulutus vaikuttaa kunkin opiskelijan tapaan ajatella oikeustieteellisistä kysymyksistä. 6 Ks. siitä esim. Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Vantaa 2000, s. 163 ss.

4 4 Lainkäyttäjien kohdalla puolestaan kysymys on ensinnäkin jälleen lukemisesta, ja nyt vieläpä sellaisesta lukemisesta, josta ei välttämättä ole suoraa hyötyä yksittäisten oikeudellisten ongelmien ratkaisemisessa. Edelleen lainkäyttäjien kohdalla voidaan pohtia sitä, kuinka paljon oikeustieteellisissä tutkimuksissa kehitetyt oppirakennelmat voivat ylipäätään välittömästi vaikuttaa tuomarin ratkaisutoimintaan. Ei tuntuisi välttämättä parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta, mikäli tuomari esimerkiksi pyrkisi kaikessa toiminnassaan toteuttamaan prosessin tarkoituksesta omaksumaansa käsitystä tai jos hän siviilioikeuden puolella pyrkisi ratkaisemaan juttuja Asosiaalisen siviilioikeuden Lähtökohtaisesti voidaankin ajatella, että oikeustieteessä kehitellyt oikeuskulttuurin tasolle ja oikeuden syvärakenteeseen kuuluvat yleiset opit vaikuttavat lainkäyttäjän toimintaan lähinnä lainsäädännön välityksellä. Prosessioikeuden(kin) puolella esimerkkejä on useita, joista tässä voidaan mainita vaikkapa se, että niin 1990-luvulla toteutetut siviili- ja rikosprosessiuudistukset perustuivat nopeus-, halpuus- ja varmuustavoitteen varaan. Edelleen esimerkkeinä voidaan käyttää ns. prosessikäsityksiä, jotka Laukkasen osoittamin tavoin ovat tulleet osaksi Suomen oikeudenkäyntimenettelyä hyvin pitkälti juuri lainsäädännön välityksellä. 7 Joltain osin on kuitenkin mahdollista ajatella, että prosessioikeudellinen tutkimus on ulottanut suoran vaikutuksensa lainkäyttötoimintaan laajemmalle kuin pelkkiin yksittäisiin tulkintasuosituksiin. Yhden esimerkin tästä tarjoaa materiaaliseen prosessinjohtoon kuuluva tuomarin kyselyoikeus. Siviiliprosessin puolella mainitusta säädetään OK 5:21:ssä valmistelua koskien seuraavasti: Tuomioistuimen on valmistelussa huolehdittava 19 ':ssä säädettyjen tavoitteiden toteutumisesta ja siitä, että asianosaiset mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota. Jos asianosaisen kirjallinen tai suullinen lausuma on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimen on tehtävä hänelle asian selvittämistä varten tarpeelliset kysymykset. Kyselyoikeudesta siviilijutun pääkäsittelyssä on puolestaan säädetty OK 6:2a.2:ssa 7 Ks. Laukkanen, Sakari: Tuomarin rooli. Vammala 1995, s. 103 s.

5 5 Tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Jos asianosaisen esitys havaitaan epäselväksi tai epätäydelliseksi, tuomioistuimen on tehtävä hänelle riitakysymysten selvittämistä varten tarpeelliset kysymykset. Rikosprosessissa tuomarin kyselyoikeudesta on säädetty ROL 6:5.2:ssa Tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Tuomioistuimen tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia. Kuten siteeratuista lainkohdista havaitaan, tuomarin kyselyoikeutta koskevat säännökset ovat prosessilajista riippumatta varsin samankaltaisia, mutta tästä huolimatta kyselyoikeuden käyttämisen laajuus on käytännössä riippuvainen prosessilajista. Ehkä parhaimpana esimerkkinä näistä eroista voidaan pitää sitä, että siviiliprosessissa tuomarin kyselyvelvollisuuden tai -oikeuden laajuuden ei pitäisi olla riippuvainen siitä, kumman asianosaisen eduksi esitettävä kysymys mahdollisesti koituisi. Rikosprosessin puolella sitä vastoin suhtaudutaan erittäin kielteisesti siihen, että tuomari käyttäisi kyselyoikeuttaan syytetyn vahingoksi, vaikka tällainen kielteinen asenne ei ilmenekään minkään yksittäisen lainkohdan sanamuodosta. Se, mistä yllä mainittu erityisesti johtuu, ei ole mikään yksittäinen oppikirjoissa annettu tulkintasuositus, vaan nyt voidaan hyvinkin ajatella kysymyksen olevan juuri siitä, että (muun muassa) prosessioikeuden piirissä kehitellyt B etenkin oikeuskulttuurin tasolla sijaitsevat B yleiset prosessiperiaatteet ohjaavat tuomarin kyselyoikeuden laajuuden tulkintaa. Tällaisina prinsiippeinä voidaan tässä mainita esimerkiksi akkusatorinen periaate ja syytetyn suosimisen periaate. Tältä osin kysymys onkin siitä, että tällainen oikeuden pintatason alapuolinen aines saattaa hyvinkin vaikuttaa lainkäyttäjän toimintaan tulkinta-argumenttina.