LIETELANNAN HAJUNPOISTO JA FRAKTIOINTI Erkki Aura. Tiivistelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIETELANNAN HAJUNPOISTO JA FRAKTIOINTI Erkki Aura. Tiivistelmä"

Transkriptio

1 1 LIETELANNAN HAJUNPOISTO JA FRAKTIOINTI Erkki Aura Tiivistelmä Lietelanta sisältää noin 95 % painosta vettä. Levityksessä konetyö on lähinnä veden käsittelyä, mikä vaikeuttaa tehokkaan ja typen haihtumista estävän tekniikan kehittämistä. Lietelannan fraktioiminen eri osiin, vedeksi, ravinteiksi ja orgaanisiksi komponenteiksi on uusi tapa ratkoa lietelannan säilytys- ja levitysongelmia. MTT:n maaperä- ja ympäristöalalla on kokeiltu kolmen vuoden ajan sian lietelannan fraktiointimenetelmää, joka ei vaadi kalliita laitteita. Menetelmässä estetään typen haihtuminen ilmaan. Lopputuloksena on hajuton humus, puhdas vesi ja epäorgaaninen ammoniumlannoite. Myös fosfori voidaan erottaa omaksi lannoitteeksi. Tuotekehittelyn päämääränä on suurentaa systeemiä vastaamaan käytäntöä siten, että fraktiointi on teknisesti ja taloudellisesti käyttökelpoinen. TAUSTA Suomen maataloudessa kotieläimet tuottavat noin 18 miljoonaa kuutiometriä lantaa laskettuna nykyisen lietelantatekniikan mukaisesti (Vakolan tutkimusseloste 68, 1994). Käytännössä kuitenkin noin puolet lannasta on kuivalantaa ja puolet lietelantaa. Rationalisoidussa kotieläintaloudessa on lietelantatekniikka jatkuvasti vallannut alaa. Näin on kotieläinten hoitotyötä pystytty vähentämään, mutta lietelannan säilytys ja käyttö peltoviljelyssä tuottaa pahoja ongelmia. Lietelanta sisältää kuiva-ainetta vain noin 5 %, minkä vuoksi lietelannan kuljetus ja levitys pellolle on suureksi osaksi veden käsittelyä. Lietelannan ravinnesisältö on pieni, esimerkiksi typpeä on vain 1,5 4,5 kg kuutiossa. Lietelanta on toisin sanoen promillelannoite. Tästä johtuen säilytys- ja levityskustannukset kasvavat helposti suuriksi ja lisäksi haittana on paha haju. Kuljetuskustannusten vuoksi joudutaan tuotantorakennuksia lähellä olevia peltoja lannoittamaan liiaksi. Lisäksi raskas vesilasti levityskoneessa tiivistää maata haitallisesti. Vaikka levitystekniikkaa kehitetään, ei nykyisillä tavoilla voida poistaa perusongelmaa säilytyksessä ja kuljetuksessa eli lietelannan korkeaa vesipitoisuutta. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa on vuodesta 2000 alkaen kehitetty uudenlaista lietelannan käsittelytekniikkaa. Perusajatuksena on, että raakaa lietelantaa ei pyritä väkisin fraktioimaan, vaan lietelannan orgaaniset molekyylit muokataan sopiviksi fraktiointia ajatellen. Laboratoriomittakaavassa on kokeiltu kolme vuotta sian lietelannan fraktiointimenetelmää, joka ei vaadi kalliita laitteita ja on varteenotettava menetelmä ratkottaessa lietelannan aiheuttamia ongelmia. Vuonna 2005 on menetelmää alettu siirtää käytännön sikalaan. Menetelmän kuvaus Lietelannan kiinteän aineen erottaminen vedestä on vaikeaa monien vesiliukoisten, mutta huonosti saostuvien orgaanisten yhdisteiden vuoksi. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun maaperästä on kerätty sopiva mikrobipopulaatio, joka muuttaa lietelannan humuksen tapaisiksi suurimolekyylisiksi yhdisteiksi. Käsittelyn jälkeen lietelanta on täysin hajutonta. Hajunpoistomenetelmän soveltaminen käy selville oheisesta kuvasta 1. Kuvassa olevat letkuilla toisiinsa liitetyt säiliöt on täytetty mikrobiviljelmällä. Sian lietelantaa valutetaan hitaasti ensimmäiseen säiliöön, jota ilmastetaan heikosti kuplituksella. Ensimmäisestä säiliöstä lietelantaa valuu hiljalleen toiseen säiliöön. Lietelanta virtaa hiljalleen säiliöiden läpi ja ulos tullut lietelanta on hajutonta ja väri on

2 2 muuttunut tumman ruskeaksi. Läpimenoaika 1-2 vrk. Ulos tullutta lietelantaa on säilytetty kylmässä (noin +6 O C) ja lämpimässä (+30 O C) useita kuukausia, mutta lietelanta on pysynyt täysin hajuttomana. Koska ulosvirtaavan lietelannan orgaaninen aines saostuu huomattavasti herkemmin alumiini- ja ferrirautasuoloilla ja on paljon helpompi erottaa vedestä kuin käsittelemättömän lannan orgaaninen aines, ovat orgaaniset molekyylit ilmeisesti muuttuneet huomattavasti mikrobikäsittelyn aikana. Alustavien kokeiden mukaan sian lietelannan hajunpoisto sujuu parhaiten asteen lämpötilassa. Alhainen lämpötila hidastaa reaktiota ja korkeassa lämpötilassa laitteesta ulostuleva lietelanta ei ole täysin hajutonta. Kokeiden mukaan menetelmä pystyy vuorokaudessa poistamaan hajun lietelantamäärästä, joka suunnilleen vastaa säiliöiden yhteen laskettua tilavuutta. Uudessa menetelmässä ammoniumtyppi otetaan talteen ja fosfori ja orgaaninen aines saostetaan ferrisuolaa käyttäen. Ammoniumin poiston periaate käy esille kuvasta 2. Lietteeseen lisätään noin 2 kg /m 3 kalsiumhydroksidia (sammutettua muurauskalkkia). Tällöin veden ph-arvo nousee 9:n ja 10:n välille. Ammoniumtyppi muuttuu vedessä ammoniakkikaasuksi. Lantavesi valuu hiljalleen tornissa alaspäin, jota samanaikaisesti ilmastoidaan alhaalta ylöspäin. Ammoniakki haihtuu vedestä ilmaan. Ilma johdetaan tornin yläosasta rikkihappoliuokseen, jossa ammoniakki sitoutuu ammoniumsulffaattina. Ammoniakin haihduttamisen jälkeen lisätään lietteeseen hiukan ferrisulfaattia. Tällöin veden ph alenee noin kahdeksaan. Samalla erottuu vedestä kiinteä aines ja vesiliukoinen fosfori. Puhdas vesi erotetaan patorakenteen (tai säiliön) avulla lisäämällä hiukan alumiinisulfaattiliuosta, joka alentaa ph-arvon neljän ja viiden välille. Tällöin poistuu vedestä loppuosa fosforista. Tämän jälkeen lopullinen puhdistaminen tehdään lisäämällä hiukan liitukalkkia. Veden ph nousee tällöin noin kuuteen. Alustavien mittausten mukaan veden typpipitoisuus on tällöin alle 25 mg/l ja fosforipitoisuus alle 0,1 mg/l. Vedestä erotettu kiinteä humusaines voidaan kuivattaa. Ammoniumliuosta käytetään lannoitteena. Forfori on mahdollisuus erottaa omaksi lannoitteeksi. Erotus tapahtuu nostettaessa lietteen pharvoa ammoniakin poistamiseksi. Kalsiumhydroksidin lisäksi sekoitetaan lietteeseen 1 kg/m 3 magnesiumoksidia, jolloin fosfori erottuu lietteestä säiliön pohjalle magnesiumkalsiumfosfaatteina. Nämä fosfaatit ovat käyttökelpoisia lannoitteita happamissa maissa.

3 3 Kaavio 1. Lietelannan osittamismenetelmän vaiheet Raakalietesäiliö Lietteen biologinen käsittely Ammoniumtypen poisto lietteestä Veden erottaminen lietteestä Puhdas ammoniumliuos Typpilannoite Märkä humus Puhdas vesi ojastoon Aumassa kuivunut humus

4 4 Kuva 1. Biologinen käsittely Kuva 2. Ammoniumin erotus lannoitteeksi

5 5 Kuva 3. Ammoniumliuoslannoite Kuva 4. Puhtaan veden erotus

6 Kuva 6. Kalkittu humus 6

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

Hajutonta lietelantaa

Hajutonta lietelantaa Liite 17.12.2007 64. vuosikerta Numero 3 Sivut 8-9 Hajutonta lietelantaa Terhi Torikka, Maaseudun Tulevaisuus Sikaloiden lietelannan epämiellyttävä haju on varmasti aiheuttanut närää monien siankasvattajien

Lisätiedot

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS Jenna M. Lampinen LUVA 12.4.2012 TÄRKEIMMÄT RAVINTEET PELTOVILJELYSSÄ JA NIIDEN VAIKUTUKSET Typpi: sadon ja valkuaisen määrä Fosfori: kasvin kasvun alkuvaihe (juuret, jyvien

Lisätiedot

Karjanlannan käyttö nurmelle

Karjanlannan käyttö nurmelle Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Ravinnehävikit lannan levityksen yhteydessä. TEHO Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuksen 5. päivä

Ravinnehävikit lannan levityksen yhteydessä. TEHO Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuksen 5. päivä Ravinnehävikit lannan levityksen yhteydessä TEHO Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuksen 5. päivä Sisältö Lannan monet olomuodot Lannan ravinnesuhteet, esimerkkinä nauta RAE tilojen lannanlevitysajat

Lisätiedot

Karjanlannan hyödyntäminen

Karjanlannan hyödyntäminen Karjanlannan hyödyntäminen Pentti Seuri Kevätinfo, Mikkeli 29.3.2017 Lannan merkitys Lannoite; vuotuislannoite ja pitkäaikaisvaikutus Maanparannusaine, orgaanisen aineksen ylläpito ravinnevarasto, kationinvaihtokapasiteetti

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Turkistarhojen Zeolit-Ego Kärpästorjunta ja typensidonta

Turkistarhojen Zeolit-Ego Kärpästorjunta ja typensidonta Turkistarhojen Zeolit-Ego Kärpästorjunta ja typensidonta Zeoliitin tuonti EU-alueen ulkopuolelta Sähköpostikeskustelu toukokuussa 2014 Kärpästoukkien eliminointi Kärpästoukkien tuhoamiseen Turkistarhojen

Lisätiedot

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Lantateko-hanke, työpaketti 3 Testattiin Tanskassa yleistyneen, levityksen

Lisätiedot

Lannan ka ytö n talöudelliset tekija t Ja rki Lanta -hankkeessa

Lannan ka ytö n talöudelliset tekija t Ja rki Lanta -hankkeessa Kaisa Riiko, BSAG 11/2014 Lannan ka ytö n talöudelliset tekija t Ja rki Lanta -hankkeessa Tiivistelmä Eri lantalajien ravinnesisällöt poikkeavat toisistaan merkittävästi. Siksi myös lannan käytön taloudellisten

Lisätiedot

EI SISÄLLÄ ZEOLIITTI-AMALSIIMIÄ 50% seos CaCo3 50% LANTA-ANALYYSI. Markku Siljander. Näyte 001 Ei sis. Zeolit-Egoa Sekoitusaika n.

EI SISÄLLÄ ZEOLIITTI-AMALSIIMIÄ 50% seos CaCo3 50% LANTA-ANALYYSI. Markku Siljander. Näyte 001 Ei sis. Zeolit-Egoa Sekoitusaika n. Sammonkatu 8, Oulu p. 08-514 5600 Suomen Ympäristöpalvelu on osa Ahma Insinöörit konsernia EI SISÄLLÄ ZEOLIITTI-AMALSIIMIÄ 50% seos CaCo3 50% Markku Siljander Lautatarhankatu 23 86300 Oulainen Näyte 001

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Kiertotalouden mahdollisuudet 26.10.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Mitä tukea kärkihanke tarjoaa? 3 vaihetta parempaan kiertotalouteen

Lisätiedot

Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous

Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous Timo Lötjönen, MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi google haku: mtt ruukki InnoTietoa! - hanke Esityksen rakenne: - Johdanto - Logistiikan ratkaisumahdollisuudet

Lisätiedot

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia.

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. VAPO YMPÄRISTÖ Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. Imukykyinen ja monikäyttöinen vaalea rahkaturve on ylivoimainen kuivike nesteiden, ravinteiden ja hajujen sitomisessa. Se sopii

Lisätiedot

Lannan lannoituskäytön kehittäminen ja ravinteiden tehokas käyttö

Lannan lannoituskäytön kehittäminen ja ravinteiden tehokas käyttö Lannan lannoituskäytön kehittäminen ja ravinteiden tehokas käyttö Tapio Salo Erikoistutkija, MMT Kari Ylivainio Vanhempi tutkija, MMT HYÖTYLANTA-loppuseminaari 5.9.2011 Lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

Lannan ravinteiden hyödyntäminen

Lannan ravinteiden hyödyntäminen Lannan ravinteiden hyödyntäminen MTT Kotieläintuotannontutkimus Hydro-Pohjanmaa -hankkeen Lantaseminaari 26.3.2014 Ilmajoki Esityksen sisältö Ravinteiden säästö lannassa Lannan prosessointi ja sen tavoitteet

Lisätiedot

Lietelannan jakeistamisen ja paremman hyödyntämisen kannattavuus

Lietelannan jakeistamisen ja paremman hyödyntämisen kannattavuus Lietelannan jakeistamisen ja paremman hyödyntämisen kannattavuus Lantamarkkinat ja ravinteiden kestävä käyttö Paimionjoella -työpaja Koski Tl 19.1.2012 Heikki Lehtonen, Prof.. Maa- ja elintarviketalouden

Lisätiedot

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin.

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin. Sivu 1 / 6 Karjanlannan ravinnevarastosta arvokas sijoitus nurmeen Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja toteutus

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

Komposti ja komposti!

Komposti ja komposti! Kasvua kompostilla Komposti ja komposti! Vanha konsti on pussillinen hyvää kompostia Päästöt säästöiksi Ravinteiden ja raaka-aineiden tuhlaus ei ole mielekästä Typen ja fosforin hyödyntäminen taloudellisesti

Lisätiedot

Separoidun neste- ja kuivajakeen levittäminen

Separoidun neste- ja kuivajakeen levittäminen Separoidun neste- ja kuivajakeen levittäminen Johanna Virtanen, Ylä-Savon ammattiopisto 2017 Lannan levityksen ongelmat Karjanlanta on osasyyllinen vesistöjen ravinnepäästöihin, pohjavesien pilaantumiseen,

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Lainsäädäntö ja ympäristötuki Nitraattiasetus maksimi N 170 kg/ha/kalenterivuonna Lannoitevalmistelaki

Lisätiedot

18.3.2013. Lannan typpi

18.3.2013. Lannan typpi tehokkaasti käyttöön Lannan ravinteet käyttöön hyötyjä tilan taloudelle ja ympäristönsuojelulle, 21.3.2013, Ylistaro-talo, Kaukolanraitti 5, Ylistaro Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie

Lisätiedot

Biohiili ja ravinteet

Biohiili ja ravinteet Biohiili ja ravinteet RAE-hankkeen alustavia tuloksia Sanna Saarnio Mikkeli 19.11.2014 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Miten biohiili

Lisätiedot

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa?

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? 25.11.2016 Kaisa Riiko Baltic Sea Action Group Järki Lannoite -hanke 25.11.2016 Järki Lannoite 1 Eri maalajit, viljelykasvit ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä Endev Oy 4.10.2017 MIKSI JÄTEVESILIETE ON (OLLUT) JÄTETTÄ? Yhdyskuntajätevesilietteet sisältävät mm. lääkeainejäämiä, mikromuovia, huumeainejäämiä,

Lisätiedot

Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä. Tapio Salo ja Petri Kapuinen

Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä. Tapio Salo ja Petri Kapuinen Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä Tapio Salo ja Petri Kapuinen Johdanto Suunnittelu -sesonkiluonteisuus Teiden kunto Kuljetuskalusto Levityskalusto Levitysajankohta Välivarastot

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden

Lisätiedot

Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta

Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta Kuva P. Kurki Karjanlannan syyslevitys typen näkökulmasta Päivi Kurki Luonnonvarakeskus Luke Ravinnepiika-hankkeen kevätinfo 16.3.2016 Mikkeli https://etela-savo.proagria.fi/hankkeet/ravinnepiika-6041

Lisätiedot

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Lannan hyödyntäminen ja separointi 11.4.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma

Tulosten analysointi. Liite 1. Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Liite 1 Ympäristöministeriö - Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma Tulosten analysointi Liite loppuraporttiin Jani Isokääntä 9.4.2015 Sisällys 1.Tutkimustulosten

Lisätiedot

Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure

Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure Riikka Keskinen, Johanna Nikama, Susanna Särkijärvi, Marianna Myllymäki, Aaro Närvänen, Markku Saastamoinen ja Jaana

Lisätiedot

Ympäristöministeriö 1(5) LAUSUNTO 2.9.2013

Ympäristöministeriö 1(5) LAUSUNTO 2.9.2013 1(5) Ympäristöministeriö Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (ns. nitraattiasetus), YM028:00/2011

Lisätiedot

Yhdyskuntalietteen käyttö

Yhdyskuntalietteen käyttö Yhdyskuntalietteen käyttö Tiina Tontti MTT Kasvintuotannon tutkimus Lantapäivä 19.3.2014 Kempele, InnoTietoa!-hanke 19.3.2014 1 Esityksen sisältö Puhdistamolieteopas, poimintoja Yhdyskuntalietteen etuja

Lisätiedot

Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie 518, PIIKKIÖ puhelin:

Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie 518, PIIKKIÖ puhelin: Lannan typpi tehokkaasti käyttöön Ravinteet kiertoon: lannan tehokas hyödyntäminen lannoitteena, 19.maaliskuuta. 2013, Suomen maatalousmuseo Sarka, kokoustila Riihi, Vanhankirkontie 383, Loimaa Petri Kapuinen

Lisätiedot

Ravinteiden talteenotto mädättämöiden rejektivedestä Markkinapotentiaali Suomessa

Ravinteiden talteenotto mädättämöiden rejektivedestä Markkinapotentiaali Suomessa Ravinteiden talteenotto mädättämöiden rejektivedestä Markkinapotentiaali Suomessa Vesihuoltopäivät 2017 Ingrid Nobre, Surendra Pradhan ja Anna Mikola Haaste fosforin ja typen talteenottoon Fosforivarannot

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena

Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi, Mari Räty, Ville Pyykkönen, Sari Luostarinen Halola-seminaari 12.2.214 Johdanto Lannan ravinteiden hyötykäytön

Lisätiedot

Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön

Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön RUOKINTA ERITYS ELÄINSUOJA LEVITYS VARASTOINTI PROSESSOINTI Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön Juha Grönroos, erikoistutkija, SYKE Sari Luostarinen, erikoistutkija, MTT RUOKINTA ERITYS ELÄINSUOJA

Lisätiedot

HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE. REISKONE OY/Tero Savela

HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE. REISKONE OY/Tero Savela HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE REISKONE OY/Tero Savela 26.02.2013 REISKONE OY Separointiurakointia sekä lannankäsittelylaitteiden myyntiä harjoittava yritys Myy

Lisätiedot

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009 EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä 1 Lietelannan sijoittaminen peltoon Sopimuskausi 5 vuotta Sopimus voi alkaa 1.5 tai 1.10 Tuki

Lisätiedot

Eri lantalajien fosforin ja typen liukoisuus ja. kasvintuotannossa Kari Ylivainio MTT/Kasvintuotannon tutkimus

Eri lantalajien fosforin ja typen liukoisuus ja. kasvintuotannossa Kari Ylivainio MTT/Kasvintuotannon tutkimus Eri lantalajien fosforin ja typen liukoisuus ja käyttökelpoisuus kasvintuotannossa Kari Ylivainio MTT/Kasvintuotannon tutkimus Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuspäivä Tampere, 1.10.2013 30.9.2013

Lisätiedot

Envor Group Hämeenlinna

Envor Group Hämeenlinna Envor Group 9.12.2016 Hämeenlinna Envor Group Envor Group muodostuu neljästä eri yrityksestä, joilla on vuosikymmenten kokemus kierrätyspalveluiden tuottamisesta. Envor Group tarjoaa asiakkailleen monipuolisia,

Lisätiedot

LOHKO-hanke. Viljelijäaineisto

LOHKO-hanke. Viljelijäaineisto LOHKO-hanke Viljelijäaineisto Nitrogen loading from forested catchments Markus Huttunen ja Inese Huttunen SYKE/Vesikeskus 8/12/2016 Marie Korppoo VEMALA catchment meeting, 25/09/2012 Hankkeen päämäärät

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Kimmo Rasa, vanhempi tutkija, MMT Luonnonvarakeskus Sivuhyöty-hankkeen Seminaari 8.4.2015 Esityksen sisältö Pyrolyysi teknologiavaihtoehtona Laboratoriomittakaavan

Lisätiedot

Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys

Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys Johanna Virtanen, Ylä-Savon ammattiopisto 2017 Yleistä Lantalajien ravinnesisällöt poikkeavat toisistaan merkittävästi Kun lannan käyttöä taloudellisia tekijöitä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

DYNASAND ratkaisee suodatusongelmat

DYNASAND ratkaisee suodatusongelmat DYNASAND JATKUVATOIMINEN HIEKKASUODATIN DYNASAND ratkaisee suodatusongelmat HYXO OY Ammattimainen Vastuullinen Avoin DYNASAND-SUODATTIMEN TOIMINTA Ennen veden syöttämistä suodatinlaitokselle tulee vedestä

Lisätiedot

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta Suomi pyrkii ravinteiden kierrätyksen mallimaaksi. Maataloudella on merkittävä rooli tavoitteen edistämisessä, sillä se on yksittäisistä toimialoista suurin fosforin ja typen käyttäjä. Ravinteita hyödynnetään

Lisätiedot

Esityksen rakenne. Lannan kuljetuksen mallintaminen perustietoa ennen optimointia. Kannattaa kunnes lannan:

Esityksen rakenne. Lannan kuljetuksen mallintaminen perustietoa ennen optimointia. Kannattaa kunnes lannan: Esityksen rakenne Lannan kuljetuksen mallintaminen perustietoa ennen optimointia Janne Helin MTT Taloustutkimus 8/2/21 Kuinka arvioida lannan kuljettamisen kannattavuutta Esimerkki Aurajoki & sikatilat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3. Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari 15.11.2010 Lohja Hankkeen historiaa Suunnittelu käynnistettiin jo 2008, maanrakennustöihin päästiin

Lisätiedot

Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla

Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla 2013-2017 Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla Sanni Aalto 9.6.2016 Demonstraatiot 2014-16 Ulkopuoliset rahoittajat & Seurantaryhmä: MTK HS Vesi Metsähallitus Ympäristöministeriö Hämeen ELY Viron

Lisätiedot

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain

Lisätiedot

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Kierrätysravinteiden kannattavuus Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.12.2016 Mikä on lannoituskustannuksen osuus viljelyn muuttuvista kustannuksista? Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Lannoituskustannus

Lisätiedot

31 RYHMÄ LANNOITTEET

31 RYHMÄ LANNOITTEET 31 RYHMÄ LANNOITTEET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään eivät kuulu: a) nimikkeen 0511 eläimenveri; b) erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet (lukuun ottamatta niitä, jotka vastaavat 2 huomautuksen a

Lisätiedot

Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä 14.12.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Luomun tavoitteet ja keinot ravinnekierrätyksessä

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separointipäivä 1.3.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni separointiin

Lisätiedot

Maxammon ruokintateknologia

Maxammon ruokintateknologia Maxammon ruokintateknologia Maxammon Maxammon teknologia on käytössä laajalti Euroopassa Uusiseelanti Irlanti Skotlanti Ranska Italia Espanja Hollanti Norja Ruotsi Viljaa enemmän ruokintaan, turvallisesti

Lisätiedot

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Diplomityön esittely Ville Turunen Aalto yliopisto Hankkeen taustaa Diplomityö Vesi- ja ympäristötekniikan laitokselta Aalto yliopistosta Mukana

Lisätiedot

Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn?

Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn? Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn? Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Lannan ravinteet kiertoon Vesiviisas kiertotalous seminaari Säkylä 11.3.2016 Sisältö Muutokset maaseudulla

Lisätiedot

Kaura vaatii ravinteita

Kaura vaatii ravinteita Knowledge grows Kaura vaatii ravinteita Anne Kerminen, Yara Suomi Näin kauraa viljellään Suomessa Viljelijäkysely syksyllä 2016 (320 vastausta) Rehukauraa 55 % ja elintarvikekauraa 54 % Viljelyala 23 ha/tila

Lisätiedot

Mädätteen käyttö lannoitteena Kiertotalouspäivät 2015. Juhani Viljakainen Tuotepäällikkö

Mädätteen käyttö lannoitteena Kiertotalouspäivät 2015. Juhani Viljakainen Tuotepäällikkö Mädätteen käyttö lannoitteena Kiertotalouspäivät 2015 Juhani Viljakainen Tuotepäällikkö Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn. Biotehtaamme

Lisätiedot

Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön

Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön RUOKINTA ERITYS ELÄINSUOJA LEVITYS VARASTOINTI PROSESSOINTI Suositukset ja esimerkit lannan tehokäyttöön Juha Grönroos, erikoistutkija, SYKE Sari Luostarinen, erikoistutkija, MTT RUOKINTA ERITYS ELÄINSUOJA

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus. Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus

Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus. Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Aiheet Ravinteiden käyttökelpoisuus Kokemuksia analyysimenetelmistä Kokemuksia kenttäkokeista Ravinteiden käyttökelpoisuus

Lisätiedot

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa:

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Liisa Pietola ympäristöjohtaja Itämerihaasteen valtakunnalllinen seminaari 23.11.2012, Helsingin kaupungintalo Maatalouden rooli vesien ravinnekuormittajana

Lisätiedot

Jätevesilietepohjaisen fosforin käyttökelpoisuus lannoitteena

Jätevesilietepohjaisen fosforin käyttökelpoisuus lannoitteena Jätevesilietepohjaisen fosforin käyttökelpoisuus lannoitteena Kari Ylivainio Biolaitosyhdistys ry:n juhlaseminaari Helsingin yliopisto, Viikki 22.10.2015 Jätevesilietepohjainen fosfori Jätevesiliete on

Lisätiedot

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011 Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Taustat Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö Viherrakentamisen ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 2010 VALINTAKOETEHTÄVIEN RATKAISUT

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 2010 VALINTAKOETEHTÄVIEN RATKAISUT AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 2010 VALINTAKOETEHTÄVIEN RATKAISUT TEHTÄVÄT 1.a) Oheisessa kuviossa janat ja janoihin liittyvät luvut kuvaavat pisteiden välisiä reittejä

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto. Lounais-Suomen vesihuoltopäivä

Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto. Lounais-Suomen vesihuoltopäivä Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2016 16.11.2016, Rauma GASUMIN VUOSI 2015 LIIKEVAIHTO 915 milj. MAAKAASUN

Lisätiedot

Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi

Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖLLE Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi 2014-2020. Lausunnon antaja: Pielisen Karjalan

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon

Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon Ruokopelto-hanke Ruovikossa suhisee -näyttelyn avajaiset 6.5.2016 Maria Yli-Renko Ruokopelto-hanke Ruokopelto-hanke on osa ympäristöministeriön

Lisätiedot

Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto

Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Kokonaiskuormituksesta hajakuormituksen osuus on fosforin osalta n. 60 % ja typen osalta n 80% (SYKE tilastot) Fosfori Typpi Toimenpiteiden kohdentaminen

Lisätiedot

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen

Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen Mädätteen: Lannoitusmäärän vaikutus satotasoon Levitysmenetelmän vaikutus satotasoon Lannoitusvaikutus verrattuna naudan lietelantaan Niittonurmen hygieeninen laatu Säilörehun säilönnällinen ja ruokinnallinen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita

Lisätiedot

Löytyykö salaojistasi nitraattia?

Löytyykö salaojistasi nitraattia? Löytyykö salaojistasi nitraattia? Pelloille pääosa lannoitetypestä annetaan keväällä kylvön yhteydessä. Joskus helppoliukoista typpeä annetaan vielä kesäkuussa, kun kasvien kasvu on käynnistynyt. Typpeä

Lisätiedot

Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi

Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi Kuormituskartoitukset Saarijärven Pyhäjärvi 2010 sinilevä mg/l Sinileväkartoituksella saadaan selville

Lisätiedot

Biojätepohjaisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden käyttömahdollisuudet uusimpien tutkimustulosten valossa

Biojätepohjaisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden käyttömahdollisuudet uusimpien tutkimustulosten valossa Biojätepohjaisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden käyttömahdollisuudet uusimpien tutkimustulosten valossa Maatalous ravinteiden kierrättäjänä Biolaitosyhdistys ry 26. marraskuuta 2008 MTT, Jokioinen,

Lisätiedot

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Kierrätysmateriaaleja mm. Kompostoidut

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

BIOVAC Puhdas ympäristö

BIOVAC Puhdas ympäristö Puhdas ympäristö Gamla Godbyvägen Kisakaarteentie 2 018-23 14, 100 42700 Keuruu +358 18 526 Keilanrannankatu 416 0144948-3 5, 70840 Kuopio office@.goodtech.fi Svartbölentie 10, 04130 Sipoo Jätevesipuhdistamot

Lisätiedot