PERRIER-TALLIN. tammikuu 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERRIER-TALLIN. tammikuu 2007"

Transkriptio

1 PERRIER-TALLIN NEWSLETTER tammikuu 2007 Taas ollaan alkupisteessä. Yrityksissä lähdetään täyttämään asetettuja budjetteja. Myös ratsastajana meidän tulisi asettaa jonkunlaiset tavoitteet vuodelle, kenellä se on päästä kilpailemaan toisella oppia jokin uusi asia tai saada parempi tuntuma hevoseen. Tavoite voi olla mikätahansa, kuin itsekullekin tuntuu tarpeelliselta ja mahdolliselta saavuttaa. Mielestäni ilman minkäänlaista itselle asetettua päämäärää ei myöskään tapahdu kehitystä tai muutosta. Se taas on tärkeää, koska paikallaan junnaava asia oli se sitten harrastus tai mikä muu tahansa, alkaa pian tuntua tylsältä tai turhalta. Ratsastajaesittelyssä: Erika Ahkera harjoittelijana tunnettu sekä asioita myös teoriassa miettivä ratsastaja on Erika Lantz. Hän käy kahdesti viikossa harjoittelemassa ratsastusta. Esteratsastuskurssi Joulun välipäivinä pidettiin estekurssi. Ilmoittautuneista muodostettiin kaksi ryhmää, joidenka ratsastajat olivatkin oikein hyviä ja yritteliäitä. Koska ryhmät jäivät kahteen, eivät aivan kaikki halukkaat päässeet tällä kertaa mukaan. Kuva: Kata ja Ressu esteellä Kuvassa: Erika Mikä ikäinen olet ja kauanko olet ratsastanut 11 vuotta ja olen ratsastanut n. 3 vuotta. Et alkanut meillä, missä olet ratsastanut? Aika monessa paikassa. Aloitin Hagnäsissä, sitten ole ratsastanut Hopealla, Kolmikulmassa ja viimeksi Savijärvellä. Mikä ratsastuksessa kiehtoo? En tiedä, se vain on niin hauskaa. Ja ehkä esteratsastus on kaikkein kivointa, mutta kyllä koulukin on mukavaa. Ensimmäisessä vähemmän esteitä ratsastaneiden ryhmässä olivat Heta- MilliVanilli, Erika- PoloPerrier ja Hanna- Irina Toisen ryhmän muodostivat kokeneemmat tytöt Greta-WhinnyBoy, Ingrid- Orlando, Katarina- WalleyLight ja Kata-KaiReelia. Ensimmäisenä päivänä harjoiteltiin lähinnä esteen ylitystä ja tasapainoa ja oikeaa myötäämistä. Ravista ylitettiin in&out-sarjaa, jossa hevoselle tulee useampi hyppy peräjälkeen. Toisena päivänä hypättiin jo laukasta ja harjoiteltiin myös perättäisten esteiden ratsastamista. Huomattiin että vaikeus ei ole esteessä vaan niiden välissä. Mikä on suosikki hevosesi? Pidän kaikista täällä, mutta ehkä Ally ja Vili.

2 Luokka I oli ristikkoluokka jossa estekorkeus oli noin 40 cm ja välissä oli tarkkuustehtävänä ravimaapuomit. Heta ja Hanna ratsastivat radan tarkasti ja puhtaasti, Erikan Pelle kuumeni sen verran että hänen lähestyessää maapuomeja hevonen ryösti laukalle ja yritti harppoa puomit laukassa. Tästä annettiin 4 virhepistettä. Muut esteet sujuivat parilta virheettä. Luokka II oli 70 cm, arvosteluna kuten luokassa I A:0 eli kaikki puhtaan radan suorittaneet voittavat. Esteet olivat liki kaikki maksimissaan ja rataan kuului 8 estettä. Kuva: Greta ja Vili ponnistavat hyppyyn. Lähtö vähän liian kaukaa esteestä, katso miten Vilin takajalat ovat koukistuneet kuin katapultin jouset. Kolmantena päivänä harjoiteltiin esteradan ratsastamista ja kiinnitettiin erityshuomiota oikeiden teiden seuraamiseen. Hevosista varskinkin Vertti ja Milli olivat ensimmäisenä päivänä varsin kuumina, mutta tasaantuivat kurssin edetessä. Vanha kilparatsu Pelle taas oli välillä kuin hellankoukku kun sen kilpailuvaistot heräsivät esteiden alkaessa tulla peräjälkeen. Rohkeasti Erika kuitenkin ratsasti Pelleä, vaikka välillä vauhtia pääsi kertymään yli nopeusrajoitusten. Vilillä oli tasaisen hauskaa läpi kurssin ja se varsinkin onnistuneen esteen ylityksen jälkeen keikutteli päätään ja teki pieniä pukkihyppyjä, joka ei Gretasta välttämättä tuntunut niin hauskalta kuin Vilistä. Kokeneiden kisaratsutsujen Allyn ja Ressun ratsastajat saivat ne pysymään rauhallisina läpi kurssin taitavalla ratsastuksellaan. Myös nämä kaksi ovat sellaisia, että jos kierrokset pääsevät nousemaan niin sitten on oksat pois. Kuumenemisen varominen ehkä toisaalta näkyi hieman välistä pienenä alitempona. Kuva: suoritusten analysointia videolta. Kuvassa vasemmalta Juuli, Hanna, Erika ja Heta Kaikki II-ryhmän tytöt ratsastivat puhtaan radan. Tosin Vili aiheutti hieman jännitystä verryttelyssä. Ne jotka olivat seuraamassa koulukilpailuja, muistavat kuinka Vili jännitti kilpailutilannetta. Sehän näistä hevosista ainoana ei ole oikeasti kilpaillut koskaan. Niinpä se nytkin kielteli verryttelyssä kun jännitys tuntui kintereissä, ja taisi Gretakin jännittää aikalailla. Mutta varsinaisen suoritusvuoron koittaessa Greta ja Vili tsemppasivat ja tekivät hienon radan puhtaasti. Vilillähän on erinomaiset lahjat estehevoseksi ja sen hypyt ovat parhaimmillaan suuria ja ilmavia (kts vaikka kuvaa) II-ryhmän ratsastajat ovat kaikki sillä tasolla että voisivat taitojensa puolesta aloittaa aluetasolla kilpailemisen. Kurssia näin opettajan näkövinkkelistä oli hyville ja motivoituneille ratsastajille oikein kiva pitää. Kaikki tekivät koko ajan parhaansa ja menivät eteenpäin, mikä on paras kiitos opettajalle Kuva: kilpailuja seurasi runsas yleisö Neljäntenä päivänä oli sitten kilpailujen vuoro ja ratsukoiden määrä näyttää mitä on opittu. Se tehtiin oikeiden kilpailujen omaisesti ja alkoi ratsastajien tutustumisella rataan jalan. Ainoa toivomisen vara jäi siitä, että yllättävän vähän oli innokkaita seuraajia kurssille. Hyvää mallia näyttivät kokeneemmat II-ryhmän tytöt, jotka joka päivä seurasivat myös helpomman ryhmän ratsastukset. Missä olivat kaikki ne, jotka ovat toivoneet enemmän esteitä tunneilla. Katsomalla voi oppia myös paljon. Ja kurssien seuraaminen on ilmaista oppia.

3 Malmgårdin kartanolle ratsuhevosia Maneesimme käyttöaste entisestään kasvaa kun lähistölle tulee lisää hevosia. Parin kilometrin päässä olevalle Malmgårdin kartanolle on kunnostettu vanhaan talliin tilava ja viihtyisä talli kuudelle hevoselle. Talliin tulee talon omien hevosten lisäksi muutama hoitohevonen. Lisäksi tallin asukkaisiin kuuluu pari vuohta. Hevoset järjestykseen, tuumaa Justus Ensimmäisenä kaikkia tallille tulijoita tervehtii iloisesti pieni mustavalkoinen väkkärä, joka pomppiessaan huolehtii ettei tarvitse enää niin varoa puhtaita housuja. Justus on talli-koirana yleinen JackRussel terrieri. Vain porkkanakauppias ja Joulupukki sitä epäilyttää, ja ne se pyrkii ajamaan pois ärhäkkäästi tontilta. Onneksi Joulu on vain kerran vuodessa, ja porkkanakauppiaskin on harventanut käyntejään Justus on 9-vuotias vaikka moni luulee sitä pennuksi, ja omaa vahvan tallikoirataustan. Sen äiti oli kouluratsastaja Kiki Nybergin koira ja isä hevoskauppias Jukka Rantasen russeli. Justuksen mielestä hevoset on tyhmiä pitkäpäitä, joita sen pitää vahtia ja pitää kurissa. Tallissa ovea kolaava hevonenkin saa nopeasti huomautuksen, yllättävän korkealle hyppäävä Justus ylttää näykkäämään hitaampaa hevostea alahuulesta. Usein se myös istuu keskellä kenttää ja seuraa tunnin kulkua. Justus vahtii tarkasti myös parasta kaveriaan 7- vuotiasta Julle-poikaa, jonka se saattaa koulutaksille aamuisin. Istuu tienposkessa niin kauan kunnes taksi häipyy näkymättömiin poika mukanaan, nousee sitten ylös, venyttelee ja jolkottelee sitten hissukseen kotiin. Taas on yksi päivä saatu alkuun. Teoriassa helppoa: Pohkeenväistö Pohkeenväistö, avoväistö, sulkuväistö. Termejä riittää. Perustunneilla harjoitellaan pääasiassa kahta ensimmäistä, sulkuväistöä mennään kokeneempien kanssa. Käymme tässä nyt läpi pohkeenväistön teoriassa ja seuraavassa kuussa avoväistön. Pohkeenväistössä hevonen on kropastaan ja kaulastaan suora (pitkän sivun suuntainen), asetus poispäin väistön suunnasta (hevonen ei saa kallistella päätään eikä kaula taipua), hevosen sisäjalkojen tulee väistössä astua eteen ja ristiin ulkojalan kanssa. Helpointa väistön harjoittelu on keskeltä uralle päin, ura vetää hevosta jo sinällään puoleensa ja pitkän sivun seinä/aita avulla voi verrata suoruutta. Ratsastaja aloittaa väistön suoristamalla hevosen ja valmistelemalla puolipidätteen avulla hevosen. Hevosen etuosa vie liikettä, ulko-ohjalla säädetään tempoa ja pidetään kaula suorana. Sisäohja asettaa hevosta, mutta tuntuma pidetään kevyenä. Ratsastaja istuu keskellä hevosta suorana. Väistättävä- eli sisäpohje vain hieman satulavyön takana väistättää hevosta. Pohje ei saa jäädä puristamaan hevosta. Paine hellitetään kun hevonen väistää ja liikkeen mukaisesti painetta säädellään. Hevonen väistää pois paineen alta ja jos pohje siitä huolimatta koko ajan puristaa, hevonen pian toteaa homman turhaksi ja lakkaa väistämästä. Ulkopohje on normaalipaikallaan, huolehtii eteenpäin ratsastuksesta sekä hevosen suorana pysymisestä yhdessä ulko-ohjan kanssa. Katseella on tärkeä merkitys tässäkin, katso lopetuspisteeseen jotta väistön linja säilyy. Tavallisimmat virheet: Hevonen ei väistä, kävelee vain ehkä kiihdyttäen eteenpäin. - Väistössä hevosen pitää totella puolipidätteitä, eli se ei saa väistää pohjetta kiihdyttämällä alta. Varmista että hevonen tottelee pidätettä, pysäytä se ja yritä vaikka paikaltaan saada hevonen väistämään sivuttain pohjettasi. Palkitse yksikin askel alkuun. Muista kiittää heti ja aina kun vähänkään hevonen tekee mitä haluat. Ratsastaja taivuttaa kaulan mutkalle, ja hevonen kulkee ulkolapa edellä. - Ohjalla ei voi väistättää hevosta, suorista se ensin ratsastamalla eteen. Tarkista että ulkoapusi. Hevonen väistää takaosa edellä. - Tämä on pahempi virhe kuin se, että etuosa edistää hieman. Tarkista että sisäpohkeesi ei ole liian takana ja muista säädellä painetta. Ulko-ohja voi tarvittaessa johtaa etuosaa väistön suuntaan.

4 Ratsastaja kallistuu sisäänpäin saadakseen voimaa väistävään pohkeeseen, sisäjalka nousee liian ylös ja taakse kantapää jopa hipoen satulahuopaa. - Muista että kyse ei ole voimasta vaan päinvastoin siitä miten pienellä merkillä saatkaan hevosen väistämään. Ravissa pohkeenväistö on teknisesti hevoselle helpompaa kuin käynnissä. Ravi on kaksitahtinen liike kun taas käynti nelitahtinen. Mutta ratsastajalle käynti usein tuntuu helpommalle, koska siinä ehtii paremmin reagoimaan tapahtumiin ja istunnan ja apujen käyttö on helpompaa tasaisessa käynnissä. Miksi pohkeenväistöä tehdään: - hevoselle se on irrottava liike, sen tasapaino ja joustavuus kehittyy. Lisäksi ratsastajan pohkeen väistäminen on hevosen perusasioita jotta ratsastaminen onnistuu ylipäätään. - Ratsastaja taas oppii apujen yhteisvaikutusta ja koordinaatiota. Kuukauden hevonen Kuukauden hevonen: Espen Perrier syntynyt , ori isä Fair Play, emä Puck Perrier, emänisä Freir Espen Perrier eli Eppu on väriltään musta ja ilman mitään merkkejä. Nuori ori on luonteeltaan kiltti ja seurallinen. Se on kasvanut mukavasti ja terveenä pysyen. Se liikkuu keveästi ja esittää mielellään liitoravia, myös laukka sujuu siltä tasapainoisesti pienelläkin ympyrällä. Se myös pitää irtohypytyksestä ja kehottamatta loikkii estettä itsekseen. Sen tausta huomioiden ja tämän hetken liikkeellä, on oletettavaa että kouluratsun ura todennäköisin. Eppua onkin havitellut jo muutama kouluratsastaja, mutta katsotaan nyt ja annetaan pojun kasvaa. on Kuva: Eppu tammikuussa 2007 Yläkuva Eppu tammikuu 2007 ja alakuva Eppu kesäkuussa 2005 ruskeassa varsakarvassaan Lukijakysely Tiedotteemme kolmas julkaisuvuosi on aluillaan. Kerro mielipiteesi ja anna ehdotuksia mitä haluaisit siinä olevan. Vastanneiden kesken arvomme 20 euron lahjakortin Agro -HG:n hevostarvikeliikkeeseen Porvoossa. Kyselylomake ohessa. Voit lähettää vastaukset myös epostilla info@perriertalli.fi. Terveisin PERRIER-TALLIN TIEDOTTEEN

5 LUKIJAKYSELY 2007 Luen tiedotetta ottamalla paperikopion tallilta Luen tiedotetta netistä M ielestäni tiedote on (ast. 1-5) tylsä erinomainen Parhaita juttuja on: Mitä toivoisin tiedotteeseen: Haluaisin tiedotteen suoraan sähköpostilla, osoitteeni: Osallistun arvontaan, joka suoritetaan Nimi: Puhelin: Voittaja julkaistaan helmikuun tiedotteessa.

JA KOIVUESTE LAUKASSA

JA KOIVUESTE LAUKASSA Tehtävä 1. PORTAAT A YLÖS KENTÄLTÄ JA KOIVUESTE LAUKASSA Ratsukko kiipeää portaiden tasot I ja II käynnissä, kääntyy ja palaa käynnissä kentälle (A). Ratsukko hyppää portaat ylös kentältä laukassa ja kiertää

Lisätiedot

KÜR-KOULUTUS. Anne-Mari Pekonen

KÜR-KOULUTUS. Anne-Mari Pekonen KÜR-KOULUTUS Anne-Mari Pekonen KÜR HISTORIAA Hevosen koulutuksen eteneminen TEKNINEN SUORITUS - Pisteet määräytyvät ainoastaan suoritettujen pakollisten liikkeiden teknisten suoritusten laadusta. - Tuomari

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Kesätunnit Tuntien kuvaukset ja hinnat:

Kesätunnit Tuntien kuvaukset ja hinnat: Kesätunnit 2016 Vko 29, 18-22.7.2016 klo 11-14 --- ponikurssi ponikurssi ponikurssi --- klo 17-18 yleistunti yleistunti yleistunti yleistunti --- klo 18-19 koulukurssi / täynnä koulukurssi / täynnä koulukurssi

Lisätiedot

ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet

ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet Luonnossa hevonen liikkuu etupainoisesti Ratsastettaessa pyritään siirtämään painoa enemmän hevosen takaosalle, lisäksi hevosta kootaan ja sillä on ratsastajan paino

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen?

Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen? Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen? Assosiatiivinen oppiminen Eläin muodostaa assosiaation kahden tai useamman asian välille Oppimista tapahtuu koko ajan, ei voi kytkeä pois

Lisätiedot

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE RAKENNE & ASKELLAJIARVOSTELU 3-vuotiaat 3-vuotiaiden rakenne- ja askellajiarvostelu suoritetaan samanaikaisesti. Hevoselle annetaan

Lisätiedot

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Ratsastajainliiton Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry:n koulutusvaliokunta 2014 Askellajiratsastusmerkki täydentää SRL:n valikoimaa

Lisätiedot

WORKING EQUITATION KILPAILUSÄÄNNÖT TASOLUOKITUS

WORKING EQUITATION KILPAILUSÄÄNNÖT TASOLUOKITUS / WORKNG EQUTATON KLPALUSÄÄNNÖT TASOLUOKTUS SUOMEN VERSO Wefi Ry Versio.0 www.wefi.fi / JOHDANTO & YLESTÄ Luokkajako Taso - Tutustumisluokka Osa-alueet Taso - harraste Osa-alueet Taso - vaativa Osa-alueet

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kisan päivämäärä & kellonaika:

Kisan päivämäärä & kellonaika: ESTEKISA Kisan päivämäärä & kellonaika: Ilmoittautumisohjeet: Kisaan voivat osallistua kaikki korkeintaan 18-vuotiaat ratsastajat, joilla ei ole sijoituksia aluetason este- tai kenttäratsastuskisoista.

Lisätiedot

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman SRL Urheiluseminaari Håkan Wahlman Muodon vaikutus ratsastettavuuteen. Ratsastettavuuden vaikutus muotoon. Mitkä asiat vaikuttavat? Mihin asioihin voi vaikuttaa? Mikä muoto? Hevosen käyttötarkoitus määrää

Lisätiedot

Halloween kouluratsastuskilpailu

Halloween kouluratsastuskilpailu Oulunsalon Ratsastajat ry. OUSA Cup 2017 koulu, 4. osakilpailu 1.tason harjoitustasonkouluratsastuskilpailut Tuomari: Petri Lopakka Kilpailujen johtaja: Jaana Karjalainen, Linda Ervasti ja Tuija Halloween

Lisätiedot

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2013 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4

Lisätiedot

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2016 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kouluratsastus, kuin balettia yhdessä

Kouluratsastus, kuin balettia yhdessä Kouluratsastus, kuin balettia yhdessä Kouluratsastus on kaiken ratsastuksen perusta. Klassinen kouluratsastustaito on osa ratsuväen historiaa. Kouluratsastusta voisi verrata klassiseen balettiin. Hevonen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

V toimeenpantavia ratsastuskilpailulta koskevat määräykset.

V toimeenpantavia ratsastuskilpailulta koskevat määräykset. V. 1929 toimeenpantavia ratsastuskilpailulta koskevat määräykset. Laukkakilpailut. a) Kilpailuista on mikäli mahdollista puolet oleva estelaukkakilpailuita. b) Korkeintaan kolmasosa kilpailuista on merkittävä

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

SUOMENHEVOSTAMMAN KANTAKIRJAUS RATSUSUUNNALLE

SUOMENHEVOSTAMMAN KANTAKIRJAUS RATSUSUUNNALLE SUOMENHEVOSTAMMAN KANTAKIRJAUS RATSUSUUNNALLE 1. Kantakirjauksen tavoitteet ja merkitys Jokaisella hevosrodulla on oma kantakirja, jossa määritetään jalostustavoitteet sekä menetelmät, joiden avulla tavoitteisiin

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET 1 JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET Eri lähteistä koonnut ja suunnitellut Ari Hakahuhta JäPS P96 Näitä harjoituksia kootessani olen käyttänyt mm. JäPSin valmentajakerhon antia (kiitos Mikko Eskelinen, Jaakko

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia Teivo

SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia Teivo SUOMENHEVOSRATSU Työryhmän linjauksia 9.5.2015 Teivo ORIIDEN ARVOSTELU JA PALKITSEMINEN Perusvaatimukset oriin tulee olla merkitty suomenhevosten rekisteriin oriin tulee olla vähintään 4 vuotias Kilpailutulosvaatimukset

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu):

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu): Testistö Taru Hockey Seuran eri ikäluokkien joukkueet tekevät jääkauden ja niin sanotun oheisharjoittelukauden aikana seuran edellyttämät testit. Testien tarkoituksena on antaa pelaajille motivoivaa tietoa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79 TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Iloisia harjoitteluhetkiä!

Iloisia harjoitteluhetkiä! Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT VI. Lännenratsastus RATAPIIRROKSET. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, SLU

KILPAILUSÄÄNNÖT VI. Lännenratsastus RATAPIIRROKSET. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, SLU KILPAILUSÄÄNNÖT VI Lännenratsastus RATAPIIRROKSET Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4 1. Spinin

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä PIHMSURKK Musiikin rakenne: Intro,,, välike,,, välike,,, outro Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua, vaan antaa

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 3. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason rataharjoitukset 16.9.2017 Kisainfo 16.9.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely tapahtuu

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua. ii. Etor PL. isä: Sapnas LT. emä: Akacija LT. ee. Alyva

Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua. ii. Etor PL. isä: Sapnas LT. emä: Akacija LT. ee. Alyva Ametistas LT ruuna Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua Rotu: Arabialainen täysverinen Hintaluokka: 5 000-7 999 e Omistaja: Miia Hämäläinen Puhelin: 050 5918209 E-mail: miia.h.hamalainen@luukku.com

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,

Lisätiedot

Liike Arvostelu Pisteet Huom. 1. A X XCM. taivutus, eteenpäinpyrkimys, säännöllisyys. Siirtymiset, taivutus, seisonta, peruutus, säännöllisyys

Liike Arvostelu Pisteet Huom. 1. A X XCM. taivutus, eteenpäinpyrkimys, säännöllisyys. Siirtymiset, taivutus, seisonta, peruutus, säännöllisyys 42 OULUOEOHJELMA FEI N:o 7 VAIEA 23.01.1999 M Radalle harjoitusravissa Ajolinjan suoruus, Seisonta, kuolaintuki 2. MRV Siirtyminen, lisäys uvion oikea suoritus, taivutus, eteenpäinpyrkimys, 3. AF F FBM

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Paritekniikat Sanbon kumite

Paritekniikat Sanbon kumite Paritekniikat Sanbon kumite Sanbon kumitet ovat ensimmäiset paritekniikat, joissa aloitetaan tärkeimpien wadoryu periaatteiden harjoittelu. Näistä voidaan mainita mm. Nagasu, Inasu, Noru. Yleisesti nämä

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot

Liike Sarjat Toistot 1 Liike Sarjat Toistot A1 Kyykky tuettuna 3 12 15 A2 Lantionnosto 3 12 15 B1 Punnerrus kädet korokkeella 3 12 15 B2 Kulmasoutu yhdellä kädellä 3 12 15 C Kuppi-keskivartalopito 3 30 45 sekuntia Näin treeni

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

ASKEL PORTAISIIN PÄIN!

ASKEL PORTAISIIN PÄIN! ASKEL PORTAISIIN PÄIN! Porraskävely on tehokasta arkiliikuntaa. Se ei maksa mitään, ei vaadi varusteita ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Porraskävely aktivoi pakara- ja alaraajojen lihaksia sekä

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Moi! 8.7.2011 Perjantai

Moi! 8.7.2011 Perjantai 8.7.2011 Perjantai Moi! Se on kuulkaa viimeinen leiripäivä nyt! Tänään kurssit kokoontuvat viimeistä kertaa ja tavarat laitetaan kasaan. Muistakaa kiittää kouluttajia ja etenkin keittäjiä muita toimihenkilöitä

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

Seura Talent Osaamistavoi1eet

Seura Talent Osaamistavoi1eet Seura Talent Osaamistavoi1eet Termit Perus3edot Perustaidot - Ratsastuskentän,et - Perusistunta ja perusavut - Kevyt istunta, esteistunta - Hallitsee eri askellajit, pysähtymisen ja kääntämisen - Ratsastaminen

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

SUOMALAISEN LÄMMINVERISEN RATSUHEVOSEN (FWB) JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMALAISEN LÄMMINVERISEN RATSUHEVOSEN (FWB) JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut 31.7.2015 2015 SUOMALAISEN LÄMMINVERISEN RATSUHEVOSEN (FWB) JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomalainen lämminverinen ratsuhevonen (FWB) Suomalainen lämminverinen ratsuhevonen

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1

Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1 Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1 HUOM! NÄMÄ SÄÄNNÖT EIVÄT OLE VOIMASSA TOTTELEVAISUUSKOKEIDEN KV-SÄÄNNÖT 1- JA 2-LUOKKA Tottelevaisuuskokeissa on useassa FCI-maassa otettu käyttöön uudet

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008)

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) Kiitos, että olette päättänyt osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään nivelrikkovaivaisten koirien

Lisätiedot

Suomenhevosten askelja hyppyominaisuuksien periytyvyys. Suomenhevosten jalostuspäivät 10.2.2016 Aino Aminoff

Suomenhevosten askelja hyppyominaisuuksien periytyvyys. Suomenhevosten jalostuspäivät 10.2.2016 Aino Aminoff Suomenhevosten askelja hyppyominaisuuksien periytyvyys Suomenhevosten jalostuspäivät 10.2.2016 Aino Aminoff Suomenhevosten laatuarvostelu Suomenhevosten laatuarvostelu on 3-5 v. suomenhevosille suunnattu

Lisätiedot

ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin

ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin ASEMAOHJELMA 1 Ohjelma on asemaohjelma, jonka tavoitteena on harjoituttaa joukkuevoimistelun avainliikkeitä. Ohjelma vapaasti muokattavissa. Voit noudattaa ohjeita ja video mallia tai sommitella musiikkiin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki

Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki 1 Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmän taustalla on kehittää voimistelun laatua sekä tarvittavia ominaisuuksia: kehon hallintavoimaa, ryhtiä, liikkuvuutta, koordinaatiota

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot