bregmos 2015 Joulumakeiset
|
|
- Ari-Pekka Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2015 Joulumakeiset.fi
2 tarjoaa maukkaamman joulun Olemme jo usean vuoden ajan valmistaneet ja pakanneet maukkaita makeisia, jotka luovat puitteet hyville suhteille. Messujen ja tapaamisten lisäksi joulu on yksi monista erinomaisista tilaisuuksista tarjota makeisia tai antaa niitä lahjaksi asiakkaille, tavarantoimittajille, yhteistyökumppaneille tai jollekin muulle arvostetulle tai pidetylle henkilölle. 2
3 Yhdessä menestymme paremmin Maut syöpyvät usein lujasti mieleen ja niistä tulee hyviä muistoja. Makuhermojen kutkuttelu mainosviestin yhteydessä tekee vaikutuksen tärkeissä tilaisuuksissa ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Mielestämme uskottavuus ja aitous ovat tärkeitä onnistumisen kannalta. Muun muassa tästä syystä valmistamme oman suklaamme omassa tehtaassamme Ruotsin Borgstenassa..fi
4 suklaa on arvostettu lahja Joulu on se aika vuodesta, mikä yhdistetään lahjoihin. Suklaa on kuulunut jo kauan niin itsestään selvänä kuin perinteisenäkin osana tähän juhlaan sekä kotona että työpaikalla. Valmistamme oman suklaamme ja tarjoamme erimuotoisia ja -makuisia suklaita erilaisissa pakkauksissa. Niistä löytyy täydellinen lahja lähes jokaiselle.
5 oman tehtaamme maukkaat herkut Olemme luonnollisesti erittäin ylpeitä suklaatehtaastamme, jonka olemme itse rakentaneet sen oman näkemyksemme perusteella suklaan tuotannosta, maustamisesta ja pakkaamisesta. Olemme valinneet lisensoidun suklaamestarin kanssa erittäin huolellisesti kaikkein parhaimmat raakaaineet luodaksemme ikiomat suklaareseptimme. Valmis lopputulos on Bregmosin laatusuklaa. Tuemme myös World Cocoa Foundation -järjestön toimintaa ympäristöystävällisen ja kestävän kaakaoelinkeinon kehityksen edistämiseksi. Käsityöperinteiden lisäksi suklaamme antaa myös lisää energiaa ja todistettua hyvinvointia. Suklaa sopii täydellisesti tarjottavaksi tai lahjaksi! Herkullista joulua! jouluaiheisia suklaapaloja, irtotavarana Täydellinen lahjana tai joululahjojen lisänä Jouluaiheiseen paperiin käärityt suklaapalat. Yhtä hyviä kahvin kanssa kuin ihan sellaisenaan. Quatre-suklaapalat valmistetaan Bregmosin omassa tehtaassa Ruotsin Borgstenassa. Toimitetaan 100 palan sellofaanipussissa. Saatavana kaksi eri kuva-aihetta ja makua. Sopusointuinen tumma suklaa (57,5 %) ja perinteinen maitosuklaa (33,5 %). Tuotenro 51151, Joulupukki, tumma suklaa Tuotenro 51150, Rusetti, maitosuklaa *Kappalehinta, kun ostetaan 12 kpl. Vähimmäistilaus: 6 kpl Uutuus! LAHJARASIA TUMMA SUKLAA Joulusuklaarasia - heti valmis avattavaksi ja tarjoiltavaksi Olemme täyttäneet tämän rasian Ruotsin Borgstenassa valmistetuilla suklaapaloilla. Rasia aukeaa samalla lailla kuin tulitikkuaski. Sisältää 25 paperiin käärittyä suklaapalaa. Tuotenro 51153, tumma suklaa joulupukki *Kappalehinta, kun ostetaan 99 kpl. Uutuus! LAHJARASIA MAITOSUKLAA Kätevä lahjapakkaus yksittäispakattuja suklaapaloja Olemme täyttäneet tämän rasian Ruotsin Borgstenassa valmistetuilla suklaapaloilla. Rasia aukeaa samalla lailla kuin tulitikkuaski. Sisältää 25 paperiin käärittyä suklaapalaa. Tuotenro 51152, maitosuklaa rusetti *Kappalehinta, kun ostetaan 99 kpl. Vähimmäistilaus: 33 kpl. Vähimmäistilaus: 33 kpl.
6 borgstenalaista suklaata Olemme valinneet Borgstena Choklad & Lakrits -tuotemerkkimme valikoimasta joitakin suosikkeja, jotka sopivat erittäin hyvin joululahjoiksi. Suklaafonduesetti on yksi niistä ja suljettava metallinen säilykepurkki irrotettavalla kannella on toinen. Tin Can -purkki, joka sisältää yksittäispakattuja lakritseja tai suklaita, voidaan kätevästi käyttää uudelleen.
7 BORGSTENA TIN CAN Lakritsi makean ja suolaisen sekoitus Lahjapurkki yksittäispakattuja lakritsipaloja. Makuina Sweet Brown ja Sea Salt. Purkki toimii samalla lailla kuin säilykepurkki. Irrotettava kansi. Sisältää 250 g. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. BORGSTENA TIN CAN Erimakuiset suklaapalat käärepaperissa Käärepaperisuklaata Tin Can -purkissa. Makuina maitosuklaa, jossa maistuu hunaja ja vanilja, sekä tumma suklaa, jossa maistuu karpalo ja kahvi. Sisältää 250 g. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. BORGSTENA TIN CAN Café-palat joissa maistuu karpalo ja kahvi Suositut suklaaneliöt sopusointuista tummaa suklaata, jossa maistuu karpalo ja kahvi. Pakattu Tin Can -säilykepurkkiin. Sisältää 250 g. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. fonduesetti Erittäin herkullinen suklaanautinto Fonduesetti on ainutlaatuinen ja arvostettu lahja, joka avaa mahdollisuuksia uusille makuelämyksille. Hedelmien ja marsipaanin dippaaminen sulaan suklaaseen luo uusia makuja ja se on jännittävä tapa nauttia jälkiruokaa. Pakkauksessa on kulho, ohjeet, lämpökynttilä, fonduehaarukka sekä 300 g vaaleaa suklaata ja 300 g tummaa suklaata. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 25 kpl. Vähimmäistilaus: 10 kpl.
8 tunnelmallisia joulutervehdyksiä Joulumakeisissa ei ole kyse vain mausta. Yhtä tärkeää on pakkauksen muotoilu ja ulkonäkö sekä lahjan viesti ja tarkoitus. Antaminen on usein vähintään yhtä hauskaa kuin saaminen. Tiedämme, mikä luo tunnelmaa ja miten joulun herkullisiin makuihin liittyvät toiveet täytetään. 8
9 IKKUNALLINEN RASIA maitosuklaata Jouluista suklaata suklaatehtaalta Borgstenasta Ikkunallisella kannella varustetussa metallirasiassa on suklaapaloja, jotka ovat esimerkiksi joulukuusen, joulupukin ja lumiukon muotoisia. Rasian ympärillä on jouluaiheinen vyöte. Vyöte saatavana omalla painatuksella. Sisältää 350 g suklaata. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. IKKUNALLINEN RASIA tummaa suklaata Sopusointuista tummaa suklaata jouluaiheisella muotoilulla Ikkunallisessa metallirasiassa on tummaa suklaata paloina, jotka ovat esimerkiksi joulukuusen, joulupukin ja lumiukon muotoisia. Rasian ympärillä oleva vyöte saatavana omalla painatuksella. Sisältää 350 g suklaata, valmistettu suklaatehtaassa Borgstenassa. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. ikkunallisessa rasiassa kuorrutettuja manteleita Hyvänmakuisia ylellisiä herkkuja ja tarkoin valittuja makuja Suosittu metallinen joulurasia, jossa ikkunallinen kansi. Sisältää arvostetun Maxtrisin erimakuisia kuorrutettuja manteleita. Rasian ympärillä jouluaiheinen vyöte. Saatavana myös omalla painatuksella. Sisältää 350 g kuorrutettuja manteleita. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. 9
10 joulun herkullisia sekoituksia Makeiset auttavat aina luomaan tunnelmasta viihtyisämmän. Omaan joulupöytäämme olemme kattaneet erilaisia ja erimakuisia herkkuja. Ruotsalaisella vanhanaikaisella kermatoffeella, vaahtokarkkipukeilla tai italialaisen Verganin laatusuklaalla on helppoa täyttää makeissäkit ääriään myöten. Herkullinen sisältö on arvostettu joululahja. 10
11 crema chocolate, irtotavarana Täytesuklaakonvehdit ylellisen houkuttelevissa käärepapereissa Toimittajamme Vergani on valmistanut suklaata 1800-luvun lopusta asti. Se on johtava suklaantuottaja, jolla on yksi alan parhaista maineista. Crema Chocolate on sekoitus kuutta erilaista konvehtimakua, joiden valkoisissa käärepapereissa on selkeän ja tyylikkään väriset reunat joka maulle. Konvehdit on valmistettu Italiassa. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä, joka on vähimmäistilaus. Gran Torino maitosuklaata pehmeällä kahvin ja liköörin makuisella täytteellä. Etneo valkosuklaata sekä pistaasitäytettä. Choco Cremino maitosuklaata sekä hasselpähkinäkreemi- ja mantelikreemitäytettä. Olimpo pehmeää ja mietoa munalikööritäytettä. Monte Bianco maitosuklaata sekä liköörin ja pähkinäisen toffeen makua. Blanco Nero valkosuklaata suklaamoussetäytteellä. VERGANI-KONVEHTI- SEKOITUS, IRTOTAVARANA Suklaa-asiantuntija Verganin konvehdit ovat myyntimenestys Valikoima erimuotoisia, italialaisia konvehteja miedoilla täytteillä. Makuina valkosuklaa, crisp ja pehmeä nugaa, ja päällä tummaa tai vaaleaa suklaata. Konvehdit ovat kääritty värillisiin kultapapereihin ja ne sopivat yhtä hyvin tarjottavaksi kahvin kanssa kuin annettavaksi hienona joululahjana. Valmistettu Italiassa. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä, joka on vähimmäistilaus. *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro joulutoffee, irtotavarana Täytä vapaavalintainen pakkaus perinteisellä toffeella Oma herkullinen joulusekoituksemme sisältää neljää erilaista perinteistä toffeeta: vadelmatoffee, piparitoffee, minttusuklaatoffee ja kermatoffee. Toimitetaan läpinäkyvässä sellofaanissa 5 kilon erissä. *Kilohinta, kun ostetaan 5 kg. Vähimmäistilaus: 5 kg. Tuotenro jouluvaahtokarkit, irtotavarana Ruotsissa valmistetut vaahtokarkkijoulupukit iloiseen jouluun Vaaleanpunaisia ja valkoisia vaahtokarkkijoulupukkeja, jotka ovat lapsellisen hyviä. Levittää taatusti herkullista iloa ja joulumieltä sekä kulhossa tarjoiltuna että lahjana. Toimitetaan 1 kilon muovirasiassa, jonka kyljessä on joulupukin kuva. *Kappalehinta, kun ostetaan 30 kpl. Vähimmäistilaus: 10 kpl. Tuotenro Uutuus! CHOCAO, irtotavarana Täyteläiset suosikit sekä muodoltaan että maultaan Vaaleat italialaiset suklaakonvehdit valikoiduilla mauilla, joista useimmat pitävät. Täydellinen sisältö rasioihimme joulutervehdyksen saattelemana. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä. *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro
12 juhli jouluvaahtokarkeilla ja konvehdeilla Makeislajiemme lisäksi meillä on monia makeisille tarkoitettuja pakkauksia, jotka voidaan mukauttaa asiakkaan oman maun ja toiveiden mukaan Nostalginen peltirasia luo muistoja. Sellofaanipussi on helppo taitella kasaan. Sinkkiämpäri on helppo asettaa esille, ja peltinen säilykepurkki on hauska ja sitä voi käyttää uudelleen. Jokainen pakkaus voi merkitä jotain henkilökohtaista ja kantaa oman sanomansa.
13 Snowflakesjoulurasia Reilunkokoinen rasia, josta riittää tarjottavaa monille Jouluaiheinen peltirasia, jossa kansi. Valittavana täytteitä vaaleanpunaisista ja valkoisista jouluvaahtokarkeista maukkaisiin suklaasekoituksiin. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähinnasta saatavana rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Purkkiin mahtuu 2 kg. Tuotenro 51055, Snowflakes-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51056, Snowflakes-joulurasia, Crema Chocolate Tuotenro 51057, Snowflakes-joulurasia, Chocao Tuotenro 51357, Snowflakes-joulurasia, Jouluvaahtokarkki joulurasia merry CHRISTMAS Retrorasia täynnä suklaakonvehteja Retrotyylinen rasia, jonka painatuksessa on perinteinen punapukuinen joulupukki. Korkeassa rasiassa on saranoitu kansi. Sopii hyvin kahvipöytään tai lahjaksi. Lisähintaan saatavana myös rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Tuotenro 51441, Vergani-konvehtisekoitus 0,5 kg Tuotenro 51442, Crema Chocolate 0,5 kg Tuotenro 51445, Chocao 0,4 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta sisällöllä Chocao Vähimmäistilaus: 12 kpl. *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 5 kpl. Santa-joulurasia Perinteistä joulunostalgiaa kiitokseksi Matala rasia joulupukkipainatuksella. Valitse vaaleanpunaisia ja valkoisia jouluvaahtokarkkeja tai joku italialaisista suklaasekoituksista. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähintaan saatavana rasiaan sisään laitettava tervehdyskortti. Purkkiin mahtuu 2 kg. Tuotenro 51358, Santa-joulurasia, Jouluvaahtokarkki Tuotenro 51376, Santa-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51379, Santa-joulurasia, Chocao Tuotenro 51396, Santa-joulurasia, Crema Chocolate *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta sisällöllä Jouluvaahtokarkki Vähimmäistilaus: 5 kpl. bambi-joulurasia Talvisessa rasiassa on kaksi kiloa herkkuja Talviaiheinen rasia. Matala malli, jossa saranoitu kansi. Valitse rasian sisällöksi erilaisia Vergani- ja Chocao-konvehteja tai Ruotsissa valmistettuja joulupukkivaahtokarkkeja. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähintaan saatavana myös rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Tuotenro 51355, Bambi-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51356, Bambi-joulurasia, Crema Chocolate Tuotenro 51359, Bambi-joulurasia, Jouluvaahtokarkki Tuotenro 51360, Bambi-joulurasia, Chacao *Kappalehinta, kun ostetaan 100 kappaletta sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 5 kpl. 13
14 jouluämpäri Maaliämpäri ääriään myöten täynnä suklaata tai toffeeta Oikeasta metallisesta maaliämpäristä kansineen ja sankoineen on tullut suosittu lahja. Ämpärissä on lumihiutalepainatus. Lisähintaan saatavana ämpärin kylkeen kiinnitettävä etiketti omalla tervehdyksellä. Valittavana useita makeisvaihtoehtoja. Tuotenro 51281, Joulutoffee 1 kg Tuotenro 51282, Vergani-konvehtisekoitus 1 kg Tuotenro 51288, Crema Chocolate 1 kg Tuotenro 51284, Chocao 1 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 96 kappaletta Vergani-konvehtisekoituksella Vähimmäistilaus: 8 kpl. Uutuus! village, LARGE Korkea joulurasia on varmasti onnistunut lahja Kaunis peltirasia, jossa kansi. Korkea malli vapaavalintaisella sisällöllä. Tuotenro 51464, Village-joulurasia 1 kg, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51465, Village-joulurasia 1 kg, Crema Chocolate Tuotenro 51466, Village-joulurasia 800 g, Chacao village, small Kätevän rasian pieni versio hienosti toteutettuna Pienempi versio samasta rasiasta. Sisältö yhtä vapaavalintainen. Tuotenro 51461, Village-joulurasia 0,5 kg, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51462, Village-joulurasia 0,5 kg, Crema Chocolate Tuotenro 51463, Village-joulurasia 0,4 kg, Chacao *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta Village Small -rasioita Vergani-konvehtisekoituksella Vähimmäistilaus: 12 kpl. Village Small sinkkiämpäri Nykyaikainen makeiskori vanhanaikaisella viimeistelyllä Meidän versiomme perinteisestä makeiskorista. Sopii kahvipöytään tai vastaanottotiskille, josta kaikki voivat maistaa. Tai vaikkapa isommaksi henkilökohtaiseksi lahjaksi. 2 ja 3 kilon ämpärissä on avaamattomat pussit. 4 kilon ämpärissä on valmis sekoitus. Tuotenro 40520, 2 kg. Vergani- ja Crema Chocolate -konvehtisekoitus Tuotenro 40519, 3 kg. Vergani-, Crema Chocolate ja Chocao-konvehtisekoitus Tuotenro 40523, 4 kg. Vergani-, Crema Chocolate ja Chocao-konvehtisekoitus *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta ja 2 kiloa. Vähimmäistilaus: 5 kpl. piparirasia Klassinen piparirasia täynnä yllätyksiä Pyöreä peltirasia, jonka ympärillä jouluaiheinen vyöte. Vapaavalintainen sisältö. Rasian vyöte saatavana omalla ainutlaatuisella painatuksella, kun ostetaan vähintään 96 kappaletta. Tuotenro 51031, Joulutoffee 750 g Tuotenro 51032, Vergani-konvehtisekoitus 750 g Tuotenro 51038, Crema Chocolate 750 g Tuotenro 51036, Chocao 650 g *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 12 kpl 14
15 Uutuus! hot chocolate Nosta tunnelmaa suklaalla ja vaahtokarkeilla Anna tummia suklaasydämiä ja minivaahtokarkkeja sellofaanipussissa. Näillä onnistut varmasti ilahduttamaan ja lämmittämään. Borgstenassa valmistettu suklaa antaa juomaan täyteläisen suklaan maun. Lämmitä (runsasrasvainen) maito ja lisää suklaasydämiä oman maun mukaan. Anna sulaa ja sekoita. Viimeistele makuelämys ripottelemalla pinnalle minivaahtokarkkeja. Lisähintaan saatavana pyöreä etiketti, johon voidaan painaa oma tervehdys. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. Säilykepurkki Jännittävä purkki vapaavalintaisella sisällöllä Suosittu metallipurkki, jossa on kätevä kierrekansi uudelleenkäyttöä varten. Purkki on suljettu säilykepurkin tavoin kannella, joka vedetään irti avattaessa. Vakiona sivussa perinteinen joulupukkipainatus. Lisähintaan purkkiin ripustettava oma tervehdys. Tuotenro 51041, Joulutoffee 300 g Tuotenro 51042, Vergani-konvehtisekoitus 270 g Tuotenro 51047, Chocao 200 g Tuotenro 51048, Crema Chocolate, 260 g *Kappalehinta, kun ostetaan 100 purkkia sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 30 kpl. Joulusäkki 0,5 kg Henkilökohtaiseksi lahjaksi pehmeä paketti maukkaalla sisällöllä Siististi ommeltu nyörillinen säkki täyttä puuvillaa. Joulupukkipainatus edessä. Säkkiin ripustettava tervehdyskortti lisähintaan. Tuotenro 51291, Joulutoffee 0,5 kg Tuotenro 51292, Vergani-konvehtisekoitus 0,5 kg Tuotenro 51298, Crema Cocolate 0,5 kg Tuotenro 51293, Chocao 0,5 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 30 säkkiä sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 10 kpl. Joulusäkki 1 kg Joulusäkki täynnä makeita juttuja ja jouluisia tervehdyksiä Nyörillinen säkki täyttä puuvillaa. Iloinen joulupukkipainatus edessä. Säkkiin ripustettava tervehdyskortti lisähintaan. Tuotenro 51341, Joulutoffee 1 kg Tuotenro 51342, Vergani-konvehtisekoitus 1 kg Tuotenro 51348, Crema Chocolate 1 kg Tuotenro 51343, Chocao 1 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 30 rasiaa sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 10 kpl. 15
16 reilusta kaupasta manteliherkkuun Rasiamme sopivat joululahjoiksi jokaiseen makuun: erikokoisia konvehtirasioita, kauniisti pakattua reilun kaupan suklaa sekä suklaajoulupukin kanssa toimitettavia minisuklaapaloja ja ylellisessä tarjoilurasiassa olevia erimakuisia kuorrutettuja manteleita. Autamme myös mielellämme, jotta henkilökohtaisesta joulutervehdyksestä on jouluna hyötyä oikeassa paikassa. 16
17 Uutuus! CHOCOLAT du nord Suklaakonvehdit, joita arvostetaan niin suuressa kuin pienessä pakkauksessa Tyylikkäitä lahjapakkauksia on kolme kokoa. Sisältää suklaantoimittajamme taitavasti valmistamia korkealaatuisia ja herkullisia suklaakonvehteja. Kauniit rasiat voidaan antaa sellaisenaan. Helppo avata ja laittaa tarjolle. Pieni rasia herkullisella sisällöllä Sisältää 8 konvehtia, noin g. Tuotenro Keskikokoinen rasia, jossa 16 ihanaa konvehtia Sisältää 16 konvehtia, noin g. Tuotenro Suuri ja pitkä konvehtirasia Sisältää 24 konvehtia, noin g. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 12 kpl g rasioita. Vähimmäistilaus: 12 kpl. **Kappalehinta, kun ostetaan 10 kpl g rasioita. Vähimmäistilaus: 10 kpl. ***Kappalehinta, kun ostetaan 8 kpl g rasioita. Vähimmäistilaus: 8 kpl. Uutuus! belvas fairtrade Reilun kaupan laatusuklaata ylellisessä tarjoilurasiassa Rasiallinen erilaisia ja erimakuisia reilun kaupan suklaakonvehteja yhdeltä Belgian merkittävämmältä suklaan valmistajalta. Reilun kaupan Fairtrade-merkintä on riippumattoman järjestön arvostettu tuotemerkintä. Järjestö pyrkii luomaan viljelijöille ja työntekijöille edellytykset parantaa työolojaan ja elämänlaatuaan. Täydellinen lahja, jonka antaminen sekä ilahduttaa että tukee hyvää tarkoitusta. Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 12 rasiaa Vähimmäistilaus: 6 rasiaa 17
18 henkilökohtaisia joulutervehdyksiä Meiltä saat joululahjat, jotka voi räätälöidä omien toiveidesi mukaan. Se käy helposti! Valitse yksi valmiista vaihtoehdoista. Ilmoita tilauksessa haluamasi tervehdys. Lähetä logosi. Sovitamme sen pakkaukseen sopivaan muotoon. Lisätietoja on osoitteessa Halutessasi voit myös suunnitella koko tervehdyksen itse. Vaihtoehto 3 maxtris EXELLENT Vaihtoehto 1 Ylellisiä kuorrutettuja manteleita on saatavana 16 herkullista makua. Maxtrisin tunnetut kuorrutetut mantelit tyylikkään valkoisessa rasiassa, jossa kullanväristä koristelua 16 jännittävää makua! Makuina muun muassa pistaasi, kookos, pähkinä, suklaa, hedelmäjogurtti, päärynä ja ricotta, jotka tekevät jokaisesta mantelista makuelämyksen. Rasian koko on 24 x 24 cm, oma lokero jokaiselle maulle. Lisähintaan saatavana rasian ulkopuolelle tuleva pyöreä etiketti, johon voidaan painaa oma tervehdys. Täydellinen sekä lahjaksi että tarjottavaksi. Vaihtoehto 2 Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan 15 rasiaa Vähimmäistilaus: 5 kpl. Uutuus! mini chocolate Uutuus! joulukori Kaunis lahjapakkaus, jossa koristeena rusetti. Sisältää suupalan kokoisia herkullisia suklaapaloja. Eri makuja ja täytteitä. Mukana suklaajoulupukki. Sisältää 230 g. Sellofaaniin kiedottu jouluaiheinen kori. Sisältää makeita herkkuja tunnetuilta eurooppalaisilta toimittajilta. Sisältää yhteensä noin 500 g makeisia. Valmiiksi pakattu rusetilla koristeltu suklaarasia Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan vähintään 12 kpl. Vähimmäistilaus: 4 kpl. 18 Valmis lahjakori täynnä jännittäviä makeisia Tuotenro *Kappalehinta, kun ostetaan vähintään 14 kpl. Vähimmäistilaus: 7 kpl.
19 olemme luova yhteistyökumppani Hyvän idean ja perusteellisen toteutuksen seurauksena on aina onnistuneempia tuloksia. Vuosien kokemuksen perusteella tiedämme, miten tehokkaita pakatut makeiset voivat olla. Useat tunnetut tuotemerkit ja yritykset ovat olleet erittäin tyytyväisiä pakattuihin makeisiimme ja antaneet mielihyvin painattaa mainosviestinsä näihin pakkauksiin. Olemme siitä erittäin ylpeitä. valmiiksi pakattuja makeisia parempaan liiketoimintaan Ajatus on tärkein. Jos haluttuun ajatukseen lisätään mainosviestiä älykkäällä tavalla vahvistava tuote, voidaan luoda helpommin suhteita ja tehdä parempia kauppoja. Tiedämme, miten joukosta erotutaan, ja meillä on osaamista, minkä ansiosta olemme luotettava kumppani yrityksellesi. in ympäristötyö Teemme kestävän kehityksen mukaista ympäristötyötä ja meilla on ISO sertifikaatti. Käytämme vihreää sähköä, ja omassa painolaitoksessamme käytetään vesipohjaisia värejä. FTI:n jäsenenä haluamme varmistaa että pakkauksia kerätään ja kierrätetään parhaalla mahdollisella tavalla. Ota meihin yhteyttä, jos haluat lisätietoja ympäristötyöstämme. Kerromme mielellämme lisää siitä, miten teemme töitä, jotta maapallosta tulisi parempi paikka elää ja asua. maukkaita vinkkejä ja antoisia ajatuksia - Kehitämme, valmistamme ja pakkaamme omat erimakuiset suklaamme suklaatehtaassamme Borgstenassa. - makeiset valmistetaan huolella, niitä valvotaan ja ne pakataan pakkauksiin, jotka on hyväksytty elintarvikekäyttöön. - meille on myönnetty ympäristösertifikaatti. Käytämme painatuksessa elintarvikekäyttöön hyväksyttyä paperia ja vesipohjaisia värejä. - Valmistamme, painamme ja pakkaamme tuotteemme lähialueella, joten palvelu on erittäin hyvää ja toimitukset nopeita. - makeiset ovat aina tuoreita eikä niitä varastoida, sillä ne valmistetaan, pakataan ja toimitetaan tilauksesta. - meillä on kokemusta ideoinnista ja ratkaisuista kaikkeen herkullisista makeisista mainosteksteillä varustettuihin pakkauksiin. - olet aina tervetullut ottamaan meihin yhteyttä, jotta voimme kertoa, miten yrityksesi voi maistua maukkaammalta. - Nähdään!.fi 19
20 .fi Bregmos Finland AB Puustellinkuja Teerijärvi Suomi (06) tai myynti@.fi tai peter@.se Bregmos Reklamgodis AB Box Fristad info@.se
MAKEISKUVASTO JOULU 2011
MAKEISKUVASTO JOULU 2011 HERKULLINEN JOULU Herkullinen joulu Kun joulu on ovella, pitää askarrella, siivota, käydä ostoksilla ja tietysti leipoa. Pikkuleipiä, pullaa ja makeisia pitää olla! Oi sitä ihanaa
MAKEISKUVASTO JOULU UUTUUS: YLELLISET KUORRUTETUT MANTELIT OMAN TEHTAAMME SUKLAATUOTTEET SIVULLA 9 WWW.BREGMOS.FI
MAKEISKUVASTO JOULU 2013 UUTUUS: YLELLISET KUORRUTETUT MANTELIT OMAN TEHTAAMME SUKLAATUOTTEET SIVULLA 9 WWW.BREGMOS.FI UUTUUS! Hunajapurkit Perinteiset toffeet muovisessa hunajapurkissa neljä erilaista.
MAKEISKUVASTO JOULU 2014 WWW.BREGMOS.FI
MAKEISKUVAST JULU 2014 WWW.BREMS.FI Vergani-konvehtisekoitus CREMA CHCLATE Uutuus! JULUN KNVEHTISEKITUKSET Suklaa kuuluu jouluun. lemme valinneet huolella toimittajaksemme italialaisen Verganin, jolla
MAKEISKUVASTO JOULU 2012
MAKEISKUVASTO JOULU 2012 www.bregmos.fi KOHTA ON TAAS JOULU KOHTA ON TAAS JOULU Nyt on taas aika ottaa joulukoristeet esiin. Koristeiden tutkimiseen on ihanaa uppoutua: on joulukuusen valoja ja koristeita,
BREGMOS Joulumakeiset. bregmos.fi
2017 Joulumakeiset bregmos.fi YHDESSÄ MENESTYMME PAREMMIN Maut syöpyvät usein lujasti mieleen ja niistä tulee hyviä muistoja. Makuhermojen kutkuttelu mainosviestin yhteydessä tekee vaikutuksen tärkeissä
BREGMOS 2016 Joulumakeiset
2016 Joulumakeiset bregmos.fi VALMIIKSI PAKATTUJA MAKEISIA PAREMPAAN LIIKETOIMINTAAN Ajatus on tärkein. Jos haluttuun ajatukseen lisätään mainosviestiä älykkäällä tavalla vahvistava tuote, voidaan luoda
Joulukuvasto Cube 7 ja Cube 9 Bregmos Selected Pastillirasiat. Jouluämpäri Vergani Assorted Sinkkiämpäri UUTUUDET KESTOSUOSIKIT
Joulukuvasto 2018 UUTUUDET Cube 7 ja Cube 9 Bregmos Selected Pastillirasiat KESTOSUOSIKIT Jouluämpäri Vergani Assorted Sinkkiämpäri Sisällysluettelo UUTUUS Irtosuklaa 4 UUTUUS Hyvää Joulua & Onnellista
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2012
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2012 valmiiksi pakattuja makeisia yrityksille Bregmos Reklamgodis AB on ympäristösertifioitu www.bregmos.fi BREGMOS MADE IN BORGSTENA SWEDEN Q for quality HOKLADFABRIKEN CSINCE
Joulumakeiset Anna Joulun yllättää...
Joulumakeiset 2019 Anna Joulun yllättää... -2- Laatulahjat parhaille asiakkaille Kuvastomme tarjoaa mahdollisuuden yllättää Asiakkaat, henkilöstö sekä liiketuttavat maistuvimmilla Ja laadukkaimmilla lahjoilla.
Joululahjat 2014 Joululahja
Joululahjat 2014 Joululahjat 2014 Joulu juhlista jaloin! Joulu on lähes kaikille vuoden ehdottomasti suurin juhla. Haluamme muistaa asiakkaita, henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita. Presenta on yli 25
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2011
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2011 valmiiksi pakattuja makeisia yrityksille www.bregmos.se OLEMME PERUSTANEET OMAN SUKLAATEHTAAN Kyse on pienimuotoisesta valmistuksesta, jossa hyödynnetään modernin ja edistyneen
bregmos 2015/2016 MAKEISKUVASTO bregmos.fi
2015/2016 MAKEISKUVASTO.fi tervetuloa makeistehtaaseen Bregmosilla valmistamme ja pakkaamme makeisia, jotka luovat myönteisiä vaikutuksia hyviä suhteita varten. Makeisten tarjoamiseen on olemassa äärettömän
Joulukatalogi LAHJOJA ASIAKKAILLE JA HENKILÖ- KUNNALLE
Joulukatalogi 2016 LAHJOJA ASIAKKAILLE JA HENKILÖ- KUNNALLE PIPARKAKUT Ilahduta maukkailla piparkakuilla! Suositut rapeat piparkakkumme leivotaan vuosi toisensa jälkeen perinteisellä ruotsalaisella reseptillä.
Suomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014
p Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2014 TUOTE SIVU nro Yksittäispakatut Twist -kierrekääre 3-6 Flow- tyynykääre 7 Tikkarit 8 Annokset Peltirasiat 9 Makeispussit 10 Pastilliaskit 11 Purukumit
LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.
LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA
Laatulahjat parhaille asiakkaille WOW!
Joulumakeiset 2018 Laatulahjat parhaille asiakkaille WOW! Kuvastomme tarjoaa mahdollisuuden yllättää asiakkaat sekä liiketuttavat maistuvimmilla ja laadukkaimmilla lahjoilla. Tutustu rauhassa ja luo oma
Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi
Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet
Suomen makein mainosluettelo
Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2013 Yksittäispakatut Twist IT 3 Twist ovaali 4 Suklaakonvehdit 5 Tikkarit 6 Annokset Purkit 7 Pussit 8 Purukumit 9 Askit 10 Mintut 11 Suklaat Napit 12 Salmarit
ANNA LAHJA JOLLA EROTUT
YRITYSLAHJAT ANNA LAHJA JOLLA EROTUT Lahja kertoo antajastaan. Kerro siis yrityksestäsi tavalla, joka jää mieleen. Kultasuklaan tuotteilla ja palvelulla vaikutat asiakkaittesi mielikuviin kaikkien aistien
Pienet jakotuotteet Yhdelle tai useammalle
Joulumakeiset 2017 Pienet jakotuotteet Yhdelle tai useammalle Kanelitoffee X210 Herkullinen kotimainen pehmeä toffeemakeinen omalla painatuksella tai jouluisella vakiokääreellämme Suklaaneliö 5 g X220
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2013. www.bregmos.fi. Bregmos Reklamgodis AB on ympäristösertifioitu
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2013 Bregmos Reklamgodis AB on ympäristösertifioitu www.bregmos.fi 1 TEE HYVÄ VAIKUTUS Jokainen haluaa antaa itsestään hyvän vaikutelman, erityisesti ensimmäisellä tapaamisella.
Makeita hetkiä Joulun viettoon...
Joulumakeiset 2016 Makeita hetkiä Joulun viettoon... Pienet jakotuotteet Yhdelle tai useammalle Joulufiguurit Pienet iloiset jouluaiheiset suklaafiguurit 3 kpl:n rasiassa tai yksittäispakattuna. Lajitelma
CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO:
29,00 OVH. 40 / ALV 0 % VALOA TALVEEN Sea Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esim. kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikka
Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!
K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2015 WWW.BREGMOS.FI
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2015 WWW.BREGMOS.FI OMA SUKLAATEHDAS Suklaan valmistusta pienessä mittakaavassa Ruotsin Borgstenassa. Yhdistämme käsityön ja kehittyneen tekniikan oikeaan lämpötilaan ja aikaan.
Vahvista markkinointiasi mainosmakeisilla
Vahvista markkinointiasi mainosmakeisilla S I S Ä L L Y S Mainosmakeiset Karamelli & toffee 3 Pastillirasia 4 Purukumi 5 Suklaaneliö 6 Suoramainontakortti 7 Mainoslaatikko 8 Itse suunniteltu tuote 8 Erikoistuote
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2014 WWW.BREGMOS.FI
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2014 WWW.BREGMOS.FI OMA SUKLAATEHDAS Suklaan valmistusta pienessä mittakaavassa Ruotsin Borgstenassa. Yhdistämme käsityön ja kehittyneen tekniikan oikeaan lämpötilaan ja aikaan.
HAKATO JOULU 2010 HAKATO JOULU 2010. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Hinnat evät sisällä merkkausta. Hakato Oy, HELSINKI
HAKATO JOULU 2010 Sherpapeite Superpehmeä Sherpapeite Todella pehmeä ja ihanan kuohkea sherpa peite, 500g/m2. Koko 130x170 cm. Saatavana kolme eri väriä. 4055 Harmaa 4056 Punainen 4057 Beige Hinta/kpl
Wave juustoveitsisetti
JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen
YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!
YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO
Ostamalla tuet Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras T Pikkuveljen Paras T
Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Ostamalla tuet Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja
Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto
JOULUKUVASTO 2013 2 Story of Meat -pihviveitsisetti Kirjanmuotoiseen laatikkoon pakattuna 4 hyvälaatuista pihviveistä. Yksinkertainen ja klassinen design mahdollistaa niiden helpon yhdistettävyyden muiden
www.europicnic.fi DELICATO
www.europicnic.fi DELICATO DELICATO-KAKUT Manteli-toffeekakku 282 Uudet suosikkikakut Delicatolta 5 x 800 g Leikkaamaton, kakusta saadaan noin 12 palaa. Mantelikakku on klassikko, joka tunnetaan Pohjoismaissa
Myyntikuvasto. Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Isoäidin Suklaakeksit. Koulu / Seura. Myyntikampanjan tarkoitus.
Koulu / Seura Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Myyntikuvasto Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja hedelmätoffeita.
Bär ditt budskap. Kevät-Kesä 2018
Bär ditt budskap Kevät-Kesä 2018 Tämä on Bregmos Omassa tehtaassamme kehitämme, valmistamme ja pakkaamme omaa suklaata useita eri makuja Meillä on ymäristösertifikaatti ISO 14001 ja painamme elintarvikekäyttöön
Kotimaiset makeiset. Perusvalikoima Mainontaa makeimmillaan.
2018 Kotimaiset makeiset Perusvalikoima 2014 Mainontaa makeimmillaan. 14 Mainosmakeinen - nopea, hyvä, yksinkertainen Kotimaisten mainosmakeisten tarjoomamme on kasvanut jo oman esitteen mittoihin. Olemmekin
Esite on painettu ympäristöystävälliselle paperille.
2 Esite on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Suklaarasiat omalla painatuksella Perus suklaarasiat Puulaatikot Kirjasuklaa & Logosuklaa Suklaarasiat Bryerre Lahjarasiat Lahjapakkaukset Suomalainen-
Hinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä
JOULU 2014 Muista Jouluna tekijöitä jotka ovat arvokas osa yritystoimintaasi; Henkilökunta, Asiakkaat, Yhteistyökumppanit! Keskitymme Logotuotteella jouluna 2014 Suomalaisuuteen. Olemme koonneet valmiita
Pikkuleipiä ja makeisia joka makuun!
Pikkuleipiä ja makeisia joka makuun!...ja hyvään tarkoitukseen! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja hedelmätoffeita. Rasiat sisältävät
Matot halutulla designilla.
Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,
Tue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä!
Tue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä! Auta meitä saavuttamaan tavoitteemme ostamalla Kakkutukun todella maukkaita tuotteita. Jokaisen myydyn rasian avulla pääsemme lähemmäksi unelmaamme
Piparkakut Ilahduta maukkailla piparkakuilla! Suositut rapeat piparkakkumme leivotaan vuosi toisensa jälkeen perinteisellä ruotsalaisella reseptillä.
Piparkakut Ilahduta maukkailla piparkakuilla! Suositut rapeat piparkakkumme leivotaan vuosi toisensa jälkeen perinteisellä ruotsalaisella reseptillä. Painamme joulutervehdyksenne digitaalisesti suoraan
MAGNUM. tuo glamouria kesään. Uutuustuotetiedote
Uutuustuotetiedote MAGNUM tuo glamouria kesään Magnum tuo huhtikuussa markkinoille kolme maailmanluokan jäätelöuutuutta. Magnum on tunnettu ylellisistä makuyhdistelmistään ja rohkeista konsepteistaan,
Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com
TUOTE- RESEPTIT www.leipurin.com 3 Fantasia-pohjat Pähkinä- Mantelipohja pohja 1.500 g 1.500 g Leipurin Fantasia-Mix 480 g 480 g Leipurin Rypsiöljy 240 g 240 g Whirl 720 g 720 g vesi 150 g - Hasselpähkinätäyte
Joulun halutuin yrityslahja
Joulun halutuin yrityslahja JOULUN HALUTUIN YRITYSLAHJA Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm)
Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.
Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä
CLOETTA FAZERIN UUTUUDET TAMMIKUULLE Fazerin Sininen ja valkoinen suomalaista suomalaisille
CLOETTA FAZERIN UUTUUDET TAMMIKUULLE 2007 Fazerin Sininen ja valkoinen suomalaista suomalaisille Fazer juhlistaa 90-vuotiasta itsenäistä Suomea tuomalla markkinoille Karl Fazer Sininen ja valkoinen suklaapatukan.
12,- 2 JOULU- ISTUTUS. kpl LUMIKENGÄT (39,95) 19 95 (29,95)
Monilatva- JOULUTÄHTI, ISO monilatva- JOULUTÄHTI 6, Kotimainen XL JOULU- TÄHTI valkoinen ja punainen 1,95 MEHITÄHTI eri värejä 9 1 MEHI- TÄHTI klitterillä, koristehelmillä 4 MÄHKÄ koristeilla JOULU- ISTUTUS
Kiitos tuestasi! Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Ostamalla tuet. Myyntikamppanjan tarkoitus
Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Ostamalla tuet Myyntikamppanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja
Pandan uusi visuaalinen ilme
Pandan uusi visuaalinen ilme Panda tuo hyvää makua kielen päälle ja hymyn huulille! Panda on markkinoiden ainoa leikkisä ja iloinen makeisbrändi, kotoisin Vaajakoskelta Panda tekee makeisia kaiken ikäisille
Uutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta
Uutuudet Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Oy on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voimme tarjota laajempaa valikoimaa, kattavampaa koulutusta
DUNIFORM YKSINKERTAISTAA TOIMINTAA
DUNIFORM YKSINKERTAISTAA TOIMINTAA KOKONAISRATKAISU KONEET DUNIFORM AINUTLAATUINEN PAKKAUSRATKAISU Duniform on ruokapalveluiden toimittajille suunniteltu kokonaisratkaisu, joka yhdistää muotoilun, laadun
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen
Havusen Joulu
1 Havusen Joulu 2016 2 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen
Monikäyttöiselle vadille on aina käyttöä. Pakatun tuotteen mitat: 34,5 cm x 24,5 cm x 0,8 cm Paino: 0,3 kg
Monikäyttöiselle vadille on aina käyttöä KOLO design vati on monipuolinen lahja, jolle löytyy takuulla käyttöä. Pientavaroiden järjestelyyn ja säilytykseen sekä tarjoiluun taipuva vati on kotimainen avainlipputuote.
Tarvitsetko lisää virtaa?
Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan
Iloista joulua kaikille! Ystävällisin terveisin, Isabella Asplund, Köttdisken Malax AB. tel.
Erilaiset herkut ovat erinomaiset joululahjat kaikille ihmisille. Tarjoamme viisi eri joulukasseja, joissa on sekä makeita että suolaisia herkkuja. Kaikissa joulukasseissa on lähituotetut herkut. 1. Makea
Mukavuutta, jonka ansaitset
Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta
Tuotekoodi. LR0113 Paino. 150 g Myyntierä. 6 Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN
LOVEMORE Valikoimastamme löydät Walesissa valmistetut -tuotteet, jotka ovat herkullisia gluteiinittomia tuotteita. Löydät -tuoteperheestä niin keksejä, piiraita, kakkuja, muffinsseja kuin voileipäkeksejäkin.
koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen
koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen Leipurin Oy Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification KORISTELUUN Krokanttistreussel
Lumon Joululahjavinkkejä
Lumon Joululahjavinkkejä Vaikka joulupukki vielä hetkisen antaa odottaa itseään, on jo nyt hyvä hetki pohtia hieman joululahjoja. Me teimme työn puolestasi ja kokosimme suosituimmista tuotteistamme maistuvia,
esittää förevisar: MUSTA MYSTEERI osa 2 Det Svarta Mysteriet TUOTELUETTELO
esittää förevisar: MUSTA MYSTEERI osa 2 Det Svarta Mysteriet TUOTELUETTELO Tuotteet 2310 Lakritsipala irtopakattu 12,5 kg 2311 Lakritsipala irrallinen 5 kg 2315 Lakritsipala 200 g 2314 Lakritsipala 300
The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja
Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman
Ostamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme.
HERKKUKUVASTO UUTUUKSIA! Ostamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme. HERRA HERKKUSEN KOTIMAISET MAKEISET HERRA HERKKUSEN KARKKISEKOITUS Monipuolinen sekoitus erilaisia
BREGMOS 2016/2017 MAKEISKUVASTO. bregmos.fi
2016/2017 MAKEISKUVASTO bregmos.fi TERVETULOA MAKEISTEHTAASEEN Bregmosilla valmistamme ja pakkaamme makeisia, jotka luovat myönteisiä vaikutuksia hyviä suhteita varten. Makeisten tarjoamiseen on olemassa
Joulun halutuin yrityslahja
Havusen Joulu 2016 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen
Havusen Joulu
1 Havusen Joulu 2016 2 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen
Menestyksesi reseptit
Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman
Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!
Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi
ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET
ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu
80 kpl á 7,50. 80 kpl á 7,90. 4 kpl á 32,17. 25 kpl á 14,00. Kahvi omalla etiketillä. Karl Fazer suklaakonvehdit 855 g.
JOULUIDEOITA 2014 Kahvi omalla etiketillä Vastapaahdettu kahvi ilahduttaa kaikkia meitä suomalaisia. Uusi kahvivalikoimamme pitää sisällään täysin uusia Arabica lajikkeita kuten Caterra Bourbon Guatemala
Hinta: 46. Klassikkot. Suuri joulupöytä. Tuotenro: 1525. Vanhanajan savumakkaraa, sipulisilliä ja sinappisilliä, joulusinappia ja herkullista
Klassikkot SISÄLTÖ: Englantilainen whiskycheddar 400 g Vikenring-savumakkaralenkki 320 g Joulusinappi 250 g Sillikaviaari 200 g Sipulisilli 260 g Sinappisilli 260 g Sinihomejuusto 100 g Tryffelisuklaa
Ohjeita ja lisätietoja viestilapuistamme
Ohjeita ja lisätietoja viestilapuistamme Maahantuomamme viestilaput valmistetaan suomalaisesta paperista. Viestilappujen liima sekä painatuksissa käytetyt värit ovat myrkyttömiä ja turvallisia käyttää.
Joulun herkullisimmat lahjat henkilökunnalle ja yrityskumppaneille!
Joulun herkullisimmat lahjat henkilökunnalle ja yrityskumppaneille! 2014 Eurogross Oy Liikelahjat 2014 Ruokaisan täynnä herkullisia elintarvikkeita olevan liikelahjan antaminen on miellyttävä ja aina yhtä
KUVASTO 2015. Liikelahjat Vaatetus Kynät Muistilehtiöt Laskimet Viivottimet Magneetit Mapit Kansiot Karamellit. www.ilmarit.fi
KUVASTO 2015 Liikelahjat Vaatetus Kynät Muistilehtiöt Laskimet Viivottimet Magneetit Mapit Kansiot Karamellit www.ilmarit.fi Cocktailtikkuboksi min. 100 kpl 1,25 / kpl + alv Grillaussetti yksilöitynä min.
Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com
Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla
Huhtikuu 2015. Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.
Huhtikuu 2015 Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.fi Hyvä Kerhojäsen! Vihdoinkin kevät tekee tuloaan! Myös me täällä Club
Joulun halutuin yrityslahja
Joulun halutuin yrityslahja JOULUN HALUTUIN YRITYSLAHJA Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm)
Hermannin Joulu 2015
Hermannin Joulu 2015 (1) (2) Hienostunut jouluinen tervehdys! Nykyihmisellä on tavaraa yllin kyllin ja välillä voi olla vaikeaa keksiä sopivia liikelahjoja yhteistyökumppaneille ja avainasiakkaille. Tähän
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU 3KAVERIA Tarinamme alkoi 2012. Saimme tarpeeksemme jäätelöstä, jossa oli tingitty mausta ja laadukkaista raaka-aineista. Intohimoisina jätskin ystävinä emme halunneet
^Jr A. Joulukuusikauppa. uudufuuiiifiauppcm io uuade&ta 797C. ifedutehtd
0 > I OB V1 ^Jr A > * ' I# > LJ 9 Joulukuusikauppa ifedutehtd ^ uudufuuiiifiauppcm io uuade&ta 797C Joulun paras yrityslahja Helppo ja mukava joululahja yrityksenne työntekijöille ja asiakkaille? Kotimainen
Vuoden parhaat joululahjat
Vuoden parhaat joululahjat 2017 1 Karins Matgåvor 27år Joulu on taas ovella. Jo 27 vuoden ajan meillä on ollut ilo tarjota uutta ja raikasta Ruokalahjavalikoimaamme, joilla voit ilahduttaa työntekijöitäsi
B-58-01.13. member of
Valmiiksi Ferdigmalte maalatut vegg- seinä- og ja takplater kattopaneelit B-58-01.13 member of Todennäköisesti maailman puhtain Ympäristöystävälliset katot ja seinät Huntonit ei ehkä voi pidentää elämää,
Menestyksesi reseptit
Makeaa ja suolaista jokaiseen päivään! Menestyksesi reseptit Touko-elokuu 2014 Klassinen katkarapuleipä! Fazer Puikula Skagen (8 avoleipää) 4 kpl Fazer Puikula Rukiinen herkku 100 g ranskankermaa 60 g
Tuote-esite syksy 2015
Tuote-esite syksy 2015 Ojakylän koulun 6. luokan leirikoulu Levillä Varainhankinnan merkitys Paperitukkurin tuotteet tukevat tärkeää toimintaa. Ostamalla tuotteita paikalliselta urheiluseuralta tai koululuokalta,
Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.
Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan
Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.
Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla!
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo
BEZGLUTEN, MAITOFUDGE. Tuotekoodi. D51 Paino. 200 g Myyntierä. 20 Erikoisruokavalio. Suklaat ja makeiset EAN Alkuperäinen nimi
SLAAT JA MAKEISET BEZGLUTEN, MAITOFUDGE Herkullinen, pehmeä maitofudge on gluteeniton, soijaton ja vehnätön. D51 200 g 20 Gluteeniton, Soijaton, Vehnätön 5906720571170 Gluten Free Milk Fudge Huoneenlämpö
T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme
& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT
kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna
Lahjaideoita kongressijärjestäjälle
Lahjaideoita kongressijärjestäjälle Tästä esityksestä löydät lahjaideoita järjestämäsi kongressin puhujille tai osallistujille. Täältä löydät myös yhteystiedot ja linkit suoraan yritysten sivuille, joista
LOVEMORE, ANNOSPAKATTU MUROKEKSI. Tuotekoodi. LF0135 Paino. 44 g Myyntierä. 24 Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN
HEINON TKU LOVEMORE, ANNOSPAKATTU MUROKEKSI Isoja hyvänmakuisia murokeksejä annospakattuna. Pakkauksessa 2 kpl keksejä. Loistava tuote esim. kahvilan valikoimiin, hotellin aamupalalle, evääksi tai matkalle
MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015
MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan
ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015
HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET 3 / 2015 HILLOT, MARMELADIT JA TÄYTTEET Roberts on yli satavuotias suomalainen perheyritys, jolla on pitkä historia elintarvikealalla. Olemme erikoistuneet korkealaatuisiin
Joulun halutuin yrityslahja
Joulun halutuin yrityslahja JOULUN HALUTUIN YRITYSLAHJA Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm)
Kespro / Kesko. Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN
KESPRO - KESKO Kespro / Kesko AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan
Menestyksesi reseptit
Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille
Brighter World Teemme maailmasta kirkkaamman paikan
Teemme maailmasta kirkkaamman paikan Brighter World kynttilöissä on harvinaisia eteerisiä öljyjä, jotka on kerätty huolella kasveista ja kukista luoden ainutlaatuisia tuoksuja kynttilöihimme. Tukemalla