Jesajan evankeliumi. Jesajan kirjan luvut 11-35

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jesajan evankeliumi. Jesajan kirjan luvut 11-35"

Transkriptio

1 Jesajan evankeliumi Jesajan kirjan luvut Raamattuloma 2008 Kansanlähetysopisto Pirkko Valkama Jesajan evankeliumi Profeetta Jesaja toimi noin ekr. (Jes.1:1). Perimätiedon mukaan hän oli kuningas Ussian serkku. Jesajan kirja on kielellisesti kaunista ja rikasta hepreaa. Jesaja on selvästi ollut lahjakas ja hyvän koulutuksen saanut mies.

2 2 Jesajaa on kutsuttu Vanhan testamentin evankelistaksi. Hän kehotti kansaa kääntymään takaisin Jumalan puoleen ja kuvaili millaisen pelastuksen Jumala oli sille valmistanut. Jesaja kirjassa on monia kuvauksia pelastuksesta, jonka kansa saisi heti, jos tekisi parannuksen. Välillä Jesaja kertoo siitä, miten Jumala tulee lopullisesti pelastamaan kansan. Jesaja kertoo pelastajasta, joka valmistaa pelastuksen Israelille ja kaikille kansoille. Hän näkee ikään kuin vuorenhuippuina pelastushistorian keskeiset tapahtumat, mutta ei sitä, millaiset etäisyydet ovat vuorenhuippujen välissä. Jesaja julistaa myös tuomioita monille kansoille. Hän kertoo Herran päivästä, jolloin tuomiot kohtaavat kaikkia ihmisiä. Jesajan luvut 11 ja 12 Jesaja on luvun 10 lopussa kuvannut ahdinkoa, johon Jerusalem joutuu Assyrian sotajoukkojen lähestyessä. Sitten hän alkaa kertoa tulevasta lopullisesta pelastuksesta (luvut 11 ja 12), Messiaan perustamasta rauhan valtakunnasta, jolloin pelastunut jäännös kiittää Herraa ja julistaa hänen nimensä kunniaa (12:4). Jes.11:1-10 Iisai oli kuningas Daavidin isä. Kun Jesaja sanoo, että Iisain kannosta nousee verso, hän viittaa muun muassa siihen, että vasta kun Daavidin suku on hakattu maahan niin että siitä ei ole enää kuin kanto jäljellä, tuosta kannosta syntyy messias. Jeesuksen sukuluettelo Matteuksen evankeliumissa on hyvä selitysteksti näille Jesajan sanoille. Luettelossa mainitaan ensin kantaisät ja heidän jälkeläisensä, sitten on joukko kuuluisia kuninkaita. Luettelon loppupuolella on henkilöitä joista emme tiedä mitään. Joosef ja Maria olivat molemmat Daavidin jälkeläisiä. Nuo pienessä maalaiskylässä asuvat, köyhät käsityöläiset olivat se mitä loisteliaasta kuningassuvusta oli jäljellä. Tästä maahan hakatusta Daavidin sukukunnasta syntyy Messias, josta sanotaan: Hän kantaa hedelmää, Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki: hänen ilonsa on totella Herraa. Juutalaiset rabbit sanovat, että Jesaja kuvaa tässä Hengen seitsenmuotoista olemusta. (Vertaa Ilm.1:4,3:1) Seitsemän on Raamatussa täydellisyyden luku. Jeesus oli syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalan Henki asui hänessä koko täyteydessään. Jeesus oli täynnä viisautta, ymmärrystä, taitoa, voimaa, totuuden tuntemista ja Herran pelkoa. Hänen ilonsa oli totella Isää. Historian suuret hallitsijat ovat yleensä pukeutuneet valtaan ja loistoon, mutta tulevan messiaan varustukset ovat hengellisiä: vanhurskaus ja uskollisuus (Jes.11:5). Hän ei tuomitse silmämitalla vaan antaa oikeat tuomiot (Jes.11:3-4; Vertaa 1 Sam.16:8). Hän rankaisee pelkällä sanalla, joka sekin on voimallinen surmaamaan väärintekijän (Jes.11:4). Vertaa Ilm.2:16;27; 19:15. Väärintekijällä Jesaja tarkoittaa ilmeisesti Antikristusta. Antikristuksen surmaamisesta kerrotaan esimerkiksi 2.Tess.2:7-8: Silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. Messiaan hallitessa eivät petoeläimet vahingoita toisiaan eivätkä ihmisiä. Olot maanpäällä ovat paratiisimaiset. Silloin maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan (Jes.11:9). Tarkoittaako maa tässä Israelin maata vai koko maailmaa? Usein käsitettä maa käytetään Raamatussa nimenomaan Israelista. Tämän valtakunnan aikana ihmiset elävät pitkäikäisiksi. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan häntä surkutellaan (Jes.65:20). Jes.11:11-16, 12:1-6 (Katso myös Jes.27:12-13). Tuon rauhan valtakunnan alettua Herra (JHVH) tuo loput kansasta takaisin luvattuun maahan. Silloin juutalaiset ovat yksi kansa (Jes.11:13-14;

3 3 Hes.37:22), joka kiittää pelastuksestaan Herraa. He saavat riemuiten ammentaa pelastuksen lähteistä (Jes.12:3). He julistavat muille kansoille Jumalan suuria tekoja (Jes.12:4-5). Jes.12:2 on alkutekstissä muodossa: Katso, pelastukseni Jumala - minä luotan häneen enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun voimani ja ylistyslauluni, hän tuli minulle pelastukseksi. Vertaa Jeesuksen nimi: Herra on pelastus, Herra pelastaa. Jes.11:14-16 Kun Jumala johdatti kansansa luvattuun maahan edomilaiset, moabilaiset ja ammonilaiset olivat Jumalan kansan päävastustajat. Kun kansa turvautui Jumalaan, Jumala itse antoi sille voiton näistä vihollisista. Kuvaako Jesaja sitä, miten kansa jälleen voittaa vihollisensa, kun se turvautuu messiaaseen. Myös kuvaus Egyptin merenlahden halkaisemisesta ja Eufratin jakautumisesta seitsemään uomaan voivat olla vertauskuvaa siitä, miten Jumala vapauttaa kansansa eri maista yhtä suurella voimalla ja ihmeillä kuin hän aikoinaan vapautti kansan Egyptistä. Häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi (Matt.2:23). Kun Jeesuksen vanhemmat palasivat lapsen kanssa Egyptistä, he eivät uskaltaneet asettua Juudeaan, koska siellä hallitsi julmin Herodes Suuren pojista. Matteus kertoo, että Joosef sai unessa ohjeet ja hän meni Galileaan ja asettui siellä kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret. Näin tapahtui, jotta kävisi toteen profeettojen ennustus: häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi. Usein on esitetty ajatus, että Matteus viittaa Jesajan kohtaan Isain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta (Jes.11:1). Jesajan kohdassa esiintyvä sana vesa on hepreaksi nezer ja sana Nasaret muodostuu samoista konsonanteista kuin sana nezer. Pidän todennäköisempänä sitä, että Matteuksen sanoilla on laajempi merkitys. Matteus nimittäin sanoo, että näin kävi toteen profeettojen ennustus: häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi eli Matteus viittaa useampiin profeettoihin. Kuitenkin sana nezer esiintyy vain tässä Jesajan kohdassa. Kun muualla suomenkielisessä Raamatussa Messiaasta puhutaan vesana (esim. Jes.53:2; Sak.3:8), niissä kohdissa ei alkukielessä ole sanaa nezer vaan on muita ilmaisuja, jotka suomeksi voidaan kääntää sanalla verso tai vesa. Monet profeetat kertovat siitä, miten Messiasta tullaan halveksimaan. Esimerkiksi Jesajan luvussa 53, jossa kuvataan Herran kärsivää palvelijaa ja hänen valmistamaansa pelastusta tuosta palvelijasta sanotaan: Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, ja halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Psalmissa 22, profeetta puhuu pelastajan suulla hänen kärsimyksessään ja sanoo: Olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka. Nasaret oli vähäpätöinen paikkakunta juutalaisten halveksimassa Galileassa (Joh.1:46). Jeesuksesta väiteltäessä vedottiin siihen, että pelastajan ei ollut määrä syntyä Galileassa (Joh.7:52). Nasaretilainen - nimitystä käytettiin Jeesuksesta kun haluttiin osoittaa, että hän ei voi olla Messias. Samassa pilkkaavassa merkityksessä Jeesuksen seuraajista käytettiin nimitystä nasaretilainen lahko. Ymmärtääkseni Matteus viittaa näihin asioihin, kun hän kirjoittaa, että Jeesuksen asuminen Nasaretissa toteutti profeettojen ennustukset, että häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi. Luvut Luvuissa Jesajan näyt laajenevat kansoja koskeviksi. Kansat joutuvat tilille siitä, miten he suhtautuvat Jumalaan ja hänen kansaansa.

4 4 Näissä luvuissa esiintyvät kansat ovat kansoja, jotka liittyivät Jesajan aikana Juudan kansan lähihistoriaan. Näissä luvuissa toistuvat paitsi tuomion julistukset myös lupaukset Messiaasta ja hänen tuomastaan pelastuksesta, joka koskee myös muita kansoja. Babylon (luvut 13-14) Babylon on Raamatun alkulehdiltä Ilmestyskirjaan saakka esikuva ihmisten liittymisestä Jumalaa vastaan. Babylon ei ollut Jesajan aikana suurvalta. Siitä huolimatta Jesaja profetoi ensimmäiseksi siitä. Jesaja kuvaa profetiassaan 1.Historiallisen Babylonin tuhoa. 2. Lopullista Babylonin, Jumalan vastaisen yhteenliittymisen, tuhoa. 3. Loisteliaan enkelin lankeemusta Historiallisen Babylonin tuho Jes.13:14-22; Jes.14:22-23 Babylon oli suurimmillaan luvuilla ekr. Siihen aikaan se oli yksi maailman mahtavimmista kaupungeista. Meedian ja Persian kuningas Kyyros valloitti Babylonin 539 ekr. Jesaja puhuu meedialaisista tuhon tuojina. Persian kuningas Kserkses I hävitti kaupungin maan tasalle n. 478 ekr. kapinan seurauksena. Paikka raunioitui ja soistui. Lopullinen Babylonin - kaiken Jumalan vastaisuuden- tuho (Jes.13:1-13) Herran päivä on Raamatussa lopunaikaan viittaava käsite. Se on päivä (aika), jolloin Jumalan tuomiot kohtaavat koko maailmaa, kaikkia ihmisiä. Se on myös aika, jolloin pelastus toteutuu täydellisesti. Jesaja kuvaa Jumalan tuomioita (13:9-13) hyvin samalla tavoin kuin niitä kuvataan Uudessa testamentissa. Vertaa Matt.24:29: "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Luuk.21:25-27; Ilm.6: Babyloniin liittyvien kuvausten yhteydessä puhutaan myös loisteliaan enkelin lankeemuksesta ja tämän lopullisesta rangaistuksesta Luku14:1-23 Jesaja muistuttaa, että tulee vielä päivä, jolloin Jumala armahtaa Israelia ja ottaa sen omaksi kansakseen. Silloin israelilaiset elävät rauhassa ja ovat johtavassa asemassa muihin kansoihin nähden (Vertaa Jes.11-12; Jes.2:1) Silloin Israel virittää pilkkalaulun Babylonin kuninkaasta (14:3-21). Tässä puhutaan ymmärtääkseni siitä, miten Jumala sitoo Saatanan ja panee hänet syvyyteen tuhanneksi vuodeksi (Ilm.20:1-3). Jes.14:11-16 on perinteisesti nähty kuvauksena Saatanan lankeemuksesta. Raamattu ei kerro milloin enkelit luotiin, mutta se kertoo, että ne ovat luotuja. Jumala on antanut enkeleille erilaisia valta-asemia ja erilaisia tehtäviä (Dan.10:4-13, 20-21; Ilm.12:7-9). On olemassa enkeliryhmittymiä, enkeliruhtinaita ja heidän joukkojaan. Saatana näyttää olleen enkeliruhtinas, jolle oli annettu suuri valta. Jeesus puhui Saatanasta tämän maailman ruhtinaana (Joh.14:30). Paavali käytti hänestä nimitystä "avaruuden henkivaltojen hallitsija." (Ef.2:2) Saatanan hallintavaltaan oli ilmeisesti annettu maa ja avaruus. Joskus muinaisuudessa tämä suuren vallan saanut enkeliruhtinas on langennut syntiin. Enkelin kanssa lankesi ilmeisesti suuri joukko enkeleitä, koska Raamattu puhuu Saatanasta ja hänen enkeleistään. Raamatussa on kaksi kohtaa, jotka on ymmärretty kuvaukseksi tuosta enkeliruhtinaan

5 5 lankeemuksesta: Jes.14:12-15; Hes.28: Molemmissa kohdissa puhutaan toisaalta selvästi enkeliolennosta ja toisaalta maanpäällisestä hallitsijasta. Jesajan kirjassa puhutaan Babylonin kuninkaasta ja tästä langenneesta enkelistä aivan kuin he olisivat yksi ja sama henkilö. Samalla tavalla myös Hesekielin kirjassa yhdistetään Tyyron kuningas ja tämä loistava kerubi ikään kuin yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Syy siihen on käsittääkseni tämä: Samalla tavalla kuin Pyhä Henki voi hallita ihmistä niin, että ihminen on täynnä Pyhää Henkeä, myös paha henki voi hallita ihmistä siten, että tämä antaa itsensä kokonaan Saatanan käyttöön. Silloin ei enää elä hän, vaan Saatana hänen kauttaan. Babylonin kuningas ja Tyyron kuningas olivat ilmeisesti tällä tavoin yhtä Saatanan kanssa ja siksi puhuttaessa näistä kuninkaista saatettiin kuin samasta henkilöstä puhuen kertoa tuon loisteliaan enkelin lankeemuksesta. Saatanan syöksemistä tuonelaan, kuvataan muun muassa: Kaikki maa lepää nyt tyynenä rauhassaan, riemuhuudot kaikuvat kaikkialta. Sypressitkin iloitsevat sinun tuhostasi, Libanonin rinteiden setrit riemuitsevat: "Nyt kun sinä makaat maassa, ei kukaan enää tule tänne meitä kaatamaan." Luomakuntakin riemuitsee tuona rauhan aikana. Paavali kirjoittaa, että silloin luomakunta pääsee katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen (Room.8:19-23) Ennustus Assyriasta, Jes.14:24-27 Ennustettuaan Babyloniasta, Jesaja kertoo oman aikansa Juudan voimakkaasta vihollisesta Assyriasta. Jumala lupaa, että hän tuhoaa omassa maassaan (Israelissa) Assyrian. Jotain siitä, miten Jumala sen teki, on kerrottu muun muassa Jesajan luvussa 37: Herran enkeli löi yhtenä yönä assyrialaisten leirissä kuoliaaksi satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä. Ennustus Filisteasta, Jes.14:28-32 Filistealaiset olivat merikansaa, joka suurin joukoin asettui 1200-luvulla Palestiinan rannikkokaistaleen eteläosaan. Heidän ja israelilaisten välisistä taisteluista kerrotaan usein Raamatussa. Assyria oli suuri uhka myös filistealaisille. Jesajan ennustus liittyy ilmeisesti siihen, mitä hän oli juuri edellä ennustanut Assyrin tuhosta (14:24-27). Filistealaisten ei kuitenkaan ole syytä iloita siitä, että ruoska katkeaa, sillä pahempaa olisi tulossa. Jumala sanoo tuhoavansa myös Filistean. Samalla Jumala lupaa varjella oman kansansa (14:30). Assyrian seuraavien kuninkaiden armeijat kulkivat Egyptiin Filistean alueen kautta ja tuhosivat sen. Rooman valtakunnan aikana filistealaiset lakkasivat olemasta kansa. Keitä Jesaja tarkoitti vieraan maan lähettiläillä? Olisiko Filistea lähettänyt lähettiläitä neuvottelemaan Ahasin kuoleman (jae 28) jälkeen (Ahas oli liittoutunut Assyrian kanssa 2 Kun.16:7) Hiskian kanssa liittoutumisesta yhteistä uhkaa Assyriaa vastaan. Lähettiläille pitäisi vastata, että Jumala on kansansa turva (14:32). Ennustus Moabista, Jes Moab (1Moos.19:31-38) esiintyy usein Raamatussa (esim. 4 Moos.22:1-6; 4 Moos.5:1-3; 31:16). Daavid alisti Moabin valtaansa. Salomon kuoleman jälkeen Moab oli Israelin (Pohjoisen valtakunnan) alainen Ahabin ( ekr.) aikaan asti. Sitten se oli välillä itsenäinen valtio. Emme tiedä milloin Jesajan ennustukset toteutuivat. Jumala sanoo, että kolmessa vuodessa Moabin mahti katoaa, sen väki vähenee olemattomiin ja jäljelle jää vain arvoton, mitätön ripe (6:14).

6 6 Vuodesta 734 ekr. Moab joutui maksamaan veroa Assyrian kuninkaalle. Myöhemmin Babylon valloitti sen. Persian valtakunnan aikana Moab hävisi historian kartalta. Luku 15 kuvaa Moabin kohtaamaa tuhoa. Ilmeisesti Moabin valtakunnassa on sodan aikana ollut osa väestöstä sitä mieltä, että heidän tulisi ryhtyä Juudan valtakunnan alamaisiksi, lähettämällä lampaita verona Juudan hallitsijalle Jerusalemiin (16:1). Pakolaisia oli kaikkialla, moabilaiset tarvitsivat turvapaikkaa (16:2-4) Jesaja rohkaisee mobilaisia, että heidän kannattaa tukeutua Juudaan, koska Jumala on valmistanut sille pelastuksen (16:4-5) KR92n otsikko, Jerusalemin torjuva vastaus, on outo. Paremminkin Jes.16:6-13ssa käsittääkseni puhutaan siitä, miten profeetta itkee Moabin ahdinkoa, joka johtuu Moabin ylpeydestä. Vaikka Moabin kuuluisat viinitarhat on tuhottu ja moabilaiset itkevät maansa tuhoja, he jatkavat epäjumalien palvelua. Siksi Moab tuhoutuu. Luku17, Ennustus Syyriasta ja Israelista Ennustus Syyriasta, Jes.17:1-3. Damaskos oli Syyrian pääkaupunki. Syyria oli liittoutunut Israelin (Pohjoisen valtakunnan) kanssa Assyriaa vastaan. Jesaja julistaa tuon liittoutuman molemmille osapuolille Jumalan tuomiota. Assyria valloitti Syyrian pääkaupungin Damaskon 732 ekr. (Syyria alisti samalla valtaansa suuren osan Galileaa 2 Kun.15:29). Näin Efraim (Israel) menetti suojamuurinsa. Syyria oli ollut Assyrian joukkojen ja Israelin välissä. Ennustus Israelista, Jes.17: ekr. Assyria valloitti Samarian, Israelin pääkaupungin. Assyrialaisten lähteiden mukaan yli israelilaista vietiin pois maastaan Assyrian valtakunnan pohjoisosiin. Israelin lujat kaupungit jäisivät yhtä autioiksi kuin mitä ne jäivät Kanaanin maan valloituksen yhteydessä (17:9). Kun ihmiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen, monet etsivät Jumalaa ja hylkäsivät epäjumalat (17:7-8). Jes.17:12-14 Kansat ovat kuin meri, joka kohisee. Suurvallat tulivat kuin hyökyaallot vieden kaiken mennessään. mutta kun Jumala rankaisee niitä, ne ovat täysin voimattomia. Ne tuhoutuvat. Luku 18, Vastaus Nubian lähettiläille Alkutekstissä on sana Kus. Se tarkoittaa joko muinaista Etiopiaa tai Nubiaa. Etiopian ja Nubian alueet olivat pitkään Egyptin vallan alla. 700-luvulla nubialainen Piankhi valloitti Egyptin ja maahan tuli nubialainen hallitsijasuku. Sen suvun kuningas Tirhika tuli Juudan kuninkaan Hiskian avuksi sotimaan Assyriaa vastaan (2 Kun.19:9). Jesaja kuvaa elävästi nubialaisten tuloa ruokoveneillä ja heidän tapojaan (18:2). Olisiko loppuosa (3-7) sanomasta, jonka Jesaja antoi Nubian lähettiläille, kuvausta Jeesuksen paluuseen liittyvistä tapahtumista? Jesaja puhuu maanpiirin asukaista. Kuvaus voisi liittyä kansojen tuomion aikaa. Vertaa Ilm.19:17-21; Hes.39:4-5. Olisiko Kusin kansa (jae 7) erityisellä tavalla tuomassa lahjoja Siionin vuorelle eli Jerusalemiin 1000-vuotisen valtakunnan alussa? Vai liittyykö tämä lupaus jo johonkin aiempaan vaiheeseen. Etiopiassa on viime vuosikymmeninä ollut suuria herätyksiä.

7 7 Luku 19, Ennustus Egyptistä Jes.19:1-15 Jesajan aikana Egyptissä käytiin sisällissotaa. 663 ekr. Assyria valtasi Egyptin. Egypti sai kuitenkin pian vapautensa kunnes Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Egyptin ja maa menetti vuosisadoiksi itsenäisyytensä. Jumala sanoo tekevänsä Egyptille sellaista, joka saa Egyptin epäjumalat vapisemaan ja Egyptin sydämen jähmettymään. Viittaako Jesajan teksti johonkin historiassa jo elettyyn aikaan, vai kuvaako koko teksti Jumalan toimintaa Egyptissä lopun aikana. Jos teksti kuvaa ensisijaisesti lopun ajan tapahtumia, se ei sulje pois sitä, että nämä asiat ovat voineet, jossakin mittakaavassa, toteutua useitakin kertoja historian aikana, vaikka niiden täydellinen toteutuminen ei ole vielä tapahtunut. Varsinkin tekstin loppuosa viittaisi siihen, että Jesaja puhuu lopun ajasta. Jesaja käyttää viisi kertaa ilmaisua sinä päivänä. Jes.19:16-25 Ir-Heres (19:18) on suomeksi hävityksen kaupunkia. Kun Babylon valtasi Juudan, juutalaisia pakeni Egyptiin. Seuraavina vuosisatoina Egyptiin siirtyi paljon juutalaisia. Persialaisajalla juutalaiset rakensivat temppelin lähelle Assuania, Elefantinen saarelle. Temppelin rakensi juutalaisten palkkasoturien siirtokunta. Temppeli rakennettiin ennen vuotta 525 ekr. ja hävitettiin lopullisesti 400 ekr. Ajanlaskumme alussa oli Egyptissä lähes miljoona juutalaista. Maan hallinnon ja kulttuurin keskuksessa, Aleksandriassa, kaksi viidestä kaupungin osasta tunnettiin juutalaisina alueina ja muissa kolmessa kaupunginosassa oli juutalaista haja-asutusta. Egyptissä käännettiin Vanha testamentti kreikan kielelle noin ekr. Käännös tunnetaan nimellä Septuaginta. Sellaista aikaa, jolloin Israelin muinaiset pääviholliset, Egypti ja Assyria, olisivat palvelleet yhdessä Israelin kanssa Herraa ja eläneet rauhassa myös keskenään, ei ole vielä ollut (19:23-25). Mutta Jesaja sanoo, että tulee päivä, jolloin Israel on siunauksena keskellä maata ja Jumala siunaa myös Egyptiä ja Assyriaa. Vertaa Jes.11-12; Jes.27:12-13; Sak.14:16-19) Luku 20, Profeetta ennusmerkkinä Jesaja pukeutui ilmeisesti normaalisti säkkivaatteeseen. Säkkivaate oli surun ja katumuksen merkki. Pukeutumisellaan Jesaja oli elävä muistutus sanomastaan: tehkää parannus, jotta teidän syntinne pyyhittäisiin pois. Mutta sitten Jumala käski Jesajaa riisumaan jopa säkkivaatteen ja jalkineet ja kulkemaan kolme vuotta vaatteitta ja paljain jaloin. Kun kolme vuotta oli kulunut ja Assyria oli valloittanut Filistean rannikkokaupungin Asdodin, joka oli liittoutunut Egyptin ja Nubian kanssa Assyriaa vastaan, Herra ilmoitti, että Jesajan sokeeraava esimerkki kuvasi sitä, miten Egyptin ja Nubiankin asukkaat joutuisivat vaeltamaan pakkosiirtolaisuuteen alastomina ja ilman kenkiä. Näin Jumala huusi kansalleen varoitusta, ettei se turvautuisi Egyptiin ja Nubiaan, koska ainoa todellinen, kestävä turva oli Jumalassa. Luku 21:1-10, Babylonin kukistuminen Jesaja palaa takaisin kuvaukseen Babylonista, josta hän aloitti kansoja koskevat ennustukset.

8 8 Babylon ei Jesajan aikana vielä ollut suurvalta, mutta se oli nousemassa sellaiseksi. Danielin kirjassa kerrotaan, miten tuo suurvaltakunta Jesajan kuvaamalla tavalla yllättäen tuhoutui meedialaisten toimesta Belsassarin pitämien pitojen aikana (Dan.5:1-7,25-6:1). Arabit, jotka Jesajan aikana olivat liittoutuneet Babylonian kanssa ja kärsineet tappion (Kedarin mahti oli mennyt), olisivat silloin vastaanottamassa pakenevia entisiä liittolaisiaan. Kedar oli ismaelilaisten suurimpia heimoja. Kedar-sanaa käytetään myös yleisnimenä arabeista. Tarkoittaisivatko jakeet 11-12, että Jesaja ei ollut saanut Jumalalta tietoa, miten Edomin käy? Luku 22, Jes.22:1-14, Juudan ja Jerusalemin tila Jesaja kutsuu Jerusalemia näkylaaksoksi. Viittaako nimi siihen, että kaikki näyt, jotka hän on saanut Jumalalta, ovat tulleet siellä? Ihmiset olivat ne kuulleet ja niiden olisi pitänyt vaikuttaa! Juudan ja Jerusalemin asukkaiden olisi tullut surra kaikkea sitä tuhoa, minkä Jumala oli sallinut tapahtua. Heidän olisi tullut kääntyä itkien Jumalan puoleen. Mutta kun Jumala säästi Jerusalemin tuhosta, he alkoivat juhlia pelastusta. Sodan aikanakaan he eivät olleet turvautuneet Herraan. He turvautuivat asevarastoihin (Jes.22:8). He huolehtivat vesilähteiden kunnosta Jes.22:8-11 Mutta Jumalan puoleen he eivät kääntyneet (Jes.22:11-14). Jes.22:15-22, Sebna ja Eljakim Välittämättä Jumalan sallimasta tuhosta, hovin päällikkö Sebna keskittyi keräämään itselleen valtaa ja rikkautta. Hän rakensi itselleen hienon haudan (16). Hänellä oli loisteliaat vaunut(18). Jesaja ilmoittaa, että Jumala viskaa hänet pois niin että hän ei pääse nauttimaan rikkauksistaan ja korkeasta asemastaan. Jumala asettaa hänen sijaansa hovin päälliköksi Eljakimin. 2 Kun.18:18 (Jes.36:3) puhuu Eljakimista hovin päällikkönä ja Sebnasta kirjurina. Olisiko Sebna alennettu jostakin syystä kirjuriksi? Eljakimin ollessa hovin päällikkönä Jumala ihmeellisellä tavalla pelasti Jerusalemin Assyrian kuninkaan käsistä 2 Kun.19:35 (Jes.37:36). Jesajan luvuissa on kuvattu ko. ajan tapahtumia. Jumala sanoo Eljakimista: Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa (Jes.22:22). Eljakimista tuli esikuva Kristuksesta. Ilm.3:7: "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa. Jumala sallisi myös lujaan paikkaan isketyn naulan pettää. Se murtuu, ja kuorma, joka oli sen varassa, romahtaa maahan ja murskautuu. Herra on puhunut (22:25). Jerusalem ei säästyisi Jumalan kertomilta onnettomuuksilta, vaikka Jumala antoikin onnettomuuden hetkeksi poistua ja vahvisti Jerusalemia palvelijansa välityksellä. Ennussana Tyroksesta Luku 23

9 9 Jes.23:1-18 Tyros kuvaa Raamatussa usein ihmisten arvostamaa, rikasta, ylpeää ja sellaista, joka ei anna kunniaa Jumalalle. Tarsis oli foinikialaisten kauppapaikka Espanjassa. Tyroksesta sinne ja sieltä laivat kuljettivat tavaroita Välimeren eri paikkoihin. Kauppalaivoja kutsuttiin Tarsiin laivoiksi. Assyria valloitti Foinikian rannikkokaupungit (23:1-4), mutta Tyros säilyi monilta valloituksilta. Jumala sanoo, että se kuitenkin tuhotaan samalla tavalla kuin Assyria tuhosi Babylonian (23:13-14). Assyria valtasi Babylonian 728eKr. Myöhemmin Assyrian kuningas Sanderib kukisti babylonilaisten kapinan ja 689 ekr. hän hävitti Baabelin maan tasalle. Jesajan kuvaus Tyroksen tuhosta sopii parhaiten Aleksanteri Suuren aikaan. Tämä valloitti Tyroksen 332 ekr. rakentamalla leveän penkereen kalliosaarella sijaitsevaan kaupunkiin. Tyros asutettiin Aleksanterille lojaaleilla asukkailla. Aleksanterin kuoleman jälkeen Tyros joutui Egyptin Ptolemaiosten valtaan. Ptolemaios II ( ) antoi Tyrokselle laajan itsehallinnon. Tyroksen kaupankäynti alkoi jälleen elpyä. Tyroksen kuningas on Raamatussa, Babylonin kuninkaan ohella, sellainen, jonka yhteydessä puhutaan myös loisteliaan enkelin lankeemuksesta (Hes.28). Hesekiel kertoo Tyroksen kaupankäynnistä, loistosta ja ylpeydestä(hes.27) ja Tyroksen tuomiosta (Hes.26) samassa yhteydessä, kun hän kuvaa loisteliaan enkelin lankeemusta. Ilmestyskirjan luvussa 18 kuvataan Babylonin, suuren kaupungin tuhoa. Siitä sanotaan muun muassa, että: 3. Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään." Kun kaupungin tuho on tapahtunut maailman kuninkaat, kauppamiehet ja merenkäynnin harjoittavat itkevät, koska he ovat kärsineet hirveitä tappioita. Samalla tavoin egyptiläiset ja rannikon asukkaat itkevät menestyksellisen, varakkaan Tyroksen tuhoa (Jes.23:5-8). Liittyisivätkö puheet portonpalkkojen pyhittämisestä Herralle (Jes.23:18) siihen, että kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan uuteen Jerusalemiin (Ilm.21:26)? Luvut 24-27, Maailman tuomio ja pelastus Kun Jesaja on ensin ennustanut miten Jumala toteuttaa suunnitelmansa kansojen historiassa, hän kuvaa koko maailmaa kohtaavaa tuomion päivää (luku 24) ja pelastusta, joka on valmistettu kaikille kansoille (Jes.25:6-10; Jes.26:19) ja Jumalan omaisuuskansalle Israelille (Jes.27:6,9,12) Luku 24 Jes.24:1-12, Maanpiirin tuhot Tämä Jesajan teksti maan tulevista tuhoista on nykyisin helppo ymmärtää. Maa on riutunut ja autioitunut (ympäristötuhot ovat valtavat), koska olemme toimineet Jumalan käskyjä vastaan, olemme itsekkyydessämme riistäneet ja tuhonneet maapalloa. Myös Ilmestyskirjan lopun ajan kuvauksissa, kerrotaan maan tuhoista ja myös sitä, miten valtava määrä ihmisiä kuolee niissä tuhoissa (vertaa Jes.24:6,13). Esimerkiksi Ilmestyskirjan luvuissa 8-9 kerrotaan, miten kolmasosa maasta, kolmasosa merestä, kolmasosa makeanveden lähteistä tuhoutuu ja kolmasosa ihmiskunnasta surmataan. Ilmestyskirjan luvussa 16 kuvataan viimeisiä vitsauksia, joissa lähes kaikki loput tuhoutuvat. Jesaja korostaa, että kaikki ihmisryhmät joutuvat kärsimään tuhoista (24:1-2).

10 10 Kun Ilmestyskirjassa kuvataan lopun ajan valtavia tuhoja, siellä myös korostetaan, että ne koskevat kaikkia ihmisryhmiä (Ilm.6: 15-17). Jes.24:14-16, Eloon jääneet ylistävät Herraa Jes.14:16-20, Maan perustukset järkkyvät Hyvin samalla tavalla mitä Jesaja kuvaa maapallon tuhoja, niitä kuvataan myös Uudessa testamentissa. Siellä kerrotaan luonnon mullistuksista, jotka muuttavat maailman ja avaruuden rakenteita: Ilm.6:12-14; Luuk.21: Vertaa Joel 3:3-4; Jes.13: Kaikki se, mitä Jesaja näki, sai hänet huutamaan: en jaksa, voi minua! Jes.14:21-23, Saatana sidotaan. Alkaa 1000-vuotinen valtakunta. Jesaja sanoo, että Herra kokoaa häntä vastustavat joukot vankikuoppaan, mutta vasta aikojen kuluttua heidän asiansa otetaan esiin. Vielä ei siis ole viimeisen tuomion aika, vaan nyt alkaa aika, jolloin Herra Sebaot hallitsee Siionin vuorella ja Jerusalemissa ja hänen kunniansa loistaa hänen kansansa vanhimmille. Kun Ilmestyskirjassa on kuvattu valkoisella hevosella ratsastavan, Jumalan Sanan, vastustajien tuhoa, kerrotaan (luvussa20), että Saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi ja ensimmäisessä ylösnousemuksessa nousseet hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Vasta tuon aikakauden jälkeen on muiden kuolleiden ylösnousemus ja viimeinen tuomio. Luku 25, Pelastettujen kiitoslaulu Pelastetut kiittävät Jumalaa siitä, että hän on nyt toteuttanut suunnitelmansa, jotka hän on jo vuosituhansia aiemmin päättänyt (Sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan). Jumala on vaientanut vihollisten kerskailun. Hän on murskannut vastustajansa (1:2; 10b-12) Hän on pitänyt omistaan huolta. Jes.25:8:Kuolema on nielty ainiaaksi: tämä viitannee ensimmäiseen ylösnousemukseen. Vertaa Ilm.20:6: Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Ilm.21:4. ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." Näyttäisi siltä, että tekstissä puhutaan sekä niistä, jotka ovat päässeet ensimmäiseen ylösnousemukseen että niistä, jotka ovat Siionin vuorella pidoissa. Ilmestyskirjassa kerrotaan niistä jotka seisovat Karitsan kanssa Siionin vuorella (Ilm.14:1-6). Vanhassa testamentissa on monta kohtaa, jossa puhutaan siitä, miten kansat vaeltavat juhliin Siionin vuorelle. Katso esim. Sak.14:16; Jes.11:10; Miika 4:1-3. Luku 26 Jes.26:1-19 Laulu, jota Juudan maassa lauletaan pelastuksen aikana

11 11 Jes.26:1: KR38 käänsi alkutekstin mukaisesti: Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tämä laulu: "Meillä on vahva kaupunki, pelastuksen hän asettaa muuriksi ja varustukseksi. Pelastetut ymmärtävät, että kaikki on Jumalan tekoa. Hän on valmistanut rauhan.(26:12) Pelastettujen turva on Herrassa (26:4) Ne jotka ovat olleet ylpeitä, eivätkä ole turvautuneet Herraan, on syösty maahan (26:5-6). Tuomioiden kautta ihmiset oppivat tuntemaan Jumalan vanhurskauden - sen, että hän on täydellinen pyhyydessä ja oikeamielisyydessä (26:9). Jumala oli luvannut tehdä omaisuuskansansa suureksi (15a) ja antaa sille alueen Egyptin joesta Eufratiin asti (15:b; 1 Moos.15:18). Nyt hän on sen tehnyt. Pitkään hänen kansansa on ollut monenlaisessa ahdingossa. Herran kuritus sai sen itkemään ja huokailemaan. Se ei pystynyt itseään auttamaan. Mutta nyt Jumalan omat saavat nousta kuolleista, herätä eloon (26:19). Jes.26:20-27:1, Saatanan tuomio Teksti viittaa käsittääkseni 1000-vuotisen valtakunnan jälkeiseen taisteluun, kun Saatana on päästetty hetkeksi irti (Ilm.20:7-10), ja viimeiseen tuomioon (Ilm.20:11-15). Saatana, Käärme, syvyyden hirviö joutuu kadotukseen: Leviatan, liwjatan, kiemurteleva, esiintyy myös Job.3:8;40:20; Ps.104:26. KR92 selittää sen alkuhirviöksi, joka kanaanilaisen uskomuksen mukaan herättyään nielee eli pimentää auringon. Minusta Raamattu käyttää sitä muun muassa yhtenä Saatanan nimenä, kuten myös sanoja lohikäärme ja käärme. Luku 27, Kuvausta Israelin rauhan ajasta Jes.27:2-12, Uusi viinitarhalaulu Jesajan kirjan luvussa 5 on viinitarhalaulu. Jesaja vertaa Juudan kansaa ja Jerusalemia Jumalan viinitarhaksi, jonka olisi pitänyt tuottaa hyvää hedelmää, mutta se tuotti villimarjoja. Sen tähden sitä kohtaavat Jumalan tuomiot. Samalla tavalla Jeesus puhui Israelista Jumalan viinitarhana ja Israelin johtajista viinitarhan vuokraajina. Jeesus sanoi, että, koska juutalaiset (kansana) eivät vastaanottaneet Jumalan lähettämiä profeettoja ja viimeiseksi kieltäytyivät vastaanottamasta Poikaa, he menettivät valtakunnan: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. (Matt.21:33-46.). Katso myös Matt.20:1-16; Matt.21:28-32; Luuk.13:6-9 ja Joh.15:1-6. Kun Jumala pelastaa omaisuuskansansa, se on ihana viinitarha: Tulevina aikoina Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa, ja hedelmiin peittyvät maan kasvot (27:6). Jumala oli monin tavoin rangaissut kansaansa, mutta ei niin kovasti kuin, mitä hän oli rangaissut heidän vihollisiaan (27:7-8). Nyt rangaistusten ajat ovat ohi. Jumalan tahdon vastaisesti eläneen Israelin, Jaakobin, synnit sovitetaan. Israel ei enää palvele epäjumalia (27:9). Jes.27:10-11 Linnoitettu - ilmeisesti Israelia vastaan linnoitettu - kaupunki autioituu. Viittaako tämä Babyloniin (Tyros), Jumalan vastaiseen linnoitettuun kaupunkiin? Katso Ilm.18: Jes.27:12-13: Jumala itse kokoaa loput juutalaiset talteen eri kansojen seasta. Samasta asiasta Jesaja on kertonut aiemminkin (esim. Jes.11:11-16; 12:1-6). Luvut 28-35

12 12 Jesaja kohdistaa jälleen sanomansa Jumalan omaisuuskansalle, ensin Israelille (28:1-6) sitten Juudalle. Hän kehottaa kansaa kääntymään Jumalan puoleen. Hän julistaa vuoroin tuomiota kansalle, joka ei turvaudu Jumalaan ja vuoroin pelastusta, jonka Jumala armossaan tulee valmistamaan. Luku 28 Jes.28:1-5, Samarian tuho ja tuleva pelastuksen aika Pohjoista valtiota profeetat kutsuvat välillä nimellä Efraimin. Efraim oli alueen suurin heimo. Kaupungilla tarkoitetaan maan pääkaupunkia Samariaa. Se oli kaunis kaupunki, joka sijaitsi korkealla kukkulalla. Kaupunkia ympäröi viljava maaseutu. Samarian asukkaat elivät juomingeissa ja epäjumalanpalveluksessa. He olivat hylänneet Jumalan. Siksi Jumala salli Assyrian sotajoukon (väkevän miehen) valloittaa ja tuhota kaupungin ja viedä sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen ekr. Assyria valloitti Samarian. Assyrialaiset piirittivät Samariaa lähes kolme vuotta ennen kuin saivat sen vallattua. Kerrottuaan Assyrian tuomasta tuhosta, Jesaja alkaa jälleen kertoa ajasta, jolloin Jumala tuo pelastuksen kansalleen. Alkutekstissä alkaa selvästi uusi jakso sanoilla: Sinä päivänä. Tätä sanontaa käytetään yleensä, kun puhutaan Messiaan ajasta. Sinä ei Samarian loistelias kaupunki olisi ihmisten ihastelema ylväs kruunu. Heidän ihana kruununsa olisi Herra Sebaot. Kansan jäännös - mutta vain jäännös - palvelisi Jumalaa. Silloin johtajat toimisivat Jumalan tahdon mukaisesti ja Israel olisi voittamaton. Jes.28:7-13, Papit ja profeetat vastustavat Jesajaa Kun Jesaja puhuu papeista ja profeetoista, hän ilmeisesti puhuu nyt ennen muuta Juudan ja Jerusalemin hengellisille johtajille. Mutta samalla sanat kohdistuvat myös Samariaan ja Pohjoiseen valtakuntaan, joka sekin suhtautui pilkallisesti Jumalan varoituksiin. Papit ja profeetat elivät muun kansan tavoin juomingeissa. He näkivät haluamiaan näkyjä ja väärensivät oikeutta omaksi edukseen. Hekään eivät halunneet kuunnella, mitä Herra sanoi Jesajan kautta. He pilkkasivat ja halveksivat Jesajan julistusta (9-10). Koska kansa ei ottanut vastaan Jumalan selviä sanoja, Jumalan tarjoamaa lepoa (lepopaikkaa), eikä tehnyt parannusta, Jumala puhuisi vastedes vieraalla kielellä ja oudoin sanoin kansalleen. Ensimmäiseksi Jumala puhui vieraalla kielellä ja oudoin sanoin antamalla Israelin kohdalla assyrialaisten ja myöhemmin Juudan kohdalla babylonialaisten valloittaa maat. Uudessa testamentissa Jeesus kutsui ihmisiä lepoon, lepopaikkaan (Matt.11:28-30). Vertaa Hepr.4: Niistä, jotka eivät Jeesuksen valmistamaa lepoa ota vastaan, Paavali sanoo, että Lain kirjassa sanotaan heistä: - Oudoilla kielillä ja vieraiden huulilla olen puhuva tälle kansalle, eikä se sittenkään kuuntele minua, sanoo Herra. Paavali puhuu tässä selkeäsanaisen profetian ja kielilläpuhumisen eroista. Hän sanoo, että oudot kielet ovat rangaistus merkki niille, jotka eivät usko. He loukkaantuvat hullutukseen. Jes.28:14-29, Herra asettaa kulmakiven Mitä Jesaja tarkoittaa puhuessaan siitä, että ihmiset olivat tehneet liiton kuoleman kanssa? Hän voi tarkoittaa sitä, että ihmiset olivat solmineet liiton Egyptin kanssa välttääkseen kuoleman. He ajattelivat, että liittoutumalla Assyriaa vastaan he ovelasti välttävät Jesajan ennustamat tuomiot. Voi myös olla, että ihmiset olivat tehneet liiton, että he tappavat itsensä ennen kuin antautuvat vihollisille. He ajattelivat, että kuolema olisi heille parempi vaihtoehto vapautus. Mutta he unohtivat, että kuolemalla ei voi paeta Jumalaa. Vai olisivatko ihmiset tehneet jonkinlaisen liiton epäjumalien, vainajahenkien tai jonkin vastaavan välityksellä suojellakseen itseään tuholta? Jumala sanoo Jesajan välityksellä, että tuo liitto kuoleman kanssa ei auta heitä. Tuhotulva vyöryisi heidän ylitseen. Herra oli tehnyt päätöksen hävittää maan. (18-20)

13 13 Ihmisten turvapaikat olivat kuin liian lyhyt vuode tai liian pieni peitto, johon ei voinut kääriytyä. Jes.28: 21-22: Perassimin-vuoren luona Herra antoi Daavidille voiton taistelussa suurta filistealaisarmeijaa vastaan (2 Sam.5:17-20). Gibeonissa Jumala antoi Joosualla voiton amorilaisista (Joos.11). Herra itse soti amorilaisia vastaan (Joos.10:11-14). Samalla tavoin Herra nyt kävisi omaisuuskansaansa vastaan. Herra tekee niin oudon, merkillisen työn, että taistelee samalla tavoin sitä kansaa vastaan, joille hän aikoinaan antoi suuret voitot niin että he saivat haltuunsa luvatun maan. Mutta Herra valmistaisi myös pelastuksen (16-17): KR38: sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene. Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi, Jumala oli Jesajan välityksellä jo aikaisemminkin puhunut tästä asiasta: KR38: Jes.8:13: Hänestä tulee pyhäkkö, loukkauskivi ja kompastuksen kallio kahdelle Israelin kuningashuoneelle ja loukku ja ansa Jerusalemin asukkaille. Niille juutalaisille, jotka pelkäävät Herraa ja pitävät häntä pyhänä, riippumatta siitä kumman valtion alueella he elivät, hän on oleva pyhäkkö. Muille hän on oleva loukkauskivi ja kompastuksen kallio. He tuhoutuvat kun hylkäävät hänet. Pietari selittää näitä kohtia: 1 Piet.2: Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 5. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 6. Sanotaanhan Raamatussa: - Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. 7. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, 8. kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin. Vertaa Room.9: Jes.28:23-29: Jumala oli antanut ihmisille viisauden. He osasivat toimia oikein viljellessään ja korjatessaan satoa. Senkin pitäisi osoittaa, että Jumalan neuvot ovat ihmeelliset. Niitä ihmisten kannattaisi noudattaa. Kun ihminen tekee Jumalan tahdon mukaan, Jumala antaa runsaan menestyksen. Luku 29 Jes.29:1-8, Voi sinua Ariel Jesaja käyttää Jerusalemista nimeä Ariel, uhrialttari. Parin vuoden kuluttua Jerusalem joutuisi voihkimaan. Samalla tavoin kuin Daavid aikoinaan piiritti Jerusalemia ja valtasi sen, samalla tavoin tulisivat nyt viholliset piirittämään sitä. Mutta Jumala ei sallisi kuitenkaan vihollisen vallata sitä. Luvuissa kerrotaan, miten Assyrian komentaja Sanherib yritti vallata Jerusalemin ja miten Jumala ihmeellisellä tavalla pelasti ahdinkoon joutuneen kansansa. Jes.29:9-16, Sokaistuneet eivät tajua sanomaa Jo silloin kun Jumala kutsui Jesajan tehtävään, Jumala sanoi, että ihmiset eivät kuuntelisi Jesajan puhetta vaan kovettaisivat sydämensä. Sen seurauksena Jumala antaisi heidän silmiensä sokaistua, korviensa sulkeutua ja sydämensä paatua. (Jes.6:9-13). Nyt tämä oli tapahtunut. Ihmiset eivät olleet välittäneet Jesajan julistuksesta. He olivat kyllä uskonnollisia ja suorittivat ulkoisia jumalanpalvelusmenoja. He kävivät temppelissä, he uhrasivat, he pitivät säännöllisiä rukouksia. He puhuivat kauniisti Jumalasta, ylistivät häntä sanoillaan, mutta he eivät sydämestään palvelleet häntä, eläneet hänen tahtonsa mukaan. Siksi Herra oli vaivuttanut heidät raskaaseen uneen. Heidän profeettansa ja näkijänsäkin olivat sokeita. Kaikki Jumalan Sanan

14 14 opetukset olivat heille kuin lukittu ja sinetöity kirjakäärö, jota ei voinut lukea. He olivat kuin lukutaidottomia Jumalan Sanan edessä. He luulivat voivansa peittää tekonsa ja ajatuksensa Jumalalta. He olivat niin tyhmiä, että eivät ymmärtäneet, että Jumala heidän luojansa näki kaiken. Jes.29:17-24: Jesaja palaa kuvaamaan tulevaa pelastuksen aikaa, jolloin Israel saavuttaa rauhan ja onnen. Luku 30 Jes.30:1-5, Egypti, kestämätön tuki ja turva Jumala oli jo aiemmin varoittanut Jesajan välityksellä, että kansan ei tule tehdä turvallisuuspoliittista liittoa Egyptin kanssa (Jes.20). Juudan hovi ei välittänyt Jumalan varoituksista. He kuljettivat lahjoja salaa Egyptiin saadakseen sen liittoon kanssaan, jotta Egypti auttaisi heitä taistelussa Assyriaa vastaan. Jesaja varoittaa tästä väärästä reaalipolitiikasta. Egyptiin turvautumisesta ei olisi mitään hyötyä. Se toisi ainoastaan pettymystä ja häpeää. Jumala kutsui Egyptiä nimellä: Mahtinsa menettänyt Rahab. Rahab, myllertyneisyys: sana on johdettu verbistä olla kiihtynyt, raju, väkivaltainen. Rahab on kuvakieltä ja tarkoittaa merta, jonka rajun voiman Jumala hillitsee. (Job.9:13). Samalla tavoin kuin Jumala hallitsee merta, hän hallitsee myös Egyptiä. Egypti on mahtinsa menettänyt Rahab. Jes.30:8-17, Kansa kapinoi ja saa rangaistuksen Jumala käskee Jesajaa kirjoittamaan Jumalan Sanat muistiin, niin että ne olisivat pysyvänä todistuksena kapinoivalle kansalle. He halveksivat Jumalan sanoja, kieltäytyivät kuuntelemasta ja noudattamasta niitä. He luottivat mieluummin kierouteen ja sortoon. Jumalan sanojen halveksiminen, kierouteen ja sortoon nojautuminen olivat syntejä, jotka vaikuttivat kuin kasvava halkeama korkeassa muurissa, jonka johdosta muuri yhtäkkiä luhistuu. Jes.30:15: Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: - Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo 16. vaan sanotte: "Ei, me kiidämme ratsun selässä" - niin te saattekin kiitää pakoon. Jumala tarjosi pelastusta, mutta he eivät halunneet kääntyä Jumalan puoleen eivätkä turvautua häneen. He halusivat kiitää taisteluun. Siksi he joutuvat kiitämään pakoon. Heistä jää jäljelle vain rippeet. Jes.30:18-26, Herra armahtaa vielä kansaansa Jakso puhuu käsittääkseni tulevasta Messiaan rauhan valtakunnasta. Tulee vielä aika, jolloin Jumala jälleen armahtaa kansaansa. Silloin sen itkun aika on ohi. Viittaisiko kapea leipä ja niukka vesi samanlaiseen huolenpitoon kuin mitä kansa sai kokea autiomaassa, kun Jumala antoi sille päivittäin mannaa ja vettä. He saavat nähdä omin silmin Herran. Hän itse ohjaa heitä. He hylkäävät kaikki epäjumalansa (22). Silloin luonto kukoistaa (23-25). Jes.29:26: Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa - sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. Jes.30:27-33, Herra itse tuomitsee kansat. Vertaa Hes.38:18-23, 39:21-22, 28-29; Ilm Kun Jumala toteuttaa tuomionsa silloin hänen kansansa huulilla on laulu ja heidän sydämessään ilo. Luku 31

15 15 Jes.31:1-3 Jällen Jesaja varoittaa turvautumasta Egyptiin. Hän nuhtelee Juudan johtajia siitä, että he eivät etsi Israelin Pyhää, eivät lähesty Herraa saadakseen neuvoja. Vaikka Egypti sotajoukkoineen ja vahvoine sotavarusteineen näyttää vahvalta turvalta, kun Herra kohottaa kätensä niin sekä auttaja että autettava kaatuvat. Jes.31:4-9 Uudestaan Jesaja kutsuu israelilaisia palaamaan Herran luo. Herra on luvannut suojella Jerusalemia kuin leijona, joka ei luovu saalistaan. Voi olla, että jakeet 4-7 kuvaa tulevaa pelastuksen aikaa. Silloin Herra varjelee Jerusalemia ja suo sille turvan. Silloin israelilaiset hylkäävät kaikki epäjumalansa. 31:8-9: Mutta jo nyt Herra suojelee Jerusalemin Assyrian sotajoukolta. Se tulee kaatumaan miekkaan, mutta ei ihmisen miekkaan. Jumala lähetti enkelin surmaamaan Assyrian joukoista miestä. (Jes.37:36) Luku 32 Jes.32:1-8 Taas Jesaja palaa kuvaamaan tulevaa messiaan hallitusaikaa. Jesaja oli aiemmin nuhdellut johtajia siitä, että he ottivat lahjuksia ja vääristivät oikeuden (esim. Jes.10:1-3). Messiaan hallitessa johtajat tulevat toimimaan oikeuden mukaan. Silloin ihmiset eivät enää ole hengellisesti sokeita ja kuuroja. Väärä sanotaan selvästi vääräksi ja oikea oikeaksi. Kukaan ei silloin enää kehu houkkaa kunnian mieheksi tai lurjusta jalomieliseksi. Jes.32:9-14 Jesaja varoittaa myös Jerusalemin naisia, jotka elivät huolettomasti välittämättä Jumalasta (Vertaa Jes.3:16-26). Pian tulisi aika jolloin huoleton elämä loppuu. Ofelinkukkulalla sijaitsivat loisteliaat palatsirakennukset. Jesajan ennustuksen mukaisesti babylonialaiset tuhosivat palatsit noin 100 vuotta myöhemmin. Jes.32:15-20 Taas Jesaja alkaa kuvata tulevaa aikaa, jolloin Jumala vuodatta Henkensä omaan kansaansa. Silloin luonto kukoistaa ja maassa vallitsee rauha ja turvallisuus, joka on seurausta vanhurskaudesta. vaikka metsää kaatuu lakoon ja kaupunkeja sortuu Jumalan tuomiotoimena niin hänen kansansa elää turvassa ja vauraudessa. Hesekiel kuvaa Hengen vuodattamista Jumalan valitun kansan ylle: Hes.36: Luku 33 Jes.33:1-6 Jumalan kansan tuhooja saisi aikanaan tuhon (33:1). Jesaja viittaa näillä sanoilla ehkä ensisijaisesti Assyriin ja Babyloniin, mutta varmasti myös muihin kansoihin, joiden Jumala sallii myöhemmin tuhota kansaansa. Tuhoajat tuhotaan ja pettäjät petetään. Sitten Jesaja pyytää, että Jumala olisi kansalleen armollinen ja pelastaisi heidät (33:2). Häneltä he etsivät apua. Jesaja kääntää katseensa siihen, millainen on Jumalan tuoma voitto (33:3): Kansakunnat hajaantuvat pakoon ja Jumalan kansa voittaa ahdistajansa. Herra itse täyttää Siionin oikeudella ja vanhurskaudella. Siionin todellinen aarre ei ole temppelin kalleudet, joita esimerkiksi

16 16 Hiskia antoi Assyrin kuninkaalle, jotta tämä lähtisi pois Jerusalemia ahdistamasta (2 Kun.18:14-16). Siionin aarre on Herran pelko. Jes.33:7-16 Jälleen Jesaja palaa kuvaamaan oman aikansa ahdistavaa tilannetta. Jerusalemin (Arielin) asukkaat joutuvat itkemään. Rauhanneuvottelut ja tehdyt sopimukset eivät pidä. Assyrian armeija tuhoaa maan ihanuuden (33:9). Valtateillä ei enää ole kulkijoita. Kun Herra itse käy tuomitsemaan kansaansa, jumalattomat kauhistuvat. Vain ne kestävät, jotka elävät Herran tahdon mukaan. Heistä Jumala itse pitää huolen. Jes.33:17-24 Sellainen ihminen, joka turvaa Herraan saa nähdä messiaskuninkaan. Hän saa nähdä uuden kauniin Jerusalemin, jota ei tuhota. Siinä kaupungissa Herra on tuomarina. Hän johtaa omiaan. Uudessa Jumalan rakentamassa Jerusalemissa asuu kansa, joka on saanut syntinsä anteeksi. Jumala itse on pelastanut heidät. Jes.33:21: Vertaa Hes.47:1-12. Luku 34 Jes.34:1-4 Jesaja kuvaa Jumalan tuomioita, kun Jumalan viha kohtaa kaikkia kansoja. Hyvin samanlaisin sanoin myös Ilmestyskirja kuvaa kansojen tuomiota: Ilm.6:1-17: Ilm.19: Vertaa Jes.63:1-6. Joel 12:1,10-11; Joel 14: Jes.34:5-17 Edom on Vanhassa testamentissa kansa, joka monin tavoin taisteli Jumalan omaisuuskansaa vastaan. Jumala tuhoaa kansansa vihollisen. Tämä on Herran koston päivä, jolloin hän maksaa Siionin ahdistajalle (34:8) Heidän maansa autioituu täydellisesti. Vertaa Jes.11: Luku 35 Jälleen Jesaja alkaa kuvata tulevaa pelastuksen aikaa. Silloin autiomaakin kukoistaa. Samasta asiasta puhuu Paavali kun hän kertoo, että luomakunta pääsee katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen (Room.8:21). Jumala itse pelastaa omansa (35:4c). Herran vapaiksi ostamat saavat ikuisen ilon. He asuvat uudessa Jerusalemissa. He saavat katsella Herran kunniaa, jumalansa ihanuutta. Jes.35:8: Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 11/24 Jesaja, Jeremia (ja Valitusvirret), Hesekiel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Jesajan kirjan messiasennustukset. Kansanlähetysopisto 2005 Pirkko Valkama

Jesajan kirjan messiasennustukset. Kansanlähetysopisto 2005 Pirkko Valkama 1 Jesajan kirjan messiasennustukset Kansanlähetysopisto 2005 Pirkko Valkama 2 Evankeliumi Jesajan mukaan Uusi testamentti lainaa Jesajan kirjaa 80 kertaa ja viittaa Jesajan tekstiin noin 300 kertaa. Jesajan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 29/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu 24.11.2010 Pekka Sartola Antikristus, kuka hän on? ( Hitler (ei kumpikaan kuvan henkilöistä, Amin el-husseini ja Adolf Antikristus Vanhassa

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Pieni joukko ja suuri joukko

Pieni joukko ja suuri joukko Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla

Lisätiedot

Jeesus tuo palkan tullessaan

Jeesus tuo palkan tullessaan Jeesus tuo palkan tullessaan tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät Ilmestyskirja kertoo: Ilm. 11:15 Ja

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot