Tommi Kinnunen. erikoispainos TOMMI KINNUNEN. Neljäntienristeys WSOY
|
|
- Annikki Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 WSOY sisältää mm. valokuvia Tommi Kinnunen erikoispainos ja kirjailijan esipuheen TOMMI KINNUNEN Neljäntienristeys
2 2
3 3
4 tekstin synty minä olen kuusamolaisen valokuvaajasuvun lapsi. Mistä tahansa meidän perheessä puhutaan, mitä tahansa asiaa muistellaan, kaivetaan kuva-albumit esille viimeistään keskustelun viidennen minuutin kohdalla:»katso, siskollasi on ihan isoenon silmät. Näetkö, tässä nyt on se purettu talo. Huomaatko, papan eka auto oli studebaker.» Saan kiittää sukuani siitä, että minulle maailma on kuin kuva, jossa tapahtuu jotakin. Meidän suvun menneisyys ei ole historiankirjojen tekstiä, vaan perättäisten kuvien sarjoja. Lampaantaljoilla makaavat vaivat kasvavat rippipotrettien kautta kiitoskorttien hääpareiksi ja päätyvät hautajaiskuvien arkkuihin. Maisemiin rakennetaan uusia taloja ja kylätien autot virtaviivaistuvat. Teiden varsille kasvaa puita. Valokuvia otetaan aina suurten tapahtumien aattona tai sitten kun asiat ovat jo tapahtuneet. Joku on juuri lähdössä jonnekin, menossa naimisiin, syntynyt tai kuollut. Mikä oli v
5 määränpää, kuka tuleva puoliso tai mikä kuolinsyy, sitä emme enää tiedä. Kuva ei ota kantaa, ei arvota eikä väitä siinä esiintyviä hyviksi tai huonoiksi, sillä sellainen on katselijan tulkintaa. Me näemme vain pysäytetyn hetken. Tällainen tilanne oli merkittävä juuri silloin. Suvun valokuvista Neljäntienristeys alkoi itää. Ensin huomioni kiinnitti mummun albumin kuva nuorista valokuvaajaharjoittelijoista 1920-luvun alusta. Se on kuvana huono, pelkkä räpsäisy. Ylivalottunut reunoista ja keskeltä liian tumma. Kuitenkin se paljasti kuvaajan ammatista jotakin kiinnostavaa, mitä normaalisti ei näytetä: retussipöydät. Selailin muita kansioita ja löysin lisää kiinnostavia otoksia. Jokaisesta jäi mieleen jokin yksityiskohta: pitkät portaat ullakolle tai sodassa poltettujen talojen savupiiput, loppumattomat mäntymetsät tai jälleenrakennustalojen säntillinen rivi viivasuoran kylätien varressa. Niiden ympärille tarinat alkoivat kehittyä. Minusta tuli hetkeksi kuvaaja. Välineenä ei ollut kamera vaan sanat. Kirjoitin vain viikonloppuisin mökillä. Minua on siunattu puolisolla, joka ensin lauteilla keskusteli kanssani aiheet läpi ja heti saunan jälkeen iltaunisena uinahti sohvalle. Television, radion ja netin puuttuessa minun seurakseni iltaa jäivät istumaan vain tietokoneelle skannatut kuvat ja irralliset ajatuksenraakileet. Pikku hiljaa ne alkoivat liittyä toisiinsa ja kasvaa kokonaisuudeksi. Kerran epäröin kirjoittaa kuvaamisen erään henkilön ammatiksi. Luettaisiinko tekstiä silloin oman sukuni elämäkertana?»laitoitpa siihen minkä työn tahansa, joku siinä sukutarinan näkee», totesi äitini. Siksi päätin pitää mukana ne yksityiskohdat, joita lapsesta pitäen seurasin. Koskaan en ole ollut niin hukassa kuin viime vuonna. Jos minulta kysyttäisiin, miten rauhoittaa kolmekymmentä riehuvaa teiniä, osaisin vastata. Tietäisin senkin, miten opettaa ilman oppikirjoja, joihin budjetti ei venynyt. Mutta miten selvitä uutena tulokkaana kirjallisella kentällä? Sitä en vieläkään tiedä. vi
6 En minä hakeutunut alalle. En ole keski-ikäistynyt runopoika, en nuoruuteni ajan muistikirjoihin kirjoitellut kaunosielu. En edes lähettänyt itse käsikirjoitusta kustantamoihin, vaan opiskelukaverini teki sen minulta kysymättä. Minä olen oikeasti äikänmaikka. Opetan yläkoululaisille kirjoittamista, tekstin rakennetta, kaunokirjallisuuden keinoja, kielioppia. Nyt olen ensi kertaa uskaltanut toteuttaa opettamaani käytännössä ja kirjoittanut pitkän kokonaisuuden. Samalla se tuo uuden roolin, kirjailijuuden, jota en osaa ottaa vastaan.»mitä herra kirjailija», tekstaa isoveljeni.»haista itse», kirjoitan takaisin. Joka kevät käyn ysien kanssa läpi kotimaisen kirjallisuuden historiaa, esittelen canthit, jaloset ja sinisalot. Yhtäkkiä löydän itseni tilanteista, joissa Anja Snellman sanoo käsipäivää ja Anna-Leena Härkönen kiittää kirjasta. Minä änkytän ja punastelen ja soperran yksitavuisia. Myöhemmin kuvaan opettajainhuoneessa tilannetta samanlaiseksi, kuin jos Stephen Hawking soittaisi fysiikanopettajalle ja pyytäisi ulos heittelemään koripalloa. Mutta rooli on vääjäämättä muuttunut. Suunnittelen Otavalle äidinkielen oppimateriaalia, ja kun ensi kertaa saavun sitä tekemään Helsinkiin, minulle neuvotaan reitti summittaisesti. Että hyppää rautatieasemalta raitiovaunuun, tottahan opettaja nyt perille löytää. Nyt, kun saavun pääkaupunkiin kirjailijan roolissa, minua paimennetaan kuin lasta:»tulemme kyllä asemalle vastaan. Olisiko mahdollista että löytäisitte itse Kansallisteatterin? Tai mahtaisitteko osata junasta aseman näyttötaulujen alle? Siitä noudamme teidät.» Mietin, pidetäänkö minua suojeltavana kirjailijana, herkkänä perhosena, joka värisee ja uuttaa taidetta ympärilleen. Vai olenko niin todennäköisesti viinaanmenevä, että yksikin ilman saattajaa otettava askel johtaa vääjäämättä lähimpään baariin? Ja tässä uudessa maailmassa juodaan kyllä viinaa. Saan kutsun Pentinkulman päivien esikoiskirjailijaseminaariin, jossa osallistujille ensiksi selitetään kylän baarien sijainti, sillä parhaat vii
7 keskustelut kuulemma käydään yöllä päissään. Messuilla kirjailijat pyörivät lähihotellien aulabaareissa ja odottavat, minkä kustantamon edustajalta saisi seuraavan oluen. Iltapäivälehden haastattelija ei millään usko, etten ota punaviiniä kello kaksi iltapäivällä, vaikka yritän selittää, kuinka vielä on haettava lapsi tarhasta ja korjattava kuutisenkymmentä novellianalyysiä. Minä en tuoppiin syljeskele, mutta välillä tuntuu kuin eläisin uudelleen ylioppilasteatterinuoruutta. Juodaan keppanaa ja väitetään, että ollaan luettu älyllisiä kirjailijoita. Kirjallisuuspiireissä tosin jotkut jopa ovat. Muutun julkiseksi. Ensin ottavat yhteyttä päivälehdet. Ne keskittyvät kirjaan ja sen syntyyn. Seuraavaksi tulevat viikkolehtien kulttuuripalstat, jotka haluavat omakohtaisuutta. Viimeiseksi saan postia kiiltäväpaperisilta naistenlehdiltä, jotka haluaisivat kuvaan perheen. Liki kaikki vaativat minua haastatteluun Helsinkiin, tai ainakin kuviin. Minä yritän selittää, että teen ensin kahdeksasta kolmeen päivätyötä koulussa, enkä tahdo sen päälle istua junassa yhteensä neljää tuntia. Mutta lehdillä on luottokuvaajat ja toimittajien aikataulut ovat niin kiireiset, ettei yhden haastattelun takia voi matkata Turkuun ja takaisin.»kai sä ymmärrät, että jos tämä peruuntuu, niin sinähän tätä julkisuutta jäät vaille?» Tapaamiset ovat alkuun vaikeilta, sillä on hankalaa löytää sanoja omasta tekstistä puhumiseen. En osaa sanoa, mitä olen yksittäisellä lauseella tarkoittanut enkä keksi, että minulla olisi ollut tavoitteita kirjoittaessani. On kuitenkin kiinnostavaa, kuinka jokainen toimittaja opettaa minulle jonkin uuden näkökulman tai tulkintamallin, jota en ole osannut ennemmin ajatella. Istun ja kuuntelen ääneti, kun toinen hahmottaa uusiksi ilmaisuiksi ne sanat, jotka on juuri lukenut. Minä tunnen ne sanat ja samalla en. Jokainen pääkaupunkilainen toimittaja kysyy, miltä Helsingin Sanomien arvostelu tuntuu. En osaa vastata. Olen hämmenviii
8 tynyt. Olen iloinen. Olen ylpeä. Miltä sellaisen pitäisi tuntua? Muut toimittajat eivät mainitse arvostelua. Ehkä koko Suomi ei luekaan Hesaria. Ehkä kaikki lehden lukijoista eivät lue kulttuurisivuja. Mitä pidempi aika kirjan julkaisusta kuluu, sen suuremmaksi kasvaa paine luovuttaa tietoa perhe-elämästä. Eräs lehti pyytää listaamaan elämäni käännekohtia juttua varten. Lähetän sellaisia toimittajalle ja saan paluupostissa kehotuksen keskittyä vaikkapa lapsen syntymään, sillä kaikki tietävät sen olevan miehen elämän suurin käännekohta. Toisen lehden toimittaja peruu haastattelun, kun kieltäydyn tuomasta lasta kuvaan ja jopa kertomasta nimeä.»mä en ymmärrä, mistä mä jutun kirjoitan, jos me ei jutella sun seksuaalisuudesta», huokaisee kolmas ja laskee kynänsä kahvilan pöydälle. Kirjoittelen iltaisin vastauksia toisten toimittajien sähköpostihaastatteluihin. Olen saanut listan iskusanoja, kuten haaveet, lapsuus ja perhe, sekä neuvon kirjoittaa yhteensä kaksi kolme liuskaa.»kyllä minä sitten lyhentelen turhia», kirjoitetaan neuvoksi. Yritän tuottaa järkeviä vastauksia ja mietin, onko tämä oikeasti minun työtäni. Parin viikon päästä luen lopputuloksen ja hämmästyn. Toimittaja on kirjoittanut juttunsa kuin olisimme tavanneet nokakkain. Siteeraa kirjoittamaani ja lisää perään johtolauseita:»kinnunen naurahtaa ja vaihtaa asentoa.» Haluan käyttää julkisuutta hyväkseni ja puhua koulun tärkeydestä ja lukemisen merkityksestä, poikien oppimisesta, ja tyttöjen. Yritän kertoa koululaitoksen murroksesta ja opettajan jaksamisesta, ja hämmästyksekseni minua kuunnellaan. Opettajana en ole ollut kiinnostava, mutta kirjan julkaisemisen jälkeen minut koetaan kuuntelemisen arvoiseksi. Se hämmentää. Kiire kasvaa sekä työpaikalla että kotona. Jokaisen tarkistusluvun ja kommentoinnin deadline on huomenaamulla. Sähköpostit alkavat sanoilla»anteeksi että lähetän tämän vasta nyt, mutta on ollut kiireitä. Tämä menisi huomenna taittoon.» ix
9 10
10 11
11 Puoliso noutaa minut nukkumaan kahden aikaan yöllä. Aamulla menen tuntia aiemmin töihin, jotta ehdin kopioimaan seiskaluokan kokeet. En opi siihen, että kirjailijalla on aina oltava älykästä sanottavaa. Kirjoitustilanteessa yksittäistä lausetta saattaa hioa viikkotolkulla, poistaa adverbejä ja etsiä uusia sanankäyttötapoja. Esiintymistilanteissa moni haastattelija tuntuu rakastavan suurten kysymysten esittämistä. Täysin varoittamatta minun täytyy löytää mielipide miesten syrjäytymiseen, Lapin polttamisen tarpeellisuuteen sekä kotimaisen taiteen merkitykseen. En ole koskaan edes ajatellut musiikin ja kirjallisuuden samankaltaisuutta tai realismin yleisyyttä nykykirjallisuudessa, ja nyt minun täytyy kolmen sekunnin aikana muodostaa niistä mielipide ja esittää se odottavalle yleisölle. En tunne olevani riittävän älykäs. Minusta on tullut mitä hämmästyttävimpien aiheiden asiantuntija. Koska kirjassani esiintyy kätilö, tunnen lapsenpäästön salaisuudet, samoin kuin aivokalvontulehduksen oireet, valokuvaamisen alkuajan sekä jälleenrakennuksen määräykset.»kuinka monta lasta kuoli jatkosodassa korsuihin?» kysyy kirjallisuustoimittaja aamu-teeveessä. Minä en tiedä. En usko, että kukaan tietää. Kuka sellaisia tilastoja olisi tehnyt? Kirjan huomio yllättää jokaisen, kustantamonkin. Kotona taas esikoisen päiväkodin alku saa aikaan valtavan sairastelukierteen. Opetan puoli viikkoa ja olen toisen puolikkaan kotona hoitamassa kipeää lasta. Palaan töihin ja jään muutaman tunnin päästä sairaslomalle itse. Lapsen korvatulehduskierre valvottaa koko perhettä samalla kun minulle lähetetään viestiä myyntiluvuista ja ulkomaanoikeuksista. En ehdi lukea niitä. Finlandia-ehdokkuuden julkistamistilaisuudessa olen 39 asteen kuumeessa. En muista tapahtumasta paljoakaan. Burana panadol codetabs-cocktail valvottaa ja naurattaa. Sähköpostiin tulee lukijoiden kokemuksia kirjasta, ja usea niistä kertoo tarinan omasta isästä, tädistä, vaarista, jolle elämä xii
12 ei avautunut onnellisena. Mummun naimaton sisko saattoi elää kaksin hyvän ystävättärensä kanssa, mutta vaarin eno joutui menemään hirteen. Sotainvalidi pysäyttää minut messuilla ja kertoo, että oli rakastunut rintamalla, mutta ollut pelokas rakastamaan. Nyt oli kuulemma jo myöhäistä. Hämmästelen, kuinka paljon puhumatonta suomalaisten sukujen sisään on jumittunut. Kustantamo lähettää arvosteluista kopioita. Vaikka ehdin vain silmäillä niitä, olisi houkuttelevaa upota positiiviseen palautteeseen. Olisi liian helppoa uskoa, että on ainutkertainen, menestynyt. Että on kirjailija. Että asioita järjesteltäisiin puolestani. Minun ei tarvitse ajatella edes rakkoani, sillä kirjastossa minulta kysytään vaivihkaa, tahdonko pikaisesti käydä pissalla ennen haastattelua. Onneksi perhe-elämä ja työ toimivat vastapainona. Kun vaihtaa parkuvan lapsen kakkavaippaa yöllä kello kolme, on vaikea kuvitella olevansa jotain toista kuin mitä on. Samalla vastapainoisuus väsyttää. Pärjäisin, jos voisin hoitaa vain muutaman roolin, isän, opettajan, puolison, kirjailijan, mutta nyt kaikki työt kaatuvat tehtäväksi yhtä aikaa. Vasta joululomalla ehdin pysähtyä, loppiaisena ajatella. Ensimmäisenä mieleen iskee häpeän tunne siitä, kuinka katkonaista opetusta oppilaani ovat saaneet. Kunto alkaa kohentua ja joudan lukea kirjan arvioita. Palaute pelottaa ja lamauttaa. Tiedän, etten voi päästä samaan saavutukseen uudelleen, en täyttää lukijoiden ennakko-oletuksia, tai kriitikoiden. Olen valmis lopettamaan, kunnes tajuan, ettei minun tule miellyttää tai uusintaa edellistä lukukokemusta. Minä kirjoitan mitä kirjoitan, ja jos hyvin käy, kustantamo sen painaa ja markkinoi. Mitä tapahtuu sitten, ei ole minun käsissäni. Suurempikin muutos on tapahtunut. Tituleeraan puolisolle itseäni puolivahingossa kirjailijana. Sen sanan käyttö ei enää tunnu mahdottomalta. Tommi Kinnunen x111
