Tavoitteena kaikille saavutettava Kati Lehtinen Jouluseminaari Työväenmuseo Werstas Tampere

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteena kaikille saavutettava Kati Lehtinen 12.12. Jouluseminaari Työväenmuseo Werstas Tampere"

Transkriptio

1 Tavoitteena kaikille saavutettava Kati Lehtinen Jouluseminaari Työväenmuseo Werstas Tampere Aloituskuva Werstas ulkoa Olen Kati Lehtinen ja olen ollut mukana suunnittelemassa Ihan epänormaalia -näyttelyn ilmettä. Työskentelen visuaalisena suunnittelijana täällä Työväenmuseo Werstaalla. NÄYTTELYN RAAMIT eli suunnittelun lähtökohdat Minä tulin mukaan tämän näyttelyn suunnitteluun vuotta ennen avajaisia. Ohjausryhmä oli silloin jo tehnyt tietyt päätökset. Kuva mies pyörätuolissa Oli päätetty kohderyhmä, eli kenelle näyttely tehdään. Kohderyhmää ovat nuoret, yläaste- ja lukioikäiset, ammattikoululaiset sekä vammaiset. Oli yritettävä pohtia, minkälaisesta näkökulmasta katsottuna ja mitkä asiat herättäisivät nuorten kiinnostuksen. Jos jollekin nuorelle sanotaan, että tule katsomaan näyttelyä vammaisten historiasta, niin voi olla, että kiinnostusta ei saa heräämään. Mitkä asiat tekisivät näyttelystä voimaannuttavan ja toisivat tietoa vammaisille vammaisten historiasta. Minkälaisen sanoman vammaiset kokisivat omakseen? Olisi löydettävä oikeita esitystapoja. Yksi tavoite oli saada kävijät pohtimaan, millaista on elää vammaisena nyt ja millaista se oli ennen. Huomasin myös, että tällä näyttelyllä olisi mahdollisuus kertoa eri vammaisryhmille toistensa historiaa, esim. sokeille kuurojen historiaa. Näyttelyn tulisi olla houkutteleva monenlaisten kävijöiden mielestä. Tässä näyttelyssä pyrittiin herättelemään omaa ajattelua ja saada kävijä ottamaan kantaa asioihin. Oli myös päätetty, että näyttelystä tehdään kiertonäyttely. Se on lainattavissa muihin museoihin vuoden 2014 maaliskuuhun saakka. Jotta näyttelyä olisi helppo siirtää, sen tulisi olla kevytrakenteinen ja mahduttava mahdollisimman pieneen tilaan kuljetuksen ajaksi. Näyttelyn olisi taivuttava myös erilaisiin näyttelytiloihin. Kaikkialla ei voi myöskään ripustaa seinille, vaan elementtien on oltava lattialla seisovia. Tällä kerralla saavutettavuudella oli aivan erityistä merkitystä. Saavutettavuus huomioitiin näyttelyn suunnitteluvaiheen jokaisessa kohdassa. Kun keksittiin uusi esitystapa jollekin asialle, samalla mietittiin, miten se saataisiin saavutettavaksi kaikille. Tämä ei ollut niin yksinkertaista, eikä siinä aina onnistuttu, mutta kuitenkin sitä aina yritettiin. Nämä ennalta sovitut seikat: kohderyhmä, saavutettavuus ja näyttelyn mukautuminen

2 kiertonäyttelyksi sekä ennen kaikkea näyttelyn sisältö, vaikuttivat siihen, että jokaista ratkaisua oli ajateltava monelta eri kannalta. Kuva teippirullista, kohokartasta ja taktiilikirjoitusaakkosista KOHTI SAAVUTETTAVUUTTA Olin aikaisemmin kiinnittänyt huomiota esineiden ripustuskorkeuteen ja tekstikokoon. Olin myös tiedostanut, että liikkumistilaa oli oltava riittävästi, jotta näyttelytilassa mahtuisi hyvin kulkemaan. Alussa törmäsin moniin itselle ennestään tuntemattomiin sanoihin ja käsitteisiin, kuten taktiilinauha, kuohupaperi, kohokartta, kuvailutulkkaus, taktiiliviittominen jne. OHJEITA Kuva Tuntumaa-näyttelystä ja Katseen takana-näyttelyn mainoksesta Tarvitsin nyt runsaasti tietoa. Koitin nyhtää sitä ihan mistä sain. Kävin katsomassa näyttelyitä, joissa oli vammaisia tekijöitä tai jotka oli tehty vammaisia ajatellen. Kuvassa on Tuntumaa-näyttelyä Porissa. Näyttely oli lapsille ja nuorille tehty moniaistinen kuvataidenäyttely. Alempi kuva on Maarit Hedmanin ja Leena Luostarisen taidenäyttelyn Katseen takana kuvastoa. Näyttely oli silloin Helsingissä. Ihan epänormaalia -näyttelyn työryhmässä oli jäseniä, joilla on kokemusta saavutettavuuden toteuttamisesta näyttelyissä. Kulttuuria kaikille -palvelun sivustoilta löysin kirjallisia ohjeita. Erityisesti minulle oli hyötyä taitto-ohjeista, myös tietopaketista miten tehdään saavutettava näyttely sekä kulttuurikohteiden esteettömyyden tarkistuslistasta. NÄYTTELYN ALOITUS Kuva aloituksesta Pyörätuoli, jota saa kokeilla. Kuvailutulkkauspiste 1/7. Kohokartta näyttelytilasta. Pistekirjoitusvihkot. Taktiiliteippiä lattiassa Lisäksi on tulostettu kohokartta museoin 1. ja 2. kerroksesta Näkövammaisten kirjapainossa. Karttaa voi lainata ala-aulan infosta. Kuva kohokartasta Kohokartta auttaa näkövammaisia hahmottamaan näyttelytilaa. Kohokartta tehtiin museolla ja siihen tulostettiin pistekirjoituksella kuvailutulkkauksen kuuntelupisteiden numerot. Lainattavaa pyörätuolia voi kokeilla ja sen kanssa voi myös tutustua koko näyttelyyn. Kuva kuvavirrasta: Istuimia. Kuvavirta seinälle heijastettuna ja näytöllä. Näyttelyn alussa on seinälle heijastettuna vaihtuvia kuvia, joissa on taiteilijoiden teoksia, maalauksia ja valokuvia, nykypäivästä ja menneisyydestä. Kuvissa on vammaisuutta tai ne ovat vammaisten tekemiä. Seinälle heijastettavien kuvien lisäksi samaa kuvavirtaa voi katsoa myös pienemmällä näytöllä viereisellä seinällä. Kuvavirta on verkkainen

3 tarkoituksella. Kuvavirrassa on myös tekstiä. Siinä kysytään näyttelyn ydinkysymyksiä, mikä on normaalia ja mikä on epänormaalia. Sanat heijastuvat seinälle kuvien välissä. Sanat myös kuuluvat tilassa ääneen lausuttuina. Aloituksen on tarkoitus olla aiheeseen virittävä. Koska aloitus on samalla lopetus, voi kuvien ääreen jäädä pois lähtiessäänkin. NÄYTTELYTEKSTIT Kuva seinäteksteistä Selkokieli Päätettiin kirjoittaa ja taittaa seinille tulevat tekstit selkokielellä ja hakea selkokielitunnusta Selkokeskukselta. Selkokieli tarkoittaa helposti ymmärrettävää kieltä. Selkokielen vaatimus tarkoitti graafikon kannalta hyvää siinä mielessä, että tekstiä tulisi olemaan riittävän vähän. Silloin se ei vaikuta raskaalta tekstimassalta, jota on työläs lukea. Selkomerkin saamiseksi tekstit lähetettiin ensin tekstinä selkokeskuksen hyväksyttäviksi, sitten valmiiksi taitettuina. Selkokielisen tekstin yhdellä rivillä sallitaan enintään 60 merkkiä. Visuaalisen ilmeen oli taivuttava selkokielen vaatimuksiin. Sain kommentin selkokeskuksesta, että ensimmäisessä taittamassani ehdotuksessa oli liian leveät palstat eli liian monta merkkiä rivillä. Sanottiin myös, että lauseiden tulisi alkaa mahdollisimman usein uudelta riviltä niin että yhdellä rivillä on yksi ajatus. Riveistä tuli ns. liehuvat. Toisin sanoen rivien pituudet vaihtelivat suuresti, mikä mielestäni vähensi niiden visuaalista tasapainoisuutta. Olin käyttänyt myös puolilihavointia ensimmäisessä versiossa. Sain kuitenkin vastauksen Selkokeskuksesta, että lihavoinnista tulisi luopua. Seinäteksteinä ja kuvateksteiksi tulostettavina teksteinä olivat suomi, ruotsi ja englanti. Kielet kehotettiin erottelemaan toisistaan taustaväreillä. Lisäsin himmeät sävyt tekstien alle, jotta kontrasti taustan ja mustan tekstin välillä säilyisi mahdollisimman suurena. Ja kun tein uuden version tekstitulosteista, jossa oli otettu huomioon Selkokeskuksen kommentit, saimme hyväksynnän teksteille ja saimme käyttää selkotunnusta. Siinä vaiheessa en tullut ajatelleeksi, että selkokieli ei tarkoita samaa asiaa, kuin se, että teksti olisi tehty näkövammaisille tai heikkonäköisille. Sen olisi pitänyt olla huomattavasti suurempaa. Saavutettavan näyttelyn ohjeiden mukaan mahdollisimman suuri, 48pt. Nyt fontin pistekoko on 37pt, fontti Franklin Gothic Book. Voidaan myös käydä keskustelua siitä, onko fontin hyvä olla päätteelllistä vai päätteetöntä. Oikeastaan tässä kohdassa suunnittelua mieleeni tuli seikka, että olisi mahtavaa, jos olisi olemassa sellainen palvelu, johon voisi lähettää myös näyttelysuunnitelman hyväksyttäväksi. Samalla saisi räätälöidyt ohjeet toimimiseen. Olisiko ollut mahdollista saada koko näyttelylle selkologo?

4 Viittomakieli Kuva viittomakielen digitaalisesta kuvakehyksestä Näyttelyn tekstit tehtiin myös viittomakielellä. Jokaisen tekstitulosteen kohdalle tuli pieni digitaalinen valokuvakehys, jossa oli teksti viitottuna. Me tietämättömät kysyimme heti: Mihin tarvitaan viittomakieltä, onhan meillä tekstit seinillä! Lainaan Wikipediaa, joka antaa vastauksen yhdellä lauseella: Viittomakieli ei ole vain tapa esittää puhuttua kieltä, vaan se on itsenäinen, luonnollinen kieli, joka vielä usein on käyttäjänsä äidinkieli. Mediapalo toteutti viittomakielen käännökset ja tallennuksen. Viittojan sukupuolen ja iän sai toivoa etukäteen. Kysyttiin, minkälaista vaikutelmaa haemme ja onko meillä toiveita vaikkapa viittojan pukeutumisen suhteen. Olimme määritelleet, että viittojan tulee olla nuori, koska näyttely oli suunnattu nuorille. Valitsin taustaksi valkoisen, jotta viittoja erottuisi siitä hyvin. Kaikki toimi vaivattomasti, vaikka olin etukäteen pelännyt, miten monimutkaista tekstien saaminen viittomakielelle olisi. Kuva kuulokkeilla kuuntelevasta näyttelyvieraasta ja pistekirjoitusvihkoista Ääneen luettuina Näyttelyn tekstit myös luettiin ääneen. Ääneen luetut tekstit yhdistettiin kuvailutulkkauksen kanssa samaan äänitteeseen ja samoihin kuuntelupisteisiin näyttelytilassa. Kuuntelumahdollisuus antoi toisenlaisen tavan tutustua teksteihin etenkin, koska tulostettujen tekstien luettavuus ei lopulta ollut optimaalinen. Pistekirjoituksella Tekstit tulostettiin pistekirjoituksella vihkoiksi Näkövammaisten kirjapainossa. Kuva kuvasta näyttelyssä KUVAT Kuvat tulostettiin erikseen siten, että niiden kanssa samassa tulosteessa ei ollut tekstiä. Ajatukseni oli, että saisimme teetettyä mahdollisimman hyvät kuvat, jotka myös laatunsa puolesta toimisivat selkeinä ja informatiivisina. Kuvat tulostettiin valokuvapaperille ja ne pohjustettiin pvc:lle. Tulostuspaperilla oli tietyt mitat. Leveys oli maksimissaan 110 cm ja se määräsi suurimman mitan. Tämän isompia tulosteita ei tehty, koska ne olisivat olleet vaikeampia hahmottaa. Parhaalla katselukorkeudella on seinällä ruuhkaa. Valittiin määrällisesti vähemmän, mutta laadullisesti enemmän. Kuva näyttelystä RIPUSTUS Tekstien on myös oltava riittävän matalalla, jotta ne voidaan vaivattomasti lukea vaikka pyörätuolissa istuen. Joillekin tekstin on oltava paljon korkeammalla, koska kumartuminen ei ole mahdollista tai se tekee lukemisesta vaikean. Tässä tapauksessa tekstin kokoon vaikutti sama asia, kuin kuvien kokoon. Ihanteellinen ripustuskorkeus. Lattiasta mitattuna hyvä katselualue alkaa 75 cm korkeudelta. Siitä ylöspäin on

5 käytettävissä cm kuville tai tekstille, jos halutaan, että katsojan ei tarvitse pinnistellä nähdäkseen informaation. Tavoitteena oli, että kaikkia tekstejä sekä esineitä ja kuvia pääsisi katsomaan läheltä. VÄRIT Kuva näyttelystä, jossa näkyy taktiiliteippi lattiassa ja värikkäitä palloja sekä harmaata seinää taustalla Hallitseva väri on tumma harmaa. Kuvailutulkkauksen kuuntelupisteiden oli hyvä erottua. Niiden väriksi valitsin keltaisen. Värillisiä ovat myös pallot, jotka pyörivät lattialla. Niiden värit ovat myös huomiovärejä. Kuva näyttelystä KUVAILUTULKKAUS Kuvailutulkkaus tarkoittaa sitä, että kuvailija kuvailee näyttelytilan sanallisesti. Kuvailu tallennettiin ja sitä voi kuunnella näyttelytilassa 7 eri kohdassa. Etukäteen ajateltuna kuvailutulkkauksen toteuttaminen tuntui kaikista saavutettavuutta edistävistä toimenpiteistä vaativimmalta. Miten on mahdollista välittää viesti kuvailutulkille näyttelyn esillepanosta ennen näyttelyn valmistumista? Siinä vaiheessa ei voi itsekään olla ihan täysin varma, miten asiat tulevat asettumaan paikoilleen. Tässä kohdassa vaadittiin paljon hahmotuskykyä ja luottamusta sekä itseltä että kuvailutulkilta. (tulosteena kuvailutulkin teksti) Kuva vitriinistä Kari Lähteenmäki VITRIINIT Vitriinien alla tulisi olla tilaa, jotta pyörätuolilla liikkuvatkin pääsevät katsomaan vitriinien esineitä riittävän läheltä. Kuvassa, joka on vasemmalla, on ammateista kertova vitriini. Se on iso ja yhtenäinen ja sen lokerot ovat sisältä valaistut. Siinä ei ole avointa alaosaa. Se on kuitenkin sopivalla korkeudella ja hyvä valaistus tekee esineet saavutettaviksi. Korkeat aukot antavat pitkillekin ihmisille mahdollisuuden kumartumatta tarkastella esineitä. Vitriinin aukkojen valot saavat kuitenkin aikaan sen, että vitriinin etuseinään asennetut kuvat ja tekstit vaativat myös kunnon valaistuksen, jotta ne näkyvät tässä vastavalossa. Pikkukuvassa näkyy valkoinen alusta esineen alla. Valkoinen lisää kontrastia ja esineen erottuvuutta. Kuva sokeiden käyttämien esineiden vitriinistä, joka on avattava. Vammaisryhmillä on kaikilla omat erityistarpeet, jotka saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia. Kuvassa on avattava vitriini, jossa on esillä näkövammaisten lukemiseen ja laskemiseen käyttämiä esineitä. Näitä esineitä voi tunnustella oppaan läsnäollessa. KOSKETELTAVAT KOHDAT Kuvat kuvalaatasta ja kämmensymbolista Museoesineet ovat perinteisesti sellaisia, että niihin ei saa koskea paljain käsin. Jotkut

6 asiat saivat kosketeltavan muodon tai ne olivat alun alkaen sellaisia, että niitä saa koskettaa. Näihin kohtiin kiinnitettiin käden kuva merkiksi kosketeltavuudesta. Alussa on kohokartta näyttelytilasta. Seuraava kosketeltava asia on vesilähde. Vesilähteen alustan korkeus määriteltiin sopivaksi, jotta istuen on mahdollista katsoa ja koskettaa vettä. Vesilähde on yksi osa kokonaisuutta, jossa käsitellään vammaisten eristämistä muusta yhteiskunnasta. Viittomakielen aakkosten painamiseen käytetty kuvalaatta sai kosketeltavan muodon, kun siitä tehtiin isompi versio Werstaan kuvalaattakoneella. Ylempi kuva. Näkövammaisten koulunkäyntiin liittyvät esineet ovat avattavassa vitriinissä. Niitä on mahdollista tunnustella oppaan läsnäollessa. Sotainvalidimopoa voi koskettaa hanskat kädessä. Pimeä interiööri on kauttaaltaan kosketeltava. PIMEÄ INTERIÖÖRI Kuva sisäänkäynnistä Pimeä interiööri on ollut kävijöiden mielestä kiinnostava ja mieleenpainuva elämys. Siitä on annettu eniten palautetta. Pimeä interiööri on noin 3 x 3 metrin kokoinen huone, joka on sisustettu kuvitteellisen perheen huoneeksi. Tilaan voi tutustua sokean keppiä apuna käyttäen. Pimeässä eteisessä on myös kohokartta, joka kertoo esineiden ja kalusteiden sijainnin. Huoneessa voi kuunnella 1950-luvun radio-ohjelmaa. Tässä ohjelmassa Pekka Tiilikainen haastattelee perhettä, jonka molemmat vanhemmat ovat sokeita. Pimeästä interiööristä käytiin paljon keskustelua etukäteen näyttelytyöryhmässä. Pohdittiin myös turvallisuusseikkoja. Mitä jos joku joutuu paniikkiin? Tai miten paljon ihmisiä sinne voi päästää kerralla? Paloviranomaisen piti ensin hyväksyä tila. Edellytys palotarkastajan luvan saamiselle oli, että tilassa on jatkuva valvonta. Valvojalla täytyy olla mahdollisuus heti sytyttää valot päälle tai auttaa kävijää pääsemään ulos tilasta, jos tulee hätätilanne. Käytännössä valvoja on aina paikalla, kun kävijä haluaa tutustua pimeään tilaan. On ollut pari tapausta, jolloin joku on jäänyt sinne jumiin. Tilassa oleva korituoli ja kävijän pyörätuoli ovat juuttuneet toisiinsa. Avajaisissa kävi myös niin, että joillekin jo pelkkä pimeän tilan eteiseen meneminen oli riittävä kokemus. Kun etukäteen yritettiin miettiä, mitkä olisivat ne seikat, jotka kiinnostaisivat nuoria, niin Pimeä interiööri on osoittautunut sellaiseksi.

7 AKUSTIIKKA JA ÄÄNET Kuva korvasymbolista Kuvailutulkkauspisteet haluttiin merkitä äänen avulla. Kuuntelupisteissä on siis näyttelytekstit myös luettuina ja alussa kuvavirran tekstit kuuluvat tilassa ääneen luettuina. Vaivaistalohuoneessa on oma äänimaisemansa. Lisäksi ääntä tulee Signmarkin videosta. Ääni tulee rajaavasta kaiuttimesta, mutta se kuuluu myös ympäristöön. Pimeässä interiöörissä on radiohaastattelun ääni. Nämä kaikki äänet kuuluvat tilassa. Lisäksi ääntä on kuulokkeiden avulla kuunneltavissa. Ollaan väistämättä äänten puolesta tilanteessa, joka ei ole ihanteellinen. Äänten runsaus tuo osaltaan tunnelmaakin, mutta on haittaava tekijä etenkin opastusten aikana. Museossa onkin mahdollisuus saada myös aistiärsykkeiltään minimoitu opastuskierros. ISTUMAPAIKAT Kuva tuoleista Näyttelytila on aika pieni. Sen vuoksi istumapaikkoja on vain muutamassa kohdassa. Alussa voi istua katsomaan kuvavirtaa, elokuvanurkkauksessa voi istua katsomaan dokumentteja ja pimeässä interiöörissä voi istua korituoliin kuuntelemaan radioohjelmaa. Viittomakielen verkkosanakirjan ja pistekirjoituskoneen edessä on tuolit, samoin sähköisen tietopankin yhteydessä. Tilassa on kaksi tuolia, jotka ovat istumakorkeudeltaan tavallista korkeammalla. Kuvassa näkyy taustalla myös pöydänkulmaa. Tätä pöytää vo säätää sähköllä ylös ja alas. Keskustelualusta Kuva keskustelualustasta Keskustelualusta on yksi niistä esitystavoista, jonka ajateltiin kiinnostavan nuoria. Keskustelun virittämiseksi määriteltiin kolme kysymystä, jotka sijoitettiin tietokoneelle. Kysymykset ovat: Seurustelisitko vammaisen kanssa? Mikä on epänormaalia? Onko vammaisilla samat oikeudet kuin muilla vai valittavatko vammaiset turhasta? Opastetuilla kierroksilla vain osa ryhmästä pääsee kerralla tutustumaan pimeään interiööriin. Muiden on mahdollista odottaessaan kirjoittaa mielipiteensä keskustelualustaan. Keskustelualustaan suunniteltiin lukuohjelmaa näkövammaisille. Se jäi pois ilmeisesti kustannussyistä.

8 PALAUTE ja esimerkki epäonnistuneesta kohdasta. Kuva Kari Lähteenmäki Kutsuin erään museovieraan näyttelyyn. Jo aikaisemmin nähtiin Kari Lähteenmäki tutustumassa näyttelyyn. Hän oli jättänyt palautetta tekstien pienuudesta. Kuvassa Kari näyttää, miten lattialle on asetettu este tekstin eteen. Lähelle ei pääse. Teksti ja kuva ovat liian pieniä kauempaa katsottaviksi. Arvelin että korokkeella olisi käyttöä jollekin, joka haluaisi nähdä Signmarkin läheltä. Samalla koroke peittäisi rumat sähköpistokkeet. Taisivat olla hataria syitä... Näyttelyssä on lasikuutioon kolmiulotteiseksi kaiverrettu sikiön hahmo. Pohdittiin tapaa, jolla sama asia olisi esitetty saavutettavasti. Olisiko hahmon voinut kaivertaa siten, että se olisi ollut käsin tunnusteltavissa? Kontrastit ovat liian pienet... LOPUKSI Kuva Ihan epänormaalia -tunnus Vähitellen minulle on valjennut, että moni ohje ei olekaan koko totuus, niinkuin olin aluksi luullut. Tässäkin asiassa oli mielipide-eroja niin kuin missä tahansa asiassa. Kuvittelen tilanteen, joka olisi saavutettavuuden kannalta ihanteellinen. Kun näyttely olisi valmis, pyydettäisiin testiryhmä paikalle. Testiryhmän huomioiden mukaan näyttelyä muutettaisiin ja parannettaisiin ja siitä tulisi täydellinen! --- (Jotta jokaisella olisi hyvät olosuhteet tutustua näyttelyyn mahdollisimman vaivattomasti, tarvittaisiin henkilökohtaista räätälöintiä. Kävijä voisi itse määritellä katsomis- tai koskettamisetäisyyden. Esineet olisivat sähköllä liikuteltavilla tasoilla. Valoja voisi muunnella haluamakseen. Äänien voimakkuutta voisi itse säätää sopivaksi. Moni ratkaisu, joka tehtiin saavutettavuuden nimissä, oli myös imagokysymys. Heidän silmissä, jotka eivät osaa pistekirjoitusta tai viittomakieltä, on näiden kielien esilläolo merkityksellistä ja avartaa ajattelua ja hiljakseen saattaa jopa muuttaa asenteita.)

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

VAMMAISHISTORIA SAAVUTETTAVAKSI MUSEONÄYTTELYN FYYSISEN JA TIEDOLLISEN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN RAPORTTI

VAMMAISHISTORIA SAAVUTETTAVAKSI MUSEONÄYTTELYN FYYSISEN JA TIEDOLLISEN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN RAPORTTI VAMMAISHISTORIA SAAVUTETTAVAKSI MUSEONÄYTTELYN FYYSISEN JA TIEDOLLISEN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN RAPORTTI Satakunnan Museo 1 1. JOHDANTO Satakunnan Museossa toteutettiin hanke Vammaishistoria saavutettavaksi

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Opasteet Opasteiden on sovelluttava kaikille Pelkästään näköön tai kuuloon perustuvat opasteet ja informaatio tulee aina täydentää siten että aistin puuttuminen ei estä opasteen tai informaation käyttämistä.

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara 4.10.2018 Suomi on jo moninainen Jokainen meistä on itsestään moninainen roolit, ryhmät, ominaisuudet Vähemmistöt

Lisätiedot

Ohjeita informaation saavutettavuuteen

Ohjeita informaation saavutettavuuteen Ohjeita informaation saavutettavuuteen Tarkoitus Kasvattaa tietoisuutta ja lisätä esteettömän informaation aiheen näkyvyyttä ja sen merkitystä elinikäisen tasapuolisen oppimisen mahdollisuuksista Tukea

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Esteetön PowerPoint-esitys

Esteetön PowerPoint-esitys ESKEn esteettömyyssuunnistus 4.12.2015 Esteetön PowerPoint-esitys ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE puh (09) 613 191 tai 050 594 2553 kirsti.pesola@invalidiliitto.fi

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN

NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN Jenni Tuomi, Jasmin Roslund, Jenna Lahdelma, Maija Tiisanoja & Tiina Yli-Hongisto VAM 1 Ihan epänormaalia! Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak, Porin toimipiste Sosiaalialan

Lisätiedot

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME Ohjeita näyttelyn ripustukseen Näyttely koostuu kuudesta puoliympyrän mallisesta seinäkkeestä, joissa on tekstejä ja vitriineitä molemmilla puolilla. Elementit (18 kpl) ovat kuljetuksen

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI Arvioijan nimi: Päivämäärä ja kellonaika: Arvioitava tila: Sijainti tilassa: Vastaa kysymyksiin annetussa järjestyksessä! Antaessasi vastauksesi asteikkomuodossa,

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Näyttelysopimus Tehdään galleristin tekemän sopimusluonnoksen mukaan. Siitä voidaan keskustella ja saada erikoisvapauksia.

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjäpalautetta virtuaali- ja reaalimaailmasta Stakes, Auditorio 14.12.2007 Helinä Kotilainen Helina.Kotilainen@stakes.fi Miten virtuaaliympäristöä voidaan

Lisätiedot

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon viestintään

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon viestintään Perehdytysopas n viestintään Opas sisältää 1 Miten Perheentalon toimintaympäristössä on huomioitu kävijöiden erilaiset viestintäkeinot? 2 Miten Perheentalon ohjaajat huomioivat erilaiset kävijät? 3 Perheentalolta

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

Maanmittauslaitos.fi ja saavutettavuus

Maanmittauslaitos.fi ja saavutettavuus 1 Maanmittauslaitos.fi ja saavutettavuus Miten saavutettavuus otetaan huomioon verkkosivu-uudistuksessa ja sen jälkeen Johanna Ujainen 16.11.2017, #saavuta2017-seminaari 2 Maanmittauslaitos Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA Teksti Annika Hirvi Kuvat: GIA-kilpailu 2007 Julkisivu Riviera Maisonin myymälän ilme ulkoapäin on mahtava: talo talon sisällä, erittäin erikoinen ratkaisu.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

Kulttuurin saavutettavuus näkövammaisilla

Kulttuurin saavutettavuus näkövammaisilla 4.11.2011 Kulttuurin saavutettavuus näkövammaisilla Näkövammaisuudesta Näkövammaisiksi luetaan henkilöt, joiden näkökyky on selvästi normaalia alhaisempi tai jotka eivät näe ollenkaan. Suomessa on arviolta

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi.

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Tunnuksia jakavat Punomo.fi:n ylläpitäjät. Kun olet kirjautunut, blogin OHJAUSNÄKYMÄ

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Purotie 1, 00380 Helsinki Pinninkatu 55 A, 33100 Tampere OHJEISTUS KUMPPANEILLE. we design stories

Purotie 1, 00380 Helsinki Pinninkatu 55 A, 33100 Tampere OHJEISTUS KUMPPANEILLE. we design stories OHJEISTUS KUMPPANEILLE Kumppanipisteeseen liittyvät ohjeet Finlanda-talo, Verandan pohjakartta Kumppanipisteiden sijainnit Luentosalit Kumppanipisteen rakenne ja graafinen ohje (HUOM. Paikkojen 13-15 korkeus

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk Tuntikehyksen osa-alue: D1 Logon ja mainonnan suunnittelu Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Pohitaan koko Mutku-opintojaksoa prosessina ja tehään töitä jotka

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744.

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744. Taide-Laakson näyttelytila Lääkärinkatu 8, P-porras (rakennus 4), ovella lukee isolla teksti INFO, jalankulkijoille käynti myös Urheilukatu 52:a vastapäätä Laakson sairaala vietti 75-vuotisjuhlaansa 10.6.2004.

Lisätiedot

Tutustu Daisy-soittimeen!

Tutustu Daisy-soittimeen! Tutustu Daisy-soittimeen! Daisy-julkaisut Äänikirjat, -lehdet, oppaat, tiedotteet Äänen lisäksi kuvia, piirroksia, taulukoita Tiedostot MP3-muotoisia Jakelu CD-levyillä tai verkon kautta Daisy-julkaisuja

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Teattereiden saavutettavuuden tarkistuslista

Teattereiden saavutettavuuden tarkistuslista Teatterden saavutettavuuden tarkistuslista Tämä tarkistuslista on tarkoitettu avuksi teatterin ja sen palveluiden saavutettavuuden omatoimiseen kartoittamiseen. Sitä voi käyttää itsenäisenä työkaluna,

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

Annina Koskiola. Museoiden mobiiliratkaisut kävijöiden silmin

Annina Koskiola. Museoiden mobiiliratkaisut kävijöiden silmin Kuriositeettikabi.net 2014/2 Annina Koskiola Museoiden mobiiliratkaisut kävijöiden silmin Ei ole olemassa niin lyhyttä hetkeä tai sopimatonta paikkaa, ettei älypuhelimen ruutua voisi ainakin nopeasti vilkaista.

Lisätiedot

Muutama sana saavutettavuudesta Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry

Muutama sana saavutettavuudesta Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry Muutama sana saavutettavuudesta 22.10.2018 Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry Esteettömyys - saavutettavuus Esteettömyys Rakennettu ympäristö Laitteet Saavutettavuus Verkkosivut Käyttöliittymät Sovellukset

Lisätiedot

Sammontalo. Koululaiset

Sammontalo. Koululaiset Sammontalo Koululaiset Eri-ikäisten tilat Tiivistelmä Koululaisten toiveet tiivistyvät keskeisesti heidän itsensä tuottamaan videoon, jonka voi nähdä alapuolelta löytyvästä linkistä. Tarinan kertoo Jorma,

Lisätiedot

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Pohjois-Suomen kirjastoautohenkilöstön koulutuspäivä 6.6.2014 Helena Kokko Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

Lahden, Pohjois Karjalan ja Kemi Tornion AMK Effective Reading > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Lahden, Pohjois Karjalan ja Kemi Tornion AMK Effective Reading > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Lahden, Pohjois Karjalan ja Kemi Tornion AMK Effective Reading > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Release Notes 5.4 CABAS Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Olemme päivittäneet ja nykyaikaistaneet CABASin kuvien ja dokumenttien käsittelyn. Nyt kuvia voi vetää hiiren osoittimella ja pudottaa ne kuvaluetteloon.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

Saavutettavuuswebinaari

Saavutettavuuswebinaari Saavutettavuuswebinaari 8.11.2017 Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa? Virpi Jylhä, saavutettavuuden asiantuntija, Näkövammaisten liitto Sami Älli, saavutettavuusyksikön johtaja, Kehitysvammaliitto

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOS.FI JA SAAVUTETTAVUUS EMILIA HANNULA & KIRSI MÄKINEN

MAANMITTAUSLAITOS.FI JA SAAVUTETTAVUUS EMILIA HANNULA & KIRSI MÄKINEN MAANMITTAUSLAITOS.FI JA SAAVUTETTAVUUS EMILIA HANNULA & KIRSI MÄKINEN MAANMITTAUSLAITOS Maa- ja metsätalousministeriön alainen virasto Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen tietoja,

Lisätiedot

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tulostinajuri tuottaa parhaan mahdollisen tulostuslaadun erilaisiin tulostustarpeisiin. Joskus saattaa kuitenkin olla tarpeen muuttaa tulostettavan asiakirjan ulkonäköä enemmän kuin tulostinajuri sallii.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:

Lisätiedot

Visuaalinen käyttöliittymäanalyysi

Visuaalinen käyttöliittymäanalyysi Visuaalinen käyttöliittymäanalyysi Johdanto Tehtävänä on analysoida Saariston ekologia-kurssilla käytettävän tietokoneohjelman käyttöliittymän visuaalisia ominaisuuksia. Vastaa ensiksi VisaWi -lomakkeeseen

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen Eveliina Aaltonen Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto Eurajoen kristillinen opisto, 2015 1 ASIAKAS JA PROJEKTI... 3 1.1 Asiakas...3 1.2 Projektin kuvaus...3

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille Saunatuolien mitoitus, rakenne, materiaalit ja istumismukavuus on suunniteltu saunakäyttöön. Ne ovat myös ajattoman tyylikkäitä. Niitä voi helposti sijoitella eri järjestykseen saunassa tilanteen mukaan.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 21.01.2013

Graafinen ohjeisto 21.01.2013 Graafinen ohjeisto 21.01.2013 Tunnus Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymä Finna on arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteinen helppokäyttöinen verkkopalvelu. Finna-palvelu auttaa käyttäjiä

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS

AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS 1 SISÄLTÖ Alkusanat 3 Tunnus 4 Lippu 7 Sovelluksia 8 2 PAMIN AMMATTIOSASTOT SAAVAT UUDEN YHTENÄISEN ILMEEN PAMin uusi ilme tuo muutoksen myös ammattiosastojen näkyvyyteen.

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien Arviointialue

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille.

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. Boknäs Scandic Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. VIIMEISTELE YLÄSOKKELILLA Yläsokkelin värin voi valita 7 eri vaihtoehdosta. Jos laitat

Lisätiedot

Ohjeistus verkkoprojektiin

Ohjeistus verkkoprojektiin Ohjeistus verkkoprojektiin Luomuyrityksen web design brief -työkirjamalli HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Projektin RAAMIT JA RAJAUKSET Onko sinulla toiveita julkaisujärjestelmästä

Lisätiedot

Palvelutiskit, kalusteet

Palvelutiskit, kalusteet Palvelutiskit, kalusteet Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Kalusteista määrätään F1:ssä seuraavaa: Rakennuksen pääasiallisen käytön mukaisten tilojen sekä niiden kiinteän kalustuksen, varusteiden

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot