Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 36 Joulukuu 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 36 Joulukuu 2010"

Transkriptio

1 Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 36 Joulukuu

2 Pääkirjoitus Taustalla soi joululauluja. Olen soitellut niitä jo marraskuun puolivälistä alkaen. Tietokoneen kovalevyllä on muutama sata joululaulua ja ne saavat soida aamusta iltaan. Ikkunasta näkyy kuinka ulkona satelee hiljalleen lunta jo ennestään valkeaan maahan. Kaunis joulukuun alun perjantaipäivä on kohta puolivälissä. Eilen oli taas vapaapäivä, sillä käyn töissä enää parina päivänä viikossa. Aamupäivällä olin petankkihallilla lähes neljä tuntia. Iltapäivällä kävin hiihtämässä, lueskelin päivän lehdet ja lepäsin joululauluja kuunnellen. Kuudelta palasin petankkihallille ja pelasin kolme harjoituspeliä. Sieltä tultuani katselin vielä Elisabeth Georgen kirjoista tehdyn sarjan Komisario Lynley yhden jakson ennen nukkumaan menoa. Tänään aloitin tämän lehden kokoamisen. Suurimman osan jutuista olin kirjoittanut jo loppukesällä ja syksyn alussa, joten lehti valmistuu nopeasti. Ennen lehden lähettämistä se pitää saada paperille, nitoa ja laittaa kuoriin sekä tulostaa ja liimata osoitelaput ja lisätä postimerkit sekä lopuksi viedä kirjeet postiin, joten ihan heti eivät lehdet lähde matkalle. Ensi kesänä tehdään matka Karjalan Kannakselle Matkalle lähdetään Turusta lauantaiaamuna noin kello 4. Ensimmäisenä päivänä käydään Äyräpäässä, jossa asuivat Mikko Kalmin pojat Tuomas ja Ville Kalmi perheineen 1900-luvun alkupuolella. Ville muutti perheineen ennen vapaussotaa itään päin, mutta Tuomas jäi Kaukilan kylään, jonne raivasi maatilan ja rakensi perheelleen talon. Vaikka tämä talo poltettiin talvisodan aikana ja uusi talo jatkosodan lopussa, niin paikalla näkyy vielä asumisen jälkiä, joten sielläkin on tarkoitus käydä, vaikka autotieltä on käveltävä pari kilometriä metsätietä pitkin. Yöpaikkana on motelli Vanha Navetta Muolaan Kuusaassa. Sunnuntaiaamuna lähdetään kohti Rautua, Pyhäjärveä, Kivennapaa ja Terijokea. Tarkat matkareitit selviävät, kun tiedetään lähtijät ja heidän kiinnostuksen kohteensa. Vaikka tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet tulevat vasta kevään lehdessä, niin kiinnostuneet voisivat laittaa minulle jo nyt ennakkotiedon mahdollisesta mukaantulostaan ja esittää toiveita matkan kohteista. Itse kävin viime kesänä Äyräpäässä matkalla, jossa oli kaksi bussillista sieltä evakkoon lähteneitä ja heidän jälkeläisiään. Kahden päivän matka alkoi Lahdesta ja yö oltiin Kuusaassa. Ensimmäisenä päivänä kävelin Saarisen Leenan ja Pekan kanssa Kaukilan tienhaarasta Pölönlinnan mäelle asti. Toisena päivänä ohjelmassa oli Äyräpään kirkon raunioilla pidetty juhlatilaisuus ja kiertoajelu Paakkolassa ja kirkonkylän lähitienoolla. Vaikka osa taloista oli tuhoutunut ja suuri osa oli huonossa kunnossa, niin silti siellä sai hyvän kuvan siitä, millaisessa paikassa ja millaisissa oloissa esivanhemmat olivat asuneet. Hyviä vointeja kaikille Terveisin Tapani Kalmi Rossinkatu 1 A 5, Turku puh: tapani.kalmi@utu.fi Internet: 2

3 Kalmin suvun sukukokous Ruissalossa Kalmin sukuseura järjesti vuosittaisen sukutapahtuman lauantaina Turussa Ruissalossa sijaitsevassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ilmat suosivat jälleen tapahtumaan osallistujia, sillä päivä oli aurinkoinen ja lämpötila hätyytteli hellerajaa. Kokoustilat olivat kuitenkin sopivan viileät, kun ilmastointikin saatiin pelaamaan. Osallistujia oli noin 30 ja heidän joukossa oli myös muutama ensikertalainen, kuten Keravalta saapuneet Kirsi Kalmi-Penttinen ja Seppo Penttinen perheineen. Kuva 1. Anne Miettinen, Nicklas Penttinen, Seppo Penttinen, Kirsti Kalmi-Penttinen, Jessika Penttinen ja Janne Pikkarainen. Vaikka alkamisaika oli vasta kello 13, ensimmäiset vieraat olivat paikalla jo heti kahdentoista jälkeen. Puutarhan portin vieressä oli isoja puita, joiden varjossa oli hyvä odotella uusia tulijoita ja vaihtaa kuulumisia. Ennen ruokailua oli aikaa myös katsella hieman puutarhan kasveja. Yhden paikkeilla olivat kaikki saapuneet ja siirryttiin sisätiloihin. Kasvihuoneiden sisääntuloaulassa olevan Wanhan Tammen 3

4 Kahvilan kokki oli tehnyt maittavaa kinkkukiusausta ja vihersalaattia. Niitä ja kahvia tai teetä nautittiin kahvilan terassilla tai valoisassa kahvilan sisätilassa. Samalla jatkettiin kuulumisten vaihtoa pienemmissä ryhmissä, sillä pöytiin mahtui 4-5 henkeä. Kahden aikaan oli ruokailu ohitse ja siirryttiin kokoustiloihin. Ennen virallista vuosikokousta sukuseuran esimies Tapani Kalmi kertoi Pietari Kalmista ja hänen tutkimusmatkastaan Pohjois- Amerikkaan Matkan ensimmäinen vuosi meni Englannissa, jossa Kalm opiskeli englanninkieltä ja teki yhteistyötä englantilaisten tutkijoiden kanssa. Amerikkaan päästyään Kalm lähti kartoittamaan Pohjois-Amerikan länsiosaa. Hän kulki aluksi Niagaralle, josta teki tarkat kartat ja kuvaukset ensimmäisenä eurooppalaisena. Kalmin tutkimukset julkaistiin amerikkalaisissa lehdissä ja ne saivat välittömästi ansaittua arvostusta tiedepiireissä. Niagaralta Kalm jatkoi syvemmälle Kanadan sisäosiin ennen paluutaan Suomeen. Suomeen saavuttuaan Kalm kirjoitti puhtaaksi matkakertomuksensa, joista julkaistiin kolme ensimmäistä osaa hänen elinaikanaan ja neljäs osa hänen kuolemansa jälkeen. Matkakertomukset hän kirjoitti ruotsiksi, mutta jo 1700-luvulla niitä käännettiin muille kielille. Suomenkielinen versio valmistui kuitenkin vasta 1990-luvulla. Toinen Pietari Kalmiin liittyvä teema, josta Tapani Kalmi kertoi, oli hänen kasvimaansa Turussa. Pietari Kalmin matkan yksi tarkoitus oli tuoda siemeniä ja kasveja ja yrittää saada niitä kasvamaan Suomessa ja Ruotsissa. Kalmilla oli neljä puutarhaa, joista yksi oli joen varressa keskikaupungilla, toinen kirkon takana, kolmas Hirvensalon saaressa ja neljäs Maarian kirkon pappilassa. Osallistujat tekivät innokkaasti kysymyksiä esityksen aikana ja erityisesti Hirvensalossa sijaitsevan Sipsalon puutarhan tilanne synnytti vilkasta keskustelua. Puutarha on tarkoitus säilyttää nykyisessä olomuodossa, sillä siellä on edelleenkin paljon Kalmin Amerikan matkaltaan tuomia kasveja, mm. tuoksuvatukkaa, orapihlajaa ja villiviiniä. Myös Pietari Kalmin sukulaisuussuhteesta nykyisiin Kalmeihin käytiin keskustelua, mutta vanhat asiakirjat osoittavat selvästi, että kyseessä on kaksi täysin erillistä sukua. Kokouspaikka oli Kalmin aikaan vielä kuninkaan omistamaa metsästysmaata, mutta siellä on kuitenkin Pietari Kalmiin liittyviä asioita. Kasvihuoneiden takana kulkeva tie on nimetty Pietari Kalmintieksi. Kuva 2. Tapani Kalmi Pietari Kalmintiellä 4

5 Puutarhasta löytyy muutama Kalmin mukaan nimensä saanut kasvi. Kapealehtikalmian (Kalmia angustifolia) lisäksi sieltä löytyy myös vuorilaakeri eli leveälehtikalmia (Kalmia latifolia). Lisäksi siellä kasvaa Kalminpensaskuisma (Kalm St. Johns wort, Hypericum kalmianum). Kuva 3. Kapealehtikalmia Kuva 3. Leveälehtikalmia Kuva 4. leveälehtikalmia 5

6 Pietari Kalmin vaiheista siirryttiin varsinaiseen vuosikokoukseen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Kinnanen ja sihteeriksi Tapani Kalmi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hilma Kinnanen ja Panu Kalmi. Kokous sujui Antin johdolla nopeasti ja tehokkaasti. Vuosikertomuksen tekstiin tehtiin pieni lisäys sukukirjan kustantamisesta, mutta muuten asiat hyväksyttiin esitetyssä muodossa ja sukuneuvostolle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Sukulehden käytännön toimittamisesta syntyi vilkas keskustelu ja sen tuloksena syntyi päätös siitä, että jatkossa kaikki halukkaat saavat edelleenkin sukulehden paperille painetun version, mutta jos haluaa, niin voi ottaa lehden vain sähköisenä PDF-tiedostona. Tällä tavalla voi säästää paperi-, painatus- ja postituskustannuksia. Mikäli sähköinen lehti riittää, niin laita asiasta tieto Tapani Kalmille ja jatkossa lehti tulee ainoastaan sähköpostiliitteenä tai tietona siitä, missä osoitteessa lehti on luettavissa. Yksi vuosikokouksen vakioaiheita on sukuneuvoston valinta. Asiasta käytiin lyhyt keskustelu, mutta koska uusia ei ehdokkaita tullut, sukuneuvosto jatkaa samalla kokoonpanolla kuin kuluvanakin vuonna. Vajaan tunnin kestäneen kokouksen jälkeen oli aika jatkaa puutarhan katselua. Ihailtuaan riittävästi puutarhan kukkaloistoa, kokousvieraat lähtivät hiljalleen kohti kotejaan. Sitä ennen ehti vielä vaihtaa viimeiset kuulumiset ja ostaa Ruissalon puutarhassa myytävänä olleita taimia ja siemeniä. Sähköinen sukulehti Kuten edellä kerrottiin sukuseuran kokouksessa keskusteltiin sukulehden julkaisutavasta. Vuoden 2010 lehdet laitetaan myös sukuseuran kotisivulle, josta ne ovat jatkossakin luettavissa. Kevään 2010 lehti löytyy osoitteesta ja syksyn 2010 lehti osoitteesta Osoite on kirjoitettava tarkalleen oikeassa muodossa. Ainoa iso kirjain on S sanassa Sukulehti, muut kirjaimet ovat pieniä. Lehteä voi lukea myös suoraan sukuseuran sivun kautta. Linkki on kunkin lehden sisällysluettelon yläpuolella (esim. Sukutiedote 35). On huomattava, että koska lehdissä on kuvia, niiden koko on useita megabittejä, joten kestää jonkin aikaa ennen kuin lehti on latautunut. Erityisesti jos linja on hidas, aikaa voi mennä kymmeniä sekunteja, pahimmillaan ehkä pari minuuttia. 6

7 Mauno Kalmin esivanhemmat Yksi tapa kuvata perhesuhteita on käyttää taulukoita. Yleisimmät taulukot ovat jälkeläistaulukot, joissa lähtöhenkilön jälkeläiset on esitetty kaaviossa ja esipolvitaulukot, jossa esivanhemmat on esitetty kaaviossa. Jälkeläistaulut ovat sikäli ongelmalliset, että niiden muoto ei ole symmetrinen vaan riippuu jälkeläisten määristä. Usean sukupolven esittäminen yhdellä sivulla voi olla hankalaa, jos suvussa on paljon suuria lapsiperheitä. Esipolvitauluissa on kiinteä muoto, mutta kovin montaa sukupolvea on vaikea esittää yhdellä sivulla. Taulukot ovat harvoin kovin moneen sukupolveen asti täydellisiä, sillä täyttämiseen voi tulla esteitä. Täydellisiä tietoja ei ole enää kaikista seurakunnista edes 1700-luvulla. Ainakin Karjalan seurakuntien kirkonkirjoja on hävinnyt sodissa ja tulipaloissa. Ennen 1700-lukua vain joidenkin henkilöiden tiedot ovat tallessa. Näihin kuuluvat esimerkiksi talojen isännät, joiden tiedot on kirjattu erilaisiin maakirjoihin. Vanhoissa 1600-luvun henkikirjoissakin on lähinnä isäntien tietoja. Toinen syy aukkoihin ovat aviottomat lapset. Kirkonkirjoihin ei yleensä ole merkitty aviottoman lapsen isää. Joissakin tapauksissa nimi on mahdollista löytää tuomiokirjoista tai perukirjojen tiedoista, mutta niiden tutkiminen on todella hankalaa ja vie valtavasti aikaa. Alla olevassa taulukossa on Mauno Kalmin ja hänen sisarustensa kolmen edellisen sukupolven tiedot. Seuraavalla sivulla on hänen äidinäitinsä Hetti Järveläisen esivanhempitaulu. Mauno Tapani Kalmi, Maanviljelijä s Muolaa, Kaukila k Lahti Tuomas Kalmi, Metsätyönjohtaja s Muolaa, Lavola k Äyräpää, Kaukila Anna Helena Kalmi (s. Vanhanen) s Muolaa, Paakkola k Lammi Mikko Kalmi, Maanviljelijä s Muolaa, Kuusa k Äyräpää, Kaukila Eeva Kalmi (s. Sarvi), Emäntä oo s Heinjoki, Heikurila k Muolaa, Kaukila Matti Vanhanen, Maanviljelijä s Muolaa k Äyräpää Hedvig "Hetti" Järveläinen, Emäntä, oo s Heinjoki, Rättölä k Äyräpää, Paakkola Tuomas Kalmi s Muolaa, Koprala k Muolaa, Määttälä Hedvig (Hetti) Tonder, oo s Muolaa, Koirala k Heinjoki, Rättölä Matti Sarvi s Muolaa, Heikurila k Heinjoki, Koprala Helena Hallenberg, oo s Muolaa, Kääntymä k Muolaa, Heikurila Antti Vanhanen, Isäntä s Muolaa, Paakkola k Muolaa, Paakkola Katariina Markus, Emäntä s Heinjoki k Heinjoki, Rättölä Ville Järveläinen, lampuoti s Muolaa, Lattula k Muolaa, Paakkola Maria Järveläinen (s. Purtsi), oo s Muolaa, k Muolaa, Paakkola 7 Esipolvikaavio: Hedvig "Hetti" Järveläinen

8 II sukupolvi III sukupolvi IV sukupolvi V sukupolvi VI sukupolvi katso Isänisä: Isä: Tahvo Järveläinen s Muolaa, Ville Järveläinen, Lattula lampuoti k s Muolaa, Lattula k Muolaa, Paakkola Yrjänä Järveläinen, Maanviljelijä s Muolaa, Lattula k Muolaa, Lattula Mikko Järveläinen, Maanviljelijä s Muolaa, Lattula k Muolaa, Lattula Helena Virolainen s Muolaa, Telkkälä k Muolaa, Lattula Matti Mona, Valpuri Moona, Maanviljelijä Emäntä, oo s Muolaa, Leirilä k Muolaa, Lattula s Muolaa, Nurmi k Muolaa, Leirilä Anna Paajanen s Muolaa k Muolaa, Leirilä Mikko Järveläinen, Isäntä, s Muolaa, Yksjärvi, k Muolaa, Lattula Margareta Mikontr. Pohjalainen, oo , s Muolaa, Kuusa, k Muolaa, Lattula Yrjänä Virolainen, Isäntä, s Muolaa, Telkkälä, k Muolaa, Telkkälä Anna Virolainen Juho Mona, s Muolaa Maria Jauhiainen, s Muolaa 1* Lähtöhenkilö: Hedvig "Hetti" Järveläinen, Emäntä, oo s Heinjoki, Rättölä k Äyräpää, Paakkola Isänäiti: Maria Järveläinen (s. Lehtonen), oo s Heinjoki, Ristseppälä k Muolaa, Lattula Äidinisä: Ei tiedossa Kirkonkirjoissa (lastenkirja) merkintä Beata Purtsi s oakta barn Maria Isän nimeä ei mainittu Lasse Lehtonen Tuomas Lehtonen s Muolaa k Heinjoki, Helena Hyytiäinen Ristseppälä Valpuri Lemmetty s Muolaa k Heinjoki, Ristseppälä Yrjö Lemmitty Isäntä s k Heinjoki, Ristseppälä Anna Ristseppä (Seppä) Antti Seppä s Heinjoki, Ristseppälä k Heinjoki, Ristseppälä Riitta Kauranen 1* Mikko Järveläinen * Matti Kuhanen Antti Mikonpoika Järveläinen s Muolaa k Muolaa, Yksjärvi Anna Yrjänäntytär Karhu s Muolaa, k Muolaa Yrjö Kuhanen s k Muolaa, Harvola Äiti: Maria Järveläinen (s. Purtsi), oo s Muolaa, Äidinäiti: k Muolaa, Beata Purtsi Paakkola s Muolaa, k Muolaa,,, Matti Purtzi, Isäntä s Muolaa, k Muolaa, Maria Virolainen, oo s k Muolaa, Juho Purtzi s Muolaa, k Muolaa, Riitta Kuhanen s Muolaa k Muolaa, Heikki Purtzi s Helena Susi s Matti Kuhanen, s Muolaa, k Muolaa, Harvola Maria Antintr. Tonder, oo , s Muolaa, k Muolaa, Harvola 2* 8

9 Ville Kalmin ( ) perukirja Ville (Wilhelm) Kalmi oli Tuomas Kalmin ( ) ja Anna Nuijan ( ) kolmas lapsi ja kuului Tuomas Juhonpojan sukuhaaraan. Hän asui perheineen Heinjoen Lillperossa. Hän oli naimisissa Helena Paakkasen (s. 1830) kanssa. Heillä oli neljä lasta, joista kolme kuoli vauvaiässä ja vain tytär Eeva ( ) eli aikuisikään asti. Helena sai lisäksi Villen kuoleman jälkeen vuonna 1871 pojan, joka sai nimen Wilhelm. Historiakirjassa UK35-36 vuosien Heinjoen perukirjojen joukossa on Ville Kalmin perukirja vuodelta 1873, jolloin tytär Eeva Kalmi täytti 18 vuotta. Perukirja on osittain lukukelvoton, mutta siitä saa kuitenkin käsityksen siitä minkälaisia perukirjat olivat tuohon aikaan. Vaikka tämä perukirja oli vielä ruotsinkielinen, niin osa perukirjoista oli jo tähän aikaan suomenkielisiä. Ohessa olevassa perukirjassa näkyy kuinka tarkkaan pesän tavarat on luetteloitu. Esimerkiksi kaksi paria kahvikuppeja, arvo 40 penniä. 9

10 10

11 Kalmin sukuseuran toimintakertomus vuodelta 2009 Kalmin sukuseura perustettiin Turussa, joten kyseessä oli seuran seitsemästoista kokonainen toimintavuosi. Vuosittainen sukutapahtuma, jonka yhteydessä oli virallinen vuosikokous, oli laivaristeily Turusta Tukholmaan, jossa käytiin Ritarihuoneella. Vuosikokouksessa valittiin sukuneuvostoon vuodeksi 2010 Anna Kalmi, Heikki Kalmi, Mika Kalmi, Petri Kalmi, Tapani Kalmi, Tuomas Kalmi, Tuula Kalmi, Antti Kinnanen, Krisse Sjölund ja Jorma Virtanen. Vuoden 2010 tilien tarkastajiksi valittiin Leena ja Pekka Saarinen sekä varalle Marja-Kaarina ja Ryuji Ikeda. Sukuneuvoston toimihenkilöt olivat toimintavuotena puheenjohtaja Tapani Kalmi, varapuheenjohtaja Tuula Kalmi, sihteeri Krisse Sjölund ja rahastonhoitaja Anna Kalmi. Sukuneuvosto kokoontui kerran. Maaliskuussa 2009 valmistui Tapani Kalmin kirjoittama sukukirja Skalm-Kalm-Kalmi, Hansakaudelta 2000-luvulle. Sukuseura toimi kirjan kustantajana. Kirja jaettiin ilmaiseksi niihin talouksiin, joissa oli vähintään viisi vuotta sukuseuran jäsenmaksun maksanut henkilö. Suvun jäsenille tehtiin toimintavuotena kaksi sukutiedotetta. Kalmin sukuseuran toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toimintavuoden aikana pyritään etsimään lisää suvun jäseniä ja saattamaan heidät mukaan suvun toimintaan. Suvun tutkimusta jatketaan kolmella eri tasolla. Ensisijaisena tavoitteena on saada tiedot kaikista nykyisin elävistä suvun jäsenistä. Toinen tavoite on tarkentaa luvuilla eläneiden esiisien tietoja. Kolmas tavoite on etsiä yhteyksiä luvuilla eläneisiin Skalm-suvun jäseniin. Vaikka sukukirja on jo tehty, suvun historiasta löytyy edelleen paljon uutta tietoa ja myös sellaista tietoa, jota ei sukukirjaan laitettu. Jatkossa näitä tietoja kerrotaan sukulehdessä. Tiedottaminen ja yhteydenpito hoidetaan kirjeitse ja kokouksissa. Myös sukulehden tekoa jatketaan vastaavasti kuin vuonna edellisinäkin vuosina. Tarkoitusta varten ylläpidetään ja täydennetään osoiteluetteloa. Toimintavuotena järjestetään kesällä sukutapahtuma, jonka yhteydessä pidetään vuosikokous. Kalmin sukuseuran talousarvio vuodelle 2011 Varsinaisen toiminnan kulut Varainhankinta Kokoukset 160,- Jäsenmaksutuotot 500,- Tutkimus 160,- Kirjamyynti 150,- Postitus ja tiedotus 250, Muut kulut 80,- Yhteensä 650, Yhteensä 650,- 11

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 39 Kesäkuu 2012

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 39 Kesäkuu 2012 Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 39 Kesäkuu 2012 1 Lisääntynyt vapaa-aika näkyy hyvin petankkiharrastuksessa. Nyt on ollut aikaa harjoitella ja sen kautta tuloksiakin alkaa tulla. Talvella voitin Länsi-Suomen

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010 Vesteristen sukukokous 19-20.6.2010 Helsingissä The meeting of the Family Society in 2010 was held in Helsinki the 19 th and 20 th of June. Kuvat, photos: Jorma A. Vesterinen Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 35 Toukokuu 2010

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 35 Toukokuu 2010 Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 35 Toukokuu 2010 Espanjan talous romahtaa yhtä pahasti, niin eurooppalaisen yhteisvaluutan tulevaisuus voi olla synkkä. Elämässä on onneksi paljon iloisiakin asioita. Kunnon

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 38 Joulukuu 2011

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 38 Joulukuu 2011 Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 38 Joulukuu 2011 1 ongelmia Euroopan taloudessa. Ongelmat heijastuvat myös Suomeen ja suunnitellut lisäparannukset sosiaalipuolella jäävät helposti taas tekemättä. Toivottavasti

Lisätiedot

Kalmin Sukuseura. Sukutiedote n:o 47 Kesäkuu 2018 koti.mbnet.fi/tkalmi/kalmi/lehti/sukulehti47k18.pdf

Kalmin Sukuseura. Sukutiedote n:o 47 Kesäkuu 2018 koti.mbnet.fi/tkalmi/kalmi/lehti/sukulehti47k18.pdf Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 47 Kesäkuu 2018 koti.mbnet.fi/tkalmi/kalmi/lehti/sukulehti47k18.pdf --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

Sukuviesti 1/2013. Tässä viestissä:

Sukuviesti 1/2013. Tässä viestissä: Sukuviesti 1/2013 Tässä viestissä: Virvon, varvon Sukuseuran uudet kotisivut Matka Karjalaan kesäkuussa 2013 Kirvun sukujen tapaaminen Orimattilassa 20.4.2013 Jäsenmaksu Sukuseuran myyntinurkka ja yhteystiedot

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä PÖYTÄKIRJA Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä 19.6.2010 I Kokoontuminen II Esittely III Ruokailu IV Kokous V Esitelmät VI Yleistä I Kokoontuminen oli Karkkilan kirkon

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Erilaisia tapoja tuottaa sukukirjoja

Erilaisia tapoja tuottaa sukukirjoja Erilaisia tapoja tuottaa sukukirjoja monisteina pieniä määriä muutamasta muutamaan kymmeneen kirjapainossa suuria määriä kymmenistä satoihin valokuvakirjaohjelmalla muutamasta muutamaan kymmeneen Monisteina

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Kalmin Sukuseura. Pääkirjoitus

Kalmin Sukuseura. Pääkirjoitus Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 40 Joulukuu 2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Pääkirjoitus Keväällä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Esko Matinpoika Kalmin sukuhaara

Esko Matinpoika Kalmin sukuhaara Esko Matinpoika Kalmin sukuhaara Matti Juhonpoika Skalmin pojista myös Esko (Eskill) Kalmin jälkeläisistä muutamilla on edelleenkin sukunimenä Kalmi. Esko Kalmilla ja Eva Tuusalla oli kuusi tyttöä ja yksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

Sukuneuvoston kokous

Sukuneuvoston kokous Sukuneuvoston kokous AIKA 9.2.2013 klo 13:00 PAIKKA Pekka Marttusen toimitiloissa, Vinssikatu 1, Lahti Läsnä: Lea Pulkkinen, hallituksen puheenjohtaja Mika Marttunen, varapuheenjohtaja; Anssi Hatakka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin klo 8 20.

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin klo 8 20. Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Sijainti: Turku, Ruissalo Omistaja: Turun yliopisto Aukioloajat: Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan

Lisätiedot

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Matti Lylander Lämsä * 24.6.1790 Sakkola Riiska 8.4.1860 Sakkola Taipale. Paavo * 27.8.1815 do 13.4.1875 Taulu 6. Antti * 7.4.1818 do 29.7.1879 Taulu 9. Anna

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

SUKUSEURA TUO YHTEEN

SUKUSEURA TUO YHTEEN SUKUSEURA TUO YHTEEN Heikkisten perinnepäivä keräsi sukulaisia lähes 400 vuotta suvussa olleelle tilalle. Heikkisten Sukuseuran Kainuun osasto kokoontui 4. elokuuta Moisiovaaran Seppälässä perinnepäivää

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 37 Kesäkuu 2011

Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 37 Kesäkuu 2011 Kalmin Sukuseura Sukutiedote n:o 37 Kesäkuu 2011 1 en ole aiemmin käynyt, vaikka sukukirjaa tehdessäni niissä olevien kylien ja talojen nimet tulivatkin tutuksi. Pääkirjoitus Taustalta kuuluu Simon & Garfunkelin

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779.

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Jäppinen Tuomas 1715 Kaarina 1734 Maria 1735 Helena 1739 Elin 1743 Johannes 1746 Anna 1748 Juho 1749 Taulu 1 Aune 1772 Tuomas 1764 Kaarina 1779 Tuomas

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Kankaantaan kylä. Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola

Kankaantaan kylä. Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola Kankaantaan kylä Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola Kankaantaan kylä Hollolassa on seitsemän kylän ryhmittymä Aikkala Hälvälä Jarvala Nokkola Untila Utula Vesala Vanhimmat

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Taipaleen ortodoksinen seurakunta Seurakunnanvaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/ VIINIJÄRVI. Aika: Tiistaina 23 päivänä toukokuuta 2017

Taipaleen ortodoksinen seurakunta Seurakunnanvaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/ VIINIJÄRVI. Aika: Tiistaina 23 päivänä toukokuuta 2017 1(5) Taipaleen ortodoksinen seurakunta Seurakunnanvaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 83400 VIINIJÄRVI Taipaleen ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuuston kokous Aika: Tiistaina 23 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2008 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Sari Söderman.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2008 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Sari Söderman. 14.1.2008 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 13.1.2008 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Heikki Niemi, Sari Söderman. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot