Tuomiokirjojen käyttö sukututkimuksessa

Transkriptio

1 1 Tuomiokirjojen käyttö sukututkimuksessa Fil. maist. Terhi Nallinmaa-Luoto, Vantaa Suomen vanhimmat tuomiokirjat ovat peräisin keskiajalta ja sisältyvät Reinhold Hausenin julkaisusarjaan Finlands Medeltida Urkunder (FMU). Ne ovat yksittäisiä rajatuomioita tai muita etupäässä maanomistusta koskevia tuomioita. Sukututkija, joka on maakirjojen avulla onnistunut rakentamaan esipolvitaulunsa vuoteen 1540 asti, voi hyvällä onnella tavoittaa keskiajan lopun asiakirjoista jonkun ennestään tuntemansa esi-isän nimen luvun jälkipuoliskolta on myös säilynyt muutamia tuomiokirjoja. Niistä Ala-Satakunnan tuomiokirja vuosilta ja Savon tuomiokirjat vuosilta 1559 ja on julkaistu sarjassa Suomen vanhimmat tuomiokirjat. Valtionarkistossa olevien voudintilien sarjaan Yleisiä asiakirjoja sekä Ruotsin arkistoista saatuihin fotostaattijäljennöksiin sisältyy jonkin verran tuomiokirjoja luvulta ja 1600-luvun ensimmäisiltä vuosilta. Vuodesta 1623 lähtien on kihlakunnanoikeuksien tuomiokirjoja olemassa periaatteessa vuodesta toiseen jatkuvina, käytännössä enemmän tai vähemmän aukollisina sarjoina. V näet perustettiin ylimmäksi oikeusasteeksi Turun hovioikeus, jonne yhdet kappaleet kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjoja piti lähettää tarkastettaviksi. Näitä renovoituja eli puhtaaksikirjoitettuja pöytäkirjoja säilytetään Valtionarkistossa. Konseptituomiokirjoja, joista vanhimmat ovat jo 1600-luvulta, säilytetään maakunta-arkistoissa. Suur-Savon, Sääksmäen ja Ahvenanmaan tuomiokuntien renovoidut tuomiokirjat tuhoutuivat Turun hovioikeuden arkiston mukana lähes kokonaan Turun palossa 1827; näistä tuomiokunnista on tallella vain vuotta 1827 vanhempia konseptituomiokirjoja maakunta-arkistoissa, nekin enemmän tai vähemmän aukollisina sarjoina. Valtionarkistossa olevat kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjat on mikrofilmattu 1600-luvun osalta ja suureksi osaksi myös 1700-luvulta. Kihlakunnanoikeutta seuraava oikeusaste oli vuoteen 1868 asti laamanninoikeus, joka ja 1800-luvuilla käsitteli vain riitajuttuja, aikaisemmin myös rikosasioita. Etelä-Suomen laamanninoikeuden vanhimmat tuomiokirjat ovat hajavuosilta vuosien väliltä, Karjalan laamannikunnan vanhimmat vuosilta ja Inkerin laamannikunnan tuomiokirjat hajavuosilta vuosien väliltä. Muuten laamannikuntien tuomiokirjat alkavat luvuilta. Laamanninoikeuksien pöytäkirjoja säilytetään Valtionarkistossa. Laamanninoikeudesta voitiin vedota hovioikeuteen, jolle myös alistettiin kihlakunnanoikeuksista kaikki suurimmat rikosjutut. V perustettiin Vaasan hovioikeus, jonka pöytäkirjat ovat Vaasan maakunta-arkistossa, ja v Viipurin hovioikeus, jonka pöytäkirjat ovat Mikkelin maakuntaarkistossa. Kaupungeissa alimpana oikeusasteena oli yleensä raastuvanoikeus, josta vedottiin suoraan hovioikeuteen. Eräissä vanhoissa kaupungeissa toimi myös kämnerioikeus, kämnerin ja kahden apujäsenen muodostama eräänlainen torioikeus, joka ratkaisi pieniä riitajuttuja ja toimitti toisinaan esitutkinnan rikosasioissa, jotka sitten menivät raastuvanoikeuden ratkaistaviksi. Kämneri- ja

2 2 raastuvanoikeuksien pöytäkirjoja on säilynyt 1600-luvulta lähtien, ja niitä säilytetään Valtionarkistossa. Niistäkin vanhimmat on mikrofilmattu. Tuomiokirjojen käyttö sukututkimuksessa Tuomiokirjoja voidaan sukututkimuksessa käyttää sekä lisätietojen etsimiseen jo tunnetuista esivanhemmista että sukujohdon rakentamiseen - tietysti edellyttäen, että esivanhempia on mainittu niissä. Tuomiokirjan lehdille nimensä saaneet ovat toimineet joko kantajina, vastaajina tai todistajina jossakin jutussa, tai sitten heidät on muusta syystä mainittu jossakin asiayhteydessä. Verraten usein tuomiokirjamainintoihin sisältyy jotakin, mikä auttaa tekemään päätelmiä jonkun henkilön sukulaisuussuhteista. Tyypillinen tapaus on sellainen, jossa todistajaksi haastetulta ei voida ottaa valaa, koska hän on sukua joko kantajalle tai vastaajalle. Kaikissa tapaamissani maininnoissa, joissa sukulaisuus on estänyt todistajan valan vannomisen, on selvitetty myös sukulaisuuden laatu (esim. naimisissa vastaajan sisaren kanssa). Tällaiset tiedot ovat arvokkaita varsinkin 1600-luvun tuomiokirjoissa ja yleensäkin silloin, kun kirkonkirjoja ei ole tai kun niiden tiedot ovat puutteellisia. Mikäli tuomiokirjasta löytyy perintöriita tai muu perintöä koskeva juttu, jossa esivanhempia on osallisina, voidaan parhaassa tapauksessa löytää selvitys jonkun vainajan eri puolisoista, kaikista lapsista ja vielä naimisissa olevien tyttärien aviomiehistäkin. Perintöriitoja esiintyy jonkin verran luultavasti kaikkien paikkakuntien tuomiokirjoissa, mutta ei tietenkään kaikkien sukujen kohdalla. Hakemistot ja kortistot käyttäjän apuna Yksittäisen nimen etsiminen tuomiokirjoista on hyvin työlästä puuhaa, varsinkin silloin, kun ei ole varmuutta siitä, esiintyykö mainittu henkilö niissä lainkaan ja 1700-lukujen tuomiokirjoissa on jonkin verran kantajan etunimen mukaan laadittuja aakkosellisia hakemistoja, joista käyvät ilmi kantaja, vastaaja, tuomiokirjan sivu ja joskus käsitellyn jutun laatu. Mikäli hakemisto on olemassa, sen läpi kahlaamalla pääsee selville siitä, onko etsitty esi-isä tai -äiti ollut jonkin jutun osapuolena kyseisillä käräjillä. Hakemistosta käyvät jollakin tavoin myös sakkoluettelot, joita tuomiokirjoihin on liitetty luvulta lähtien. Kaikissa tuomiokirjoissa niitäkään ei tosin ole, ja varsinkin konseptituomiokirjoista niitä puuttuu. Sakkoluettelosta käy ilmi, kuka on saanut sakkoa, paljonko ja mistä syystä sekä millä käräjillä. Suurin osa rikoksista ja rikkomuksista oli Ruotsin aikana ja vielä 1800-luvullakin sellaisia, että niistä selvisi sakoilla, mikäli jaksoi maksaa sakot; toisinaan sakkoluetteloissa on jo Ruotsin aikana mainittu myös mahdollinen muuntorangaistus eli se, miten tuomittua rangaistiin, ellei hän maksanut sakkojaan. Sakkoluettelosta löytyneen maininnan perusteella voi tuomiokirjasta etsiä koko jutun käräjäkäsittelyn. Paras ja täydellisin tuomiokirjahakemisto on Valtionarkistossa laadittu tuomiokirjakortisto eli TUOKKO, joka kattaa Pohjois-Pohjanmaan, Ala-Satakunnan sekä Viipurin Karjalan (Jääsken, Rannan, Lappeen ja Äyräpään kihlakunnat) tuomiokirjat 1600-luvulta. Kortistoon on poimittu tuomiokirjoista löytyneet tiedot monista kymmenistä nimistä ja asioista. Kortisto on Valtionarkistossa, ja sitä voi tilata tutkijasalin pöydälle katsottuaan ensin luettelosta, minkä numeroisia korttilaatikoita tarvitsee. Kortistoon on poimittu mm. kaikki tuomiokirjoissa esiintyvät säätyläisten sukunimet, rahvaan sukunimet silloin, kun ao. nimi esiintyy 1. kerran jossakin pitäjässä, perinnönjakoon liittyvät jutut, talojen viljelyynottoa koskevat asiat ja paikkakunnalta toiselle muuttoa koskevat tiedot. Lisäksi kortistossa on useita kymmeniä hakusanoja, jotka koskevat

3 3 paikallisia tapoja, uskomuksia, esineitä, elinkeinoja yms. kansantieteeseen liittyvää. Kortisto on luonteeltaan hakukortisto. Kuhunkin korttiin on merkitty paikkakunnan nimi, tuomiokirjaniteen signum ja sivunumero sekä vuosi, jona ko. asia tuomiokirjassa esiintyy. Näiden tietojen perusteella voi tilata kyseisen tuomiokirjaniteen mikrofilmin ja kelata siitä esiin kortissa mainitun sivun. Jokainen, joka on lukenut 1800-luvun rippikirjoja, tietää, että niissä on 1810-luvulta lähtien sarake»anmärkningar» tai»tillfällige anmärkningar». Tämä huomautussarake sisältää muun ohella tiedot rangaistuksista, joihin seurakuntalaisia on jossakin oikeusasteessa langetettu. Kenties tavallisimpia ovat merkinnät»pliktat för 1. res. dryckesmål» eli rangaistu ensikertaisesta juopumuksesta tai»sakfälld för lägersmål» eli sakotettu salavuoteudesta. Mikäli tällaisen»pliktat-»,»sakfälld-» tai»bötfälld»-merkinnän yhteydessä on tieto siitä, millä käräjillä rangaistus on annettu, sen voi etsiä kyseisten käräjien pöytäkirjoista, parhaiten käyttäen apunaan sakkoluetteloa, joka on jo yleisesti liitetty 1800-luvun tuomiokirjoihin. Ellei käräjien paikkaa tai päiväystä ole, on parasta etsiä asianomaisen kotipaikkakunnan tuomiokirjoista siltä ajalta, jolloin tieto ensimmäisen kerran rippikirjaan ilmestyy - se näet tavallisesti kopioitiin rippikirjasta toiseen ja siirrettiin siitä muuttokirjaan, mikäli asianomainen muutti paikkakunnalta toiselle. Sakot tai muun rangaistuksen on tietysti voinut saada muuallakin kuin kotipaikkakuntansa käräjillä; esim. maalaisia on joskus sakotettu juopumuksesta kaupungin raastuvanoikeudessa, kun on tullut ryypättyä kaupunkimatkalla. Esimerkkejä Esimerkkinä 1600-luvun tuomiokirjan käytöstä sukujohdon rakentamisessa esitän Hämeenkyrön Kierikkalan kylän Pylsyn talon isäntäluettelon. Henkikirjojen perusteella näytti siltä, että sama suku on pitänyt tilaa hallussaan vuodesta 1686 lähtien, jolloin isännäksi tuli Matti Yrjönpoika. Hämeenkyrön ja Ikaalisten syyskäräjien pöytäkirjasta löytyi kuitenkin seuraava tuomio (VA YS KOa: 81570):»Kierikkalan Jaakko Heikinpojan vanhimman pojan tytär Kaarina Yrjöntytär ja vanhimman pojan vanhimman sisaren Vappu Jaakontyttären poika Matti Yrjönpoika tulivat nyt oikeuden eteen ja pyysivät saada periä perintötilansa Pylsyn Kierikkalassa Matti Erkinpojalta, joka on verivieras ja nyt hallitsee sitä. Asiasta kysyttiin lautamiehistöltä. Koko lautamiehistö ja varsinkin Jaakko Sasi vakuuttivat, että Pylsyn tila, jolla Jaakko Heikinpoika ennen tätä on asunut, on perintötila. Jaakko Heikinpojan pojantytär Kaarina Yrjöntytär oli naimisissa Erkki Matinpojan, yllämainitun Matti Erkinpojan pojan kanssa, jolla tila sitten oli, mutta koska hän sotamieheksi otettuna on nyt lapsettomana kuollut, tulevat tämä Kaarina ja Matti Yrjönpoika - jotka ovat sisarusten lapsia - tilan lähimmiksi perijöiksi. Matti pyytää nyt tilaa Kaarinan kanssa, joka on turvaton. Siksi tuomittiin Matti Erkinpoika, joka poikansa Erkin jälkeen on halunnut anastaa tilan, vieraana pois mainitulta tilalta, ja tämä Matti Yrjönpoika ja Kaarina, jotka ovat sisarustenlapsia, määrättiin esi-isiensä jälkeen omistamaan, hallitsemaan, käyttämään ja viljelemään tilaa oikeana perintömaanaan ja omaisuutenaan ikuisiin aikoihin asti, niin ettei kenelläkään nyt ole valtaa tätä enää moittia tai syyttää 3 markan sakon uhalla kihlakunnanoikeuden tuomion moittimisesta. Ja koska Matti Erkinpoika pyytää saada nauttia lämpimiä huoneita siellä tilalla yli tämän talven, mikä hänelle myönnettiinkin, niin ei hänen pidä myöskään viedä tilalta rehua eikä metsäntuotteita, vaan lain mukaan hyvittää ja luovuttaa se nyt aivan niin kuin laki määrää. Matti Yrjönpojan ja hänen sukulaisensa pitää nyt myös heti asettua tilalle ja esteettä pitää yllä sen viljelyä, jotta kuninkaallista majesteettia ja kruunua ei veron suorittamisessa mitenkään loukata, ja se laillisen rangaistuksen uhalla sille, joka pyrkii vastustamaan tätä.»

4 4 Suomen Asutuksen Yleisluettelon tarkastelu osoittaa, että Pylsyn isäntänä todella oli henkikirjojen mukaan v Erkki Matinpoika, jonka vaimon nimi oli Kaarina (Hämeenkyrön vihittyjen luettelon mukaan Kierikkalan Erkki Matinpoika ja Kaarina Yrjöntytär vihittiin ) Vuosina isännäksi on sen sijaan merkitty Yrjö Matinpoika. Tilan anastanutta Matti Erkinpoikaa henkikirjoissa ei näy lainkaan. Todennäköisin selitys on, että hän oli tilalle tullessaan jo ylittänyt henkikirjoitusiän - olihan hänellä ollut aikuinen poikakin - ja että isännäksi merkitty Yrjö Matinpoika olisi hänen poikansa. Vuosina Pylsyn isäntänä oli Jaakko Yrjönpoika, joka haudattiin Hämeenkyrössä Häntä ennen olivat isäntinä Yrjö Jaakonpoika ja Jaakko Heikinpoika Vuosina 1652 ja 1656 henkikirjaan on merkitty Yrjö Jaakonpojan asumaan taloon myös»vappu sisar». Tuomiossa mainittu Jaakko Heikinpojan vanhimman pojan tytär Kaarina Yrjöntytär oli siis Yrjö Jaakonpojan tytär ja tämän vanhimman pojan vanhin sisar Vappu Jaakontytär, jonka pojasta Matista tuli Pylsyn uusi isäntä, kun tila palautettiin kihlakunnanoikeuden päätöksella hanen suvulleen, jolta se oli laittomasti anastettu. Esimerkkinä tuomiokirjasta löytyneestä perillisiä koskevasta selvityksesta voin mainita, miten Porin läänin jalkaväkirykmentin majurin komppanian varusmestari Olof Kymberg pyysi omasta ja lankonsa Gustaf Feirickin puolesta Kangasalan talvikäräjillä 1741 todistusta heidän edesmenneen isänsä ja appensa, kornetti Mårten Feirickin perillisten lukumäärästä hankkiakseen palkkalikvidaation tämän kornetinpalveluksesta eversti Tiesenhausenin värvätyssä rakuunarykmentissä ja Turun läänin vakinaisessa ratsuväessä. Lautamiehet kertoivatkin, etta kornetti Feirickillä oli ollut kolme poikaa: Friedrich Wilhelm, Hans Jakob ja Gustaf, sekä neljä tytärtä Justina, Hedvig, Catharina ja Susanna. Friedrich Wilhelm kuoli Norjan sotaretkellä ja jätti jälkeensä kolme poikaa, jotka äitinsä Elin Mulinin kanssa n. v ja 1725 lähtivät Tukholmaan; Hans Jakob vietiin nuoruudessaan vankina Venäjälle, jossa hänen on vielä muutama vuosi sitten tiedetty elävän, ja Gustaf elättää itsensä ampumalla. Justina on naimisissa Olof Kymbergin kanssa, Hedvig erään rakuunan kanssa Turussa, Catharina pitäjänkirjuri Frestadiuksen kanssa Messukylässä ja Susanna erään pohjalaisen korpraalin kanssa. Tuomio paljasti paitsi kornetti Feirickin lapset myös sen, miltä suunnalta perhe oli Kangasalle tullut. Siinä mainittu eversti Tiesenhausenin rakuunarykmentti oli näet värvätty Virosta ja Liivinmaalta. Lähinnä sattuman ansiosta Feirick löytyi, tosin korpraalina, Inkerinmaalta Pähkinälinnan läänin henkikirjoista Tuutarin Pogostaan kuuluneen Tyrön Papinkonnun kylän asukkaana. Näin paikallistettuna hänestä löytyi Tuutarin tuomiokirjoista 1690-luvulta vielä pari tietoa, jotka eivät kylläkään valaisseet hänen alkuperäänsä, mutta toivat hänen kuvaansa hieman lisäpiirteitä. (Terhi Nallinmaa-Luoto: Mårten Feirichin jäljillä. Genos 1989/1 s ) Valtionarkiston Yleisluettelo I:ssä (s ) on hakemisto, joka osoittaan mihin tuomiokuntaan mikin pitäjä on vuosina kuulunut. Esivanhempia koskevien tuomiokirjatietojen etsiminen ei tältä osin tuota vaikeuksia, mutta niitä voi ilmaantua siksi, että 1800-luvun rippikirjoissa on toisinaan tuomioita koskevia virhemerkintöjä. Esimerkiksi sopii itsellinen Heikki Matinpoika Planman, joka syntyi Messukylässä torpparin poikana ja asui myöhemminkin Messukylässä ja Tampereella. Hänen kohdalleen on Messukylän rippikirjaan s. 328 merkitty huomautus»plikt 2. gånger för lägersmål och 1836, abs plikt 1. res. fylleri och slagsmål.» Suomennettuna siis: sakotettu 2 kertaa salavuoteudesta 1830 ja 1836, ripitetty sakotettu ensikertaisesta juopumuksesta ja tappelusta.»

5 5 Juopumus- ja tappelujutun löytäminen ei tuottanut sanottavia vaikeuksia, vaikka sakotuspaikkaa ei olekaan merkitty rippikirjaan. Messukylä kuului Satakunnan tuomiokuntaan. Sen tuomiokirjassa vuodelta 1838 lukee sakkoluettelossa näin:»kangasalan ja Messukylän käräjäkunnan välikäräjät. Huhtikuun 4. (päivä), 5. pykälä. Torppari Heikki Planman Hatanpään kartanosta Messukylän pitäjästä on, tavattuna ensi kertaa juopumuksesta, ja koska hän on syntyneessä tappelussa aiheuttanut itsellinen Leena Aatamintyttärelle Nekalan rusthollista sanotussa pitäjässä haavan ja antanut hänelle iskun, josta ei ole seurannut vammaa, sekä haukkumasanan, ynnä lyönyt irti Leena Aatamintyttären asuinhuoneen eteisen oven, tuomittu maksamaan sakkoa juopumuksesta 3 ruplaa keisarillisen asetuksen nojalla vuodelta 1829, haavasta rikoskaaren 35. luvun 1. pykälän mukaan 4 ruplaa 80 kopeekkaa, lyönnistä saman kaaren ja luvun 2. pykälän mukaan 72 kopeekkaa, haukkumasanasta 60. luvun 6. pykälän mukaan samoin 72 kopeekkaa sekä sanotusta väkivallasta rikoskaaren 20. luvun 12. pykälän mukaan 9 ruplaa 60 kopeekkaa, jotka sakot, mikäli ne suoritetaan rahassa, jaetaan niin, että juopumuksesta tuomitut jaetaan tasan herra nimismies Holmströmin ja edellämainitun pitäjän köyhien kesken, ja muut menevät kolmijakoon kruunun, kihlakunnan ja Holmströmin kesken, mutta päinvastaisessa tapauksessa tulee Heikki Planmanin istua ne 12 päivän vesileipävankeudessa.» (VA Satakunnan KOa 28:778v-779) Sakkoluettelon sisältämän tiedon perusteella itse juttu löytyi helposti paksusta tuomiokirjaniteestä välikäräjien 5. pykälästä (f ) niin kuin pitikin. Pöytäkirjasta kävi ilmi, että juttu oli lykätty välikäräjiin talvikäräjiltä, joiden pöytäkirjassa se oli pykälässä 60. Vuoden 1836 salavuoteussakotus löytyi Kangasalan ja Messukylän sekä Hämeen lääniin kuuluvien Teiskon kappelin osien syyskäräjien sakkoluettelosta, jossa on viittaus pykälään 64. Itse sakkoluettelomerkintä (VA Satakunta KOa 26:863v-865) on tällainen:»rikoskaaren 53. luvun 1. pykälän mukaisesti tuomittiin renki Heikki Planman Tammerkosken kylästä ja piika Maria Heikintytär samasta kylästä ensikertaisesta salavuoteudesta maksamaan sakkoa, mies neljä ruplaa kahdeksankymmentä kopeekkaa ja nainen kaksi ruplaa neljäkymmentä kopeekkaa, jotka sakot jaetaan kruunun, kihlakunnan ja herra nimismies Holmströmin kesken; varojen puuttuessa on Heikki Planmanin istuttava neljätoista ja Maria Heikintyttären seitsemän päivää vankilassa, ei kuitenkaan vedellä ja leivällä, minkä ohella heidät on määrätty maksamaan Messukylän pitäjänkirkolle, jonka sakaristossa heidän on yhtenä sunnuntaina suoritettava yksityisrippi, mies yksi rupla yhdeksänkymmentäkaksi kopeekkaa ja nainen yhdeksänkymmentäkuusi kopeekkaa, joka maksu rahojen puutteessa suoritetaan vastaavalla työllä kirkolle tai siinä paikassa, jonka kirkonkassan hoitaja osoittaa.» Sakkoluettelosta käy ilmi, että molempia oli rangaistu ensikertaisesta salavuoteudesta, ja itse tuomiossa sanotaan selvästi, ettei kumpaakaan ole aikaisemmin rangaistu mainitusta rikkomuksesta. (VA Satakunta KOA 26:685v-686) Tieto on ristiriidassa Messukylän rippikirjaan sisältyvän tiedon kanssa, jonka mukaan Heikki Planmania olisi sakotettu salavuoteudesta jo 1830, siis hänen ollessaan vasta 15-vuotias. Asia selvisi Messukylän edellisestä rippikirjasta Sen mukaan (f. 180) Heikki Planman vihittiin v avioliittoon Anna Kaisa Eerikintytär Dahlin kanssa, joka oli syntynyt Pirkkalassa v Puolisot oli merkitty peräkkäin lehdelle 245, johon Heikki Planmanin kohdalle on kirjoitettu:»h.t pliktfälld för 1sta resan lägersmål», siis»syyskäräjillä 1836 sakotettu ensikertaisesta salavuoteudesta». Hänen vaimonsa kohdalle on kirjoitettu:»i H.T i Birkala pliktfälld för 1 resan lägersmål och derstädes abs.», syyskäräjillä 1830 Pirkkalassa sakotettu

6 6 ensikertaisesta salavuoteudesta ja ripitetty siellä». Molemmat salavuoteustiedot on kirjoitettu ehtoollisellakäyntisarakkeiden päälle, nähtävästi siksi, että huomautussarakkeen täytti Heikki Planmanin kohdalla jo tieto juopumus- ja tappelusakotuksesta. Vaimon salavuoteussakotus löytyikin Pirkkalan, Ruoveden ja Messukylän pitäjien Turun ja Porin läänin puoleisen osan syyskäräjien 1830 sakkoluettelosta (VA YSy KOa 60:1270v-1271) ja osoitti, ettei Heikki Planmanilla ollut tämän jutun kanssa mitään tekemistä. Messukylän seuraavan rippikirjan kirjoittaja, joka käsialasta päätellen oli eri henkilö kuin vuosien rippikirjan laatija, ymmärsi nähtävästi edeltäjänsä merkinnät väärin, yhdisti molemmat salavuoteustiedot tarkoittamaan Heikki Planmania ja kirjoitti jälkimmäiseen rippikirjaan sen mukaiset tiedot. Genos 61(1990), s , 80