Tuoteluettelo vuodelle Tuet ja ortoosit Motion is Life.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuoteluettelo vuodelle Tuet ja ortoosit Motion is Life."

Transkriptio

1 TUET JA ORTOOSIT Tuoteluettelo vuodelle Tuet ja ortoosit Motion is Life. Motion is Life:

2 Elämänlaatua parantavia tuotteita ja terveydenhuollon konsepteja. Bauerfeind AG, yksi maailman johtavista lääkinnällisten apuvälineiden valmistajista, vaikuttaa tuotteillaan ja hoitokonseptillaan merkittävästi terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä hyvinvoinnin parantamiseen paremman elämänlaadun puolesta. Yhdistämme vuosikymmenten aikana teknologian ja valmistuksen alalta hankkimamme pätevyyden innovaatiovoimaan sekä keskikokoisen perheyrityksen perinteet globaaliin ajatteluun. Asiantuntijamme työskentelevät tiiviissä yhteistyössä lääkäreiden, tutkijoiden ja tuotekehittelijöiden kanssa. Tuloksena Tuet ja ortoosit Nykyaikaisten tukiemme ja ortoosiemme avulla haluamme osaltamme vaikuttaa siihen, että ihmiset pysyvät aktiivisina ja liikkuvina korkeaan ikään asti. Lääkärit ja fysioterapeutit voivat käyttää tuotteitamme vammojen ehkäisyyn, hoitoon ja paranemisprosessin edistämiseen vammojen jälkeen. Lääkinnälliset hoitosukat Sopivat lääkinnälliset kompressiosukat kaikkiin laskimo-ongelmiin: VenoTrain- kompressiosukat ja -sukkahousut sopivat lievien ja myös kaikkein vaikeimpien laskimosairauksien hoitoon. Voimassa olevan RAL-standardin 1 mukaan testattu VenoTrain-tuotevalikoima takaa indikaatioon sopivan lääketieteellisen tehokkuuden. Lisäksi valikoimaan yhdistyvät hengittävät materiaalit, laaja värivalikoima ja optimaalinen sopivuus. Sekä sarjatuotanto- että mittatilausmalleissa yhdistyvät terapeuttinen hyöty ja hyvä käyttömukavuus. Pohjalliset ja jalkineet Me olemme kehittäneet uudet standardit Euroopassa ortopedisten tukipohjallisten alueelle. Tuotevalikoimaamme sisältyy perinteisiä tuotteita ja innovatiivisia konsepteja kuten TRIactive ja ErgoPad work. Hoitojalkineet, painetta lievittävät ortoosit ja jalkojenhoitotuotteet jalkavaivoista kärsiville potilaille täydentävät jalkojen ortopediseen hoitoon liittyvien tuotteiden valikoimaa. Mittausteknologia Ainutlaatuinen digitaalinen mittausjärjestelmämme muodostaa laadukkaan hoidon standardin silloin, kun on otettava tarkat mitat kompressiosukat tarkan sopivuuden takaamiseksi, proteesin varren tarkan muotoilun aikaansaamiseksi tai kun otetaan mitat yksilöllisiä pohjallisia varten. patentoidut ja palkitut tuotteet sekä palvelut eli taattua Made in Germany laatua. 2 1 Hoitosukkia koskeva RAL-standardi RAL-GZ 387 takaa lääketieteellisen hyödyn ja taloudellisen edullisuuden. Hyväksyntätunnuksen käyttöä valvoo lääketieteellisten hoitosukkien tuoteyhdistys Gütezeichengemeinschaft Medizinische Kompressionsstrümpfe e.v. (

3 Tuet ja Ortoosit Laatua viimeistä piirtoa myöten Bauerfeind AG on eräs innovatiivisimpia ortopedisten apuvälineiden alalla toimivia yhtiöitä. Tämä on tulosta yhtiön jatkuvasta ponnistelusta tuloksiin, jotka tähtäävät innovoimiseen, tuotteiden laadukkuutta koskevien standardien ylläpitoon ja kaikkein pätevimmän henkilökunnan rekrytointiin. Bauerfeind on ottanut missiokseen käyttää modernia orto pedista tekniikkaa, jotta aktiivisesta ja kivuttomasta elämästä tulee todellisuutta, jopa pitkälle vanhuuteen. Bauerfeindin terapeuttiset ortopediset tuet ja ortoosit muodostivat lääkinnällisten apuvälineiden standardin heti alusta alkaen. Ne edistävät vammoista, kulumamuutoksista ja leikkauksesta toipumista sekä mahdollistavat aikaisempaa paremman liikuntakyvyn. Bauerfeindin korkeat laatustandardit takaavat tuotteen erinomaisen toimivuuden. Yhtiön kaikki tuotteet täyttävät Saksan lääkinnällisiä laitteita koskevien ja EU-direktiivien standardit. CE-sertifiointi ja TÜV-leima takaavat laadun, johon voi luottaa. Bauerfeindin tuotteiden toimivalle ja dynaamiselle muotoilulle on myönnetty useita palkintoja. Lisäksi kaikkien materiaalien ja tekstiilien myrkyttömyys testataan ja varmistetaan ennen käyttöä. Bauerfeindin palvelukonsepti Luottamuksesi arvoinen Tavoitteemme on turvata potilaan hoidon laatu myös tulevaisuudessa. Tämä on mahdollista vain yhteistyössä alan erikoisliikkeiden kanssa, jotka haluavat huolehtia asiakkaistaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin. Juuri tähän palvelukonseptimme tähtää: nopea toimitus, optimoitu neuvonta ja yksilölliset hoitoratkaisut. Myynnistä vastaavat työntekijämme neuvovat asiantuntevasti tuotekohtaisissa ja liiketoimintaa koskevissa kysymyksissä ja toimivat yhteyshenkilöinä yhteisissä markkinointikonsepteissa. Osoitteessa löytyvät kaikki tärkeät tiedot nopeaa tiedonhakua tai kätevää online-tilausta varten. Phone +46 (0) Fax +46 (0) info@bauerfeind.se

4 Tuet ja Ortoosit Innovatiiviset konseptit liikuntakyvyn parantamiseksi... Train Aktiivituet Silloin kun liikkuminen estyy nivelongelmien takia, Train-aktiivituet auttavat palauttamaan liikuntakyvyn. Bauerfeindin Train-tuoteryhmä sisältää anatomisesti neulottuja kompressiotukia, joissa on viskoelastisia sisäkkeitä. Ne eivät rajoita aktiivisuutta, vaan todellakin päinvastoin. Train-aktiivituet toimivat kehon kanssa terapeuttisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Jaksottaisen hieronnan ja erityisneulotun tekstiilin tarjoama puristusyhdistelmä edistää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja nopeuttaa siten toipumista. Train-aktiivitukia on saatavissa kaikkia tärkeimpiä niveliä varten ja ne varmistavat siten vastaavan kehonosan asianmukaisen hoidon. Hengittävät materiaalit ja laadukas työtaito ovat lisäominaisuuksia, jotka varmistavat parhaimman käyttömukavuuden.... Loc Stabiloivat ortoosit Loc-tuoteryhmä sisältää sekä lastoja että ortooseja. Tämän ryhmän tuotteet keskittyvät stabiilisuuteen. Tämä konsepti kuvaa Loc-ryhmän pääpiirteitä, joiden tuloksena ovat tarkoitetut hyödyt ne helpottavat, stabiloivat ja tukevat. Loc-tuotteet toimivat täysin eri tavalla kuin Train-aktiivituet, jotka ensisijaisesti perustuvat kompressiohoidon periaatteeseen. Kaikissa Loc-tuotteissa on tukiosia, esim. metallisia tai muovisia kiskoja, ja ne on valmistettu nykyaikaisista, hengittävistä materiaaleista. Train-aktiivitukien tapaan Locin stabiloivia ortooseja on saatavissa kaikkien tärkeimpien nivelten hoitoa varten. SecuTec... Toiminnalliset ortoosit Toiminnallisten ortoosien ensisijaisena tarkoituksena on tuki- ja liikuntaelinjärjestelmän liikkuvuuden palauttaminen ja ylläpito. Ne ovat tärkeä hoitovalikoiman osa ja niiden ominaisuuksiin kuuluu stabilointi, mobilisoiminen ja asennon korjaaminen. SecuTec voidaan käyttää välittömästi vamman tai leikkauksen jälkeen tai kulumasairauksien yhteydessä konservatiivisesti niveltoiminnan palauttamiseksi, varmistamiseksi ja suojaamiseksi. SecuTec tuotannossa käytetään ainoastaan laadukkaita materiaaleja, ja ne takaavat maksimaalisen mukavuuden ja potilaan hoitomyöntyvyyden. Nämä toiminnalliset ortoosit auttavat optimoimaan polven ja selkärangan hoidon. SofTec/Spinova... Monitoimiortoosit SofTec/Spinova monitoimiortoosit ovat teknisesti kaikkein edistyksellisimpiä Bauerfeindin tuotteita. Tähän ryhmään kuuluu monipuolisia ortooseja, jotka voidaan säätää vastaamaan potilaan yksilöllisiä tarpeita. SofTec/Spinova monitoimi ortoosit on kehitetty vastaamaan nykyaikaisen hoidon tarpeita. Samalla ne innovatiivisen rakenteensa, valmistustapansa ja muotoilunsa ansiosta tyydyttävät myös lukuisia muita tarpeita. Esimerkiksi SofTec Genu -ortoosia voidaan käyttää ristisiderepeämissä ja sille luonteenomaista on loppuun saakka ajateltujen yksityiskohtien yhdistelmä, esim. vaikutuskeskeinen neulosmateriaali, teknisesti älykäs nivelmekanismi ja viskoelastinen muotoiltu sisäke. Tuloksena on SofTec Genu n dynaaminen toiminta samalla kun se tarjoaa välttämättömän tarvittavan stabiloinnin kussakin tilanteessa ja luo siten ideaaliset olosuhteet nopealle toipumiselle. 4 Visco... Viskoelastiset pohjalliset/kantapäätyynyt Tätä ylivoimaista, viskoelastista iskuja vaimentavaa tuotetta käytetään yksinomaan jalkaa varten, kivun lieventämiseksi ja paineen tasaamiseksi. Visco-tuotteita voidaan käyttää useissa erilaisissa jalkateriin liittyvissä käyttöaiheissa; tuotteissa on eroa paksuuden, tiiviyden ja muodon suhteen minkä perusteella ne soveltuvat kuhunkin käyttötarkoitukseen.

5 Train Loc SecuTec SofTec/Spinova Visco Aktiivituet Stabiloivat Toiminnalliset Monitoimi- Viskoelastiset ortoosit ortoosit ortoosit kantapääpehmusteet Jalkaterä AchilloTrain 6 AchilloTrain Pro 7 MalleoTrain 8 MalleoTrain S 9 MalleoTrain S open heel 10 MalleoTrain Plus 11 AirLoc 12 MalleoLoc 13 CaligaLoc 14 ValguLoc 15 ValguLoc II 16 ViscoHeel 17 ViscoSpot 18 ViscoBalance 19 ViscoPed 20 Polvi/Lonkka/ GenuTrain 21 Reisi GenuTrain P3 22 GenuTrain A3 23 GenuTrain S 24 GenuTrain S Pro 25 MyoTrain 26 SofTec Genu 27 SofTec OA 28 SofTec Coxa 32 SecuTec Genu 29 MOS-Genu 30 GenuLoc 31 Selkäranka DorsoTrain 33 LumboTrain (Lady) 34 LordoLoc 35 SacroLoc 36 LumboLoc 37 LumboLoc Forte 38 SecuTec Dorso 39 SofTec Dorso 40 Spinova Immo 41 Spinova Immo Plus 42 Spinova Support Plus 44 Spinova Unload Plus 46 Spinova Stabi Classic 47 Spinova Immo Plus Classic 48 Spinova Support Plus Classic 50 Spinova Unload Classic 52 CerviLoc CerviLoc S 54 Käsi ManuTrain 55 ManuLoc 56 RhizoLoc 57 ManuRhizoLoc 58 Kyynärpää EpiPoint 59 EpiTrain 60 Olkapää OmoTrain 61 OmoTrain S 62 OmoLoc 63 SecuTec Omo 64 Käyttöaiheita koskevat ohjeet 65 Mittatilausten ohjeet 70 Mittatilaukset 71 5

6 AchilloTrain Akillesjänteen kiputiloja lievittävä aktiivituki. Akillesjännettä myötäilevä pelotti Akillesjänteen kiputilat (tendinoosi, paratendiniitti, akillesjänteen alainen bursiitti, [ns. Haglundin epämuodostuma]) Krooniset, vamman tai leikkauksen jälkeiset ärsytystilat, esim. akillesjänteen repeämissä Hengittävästä materiaalista valmistettu, erittäin joustava neulos takaa ihanteellisen istuvuuden ja erinomaisen käyttömukavuuden. Neulottu aktiivituki on anatomisesti suunniteltu maksimaalista mukavuutta ajatellen. Integroitu jännepelotti on viskoelastinen ja anatomisesti muotoiltu. Tuessa on irroitettava kantapääkiila. Tervettä alaraajaa varten on myös saatavissa erillinen kantapääkoroke pituuseron tasoittamiseksi. Muotoiltu pelotti seuraa akillesjännettä ja tuottaa liikkumisen aikana tasaisen paineen ja paikallisen hierontavaikutuksen. Tämä toimintamuoto parantaa aineenvaihduntaa paikallisesti ja vähentää turvotusta. Integroitu viskoelastinen kantapääkiila nostaa kantapäätä (noin 6 mm) akillesjänteen jännityksen lieventämiseksi. Asento- ja liikeaistin vaikutus auttaa lihasten hallinnan koordinoinnissa. 6 Koko Tilausnumero Ympärys cm *0+0 *1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, = koko

7 AchilloTrain Pro Aktiivituki, jossa korkealle ulottuva kitkasisäke. Akillesjännettä myötäilevä, korkealle ulottuva kitkapelotti Akillesjänteen kiputilat (tendinoosi, paratendiniitti, akillesjänteen alainen bursiitti, [ns. Haglundin epämuodostuma]) Krooniset, vamman tai leikkauksen jälkeiset ärsytystilat Akillesjänteet tulehdukset Uuden viskoelastisen pelotin sisäpinnassa on pehmeitä asento- ja liikeaistia stimuloivia nystyjä sekä pitkittäisuria. Jänteen yläkolmannesta ja jänteen ja lihaksen ylimenokohdan hermopäätteitä stimuloi kaksi siivekkeen kaltaista sisäkettä. Neulos johon kuuluu integroitu jousto-osa sääriluun etupuolella helpottaa tuen pukemista ja riisumista. Tarvittaessa on suositeltavaa käyttää kantapään iskunvaimennuspehmusteen sisältävää kantapään kohottajaa. Jalkaterän lyhyt neulososa ehkäisee viidennen jalkapöytäluun painepisteiden muodostumista. Puristuksen ja paineen vähenemisen jatkuva vaihtelu (samantapainen kuin kitkahieronta) integroitujen nystyjen ansiosta edistää paranemis prosessia ja pitkittäisten uurteiden ansiosta se vähentää turvotusta. Lihas-jännerajalla hermopäätteiden samanaikainen proprioseptinen stimulaatio parantaa lihasten hallintaa. Se parantaa senso motoriikkaa ja tehostaa hermo- lihasjärjestelmän toimintaa. Tämä synkronoi lihasten toimintaa. Aktiivituki on anatomisesti neulottu erinomaisen istuvuuden takaamiseksi. Sama malli oikealle ja vasemmalle. 7 Koko Tilausnumero Ympärys cm *000 *1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, = koko

8 MalleoTrain Nilkan stabiiliutta ylläpitäviä lihaksia stimuloiva aktiivituki. Sisä- ja ulkokehräksen kohdalla olevat pelotit Krooniset, vamman tai leikkauksen jälkeiset ärsytystilat, esim. nyrjähdysten jälkeen Nivelrikon ja niveltulehdusten aiheuttamat nivelten nestepurkaumat ja turvotukset Tendomyopatiat Nivelsiteiden heikkoudet Hengittävästä materiaalista valmistettu, erittäin joustava neulos takaa ihanteellisen istuvuuden ja erinomaisen käyttömukavuuden. Kaksi viskoelastista, anatomisesti muotoiltua ja kohdistettua pelottia. Kompressio on vähäisempää reunoilla, mikä ohjaa paineen pois tuen päistä. Anatomisesti neulottu tuki ja vuorilliset pelotit. Asteittainen kompressio edistää turvotuksen, nestekertymien ja verenpurkaumien imeytymistä. Pelotti jakaa paineen kehräsistä ympäröiviin pehmytkudoksiin. Puristuksen voimakkuus vaihtelee liikkeen aikana edistäen verenkiertoa nivelpussin ja jänneliitosten kautta. Sensomotoriseen toimintaan kohdistuvat vaikutukset tukevat nilkan aktiivista stabilisointia. 8 Koko Tilausnumero Ympärys cm *0+0 *1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, = koko Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille Mittatyönä tehty: Hae tarkat mittauskohdat MalleoTrainille yksityiskohtaisesta mittataulukosta. Mittatilaustyönä väri on beige, nyt myös titaani.

9 MalleoTrain S Aktiivituki, joka parantaa nilkan tukea ja turvallisuutta liikkuessa. Kahdeksikon muotoisesti sidottu, osittain joustava hihnajärjestelmä Nivelsiteiden heikkous Postoperatiivinen kuntoutus Lievät nyrjähdykset Supinaation ehkäisy, erityisesti urheilussa Aktiivituki, jonka ominaisuudet vastaavat nilkkanivelen toiminnallista teippausta. Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen vakauttaminen kolmivaiheisella hihnajärjestelmällä (joustava, joustamaton, osittain joustava). Hihna yhdistää jalan keskiosan ja säären distaaliosan pystysuoran kahdeksikon muodossa. Erittäin joustava, hengittävä ja kosteutta poistava neulos mahdollistaa tehokkaan puristuksen ja erinomaisen käyttömukavuuden. MalleoTrain S vaikuttaa samalla mekanismilla kuin toiminnallinen teippaus sekä on myös ihoystävällinen. Taktiilisen aistimuksen vahvistuminen parantaa nilkkanivelen tiedostamatonta liikekontrollia jokaisen liikkeen aikana. Hihnan voimakkuutta voi säätää Velcro-kiinnityksen avulla portaattomasti normaaleja liiketasoja rajoittamatta. Kahdeksikko tukee ja suojaa nilkkaa. 9 Koko Tilausnumero Nilkan ympärys (cm) *0+0 *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, = koko Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille

10 MalleoTrain S open heel Kantapääaukolla varustettu aktiivituki, joka parantaa nilkan tukevuutta ja turvallisuutta liikkuessa. Kahdeksikon muotoisesti sidottu, osittain joustava hihnajärjestelmä Nivelsiteiden heikkous Postoperatiivinen kuntoutus Lievät nyrjähdykset Supinaation ehkäisy, erityisesti urheilussa Ennaltaehkäisy Avoin kantapää takaa paremman pidon; kehitetty erityisesti tanssia, voimistelua ja kamppailulajeja varten. Aktiivituki, jonka ominaisuudet vastaavat nilkkanivelen toiminnallista teippausta. Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen vakauttaminen kolmivaiheisella hihnajärjestelmällä (joustava, joustamaton, osittain joustava). Hihna yhdistää jalan keskiosan ja säären distaaliosan pystysuoran kahdeksikon muodossa. Erittäin joustava, hengittävä ja kosteutta poistava neulos mahdollistaa tehokkaan puristuksen ja erinomaisen käyttömukavuuden. MalleoTrain S open heel vaikuttaa samalla mekanismilla kuin toiminnallinen teippaus sekä on myös ihoystävällinen. Taktiilisen aistimuksen vahvistuminen parantaa nilkkanivelen tiedostamatonta liikekontrollia jokaisen liikkeen aikana. Hihnan voimakkuutta voi säätää Velcro-kiinnityksen avulla portaattomasti normaaleja liiketasoja rajoittamatta. Kahdeksikko tukee ja suojaa nilkkaa. 10 Koko Tilausnumero Nilkan ympärys (cm) *0+0 *1 = beige, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, = koko Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille

11 MalleoTrain Plus Aktiivituki parantaa nilkan tukevuutta ja turvallisuutta. Kahdeksikon muotoisesti sidottu, osittain joustava hihnajärjestelmä Krooniset, posttraumaattiset ja postoperatiiviset pehmytkudosärtymykset nilkan alueella Ylemmän tai alemman nilkkanivelen nivelsiteen venähdyksen varhaisen varauksen salliva hoito Nivelsiteiden heikkous Supinaation esto, erityisesti urheilussa Postoperatiivinen kuntoutus Aktiivituki, jossa on funktionaalisen nilkkanivelen liimasiteen ominaisuuksia. Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen vakauttaminen kolmivaiheisella hihnajärjestelmällä (joustava, joustamaton, osittain joustava). Hihna yhdistää jalan keskiosan reiden alaosan kanssa pystysuoran numeron 8 muotoisena. Kaksi viskoelastista, anatomisesti muotoiltuja ja kohdistettua pelottia. MalleoTrain Plus vaikuttaa samalla mekanismilla kuin funktionaalinen liimaside. Ihostimulaatio vahvistuu liikkeen avulla ja parantaa nilkkanivelen tiedostamatonta liikekontrollia. Hihnan voimakkuutta voi säätää Velcro-kiinnityksen avulla portaattomasti normaaleja liiketasoja rajoittamatta. Mediaalisesti ja lateraalisesti yhteen liitettyjä pehmikkeitä ympäröi tukevuutta parantava numeron 8 muotoinen hihna. MalleoTrain Plus ominaisuudet ilmenevät erityisesti loukkaantumisten estämisessä ja jo loukkaantuneiden nivelten kuntouttamisessa. 11 Koko Tilausnumero Ympärys cm = oikea, +7 = vasen, = koko Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille

12 AirLoc Nilkkaa stabiloiva ortoosi. Kuorten joustava liitos Ohut muovikuori Nilkan akuutit nivelsidevammat Nivelsiteen krooninen epävakaus Postoperatiivinen kuntoutus Uusiutumisen ennaltaehkäisy Nilkkanivelen stabilointi ja pro- ja/tai supinaation rajoittaminen Nilkkanivelen nyrjähdysten konservatiivinen hoito Nilkkanivelen murtumat (Weber A) AirLoc on stabiloiva ortoosi, jossa on innovatiivinen joustava kuori. Se edistää tuen optimaalista mukautumista jalkaterän leveyden ja turvotuksen laajuuden mukaan. Muovikuoret ovat anatomisesti muotoillut ja sopivat sen takia mukavasti nilkkaan. Potilasystävällinen sopivuus neljän yksilöllisesti säädettävän tarranauhan ansiosta. Yksilöllisesti täytettävien ilmatyynyjen avulla napakka sopivuus kuhunkin turvotusasteeseen. AirLoc-järjestelmä tarjoaa erittäin hyvän tuen nilkalle. Ortoosi edistää sensomotorista toimintaa nilkan vääntymisen estämiseksi. Ortoosi stabiloi nilkan lateraalisia kapselisiteitä, varsinkin kengän kanssa käytettäessä. Kuoren virtaviivaisen muotoilun ansiosta ortoosia on helppo käyttää kengän sisällä. AirLoc on saatavana yhtä yleiskokoa oikeaa ja vasenta jalkaterää varten. 12 Tilausnumero Saatavana vain yhtä kokoa = oikea, +7 = vasent

13 MalleoLoc Nilkkaa stabiloiva ortoosi. Jalkapohjan puolella oleva kieli Varhainen toiminnallinen hoito nilkan ulomman nivelsiteen (ja keskimmäisen nivelsiteen lig. bifurcatum) vammoissa Nivelsiteiden ompelun/rekonstruktion jälkeinen postoperatiivinen suojaus Krooninen nivelsiteiden heikkous Vaikeiden nilkkanivelen nyrjähdysten ja nivelsiteiden repeämien konservatiivinen hoito Nilkan nivelsiteen venähdys Nyrjähdysten ennaltaehkäisy, esim. urheilun aiheuttamassa kuormituksessa Optimaalinen hoito akuuttitilanteissa ilman erillisen muovaamisen tarvetta. Tarvittaessa myös yksilöllinen sovittaminen on mahdollista. Ulkopuolisesti tukeva anatominen muotoilu vaikuttaa supinaatiota estävästi myös ilman kenkiä, joten se on jatkuvasti tehokas. Erityinen vähän rasittava pehmuste takaa hyvän käyttömukavuuden. Jalkapohjan puolella oleva kielen neuromuskulaarinen vaikutus edistää jalan nostajalihasten toimintaa, joten siten se osaltaan estää supinaatiota. Numeron 8 muotoiseksi kierrettävä Velcro-nauhajärjestelmä takaa yksinkertaisen ja nopean pukemisen sekä parantaa mukavuutta. Ortoosi parantaa tukevuutta jalan sivuittaisia taittumisliikkeitä vastaan ilman mainittavia haittoja jalan tavalliselle rullaavalle liikkeelle. MalleoLoc sijaitsee nivelessä anterolateraalisesti ja ehkäisee telaluun siirtymää rajoittamatta nilkan vapaata liikkuvuutta alaspäin taivutuksen suunnassa. Liikkuvuuden eston määrä on portaattomasti valittavissa hihnajärjestelmän avulla nilkan taivutusta alas- tai ylöspäin rajoittamatta. Jalkapohjan puolella oleva kieli lisää neuromuskulaarisia vaikutuksia ja siten se vakauttaa nilkkaa aktiivisesti lihaksiston avulla. 13 Koko 1=normaali 2=leveä Tilausnumero Kantapään leveys < 6 cm > 6 cm = oikea, +7 = vasen, = koko

14 CaligaLoc Nilkkaa osittain immobilisoiva stabiloiva ortoosi. Tuki- ja asentoa ylläpitävä lasta Nilkan nivelsiteiden repeämien konservatiivinen hoito Nivelsiteiden ompelun/rekonstruktion jälkeinen postoperatiivinen suojaus Trauman jälkeisen sinus tarsi -oireyhtymän tilapäinen stabiloiminen ja subtalaarinivelen dekompensoitu instabiliteetti Ylä- ja/tai alanilkan kroonisen instabiliteetin pysyvä stabiloiminen, kun leikkaus on vasta-aiheinen CaligaLoc on tehokkaaksi todetun MHH-nilkkalastan kehityksen looginen tulos. Anatomisesti muotoiltu muovinen tukiosa voidaan tarvittaessa lämpömuotoilla uudelleen. Pehmeä, rasitusta vähentävä pehmuste peittää ortoosin lateraalisen tukiosan sisäpuolen ja lisää siten käyttömukavuutta. Anatomisesti muotoillut Velcro-hihnat takaavat helpon ja nopean pukemisen sekä parantavat mukavuutta. CaligaLoc-tukea voidaan käyttää ympäri vuorokauden tukilastana tavallisissa kengissä päivällä ja asentoa ylläpitävänä lastana ilman kenkiä yöllä. CaligaLoc ehkäisee nilkan ylä- ja jossain määrin myös alaosan epänormaalia kuormitusta. Integroitu, sisäänpäin kiertyvä koroke vähentää ulkositeisiin kohdistuvaa kuormitusta ja tukee nilkkaa estämällä supinaatiota. 14 Koko Tilausnumero Kengän koko = oikea, +7 = vasen, = koko

15 ValguLoc Isovarpaan asentoa korjaava, stabiloiva ortoosi. Asentoa ylläpitävä lasta Vaivaisenluun konservatiivinen ja postoperatiivinen hoito ValguLoc on vaivaisenluuhun liittyvän asentovirheen korjaamiseen tarkoitettu lasta. ValguLoc on anatomisesti muotoiltu. Yksinkertaisen rakenteen ansiosta se on helppokäyttöinen. Tarranauhakiinnityksen ansiosta asentoa korjaavaa painetta on helppo säätää tarkasti. ValguLoc-lastaa käytetään ilman kenkiä eikä se sovellu käytettäväksi kävellessä. Isovarpaan asento korjaantuu vähäistä voimaa käyttäen. ValguLoc korjaa vaivaisenluun 3 tukipisteen periaatteen mukaisesti ja venyttää kapselin ja pehmytkudoksen lyhentyneitä osia. Leikkauksen jälkeen (esim. arpimuodostumasta johtuvaa) ilmenevä virheasennon palaaminen voidaan välttää ja lasta suojaa isovarvasta mekaanisilta voimilta. 15 Koko Tilausnumero Kengän koko = oikea, +7 = vasen, = koko

16 ValguLoc II Isovarpaan asentoa korjaava, stabiloiva ortoosi. Asteittain säädettävä fleksio Asteittain säädettävä ekstensio Vaivaisenluuleikkauksen jälkeen Vaivaisenluusta aiheutuvan virheasennon ei-leikkauksellinen ja toiminnallinen hoito Monisuuntainen sarana Isovarpaan valgus-kulmaa voidaan säätää haluttuun asentoon leikkauksen jälkeen ja sovittaa jalan yksilöllisen muodon mukaan. Isovarpaan valgus-kulma ei muutu fleksion ja ekstension aikana. Fleksiota ja ekstensiota voidaan rajoittaa eri kulmiin leikkauksenjäkeistä lastoitusta tai immobilisaatiota varten. Litteän rakenteen ja saranan kuoren varpaan anatomiaa myötäilevä muoto vähentää tyviniveleen kohdistuvaa kuormitusta. Ohuen, ja tiukan muotoilun ansiosta sitä voidaan käyttää kaikissa leveälestisissä kävelykengissä. Leikkauksenjälkeinen lastoitus immobilisoi tyvinivelen. Ylläpitää leikkauksenjälkeisen asennon (isovarpaan valgus-asennon) mobilisaation aikana. Väsymystä vähentävän pehmusteen ja anatomisesti muotoillun lastaosan ja saranan ansiosta ortoosia on mukava käyttää pitkiäkin aikoja. Tarranauhakiinnityksen ansiosta se on helppo pukea päälle ja poistaa. Lastan lämpömuovailtavan materiaalin ansiosta ei muodostu jalan rakenteita painavia kohtia. Sama malli oikealle ja vasemmalle. 16 Tilausnumero Saatavana vain yhtä kokoa

17 ViscoHeel Nivelside- ja nivelperäisiä sekä kantapäävaivoja lievittävät viskoelastiset kantapääpehmusteet. Toimitus pareittain ViscoHeel N ViscoHeel K ViscoHeel N Jalan nivelten nivelrikot ja tekonivelissä (iskuja vaimentava) Akillesjänteen kiputilat tendomyopatia Haglundin epämuodostuma kuormituksen osittainen vähentäminen Alaraajojen enintään n. 1 cm:n pituuserot (kompensoiminen) Jalkaterän takaosan kiputilat ViscoHeel K Kantaluiden varus- tai valgus-asento ViscoHeel-kantapehmusteet on valmistettu ärsyttämättömästä viskoelastisesta materiaalista. Kiilanmuotoiset ViscoHeel-kantapehmusteet ovat anatomisesti muotoiltuja. ViscoHeel K kantapehmusteen pinnan toinen sivu on kiilamainen. ViscoHeel vaimentaa nilkkaan, polveen, lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvia iskuja. Kantapehmusteet lievittävät tehokkaasti pohjelihasten ja jänteiden vaivoja. Pehmusteen materiaali vähentää paineen aiheuttamaa epämukavuutta kantapään alla. ViscoHeel K -pehmustetta voidaan käyttää jalkaterän aikaansaamaan kantapään pronaatio (ulkosyrjän nostaminen) tai supinaatio (sisäsyrjän nostaminen). 17 Koko Tilausnumero N Tilausnumero K Kengän koko = koko

18 ViscoSpot Viskoelastiset kantapääpehmusteet kantaluupiikkien aiheuttamien vaivojen lievittämiseen. Toimitus pareittain Kantaluupiikki (jalkapohjan jännekalvon kiinnityskohdan kiputila) Jalan nivelten nivelrikot ja tekonivelissä (iskuja vaimentava) Akillesjänteen kiputilat tendomyopatia Haglundin epämuodostuma kuormituksen osittainen vähentäminen Jalkaterän takaosan kiputilat ViscoSpot on viskoelastinen kantapehmuste, jossa on anatomisesti muotoiltu pehmike. Vyöhykkeiden aallon muotoisten rajojen ansiosta tukevamman ja pehmeämmän materiaalin välinen ylimenokohta on saumaton. Tämä vähentää painetta reunojen kohdalla ja lisää käyttömukavuutta. ViscoSpot-pehmustetta on saatavana joko yhteen jalkaterään (mukana kompensoiva pehmuste vastakkaista jalkaterää varten) tai molempiin jalkateriin. ViscoSpot-kantapääpehmusteessa on kolme kuormitusta vähentävää vyöhykettä, joiden materiaalin kovuus vähenee reunoilta keskelle päin. Nk. kantaluupiikin kohdalla oleva pehmeä materiaali (keskellä oleva valkoinen alue) vähentää jalkapohjaan kohdistuvaa painetta kohdistetusti. Erityisen muotoinen vyöhyke (sininen alue, iskunvaimennustaso valkoisen ja harmaan materiaalin väliltä) vähentää lisäksi jalkapohjan kalvojänteen kiinnityskohtaan kohdistuvaa kuormitusta ja muodostaa ontelon kalvojänteen kohdalle. ViscoSpot vaimentaa nilkkaan, polveen, lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvien iskujen aiheuttamaa kuormitusta. 18 Koko 1 2 Tilausnumero O+V Tilausnumero O Tilausnumero V Kengän koko = koko

19 ViscoBalance Viskoelastinen kantakoroke alaraajojen pituuserojen korjaamiseksi. 3 eri korkeutta Alaraajojen pituuserot Akillesjänteen oireet ViscoBalance on alaraajojen pituuserojen korjaukseen tarkoitettu koroke, joka on valmistettu viskoelastisesta, ihoystävällisestä materiaalista. Alaraajojen pituuseroa korjaavaa koroketta on saatavissa neljää kokoa ja kolmea eri pituutta, 3 mm, 5 mm ja 10 mm. ViscoBalance- luistamattomia kantatyynyjä voidaan käyttää kävely-, liikunta- ja työjalkineissa ja ne voidaan vaivatta vaihtaa jalkineesta toiseen. Ryhtiin liittyviä selkäranka-, polvija lonkkavaivoja voidaan lievittää korjaamalla pituusero. ViscoBalance vaimentaa nilkkoihin, polviin, lonkkiin ja selkärankaan kohdistuvien iskujen aiheuttamaa kuormitusta. 19 Koko Tilausnumero Korkeus 3 mm Korkeus 5 mm Korkeus 10 mm = koko

20 ViscoPed Iskujen aiheuttamaa kuormitusta vaimentavat viskoelastiset pohjalliset. Toimitus pareittain Jalkapohjan kipu Jalan etuosan ja varpaan epämuodostumat Paineen tasaaminen Nivelkivut ViscoPed on jalkapohjan pituinen viskoelastinen pohjallinen. ViscoPed-pohjallisissa on jalkapöytäpehmuste ja hieman muotoiltu jalkaholvin tuki. ViscoPed-pohjalliset eivät luista ja niitä voidaan käyttää kävely-, liikuntaja työjalkineissa. Viskoelastiset sisäkkeet vaimentavat iskukuormitusta, erityisesti päkiän ja kantapään alueella. Erityiset pehmeät pehmusteet päkiän ja kantapään alueilla vaimentavat kuormitushuippuja ja lievittävät tai ehkäisevät kivuliasta ärtymistä. ViscoPed vaimentaa nilkkaan, polveen, lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvaa iskukuormitusta. 20 Koko Tilausnumero Kengän koko = koko

21 GenuTrain Aktiivituki polviniveleen kohdistuvan rasituksen vähentämiseksi sekä nivelen tukemiseksi. Omega-pelotti Ärsytystilat (tendomyopatia, nivelsiteen kiinnityskohdan rappeuma, kierukkavaurio, nivelrikko, niveltulehdus, krooninen, vamman ja leikkauksen jälkeen) Taipumus instabiliteettiin Uusiutuva nivelen nestepurkauma Uusi Omega-pelotti: Integroitu polvilumpiota rengasmaisesti ympäröivä viskoelastinen pehmike, jossa on kaksi painepistettä; pehmikkeen distaalisessa osassa ja kaksi sivusiivekettä nivelkierukoiden tasolla. Uusi neuloskonsepti: erittäin mukava käyttää hengittävän ja kosteutta siirtävän neuloksen ansiosta. Uusi, erityispehmeä ja hienokudoksinen neulosalue polvitaipeessa. Neulottu anatomisesti sopivaksi, minkä ansiosta se pysyy tukevasti paikallaan. Reuna-alueiden kompression vähentämisen ansiosta puristusta vähenee tuen päihin. Uusi, integroitu pukemisapu helpottaa tuen päälle pukemista. Sama malli oikealle ja vasemmalle. Omega-pelotti siirtää tuen aiheuttamaa puristusta polvinivelestä ympäröivälle pehmytkudosalueelle. Muotoaan muuttava pehmusterengas hieroo polvilumpiota ympäröivää pehmytkudosta polvinivelen liikkeen välityksellä. Puristus- ja hierontavaikutuksen ansiosta turvotusten ja nestepurkaumien imeytyminen nopeutuu ja kivunlievitys tehostuu. Omega-pelotin painepisteet tuottavat painetta Hoffan rasvaan. Ne pienentävät painetta ja vähentävät kipua polvilumpion takaosan alueella. Omega-pelotin sivusiivekkeet ylettävät nivelkierukan etupuolen alueelle ja lievittävät kipua puristamalla vuorotellen nivelkierukkaa. Tuen aiheuttama asentoaistien monipuolinen stimulaatio vaikuttaa positiivisesti sensomotoriikkaan ja ohjaa sitä kautta kuormittamaan lihaksistoa oikein. 1 2 Koko Tilausnumero 1 Ympärys alapuolella cm * 00 2 Ympärys yläpuolella cm *1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, = koko Standardikoot sopivia n. yli 12-vuotiaille 0 = ilman silikonia, 9 = silikonin kanssa Mittatyönä tehty: Hae tarkat mittauskohdat GenuTrainille yksityiskohtaisesta mittataulukosta. Mittatilaustyönä väri on beige, nyt myös titaani. 21

TUOTELUETTELO TUET JA ORTOOSIT BAUERFEIND.FI

TUOTELUETTELO TUET JA ORTOOSIT BAUERFEIND.FI TUOTELUETTELO TUET JA ORTOOSIT BAUERFEIND.FI BAUERFEINDIN PALVELUKONSEPTI LUOTTAMUKSESI ARVOINEN Tavoitteemme on turvata potilaan hoidon laatu myös tulevaisuudessa. Tämä on mahdollista vain yhteistyössä

Lisätiedot

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Käyttäjän ehdoilla Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Uudet selkäortoosit: yksi tuoteperhe kattaa kaikki indikaatiot Otto Bock kuuluu Saksan innovatiivisimpiin Healthcare-yrityksiin

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Elämään sopivaa tukea ja suojaa

Elämään sopivaa tukea ja suojaa Feel good. Move better. Elämään sopivaa tukea ja suojaa Kovia faktoja ja pehmeitä arvoja Meillä on ilo esitellä suuri joukko jännittäviä Actimove-uutuuksia. Valikoimassamme on pehmeitä ja kovia ortooseja,

Lisätiedot

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat Pohjalliset Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat pohjalliset Sisällys Sport GloboTec comfort, jalkapallopohjallinen 3 GloboTec comfort sports (run, play, walk, golf) 4 Komfort GloboTec comfort, Lange

Lisätiedot

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm.

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm. POHAJALLISOPAS SISÄLLYS Globotec Comfort, johdanto Sivu 2 Globotec Comfort, jalkapallopohjallinen Sivu 3 Globotec Comfort, Lange Sivu 4 Globotec Comfort, Trötta Fötter Sivu 5 Globotec Comfort, avokaspohjallinen

Lisätiedot

Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta

Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Agilium Freestep Agilium Freestep Ottobock 1 Uutta ajattelua Tuore lähestymistapa hoitoon Nivelrikko on maailman yleisin aikuisten nivelsairaus. Väestön ikääntymisen

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi

Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi Tu o t e t i e d o t Dynaaminen patellan keskittäminen Patella Pro Todistetusti ylivoimainen ja ainutlaatuinen hoitomenetelmä 2 Otto Bock HealthCare Patella

Lisätiedot

> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM. > push.eu

> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM. > push.eu > Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM > push.eu > Push ortho AFO PUSH AFO tarjoaa erinomaisen tuen silloin, kun kyky nostaa jalkaterää on heikentynyt tai kun jalkaterän hallitseminen kävellessä on ongelmallista.

Lisätiedot

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit Uriel 333 -nilkkaortoosi Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT Monipuolisen ortoositarjonnan ylläpito on osa Campin strategiaa. Tiennäyttäjinämme toimivat ortoosit, jotka ovat korkealaatuisia niin ulkonäön kuin toimintojen suhteen. Camp

Lisätiedot

Polvituet. www.camp.fi

Polvituet. www.camp.fi www.camp.fi Mitta: Polvenympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Polven liikkeissä esiintyy pienessä määrin kaikkia liikesuuntia. Ojennus-koukistussuunta on kuitenkin selkein ja suurin liikelaajuuksiltaan.

Polven liikkeissä esiintyy pienessä määrin kaikkia liikesuuntia. Ojennus-koukistussuunta on kuitenkin selkein ja suurin liikelaajuuksiltaan. 1 2 Lantio toimii liikkeiden lähtöpaikkana, etenkin kun toiminta tapahtuu alaraajojen varassa. Kävely, kyykkyliike, juoksu, heittäminen ja erilaiset hypyt tuotetaan ensisijaisesti lantiosta/lonkasta alkaen.

Lisätiedot

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MultiMotion Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MM_Folder_Uppdat_2018.indd 1 2018-02-19 11:35:30 Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä, joka takaa nopean, tehokkaan ja

Lisätiedot

curaflow Bauerfeindin nestekudoksen puristushoito parantaa elämänlaatua.

curaflow Bauerfeindin nestekudoksen puristushoito parantaa elämänlaatua. LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT UUSI curaflow Bauerfeindin nestekudoksen puristushoito parantaa elämänlaatua. Motion is Life: www.bauerfeind.fi 2 Sisällysluettelo Tuotteet ja hoitokonseptit 4 Bauerfeindin palvelukonsepti

Lisätiedot

Keskivartalon tukilihasten aktivointi

Keskivartalon tukilihasten aktivointi Aktivoiva lämmittely, Keskivartalon tukilihasten aktivointi Keskivartalon tukilihasten aktivointi Kolmannen osan tavoitteena on saada keskivartalolihasten toiminta, tuki ja osallistuminen liikesuoritukseen

Lisätiedot

Kevein jaloin kohti kesää

Kevein jaloin kohti kesää Kevein jaloin kohti kesää The human foot is a masterpiece of engineering and a work of art - Leonardo da Vinci Ihminen sitkeä kestävyysjuoksija Ihminen on evoluution myötä kehittynyt liikkumaan kahdella

Lisätiedot

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VAKAUS TURVALLISUUS RENTOUTUMINEN ALENTUNUT TONUS ALENTUNUT ÄRSYTYS PAREMPI LEVON JA UNEN LAATU PALAUTUMINEN PARANTUNUT RUOANSULATUS TEHOKKAAMPI PARANEMINEN

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Omo Neurexa plus. Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille

Omo Neurexa plus. Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille Omo Neurexa plus Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille Omo Neurexa plus Helpottaa kuntoutusta Olkaortoosi Omo Neurexa plus on apuväline sellaisten potilaiden kuntoutukseen, joilla on

Lisätiedot

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49 TECH INSOLES Rehbandin pohjalliskonsepti Tech Insole sisältää 6 erilaista pohjallista, jotka täydentävät nykyistä valikoimaamme. Tech Insole antaa erinomaisen tuen ja iskunvaimennuksen riippumatta jalkaan

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 1 (11) Fysioterapia Sairaalantie 11, 42100 Jämsä puh: 040-482 6066 POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 2 (11) YLEISTÄ Polven tekonivelleikkauksessa polvinivelen kuluneet nivelpinnat korvataan

Lisätiedot

Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta.

Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta. Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta. Julkaisun tekijä(t): Julkaisun nimi: Färm, Jennina; Kirkonpelto,

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit.

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Koko Mitta Väri Pakkaus 53600 Small 15-20 cm Keltainen Pari

Lisätiedot

Lonkkaortoosit. www.camp.fi

Lonkkaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi NewCamp-lonkkaortoosi Tukeva lonkkaortoosi, jossa on alumiinikisko. Ortoosin lantio- ja reisiosat kiinnitetään toisiinsa säädettävällä nivelellä. Mahdollisuus säätää fleksiota ja ekstensiota

Lisätiedot

Neurexa-tuotelinja. Edistä liikettä aktiivisesti. Tietoja alan erikoisliikkeelle. Neurexa-tuotelinja Ottobock 1

Neurexa-tuotelinja. Edistä liikettä aktiivisesti. Tietoja alan erikoisliikkeelle. Neurexa-tuotelinja Ottobock 1 Neurexa-tuotelinja Edistä liikettä aktiivisesti Tietoja alan erikoisliikkeelle Neurexa-tuotelinja Ottobock 1 Neurexa-tuotelinja Neurexa-tuotelinja on tarkoitettu aivohalvauspotilaiden hoitoon. Tuotteet

Lisätiedot

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat.

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. Mutkattoman mukavat koko pitkän päivän. Korkealaatuinen neulos takaa pehmeän pitävyyden ja helpon käsiteltävyyden. Niinpä COMFORT on mutkaton tuote, joka sopii

Lisätiedot

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET TEMPUR -MATERIAALI MITEN TEMPUR ON ERILAINEN? TEMPUR-MED-PATJALLA MAKAAVAN 70-KILOISEN POTILAAN PAINERASITUSPISTEET PU-PÄÄLLINEN Kaikki TEMPUR-MED

Lisätiedot

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää polven tähystysleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.

Lisätiedot

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Hyvän kipsin ominaisuudet Ei aiheuta ylimääräistä kipua. Tukee vammautunutta raajaa hyvin. Sallii kipsin ulkopuolelle jäävien nivelten liikuttamisen.

Lisätiedot

Krabat Sheriff S1 / S2

Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 on Krabatin suunnittelema lasten aktiivipyörätuoli. Pyörätuoli on tarkoitettu sisä- ja ulkokäyttöön ja sen lukuisat säätövaihtoehdot

Lisätiedot

Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille

Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille Kaikki kasvot ovat erilaisia, ja uusi AirFit N20 -maskimme onkin helposti sovitettavissa useimmille. Kompakti nenämaski jättää näkökentän vapaaksi, ja maskin

Lisätiedot

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan ORTOOSIRATKAISUJA RIIPPUNILKAN JA NILKAN INSTABILITEETIN HOITOON Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan 07 08 KIDDIEGAIT Dynaaminen nilkka-jalkaortoosi lapsille ComfortKIT/CoverSole Tarvikkeita 05 BLUEROCKER

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Mittatilauslomakkeet Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Juzo kompressiosukan/sukkahousun mittausohje Huomioitavaa: Mitattavan jalan turvotus tulee olla mahdollisimman vähäinen. Suositeltavin

Lisätiedot

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT LASAL - ratkaisu asentohoitoon Oct. 2012 1 LASAL asentohoitotyynyt ovat oiva ratkaisu asentohoitoon. Neurologisten potilaiden ja rajoittuneen liikkuvuuden omaavien henkilöiden kanssa työskentelevälle LASALtyynyt

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin vaihde 06 415 4111 Faksi 06 415 4351 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Ähtärin sairaala

Lisätiedot

Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN.

Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN. Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN. Tukisukat eli kompressiosukat ovat tutkittu ja dokumentoitu menetelmä jalkojen verenkierron parantamiseen. Useimmat yhdistävät tukisukat ikääntyneiden ihmisten

Lisätiedot

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT NUKKUMINEN Suorakaidetyyny Voidaan käyttää istuvassa, puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa Tyyny tukee potilaan asentoa ja vähentää kehon eri osiin kohdistuvaa painetta päästä varpaisiin NEG0881 XS

Lisätiedot

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT Monipuolisen ortoositarjonnan ylläpito on osa Campin strategiaa. Tiennäyttäjinämme toimivat ortoosit, jotka ovat korkealaatuisia niin ulkonäön kuin toimintojen suhteen. Camp

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Polven tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti.

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti. Putkirullaus 1. Selän päivittäinen rankahuolto Asetu makuulle putken päälle, pidä kädet pään alla tukena ja lantio maassa. Päästä pää maahan ja anna selän venyä hetki. Nosta sitten yläkroppa ilmaan, ihan

Lisätiedot

info(at)multi-avux.com

info(at)multi-avux.com Tuotenro 72 73 Jalkojen kevennykset, silikonisuojat, pohjalliset Huoparengas 22 x 3mm, 30kpl Huoparenkaassa on tarttuva liimapinta. Voit keventää känsää tai syylää huoparenkaalla. Leikkaamalla pienen lohkon

Lisätiedot

KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI

KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI KOMPRESSIOTUOTTEET JA PAINEVAATTEET Kompressiotuotteet eli lääkinnälliset hoitosukat, -hihat ja -hansikkaat, ovat tuotteita, joissa paine kevenee distaaliosista kehon keskiosaa

Lisätiedot

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen.

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. Aina kun kaivataan korkeaa lääkinnällistä tehoa, on TRADITIONAL -sukka luotettava klassikko. Niinpä se on paras vaihtoehto kun tarvitaan kompressiohoitoa esimerkiksi veritulpan

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin

Lisätiedot

KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN. 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS

KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN. 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS s83.6 distorsio genu S83.0 luxatio patellae? S83.2 ruptura menisci? S83.3 nivelruston repeämä?

Lisätiedot

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26 KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"

Lisätiedot

BlueROCKER. Te toivoitte. Me kuuntelimme. www.camp.se. 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions. ToeOFF 2.

BlueROCKER. Te toivoitte. Me kuuntelimme. www.camp.se. 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions. ToeOFF 2. BlueROCKER Me kuuntelimme Te toivoitte 2.0 Addition Beige 2.0 Addition Musta 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions www.camp.se tuoteperheen esittely -perhe sisältää ainutlaatuisen

Lisätiedot

Leikkaustakit. turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi

Leikkaustakit. turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi Leikkaustakit turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi Katse yksityiskohtiin Leikkauksen pituus, tyyppi, takin mukavuus ja turvaluokka yhdessä osaston talouden kanssa ovat asioita, jotka vaikuttavat henkilökohtaisen

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA Cure Care Commitment SBi Motus 5 HAAVAN HOITO JA DIABETESJALAN HAAVAN HOITO 6 4 1 2 INNOVATIIVINEN KEVENNYSTEKNIIKKA ITCC* IRROTUKSEN ESTÄVÄLLÄ JÄRJESTELMÄLLÄ

Lisätiedot

Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki

Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki Käyttöohje Indikaatiot: Bledsoen PFS -plantaarifaskiittituki auttaa vähentämään lievän tai keskivaikean plantaarifaskiitin aiheuttamaa kipua ylläpitämällä painetta ja

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Potilasohje Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

Milloin apuun. tarvitaan. tekoniveliä?

Milloin apuun. tarvitaan. tekoniveliä? Milloin apuun tarvitaan tekoniveliä? Tekonivelleikkaus Tekonivelkirurgia on kallista Vuotuiset kustannukset on noin 1miljardin luokkaa Tekoniveliä asennetaan polviin, lonkkiin, olkapäihin, nilkkoihin,

Lisätiedot

Hoito Kohdalleen! KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET. Ergonomisesti muotoillut. hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä.

Hoito Kohdalleen! KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET. Ergonomisesti muotoillut. hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä. Hoito Kohdalleen! Ergonomisesti muotoillut KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä. www.invapuoti.fi Kuuma/kylmähoito - kestävä ja lääkkeetön

Lisätiedot

Ohjeita nilkan luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita nilkan luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita nilkan luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää nilkan luudutuksen jälkeistä kuntoutumista.

Lisätiedot

Kehonhuoltoa FoamRollerilla

Kehonhuoltoa FoamRollerilla Kehonhuoltoa FoamRollerilla Foam rollerin käyttö on yksinkertaista. Rulla asetetaan lattialle ja lihasryhmiä hierotaan sen päällä omaa kehonpainoa apuna käyttäen. Rullauksen tarkoituksena on hieroa Faskioita

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

Jalka-, polvi-, lonkka-, selkäkipuja? Miten seisot ja kävelet?

Jalka-, polvi-, lonkka-, selkäkipuja? Miten seisot ja kävelet? Jalka-, polvi-, lonkka-, selkäkipuja? Miten seisot ja kävelet? Veera Keltanen, jalkaterapeutti (AMK) Vuosaaren Jalkaterapiakeskus Tehyn yrittäjäjaoston opintopäivä la 19.11.2016 Järjestötalo 1 Asemamiehenkatu

Lisätiedot

Liikkuvan lapsen alaraajaongelmat Riikka Lempinen Fysioterapeutti, SatKs

Liikkuvan lapsen alaraajaongelmat Riikka Lempinen Fysioterapeutti, SatKs Liikkuvan lapsen alaraajaongelmat 14.9.2018 Riikka Lempinen Fysioterapeutti, SatKs Lapsia tutkittaessa on hyvä muistaa, että monet luiset rakenteet ovat saavuttaneet muotonsa noin 10-vuoden ikään mennessä.

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Jockey

item numbers Krabat item no description Jockey Jockey Krabat Jockey ISTUMINEN Krabat Jockey Palkinnot Krabat Jockey on lasten aktiivituoli Krabatilta. Lapsi istuu satulassa jalat erillään. Alaraajojen levitetty asento ja jalkatuet antavat lantiolle

Lisätiedot

EJENDALS SUOJAA KÄDET JA JALAT

EJENDALS SUOJAA KÄDET JA JALAT EJENDALS SUOJAA KÄDET JA JALAT » EJENDALS » EJENDALS EJENDALS» Ejendals valmistaa ja markkinoi tuotteita, jotka suojaavat sekä käsiä että jalkoja.» Pitkäaikaiset asiakassuhteet kehitetyt tuotteet ja ratkaisut,

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Jockey Plus

item numbers Krabat item no description Jockey Plus Jockey Plus Krabat Jockey Plus ISTUMINEN Krabat Jockey Plus Krabat Jockey Plus tarjoaa enemmän tukea ja mukautusmahdollisuuksia kuin Krabat Jockey. Plusversio tarjoaa korkeamman mukavuustason perinteiseen

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

Nuoren urheilijan alaraajan rasitus vammat. Panu Hirvinen, Ortopedi

Nuoren urheilijan alaraajan rasitus vammat. Panu Hirvinen, Ortopedi Nuoren urheilijan alaraajan rasitus vammat Panu Hirvinen, Ortopedi Varhaisen kasvuiän apofysiitit Apo = kärki Fyysi = liitos; kasvupiste Iitti = höpölöpö LUUN KASVUPISTE, JOHON JÄNNE KIINNITTYY Ainoastaan

Lisätiedot

Ortoosijärjestelmä meningomyeloseeless ä. Orthonova Oy PL 107 00390 Helsinki 09-29 664 50 www.orthonova.fi

Ortoosijärjestelmä meningomyeloseeless ä. Orthonova Oy PL 107 00390 Helsinki 09-29 664 50 www.orthonova.fi Ortoosijärjestelmä meningomyeloseeless ä Orthonova Oy PL 107 00390 Helsinki 09-29 664 50 www.orthonova.fi Funktionaalinen jako leesiotason mukaan S3 Lihasten toimintavajaus: -Jalkaterän sisemmät lihakset

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN

LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN SAKSALAISEN RAL STANDARDIN MUKAAN THERAPIES. HAND IN HAND. MIKSI JUURI LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT? Jobstin lääkinnälliset hoitosukat auttavat jalkojen väsymiseen

Lisätiedot

Polvituet.

Polvituet. www.camp.fi Mitta: Polven ympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus Fysioterapiaohjeet LONKAN PINNOITETEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEINEN KUNTOUTUS Lonkan pinnoitetekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä

Lisätiedot

Polvituet.

Polvituet. www.camp.fi Mitta: Polven ympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE

PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE Epäsäännölliset kuviot ja erilaiset pintarakenteet mukauttavat kengänpohjan eri alustoihin. Korkea pohjan reunus suojaa kenkää. Epäsymmetrisen kannan

Lisätiedot

Polven artroosi. Kivunlievitys ilman lääkkeitä

Polven artroosi. Kivunlievitys ilman lääkkeitä Polven artroosi Kivunlievitys ilman lääkkeitä MIKÄ ON POLVEN ARTROOSI? Polven artroosi eli nivelrikko on polvinivelen sairaus, joka aiheuttaa muutoksia nivelrustossa ja luussa. Nivelrikolle on tyypillistä

Lisätiedot

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET MIKSI VENYTELLÄ? Notkeus on fyysisen kunnon osatekijä ja tärkeä osa jalkapalloilijan lihastasapainon ylläpitoa. Lihas koostuu lihaksen massasta ja jänteistä joiden avulla

Lisätiedot

Iloisia harjoitteluhetkiä!

Iloisia harjoitteluhetkiä! Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan

Lisätiedot

NILKAN LUUDUTUSLEIKKAUS

NILKAN LUUDUTUSLEIKKAUS NILKAN LUUDUTUSLEIKKAUS Olet tulossa nilkan luudutusleikkaukseen. Tästä ohjeesta löydät tietoa leikkaukseen valmistautumisesta, leikkauksesta sekä nilkan luudutusleikkaukseen liittyvästä hoidosta ja kuntoutumisesta.

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

KUNTOUTUS- PROTOKOLLA

KUNTOUTUS- PROTOKOLLA 00209.01 Rehab Finish indesign.indd 1 28-06-2011 13:58:47 KUNTOUTUS- PROTOKOLLA IMPLANTIN ASETTAMISEN JÄLKEEN 00209.01 Rehab Finish indesign.indd 2 28-06-2011 13:58:47 Jotta leikatun polven kuntoutus sujuu

Lisätiedot

16.10.2011 HISTORIAA KINESIOTEIPPAUS TEIPIN OMINAISUUKSIA TEIPIN RAJOITUKSET FYSIOLOGISET VAIKUTUKSET

16.10.2011 HISTORIAA KINESIOTEIPPAUS TEIPIN OMINAISUUKSIA TEIPIN RAJOITUKSET FYSIOLOGISET VAIKUTUKSET KINESIOTEIPPAUS HISTORIAA Kinesioteippaus sai alkunsa Japanista 1970 luvulla josta se levisi urheilijoiden kautta Periaate on fiksaation sijasta aktivoida ja näin tukea kudosten paranemisprosessia ja liikemallien

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA IMPACT HARTIASUOJA 0007736. 0007963. 0007964. tiitanium/kirkas /kirkas punainen kirkas sininen 226 296 110 120 040 REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE hinta: 8,00 hinta: 18,50

Lisätiedot

Koostuu ryhtitekijöistä, kehon hallinnasta, lihasten kalvorakenteiden joustavuudesta, nivelrakenteiden joustosta suhteessa nivelten tukevuuteen eli

Koostuu ryhtitekijöistä, kehon hallinnasta, lihasten kalvorakenteiden joustavuudesta, nivelrakenteiden joustosta suhteessa nivelten tukevuuteen eli Koostuu ryhtitekijöistä, kehon hallinnasta, lihasten kalvorakenteiden joustavuudesta, nivelrakenteiden joustosta suhteessa nivelten tukevuuteen eli stabiliteettiin, nivelten virheettömästä toiminnasta

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh. HOITOLAKANA Valmistusmaa: Belgia Hoitolakana on muotoonommellun lakanan ja paidan yhdistelmä. Se on erityisesti tarkoitettu levottomille potilaille, joilla on pukemiseen tai siisteyteen liittyvä häiriö.

Lisätiedot

Palveluprosessi: jalkine- ja tukipohjallisratkaisut

Palveluprosessi: jalkine- ja tukipohjallisratkaisut Palveluprosessi: jalkine- ja tukipohjallisratkaisut Respecta Oy 10.3.2016 Otto Bock HealthCare Haluamme olla maailmanlaajuinen edelläkävijä, joka auttaa ihmisiä säilyttämään ja palauttamaan omatoimisuutensa.

Lisätiedot

Vauvan kävelyn kehitys:

Vauvan kävelyn kehitys: Vauvan kävelyn kehitys: Alla on listattu kävelyn kehityksen vaiheita, jotka tulisi oppia viimeistään ilmoitettuun ikään mennessä. 0-1 kk: Automaattinen kävely. 4 kk: Automaattinen kävely päättynyt. 5 kk:

Lisätiedot

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä FI Stram Tiukka økonomi talous Pienet resurssit Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä Hygieeninen Mukava Helppo Taloudellinen Hosp l ita

Lisätiedot

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden 1 2 Niskavaivojen pitkittyessä fyysinen harjoittelu on tärkeää. Esimerkiksi lihasten jännittämisen vuoksi verenkierto voi olla paikallisesti heikentynyt, jolloin lihakset eivät saa riittävästi happea eivätkä

Lisätiedot

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto FIN KENKÄTUKKU Tuotekuvasto 2014 ! 3 1 0 2 S UUTUU WILDSTEP VUOKSI WILDSTEP VUOKSI Kumisaapas Pitkävartinen vahva luonnonkumisaapas joka soveltuu hyvin työhön, kalastukseen, vapaa-aikaan. Vuori: Canvas-kangasta

Lisätiedot

tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun

tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Polven tekonivelleikkauksessa korvataan kuluneet nivelpinnat tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Leikkauksen tarkoituksena

Lisätiedot