Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN."

Transkriptio

1 Produktguide Mabs LIIKKUVAMPAAN ELÄMÄÄN.

2 Tukisukat eli kompressiosukat ovat tutkittu ja dokumentoitu menetelmä jalkojen verenkierron parantamiseen. Useimmat yhdistävät tukisukat ikääntyneiden ihmisten hoitoon. On kuitenkin osoittautunut, että tukisukat ennaltaehkäisevät tehokkaasti suonikohjua, laskimoiden vajaatoimintaa, jalkojen veritulppia sekä jalkojen väsymystä ja turvotusta esimerkiksi raskauden aikana tai istuttaessa pitkään lentokoneessa tai työpaikalla. Lisäksi monet urheilijat ovat huomanneet, että tukisukilla on myönteinen vaikutus harjoittelun yhteydessä ja erityisesti harjoittelun jälkeisen palautumisen yhteydessä. Nylon Mabs Nylon on ohut ja kaunis sukka, jossa on pehmeä resorireuna. Nylonsukat ehkäisevät turvotusta, väsymystä ja suonikohjuja. Paine vähenee nilkasta ylöspäin oikean puristusvaikutuksen saavuttamiseksi. Lääkinnällinen puristusluokka 1 65 % POLYAMIDIA, 35 % LYCRAA.

3 Work Seisotko, käveletkö tai istutko paljon työssäsi? Mabs Work on ohut ja miellyttävä tukisukka, joka parantaa jalkojen verenkiertoa ja ehkäisee väsymystä, turvotusta ja suonikohjuja. Lääkinnällinen puristusluokka 1 39 % PROLEENIA, 36 % PUUVILLAA, 18 % ELASTAANIA, 16 % POLYAMIDIA Travel Monen tunnin istuminen pitkillä matkoilla aiheuttaa helposti jalkojen ja nilkkojen turvotusta. Tämä voidaan välttää käyttämällä verenkiertoa helpottavia tukisukkia. Mabs Travel -tukisukat ovat pehmeät ja kauniit ja sopivat hyvin pitkille matkoille. Lääkinnällinen puristusluokka 1 56 % PUUVILLAA, 26 % DRY YARN, 10 % POLYAMIDIA, 8 % ELASTAANIA

4 15-21 Man Tyylikäs tukisukka, joka on suunniteltu erityisesti miehille. Miellyttävä sukka antaa tukea ja pitää jalat virkeinä koko päivän. 58 % PUUVILLA, 33 % POLYAMIDI, 9 % ELASTAANI Mabs Active Dryarn Ilmava ja viileä tukisukka aktiivisiin kesäpäiviin tai sisälajeihin. Sisältää Dryarn-mikrokuitumateriaalia, jolla on loistavat ominaisuudet ihon kuivana ja viileänä pitämisessä. Sukissa on asteittain lisääntyvä puristusteho nilkasta ylöspäin, mikä parantaa jalkojen verenkiertoa. Pidä sukkia jaloissa jonkin aikaa urheilusuorituksen jälkeen, silloin lihakset palautuvat nopeammin. Koko valitaan ensisijaisesti nilkan pienimmän ympärysmitan perusteella, toisssijaisesti pohkeen suurimman ympärysmitan mukaan ja viimeisenä kengän koon mukaan. 57 % DRYARNIA 40 % POLYAMIDIA 11 % ELASTAANIA

5 15-21 Mabs Active Wool Lämmin, kaunis villaa sisältävä tukisukka. Sopii hyvin ulkoliikuntaan, kuten hiihtoon, luisteluun ja vaelluksiin. Villa pitää jalat kuivina ja lämpiminä. Sukissa on asteittain lisääntyvä puristusteho nilkasta ylöspäin, mikä parantaa jalkojen verenkiertoa. Pidä sukkia jaloissa jonkin aikaa urheilusuorituksen jälkeen, silloin lihakset palautuvat nopeammin. Koko valitaan ensisijaisesti nilkan pienimmän ympärysmitan perusteella, toisssijaisesti pohkeen suurimman ympärysmitan mukaan ja viimeisenä kengän koon mukaan. Active Recovery -lihasgeeli Rentouttava lihasgeeli, joka helpottaa väsyneiden lihasten palautumista. Sisältää veren läpivirtausta lihaksissa parantavaa ruscogeniniä, piristävän viileän tunteen antavaa mentolia sekä mustelmien ja kudosvaurioiden parantumista nopeuttavaa arnikkia. Käytä 2-4 kertaa päivässä tai tarpeen mukaan. 53 % POLYAMIDIA 40 % VILLAA 7 % ELASTAANIA

6 Active Relief -lihasgeeli Antaa miellyttävän viileän tunteen kireisiin ja väsyneisiin lihaksiin. Sisältää mentolia ja kamferia, jotka viilentävät, vaimentavat paikallisia kipuja ja vähentävät veren läpivirtausta lihaksissa. Active Support -lihasgeeli Lämmittävä lihasgeeli, joka lämmittää lihaksia ennen harjoittelua. Miellyttävää myös jäykkiin ja kipeisiin lihaksiin. Sisältää lämmittävän tunteen antavia mentolia ja kamferia sekä arnikkia, joka auttaa kudosvaurioissa, joita voi syntyä kovan fyysisen harjoittelun jälkeen.

7 Swereco Group AB Barnhusgatan 4, 4tr Stockholm, Sweden Tel +46 (0)

LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN

LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT JOKAISEEN TILANTEESEEN SAKSALAISEN RAL STANDARDIN MUKAAN THERAPIES. HAND IN HAND. MIKSI JUURI LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT? Jobstin lääkinnälliset hoitosukat auttavat jalkojen väsymiseen

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLINEN HOITOSUKKA

LÄÄKINNÄLLINEN HOITOSUKKA LÄÄKINNÄLLINEN HOITOSUKKA HYVINVOINTIA JALOILLESI THERAPIES. HAND IN HAND. MIKSI JUURI LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT? JOBSTIN LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT AUTTAVAT JALKOJEN VÄSYMISEEN JA SÄRKYYN. LASKIMO- JA

Lisätiedot

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen.

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. Aina kun kaivataan korkeaa lääkinnällistä tehoa, on TRADITIONAL -sukka luotettava klassikko. Niinpä se on paras vaihtoehto kun tarvitaan kompressiohoitoa esimerkiksi veritulpan

Lisätiedot

Lääkinnällinen hoitosukka JOBST Lääkinnälliset hoitosukat jokaiseen tilanteeseen

Lääkinnällinen hoitosukka JOBST Lääkinnälliset hoitosukat jokaiseen tilanteeseen Lääkinnällinen hoitosukka JOBST Lääkinnälliset hoitosukat jokaiseen tilanteeseen saksalaisen RAL standardin mukaan Miksi juuri lääkinnälliset hoitosukat? Onko sinulla laskimovaivoja? Terveiden jalkojen

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat.

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. Mutkattoman mukavat koko pitkän päivän. Korkealaatuinen neulos takaa pehmeän pitävyyden ja helpon käsiteltävyyden. Niinpä COMFORT on mutkaton tuote, joka sopii

Lisätiedot

KOMPRESSIOHOITO KAIKKI MITÄ SINUN TARVITSEE TIETÄÄ LASKIMOPERÄISISTÄ ONGELMISTA THERAPIES. HAND IN HAND.

KOMPRESSIOHOITO KAIKKI MITÄ SINUN TARVITSEE TIETÄÄ LASKIMOPERÄISISTÄ ONGELMISTA THERAPIES. HAND IN HAND. KOMPRESSIOHOITO KAIKKI MITÄ SINUN TARVITSEE TIETÄÄ LASKIMOPERÄISISTÄ ONGELMISTA THERAPIES. HAND IN HAND. ARVOISA ASIAKAS Arvioiden mukaan maailman länsiosassa aikuisista miehistä 40-50 % ja naisista 50-55

Lisätiedot

Sairashuoneen tukisukat

Sairashuoneen tukisukat Sairashuoneen tukisukat Talvi 0-0 kuvasto www.sairashuone.fi Jokainen järkevä ihminen käyttää tukisukkia töissä, jossa seisoo/istuu paljon ehkäistäkseen jalkojen turvotusta, kipua, väsymystä ja laskimovaivoja!

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 1 (11) Fysioterapia Sairaalantie 11, 42100 Jämsä puh: 040-482 6066 POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 2 (11) YLEISTÄ Polven tekonivelleikkauksessa polvinivelen kuluneet nivelpinnat korvataan

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Potilasohje Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto FIN KENKÄTUKKU Tuotekuvasto 2014 ! 3 1 0 2 S UUTUU WILDSTEP VUOKSI WILDSTEP VUOKSI Kumisaapas Pitkävartinen vahva luonnonkumisaapas joka soveltuu hyvin työhön, kalastukseen, vapaa-aikaan. Vuori: Canvas-kangasta

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin vaihde 06 415 4111 Faksi 06 415 4351 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Ähtärin sairaala

Lisätiedot

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49 TECH INSOLES Rehbandin pohjalliskonsepti Tech Insole sisältää 6 erilaista pohjallista, jotka täydentävät nykyistä valikoimaamme. Tech Insole antaa erinomaisen tuen ja iskunvaimennuksen riippumatta jalkaan

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016 PPJ JAKO seurakuvasto 2016 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Hinta:

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Tämä materiaali on osa opinnäytetyötä, liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma, Haaga-Helia, Johanna Salmela. Terveyttä tukeva harjoittelu

Tämä materiaali on osa opinnäytetyötä, liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma, Haaga-Helia, Johanna Salmela. Terveyttä tukeva harjoittelu Tämä materiaali on osa opinnäytetyötä, liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma, Haaga-Helia, Johanna Salmela Terveyttä tukeva harjoittelu Sisällys 1 Harjoittelun suunnittelu... 1 2 Nuoren kasvupyrähdyksen

Lisätiedot

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 1 (11) Fysioterapia Sairaalantie 11, 42100 Jämsä puh: 040-482 6066 LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 2 (11) YLEISTÄ Lonkan tekonivelleikkauksessa kuluneet nivelpinnat korvataan yleensä

Lisätiedot

Käytä asteikkoa ilmaistaksesi tuntemuksen vaikeusastetta. Merkitse vain yksi pallo viikkoa kohden.

Käytä asteikkoa ilmaistaksesi tuntemuksen vaikeusastetta. Merkitse vain yksi pallo viikkoa kohden. Primaarinen biliaarinen kolangiitti, aikaisemmin primaarinen biliaarinen kirroosi (PBC), on harvinainen maksasairaus, joka saattaa joskus olla oireeton. Kun merkkejä ja oireita PBC:stä esiintyy, niiden

Lisätiedot

Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA

Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA Edistyksellinen laite, jossa yhdistyy kaksi hyvin tunnettua ja toimivaa hoitomenetelmää: LYMFATERAPIA MAGNEETTITERAPIA Mikä aiheuttaa nesteen kerääntymisen Epänormaali imunestekierto aiheuttaa muutoksia

Lisätiedot

Mahdollisuus hankkia rahaa seuralle nauttimalla Gainomaxeja.

Mahdollisuus hankkia rahaa seuralle nauttimalla Gainomaxeja. Nyt mahdollisuus tilata laadukkaita tuotteita suoraan varastostamme. Tutustu tuotteisiin selä hintoihin luettelostamme. Tilaukset asiakaspalvelu@vitaseege.fi TOIMITUSEHDOT: Yli 252 :n tilaukset (sis. Alv

Lisätiedot

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville.

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville. tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse Lääkinnälliset kompressiotuotteet :n lääkinnälliset kompressiotuotteet ovat laadukkaita ja kompressioluokitukseltaan luotettavia.

Lisätiedot

Tuotekuvasto

Tuotekuvasto Tuotekuvasto 2016 www.kenkatukku.fi MIX1 Puutarhasandaali Leveälestinen puutarhasandaali vaimennetulla sisäpohjarakenteella joka irroitettavissa jalkineen puhdistamista ajateltuna Kantaremmi antaa jalkineelle

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

JAKO seurakuvasto PPJ 2016

JAKO seurakuvasto PPJ 2016 JAKO seurakuvasto PPJ 2016 Oy Udda Finland Ltd, 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 435321 Lyhythihainen: 425321 Koot: jr 116 cm -

Lisätiedot

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa. 3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh. HOITOLAKANA Valmistusmaa: Belgia Hoitolakana on muotoonommellun lakanan ja paidan yhdistelmä. Se on erityisesti tarkoitettu levottomille potilaille, joilla on pukemiseen tai siisteyteen liittyvä häiriö.

Lisätiedot

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus Fysioterapiaohjeet LONKAN PINNOITETEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEINEN KUNTOUTUS Lonkan pinnoitetekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä

Lisätiedot

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää polven tähystysleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset C - muotoinen ergonominen lepotyyny raskaana oleville ja juuri synnyttäneille naisille tukee mainiosti koko vartaloa. Helpottaa lepoa ja nukahtamista. Takaa mukavan istuma- tai makuuasennon rintaruokinnan

Lisätiedot

Nero Juoksija hierontakaari Vaikuttavuustestaus

Nero Juoksija hierontakaari Vaikuttavuustestaus Nero Juoksija hierontakaari Vaikuttavuustestaus Vaikuttavuustestauksen sisältö Testaajaryhmä Tulokset Yhteenveto Tested-tunnus Vaikuttavuustestauksen sisältö Nero Juoksija hierontakaaren käytöstä saatava

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

Kompressiotuotteet 2014

Kompressiotuotteet 2014 Painehoito Kompressiotuotteet 2014 Kompressiosukat Kompressiohihat ja -käsineet Kompressiotuotteiden lisätarvikkeet Sukanvetolaitteet 117 Painehoito Lääkinnälliset kompressiosukat Lääkinnälliset hoitosukat

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Lämpöasut Valikoima 2013-2014

Lämpöasut Valikoima 2013-2014 Lämpöasut Valikoima 2013-2014 Ihanaa angoraa! Angoravilla on kevyen pehmeää ja siinä on hyvä lämmöneristyskyky. Villa on erittäin ohutta ja siinä on ilmaonkaloita, joiden väliin varastoituu ilmaa, joka

Lisätiedot

Caelyx-Potilasopas. CAELYX (pegyloitu liposomaalinen doksorubisiinihydrokloridi) Janssen-Cilag Oy

Caelyx-Potilasopas. CAELYX (pegyloitu liposomaalinen doksorubisiinihydrokloridi) Janssen-Cilag Oy Caelyx-Potilasopas CAELYX (pegyloitu liposomaalinen doksorubisiinihydrokloridi) Janssen-Cilag Oy 2 Sisältö Mitä Caelyx on?...4 Ennen Caelyxin käyttöä...4 Caelyxin käyttö...5 Caelyxin mahdolliset haittavaikutukset...5

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON 75 Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu Vahva, muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi/ PU. Koot: 290x147x30 mm 972294 Kumiset polvisuojat Muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi. 972290 290x147x16 mm

Lisätiedot

tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun

tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Polven tekonivelleikkauksessa korvataan kuluneet nivelpinnat tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Leikkauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

Iloisia harjoitteluhetkiä!

Iloisia harjoitteluhetkiä! Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO. Tilaamalla tuotteitamme tuette samalla niitä myyvien. luokkien, seurojen, järjestöjen sekä yhteisöjen toimintaa.

TUOTEKUVASTO. Tilaamalla tuotteitamme tuette samalla niitä myyvien. luokkien, seurojen, järjestöjen sekä yhteisöjen toimintaa. TUOTEKUVASTO Tilaamalla tuotteitamme tuette samalla niitä myyvien luokkien, seurojen, järjestöjen sekä yhteisöjen toimintaa. Jokaisen ostamanne tuotteen myyntihinnasta menee 5% lyhentämättömänä tähän toimintaan.

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito. Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016

Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito. Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016 Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016 Vaaranmerkit Omahoito - Ongelmia aiheuttavat Huono hygienia, hoitamattomat kynnet ja iho Virheelliset hoitotottumukset

Lisätiedot

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet OHUT TYÖKÄSINE Synteettistä nahkaa Ohut työkäsine synteettisestä materiaalista. Vuoriton työkäsine, jossa kämmen Amaramateriaalia, joka antaa hyvän otepidon kuivassa ja kosteassa. Päällinen valmistettu

Lisätiedot

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut Premium takki Hyvin istuva ja tuulenpitävä hiihtotakki todelliselle aktiivihiihtäjälle Materiaalina uusi, kevyt ja tuulenpitävä Stormwall Soft Shell + Stretch Knit takaosa Hannu Mannisen ja koko yhdistetyn

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä Välineet ja Varusteet -> Eivät yhdentekeviä Juoksukengät - Riittävästi tilaa, vähintään 1cm kärjessä - Tukevat ja riittävästi iskuja vaimentavat - Sisään ajetut juoksutapahtumassa - Vaihto 1000-1500 km

Lisätiedot

SUKKA. Syksyn uutuudet TUKKU VALIKOIMA UNELMAMME! Sukkia & alusvaatteita JOKAISELLE. Uusimmat värit ja materiaalit

SUKKA. Syksyn uutuudet TUKKU VALIKOIMA UNELMAMME! Sukkia & alusvaatteita JOKAISELLE. Uusimmat värit ja materiaalit SUKKA TUKKU K u v a s t o SYKSY/ t A L V I 2015 Sukkia & alusvaatteita JOKAISELLE Syksyn uutuudet vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit KATTAVA LASTEN VALIKOIMA Sekä pienille että isommille

Lisätiedot

TAUON PAIKKA Liikkeitä selän parhaaksi

TAUON PAIKKA Liikkeitä selän parhaaksi TAUON PAIKKA Liikkeitä selän parhaaksi Tekijä ja malli: Vilma Nieminen Kuvaaja: Milja Boström Tilaaja: HOK-Elanto SP-Paino Oy 2017 TAUKOJUMPPAA TYÖN OHESSA Samantyyppisiä työvaiheita sisältävässä työssä

Lisätiedot

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm.

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm. POHAJALLISOPAS SISÄLLYS Globotec Comfort, johdanto Sivu 2 Globotec Comfort, jalkapallopohjallinen Sivu 3 Globotec Comfort, Lange Sivu 4 Globotec Comfort, Trötta Fötter Sivu 5 Globotec Comfort, avokaspohjallinen

Lisätiedot

SUKKA. Kevään uutuudet TUKKU. vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit. UNELMAMME! Urheilujoukkue, yhdistys, koululuokka

SUKKA. Kevään uutuudet TUKKU. vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit. UNELMAMME! Urheilujoukkue, yhdistys, koululuokka K u v a s t o Kevät/ k e s ä 2015 SUKKA TUKKU Sukkia & alusvaatteita JOKAISELLE Kevään uutuudet vuoden kaikki TRENdit Uusimmat värit ja materiaalit KATTAVA LASTEN VALIKOIMA AUTA MEITÄ TOTEUTTAMAAN UNELMAMME!

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Best4Body Lääketieteelliset funktionaaliset hopea-asut

Best4Body Lääketieteelliset funktionaaliset hopea-asut Best4Body Lääketieteelliset funktionaaliset hopea-asut Luonnollista ihonhoitoa ja suojaa ilman riskiä ja haittavaikutuksia Kortisoniton hoito iho-ongelmiin Hopeakuituasujen käyttöaiheet: Hopean antibakteeristen

Lisätiedot

KEPPIJUMPAN PERUSLIIKKEITÄ "Keppijumpan isän" Juhani Salakan ohjeita oikeisiin liikesuorituksiin. Perusohje: Aluksi suurin huomio oikeaan suoritustekniikkaan (opetellaan ensin "uimaan" ja mennään vasta

Lisätiedot

Nauti hyvinvoivasta hevosesta

Nauti hyvinvoivasta hevosesta UUTUUS! Nauti hyvinvoivasta hevosesta Supreme Horse Care uusi hevosten hyvinvointisarja. Kun hevonen liikkuu mielellään ja näyttää upealta, meidän hevosihmisten elämä on huoletonta! Uuden kotimaisen Supreme

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa.

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä

Lisätiedot

Tuotekuvasto. Tietoa lampaanvillatuotteista. ,Löydä sinäkin RAUHALLISEN UNEN SALAISUUS...

Tuotekuvasto. Tietoa lampaanvillatuotteista. ,Löydä sinäkin RAUHALLISEN UNEN SALAISUUS... Tietoa lampaanvillatuotteista Lampaanvilla on lämmin ja kestävä luonnontuote. Villa pystyy sitomaan kosteutta jopa 35% painostaan ennen kuin siitä tulee kostean tuntuinen. Tekokuitu tai muu materiaali

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

PUSSILAKANASETTI FAIRMOUNT

PUSSILAKANASETTI FAIRMOUNT Nuku hyvin yöllä! Emme halua ainoastaan hyviä yöunia; haluamme myös nukkua puhtaalla omatunnolla. Vuodevaatteiden tuotannossa olemme sitoutuneet vastuulliseen tuotantoon, joka ulottuu aina valmiiseen tuotteeseen

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

SCHUPP Massage-Lotion Neutral

SCHUPP Massage-Lotion Neutral HIERONTAVÄLIAINEET SCHUPP Massage-Lotion Neutral Suosituin hierontaväliaineemme. Hyvät hierontaominaisuudet, helppo annostella sopiva määrä. Taloudellinen käytössä. Sisältää aloe veraa, allantoinia, E-vitamiinia

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Polkuharjoituslaite Käyttöohje

Polkuharjoituslaite Käyttöohje Polkuharjoituslaite Käyttöohje Sisältö Turvallisuudesta huomioitavaa 2 Hajotuskuva ja osaluettelo. 3 Harjoittelu.. 4 Turvallisuudesta huomioitavaa Lue kaikki ohjeet ennen kuin alat käyttää laitetta. Säilytä

Lisätiedot

FYYSISEN HARJOITTELUN PERUSTEET FHV

FYYSISEN HARJOITTELUN PERUSTEET FHV FYYSISEN HARJOITTELUN PERUSTEET FHV KEHITTYMISEN PERIAATTEITA HARJOITUSÄRSYKE = järjestelmän häirintä Perusvoimaharjoitus lihassoluvaurio ELINJÄRJESTELMÄN REAGOINTI Vaurion korjaus = proteiinisynteesin

Lisätiedot

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

Vauvan kävelyn kehitys:

Vauvan kävelyn kehitys: Vauvan kävelyn kehitys: Alla on listattu kävelyn kehityksen vaiheita, jotka tulisi oppia viimeistään ilmoitettuun ikään mennessä. 0-1 kk: Automaattinen kävely. 4 kk: Automaattinen kävely päättynyt. 5 kk:

Lisätiedot

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat LIHASHUOLTO Lihashuolto tarkoittaa joukkoa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on valmistaa urheilijaa suoritukseen ja edistää palautumista harjoituksesta tai kilpailusta. Palautumisella tarkoitetaan fyysisen

Lisätiedot

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml LIIKELAHJAT 2015 2 1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml Emendon saunatekstiilien materiaalina on käytetty korkealaatuista pellava/puuvillaa (60/40%). Laudeliinan koko 150 x 50 cm.

Lisätiedot

VALMENTAJA 2 AMPUMAHIIHDON LIHASHUOLTO. Markus Suontakanen

VALMENTAJA 2 AMPUMAHIIHDON LIHASHUOLTO. Markus Suontakanen VALMENTAJA 2 AMPUMAHIIHDON LIHASHUOLTO Markus Suontakanen LIHASHUOLTO Markus Suontakanen Sisältö Määritelmä Tavoitteet Lihastasapaino venyttely Hieronta Fysikaaliset hoidot Lihashuollon määritelmä Urhelijan

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä.

Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä. LIIKELAHJAT 2017 2 3248 Louhe kiulu musta + kauha Emendon tyylikäs musta Louhe kiulu sekä kauha on valmistettu alumiinista sekä pyökistä. Kiulun ja kauhan varteen puuosaan on mahdollista painattaa esimerkiksi

Lisätiedot

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen).

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen). Lovi dynaaminen pullotutti on maailman ensimmäinen useista eri silikonityypeistä samaan muottiin rakennettu pullotutti (heterogeenisten silikonikerrosten tekniikka). Dynaaminen tutti joustaa kuten rinnanpää

Lisätiedot

Alkulämmittelyt hallin muissa tiloissa. Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko.

Alkulämmittelyt hallin muissa tiloissa. Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko. 1) Alkulämpö 10 min Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko. 1) Haaraperushypyt (3 liikettä) 10 x Tavallinen 10 x Kädet ja jalat ristiin 10 x Kädet ja jalat eteen/taakse

Lisätiedot

KYYTIÄ JALKOJEN TURVOTUKSELLE!

KYYTIÄ JALKOJEN TURVOTUKSELLE! KYYTIÄ JALKOJEN TURVOTUKSELLE! POTILASOHJE LÄÄKINNÄLLISISTÄ HOITOSUKISTA Sisältö Hyvä lukija... 2 Miksi juuri Teille on määrätty lääkinnälliset hoitosukat?.. 3 Miten lääkinnällisiä hoitosukkia käytetään?...

Lisätiedot

Gymba tasapainolauta Vaikuttavuustestaus

Gymba tasapainolauta Vaikuttavuustestaus Gymba tasapainolauta Vaikuttavuustestaus Vaikuttavuustestauksen sisältö Testaajaryhmä Testit Tulokset Tested-tunnus Vaikuttavuustestauksen sisältö 10 testaajaa Tasapainolaudan käyttöjakso 1 kuukausi Todellinen

Lisätiedot

Hard-wearing safety shoes developed. for active work. where high demands comes first.

Hard-wearing safety shoes developed. for active work. where high demands comes first. Hard-wearing safety shoes developed for active work where high demands comes first. Turvakenkä L.Brador 760 Nauhallinen tulevaisuuden turvakenkä aktiiviseen työskentelyyn, joka vaatii mukavuutta, vaimennusta

Lisätiedot

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 1) KOTI Kannustus ja tuki Positiivinen palaute Liikuntamyönteisyys

Lisätiedot

ERGOMAT RATKAISUT. Ergonomiset työpistematot sekä Durastripe -merkintäteippi. Part of SP Group A/S

ERGOMAT RATKAISUT. Ergonomiset työpistematot sekä Durastripe -merkintäteippi. Part of SP Group A/S ERGOMAT RATKAISUT Ergonomiset työpistematot sekä Durastripe -merkintäteippi Part of SP Group A/S ( ( Like walking on air Työskentely kovalla pinnalla seisten kuormittaa kehoa tarpeettomasti. Seistessäsi

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Mittatilauslomakkeet Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Juzo kompressiosukan/sukkahousun mittausohje Huomioitavaa: Mitattavan jalan turvotus tulee olla mahdollisimman vähäinen. Suositeltavin

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA Lihasvoimaharjoitusten liikepankki Tämä voimaharjoittelun liikepankki on koottu teille, hyvät vertaisohjaajat, jotka liikutatte ikäihmisiä meidän Eläkeläiset ry:n

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Lonkan tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

BALANCE TUKIKAIDE MALLI 5

BALANCE TUKIKAIDE MALLI 5 BALANCE TUKIKAIDE MALLI 5 Käyttäjäasento Antaa hyvän tuen siirryttäessä ja istuttaessa. Perheasento Tuet on käännetty pois ja wc:tä voi käyttää kuka tahansa. Balance vakautta ja turvallisuutta istumahetkeen

Lisätiedot

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

1. Liikkuvuusharjoittelusta 3. 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4. 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10

1. Liikkuvuusharjoittelusta 3. 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4. 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10 12/2013 Sisällysluettelo 1. Liikkuvuusharjoittelusta 3 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10 4. Muistiinpanoja 17 Lähteet

Lisätiedot

Føtter Enkel. Foot bath. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual SPA-3

Føtter Enkel. Foot bath. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual SPA-3 Føtter Enkel Foot bath Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. SPA-3 S.

Lisätiedot

Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki

Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki Bledsoen PFS-plantaarifaskiittituki Käyttöohje Indikaatiot: Bledsoen PFS -plantaarifaskiittituki auttaa vähentämään lievän tai keskivaikean plantaarifaskiitin aiheuttamaa kipua ylläpitämällä painetta ja

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille

TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille SISÄLTÖ LUKIJALLE 4 TEHOKAS TAUKO 5 Milloin taukoliikuntaa? 6 Virkistävä tauko 6 Rentouttava tauko 8 LUKIJALLE Lyhyt taukoliikuntahetki työn

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Polven tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2 Tuotekuvasto 2011 Esittely 2 Vainio Lifestyle Haluamme tarjota tuotteita joiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia ja ympäristöystävällisiä. Vainio Lifestyle pakkausten ulkoasussa korostuu tuotteiden puhtaus,

Lisätiedot