Käymme yhdessä ain TIMO MÄNNIKKÖ. Torstai

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käymme yhdessä ain TIMO MÄNNIKKÖ. Torstai"

Transkriptio

1 Käymme yhdessä ain TIMO MÄNNIKKÖ Torstai Aamulla heräsin satamasta. Eikä minulla ollut hajuakaan, kuka olen. Heräsin siihen, kun joku ravisteli. Onpas hyvännäköinen kaveri, oli ensimmäinen ajatukseni. Mitään muuta ei sitten tullutkaan mieleen vähään aikaan. En enää muista, mitä kaveri sanoi, tai mitä minä sille sanoin. Mutta se jatkoi kohta matkaansa. Sain kai vakuuteltua sille, että olen kunnossa. Vaikka en ollutkaan. Käsilaukusta löytyi kahdeksankymppiä seteleinä, huulipuna ja maskara, tupakka-aski ja sytkäri. Mutta ei henkkareita, ei avaimia, ei kännykkää. Ei mitään, mistä voisi päätellä, kuka olen. Ei edes vanhoja kuitteja. Takin taskussa oli vain narikkalappu ja muutama kolikko. Hesburgerin vessassa tuijotin itseäni peilistä. Punaruskeat hiukset, hiljattain värjätyt. Paksu meikki. Punainen nahkatakki, musta nahkainen minihame. Mustat sukkikset ja korkkarit. Kuin joku huora. Olen ollut sekaisin koko päivän. Ei olisi pitänyt päästää sitä aamuista kaveria karkuun. Perjantai Tästä tulikin hyvä päivä, vaikka aamu näytti ankealta. Ei enää toista yötä ulkona! Se eilinen kaveri tuli vastaan Heikinkeskuksessa. Eilen se taisi olla len- 1

2 killä. Tänään se oli vain tappamassa aikaa, niin kuin minäkin. Mutta ihan yhtä hyvännäköinen se oli edelleen. Sain sen tarjoamaan kahvit ekan kerroksen kuppilassa. Aika helposti se suostui. Se sanoi nimekseen Antti. Minä sanoin Maria. Ensimmäinen nimi, joka tuli mieleen. Onko se minun oikea nimeni? Antti on opiskelija. Nyt se odottelee luentojen alkua. Minulta meni vähän ohi, mitä se opiskelee. Sanoiko se edes? Enkö kysynyt? Minäkin sanoin olevani opiskelija, kun en muutakaan keksinyt. Olen juuri tullut kaupunkiin, vielä en ole onnistunut saamaan kämppää, enkä tunne täältä ketään. Oli vähän epämääräiset selitykset, mutta näytti kelpaavan. Onneksi se ei paljon kysellyt. Kerroin sille, että vietin viime yön Luoteispuistossa. Ei siellä pystynyt nukkumaan kunnolla. Pääsisikö sen luo lepäämään hetkeksi? Ja suihkussa pitäisi käydä. Helposti se suostui siihenkin. Antilla on kaksio ihan keskustassa. Vähän kolkko, mutta siisti. Kävin suihkussa, ja Antti teki voileipiä. Minä jo luulin, että saisin jäädä sinne yöksikin. Se kun oli tähän asti tehnyt kaiken, mitä olin pyytänyt. Mutta sillä on tyttöystävä! Niinpä tietysti. Ihmehän se olisi, jos tuollainen kaveri ei olisi varattu. Ja tarkemmin kun muistelen, niin olihan siellä kylppärissä sellaisia purkkeja, mitä ei poikamieskämpässä pitäisi olla. Tyttöystävä ei oikeastaan asu Antin kanssa, mutta tulee silti sen kämppään yöksi. Eikö se ole asumista? Kohta se tulee töistä ja minun pitäisi varmaan lähteä. Ehdotin, että voisin silti nukkua olkkarissa. Eihän meillä ole mitään menossa. Mutta niiden tilanne on (kuulemma) tällä hetkellä vähän sekava. Parempi ettei se näe minua. Olin juuri lähdössä, kun Antti ehdotti jotain. Sen porukat asuu Karhumäessä, mutta ne lähti juuri viikoksi Madeiralle. Minä voisin olla niiden asunnossa vähän aikaa. Sehän sopii. Antilla ei ole autoa, mutta onneksi Karhumäkeen pääsee hyvin bussilla. Tänne se minut sitten toi. Hieno omakotitalo, viisi huonetta ja keittiö, 2

3 sauna. Iso telkkari (Antilla ei ole telkkaria). Jääkaappi täynnä ruokaa, joka pitäisi syödä pois ennen kuin pilaantuu. Antti antoi vielä rahaakin, sataviisikymppiä, kun pyysin. Tietysti vain lainaksi. Tämä kaveri on ihan uskomaton! Miksi sen pitää olla varattu? Lauantai Tänään oli jo kolmas päivä peräkkäin, kun törmäsin Anttiin. Mutta nyt blondi oli mukana. Aamupäivällä pääsin vihdoin ostoksille. Farkut, pari puseroa, alkkareita. Melkein heitin vanhat vaatteet samantien roskiin. Jostain syystä laitoin ne kuitenkin muovikassiin. Olkoot tuolla komerossa, toistaiseksi. Tarvitsen vielä ainakin uudet rintsikat ja paremmat kengät. Ja joku takki tai vastaava. Se punainen on liian räikeä. Entäs kännykkä? Kenelle minä soittaisin? No, Antille tietysti. Kai sillä on kännykkä? Lankapuhelinta sillä ei ainakaan ollut. Täällä niitä näyttää olevan kaksi. Pitää varmaan pummata Antilta lisää rahaa. Mistähän se saa rahaa? Se ei ole töissä. Porukoiltaan kai. Tästä asunnosta päätellen niillä on varaa elättää useampikin aikamiespoika. Mutta se blondi. Anttilan ovella melkein kävelin niitä päin. Se ja Antti, käsi kädessä. Ruskea takki, harmaa toppi, mustat farkut. Aika tavallisen näköinen. Eikä edes aito blondi. Moikkasin tietysti Anttia. Blondi mulkaisi minua heti pahasti. Tarjosin sille kättä. Tarttui se lopulta siihen, mutta vasemmalla. Sillä oli oikeassa ranteessa side. Siinä me juteltiin hetken niitä näitä. Opiskelukaverit, muka. En sanonut mitään, missä asun, ettei Antti joudu vaikeuksiin. Blondi ei paljon puhunut, mulkoili vain. Niillä ei taida mennä kovin hyvin. Vaikka käsi kädessä kulkivatkin. Näytti enemmän siltä, että blondi vain haluaa näytellä Anttia. Että katso- 3

4 kaa, minulla on tällainen. Se oli selvästi mustasukkainen minullekin, vaikka sillä ei ole mitään syytä. Vai tiesikö se, että olen ollut Antin kämpässä? Miksi sillä oli se side? Onko se viillellyt itseään? Sitäkö se niiden sekava tilanne tarkoittaa? Antti ansaitsee kyllä paremman kuin jonkun sekopään itsemurhakandidaatin. Kohta blondilla on oikeasti syytä olla minulle mustasukkainen. Sunnuntai Antti, taas kerran! Pitäisikö tässä alkaa uskoa kohtaloon? Menin iltapäivällä Waltteriin. Olin jo unohtanut, että minulla oli ollut taskussa narikkalappu. Siinä taisi lukea Waltteri. Mutta nyt en enää löydä sitä mistään. Putosikohan se sinne puistoon? Kyselin, että onko niiden narikkaan unohdettu jotain. Mutta eihän ne mitään anna ilman lappua. Enkä minä osannut sanoa tuntomerkkejäkään. Jäin sitten sinne hetkeksi istumaan. Olin juomassa toista siideriäni, kun ne käveli sisään. Antti, ja blondi sitä taluttaen. Odotin, että ne ensin tilasi. Sitten menin niiden pöytään, ihan pokkana. Blondin ilme oli näkemisen arvoinen. Se meinasi heti lähteä ja viedä Antin mukanaan. Mutta en päästänyt niitä menemään. Aloin vain puhua. Ensin vähän kaikenlaisia opiskelujuttuja, sitten onko niillä suositella mitään hyviä menopaikkoja. Ja sitten yritin saada blondista vähän irti, että mistä se tulee, mitä tekee ja niin edelleen. Huonolla menestyksellä. Se ei taaskaan paljon puhunut. Joten keskityin Anttiin. Taisin käydä päälle vähän liiankin innolla. Se oli varmasti melko hankala tilanne Antille. Kun joku vain flirttailee, vaikka tyttöystävä istuu samassa pöydässä. Mutta hyvin se siitä selvisi. Blondi ei edelleenkään taida tietää, että minä olen käynyt niillä. Tai että 4

5 Antti on antanut avaimet Karhumäkeen. Toivottavasti en puhunut itseäni pussiin, kun keksin niitä juttuja Antin ja minun opiskeluista. Tuli mieleen, että en vieläkään tiedä blondin nimeä. Enkö kysynyt? Vai kysyinkö, mutta se ei vastannut? Nyt on parempi vaihtaa taktiikkaa. Huomenna blondi on taas töissä, kai. Ja minulla on koko päivä aikaa. Täytyy olla vähän hienovaraisempi kuin tänään. Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi Antti oikein on sen kanssa. Ei ainakaan suloisen persoonallisuuden takia. Jos se vaan on sen tyyppiä. Huippu ulkonäkö kyllä riittää korvaamaan aika monta puutetta. Mitättömän näköinen se minun mielestäni on. Mutta maailmassa on varmasti joku, joka näkee märkiä unia juuri tuon näköisestä naisesta. Vaikka Antti. Hyvä, että pääsin ajoissa eroon siitä huora-lookista. Maanantai Kun blondi on poissa, niin kissa hyppii pöydälle. Ja kohta muuallekin. Heräsin, kun puhelin soi. Hetken mietin, että vastaanko. Eihän kukaan tiedä, että olen täällä. Paitsi Antti, tietysti. Mutta ei. Joku hemmetin häirikkö! Ei mitään anteeksipyyntöä, löi vain luurin korvaan. Hyvä silti, että herätti niin aikaisin. Muuten olisi jäänyt kyttäyskeikka tekemättä. Ehdin juuri ja juuri Antin kämpälle, kun blondi lähti töihin. Seurasin sitä, niin kuin jossain leffassa. Se ei huomannut mitään. Se on töissä Krissen Putiikissa. Pieni rättikauppa ihan torin vieressä. Vain yksi myyjä sen lisäksi. Varmaan omistaja. Näytti kiireiseltä paikalta, jo heti aamusta. Hyvä niin, pysyypähän blondi poissa koko päivän. Sitten kävin kiinni Anttiin. Me oltiin koko päivä sen kämpässä. Olisi me voitu käydä ulkonakin, mutta se ei halunnut. Pelkäsi kai, että blondi näkee meidät yhdessä. En sitten painostanut sitä. 5

6 Kivaa meillä oli silti. Juteltiin paljon. Tai minä juttelin ja se kuunteli. Ei siinä mitään, parempi hiljainen kaveri kuin joku rääväsuu. Ja se osaa kokata! Ei mitään voileipiä tällä kertaa. Se laittoi jotain italialaistyylistä: kinkkua ja hunajamelonia, uunissa paistettua kalaa ja sitruunakastiketta, tiramisua. Viiniäkin sillä oli. Paras ateria miesmuistiin. Siis naismuistiin. Joka on nyt alle viikon mittainen. Sain siltä vielä vähän lisää rahaa, lainaksi. Mutta ei sitä viitsisi enää enempää kupata. Pitää varmaan hommata töitä. Olisin ollut siellä vaikka kuinka kauan, mutta piti lähteä ennen kuin Johanna tulee takaisin. Siis se blondi. Kun kuulin, että sen nimi on Johanna, niin tuli sellainen deja vu tai jotain. Ihan niin kuin se olisi minun oikea nimeni. Minun olisi pitänyt olla Johanna! Eikä Antti tainnut sanoa, että sen nimi on Johanna. Ei, se kutsuu itseään Johannaksi. Miten niin kutsuu? Eikö se ole sen nimi? Mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän alkaa tuntua, että se on oikeasti joku sekopää. Se on jollain konstilla saanut iskettyä Antin. Ja nyt se pitää siitä kiinni kynsin hampain, vaikka Antti ei selvästi välitä siitä. Blondista on päästävä eroon. Tiistai Päivä Antin kanssa, mutta ilta taas yksin. Siihen täytyy tulla muutos. Aamulla kävin Putiikissa. Halusin varmistaa, että blondi on siellä. Sitä ei ensin näkynyt. Ehdin jo toivoa, että se on ottanut lopputilin ja häipynyt maisemista. Mutta ei. Siellä oli aina vaan yhtä kiireisen näköistä. Jostain tuli päähäni kysyä työpaikkaa. Krisse (se kai sen nimi on?) sanoi, että sillä on jo yksi myyjä. Vaikka ruuhka-apua voisi joskus tarvita. Mutta sitten blondi tuli takahuoneesta, joten livistin kesken kaiken. Blondi taisi silti huomata minut. Tänään käytiin Antin kanssa ulkonakin. Mutta pysyttiin kaukana torin 6

7 seudusta. Ihan kiva päivä, tämäkin. Mutta se ei riitä. Miksi minun pitäisi jakaa Antti? Sen pitäisi olla kokonaan minun. Illalla puhelin soi taas. Olisiko se nyt Antti? Tietysti se häirikkö. Valmistauduin heittämään sille jonkin tosi pahan herjan, ennen kuin se ehtii taas lyödä luurin korvaan. Mutta se olikin blondi! Vähän olin yllättynyt. Se halusi puhua, Antista tietysti. Että meidän pitäisi selvittää, missä mennään. Mutta ei puhelimessa. Se ehdotti treffejä Siltapubiin huomisillaksi. Suostuin. Tässä on tilaisuus. Minä ja blondi, kahdestaan, iltamyöhään. Tätä täytyy miettiä. Keskiviikko Se on päätetty. Vähän jännittää. Mutta hyvin se menee. Päivällä kävin tsekkaamassa paikat. Siltapub, silta, satama. Siinä on juuri sopiva kohta. Vähän piilossa, katulamppu rikki. Eikä siitä illalla kuitenkaan kovin moni muu kulje. Kerrataanpas vielä. Se kävelee siltaa pitkin pubille. Mitä jos se tuleekin bussilla? Tai ottaa taksin? Kyllä se kävelee. Kävelee se töihinkin, vaikka sinne on paljon pidempi matka. Seisoskelen sen paksun tolpan takana, kaiteeseen nojaillen. Se tulee, tartun kiinni. Se on aika pienikokoinen, kyllä minä jaksan. Siitä on ainakin kymmenen metriä alas. Siitä se ei selviä. Mitä jos joku menee pieleen? Sitten improvisoidaan. Hyvin se menee. Kaikki valmiina. Nyt menoksi. Helvetin narttu! Hitto, kun oli lähellä! Miten se pääsi yllättämään sillä lailla? Ja veitsen kanssa. Se oli suunnitellut kaiken. Helvetin skitso! Se oli värjännyt hiuksensakin. Ja sillä oli punainen nahkatakki. Piti heti 7

8 tarkistaa, onko se käynyt täällä hakemassa ne vaatteet. Ei ollut, kaikki on tallella. Näin kyllä, että joku sieltä tulee. Mutta en tunnistanut. Sitten se ryntäsi kohti, veitsi kädessä. Miten se oikein tapahtui? Joku refleksi se oli. Se makaa siellä alhaalla. Liikkumatta. Ja minulta vuotaa verta ranteesta. Ei olisi pitänyt juosta pois. Jos se jäikin henkiin. Jos se kertoo kaiken Antille. Kyllä se kuoli. Ei semmoisesta voi selvitä. Mihinkähän se veitsi joutui? Hemmetti, kun tämä haava kirvelee. Hitto, se oli lähellä! Torstai Näyttää siltä, että blondi on historiaa. Ja Antti on nyt minun. Aamulla menin heti Antille. Se oli juuri tulossa lenkiltä. Johanna ei ollut tullut yöksi kotiin. Oli se kyllä käynyt päivällä. Mutta ilmeisesti oli lähtenyt kiireessä, kun avaimetkin oli eteisen pöydällä. Vain vanhat vaatteet oli poissa, muut kamat oli kaikki tallella. Sanoin Antille, että Johanna soitti eilen. Sen äiti oli joutunut onnettomuuteen, tai jotain. Sen piti lähteä sinne. Se oli käynyt ensin täällä, mutta Antti ei ollut kotona. Vihjailin, että oikeasti se halusi vain pistää välit poikki. Että se ei sitten taida tulla enää takaisin. Hitto. Antillahan on kännykkä. Miksei Johanna soittanut suoraan sille? Olisi pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Mutta Antti ei ole sanonut mitään. Jos se kysyy, keksin jotain. Mutta silloin aamulla Antti oli tavallistakin hiljaisempi. Jätin sen yksikseen, kun se näytti siltä, että haluaa miettiä asioita. Jäi silti sellainen vaikutelma, että se ei ollut lainkaan pahoillaan. Se oli ennemminkin helpottunut. Satamassa ei näkynyt jälkeäkään eilisestä. Pengoin kaikki puskatkin 8

9 läpi. Siinä veitsessähän on minun vertani. Mutta sitä ei näkynyt. Putosi kai veteen. Jos blondi olisi selvinnyt, niin olisi se kai mennyt heti kotiin? Tai soittanut sairaalasta. Jos se on kuollut, niin miksei kukaan ollut ilmoittanut Antille? Ehkä sitä ei ole tunnistettu. Sehän oli ihan eri näköinen. Oliko se ottanut edes mitään papereita mukaansa? Johannaa ei ole näkynyt Putiikissakaan, Krisse kertoi, kun kävin kysymässä. Ei eilen eikä tänään. Ja juuri kun on yksi vuoden kiireisimmistä viikoista menossa. Siitä sain ajatuksen. Sanoin Krisselle, että olen ollut viime kesänä töissä melkein samanlaisessa paikassa. Voisin tulla Johannan tilalle. Vain siksi aikaa, kun se palaa takaisin. Vähän se näytti epäröivän, mutta suostui sitten, kun asiakkaita oli kassalla jonoksi asti. Mutta ei tehdä papereita, päästään molemmat helpommalla. Saan palkan käteisellä päivän päätteeksi. Mitä siihen viranomaisia sotkemaan. Sehän sopi minulle. Minuahan ei ole virallisesti edes olemassa. Niin että nyt olen sitten töissä Krissen Putiikissa. Saan vähän omaakin rahaa. Ettei tarvitse enää pummata Antilta. Töiden jälkeen kävin hakemassa kaikki kamani Karhumäestä ja kannoin ne Antille. Sen porukathan palaa huomenna. Eikä minulla ole muutakaan paikkaa. Voisin nukkua olkkarissa. Jos Johanna tulee takaisin, se kyllä ymmärtää. Ja taas sain puhuttua Antin ympäri. Olenpas minä hyvä. Huomenna siirryn makkariin. Perjantai Minustakin tuli blondi. Ja nyt olen Johanna. Antti ei ollut täällä, kun tulin kotiin. Ehdinpä värjätä hiukset ihan rauhassa. Jos Antti kerran tykkää blondeista, niin olkoon sitten. Ja blondi jätti aika paljon vaatteita komeroon. Niitä tyylittömiä. Mutta osa on melkein 9

10 uusia. Voin kai yhtä hyvin käyttää niitäkin. Varsinkin kun parempi puseroni on veressä, eikä se lähde millään pois. Miksei blondi hankkinut vaatteitaan Putiikista? Siellä on ihan hyvännäköisiä. Ja edullisia. Ei ihme, että kauppa käy. Kai henkilökunta saisi vielä lisäalennusta, jos vain kysyisi. Muuten siellä on tylsää. Liikaa hommia. Ennemmin olisin koko päivän Antin kanssa. Onneksi huomenna on vapaapäivä. Krisse oli vähän myrtsinä, kun sanoin, että lauantaina en sitten tule töihin. Mutta ei se voi pakottaakaan. Kun ei kerran ole allekirjoitettu mitään papereita. Mutta Antti. Se oli yllättynyt, kun se näki uuden tyylini. Taisi kuitenkin tykätä. Päätellen siitä, että enää ei ole puhettakaan olkkarissa nukkumisesta. Jos se kyselee tästä siteestä, niin sanon, että kaaduin kylppärissä. Tuskin kysyy, se ei ole sen tapaista. Sanoin sille myös, että minun toinen nimeni on Johanna. Ja että kaikki hyvät ystävät kutsuu minua sillä nimellä. Että oikeastaan sinäkin voisit käyttää sitä. Antti pisti vähän vastaan. Onhan se hieman omituista, kun edellinen on ollut samanniminen. Mutta antoi se sitten periksi. Niin kuin aina. Mutta vähän mietityttää, missä se oikein tänään oli. Sain olla aika pitkään yksikseni ennen kuin se tuli kotiin. Se sanoi käyneensä vain ostamassa uuden keittiöveitsen. Kun sen paras veitsi on kadonnut. Ja olihan sillä uusi veitsi mukana. Mutta ihmeen kauan sen hakeminen kesti. Olikohan blondin mustasukkaisuus tarttuvaa? En viitsi kiusata sitä enää tänään. Etten pilaa ensi yötä. Lauantai Antillakin on menneisyys. Montakohan sillä on ollut? Yö oli kyllä kaikkea, mitä odotin, ja enemmänkin. Tämä kaveri tietää, miten naista miellytetään. Aamulla herätessä oli sellainen olo, että elämä 10

11 ei voi tästä enää paremmaksi tulla. Kohta sekin heräsi. Se nousi ja teki aamiaista. Kunnollista sellaista, ei mitään muroja tänään. Pakkohan sitä oli lähteä näyttämään muillekin. Että nyt se on sitten kokonaan minun. Siellä me käveltiin keskustan ihmisvilinässä. Toisaalta tuntui siltä, että kaikki katsoo meitä ihaillen. Toisaalta taas, että me ollaan ihan kahdestaan maailmassa. Omituinen tunne. Yllätyin, kun joku sanoi Antin nimen. Totta kai Antti tuntee muitakin kuin vain minut, kun se kerran on asunut täällä ties kuinka kauan. Mutta silti. Siinä se vain seisoi oven edessä. Pieni punapää korkokengissään, iso muovikassi kädessä. Tiukat farkut, puseron napit auki melkein napaan asti. Oli sentään rintsikat muistanut laittaa. Antin opiskelukaveri, kuulemma, juuri palannut kaupunkiin. Se käyttäytyi jotenkin omituisesti. Ja Antti oli vaivautunut. Onko niillä ollut jotain vipinää? Ei ole tullut aikaisemmin mieleen, että Antilla olisi ollut joku jo ennen blondia. Mutta totta kai sillä on ollut. Se on sen näköinen, että kuka tahansa normaali nainen olisi valmis iskemään kiinni koska tahansa. Niin kuin nyt se itseään esittelevä narttu. Kättelinkin sitä, kun se sitä niin tyrkytti. Mutta muuten se oli niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Ei edes nimeään sanonut. Lopulta me päästiin siitä eroon. Kysyin Antilta suoraan, että onko se joku sen entinen. Sanoi, että ei, pelkkä ystävä. Ystävä, my ass. Ihan selvä, että narttu haluaa olla paljon muutakin. Ja Antti on, se täytyy sanoa, aika helppo tapaus. Nyt täytyy olla tarkkana. Ettei kukaan vie sitä minulta. Sunnuntai Narttu pilasi sitten tämänkin päivän. Melkein ehdin jo unohtaa sen. Yö oli sen verran mahtava, taas. Nukut- 11

12 tiin pitkään. Päivällä Antti kokkasi jotain kreikkalaista. Iltapäivällä ehdotin, että voitaisiin välillä käydä oluella tai siiderillä. Onko sillä joku suosikkipaikka? Ei ollut, se ei paljon käy kapakoissa. Vein sen sitten Waltteriin, se on ihan siisti ja rauhallinen paikka. Ei olisi pitänyt! Oltiin juuri päästy istumaan, kun se narttu tunki samaan pöytään. Sanoin, että me ollaan kyllä lähdössä, mutta se sanoi, että vastahan te tilasitte. Mistä se senkin tiesi? Ei kai se vaan ollut seurannut meitä sinne? Ei siitä päässyt eroon mitenkään. Se kävi Antin kimppuun kuin mikä. Ja tyrkytti sille taas tissejään. Ja puhetta riitti. Jotain muka hauskoja juttuja. Mitä niille oli tapahtunut viime vuonna. Siis Antille ja sille, jossain luennolla. Vai oliko se jossain opiskelijabileissä? En muista, olin niin vihainen sille. Sitten se rupesi kuulustelemaan minua. Mitä se sille kuuluu, mistä minä olen kotoisin? Pitäisi huolen vain omista asioistaan. En sanonut sille yhtään mitään. Ja mitä sekin puhe menopaikoista oli? Jos se oikeasti on ollut täällä opiskelijana viime vuonna, niin kai se nyt jo kaupungin tuntee. Lopulta sain Antin pois sieltä. Se väitti aina vaan, ettei niillä ole mitään. Kysyin, että eikö se tajunnut, että narttu yritti iskeä sitä. Vaikka minä istuin puolen metrin päässä! Mutta ei siinä Antin mielestä ollut kyse mistään sellaisesta. Onhan se namun näköinen, mahtava kokki ja huippu sängyssä, mutta joskus se vaan ei tajua! Uskaltaako sitä jättää huomenna yksin? Maanantai Hemmetin narttu! Se on vaan vedättänyt koko ajan. Aamulla Antti lähti taas lenkille. Kun otin sidettä pois ranteestani, huomasin että Antti oli jättänyt kännykkänsä pöydälle. Pitäisikö? Kyllä, pakko saada tietää. Ei ihme, ettei se koskaan soittele kenellekään, eikä sille soiteta, kun sil- 12

13 lä oli muistissakin vain yksi numero: Karhumäki. Kokeillaan, kuka sieltä vastaa. Narttu on siellä! Eikä Antti ole sanonut mitään! Eikö sen porukoiden olisi pitänyt jo palata lomiltaan? Vai onko mitään porukoita edes olemassa? Onko se asunto joku Antin yksityisbordelli, jonne se kuskaa kaikki naisensa vuoron perään? Oli vähältä, etten lintsannut töistä. Hermosavujen jälkeen olin rauhoittunut lopulta sen verran, että tajusin lähteä. Kun olin jo jättänyt Krissen yksin lauantaiksi, niin en enää voinut tehdä sille toista kertaa ohareita. Huoli se minut vielä takaisin, vaikka olin reilusti myöhässä. Mutta koko päivän pyöri mielessä vain yksi asia. Antti ja narttu. Ja mitä ne puuhaa, kun minä olen jumissa Putiikissa. Heti kotiin päästyäni otin Antin käsittelyyn. Se väitti aina vaan, ettei sillä ole mitään sivusuhteita. Tunnusti se sentään, että se narttu on Karhumäessä. Ja sen nimi on Maria. Siis Maria! Mitä se yrittää? Viedä minulta sekä miehen että nimen? Olin tosi vihainen. Mutta ei Antin kanssa saa kunnon riitaa aikaan. Se vaan nyökyttelee, sanoo sille mitä vaan. Murjotti se silti vähän. Ei viitsinyt laittaa mitään ruokaakaan. Sanoi vain, että tuli syötyä tukevasti päivällä. Että tee sinä vain jotain itsellesi. No joo, olinhan minäkin siellä Karhumäessä, ennen kuin me mentiin yhteen. Eikä se silloin yrittänyt mitään. Turha sitä on tässä syytellä. Antti nyt vaan on sellainen. Mutta se narttu! Siitä täytyy päästä eroon. Tiistai Tiedän jo, miten teen sen. Sehän melkein toimi minun kanssani. Mutta minä vien homman kunnolla loppuun asti. Narttu kävi aamulla Putiikissa. Ihan vaan kyttäämässä. Se häipyi heti, 13

14 kun näki minut. Luuli kai etten huomannut. Melkein lähdin sen perään. Mutta sain hillittyä itseni. Onneksi. Jos olisin ruvennut raivoamaan sille kadulla niin kuin joku sekopää, niin se ei olisi varmasti suostunut yhtään mihinkään, kun soitin sille. Sanoin Antille, että käyn vielä ostamassa muroja. Kun vanha paketti loppui tänään. Se olisi lähtenyt mukaan, mutta en päästänyt. Hain ensin äkkiä ne murot Heikinkeskuksen K-kaupasta. Sitten tokaan kerrokseen. Siellä on vielä se yleisöpuhelin, toimiva sellainen. Narttu oli ensin ihan sanaton. Oli kai luullut, että Antti soittaa. Sanoin sille, että meidän pitäisi tavata kahdestaan. Tehdä niin kuin pelisäännöt selviksi, Antin suhteen. Olin varautunut siihen, että narttu ryhtyy hankalaksi. Väittää, että Antti saa valita kenet haluaa ja Antti on valinnut sen. Tai sitten yrittää aina vaan kieltää olevansa kiinnostunut siitä. Mutta se oli ihmeen rauhallinen. Taisin olla aika vakuuttava. Huomenillalla se tulee Siltapubiin. Keskustelemaan. Nyt on nartun vuoro yllättyä. Keskiviikko Nyt pää kylmänä. Jään sitten passiin siihen Siltapubia vastapäätä. Ja odotan, kun se tulee. Työt ei tänään kiinnostanut. Menin sen sijaan heti aamulla kampaajalle. Blondi sai mennä, tervetuloa takaisin vanha minä. Tajusin kyllä, että nartulla on melkein samanväriset hiukset. Mutta silti. Nyt näytän jotenkin enemmän itseltäni. Sen jälkeen takaisin Antille. Soitin ovikelloa ja juoksin kerroksen ylöspäin, piiloon. Hyvä säkä, se ei ollut kotona. Ensin vaihdoin omat vaatteet päälle. Niihin blondin mauttomiin rätteihin ehtikin jo kyllästyä. Minun puolestani ne saa vaikka polttaa. Kaivoin vanhat huoran kamppeet esiin komerosta. Siellä ne olivat vielä 14

15 siinä samassa muovikassissa, johon olin ne tunkenut Anttilan sovituskopissa. Hyvä, että säästin, nyt niille on käyttöä. Sitten kunnon meikki. Narttu odottaa sellaista Johannan näköistä hiirulaista. Se ei huomaa mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Onneksi satuin katsomaan ulos keittiön ikkunasta. Ehdin juuri ja juuri napata veitsen käsilaukkuun. Muovikassi mukaan, ja sitten taas kiireellä portaita ylös. Antti ei nähnyt minua. Kaikki valmiina. Kai tässä ehtii ottaa vielä yhden siiderin? Toivottavasti en taita nilkkojani näiden hemmetin korkkarien kanssa. Omat vaatteet saavat jäädä tuonne narikkaan. Haen ne sitten myöhemmin. Mitäs vielä? Korjataan meikkiä. Hitto! Joko se on noin paljon? Nyt menoksi. Sitä saa mitä tilaa. Helvetin narttu. c 2008 Timo Männikkö 15

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-epäkaupallinen 1.0 Suomi http://creativecommons.org/licenses/by-nd-nc/1.0/fi/

Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-epäkaupallinen 1.0 Suomi http://creativecommons.org/licenses/by-nd-nc/1.0/fi/ Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-epäkaupallinen 1.0 Suomi http://creativecommons.org/licenses/by-nd-nc/1.0/fi/ TIMO MÄNNIKKÖ Kartalta kadonnut kaupunki Omituisia tarinoita I PINEWOOD BOOKS Arkkitehti,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT Lämmittely Millaisia taukoja sulla on töissä? Mistä teemoista tauolla puhutaan? Tuletko syömään? (Tuuksä syömään? Tuutsä syömään? Tuutsie syömään?) Mihin mennään syömään? Hei, mä tuun mukaan! Onko sulla

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa.

Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa. 4 4 5 Minä olen Som Wang. Minä olen thaimaalainen. Nyt minä asun Suomessa, Hämeenlinnassa. Ennen minä asuin Thaimaassa. Minä asuin Bangkokissa. Minä puhun thain kieltä ja vähän suomea. Minä en ymmärrä

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan

Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot