Iloinen tervehdys täältä Afrikan sarvesta!

Transkriptio

1 1/2012 Kallion perheen Nimikkokirje Iloinen tervehdys täältä Afrikan sarvesta! Siunattua maaliskuuta 2012! Vuosi vaihtui osaltamme uudeksi lähes huomaamattamme. Täällähän vietettiin uutta vuotta viime syyskuussa ja elämme nyt vuotta Valitettavasti emme ole nuorentuneet kylläkään pätkääkään, vaikka siihen kyllä viittaisi myös tämänhetkinen elämäntapamme kielikoulun opiskelijoina. Koulussa siis ollaan. Lapset käyvät Bingham Academyssa ja me Joint Language Schoolissa. Ja läksyjä tehdään urakalla! Päivät ja viikot ja kuukaudet etenevät tasaiseen tahtiinsa kesäisessä säässä. Siirrymme opinnoissamme kielikoulussa aina kuuden viikon välein uuteen jaksoon. Nyt olemme päässeet jo kolmannelle luokalle! Olemme 3 C:llä. Seuraavaksi on siis edessämme 4. ja viimeinen tasoryhmä. Silloin olemme päässeet kielikoulumme ylimmälle tasolle, olemme siis huipulla! Amharaa voi oppia!

2 Vanhassa vitsissä Suomeen asettunut australialainen pappi kysyy seurakunnaltaan, tietääkö kukaan, mitä kieltä taivaassa puhutaan. Ei, kyllä oli vaikea kysymys, kukaan ei tohdi arvata. Pappi vastaa totisena, että suomea siellä puhutaan. Se on niin mahdottoman vaikea kieli, että sen oppimiseen menee ikuisuus. Vitsi uppoaa hyvin, ja voin ylpeänä suomen kielen taitajana röyhistellä rintaani. Mutta olen kyllä nykyään ehdottomasti sitä mieltä, että taivaassa taidetaan sittenkin puhua amharaa. Olemme tänä vuonna saaneet nöyrästi todeta, että amhara on erittäin haastava kieli kaikin tavoin, mutta toisinaan, ja ehkä juuri siksi, nauru raikaa luokkahuoneissa. Rämmimme ja joskus ihan vain tallustamme amharan kielen vaikeakulkuisessa, mutta kauniissa maastossa. Välillä on niin kovin vaikeaa nähdä metsää puilta! Silmissä ihan hämärtyy, mutta eteenpäin mennään. Luottamuksen pyhiinvaeltajina jatkamme matkaamme kohti toukokuuta ja kielikoulun loppumista. Saattaahan se olla, että Kallion pariskunta osaa ensi kesänä amharaa! Tai no kielikoulun jälkeenhän sitä vasta oppii kunnolla kieltä puhumaan. Vähän niinkuin autokoulun jälkeen sitä vasta kunnolla oppii autoakin ajamaan. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Kielikoulun jälkeinen elämä Kielikoulun jälkeinen elämä alkaa sitten kesän kynnyksellä. Heinäkuussa käväisemme Suomessa ystävien, sukulaisten ja kenties seurakuntienkin vieraina jakamassa kuulumisiamme. Jos siis haluatte meidät vierailulle seurakuntaanne, otamme kutsut ilolla vastaan! Kesälomamme jälkeen työmme SIL:ssa alkaa. Virallinen tittelimme on MLE Specialists (Multi Lingual Education Specialists), ja kuulumme Benishangul Gumuz MLE- projektiin. Tämä hieno tittelimme ei kerro paljoakaan suomeksi suoraan käännettynä. Olemme mukana alueen opetuksenkehittämishankkeessa. Selkokielellä työmme on opettajien kouluttaminen, jotta he voisivat antaa mahdollisimman hyvää opetusta omalla äidinkielellään (mother tongue studies) uusia opetusmateriaaleja käyttäen. Onpa todella vaikeaa kääntää toimenkuvaamme suomeksi. Menemme uusina mukaan projektiin, joka alkoi Benishangul Gumuz läänissä noin neljä vuotta sitten. Työhömme kuuluu opettajankoulutuksen lisäksi opetuksen seuraaminen, mm. kiertäminen alueen kouluissa.

3 Kuva on ensimmäisestä luokasta, Woreda Primary Schoolista, jossa kävimme tutustumassa Asosan matkallamme. Koulu on yksi opetuksenkehittämishankkeen pilottikouluista. Koulun opetuskielenä on alueella yleisimmin puhuttu kieli, bertha. Opettajien koulutus Tämän SIL:n opetuksenkehittämishankkeen piiriin kuuluu joukko pilottikouluja, joissa omankielinen opetus on aloitettu neljä vuotta sitten. Benishangul Gumuz läänissä puhutaan seitsemää eri kieltä, ja projektissa on tällä hetkellä mukana kolmen eri kielen kouluja. Kolmen kieliryhmän kielioppi tekeillä, samoin myös oppimateriaali alueiden kouluja varten. Työtä ja haasteita siis riittää! Neljä vuotta sitten alkaneesta opettajien koulutuksesta huolimatta omankielinen opetus on alkanut edellä mainituissa pilottikouluissa kangerrellen. Opettajille ja oppilaille tuotettujen opetusmateriaalien käytössä on ongelmia, ja uudenlaisten työtapojen omaksuminen on osoittautunut kenties projektin suurimmaksi haasteeksi. Kursseilla opetetut ja harjoitellut uudet opetustavat eivät ole valitettavasti siirtyneet koulun käytäntöön. Vanhassa vara parempi, sanotaan sananlaskussa, mutta se ei valitettavasti taida aina pitää paikkaansa. Useimmiten meille ihmisille on erittäin vaikeaa muuttaa käytöstämme ja vaikkapa perinteisiä menetelmiä, vaikkeivat ne tuottaisikaan toivottua tulosta. Muutos on hidasta ja vaatii aikaa tässäkin asiassa. Projektissa mukana olleiden oppilaiden oppimistulokset ovat tähän mennessä olleet tutkitusti varsin vaatimattomia. Miten voisimme tukea opettajia parhaalla mahdollisella tavalla, jotta opetuksen taso paranisi ja oppimistulokset paranisivat sen myötä? Monenlaisia ideoita on jo hautumassa mietintämyssyn alla. Odotamme työmme alkamista mielenkiinnolla. Retki Asosaan Kävimme tammikuussa Asosassa tutustumassa työalueeseemme, tuleviin työtovereihimme ja yhteistyökumppaneihimme. Andreas Neudorf, Benishangul Gumuz

4 tiimimme johtaja toimi oppaanamme ja matkanjohtajanamme. Hän on asunut perheensä kanssa Asosan alueella yli kuusi vuotta, on siis todellinen tietopankki ja konkari. Jo matka itsessään oli aikamoinen seikkailu. Andreas vei meitä mitä hämmästyttävimmille paikoille; vaelsimme mm. Wenchin kraaterijärvellä ja menimme Sinisen Niilin rannalle etsimään virtahepoja. Uskomatonta matkallamme oli, että minne hyvänsä menimme pitkän matkamme aikana, kaikki tuntuivat tuntevan Andreaksen. Pääsimme myös tutustumaan yhteen projektimme pilottikouluun Woreda Primary Schooliin, josta on kuva edellisellä sivulla. Opetus ja puitteet olivat vaatimattomia ja lapset suloisia. On hyvä tietää, että Asosa on kuuma ja kuiva kaupunki, rauhallinen ja ystävällinen tunnelmaltaan. Pääkaupungin kiihkeä elämänrytmi vaihtui Asosassa toiseksi. Voisin kutsua sitä leposykkeeksi, ehdottomasti myönteisessä mielessä. Uskomme viihtyvämme siellä mainiosti. Asosa on siis Benishangul Gumuz läänin pääkaupunki. Se sijaitsee 50 kilometrin päässä Sudanin rajasta. Matka sinne täältä Addis Abebasta kestää autolla kaksi päivää, ja tiet ovat välillä aikamoisen haasteellisia kulkuväyliä. Asosaan pääsee onneksi myös lentokoneella kolmesti viikossa. Tämä ensivisiittimme oli meille hyvin tärkeä. Olimmehan tällä kertaa yhdessä matkassa. Jatkossa matkustamme sinne aina vuorotellen kahdeksi-kolmeksi viikoksi kerrallaan. Näin toinen meistä on aina lasten kanssa Addis Abebassa. Koti ei siirry, vaikka vanhemmat matkustavatkin.

5 Ammi ja Miikka Sinisen Niilin rantatöyräällä tammikuussa Ei näy virtahepoja.. Arki on seikkailua! Täällä Addiksessa sattuu ja tapahtuu monenlaista. Arkinen kauppareissu voi hetkessä muuttua suorastaan seikkailuksi. Pitää vain lähteä liikkeelle. Ostimme viime viikolla Kaarlolle patjan. Meillä oli yksi patjakauppa tiedossamme etukäteen, joten lähdimme ajelemaan kauppaa kohti. Kauppa löytyikin, mutta patjaa ei. Homma ei siis edennyt varmojen suunnitelmiemme mukaisesti. Kävimme yhteensä neljässä patjapuodissa ympäri kaupunkia. Niissä oli vain 180 cm pitkiä patjoja, standardikokoisia, mutta Kaarlo on 185 cm pitkä! Jatkoimme matkaamme sitkeästi eteenpäin ja löysimme vihjeen perusteella itsemme lopulta patjatehtaalta. Ostimme kuin ostimmekin tämän neljän tunnin operaation jälkeen Kaarlolle oikeankokoisen patjan. Jippii! Oli todellinen voittajafiilis, kun kannoimme sen kotiin ja petasimme sen Kaarlon sänkyyn. Kyllä

6 kannatti! Meillä oli hauskaa, opimme amharaa ja saimme homman hoidettua mission accomplished. Joka päivä oppii jotain uutta! Joskus väsyttää Seitsemän kuukautta on mennyt todella vauhdikkaasti. Tämä ensimmäinen vuosi on kyllä koko perheellemme varsinainen opin sauna, sisäänajovuosi. On todella hienoa saada oppia uutta erilaisista ihmisistä, kulttuureista ja itsestään. Oman paikan löytäminen erilaisista yhteisöistä vie aikansa. Pitää jaksaa olla aktiivinen ja valmis kohtaamaan uusia ihmisiä jatkuvasti, ja joskus se myös väsyttää. On myös pakko oppia joustamaan ja sietämään tilanteita, joihin ei ole vielä olemassa koodeja. Huomaamme toisinaan, ettemme ole ymmärtäneet, mitä ympärillämme oikeasti tapahtuu. Miten meidän nyt pitäisi toimia? Olemme siis välillä kuin pieniä lapsia eksyksissä ja vieraalla maalla kaukana. Sattuuhan sitä joskus Suomessakin! Näissä raskaimmissa vaiheissamme, kun oikein väsyttää, Jumalan läsnäolo ja lohdutus ovatkin oikein konkreettisimmillaan. Emme voi tehdä mitään ilman Häntä. Olemme täällä Hänen palvelijoinaan pieninä ja avuttominakin ihan riittäviä. Saamme jostain taas uutta voimaa ja jaksamme jatkaa ja suorastaan rallatellakin! Ja saamme kaikkea, mitä tarvitsemme kuhunkin hetkeen. Mikä siunaus! Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi. Aivan kaikki asiat kääntyvät hyväksi, kirjoitti Juliana Norwichilainen aikoinaan lohduttavasti Jumalan loppumattomasta siunauksesta. Rukous on silta Jokainen päivä on uusi alku onneksi. Täällä tulee rukoiltua paljon, kun on NIIN paljon asiaa Jumalalle. Raamatusta löytyi tähän kirjeemme loppuun todella sopiva kohta, johon aina palaamme. Se löytyy 1. Tess. 5 jakeista Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Jumalan ihme on, että kaikki todellakin kääntyy parhain päin, pienet ja suuret asiat. Jatkamme siis rukousta iloiten ja kiittäen kaikesta, mitä olemme saaneet. Siinä on paljon kiitettävää! Kiitos kaikille meitä muistaneille! Kiitos esirukouksistanne, ne kantavat meitä edelleenkin. Voimia talveen! Voimia jokaiseen arjen asiaan, kohtaamiseen ja haasteeseen. Sitähän tämä elämä on; arjen tavallisia haasteita siellä Suomessa ja täällä Addis Abebassa. Ollaan yhteydessä. Skypeyhteys toimii ja olemme edelleen linjoilla. Olemme onnellisia kaikista yhteydenotoistanne. Niistä saa paljon voimia ja iloa! Aurinkoisia keväthankia ja Kaikkea hyvää toivottaen, Ammi, Miikka, Kaarlo, Raakel ja Volter Kallio (ja Jasper-koira)

7 Yhteystiedot: Suomen Lähetysseura WRK FELM/Kalliot Tähtitorninkatu 18, Yliopistonkatu 58 B 5 krs. P.O.BOX 2397, Helsinki Tampere Addis Abeba p p Ethiopia