Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti

Transkriptio

1 n:o Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti Kevään ja kesän taikaa, on juhlan aikaa! 4 Ihan omituiset maakuntajuhlat Maakuntajuhlilla puhujavieraana raamatunopettaja Iso Kirja-opistolta.» Sivulla 3 Äitien sydämeltä Äitienpäivän lähestyessä kohtasimme kolme erilaita äitiä.» Sivuilla 4 5 Aktiomatka Tasiilaqiin, Itä-Grönlantiin Kymmenen päivän aktiomatkalla Jumala paransi ja hoivasi.» Sivulla 8

2 Sivu 2 Torstai PÄÄKIRJOITUS Juhlitaan runsaasti TEKSTI: pikkuesa Loppukevät ja paras kesäaika ovat kuin yhtä juhlaa. Pääsiäisestä ja äitienpäivästä se juhlakierre alkaa, jatkuu Lapin Helluntaiseurakuntien Maakuntajuhlien kautta koulujen päättäjäisjuhliin ja lakkiaisiin. Sitten ollaan kohta juhannuksessa, rippijuhlissa ja kesän hääjuhlissa. Parhaat juhlijat ehtivät viettää melkoisesti aikaa vaatekaappiensa edessä miettien millainen vaatetus ja kengitys olisi sopivin mihinkin juhlatapahtumaan. Juhlapuvustuksen lisäksi juhlastressiä aiheuttavat moniin juhliin tarvittavat lahjat. Rahalahja on tietysti helppo, mutta sen kalleutta ei voi muuksi muuttaa. Onnistuisiko käärimään pakettiin lahjan, joka olisi edullinen ja silti arvokkaan oloinen? Moni kiertää tämän vaikeuden ostaen koko vuoden lahjat vuodenvaihteen 50% alennusmyynneistä. Olethan huomannut, että Raamatussakin puhutaan paljon juhlista? Jo vanhan testamentin lukukirjoista huomaa, että Jumala itse sääti kansalleen tietyt juhla-ajat. Ne olivat vähintäänkin yhtä pakollisia kuin lakkiaiset nykyään. Mutta oli niissä eronsakin nykyajan juhliin verrattuna. Ensimmäinen iso ero oli juhlien pituus. Useat niistä kestivät seitsemän päivää. Siis ei vain juhlapäiviä vaan ihan juhla-aikoja. Toinen ero oli se kenen kunniaksi niitä järjestettiin. Jumala ohjeisti, että juhlikaa minun kunniakseni! Siinä oli syytä kerrakseen... olihan hyvä Jumala pitänyt kansastaan huolta juhlasta juhlaan. Juhliin kuului myös Jumalalle uhraaminen, puhuttiin jopa juhlauhreista. Juhlaprotokolla oli näiltä osin tarkka eikä siitä voinut juurikaan poiketa. Isot juhlat pitivät sisällään myös muistutuksen jostakin tärkeästä asiasta niin kuin esimerkiksi pääsiäinen, jota piti muistaa juhlia joka vuosi Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Tietysti jo varhain osattiin juhlia häitä ja hääparia. Jeesuskin kutsuttiin sellaisiin juhliin ja hänen vierailunsa niissä häissä on puhututtanut kristittyjä jo pari vuosituhatta. Monien mielestä hän ei osannut käyttäytyä niissä juhlissa oikein. Juhlat olivat myös lepoaikoja. Niiden ei ainakaan pitänyt olla stressiviikkoja vaan paremminkin muistutus siitä, että Jumalan huolenpito riittää juhla-aikoihinkin. Lyhin juhla oli viikoittainen lepopäivä, joka tosiaankin piti viettää totaalisena lepopäivänä. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala ihmisen luojana on luonut ihmiseen myös juhlatarpeen. Ihminen tarvitsee aikoja, jotka on erotettu kaikesta arkisesta tohinasta ja jotka antavat aiheen juhlaan. Jumala ei tarkoittanut juhlia stressin aiheuttajiksi, vaan paremminkin levon ja yhteisen ilon ajoiksi. Toivotan siis kestävää juhlamieltä koko juhlakierrokseen Maakuntajuhlilta lakkiaisiin ja hääjuhliin asti. Juhlilla tavataan! Kuva: freeimages.com Väittävät, että seurakunta voi kasvaa huolehtimalla hädänalaisten ihmisten tarpeista TEKSTI: Esa Pikkumäki Tukholmassa sijaitsevan Santa Clara seurakunnan pastorina toiminut Carl-Erik Sahlberg väittää kirjassaan Kasvava seurakunta, että seurakunnan, joka haluaa kasvaa, on kannettava huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista. Tähän tulokseen hän tuli tutkittuaan raamattua ja kristillisen seurakunnan historiaa. Diakonia on aina ollut olennainen osa kasvavan seurakunnan toimintaa. Sahlberg muistuttaa, että päivittäisten avustusten jakaminen oli alkuseurakunnassa Jumalan sanan rinnalla toinen asia, jota ei saanut lyödä laimin. Rooman seurakunnasta on säilynyt tieto vuodelta 250, jonka mukaan se avusti muiden tehtäviensä ohella tuhatta viittäsataa leskeä ja muuta köyhää. Heillä oli rahastoja, joiden kautta tuettiin jäseniä, joilla oli erityistarpeita. 300-luvulla eräs tunnettu kristinuskon arvostelija sanoi käsityksenään, että kristinuskon menestyksen tärkein syy oli kristittyjen harjoittama avustustyö, joka kohdistui myös muihin kuin vain kristittyihin luvulla pietismi oli yksi voimakkaimmista todellisista herätysliikkeistä Saksassa. Sen vaikutus ylsi Suomeenkin saakka. Pietistien yksi suuntaa antava sanonta oli, että pisara rakkautta on arvokkaampi kuin tiedon valtameri. Heille kristillisyys merkitsi Kristuksen näkemistä ja palvelemista lähimmäisissä ja niinpä heidän apunsa kohtasi ja auttoi erityisesti köyhiä. Sahlberg katsoo kasvavaa seurakuntaa myös nykyajassa ja sanoo, että lähes kaikkialta helluntailaisesta maailmasta kantautuu tietoja vahvasta sosiaalityöstä eri tavoin apua tarvitsevien ihmisten keskuudessa. Santa Claran luterilaisessa seurakunnassa on koettu, että seurakunta, joka yrittää kulkea Jeesuksen diakonisissa jalanjäljissä, saa vastavuoroisesti paljon. Kasvavia seurakuntia voidaan arvioida kahdella syväluotaavalla kysymyksellä: Onko seurakunnan opetus niin syvää, että se ulottuu jalkoihin saakka? Jos minun seurakuntani lakkautettaisiin, Herra siltä varjelkoon, huomaisiko seurakunnan alueella elävä laitapuolen kulkija sen lakkauttamisen? Sahlberg on vakuuttunut, että kehotus kantaa huolta hädänalaisista on seurakunnan kasvun avain.

3 Torstai Sivu 3 Ihan omituiset maakuntajuhlat kokoavat helluntaikansan Rovaniemelle Marko Halttunen on maakuntajuhlilla puhujavieraana. Lapin alueella on aina ollut monenlaista rikkautta. Meiltä löytyy kultaa, hilloja, kampanisuja, ametisteja, poronpaisteja, mukavia ihmisiä, poikkinaintia, ruska, kaamos ja yötön yö. Lapin helluntaiseurakuntien Maakuntajuhlatkin voi laskea yhteiseksi rikkaudeksemme muu Suomi on jo niin köyhtynyt, että tällaisten maakunnallisten helluntaijuhlien perinne lienee heiltä kokonaan loppunut. Rikkautta on myös murre, jonka sanoja ja sanontoja kuulee vielä eri puolilla Lappia. Tämän kevään juhliemme otsikoksi on valittu Ihan omituiset Maakuntajuhlat. Murteen tuntijoille sanalla omituinen on Lapissa kaksi merkitystä. Perusmerkitys on tietysti kummallinen, outo, siis ihan omituinen, mutta esimerkiksi Ranuan seudulla sanotaan omituinen kun tarkoitetaan, että jokin on oma. Tämä on ihan minun omituinen, tarkoittaa, että tämä on minun oma. Marko on puhujavieraamme Puhujavieraaksi saamme Marko Halttusen Iso Kirja-opistolta. Marko tunnetaan raamatunopettajana, jonka opetukset koskettavat kuulijoiden sisintä ja antavat voimia arkiseen elämäämme uskovina. Juhlillamme Marko pitää efesolaiskirjeen tekstien johdolla neljä raamattutuntia yhteydestä. Hän aloittaa yhteydestämme Kristukseen, puhuu yhteydestä perheen keskellä ja yhteydestä seurakunnassa ja lopuksi siitä kuinka Kristuksessa voitamme yhteisen vihollisemme. yhden keväisen sunnuntain leikkimielisestä kuorosota -esiintymisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa. Siinä oli Jippii-kuoro, nuorten ryhmä ja ihan aikuisten kuoro, jossa on yhteensä monta kymmentä laulajaa. Kirjoittajatunti Vastaus kysymykseen, että mitä on armo arkisessa elämässä, on nyt saamassa vastauksensa... Tule kuuntelemaan. Lauantaina on muun juhlaohjelman rinnalle järjestetty myös kirjoittajatapaaminen kello 13. Se on suunnattu kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille kirjoittipa sitten runoja, romaaneja, lehtijuttuja tai ihan vain omaksi ilokseen. Mukana on Riitta Tolonen, joka on kirjoittanut myös Pitkospuihin. Hän kertoo omasta kirjoittamisestaan. Rohkaisu, innostuminen, ideat Maakuntajuhlien ohjelma Lauantai Klo Voiko ihanammin aamu enää alkaa... Esa Pikkumäki Klo Yhdessä Kristuksen kanssa Marko Halttunen Virvoketauko Klo Kiitos Jeesukselle! Kiitos- ja ylistyshetki Jeesuksen seurassa. Klo Näky Lapista terävöityy: Taneli Halonen, Janne Kehusmaa ym. Ruokailu Klo Yhteys seurakunnassa. Marko Halttunen puhuu. Virvoketauko Klo Pastorit lavalla: Rento meininki. Klo Kohtaamispaikka: Jeesus parantaa sairaita. Rovaniemen Jumala voi! -tiimi. Rukouspalvelua. Janne Kehusmaa band. Sunnuntai Klo LAPSILLE oma ohjelma Rinnakkaistapahtuma kellarissa: Kirjoittajatunti Pastorit lavalla Lauantaina kello 18 tilaisuus on nimetty Pastorit lavalla. Luvassa on ennen näkemätön ja ennen kokematon musiikki- ja lauluhetki, jossa ei kravatit kiristä ketään sen enempää lavalla kuin koko salissa. Lähes kymmenkunta enemmän tai vähemmän seurakunnissamme pastorityötä hoitavaa henkilöä on lupautunut laittamaan itsensä likoon ajatuksella rento meininki. Musiikkia moneen makuun Pastorien rennon meiningin lisäksi viikonlopun aikana juhlien musiikista vastaa useampikin ryhmä. Luvassa on parasta mitä Lapista löytyy! Sunnuntain Lapin väen yhteisessä ehtoollisjuhlassa musiikkivastuussa on Rovaniemen yhdistetty kuoro, jossa on mukana kaiken ikäisiä ihan lapsista mummoihin ja vaareihin saakka. Tämä kokoonpano syntyi Armoa arjessa Sunnuntain aamussa paneudutaan arkiseen armoon. Saamme kuulla kolmen julistajan ajatuksia siitä mitä armo on. Teologia armosta on monella hyvinkin hallussaan ainakin teorian muodossa, mutta silti vasta arkinen elämä hyvine ja varsinkin huonoine päivineen testaa sen miten armon teologia voidaan soveltaa ihan oikeassa ihmisen elämässä. Hyvä esimerkki teologian ja arjen kohtaamisen ongelmasta löytyy raamatusta vaikka siitä tapahtumasta, jossa kirjanoppineet ovat kivet käsissään avioliiton ulkopuoliseen seksisuhteeseen ajautuneen naisen edessä. Heillä siinä tilanteessa oli kaiketi oikea teologia, mutta onneksi paikalla oli myös Jeesus, jolla oli teologian lisäksi tuntemusta arkisesta armostakin. Vastaus kysymykseen, että mitä on armo arkisessa elämässä, on nyt saamassa vastauksensa... Tule kuuntelemaan. ja ajatukset ovat lennossa ja voitpa heittää ilmaan jonkun omankin ideasi katsotaan sitten kuka sen ottaa kiinni. Pitkospuut-lehden taittaja Kai Karkulahti kertoo kirjoittamisesta ja lehden teosta taittajan näkökulmasta. Mielenkiintoinen tunti ja vähän toista tiiviisti asiassa pitäytyen! Täyden palvelun juhlat Juhlilla on tietysti järjestetty ruokailu ja kahvia tykötarpeineen on tarjolla pitkin päivää. Lapsillekin on varattu ohjelmaa, eli hyvinkin paikalle voi tulla koko perheellä. Jos joku tarvitsee majoitusta, niin sen suhteen on syytä olla yhteydessä seurakuntaan mahdollisimman ajoissa. Pyrimme järjestämään majapaikkoja, mutta riippuen sänkypaikan tarvitsijoiden määrästä, emme välttämättä pysty takaamaan sitä kaikille. Ota siis yhteyttä ajoissa! Klo Sanan ja ylistyksen aamupala. Paikalla olevat seurakuntien pastorit palvelevat. Klo Armon todellisuus. Kolmen julistajan näköalat arkiseen armoon. Virvoketauko Klo Marko Halttunen: Yhteys perheessä Ruokailu Klo Päätösjuhla: Yhdessä voimme voittaa. Juhlien siunaus huipentuu... ehtoollinen Lapin juhlaväelle. Marko Halttunen: Yhteistä vihollista vastaan. Rovaniemen suurkuoro: lapset ja aikuiset.

4 Sivu 4 Torstai Äitien sydämeltä Anna-Karela Ruokamo viettää tänä vuonna ensimmäistä äitienpäiväänsä Anna-Karela Ruokamo kokee pian ensimmäisen äitienpäivänsä: 8.3. perheeseen siunaantui pieni poikanyytti, esikoinen. Vaikka rankka synnytys herätti ristiriitaisia tunteita, oli vauvan kohtaaminen ihmeellistä. Ei sitä voinut etukäteen kuvitella. Raskausaikana saattoi silitellä ja lauleskella, mutta vauvan hengittäessä synnytyksen jälkeen käsivarsillani, olo oli liikuttunut; tässä se nyt on oma pikku-rakas, Anna-Karela kuvailee naurahtaen. Arki on jo kokenut muutoksen ja päivät mennään vauvan ehdoilla. Vähitellen elämä vauvan kanssa tasoittuu ja oppii tietämään milloin hoidella muita askareita. Tai nukkua vaikka itse päiväunet, jos on kovin väsynyt, Anna-Karela selventää pilke silmäkulmassa. Itselle täytyy myös olla armollinen. Juoksevia asioita ehtii hoitaa myöhemminkin, sillä pienokaisen kanssa on tärkeä priorisoida asioita, hän jatkaa. Läheisten luomaa tukiverkkoa täytyy uskaltaa hyödyntää. On hyvä löytää joku, jolle voi avautua tuntemuksistaan. Anna-Karela muistuttaa, että myös Annalle lapset ovat opettaneet muun muassa ottamaan rennommin siisteyden suhteen. Kuvassa aviomies Tommi ja lapset Lily, Matilda ja kuopus Oskar Toivo. Äitienpäivän kynnyksellä ajatukset omasta äidistä nousevat esille. Parhaimmillaan hän luo turvaa ja on rakastavana tukena elämän eri vaiheissa. Saimme tilaisuuden kohdata kolme erilaista äitiä. Sydämeltä nouseva rakkaus oli käsinkosketeltavaa. TEKSTI: Heidi Aaltio & Emma Sahimaa KUVAT: Esa Pikkumäki negatiiviset tunteet ovat sallittuja. Tärkeä osa Anna-Karelan tukiverkkoa on ollut hänen äitinsä. Kiitollisuus äitiä kohtaan nousee myös lapsuuden äitienpäivistä. Ensimmäinen äitienpäivä äitinä herättelee paljon muistoja omasta lapsuudesta, ja matkasta aikuisuuteen: Toivoisin, että osaisin olla jokaisena hetkenä läsnä omille lapsille, ja oppia tuntemaan heidän sydäntään. Rinnalla kulkeminen yhdessä kristillisten arvojen kanssa on pohja, jonka kautta lapsi saa eväät elämäänsä. Anna-Karelan mielestä on hyvä pitää yhteys Eihän Jumalakaan huuda meille epäonnistuttuamme, vaan nostaa meidät pois sotkun keskeltä ja lohduttaa. yläkertaan kunnossa: Usein touhutessani, laitan ylistysmusiikkia, tai vaikka ihan lasten hengellisiä lauluja soimaan. Toivoisin, että osaisin ottaa asiat vastaan samoin kuin pieni lapsi. Aina sisimpääni asti, olen ihme suunnaton. Sinä punoit taitavasti pienen ihmisolennon. Jo ennen syntymäänikin laskit joka minuutin. Kaikki päiväni, sinun kirjaasi, kerran kirjoitettu on. Jumalan lahja on myös Filpan perheeseen vuoden alkupuolella syntynyt poika Oskar Toivo. Vaikka Anna Filpalla on jo kahden tyttären verran kokemusta äitiydestä, hän mieltää äitienpäivän edelleen oman äitinsä päiväksi. Merkityksellisintä äitienpäivässä on oman äidin arvostus, joka on vain kasvanut äitinä olemisen myötä. Hienoa äitiydessä on se, kuinka lapsilla on rankankin päivän jälkeen taito saada oma sydän sulamaan, Anna kertoo. Anna Filppa Äidin viisaudet herättävät ajatuksia. Vaikka lapsen vahvuudet näkisikin, vaatii taitoa olla puskematta lasta haluamaansa suuntaan: Tavoitteeni on opettaa heidät rakastamaan ja tulemaan rakastetuiksi. Haluan ohjata lapseni Jeesuksen luo, ja Hän tulee ohjaamaan heitä eteenpäin. Jokainen ikä on tärkeä ja erilainen. On hyvä ottaa aikaa ja nauttia joka hetkestä. Tänä päivänä on liikaa häiriötekijöitä, esimerkiksi media vie liian paljon aikaa monen perheen sisällä. On tärkeää viettää yhteistä aikaa perheenä ilman ylimääräistä häirintää. Meidänkin perheessä on tapahtunut valtava muutos verrattuna muutaman vuoden taakse, kun tajusimme Tommin kanssa, että perhe on meidän missio. Lapset aukaisevat silmämme näkemään tilanteissa, joissa emme tienneet sen olevan mahdollista. Kun Lily oli vastasyntynyt, olin todella tarkka siisteydestä. Nykyään huomaan olevani paljon rennompi asian suhteen. Tajusin, että rikottu tai sotkettu asia häipyi mielestäni ajan kuluessa, mutta lapset pysyvät, muistelee Anna ja toteaa vielä loppuun, että eihän Jumalakaan huuda meille epäonnistuttuamme, vaan nostaa meidät pois sotkun keskeltä ja lohduttaa. Anna tuo esille sen, kuinka tärkeää on jokaisessa elämän vaiheessa kuunnella lasta, puhua totuutta heidän ylleen ja kiittää Jumalaa. Lasten vuoksi valvotut yöt voikin nähdä kahdella tapaa: Voit ajatella, ettet saanut unta, tai että sait viettää enemmän aikaa lapsesi kanssa, Anna hymyilee. Yhdessäolo on tärkeää myös Aspegrénin perheelle. Äitienpäivänä tärkeintä onkin kokoontua yhteen ja viettää aikaa perheen kesken. Se on päivä, jolloin erityisesti iloitsen lapsistani, Nina Aspegrén, nykyään viiden lapsen äiti, sanoo iloisesti. Ninan perhe sai reilu vuosi sitten ihanan yllätyksen, kun Topi-poika syntyi. Iltatähti oli todellinen lahja. Nina muistaa ajatelleensa aina, että saisi viisi lasta. Perheen silloinen kuopuskin oli kerran tokaissut, että Jumalan vauvavarastossa olisi heille vielä vauva. Niinhän siellä olikin. Jumala päätti yllättää perheen silloin, kun sitä vähiten enää odotti. Hän näki milloin on oikea aika.

5 Torstai Sivu 5 KOLUMNI Harakan suusta Viiden lapsen hoivaaminen on tuottanut Ninalle huolia, mutta myös syvää yhteyttä lapsiin ja varmuutta ja viisautta äitinä olemiseen. Nuoriso on rauhoittunut, ja Topi on puhutellut koko perhettä, Nina kertoo. Äitinä hän on nähnyt jo kahden lapsen kasvavan aikuiseksi ja kahden sinnittelevän kohti murrosikää: Nykyään osaan olla realistisempi myös lasten tulevaisuuden suhteen. Syillä on seurauksensa varsinkin isän läsnäolo poikien elämässä on arvokasta. Vaikka huoli nuorten aikuistumisesta olisikin läsnä, Nina luottaa johdatukseen, joka on näkynyt heidän perheessään. Ninan miehen uskoontulo muutti kaiken toiminnan perheessä: Ari otti roolinsa perheen päänä, ja elämä helpottui alettaessa puhua samaa kieltä, Nina luonnehtii. Jokaisen kehitysvaiheen huomioi selvemmin, jolloin rinnalla kulkeminen helpottuu. Kokemus on tuonut myös viisautta. Toivoisin, että nuoret äidit kyseenalaistaisivat enemmän, ja ottaisivat selvää asioista. Pienelle lapselle riittää kotona oleminen. Aina ei tarvitse olla menossa, Nina selventää. Lapsen syntymä on aina ihme. Yhteys syntyy ja on fiilis, että mistään en luovu! Nina kuvailee syntymää. Hänestä huokuu nöyrä varmuus omasta äitiydestään. Turha stressaaminen on kulunut pois ja pienestä lapsesta osaa nauttia erityisesti vanhemmalla iällä: Annan Topin kiipeillä, mutta vahdin itse vieressä. Tiskeistä ei ole huolta, ne kyllä odottavat. Nousu, uho ja tuho niinkö se aina menee? Sanotaan että monet kulttuurit ovat tuolla tapaa tulleet ja sitten aikaa myöten myös menneet. Voisiko niin käydä myös paikallisseurakunnassamme täydellisten joukossa?! Eikö se olekin aika usein niin, että kun meillä menee ulkoisesti hyvin ja helpommin, niin alamme laiskistumaan ja tulemaan mukavuuden haluisiksi ja myös välinpitämättömiksi. Ja taas vastaavasti sopiva niukkuus ja elämän haasteellisuus vaikuttaa, että alamme pelkistelemään asioita, jätämme turhia rönsyilyjä pois ja pidämme ajatuksemme sekä toimintamme ydinasioissa. Miksi me sellaisia olemme? Olisiko se jokin luonnollinen suojamekanismi meissä? Minkälaisessa tilanteessa paikallisseurakuntamme elää? Vielä on muistissa vuosikokouksessa nähdyt madonluvut. Kuinka katamme toiminnan haasteet (lue: talous)? Vai onkohan se toiminta sittenkään pelkästään taloudesta kiinni? Kenen työtä teemme olisiko työnantajallammekin sanansa sanottavanaan? Mitä jos pantaisiinkin kirkkorakennus myyntiin? Tarvitsemmeko sitä? Niin kuin yhdessä saarnassa kuulin tai ymmärsin: Facebookhan se on nykyinen kokoontumispaikka ja sieltä löytyvät myös torit ja aitovieret. Ja kuinka tehokkaasti ja nopeasti välittyvät sieltä virret, saarnat ja todistukset vaikka ympäri maailmaa! Tai jos ei kukaan halua rakennustamme ostaa, niin puretaan se ja myydään tontti?! Kuinka pyhiksi nämä kirjaimelliset tomumajat ja hiekkamaat ovat meille tulleet? Toivottavasti ei ainakaan liian pyhiksi. Vai olisiko sisältö myytävänä tarkoitan nyt sielujamme - vai onko se jo suurimmaksi osaksi myyty tai peräti luovutettu omakustannushintaan? Kyllähän puitteista kiinnipitäminen on joskus perusteltua. Ja myös niiden aitoudesta? Poutiaisen saamelaispukukin nousi suuriin otsikoihin, mutta olisiko siinä ollut kuitenkin viisautta älähtäneitten pysyä ihan hiljaa? Voisiko tähän rinnastaa niitä Paavalin sanoja filippiläisille: Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva. Pääasia että Lapin puku näkyi mainiosti minä en olisi ite huomannut mitään eroa jos ei kukaan olisi siitä sellasta äläkkää nostanut. Olisin joko antanut mennä toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos tai jos olisin kiinnostunut enempi aiheesta, olisin saattanut helpostikin tutustua ihan aitoihin ja alkuperäisiin pukuihin ja peräti oppia niistä lisää ja peräti hankkia sellaisen itsellekin? Totuudesta kiinnipitäminen on aina ollut tärkeää. Nythän meillä käydään tuolla itäisessä Euroopassa mielenkiintoista debattia siitä kenen totuus on totta ja miltä osin. Siellä on kyse suurista asioista, mutta miten se pohjimmiltaan poikkeaa meidän omasta propagandastamme jolla puolustamme uskonkappaleitamme, kun jopa kotiseurakunnassamme saattaa kaksi fiksua (niitähän me kaikki toki olemme) ajatella samasta asiasta ihan eri tavoin. No, eihän me sentään kuitenkaan sapeleita toisiamme vastaan aleta kalistelemaan? Eihän? Menthiin pyhhiinpirthiin Miepä skriivaan tässä nuoremille, jokka tuskin on kuuhleet pyhistä pirtistä puhuttavan millonkaan. Minusta son vahinko, jos tämmönenki asia ja tapa jääpi unholhaan. Onhan se pala historiaa meän menheisyyvestä. TEKSTI: Emma Marin Ennenvanhaaseenhan oli perheissä kosolti enemmän lapsia ko nykyhään. Silti nolit ylheensä tervetulheita uuvet vauvat aina ko niitä synty. Niil oliki usseita tykkääjiä, varsinki nuoremilla syntyjillä. Soli muuten mukava tapa, ainaki muistelemisen väärtti, ko tulthiin pyhhiin pirthiin. Pyhän pirtin vieras toi monenlaisia nisuja tullessansa, aina lehmänkahvijuustosta alkain. Nisut olitki tervetulheita siihen aikhaan, ko ei silloin nisut olheet jokapäiväsiä. Soli isomilleki kläpile juhla, ko sai syä kerranki nisua kunnola. Lapsivaimoja kehotetthiin juohmaan kahvia nisun kans, että tulis uuele tulokhaale maitoa. Kampanisu oli tärkeä artikkeli tuomisten joukossa. Ei sillon tunnettu valmis vaippoja, saatethiin sen vuoksi tua vanhoista pehmeäksi kuluhneista vaatheista leikattuja pissariepujaki, että oli millä kuivittaa vauvaa. Rievut pesthiin joka välissä. Varhmaan moni kyssyy, että mistä son kotosin tuo pyhä pirtti nimitys. No kaikki met tiämä, että vastasyntyny on viaton ja puhas. Jumalan Kirja sannoo, että son pyhä. Noko tuo pyhä lapsi tuli johonki kothiin, niin aatelthiin, että son se pirttiki pyhä, ja sen takia menthiin pyhhiin pirthiin oikein nisulastin kans. Tapa oli reilusti fiini jota soppii muistellakki. Käyhään nykki tervehtimässä ja viehän enimäkseen vaatetta tai muuta mitä tarvithaan, ko on saatu pieni pyhä ja reilusti ihana uusi tulokas. Olenki sitä mieltä, että son oikein soma ja tarpheellinen tapa. Sovima lopuksi, ettei leikata näin komeata tappaa unholhaan. Kuva: Kai Karkulahti

6 Sivu 6 Torstai Mun eka kerta Kuuntelin sivukorvalla työpaikan ruokalassa parin työkaverin innostunutta keskustelua. He puhuivat jostakin kokouksesta, jossa molemmat olivat olleet. Kuulosti siltä, että siitä kokouksesta oli jäänyt hyvät fiilikset. Senkin kuulin, että he olivat molemmat menossa seuraavaankin kokoukseen. TEKSTI: E.P. Mäki Mikähän kokous se nyt niin hyvä oli ollut? Olisikohan se ollut joku laihdutusjuttu, niistähän me naiset helposti innostumme. Tosin Leila ja Riitta ovat kyllä niin hoikkia tyttöjä, että tuskinpa siitä nyt oli kysymys. Entä Nuppervaaran myyntikokous? Viinin ystävien Taste & Take kokous tai joku kevään Naisten kymppiin liittyvä juttu? Marttojen kokous se tuskin oli. Olisiko ollut joku matkakerhon suunnittelukokous? Ehkäpä, kun niin innostuneita olivat, että melkein ruoka ehti lautasella jäähtyä. Kahvitauolla tälläydyin istumaan Leilan ja Riitan kanssa samaan pöytään. Ihan viereen en päässyt, harmi kyllä, sillä nyt he puhuivat melkein kuiskaamalla. Sen verran olin kuulevani, että jostakin sunnuntaisesta helluntaiseurakunnan kokouksesta oli kysymys. Kuulinkohan sittenkään oikein? Jos kuulin, niin siitä aiheesta minulla on kyllä omat käsitykseni, vaikka en ollut sellaisessa seurakunnassa koskaan käynytkään. Sen verran aihe jäi kuitenkin mieltä kiusaamaan, että aloin illalla selata nettiä ja etsiskellä tietoja helluntaiseurakunnista, kun siellä niin hyviä fiiliksiä tuntui olevan saatavissa. Löytyihän sieltä monen seurakunnan linkkejä. Siellä ilmoiteltiin niistä kokouksista ja lähes jokaiselle viikonpäivälle tuntui jotakin olevan. Oli aamu- tai iltakokousta, asiakokousta, nuortenkokousta ja rukouskokousta. Yhdessä linkissä ilmoitettiin ylistyskokouksesta tanssilla ja lipuilla! Mitähän se sitten tarkoitti? Omat liput pitäisi ottaa mukaan. Herätyskokous, mikähän se mahtaisi olla? Nukutaanko ensin ja sitten herätetään? Hassua tuo kielenkäyttö! Voisivatko nuo kokoukset millään muotoa olla kovin innostavia? No, ehkä siinä tanssi- ja lippukokouksessa voisi jotain itua olla. Lauantaina sen päätin: minähän menen sunnuntaina katsomaan, onko se se paikka mistä tytöt puhuivat. Niin otin Jekun hihnaan ja muovipussin sen kakkoja varten taskuun. Sitten vain menoksi koiraa ulkoiluttamaan siihen sen seurakunnan nurkalle. Sinne sitä väkeä meni pikkuhiljaa. Tuli autolla ja tuli kävellen. Näin Leilan ja Riitankin tulevan. Sinne ne sisään menivät! Keräsin kakat pussiin ja lähdin ihmetellen kotiin. Seuraavana lauantaina mietiskelin pitkään vaatekaapin edessä. Mitähän sinne pitäisi laittaa päälleen? Ei kai seuroihin ainakaan punaista voi laittaa? Seurat kai ne on? Päädyin pääosin harmaaseen ja väriksi siihen valkoista. Kengät mahdollisimman mitäänsanomattomat, korkkareita ei ainakaan! Takiksi ottaisin sen harmaaseen sointuvan kalpean näkoisen, vaikka inhoan sitä. Jekku ja ukko jäivät eteiseen yhdessä ihmettelemään, kun tälläydyin lähtemään elämäni ekaa kertaa tällaiseen kokoukseen. Lakan olin jo poistanut kynsistä, ja korvikset jätin varmuudeksi eteisen pöydälle. - Hautajaisiinko sinä menet, ukko kysyi. Painoin oven kiinni ja hymyilin. Psyykkasin itseäni hyvään suoritukseen siinä kävellessäni. Olinhan minä ennenkin oudoista tilanteista selvinnyt... kerran kävin Hesan reissulla jopa oopperassa ihan uteliaisuuttani. Jo ovella säikähdin, kun heti päästessäni sisään, vastassa oli mies ja tarttui lujalla kouralla käteeni. Rauhaa ja tervetuloa runsaasti tämän päivän seuroihin. Häkellyin. En tiennyt, mitä siihen olisi pitänyt vastata, enkä vastannutkaan. Se mies kuitenkin hymyili ja vatkasi hetken kättäni. Huomasin vaatenaulakon, suuntasin sinne ja mietin, että missähän se kokoushuone mahtaa olla. Ihmiset juttelivat siinä aulassa pikku ryhmissä. Oli orpo olo ja pakenin naisten vessaan. Siellä

7 Torstai Sivu 7 Kuva: Esa Pikkumäki yksi nainen harjasi peilin edessä tukkaansa. Hänellä oli korvakorut. Rauhaa. Sanoin hänelle päivää, mutta keskustelu ei sillä sanalla oikein auennut. Yritin jatkaa kaunis ilma tänään -fraasilla, mutta nainen vain kysyi, että olenko täällä eka kertaa. Palasin aulaan ja silmäilin ympärilleni. Tajusin heti, että olen ainoa näin harmaa lintu; nämähän pukeutuvat aivan kuin muutkin ihmiset. Se oli nolo huomio. Naurua, puheensorinaa, tervehtimisiä. Joku kuului sanovan hei, ja toinen vastasi, että heippa. Kuulin myös päivää ja terve. Siinä aulassa ihmisten katseet paljastivat, että he olivat tunnistaneet minut ekakertalaiseksi. Lopulta väki lähti menemään portaikkoon, joka vei yläkertaan, ja liityin imuun mukaan, vaikka en ollut ihan varma mihin oltiin menossa. Oho! Täältähän löytyi melkoinen sali. Komean punaiset penkit, mutta ei alttaritaulua, sen panin merkille. Hidastin etenemistä,vaikka muut menivät sen näköisenä, että tiesivät mihin penkkiin piti mennä. Voiko tähän istua? Sitten oltiin jo kolkuttamassa siellä taivaan ovella, joka puheen alussa oli vielä auki, mutta nyt se olikin yllättäen kiinni. Jeesus on silti sen oven aukaissut Golgatalla verellään, niin se puhuja taisi sanoa. Pakko oli kysyä, kun jotenkin epäilin, että istumapaikat on etukäteen jotenkin jaettu. Nainen penkissä nyökkäsi ja hymyili minulle. Katselin ympärilleni ja yritin hahmottaa tilan. Sali ei tullut läheskään täyteen. Paikalla oli kaiken ikäistä porukkaa lapsista vaareihin. Leilaa ja Riittaa ei näkynyt. Sellainen poikasen oloinen kaveri otti jostakin mikrofonin, käveli salin etuosassa aikansa edestakaisin ja viimein toivotti kaikki tervetulleiksi. Hän sanoi jotenkin, että Jeesuksen nimessä olette tervetulleita. Sitten hän puhui kahvituksesta ja pyhäkouluista sekä ensi viikon siivoustalkoista. Tämän ensimmäisen jälkeen tuli sellainen harottavahiuksinen mies, ja samalla videotykki heijasti jotakin kaavioita valkokankaalle. Hetki meni ennen kuin tajusin, että tuo on kai seurakunnan talouskatsaus. Aika outoa... Hallituksestakin se puhui, ja sen tietysti tajusin, ettei puhe ollut Suomen hallituksesta. Sitten se ensimmäinen ja tuo toinen mies rukoilivat. Rukouksen sisältö meni minulta ohi siksi, kun kuulin jonkun siinä lähellä puhuvan ääneen jotakin vierasta kieltä. Puhua nyt isoon ääneen, kun toiset rukoilevat! Vaan jospa tuo ei ulkomaisuuttaan tiennyt tapoja? Sitten tuli joku bändi, ja ne musisoivat kolmen laulun verran. Laulujen sanat näkyivät siellä valkokankaalla. Joku heilutti kättään laulun aikana kuin merkiksi jollekin. Kukaan ei siihen kyllä salista vastannut, ja melkein koko laulun ajan se heilutti sitä kättään. Lopuksi vielä nousi ihan seisomaan ja heilutti edelleenkin. Se ensimmäinen nuorimies oli kai tilaisuuden juontaja. Laulujen jälkeen hän nimittäin otti taas mikin ja kertoi jonkun vitsin tyylisen. Ainakin osa väestä nauroi. Minua se ei naurattanut. Seuraavaksi sitten kuulemme todistuksen, niin se kaveri sanoi. Todistuksen? En ensin tajunnut, mutta siihen tuli taas uusi tyyppi mikkiin kiinni ja alkoi kertoa elämästään. Lyhyesti sanottuna se meni niin, että ensin oli lapsuus, sitten avioliitto, jossa alkoholi vei miestä, tuli avioero ja synkät ajatukset, kunnes Jeesus ilmestyi. Sitten kaikki muuttui hyväksi, ja uusi vaimokin on rinnalla. Hän suositteli samaa kaikille muillekin ja toivotti siunausta. Nyt otamme uhrin, uhrinkantajat valmistautukaa. Laulu 307. Uhri ja uhrinkantajat? Jotenkin ahdistava yhdistelmä, vaikka tajusinkin heti kohta, että tämä on kolehtijuttu. Minäkin otin kukkaron, ja sieltä 50 senttiä. Kun laitoin sen kolikon kolehtihaaviin, niin näin, että siellä oli seteleitä. Niitä oli paljon ja joka väriä. Laulu oli minulle aivan outo. Mikkimies komensi kaikki ylös heti laulun jälkeen ja kehotti laittamaan käden vieressä olevan olkapäälle. Minä en laittanut. Olisi pitänyt siinä sitten siunata toisensa kuulemaan sanaa. Minun vieressäni oleva nainen laittoi kätensä olalleni ja rukoili tämän ystävän puolesta, jotta Jumala saisi puhua hänen sydämelleen. Se tuntui hyvin oudolta. Itse olin ihan hiljaa. Juontaja ilmoitti, että tulossa on päivän saarna. Sillä papilla - jos se pappi oli - ei ollut minkäänlaista kirkkovaatetta, niin kuin kirkoissa on papeilla. Seinällä ei ollut edes saarnapönttöä ja niinpä se puhuja käytti tukenaan musikanttien nuottitelinettä. Suoraan sanoen en oikein ymmärtänyt sitä puhetta. En ainakaan kaikkea. Se tuntui pitkältä ja uuvuttavalta. Puhe alkoi siitä, että taivaassa kuulemma on joku ovi avoinna. Sitten se puhuja luki raamattua ja kertoi erilaisista ovista. Juna-aseman ovi oli ollut kerran lukossa, kun hänen olisi pitänyt lippu ostaa. Sitten oltiin jo kolkuttamassa siellä taivaan ovella, joka puheen alussa oli vielä auki, mutta nyt se olikin yllättäen kiinni. Jeesus on silti sen oven aukaissut Golgatalla verellään, niin se puhuja taisi sanoa. Vaikka aavistelin, mistä puhuttiin, en ihan päässyt mukaan. Kuuntelin kuitenkin. Jossain vaiheessa yleisöstä ainakin kolme huusi isoon ääneen, että aamen. Ne ulkomaalaisen oloiset supisivat isoon ääneen juuri kun puhuja mainitsi siitä Golgatasta. Kun saarna viimein loppui, meni sinne eteen heti yksi mies villapaitasillaan. Hän kävi sanomassa, että jonkun on syytä muistaa, että minkä Jumala on avannut, sitä ei voi kukaan ihminen sulkea. Oletin sen näkökulman unohtuneen siltä puhujalta ja siksi kai tämä mies kävi sen sanomassa. Lopuksi taas rukoiltiin, ja sitten laulettiin ja rukoiltiin, eikä siitä touhusta meinannut tulla loppua. Viimein sanottiin, että alakerrassa olisi kahvitarjoilu. Harkitsin menemistä, mutta vähän pelkäsin, että joku tulisi jotakin kysymään, ja siksi päätin poistua vähin äänin. Ovimies hymyili edelleenkin ja toivotti siunattua viikon jatkoa. Samoin sinulle, sanoin ja lähdin. Kadulla kävellessäni mietin kokemaani aika tarkasti. Mitenkään en siihen innostuneeseen olotilaan päässyt, mikä tytöistä töissä oli välittynyt. Liian paljon oli minulle aivan outoa touhua, enkä oikein saanut kiinni siitäkään, mitä se puhuja yritti sanoa. Mietin, että ehkä olisi hyvä selailla sitä nettiä enemmänkin. Ehkäpä sieltä löytyisi yksityiskohtaisempaa tietoa näistä kuvioista. Toisaalta jäi jotenkin jännällä tavalla hyvä tunne. Ei sitä osaa selittää... Siinä kävellessä päätin, että menen vielä ainakin toisen kerran ja yritän ottaa tästä hommasta selvän. Menen vaikka ensi sunnuntaina - melko varmasti. RUNOREPPU Pitkospuut kutsuu Sinua lähettämään Runoreppuun omia runojasi. Lukijat ovat kiinnostuneita juuri Sinun tavastasi kertoa ajatuksistasi. Sinulla on varmasti hyviä ajatuksia. Rakkaudenkaipuun juuret suurten kivien alla vesissä silmin kiskon eivät irtoa katkeavatko Joka päivä se osuu silmiimme, kuuluu korviimme tai sattuu sydämeemme... runo. Aamulla se soi radiosta laulujen sanoissa, ehkäpä päivällä luit sen lehdestä runopalstalta. Illalla se ravisteli sinua Psalmien säkeissä. Huomenna tuntuu taas haikealta, kun kuulet televisiosta Lapissa kaikki kukkii nopeasti... Sunnuntain jumalanpalvelus ihan tulvii runoutta. Runo on lyhyt tai pitkä, se kuvaa kauneutta tai rumuutta, kärsimyksen tai hyvän olon tuntoja ja kaikkea siltä väliltä. Se pureutuu hetkeen tai syleilee kaikkeutta. Runo ei ole mitään liian hienoa tai taiteellista, se voi kertoa arjesta rap-musikanttien tapaan. Toisaalta se voi olla juhlallista ja tunnelmaa nostattavaa. Raamatun runot menevät luihin ja ytimiin: Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään... Runossa elää kiitos ja rukous. Kaikkein hienointa on, että jokainen kyllä osaa runoilla. Vain sinä tiedät, mitä tunnet ja miten sanot sen, riimeillä tai ilman, poljennolla tai poljennotta, ihan omilla sanoillasi. Saattaapa sinulla olla jotain jo kirjoitettunakin. Runosi voivat lohduttaa murheellista ja antaa toivoa. Ehkäpä ne antavat ahaa-elämyksen. Itsekin koet palkitsevaa luomisen iloa ja tuskaa. Olisi hienoa saada olla mukana Sinun mielenmatkallasi. Kaunis olet vielä maailma vaikka pilvet taivaallasi niityilläsi vielä kukkia vielä voimaa mullassasi vielä kuuluu laulu lintujen vielä humina soi metsien vaikka onnea ei kaikkialla tätä päivää vielä rakastan aurinkoinen ikkunassa tunnen ympäröivän maiseman ihmisiä liikkumassa vielä lapsen nauru kirkas soi vielä pieni sydän ilakoi säilyttää sen kuinka aina voisi onnellinen olla uskallan murheitakin tiedän kyllä vielä kaiken kauniin omistan taivaan pohjattomuus yllä sydämeni täyttää kevätsää tämän päivän elän elämää huomisesta vaikka huolta kannan Rohki A. Runonen Lähetä runosi julkaistavaksi Pitkospuissa joko käsinkirjoitettuna postissa osoitteeseen Rovaniemen Helluntaiseurakunta / Pitkospuut / Kairatie 37 / Rovaniemi tai sähköpostilla toimisto@kairatemppeli.fi

8 Sivu 8 Torstai Uskovien yhteys vahvistumassa yli rajojen Lapin seurakunnissa on jo kuultu huhuja vahvistuneesta yhteydestä Ivalon ja Murmanskin seurakuntien välillä. Tämä yhteys on jo saanut sellaisia piirteitä, että herää epäilys, että mahtaako Jumalalla olla varattuna meille jotain ennen kokematonta siunausta. TEKSTI: Tapani Kauppinen Aktiomatka Tasiilaqiin, Itä-Grönlantiin (maaliskuu 2014) Viime kesänä Jumala alkoi puhua minulle lähetystyöstä pohjoisten alkuperäiskansojen parissa ja tänä keväänä ovi siihen avautui. Matkustin Tasiilaqiin 10 päivän aktiomatkalle yhdessä neljän muun naisen kanssa Norjasta, Saksasta ja Islannista. Tasiilaq on noin 2000 asukkaan kylä Itä-Grönlannissa. TEKSTI: Suvi Järvensivu Työ Tasiilaqissa on alkanut n. 9 vuotta sitten, kun missionuorten tiimi Borgenista matkusti sinne aktioon. Siitä lähtien Tasiilaqiin on matkannut aktiotiimi vähintään kerran pari vuodessa. Tällä hetkellä seurakunta on hiljakseen syntymässä, kun paikkakunnalle on muuttanut uskova grönlantilainen pariskunta. Heidän luonaan seurakunta kokoontuu sunnuntaisin. Matkan aikana rukouksessa näin kuvan pienistä versoista, jotka nousevat maasta. Versot ovat grönlantilaisia uskovia, jotka tarvitsevat ravintoa päästäkseen Pyhä Henki teki työtään tytön sisällä ja hän sai parempaa apua kuin mikään masennuslääke tai sosiaalityöntekijä voisi antaa. kasvamaan ja tuottaakseen hedelmää. Tasiilaqissa, kuten muuallakin Grönlannissa on todella suuria haasteita itsemurhien, päihteiden ja sen myötä lasten huostaanottojen takia. Tähän toivottomuuteen on Jeesus tullut tuomaan valoa, joka leviää! Vuosien myötä aktiotiimien työ on muotoutunut suurilta osin ystävyysevankelioinniksi. Pidimme arkisin kotikokouksia vuokraamassamme talossa. Sinne kutsuimme paikallisia uskovia, ja muita tuttuja. He puolestaan kutsuivat omia ystäviään ja tuttujaan. Oli aivan upeaa nähdä kuinka talo tuli täyteen ihmisiä, niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin. Joka ilta saimme rukoilla monien ihmisten puolesta kuten myös johtaa useita uskoon. Jumala tekee työtään Grönlannissa, ja iloitsin saada nähdä osan siitä. Tässä muutamia rukousvastauksia matkaltamme: Viime syksynä tiimimme kaksi naista oli käyneet rukoilemassa yhdessä kodissa, jossa kummitteli. Tämä on todella yleistä Grönlannissa. Kyseinen perhe eli pelossa Suvi Järvensivu kotonaan, ja vanhempien avioliitto rakoili. Viime syksynä talo puhdistettiin shamanistisista esineistä, vanhemmat ottivat Jeesuksen vastaan ja halusivat muutosta elämäänsä. Tänä keväänä tilanne oli täysin muuttunut! Ainoastaan yksi ovi avautui omia aikojaan talossa, jossa aiemmin oli ollut yhtä jos toistakin outoa. Vanhempien suhde oli parantunut, ja pelot poistuneet. Voitelimme oven öljyllä ja rukoilimme sen puolesta, jotta taloon tulisi täysi rauha. Kiitos Jeesukselle siitä voitosta mikä Hänellä vihollisesta on!!! Toiseksi viimeisenä iltana luoksemme kotikokoukseen tuli 15v Gauda sukulaistyttönsä tuomana. Gaudan käsivarret olivat viiltelyarpien peitossa ja oli sanomattoman selvää, että hän oli erittäin särkynyt nuori. Emme edes ehtineet alkaa rukoilla tytön puolesta, kun hän alkoi itkeä, ja itki kauan. Yksi tiimimme naisista, Bea, halasi tyttöä koko loppuillan kunnes hän rauhottui. Pyhä Henki teki työtään tytön sisällä ja hän sai parempaa apua kuin mikään masennuslääke Olemme molemmin puolin rajaa rukoilleet sekä yhdessä että erikseen, että mitä tämä yhteys voisi käytännön tasolla tarkoittaa. Omissa rukouksissaan Murmanskin ystävät saivat viime syksynä ajatuksen yhteisestä Jeesus-marssista Ivalossa vappuna Pienen makustelun jälkeen ajatus on alkanut tuntua paremmalta ja paremmalta. Useita kuukausia on marssia valmisteltu sekä rukouksin, että käytännön järjestelyin ja kaikki alkaa olla valmista sitä varten. Nyt jo on käynyt selväksi, että tämä yhteys on laajenemassa koskemaan koko pohjoista aluetta sillä mukaan tulee uskovia myös Norjasta. Saamelainen kansa yli valtakuntien rajojen tulee myöskin näkymään ja kuulumaan tapahtumassa. Mielessäni on herännyt ajatus, että mahtaakohan tällä marssilla olla oma pieni osansa asiassa josta koko maailma on niin tai sosiaalityöntekijä voisi antaa. Jeesus itse hoisi häntä, kun tuska ja kipu sai purkautua ulos. Seuraavana iltana hän tuli uudestaan luoksemme, tällä kertaa hymyilevänä. Ihmisten elämäntarinat olivat todella koskettavia, mutta samaan aikaan Jumala on uskollinen. Isovanhempiensa luona asuva Polly 7v itki yhtenä iltana äitiänsä, koska ei ollut nähnyt häntä moneen päivään. Rukoilimme asian puolesta, ja parin päivän päästäi Polly tuli kylään ylpeänä, koska hänen äitinsä oli hänen kanssaan :) Samoin rukoilimme Malan päänsäryn puolesta, ja seuraavana päivänä vuosia kestänyt päänsärky oli poissa. huolissaan. Ukrainan tilanne on herättänyt Venäjän ystävissä huolta siitä, miten Suomessa suhtaudutaan heihin. Nyt meillä on hieno tilaisuus osoittaa käytännössä mitä on kristittyjen yhteys ja rakkaus jopa entisten vihollisten kesken. Me emme haluakaan marssia mitään, emmekä ketään vastaan, vaan evankeliumin ilosanoman puolesta. Toiveeni ja rukoukseni onkin, että vappuna 2014 Ivalon kaduilla nähdään iloinen uskovien joukko, jotka kantavat vapaina evankeliumin ilosta kertovia julisteita ja maidensa lippuja viestittäen kansojen välistä ystävyyttä ja yhteyttä. Aivan ilmeisen Jumalan johdatuksen kautta olemme saaneet sisäministeri Päivi Räsäsen marssin suojelijaksi. Hän tulee lähettämään siihen henkilökohtaisen tervehdyksensä ja kutsun ulkolaisille vieraillemme saapua Ivaloon. Lue seuraavasta lehdessämme raportti siitä miten vappumarssi toteutui. Mala on mies, jonka elämäntarina on yksi surullisimmasta koskaan kuulemistani. Molemmat vanhemmat tekivät itsemurhan hänen ollessa pieni, ja hän on syntymästään asti ollut huostaanotettuna. Kaiken surun keskellä on niin upeaa nähdä mitä Jumala tekee nyt! Kaatumisesta aiheutunut päänsärky on nyt poissa, ja elämä hieman helpompaa! Osa tiimistämme palaa takaisin Grönlantiin ensi syksynä näkynään viedä mukanaan sisäiseen parantumiseen erikoistunut rukousryhmä. Muistetaan Grönlannin kansaa rukouksin! LAPIN HELLUNTAISEURA KUNTIEN YHTEYSTIEDOT Enontekiön Helluntaiseurakunta Tapio Huttunen Ivalon Helluntaiseurakunta Kemin Helluntaiseurakunta Eero Peteri Kittilän Helluntaiseurakunta Geert Laevens Kolarin Helluntaiseurakunta Jorma Lappalainen Muonion Helluntaiseurakunta Ilmari Kurki Pellon Helluntaiseurakunta Ilpo Talka Rovaniemen Helluntaiseurakunta Esa Pikkumäki Sallan Helluntaiseurakunta Olli Teukku Sodankylän Helluntaiseurakunta Kari Kielinen Tornion Helluntaiseurakunta Juha Juola PITKOSPUUT-LEHTI Ilmestyy RV-lehden liitteenä kuusi kertaa vuodessa. Yhteistyöseurakuntina Pitkospuita rakentamassa Tornion, Ylitornion, Pellon, Kittilän, Kolarin, Enontekiön, Ivalon ja Rovaniemen helluntaiseurakunnat. Toimituksen postiosoite: Rovaniemen Helluntaiseurakunta/ Pitkospuut Kairatie Rovaniemi Sähköpostiosoite: pikkuesa@gmail.com Ilmoitusasioissa ja juttuaiheisssa yhteyt tä voi ottaa paikallisiin seurakuntiin. Päätoimittaja Esa Pikkumäki p Graafinen suunnittelu Kai Karkulahti Kemijärven Helluntaiseurakunta Heikki Korppi Posion Helluntaiseurakunta Erkki Karjalainen Ylitornion Helluntaiseurakunta Pertti Keisu Kannen kuva freeimages.com