13
14 Neljäntienristeyksestä sanottua»näkökulmatekniikka on ollut valitettavankin yleinen luvun kotimaisessa proosassa, mutta harvoin sitä on käytetty näin eleettömästi ja tehokkaasti. Moni tunnustettu kirjailija olisi helposti hukuttanut tämän tarinan hienovireisyyden rakentamalla henkilöistä minä-muodossa möliseviä suuria persoonia.» Parnasso, Vesa Rantama»Upeasti kirjoitettu pohjoinen perhesaaga vei minut aikamatkalle, josta en halua toipua vielä hetkeen.» Anna, Emma Koivula»Maria-kätilö ja traaginen sotasankari Onni nousevat heittämällä nykykirjallisuuden henkilögallerian tähdistöön.» Ilta-Sanomat, Antti Virolainen»Tommi Kinnusen esikoisromaania ( ) ei voi ylistää liikaa. ( ) Ihmetellä voi myös sitä, miten luontevasti kirjailija kirjoittaa naisnäkökulmasta.» Ilona, Martta Kaukonen»Kinnunen hallitsee haastavan ajanjakson kuvaamisen mestarillisesti.» Kansan Uutiset Viikkolehti, Siskotuulikki Toijonen»Kaikin puolin poikkeuksellisen pätevä avaus. Turkulainen äidinkielen opettaja Tommi Kinnunen ( ) kirjoittaa niin kuin olisi xv
15 aina kirjoittanut vieläpä nimenomaan romaaneja, sillä Neljäntienristeys on oivaltaen rakennettu, yksityiskohdissaan rikas ja ilmaisultaan herkkyydessään väkevä. Jo muutaman sivun jälkeen viriää vaikutelma, että käsissä on tapaus. Kun pääsee loppuun, on asiasta varma. Näin painokkaita ja varmaotteisia proosadebyyttejä ilmestyy harvoin.» Helsingin Sanomat, Antti Majander»Kinnusen luoma maailma on syvä, syleilevä, vahva.» Kaleva, Jenni Kinnunen»Tommi Kinnusen esikoisteoksen tarina nappaa mukaansa niin, ettei siitä pääse irti. ( ) Kirjailija piirtää käsittämättömän taidokkaasti naisten ajatusmaailmaa. Kieli on kaunista ja tarkkanäköistä. Suosittelen!» Kotivinkki, H.H.»Turkulaisella Tommi Kinnusella on kerronnan lahja. Harva esikoiskirjailija pomppaa ensimmäisellä teoksellaan heti kirjallisuuden klassikkosarjaan. Kinnusen taito kuljettaa tarinaa sadan vuoden ajanjaksolla vetää hiljaiseksi.» Matkaan, Tarja Västilä»Pidin Neljäntienristeyksestä niin paljon, että teki mieli aloittaa lukeminen alusta heti, kun pääsin loppuun. Kinnunen kirjoittaa kirurgintarkasti: lopettaa kun välttämätön on sanottu ja jättää tarinan jatkumaan lukijan päässä. ( ) Kinnunen ymmärtää ihmistensä ratkaisuja, niitä vääriäkin, ja siksi paljon surua, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä sisältävästä kirjasta jää lopulta lohdullinen olo.» Kodin Kuvalehti, Mari Paalosalo-Jussinmäki»[Luin ensimmäiseksi Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen, joka oli ystävällisesti lähettämiänne parhaita kirjoja.] Vaikka tapahtumapaikka, sen yhteisön ilmapiiri sekä siinä virtaavat uskonnolliset normit sitoutuvat vahvasti Suomeen, xvi
16 sain uppoutua vielä syvempään ja tärkeämpään: kuinka kömpelösti hyväksytään erilaisuutemme, kuinka me ihmisinä ajaudumme helposti sisäisestä pakostamme yksinäisyyteen. Taiten kerrotut neljän ihmisen tiet punovat tiheän ja kiehtovan kankaan. Mielestäni tematiikaltaan kirja kiinnostaa meitäkin japanilaisia lukijoita.» Hiroko Suenobu, Japani»Neljäntienristeys on pakollista luettavaa laatukirjallisuutta rakastaville aktiivisille lukijoille, jotka yllättyvät mielellään kauniista lauseista ja hyvin erityisellä tavalla rakennetuista tarinoista. Kirja ei ole nopealukuinen, ja se pysyy lukijan mielessä vielä pitkään sen jälkeen kun viimeinen sivu on käännetty.» Anne Oerlemans, Cleeft, Hollanti»Suomalainen esikoiskirjailija Tommi Kinnunen on jättimenestys omassa maassaan, ja syystäkin. ( ) Kolmen sukupolven elämää kuvaava romaani kantaa mukanaan empatian ja ymmärtämisen sanomaa ilman että teos olisi osoittelevan moralistinen. Romaani kysyy implisiittisesti, miten olla hyvä ihminen. Tämä on tervetullutta vaihtelua nykyajan postmoderniin ilmapiiriin, jossa kyyniset kertojat liian usein määräävät sävyn.» Lieven Ameel, De Morgen, Hollanti»Neljäntienristeyksen lukeminen on kuin mosaiikkityön tekemistä. Jokaisen päähenkilön kerronta täydentää kirjan tarinan, lisää siihen uuden ulottuvuuden, uuden kerroksen.» Kkaktus blogi, Viro»Yllättävän hyvä löytö [Nykyaika-sarjassa]. Kolmen sukupolven tarina on tiiviisti ja tarkasti kirjoitettu, ja lopputulos on hyvin vakuuttava. Ehkäpä tämä on esimerkki siitä, miten paljon voidaan sanoa hyvin vähällä. Eri näkökulmien vaihtelu on lukijalle puhdasta nautintoa.» Maemaailm blogi, Viro xvii
17
18 »Missä tämä kirjailija on ollut koko minun elämäni?» Otsikon tanskalaisen lukijalausunnon kommentti viiltää kauniisti, mutta niin viilsi Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen käsikirjoituksen lukeminenkin tammikuussa Sain käsikirjoituksen otolliseen aikaan, juuri kun olimme valmistautumassa kevään isoille kirjamessuille ja valitsemassa ulkomaanoikeuksien myyntiimme kauden kärkikirjoja. Esikoiskirjailija, jotain hyvin poikkeuksellista, niin vahva ja selkeä-ääninen, ehkä siinä voisi olla jotain, pohjusti kustantaja varovaisesti. Luettuani ensimmäiset sivut olin innoissani. Todella lupaavaa! Luettuani koko kirjan olin varma: tämän kirjan kanssa mentäisiin myös ulkomaille. Ensi töiksemme teetimme kirjasta englanninkielisen lukunäytteen. Siihen valittiin aivan kirjan alku, koska jokainen ulkomainen kustantaja haluaa aina tietää, miten kirja alkaa. Otimme näytteeseen kuitenkin jakson myös kirjan loppupuolelta, Onnin osuudesta, sillä halusimme mukaan toisenkin äänen osoitukseksi kirjan monisävyisyydestä. Kirjan ilmestyttyä käännätimme englanniksi myös Helsingin Sanomien hyvin positiivisen arvostelun sekä nipun otteita muista erinomaisista kritiikeistä. Siinä myyntityökalumme, joiden lisäksi käytössämme oli aivan poikkeuksellinen tunne siitä, että jos jollain kirjalla on mahdollisuuksia maailmalle niin tällä. Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa Neljäntienristeys oli listamme kärki, se romaani, josta puhuttiin aivan kaikkien kanssa. xix
19 Silmät hehkuen, suu vaahdoten ja täydestä sydämestä. Tuntui siltä kuin jokainen kustantaja olisi odottanut juuri tätä: vahvaa, sympaattista, hyvin kirjoitettua romaania, jonka henkilöhahmoista löytyy runsaasti universaalin koskettavia samaistumiskohtia. Jotain tarpeeksi omaperäistä mutta ei liian eksoottista. Uusi kertojanääni, uusia näkökulmia, uusia tunnelmia. Ja maailmalle mentiin. Käsittämätön myötätuuli ja nopeat aallot kantoivat kirjaa Suomen rajojen yli ja saivat sen voimakkaat tunteet, upeat henkilöhahmot ja hienossa sisäisessä tasapainossa olevan tarinan valloittamaan myös ensimmäiset ulkomaiset lukijat. Ja nyt tarkoitan sitä ensimmäistä lukijaa, suomenkielentaitoista ammattilukijaa, jolta ulkomainen kustantaja meidän myyntipuheemme kuultuaan ja näytekäännöksen luettuaan tilaa lausunnon kirjasta. Tämän kirjan kohdalla nämä ratkaisevassa roolissa olevat lukijat lumoutuivat yksi toisensa jälkeen. Norjalainen lausunnonantaja kertoi lukeneensa Neljäntienristeystä välillä silmät kyynelissä, välillä ääneen nauraen.»romaani on kirjoitettu niin hyvin se on koskettava, sydäntä riipivä, optimistinen ja uskomattoman surullinen. Sen huumori on juuri kohdallaan. Olen onnellinen, että olen lukenut tämän kirjan, se aika ei mennyt hukkaan Suosittelen tätä ehdottomasti julkaistavaksi!» Tšekkilukijan mukaan»neljäntienristeys on fantastinen saavutus. Vaikea uskoa, että tämä on esikoisromaani» ja ranskalaislukija näki Tommi Kinnusen tarjoavan»äärimmäisen oppitunnin rakkaudesta». Kun kustantajat tekivät päätöksiään, he luottivat lukijoihinsa. He luottivat meihin. Ja he luottivat suomalaiseen yleisöön, sillä samaan aikaan meidän myyntityömme kanssa Neljäntienristeyksen kotimaiset myyntiluvut alkoivat nousta huimaa vauhtia ja kirja oli kuukaudesta toiseen Mitä Suomi lukee -listan kärkisijoilla. Huiman myynnin, upeiden arvostelujen, valloittavien blogikirjoitusten ja useiden palkintoehdokkuuksien xx
20 tuomaa lisämerkitystä ei pidä väheksyä, sillä se on kansainvälistä kaupan kieltä, jota jokainen kustantaja ymmärtää, vaikka ei kirjaa itse vielä pystyisikään lukemaan. Ei siis ihme, että ennen pitkää monissa maissa Neljäntienristeystä tavoittelevia kustantajia oli useita, mikä johti kilpailuun ja jopa huutokauppoihin kirjan oikeuksista. Ja niin Tommi Kinnusesta tuli kansainvälinen kirjailija. Ensimmäisen kevään ja kesän aikana olimme saaneet Neljäntienristeyksen oikeudet myytyä kuuteen maahan, ja tätä kirjoittaessani Kinnusella on jo upeat 14 ulkomaista kustantajaa. Ensimmäiset kaksi käännöstä hollanninnos ja vironnos ovat jo ilmestyneet ja moni muu käännös on toimitusvaiheessa. Myös ensimmäiset ulkomaiset kritiikit, lukijapalautteet ja blogikirjoitukset ovat ilmestyneet. Niiden myötä alkaakin seuraava jännittävä kierros: miten ulkomainen yleisö eri maissa löytää Neljäntienristeyksen, mitä erilaiset lukijat siitä ajattelevat, mitä he tuntevat sitä lukiessaan. Tuntuuko heistäkin siltä, että tätä kirjailijaa he ovat kaivanneet ja odottaneet koko elämänsä? Että tätä kirjaa lukiessaan he ovat saaneet itkeä ja nauraa elämän karuutta ja kauneutta sydämensä kyllyydestä? Ehkä olla hetken onnellisia? Samaan aikaan Suomessa me alamme valmistella Tommi Kinnusen seuraavalle romaanille tietä heidän luokseen. Hanna Kjellberg Head of Agency bonnier rights finland xxi
21 neljäntienristeyksen ulkomaiset käännökset: hollanti (Prometheus) islanti (Bjartur & Veröld) japani (Shincho-sha) liettua (Alma littera) norja (Pax) puola (Foksal) ranska (Albin Michel) ruotsi (Norstedts) sloveeni (Cankarjeva) tanska (Rosinante & Co.) tšekki (Argo) turkki (Bencekitap) unkari (L Harmattan) viro (Varrak) Ote kirjasta viidellä eri kielellä: Marian mielestä elämä on rakennus, kuin iso talo, jossa on monta kamaria ja salia ja jokaisessa monta ovea. Jokainen valitsee omat ovensa ja kulkee läpi keittiöiden ja kuistien ja etsii väliköissä uudet ovet, eikä yksikään niistä ole oikea eikä väärä, sillä ne ovat vain ovia. Joskus ihminen saattaa huomata olevansa aivan eri paikassa taloa kuin minne aikoi alkujaan mennä. tässä hän on, omat ovensa avanneena ja sulkeneena, kulkeneena kätilökoulun ja apteekkarin ja pärjäämisenkin huoneet. Ja nyt hän huomaa vahingossa tuoneensa mukanaan tyttärentyttärensäkin, joka ei ymmärrä, mihin huoneeseen on päätynyt ja joka hääkirkon edessä kauniisti kysyy, mihin maailmassa miehiä tarvitaan. (s ) xxii
22 [ruotsi] Maria uppfattar livet som en byggnad, ett stort hus med många rum och salar där flera dörrar leder till vart och ett. Var och en väljer sin dörr och vandrar genom kök och verandor och letar efter nya dörrar i farstun och ingen av dörrarna är rätt eller fel, eftersom de helt enkelt är dörrar. Det händer att en människa upptäcker att hon befinner sig på ett helt annat ställe i huset än den plats hon ämnade sig till. Och här finns hon, som har öppnat och stängt sina egna dörrar, gått barnmorskeutbildningen och passerat apotekarens dörrar och dörrar som visar att man reder sig. Nu märker Maria att hon av misstag har fått med sig också sin dotterdotter som inte förstår i vilket rum hon har hamnat och inför ett kyrkbröllop undrar vad i all världen man ska ha karlar till. Där vägarna möts, Norstedts / Ruotsi, ilmestyy helmikuussa Käänt. Ann-Christine Relander. [viro] Maria arust oli elu ehitis, just nagu suur maja, kus on palju kambreid ja võõrastetubasid ning igas toas mitu ust. Igaüks valib ise oma uksed ning kõnnib läbi köökide ja verandade ning satub vaheruumides uutele ustele, ning ükski neist pole õige ega vale, sest tegu on vaid ustega. Mõnikord võib inimene avastada, et on sattunud majas hoopis teise kohta, kui ta algselt oli mõelnud minna. Siin ta on, olles avanud ja sulgenud oma uksi, kõndinud läbi ämmaemandakooli toast, apteekrihärra toast ja toimetulemise toast. Ja nüüd märkab ta, et on kogemata kaasa toonud oma tütretütre, kes ei mõista, millisesse tuppa ta on jõudnud ning kes pulmakellade all ilusti küsib, et mille jaoks neid mehi maailmas vaja läheb. Nelja tee rist, Varrak / Viro, 2015, s. 46. Käänt. Jan Kaus. xxiii
23 [hollanti] Maria ziet het leven als een gebouw, een groot huis met vele kamers en salons met elk meerdere deuren. Ieder kiest zijn eigen deuren en loopt door keukens en over veranda s, zoekt in tussenkamers naar nieuwe deuren, en geen daarvan is goed of fout, want het zijn slechts deuren. Soms merkt hij misschien dat hij zich op een heel andere plek in het huis bevindt dan waar hij oorspronkelijk naartoe op weg was. Daar staat ze, na haar eigen deuren geopend en gesloten te hebben, de kamers van de vroedvrouwenschool en de apotheker en ook moeilijke kamers te zijn doorgelopen. En nu merkt ze dat ze per ongeluk haar kleindochter heeft meegenomen, die niet begrijpt in welke kamer ze terechtgekomen is en die op een bruiloft voor de deur van de kerk netjes vraagt waar de wereld mannen voor nodig heeft. Waar vier wegen samenkomen, Prometheus / Alankomaat, 2015, p. 56. Käänt. Sophie Kuiper. [puola] Życie przypomina Marii wielki dom złożony z wielu izb, komór i świetlic, a w każdym pomieszczeniu jest kilkoro drzwi. I w drodze przez kuchnie i werandy każdy domownik wybiera inne, każdy szuka sobie w sieniach swoich drzwi, a żadne nie są ani dobre, ani złe to tylko przejścia do kolejnych pomieszczeń. Czasem tylko człowiek spostrzega, że nieoczekiwanie znalazł się zupełnie nie tam, gdzie zamierzał pójść. Tak jak ona, położna, która sama otworzyła sobie wiele drzwi i wiele sama zamknęła, przeszła przez izbę helsińskiej szkoły, izbę aptekarza i tę najlepszą ze wszystkich izbę niezależności. I oto nagle zdaje sobie sprawę, że nieopatrznie zabrała ze sobą wnuczkę, która nie ma pojęcia, w jakiej izbie się znalazła, i teraz przed kościołem pyta babcię pięknie, do czego na świecie potrzebni są mężowie. Cztery drogi, W.A.B. / Puola, ilmestyy lokakuussa Käänt. Sebastian Musielak. xxiv
24 Talolle jonka huoneissa asuu monta tarinaa
25
26 Kuljetut tiet 1996 Terveyskeskus maria 1895 Huppukuja. Kun tekee mitä ei tiedä osaavansa 1904 Kievarintie. Matka ja paluumatka 1925 Porrastus. Alati laajeneva asumus 1933 Shemeikantie. Tarpeellisia ja tarpeettomia ihmisiä 1936 Selkostie. Paluu synnytysmatkalta 1944 Laukunkantajantie. Kaiken omistamisen turhuus 1953 Kärrytie. Mittasuhteet ovat toiset 1955 Römppäkuja. Intohimon viimeinen liekki LAHJA 1911 Helmenpyytäjäntie. Palaneen raunioilla 1931 Palontie. Savun kertomia asioita 1938 Jamatie. Kolmanteen ja neljänteen polveen 1946 Korsukuja. Liian pienissä tiloissa 1950 Puomitie. Etäisiä ja läheisiä asioita 1957 Varikkotie. Toisilta lainatut sanat 1959 Leskeläntie. Kaksi kaipaajaa 1967 Kirkkotie. Aina on olemassa yhteys 1977 Rysätie. Yksinäisyyden torjumista
27 KAARINA 1964 Kotiveräjäntie. Pinttynyttä likaa 1966 Hukanpolku. Rinnakkain uutta ja vanhaa 1967 Sumpputie. Vangitun tarina 1969 Onnintie. Tarpeettoman poistamista 1971 Lehmipolku. On hetkiä jolloin ei maistu 1973 Keskuskuja. Jotkut yhteydet unohtuvat 1977 Hollikuja. Molemminpuolista rajankäyntiä 1980 Kuormurintie. Seisahtuessa maailma on toinen 1996 Kitkantie. Hymyilyntapainen ONNI 1930 Soidinpolku. Kun muistot syntyvät 1934 Kiitämäntie. Kun on kaikki mitä tahtoo 1941 Alppijääkärintie. Kokemusten yhdistämät 1946 Poratie. Uuden rytmin löytyminen 1950 Jätkäntie. Yhteys joka katkesi 1952 Ansakierros. Eroamisen vaikeus 1953 Huoparintie. Asioita joilla on nimi 1954 Huvikuja. Omaa tilaa 1955 Tuohustie. Yhteisen nimittäjän poistuminen 1957 Konetie. Vasta istutettu on hento 1959 Ouluntie. Perille pääsee nopeasti 1996 Vintti
28 Paina pahkaasi. (Älä välitä, älä anna näkyä, älä reagoi.)
29
30 Terveyskeskus 1996 Kipu käy päälle kuin maininki. Se tarttuu kiinni ja kiskoo. Tippapullosta suoneen juokseva liuos peittää säryn ja tuskan. Ruumis tajuaa repivän poltteen, minä en. Sairaalahuoneessa Johannes pitää minua kädestä ja Kaarina toisesta. Neljäkymmentä vuotta se nainen on asunut samassa talossa, mutta minä en vieläkään sinuttele. Minä näen sen taas tapahtuvan vaikka en silloin ollut paikalla. Yläkerran ikkunanpuoliskot lentävät auki. Pää ja alaston ylävartalo työntyvät ikkunasta. Katse pälyilee nopeasti sivulle, sitten alas. Arvioi pudotusta. Näen kuinka jalkani vääntyilevät peiton alla, mutta en tunne niitä. Johannes yrittää puhua, mutta lopettaa kesken. Minä en jaksa kuunnella. Se napsauttaa suunsa kiinni kuin Onni. Kuin isänsä. On raskas hengittää. Minä en tahdo nähdä tätä jälleen kerran. Pakenija vetäytyy takaisin sisälle, kaappaa paidan käteensä. Heittää sen ja kengät ikkunasta ulos. 7
31 Huoneen ovea taotaan. Huoneeseen jäävä istuu vuoteen laidalla lamaantuneena. Ovi on kohta pakko avata, etteivät riko. Se oli hyvä mies, se Onni. Ei juonut eikä lyönyt. Ei mennyt sodassa puhumattomaksi, ei hionnut sänkyä märäksi. Ei taistellut kiestinkejä ja syväreitä unissaan. Kaikkea se keksi tehdä sodan jälkeen. Kun uudet talot oli pystyssä, se rupesi tekemään huonekaluja ja täytti niillä ihmisten tyhjät huoneet. Ja kun joka huoneessa oli pöytä ja sänky ja senkki, se keksi kutoa verkkoja. Lapsista se piti huolen. Ja tykkäsi niistä, Helenastakin. Niitä se aina leikitytti. Ikkunalaudalle nousee jalka, sitten toinen. Pakenija kääntyy ympäri, tarttuu lautaan ja heilauttaa itsensä roikkumaan. Jalat heiluvat hetken suorina. Minä tiedän, että hän yrittää saada katsekontaktia istujaan, ojentaa kättään hyvästiksi tai ehkä avunpyynnöksi. Ote karmista irtoaa ja jalat nousevat puoliksi koukkuun ottamaan vastaan lähestyvän maanpinnan. Ja talon rakensi, niin ison ja hienon, ettei kenelläkään. Hyvä mies se oli. Mutta ei minua varten. Ei minua. Kerran kuussa se matkusti linja-autolla Ouluun. Piti kuulemma mennä tilaamaan ensin sirkkelinterää ja hakemaan vaahteraa tuoleihin, kun ei sitä täällä kasva, sitten loppuivat syyt. Minä arvasin sen jo alussa, mutta en uskonut. Minä halusin sen itselleni. 8
32 Lumivalli vaimentaa iskua. Putoaja pyörähtää ruusupensaan päälle. Pakkaslumi tarttuu paljaaseen hikiseen selkään. Mies nousee seisomaan. Hän etsii hangesta kengät ja paitansa. Pysähtyy sen verran, että saa oikean kengän jalkaan, sitten vasemman. Ylhäällä ovi aukeaa ja tuntemattomia miehiä tunkeutuu huoneeseen. Yksi juoksee ikkunaan ja huomaa pakenijan. Hän viittoo muita ikkunaan ja osoittaa pakenijan perään. Kun Onni lähti viimeisen kerran Ouluun, minä tiesin, ettei se sieltä enää takaisin tule. Kun poliisi soitti ja kertoi, että se oli löytynyt Raksilasta, ihmettelin ainoastaan, ettei se ollut käyttänyt sitä mauseria, jota oli piilotellut ulkovessan portaan alla kaksitoista vuotta. Johannes liikahtaa. Minä suljen toisen silmäni ja tarkennan toisella. Näen kuinka peukaloni painavat mustelmaa sekä sen että Kaarinan käteen. Irrotan käteni Johanneksen kädestä, etten riko ihoa. Kaarinasta pidän kiinni. Lumi yltää polviin. Mies riuhtoo paitaa ylleen. Sen toinen hiha on riisuttaessa kääntynyt väärin päin. Portilla mies yrittää päättää, kumpaan suuntaan lähtisi. Hän ryntää vasemmalle, vaikka tietää, ettei se ole sen parempi kuin oikeakaan. Juokse, minä huudan, mutta tiedän, ettei mies kuule. Ei voi eikä tahdo. Vaikka minä en ole sama kuin silloin. 9
33 Puhdasta, kirkasta kipua lähtee hitaina sykäyksinä silmän takaa, siitä pesäkkeestä mitä en enää antanut leikata. Tuska vie mennessään kipeät kuvat. Se aaltoilee lämpönä läpi ruumiin ja annan vartaloni vuoroin jännittyä, vuoroin herpaantua sen mukana. Sen heijaavassa liikkeessä sairaalan seinä raukeaa ja sen takana on lapsuuden kesä. Minä kellun jääkylmässä joessa, ja virtaus heiluttaa vahvaa tukkaa pitkin hiekkaista pohjaa. Äiti keittää verisiä esiliinoja puhtaaksi jokirannassa. Sen kaula on pitkänä, kun se hakee minua katseellaan. Minä olen pajunoksan takana piilossa, mutta äiti näkee ja nauraa. Lahja, tules huuhtelemaan, kun olet valmiiksi vedessä. Eikä kukaan enää pakene, vaan minäkin nauran ja pidän kiinni veteen yltävästä oksasta ja paju siilaa auringonläikkää joen pintaan. Minä olen äidin pikku tyttö. Ennen sotia. Ennen Onnia. Äiti ja joki ja pajupuu haalenevat valkeiden seinälaattojen taakse. Aurinko kelmenee loistelampuksi. Minä tunnen, että hän on lähellä. Vihdoinkin. Juoksija tuntee oman sykkeensä, oman hengityksensä, omat askeleensa. Hän ei uskalla katsoa, onko hänellä etumatkaa. Kaarina on irrottanut oikeasta kädestäni ja istuu ikkunan vieressä. Minä näen, kuinka miehen silmät ovat kuin pillastuneen hevosen, kuin teurasverta haistaneen härän. 10
34 Lahtipenkkiä pakeneva juoksee, vaikka ei tiedä minne. Tärkeintä on olla jäämättä kiinni. Kaarina tuijottaa minua. Minne se menee? Se loittonee minusta. Minä en näe sitä enää! Toisesta kädestä pidetään kiinni vielä. Sen täytyy olla Johannes. Minä yritän kääntää päätä, mutta se ei onnistu. Kipu juoksee pitkin selkää. Minä huudan, mutta en tunne huulieni liikettä. Älä juokse pois! Kaarina sanoo jotakin. Sen puhe on epäselvää. Minä köyristän selkäni ja vartaloni taipuu luokille. Minä huudan ja tahdon että Onni kuulee ääneni vuosien taakse. Palaa minun viereen. Kaarina vastaa, mutta minä en kuule mitä se sanoo. Minä tahtoisin että se palaa. Ovi käytävään aukeaa ja Johannes tulee sisään. Kaarina nousee seisomaan ja selittää sille jotakin. Johannes juoksee sängyn jalkopäähän. Kaarina kiirehtii ulos. Minä päästän ilmaa keuhkoistani ja annan vartalon laskeutua takaisin sängylle. Ote kädestä tiukentuu. Minä tahdon nähdä, kuka se on. Kaulan lihakset eivät tottele, mutta yritän kääntää silmiäni vasemmalle ja nähdä. Toisella silmällä minä erotan. Se on Onni. Hikinen ja huohottaa. Sen käsi on kuuma minun kädessäni. Anna anteeksi, minä pyydän, ja se nyökkää lyhyesti. Sitten se katsoo minua suoraan silmiin. Se on vieläkin komea mies. 11
35 MARIA Lupaan Jumalan ja hänen pyhien evankeliumiensa kautta palvella lapsenpäästössä jokaista joka puoleeni kääntyy. Ylhäistä ja alhaista, rikasta ja köyhää, yöllä ja päivällä. kätilönvala 1890
36 Huppukuja 1895 Marian silmät tottuivat hitaasti hämärään. Pirtti oli pieni. Sen kahdella vastakkaisella sivulla oli olemattomat ikkunat, joista toinen oli puoliksi tukittu laudankappaleella, ja siksi syysillan hämärää pääsi sisälle vain toisesta. Heti oven vierestä nousi suuri liuskekivinen muuri, jonka takassa lapsenpäästäjien avuksi paloi päre, vaikka ulkona oli vielä valoisaa. Seinät olivat pikimustat, vaikka uunissa oli jo savupiippu. Mattopuissa oli harmaa maton alku. Synnyttäjä oli asetettu kontalleen lattialle sivustavedettävää vasten. Lattialla lojui verisiä pyyheliinoja. Maria oli kutsuttu tänne vasta tänään. Kätilöä ei tahtonut tässä pitäjässä synnytyksiin oikein kukaan ja tätä uutta nuorta ei yksikään. Edellinen oli alkanut ryypätä nähtyään selkosilla määräänsä enemmän verta ja limaa, perätilasynnytyksiä ja heikotukseen kuolleita äitejä. Kuulemma neljän kuukauden aikana oli verenhukkaan kuollut viisi synnyttäjää, kun kätilö ei ollut päässyt humalaltaan hakijan matkaan. Kerran talvella se oli saanut itsensä kammetuksi ahkioon, mutta tipahdellut sieltä, vaikka oli taljoilla ja ryijyillä peitelty, ja jäänyt yksinään hankeen itkemään. Kyytimies oli sitä vielä yrittänyt sitoa kiinni, 15
37 mutta se oli riehunut ja tempoillut ja loppujen lopuksi lähtenyt konttaamaan kotiaan päin. Siksi uutta kätilöä ei kukaan ollut hakenut apuun kuukausiin, edes lukkari ei ottanut mukaan rokotuksiin. Kirkonkylällä se oli päästänyt maailmaan muutaman kakaran, jotka nyt muutenkin olisivat normaalisti maailmaan tulleet ja hengissä selvinneet. Sen kummempaa mainetta ei tytöllä vielä ollut. Ja kun joka sivukylässä olivat omat, kokeneiksi havaitut lapsenpäästäjät, saunamummut ja paarmuskat, jotka osasivat hankalankin syntyvän ulos kiskoa ja antaa sille hätäkasteen, ei pitäjänkätilöä hakenut avuksi kukaan. Eikä sillä ollut omia lapsia. Ei naisten maailma voinut olla sille tuttu. Maria oli säikähtänyt, kun illalla kanttorin rouva koputti alkuillasta vuokrakamarin oveen juuri, kun hän oli riisuutumassa. Onko Maria vielä hereillä, rouva kysyi, vaikka kello ei ollut vielä viittäkään, avasi oven vastausta odottamatta ja nilkutti sisään. Täällä olisi Marialle pyytäjä. Maria vetäisi saalin hartioilleen ja seurasi rouvaa lautarakenteiselle kuistille. Siellä seisoi lyhyt vanha nainen. Se laski mustan silkkisen huivin olkapäilleen, esitteli itsensä ja kuikuili malttamattomana ikkunoista ulos. Jos kätilö saattaisi lähteä matkaan, se sanoi ja varmuudeksi niiasi, nuoremmalleen. Ennen kuin enempi pimenee. Kanttorin rouva oli antanut kiesit käyttöön ja toivotellut lukuisat herranrauhat ennen kuin matkaan oli päästy. Se olisi ansainnut oman lapsen, ajatteli Maria, siksi kovasti se innostui toisten synnyttämisistä. Ajaa jytyytti 16
38 itsensä pitkienkin matkojen päähän katsomaan maailmaantulleita, suukotteli niitä ja sai lapsivuoteella makaavat häpeämään hiirenpaskaisia pirttejä ja lahonneita lattialankkuja. Onneksi se ymmärsi tuoda aina mukanaan lämpimäisiä, leipäjuustoa ja paksua piimää. Saattoi elämän kaipuun takia pitää hengen syrjässä useamman juurisynnyttäneen saati syntyneen. Sääli, että sille, jolla olisi valtaa ja varaa lasta kasvattaa ja joka sitä kovasti haluaisi, ei sitä annettu, kun taas ruoattoman töllin näivettynyt emäntä taipui lapsivuoteelle ainakin joka toinen vuosi. Matkalla mustahuivinen oli pyynnöstä kertonut olevansa synnyttäjän äiti ja sanonut hakeneensa kätilön, vaikka kaikki olivat nimenomaan asiaa vastustaneet. Mutta koska synnytys oli kestänyt jo kauan ja synnyttäjä alkoi äidin silmiin olla liian hutera, hän oli luikahtanut hakemaan apua. Kätilön kannatti kuitenkin muistaa, ettei synnyttäjä itsekään tahtonut häntä paikalle. Näillä eväillä Maria oli nyt tässä. Portailla istui kaksi miestä ja odotti uusimpia kuulumisia. He seurasivat katseellaan epätoivottua tulijaa. Lapsihan se on vielä, sanoi nuorempi, enemmän isännän näköinen. Se on hyvä olla pienikätinen, yritti vanhempi. Laskepa housut, niin se näyttää miksi. Nuorempaa ei naurattanut. Se katseli Mariaa mutta ei sanonut mitään. Maria käveli niiden välistä sisälle pirttiin, Kumpikaan ei väistänyt. Sisällä synnyttäjä tervehti tulijaa kärsivän lehmän katseella. Hänen otsansa oli hiestynyt ja ympärillä oli kaksi paarmuskaa. Niistä toinen huomasi tulijan ja nousi. 17
39 Se pyyhki kätensä rättiin, jonka verijäljet olivat jo kuivuneet ruskeiksi. Maria laski laukkunsa ovisuuhun vesisaavin viereen. Toinenkin paarmuska, nuorempi, huomasi hänet. Ensimmäinen pysähtyi, otti tikulla tulta päreestä ja sytytti piippunsa. Se tuli Marian eteen ja mittaili häntä katseellaan päästä jalkoihin. Se nosti kätensä ja sipaisi Marian kylkeä, korsetin sitomaa. Vai tämmöinen röökynä se on uusi kätilö. Paarmuska kääntyi takaisin synnyttäjän puoleen ja imi piipusta pitkän savun. Ei se tule vaikka kuinka painelisi. Tarttunut se on. Maria seurasi kattoon nousevaa savukiehkuraa. Paarmuska seisoi hänen edessään. Maria yritti katsoa synnyttäjää, mutta paarmuska käänsi itseään katseen tielle. Hän yritti kurkistaa paarmuskan ohi, mutta tämä kääntyi taas eteen. Taitaa olla kuolemaksi. Molemmille, se sanoi Marian mielestä turhan isolla äänellä. Lapsivuoteeseen kuoltiin, kyllä hän tiesi. Synnyttäjille ei sitä tarvinnut mainita. Onko vuotanut paljon? kysyi Maria. Paljon ja vähän päälle. Missä kunnossa? Vielä elää. Paarmuska oli ainakin kaksi kertaa häntä vanhempi. Se imaisi uuden henkosen piipusta ja puhalsi nenän kautta ulos. Savu kiemursi kohti kattoa, joka oli valmiiksi nokinen. Paarmuska katseli Mariaa. Mitäs ajatteli tyttö tehdä? Maria kääntyi ja käveli ovelle. Mustahuivinen nainen oli luikahtanut ovisuuhun ja katseli sängylle. Maria vilkai- 18
40 si häntä ja kääntyi takaisin pirttiin päin. Tuleva äiti tuijotti häntä lasittunein silmin. Nuorempi paarmuska hieroi sen selkää. Jos kätilö menee portaille pitämään isännille seuraa, niin kerrotaan kun on valmista arkkuun pantavaksi, se sanoi. Paarmuska oli Marian mielestä aivan liian nuori. Sanojen takana sen katse oli arka. Mustahuivinen tuli Marian taakse. Se katsoi synnyttäjää, joka ei enää jaksanut pitää silmiään auki. Jos te tuon tapatte, se sanoi ja osoitti tytärtään, joka painoi päätään pielukselle, minä tapan teidät. Mitä se puhuu? Se on minun ainoa lapsi. Ei minulla muita ole. Nuorempi paarmuska yritti saada katsekontaktia vanhempaan. Mitä kätilö sanoo? Minä pidän sen elossa. Miten muka? En tiedä. Vielä. Vanhempi paarmuska katseli naisia ja astui sitten sivuun. Oli kopistavinaan piippua tyhjäksi takan otsaan mutta samalla viittasi päällään synnyttäjää kohti. Maria nosti laukkunsa ja meni lähemmäksi, kokeili kaulalta sykettä. Naisen silmät avautuivat ja se yritti kohdentaa katsettaan. Mikä se on tulevan äidin nimi? Rieti, vastasi mustahuivinen. Maria mietti, olisiko sen nimi papinkirjoissa Riikka vaiko ihan Frederiikka. Se oli saanut nimensä kanttorin rouvan mukaan. Kyllä se ilostuisi, kun kuulisi. Tästä talosta ei kampanisua puuttuisi. 19
41 Kääntäkäähän se selälleen. Paarmuskat epäröivät, mutta tottelivat sitten. He tukivat synnyttäjän lantiota ja nostivat hänet sängyn kulmalle makaamaan. Vanhempi paarmuska pyyhki rintakehältä jäähtynyttä hikeä ja mustahuivinen nosti vanhan peiton tyttärensä lämmikkeeksi. Rieti uikutti hiljaa. Maria nosti peiton kulman synnyttäjän vatsalle. Lapsen pää oli tullut puoliksi esiin, mutta kasvot olivat kohti Mariaa. Sen silmät olivat auki ja niissä oli pieni vihreän sävy. Ne eivät rävähtäneet. Hän tunnusteli syntyvän otsaa. Se tuntui viileältä. Maria kokeili käsillään vatsan päältä, sitten sivuilta. Siirsi sitten vasenta kättään vatsan päälle ja painoi samalla oikealla lujasti kyljestä. Ei liikettä. Nuorempi paarmuska seurasi tarkkaan Marian toimia, vanhempi seisoi ikkunan vierellä mutta seurasi hänkin. Maria kurotti laukkuansa lattialta ja otti sieltä kuunteluputken. Hän painoi sen pään piukealle vatsalle ja kuunteli. Ei ääntäkään. Hän liu utti kättään varovasti lapsen kaulaa myöten sisäänpäin kunnes löysi olkapäät. Hän tunnusteli niitä hellästi sormillaan. Solisluu oli poikki, ehkä toinenkin. Lapsi oli jäänyt hartioistaan kiinni. Kauanko tämä on kestänyt? Kolmatta yötä se sitä punoo, vastasi nuorempi. Vanhempi puisteli päätään. Ei se sieltä enää tule. Ei. Maria teki sormillaan pienen ristinmerkin lapsen otsalle. Ovi kävi. Toinen miehistä jäi oviaukkoon niin, että viileää ilmaa puhalsi pitkin lattiaa, toinen tuli sisälle. Sen katse kiersi naisesta toiseen ja pysähtyi sitten mustahuiviseen. 20
42 Elääkö vielä? Kumpi? Mies ei vastannut. Se kulki savisilla saappailla hitaasti lattian poikki ja istahti sängylle vaimonsa viereen. Synnyttäjän silmät eivät auenneet. Mies koski hiestynyttä otsaa ja nosti kätensä äkkiä. Se pysyi hetken ilmassa, laskeutui sitten hiuksille ja silitti niitä. Jeesus Ristus pitää sinusta huolen. Sitten armahtaa. Mustahuivinen alkoi itkeä. Minkäs se sille olisi osannut, nuori tyttö. Nuorempi paarmuska katsoi Mariaa haastavasti. Vanhempi tuli ikkunan ääreltä hänen viereensä. Haudataanko yhdessä vai erikseen? se kysyi hiljaa, etteivät muut kuulisi ja laski kätensä Marian olkapäälle. Jos on tarvis, minä voin sen vetää ulos, sitten kun Rietistä henki irtoaa. Kerrotaan, että ehdittiin antaa hätäkaste, niin ei ole sanomista kellään. Sovitaan että tuli Riikka. Maria katseli huonetta. Ulkona oli jo melkein mustaa. Nuorempi paarmuska sytytti uutta pärettä vanhan loimusta. Isäntä istui sängyn laidalla ja piti käsiä sylissään. Sen kasvoilla oli alistunut ilme. Mustahuivinen ei saanut itkua poikki. Mariaa ärsytti. Onko talossa puukkoa? hän kysyi. Mitä se aikoo? Pakko on puukko olla. Mustahuivinen toimi ensimmäisenä. Se meni katsomaan pirtin pöydältä. Puukko, se toisti, vaikka ei itsekään tiennyt mitä varten. Kätilö tahtoo puukon. 21
43 Maria yritti saada ääneensä varmuutta. Isäntä etsii puukon. Sinä haet ämpärin, hän sanoi ja osoitti nuorempaa paarmuskaa. Mitä varten, kysyi vanhempi, vaikka mielessään pyristeli vastaan. Käykö lypsyämpäri? kysyi nuorempi. Ei, ei puista. Jos sinkkistä löytyy, tuo se. Onko kuumaa vettä? Vanhempi kääntyi takkaan päin ja nuorempi juoksi ulos. Isäntä ei osannut tehdä mitään, vaan seurasi mustahuivisen etsimistä. Ovella seisova muisti oman puukkonsa. Se irrotti sen vyöltään. Tässä on tämmöinen. Liian hyvä. Eikö muuta löydy? Aina on talossa monta puukkoa. Toimeliaisuus tarttui isäntään. Tallissa voisi olla. Käy sitten hakemassa, sanoi vanhempi paarmuska ja kauhoi vettä kolmijalalla seisovasta padasta. Mies katsoi vielä vaimoansa, nousi sitten ja meni ulos. Ja suolilankaa, huusi Maria sen perään. Nuorempi paarmuska tuli sisään ja kantoi peltistä pesuvatia. Käykö tämä? Mustahuivinen oli löytänyt takan kulmalta vanhan puukon ja hirren raosta toisen, uudemman. Isäntä toi tallista yhden, pitkäteräisen, ja laski sen pöydälle. Maria valikoi puukkoja. Hän punnitsi niiden painoa, nosteli niitä yksitellen käteensä ja pyöritteli rannettaan. Viimein hän valitsi kaikkein vanhimman puukon, lyhytteräiseksi liipatun, jota oli käytetty enää perunoiden kuo- 22
44 rimiseen ja muikunperkuuseen. Hän ojensi sen nuoremmalle paarmuskalle. Keitä tuo. Onko lankaa? Ei löytynyt. Nuori Maria napitti röijynsä pitäjänkätilö auki ja viikkasi Maria sen herättää pöydälle. ympäristössään epäilystä. Hankalia synnytyksiä kunnialla Hän otti laukustaan esiliinan, kietoi sen ympärilleen ja katseli ympäri pirttiä. Sitten hän otti pöydältä pitkäteräisen puukon ja kulki hoitava mattopuiden itsellinen luo. Hän nainen katkaisi saa laitimmaisesta vuosien mittaan tahtomansa loimilangasta arvostuksen, reilun kyynärän mutta mittaisen ei huomaa pätkän jääneensä ja kastoi vesipataan. Kaikki kolme naista katsoivat häntä. oman kaipuunsa vangiksi. Mitä kätilö aikoo? Aviottomana Nyt ulos. Jokainen. syntynyt Lahja-tytär tahtoo kerätä elämäänsä Miehet kaiken tottelivat sen, minkä enempää äiti kyselemättä. omastaan Synnytys painolastina hylkäsi. oli maailman Sodan asioista polttamaan sellainen, pohjoiseen jonka kulun palaava hallitsivat pakolainen vain naiset. Nuorempi paarmuska katsoi Mariaa, kääntyi sitten kaipaa avioliitossaan ja ohjasi mustahuivisen kosketusta, ulos. kun Vanhempi taas sotasankarina seurasi säilynyt niitä. Se Onni kääntyi etsii ovella. kaupunkien lyhyeksi jääviä, kiihkeitä, kiellettyjä Jos tarvii onnenhetkiä. apua? Maria puisti päätään. Vuosikymmeniä myöhemmin Kaarina alkaa sisustaa Kyllä se on jo mennyt avun ohi. appensa Paarmuska unelmista meni ulos tyhjennyttä ja painoi oven taloa kiinni. ja purkaa Maria puhumattomuuden puukon ja painostavia langan mutta pysähtyi riippulukkoja. hetkeksi huoneen autiu- otti teen. Hänen mielessään pienet kädet kurottautuivat kohti. Neljäntienristeys on hienovaraisen tarkkanäköinen romaani Äiti, ihmisistä, älä minnuo jotka jätä. rakentavat unelmansa luvattomiin harjakorkeuksiin. Ei äiti jätä. Eihän ikinä? Hiljaisuus oli raskas. Maria ei saanut selvää, oliko Rieti tajuissaan vai ei. Sen silmät olivat aavistuksen verran * 84.2 ISBN PÄÄLLYKSEN KUVA SA-KUVA PÄÄLLYS MARTTI RUOKONEN
WSOY. Tommi Kinnunen. Neljäntienristeys
WSOY Tommi Kinnunen Neljäntienristeys Tommi Kinnunen neljäntienristeys werner söderström osakeyhtiö helsinki tommi kinnunen ja WSOY 2014 ISBN 978-951-0-40382-2 painettu eu:ssa Talolle jonka huoneissa asuu
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.
Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.
Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy
JOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.
Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
VEIJOLLA ON LASTENREUMA
VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Kaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
SANATYYPIT JA VARTALOT
SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-
VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!
VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )
ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma
Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani
Anni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23
Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja
Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10
Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,
Kinnulan humanoidi 5.2.1971.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan
MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.
MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS
SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?
POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta
Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,
Joutseneen tarttukaa.
Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)
Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas
KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri
Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu
Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän
5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!
Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa
Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä
Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen
Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)
Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus
1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin
Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Joka kaupungissa on oma presidentti
Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.
MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
Agricolan Monenlaista luettavaa 2
Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva
Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1
Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:
LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1
kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät