Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen"

Transkriptio

1 Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen Matti Kuokkanen SusChem/CEE Teollisuuden sivutuotteiden käyttömahdollisuudet turvetuotannosta poistuneiden suopohjien maanparannukseen non-food-perunantuotantoa varten

2

3 Taustaa Maanparannus = on kasvintuotantoon ja metsätalouteen liittyvä menetelmä, jolla yritetään parantaa maaperän ominaisuuksia siten, että kasvit kasvaisivat siinä paremmin. Maan viljavuuden päätekijöitä, joihin maanparannuksella yritetään vaikuttaa, ovat muun muassa maan rakenne, vesitalous, happamuus eli ph, maalajikoostumus ja ravinteikkuus. Yleisimmät menetelmät ovat lannoitus ja kalkitus. Lannoite = aineet tai valmisteet, jotka on tarkoitettu edistämään kasvien kasvua tai parantamaan sadon laatua. Kalkitusaineet = epäorgaanisia ja orgaanisia pääosin kalsiumia tai magnesiumia tai molempia alkuaineita sisältäviä aineita tai valmisteita, jotka esiintyvät yleensä oksideina, hydroksideina, karbonaatteina tai silikaatteina ja jotka pääasiassa on tarkoitettu poistamaan maan happamuutta. Käsitteet maanparannusaine ja lannoitevalmiste yleisesti käytössä pohjautuen Eviran määritelmiin

4 Taustaa Tutkimushankkeen osapuolet Perunantutkimuslaitos PETLA Oulun yliopisto: SusChem ja CEE Helsingin yliopisto Yrityspartnerit (Oulun osuus) Napapiirin Energia ja Vesi (NEVE) Stora Enso Veitsiluoto Oulun Energia / Turveruukki Gasum Biotehdas Haarasillan Ekoparkki Rakeistus Oy Mfibrils Oy Lisäksi mukana suuria perunantuottajia (Petlan osuus)

5

6 Tutkitut maanparannusaineet KUVASSA: Kuituliete Kuitusavi Biomädäte Biohiili Kipsisakka

7 Hankkeen toteutus Maanparannusaineiden hankinta ja karakterisointi (Oulun yliopisto) Maanparannusaineiden hankinta Kuitusavi Kuituliete Biomädäte Biohiili Kipsisakka Rakeistuskokeet Karakterisointi Maanparannusaineiden kemialliset ominaisuudet Haitta-aineet

8 Kipsisakka Kipsiä käytetään yleisesti kipsilevyjen valmistuksessa, maanparannusaineena, lannoitteena, sementin valmistuksessa, rakennuspäällysteenä, alabasterina (lasimaista materiaalia, josta voi valmistaa esimerkiksi koriste-esineitä), tofun raaka-aineena, kipsaukseen lääketieteessä yms. Suomessa valmistetaan kipsilevyjä yhteensä noin 20 milj. m 2 eli tonnia Kipsijätettä syntyy Suomessa tonnia vuodessa, josta vain osa tällä hetkellä menee kierrätykseen. Loput ajettu aiemmin kaatopaikalle. (jätevero nyt 70 /t, v alussa muutos -> ei enää kaatopaikalle).

9 Miten kipsi toimii pelloilla? Liukenee maanesteeseen, jossa muuttaa maan ominaisuuksia: Kipsi sinällään ei sido fosforia, vaan fosfori pysyy kasvien käytössä jossa nostaa johtolukua (sulfaatti) ja sitoo maapartikkeleita (Ca-silta) ja tehostaa fosfaatin pidättymistä maan hiukkaspinnoille maa-aines pysyy pellossa Eroosio pienenee Fosforia huuhtoutuu vähemmän

10 Kuituliete

11 Kuituliete maanparannusaineena

12 Kuitusavi

13 Kuitusavi maanparannusaineena

14 Biomädäte Biomädäte on biokaasulaitoksen lietemäinen jäännösjae (märkämädäte 3 %, tässä hankkeessa käytettiin lingottua 30 % kiintoainepitoisuuuden lietettä) Biokaasuprosessissa syötemateriaalin typpi mineralisoituu ammoniumtypeksi, ja suuri osa fosfaatista fosfaattifosforiksi, jotka ovat kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Ravinteiden lisäksi käsittelyjäännöksessä on hajoamaton orgaaninen aines, joka on tärkeää maaperän mikrobiologialle. Biokaasuprosessin käsittelyvaiheita ovat mm.: Mekaaninen esikäsittely, jossa epäorgaaninen aines poistetaan, Hygienisointi vähintään 70 C lämpötilassa, Biologiset vaiheet hydrolyysi- ja biokaasureaktoreissa, joissa suurin osa orgaanisesta aineksesta hajoaa biokaasuksi Noin 30 % kuiva-ainepitoisuudessa olevaa kiintoainejaetta mahdollista edelleen kuivata ja rakeistaa. Noin 3 % biomädäteliuosta voidaan levittää nestemäisenä.

15 Hankkeen toteutus

16 Hankkeen toteutus Turvesoilta lähtevien valumavesien elektrokoagulaatio-tutkimus eli EC (Oulun yliopisto) Lieriönäytteiden avulla määritetty haitta-aineet maa-aineksesta Käytännössä: Ympäristölupa toiminnalle turvesoilla -> päästöjen tarkkailu ja humuspitoisten valumavesien käsittelyä lupaehtojen edellyttämälle tasolle

17 Kiitos mielenkiinnosta!

Kipsi vähentää peltomaan

Kipsi vähentää peltomaan Kipsi vähentää peltomaan fosforin f huuhtoutumista ht t t Liisa Pietola Ympäristömessut 3.3.2010 Raasepori Sisällys Miten fosfori huuhtoutuu pellolta Miksi ei saa huuhtoutua? Vähentämiskeinot Maanparannus

Lisätiedot

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Soilfood Hämeessä.7.06 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä . Maaperä on tärkein Kun maaperä on parhaassa mahdollisessa kunnossa, se sitoo hiiltä ja tuottaa suurempia satoja pienemmillä

Lisätiedot

Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin

Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin Biotaloudella lisäarvoa maataloustuotannolle -seminaari Loimaa 16.4.2013 Airi Kulmala Baltic Deal/MTK Esityksen sisältö Baltic Deal

Lisätiedot

MAAN VILJELYN JÄRKIPÄIVÄ IV- UUDET LANNOITUSRATKAISUT

MAAN VILJELYN JÄRKIPÄIVÄ IV- UUDET LANNOITUSRATKAISUT MAAN VILJELYN JÄRKIPÄIVÄ IV- UUDET LANNOITUSRATKAISUT 23.2.2017 Tuorlan maatalousoppilaitos Humuspehtoori Oy Suvi Mantsinen Humuspehtoori oy Pälkäneellä toimiva 30-vuotias perheyritys, toiminta laajenemassa

Lisätiedot

Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos. Biohiilipäivä Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY

Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos. Biohiilipäivä Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos Biohiilipäivä 15.3. Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY Taustaa Lietteessä olevat haitta-aineet ovat aiheuttaneet

Lisätiedot

Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Liisa Maunuksela Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto

Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Liisa Maunuksela Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto Maanparannusaineet ja kasvualustat (CEN/TC 223) Rehu- ja lannoitevalvonnan yksikkö/lannoitevalmistejaosto Esityksen pääkohdat CEN TC223 ja työryhmät (WG) Komitean laatimat standardit Standardien hyödyntäminen

Lisätiedot

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet Jyväskylä 7.12.2017 Kierrätetyt ravinteet 2016 Ravinnelietteistä ja -kuiduista sekä Maanparannuslannoksista 280 t typpeä 80 t fosforia 60 t kaliumia 100

Lisätiedot

Envor Group Hämeenlinna

Envor Group Hämeenlinna Envor Group 9.12.2016 Hämeenlinna Envor Group Envor Group muodostuu neljästä eri yrityksestä, joilla on vuosikymmenten kokemus kierrätyspalveluiden tuottamisesta. Envor Group tarjoaa asiakkailleen monipuolisia,

Lisätiedot

Yhdyskuntalietteen käyttö

Yhdyskuntalietteen käyttö Yhdyskuntalietteen käyttö Tiina Tontti MTT Kasvintuotannon tutkimus Lantapäivä 19.3.2014 Kempele, InnoTietoa!-hanke 19.3.2014 1 Esityksen sisältö Puhdistamolieteopas, poimintoja Yhdyskuntalietteen etuja

Lisätiedot

Kotipuutarhan ravinneanalyysit

Kotipuutarhan ravinneanalyysit 1 Kotipuutarhan ravinneanalyysit Eurofins Viljavuuspalvelu Oy 22.4.2018 Manna Kaartinen myyntipäällikkö puh. 044 320 4012 Eurofins Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on perustettu 1952 Helsingissä Vuodesta

Lisätiedot

Biohiili ja ravinteet

Biohiili ja ravinteet Biohiili ja ravinteet RAE-hankkeen alustavia tuloksia Sanna Saarnio Mikkeli 19.11.2014 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Miten biohiili

Lisätiedot

Humuspehtoori oy. Pälkäneellä toimiva 30-vuotias perheyritys, toiminta laajenemassa Janakkalaan

Humuspehtoori oy. Pälkäneellä toimiva 30-vuotias perheyritys, toiminta laajenemassa Janakkalaan Humuspehtoori oy Pälkäneellä toimiva 30-vuotias perheyritys, toiminta laajenemassa Janakkalaan Yritys valmistaa maanparannus- ja lannoiteaineita, joilla parannetaan pellon kaikkia kasvuominaisuuksia. Tuotteiden

Lisätiedot

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Suomen Ekolannoite Oy Perustettu 2011 Kehittänyt innovatiivisen lietteenkäsittely menetelmän, josta jätetty patenttihakemus Menetelmä kemiallisesti hydroloimalla

Lisätiedot

UUDET LANNOITEFOSFORIN LÄHTEET

UUDET LANNOITEFOSFORIN LÄHTEET UUDET LANNOITEFOSFORIN LÄHTEET Ari Väisänen 20.9.2017 TUTKIMUSRYHMÄMME HANKKEITA Harvinaisten maametallien talteenotto puun- ja turpeenpolton tuhkasta (Jyväskylän Energia Oy) INKI Innovatiivinen kiertotalous

Lisätiedot

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Hajautettu / paikallinen energiantuotanto Hajautetun energiatuotannon ajatus lähtee omasta tai alueellisesta tarpeesta sekä raaka-ainevaroista Energian

Lisätiedot

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi Kitee Agronomi Juuso Joona Soilfood Oy

Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi Kitee Agronomi Juuso Joona Soilfood Oy Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi 29.3.2017 Kitee Agronomi Juuso Joona Soilfood Oy Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Organisaatiokaaviomme

Lisätiedot

Kierrätysravinteet maanparannuksessa Oulun Ammattikorkeakoulu

Kierrätysravinteet maanparannuksessa Oulun Ammattikorkeakoulu Kierrätysravinteet maanparannuksessa 7.2.2018 Oulun Ammattikorkeakoulu Oulun seudulla syntyvän mädätteen käytettävyyden parantaminen, Satu Kuokkanen, Oulun yliopisto Taustaa Diplomityö: Biokaasulaitoksen

Lisätiedot

Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen Sampo Järnefelt

Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen Sampo Järnefelt Kiertotalouden lannoiteratkaisut Varsinais-Suomeen 2017 Sampo Järnefelt Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Hyvän ja huonon pellon ero Satotaso-erot hyvän ja

Lisätiedot

Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen

Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen Kuva: Eliisa Punttila Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus SYKE 3.4.2019 1 Miten kipsi vaikuttaa? CaSO 4 2H 2 O Sato ja viljely Paljon rikkiä ja kalsiumia,

Lisätiedot

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT)

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Tuoteketjujen massa-, ravinne- ja energiataseet Sanna Marttinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Kestävästi kiertoon yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina

Lisätiedot

Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa

Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa Nesteravinne-seminaari 27.3.2018 Jukka Salmela ENERGIAYHTIÖ GASUMIN VUOSI 2017 LIIKEVAIHTO 925 milj. LIIKEVOITTO 114 milj. TASEEN LOPPUSUMMA

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

Humuspehtoori Oy Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista

Humuspehtoori Oy Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista Suvi Mantsinen 14.2.2019 OAMK 1 Perustettu 1984, sukupolvenvaihdos 2014 Aikaisemmasta kompostointiurakoinnista siirryttiin orgaanisten

Lisätiedot

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla Peltohavaintohanke Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla TULOKSIA LUKE MIKKELIN LUOMUKOKEELTA ja TAVANOMAISEN TILAKOKEILTA

Lisätiedot

Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö

Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö Biohajoavista jätteistä valmistettuihin maanparannusaineisiin liittyvä lainsäädäntö Jokioinen 25.11.2009 Arja Vuorinen Valvontaosasto, Evira www.evira.fi Tarkastelen esityksessäni Millä ehdoin biohajoavasta

Lisätiedot

Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille

Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille Biotalouspäivät 7.11.2018 Juha Pirkkamaa Projektipäällikkö Lara-laaturavinnehanke Toiminnanjohtaja Biolaitosyhdistys ry www.laatulannoite.fi Miksi

Lisätiedot

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Kierrätysravinteiden kannattavuus Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.12.2016 Mikä on lannoituskustannuksen osuus viljelyn muuttuvista kustannuksista? Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Lannoituskustannus

Lisätiedot

Kalkitusaineiden tuoteselosteohje

Kalkitusaineiden tuoteselosteohje Esittelijä Suoniitty Sivu/sivut 1 / 8 1 Yleistä Lannoitevalmisteen ostajalle tai käyttäjälle on myynnin tai luovutuksen yhteydessä aina annettava tuoteseloste. Osa kalkitusaineista, kuten kalkkikivi, magnesiumpitoinen

Lisätiedot

Laatumerkki kierrätyslannoitteille

Laatumerkki kierrätyslannoitteille Laatumerkki kierrätyslannoitteille Ravinteet kiertoon vesistöt kuntoon! Seinäjoki 10.12.2018 Juha Pirkkamaa Projektipäällikkö Lara-laaturavinnehanke Toiminnanjohtaja Biolaitosyhdistys ry www.laatulannoite.fi

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 09/08 Päivämäärä Dnro 10.6.2008 1468/01/2008 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.7.2008 toistaiseksi Muuttaa MMMa lannoitevalmisteista (12/07) liite I Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola 12.12.2017 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Elinvoimainen maatilatalous ELINA Liity Facebookissa:

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Turvepeltojen ympäristöhaasteet

Turvepeltojen ympäristöhaasteet Turvepeltojen ympäristöhaasteet Kristiina Regina Turvepeltojen parhaat viljelytavat nyt ja tulevaisuudessa Ilmajoki 21.11.2017 Turvemaiden globaali merkitys Peittävät 3 % maa-alasta Varastoivat 30 % maaperän

Lisätiedot

VILJAVUUSANALYYSIN TULKINTA JA MAANPARANNUSAINEIDEN VALINTA

VILJAVUUSANALYYSIN TULKINTA JA MAANPARANNUSAINEIDEN VALINTA VILJAVUUSANALYYSIN TULKINTA JA MAANPARANNUSAINEIDEN VALINTA Ravinnerenki -hanke Pirkko Tuominen, ProAgria 30.3.2017 Kalkituksen hyödyt Annetut ja maaperän varastoravinteet ovat helpommin kasvien saatavilla

Lisätiedot

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Biolaitosyhdistys ry Erilliskeräyksen tilanne Suomessa Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Juha Pirkkamaa Biolaitosyhdistys ry:n sihteeri Toimialapäällikkö: ympäristö ja energia Forssan Seudun

Lisätiedot

Biotehtaan lannoitevalmisteet. Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön

Biotehtaan lannoitevalmisteet. Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön Biotehtaan lannoitevalmisteet Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE

120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE 120 VUOTTA KALKKIA MEILTÄ MAAILMALLE Tilanomistaja ja kalkintuottaja Otto Moberg Paraisilta alkoi suunnitella 120 vuotta sitten miten kylän kalkkituotantoa voisi tehostaa ja keskittää. Sen suunnittelun

Lisätiedot

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä

Lisätiedot

Biotehtaan lannoitevalmisteet. Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön

Biotehtaan lannoitevalmisteet. Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön Biotehtaan lannoitevalmisteet Orgaanisia lannoitetuotteita laajasti Oulun seudun tilojen käyttöön Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

Biohiilen lannoitevalmistekäyttöä koskevat vaatimukset

Biohiilen lannoitevalmistekäyttöä koskevat vaatimukset Biohiilen lannoitevalmistekäyttöä koskevat vaatimukset Biohiilestä lisätienestiä seminaari 6.6.2013 Olli Venelampi Rehu- ja lannoitevalvontayksikkö Lannoitevalmiste Lannoitevalmisteita ovat lannoitteet,

Lisätiedot

Hautomokuori orgaanisena maanparannusaineena

Hautomokuori orgaanisena maanparannusaineena TIETOA RAVINTEISTA YMPÄRISTÖN JA YMPÄRISTÖN JA TILASI MAATILASI Hautomokuori orgaanisena maanparannusaineena Iina Haikarainen ProAgria Etelä-Savo Ravinnepiian Kevät-info 21.3.2018 Maan orgaaninen aines

Lisätiedot

Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet

Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet GES-verkostotapaaminen Kukkuroinmäen jätekeskus 24.02.2016 Apila Group Oy Ab Mervi Matilainen Apila Group Kiertotalouden koordinaattori

Lisätiedot

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 1 Suot puhdistavat vesiä Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 2 Soiden suojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Toim. Aulikki Alanen ja Kaisu Aapala Ympäristöministeriön

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA)

Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA) Maanparannusaineiden hiilitasevaikutuksen mallinnus (MAHTAVA) Kristiina Regina, Jaakko Heikkinen, Sari Luostarinen Mato koukussa, saalis haavissa: Tutkimustulosten hyödyntäminen tulevan CAP-rahastokauden

Lisätiedot

Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa. Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari , Helsinki

Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa. Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari , Helsinki Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari 22.10.2015, Helsinki Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

Typen ja fosforin talteenotto rejektivesistä

Typen ja fosforin talteenotto rejektivesistä Typen ja fosforin talteenotto rejektivesistä Ympäristöystävällisempiä lannoitteita NPHarvest-menetelmällä Irene Konola Vesihuolto 2019 16.5.2019 1 Yhteistyökumppanit 2 1 Tausta Kokeet Seuraavat vaiheet

Lisätiedot

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön Anne Kerminen Yara Suomi Maan rakenteen merkitys - kasvi on kasvupaikkansa vanki Hyvän sadon tekijät on pinnan alla Maaperän Rakenteelliset ominaisuudet

Lisätiedot

Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi

Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi Projektipäällikkö Teija Paavola, Atria Tuottajat Biokaasusektorin ratkaisut ja mahdollisuudet post-2020 Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Biomassojen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ravinteet - Tuotekortit

Metsäteollisuuden ravinteet - Tuotekortit Metsäteollisuuden ravinteet - Tuotekortit Metsäteollisuuden sivuvirtojen lannoituskäytön ohjeet lyhyesti TAUSTA Metsäteollisuuden toiminnoista, sahoilta sekä sellun, paperin ja kartongin valmistuksesta

Lisätiedot

Nonfood viljelykokeilut Välimaan kiertotalousalueella. Kaija Karhunen, Oamk, Luonnonvara-ala

Nonfood viljelykokeilut Välimaan kiertotalousalueella. Kaija Karhunen, Oamk, Luonnonvara-ala Nonfood viljelykokeilut Välimaan kiertotalousalueella Kaija Karhunen, Oamk, Luonnonvara-ala 14.2.2019 Välimaan alue syksyllä 2018 Tavoitteet Perustetaan nonfood - kasvikokeita noin 1000 m 2 :n alalle

Lisätiedot

Kierrätyslannoitevalmisteiden kiemurat uusi opas kierrätysravinteiden tuottajille

Kierrätyslannoitevalmisteiden kiemurat uusi opas kierrätysravinteiden tuottajille Kierrätyslannoitevalmisteiden kiemurat uusi opas kierrätysravinteiden tuottajille Elina Tampio BioRaEE-hankkeen seminaari 28.11.18 Sisällys 1. Opas 2. Selvitys orgaanisten lannoitevalmisteiden käytön edistämisestä

Lisätiedot

MAAN KASVUKUNTO. Luomupäivät Kuopiossa. Suvi Mantsinen, Humuspehtoori Oy

MAAN KASVUKUNTO. Luomupäivät Kuopiossa. Suvi Mantsinen, Humuspehtoori Oy MAAN KASVUKUNTO Luomupäivät Kuopiossa 10.11.2017 Suvi Mantsinen, Toimipaikka Pälkäneellä Valmistamme luomulannoitteita ja maanparannusaineita metsäteollisuuden kuitu- ja sekalietteistä sekä kompostoiduista

Lisätiedot

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen 27/03/2017 Footertext 2 TAUSTAA ; KAASUYHTIÖ GASUM OSTI BIOVAKAN JA BIOTEHTAAN 2016 Vuoden 2015 aikana kaasuyhtiö

Lisätiedot

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T.

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. RAE-projekti, RAKEISTAMINEN AVARTAA EKOLOGISUUTTA MINISEMINAARI Ympäristötietotalo, Oulu 16.10.2014 Sisältö 1. Tuhkalannoitus

Lisätiedot

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Kierrätysmateriaaleja mm. Kompostoidut

Lisätiedot

Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy. KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio

Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy. KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

Jätevesilietteitä koskeva lainsäädäntö. Titta Suoniitty

Jätevesilietteitä koskeva lainsäädäntö. Titta Suoniitty Jätevesilietteitä koskeva lainsäädäntö Titta Suoniitty Lietteitä koskevaa lainsäädäntöä Lannoitevalmistelaki 539/2006 mmm:n asetukset 24/11 ja 11/12 ja niiden muutokset Käsittely Laatu Fosforin käyttömäärät

Lisätiedot

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä Endev Oy 4.10.2017 MIKSI JÄTEVESILIETE ON (OLLUT) JÄTETTÄ? Yhdyskuntajätevesilietteet sisältävät mm. lääkeainejäämiä, mikromuovia, huumeainejäämiä,

Lisätiedot

ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS

ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY noora.lindroos@ramboll.fi TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Ohjausryhmä: Ympäristöministeriö Metsäteollisuus

Lisätiedot

Maan happamuus ja kalkitus. Ravinnepiika, kevätinfo Helena Soinne

Maan happamuus ja kalkitus. Ravinnepiika, kevätinfo Helena Soinne Maan happamuus ja kalkitus Ravinnepiika, kevätinfo 23.3.2016 Helena Soinne Happo, emäs ja ph H(happo) E(emäs) + (protoni) liuoksen ph on -ionien aktiivisuuden negatiivinen logaritmi ph = -log [ ] [H+]

Lisätiedot

Puhdistamolietteen hyödyntäminen lannoitevalmisteina

Puhdistamolietteen hyödyntäminen lannoitevalmisteina Ravinteiden kierrätys ja humus, Biolaitosyhdistys 6.11.2013 Jokioisten Tietotalo Puhdistamolietteen hyödyntäminen lannoitevalmisteina Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 5.11.2013 1 Saijariina Toivikko

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 24/11 Päivämäärä Dnro 01.09.2011 1784/14/2011 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 13.9.2011 toistaiseksi Muuttaa/Kumoaa MMMa lannoitevalmisteista (12/07) muutoksineen

Lisätiedot

Keinoja lannan ympäristöystävälliseen käyttöön

Keinoja lannan ympäristöystävälliseen käyttöön Keinoja lannan ympäristöystävälliseen käyttöön Leena-Marja Kauranne, YM seminaari 22.10.2014 Säätytalo, Helsinki Sisältö Arvokas lanta kiertämään - pakollako vai vapaaehtoisesti? nitraattiasetus ravinteiden

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko marika.kokko@tuni.fi ProRavinne -hanke Projektin tavoite: Kehitetään jäteveden ja biojätteen käsittelyprosesseja

Lisätiedot

Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi

Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi Tapio Salo ja Maarit Hellstedt Luonnonvarakeskus Biomaakunta-seminaari 30.10.2017, Kälviä Kotieläintuotannon sijoittuminen Kotieläintuotanto on voimakasta Pohjanmaalla

Lisätiedot

Lannoitelainsäädäntö

Lannoitelainsäädäntö Lannoitelainsäädäntö Jari Määttä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, Oulu 20.11.2014 Kansallisia tavoitteita Kohti kierrätysyhteiskuntaa: Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen

Lisätiedot

JÄRVIBIOMASSOJEN MAHDOLLISUUKSIA BIOKAASUNTUOTANNOSSA JA MAANPARANNUKSESSA

JÄRVIBIOMASSOJEN MAHDOLLISUUKSIA BIOKAASUNTUOTANNOSSA JA MAANPARANNUKSESSA JÄRVIBIOMASSOJEN MAHDOLLISUUKSIA BIOKAASUNTUOTANNOSSA JA MAANPARANNUKSESSA Teija Rantala ja Sanna Antikainen, Savonia-ammattikorkeakoulu VÄHÄHIILINEN MAATILA -SEMINAARI 12.12.2018 Tutkimuksen taustaa Tutkimus

Lisätiedot

Biohiili maanparannusaineena

Biohiili maanparannusaineena Biohiili maanparannusaineena Sanna Saarnio Joensuu, 14.2.2012 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Pyrolyysi eli kuivatislaus

Lisätiedot

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a RAVIEVIIO elvitys irkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä maa- ja metsätaloudessa sekä viherrakentamisessa Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina

Lisätiedot

ERIKOISTAPAUKSET VEDEN KÄSITTELYYN SIVUTUOTTEISTA TEHDYILLÄ RAKEILLA,

ERIKOISTAPAUKSET VEDEN KÄSITTELYYN SIVUTUOTTEISTA TEHDYILLÄ RAKEILLA, ERIKOISTAPAUKSET VEDEN KÄSITTELYYN SIVUTUOTTEISTA TEHDYILLÄ RAKEILLA, Kuokkanen, T., Kuokkanen, V., Rämö, J. Rakeistettujen materiaalien ominaisuuksia Kalsiumkarbonaatti, tuhka, verkkosilikaattipohjainen

Lisätiedot

Miten Evira ottaa huomioon Suomen kierrätystavoitteen? ylitarkastaja Olli Venelampi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Miten Evira ottaa huomioon Suomen kierrätystavoitteen? ylitarkastaja Olli Venelampi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Miten Evira ottaa huomioon Suomen kierrätystavoitteen? ylitarkastaja Olli Venelampi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Tutkii ja valvoo elintarvikeketjun turvallisuutta

Lisätiedot

Biokaasuprosessin materiaalivirtojen. mahdollisuudet

Biokaasuprosessin materiaalivirtojen. mahdollisuudet Biokaasuprosessin materiaalivirtojen hyödynt dyntämis- mahdollisuudet Biokaasusta liiketoimintaa Mahdollisuudet ja reunaehdot 3.12.2008, High Tech Center Helsinki Teija Paavola, MTT Jukka Rintala, Jyväskylän

Lisätiedot

Lannoitevalmisteet. 1. Yleistä. 2. Lannoitevalmisteiden määritelmät. Lannoitevalmisteet 1

Lannoitevalmisteet. 1. Yleistä. 2. Lannoitevalmisteiden määritelmät. Lannoitevalmisteet 1 Lannoitevalmisteet 1 Lannoitevalmisteet 1. Yleistä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran valvontaosaston maatalouskemian yksikön lannoitevalmistejaosto valvoo lannoitevalmisteiden maahantuontia, maasta

Lisätiedot

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto 25.11.2014 Teollisuusjätevesien tarkkailu ja neuvonta Jätevedenpuhdistusosasto Jätevedenpuhdistus Lietteiden

Lisätiedot

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät, Messukeskus Helsinki Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniteollisuuden betonijäte Betoniteollisuudessa (valmisbetoni ja betonituotteiden valmistus)

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU. Viljavuustietojen yhteenveto. Pvm Työ nro As.

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU. Viljavuustietojen yhteenveto. Pvm Työ nro As. VILJAVUUSTUTKIMUS Sammonkatu 8, 90570 Oulu p. 08-5145600 f. 08-3113029 Pvm Työ nro As.nro 19.10.2010 73415 13424 Oulun Kaupunki Tekn.Keskus Leipivaara Anne Uusikatu 26 90100 OULU Tilatunnus saapui 05.10.2010

Lisätiedot

Elintarviketurvallisuusvirasto Pvm/Datum/Date Määräyksen numero

Elintarviketurvallisuusvirasto Pvm/Datum/Date Määräyksen numero MÄÄRÄYS 1 (37) Pvm/Datum/Date Määräyksen numero 18.03.2016 1/2016 EVIRAN MÄÄRÄYS KANSALLISESTA LANNOITEVALMISTEIDEN TYYPPINIMILUETTELOSTA Lannoitevalmistelain (539/2006) 6 :n 1 momentin mukaan vain sellaisia

Lisätiedot

Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon

Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon Ratkaisuja hajautettuun energiantuotantoon Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on Suomen johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta, kilpailukykyä ja luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä kehittävä

Lisätiedot

HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA

HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA 2012-2014 1 HANKKEEN TOIMIJAT JA RAHOITTAJAT Hankkeen toteuttajat: VTT (hallinnoija) ja JAMK Hankkeen rahoittajat: Euroopan aluekehitysrahasto, Vapo Oy, Turveruukki Oy,

Lisätiedot

Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi Säkylä Hermanni Lallukka Soilfood Oy

Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi Säkylä Hermanni Lallukka Soilfood Oy Ratkaisuja kasvukunnon ja kannattavuuden parantamiseksi 21.3.2017 Säkylä Hermanni Lallukka Soilfood Oy Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Organisaatiokaaviomme

Lisätiedot

Siipikarjanlannasta biokaasua

Siipikarjanlannasta biokaasua Siipikarjanlannasta biokaasua Sari Luostarinen Erikoistutkija, FT, Dos. sari.luostarinen@luke.fi Biokaasuprosessi Proteiinit Hiilihydraatit Rasvat HYDROLYYSI Eloperäisen materiaalin mikrobiologinen hajotus

Lisätiedot

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla Viljelijätilaisuudet 12.3.2018 GASUM KEHITTÄÄ POHJOISMAISTA KAASUEKOSYSTEEMIÄ JA EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ Tornio

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumat ja niiden ehkäiseminen. Helinä Hartikainen Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto

Ravinnehuuhtoumat ja niiden ehkäiseminen. Helinä Hartikainen Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Ravinnehuuhtoumat ja niiden ehkäiseminen Helinä Hartikainen Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Miten maaperä toimii? Kemiallisten, fysikaalisten ja biologisten tekijöiden välinen

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32/ Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI. Viljavuustietojen yhteenveto

VILJAVUUSTUTKIMUS. Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32/ Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI. Viljavuustietojen yhteenveto VILJAVUUSTUTKIMUS Sammonkatu 8, Oulu p. 08-5145600 f. 08-33029 Pvm Työ nro As.nro 9.10.2015 3743 22631 Oulun Kaupunki, Yhdyskunta-ja ympäristöp Maa ja mittaus PL 32 Solistinkatu 2 90015 OULUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1.

Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1. Miten luoda ja ylläpitää hyvää ravinnetilaa luomumarjakasvuostoissa? Juva 17.1. Mikä Soilfood? 1.7.2016 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Kierrätetyt ravinteet (2016) Ravinnelietteistä

Lisätiedot

Prosessiosaaminen kiertotaloudessa. Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi

Prosessiosaaminen kiertotaloudessa. Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi Prosessiosaaminen kiertotaloudessa Rikasta Pohjoista 2016 15.4.2016, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi Sisältö Digipolis Oy:n taustaa Kiertotalous Kiertotalouden prosessit Meri-Lapin teollisuuden sivu- ja

Lisätiedot

Ympäristöministeriö 1(5) LAUSUNTO 2.9.2013

Ympäristöministeriö 1(5) LAUSUNTO 2.9.2013 1(5) Ympäristöministeriö Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (ns. nitraattiasetus), YM028:00/2011

Lisätiedot

Luomuliiton ympäristöstrategia

Luomuliiton ympäristöstrategia Luomuliiton ympäristöstrategia Luomun ympäristöhyödyt esille ja tavoitteet kirkkaiksi. Elisa Niemi Luomuliiton toiminnanjohtaja Luomu. Hyvää sinulle, hyvää luonnolle. Luomu. Hyvää vesistöille, ilmastolle

Lisätiedot

Uudistuva lannoitelainsäädäntö. Titta Suoniitty, Evira

Uudistuva lannoitelainsäädäntö. Titta Suoniitty, Evira Uudistuva lannoitelainsäädäntö, Evira Nykyinen lainsäädäntö Lannoitevalmistelaki 539/2006 mmm:n asetukset 24/11 ja 11/12 EY-asetus N:o 2003/2003 koskee epäorgaanisia lannoitteita ja kalkitusaineita EY-asetus

Lisätiedot

Kiertoravinne. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla

Kiertoravinne. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla Kiertoravinne Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla Kiertoravinnehanke Jyrki Heilä 10.12.2018 Seinäjoki Kirtoravinnehanke Hankkeessa

Lisätiedot

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Tapio Salo Luonnonvarat Luke 31600 Jokioinen Sisältö Maanparannusaineiden sisältämä hiili Määrä Hajoamisnopeus

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Biovakan toiminta-ajatuksena on tuottaa biokaasua ja kierrätysravinteita

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 21/15 Päivämäärä Dnro 03.11.2015 1668/01.04/2015 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 01.12.2015 toistaiseksi Muuttaa MMMa lannoitevalmisteista (24/11) 8 :n sekä liitteen

Lisätiedot

Tilaaja: Maanmittauslaitos PL 7617 01051 LASKUT. Asiakasnumero: Tilatunnus: Näytteitä: Saapumispvm: Tilausnumero: 99 28.10.

Tilaaja: Maanmittauslaitos PL 7617 01051 LASKUT. Asiakasnumero: Tilatunnus: Näytteitä: Saapumispvm: Tilausnumero: 99 28.10. VILJAVUUSTUTKIMUS 29..23 Sivu (3) Tilaaja: Maanmittauslaitos PL LASKUT Asiakasnumero: Tilatunnus: Näytteitä: Saapumispvm: Tilausnumero: 8 99 28..23 VI3-4 Analyysi Maalaji Multavuus Johtoluku (xms/cm) Happamuus,

Lisätiedot

MetropoliLab Oy (perustettu ) Helsingin tytäryhtiö, muut omistajat Espoo, Vantaa ja Kauniainen Helsingin Viikin tiedeyhteisön kampusalueella

MetropoliLab Oy (perustettu ) Helsingin tytäryhtiö, muut omistajat Espoo, Vantaa ja Kauniainen Helsingin Viikin tiedeyhteisön kampusalueella MetropoliLab Oy (perustettu 1.6.2010) Helsingin tytäryhtiö, muut omistajat Espoo, Vantaa ja Kauniainen Helsingin Viikin tiedeyhteisön kampusalueella Helsingin laboratorio perustettu 1884 MetropoliLab Oy

Lisätiedot