Tavoitteena kaikille saavutettava Kati Lehtinen Jouluseminaari Työväenmuseo Werstas Tampere

Transkriptio

1 Tavoitteena kaikille saavutettava Kati Lehtinen Jouluseminaari Työväenmuseo Werstas Tampere Aloituskuva Werstas ulkoa Olen Kati Lehtinen ja olen ollut mukana suunnittelemassa Ihan epänormaalia -näyttelyn ilmettä. Työskentelen visuaalisena suunnittelijana täällä Työväenmuseo Werstaalla. NÄYTTELYN RAAMIT eli suunnittelun lähtökohdat Minä tulin mukaan tämän näyttelyn suunnitteluun vuotta ennen avajaisia. Ohjausryhmä oli silloin jo tehnyt tietyt päätökset. Kuva mies pyörätuolissa Oli päätetty kohderyhmä, eli kenelle näyttely tehdään. Kohderyhmää ovat nuoret, yläaste- ja lukioikäiset, ammattikoululaiset sekä vammaiset. Oli yritettävä pohtia, minkälaisesta näkökulmasta katsottuna ja mitkä asiat herättäisivät nuorten kiinnostuksen. Jos jollekin nuorelle sanotaan, että tule katsomaan näyttelyä vammaisten historiasta, niin voi olla, että kiinnostusta ei saa heräämään. Mitkä asiat tekisivät näyttelystä voimaannuttavan ja toisivat tietoa vammaisille vammaisten historiasta. Minkälaisen sanoman vammaiset kokisivat omakseen? Olisi löydettävä oikeita esitystapoja. Yksi tavoite oli saada kävijät pohtimaan, millaista on elää vammaisena nyt ja millaista se oli ennen. Huomasin myös, että tällä näyttelyllä olisi mahdollisuus kertoa eri vammaisryhmille toistensa historiaa, esim. sokeille kuurojen historiaa. Näyttelyn tulisi olla houkutteleva monenlaisten kävijöiden mielestä. Tässä näyttelyssä pyrittiin herättelemään omaa ajattelua ja saada kävijä ottamaan kantaa asioihin. Oli myös päätetty, että näyttelystä tehdään kiertonäyttely. Se on lainattavissa muihin museoihin vuoden 2014 maaliskuuhun saakka. Jotta näyttelyä olisi helppo siirtää, sen tulisi olla kevytrakenteinen ja mahduttava mahdollisimman pieneen tilaan kuljetuksen ajaksi. Näyttelyn olisi taivuttava myös erilaisiin näyttelytiloihin. Kaikkialla ei voi myöskään ripustaa seinille, vaan elementtien on oltava lattialla seisovia. Tällä kerralla saavutettavuudella oli aivan erityistä merkitystä. Saavutettavuus huomioitiin näyttelyn suunnitteluvaiheen jokaisessa kohdassa. Kun keksittiin uusi esitystapa jollekin asialle, samalla mietittiin, miten se saataisiin saavutettavaksi kaikille. Tämä ei ollut niin yksinkertaista, eikä siinä aina onnistuttu, mutta kuitenkin sitä aina yritettiin. Nämä ennalta sovitut seikat: kohderyhmä, saavutettavuus ja näyttelyn mukautuminen

2 kiertonäyttelyksi sekä ennen kaikkea näyttelyn sisältö, vaikuttivat siihen, että jokaista ratkaisua oli ajateltava monelta eri kannalta. Kuva teippirullista, kohokartasta ja taktiilikirjoitusaakkosista KOHTI SAAVUTETTAVUUTTA Olin aikaisemmin kiinnittänyt huomiota esineiden ripustuskorkeuteen ja tekstikokoon. Olin myös tiedostanut, että liikkumistilaa oli oltava riittävästi, jotta näyttelytilassa mahtuisi hyvin kulkemaan. Alussa törmäsin moniin itselle ennestään tuntemattomiin sanoihin ja käsitteisiin, kuten taktiilinauha, kuohupaperi, kohokartta, kuvailutulkkaus, taktiiliviittominen jne. OHJEITA Kuva Tuntumaa-näyttelystä ja Katseen takana-näyttelyn mainoksesta Tarvitsin nyt runsaasti tietoa. Koitin nyhtää sitä ihan mistä sain. Kävin katsomassa näyttelyitä, joissa oli vammaisia tekijöitä tai jotka oli tehty vammaisia ajatellen. Kuvassa on Tuntumaa-näyttelyä Porissa. Näyttely oli lapsille ja nuorille tehty moniaistinen kuvataidenäyttely. Alempi kuva on Maarit Hedmanin ja Leena Luostarisen taidenäyttelyn Katseen takana kuvastoa. Näyttely oli silloin Helsingissä. Ihan epänormaalia -näyttelyn työryhmässä oli jäseniä, joilla on kokemusta saavutettavuuden toteuttamisesta näyttelyissä. Kulttuuria kaikille -palvelun sivustoilta löysin kirjallisia ohjeita. Erityisesti minulle oli hyötyä taitto-ohjeista, myös tietopaketista miten tehdään saavutettava näyttely sekä kulttuurikohteiden esteettömyyden tarkistuslistasta. NÄYTTELYN ALOITUS Kuva aloituksesta Pyörätuoli, jota saa kokeilla. Kuvailutulkkauspiste 1/7. Kohokartta näyttelytilasta. Pistekirjoitusvihkot. Taktiiliteippiä lattiassa Lisäksi on tulostettu kohokartta museoin 1. ja 2. kerroksesta Näkövammaisten kirjapainossa. Karttaa voi lainata ala-aulan infosta. Kuva kohokartasta Kohokartta auttaa näkövammaisia hahmottamaan näyttelytilaa. Kohokartta tehtiin museolla ja siihen tulostettiin pistekirjoituksella kuvailutulkkauksen kuuntelupisteiden numerot. Lainattavaa pyörätuolia voi kokeilla ja sen kanssa voi myös tutustua koko näyttelyyn. Kuva kuvavirrasta: Istuimia. Kuvavirta seinälle heijastettuna ja näytöllä. Näyttelyn alussa on seinälle heijastettuna vaihtuvia kuvia, joissa on taiteilijoiden teoksia, maalauksia ja valokuvia, nykypäivästä ja menneisyydestä. Kuvissa on vammaisuutta tai ne ovat vammaisten tekemiä. Seinälle heijastettavien kuvien lisäksi samaa kuvavirtaa voi katsoa myös pienemmällä näytöllä viereisellä seinällä. Kuvavirta on verkkainen

3 tarkoituksella. Kuvavirrassa on myös tekstiä. Siinä kysytään näyttelyn ydinkysymyksiä, mikä on normaalia ja mikä on epänormaalia. Sanat heijastuvat seinälle kuvien välissä. Sanat myös kuuluvat tilassa ääneen lausuttuina. Aloituksen on tarkoitus olla aiheeseen virittävä. Koska aloitus on samalla lopetus, voi kuvien ääreen jäädä pois lähtiessäänkin. NÄYTTELYTEKSTIT Kuva seinäteksteistä Selkokieli Päätettiin kirjoittaa ja taittaa seinille tulevat tekstit selkokielellä ja hakea selkokielitunnusta Selkokeskukselta. Selkokieli tarkoittaa helposti ymmärrettävää kieltä. Selkokielen vaatimus tarkoitti graafikon kannalta hyvää siinä mielessä, että tekstiä tulisi olemaan riittävän vähän. Silloin se ei vaikuta raskaalta tekstimassalta, jota on työläs lukea. Selkomerkin saamiseksi tekstit lähetettiin ensin tekstinä selkokeskuksen hyväksyttäviksi, sitten valmiiksi taitettuina. Selkokielisen tekstin yhdellä rivillä sallitaan enintään 60 merkkiä. Visuaalisen ilmeen oli taivuttava selkokielen vaatimuksiin. Sain kommentin selkokeskuksesta, että ensimmäisessä taittamassani ehdotuksessa oli liian leveät palstat eli liian monta merkkiä rivillä. Sanottiin myös, että lauseiden tulisi alkaa mahdollisimman usein uudelta riviltä niin että yhdellä rivillä on yksi ajatus. Riveistä tuli ns. liehuvat. Toisin sanoen rivien pituudet vaihtelivat suuresti, mikä mielestäni vähensi niiden visuaalista tasapainoisuutta. Olin käyttänyt myös puolilihavointia ensimmäisessä versiossa. Sain kuitenkin vastauksen Selkokeskuksesta, että lihavoinnista tulisi luopua. Seinäteksteinä ja kuvateksteiksi tulostettavina teksteinä olivat suomi, ruotsi ja englanti. Kielet kehotettiin erottelemaan toisistaan taustaväreillä. Lisäsin himmeät sävyt tekstien alle, jotta kontrasti taustan ja mustan tekstin välillä säilyisi mahdollisimman suurena. Ja kun tein uuden version tekstitulosteista, jossa oli otettu huomioon Selkokeskuksen kommentit, saimme hyväksynnän teksteille ja saimme käyttää selkotunnusta. Siinä vaiheessa en tullut ajatelleeksi, että selkokieli ei tarkoita samaa asiaa, kuin se, että teksti olisi tehty näkövammaisille tai heikkonäköisille. Sen olisi pitänyt olla huomattavasti suurempaa. Saavutettavan näyttelyn ohjeiden mukaan mahdollisimman suuri, 48pt. Nyt fontin pistekoko on 37pt, fontti Franklin Gothic Book. Voidaan myös käydä keskustelua siitä, onko fontin hyvä olla päätteelllistä vai päätteetöntä. Oikeastaan tässä kohdassa suunnittelua mieleeni tuli seikka, että olisi mahtavaa, jos olisi olemassa sellainen palvelu, johon voisi lähettää myös näyttelysuunnitelman hyväksyttäväksi. Samalla saisi räätälöidyt ohjeet toimimiseen. Olisiko ollut mahdollista saada koko näyttelylle selkologo?

4 Viittomakieli Kuva viittomakielen digitaalisesta kuvakehyksestä Näyttelyn tekstit tehtiin myös viittomakielellä. Jokaisen tekstitulosteen kohdalle tuli pieni digitaalinen valokuvakehys, jossa oli teksti viitottuna. Me tietämättömät kysyimme heti: Mihin tarvitaan viittomakieltä, onhan meillä tekstit seinillä! Lainaan Wikipediaa, joka antaa vastauksen yhdellä lauseella: Viittomakieli ei ole vain tapa esittää puhuttua kieltä, vaan se on itsenäinen, luonnollinen kieli, joka vielä usein on käyttäjänsä äidinkieli. Mediapalo toteutti viittomakielen käännökset ja tallennuksen. Viittojan sukupuolen ja iän sai toivoa etukäteen. Kysyttiin, minkälaista vaikutelmaa haemme ja onko meillä toiveita vaikkapa viittojan pukeutumisen suhteen. Olimme määritelleet, että viittojan tulee olla nuori, koska näyttely oli suunnattu nuorille. Valitsin taustaksi valkoisen, jotta viittoja erottuisi siitä hyvin. Kaikki toimi vaivattomasti, vaikka olin etukäteen pelännyt, miten monimutkaista tekstien saaminen viittomakielelle olisi. Kuva kuulokkeilla kuuntelevasta näyttelyvieraasta ja pistekirjoitusvihkoista Ääneen luettuina Näyttelyn tekstit myös luettiin ääneen. Ääneen luetut tekstit yhdistettiin kuvailutulkkauksen kanssa samaan äänitteeseen ja samoihin kuuntelupisteisiin näyttelytilassa. Kuuntelumahdollisuus antoi toisenlaisen tavan tutustua teksteihin etenkin, koska tulostettujen tekstien luettavuus ei lopulta ollut optimaalinen. Pistekirjoituksella Tekstit tulostettiin pistekirjoituksella vihkoiksi Näkövammaisten kirjapainossa. Kuva kuvasta näyttelyssä KUVAT Kuvat tulostettiin erikseen siten, että niiden kanssa samassa tulosteessa ei ollut tekstiä. Ajatukseni oli, että saisimme teetettyä mahdollisimman hyvät kuvat, jotka myös laatunsa puolesta toimisivat selkeinä ja informatiivisina. Kuvat tulostettiin valokuvapaperille ja ne pohjustettiin pvc:lle. Tulostuspaperilla oli tietyt mitat. Leveys oli maksimissaan 110 cm ja se määräsi suurimman mitan. Tämän isompia tulosteita ei tehty, koska ne olisivat olleet vaikeampia hahmottaa. Parhaalla katselukorkeudella on seinällä ruuhkaa. Valittiin määrällisesti vähemmän, mutta laadullisesti enemmän. Kuva näyttelystä RIPUSTUS Tekstien on myös oltava riittävän matalalla, jotta ne voidaan vaivattomasti lukea vaikka pyörätuolissa istuen. Joillekin tekstin on oltava paljon korkeammalla, koska kumartuminen ei ole mahdollista tai se tekee lukemisesta vaikean. Tässä tapauksessa tekstin kokoon vaikutti sama asia, kuin kuvien kokoon. Ihanteellinen ripustuskorkeus. Lattiasta mitattuna hyvä katselualue alkaa 75 cm korkeudelta. Siitä ylöspäin on

5 käytettävissä cm kuville tai tekstille, jos halutaan, että katsojan ei tarvitse pinnistellä nähdäkseen informaation. Tavoitteena oli, että kaikkia tekstejä sekä esineitä ja kuvia pääsisi katsomaan läheltä. VÄRIT Kuva näyttelystä, jossa näkyy taktiiliteippi lattiassa ja värikkäitä palloja sekä harmaata seinää taustalla Hallitseva väri on tumma harmaa. Kuvailutulkkauksen kuuntelupisteiden oli hyvä erottua. Niiden väriksi valitsin keltaisen. Värillisiä ovat myös pallot, jotka pyörivät lattialla. Niiden värit ovat myös huomiovärejä. Kuva näyttelystä KUVAILUTULKKAUS Kuvailutulkkaus tarkoittaa sitä, että kuvailija kuvailee näyttelytilan sanallisesti. Kuvailu tallennettiin ja sitä voi kuunnella näyttelytilassa 7 eri kohdassa. Etukäteen ajateltuna kuvailutulkkauksen toteuttaminen tuntui kaikista saavutettavuutta edistävistä toimenpiteistä vaativimmalta. Miten on mahdollista välittää viesti kuvailutulkille näyttelyn esillepanosta ennen näyttelyn valmistumista? Siinä vaiheessa ei voi itsekään olla ihan täysin varma, miten asiat tulevat asettumaan paikoilleen. Tässä kohdassa vaadittiin paljon hahmotuskykyä ja luottamusta sekä itseltä että kuvailutulkilta. (tulosteena kuvailutulkin teksti) Kuva vitriinistä Kari Lähteenmäki VITRIINIT Vitriinien alla tulisi olla tilaa, jotta pyörätuolilla liikkuvatkin pääsevät katsomaan vitriinien esineitä riittävän läheltä. Kuvassa, joka on vasemmalla, on ammateista kertova vitriini. Se on iso ja yhtenäinen ja sen lokerot ovat sisältä valaistut. Siinä ei ole avointa alaosaa. Se on kuitenkin sopivalla korkeudella ja hyvä valaistus tekee esineet saavutettaviksi. Korkeat aukot antavat pitkillekin ihmisille mahdollisuuden kumartumatta tarkastella esineitä. Vitriinin aukkojen valot saavat kuitenkin aikaan sen, että vitriinin etuseinään asennetut kuvat ja tekstit vaativat myös kunnon valaistuksen, jotta ne näkyvät tässä vastavalossa. Pikkukuvassa näkyy valkoinen alusta esineen alla. Valkoinen lisää kontrastia ja esineen erottuvuutta. Kuva sokeiden käyttämien esineiden vitriinistä, joka on avattava. Vammaisryhmillä on kaikilla omat erityistarpeet, jotka saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia. Kuvassa on avattava vitriini, jossa on esillä näkövammaisten lukemiseen ja laskemiseen käyttämiä esineitä. Näitä esineitä voi tunnustella oppaan läsnäollessa. KOSKETELTAVAT KOHDAT Kuvat kuvalaatasta ja kämmensymbolista Museoesineet ovat perinteisesti sellaisia, että niihin ei saa koskea paljain käsin. Jotkut

6 asiat saivat kosketeltavan muodon tai ne olivat alun alkaen sellaisia, että niitä saa koskettaa. Näihin kohtiin kiinnitettiin käden kuva merkiksi kosketeltavuudesta. Alussa on kohokartta näyttelytilasta. Seuraava kosketeltava asia on vesilähde. Vesilähteen alustan korkeus määriteltiin sopivaksi, jotta istuen on mahdollista katsoa ja koskettaa vettä. Vesilähde on yksi osa kokonaisuutta, jossa käsitellään vammaisten eristämistä muusta yhteiskunnasta. Viittomakielen aakkosten painamiseen käytetty kuvalaatta sai kosketeltavan muodon, kun siitä tehtiin isompi versio Werstaan kuvalaattakoneella. Ylempi kuva. Näkövammaisten koulunkäyntiin liittyvät esineet ovat avattavassa vitriinissä. Niitä on mahdollista tunnustella oppaan läsnäollessa. Sotainvalidimopoa voi koskettaa hanskat kädessä. Pimeä interiööri on kauttaaltaan kosketeltava. PIMEÄ INTERIÖÖRI Kuva sisäänkäynnistä Pimeä interiööri on ollut kävijöiden mielestä kiinnostava ja mieleenpainuva elämys. Siitä on annettu eniten palautetta. Pimeä interiööri on noin 3 x 3 metrin kokoinen huone, joka on sisustettu kuvitteellisen perheen huoneeksi. Tilaan voi tutustua sokean keppiä apuna käyttäen. Pimeässä eteisessä on myös kohokartta, joka kertoo esineiden ja kalusteiden sijainnin. Huoneessa voi kuunnella 1950-luvun radio-ohjelmaa. Tässä ohjelmassa Pekka Tiilikainen haastattelee perhettä, jonka molemmat vanhemmat ovat sokeita. Pimeästä interiööristä käytiin paljon keskustelua etukäteen näyttelytyöryhmässä. Pohdittiin myös turvallisuusseikkoja. Mitä jos joku joutuu paniikkiin? Tai miten paljon ihmisiä sinne voi päästää kerralla? Paloviranomaisen piti ensin hyväksyä tila. Edellytys palotarkastajan luvan saamiselle oli, että tilassa on jatkuva valvonta. Valvojalla täytyy olla mahdollisuus heti sytyttää valot päälle tai auttaa kävijää pääsemään ulos tilasta, jos tulee hätätilanne. Käytännössä valvoja on aina paikalla, kun kävijä haluaa tutustua pimeään tilaan. On ollut pari tapausta, jolloin joku on jäänyt sinne jumiin. Tilassa oleva korituoli ja kävijän pyörätuoli ovat juuttuneet toisiinsa. Avajaisissa kävi myös niin, että joillekin jo pelkkä pimeän tilan eteiseen meneminen oli riittävä kokemus. Kun etukäteen yritettiin miettiä, mitkä olisivat ne seikat, jotka kiinnostaisivat nuoria, niin Pimeä interiööri on osoittautunut sellaiseksi.

7 AKUSTIIKKA JA ÄÄNET Kuva korvasymbolista Kuvailutulkkauspisteet haluttiin merkitä äänen avulla. Kuuntelupisteissä on siis näyttelytekstit myös luettuina ja alussa kuvavirran tekstit kuuluvat tilassa ääneen luettuina. Vaivaistalohuoneessa on oma äänimaisemansa. Lisäksi ääntä tulee Signmarkin videosta. Ääni tulee rajaavasta kaiuttimesta, mutta se kuuluu myös ympäristöön. Pimeässä interiöörissä on radiohaastattelun ääni. Nämä kaikki äänet kuuluvat tilassa. Lisäksi ääntä on kuulokkeiden avulla kuunneltavissa. Ollaan väistämättä äänten puolesta tilanteessa, joka ei ole ihanteellinen. Äänten runsaus tuo osaltaan tunnelmaakin, mutta on haittaava tekijä etenkin opastusten aikana. Museossa onkin mahdollisuus saada myös aistiärsykkeiltään minimoitu opastuskierros. ISTUMAPAIKAT Kuva tuoleista Näyttelytila on aika pieni. Sen vuoksi istumapaikkoja on vain muutamassa kohdassa. Alussa voi istua katsomaan kuvavirtaa, elokuvanurkkauksessa voi istua katsomaan dokumentteja ja pimeässä interiöörissä voi istua korituoliin kuuntelemaan radioohjelmaa. Viittomakielen verkkosanakirjan ja pistekirjoituskoneen edessä on tuolit, samoin sähköisen tietopankin yhteydessä. Tilassa on kaksi tuolia, jotka ovat istumakorkeudeltaan tavallista korkeammalla. Kuvassa näkyy taustalla myös pöydänkulmaa. Tätä pöytää vo säätää sähköllä ylös ja alas. Keskustelualusta Kuva keskustelualustasta Keskustelualusta on yksi niistä esitystavoista, jonka ajateltiin kiinnostavan nuoria. Keskustelun virittämiseksi määriteltiin kolme kysymystä, jotka sijoitettiin tietokoneelle. Kysymykset ovat: Seurustelisitko vammaisen kanssa? Mikä on epänormaalia? Onko vammaisilla samat oikeudet kuin muilla vai valittavatko vammaiset turhasta? Opastetuilla kierroksilla vain osa ryhmästä pääsee kerralla tutustumaan pimeään interiööriin. Muiden on mahdollista odottaessaan kirjoittaa mielipiteensä keskustelualustaan. Keskustelualustaan suunniteltiin lukuohjelmaa näkövammaisille. Se jäi pois ilmeisesti kustannussyistä.

8 PALAUTE ja esimerkki epäonnistuneesta kohdasta. Kuva Kari Lähteenmäki Kutsuin erään museovieraan näyttelyyn. Jo aikaisemmin nähtiin Kari Lähteenmäki tutustumassa näyttelyyn. Hän oli jättänyt palautetta tekstien pienuudesta. Kuvassa Kari näyttää, miten lattialle on asetettu este tekstin eteen. Lähelle ei pääse. Teksti ja kuva ovat liian pieniä kauempaa katsottaviksi. Arvelin että korokkeella olisi käyttöä jollekin, joka haluaisi nähdä Signmarkin läheltä. Samalla koroke peittäisi rumat sähköpistokkeet. Taisivat olla hataria syitä... Näyttelyssä on lasikuutioon kolmiulotteiseksi kaiverrettu sikiön hahmo. Pohdittiin tapaa, jolla sama asia olisi esitetty saavutettavasti. Olisiko hahmon voinut kaivertaa siten, että se olisi ollut käsin tunnusteltavissa? Kontrastit ovat liian pienet... LOPUKSI Kuva Ihan epänormaalia -tunnus Vähitellen minulle on valjennut, että moni ohje ei olekaan koko totuus, niinkuin olin aluksi luullut. Tässäkin asiassa oli mielipide-eroja niin kuin missä tahansa asiassa. Kuvittelen tilanteen, joka olisi saavutettavuuden kannalta ihanteellinen. Kun näyttely olisi valmis, pyydettäisiin testiryhmä paikalle. Testiryhmän huomioiden mukaan näyttelyä muutettaisiin ja parannettaisiin ja siitä tulisi täydellinen! --- (Jotta jokaisella olisi hyvät olosuhteet tutustua näyttelyyn mahdollisimman vaivattomasti, tarvittaisiin henkilökohtaista räätälöintiä. Kävijä voisi itse määritellä katsomis- tai koskettamisetäisyyden. Esineet olisivat sähköllä liikuteltavilla tasoilla. Valoja voisi muunnella haluamakseen. Äänien voimakkuutta voisi itse säätää sopivaksi. Moni ratkaisu, joka tehtiin saavutettavuuden nimissä, oli myös imagokysymys. Heidän silmissä, jotka eivät osaa pistekirjoitusta tai viittomakieltä, on näiden kielien esilläolo merkityksellistä ja avartaa ajattelua ja hiljakseen saattaa jopa muuttaa asenteita.)