syleilyynsä, kun putkahdimme ulos koneesta Addis Abeban lentokentälle kaksi viikkoa sitten. Lämpötilaero oli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "syleilyynsä, kun putkahdimme ulos koneesta Addis Abeban lentokentälle kaksi viikkoa sitten. Lämpötilaero oli"

Transkriptio

1 & syyskuu 2014 Addis Abeba Kallioiden Nimikkokirje 2/2014 Aurinkoinen tervehdys Abyssiniasta Taas on elettynä kaunis ja ikimuistoinen kesä Suomessa. Mieli on täynnä kiitollisuutta ja hyviä muistoja. Kiitos kaikille ystäville, sukulaisille ja työmme tukijoille kaikesta siitä hyvästä, jota olemme saaneet kokea kanssanne ja kauttanne taas kerran. Kiitos kirjeistä ja muista muistamisista. Kiitämme myös kaikista esirukouksista ja myös ihan konkreettisesta tuesta, jota olemme saaneet. Tämä viime kesä oli meille kokonaan lomaa. Ensi kesänä tapaamme taas teitä nimikkoystäviämme ja päivitämme kuulumisiamme kanssanne. Ihana loma! Meillä on takanamme kahden kuukauden täysipainoinen loma. Kesäämme mahtui ihan puhdasta lomailua järven pintaa tuijotellen, mutta myös matkoja ja ohjelmaa oli runsain määrin. Saimme tavata monia teitä rakkaita ihmisiä ja jakaa kappaleen matkaa teidän kanssanne. Monia jäi valitettavasti tapaamattakin. Suomesta lähteminen on aina hiukan raskasta. Hyvästit eivät muutu kokemuksen myötä yhtään helpommiksi. Addis Abebassa, omissa ympyröissämme, on kuitenkin hyvä olla.täällä on kotimme ja elämämme. Arkeen laskeutuminen vie oman aikansa, erityisesti lapsille koulun alku on aina aikamoista shokkihoitoa. Nyt saadaan sadetta! On todella onni, että sain (Ammi) Suomessa ystävältäni lahjaksi toppatakin.se päällä on niin mukavaa tehdä töitä täällä kylmähkössä toimistossamme. Kotosallakin on takille tarvetta. Sadekauden viileä ja kostea sää otti meidät Kallion perhe ylhäältä: Kaarlo, Miikka, syleilyynsä, kun putkahdimme ulos koneesta Addis Abeban lentokentälle kaksi viikkoa sitten. Lämpötilaero oli Volter, Raakel ja Ammi. melkoinen kuuman ja helteisen Suomen kesän jälkeen. Welcome to Africa! Addis Abeban talossamme oli saapuessamme 14 astetta. Nyt lämpötila on jo noussut muutamalla asteella. Runsaita sateita ja ukkoskuuroja riittää vielä noin kuukauden ajan. Sadehan on täällä hyvä asia ja maanviljelijöille todellinen siunaus. Noin kahden viikon kuluttua juhlitaan Etiopian uutta vuotta, ja siirrymme elämään vuotta Uusi vuosi tuo meille tullessaan uusia kieliä (ainakin gumuz) ja uusia matkoja, erityisesti kohti länttä, pitkin Etiopian vuoristoisia teitä. Juuri aloitettu komonkielinen kirja on viittä vaille valmis. Miikka käy juuri läpi viimeisiä tarkistuksia. Meneillään on myös uusien koulutusten suunnittelu ja aikataulujen väsääminen. Tosin, aikataulut kyllä ehtivät muuttua moneen kertaan. Muuttuvia tekijöitä riittää! Paikallisilla yhteistyökumppaneilla saattaa tulla yllätyksellisiä päällekkäisiä koulutuksia ym. Niitä on vaikea ennakoida, joten välillä on vaikea tietää, milloin mitäkin tapahtuu. Myös erilaisten uskonnollisten ja muiden juhlapyhien kanssa pitää olla tarkkana. Ne ovat aina kansallisia vapaapäiviä kaikille. Näiden pyhien osuessa kurssiviikoille saattaa käydä niin, että iso osa kurssilaisista päättää jäädä kotiin koko viikoksi. Silloin emme voi syyttää kyllä kuin itseämme.

2 Koirasuruja Oli mukavaa palata kotiin Etiopiaan, mutta tällä kertaa paluu oli myös hyvin haikea. Jasper-koiramme kuoli yllättäen täällä Addiksessa meidän poissaollessamme. On ollut surumielistä opetella elämään ilman rakasta koiraystäväämme. Jasper oli perheemme jäsen ja kulkenut kanssamme pitkän matkan mm. Suomesta tänne Etiopiaan. Se oli kuollessaan jo vanha, 12-vuotias. Lapset eivät muista oikein aikaa ilman Jasperia, joten surullista on ollut. Jasperin kanssa olemme voineet leikkiä, ja sille on voinut jakaa aina surunsa ja ilonsa. Jasper oli aina yhtä iloinen ja onnellinen, kun tulimme kotiin. Nyt on ikävä. Uusi kirja komoksi on valmis! Heti saavuttuamme alkoivat työt täydellä teholla toimistollamme. Komon kielen ekspertti, amerikkalainen kielitieteilijä Manuel Otero, on nyt käymässä Etiopiassa. Hän ainoana maailmassa tuntee kielen salat, joten nyt keskitymme komoon. Nyt on valmistumassa komonkielisten esikoululaisten ja opettajien kirjojen uudistetut versiot. Komon kieli on uudistunut ja muuttunut kaksi vuotta sitten valmistuneista ihka ensimmäisistä kirjoista. Uudistetussa kieliasussa mm. toonimerkkejä (melodista korkeutta ilmaisevia merkkejä) ei enää liian hankalina merkitä ollenkaan. Kieliavustajamme Somali Pogi ja Abdulrahim Ali olivat viime viikon täällä toimistolla ja työskentelivät Manuelin ja meidän kanssamme intensiivisesti. Tarinat on nyt kirjoitettu uusiksi, ja uusiakin tarinoita syntyi mukavasti. Oppikirjojen uudet harjoituksetkin ovat valmiina. Työ on tehty ja kirjat voi viedä painoon. Ne ehtivät toivottavasti jo tänä syksynä pilottikoulujen käyttöön. Tällä hetkellä maasta löytyy vain kaksi komonkielistä ja kaksi gwamankielistä opettajaa. Kollegamme Mathewos Befekadu piti tänä kesänä heille opettajankoulutuskurssin.siellä käytettiin projektissamme tehtyjä uusia materiaaleja. Lisää koulutuksia tarvitaan jo lähitulevaisuudessa! Uusia mahdollisia opettajia etsitään jatkuvasti lisää. Ongelmana on, että komon- ja gwamankielisten heimojen parista ei olla vielä tähän mennessä löytynyt kovin monta koulunsa päätökseen saanutta opiskelijaa. Kieliavustajamme kirjoittavat lauseita taululle yhdessä arvioitaviksi. Näyttääkö oikealta?

3 Bulen, here we come! Syyskuussa jatkamme shinashankielisten opettajien kouluttamista. Koulutukset pidetään Bulenissa viime syksyiseen tapaan. Aloitamme ekan luokan opettajien kanssa. Lokakuussa toisen luokan opettajat kutsutaan koolle. Heitä koulutimme jo viime vuonna ensimmäisen kerran. Tuolloin paikalla oli lähes viidenkymmenen hengen innokas porukka. Väkeä pursui ovista ja ikkunoista, joten nyt olemme tarkkoja kutsujen kanssa. Intoa ainakin riittää! Ammi kurssin naisopettajien kanssa tauolla Hauskaa oli, ja ennen kaikkea opettajat oppivat paljon uutta. Toivottavasti myös tänäkin vuonna. Bulenissa viime syksynä. Bulen on shinasha-kansan keskuspaikka, pieni kylä aivan Etiopian länsiosassa. Viimeksi siellä ollessamme koko kylä tiesi keitä olemme, missä kulloinkin liikuimme, miksi olimme siellä. Shinashoilla on voimakas identiteetti. He ovat pääasiallisesti ortodoksikristittyjä. He ovat kaiken kaikkiaan hyvin ylpeitä kielestään ja kulttuuristaan. Kaikki (pääasiallisesti) haluavat, että heidän lapsensa saavat käydä koulua omalla äidinkielellään. Muistakaa rukouksin minua (Ammi) ja kollegaani Janetia, kun matkaamme Buleniin syyskuun lopussa kolmeksi viikoksi ja taas uudestaan lokakuun loppupuolella yhtä pitkäksi ajaksi.tarvitsemme paljon viisautta, kärsivällisyyttä ja hyvää huumoria! Ja tietysti toivomme pysyvämme terveinä tiettömien taipaleiden takana. Ja Addiksen päässä Miikka mm. valmistautuu ensimmäisten gumuzinkielisten kirjojen tekoon. Sitten Miikka lähtee vuorostaan reissuun kouluttamaan Gwama-opettajia hyvin syrjäisiin kyliin. Ohessa kuvia Bulenin kylän elämästä syksyltä Työmatka alkaa. Ovatko kaikki kyydissä? Shinasha-naisia Bulenin torilla.

4 Vanhat herrat päiväkävelyllä Bulenin raitilla. Metallilangasta taivuteltu auto on mahtava menopeli! Alkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvittsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Fil. 4:6 Kiitollisia huolenpidosta Suomeen on tullut syys. Valoa sinne pimeneviin iltoihin! Iloa kohtaamisiin. Minkälaista olisi, syksyn kunniaksi, elää ilman murehtimista? Voisimme tehdä kokeen, olisiko se mahdollista. Kokeilun voisi aloittaa ensin murheettomalla puolella päivällä, sitten voisi siirtyä kokonaiseen jne. Syksyn suurena tavoitteena olisi taito elää Pitkän toripäivän jälkeen on kotiinlähdön aika.. hetkessä, iloita pienistä asioista.tämä vaatii varmasti paljon harjoittelua! Rukousaiheita riittää meidän kaikkien elämässä. Monenlaista järkyttävää tapahtuu maailmalla. Kaiken epävarmuuden keskellä nousee sydämestä halu rukoilla! Jumala on luvannut huolehtia meistä joka päivä ja joka hetki. Jatketaan yhdessä eteenpäin murehtimatta ainakaan liikaa. Iloa ja Valoa Syksyyn! Toivottavat Kalliot eli Ammi, Miikka, Kaarlo, Raakel ja Volter Suomen Lähetysseura WRK, Yliopistonkatu 58 B 5. krs. FELM/Kalliot Tähtitorninkatu 18, Tampere P.O.BOX 2397, Helsinki p Addis Abeba, Ethiopia p

5

Bedawin ja Yusufin kotikylä Abramo siintää taustalla.

Bedawin ja Yusufin kotikylä Abramo siintää taustalla. Ammi ja Miikka Kallion nimikkokirje 2/2013 25.5. -13 Addis Abeba Ensimmäiset kirjamme ovat valmiit! Tervehdys täältä Etiopian SIL:n toimistolta. Naapurihuoneesta kuuluu bertankielinen kovääninen keskustelu.

Lisätiedot

Kallioiden Uutiskirje 2/2015 Lohja 27.6. 2015

Kallioiden Uutiskirje 2/2015 Lohja 27.6. 2015 Kallioiden Uutiskirje 2/2015 Lohja 27.6. 2015 miikka.kallio@felm.org anna-maija.kallio@felm.org Rakkaat työmme tukijat Tämä käsillä oleva kirje on meidän viimeinen uutiskirjeemme SIL Etiopian työyhteydessä

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ Rukous on puhetta Taivaan Isän kanssa Jumala kuulee aina rukouksen 1. Joh. 5:14 Rukoilla voi milloin ja missä vain, joka hetki Ef. 6:18 Rukoilkaa lakkaamatta 1. Tess. 5:17

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Iloinen tervehdys täältä Afrikan sarvesta!

Iloinen tervehdys täältä Afrikan sarvesta! 1/2012 Kallion perheen Nimikkokirje anna-maija.kallio@felm.org miikka.kallio@felm.org Iloinen tervehdys täältä Afrikan sarvesta! Siunattua maaliskuuta 2012! Vuosi vaihtui osaltamme uudeksi lähes huomaamattamme.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul 1 Salla Saarinen Radical Soul Oy Osaava ja kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015 6.4. 2015 Addis Abeba, Etiopia Tervehdys aurinkoisesta Etiopiasta, Vietämme paraikaa 2. pääsiäispäivää täällä aurinkoisessa Addiksessa. Täytyy myöntää, että meidän perheeltä pääsiäisemme

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura.

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura. Kaohsiung 5.10.2015 Syksyinen tervehdys täältä pallon toiselta puolelta. Teillä siellä on jo ruskaa ja meillä täällä Intiaanikesä. Todellakin on vielä ollut kesäisen kuumia päiviä, päivällä sellaiset +30

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s ) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?

Lisätiedot

Lahjaksi Elämä lapselle!

Lahjaksi Elämä lapselle! Lahjaksi Elämä lapselle! Ole mukana tukemassa lastemme hyvinvointia. Tämän vuoden teeman mukaisesti varoja ohjataan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Yhdessä mahdollistamme heille lämpimän joulumielen.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP KATOLINEN TIEDOTUSKESKUS 2016 1 Alun perin julkaistu vuonna 1984 sarjassa Missiologian ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. KT Merja Paksuniemi Verkostotutkija Siirtolaisuusinstituutti Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Lapsuuden

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen

Avioliittoon vihkiminen Avioliittoon vihkiminen 1. Johdantomusiikki Seurakunta seisoo. 2. Alkusiunaus Pappi Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seurakunta Aamen. 3. Johdantosanat 4. Psalmi 5. Rukous 6. Raamatunluku Luetaan

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 5/2015 02.11.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei, Edellisestä kirjeestä on taas vierähtänyt tovi, joten on mukava taas kirjoitella kuulumisiamme täältä Etiopiasta. Sadekausi on loppunut ja nyt

Lisätiedot

Sitoutumisen etiikasta

Sitoutumisen etiikasta Sitoutumisen etiikasta Pieni Kuningas Jay C. I. Suomenkielinen versio www.littlekingjci.com Auta meitä kertomaan meidän pieni tarina niin monella kielellä kuin mahdollista. Käännä ystävällisesti tämä teksti

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot