Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle"

Transkriptio

1 Eviran julkaisuja 7/2013 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle (Ralstonia solanacearum -bakteeri)

2

3 Eviran julkaisuja 7/2013 Valmiussuunnitelma Perunan tummarengasmädän varalle (Ralstonia solanacearum -bakteeri)

4 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle

5 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle Kuvailulehti Julkaisija Julkaisun nimi Tekijät Tiivistelmä Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, kasvinterveysyksikkö Valmiusssuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle (Ralstonia solanacearum -bakteeri) Milja Keskinen, Mirkka Soukainen, Leila Keinänen Valmiussuunnitelman alkuosassa kerrotaan tummarengasmätään liittyvistä yleisistä asioista kuten isäntäkasveista, biologiasta, leviämistavoista ja -riskeistä, kokemuksista muista Euroopan valtiosta sekä lainsäädännön vaatimuksista, vastuuviranomaisista ja tarkastusten voimavaroista. Yleisosion jälkeen on kuvattu niitä toimenpiteitä mitä tummarengasmädän torjunta vaatii aina tautiepäilystä alkaen siihen saakka kunnes varsinaiset torjuntatoimepiteet ja tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimet on tehty. Suunnitelmassa käsitellään myös jätevesien desinfiointia sekä tartunta- ja leviämismahdollisuutta vesistöjen välityksellä. Siinä ohjeistetaan myös tarvittavien päätösten laatimista sekä muiden rajoitusten määrittelyä ja antamista. Valmiussuunnitelman loppuosassa kerrotaan miten ja mitä tahoja saastunnasta viestitään sekä arvioidaan tautiesiintymän taloudellisia vaikutuksia. Julkaisuaika Elokuu 2013 Asiasanat peruna, rengasmätä, tummarengasmätä Julkaisusarjan nimi ja numero Eviran julkaisuja 7/2013 Sivuja 64 Kieli Suomi Luottamuksellisuus Julkinen Julkaisun kustantaja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Taitto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, virastopalveluyksikkö ISSN X ISBN (pdf)

6 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle Beskrivning Utgivare Publikationens titel Författare Resumé Livsmedelssäkerhetsverket Evira, Enheten för växthälsa Beredskapsplan med tanke på mörk ringröta på potatis (bakterien Ralstonia solanacearum) Milja Keskinen, Mirkka Soukainen, Leila Keinänen I första delen av beredskapsplanen ges allmän information om mörk ringröta såsom värdväxterna, biologin, spridningssätten och spridningsriskerna, erfarenheterna från andra stater i Europa och kraven i lagstiftningen, de ansvariga myndigheterna och kontrollresurserna. Efter den allmänna delen har beskrivits vad bekämpningen av mörk ringröta kräver allt från misstanken om förekomst av sjukdomen fram till dess att de egentliga bekämpningsåtgärderna vidtagits och nödvändiga rengöringsoch desinficeringsarbeten gjorts. I planen behandlas också desinficeringen av avloppsvattnen och risken för kontaminering och spridning via vattendragen. Där ges också instruktioner med tanke på nödvändiga beslutsprocesser och fastställandet och meddelandet av övriga restriktioner. I sista delen av beredskapsplanen berättas hur och vem man informerar om en kontamination och hur man utvärderar de ekonomiska verkningarna av en förekomst av sjukdomen. Utgivningsdatum Augusti 2013 Referensord potatis, ringröta, mörk ringröta Publikationsseriens namn och nummer Eviras publikationer 7/2013 Antal sidor 64 Språk Finska Konfidentialitet Offentlig handling Förläggare Livsmedelssäkerhetsverket Evira Layout Livsmedelssäkerhetsverket Evira, Enhet för ämbetsverkstjänster ISSN X ISBN (pdf)

7 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle Description Publisher Title Authors Abstract Finnish Food Safety Authority Evira, Plant Health Unit Contingency plan for bacterial wilt of potato (Ralstonia solanacearum bacteria) Milja Keskinen, Mirkka Soukainen, Leila Keinänen The first part of the contingency plan discusses general matters related to bacterial wilt of potato, such as host plants, biology, means and risks of spread, experience in other European states as well as requirements in regulatory provisions, responsible authorities and inspection resources. After the general section a description is provided of the measures required to control Ralstonia solanacerum, starting from suspicions of the disease all the way to when actual control measures as well as the required cleaning and disinfection actions have been carried out. The plan also addresses the disinfection of wastewater as well as the possibility of infection and spreading via water bodies. Instructions are also provided for the required decision-making processes and for the determination and issuance of other restrictions. The final part of the contingency plan explains how information about infections is to be communicated and who is to be informed, and assesses the financial impact of an outbreak of the disease. Publication date August 2013 Keywords potato, ring rot, bacterial wilt Name and number of publication Evira publications 7/2013 Pages 64 Language Finnish Confidentiality Public Publisher Finnish Food Safety Authority Evira Layout Finnish Food Safety Authority Evira, In-house Services ISSN X ISBN (pdf)

8 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle Sisällys 1 Johdanto Tummarengasmätä Yleistä Isäntäkasvit Tartunta ja oireet Leviämistavat ja leviämisriski Torjuntamahdollisuudet Tummarengasmätä Euroopassa Kokemuksia Ruotsista Kokemuksia Alankomaista Kokemuksia Isosta-Britanniasta Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat Kasvinterveyden yleinen lainsäädäntö Ralstonia solanacearum -kasvintuhoojaa koskeva lainsäädäntö Siemenperunan tuotantoa koskeva lainsäädäntö Vastuuviranomaiset Tarkastuksen voimavarat Tummarengasmätähavainnon vaatimat toimenpiteet Tartuntaepäily Tartunnan alkuperän ja laajuuden jäljitys Päätökset Maahantuontikieltopäätös Markkinointikieltopäätös Torjuntapäätös Rajoitetun alueen viljelykiellot, vaatimukset ja valvonta Viljelykiellot ja -rajoitukset saastuneiksi määritellyillä peltolohkolla Rajoitukset todennäköisesti ja mahdollisesti saastuneilla lohkoilla Rajoitetun alueen vaatimukset, tarkastukset ja valvonta Saastuneiden ja todennäköisesti saastuneiden perunaerien käyttö ja hävitys Saastuneiden tuotantotilojen ja työvälineiden puhdistus ja desinfiointi Jätevesien desinfiointi Tartunta vesistössä Tartunta muissa viljelykasveissa... 40

9 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle 6 Viestintä Maa- ja metsätalousministeriö Eviran viestintätehtävät Viestintä markkinoitavasta erästä todetusta tartunnasta Viestintä kasvintuotannosta todetusta tartunnasta Viestintä vesistöstä tai luonnonkasveista todetusta tartunnasta Tautiesiintymän taloudelliset vaikutukset Korvausmenettely Valtio Elinkeino Liitteet Liite 1. Tummarengasmädän levinneisyys Liite 2. Tummarengasmädän leviämisriski Liite 3. Tummarengasmätää koskevat säännökset kasvinterveysdirektiivin (2000/29/EY) liitteissä Liite 4. Tummarengasmädän määritysmenetelmät Liite 5. Saastuneiden perunaerien käyttö- ja hävittämismahdollisuudet... 62

10 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - Johdanto 1 Johdanto Tummarengasmätä on perunan (Solanum tuberosum) vaarallinen kasvitauti, jonka aiheuttaja on Ralstonia solanacearum -bakteeri. Bakteeri leviää uusille alueille pääasiassa siemenperunan mukana. Tauti voi olla piilevänä sekä kasveissa että mukuloissa, mikä vaikeuttaa taudin havaitsemista. Perunan lisäksi bakteeri infektoi eräitä muitakin viljelykasveja aiheuttaen näille bakteerilakastumistautia. Bakteerin saastuttamat kasvit toimivat taudin isäntäkasveina, joiden välityksellä tauti voi levitä. Tummarengasmädän merkittävimpiä isäntäkasveja perunan lisäksi ovat tomaatti (Solanum lycopersicum), pelargoni (Pelargonium Zonale-Ryhmä), munakoiso (Solanum melongena) ja paprika (Capsicum annuum) sekä luonnonvaraiset koisokasvit. Taudin erityispiirteenä on sen leviäminen myös kastelu-, valuma- tai tulvavesien mukana sekä perunaa käsittelevien laitosten jätevesien mukana. Tummarengasmätä on perunan haitallisin bakteeritauti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Tautia on 1990-luvulta lähtien todettu myös useissa Euroopan maissa. Euroopan unionin komission direktiivissä 2000/29/EY Ralstonia solanacearum kuuluu haitallisten organismien luetteloon, joiden kulkeutuminen ja leviäminen on kiellettävä kaikissa jäsenvaltioissa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 44/07 Ralstonia solanacearum on määritetty hävitettäväksi kasvintuhoojaksi, jota havaittaessa tai epäiltäessä on velvollisuus ottaa viipymättä yhteyttä kasvinsuojeluviranomaisiin. Suomessa R. solanacearum -bakteeri on havaittu vain kerran tuontiperunassa 1970-luvulla. Sen sijaan kotimaisessa perunantuotannossa tummarengasmätää ei ole koskaan todettu. Jos kasvintuhooja pääsisi leviämään Suomeen, sen torjunnasta ja hävittämisestä aiheutuisi huomattavia kustannuksia valtiolle, perunan tuottajille ja koko tuotantoketjulle. Vaarallisten kasvintuhoojien torjunta perustuu niiden leviämisen ennaltaehkäisyyn. Terve lisäysaineisto ja hyvät viljelykäytännöt ovat tärkeimpiä keinoja myös tummarengasmädän torjunnassa. Taudin torjuntaa koskevat säännökset, kuten tuonnin rajoitukset ja ilmoittamisvelvollisuus tautiesiintymää epäiltäessä, koskevat niin yksityisiä kansalaisia kuin ammattimaisia toimijoitakin. Tämä valmiussuunnitelma on laadittu siltä varalta, että R. solanacearum -esiintymä todettaisiin Suomessa. Valmiussuunnitelmassa selvitetään toimenpiteet, jotka tarvitaan taudin leviämisen estämiseksi ja hävittämiseksi. Leviämisen estämisessä on oleellista taudin nopea tunnistaminen, esiintymän laajuuden nopea määrittely, saas- 8

11 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - Johdanto tuneiden kohteiden jäljitys sekä valmius esiintymän nopeaan ja tehokkaaseen hävittämiseen. Valmiussuunnitelmassa yksilöidään viranomaiset, jotka osallistuvat tarvittaviin toimenpiteisiin, ja kerrotaan miten tiedonvälitys tautiesiintymän ilmettyä toteutettaisiin. Perunaa tuotetaan useisiin eri käyttötarkoituksiin, joten perunan tuotanto- ja markkinointiketjut vaihtelevat. Valmiussuunnitelmassa ei ole esitetty yksityiskohtaisia ratkaisumalleja erikseen kaikkiin tilanteisiin, vaan suuntaviivat ja periaatteet, jotka tulee ottaa huomioon tapauskohtaisia torjuntasuunnitelmia laadittaessa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kasvinterveysyksikkö tarkistaa ja tarvittaessa päivittää valmiussuunnitelman. 9

12 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä 2 Tummarengasmätä 2.1 Yleistä Tummarengasmätää aiheuttaa Ralstonia solanacearum -bakteeri. Smith kuvasi bakteerin ensimmäisen kerran vuonna 1896 nimellä Bacillus solanacearum. Siitä on käytetty myös nimiä Pseudomonas solanacearum ja Burkholderia solanacearum. Suomessa taudista on käytetty aiemmin nimeä ruskomätä. Bakteerin muissa isäntäkasveissa tautia kutsutaan bakteerilakastumistaudiksi. Taudinaiheuttaja on gram-negatiivinen suora tai hiukan taipunut sauvabakteeri, jolla on 1 4 flagellaa (siimaa), joita bakteeri käyttää liikkumiseen ja tarttumiseen. Bakteeri on aerobinen, eikä muodosta kestoasteita. Tyypillinen R. solanacearum -pesäke on valikoivalla SMSA-alustalla maidonvalkea, litteä, epäsäännöllisen muotoinen ja juokseva. Pesäkkeen keskusta on purppuranpunainen, ja usein kierteinen tai juovikas (kuva 1). Kuva 1. R. solanacearum -pesäke valikoivalla SMSA-alustalla. (Satu Mäkinen, Evira) 10

13 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä R. solanacearum -bakteerilla on satoja isäntäkasvilajeja, joiden alttius taudille vaihtelee huomattavasti. Bakteeri jaotellaan viiteen eri rotuun (race) sen perusteella, minkälainen bakteerin taudinaiheuttamiskyky on eri isäntäkasveissa (taulukko 1). Taulukko 1. Ralstonia solanacearum -bakteerin rodut ja biotyypit. Rotu Biotyyppi Isäntäkasvit Lpt-optimi Esiintymisalue Rotu 1 1,3,4 ja 5 Laaja isäntäkasvilajisto, yli 250 lajia, erityisesti koisokasveja (Solanaceae) Rotu 2 1 Banaanit (Musa spp.) ja Heliconia-suvun kasvit Rotu 3 2 Isäntäkasvilajisto suppea: viljelykasveista lähinnä peruna, tomaatti, munakoiso, pelargoni; jotkut luonnonvaraiset kasvit, kuten punakoiso (Solanum dulcamara) ja nokkonen (Urtica dioica) 35 C Trooppiset ja subtrooppiset alueet 35 C Keski- ja Etelä-Amerikka 27 C Välimerenmaat, lauhkea vyöhyke ja subtrooppisten alueiden ylänköalueet Rotu 4 3 ja 4 Inkivääri (Zingiber officinale) 35 C Filippiinit Rotu 5 3 ja 5 Mulperipuut (Morus spp.) 35 C Kiina R. solanacearum -bakteerin roduilla 1, 2, 4 ja 5 on korkea lämpötilaoptimi, ja ne ovat laajalti levinneet Aasiassa, Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. Euroopassa näitä rotuja on todettu vain satunnaisesti. Tummarengasmädän aiheuttaja kuuluu R. solanacearum -bakteerin rotuun 3. Sen lämpötilaoptimi on muita rotuja alhaisempi, ja se on yleinen subtrooppisessa Afrikassa, Välimeren alueella, Egyptissä, Australiassa, Japanissa sekä Etelä-Amerikan ja Aasian ylänköalueilla. Tummarengasmätää on löydetty myös useista Euroopan maista, kuten Alankomaista, Belgiasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Italiasta, Kreikasta, Portugalista, Saksasta, Slovakiasta ja Unkarista (liite 1). Rotujen sijaan R. solanacearum -bakteeri voidaan jaotella viiteen eri biotyyppiin (biovar) biokemiallisten ominaisuuksiensa perusteella (taulukko 1). Rodut eivät ole yhteneväisiä biotyyppien kanssa; paitsi rotu 3, joka vastaa biotyyppiä 2. Tähän rotuun ja biotyyppiin tummarengasmädän aiheuttaja kuuluu. Jatkossa tässä esityksessä R. solanacearum -bakteerilla tarkoitetaan juuri rotua 3 ja biotyyppiä 2, vaikkei niitä erikseen mainita. Bakteerilla on myös erilaisia luokitteluja geneettisiin ominaisuuksiin perustuen. 2.2 Isäntäkasvit R. solanacearum -bakteerin isäntäkasveja perunan ohella ovat tomaatti, munakoiso, paprika ja tarhaportulakka (Portulaca oleracea subsp. sativa); myös rapsi (Brassica napus subsp. oleifera), tarhapapu (Phaseolus vulgaris) ja sokerijuurikas (Beta vulgaris subsp. vulgaris var. altissima) on toisinaan mainittu taudin isäntäkasveiksi. Koristekasveista pelargoni on merkittävin, mutta useat muutkin koristekasvit, esimerkiksi petunia (Petunia hybrida) ja tupakka (Nicotiana spp.), voivat toimia bakteerin isäntinä. 11

14 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Myös eräät luonnonvaraiset koisokasvit, kuten punakoiso (Solanum dulcamara), mustakoiso (S. nigrum) ja okahulluruoho (Datura stramonium), ovat taudin isäntäkasveja. Punakoiso on näistä merkittävin taudin ylläpitäjä ja levittäjä. Se on monivuotinen laji, joka kasvaa Suomessakin luonnonvaraisena, Etelä- ja Keski-Suomessa suhteellisen yleisenä. Punakoisoa tavataan maan lounaisosissa Etelä-Hämeeseen, ja länsirannikolla Oulun tienoille asti (kuva 2). Punakoisoa kasvatetaan myös koristekasvina. Linnut levittävät punakoison siemeniä, ja näin se on levinnyt pihoilta ja puutarhoista luontoon myös luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella. Luonnonvaraisena punakoiso kasvaa rehevillä rannoilla tulvapensaikoissa, tervaleppäkorvissa ja rantaviidoissa. Punakoison kukinto on monikukkainen ja nuokkuva. Kukat ovat tumman sinipunaisia, ja kukan keskellä on keltaisten heteiden ympäröimä emi. Loppukesästä kasvilla on kiiltävänpunaiset marjat. Punakoison pitkät, rennot varret ( cm) muodostavat usein sotkuisia pehkoja rehevän rantakasvillisuuden joukossa vesirajan tuntumassa (kuva 3). Kuva 2. Punakoison levinneisyys painottuu maan etelä- ja lounaisosiin sekä länsirannikolle. (Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas HY, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki) 12

15 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Kuva 3. Rannoilla kasvavat punakoisot pitävät yllä ja lisäävät R. solanacearum -saastuntaa vedessä, josta bakteerit voivat levitä kastelun yhteydessä perunatai tomaattiviljelmille. (Jouko Rikkinen, Pinkka, HY) Mustakoisoa kasvaa Suomessa harvinaisena etelä- ja lounaisrannikon tuntumassa ja Hämeessä. Kasvi on yksivuotinen, pystykasvuinen laji, jolla on valkoiset kukat. Okahulluruoho on Suomessa mustakoisoakin harvinaisempi. Hollantilaisessa tutkimuksessa nokkonen (Urtica dioica) on todettu tummarengasmädän isäntäkasviksi silloin, kun kasvin juuret ovat kasvaneet bakteerin saastuttamassa vedessä. Myös muiden luonnonkasvien juurissa tai juurten ympäristössä on tavattu taudinaiheuttajaa, tai se on keinotekoisesti saatu siirretyksi näihin kasveihin. Jauhosavikalla (Chenopodium album), rantanenätillä (Rorippa palustris), hierakoilla (Rumex spp.), leskenlehdellä (Tussilago farfara) ja konnanleinikillä (Ranunculus sceleratus) saattaisi Suomessa olla merkitystä tummarengasmädän isäntäkasveina joko peltojen rikkakasveina tai vesistöjen varsilla kasvavina lajeina. 2.3 Tartunta ja oireet R. solanacearum -bakteeri voi tunkeutua kasviin vahingoittuneiden juurien, varren haavojen tai ilmarakojen kautta. Yleensä bakteeri infektoi kasvin juuristosta käsin joko juurihaavojen kautta tai kohdista, joista sivujuuret erkanevat. Tunkeuduttuaan kasviin bakteeri lisääntyy nopeasti ja valtaa kasvin johtosolukon puuosan solut. Taudinaiheuttajan leviäminen johtosolukossa tukkii johtosolukon, jolloin kasvi kärsii veden puutteesta ja nuutuu. Perunakasvustossa ensimmäinen tummarengasmädän oire on lehtien ja versonkärkien nuutuminen kuumimpaan päiväaikaan (kuva 4). Yöllä kasvit voivat vielä elpyä näistä oireista. Kasvuston lakastumisoireet ovat kuitenkin melko harvinaisia Euroopan oloissa viileän ilmaston vuoksi. Taudin edetessä varrentyven johtojänteet tummuvat, jolloin tyvi muuttuu ruskeajuovaiseksi, ja lehtiin tulee punaruskea sävy. Jos varsi leikataan poikki, johtosolukoista valuu valkeaa bakteerilimaa. Jos leikattu varsi asetetaan veteen, bakteerilima valuu spontaanisti poikkileikkauksesta muodostaen veteen juovia (kuva 5). Millään toisella perunan bakteeritaudilla ei ole tällaista juovanmuodostusta, joten sitä voidaan käyttää kenttätestinä epäiltäessä tummarengasmätää. 13

16 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Kuva 4. Tummarengasmätä aiheuttaa lakastumisoireita perunalla. (Plant Protection Service Archive, Plant Protection Service, Bugwood.org) Kuva 5. Perunan katkaistusta varresta spontaanisti valuva bakteerilima muodostaa veteen juovia. (Dr. Jaap D. Janse, Dutch General Inspection Service) 14

17 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Perunan mukuloissa havaittavien oireiden voimakkuus riippuu taudin kehitysvaiheesta, lämpötilasta ja kosteusolosuhteista. Viileän ilmaston maissa mukulaoireetkaan eivät yleensä kehity voimakkaiksi. Ne näkyvät parhaiten kevättalvella halkaistussa perunassa johtojännekehän ruskettumisena. Johtojänteet ovat aluksi keltavaaleanruskean läpikuultavia. Vaaleaa bakteerilimaa pursuaa yleensä itsestään ulos leikkauskohdasta muutaman minuutin kuluttua perunan halkaisemisesta; tämä on tyypillistä tummarengasmädälle ja erottaa sen muista perunan bakteeritaudeista. Myöhemmin mukulan johtosolukko muuttuu selvemmin ruskeaksi, ja pitkälle edenneessä taudissa johtojännekehä voi mädätä ja hajota pois (kuva 6). Myöhemmässä vaiheessa oireet saatetaan todeta myös perunoiden pinnalta itukuopista pursuavana bakteerilimana (kuva 7). Irtonainen multa tarttuu kiinni kuivuvan liman pintaan. Mukulan kuoreen voi lisäksi tulla punaruskeita hieman painuneita vioittumia. Infektio mukuloissa voi olla myös piilevä, jolloin tartunta voidaan todeta vain laboratoriotestein. Kuva 6. Tummarengasmätä ruskettaa ja mädättää mukulan johtojännekehän. (Plant Protection Service Archive, Plant Protection Service, Bugwood.org) Kuva 7. Bakteerilimaa pursuaa perunan itukuopista taudin myöhäisessä vaiheessa. (Central Science Laboratory, Harpenden Archive, British Crown, Bugwood.org) 15

18 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Tomaatilla ja pelargonilla bakteerilakastumistaudin oireet ilmenevät aluksi lakastumisena. Tomaatin oireet alkavat yleensä nuorimpien lehtien nuutumisena. Jos ympäristötekijät ovat taudille suotuisat, tauti voi edetä nopeasti lakastuttaen koko kasvin. Muuten nuutuminen voi olla hitaampaa, kasvu saattaa hidastua ja varteen kehittyy suuri määrä jälkijuuria. Varren johtosolukko muuttuu ruskeaksi (kuva 8). Jos varsi leikataan poikki, siitä tihkuu valkoista tai kellertävää bakteerilimaa. Pelargonin lakastumisoireita seuraa lehtien kellastuminen, joka on usein vyöhykkeistä. Varren johtojänteiden tummuminen on usein nähtävissä. Myöhemmin versot voivat tummua kokonaan. Lopulta koko kasvi kuivuu ja kuolee. Kuva 8. Bakteerilakastumistauti on tukkinut tomaatin johtosolukon, ja varsiin on kehittynyt jälkijuuria. (Florida Division of Plant Industry Archive, Florida Department of Agriculture and Consumer Services, Bugwood.org) 2.4 Leviämistavat ja leviämisriski Tummarengasmätä leviää uusille alueille pääasiassa siemenperunoiden mukana. Tartunta mukuloissa voi olla täysin oireeton, mikä edistää leviämistä. Ulkomaista alkuperää olevat siemenperunaerät ovat suurin riskitekijä taudin mahdollisessa leviämisessä Suomeen. Jos tummarengasmädän tartunta jäisi toteamatta siemenperunalle tehtävissä tarkastuksissa, tauti voisi levitä siemenperunan mukana useille ruoka-, ruokateollisuus- tai tärkkelysperunaa tuottaville tiloille. Infektoituneista perunoista R. solanacearum -bakteeri voi levitä maahan, kuljetusvälineisiin sekä perunanviljelyssä käytettäviin koneisiin. Bakteeri voi levitä myös perunan mukana kulkeutuvassa maa-aineksessa (kuva 9). Yhteiskäytössä olevat ja ulkopuolisten urakoitsijoiden käyttämät koneet muodostavat riskin, jos niihin liittyvää kasvintuhoojien leviämisvaara ei tiedosteta tai sitä ei oteta huomioon käytännön toiminnassa (desinfiointi). Sadonkorjuun jälkeen taudinaiheuttaja voi levitä varastoihin, lajittelutiloihin, pakkauskoneisiin ja -materiaaleihin. 16

19 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Kuva 9. Taudinaiheuttaja voi levitä perunoiden mukana kulkeutuvassa maa-aineksessa. (Atro Virtanen, Evira) R. solanacearum ei säily erilaisilla pinnoilla niin pitkään kuin vaalearengasmädän aiheuttaja (Clavibacter michiganensis subsp. sepedonicus). Koeoloissa R. solanacearum säilyi pitempään alhaisessa lämpötilassa (+ 4 ºC) ja pimeässä kuin huoneenlämmössä ja valossa. Ei ole varmuutta, kuinka kauan tummarengasmädän aiheuttaja voi säilyä maassa lauhkealla vyöhykkeellä. Tiedot taudinaiheuttajan säilymisestä vaihtelevat muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin, yleisimmin sen arvellaan säilyvän maassa kuukautta. Maa-aineksessa taudinaiheuttajan säilymiseen vaikuttavat lämpötila, ph, maalaji, maan kosteus sekä maaperän mikrobitoiminta. On arvioitu, että bakteeri saattaa säilyä pitempään syvemmällä maan sisällä, missä muu mikrobitoiminta on vähäistä. Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan maan perusteellinen jäätyminen vähensi saastuneen maan bakteerikantaa. Suomessa vastaavia selvityksiä ei ole tehty. Taudinaiheuttaja voi säilyä saastuneella peltolohkolla huomattavasti edellä kuvattua pitempään ylivuotisissa perunoissa eli jääntiperunoissa tai muissa taudin isäntäkasveissa. Paitsi infektoituneiden isäntäkasvien ja saastuneen maa-aineksen mukana, R. solanacearum -bakteeri voi levitä myös valuma- tai tulvavesien mukana pelloilta vesistöihin ja päätyä toisilla tiloilla perunan kasteluun käytettävään veteen. Taudinaiheuttaja voi päätyä pintavesiin myös perunaa käsittelevien pakkaamojen, kuorimoiden tai tehtaiden jätevesistä (kuva 10). Perunan käsittelyyn erikoistuneet tuotantolaitokset käsittelevät usein myös tuontiperunaa, mikä lisää taudin leviämisriskiä. Taudinaiheuttaja voi levitä perunapelloille myös, jos perunaa käsittelevien laitosten prosesseissa syntyviä nestemäisiä tai kiinteitä sivutuotteita levitetään pelloille. 17

20 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Kuva 10. Pesu- ja käsittelyvesien mukana tummarengasmätä voi levitä käsittelylaitoksesta ympäristöön. (Atro Virtanen, Evira) Bakteeri voi infektoida vesistöjen varrella kasvavat punakoisot, mikä edistää huomattavasti taudinaiheuttajan säilymistä vesistöissä. Punakoiso voi siis olla taudinkantaja, joka suotuisissa oloissa levittää bakteeria runsaina määrinä vesistöön. Tämä on ollut merkittävä tummarengasmädän leviämis- ja säilymistapa monissa Euroopan maissa. Suomessa vesistöjen kylmyys saattaisi hidastaa taudinaiheuttajan leviämistä vesistöissä. Ruotsista saatujen kokemusten perusteella taudinaiheuttaja voi kuitenkin säilyä punakoisoissa talven yli Tukholman korkeudella asti. Todennäköisesti bakteeri voisi meilläkin säilyä kasvukaudesta toiseen punakoisoissa ja levitä niistä vesistöihin ja edelleen perunakasvustoihin. Ilman isäntäkasvia bakteerin säilymisen vesistöissä on yleensä arveltu rajoittuvan muutamiin viikkoihin tai kuukausiin. On oletettavaa, että luonnonvesien mikrofloora tuhoaa bakteerin vesistöistä melko nopeasti. Steriilissä vedessä taudinaiheuttaja sen sijaan voi säilyä pitkäänkin. Perunateollisuuden jätevedessä bakteeri voi säilyä todennäköisesti 1 2 kuukautta, ojalietteessä ja kananlannassa sen on todettu säilyvän vrk. R. solanacearum -bakteeri voi levitä uusille alueille myös saastuneissa pelargonin pistokkaissa. Suomeen tuoduille pelargonin taimiaineistoille tehdyissä laboratoriotesteissä taudinaiheuttajaa ei ole todettu. Taudin leviäminen Suomeen tomaatin taimien mukana on hyvin epätodennäköistä, koska käytännössä kaikki ammattimaiset toimijat käyttävät kotimaisia taimia. Siementen mukana tai hyönteisten välityksellä taudin ei ole todettu leviävän. R. solanacearum -bakteeri voisi kulkeutua Suomeen myös taimitarhakasvien taimipaakuissa. Taudinaiheuttajan esiintyminen tällaisessa maa-aineksessa ei ole kuitenkaan todennäköistä. Ilmaston mahdollinen lämpeneminen suosisi tummarengasmätää. Taudinaiheuttaja lisääntyisi ja säilyisi paremmin maassa ja vesistöissä. Ilmaston lämpenemisestä hyötyisivät myös eräät taudin luonnonvaraiset isäntäkasvit, kuten mustakoiso. Ilmastonmuutos saattaisi lisätä kastelutarvetta tai toisaalta tulvia, jolloin taudinaiheuttajan 18

21 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä saastuttamat vesistöt aiheuttaisivat suurempia viljelyongelmia. Myös lyhyillä lämpimillä ilmastojaksoilla voi olla merkitystä taudin leviämisessä; Keski-Euroopassa tautiesiintymiä todettiin runsaasti poikkeuksellisen lämpimien kesien 1994 ja 1995 jälkeen. Tummarengasmädän leviämisen riskeistä lisää liitteessä Torjuntamahdollisuudet Tummarengasmätä leviää pääasiassa siemenperunoiden mukana, joten perunoiden testaus taudin varalta on tärkeä torjuntakeino. Kaikesta Suomeen tuotavasta siemen-, ruoka- ja ruokateollisuusperunasta pyydetään ilmoittamaan Eviran kasvinterveysyksikköön. Kaikki ilmoitetut siemenperunaksi tarkoitetut erät pyritään testaamaan tummarengasmädän toteamiseksi. Muu kuin siemenperuna tarkastetaan saapumisvaiheessa harkinnanvaraisesti perunaerän alkuperämaan, vastaanottopaikan ja käyttötarkoituksen mukaan. Tehokkain tapa ehkäistä tummarengasmädän leviämistä on tarkastetun siemenperunan käyttö. Sekään ei täysin varmasti estä taudinaiheuttajan leviämistä. Tämä voi johtua muun muassa bakteerin testausmenetelmiin liittyvistä tekijöistä, kuten testien herkkyydestä tai näytteiden edustavuudesta, tai terveen aineiston saastumisesta myöhemmin jossakin tuotannon, kaupan tai kuljetuksen vaiheessa. Riittävä hygienia ja oikeat toimintatavat kaikissa perunan tuotanto- ja markkinointiketjun vaiheissa ehkäisevät tummarengasmädän leviämistä (kuva 11). Tällaisia käytäntöjä ovat esimerkiksi varastojen ja yhteiskäytössä olevien koneiden puhdistaminen ja desinfiointi sekä perunankäsittelylaitosten jätteen käsittely siten, ettei multaa, lietettä, biojätettä tai perunan solunestettä päädy perunanviljelyssä oleville pelloille (kuva 12). Perunan pesussa tai prosessoinnissa syntyvää jätevettä ei tulisi laskea suoraan vesistöön. Taudinaiheuttajan leviämistä tiloilla estää riittävä viljelykierto sekä siemenperunan uudistaminen säännöllisesti niin, että tilan kaikki siemenperuna vaihdetaan kerralla. Kuva 11. Riittävästä hygieniasta huolehtiminen koko tuotantoketjussa estää taudinaiheuttajan leviämistä tuotantopaikalle. (Atro Virtanen, Evira) 19

22 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 2 Tummarengasmätä Kuva 12. Perunan käsittelyvesien mukana taudinaiheuttaja voi levitä lähialueen vesistöihin ja sieltä edelleen kasteluvesien mukana tuotantopelloille. (Atro Virtanen, Evira) Tummarengasmädän kemiallinen torjunta ei ole käytännössä mahdollista. Antibioottikäsittelyillä tai maan kaasuttamisella on vain osittainen teho, eivätkä ne ole Suomessa hyväksyttyjä menetelmiä. Biologisia torjuntamenetelmiä, kuten antagonistiset bakteerit ja avirulentit bakteerimutantit, tutkitaan taudin torjunnassa. Tummarengasmätää vastaan täysin kestäviä perunalajikkeita ei ole käytettävissä. Toisaalta lajikkeet, joissa tauti ei aiheuta oireita, voivat toimia taudin levittäjinä. Ennaltaehkäisy on paras tapa torjua tummarengasmätää. 20

23 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 3 Tummarengasmätä Euroopassa 3 Tummarengasmätä Euroopassa Tummarengasmädän otaksutaan levinneen Keski-Eurooppaan Välimeren alueelta tuodun varhaisperunan mukana. Useiden Euroopassa todettujen tautiesiintymien epäillään syntyneen infektoituneiden tuontiperunoiden pesu- tai muiden prosessivesien välityksellä. EU:n jäsenmaat ilmoittavat komissiolle vuosittain testauksista, joita on tehty tummarengasmädän toteamiseksi perunan tuotannossa (taulukko 2), sisämarkkinakaupassa ja tuonnissa. Lisäksi taudinaiheuttajan esiintymistä kartoitetaan muissa isäntäkasveissa ja vesistöissä (taulukko 3). Suurin osa jäsenmaista tekee vuosittain testauksia perunalla ja muilla isäntäkasveilla. Vertailtaessa tummarengasmädän esiintyvyyttä eri jäsenmaissa on otettava huomioon, että testien laajuus vaihtelee eri maissa. Joissain jäsenmaissa, kuten Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Puolassa, Saksassa ja Unkarissa R. solanacearum -bakteerin testaaminen vesistöistä on myös olennaista. Maissa, joissa pintavettä ei käytetä lainkaan kasteluun tai sen käyttö on vähäistä, testauksia tehdään ainoastaan tai lähes ainoastaan perunalla. Taulukko 2. Tummarengasmädän saastuttamat siemen- (S) ja ruokaperunaerät (R) EU-maissa vuosina , , ja vuonna Löydökset oman tuotannon kartoituksista Jäsenmaa S R S R S R S R Alankomaat Belgia Espanja Irlanti 1 2 Iso-Britannia 5 5 Italia Itävalta 1 Kreikka Portugali Ranska Romania 2 Ruotsi 2 Saksa Slovakia Slovenia 1 Unkari Yhteensä

24 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 3 Tummarengasmätä Euroopassa Jäsenmaiden omissa kartoituksissa 1990-luvun lopussa tummarengasmätää löytyi eniten Alankomaista sekä siemen- että ruokaperunaeristä. Alankomaissa tartunnat vähenivät merkittävästi 2010-luvun alkupuolella ja siitä edelleen vuosikymmenen lopussa. Unkarissa on ollut saastuneita siemenperunaeriä toiseksi eniten Alankomaiden jälkeen. Vuonna 2010 tummarengasmätä havaittiin ensimmäisen kerran siemenperunaeristä Romaniassa. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä suurissa siemenperunan tuottajamaissa, kuten Alankomaissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. Ruokaperunaeristä tummarengasmätää on todettu erityisesti Alankomaissa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa, Ranskassa, Saksassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Näissä maissa tilanne on saatu hallintaan lukuun ottamatta Espanjaa ja Portugalia. Tummarengasmätää esiintyi Etelä-Ruotsissa pienellä alueella 1970-luvulla, jolloin se saatiin hävitettyä. Seuraavan kerran taudinaiheuttaja todettiin maan omasta tuotannosta vuonna Taulukko 3. R. solanacearum -bakteerin löydökset EU-maissa vesistöistä ja muista isäntäkasveista kuin perunasta vuosina 2008, 2009 ja Löydökset muista Löydökset vesistöistä kasveista kuin peruna Jäsenmaa Alankomaat Belgia Espanja Iso-Britannia 12 2 Italia 2 Kreikka 1 Portugali Ranska Saksa Tšekki 1 Unkari Yhteensä Belgiassa R. solanacearum -bakteeria on löytynyt runsaasti sekä vesistöistä että punakoisokasvustoista. Vesistöistä bakteeria on löytynyt runsaasti myös Alankomaista, Espanjasta ja Saksasta. Muissa isäntäkasveissa kuin perunassa todetut esiintymät ovat pääosin punakoisosta. Vuonna 2010 taudinaiheuttaja todettiin kahdessa tomaattierässä, toinen Kreikassa ja toinen Portugalissa. Vuonna 2009 tomaatilla todettiin kolme tartuntaa, kaksi Italiassa ja yksi Ranskassa. Tomaatissa on todettu tartuntoja aiemminkin Kreikassa, Portugalissa ja Ranskassa, myös Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Nokkosella havaittiin kaksi tartuntaa vuonna 2009, Ranskassa ja Saksassa. Joissain maissa testejä on tehty myös pelargonilla, mutta niistä ei ole löytynyt R. solanacearum -bakteeria. 22

25 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 3 Tummarengasmätä Euroopassa Tummarengasmädän voidaan katsoa toistaiseksi enemmän tai vähemmän vakiintuneen joko perunantuotantoon tai vesistöihin ja luonnonvaraisiin isäntäkasveihin seuraavissa maissa: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Portugali, Saksa, Slovakia ja Unkari. Saastuneiksi todettujen näytteiden määriä tarkasteltaessa on kuitenkin huomioitava, että testaustiheys vaihtelee jäsenmaittain ja vuosittain. 3.1 Kokemuksia Ruotsista Ruotsissa tummarengasmätä todettiin vuosina 1972 ja 1973 maan eteläosassa Hököpingessä ja Östra Ljungbyssä sijaitsevilla perunaviljelmillä. Viljelmien kasteluun oli otettu vettä joesta, jonka varrella kasvoi taudinaiheuttajan saastuttamia punakoisoja. Tehtyjen selvitysten perusteella pidettiin mahdollisena, että taudinaiheuttajan päätyminen vesistöön ja punakoisoihin oli voinut tapahtua jo vuosia ennen kuin tauti todettiin perunaviljelmillä. Taudinaiheuttajan epäiltiin päässeen vesistöön perunankäsittelylaitokselta, joka sijaitsi joen yläjuoksulla kolmen kilometrin päässä tartunnan saaneista punakoisoista. Tauti pystyttiin hävittämään kuuden vuoden kuluessa tuhoamalla punakoisot, kieltämällä kastelu saastuneella pintavedellä, lopettamalla perunan tuotanto saastuneilla pelloilla sekä desinfioimalla viljelyssä käytetyt laitteet. Ruotsissa tehdyissä kokeissa todettiin, että R. solanacearum -bakteeri pystyi talvehtimaan keinotekoisesti tartutetuissa punakoisoissa Solnassa lähellä Tukholmaa. 3.2 Kokemuksia Alankomaista Alankomaissa tummarengasmätä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 muutamana esiintymänä. Vuonna 1995 todettiin useita uusia esiintymiä, ja vuonna 1998 tartunta todettiin 110 tilalla. Myös siemenperunaeristä löydettiin taudinaiheuttajaa. Bakteeri saastutti laajoja osia Alankomaiden vesistöistä. Pintaveden käyttäminen kasteluun siemenperunatuotannossa on Alankomaissa kielletty vuodesta Taudinaiheuttajan hävittämiseksi kaikki tarkastetun siemenperunan erät testataan laboratoriotestein. Myös ruokaperunaa testataan tiheällä otannalla. Jos vähintään kaksi erää, jotka on lisätty samasta siemenerästä, todetaan saastuneiksi, kaikki niiden sisarerät määritellään todennäköisesti saastuneiksi. Alankomaissa perunantuotannossa saa käyttää vain sertifioitua siemenperunaa tai virallisessa valvonnassa tuotettua perunaa. Tilalla lisättyä siemenperunaa saa käyttää vain tärkkelysperunan tuotannossa. Alankomaissa tummarengasmädän torjunnasta on aiheutunut valtiolle huomattavat kustannukset. On arvioitu, että viranomaiset käyttivät vuosituhannen vaihteessa noin henkilötyötuntia vuodessa taudin torjuntatoimiin. Viljelijöille tummarengasmädän aiheuttamista kustannuksista maksetaan korvauksia rahastosta, jota tuottajat itse rahoittavat. Taudinaiheuttajaa ei ole täysin saatu poistetuksi perunan tuotantoketjusta huolimatta vuosien aikana tehdyistä huomattavista ponnistuksista. Saastuneiden erien määrä on kuitenkin vähentynyt muutamaan tapaukseen vuodessa. 23

26 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 3 Tummarengasmätä Euroopassa 3.3 Kokemuksia Isosta-Britanniasta Isossa-Britanniassa tummarengasmädän aiheuttaja todettiin kuudesti perunakasvustoista vuosina ja kahdesti samalta tomaattiviljelmältä vuosina 1997 ja Kaikki todetut saastunnat liittyivät taudinaiheuttajan saastuttamaan jokiveteen, jota oli käytetty viljelmien kasteluun. Koska tapausten määrä oli aluksi vähäinen, taudin leviämisriski arvioitiin niin alhaiseksi, ettei kasteluveden ottoa tarvitsisi kieltää taudinaiheuttajan saastuttamista vesistöistä. Kun vesistöjen saastunnan laajuus oli selvinnyt, kasteluveden otto kiellettiin useista vesistöistä vuonna Kastelukiellossa olevilla alueilla perunanviljelijät ovat joko siirtäneet viljelyä lohkoille tai alueille, joilla kastelu vaihtoehtoisista vesilähteistä on mahdollista, tehneet porakaivoja tai kastelualtaita tai käyttäneet hyväksyttyjä desinfiointikeinoja kasteluveden käsittelyyn. Hyväksytyt kasteluveden käsittelytavat Isossa-Britanniassa ovat olleet ultravioletti- (UV), klooridioksidi- ja peretikkahappokäsittely. Myöhemmin on todettu, että UV-käsittely ei ole riittävän tehokas tapa silloin, jos veden virtaus on nopea tai veden laadun vuoksi UV-säteily ei läpäise vettä riittävän hyvin. Isossa-Britanniassa tuottajat maksavat pääsääntöisesti itse torjuntatoimenpiteistä aiheutuneet kustannukset. Vuonna 1998 aloitettiin koe, jonka tarkoituksena oli selvittää, voidaanko bakteeri poistaa vesistöistä. Koe toteutettiin hävittämällä punakoisot joen varsilta tärkeillä perunanviljelyalueilla. Aluksi punakoisoesiintymät paikannettiin GPS-järjestelmään. Punakoisot ruiskutettiin glyfosaattivalmisteella kahdesti tai kolmesti kesässä. Käsittelyn teki kahden tai kolmen henkilön ryhmä reppuruiskulla joko joen penkalta tai veneestä käsin. Torjunnan varmistamiseksi käsittelyn tulos tarkastettiin seuraavana vuonna. Torjuntakokeiden perusteella todettiin, että punakoisojen hävittäminen on tehokas tapa vähentää taudinaiheuttajan lisääntymistä ja säilymistä vesistöissä. Kaikissa kohteissa punakoisoja ja taudinaiheuttajaa ei kuitenkaan useiden vuosien torjuntaohjelman jälkeenkään ole saatu hävitetyksi. Isossa-Britanniassa saatujen kokemusten perusteella punakoison hävittämistä saastuneeksi todetun vesistön varrelta kannattaa harkita silloin, jos vesistö ja siihen liittyvät laskuojat tunnetaan riittävän hyvin rantaan tai joen penkoille on hyvä pääsy, joka mahdollistaa torjuntatoimet vesistön laajuus ja koko mahdollistavat hävittämisen realistisessa aikataulussa (4 vuotta) kastelua ei pystytä järjestämään muilla keinoin torjunta-aineen (glyfosaatti) käyttö vesistön lähellä on luvallista ympäristösyyt eivät rajoita torjuntaohjelman käyttöä tiettyinä aikoina ei ole tiedossa tekijöitä, jotka voisivat mitätöidä torjuntatoimista saadun hyödyn (uuden tartunnan mahdollisuus) kustannus-hyötysuhde osoittaa hävittämisen kannattavaksi. 24

27 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 4 Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat 4 Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat 4.1 Kasvinterveyden yleinen lainsäädäntö Tummarengasmädän leviämisen estämisestä on säädetty Euroopan unionin neuvoston direktiivissä 2000/29/EY kasvien ja kasvituotteiden haitallisten organismien jäsenvaltioihin kulkeutumisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä (jäljempänä kasvinterveysdirektiivi). Direktiivin I liitteen A-osassa luetellaan haitalliset organismit, joiden kulkeutuminen ja leviäminen on kiellettävä kaikissa jäsenvaltioissa. R. solanacearum kuuluu tähän luetteloon. Kasvinterveysdirektiivin III liitteen A-osassa luetellaan kasvit, kasvituotteet ja muut tavarat, joiden tuonti on kiellettävä kaikissa jäsenmaissa. Direktiivin IV liitteen A-osassa on esitetty erityisvaatimukset, jotka kaikkien jäsenvaltioiden on asetettava ja jotka koskevat kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden kulkeutumista jäsenvaltioiden alueelle ja liikkumista siellä. Näiden liitteiden kohdat koskien tummarengasmätää on koottu tämän valmiussuunnitelman liitteeseen 3. Kasvinterveysdirektiivin kieltojen ja vaatimusten pääasiallisena tarkoituksena on varmistaa, ettei EU:n alueelle pääse kulkeutumaan haitallisia organismeja, eivätkä haitalliset organismit pääse leviämään EU:n alueella. EU:n ulkopuolelta siemenperunaa voidaan tuoda EU-alueelle vain Sveitsistä. Suomessa kasvinterveysdirektiivi on pantu täytäntöön kasvinterveyden suojelemisesta annetulla lailla 702/2003 (muutoksia 688/2004 ja 384/2008) sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 17/08. Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain 11 :n perusteella maanomistaja, viljelijä, kiinteistön omistaja tai haltija voidaan velvoittaa suorittamaan välttämättömiä toimenpiteitä kasvintuhoojan hävittämiseksi. Lisäksi voidaan määrätä kasvien ja pakkausten hävittämisestä, rakennuksen ja työvälineiden desinfioinnista sekä määrätä kieltoja, ehtoja tai rajoituksia kasvien viljelemiselle, kuljetukselle tai kaupalle sekä maahantuonnille, maastaviennille ja markkinoinnille. Toimija voidaan myös velvoittaa noudattamaan muita kasvintuhoojien torjumiseksi tai niiden leviämisen estämiseksi välttämättömiä rajoituksia, kieltoja ja toimenpiteitä. Lain 30 :ssä säädetään kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä viljelijälle aiheutuvien kustannusten ja vahinkojen korvaamisesta. 25

28 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 4 Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat 4.2 Ralstonia solanacearum -kasvintuhoojaa koskeva lainsäädäntö R. solanacearum -kasvintuhoojan torjunnasta on tarkemmin säädetty neuvoston direktiivillä 98/57/EY (muutettu komission direktiivillä 2006/63/EY). Direktiivi koskee toimenpiteitä, jotka on toteutettava jäsenvaltioissa R. solanacearum -kasvintuhoojan paikallistamiseksi ja levinneisyyden määrittämiseksi, sen esiintymisen ja leviämisen estämiseksi sekä torjumiseksi ja hävittämiseksi. Direktiivi on pantu täytäntöön maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 44/07 Ralstonia solanacearum -tuhoojan torjunnasta. Ministeriön asetuksen mukaan jokainen, joka tietää tai epäilee taudinaiheuttajaa esiintyvän viljelmällään, varastossaan tai muussa kohteessa, on velvollinen ilmoittamaan siitä viipymättä kasvinsuojeluviranomaiselle. Neuvoston direktiivin 98/57/EY mukaan jäsenvaltioiden on tehtävä alueellaan vuosittain virallinen ja järjestelmällinen peruna- ja tomaattiaineistojen tutkimus taudinaiheuttajan havaitsemiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 44/07 mukaan selvitykseen tulee kuulua myös maahantuotava ja maahan kuljetettava peruna, minkä vuoksi perunan maahantuojien on ilmoitettava saapuvat erät kasvinsuojeluviranomaiselle. Direktiivissä määritellään toimenpiteet, joita toteutetaan, kun taudinaiheuttajan esiintymistä epäillään tai taudinaiheuttajan esiintyminen on tutkimusten perusteella varmistunut. Jos tutkitusta näytteestä todetaan R. solanacearum, on tehtävä lisätutkimuksia saastunnan laajuuden ja alkuperän määrittämiseksi. Tästä kerrotaan tarkemmin kohdassa Siemenperunan tuotantoa koskeva lainsäädäntö R. solanacearum -kasvintuhoojan torjunnasta annetun neuvoston direktiivin 98/57/ EY 7 artiklassa edellytetään jäsenmaiden määräävän, että siemenperunoiden on täytettävä kasvinterveysdirektiivin vaatimukset ja niiden on polveuduttava suoraan peruna-aineistosta, jossa virallisen testausohjelman mukaan ei ole R. solanacearumia. Siemenperunan tuotannosta, sertifioinnista, markkinoinnista ja maahantuonnista on säädetty siemenkauppalaissa 728/2000 ja sen nojalla annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa siemenperunan kaupasta 112/00 (muutettu asetuksilla 22/01, 30/03, 69/04, 59/06, 21/09 ja 23/11). Eviran siementarkastusyksikkö on antanut sertifioidun siemenperunan tuottamisesta ohjeen (Eviran ohje 13003/2, ). Siemenperunan kaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan Suomessa saa markkinoida kylvösiementarkoitukseen vain sertifioitua siemenperunaa. Sertifioidussa siemenperunassa ei saa esiintyä vaarallisia kasvintuhoojia. 26

29 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 4 Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat Tärkkelysperunan sopimustuotannossa siemenperunan tuotantorenkaiden siemenperunan lisäystä ei lueta siemenperunan markkinoinniksi, eli se on sallittu poikkeuksena siemenkauppalain markkinointisäännöksistä. Sopimustuottajat, jotka tuottavat siemenperunaa tärkkelysperunan viljelijöille, on velvoitettu kuitenkin käyttämään vähintään A-luokan siemenperunaa. Tyrnävän ja Limingan kuntien alueella sijaitsee korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalue, High Grade -alue. Tällä alueella viranomaisilla on oikeus noudattaa siemenperunan kaupasta määrättyjä toimenpiteitä ankarampia toimenpiteitä eräitä siemenperunaviljelylle haitallisia kasvintuhoajia vastaan. Korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueella noudatettavista vaatimuksista on säädetty lailla 574/2002 sekä sitä täydentävällä maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 20/ Vastuuviranomaiset Maa- ja metsätalousministeriö vastaa kasvinterveyslainsäädännön valmistelusta ja lainsäädännön täytäntöönpanon yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kasvinterveyden suojelusta annetun lain täytäntöönpanosta, valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaava viranomainen. Tehtävät kuuluvat valvontaosaston kasvinterveysyksikön vastuualueeseen. Yksikkö vastaa lomakkeiden, ohjeiden, päätösmallien ja muun toimeenpanomateriaalin laadinnasta. Tarkastukset perustuvat Eviran vuosittaiseen valvontasuunnitelmaan. Suunnitelmassa tehtävät on jaettu Eviran, ELY-keskusten (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset) ja Eviran valtuuttamien tarkastajien kesken. Valtuutetut tarkastajat tekevät tarkastuksia ostopalveluna Eviran antamien toimeksiantojen perusteella. Valvontasuunnitelmaan sisältyy tuotantopaikkatarkastuksia, markkinavalvontaa, viennin ja tuonnin tarkastuksia sekä lisäksi rekisteröityjen toimijoiden velvoitteiden täyttymisen valvontaa. Eviran ja ELY-keskusten tarkastajat antavat mahdolliset kasvintuhoojien torjuntapäätökset sekä markkinointi- ja maahantuontikieltopäätökset tekemiensä tarkastusten osalta. Valtuutetun tarkastajan tekemän tarkastuksen perusteella annettavan toimenpidepäätöksen tekee Eviran tai ELY-keskuksen tarkastaja alueen mukaan. Torjuntatoimenpiteistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta päättää Eviran kasvinterveysyksikkö. Toimenpidepäätösten tekeminen on käsitelty tarkemmin kohdassa 5 ja korvausmenettely kohdassa 7.1. Eviran kasvinterveysyksikkö ohjaa tarkastajia toimenpidepäätösten tekemisessä ja niiden toteutuksen seurannassa. Jos tummarengasmätä todetaan Suomessa, viestinnästä vastaavat maa- ja metsätalousministeriö ja Evira. Viestintä on käsitelty tarkemmin kohdassa 6. 27

30 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 4 Lainsäädäntö, vastuuviranomaiset ja tarkastuksen voimavarat 4.5 Tarkastuksen voimavarat Neuvoston direktiivin 98/57/EY mukainen tummarengasmädän määritysvalmius on Eviran kasvianalytiikan yksikön kasvintuhoojajaostossa, lisäksi taudin seulontatestejä tehdään yksikön siemenjaostossa Loimaalla. Tummarengasmädän määritysmenetelmistä tarkemmin liitteessä 4. Viime vuosina rengasmädän kartoitustehtäviin, joihin sisältyvät myös vaalearengasmädän tarkastukset, on varattu resursseja vuosittain noin 120 henkilötyöpäivää. Vuonna 2012 muista EU-maista markkinoitavan siemenperunan markkinavalvontaan on varattu 44 henkilötyöpäivää ja muun perunan tarkastuksiin 23,5 henkilötyöpäivää. Perunan vientivalmiustarkastuksiin on varattu vuosittain 42 henkilötyöpäivää. Vientivalmiustarkastuksessa tilan perunantuotannossa olevilta viljelylohkoilta tutkitaan peruna-ankeroisten esiintyminen, ja perunasadosta vaalea- ja tummarengasmädän esiintyminen. Jos näitä tuhoojia ei todeta, vientivalmius on voimassa neljä seuraavaa satokautta. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla perunan rengasmätä- ja vientivalmiustarkastuksia sekä markkinavalvontaa tekevät valtuutetut tarkastajat. Pohjois-Pohjanmaalla rengasmätä- ja vientivalmiustarkastukset sekä markkinavalvonnan tekevät Eviran tarkastajat. Myös Varsinais-Suomessa perunan markkinavalvonta kuuluu Eviran tarkastajille. Muualla Suomessa sekä tarkastuksia että markkinavalvontaa tekevät ELY-keskusten tarkastajat. Laajoja jäljityksiä ja kartoituksia ei voitaisi toteuttaa nykyisillä viranomaisresursseilla. Tummarengasmädän laaja-alaisen tartuntatapauksen näytteenottoon, jäljittämiseen ja seurantaan jouduttaisiin siirtämään resursseja muusta perunan tarkastuksesta ja mahdollisesti myös muista tarkastustehtävistä. Lisätyövoimaa voitaisiin hankkia ostopalveluna esimerkiksi neuvontajärjestöistä. Levinneisyyden kartoitus ja torjuntapäätöksen saaneiden tilojen seuranta veisivät huomattavan osan käytettävissä olevasta laboratoriokapasiteetista. 28

31 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 5 Tummarengasmätähavainnon vaatimat toimenpiteet 5 Tummarengasmätähavainnon vaatimat toimenpiteet Jos tummarengasmädän aiheuttaja todettaisiin Suomessa, noudatettaisiin toimenpiteitä, joista on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 44/07 Ralstonia solanacearum -tuhoojan torjunnasta (kaavio 1). Kaavio 1. Tummarengasmädän esiintymisestä aiheutuvat toimenpiteet. 29

32 Valmiussuunnitelma perunan tummarengasmädän varalle - 5 Tummarengasmätähavainnon vaatimat toimenpiteet Saastunnasta notifioidaan muille EU-maille ja komissiolle, ja löydöksestä tiedotetaan asianmukaisille tahoille, viestinnästä tarkemmin kohdassa Tartuntaepäily Epäily R. solanacearum -tartunnasta voi tulla ilmi tuotantopaikalla, tullissa, markkinavalvonnassa tukku- tai vähittäiskaupassa, tai perunankäsittelylaitoksessa. Epäily taudinaiheuttajasta voi perustua kasveissa tai perunan mukuloissa todettuihin oireisiin, oireettomista kasveista tai mukuloista seulontatestissä saatuun alustavaan tulokseen tai vesinäytteen alustavaan testitulokseen. R. solanacearum -tartuntaa epäiltäessä kasvierän kuljettaminen, markkinointi ja käyttö kielletään markkinointikieltopäätöksellä. Myös samalla tuotantopaikalla tuotettujen kasvierien siirtäminen pysäytetään. Jos on kyse ruoka- tai ruokateollisuusperunasta, erä voi olla jo käytössä seulontatestin tuloksien valmistuessa. Tällöin erän jäljittäminen ja käytön estäminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Kotimaiset siemenperunaerät ovat varastossa rengasmätänäytteiden tavanomaiseen testausaikaan. Siemenperunaeriä ei yleensä oteta käyttöön ennen testitulosten varmistumista. Jos tartuntaa epäillään toisesta EU-maasta tuodussa kasvierässä, Eviran kasvinterveysyksikkö ilmoittaa tautiepäilystä kyseisen maan kasvinsuojeluviranomaiselle. EU-maista markkinoitava perunaerä, jonka markkinavalvonnassa näyte on otettu, on vastaanottajan hallussa seulontatestin tuloksien valmistuessa. Jos epäily koskisi EUalueen ulkopuolelta tuotavaa perunaa, perunaerät odottaisivat tullissa testitulosten valmistumista. Jos laboratoriotutkimuksissa todetaan, että näytteessä ei ole tummarengasmädän aiheuttajaa, erät vapautetaan kuljetus-, markkinointi- ja käyttökiellosta. 5.2 Tartunnan alkuperän ja laajuuden jäljitys Jos tautiepäily varmistuu laboratoriotutkimuksissa tummarengasmädäksi, tartunnan alkuperä ja laajuus selvitetään. Tartunnan jäljityksestä ja koordinoinnista vastaa Eviran kasvinterveysyksikkö. Jäljityksen edellyttämät tarkastukset tekee ELY-keskusten ja Eviran tarkastajat. Kun tartunta on todettu, tarkastaja toimittaa tavaraa koskevat lähetyslistat ja kasvipassitiedot sekä tarkastuspöytäkirjat ja muut mahdolliset asiakirjat Eviran kasvinterveysyksikköön. Näiden dokumenttien perusteella Evira selvittää kasvierän tuottajalta tai lähettäjältä, minne muualle saastunutta erää on toimitettu, ja järjestää tarkastukset muiden toimijoiden yrityksiin. Jäljityksessä selvitetään tuotantopaikat joilla viljellään tai on viljelty perunoita, jotka polveutuvat samasta siemenperunaerästä kuin saastuneeksi todetut perunat joilla viljellään tai on viljelty tomaatteja, joiden alkuperä on sama kuin saastuneiksi todettujen tomaattien joilla viljellään tai on viljelty perunoita tai tomaatteja, jotka ovat viranomaisten valvonnassa tartuntaepäilyn vuoksi 30

Valmiussuunnitelma: vaarallisen kasvintuhoojan löytyminen tomaatin tuotannosta

Valmiussuunnitelma: vaarallisen kasvintuhoojan löytyminen tomaatin tuotannosta Vastuuhenkilö Jari Poutanen Sivu/sivut 1 / 6 Valmiussuunnitelma: vaarallisen kasvintuhoojan löytyminen tomaatin tuotannosta 1 Tausta Tämä valmiussuunnitelma on laadittu siltä varalta, että tomaattituotannosta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus perunan vaalean rengasmädän torjunnasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus perunan vaalean rengasmädän torjunnasta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 38/07 Päivämäärä Dnro 5.7.2007 1820/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.8.2007 - toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön päätös perunan rengasmädän

Lisätiedot

Kasvipassia tai taimitodistusta käyttävien taimituottajien rekisteröintivelvoitteet

Kasvipassia tai taimitodistusta käyttävien taimituottajien rekisteröintivelvoitteet OHJE 14616 Sivu/sivut 1 / 5 Kasvipassia tai taimitodistusta käyttävien taimituottajien rekisteröintivelvoitteet Tämä ohje sisältää tietoa kasvipassia ja/tai taimitodistusta käyttävien taimituottajien rekisteröintivelvoitteista.

Lisätiedot

SUOMEN KASVINTARKASTUSJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KASVINTARKASTUSJÄRJESTELMÄ SUOMEN KASVINTARKASTUSJÄRJESTELMÄ Puutarhanaiset ry:n vierailu Evirassa 10.4.2014 Raija Valtonen Evira, kasvinterveysyksikkö KASVINTARKASTUKSEN PÄÄTEHTÄVÄ estää vaarallisten kasvintuhoojien leviäminen

Lisätiedot

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Ralstonia solanacearum -tuhoojan torjunnasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Ralstonia solanacearum -tuhoojan torjunnasta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 44/07 Päivämäärä Dnro 5.9.2007 2284/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 17.9.2007 - toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön asetus 36/00 Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien

Lisätiedot

TUHOOJIIN JA KASVILAJEIHIN LIITTYVIEN RISKIEN ARVIOINTI

TUHOOJIIN JA KASVILAJEIHIN LIITTYVIEN RISKIEN ARVIOINTI TUHOOJIIN JA KASVILAJEIHIN LIITTYVIEN RISKIEN ARVIOINTI Salla Hannunen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Viheralan kasvinterveysseminaari 24.10.2013 KASVINTERVEYDEN RISKINARVIOINTI 1) Mitä se on? 2)

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.7.2014 C(2014) 5082 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS toimenpiteistä Xylella fastidiosa (Well et Raju) -organismin unioniin kulkeutumisen

Lisätiedot

Kasvinterveyslainsäädäntö ja sen valvonta

Kasvinterveyslainsäädäntö ja sen valvonta Kasvinterveyslainsäädäntö ja sen valvonta Viheralan kasvinterveysseminaari_säätytalo_24.10.2013 KASVINTERVEYSLAINSÄÄDÄNTÖ Laki kasvinterveyden suojelemisesta (702/2003 muutoksineen) Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tarttuvan naudan keuhkoruton vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tarttuvan naudan keuhkoruton vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 21/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2299/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa Valtuutussäännökset Eläintautilaki (441/2013)

Lisätiedot

Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys. Kokemäki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos

Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys. Kokemäki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys Kokemäki 24.1.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Kasvintuhoojien vaikutus luomutuotannossa Perunan kasvintuhooja Sadonalennus (arvio) Kasvinvuorotuksen

Lisätiedot

Kasvintarkastusrekisterit, kasvipassin käyttöoikeus ja taimitoimittajan valtuutus

Kasvintarkastusrekisterit, kasvipassin käyttöoikeus ja taimitoimittajan valtuutus OHJE 14200/1 Sivu/sivut 1 / 5 Kasvintarkastusrekisterit, kasvipassin käyttöoikeus ja taimitoimittajan valtuutus Kasvinterveyttä ja taimiaineistoa koskevan lainsäädännön mukaan toimijan, joka markkinoi,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus siemenperunan kaupasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus siemenperunan kaupasta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 3/15 Päivämäärä Dnro 18.6.2015 216/14/2015 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.9.2015 - toistaiseksi Kumoaa Siemenperunan kaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen?

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Asko Hannukkala, Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannontutkimus Kuminasta kilpailukykyä -seminaarit 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2017 C(2017) 8395 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 15.12.2017, edellytysten vahvistamisesta kolmansista maista peräisin olevien tiettyjen hedelmien ja niiden

Lisätiedot

Rehujen salmonellavalvonta. Moilanen Tervaniemi Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Rehujen salmonellavalvonta. Moilanen Tervaniemi Rovaniemen ammattikorkeakoulu Rehujen salmonellavalvonta Moilanen Tervaniemi Rovaniemen ammattikorkeakoulu Ensisijainen vastuu yrityksellä Yrityksellä on ensisijainen vastuu rehujen turvallisuudesta ja laadusta kaikissa tuotannon,

Lisätiedot

Kasvintuhoojien uusi luokittelu, kriittisimmät lajit, tunnistaminen ja ilmoittaminen

Kasvintuhoojien uusi luokittelu, kriittisimmät lajit, tunnistaminen ja ilmoittaminen Kasvintuhoojien uusi luokittelu, kriittisimmät lajit, tunnistaminen ja ilmoittaminen Paula Lilja Ylitarkastaja Kasvinterveysyksikkö Vieraslajit puutarhassa 9.4.2019 Turvallisuutta ja kilpailukykyä ruokaketjun

Lisätiedot

Maa-, metsä- ja puutarhatalouden kasvintuhoojien priorisointimalli FinnPRIO

Maa-, metsä- ja puutarhatalouden kasvintuhoojien priorisointimalli FinnPRIO Maa-, metsä- ja puutarhatalouden kasvintuhoojien priorisointimalli FinnPRIO Kasvintuhoojien priorisointi hankkeen loppuseminaari 9.9.2014 Juha Tuomola Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Riskinarvioinnin

Lisätiedot

HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta

HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta Ympäristövaliokunta Kuuleminen 10.11.2015 HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062)

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062) 26.6.2014 FI L 186/103 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014, kuparia sisältävien biosidivalmisteiden markkinoille saattamisesta välttämättömiin käyttötarkoituksiin (tiedoksiannettu numerolla

Lisätiedot

Perunaseitin monimuotoinen torjunta

Perunaseitin monimuotoinen torjunta 22.4.2015 Perunaseitin monimuotoinen torjunta Jussi Tuomisto, Petla 1 Johdanto Perunaseitti on viljelyn talouden kannalta merkittävimpiä kasvintuhoojia Vaikka perunaseittiä on paljon tutkittu ja siitä

Lisätiedot

Helposti leviävien eläintautien vastustaminen

Helposti leviävien eläintautien vastustaminen Helposti leviävien eläintautien vastustaminen Hanna Lounela Ylitarkastaja Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö 21.1.2019 Helposti leviävät eläintaudit Eläintauti, joka merkittävästi vaikeuttaa kotieläintuotannon

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

EU:n ja valtion korvausperusteet eläintaudeissa (esim. ASF) Kajsa Hakulin

EU:n ja valtion korvausperusteet eläintaudeissa (esim. ASF) Kajsa Hakulin EU:n ja valtion korvausperusteet eläintaudeissa (esim. ASF) 16.3.2016 Kajsa Hakulin Lainsäädäntö Parlamentin ja neuvoston asetus 652/2014 Euroopan unionin valtiontukisäännökset maa- ja metsätalousalalle

Lisätiedot

INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA

INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA KÄYTÄNTÖÖN 1.1.2014 C:\Users\Omistaja\Documents\Konsultointi\KASVINSUOJELUKOULUTUS\2012 Uusi koulutus\mmma_7_2012.pdf MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 7/2012

Lisätiedot

Hollanninjalavataudin riskinarvio

Hollanninjalavataudin riskinarvio Hollanninjalavataudin riskinarvio Projektiryhmä Salla Hannunen 1 Mariela Marinova-Todorova 1 Anne Uimari 2 Minna Terho 3 1 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2 Luonnonvarakeskus 3 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 Taudit

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 Taudit Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 Taudit Lea Hiltunen 21.4.2009 Suurimmat perunan tuottajamaat 2007 Määrä (tn) 1. Kiina 72 040 000 2. Venäjä 36 784 200 3. Intia 26 280 000

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä lampaita ja vuohia sekä lampaiden

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus nautatuberkuloosin vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus nautatuberkuloosin vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 27/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2305/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa Nautaeläinten tuberkuloosista vastustamisesta annettu

Lisätiedot

Taimituotannon vaatimukset ja valvonta kasvinterveys- ja taimiaineistolainsäädännön näkökulmasta

Taimituotannon vaatimukset ja valvonta kasvinterveys- ja taimiaineistolainsäädännön näkökulmasta Taimituotannon vaatimukset ja valvonta kasvinterveys- ja taimiaineistolainsäädännön näkökulmasta Jari Poutanen Evira, kasvinterveysyksikkö Esityksen ydinviesti Luonnonmukaisesti tai tavanomaisesti tuotettu

Lisätiedot

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012 Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Siemenessä leviävien tautien torjuntakeinoja luomussa Mahdollisimman

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 707. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. muutetaan eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen

SISÄLLYS. N:o 707. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. muutetaan eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä elokuuta 2001 N:o 707 709 SISÄLLYS N:o Sivu 707 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden

Lisätiedot

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Laki kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20, 24 :n otsikon suomenkielinen sanamuoto ja 1 momentti,

Lisätiedot

LUONNOS Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta

LUONNOS Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta LUONNOS 30.5.2016 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläintautilain (441/2013) nojalla:

Lisätiedot

Kuminan rengaspunkin runsaus yllätti

Kuminan rengaspunkin runsaus yllätti Kuminan rengaspunkin runsaus yllätti Erja Huusela-Veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus Kasvinsuojelun syyspuinti Ilmajoki 1.11.2011 LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan Yhteisön

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Pensasmustikkaa lisätään varmennetuista taimista

Pensasmustikkaa lisätään varmennetuista taimista Liite 13.10.2008 65. vuosikerta Numero 3 Sivu 13 Pensasmustikkaa lisätään varmennetuista taimista Jaana Laamanen ja Marjatta Uosukainen, MTT Monivuotisia puutarhakasveja lisätään kasvullisesti. Samalla

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus öljy- ja kuitukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus öljy- ja kuitukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 18/16 Päivämäärä Dnro 9.12.2016 1841/01.04/2016 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2017 - toistaiseksi Muuttaa Öljy- ja kuitukasvien siemenkaupasta annetun maa-

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 28/EEO/2006 Päivämäärä Dnro 31.5.2006 2484/01/2006 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.6.2006 - toistaiseksi Muuttaa Afrikkalaisen hevosruton vastustamisesta 3 päivänä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläimistä saatavia

Lisätiedot

Vieraslajit ja kasvintuhoojat

Vieraslajit ja kasvintuhoojat Vieraslajit ja kasvintuhoojat Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet seminaari 15.2.2016 Sinikka Rantalainen Mikä on vieraslaji Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.01.2018 Luonnonvarakeskus Pahkahometta voi esiintyä miltei kaikilla kaksisirkkaisilla kasvilajeilla Pahkahome on yksi moniisäntäisimpiä

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014 2019 Istuntoasiakirja B8-1334/2016 5.12.2016 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS työjärjestyksen 106 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti ehdotuksesta komission täytäntöönpanodirektiiviksi, jolla

Lisätiedot

HE 61/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta

HE 61/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta.

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

Huomioi kasvinterveyslainsäädännön uudistus taimitarhalla

Huomioi kasvinterveyslainsäädännön uudistus taimitarhalla Tiedote 14.6.2019 1 (7) Huomioi kasvinterveyslainsäädännön uudistus taimitarhalla Kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu 14.12.2019, kun EU:n kasvinterveysasetusta (EU) 2031/2016 aletaan noudattaa. Uudistus

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Aujeszkyn taudin vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Aujeszkyn taudin vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 18/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2296/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa Aujeszkyn taudin vastustamisesta sikaloissa annettu

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

Kasvinterveyslainsäädännön uudistuksen vaikutukset kasvihuoneyrityksissä

Kasvinterveyslainsäädännön uudistuksen vaikutukset kasvihuoneyrityksissä Tiedote 2.8.2019 1 (5) Kasvinterveyslainsäädännön uudistuksen vaikutukset kasvihuoneyrityksissä Kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu 14.12.2019, kun EU:n kasvinterveysasetusta (EU) 2016/2031 aletaan noudattaa.

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 22 päivänä marraskuuta 1996, Krimin/Kongon verenvuotokuumetta koskevista suojatoimenpiteistä

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä ja muut tulokaslajit. Aino-Maija Alanko Metsänterveysseminaari

Aasianrunkojäärä ja muut tulokaslajit. Aino-Maija Alanko Metsänterveysseminaari Aasianrunkojäärä ja muut tulokaslajit Aino-Maija Alanko Metsänterveysseminaari 18.5.2016 Sisältö Aasianrunkojäärä Biologiaa Levinneisyys Isäntäkasvit Leviäminen Merkitys Vantaan tapaus Kartoitettavat metsätuhoojat

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/08

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/08 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/08 Päivämäärä 15.10.2008 Dnro 1858/01/2008 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.11.2008 - toisseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön asetus toimenpiteistä

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Tutkimus- ja analytiikkaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikkö

Tutkimus- ja analytiikkaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikkö KALATERVEYSPALVELUSOPIMUS Liite 2 1(12) Tutkimus- ja analytiikkaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikkö LAITOSTEN LUOKITUSPERUSTEET JA TOIMINTAOHJEET Kuten liitteestä

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus bruselloosin vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus bruselloosin vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 19/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2297/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa Nautaeläinten bruselloosin vastustamisesta annettu maa-

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus nurmi- ja rehukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus nurmi- ja rehukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen liitteen 4 muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 19/16 Päivämäärä Dnro 9.12.2016 1842/01.04/2016 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2017 - toistaiseksi Muuttaa Nurmi- ja rehukasvien siemenkaupasta annetun maa-

Lisätiedot

PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3.

PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. OPETUSMATERIAALI PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. PERUNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4. UUDET

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

TORJUNTAOHJELMAVAIHTOEHDOT JOULUTÄHTIVILJELMÄLLÄ SYKSYLLÄ 2015

TORJUNTAOHJELMAVAIHTOEHDOT JOULUTÄHTIVILJELMÄLLÄ SYKSYLLÄ 2015 TORJUNTAOHJELMAVAIHTOEHDOT JOULUTÄHTIVILJELMÄLLÄ SYKSYLLÄ 2015 Etelänjauhiainen on vaaralliseksi luokiteltu kasvintuhooja, jonka hävittämisestä vastaa Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Kun

Lisätiedot

Puisen pakkausmateriaalin ISPM 15 standardin mukaisen merkinnän käyttöoikeus ja merkinnänhaltijarekisteri

Puisen pakkausmateriaalin ISPM 15 standardin mukaisen merkinnän käyttöoikeus ja merkinnänhaltijarekisteri OHJE nro 14407/2 Kasvinterveysyksikkö 1.3.2010 Puisen pakkausmateriaalin ISPM 15 standardin mukaisen merkinnän käyttöoikeus ja merkinnänhaltijarekisteri 1. Yleistä YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö

Lisätiedot

Virusten leviämistä karjaan voi estää pohjoismaista todistusaineistoa

Virusten leviämistä karjaan voi estää pohjoismaista todistusaineistoa Virusten leviämistä karjaan voi estää pohjoismaista todistusaineistoa Vaali viisaasti vasikkaa koulutus 17.1.2017 Salla Ruuska, Savonia Ammattikorkeakoulu Oy RS- ja koronavirus RS (respiratory syncytial)

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 13.5.2015 B8-0457/2015 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B8-0117/2015 johdosta työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan mukaisesti oliivipuita

Lisätiedot

Kuminan tautitilanne

Kuminan tautitilanne Kuminan tautitilanne 11 12 Asko Hannukkala & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannon tutkimus HY Maataloustieteiden laitos PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.12 Loimaa, 19.11.12 Ilmajoki Parempaa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Viranomaistoimet lakisääteisesti vastustettavia kalatauteja epäiltäessä tai todettaessa

Viranomaistoimet lakisääteisesti vastustettavia kalatauteja epäiltäessä tai todettaessa Viranomaistoimet lakisääteisesti vastustettavia kalatauteja epäiltäessä tai todettaessa Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja lääkitseminen yksikkö Vastustettavat kalojen taudit a. Helposti leviävät

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

IPM-kokemuksia kesältä 2010

IPM-kokemuksia kesältä 2010 IPM-kokemuksia kesältä 2010 Pauliina Laitinen, Sanni Junnila, Marja Jalli ja Heikki Jalli PesticideLife-hanke Kasvinsuojelun syyspuinti 1.11.2010 HAMK Mustiala LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke

Lisätiedot

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ. Luomumallasohraseminaari Hollola Marja Jalli MTT Kasvintuotanto

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ. Luomumallasohraseminaari Hollola Marja Jalli MTT Kasvintuotanto KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ Luomumallasohraseminaari Hollola 31.1.2013 Marja Jalli MTT Kasvintuotanto KASVITAUTIEN ESIINTYMINEN WEBWISUN KYLVÖSIEMEN SIEMEN TIETOKANTA VILJELYKIERTO

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta Luonnos 1.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus sikojen tarttuvan gastroenteriitin vastustamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus sikojen tarttuvan gastroenteriitin vastustamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 26/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2304/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa Valtuutussäännökset Eläintautilaki (441/2013)

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Perunan kuoppataudit. Asko Hannukkala Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus

Perunan kuoppataudit. Asko Hannukkala Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus Perunan kuoppataudit Asko Hannukkala Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna 13.02. 2019 Kuoppataudit mitä ovat ja mitä niistä tiedetään? Kuoppataudiksi (engl. Pit rot) kutsutaan perunan mukuloissa näkyviä

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11367/17 AGRILEG 137 VETER 61 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050237/03

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /...

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /... EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.4.2018 C(2018) 2526 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /... Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1143/2014 täydentämisestä haitallisia

Lisätiedot

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2015 (OR. en) 11444/15 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. elokuuta 2015 Vastaanottaja: AGRI 434 AGRIFIN 71 AGRIORG 55 DELACT 102 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Edellytykset siementuotannolle Viljelijällä riittävä ammattitaito

Lisätiedot

Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet

Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet Jarmo Ketola, MTT PesticideLife-hankkeen aloitusseminaari 19.2.2010 LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan Yhteisön

Lisätiedot

TÄPLÄRAPU KOMISSION HAMPAISSA

TÄPLÄRAPU KOMISSION HAMPAISSA TÄPLÄRAPU KOMISSION HAMPAISSA Etelä-Savon kalastusaluepäivä Mikkeli 2.2.2017 Jorma Kirjavainen, ELY-Kalatalouspalvelut/ Järvi-Suomi 2017 2 Täplärapu tuotiin Suomeen v 1967 Pohjois-Amerikasta =>nyt 566

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus afrikkalaisen sikaruton vastustamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus afrikkalaisen sikaruton vastustamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 12/16 Päivämäärä Dnro 8.9.2016 1078/01.04/2016 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 26.9.2016 - toistaiseksi Muuttaa Afrikkalaisen sikaruton vastustamisesta annettu

Lisätiedot

(Ainoastaan espanjan-, hollannin-, italian-, kreikan-, maltan-, portugalin- ja saksankieliset tekstit ovat todistusvoimaisia) (2011/868/EU)

(Ainoastaan espanjan-, hollannin-, italian-, kreikan-, maltan-, portugalin- ja saksankieliset tekstit ovat todistusvoimaisia) (2011/868/EU) 22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/57 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 19 päivänä joulukuuta 2011, unionin rahoitustuesta vuonna 2011 kasveille tai kasvituotteille haitallisten organismien

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot