Kodin väritys noudattaa rauhallista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista"

Transkriptio

1 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA Puhelin Sähköposti KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde Tyhjennä kesäkukkaruukuista multa, pese ruukut ja pane ne varastoon ensi kesää odottamaan Oma koti kuinka kallis? Soita ja pyydä ilmainen arvio Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja Saareke erottaa keittiön ruokailutilasta. Kokkaajan on helppo osallistua seurusteluun. Koska talo sijaitsee perinteisellä omakotitaloalueella, perhe halusi sähkösaunan lisäksi puilla lämpiävän pihasaunan. Moderni talo rakennettiin vanhalle alueelle Suurin osa Iskon alueen taloista on rakennettu 1950-luvulla Peerit Tähtinen Risto Rasila kuvat Kaleva Kolmilapsinen perhe myi rivitaloasuntonsa ja ryhtyi etsimään tonttia omakotitalolle. He osallistuivat myös kaupungin tonttiarvontaan, mutta arpaonni ei osunut kohdalle. Sitten olikin vuorossa yksityisten tonttien tutkiminen. Niitä oli valkattavana 20, jotka kaikki käytiin yksitellen läpi. Rouva ihastui Iskossa olevaan tuhatneliöiseen tonttiin, jossa oli purkukuntoisia rakennuksia. Aluksi miehen mielestä tontti oli väärällä puolella jokea. Lopulta hyvät liikenneyhteydet ratkaisivat, bussit kulkevat sopivasti ja autollakin pääsee helposti kaikkialle, joten tontti kelpasi koko perheelle. Soittelin seuraavaksi purkufirmoja läpi. Kilpailuttaminen kannatti, kallein tarjous oli euroa ja halvin euroa, perheen äiti muistelee. Vanhan talon ja piharakennuksen purku oli yllättävän nopeaa, siihen kului rakennusjätteen poisviemisineen vain kaksi päivää. Tupaantuliaislahjaksi talon emäntä sai hollantilaisen designvalaisimen. Arkkitehti Tapani Takkunen kuunteli perheen talotoiveita. Perheen äiti haaveili keittiön työtason taakse sijoittuvasta ikkunasta, mutta se jäi toteutumatta, koska arkkitehdin mielestä keittiötä ei ehkä kannattaisi sijoittaa niin muun muassa tontin ilmansuunnan ja talon asettelun näkökulmasta katsottuna. Sovimme, että keittiöön tulee saareke. Halusimme myös, ettei yläkerta ole kokonaan avoin alakertaan, jolloin talossa ei kaiu. Keittiöön perheen äiti halusi yhden seinänpituisen mustan eleettömän korkean kaapiston. Valkoiseen, kivitasoiseen saarekkeeseen sijoitettiin myös vesipiste, induktiotaso ja kalusteuuni. Perinteiset liesikupumallit eivät miellyttäneet, valinta osui teräksiseen putkimalliin. Yläkertaan sijoitettiin lasten ja vanhempien makuuhuoneet. Alakerrassa keittiö ja olohuone ovat avointa tilaa, jonka keskellä on paikalla muurattu varaava takka. Takan pesään on muurattu pykälät, joiden varaan voi laittaa ritilän, jonka päällä voi tehdä ruokaa. Alakertaan mahtuu myös musiikkihuone ja kodinhoitotiloja. Noin kaksisataaneliöisessä talossa on haluttu huomioida alueen henki ja rakennettu myös puulla lämpiävä pihasauna tontin laidalle. Mukava yksityiskohta talossa ovat seinän sisään liukuvat väliovet. Ne eivät vie huonetilaa ja antavat huoneiden kalustamiselle enemmän vaihtoehtoja. Omakotitalon suunnittelu ja rakentaminen veivät puolitoista vuotta. Rakentaminenkin oli huoletonta, koska perhe antoi sen toteutettavaksi yritykselle, jolloin ei tarvinnut itse miettiä aikatauluja. Muuttamaan perhe pääsi uuteen taloonsa toukokuussa. Kodin väritys noudattaa rauhallista linjaa, vaaleaa, harmaata ja hieman mustaa. Entisen kodin kalusteet istuvat kuin olisivat tänne hankittu. Uutta on ainoastaan lattiavalaisin, jonka aviomies hankki vaimolleen yllätyksenä. Kun perheen muuttopäivä oli, ensimmäinen mitä vaimo näki uudessa kodissaan, oli haaveilemansa hollantilainen designvalaisin. Naapurustokin on ehtinyt tulla tutuksi. Lapset ovat saaneet käydä naapureissa syömässä marjoja ja silittämässä lemmikkejä. Täällä vanhalla alueella asutaan pitkään ja naapurit tulivat heti alussa toivottamaan meidät tervetulleiksi, perheen äiti kiittelee. Ensi kesäksi jäävät pihatyöt, mutta muuten on valmista. Talon korkeaan osaan hankittiin riippuvat Ikean valaisimet, jotka luovat seinään kauniin kuvion. Varaavan takan tulipesään muurattiin myös ritilälle paikka, joten takassa voi valmistaa myös ruokaa. Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Omakotitalot Paritalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Tyrnävä, Murto 162/207 m² Eteläranta 8 Kiiminki, Ponnonmäki Törmäpolku 2 B 147 m² Rajakylä 81,5 m² Mataratie 18 C Rajakylä 79,5 m² Juolavehnäntie 1 B Toppila 72 m² Mallastie 24 A Oulunsalo, Keskusta 59,5 m² Kauppiaantie 1 B Koskela 57 m² Tullimiehentie 1 F Koskela 56 m² Liisantie 1 B 6h, k, s, aula. Reilun kokoinen omakotitalo Tyrnävän Murrossa. Kokonsa puolesta erinomainen vaihtoehto lapsiperheen kodiksi. Viihtyisä pihapiiri, joka rajoittuu metsä/peltoalueisiin. Vain yksi rajanaapuri. Pihassa autotalli jonka yhteydessä katos sekä varastotilaa. Hyvä pohjaratkaisu, kahdessa tasossa. Tilavassa ja toimivassa keittiössä leivinuuni sekä olohuoneen puolella takka. Olohuoneen ikkunoista avautuu vehreät näkymät. Ensies. su /Eberhardt Mh e Tilava ja avara paritalo valmistunut 2007, omalla tontilla ja reilulla varastotilalla varustettu koti. Paritalo on rauhallisella omakotialueella, jossa koulu- ja päiväkoti on turvallisen matkan päässä. Paritalossa on tällä hetkellä 3 mh, mutta on mahdollisuus neljänteen makuuhuoneeseen, omistaja rakentaa vielä autokatoksen sekä terassin. Paritalo on Asunto-osakeyhtiö,joten varainsiirtovero on 1.6%. Ensies. su / Kamunen Mh e h,k,sa,kh,et,tk,parveke. Hyvä II-tasoinen huoneisto rauhallisella paikalla palvelujen ja hyvien ulkoilumaastojen vieressä. Tilava piha-alue ja terassi etelään puistoon päin, ei taloja vastassa, parveke pohjoiseen. Keittiöremontti tehty 2007, saunaremontti 2008, laminaattilattiat asennettu 2009 ja kh uusittu 1990-luvulla. Yhtiö valm ja kaukolämpö. Ehdottomasti tutustumisen ja ostamisen arvoinen kohde! Ensies. ma /Hamari Mh e Oh,k,sa,kh,vh,et,tk,parveke. II-tasoinen huoneisto hoidetussa yhtiössä. Autokatopaikka ja 2 varastoa. Kh ja saunan lauteet uusittu -08. Keittiössä kaapistot uusittu -00 ja työtasot -12. Lasikatettu takaterassi lounaaseen, parveke koilliseen. Rv. -73 ja yhtiössä kaukolämpö. Yhtiön ulkoasu uusittu tyylikkäästi! Ensies. ma /Hamari Mh e Vh e h,k,s. Ilta-auringon puoleinen ja toisen kerroksen kaunis huoneisto, joka on valmistunut 8/2012. Lasitettu parveke, WC:n yhteydessä mukavasti kodinhoitonurkkaus, avoin ruokailu/olohuonetila lisää valoisuutta. Autopaikat erillisosakkeina. Vapaa. Ensies. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Vh e h, k, s. Oulunsalon keskustassa palveluiden äärellä myynnissä hyväkuntoinen kaksio. Toimiva pohjaratkaisu. Reilun kokoinen olohuone / keittiö yhdistelmä sekä hyvän kokoinen makuuhuone. Runsaat ikkunat tuovat kivasti luonnonvaloa huoneistoon. Näin keskeiseltä paikalta on harvoin tarjolla vastaavanlaisia kohteita! Yhtiö on liitetty kaukolämpöön! Ensies. su /Eberhardt Mh e h,k,ph,vh,parveke. Erinomaisella paikalla Koskelassa 3. kerroksen hyvänmallinen läpitalon huoneisto. Pesuhuone remontoitu Taloyhtiössä on tehty vuosien varrella hyvin kunnostuksia. Palvelut lähellä, kuin myös valaistu kuntopolkukin. Ensies. su /Kettunen Mh e Vh e h,k,kh,vh,parveke. 1.krs: valoisa läpi talon asunto. Tilavat huoneet, erillinen keittiö. Pinnat siistissä kunnossa. Hyvät ulkoilumahdollisuudet ympärillä. Vapautuu Ensies. su /Jääskeläinen Mh e

2 42 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 KOTI Uudet nykyaikaisesti varustellut mökit ja vapaa-ajanasunnot vaativat peruslämpöä ympäri vuoden. Sopiva lämpötila on talvella 5 10 astetta. YHTEYSTIEDOT: Puhelin Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi Kalevan vaihde Kiinteistömaailman Tarjouskauppa nyt 5 vuotta. Tutustu tarjouskauppa Kutsu meidät kylään. Puh ARBELIUS Vanhan talon hankala tilanne Ensi vuonna pakolliseksi tulevaan energiatodistukseen liittyy vielä monia kysymysmerkkejä Matti Tuovinen En todellakaan tiedä, vastaa Suomen LVI-liiton toiminnanjohtaja Hannu Sipilä kysymykseen, kuka laatii vanhan omakotitalon energiatodistuksen, kun siitä tulee ensi vuonna pakollinen. Kansallisen lain valmistelun viivästyminen on hänen mukaansa jättänyt alan toimijat tyhjän päälle. Kouluttajat eivät ole päässeet kouluttamaan, koska ei tiedetä mitä kertoa. Suunnittelijat tekevät energialaskentaa uudiskohteisiin ja vanhojen talojen energiaremontteihin jo uuden e-luvun kautta, mutta joutuvat yleensä tekemään myös vanhan mallin mukaisen energiatodistuksen. Kuntien rakennustarkastukset nojaavat joko vanhaan tai uuteen käytäntöön tai sekoittavat molempia. Samalla pyörii Sipilän mukaan huhumylly: Pysyykö rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyyksien rekisterin ylläpito pätevyydentoteamiselimellä FISE Oy:llä? Saavatko Kiinteistöalan koulutuskeskus ja Suomen LVI-liitto jatkaa koulutusta? Vai siirretäänkö vastuut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralle? Haluaisiko Ara edes vastuita? Direktiivin mukaan energiatodistuksen laatijan pitää olla päteväksi todettu henkilö. Näin se menee jatkossa meilläkin, mutta muuta ei uskalla sanoa, toteaa FISE:n toimitusjohtaja Klaus Söderlund. Vanhan lain kautta pätevöityneitä on nyt alle 500, mutta tarve arvioidaan noin ammattilaiseksi. Ratkaistu ei ole sitäkään, saavatko jotkut virkansa puolesta oikeuden myöntää uusia energiatodistuksia ja millä täydennyskoulutuksella. LVI-liiton Sipilä harmittelee ajan hukkaamista. Jos olisimme voineet kouluttaa tekijöitä koko syksyn, olisimme saaneet 500 uutta energiatodistusten laatijaa kentälle jo ensi vuodeksi. Varsinainen koulutusrumba jää kuitenkin joka tapauksessa kevääseen. Lain valmisteluvaiheessa on esitetty, että vanhojen omakotitalojen energiatodistuksesta tulisi laskennallinen. Tiukimman linjan mukaan kohteessa ei tehtäisi mittauksia, joten esimerkiksi painuneet purut rintamamiestalon seinässä, eli eristeettömät seinäkohdat, eivät vaikuttaisi energiankulutusarvoon. Todistus ei toisin sanoen ker- Jatkossa myös vanhan pientalon ostaja voi arvioida ostopäätöstä ympäristön ja energiatehokkuuden näkökulmasta. Omistaja maksaa Vanhan omakotitalon energiatodistuksen laatimisen on arvioitu maksavan parista sadasta eurosta pariin tuhanteen euroon. Todistuksen teettäminen on nyt vapaaehtoista. Jatkossa se vaadittaneen taloa myytäessä tai vuokrattaessa.ympäristöministeriön mielestä vapaaehtoisuus on toiminut huonosti, sillä todistuksia on tehty vain noin tuhat. toisi rakennuksen todellista energiankulutusta, joskin parhaimmillaan kuvaisi sitä hyvin. Laskennallisuutta on perusteltu sillä, että muussa tapauksessa mitattaisiin enemmän talossa asuvan perheen elintapoja, kuten veden ja lämmön kulutusta, kuin rakennuksen ominaisuuksia. Laskennan avuksi on muun muassa laadittu erilaisia malliseinäratkaisuja, joista mitataan taulukkoarvoja. Siirtymäaika on uuden energiatodistuksen käyttöönotossa Rakennuksen omistajalle energiatodistuksen paras hyöty ovat vinkit talon energiatehokkuuden parantamiseen. Talon ostajalle todistus antaa puolestaan perustietoa kyseisen ajan rakennuksen oletettavista käyttökustannuksista. Energiatodistuspakon ulkopuolelle jäänevät loma-asunnot, suojellut rakennukset ja alle 50-neliöiset mökit. todennäköistä. Sipilän mukaan markkinoille ei voi syntyä tilannetta, jossa vanhan omakotitalon omistaja ei voisi myydä tai vuokrata taloaan, koska ei saa tekijää energiatodistukselle. Sipilä veikkaa, että jos vanhan talon energiatodistuksen pohjaksi kaikesta huolimatta otetaan kulutusvertailu laskennallisuuden sijaan, ei siirtymäaikaa tule. Muutoin se tarvitaan. Toisaalta lausuntokierroksella eri tahojen kommentit asioista menivät täysin ristiin, että paha on sanoa. Vapaaehtoinen ja kulutukseen perustuva, vaatii Omakotiliitto Matti Tuovinen Ei hitto vieköön, pitäähän talo tutkia, jotta sille voidaan laskea energiatodistus, täräyttää Suomen Omakotiliitto ry:n liittohallituksen jäsen, rakennusinsinööri Jouko Taskinen. Hänen mielestään laskennallinen energiatodistusmalli ei toimi, paitsi enintään uudehkoissa taloissa, joista on tarkat piirustukset. Edellyttäen, että talo on tehty piirustusten mukaan. Usein näin ei ole. Toisaalta rajansa on tutkimisellakin. Esimerkiksi tavallisesta rintamamiestalosta löytää helposti alkuperäisiä rakenteita, vuosikymmenet sitten tehtyjä korjauksia ja tuoreempia uudistuksia. Talo pitäisi melkein purkaa, jotta tietäisi mitä löytyy missäkin. Ei sellaisessakaan ole järkeä. Liiton kanta lausuntokierroksella oli ja on yhä, että energiatodistus pitäisi perustaa rakennuksen todelliseen energiankulutukseen. RISTO RASILA/ARKISTO Taskisen mielestä siinä ei mitattaisi perheen asumistottumuksia, kuten vastapuoli on väittänyt. Ihmiset asuvat nykyisin kuitenkin aika samalla tavoin, erot ovat pieniä. Harva omakotiasuja viettää erittäin tuhlaavaa elämää. Tottakai on ääritapauksia, mutta ei niiden takia pitäisi simputtaa kaikkia. Taskinen huomauttaa lakivalmistelun viivästymisen olevan sikäli myönteistä, että eri näkökantoja ehditään nyt todennäköisesti punnita perusteellisemmin. Ei ole vielä sanottu, millainen laki sieltä tulee. Pakollisen sijasta vapaaehtoista energiatodistusta toivoo Taskisen ohella liiton vt. toiminnanjohtaja, järjestöpäällikkö Juha Saarimäki. Se on ollut kantamme alusta asti. Viesti kentältä on ollut selvä. Saarimäen mukaan omakotiasujat ovat huolissaan niin ikään todistuksen hinnasta, joka on eri lähteissä arvioitu muutamasta sadasta jopa pariin tuhanteen euroksi. Tähän liittyy varmasti myös pelko oman talon hinnan laskusta, kun kysyntää ohjataan energiapihejä taloja suosivaan suuntaan. Juuri sopivan tiiviit ikkunat Talotohtori Kerrostalossa on kolminkertaiset ikkunat, joista kaksi sisintä puitetta ovat kiinteitä. Kosteina kylminä syysöinä ulomman ruudun sisäpinnalle kertyy vesihöyryä, joka aamulla ulottuu korkeintaan ikkunan puoliväliin. Aamupäivän kuluessa vesihöyry haihtuu pois. Kapeissa tuuletusikkunoissa ei tätä ilmiötä ole. Olemme koettaneet tiivistää sisimmäistä kahden lasin kokonaisuutta mutta laihoin tuloksin. Mitä pitäisi tehdä, kysyy Pertti. Ulkolasin huurtuminen on melko tavallista rakennuksissa. Ilman näkymätön vesihöyry tiivistyy kylmälle pinnalle nestemäiseksi vedeksi. Lasivälin huurteesta ei sinänsä ole vaaraa, mutta maalipintaa se kyllä rasittaa. Ikkunan sisäpuitteiden tiivistäminen on oikea toimenpide. Ellei se auta, täytyy väljentää ulkopuitetta lämmin ja kostea huoneilma ei pääse tuulettumaan ulos asti. Nyrkkisääntö on, että ulkopuitteen pitää olla hatarampi kuin sisäpuitteen. Leikatkaa ulkopuitteen yläosasta pois pari senttiä tiivistenauhaa. Ellei sekään riitä, myös alaosasta. Täytyy vain kokeilla, milloin uloin lasiväli tuulettuu niin hyvin, että lasi pysyy kirkkaana. Tuuletusikkuna ei huurru, koska siellä uloin väli taitaa olla valmiiksi tarpeeksi hatara. Perinteisesti ikkunoiden sisäpuitteita on tiivistetty liimapaperilla. Se osoittautui Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen ikkunalaboratorion testissä jopa tehokkaammaksi ilmansuluksi kuin ikkunaan kiinnitetty muovitiiviste. Uutta lasirakentamiseen Kotimainen Tiivi Innova on täysin uusi ratkaisu näköalaikkunoiden ja lasijulkisivujen toteutukseen. Kevyt puu-komposiittirakenne ja suuri valoaukko vapauttavat arkkitehdit, suunnittelijat ja talotehtaat luomaan näyttäviä koteja. Komposiitti on lämmöneristävyydeltään 400-kertainen alumiiniin verrattuna ja tekee kokonaisuudesta erittäin ener- Vanhan ajan systeemi, jolla sisäpuitteet asennettiin vasta talveksi ja tiivistettiin liimapaperilla, on samoin VTT:n tutkimusten mukaan yhtä tiivis kuin moderni kolminkertainen ikkunasarja. Ongelma vain on, että liimapaperia ei enää nykyään saa helposti. Viimeksi tilaamani rulla oli jo valmiiksi liimaantunut, siis itseensä. Halvimman ja varmasti käyttökelpoisen liimapaperin saa, kun valmistaa itse. Toimistopaperia leikellään tarpeen mukaan kapeiksi tai saranoitten yli meneviksi leveiksi suikaleiksi. Jos puitteet ovat värillisiä, voidaan ostaa tai maalata värillistä paperia. Tavallinen tapettiliisteri on hyvä liima, joka lähtee pois helposti ja tahraamatta. Toki liisterinkin voi valmistaa itse, jos on aikaa ja harrastusta. Peruna-, vehnä- tai ruisjauhoja sekoitetaan vähään kylmään veteen tasaiseksi massaksi. Tämä vispataan kiehuvaan veteen sopivan vahvaksi, lähes hyytelömäiseksi massaksi. Tätä tärkkelysliisteriä on hyvä keittää jonkin aikaa. Toinen perinteinen temppu huurteen ehkäisemiseksi on se, että asetetaan ikkunoiden väliin valkoista jäkälää. Jäkälä sitoo hyvin kosteutta, samoin kuin pumpuli, jota on käytetty kaupunkimaisemmissa oloissa. Jäkälää täytyy säilyttää huoneenlämmössä niin kauan, että se on varmasti kuivaa. Jos on kiire, se kuivataan uunissa sadan asteen lämmössä. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@txti.net tai PL 28, Helsinki giatehokkaan. Kiinteän ikkunan U-arvo on 0,75 W/m2K tai pienempi lasivalinnasta riippuen. Vetolujuudeltaan komposiitti vastaa terästä, mikä tekee rakenteesta siron. Laajoissakaan lasituksissa huomio ei kohdistu karmiin, vaan vaikutelma on yhtenäinen. Uusi rakenneratkaisu voidaan mitoittaa kovillekin tuulikuormille. Lasitus tehdään ulkoa ja myös isot lasipinnat voidaan asentaa työmaalla. Etupiha, takapiha ja korttelimetsä SYSTECH Asuntopuntari As Oy Jäälin Kippari Sonell Oy 3h+k+s 76m2 Talo A ja B Jenni Pitko Laivakangas on Kiimingin Jäälin kasvava omakoti- ja rivitaloista koostuva asuinalue. Osaksi uutta Oulua liittyvä Kiiminki sijaitsee Oulun keskustasta noin 25 kilometrin päässä ja Jääli noin kahdeksan kilometriä lähempänä. Luontoa ja pihapuuhaa on tarjolla yllin kyllin Jäälin Kipparin tuleville asukkaille. Kaikilla asunnoilla on omat pihat molemmin puolin taloa ja keskellä korttelia on lisäksi luonnontilainen viheralue. Metsäisellä Laivakankaalla oikeaa metsää löytyy omalta takapihalta lähtien. Laivakankaalla sijaitsee koulu ja sinne on rakentumassa uusi liikuntahalli. Jäälistä löytyy kattava hiihtolatuverkosto sekä useita luistelukenttiä. Lähimmälle uimarannalle Kipparista on matkaa vain pari sataa metriä! Jäälin Kipparin kaikilla asunnoilla on omat pihat molemmin puolin taloa ja keskellä korttelia on lisäksi luonnontilainen viheralue. Keittiö, ruokailutila, eteinen ja olohuone yhdistyvät samaksi tilaksi. Läpi talon virtaava tila hyödyntää illan ja aamun auringon säteet. Vaikka tila onkin yhtenäistä, on keittiö oivallisesti saatu kuitenkin piiloon nurkan taakse. Keittiön edustalla on ruokailutila takapihalle avautuvan ikkunan edessä. Asunnossa on myös erillinen wc, joten vieraiden ei tarvitse kulkea keittiön ja kodinhoitohuoneen läpi ellei heidän matka ole takapihalle. Asunnossa on onnistuttu välttämään käytäviä. Keskelle asuntoa jää avoin tila, joka toimii eteisenä sekä kulkureittinä antaen asunnolle ilmavuutta. Kenkäsäilytyksen voi sijoittaa tuulikaappiin. Toivottavasti myös pikkukivet jäävät sinne, eikä kulkeudu keskitilasta ympäri asuntoa. Kylpytiloista on vilvoitteluyhteys takapihalle kodinhoitohuoneen kautta. Kylpyhuoneessa suihkun vastaiselle seinälle jää syvennys, johon voi sijoittaa vaikka suihkupenkin tai ripustaa seinälle lapsen kylpyammeen siististi piiloon. Asunnon molemmat makuuhuoneet ovat tilavia ja säilytystilojen osalta hyvin varusteltuja. Suuremmassa huoneessa on koko seinän mitan verran kaapistoa, etelään avautuvassa makuuhuoneessa on oma vaatehuone. Lämmitysmuotona korttelissa on kaukolämpö.

3 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA MADEKOSKI, OKT Alak. oh, rt, k, mh, khh, kh, s, wc ja työtila, yläk. 3 mh, aula ja wc. Idyllisessä Madekosken maalaismaisemassa sijaitseva persoonallinen omakotitalo. Rakennus on entisöity entisestä 1945 rakennetusta asemarakennuksesta viihtyisäksi asuinrakennukseksi, peruskorjaus tehty Isolla 4050 m² vuokratontilla. Reilusti tilaa kahdessa kerroksessa, asuinpinta-ala 193 m² ja kokonaisala 221 m². Mh RITAHARJU, OKT 5 h, k, s, kh, khh, wc, vh. Juuri valmistunut avaran valoisa puutalo. Hyvä varustetaso. Asuintilat yhdessä tasossa. Asuinpinta-ala 121/166,4 m². Vuokratontti 945 m². Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Kahden auton katos. Lämmin varasto ja puuliiteri. Vapaa. Mh Vainutie 6. sunnuntaina: /Lämsä KUIVASJÄRVI, OKT Alak. mh, oh, k/rt, pkh, khh, s, kph ja wc, yläk. 3 mh, aula ja wc 151,5/196 m². Ihastuttava vuonna 1989 rakennettu puutalo viihtyisällä 844 m² omalla tontilla. Tilaa kahdessa kerroksessa, sekä lämmin autotalli. Hyvin pidetty ja kauniisti remontoitu kokonaisuus, joka kattaa vaativammankin maun. Hyvä ja rauhallinen sijainti. Unelmien talo. Sovi esittely. Mh KAAKKURI, OKT 4 mh, oh, k, khh, s, 2 wc + parvi /183 m². Halutulta ja viehättävältä alueelta tarjolla hyväkuntoinen 1996 rakennettu talo. Koulu ja päiväkoti kodin lähettyvillä. Tilavat huoneet ja parvi antavat lisämukavuutta asumiseen ja harrastamiseen. Vehreä 1162 m² vuokratontti. Autotalli ja varastotilaa. Tähän kannattaa tutustua paikan päällä. Mh TALONPOJANKANGAS, OKT 3 mh, oh, k, khh, kph, s, wc, vh 102/120 m². Muuttovalmis vuonna 1984 rakennettu omakotitalo suositulla ja rauhallisella alueella tilavalla 889 m² vuokratontilla. Tämä mukavasti remontoitu koti on pidetty huolella. Kolme makuuhuonetta tarjoaa asumismukavuutta suuremmallekin perheelle. Tilavalla ja rauhaisalla kulmatontilla lasten on hyvä leikkiä. Autokatos. Mh AALTOKANGAS, OKT Alak. oh, k ja rt, th, khh, ph, s, wc ja vh. Yläk. aula, 3 mh, wc ja parveke 155/180 m². Upea ja hyvin tehty, uutta vastaava, vuonna 2008 valmistunut talo 616 m² kaupungin vuokratontilla. Laadukkaat materiaalit, valoisa ja kaunis kokonaisuus. Kahdelle autolle katos, katoksessa myös varasto. Mh Hirvensarvi 36. sunnuntaina: /Lääveri KELLO, OKT 6 h, k, th, 3 wc, s, kph, vh, aula, viherhuone ja veranta 213,15 m². Omalla 3550 m² tontilla ihastuttava hyvin hoidettu koti isommallekin perheelle. Tämä v rakennettu koti sijaitsee luonnon rauhassa ja kuitenkin lähellä palveluja. Yläkerrassa parveke. Rantasauna tarjoaa makeat löylyt. Maakellari kesän sadolle. Kahden auton talli varastoineen. Mh Myllyläntie 15. sunnuntaina: /Junttila HERUKKA, OKT 5 mh, th, oh, k, khh, kph, s ja wc. Tässä vuonna 1990 rakennetussa talossa on tilaa isollekin perheelle. Hyväkuntoinen tiiliverhoiltu talo aurinkoisella 1359 m² omalla tontilla, rauhallinen ja mukava paikka, sekä turvallinen koulumatka. Asuintilat 149/228 m², autotalli/katos ja paljon terassitilaa auringon mukaan. Vapautuu nopeasti. Mh KORVENKYLÄ, OKT Oletteko etsineet perheellenne muuttovalmista kotia, omalla 1,1155 ha:n rauhaisalla tontilla ja 10 km kaupungista? Tässä se on! Vuonna 1992 rakennettu, 128/159,5 m² kokoinen koti, jossa on 3 mh, oh, tkh, k, khh, kh, s, wc. Tämän kodin on omistaja rakentanut itselleen. Pihapiiri todella turvallinen lasten leikkeihin. Mh KEMPELE, LINNAKANGAS, OKT Vuonna 2008 valmistunut 4 h, k, khh ja saunan käsittävä valoisa omakotitalo. Talossa asuinpinta-alaa 136 m², lisänä runsaasti varastotilaa ja kahden auton katos, sijainti omalla 1032 m² kulmatontilla. Palvelut löytyy Zeppelinistä ja Kempeleen keskustasta. Varaa aika yksityisesittelyyn! Mh VÄLIVAINIO, OKT 4 mh, oh, rt, et, ph/khh, s, terassi 110/160 m². Perusteellisesti remontoitu ja uudistettu, alunperin vuonna 1963 valmistunut asunto-osakeyhtiömuotoinen talo 658 m² kaupungin vuokratontilla. Hyvät materiaalit ja toimiva pohjaratkaisu. Sähkölämmitys, varaava takka, ilmalämpöpumppu, ilmanvaihto LTO. Autolle talli. Mh Kuokkatie 35. Ensiesittely sunnuntaina: /Lääveri HERUKKA, OKT Omalla 1217 m² tontilla oleva upeasti remontoitu omakoitalo. Talo on rakennettu vuosina 1969/2005. Alakerrassa oh, k, 2 mh, khh, kh, wc, s ja terassi. Yläkerrassa 2 mh ja terassi. Talossa tehty kuntotarkastus Raksystems Anticimex toimesta. Yksityisesittelyt sopimuksen mukaan. Mh MAIKKULA, OKT 2 mh, oh, k, kh, s, wc ja et. Rauhallisella ja viihtyisällä asuinalueella sijaitseva vuonna 1966 valmistunut yksitasoinen omakotitalo, asuinpinta-ala noin 85 m² ja kokonaisala noin 146 m². Puistomainen erittäin vehreä pihapiiri takaa oman rauhan ja antaa näkösuojan. Iso oma tontti 1649 m² tuo monia mahdollisuuksia tontin käyttöön. Oulun keskustaankin vain noin 5 km. Lisänä lämmin autotalli ja työtila. Mh OULUNSALO, VIHILUOTO, OKT UNIQUE 5 mh, k, rh, oh, th, khh/pukuh, ph, s, 3 wc, kh, 2 vh, yläolohuone, 250/279 m². Arkkitehti Veli Karjalainen on suunnitellut juuri tälle merenrantatontille ajattoman ja modernin kodin. Omalla 1123m²:n tontilla sijaitseva kivitalo on valmistunut vuonna Lattiasta kattoon ulottuvista merenpuoleisista ikkunoista tulvii valoa rakennuksen molempiin kerroksiin. Isot terassit molemmin puolin taloa. Yläkerran voit pyhittää kokonaan perheesi käyttöön. Pihalla on tilava katospaikka kahdelle autolle. Koe luonnon monimuotoisuus, vuodenaikojen vaihtelut, upeat luonnonilmiöt sekä kaupungin valot suoraan olohuoneesi ikkunoista. Lämmittele takkatulen loimussa ihaillen upeaa maisemataulua merelle. Sovi esittely! Mh Vihirannantie UNIQUE erikoisten asuntojen myynti- ja markkinointipalvelu, jolla tavoitamme uniikkien asuntojen ostajat ja myyjät. RANTA-KASTELLI, OKT 3 mh, oh, k, apk/khh, kh, s, wc, kylmiö. Täystiilitalo Kastellin sydämessä. Talo on valmistunut vuonna Asuinpinta-ala on 119/173 m². Olohuoneessa on avotakka. Oma tontti 680 m², rakennusoikeus tontilla 200 m². Kastellin liikekeskus ja muut palvelut kouluineen aivan vieressä. Vapaa. Mh Töllinkuja 10. sunnuntaina: /Lämsä OINAANSUO, RT, 4 h, k, s 102 m² Viihtyisällä ja vehreällä Oinaansuon alueella reilun kokoinen ja valoisa rivitalon päätyasunto. Piha-alue rajoittuu takapihalta ja päädystä puistoalueeseen, joten tilaa riittää. Tässä 1987 rakennetussa taloyhtiössä on pidetty huolta rakennuksista ja piha-alueista. Koulut, luonto ja ulkoilumahdollisuudet lähellä. Mh Urpiaisentie 16 C 5. sunnuntaina: /Orajärvi MERI-TOPPILA, RT, 5 h, k, s 98 m² Meren läheisyydessä, puistoon rajoittuen yksitasoinen vuonna 1999 valmistunut rivitalo. Lasitettu terassi vehreän metsän suojassa. Keittiön koneistusta uudistettu hiljattain. Saunassa pehmeät löylyt takaava höyrykiuas. Erittäin tilava vaatehuone. Erillinen autotalli omana osakkeena. Mh Kiramokatu 8 B 35. sunnuntaina: /Arola TALVIKANGAS, RT, 4 h,k,s 95 m² Ihastuttava vuonna 2008 valmistunut yhdessä tasossa oleva koti. Iso lasitettu terassi ja omaa pihaakin on mukavasti. Tyylikkäät pinnat ja materiaalit, kivoja yksityiskohtia. Omana osakkeena autotalli. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen koti. Erinomainen kokonaisuus. Mh Aini -merkitty talo on turvallinen ostos! Se on kuntotarkastettu ja piilovirhevakuutettu. Yhteistyössä: Raksystems Anticimex JÄÄLI, RT, 4 h, k, s 92,5 m² Muuttovalmis koti. Tässä rivitalon päätyhuoneistossa on aivan mahtavan tilava eteläpiha jossa on mm. viihtyisä huvimaja. Saunaosasto remontoitu tähdellisesti vuonna Tilavat makuuhuoneet. Tunnelmanluojana viihtyisä takka. Erillinen wc. Tätä kotia on mukavasti remontoitu. Autokatospaikka käytössä. Jäälin keskustan palvelut noin 500 m. Mh Kumputie 29 A 10. Ensiesittely sunnuntaina: /Junttila HAUKIPUDAS, HAAPAKANGAS, PT, 4 h, k, s 89 m² Erittäin hyväkuntoinen vuonna 2004 valmistunut paritalohuoneisto. Huoneiston tilat kätevästi yhdessä tasossa. Haukiputaan keskustan palvelut kouluineen lähietäisyydellä. Autokatokset ovat huoneistojen välissä, joten huoneistojen välillä ei ole väliseinää. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Mh Kankaantie 16 D 9. Ensiesittely sunnuntaina: /Seppänen HAUKIPUDAS, ASEMAKYLÄ, RT, 3 h, rh, k, s 80,5 m² Uudenveroinen rivitalohuoneisto huolettoman asumisen kivitalossa. Tässä talossa on monia hienoja erikoisuuksia. Vesikiertoinen lattialämmitys sähköllä sisältyy vastikkeeseen. Kiiminkijoen virkistäytymis- ja ulkoilumahdollisuudet vieressä. Oma tontti. Vuokrattu, vapautuu mennessä. Mh Saarikankaantie 28 A 3. sunnuntaina: /Seppänen HAUKIPUDAS, RT, 3 h,k,s 76 m² Erittäin hyväkuntoinen yksitasoinen rivitalokoti. Hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Päätyhuoneiston takapiha terassin kera etelän suuntaan. Huoneiston mukana on mahdollisuus ostaa eri osakkeina 2 kpl autokatospaikkoja hintaan 2500 /kpl. Ulkovarasto. Vapaa. Mh Aseman vanhatie 1 D 17. sunnuntaina: /Seppänen MYLLYOJA, KT, 3 h, k, s 80 m² Kolmannen kerroksen kolmio lasitetulla parvekkeella Myllyojalla. Huoneistoon tehty sauna 1981 ja keittiö uusittu Hyvän pohjan omaava asunto itsellesi tai sijoituskäyttöön. Mh OmaTarjous Päätä itse mitä olet valmis asunnosta maksamaan ja tee tarjous lähtöhinnasta ylöspäin. OULUNSALO, KESKUSTA, RT, 3 h, k, s 72 m² Rauhalliselta alueelta, kuitenkin palveluiden läheisyydestä viehättävä koti. Oma piha ilta-auringon puolelle, päätyhuoneisto. Autokatospaikka kuuluu huoneistolle. Tässä on hinta/laatusuhde kohdallaan. Mh PATENIEMI, RT, 2 h,k,s 61,5 m² Hyvällä maulla ja taidolla uusittu saunaosasto. Hulppean tilava huoneisto. Näppärä keittiö, jossa on paljon kaappeja. Vaatehuone. Vesikiertoinen lämmitys kaukolämmöllä. Yhtiöllä oma tontti, joka rajoittuu puistoon. Muuttovalmis ja vapaa. Mh Possakantie 36 C 2. sunnuntaina: /Lämsä HAUKIPUDAS, RT, 2 h,k,s 59 m² Heti vapaa yksitasoinen saunallinen valoisa rivitalokoti aivan Haukiputaan keskustan läheisyydessä. Olohuoneesta ja takapihan terassilta esteetön näkymä Kiiminkijoelle. Taloyhtiö on vuokrannut jakokunnalta jokirantaan ulottuvan maa-alueen taloyhtiön kohdalta, mm. veneen säilytys rannassa mahdollista. Mh Kirkkotie 16 B 4. Ensiesittely sunnuntaina: / Seppänen VÄRTTÖ, KT, 3-4 h, k, kh, s, wc, parv 103 m² Upea uusi näköalahuoneisto Oulujoen hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ylimmän 8. krs asunnosta hulppeat näkymät Oulujoelle ja kaupunkiin. Iso lasitettu parveke kahdessa tasossa. Huoletonta asumista NCC:n rakentamassa kodissa, jossa hyvä työn jälki ja laadukkaat materiaalit. Mh ,77. Vh Kurkelantie 1 E 44. sunnuntaina: /Lämsä HEINÄPÄÄ, KT, 4 h, k, s 98,5 m² Tee tästä kodista asumisen unelmaa. Huoneistossa todella hienot puitteet; ylin kerros, tilaa todella mukavasti, kaksi parveketta itään ja yksi tilava oleskeluparveke länteen. Taloyhtiö hyvässä kunnossa ja sijainti mitä parhain. Mh HIUKKAVAARA, KT, 4 h,k,s 87 m² Hiukkavaarassa vuonna 1962 rakennetussa talossa mukavan kokoinen perheasunto. Oma sauna ja täysin remontoitu koti on valoisa ja muuttovalmis. Talo on remontoitu aikoinaan, mm viimeisenä parvekeremontti vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen. Rauhallinen sijainti alueella. Päiväkoti kävelymatkan päässä, hyvät liikenneyhteydet. Mh Hiukkavaara 5 B 15. sunnuntaina: /Orajärvi NIITTYARO, KT, 4 h, k, s 85 m² Lyhyen matkan päässä kaupungista, hyvässä taloyhtiössä sijaitseva tilava koti. Olohuoneesta käynti tilavalle lasitetulle parvekkeelle, mistä avautuu metsäinen puistonäkymä. Urheilukenttä ja lenkkipolut vieressä. Mh Purjehtijantie 4 B 11. sunnuntaina: /Mikkonen MYLLYTULLI, KT, 4 h, k, s 98 m² Erinomainen sijainti keskustan lähellä, lähikauppakin vieressä. Tässä huoneistossa on loistava pohjaratkaisu, yksi makuuhuone tehty vaatehuoneeksi, joten säilytystilaakin on mukavasti, keittiö ja kylpyhuone uusittu. Oma hyvin hoidettu pieni piha houkuttelee aamukahvin nauttimiseen. Edulliset asumiskustannukset. Tähän asuntoon kannattaa tutustua ja ihastua. Mh TUIRA, KT, 3 h, k 76,5 m² Rauhallisella sijainnilla 5. kerroksen koti Tuirassa. Kauniisti pintaremontoitu ja olohuone/keittiö on avarrettu yhtenäiseksi tilaksi väliseinien poistolla. Taloyhtiö on hyvin hoidettu, viimeksi tehty mittava parvekeremontti. Kaukolämpö ja laajakaista. Tähän kotiin pääset muuttamaan ilman remonttihuolia. Mh Vh Tuirantie 11 B 56. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi TUIRA, KT, 3 h, k, s 76,5 m² Tämä toisen kerroksen saunallinen huoneisto odottaa uusia asukkaita. Lasitettu parveke pihalle päin, eikä ole taloa vastapäätä. Yhtiössä myös hissi ja palvelutkin ihan vieressä. Heti vapaa. Mh TUIRA, KT, 3 h, k 76,5 m² Hissillisessä taloyhtiössä seitsemännessä kerroksessa valoisa läpitalon oleva huoneisto. Taloyhtiössä uusittu käyttövesiputket. Remontoi tästä itsellesi tai sijoitukseen mukava koti. Mh ,07. Vh Kalliotie 12 B 61. Ensiesittely sunnuntaina: /Arola MYLLYOJA, KT, 3 h, k 75,5 m² Parvekkeellinen 1. kerroksen tilava kolmio Myllyojan palvelujen äärellä. Toinen makuuhuone jaettu kahtia kevyellä väliseinällä. Talossa juuri uusittu käyttövesiputket. Heti vapaa. Mh Vh Tiilitie 1 A 4. Ensiesittely sunnuntaina: / Lääveri MERITULLI, KT, 3 h, k, s 67,5 m² Loistopaikassa ihan kauppahallia vastapäätä hyväkuntoinen saunallinen kolmio. Keskusta asumista parhaimmillaan, kaikki tarvittavat palvelut lähellä ja kauppatori ja ranta antavat lisämukavuutta. Huoneisto on heti vapaa. Mh ,10. Vh Meritullinraitti 1 B 37. sunnuntaina: /Lämsä KESKUSTA, KT, 3 h, k 66,5 m² Keskustan sykkeessä, mutta kuitenkin niin rauhallisessa sopukassa ylimmän kerroksen huoneisto. Hyvä yhtiö omalla tontilla. Taloyhtiöön on juuri valmistunut mittava LVIS-remontti myös ikkunat on uusittu sekä kaikki kylpyhuoneet. Eteläparvekkeelta avautuvat avarat näkymät. Ei hissiä. Vapaa. Mh Vh Nummikatu E 11. Ensiesittely sunnuntaina: /Lämsä INTIÖ, KT, 2 h, k 61 m² Upeat näkymät Oulun kaupungin ylle. Etelään suuntautuvalta lasitetulta parvekkeelta voit ihailla näitä hulppeita näkymiä. Tämä tilava kaksio sijaitsee rauhallisella Intiön alueella keskustan kupeessa. Kylpyhuone remontoitu 2000-luvulla. Lattiamateriaalina miellyttävä korkki. Oma tontti. Todella hyvin hoidettu taloyhtiö. Mh Tornipolku 16 as 28. maanantaina: /Junttila VÄLIVAINIO, KT, 2 h, k 57 m² Hissillisessä talossa neljännen kerroksen valoisa kaksio lasitetulla parvekkeella. Tästä mukava asunto pienellä pintaremontilla omaan tai sijoituskäyttöön. Mh ,64. Vh KOSKELA, KT, 2 h, k 56 m² VAPAA toisen kerroksen siisti vaaleansävyinen huoneisto. Isot huoneet ja suojaisa eteläparveke. Rauhallinen asuinalue lähellä kaupunkia ja yliopistoa. Hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tässäpä sinulle vaikka ensiasunto tai sijoituskäyttöön. Tule ihastumaan. Mh KARJASILTA, KT, 2 h, k 55,3 m² Jämäkässä kivitalossa hyväkuntoinen kaksio 1. kerroksessa. Kylpyhuone remontoitu 2003, muut tilat Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Heti vapaa. Mh ,93. Vh Hakakatu 11 C 22. sunnuntaina: /Lääveri INTIÖ, KT, 2 h, k, s 50,5 m² Hyvällä alueella uudehkossa taloyhtiössä ylimmän kerroksen lasitetun parvekkeen omaava kaksio. Mahdollisuus ostaa myös autohallipaikka. Mh KASTELLI, PK, 2 h, k, s 47 m² Mukavasti remontoitu kerrostalokaksio Kastellissa. Kaikki palvelut lähellä sekä loistavat bussiyhteydet kaupunkiin. Pieni taloyhtiö jonka kunnosta pidetty hyvää huol- ta. Tähän kaukolämmöllä lämpiävään taloon on tehty myös putkiremontti. Tule ja ihastu! Mh MERI-TOPPILA, KT, 1 h,tupak,s 44 m² Valoisa, tilava 4. kerroksen saunallinen yksiö esim. ensiasunnoksi tai sijoituskäyttöön. Mh ,52. Vh Paalikatu 2 B 62. Ensiesittely sunnuntaina: /Mikkonen KESKUSTA, KT, 1 h, kk 20 m² Mukava pieni yksiö omaan tai sijoituskäyttöön keskustan tuntumassa. Mh PATENIEMI, Tontti Mahdollisuus ostaa meren läheisyydestä 2 kpl kaavanmukaisia rakennuspaikkoja 924 m² ja 1092 m², rakennusoikeus a 250 m². Tämä paikka huokuu Pateniemen historiaa ja merenrantaankaan ei ole pitkä matka. Mahdollisuus jakaa paikka vaikka kahdeksi tontiksi tai rakentaa väljemmin, joko peruskorjaamalla vanha talo tai toteuttaa rakentamisen unelmaa. Kysy lisää! Mh Ritaharju Ennakkomarkkinoinnissa Rakennusliike S Kinnusen upeat & modernit omakotitalot, jotka rakennetaan laadusta tinkimättä ja korkeatasoisesti. Voit vaikuttaa uuden kotisi sisutukseen sekä tilaratkaisuihin, jotta saat varmasti mieleisesi kodin. Vakiona mm. lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat, ilmalämpöpumppu ja vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Puustelli vastaa keittiöstä ja kalusteista. Talot valmistuvat Oulun kaupungin vuokratontille ja tontit jaetaan hallinnanjakosopimuksella. 4 h, k, s 118,5 m² (ullakkovaraus 35 m²) Vh h, k, s 138,5 m² Vh Loukkureitti 6-10, Oulu tontilla sunnuntaina: /Arola ASUNTO OY OULUN TULLIKARTANO Viihtyisälle Etelätullin alueelle, omalle tontille on rakenteilla uusi komea kerrostalo. Laadukkaita, hyvin suunniteltuja koteja, jäljellä useita vaihtoehtoja eri kerroksissa. Palvelut kävelymatkan päässä. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka maanalaisesta autohallista Huoneistoesimerkkejä: 4. krs B 51 1 h, kk, s 30,0 m² Mh Vh krs A 14 2 h, kk, s 43,0 m² Mh Vh krs B 37 2 h, kk, s 47,0 m² Mh Vh krs A 7 2 h, kk, s 50,0 m² Mh Vh krs B 44 3 h, kk, s 66,5 m² Mh Vh krs B 52 3 h, k, s 74,0 m² Mh Vh Asunnot ovat muuttovalmiita Rautatienkatu 72, Oulu esittelyhuoneistossa Rautatienkatu 72 A 7 maanantaina: /Lämsä Rakennuttaja: Rakentaja: TOPPILANSALMI ASUNTO OY OULUN SOKURIN KRANSSI Toppilansalmen uudelle hienolle asuinalueelle meren läheisyyteen tulevat laadukkaat kodit ovat muuttovalmiita. Taloyhtiön erikoisuutena on ylimmässä kerroksessa sijaitseva saunaosasto asukkaille. Alueella on loistavat ulkoilumahdollisuudet jokisuistossa ja hyvät liikenneyhteydet. Huoneistoesimerkkejä: A 23 (5. krs) 1 h, kk, alk 34,0 m² Mh Vh A 31 (7. krs) 2 h, kk, s 45,5 m² Mh Vh A 6 (2. krs) 3 h, k, s 72,0 m² Mh Vh A 15 (3. krs) 3 4 h, k, s 85,5 m² Mh Vh A 32 (7. krs) 4 h, k, s 90,0 m² Mh Vh A 33 (8. krs) 4 h, k, s 91,5 m² Mh Vh A 1 (1. krs) 4-5 h, k, s 107,0 m² Mh Vh Autohallipaikka Varasto Mallastie 24, Oulu esittelyhuoneistossa Mallastie 24 A 6 sunnuntaina: /Orajärvi Ennakkomarkkinoinnissa lisäksi korttelin täydentävä Asunto Oy Oulun Sokurin Rinkeli KYSY LISÄÄ! Rakentaja: HALLITUSKATU Oulu, puh NORDEA PANKKI 12 Zeppelinintie 1, 2. krs, Kempele, puh VIIKONLOPUN PUHELINPÄIVYSTÄJÄ JANNE AROLA Kiinteistönvälittäjä, KiAT puh gsm MAARIT JUNTTILA puh gsm ARI LÄMSÄ Kiinteistönvälittäjä kaupanvahvistaja puh gsm RAUNO MIKKONEN Kiinteistönvälittäjä puh gsm VIRPI MÖLLÄRI KiAT puh gsm OUTI ORAJÄRVI puh gsm PEKKA VALKOLA puh gsm EIJA TYYBÄKINOJA Myyntipäällikkö kaupanvahvistaja puh gsm EERO SEPPÄNEN Myyntipäällikkö, Zeppelin kaupanvahvistaja puh gsm SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm Vähimmäispalkkio euroa + alv 23 % = Välityspalkkioesimerkki HETA 2,75 % velattomasta hinnasta + alv. 23 % (= 3,38 %) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv. 23 %). Huoneistokeskus Oy, Puutarhurinkuja 2, Helsinki. Y-tunnus HANNU HIETALA Myyntijohtaja puh gsm MAARIT MEHTÄLÄ Myyntisihteeri puh gsm MAARIT JUNTTILA puh gsm ETSITKÖ LUOTETTAVIA VUOKRALAISIA?

4 44 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 Isokatu 14, Oulu Toimitilavälitys ja -arviointi Merikoskenkatu 2, Oulu Ollilantie 2, Kempele Revontie 8, Haukipudas Timo Jormakka toimitusjohtaja, Arja Alakiuttu, Riikka Enqvist kiinteistönvälittäjä, Pekka Hamari kiinteistönvälittäjä, Pirkko Jääskeläinen kiinteistönvälittäjä, Helleni Kamunen, Jukka Laitinen Veli-Matti Lappalainen Riitta Loukola kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, Hannu Nivalainen kiinteistönvälittäjä, Marko Oranen kiinteistönvälittäjä, Sari Pirilä kiinteistönvälittäjä, Markku Selonen kiinteistönvälittäjä Marjo Sipola sihteeri Petteri Haapala Markku Kettunen kiinteistönvälittäjä, Masi Eberhardt Arja Heinonen kiinteistönvälittäjä,, Kari Simppula kiinteistönvälittäjä Omakotitalo, Aaltokangas 215/283,5 m² Hirvenloikka 4 Omakotitalot Knuutilanranta 161/214 m² Kanankuja 4 Huonesuo 133/206 m² Tupasvillatie 21 Nuottasaari 107/183 m² Niilontie 29 Ii, Alaranta 99/106,5 m² Sortteeritie 2 A Kempele, Linnakangas 106 m² Porttivahdinkuja 8 A 4mh,oh,työh,k,rt,aulatila,khh,s,2kph,vh,wc,. Aaltokankaan omakotitaloalueella arkkitehdin suunnittelema moderni omakotitalo. Asuinpinta-ala 215m².Talossa vesikiertoinen lattialämmitys ja Lto. Yläkerrassa 4 makuuhuonetta, iso aulatila ja kylpyhuone. Alakerrassa työhuone, olohuone, ruokailutila, keittiö, khh, wc sekä sauna ja pesuhuone. Reilulla 921m² tontilla erillinen rakennus jossa autokatos, tekninen tila, lämmin varasto ja työskentelypaja jossa koneellinen ilmanpoisto, vesipiste sekä voimavirta. Monia kodikkaita rakennusratkaisuja mm. olohuoneessa korkea huonetila joka jatkuu yläkertaan asti ja varaava takka. Myydään keskeneräisenä mm. pihatyöt sekä ulkovuoraus ja maalaus ja viimeistely jäävät uudelle omistajalle. Tee tarjous. Es. su /Laitinen Mh e Omakotitalo, Metsokangas 156/188 m² Tulipiipuntie 11 Siikajoki, Paavola 460 m² Oh,k,rkt,15mh,sa,3kh,khh,3wc,kuivaush,kuistit. Tilava siistikuntoinen Paavolan entinen Pappila, joka peruskorjattu sekä muutoinkin paranneltu vuosien varrella. Sopii monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja on heti käyttövalmis. Oma tila n. 2,543 hehtaaria rajoittuen Luohuanjokeen. Peruskorjaus tehtty 1978 ja muutoin mittavia remontteja/laajennuksia tehty luvulla. Päärakennus on hirsirunkoinen (laajennusosalla normaali puurunko). Tilalla lisäksi autotalli, varasto ja liiteri. Kysy lisätietoja! Mh e Liminka, Ylipää 240/350 m² Oh,k,rkt,3mh,takkah,sa,2ph,2wc,khh,et. Jämäkkä betonirunkoinen talo rauhallisella paikalla tien päässä Liminganjoen varrella, palvelut vieressä. Oma tontti 1737 m² ja talo valmistunut Tilavat huoneet. Takkahuoneessa näyttävä varaava takka. Vuonna 2011 asennettu patolevyt ja salaojitus sekä sadevesijärjestelmä. Päärak. yht. tilavat lämmin 2-auton autotalli ja varasto. Näyttävä kokonaisuus! Mh e Ylikiiminki 230/233 m² 3h,k,sa,ph,wc+7h, k/r.khh,ph,sa, vh,ph.+tupak,wc. Monien mahdollisuuksien kokonaisuus Ylikiimingin Murtomaalla. Kolme erillistä huoneistoa, joista huoneisto nro 3 n. 27m² erittäin hyväkuntoinen soveltuen liikuntarajoitteisellekin. Tämä monimuotoinen kokonaisuus selviää tutustumalla paikanpäällä. Mh e Talvikangas 202/229,5 m² Oh,k,4mh,sa,kh,khh,wc,vh,pukuh/wc,aula,et,tk. Erinomaisella ja suositulla paikalla Oulujoen sekä palvelujen lähellä tilava tyylikäs kokonaisuus. Keväällä 2012 uusittu sa+kh+khh+pukuh/ wc+mh:t+wc, samalla uusittu myös kalusteita/ koneistusta. LVI-tarkastus + säätö tehty kesällä Kh:ssa kivirunkoiset seinät ja kh tyylikkäästi uusittu. Hyvät varasto- ja harrastetilat, mm. lämmin at n. 30 m². Keittiössä leivinuuni ja oh:ssa avotakka. Oma vehreä tontti 595 m² ja talossa kaukolämpö. Tilava katettu/lasitettu vilpola, lisäksi myös tilava katettu takaterassi. Muuttovalmis koti! Vaihdossa huomioidaan osakehuoneisto! Es. su / Hamari Mh e Ylikiiminki, Keskusta 157/161,5 m² Oh,k, 3mh, et, wc, ph, sa, khh, parvi, 2mh:n var.. Kaunis, hyväkuntoinen ja toimiva koti Ylikiimingin keskustassa. Rauhallinen sijainti peltoaukean ja vehreän koivikon reunassa, lasten koulutiekin turvallinen. Tämä koti voi kasvaa perheen mukana, koska yläkerrassa tilavan parven lisäksi varaus kahdelle makuuhuoneelle ja wc:lle. Asumismukavuutta lisäämässä vesikiertoinen lattialämmitys, hyvä takka, sekä lämmin autotalli ja varasto. Hyvät liikuntapaikat niin sisä-, kuin ulkoliikuntaankin. Tervetuloa tutustumaan! Mh e Taskila 155/208 m² Majakkatie 23 4h,k,khh,ph,sauna,wc,2vh valm.huolella pidetty talo rauhallisella alueella. 805 m² vuokratontti rajoittuu puistoon. Suojaisa hoidettu piha ja iso katettu terassi. Avarat valoisat asuintilat, pintoja ja koneita uusittu. Kaukolämpö. Keittiössä leivinuuni. Koneellinen ilmanvaihto LTO. Palvelut, koulu ja päiväkoti lähellä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Taskila 131/193 m² Reimaritie 6 3h,k,takkah,khh,kh,s,2wc,at. 3h,k,th,khh,kh,s,at, Hyväkuntoinen betonielementti talo rauhallisella alueella. Edullinen kaukolämmitys. Sauvamosaiikki parkettilattiat. 2 erillistä wc:tä. Takkahuoneesta saa helposti yhden makuuhuoneen lisää. Iso autotalli. Avotakka ja keskuspölynimuri. Koneellinen ilmavaihto LTO:lla. Oma tontti. Edulliset asumiskulut. Es. su /Nivalainen Mh e Haukipudas, Keiska 125/160 m² Panuntie 5 5h, k, s,. Keskustan kupeessa ihana v rakennettu rintamamiestalo kaupungin 902m² puistoon rajoittuvalla vuokratontilla. Talon kellarikerros on käynyt läpi mittavan remontin, mm. kaukolämpö. Sieltä löytyy yksi makuuhuone, pieni khh, pieni työhuone ja upea saunaosasto ja kaiken kruunaan kaunis aulatila. Keskikerroksen ja yläkerran huoneet voi jokainen laittaa mieleisekseen. Muita isoja remontteja tehty, mm. ulkovuori ja lisäeristeet, ikkunat ja katto, putket sekä kaukolämpö kellariin v Iso terassi ja suojaisa piha, rajoittuu kahdelta sivulta puistoon. Alue, jolta harvoin koteja myynnissä. Es. su /Eberhardt Mh e Kiiminki, Pitkäaho 107/169,5 m² 2mh,oh,k,th,khh,ph,s,wc. Kauniilla paikalla Ylemmän Vähälammen rannalla tilavalla 3171 m²:n tontilla 2-tasoinen erittäin hyväkuntoinen ja kaunis rinnetalo. Olohuoneesta käynti tilavalle parvekkeelle, alakerran takkahuoneesta terassille ja kauniille pihalle. Leivinuuni, varaava takka. Erillinen rantasauna, liiteri ja pihakaivo. Lapsille hiekkaranta. Sovi esittely! Mh e Haukipudas, Kiviniemi 102,8/143,8 m² Siikakuja 4 4h,k,s,wc,khh,var,ak. Kiva paritalo Iin Alarannalla hyvällä paikalla joen läheisyydessä. Lyhyt matka kouluun, päiväkotiin ja Iin keskustan palveluihin. Yleiselle uimarannalle matkaa vain parisataa metriä! Iin keskustan palvelut 2-3 km. Tervetuloa tutustumaan! Es. su /Enqvist Mh e Kuivasranta 90 m² 2mh,k,oloh,s,ph,khh,wc,vh. Rakennus-Hanka Oy;n v rakentama avara kaunis tiiliverhottu paritalohuoneisto jossa on rakennusvaiheessa tehty paljon muutostöitä. Huoneistossa on käytetty laadukkaita materiaaleja. Olohuoneen katon korkeutta on korotettu rakennusvaiheessa, samalla olohuoneeseen on asennettu kaunis Tiilerin varaava takka. Kaksi pienempää makuuhuonetta on yhdistetty yhdeksi avaraksi makuuhuoneeksi jossa myös tilaa työpisteelle. Kaukolämpö. Tilava suojaisa terassi etelään. Taloyhtiöllä oma tontti joka rajoittuu puistoon. Lisämukavuutta antaa huoneistokohtainen lämmin autotalli. Harvoin näin hyvää asuntoa tarjolla -tule ja ihastu! Mh e Vh e Knuutilanranta 90 m² Viriänkuja 2 D 4h, k, khh, kh, s, erill.wc. Viihtyisällä Linnakankaan alueella tarjolla upea ja laadukas rivitalohuoneisto! Kahdeksan huoneiston taloyhtiö on valmistunut vuonna Yksitasoinen rakennus on tyylikäs kokonaisuus, jonka suunnittelu on hyvin onnistunut. Nyt myynnissä oleva huoneisto on yhtiön suurin ja sijaitsee rakennuksen kulmassa, niin että ikkunat sijoittuvat metsäiseen puistoalueeseen, kadulle sekä sisäpihalle. Huoneistossa on erittäin toimiva pohjaratkaisu! Es. su /Eberhardt Mh e Oulunsalo, Vihiluoto 91,5 m² Vihirannantie 1 B 4h,k,ph,sauna,wc,vh. Upealla paikalla meren läheisyydessä I-tas rivitalokoti. Avara pohjaratkaisu. Lattiat pyökkilautaparkettia, vaaleat seinäpinnat. Olohuoneessa varaava takka. Sähkölämmitys. Aurinkoinen terassi ja länsipiha rajoittuu puistoon. Autotalli. Mahdollisuus ostaa lisäautopaikka 2000e. Tässäkö uusi kotisi! Es. su /Jääskeläinen Mh e h,k,wc,2 kph,s + at,katos,varasto. Ihastuttava, v valmistunut talo Metsokankaalla lähellä koulua ja päiväkotia. Asuintilat avarasti kahdessa tasossa, olohuone korkeaa tilaa. Lisäksi autotalli, -katos ja varasto. 2 kylppäriä, 4-5 makuuhuonetta, joista 3 yläkerrassa. Laadukkaat materiaalit, lattiat merbauparkettia ja laattaa, olohuoneessa takka. Kivasti laitettu ja aidattu piha, asfaltointi ja istutusaltaat muurikivestä. Takapihalla iso terassi, yläkerran aulasta käynti parvekkeelle. Tervetuloa ihastumaan! Es. su /Enqvist Mh e Omakotitalo, Herukka 126/173 m² Oh,k,3mh,sa,kh,khh,wc,vh,et,kuisti,at, varasto. Jämäkkä Suomi-kivitalo, jota huollettu ja muutoinkin pidetty hyvässä kunnossa. Nätti hoidettu pihapiiri, oma tontti 1061 m². Tilava n. 35 m²:n olohuone, jossa myös varaava takka. Päärakennuksen yhteydessä lämpöer. autotalli ja lämmin varasto/työhuone, lisäksi myös erillinen. 26 m²:n autotalli/varastorakennus, tontilta löytyy myös hirsinen leikkimökki. Talo valm Konellinen ilm. lto:lla varustettuna. Mainio sijainti palvelujen läheisyydessä! Kannattaa tutustua! Es. su / Hamari Mh e Omakotitalo, Kempele, Linnakangas 124/170 m² Ritarinkuja 8 4h, k, khh, kph, s, vh, 2 x wc. Suositulla Linnakankaan alueella nyt myynnissä tyylikäs omakotitalo. Tontti on oma ja on ehkäpä alueen yksi parhaista! Tontti rajoittuu useammalta sivulta kunnan puistoalueeseen, vain yksi rajanaapuri ja tämäkin sijoittuu reilun kokoisen autotallirakennuksen taakse. Koulu ja päiväkoti vain kivenheiton päässä! Talo on yhdessä tasossa, mutta toki on mahdollisuus tehdä yläkertaan kaksi makuuhuonetta lisää, mikäli pinta-ala käy joskus vähiin. Olohuone, keittiö sekä yksi makuuhuone ovat korotettua tilaa. Pinnat siistissä kunnossa. Lattioissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Loistava kokonaisuus! Es. su /Eberhardt Mh e Paritalo, Toppilansaari 128 m² Mesaanitie 10 E 5h,k,s. Suositulla Toppilansaaren alueella ihastuttava paritaloasunto! Väljät tilat kahdessa tasossa. Terassi ja takapiha länteen päin, rauhallinen piha tontin kulmassa. Tyylikkäät materiaalit ja oleskelutilojen keskipisteenä tunnelmanluojana kääntyvä takka. Yläkertaan asennettu (ilmalämpö)jäähdytyspumppu. Kaukolämpö, koko huoneistossa miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Erillisinä osakkeina myydään autokatospaikka 4000 e sekä pistokepaikka 1500e. Es. su /Enqvist Mh e Vh e Rivitalo, Kastelli 174,5/193 m² Kastellintie 17 C 5h, oh, takkah,k,sa, ph,2 wc, parveke. Tästä kaksitasoisesta rivitalokodista löydät tyyliä ja tilaa isommallekin perheelle. Kastellin sydämessä, hyvällä paikalla palveluiden läheisyydessä asut huolettomasti. Yhtiössä ja huoneistossa tehty laaja peruskorjaus Huoneistossa on uusittu samalla keittiö ja lähes kaikki pinnat. Huoneisto on vapaana, tule katsomaan ja ihastu! Oman asuntosi myynnissä voidaan joustaa tai vaihdossa huomioidaan sijoituskohteeksi sopiva asunto. Es. su /Alakiuttu Mh e Vh e Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy 5-6h+k+sa+2kh+khh+wc+et+parvi+var.. Mahtavan tilava ja toimiva Arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema kokonaisuus. Laadukas varustelutaso kaikilla herkuilla. Oh:ssa yläparvelle aukeava korotettu katto sekä upea takka/leivinuuniyhdistelmä. Lisäksi erill. lämmin piharakennus (53,5/62,5 m²), jossa tilava 45 m²:n autotalli+varasto+liiteri+parvi+autokatos. Tilava oma hoidettu 1222 m²:n puistoon rajoittuva tontti. Kohde valmistunut Kaukolämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä kauttaaltaan. Tässä sinulle kohde, joka vaadit tilaa/ mukavuutta/laatua, VARAA ESITTELY JA TU- TUSTU! Mh e Rannanperä 178/206 m² Ritvakoivuntie 10 Oh,k,rkt,3mh,takkah, työh,sa,ph,khh,2wc,aula,et. Hyvä ja tilava kokonaisuus väljällä 1388 m²:n puutarhamaisella puistoon rajoittuvalla tontilla. Hyvä rauhallinen sijainti palvelujen lähellä. Talo valm ja yläkertalaajennus Kaukolämpö, asennettu myös ilmalämpöpumppu yläkertaan, kon. ilm. lto:lla.. Takkah:ssa varaava takka. Takapiha ja tilava patio etelä/länsi. Tilava n. 60 m²:n lämpöer. piharakennus, jossa 2-auton talli+työ/arkasteluh+varastot, tallissa ilmalämpöpumppu ja työ/arkastelu:ssa sähköpatterit. Nätti grillikota, jossa muurattu tulisija. Es. su /Hamari Mh e Tyrnävä, Murto 174/183,4 m² Muinaisranta 5 B 6h, k, khh, aula, ph, s. Tyrnävän Murrossa myynnissä asunto-osakeyhtiömuotoinen omakotitalo. Taloyhtiöllä oma tontti 3522m², jolla sijaitsee kolme taloa. Puroilan kappaletavarasta rakentama. Alakerrassa 3 mh, keittiö, tilava olohuone (mahdollisuus tehdä yksi huone lisää), khh, sauna ja wc. Yläkerta rakennettu v ja siellä vielä kaksi tilavaa makuuhuonetta, tilava aula ja wc. Mukavan kokoinen piha, isot terassit, leikkimökki, liiteri ja vielä nuotiopaikka. Varainsiirtovero vain 1,6%. Pyydä oma esittelyaika ja tule ihastumaan ja katsomaan olisiko tämä Mustikansininen kaunotar Sinun uusi kotisi! Es. su /Eberhardt Mh e Metsokangas 169,5/194,5 m² Pyöreäsuontie 3 6-7h,k,khh,2kh,wc,s,2ak. Todellinen helmi! Uudenveroisessa kunnossa oleva laadukas omakotitalo. Tilaa löytyy vaativaankin makuun. Koko talossa vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Tyylikkäät ja laadukkaat materiaalit. Varustelutaso huippuluokkaa. Varaava takka. Oma tontti. Olohuone 5,6m ja alakerta 2,72m korkea. Todella edulliset asumiskulut. Katos 2:lle autolle. Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Patamäki 167/250 m² Jyrkisentie 9 oh,k,5mh,tkh,khh,ph,s. Tässä olis talo isommallekin perheelle. Rauhallisella ja arvostetulla, puistomaisen kauniilla alueella hyväkuntoinen 1954 valmistunut omakotitalo omalla 1186 m² hoidetulla ja palkitulla tontilla. Taloa kunnostettu vuosien saatossa ja laajennettu Vapautuu tarvittaessa piankin. Es. su /Selonen Mh e Kempele, Ylikylä 165/198 m² Oh,k,rkt,3mh,sa,kh,khh,2wc,vh,aula,parveke, et. YRITTÄJÄTJA HARRASTAJAT HUOMIO! Erinomaisella paikalla 2,0232 hehtaarin omalla tonttilla upea ja tilava 2011 rak. Mammuttihirsitalo, lisäksi tilalla 2001 rak. hallirakennus 278/300 m², jossa lämmintä tilaa valmiina n. 128 m² ja muutkin tilat lämpöeristetty. Tilalla myös avokatos 4-autolle ja hirsilato. Komea kokonaisuus viehättävässä maalaismaisemassa. Kauppakeskus Zeppeliniin vain n. 2 km. Kannattaa tutustua! Mh e mh,oh,k,ph,s,khh,2wc. Erittäin hyvällä paikalla omalla tontilla tilava ja näyttävännäköinen tiilitalo. Kahden auton autotalli, varastotiloineen. Yläkerrassa parveke, lasitettu tilava terassi suojaiselle takapihalle. Varaava takka olohuoneessa, erkkeri, koneellinen ilmanvaihto LTO. Es. su /Kettunen Mh e Haukipudas, Kello 153/190 m² Luostarinvainio 3 4h,k,rkt,aula,khh,2wc,kh,sauna,2vh,p,teras si. Todellinen helmi. Upea uudenveroisessa kunnossa oleva talo rauhallisella aluella. Iso varaava takka.oma tontti 1143 m². Hoidettu avara piha. Autokatos ja kaksi lämmintä varastoa. Es. su /Kamunen Mh e Tyrnävä, Murto 145/162 m² Peuranniemi 18 5h, k, s, kh, khh, wc. Murrossa lammen rannalla v rakennettu 1-kerroksinen talo suurella hyvin hoidetulla 1823m² vuokratontilla. Kulkuväylillä kivetys. Kahden auton autokatos ja tilava n. 14 m² varasto, josta osa on lämpimänä. Terasseja tästä löytyy joka auringon säteelle omansa, aamukahville etupihan terassi ja iltapäivän aurinkoon takapihan iso katettu terassi. Lisäksi pergola ja pieni rantasauna, jonka terassilla voi nauttia iltapäivän ja illan auringosta. Laituri ja nuotiopaikka vielä viimeistelevät tämän kokonaisuuden. Tämä täytyy ehdottomasti nähdä! Es. su / Eberhardt Mh e Ii, Keskusta 140 m² Oh,tupak,4-5mh,sa,kh,wc,et,kuisti. Hyvä ja tilava perinteinen ns. rintamiestalo tilavalla puutarhamaisella omalla 2500 m²:n tontilla kalaisan Iijoen vieressä. Viemärit ja käyttövesiputket uusittu Sa+kh uusittu täysin 2007 ja samalla tälle osalle uusittu käyttövesiputketkin. LV-varaaja uusittu Sähkötyöt uusittu Rakennettu 1953 ja laajennus luvulla, laajennuksen yht. uusittu ulkovuoraus ja vesikatto. Tontilla lisäksi n. 50 m²:n piharak., jossa sa/ph+varastot+autokatos, ns. pihasauna käytössä ja siellä voit ottaa makoisat löylyt halutessasi! Tilava kokonaisuus palvelujen lähellä! Mh e Kaakkuri 139,5/150 m² Jousenkaari 19 5h,k,s,khh,2 wc,var,ak. Siisti ja tilava perhekoti rauhallisella alueella Kaakkurinkankaalla. Avarat oleskelutilat, 4 makuuhuonetta, 2 erillistä wc:tä ja tilava kodinhoitohuone josta käynti ulos. Kaukolämpö, oh:ssa lisäksi varaava takka. Suojaisa, metsään rajoittuva takapiha, terassit molemmin puolin taloa. Koulut ja päiväkodit lähellä, tervetuloa tutustumaan! Es. su /Enqvist Mh e Ii, Illinsaari 133/152 m² Tiirankuja 16 Oh, 3 mh, k, khh, kph, s, wc, vh. Lapsiperheen unelmakoti, rauhallisella alueella Illinsaaressa. Näkymät Iijoelle terassilta. Rv Ammattilaisen suunnittelema ja laadukkaasti rakennettu kokonaisuus. Tilava ja valoisa keittiö ja olohuone, jonka rajapinnassa varaavat leivinuuni ja takka hohtaa lämpöä koko taloon. Kuntoilijalle hyvät ulkoilumahdollisuudet talvisin ja kesäisin. Hyvät liikenneyhteydet Iin keskustaan ja Ouluun. Es. su /Simppula Mh e h,k,s,2 wc. NYT EDULLISESTI hyvällä paikalla Keiskassa tilavalla rinnetontilla 2-kerroksinen ok-talo. Aurinkoinen rinnetontti mäntykankaalla tien päässä rauhallisella paikalla. Vesikiertoinen patterilämmitys sähköllä / puulla, mahdollisuus vaikka pellettilämmitykseen. Pinnat ja kalusteet alkuperäisiä, tästä pintaremontilla kiva talo. HETI VAPAA, tule ja osta omaksi! Es. su /Enqvist Mh e Kiiminki, Ylikylä 120/160 m² Oh,k,takkah,sa,kh,khh,wc,vh,et. Jämäkkä 1986 valm. betonielementtitalo mainiolla paikalla palvelujen lähelllä. Kohde vaatii remontin, joten tämän voit muokata oma maun mukaiseksi. Päärak. yht. tilava 2-auton katos, lämmin varasto ja tilava takaterassi. Lisäksi n. 85 m²:n at/varastorak, talliosa n. 70 m² ja se lämmintä tilaa, joten hyvät tilat harrastuksiin. Grillikotakin löytyy pihapiiristä. Tilava oma tontti 6423 m². Remonttitaitoiselle oiva kohde! Mh e Haukipudas, Kiviniemi 118/170 m² Verkkotie 2 3mh, oh, tkh, s, pe, 2 wc, at, lämmin varasto. Jämäkkä tiiliverhottu okt omalla 1004 m² kulmatontilla rauhallisella Kellon Kiviniemen okt alueella. Sauna ja pesuhuone remontoitu sekä keittiö uusittu Autotallissa nostoovet kaukosäädöllä ja lämmin varasto. Talossa on kaksoiskattila puulle ja öljylle. Kiviniemessä uusi nykyaikainen alakoulu ja Virpiniemen ulkoilumaastot pururadan päässä. Heti vapaa okt odottaa uutta omistajaa. Es. su /Enqvist Mh e Ii, Keskusta 116/165 m² Hallitie 13 4h, k, s. Lapsiperheen unelmapaikalla mm. koulut, päiväkodit ja leikkipuisto lähellä. Uudenveroinen v valmistunut Mammuttihirren lamellihirsitalo Iin keskustan palveluiden lähellä. Korotettukatto olohuoneessa luo väljyyttä taloon. Keittiö/ruokailutila nivoutuu kivasti olohuoneeseen. Tulikiven leivinuuni olohuoneen ja keittiö rajapinnassa.erillään olevasta vanhempien isosta makuuhuoneesta käynti pesutiloihin/ wc:hen. Oma tontti 1330m². Lämmin autotalli n.34m², jossa vesipiste ja wc. Es. su /Simppula Mh e Ii, Illinsaari 112/138 m² Kuikankuja 4 3 mh, oh,k, khh, wc, sa, pe, autokatos, varasto. Näppärä pieni talo idyllissessä Illinsaaressa. Kettiössä ja olohuoneessa korotettu katto tuo valoa ja avaruutta. Keittiössä ja khh:ssa hyvin kaappi- ja laskutilaa. Leivinuuni- ja takka keskeisellä paikalla tuovat lämpöä tulevaan talveen. Valaistulle kuntopolulle / hiihtoladulle 200 m ja uusi silta helpottaa kulkemista Iin keskustaan. Es. su /Alakiuttu Mh e Herukka 111/150 m² 3mh,oh,k,tkh,khh,ph,s,wc,vh. Hyvällä paikalla suojaisalla vuokratontilla vuonna 1994 valmistunut omakotitalo. Pesuhuone ja sauna remontoitu 2008, korotettu katto olohuone/keittiössä. Autotalli. Pyydä esittely! Mh e Länsi-Patela 110/167 m² Väliahontie 29 Oh,k,rkt,sa,2kh,apuk/kh,wc,2vh,et,parveke, kellari. Suositulla alueella palvelujen vieressä perinteinen 1 1/2-krs rintamamiestalo, jonka alaja ylaäkerta peruskorjattu täysin 2005, kellaria kunnostettu Öljykeskuslämmitys ja laitteisto pattereineen uusittu 2005, ilmalämpöpumppu laitettu Ikkunat uusittu Keittiö uusittu Tilava etukatos tehty Kesällä 2012 asennettu sadevesijärjestelmä, veto-oja+salaojitus naapurin rajalle, maan kallistukset uusittu, kellarin ns. kuivien tilojen lattiat+seinät maalattu jne. V rak. piharakennus, jossa 2-auton katos+varasto. Oma tontti 826m². Es. su /Hamari Mh e oh,k,3mh,khh,ph,s. Merihenkisessä Kellon Kiviniemessä siistikuntoinen 1977 valmistunut, valkotiiliverhottu omakotitalo omalla 1140 m² tontilla. Lisäksi autotalli sekä 2 varastoa. Lapsiystävällinen ympäristö jossa koulut, loistavat ulkoilumaastot, kalasatama ja uimaranta. Vapautuu alkuperäiseltä omistajalta vuoden vaihteessa. Es. su /Selonen Mh e Kastelli 97/177 m² Matosuontie 26 Suositulla Kastellin alueella perinteinen hyväkuntoinen ns. rintamamiestalo, joka rak Tilava oma tontti 1097 m² ja pihan suunta etelä/länsi. Alak:ssa oh+k+2mh+wc+et+kuisti, yläk:ssa 1mh+aula+ wc+tilava ullakko (mahd. tehdä asuintilaa lisää) ja kellarissa (korkeus n. 210 cm) sa+kh+khh+ kellari+pannuh+at. Ala- ja yläkerran ikkunat uusittu 1990-luvulla ja kellarin ikkunoita uusittu Käyttövesiputket uusittu Sa+kh+khh rakennettu 1986 ja kh uusittu Pelikate asennettu Lisäksi tontilla 1957 rak. n. 50 m²:n piharakennus, joka toiminut viime vuodet varastotilana. Palvelu 1 km:n säteellä ja keskustaan rapiat 3 km. Es. su /Hamari Mh e Äimärautio 88/127 m² Rintintie 4 oh,k,2mh,työh. Arvostetulla alueella merenrannan ja siirtolapuutarhan tuntumassa hyväkuntoinen 1965 valmistunut ok-talo. Taloon tehty kunnostuksia vuosien mittaan ja pihaan rakennettu 1996 erillinen lämpöeristetty varasto/autotalli. Talon yhteydessä oleva vanha autotalli otettu työhuonekäyttöön. Kaunis ja hoidettu pihapiiri Kaavamerkinnät AO I-II kokonais rak. oikeus 220 m². Es. su /Selonen Mh e Muhos, Muhosperä 51/73 m² Muhosperäntie 82 1 mh, tupa keittiö, pe, eteinen ja kuisti. 10 minutin ajomatkan päästä Muhoksen keskustasta monien mahdollisuuksien pieni okt. Ulkovuoraus, katto ja ikkunat uusittu 90 luvulla. Tontti rajoittuu Muhosjokeen. Kauniilla puutarha tontilla on mansikkamaa, vadelmatarha sekä viinimarjapensaita. Ulkosauna ja varastorakennuksia. Es. su /Alakiuttu Mh e Muhos, Perukka/Lehtoselkä 45/70 m² Leppiniementie 246 5h, k. Tarjolla Muhoksen keskustasta noin 3 km päässä kauniilla tontilla sijaitseva v valmistunut omakotitalo. Pihassa hyväkuntoinen noin 20 v. vanha saunarakennus. Päärakennuksessa lisäksi yläkerrassa huone. Remontoi tästä mieleisesi koti, tai osta kesämökiksi. Tontin koko 1300m². Es. su / Eberhardt Mh e h,k,ph,sauna,vh,wc,aula,parveke. Viehättävä paritalokoti rauhallisella alueella. Avarassa olohuoneessa on korkeutta 5,5 m ja keittiö toimivasti vieressä. Valoisat hyvänkokoiset makuuhuoneet, yksi alakerrassa ja hyvät saunatilat. Aurinkoinen terassi ja suojaisa piha etelään. Yhtiöllä oma tontti. Autokatos. Ranta ja laituri ovat taloyhtiöiden ja omakotitalojen yhteiskäytössä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Haukipudas, Haapakangas 84 m² Niilonrinne 7 D 4h,k,khh/kh,s,wc,ak. Erittäin siisti ja kaunis koti jossa ei remonttihuolia. Hyvä sijainti pihan perällä. Autokatos käytännöllisesti asunnon yhteydessä. Tilaa 2:lle autolle. Tyylikäs keittiö, toimiva kodinhoitotila. Olohuoneessa tyylikäs Tulikiven varaava takka. Takapiha länteen rajoittuu metsäiseen puistoon. Huoliteltu koti johon on helppo ihastua. Es. su /Nivalainen Mh e Itä-Patela 65 m² Repsikantie 7 2h,k,s. Paritalon iso kaksio tarjolla! Huoneistossa on tehty mm. keittiöremontti Eteisaulassa vaalea laattalattia. Mukava eritasoratkaisu antaa oman säväyksen tähän asuntoon. Yhtiössä tehty remontteja mm. lämmönvaihdin uusittu, kate uusittu ja viimeisimpänä kauniit julkisivuovet. Yhtiö on omalla tontilla. Rauhallinen ja suojaisa eteläpiha. Upea paikka, johon ihastut varmasti! Es. TÄNÄÄN la / Pirilä Mh e Vh e Isokatu 14, p , Merikoskenkatu 2, p Ollilantie 2, Kempele, p , Revontie 8, Haukipudas, p Paritalot Liminka, Tupos 115,4/126 m² Karpaloniemi 1A 4mh,k,oh,kph/wc,s,khh,wc,ak,var. Omalla isolla tontilla Arkkitehtitoimisto Arkadin suunnittelema yksitasoinen moderni ja valoisa koti. Olohuone ja keittiö yhtenäistä tilaa isoilla ikkunoilla, käynti takapihan terassille, jossa lasikatos. Korotettu katto, varaava takka kivasti tilaa etu- ja takapihalle. Tilava autokatos ja varasto palvelut lähellä, tontti jaettu hallinnanjakosopimuksella rakennusoikeutta reilusti jäljellä. Es. su /Kamunen Mh e Rivitalot Nokela 148,5 m² Vesaisentie 33 A Suositulla ja rauhallisella paikalla heti vapaa päätyhuoneisto. Asp. ala 113,5 m²+kellari n. 35 m². Yläk:ssa 4mh+kh, alak:ssa oh+k+wc ja kellarissa sa+kh+takkah+varasto+kylmiö. Tilava ja suojaisa piha-alue etelään puistoon rajoittuen. Lämpöeristetty autotalli ja n. 8 m²:n varasto. Keittön kalusteet (Puustelli) ja koneet uusittu Saunassa puukiuas ja se uusittu Takkah:ssa avotakka. Yhtiö valm Palvelut lähellä ja hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan! Vuonna 2011 taloyhtiössä uusittu käyttövesiputket sekä tarvittavat vesikalusteet/hanat ja tehty mittava lämmitysputkistojen täyshuolto! TUTUSTU! Es. su /Hamari Mh e Vh e Kaukovainio 116/172 m² oh,k,3mh,takkah,s,2khp,wc,2vh,varastot,tk. Erinomaisella paikalla palvelujen lähellä kolmessa tasossa oleva huoneisto. Taloyhtiössä tehty mittava LVIS-remontti , joten putkistot ja sähkösyötöt uusittu, samalla remontoitu yläkerran khp 2010 ja alakerran sa+khp Keittiö remontoitu 2006.Yläkerran yhden mh:n voi jakaa kahdeksi erilliseksi mh:ksi. Tunnelmaa antaa erillinen takkahuone jossa avotakka. Erillinen autotalliosake e. Saat lainatarjouksen yhteystiedot jättämällä. Kaikki tarjoukset huomioidaan! Mh e Kuivasjärvi 113 m² Musto-Jaakon tie 2 B 4h,k,ph,s,wc,varasto. Erittäin hyvällä paikalla hyväkuntoinen ja kodikas rivitalon päätyhuoneisto. Huoneistoa remontoitu hyvällä maulla viimevuosien aikana. Varaava takka, koneellinen ilamanpoisto, tilava katettu terassi. Autotallipaikka. Es. su /Kettunen Mh e Vh e Rajahauta 89 m² 4h,k,s,kph,p,wc. Tosi hyväkuntoinen saunallinen 2-tasonen neliö rauhallisella paikalla arvostetussa taloyhtiössä.oma vehreä tontti! Huoneisto hyväkuntoinen ja tyylikkäästi remontoitu mm.keittiö,sauna, lattia -ja seinämateriaalit. Terassi suojaisella eteläpihalla sekä yläkerrassa parveke.autokatospaikka kuuluu hintaan. Hyvä ja rauhallinen taloyhtiö jossa mm. asukkailla käytössään grillikatos sekä marjapensaita. Kaikki palvelut lähellä mm venesatama. Tule ja ihastu! Mh e Vh e Metsokangas 83 m² Metsänvartijantie 10 B Oh,k,2mh,sa,ph,khh,vh,erill.wc,parveke, 2terassia. Kaunis ja siistikuntoinen kaksitasoinen rivitalohuoneisto Metsokankaalla. Tilavat parveke ja kaksi terassia antavat asumiseen lisämukavuutta, kuten myös ainutlaatuisen toimivat kodinhoito-ja vaatehuonetilat. Kaakkurin ja Metsokankaan palvelut lähes vieressä. Hyvät linjautoyhteydetkin kaupungin keskustaan. Es. su /Kamunen Mh e Kiiminki, Jääli 82 m² 3h,k,s,kph,wc,et,vh,var. Avara ja pohjaltaan toimiva I-tasoinen huoneisto. Tilava piha-alue. Oma varasto ja autolle katospaikka. Huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla. Hyvä ja rauhallinen sijainti, yleinen tie päättyy taloyhtiön kohdalla.koulut ja päiväkodit lähellä.heti vapaa.tutustu! Mh e Vh e Oulunsalo, Vihiluoto 81,5 m² Vihirannantie 4 B 3h,k,ph,s, 2wc,p. Kauniilla ja rauhallisella Vihirannan alueella myynnissä kaksikerroksinen rt-huoneisto. Kiva huonejärjestely, kun yläkerrassa on keittiö, oh, mh, wc ja upea iso terassi /kesähuone. Alakerrassa mh, wc, ph, joka toimii myös kodinhoitohuoneena ja sauna. Makuuhuoneesta käynti suojaisalle ja vehreälle takapihalle. Autokatospaikka talon edessä. Edulliset asuinkustannukset! Venesatama, hyvä uimaranta, upea luonto ja meri melkein vieressä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Heti vapaa! Es. su /Nivalainen Mh e Pyykösjärvi 81 m² Ahventie 12 B 3h,k,sa,kh,vh,et. Hyvä ja pohjaltaan tilava sekä toimiva I-tasoinen heti vapaa huoneisto. Tilava piha-alue, katettu terassi ja patio etelään, ei taloja vastassa. Kohde nätillä loivalla rinnetontilla. Autotalli ja oma varasto. Yhtiön oma tontti ja kaukolämpö, valm Keittiöremontti tehty 2000, parketit hiottu 2000, kh+sa remontti 2001ja laminaatit asennettu Keittiössä runsaasti kaappitilaa ja kh tilava. Tutustumisen arvoinen kohde Pyykösjärven ja palvelujen läheisyydessä. Es. su /Loukola Mh e Jylkynkangas 80,5 m² Tuuliviirintie 2 D 3h,k,khh,wc,sa,kh,vh,et. Hyvä ja tilava I-tasoinen huoneisto rauhallisella paikalla palvelujen lähellä. Tilava piha-alue ja tilava katettu takaterassi puistoon päin, suunta kaakko/etelä. Autokatospaikka ja oma varasto. Huon. koht. kon. ilm. lto:lla. Kodinhoitohuonekin on. Viihtyisä pihapiiri. Valmistunut 2005, yhtiön oma tontti ja kaukolämpö. Hyvät ulkoilumahdollisuudet mm. valaistu kuntorata n. 100 metrin päässä. Muuttovalmis koti! Es. su /Hamari Mh e

5 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA Myllyoja 80 m² Karvarinkuja 4 A 3h,k,2vh,ph,sauna,parveke. Tämä rivitalo koti on rauhallisella paikalla hyvien palvelujen vieressä. Pintoja ja koneita uusittu 2000-luvulla. Pesuhuone ja sauna remontoitu Kaukolämpö. Hoidettu länsipiha. Huoneistolla autotalli. Es. su /Jääskeläinen Mh e Iinatti 80 m² Käpykuusentie 13 A 3h,k,kph/wc,s,var. Valoisa ja avara rt- huoneisto hyvällä paikalla Iinatissa. Iso keittö, tilaa hyvin isollekkin ruokapöydälle. Takkahuoneesta käynti aurinkoiselle ja suojaiselle pihalle. Kylpyhuone laatoitettu, kylppärissä myös pieni kodinhoitonurkkaus, 2x wc. Heti vapaa. Es. su /Laitinen Mh e Vh e Hönttämäki 80 m² 3h,k,rt,s,kph,wc,p. Hönttämäen viihtyisällä alueella pääty 2-taso koti jossa oma piha jossa kestopuuterassi sekä erillinen parveke yläkerrassa. Huoneistoa remontoitu kattavasti ja tyylikkästi mm. lattiat uusittu,seiniä maalattu sekä keittiön kaapistot ja kodinkoneita uusittu. Sauna remontoitu. Olohuoneen korkea huonekorkeus antaa avaruutta ja ilmettä asumiseen. Mh e Vh e Rajakylä 78 m² Kurjenpolvi 1 J 3h,k,takkah,2kh,s. Hulppea 78, m² huoneisto edulliseen hintaan. Todella toimiva rivitalo 3 kerroksessa. Yläkerrassa erillinen kylpyhuone ja makuhuoneet. Alakerroksessa remontoitu kaunis keittiö ja tilava olohuone ja ruokailutila. Kellarikerroksessa on 40 m² on vapaa-ajan keskus, josta löytyvät sauna, kh sekä suuri makuuhuone/harrastehuone vaikkapa pingis- tai biljardipöydälle. Avotakka kruunaa kokonaisuuden. Asunnossa on todella hyvät säilytystilat ja autokatos. Käyttövesiputket uusittu. Tule ja ihastu. Es. su / Nivalainen Mh e Vh e Ala-Haapalehto 78 m² Manttaalitie 2 A 3h,k,sa,kh,vh,et. Mainiolla paikalla palvelujen ja hyvien kulkuyhteyksien vieressä siistikuntoinen II-tasoinen huoneisto. Pistokepaikka autolla ja oma varasto. Piha-alue lounaaseen. Betonivälipohja. Laajakaista valmiina. Valmistunut 1980, kaukolämpö ja hoidettu yhtiö. Hyvä ja suosittu asuinalue! Es. su /Loukola Mh e Vh e Kiiminki, Jääli 77,5 m² 3h,k,s,kph,khh,vh,wc. Erittäin hyväkuntoinen rivitalokoti vehreällä omalla tontilla Jäälin keskustassa. Kaunis ja valoisa oleskelupiha länteen, jossa valokatettu terassi. Kaikki palvelut lähellä, hyvät kevyenliikenteen väylät pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Hyvin remontoitu huoneisto mm. sauna ja kylpyhuone remontoitu Keittiössä upeat kaapistot ja kodinkoneet, lattiat ja pinnat uusittu. Huoneistolla autokatos- sekä tolppapaikka. Kaukolämpö. Vaihdossa huomioidaan omakotitalo! Sisätilat Jäälin upeimmat tässä hintaluokassa! Mh e Vh e Haukipudas, Kiviniemi 77 m² 3h, k, s. Kiviniemessä hyväkuntoinen avara rivitalokolmio mm. korotettu katto. Siistit pinnat mm. sauna remontoitu v. -09, tervaleppäpanelit ja lauteet. Puutarhamainen takapiha länteen. Autokatospaikka kuuluu huoneistolle. Rauhallinen paikka asua meren läheisyydessä! Sovi esittely! Mh e Ylä-Haapalehto 77 m² Liistetie 4 B 3h,k,s. Rauhallisella paikalla Ylä-Haapalehdossa vapaa kolmio kahdessa tasossa. Taloyhtiö on hyvässä kunnossa; mm käyttövesiputket uusittu Kaunis keittiö uusittu n ja kodinkoneet Alakerran wc uusittu 2007 ja sauna Muuttovalmis koti, tule katsomaan ja ihastu! Es. su /Alakiuttu Mh e Vh e Kempele, Kokkokangas 69 m² Haukkakaarto 7 M Muhos, Kirkonkylä 65 m² 2h,k,s,kph,wc,vh,tk. Hienolla paikalla jokivarressa lähellä keskustaa oleva saunallinen heti vapaa kaksio. RV Siistikuntoinen ja todella tilava asunto. Yhtiöllä oma tontti. Oma autokatospaikka. Viihtyisä, aurinkoinen terassi. Edullinen vastike. Ilmalämpöpumppu. Mh e Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C 2h,k,kh,s. Todella kodikas, tilava ja muuttovalmis asunto rauhallisella alueella. Kylpyhuone remontoitu Asunnon takapiha etelään rajoittuu metsäiseen puistoon. Edullinen kaukolämpö. Yhtiöllä oma tontti. Hyvä sijainti pihan perällä. Parkettilattiat. Vaatehuone. Kaikki palvelut lähellä. Es. su /Nivalainen Mh e Kempele, Sarkkiranta 60 m² Tiilipellontie 5 B 2h, k, s. Nyt myynnissä todella nätti huoneisto loistavalla sijainnilla! Huoneisto on kauttaaltaan remontoitu, mm. kylpyhuone 2007, keittiö 2005, muutoin pinnat käyty läpi vuonna Terassin puoleinen reilun kokoinen piha rajoittuu metsäiseen puistoalueeseen. Taloyhtiön ilme tulee merkittävästi kohentumaan, kun tulevat suunnitelmat toteutuvat. Yhtiö sijaitsee omalla tontilla ja on liitetty kaukolämpöön! Kuntakeskuksen palveluille matkaa vain n. 1,5 km. Es. su /Eberhardt Mh e Kiiminki, Sammaloja 35 m² Nielukuja 6 A 1h,kk,kph/wc,s,var,autotalli. Rauhallisella alueella tien päässä kiva saunallinen päätyhuoneisto autotallilla. Näppärän kokoinen pieni keittiö, jossa uusittu kaapit ja kodinkoneet. Suojainen tilava piha. Huoneisto vapautuu pian. Es. su /Kamunen Mh e Luhtitalot Maikkula 76,5 m² Jatulikivenkatu 8 B 3h,k,kh,sa,wc,vh,2parv.. Haluatko asunnon, johon ei tarvitse uhrata rahaa tekemällä heti remonttia, varsinkaan keittiöön, tai esim. pesuhuoneeseen? Tämä toisen kerroksen vapaa kulmahuoneisto on silloin Sinulle/perheellesi! Lämmin väritys maalipinnoissa ja muutoinkin erinomainen kunto ovat tässä asunnossa kohallaan. Huoneistoa on kunnostettu Huoneistossa myös ilmalämpöpumppu. Tutustumisen arvoinen! Es. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Kempele, Keskusta 69,5 m² Tienvieri 1 C 3h,k,s. Uutta vastaavassa kunnossa oleva 2003 valm. luhtitalon 2 krs:n eteläpäädyn huoneisto aivan kuntakeskuksen ja bussireitin vieressä. Kookas lasitettu parveke etelä/länteen. Autolle pistokepaikka erillisellä osakkeella e. Tähän muutat ilman remonttihuolia. Es. su /Selonen Mh e Metsokangas 54 m² Kairakuja 5 D 2h,kk,s. Ihastuttava toisen kerroksen kaksio Metsokankaalla. Koko huoneiston levyinen, lasitettu parveke, vaatehuone ja oma varasto sekä autokatospaikka. Huoleton kaukolämpö ja edullinen hoitovastike, johon kuuluu taloyhtiön laajakaista. Valoisa ja siisti asunto vaikkapa ensiasunnoksi, vapautu pian. Es. su /Enqvist Mh e Linnanmaa 53,5 m² Puulinnankatu 1 E Kerrostalot Keskusta 116 m² Torikatu mh, oh, k, kh, 2 wc, vh, lasitettu parvike. Heinätorin puistoa vastapäätä laadukas läpitalon huoneisto, tilaa vaikka isollekkin perheelle. Huoneistossa takka ja iso lasitettu länsi parveke pihan puolella. Kylpyhuone ja wc remontoitu Taloytiössä uima-allas ja hyvät saunatilat. Keskustan palvelut sekä Heinäpään urheilumaastot kävely etäisyydellä. Es. su /Alakiuttu Mh e Keskusta 114 m² 3h,k,ph,parve. Keskeisellä paikalla rautatieaseman läheisyydessä hyväkuntoinen 2.krs huoneisto. Vankka kivitalo joka rakennettu Talossa paksut seinät, korkeat ja tilavat huoneet ja leveät kunnon ikkunapenkit. Taloyhtiö hyvässä kunnossa (vesi- ja viemäriputket uusittu). Huoneiston pinnat on uusittu viime vuosien aikoina. Mh e Vh e Tuira 111,5 m² 4h,k,khh,ph,sa,wc. Uusi huoneisto As. Oy Merijalinväylän 5. kerroksessa, josta huikeat näkymät vuodenaika vaihteluineen Hartaanselälle. Varustelutasoa nostettu rakennusvaiheessa. Kaksi lasitettua parveketta, joissa säteilylämmittimet lisäämässä mukavuutta ja käytettävyyttä. Tähän asuntoon ei voi olla ihastumatta! Mh e Vh e Koskela 105 m² Liisantie 7 D Oh,k,4mh,sa,kh,et,parveke. Tyylikäs ja hyvin varusteltu huoneisto, joka remontoitu täysin 2000-luvulla, mm. sauna rakennettu huoneistoon 2003, samalla uusittu myös kylpyhuone, huoneiston kaikki sähkötyöt myös uusittu remonttien yhteydessä. Tilava lasitettu parveke puistoon päin ja suunta etelä/länsi, ei taloja vastassa. Valm. 1969, putkistoremontti tehty , hoidettu yhtiö! Rauhallinen sijainti palvelujen lähellä! Es. ma / Hamari Mh e Keskusta 101 m² Isokatu 61 A 4h,k. Tilava ja valoisa, ylimmän kerroksen citykoti lasitetulla parvekkeella! Kylpyhuone ja erillinen wc uusittu v Yhtiöllä oma tontti ja hyvät yhteiset tilat kellarissa, mm. uima-allas. Tästä pintoja uusimalla mieluinen kaupunkikoti hyvällä paikalla, heti vapaa! Es. su /Enqvist Mh e Alppila 97,5 m² Kaarnatie 7 B 3h,k,rt,kph/wc,s,khh/wc,vh,lasit,parveke. Hulppean kokoinen 6 krs:n kolmio valmistunut 2009 tilavalla olohuoneella, jossa isot ikkunat tuovat valoa huoneistoon. Topi-keittö, laadukkaat rosteriset kodinkoneet, tilaa hyvin isollekkin ruokapöydälle sekä lisäksi kiva ikkunasyvennys. Parveke aurinkoinen, tilava ja lasitettu lännen suuntaan. Kulma huoneisto, joten ikkunoita kolmeen suuntaan.toimivat kylpyhuone ja kodinhoitotilat sekä lisäksi molemmissa wc:t. Autohallipaikka erillisellä osakkeella.heti vapaa. Es. su /Kamunen Mh e Etu-Lyötty 90,5 m² Rautatienkatu 48 A 4h,k,sa,kh,wc/khh,vh,et,parveke. Hyvä ja pohjaltaan avara sekä tehokas hissitalon 7:nnen krs huoneisto, mukavat maisemanäkymät. Todella tilava lasitettu parveke etelään. Valmistunut 2006, yhtiön oma tontti ja kaukolämpö. Taloyhtiössä ovipuhelinjärjestelmä ja laajaista. Asunnoissa huon. koht. ilm. lto:lla ja atk-kaapelointi. Taloyhtiö ei ole Rautatienkadun varressa vaan se on rakennettu sisäpihalle, rauhallisuus on taattu! Asunnon mukana myydään autohallipaikka e. Es. su / Hamari Mh e Tuira 76,5 m² Valtatie 75 B 3h,k,kh,vh,lasitettu parveke. Mainiolla paikalla palvelujen ja Tuiran Uimalan tuntumassa hissitalon 4:nnen kerroksen heti vapaa huoneisto. Tilava lasitettu parveke etelään (taloyhtiön parvekeremontti valmistuu lähiaikoina), josta hyvät näkymät, ei taloja vastassa. Hyvin hoidettu taloyhtiö ja se valmistunut 1983! Huoneisto peruskuntoinen! Es. su / Hamari Mh e Vh e Intiö 65,5 m² 3h, k, sauna, parveke. Keskustan läheisyydessä, Intiössä kaunis uutta vastaava saunallinen kolmio. Vaaleat pinnat tehoste tapetteineen ja isot ikkunat tekevät huoneistosta avaran ja valoisan. Keittiössä hyvin kaappi- ja laskutilaa. Huoneiston parvekkeella voit nauttia kesästä. Jykevät seinät ja ikkunalaudat henkivät menneen ajan tunnelmaa. Taloyhtiössä on hissi ja mahdollisuus autopaikkaan. Yhtiössä ei ole tiedossa kunnossapito tarpeita, koska talossa tehty merkittävät perusparannukset. Tässä palveluiden läheisyydessä remottihuolista vapaa kohde. Vain yksityisesittelyt. Mh e Heinäpää 63 m² Siljonkatu 75 A 2h,k,kph/wc,sauna. Sinisessä talossa lähellä keskustan palveluita persoonallinen remontoitu saunallinen 1:krs päätyhuoneisto valmistunut Asunnossa korkeat tilavat huoneet isoilla ikkunoilla ja olohuoneessa kakluuni. Asuntoyhtiö sijaitsee omalla tontilla idyllisella alueella Heinäpäässä. Es. su /Kamunen Vh e Puolivälinkangas 61,5 m² Peikontie 2 G 2h,k,kh,p. Hyvällä paikalla hissillisen kerrostalon 4.kerroksen huoneisto parvekkeella josta puistomaiset näkymät Hyväkuntoinen läpitalon huoneisto joka remontoitu Heti vapaa! Ensies. su /Kettunen Mh e Keskusta 55 m² 2h,k,kph/wc. HETI VAPAA!! Siistikuntoinen toisen kerroksen kaksio hyväkuntoisessa tiilitalossa. Keskustan palvelut pienen kävelymatkan etäisyydellä. Yhtiöllä oma tontti, kaukolämpö, laajakaista. Mh e Vh e Keskusta 55 m² 2h,k,kph/wc,vh. Uudistuotantoon verrattavissa oleva city-asunto Heinäpäässä! Huoneisto on upeasti ja laadukkaasti kunnostettu, mm: keittiökaapistot runkoineen,rosteriset kodinkoneet sekä huoneiston lattiamateriaalit ja seinäpinnat uusittu.persoonallinen ja nätti huoneisto! Yhtiö omalla tontilla ja yhtiössä on suoritettu mittavat peruskorjaukset mm.käyttövesi-ja viemäriputket uusittu, koneellinen poistoilmanvaihto,kylpyhuoneet uusittu. Tule ihmeessä toteamaan ja ihastu! Vapautuu nopeasti. Mh e Toppilansaari 54 m² Pitkänmöljäntie 41 A 2h,k,s,rt,vh,p. Todella kaunis pikkukoti erinomaisten ulkoilu ja virkistys mahdollisuuksien vieressä merenranta maisemissa.iso lasitettu länsiparveke,parvekkeelta häämöttää Nallikarin uimaranta.todella tehokkaasti käytetyt neliöt mm.erillinen ruokailutila sekä vaatehuone. Asunnon edessä kätevä lasitettu luhtikäytävä jota voi myös hyödyntää.erillinen autopaikka osakkeena 2000e. Vapautuu nopeasti omistajalta! Tule niin ihastut! Es. su /Laitinen Mh e Heinäpää 52 m² 2h,k,kh,sa. Rakenteilla olevassa As. Oy Aleksanterinkatu 67:ssa sijaitseva huoneisto! Hyvä varustelutaso ja loistava paikka kävelymatkan päässä kaikista Keskustan palveluista. Marraskuun ajan vielä mahdollista vaikuttaa sisustusratkaisuihin. Toimi nopeasti! Mh e Vh e Tontin lunastusosuus e Tuira 52 m² Koskitie 22 B Keskusta 50 m² Torikatu 54 A 2h,k,kh,vh. Valoisa ylimmän kerroksen kulmahuoneisto. Kaunis kokonaisuus: Merbau lattiat, vaaleat seinäpinnat, muutama tehosteseinä. Moderni keittiö ja hyvä kylpyhuone. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä! Es. su / Jääskeläinen Mh e Vh e Heinäpää 48,5 m² 2h,k,kh,sa. Rakenteilla oleva toimiva ja tasokas kaksio. Keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Tilava lasitettuparveke antaa kesäksi mukavasti lisätilaa. Hoitovastike 92e/kk! Valmistuminen 9/2013. Mh e Vh e Tontin lunastusosuus e Keskusta 48,5 m² 2h,k,ph. Hyvällä paikalla keskustassa 3.kerroksen hyväkuntoinen huoneisto joka on tällä hetkellä vuokrattuna. Vakavarainen yhtiö valmistunut 1977 ja on omalla tontilla. Pyydä esittely! Mh e Keskusta 44 m² Asemakatu 23 B 2h+kk. Huippusijainti! Asunto Oy Vanhasta Karhusta pikkunätti ja valoisa ylimmän kerroksen kaksio, hissitalo. Kauniit kaupunkinäkymät Tuomiokirkolle. Yhtiön oma tontti, lisäksi yhtiöllä omistuksessa liiketila ja asunto-osake. Sopii liikuntesteiselle ja pyörätuolia tarvitsevalle nousulava. Es. su /Laitinen Mh e Keskusta 40,5 m² 1h,tupak,ph/wc,lasitettu parveke. Sara Wacklinin ylimmän 4. kerroksen vapaa ja hyväkuntoinen huoneisto, jossa on lasitettu eteläparveke sisäpihalle. Keittiökaapistot uusittu 2008 ja lisätaso teetetty Taloyhtiössä myös mm. hyvä kuntosali. Sara Wacklinista ostettavissa ruokapalveluita ja hoivapalveluita. Vanhuksille helppoa asumista. Mh e Haukipudas, Keskusta 36,5 m² Revontie 10 A Tupak, s. Erinomaisella paikalla Haukiputaan keskustan palveluiden vieressä oleva lähes uudenveroinen koti. Tammiparkettilattiat, valoisa ja vaalea keittiö, hyvin kalustettu pesuhuone ja tietysti oma sauna. Talossa myös monipuoliset yhteistilat. Es. su /Simppula Mh e Kiiminki, Keskusta 35,5 m² Terveystie 2 B 1h,k,kph/wc,s,parveke. Ensiasunnoksi tai sijoituskäyttöön kodikas ja siisti saunallinen huoneisto aivan Kiimingin keskustassa kaikkien palvelujen vieressä. Käytännöllinen ja tilava makuualkovi. Todella tilava lasitettu länsiparveke. Yli 3. kerros. Ensies. su /Nivalainen Mh e Heinäpää 35 m² 1h,kk,kh,sa. Rakenteilla olevassa As. Oy Aleksanterinkatu 67:ssä sijaitseva yksiö, jossa myös tilava lasitettu parveke ja sauna. Hissitalon 3. kerros. Tasokkaat materiaalit! Valmistumine 9/2013. Mh e Vh e Tontin lunastusosuus e Tuira 33,5 m² Kalliotie 20 1h,kk,ph,parveke. Erinomaisella paikalla hyvästä taloyhtöstä 3.kerroksen hyvänmallinen huoneisto alkovilla ja tilavalla lasitetulla parvekkeella. Omaan tai sijoituskäyttöön! Ensies. su /Kettunen Mh e Vh e Heinäpää 30,5 m² Isokatu 93 B Kuusamo, Rukatunturi 67 m² Moisasensuontie 30 4B Tupakeittiö,2mh,sa,kh,wc,et. Erittäin hyvä ja pohjaltaan tehokas paritalohuoneisto rauhallisella paikalla Rukan maisemissa. Todella edulliset ylläpitokustannukset. Tupak:ssa varaava takka. Keittiöremontti tehty Sauna ja kylpyhuone uusittu Valmistunut 1992 ja yhtiön oma tontti. Lähimmälle hissille matkaa n. 3,7 km ja lähikaupalle n. 3 km. Myydään kalusteineen ja varusteineen eli heti käyttövalmis kohde uudelle omistajalle. Lisätiedot: Hamari Mh e Utajärvi, Rokua 50/67 m² Teuvon polku 5 Oh,k,2mh,yläaula,sa,kh,et,terassi,parveke. Hyvä sijainti Rokuan hienoissa maisemissa. Vuonna 1998 rak. II-tasoinen höylähirsimökki (Kontio-Tuotteen mallistoa). Kunto hyvä ja mainio pohjaratkaisu. Oh:ssa muurattu varaava takka, mäntylautalattiat (kh+sa laatta) ja panelikatot. Tilava katettu etuterassi ja parveke. Hiihtoladut vieressä ja hotellillekin vain n. 400 m. Oma tontti 2070 m² ja maapohja kuivaa kangasmaastoa. Kaava-aluetta ja kunnallistekniikka on asennettu! Lisäksi grillikota ja pihavarasto. KYSY LISÄTIETOJA JA VARAA ESITTE- LY! Lisätiedot: Hamari Mh e Pudasjärvi, Tunturimajakylä Isosyötteenkuja 10 A 40,5/55,5 m² Tupak, 1mh, ph, sa, parvi n.15m², terassi, 2var.. Kauniisti sisustettu ja hyväkuntoinen, yhdellä makuuhuoneella ja tilavalla parvella varustettu paritalohuoneisto suosiotaan kasvattavalla Syötteen huipulla. Tästä lyhyt matka rinteisiin sekä 3km:n valaistulle ladulle, myöskin pihalta pääsee lähtemään moottorikelkalla reitille.hintaan sisältyy kalusteet ja varusteet. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Pudasjärvi, Pudasjärvi 26/51 m² Korpijoentie Tupakeittiö, aitta, sauna, kesäkeittiö, varasto. Ala-Siurualla Siuruajoen rantatörmällä rauhallisella paikalla viihtyisä kesämökki lisärakennuksineen. Tämä mökki täytyy käydä katsomassa niin että todella aistii paikan tunnelman.puu- ja kaasulämmitys sekä varaava takka. Sähköistys toimii aurinkokennolla. Parvellisen vierasmajan hirsistä henkii 1800-luvun tunnelma. Aivan rannassa hirsinen rantasauna ja laituri. Sähkö-ja vesijohtoverkko kulkee tilan läpi. Myydään irtaimistoineen mm. vene. Lisätiedot: Simppula Mh e Tontit Jääli Rivikuja 2-4 Myytävänä loistavalla ja suojaisella paikalla Jäälin palveluiden läheisyydessä määrä-ala 2652m², josta mahdollisuus lohkoa kaksi rakennuspaikkaa 1305m² e ja 1347m² e rakennus tehokkuus on 0,20, tontit rajoittuvat tilavaan puisto alueeseen. Tie perille. Kysy lisää /Kamunen Pudasjärvi, Hulhava 924 m² Romekuja Tule viihtymään Syötteen tarunhohtoisiin maisemiin. Nyt tarjolla ainutlaatuisella paikalla asemakaavan mukainen rakennuspaikka. Kokonaisrakennusoikeus 150m², mahdollisuus yksi- tai kaksiasuntoiselle loma-asunnolle. Asemakaava juuri hyväksytty. Lyhyt matka, vain n. 500m Romekievarin ja Pärjän ala-asemille. Ensilumenladulle n. 150m.Luppovesi uimarantoineen lähes vieressä. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Puolanka, Joukokylä 2,93 ha Taivalkoskentie Tässäpä eränkävijän Asentopaikka Puolangan Joukokylän Kiehtämässä Ylijoen rannalla. Koski-ja vesialue oikeudet. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Kiiminki, Alakylä m² Hämeenjärventie Mäntypuuta kasvava hiekkapohjainen harjanne tarjolla rakennuspaikaksi. Kaavamerkintä AO-2. Liittymät tontin rajalla. Myyjä teettää maaperätutkimuksen. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Haukipudas, Käpylänperä m² Käpylänperäntie 91 (89) Rauhallisella paikalla Haukiputaan ja Kellon puolivälissä, hyvällä maapohjalla, sijaitseva tila rakennuspaikaksi. Rakennusoikeus 256 kem². Tilalla on purkukuntoinen asuinrakennus. Kauppaan kuuluu sähkö- ja vesiliittymät. Kunnan viemäriverkko kulkee tilan rajan tuntumassa. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Jokikylä m² Marttilantie 22 Haukiputaan Jokikylässä Marttilantiellä 9715 m² kokoinen tila omakotitalon rakennuspaikaksi. Alue vanhaa peltomaata. Jokikylän alueelle valmistuu osayleiskaava Rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun. Sähkö- vesi- ja viemäriverkko lähellä. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Martinniemi m² Martintie 31 Martinniemessa asemakaava-alueella rakennuspaikka. Etelään aukeava tasamaan tontti. Asemakaava (ohjeellinen tonttijako) AO I 3/5. Kunnallistekniikka lähellä. Martinniemen palvelut n. 1km, mm. kaupat ja koulut. Hyvät bussiyhteydet. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Takkuranta m² Takkurannantie 38 Kellon Takkurannalla asuin-liiketontti etelään aukeavalla tasamaa tontilla. Tonttiin kuuluu 740 m² tila ja lisäksi n. 350 m² määräala tilasta Rnro 7:62. Asemakaavan mukainen tontin koko 949 m². Yhteensä myytävä tilan koko n m². Kok. rak.oikeus 237 kem². Asemakaava (ohjeellinen tonttijako AL 1 I 3/5). Lisätiedot: Simppula Mh e Toimitilat Keskittäminen kannattaa! Meiltä saat OP-bonusta pankki- ja vakuutusasioista. Bonuslaskurilla voit laskea, miten paljon OP-bonuksia lainasi kerryttävät, Parhaiten saat käyttöösi sinulle kuuluvat edut, kun soitat ja varaat ajan numerosta ja tulet käymään. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puhelu + 0,0595e/min, matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,1704 e/min (alv. 23 %). Asunto Oy Kempeleen Tuulihaukka II taloyhtiöön tulee kaksi rivitaloa ja kuusi paritaloa, joissa on yhteensä 22 huoneistoa. Paritalojen sisäänkäynnin yhteydessä on oma autokatos ja autopaikka, rivitalojen osalta autopaikoitus on järjestetty erillisiin autokatoksiin ja autopaikkoihin. Huoneistoissa on kaikkialla laadukkaat materiaalit ja kattava koneistus keittiössä. Kohde rakennetaan osittain puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Arvioitu valmistuminen syksyllä Esimerkkihuoneistot: rivitalo 3h+k+s 83,5 m² Mh e Vh e rivitalo 4h+k+s 90,0 m² Mh e Vh e paritalo 4h,k,sa 95,5 m² Mh e Vh e paritalo 5h,k,sa 107,0 m² Mh e Vh e sunnuntaina haukkakaarto 5, klo /Selonen Uutta Metsokankaalle!! As Oy Kempeleen Tuulihaukka II ENNAKKOMARKKINOINNISSA: Viihyisälle alueelle Metsokankaalle 17 asunnon taloyhtiö jossa 16 paritalohuoneistoa ja yksi erillistalo. Hyvänmalliset 2-tasoiset huoneistot. Miellyttävä vesikiertoinen lattilämmitys kaukolämmöllä. Kaikissa huoneistoissa parveke ja terassi, autokatospaikka asunnon vieressä joka sisältyy kauppahintaan. Varaa tästä nopeasti niin pääset vaikuttamaan sisustusmateriaaleihin. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. paritalo 3h+k+s 74,5 m² e e paritalo 4h+k+s 87,0 m² e e paritalo 4h+k+s 85,5 m² e e erillistalo 4-5h+k+s 101,0 m² e e Uutta Ritaharjuun! sunnuntaina Metsokangas Kämppäkuja 6, klo /Kettunen Rakentaminen käynnissä!! Ritaharju, Sadinkuja 1, 3, 5, 7 Sadinkujan talot noudattavat samaa linjaa kuin Klippakujalla. Talot toteutetaan neljällä makuuhuoneella ja tilavalla yläkerran aulalla. Asuintilojen lisäksi myös tässä kohteessa lämpöeristetty autotalli, autokatos ja varasto. Tutustu paikanpäällä tai tilaa kohteen esite. Kohde valmistuu 2013 alkupuolella. 5h,aula,k,rt,sa,ph,khh,wc,parveke 148/173,5m² Vh e sunnuntaina Ritaharju Sadinkuja, klo /Enqvist Omakotitaloja Ritaharjuun! As Oy Oulun Wood Grouse Oulun suositulle Ritaharjun alueelle rakennetaan kolme laadukasta matalaenergiatason omakotitaloa, laadukasta Rakennusliike A. Vänttilän tuotantoa. Talot valmistuvat kesällä Mukavankokoiset kaupungin vuokratontit, joissa puistoalueeseen rajoittuvat takapihat aukeavat aurinkoiseen etelälänsi suuntaan. Talot toteutetaan yksitasoisina yläkertavarauksella, mahdollisuus teettää myös yläkerta valmiiksi. Tule mukaan jo töiden aloitusvaiheessa, niin saat parhaiten juuri sellaisen kodin, mikä sopii sinun tarpeisiisi. Talot 7, 9, 11 4h,k,et,khh,sa,ph,vh,wc 126/155 m² Mh e yläkertavaraus, yläkerta valmiiksi rakennettuna e Uniikki kohde!! Tilaa esite ja tutustu kohteeseen! As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan yhtiön omalle tontille ykköspaikalle rakennetaan uusi kerrostalo. Huoneistoissa korkeatasoinen varustelutaso, parkettilattiat kaikissa huoneissa, vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, huoneistokohtainen ilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla. Arvioitus valmistuminen 03/2013. Esimerkkihuoneistot: 2h,kk,sa 43,0 m² Mh e Vh e 2h,k,sa 54,5 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 65,0 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 74,0 m² Mh e Vh e sunnuntaina Aaronkuja 2 Muhos, klo / Kettunen Jahtitorventie 7, 9 ja 11 As Oy Oulun Tervahovin Siilot 3h,k,s. Asunto Oy Kempeleen Tuulihaukka on rakennettu viihtyisälle pientaloalueelle omalle puistoon rajoittuvalle tontille. Yhtiö koostuu neljästä rivitalosta, joissa yhteensä 20 tyylikästä huoneistosta, joiden lämmityksen hoitaa kaukolämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä. Uusi ja heti vapaa. Nyt kaupoille, autopaikka samaan hintaan sekä loppuvuoden vastikkeet. Es. su /Selonen Mh e Vh e Haukipudas, Kiviniemi 65 m² Raappanantie 1 C 2h,k,sa,ph,wc,vh,lasiveranta. Hyvällä paikalla olevan rt-yhtiön päätyasunto. Tyylikäs ulkoasu ja avarat piha-alueet. Lasiveranta antaa mukavasti lisätilaa. Tilavat huoneet ja autokatospaikka. Es. su /Simppula Mh e h,k,s. Siisti ja ihana asunto viihtyisällä Puulinnanmaan alueella lähellä yliopistoa ja Teknologiakylää. Avara ja käytännöllinen pohjaratkaisu, käynti isolle lasitetulle parvekkeelle olohuoneesta, toinen katettu parveke sisäänkäynnin yhteydessä pihan puolella. Todella valoisa päätyhuoneisto, jossa ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. Kaikki pinnat siistissä kunnossa, ei mitään remonttihuolia! Oma tontti, kaukolämpö. HETI VAPAA! Es. su / Enqvist Mh e Ranta-Kastelli 46,5 m² Pietilänkuja 5 C 2h,kk,ph,sauna,parveke. Valoisa pikku koti luhtitalon 2. krs. Avara oh/kk on yhtä tilaa. Pesuhuone ja sauna remontoitu 2007.Muut pinnat siistissä kunnossa. Iso länsi parveke. Huoneistolla autokatos ja erillinen varasto. Rauhallinen asuinympäristö, palvelut lähellä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Kaukovainio 81 m² Nuolihaukantie 6 B 3h,k,kh,et,parveke. Hyvänmallinen hissitalon 6:nnen krs heti vapaa läpitalon huoneisto. Kylpyhuone uusittu 1998, kodinkoneet uusittu ja seinät maalattu Tilava lasitettu parveke lounaaseen, josta mukavat puistonäkymät. Hoidettu yhtiö ja se valm Tästä edullisesti näppärä kolmio! Es. su /Loukola Mh e Vh e Niittyaro 78 m² Purjehtijantie 4 A 3h,k,s,khh/wc, parveke. Rauhallisella alueella, koulun, päiväkodin ja yliopiston läheisyydessä valoisa ja avara toisen asuinkerroksen kulmahuoneisto. Hyvät ulkoilumahdollisuudet lähellä. Es. su /Loukola Mh e h,k,kh,p. Kodikas kaksio jämäkässä kivitalossa Oulujokivarressa. Eteläparvekkeelta näkymät joelle. Paksut kiviseinät ja hienot ikkunapenkit. Asunto hyvällä maulla remontoitu. Taloyhtiö isoin kylpyhuone! Todella hyvä pohjaratkaisu. Taloyhtiössä kaikki suuret remontit tehty mm putki ja viemärit. Yhtiö omistaa monta asuntoa joista hyvät vuokratulot. Yhtiössä talonmies! Es. su /Nivalainen Mh e Taskila 51 m² 2h,k,ph,parveke. Hyvällä ja rauhallisella paikalla pohjaltaan toimiva läpitalon huoneisto. Pesuhuone remontoitu taloyhtiön puolesta 2007 putkiremontin yhteydessä jolloin vesi- ja viemärijärjestelmä uusittu. Huoneistossa siistit pinnat. Pyydä esittely! Mh e Vh e Tuira 50,5 m² 2h,kk,ph,vh,parveke. Valoisa 6.krs täysin remontoitu (mm. kylpyhuone, keittiö kaapistoineen, lattiat sekä seinäpinnat) kaunis, valoisa heti vapaa huoneisto parvekkeella josta kauniit näkymät. Hyvä pohjaratkaisu; mm.iso vaatehuone. Taloyhtiö hyvässä kunnossa, kaukolämpö. Tarjoukset huomioidaan! Mh e h,kk,parveke. Tässä tarjolla Aurinkokodista, 3. ylimmän kerroksen pikkuasunto, joka on alkuperäisessä ja siistissä kunnossa. Yhtiössä pyritään toteuttamaan vanhusten asumiseen ja siihen läheisesti liittyvää muuta palvelutoimintaa. Yhtiössä saavat asua yli 55 täyttäneet. Kysy lisää. Es. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Kiiminki, Tirinkylä 80,5/95 m² Myllykoskentie 27 Tupak,2mh,sa,kh/apuk,wc,et,varasto,terassit. Upea, uusi ja erittäin hieno kokonaisuus Kiiminkijoen rannalla. Kattava ja laadukas varustelutaso. Oh:ssa Nunnauunin varaava vuolukivitakka. Tupakeittiössä korotettu katto. Joen puolella kokotalon mittainen katettu terassi ja toinen tilava katettu terassi talon toisella puolen (terassit yht. n. 50 m²). Oma tontti 2000 m² ja omaa rantaviivaa n. 40 m. Rakennuksissa varaava lattialämmitys sähköllä kauttaaltaan. Mainio sijainti, Ouluun n. 25 km ja Kiiminkiin n, 7 km. Lisätiedot: Hamari Mh e Ylä-Haapalehto 675 m² Korpitie 10 Kaksi hallia, varastotilat,asunto/tsto,autotallit. Kiinteistöllä v rak. 409 m²:n halli/ tuotantotila oheistiloineen+asunto (54 m²), n. 266 m²:n laajennus, joka halli/tuotantotilaa myös. Lisäksi kiinteistöllä 4 kpl lämpimiä autotalleja ja 6 kpl autokatospaikkaa. Kiinteistö tullaan liittämään kaukolämpöverkkoon. Rakennusoikeutta jälj. n. 130 m². Tontin pinta-ala 3000 m². Tilat pääosin vuokrattu ja hyvä vuokratuotto! Mainio sijainti ja likietuisa paikka! Lisätiedot: Hamari Mh e Vh e Varastotilat Rusko 93,5 m² Puolatie 10 Autohalli/varastotila. Rakenteilla tilava autohalli/ varasto/liiketila Puolatiellä Ruskossa. Tilan korkeus 5,5 m ja sähkötoimisen nosto-oven korkeus 5 m. Tilaan mahdollisuus saada kh/wc. Kaukolämpö lattiavesikierrolla, omat sähköja vesimittarit tulee. Kulkualueet asfaltoidaan. I vaihe myyty loppuun ja II vaiheeseen tulee seitsemän vastaavanlaista ja -kokoista tilaa, aloitus 7/2012 ja valmis 11/2012! Lisätiedot: Hamari Mh e Vuokra 815 e Tämän hetken ykköskohde Oulussa! Hienon vastaanoton saaneet As. Oy Tervahovin Siilot! Asuntoja moneen makuun! Voit valita asunnon myös ns. raakapinta vaihtoehdolla ja sisustaa huoneiston täysin itse! Tule kysymään lisää. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. 1h,k,s 36,0 m² e e 3h,k,s 58,5 m² 63,100 e e 3h,k,s 64,0 m² e e 3h,k,s 75,5 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (1-3krs) 91,0 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (10-11krs) 111,5 m² e e autohallipaikka e, autokatospaikka 6.000e, pistokepaikka 2.500e Tilaa esite tai tule kysymään lisätietoa! Toimitilavälitys ja -arviointi p puheluiden hinnat: lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti.

6 46 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 OKT RAJAKYLÄ 4h, k, rt, khh, wc, kph, s, th 132,5/180 m² Tatartie 11 Pohjaratkaisultaan selkeä, perusparanneltu talo. Erillinen khh. Takapiha rajoittuu puistoon! Autotalli sekä aurinkoinen piha. Mh Miia Lundberg ESITTELY SU KLO 16:00-16:30 OKT JÄÄLI 6h,k,rt,kph,s,khh 176 m² Rantatie 12 Sinulle joka etsit tilavaa taloa ja kaunista pihaa, tule tutustumaan tähän! Kodissa on paljon toteutusmahdollisuuksia! Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 12:00-12:30 RT PATENIEMI 2h, k, s 63 m² Soirotie 9 B Tilava koti rauhallisella alueella! Hyvät huonetilat ja selkeä pohjaratkaisu. Pintoja uusittu asianmukaisesti 2000-luvun puolella. Oleskelupiha ilta-auringon puolella, jossa iso terassi. Mh Miia Lundberg ENSIESITTELY su klo 17:00-17:30 KT KAUKOVAINIO 3h, k, s 78m² Suohaukatie 3 A Erittäin siisti, valoisa ja hyväkuntoinen pienkerrostalo kolmio taloyhtiössä, jossa suurimmat remontit, mm. putkiremontti. Rauhallinen sijainti kadunpäässä ja talo raj. puistoon. Mh Vh Miia Lundberg ESITTELY su klo 18:00-18:30 PT Taka-Nokela 5 h, k, s, takkah., aula, khh 120 m² + kellarin. 50 m² Krankantie 16 A Todella kysytyltä alueelta loistava kuntoinen koti. Koko talo remontoitu kellarista harjaan, täyd. LVIS-rem. lisäksi kaikki pinnat uusittu. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT YLÄ-HAAPALEHTO 4h, k, kph 117/128 m² Etureentie 3 Rauhallisella sijainnilla Haapalehdon asuinalueella vapautumassa selkeäpohjainen ja väljä omakotitalo! Talo sijoittuu tienpäähän. Tilava olohuone isoin ikkunoin on yhteydessä vaaleapintaiseen keittiöön. Kylpyh. ja wc uusittu täysin 2012 jonka yhteyd. vedetty uudet käyttövesiputket samassa linjassa keittiöön asti. Talon perällä myös erillinen lämmin varasto. Suojaisa aidattu piha. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 15:00-15:30 KT Kaukovainio 4 h, k, kph 88,5 m² Suohaukantie 2 D Hyväkuntoinen ja tilava perheasunto Kaukovainion parhaalla paikalla. Huoneisto pintaremontoitu, hyvä pohjaratkaisu. Yhtiössä tehty LVI - remontti ja paljon muita kunnostuksia. Vh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT Metsokangas 3mh, oh, k, s, kph 112,5/129,5 m² Kaulaintie 2 Perinteisen tyylinen laadukkaasti rakennettu koti ja tämän päivän tekniikalla. Kulmatontti on reilu tuhannen neliötä. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT, PERÄVAINIO 5 h, k, s, kph, khh, aula 160 m² Halmekuja 3 Rauhallisella ja puistomaisella alueella tilava talo. Reilunkokoinen oma tontti joka rajoittuu puistoalueeseen. Var.takka ja leivinuuni. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo Murto 3 mh, oh, takkahuone, k, s, kph, khh 132/176 m² Särkkäranta 19 Hienolla ja rauhallisella alueella todella hyväkuntoinen ja laadukas koti. Iso hyvinhoidettu oma tontti joka rajoituu lampeen. Mh SOVI esittely OKT Tupos 3 mh, oh, k, s, kph, khh, takkah., erill. wc 130/145 m² Isokivenkierto 20 Talossa toimiva pohjaratkaisu, laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet, korotetut katot, varaavatakka ja leivinuuni. 2:n auton tallirak. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT KIIMINKI 5h, k, khh, s 145 m² Vehmaansuontie 131 Hulppeaa asumista Kiimingin keskustan palveluiden läheisyydessä, mutta silti niin mukavasti maaseutumaisen rauhallisella paikalla! Kannustalon Aurora-mallinen omakotitalo sijaitsee upealla 5000 m² omalla tontilla, pihassa on myös iso kahden auton autokatos/talli/ varastorakennus. Tämä on laadukkailla materiaaleilla vuonna 2011 rakennettu kodikas omakotitalo. Maalämpö. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo13:00-13:30 OKT KIIMINKI, Hakomäki 5h, k, khh, ph, s 130 m² Metsonkuja 4 Moderni juuri valm. omakotitalo viehättävälle Hakomäen uudelle asuinalueelle. Talo sijaitsee mukavasti tien päädyssä. Talossa on toimiva pohjaratkaisu sekä todella valoisat ja avarat huonetilat. Linjakas saarekekeittiö, tilava ruokailutila ja olohuone sekä upea kodin sisustus kruunaa kokonaisuuden. Kaukolämpö, huippu talotekniikalla varustettuna. Autokatos ja iso lämmin varasto. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 14:00-14:30 OKT KELLO, 4h, k, s 120/140 m² Paalinkuja 8 Uniikki omakotitalo, mukavasti maaseudun rauhassa. Onnistuneesti vanhaan tyyliin toteutettu v valm. omakotitalo. Taidokasta rakentamisosaamista ja ekologisia materiaaleja hyödyntäen talosta on saatu upea kokonaisuus mm. lankkulattia, isot ikkunat sekä korkeat huonetila. Mahtava pihapiiri sijoittuu mukavasti väljälle omalle 5136 m² tontille. Pihapiiriä täydentää mukavasti kaksikerroksinen aittarakennus, puuliiteri sekä iso lämmin autotallirakennus. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY ma klo OKT, METSOKANGAS 5h,k,s 183 m² Tukkipuuntie 3 Upea yksilöllinen Arkkitehtitoimisto Kantti 2 suunnittelema kivitalo sinulle joka arvostat laatua ja toimivuutta. Jo eteisestä aukeaa tämän kodin elegantti selkeys ja valoisuus. Oleskelutiloista avautuu isojen ikkunoiden kautta näkymä hoidetulle ja aidatulle pihalle. Tyylikäs saunaosasto, jossa poreamme luo lisää asuinviihtyisyyttä. Tässä hyvin jäsennellyssä kahdenkerroksen kodissa voi nauttia niin omasta rauhasta kuin myös yhdessä olosta. Alakertaa voi käyttää myös työtilana tai sivuasuntona. Vapaa-aika kuluu mukavasti mahtavalla markiisein varustetulla iltapäivän terassilla. Arjen sujuvuutta lisää kahden auton katos ja varasto, joka yhdistyy taloon ison valokatetun tilan kautta. Mh Hannu Leinonen ENSIESITTELY su klo OKT, HERUKKA 5h,k,s 164 m² Kaijantie 17 Moderni kaksitasoinen omakotitalo, jossa varmasti viihtyy. Selkeä vaalea sisustus ja varaava takka. Tässä valkoisessa Alacarte-keittiössä on tyylikkäät rosteriset kodinkoneet ja tietenkin induktio-liesi. Olohuone jatkuu heti keittiöstä yhtenäisenä avarana tilana. Iso katettu terassi. Neljä makuuhuonetta ja jokaisessa vaatehuone. Kahden auton katos ja varasto. Hyvät kulkuyht. keskustaan. HUOM! Edullinen maalämpö. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo OKT KEMPELE, Ristisuo 5h, k, s 141,5/159 m² Myllykorventie 1 Kodikas omakotitalo suositulta ja rauhalliselta alueelta, talo sijoittuu mukavasti omalle 1367 m² tontille. Tilavassa keittiössä reilusti kaapisto ja tasotilaa sekä reilutila isommallekin ruokapöydälle. Mahtavan tilava olohuone, jossa upea varaava takka antaa mukavasti lämpöä ja tunnelmaa tähän kotiin. Oleskelut tiloissa korotettu sisäkatto antaa lisää tilantua ja yhdistää oleskelutilat mukavasti toisiinsa. Tässä talossa tuntuu olevan asuintilaa enemmän kuin mitä neliöt kertovat. Lämmin autotalli ja varasto sekä autokatos. Puuliiteri ja leikkimökki. Iso terassi. Suojaisa piha, ajo-ja kulkuväylät asfaltoitu. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo RT KEMPELE, Ollakka 2h, k, s 57 m² Länkeläntie 8 A 3 Uudenveroinen ja trendikäs rivitalokoti läheltä Kempeleen keskustan palveluja. Tekniikaltaan tämä huoneisto on tätä päivää, koti on varustettu miellyttävällä vesikiertolattialämmityksellä, kaukolämpö. Asuintiloiltaan huoneisto on valoisa ja pohjaratkaisu on erittäin käytännöllinen. Iso ja avara keittiö, ruokailutila ja olohuone tuo väljyyttä tähän kotiin. Kylpyhuoneessa laadukkaat pintamateriaalit. Hyvät säilytystilat. Autokatos-osake Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo RT HÖNTTÄMÄKI, 2h, k, s 58 m² Välskärintie 9 B 5 Rauhallisella alueella tilava ja valoisa rivitalokaksio, hyvin hoidetussa taloyhtiössä. Suojaisa oleskelupiha puistometsään päin. Takapihalla iso terassi. Hyvin suunnitellussa huoneistossa olohuone ja keittiö toimii mukavasti yhteen. Tilava makuuhuone jossa iso vaatehuone. Tilava ulkovarasto sisääntulon vieressä. Autokatospaikka. Palvelut mm. koulu, päiväkoti ja lähikauppa n. 500 m. Hyvät kulkuyhteydet kaupunkiin. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo KT, INTIÖ 2h,k 64 m² Tornipolku 4 A 23 Todella tilava ja valoisa 6. kerroksen läpitalon huoneisto, josta hulppeat näkymät sekä kaupunkiin että joen ja Tuiran yli merelle saakka. Isossa kylpyhuoneessa tilaa niin ammeelle kuin pesutornillekin. Hyväkuntoiset pirteän väriset keittiökalusteet. Vaaleat parkettilattiat. Lasitettu parveke etelään. Tule ja ihastu. RT, KAUKOVAINIO 5h,k,s m² Lyijytie 6 A Päätyhuoneisto, jossa 60-luvun hyvää tyyliä ja asumisväljyyttä molemmissa kerroksissa. Huoneiston levyinen oloh./takkah. Todella tyylikäs saarekkeellinen Puustellikeittiö. Huoneistolla on oma autotallipaikka. Kaukolämpö. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo RT, OULUNSALO 3h,k,s 76,5 m² Honkakuja 13 C 2 Rauhallisella paikalla tilava koti palvelujen läheisyydessä. Erillinen hyvin varustettu keittiö. Toimivaksi suunniteltu huonejako. Katettu terassi ja suojainen sisäpiha metsää vasten. Autokatospaikka. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo OKT, KIVIHARJU 5h,k,s 134 m² Pikkutikankuja 21 C 13 Näyttävä ja viihtyisä koti lapsiperheiden suosimalta asuinalueelta. Alak. sydämenä olohuoneen ja tehokkaan keittiön kokonaisuus. Yläk. on kolme makuuhuonetta. Iso osin katettu terassi etelään. Kaakkurin palvelut lähellä.. Mh Hannu Leinonen ESITTELY ma RT, IINATTI 2h,k,s 61 m² Oritputaantie 16 A Halutulla alueella RT-kaksio odottaa uusia asukkaita. Tyylikäs sauna-pesu-/khh osasto uusittu Olohuoneesta käynti vehreälle sisäpihalle. Tilava vaatehuone. Lattiat vaaleaa parkettia ja laattaa. Autopaikka. Mh lo Hannu Leinonen ESITTELY ma klo Mh lo ESITTELY su klo Hannu Leinonen Tilaa myyntiarvio nettisivuiltamme tai pyydä ILMAINEN arviokäynti. Helppoa! PT KEMPELE, Niittyranta 4h,k, s 96/137,5m² Nätkelmätie 1B Omalla tontilla sijaitseva paritaloasunto suositulla Niittyrannan asuinalueella. Huoneiden sijoittelun ansiosta kaksi makuuhuoneista jää omaan rauhaan talon toiseen päähän. Tilavassa olohuoneessa kivitakka. Lämmin autotalli! Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo OKT METSOKANGAS, 6h, k, s 172/205m² Kipinäkuja 5 Näyttävä ilmeinen omakotitalo Metsokankaalta! Tyylikkäästi suunniteltu ja huolella viimeistelty, laadukas sekä vaativaan makuunkin sopiva koti! Talo on kokonaisuutena moderni. Autokatosrakennus, jossa lämmin varasto. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo RT MÄNTYLÄ, 3h, k, s 80 m² Snelmanintie 10 C 12 Arvostetulta asuinalueelta mukavan tilava ja hyvin remontoitu rivitalon päätyhuoneisto. Keittiö, pesutilat, sauna, kaapistojärj.ja kaikki pinnat uusittu. Suojaisa takapiha, jossa iso katettu terassi. Autokatospaikka. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo RT HÖYHTYÄ, 4h, k, s 82m² + kellari n. 40m² Haapanatie 36 A 4 Tilava ja valoisa rivitalokoti hyvällä paikalta ja mukavan läheltä palveluita. Siisti ja kodikas rivitalohuoneisto, jossa asuintilat jakaantuu kivasti kolmeen kerrokseen. Rauhallinen sijainti, josta nopeat yhteydet keskustaan. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo

7 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA KT HIUKKAVAARA 4h,k,kph 87,5m² Hiukkavaara 2 B Idylliseltä historialliselta alueelta halutunkokoinen viehättävä asunto kivitalosta tarjolla! Taloyhtiö täysin rem. viime vuosien aikana. Kylpyhuone uusittu tyylikkäästi. Vmh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 13:00-13:30 OKT KELLO 4h,k,khh,s 131/146m² Kivarintie 18 Tyylikäs ja tiloiltaan väljä omakotitalo omalla tontilla Kellon maalaismiljöössä. Perinteisen tyylinen, Lapplin toimittama koti yhdessä tasossa. Aurinkoinen ja tilava piha-alue. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely PT JÄÄLI 4h,k,khh,s 100 m² Pekkalantie 9 B Rakennusliike Puroila Oy:n v. -00 rakentama paritalokoti omalla tontilla. Väljät asuintilat yhdessä tasossa. Olohuoneessa ja keittiössä korotettu viistokatto. Koko huoneistossa lattialämmitys sähköllä sekä varaava takka. Eteläinen takapiha rajoittuu puistoon. Etupihan puolella autokatos sekä varasto. Jäälin keskustan kaikki palvelut noin 1,5 km päässä ja Jäälinjärvi ulkoilumahdollisuuksineen vieressä. Heti vapaa. Loistava kohde, joka on pintaremonttia vailla. Mh Marko Kyngäs ENSIESITTELY su klo 12:00-12:30 OKT HEIKKILÄNKANGAS 6h,k,khh,s 162/186 m² Luokkikuja 1 Viihtyisä ja tilava koti loistavalta paikalta. Lapplin toimittama paketti, tämän päivän tekniikalla. Avara, eteläinen kulmatontti. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 14:45-15:15 OKT RITAHARJU, 5h,k,khh,s 142m² Väijytie 7 Designtalon huippumoderni passiivitalo odottelee asukkaitaan! Turvallista, energiatehokasta asumista sekä maksimaalista asuinmukavuutta uudella talotekniikalla. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY ma klo Upouudet nettisivut! KT, KOSKENNISKA 3h,k,s 78,5 m² Kasarmintie 25 B Erittäin tyylikäs, kauniilla näkymällä varustettu kolmio yhdellä parhaalla paikoista Oulu-joen varrella sinulle, joka arvostat ylellisyyttä arjessasi, palveluiden ja luonnon läheisyyttä sekä jokinäkymää omalta parvekkeeltasi! Lattioissa on erittäin miellyttäväntuntuinen tammiparketti. Moderni keittiö ja olohuone muodostavat tämän kodin selkeälinjaisen avaran keskuksen, jolle lasitettu parveke toimii ikään kuin jatkeena. Kaiken kaikkiaan siis erittäin trendikäs ja ihastuttava yksilö! Sijainti on mitä parhain; keskustan kattavat palvelut vain kilometrin päässä ja lähiluonnon tarjoamat puitteet näet jo omalta parvekkeeltasi. Autohalliosake mahdollisuus. Näitä harvoin tarjolla! Mh Hannu Leinonen ENSIESITTELY su klo PT PATAMÄKI 3h,k,tkh,s 102 m² Vanhalantie 5B Näyttävä ja tilava koti. Yhtiömuotoinen, tiiliverhoiltu paritalo omalla tontilla. Valoisa ja avara olohuoneen ja takkahuoneen yhdistelmä, olohuoneen korotettu viistokatto. Tyylikäs Puustellin keittiö ja kylpyhuone-osasto ovat remontoitu viime vuosina. Takapihan puolella on länsiterassi. Vehreä ja suojaisa piha-alue on valmiina istutuksineen. Oulujoen ulkoilumaastot, Patamäen koulu ja uimaranta ovat vieressä. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 13:50-14:20 KT KARJASILTA 2h,k,kph 55 m² Hakakatu 11 C Upea koti suositulta asuinalueelta. Ensimmäisen asuinkerroksen huoneisto, joka on kokenut todella ison muutoksen. Lopputuloksena on valoisa, modernintyylinen koti. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 17:30-18:00 OKT KELLO, Kiviniemi 3h, k, s 94/104 m² Kiviniemenrantatie 38 B Yksitasoinen v valm. omakotitalo, hyvällä pohjaratkaisulla. Kokonaisuus on vertaansa vailla oleva merenranta-asunto. Mh SOVI esittely p OKT YLIKIIMINKI 4h,k, s 98 m² Aumaharjuntie 5 Kodikas perinteinen 2004 rak. pienen perheen koti rauhalliselta suojaisalta sijainnilta Ylikiimingistä tarjolla. Varaava takka/leivinuun. Peruspalvelut löytyvät läheltä. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely KT PUOLIVÄLINKANGAS, 3h, k, s 83 m² Mielikintie 6 D Valoisa ja avara kerrostalokoti, johon tehty kattava huoneistoremontti mm. pesuhuone, sauna ja keittiö uusittu. Mh SOVI esittely p Meillä paras nettinäkyvyys. RT OULUNSALO 3h,k,s 80 m² Riisikuja 11 G Koti päättyvän tien parhaalta paikalta. Yksitasoinen rivitaloasunto, joka on remontoitu kauttaaltaan 2010 tyylikkään näyttäväksi. Kaukolämmitteinen taloyhtiö, jossa on peruskorjauksia jo tehty mm. käyttövesiputket, eikä lähitulevaisuuteen ole suunniteltu isoja remontteja. Rem. keittiö, jossa korkeakiiltoiset valkoiset kalusteet. Upea kylpyh. kodinhoitotiloineen sekä oma sauna. Säilytystilaa antaa iso vaatehuone. Suojainen ja aurinkoinen piha etelään. Mh Vh Marko Kyngäs ENSIESITTELY su klo 15:45-16:15 OKT RITAHARJU 5h,k,khh,wc,s 130 m² Pyyntitie 3 Ritaharjuun valmistuu uusi modernihenkinen yksitasoinen omakotitalo. Täysin valmis pihoja myöten, joten tämä on helppo ratkaisu uuden kodin hankintaan. Kaukolämpö, Tulikiven takka. Olohuone ja keittiö muodostavat yhtenäisen avaran tilan korotetulla sisäkatolla. Taloissa on isot terassit ja pergolat sisäpihalle ja aurinkoinen etelä-länsipiha. Erillinen autokatos/varastorakennus. Mh Jukka Lampela ESITTELY ma RT KELLO, Kiviniemi 3h,k,s 71m² Vannetie 1 B Tyylikäs, tiiliverhoillun rivitaloyhtiön huoneisto merellisessä Kiviniemessä. Valoisa ja siisti koti, jossa on tilava pohjaratkaisu. Huoneistoa on paljon pintaremontoitu. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely OKT KELLO, Kiviniemi 4h,k,s 105 m² Niittypolku 5 Hyvällä maulla rem. omakotitalo 1000 m² vuokratontilla tien päästä. Avara olohuoneen ja keittiön yhteys sekä tyylikkäät pinnat. Mh SOVI esittely p OKT METSOKANGAS 3h,k,khh,s 100/116 m² Juontotie 13 Pikkunäppärä koti halutulta alueelta. Perinteisen tyylinen omakotitalo, jossa viihtyisän kodikkaat tilat. Tupakeittiö, jossa keskeisellä paikalla varaava leivinuuni. Puustellin tyylikäs keittiö, jossa laadukkaat kodinkoneet ja kalustevaimentimet. Kaksi makuuhuonetta valmiina alakerrassa. Ja jos tilat eivät riitä, niin helppo totetuttaa lisää huonetilaa yläkertaan (44 m²). Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä sekä koneellinen IVLTO. Autokatos ja lämmin varasto. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 16:40-17:10 OKT KEMPELE, Linnakangas 5h, k, s 143,5 m² Taikakuja 3 Moderni v valmistunut talo, jossa tyylin aistii jo alkumetreillä: Sisään astuessa avautuu suuret ikkunat sekä harmoninen, vaaleasävyinen oleskelutila. Kodin sydän, yksinkertaisen tyylikäs takka jakaa lämpöä keskeisellä paikalla. Iso ja erillinen arkieteinen sekä pesutilat omassa rauhassaan. Autokatoksen yhteydessä mukavasti varastotilaa. Mh Jukka Lampela ESITTELY ti klo Palveluksessanne AUREA-PALVELUTAKUU Meillä maksat vain toteutuneesta kaupasta. Mikäli kohdettasi ei ole myyty tai kauppaa sitovasti sovittu kahden kuukauden kuluessa toimeksiantosopimuksen aloituksesta, alennamme välityspalkkiotasi 25%. Välityspalkkiomme on alk. 3,5 % (Aurea-palvelutakuulla alk. 2,65 %). KATTAVA PALVELU Räätälöimme tarpeittesi mukaisen käsikirjoituksen asuntosi myyntiin. asuntoesittelyt säännölllinen yhteydenpito kauppaneuvottelut kauppa-asiakirjojen laadinta kaupantekotilaisuus tyytyväisyysselvitys asiakastapaaminen myyntikohteen arviointi toimeksiannon laadinta tarvittavien asiakirjojen hankinta markkinointimateriaalit näyttävä lehtimainonta internetnäkyvyys MYYNTIARVIO HELPOSTI Voit tilata sähköisen myyntiarvion nettisivuiltamme. Mikäli haluat asunnostasi tarkemman hintaarvion, kutsu meidät kylään. LAAJIN NÄKYVYYS Asuntosi on esillä kaikissa merkittävissä nettipalveluissa, kuten etuovi.com, jokakoti.fi, oikotie.fi ja aurealkv.fi. Jukka Lampela, julkinen kaupanvahvistaja jukka.lampela@aurealkv.fi Hannu Leinonen kiinteistönvälittäjä,, julkinen kaupanvahvistaja hannu.leinonen@aurealkv.fi Tuomo Karhumaa tuomo.karhumaa@aurealkv.fi Marko Kyngäs marko.kyngas@aurealkv.fi Kristiina Heikkuri myyntisihteeri,, julkinen kaupanvahvistaja kristiina.heikkuri@aurealkv.fi Miia Lundberg miia.lundberg@aurealkv.fi Kari Kortelainen kari.kortelainen@aurealkv.fi RT Oulu, Saarela 3h, k, vh, autokatos 77 m² Pyrästie 8 A Viihtyisältä ja rauhalliselta Saarelan asuinalueelta v valm. hyvänkokoinen rivitalokolmio. Koko asunnossa korotettu sisäkatto (3,3 m). Parketti/laminaattilattiat. Todella hyvin hoidettu 6:n asunnon talonyhtiö. Mh Janne Palosaari ESITTELY ti klo 16:30-17:00 OKT HAUKIPUDAS, Martinniemi, 4h, k, s 88/122m² Santerintie 10 Uniikki ja monipuolinen v valm. omakotitalo! Taloa laajennettu v Talo sijaitsee omalla, peräti 2290 m² kokoisella tontilla, autotallirakennuksella varustettuna. Mh SOVI esittely p PT VIHILUOTO 4 h,k,s 110 m² Profesorintie Moderni, uniikki paritalokoti arvostetulta Vihiluodon asuinalueelta. Näyttävä ja käytännöllinen koti, jossa olohuone-, keittiötilat muodostavat yhdessä erittäin viihtyisän oleskelutila kokonaisuuden. Korotettu huonekorkeus. Mh Janne Palosaari ESITTELY ti klo 17:30-18:00 LT Pyykösjärvi 2h,k,kph,s 51,5 m² Järvenkorvenkuja 2 A Tyylikäs luhtitalon yläkerta Pyykösjärven läheisyydessä. Väljä pohjaratkaisu, jossa avara keittiö ja olohuone. Kiva laudoitettu parveke puistonäkymin. Rauhallinen talonyhtiö isolla pihalla. Huoneistolle kuuluu autokatos. Mh Janne Palosaari ESITTELY ke klo 16:30-17:00 Janne Palosaari janne.palosaari@aurealkv.fi OKT Jääli 5h,k,2xkph,s,käyttöullakot 130 m² Neulaspolku 3 B Upealta paikalta Jäälin järven tuntumasta uudenkarhea kaksitas. omakotitalo omalla tontilla. Talo on rak ja kaikki pinnat ovat miellyttävän vaaleita ja neutraaleja. Lämmitysmuotona sähkölattialämmitys ja varaava takka-leivinuuni. Mh Janne Palosaari ESITTELY ke klo 17:30-18:00 PT Jääli 5h, k, kph, khh, s, 2xwc 147 m² Paritie 5 Tästä saat Jäälin parhaalta sijainnilta loistavan uuden kodin. Kaikki peruspalvelut kivenheiton päästä ja Ouluunkin luikauttaa vain 15 minuutissa. Asunnon yht. kuuluu iso autotalli/varastorakennus. Piha-alue on erittäin suojaisa. Mh Janne Palosaari ESITTELY ke klo 18:30-19:00 RT TALVIKANGAS, 4 h,k,s 96,5 m² Pohjantähdentie 13 A Suositulle Talvikankaan alueelle on juuri valmistunut tyylikäs rivitalokoti. Laadukkaat Puustelli-kalusteet, keittiössä mm upotettu keraaminen liesi ja erillisuuni. Edullinen kaukolämpö. Autokatospaikka sekä varasto. Mh Jukka Lampela ESITTELY ma klo RT Kempele 2 h,k,s 60 m² Teeripolku 1 as. 6 Kaunis kodikas rivitalokoti loistavalla paikalla. Tässä kodissa voit nauttia mukavista käytännöllisistä tilaratkaisuista ja puistoon rajoittuvasta pihasta. Turvallinen kaukolämpö. Autokatospaikka. Mh Jukka Lampela ESITTELY ma klo Aurea Kodit Oy Hallituskatu 28, Oulu soita faksi toimisto@aurealkv.fi

8 48 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 Tarkka esite: Tarkka esite: T VÄRTTÖ, Kurkelantie 1 C KESKUSTA Pakkahuoneenkatu 21 A 116 m2 Es. su p m2 HUONESUO, Haavikkotie 9 A KEMPELE, Kokkokangas Haukkakaarto 7 K 85 m Es. su m2 PYYKÖSJÄRVI Uistintie 21 B PARITALOT 150 m2 - Es. su KAAKKURINKANGAS Ananderintie 3 B 141 m2 KUIVASRANTA, Palokukantie 2 C 84 m Es. su KORVENSUORA Viereläntie 4 B 68,5/83,5 m2 VÄRTTÖ, Värtöntie /249 m Es. su JÄÄLI, Laivapuuntie /203 m Es. su MUHOS, Mäntykuja 7 130/205 m2 - Es. su p YLIKIIMINKI Pappilankuja 7 118/168 m2 RITAHARJU 161/215 m2 Ansajuonto Kysy lisää JÄÄLI, Havupolku m2 As Oy Kiimingin Havupolku Kysy lisää UUDISKOHTEET Es. su TUIRA, Kalliotie 20 KAUKOVAINIO, Kanahaukantie 1 C 74 m2 - Es. su RAJAKYLÄ, Tervakukkakuja 5 A 74 m2 - - Es. su KASARMINRANTA Kasarmintie 19 A 77,5 m Es. su RAJAKYLÄ, Tervakukkatie 42 A 71,5 m2 - Es. su p m2 - - Es. su MYLLYOJA, Tiilitie 11 B 61 m2 - - Es. su PUOLIVÄLINKANGAS, Hiidentie 2 60 m Es. su RIVI- JA LUHTITALOT KAIJONRANTA Candelinintie 5 C 100 m2 - - Es. su Es. su RAJAKYLÄ, Mataratie 7 81,5 m Es. su KASTELLI, Viitasenkuja 5 B 68 m2 - Ensies. su MUHOS, Lehtolantie 23 C 62 m2 - - Ensies. su KNUUTILA, Yrjönranta 5 B 60,5 m2 - - Es. su LIMINKA, Kalervontie 3 B 60 m2. Ensies. su TYRNÄVÄ, keskusta 59 m2 Roustintie Es. su KAIJONRANTA Kauppaporvarintie 16 A 40 m2 - Ensies. su Es. su p TUPOS, Kivimäki 4 A 140/163,5 m Es. su KUIVASRANTA Palhokuja 5 KORVENSUORA Viereläntie 4 A 130/142,5 m2 - Es. su /140,5 m2 - - Es. su ETELÄ, Kirkkokatu 33, Oulu - -. Es. su OULUNSALO, Minttukuja 1 B 60 m2 - - Es. su HAUKIPUDAS Tulemantie 11 OMAKOTITALOT 205/241 m Ensies. su LIMINKA, Hiiripöllöntie /220 m2 - - Es. su TALVIKANGAS Kimmeltie 15 JÄÄLI, Laivakangas Kutterintie 11 OULUNSALO, Pitkäkangas 122/182 m2 Pensastie Es. su klo POHJOINEN, Linnankatu 33, Oulu 153/236 m2 Ensies. su ,8/164,9 m Es. su Ensies. su HERUKKA, Taunontie 4 VAPAA-AJAN ASUNNOT PUDASJÄRVI, Isokuopusjärvi Kuopusjärventie /115 m Sovi esittely p ISO-SYÖTE Pikkutalvikintie 10 UTAJÄRVI Mäntyvaarantie n.50/56,4 m2 - - Kysy lisää SIIKAJOKI, Luohua Ylipääntie /155 m2 - Es. su ,6/71,4 m Sovi esittely /60 m2 - Es. su KEMPELE JÄÄLI, Havupolku m2 As Oy Kiimingin Käpypolku - - Kysy lisää JÄÄLI, Neulaspolku 2 As Oy Kiimingin Järvimaisema - - Kysy lisää RITAHARJU, Klippakuja ,5/160,5 m Kysy lisää LIMINKA, Ojanperänkangas Mäntylänrinne 7 B 88,5/106 m2 Es. su p YLIKIIMINKI, Vanharanta 35/70 m Sovi esittely PIKKULETTO 25 m2 - - Kysy lisää TONTIT KEMPELE, Niittyranta m2 Pajulinnuntie Lisätiedot OULUNSALO, Hillakuja m Lisätiedot p MAIKKULA, Vanahalankuja m2 - - Lisätiedot OULUNSALO, Hillakuja m2 Lisätiedot Oulun Habita Oy Kirkkokatu 33, Oulu RAAHE Välityspalkkio: huoneistot 4,23 % sis alv. Kiinteistöt 4,92 % sis. alv. Minimi sis. alv 23 %. Palkkio maksetaan velattomasta hinnasta. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +5,9 snt/min ja matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +16,9 snt/min. Kaikki hienot kohteemme ja kaikkien kohteiden esittelyajat löydät osoitteesta Olemme muuttaneet. Maikkula KT 48,5 m² 71,5 m² Tervetuloa tutustumaan Tarmo-Rakenteen rakentamiin laadukkaisiin uusiin huoneistoihin. Nyt tarjolla erikokoisia kaksioita ja kolmioita uudessa kerrostalossa Maikkulanraitilla hyvien palveluiden äärellä. Isot lasitetut parvekkeet tuovat viihtyisyyttä asumiseen. Valkoiset Topi-Kalustajan kalusteet ja Rosenlewin kodinkoneet tuovat tyylikkyyttä ja kaunis tammilautaparketti kruunaa kokonaisuuden. Hinnat alkaen Maikkulanraitti 7 ESITTELY SU klo Anne Hintta, Laanila KT 71 m² 3-4h,k. Haaveiletko, että voisit aamulla herätessäsi pujahtaa, omasta pihasta, idyllistä polkua pitkin, Oulujoen rantaan vaikka aamu-uinnille tai juoda aamukahvit omalla parvekkeella, lintujen visertäessä ympärillä ja kauniin joen virratessa silmiesi edessä? Haaveiletko kodista, joka olisi ihana sekoitus vanhanajan romantiikkaa ja nykyajan mukavuuksia? Kodista, joka olisi kivenheiton päästä kaikista palveluista, mutta jossa kuitenkin olisi täydellinen oma rauha, kauniin luonnon ympäröidessä sinut? Mh Vh Hintantie 27 A ENSIES. SU klo Mari Madekoski TONTTI/KESÄMÖKKI 2429 m² Idyllisissä jokivarsimaisemissa 60-luvulla rakennettu sympaattinen mökki (31,8/47,4 m²), jota ympäröi suuri tontti. Jokimaisema on huikean kaunis. Soutamaan ja uimaan pääset omasta pihasta. Keskustaan ei ole matkaa kuin kymmenisen minuuttia, mutta jokivarsi ja maaseutumainen rauha vievät sinut kauaksi kaupungin kiireestä ja hälinästä. Ainutlaatuinen paikka, johon ihastuu! Vh Sanginsaarentie 135 SOVI ENSIESITTELY! Niina Länsi-Patela OKT 159/283 m² 6h,k,s. Arvostatko kodikkuutta ja lämmintä tunnelmaa asumisessa sekä maalämmön tuomaa asumiskustannusten edullisuutta? Upea kaksikerroksinen puutalo suositulla Länsi-Patelan alueella etsii uusia asukkaitaan. Neljän makuuhuoneen johdosta tänne mahtuu isompikin perhe. Iso vehreä piha ihastuttaa. Lämmin autotalli ja varastorakennus tuovat lisää mukavuutta. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan! Vh Korttitie 14 ESITTELY SU klo Anne Rajakylä, Hellinniitty OKT 119 m² 4h,k,s. Oletko haaveillut uudesta ja modernista omakotitalosta, jossa paljon kiehtovia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kaikki huoneet ihastuttavat avarina ja valoisina. Tässä kodissa on tilaa sisällä ja ulkona. Hyvänkokoinen piha-alue autokatoksineen luo mahdollisuksia. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan tähän uuteen ja ainutlaatuiseen kotiin, jonka on Lemminkäinen laadulla rakentanut! Mh /Vh Nurmikkakuja 1 A ESITTELY SU klo Anne Uusi osoitteemme on Pakkahuoneenkatu 10. Tervetuloa toimistollemme keskustelemaan asuntoasioissa! Oulunsalo, Vihiluoto RT 97 m² 4h,k,s. Ihastuttava 2-tas. rivitalon päätyas. merellisissä maisemissa arvostetulla Vihiluodon alueella. Yläk. yhdistetty keittiö, ruokailutila ja olohuone viehättävät tyylikkyydellään. Kaksi kaunista makuuhuonetta sijaitsevat myös yläkerrassa. Olohuoneesta on käynti edustavalle parvekkeelle, joka on kuin toinen olohuone. Ikkunasta ja parvekkeelta on upea merinäkymä. Alakerran takka tuo lämpöä ja tunnelmaa. Vh Vihirannanraitti 2 B ESITTELY SU klo Anne ALKU UUTEEN KOTIIN. Pakkahuoneenkatu 10, Oulu Päivystyspuh etunimi.sukunimi@alkulkv.fi Kempele, Santamäki RT 85 m² 4h,k,s.Etsitkö upeaa ja laadukasta kotia läheltä palveluita? Nyt myynnissä suositulla Sarkkirannan alueella muuttovalmis, ihastuttava rivitalohuoneisto. Kodissa on erittäin hyvä ja toimiva pohjaratkaisu - ylellisyytenä korotettu katto oleskelutiloissa. Pihapiiri on lapsiystävällinen ja rauhallinen. Autokatospaikka sisältyy asunnon hintaan! Päiväkoti, koulut ja kauppa alle km päässä, Zeppeliniin 10 min matka. Vh Kivitaskuntie 1 B ESITTELY SU klo Päivi Höyhtyä KT 59,5 m² 2h,k. Haluaisitko asua remontoidussa kerrostalokodissa, hyvässä taloyhtiössä ja palveluiden läheisyydessä? Tällainen toimiva kaksio sijaitsee Höyhtyällä, komeassa kerrostalossa, vehreässä pihapiirissä. Koti on vaalea ja valoisa. Keittiön pinnat ovat puhtaat ja raikkaat ja kylpyhuone on laadukkaasti laatoitettu. Kauniit tapetit tuovat ripauksen romantiikkaa. Tervetuloa kauniiseen kaksioon, joka on kauttaaltaan rem Mh /Vh Allitie 2 B ESITTELY SU klo Anne Anne Keinänen Etu-Lyötty/Etelätulli KT 54,5 m² 2h,kt,s Unelmoitko asumisesta keskustan läheisyydessä - kuitenkin rauhallisessa ympäristössä? Nyt myynnissä marraskuussa valmistuvasta korkeatasoisesta taloyhtiöstä ensimmäisen kerroksen huoneisto uudella asuinalueella läheltä palveluita. Huoneistossa on laadukas varustelu ja iso lasitettu parveke. Mh /Vh Ilmarinkatu 10 B SOVI YKSITYISESITTELY! Päivi Päivi Elsilä Tuira KT 50,2 m² 3h,k. Arvostatko perinteitä, tunnelmaa ja huoletonta asumista ilman remonttihuolia? Ainutlaatuinen ja virkistävä kerrostalokoti ihastuttaa persoonallisuudellaan ja kauniilla maisemilla. Tässä kodissa on remontoitu kylpyhuone ja keittiö Kodikkuutta ja tyylikkyyttä löytyy tästä kodista. Täällä aistii myös historian havinaa. Tämä vintage koti on uniikki ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tervetuloa tutustumaan. Vh Koskitie 21 A ESITTELY SU klo Anne Janne Hietanen Marika Kova Mari Kuukasjärvi Toivoniemi KT 47 m² 2h,kk. Kaunis kaupunkikoti, jonka maisemat hissitalon 7. kerroksessa häikäisevät. Kulmahuoneistossa on upeat näkymät ja omaa rauhaa. Pinnoiltaan hyväkuntoinen koti on juuri saanut uudet pesutilat vastavalmistuneen viemärisaneerauksen yhteydessä. Väljät tilat ja hyvät säilytysmahdollisuudet ovat monen mieleen. Myös hyvä sijoituskohde! Tule esittelyyn ja ihastu! Mh ja Vh Toivoniementie 6 ESITTELY SU klo Marika Niina Kuusisaari Kolari, Ylläs/Ylläsjärvi mökki 52,5 m² Oh,k,mh,s+parvi. Oletko haaveillut ihanasta lomakodista luonnon keskellä? Sinulla on nyt siihen mahdollisuus, koska meillä on myytävänä Kolarin Ylläsjärven kylässä ihastuttava paritalohuoneisto Lapin luontoa ja rauhaa rakastavalle. Lomahuoneistossa on kaikki tarvittavat mukavuudet ja se myydään kalustettuna ja on heti vapaa.. Vh Jäkäläkuja 10 A SOVI ESITTELY Anne K Anne Tegelberg

9 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA Isopurje kutsuu ESITTELY Su klo Mallastie 12 Tervetuloa tutustumaan Isopurjeen sisustettuihin koteihin ja komeisiin maisemiin. Tarjolla myös pientä purtavaa ja arvonta! Keskusta lähellä, meri vieressä Merijalinrannan henki ilmenee myös laadukkaissa materiaaleissa ja hyvässä varustelussa esim. lasitetussa parvekkeessa, jossa lämpösäteilijä takaa parvekenautinnot aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn saakka. Rantaa seurailevaa ulkoilutietä pitkin on lyhyt matka kaupungin keskustaan. TOPPILANSALMI Asunto Oy Oulun Isopurje Kerrostalo Mallastie 12 Asukkaiden ilona ovat hienot ulkoilumahdollisuudet, lähipalvelut ja sujuvat kulkuyhteydet keskustaan. Muuttovalmis. Esim. mh. alk. vh. alk. 1 h+kk+alk+s 44,5 m h+kk+s 51,0 m h+k+s 68,5 m h+k+s 72,0 m ESITTELY Su klo Mallastie 12 TOPPILANSALMI Asunto Oy Oulun Genoa Kerrostalo Mallastie 14 Tutustu vaihtoehtoihin ja valitse omasi! Tee ostopäätös nyt, niin voit vaikuttaa uuden kotisi materiaaleihin. Ennakkomarkkinoinnissa. Esim. mh. alk. vh. alk. 1 h+k+alk+s 35,0 m² h+kk+s 43,5 m² h+k+s 50,5 m² h+k+s 67,0 m² h+k+s 81,5 m² LÄNSI-TUIRA Asunto Oy Oulun Merijalinraitti Kerrostalo Koskitie 16 Tule esittelyyn ja osta uusi unelmakoti suositusta Merijalinrannan tyylikkäästä korttelista! Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 3/2014. Esim. mh. alk. vh. alk. 1 h+k+alk+s 42,0 m² h+k+s 48,0 m² h+k+s 69,0 m² h+k+s 111,5 m² h+k+s 58,0 m² h+k+s 158,5 m² YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie Oulu, palvelemme ma pe klo 8 16 Anne Haapala: , Raija Koistinen: Mira Kontio: , yitkoti.fi LÄNSI-TUIRA Asunto Oy Oulun Merijalinväylä Kerrostalo Koskitie 14 Tervetuloa tutustumaan tyylikkääseen mallihuoneistoon! Rantaa seurailevaa ulkoilutietä pitkin pääset pienten siltojen kautta rotuaarille. Valikoimassa on vielä muutamia sopivankokoisia YIT Koteja erilaisiin elämäntilanteisiin. Muuttovalmis. Esim. mh. alk. vh. alk. 2 h+k+s 58,0 m h+k+s 62,0 m h+k+s 69,0 m h+k+s 94,0 m ESITTELY Su Koskitie 14 A vuoden kokemuksella Lisää koteja SKV -avain SAARELA, OKT 5 mh, oh, k, khh, kph x 2, s, wc x 3, vh x 2, var/at, liiteri, kasvih. Upea -04 tehty energiaystävällinen 2. krs. iso 239 m² talo. 2 auton tilava, lämmin talli/var, vesikiert. lattialäm. maalämmöllä. 2 iv-konetta lämmöntalteenotolla. Oma n m² tontti. Mh Kurkiojantie 13. Es. sunnuntaina /Lehtosaari. SKV -avain VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, ruokailu, vh, ullakkotilaa, et, kph, s, 2 x wc. Kattavasti perusparannettu ja huolella asuttu 2 krs. talo hyvin hoidetulla puutarhakulmatontilla. Rak. Oik. 300 m². Varaava takka -10. Iso lämmin 2 auton talli/var. Tontti 1215 m². Mh Ahmatie 17. Es. sunnuntaina /Lehtosaari. SKV -avain VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, et, khh, kph/wc, s, wc, vh, at/var. Upeaksi remontoitu tilava okt. Lähes kaikki sisäpinnat uusittu, myös kosteat tilat (2 x wc), s, k, ym. At/harrastetila. Upea terassi ja pihagrilli kuuluu kauppaan. Puutarhatontti 710 m². Rauhallinen asuinalue. Mh Haravatie 34. Es. sunnuntaina /Lehtosaari. SKV -avain ITÄ-PATELA, OKT 4 h, k, khh, kph, s, pukuh, 2 x wc, kuisti. Alkuperäiseltä omistajalta huolella pidetty, hyväkuntoinen -86 tehty talo Avara keittiö/takkahuone yhdistelmä. Lämmin autotalli/varasto. 2 x erillinen wc. Takapihalla upea terassi/alue. Tontti 558 m². Mh SKV -avain RAJAKYLÄ, OKT 4 h, k, tkh, kph, s. Rajakylän pientaloalueella kytketty omakotitalo. Kuntotarkastus tehty. Rauhallinen asuinpaikka. Tilava, suojaisa takapiha. Hyvin säilytystilaa, lämmin at ja varasto. Tontti 678 m². Mh Horsmatie 1. Es. sunnuntaina /Keränen. PÄIVYSTÄJÄ Löytyikö kiinnostava kohde? Soita ja sovitaan esittelyaika tai pyydä minut ilmaiselle asunnon arviointikäynnille. JARMO LEHTOSAARI , AINO ANTTILA , SKV -avain KAUKOVAINIO, OKT 4 mh, oh, tkh, k, khh, kph, s. Loistopaikalla lähellä keskustaa kytketty okt. Tien päässä. Suojaisat pihat. Avara pohjaratkaisu ja paljon asuintilaa. Leivinuuni ja 2 takkaa. Vieressä hyvät ulkoilualueet. Kuntotarkastus tehty. Autolle talli. Tontti 675 m². Mh SKV -avain MUHOS, OKT 3 mh, oh, tupak, kph, s, wc, iso parvi/neuvottelutila, p. Upea 2 kerroksinen Tiimatalojen -07 tekemä "linna" Muhoksen kuppeessa. Teollisuusalueella, mahdollistaa monen yritystoiminnan harjoittamisen, jopa omatoimisen asumisen, vapaa-ajan käytön, ym. Rak.oik. runsaasti jäljellä, tontti 3140 m². Mh SKV -avain NOKELA, PT, 4 h, k, s, ullakkotila, kellarin 2 mh, aula 99 m² Loistopaikalla peruskunt. 50-luvun paritaloas. Kuntotarkastus tehty. Remontoi tästä perheellesi uusi koti keskustan läheltä. Tilat 3:ssa tasossa. Siisti, remontoitu kellari. Tontti 532 m². Mh Vesaisentie 11 A. Es. sunnuntaina /Keränen. SKV -avain HINTTA, RT, 4 h, k, s 104 m² Hintan arvostetulla asuinalueella tyylikäs v valmistunut 2. krs:n päätyhuoneisto. Valoisa ja avara olohuone. Vaalea, tehokas ja toimiva keittiö. 3 hyvänkokoista mh ja vh. Autokatospaikka. Todella iso, upea las. parveke. Mh Erkintie 1 A. Es. sunnuntaina /Anttila SKV -avain HEIKKI YLISIRNIÖ Kiinteistönvälittäjä, KiAt, Julk. kaupanvahvistaja , Koti on sydämenasia INTIÖ, KT Laajamittaisen perusparannuksen tehdyissä taloissa kaksioita, kolmioita, yksilöllisiä kattohuoneistoja. Kenttätie h, k 60,5 m² ullakkoh. vh h, k 63,5m² vh Kenttätie h, k 52 m² vh h, k 52 m² vh h, k 62,5m² vh h, k 63,5m² vh PAALIKATU 2 Nyt on mahdollisuus päästä todella edullisesti omaan kotiin, tästä ei hinta/laatusuhde enää parane, nämä ovat nopeille. Edulliset asumiskustannukset (oma tontti ja kaukolämpö). Talossa parkkihalli autoille (sis. hintaan). Lisäksi merihenkinen puistoalue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monipuoliseen ympärivuotiseen ulkoiluun. Esim. 4 h, k, s 88 m² Mh ,26 Vh h, k, s 78 m² Mh ,76 Vh h, k, s 54 m² Mh Vh Sovi esittely / kysy lisää muista samassa talossa myytävissä olevista asunnoista. RAJAKYLÄ, KT Rajakylän palveluiden välittömässä läheisyydessä tilavia kaksioita ja kolmioita. Erinomaisia kohteita ensiasunnoksi ja sijoituskäyttöön. 2 h, k 61,5 m² Mh Vh h, k 78,5 m² Mh ,56 Vh TIMO KERÄNEN Myyntipäällikkö,, Julk. kaupanvahvistaja , JARMO LEHTOSAARI Myyntijohtaja, , Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 %, alv. 23 % = 4,92 % ja vähimmäispalkkio 2 000, alv. 23 % = Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puh+0,595 / min ja matkapuhelimesta 0,028 /puh+0,1704 /min (alv 23 %). SKV Kiinteistönvälitys Oy, Valimotie 17-19, Helsinki, Y-tunnus SKV -avain HAUKIPUDAS, RT, 3 h, k, s 75 m² Aivan keskustan tuntumassa oikein siisti rt-kolmio yhtiön omalla tontilla. Tilava, valoisa pohjaratkaisu. Todella iso terassi aurinkoiseen suuntaan. Vain yksi seinänaapuri. Autolle katospaikka. Mh Revontie 37 L. Es. sunnuntaina /Keränen. SKV -avain HAUKIPUDAS, KESKUSTA, RT, 3 h, k, khh, s, vh, var 70 m² Kiiminkijoen ranta-alueella hyvällä maulla rem. rivitalon päätykolmio, rv Kosteat tilat uusittu -04, k rem. -08, lattiat uusittu -11, ym. Taloyhtiöllä oma tontti, ranta-alue vuokrattu jakokunnalta. Mh Vh Kirkkotie 14. Es. sunnuntaina /Lehtosaari. SKV -avain OULUNSALO, KESKUSTA, RT, 3 h, k, s, vh, las.ter, var, akp 69,3 m² Hyvin pidetty, siisti v valm. rt päätykolmio. Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, edulliset asumiskulut, lämmitys sis. vastikkeeseen. Yhtiöllä oma tontti. Autokatospaikka. Mh Vihiluodontie 14 A. Es. sunnuntaina /Lehtosaari. SKV -avain PYYKÖSJÄRVI, RT, 2 h, k, s 67 m² Halutulla Pyykösjärven alueella rivitalon päätykaksio. Todella tilava, valoisa asunto. Keittiön remontointi juuri valmistunut. Erikoisen rauhallinen alue. Olohuoneessa tunnelmallinen avotakka. Autolle katospaikka. Mh ENSI- ES. RANTA-KOSKELA, PT, 3 h, k, s 91 m² HINTTA, LT, 2 h, k, s 48 m² Ranta-Koskelan suositulla asuinalueella Loistopaikalla luhtitalon alakerran kaksio, 3 h, k 78,5 m² laadukas paritalokoti. Upea näkymä Pyykösjärvelle. Avara oh, joka yhdistyy moderdella erikoisen siistikuntoinen. Yhtiöllä jossa aurinkoinen oma piha. Asunto to- Mh ,56 Vh , rem. niin keittiöön. Tilavat makuuhuoneet. Varaava takka. Iso lämmin varasto. Huoneis Hintanmutka 17. Ensies. sun- Ruiskukkatie 3. oma tontti. Autolle katospaikka. Vh tolle kuuluu akp. Mh Huvilatie nuntaina /Keränen Sovi henkilökohtainen esittely! 10 G. Es. sunnuntaina /Anttila Isokatu 23, Oulun Gallerian 3 krs, Oulu, p Toimistomme avoinna ma-pe SKV -avain ASUNTO OY HAUKIPUTAAN KÄRNÄNTÄHTI C Ennakkomarkkinoinnissa uusia yksitasoisia rivitalohuoneistoja loistopaikalle Haukiputaan palvelujen läheisyyteen Santaholmaan. Käytännöllinen ja toimiva pohjaratkaisu. Laadukkaat materiaalit. Huoneistot ovat tasokkaasti varusteltuja, mm. lämmitysmuotona maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä, 3-4h huoneistossa varaava takka, huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto LTO. Autokatospaikka. Huoneiston edessä varasto. Edulliset asumiskustannukset. Taloyhtiöllä oma tontti. Rakennuskohde muodostuu kolmesta rivitalosta A, B, C kukin omana yhtiönään. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan C-talo. Huoneistovaihtoehdot ja hinnat: C 11 2 h, k, s 38,5 m² Mh Vh C 12 2 h, k, s 54,5 m² Mh Vh varaus C 13 3 h, k, s 75,5 m² Mh Vh C 14 3 h, k, s 75,5 m² Mh Vh C 15 4 h, k, s 94,0 m² Mh Vh Autokatospaikat myydään erillisinä osakkeina Mh Kärnäntie 6, Haukipudas. Es. sunnuntaina tontilla Kärnäntie /Anttila ja / Lehtosaari. Lisää Kenttätien huoneistoja UUSI RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINNISSA ENNAKKOMARKKINOINTI ** ) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Lankapuhelimesta 8,28 stn/puhelu + 5,95 snt/min. (sis. alv 23 %). Muuta vaikka heti Sokurin Kranssiin Tule katsomaan valmista Sokurin Kranssin taloa ja uusia kotimaisemia Toppilansalmeen! Ihastu ja valitse omasi. Muuttovalmis Oulu, Toppilansalmi SOKURIN KRANSSI Mallastie 24, Oulu Tyylikkäissä kerrostalokodeissa on toimivat pohjaratkaisut, aito parkettilattia, lasitetut parvekkeet ja hyvä varustelu. Esimerkiksi keraaminen keittotaso, monitoimiuuni, astianpesukone ja tyylikkäästi laatoitetut pesutilat. Asunnoissa energia ikkunat, joissa sälekaihtimet valmiiksi asennettuina. Asunnoissa upeat Satamaraitti- ja Kotimatka-tyylit. Huomaa myös ylimmän kerroksen saunaosasto, josta voi ihailla auringonlaskua sekä ihana talopihan huvimaja. Toppilansalmesta on muodostumassa arvostettu, merellisen raikas asuinalue. Toppilansaaren ja -salmen yhdistävä silta on työn alla. Sen valmistumisen myötä ulkoilureittitarjonta laajenee entisestään. Vehreällä jokisuistoalueella on valmiit pyöräreitit lävitse kauneimman Oulun. Hyvät bussiyhteydet aivan vieressä. Talossa on autohalli ja pihalla vieraspaikkoja. Tule katsomaan! Asunnon 30 ruokailutilan ikkunanäkymä. Samasta rauhallisesta näkymästä voit nauttia myös yhteisen saunaosaston lasitetulta parvekkeelta. Yhteistyössä: Kiinteistömaailma N&M Oy Pakkahuoneenkatu 5, Oulu puh HINTAESIMERKKEJÄ, VAIHTOEHTOJA MYÖS ERI KERROKSISSA: 34,0 m² A23, 5. KRS 1H+KK+ALK MH VH ,5 m² A22, 5. KRS 2H+KK+SAUNA MH VH ,0 m² A30, 7. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,5 m² A10, 3. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A28, 6. KRS 4H+K+SAUNA MH VH ,5 m² A33, 8. KRS 4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A1, 1. KRS 4-5H+K+SAUNA MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH VARASTO VH HUONEISTOISSA A1 PIENI OMA PIHA-ALUE. ncc.fi/kranssi SU KLO Kiinteistömaailma puh /Pertti Snellman KLO Huoneistokeskus puh /Outi Orajärvi Sokurin Kranssissa, Mallastie 24 A 6, 2. krs. Opastus Koskelantieltä. Hallituskatu 12, Oulu puh Oulu, Toppilansalmi SOKURIN RINKELI Mallastie 22, Oulu Uusi kerrostalo jatkaa NCC Tähtikoti -korttelin ihanan raikasta linjaa. Valoisat ja avarat kodit kutsuvat mukavaan arkeen viihtyisälle alueelle. Rinkelin kodeissa on nyt mistä valita! Kun olet alkuvaiheessa mukana, voit valita mieleiset materiaalit sisustusalan ammattilaisen valmiiksi miettimistä kokonaisuuksista. Kysy Rinkelin materiaalivalinnoista ja hyvästä varustuksesta Kranssin esittelyssä tai soita! Kysy lisää myös erikseen myytävistä varastotiloista. Valmistuu arviolta joulukuussa Ennakkomarkkinoinnissa! HUONEISTO- JA HINTAESIMERKKEJÄ, VAIHTOEHTOJA MYÖS ERI KERROKSISSA: 37,0 m² A8, 1. KRS 1H+TPK+SAUNA MH VH ,0 m² A9, 2. KRS 2H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A2, 1. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A16, 2. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A7, 1. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A38, 5. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH ERILLINEN VARASTO 5 17 m 2 VH ncc.fi/rinkeli NCC Rakennus Oy ASUNTOMYYNTI Puh ** Vanhantullinkatu 4, Oulu ncc.fi/asunnot

10 50 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 As. Oy Oulun Satamaranta 1 Satamaranta 1:n rakennustyöt aloitetaan lokakuussa Toimi he ja varaa uusi ko si! Työmaaesi ely sunnuntaina klo (Suutarinen) Vihreä, merellinen ja viihtyisä. Alueesta on tulossa yksi Oulun parhaista. Sinne teemme sinulle kodin. Hyvät liikenneyhteydet pitkin jokisuistoa keskustaan helpo avat elämää. Tule asumaan meren äärelle keskelle kaupunkia. Toppilansalmen alueelle nousee uusi VIII-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyh ö Asunto Oy Oulun Satamaranta 1. Pohjaratkaisuja ja huoneistotyyppejä tulee moneen tarpeeseen. Asunto Oy Satamaranta 1 rakennetaan osoi eeseen Satama e 25, Oulu. Esim. m 2 mh. alkaen vh. alkaen 1h + kt 36, h + kt 48, h + kt + s 60, h + kt + s 70, h + kt + s 79, Ennakkomarkkinoinnissa koneellinen ilmanvaihto la alämmitys maisemahissi lasitetut parvekkeet huipulla upeat terassihuoneistot Ennakoi ja hyödy mahdollisesta verouudistuksesta! Hallitus ehdo aa varainsiirtoverolakia muute avaksi alkaen siten, e ä varainsiirtovero korote aisiin 1,6 prosen sta 2 prosen in. Myös varainsiirtoveron veropohjaa laajenne aisiin siten, e ä varainsiirtovero maksetaan asunnon myyn hinnan sekä lainaosuuden yhteenlasketusta määrästä eli vela omasta hinnasta. Muutos koskisi vasta jälkeen tehtyjä asuntokauppoja. Asuntomyyn : Petri Törmänen, p , petri.tormanen@srv.fi Pekka Suutarinen, p , pekka.suutarinen@kiinteistomaailma.fi Rii a Loukola, p , rii a.loukola@op.fi Markku Ke unen, p , markku.ke unen@op.fi Aninkaisten Kiinteistövälitys Se tuttu ja turvallinen. OMAKOTITALOT LUMIJOKI Luonostakylä 84/94,5 m² Tupak.,2mh,wc,vh,ph/sa,wc Kiva pikku-talo metsäisellä hiekkakankaalla, isolla tontilla. Perusma- KIIMINKI 179m²/240m² Oh+k+3mh+takkah.+sa+khh+vh. Kvartsinvalkoinen, teriaalein ja -varustein, siistikuntoisena. Tuvassa 1991 valm. rustikkatalo omalla 0,5 ha:n tontilla. Siistikuntoinen, hyvin pidetty talo. Tilavat huoneet, avara säksi erillinen varasto/autotallirakennus 50m² ja varaava Lauri-takka. Talo on valmistunut Li- oh, hyvä keittiö, takkahuone, runsas varustelu: Takka, grillimaja. Omaa tonttia 1.984m², osa nurmella, leivinuni, kon.iv lto, poreallas. Pihalla maakellari, tenniskenttä, kahdenauton katos, lämmin piharakennus, toinen mokoma jäljellä. H osa metsämaata. Rakennusoikeuttakin on vielä varastovaja, upea grillimaja. Hoidettu piha runsaine istutuksine Kelkkakuja ja tenniskenttä. H Takalontie PARITALOT IINATTI 160/185 m² 6h+k+s. Mukavalla paikalla, kaurapellon laidalla, v LIMINKA Kaarteenaho 91,5 m² rak. siistikuntoinen Jetta-Talo. 5mh, valoisa ja avara oleskelutila, takkah. Kookas näköalaterassi. Leivinuuni/tak- Reilun kokoiset mh:t. Miellyttävä lattialämmitys. Koneel- 4h,k,khh,s,2vh. Asu ja viihdy mukavasti v. -07 valm. paritalossa. Avarat oleskelutilat, ruokailutila ja tyylikäs keittiö. ka yhdistelmä. Autokatos, varasto ja leikkimökki. Toimiva perheasunto Iinatin ulkoilumaastojen läheisyydessä. raus. Kookas oma piha ja terassi länteen. Autokatos/valinen iv ja muut mukavuudet valmiina. Oh:ssa takkava- H Oritputaantie 2 rasto. Päiväkoti lähellä. Hinta/laatusuhde kohdallaan. Es. su Leena H Piiparinaho 18 B PATTIJOKI 160m²/200m² Es. su Kari K h+k+s+2vh+var+at. Kaukolämpöinen, viihtyisä oktalo Pattijoen keskustassa. Remontoitu, sellaisenaan 4h,k,sa/pe,takkah.,khh,var. Tyylikäs paritaloasunto. Va- KASTELLI 129,5 m² muuttovalmis talo perheelle. 3 mh, avara oh ja hyvä loisa ja viihtyisä olohuone, josta käynti katetulle terassille. Käytännöllinen keittiö, jossa Ala Carte kalus- keittiö. Kahden auton talli! Oma tontti, vehreä pihaalue istutuksineen. palvelut, päiväkodit, koulut ja ym. teet.yläkerran makuuhuoneiden yhteydessä on kaksi lähellä. H Löytötie 4. parveketta. Kahdessa kerroksessa olevia avaria asuintiloja Es. su Leena täydentävät kellarikerroksen ajanmukainen sau- naosasto takkahuoneineen sekä kodinhoito- ja työhuone. Tilankäyttö on kekseliään tehokasta. Erillisiä RANTAKOSKELA 148 m² 5h, k, sa. Huippupaikalla Pyykösjärven rannalla 6 taloa wc:tä on kolme. As Oy:n rakennukset ovat omalla tontilla ja kytketty kaukolämpöön. Varastorakennus ja au- käsittävässä asuntoyhtiössä ilmeikäs erillistalo Hyvin suunniteltu ja varusteltu koti. Erillinen lämpöeristetty autotalli ja varasto sisältyvät talon hintaan. Hyvät tokatos ovat erillisinä, keskuspiha ja oma piha-alue ovat mukavan suojaisia. H Seuratie 1 A yhteydet kaupunkiin, yliopistolle ja Teknologiakylään. Kaijonkeskuksen ja Tuiran palvelut sekä Välivainion Es. su Kari K marketit matkan varrella. Murtohälytysjärjestel- mä. H Huvilatie 14 F RIVITALOT SAARELA 136,5/161 m² RAJAKYLÄ 83,0 m² 4-5h+k+s. Saarelan joellisella pientaloalueella sijaitseva, 1997 valm. siistikuntoinen omakotitalo. Valoisa sa v.1977 valmistuneessa talossa Rajakylän parhaalla 3h,k,s,2vh, parv. Rivitalon päätyhuoneisto 2-tasos- oh ja k, tilavat makuuhuoneet, ruokailuhuone, erill. paikalla Talvikkipuiston vieressä. Pihan puolella kookas terassi etelään. Kaukolämpö, edullinen asua, vas- wc, khh, saunaosasto. Pesuhuoneessa poreamme, saunassa puulämmitteinen kiuas. Vuolukivi Nunnauuni oh:ssa. Parvihuone 24,5m². Talossa käyttöullaktike vain 164,30 eur/kk. Talossa tehty pitkävaikutteisia remontteja. Palvelut, koulut ja ulkoilumaastot lähellä. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja Linnanmaalle. Vh. ko, 2 varastoa ja autokatos. Vehreä piha istutuksineen Mataratie 16 A H Veslakuja 6 Es. su Kari J Es. su Kari K KEMPELE, JÄÄLI 77,5 m² 3h+k+s+khh. Siistikuntoinen 1-tasoinen rivitalon päätyhuoneisto halutulla Jäälin alueella. Jäälin kattavat palve- HAAPAMAA 129,4/170,0m² 5 h+k+s+var/työh.+at. Keltainen 1988 rakennettu tiilitalo puistoon raj. omalla tontilla. Avara oh, valkea keit- ja ruokailutila muodostavat avaran kokonaisuuden. Kaksi lut n. 200 m:n päässä. Hyvät liikenneyhteydet. Olohuone tiö, -06 kalusteet, runsaasti kaappitilaa. Pintoja uusittu. tilavaa makuuhuonetta, joissa hyvin säilytystilaa. Kodin- Varaava takka. Kaukolämpö. Vehreä piha-alue, hoitohuoneen kautta kulku saunaosastolle. Iso piha, jos- pihaterassi ilta-auringon puolelle. Monipuoliset palvelut sa avara terassi. Sisäänkäynnin yhteydessä ulkovarasto ja ja liikuntamahd. lähellä. Vh pyöräkatos. Taloyhtiössä kaukolämpö ja oma tontti. Autosa Vanamokuja 6 talli. H Jäälintie 10 V Es. su Leena Es. su Jarmo RAAHE Lehmiranta 116/176 m² TALVIKANGAS 75 m² 3mh+oh+k+s. Rauhallisella alueella, silti lähellä Raahen 3h+k+sa. Kivan mallinen kolmio -04 valm. talossa. Tilamön keskustan palveluja sij. kiva ok-talo. Kaukolämvat huoneet, viihtyisä saunaos. Tyylikäs keittiö. Valoisa ansiosta asuminen on edullista. Monikäyttöinen olohuone, josta kulku lasitetulle terassiparvekkeelle. korjaamohalli pihassa sopii harraste- tai työtiloiksi. Vilpunpuistoon rajoittuva oma tontti. -Toteuta omia miel- Luhtitalon 2. krs, ei pihatöiltä. Kaukolämpö, asuminen miellyttävää ja edullista. Oma autopaikka. Koulu ja päiväkoti 500m, Ruskon CM 1,5 km. Hyvät yhteydet tymyksiäsi ja remontoi tästä toivekoti perheellesi. H. kaupunkiin Kuurakuja 1 B Maakarinkatu Es. su Kari J KARJASILTA 96/144 m² 4h,k,wc,kellarik.sauna,askh,var.Karjasillan idyllisellä pientaloalueella, keskustan tuntumassa, vie- 3h+k+s. Uusi valoisa rivitalokolmio rauhallisella ja TALVIKANGAS 67,5 m² hättävä 1 ½ -krs:nen rintamamiestalo. As.pa. luonnonkauniilla alueella. Asunto esteetön ja sopii hyvin kaikenikäisille. Kaikki uutta. Tontti rajoittuu 96m². Ak: Oh+k+mh+et+wc; yk: 2mh. Kellarik:ssa sauna, askartelu- ja varastotilaa sekä pannuhuone. kahdelta sivulta puistoalueeseen. Mh , vh Ulkomaalaus ja peltikatto uusittu, asennettu sisäpiippu. Vehreä puutarhatontti. H Kau Pohjantähdentie 22 Es. su Jarmo kovainionkatu 81 Es. su Jarmo T HUONESUO 111/130 m² ETULYÖTTY 94 m² Valkoinen, 1990 rak Ruustikka-tiilitalo kivalla paikalla. Remontoitu laadukkaaksi. Valoi- 3h+k+sa/pe+erill. wc+vh+2 las.parveketta. Keskustan tuntumassa, v. -04 valm. talon ylimmässä, 5. kerroksessa hulppean kokoinen kolmio. Tämä neljän huoneen sat, avarat asuintilat ja valkea keittiö. Tammiparkettia ja lakattuja paneelikattoja. Varaava huoneeseen yhdistämällä tehty kolmio on varsin avara. asunnosta jo rakennusvaiheessa makuuhuone olo- Nunna-uuni. Oma tontti ja suojaisa piha. Autokatos. Keittiö aukeaa ruokailutilan kautta valoisaan olohuoneeseen. Eteisaula, kaksi tilavaa makuuhuonetta, viih- Muuttovalmis perheasunto. H Hotintie 13 Es. su Kari J tyisä saunaosasto, pesuhuoneessa vaaleat kiintokalusteet, asunnossa on myös erillinen wc. Huoneistossa on ETELÄ-II 103/157 m² 4h+k+s 1980 valm. talo keskustan lähellä, omalla tontilla. Avara oh, takka. Erill. keittiö, ruokailutila. Autotalmät kaupunkiin. Autohallipaikka talon kellarissa oma- kaksi lasitettua parveketta, joista aukeaa upeat näkyli, varasto- ja askarteluh. Nätti piha, marjapensaita. Heti vapaa ja muuttovalmis koti edullisesti. Es. su Leena na osakkeena h H Lyötynkatu 11. H Tenkulantie PUOLIVÄLINKANGAS 80,0 m² HAAPAVESI Karhukangas 68/90 m² 3h+k+kph+ parv. Lasitettu eteläparveke. Täysin remontoitu 3. krs:n valoisa kolmio. Avara oh, uudistettu keittiö. 2mh+tupak.+wc+pe/sa+var. Haapaveden Karhukankaalla okt. joko loma-asunnoksi että ympärivuotiseen asumiseen. Monipuoliset palvelut ja koulut sekä mainiot ulkoilu- ja Etäisyys Oulusta 90 km. Asunto hyväkuntoinen. Pihapiirissä lenkkeilymaastot, Pyykösjärvi uimarantoineen lähellä. kaksi saunaa, sekä aitta, maakellari, puuvaja ja autotalli. Karhukankaalla. Hyvät marjastus-, kalastus- ja metsästysmaassentie 1 B 27 B Katso uudet kuvat Hyvät yhteydet yliopistolle. Vh Menninkäitot. H Kuusikuja Es. su Kari J Päivystys joka päivä Oulu Kirkkokatu 9, Oulu Juhani Heikkilä rakennusinsinööri,, Kari Kangas kiinteistönvälittäjä,, ETELÄTULLI 79 m² 4h,k,sa/. Asunto Oy Oulun Tullitornissa asut uudella asuinalueella aivan keskustan tuntumassa, palvelujen läheisyydessä. Nykyajan mukavuuksilla varustetussa, uudenveroisessa, vuonna 2010 valmistuneessa, laadukkaassa asunnossa on valoisuutta, ikkunat kahdelle suunnalle. Oma sauna ja lasitettu parveke. Ensimmäisen kerroksen asunto. Autohallipaikka erikseen euroa. H Rautionkatu 26 A Es. su Leena LAANILA 63 m² 2h+k+kph+vh+ parv. Tyylikäs remontoitu kaksio, jossa tilavat huoneet ja erillinen keittiö ruokailunurkkauksineen. Ajanmukainen laatoitettu kylpyhuone, tilaa pesukoneellekin. Parveke etelään. Yhtiössä tehty pitkävaikutteisia remontteja huoleton omistaa ja mukava asua. Mainiot ulkoilu- ja lenkkeilymaastot uimarantoineen lähellä. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja OYS:aan. Hyvä hinta/laatusuhde. Vh Hoikantie 26 Es. su Kari J KESKUSTA 62 m² 2h+k+wc/pe. Klubitalon 5. kerroksessa valoisa kaksio. Ikkunat Otto Karhin puistoon. Ranskalainen parveke. Olohuoneesta ovi suoraan taloyhtiön parvekkeelle. Kaikki keskustan palvelut välittömässä läheisyydessä. Vakavarainen yhtiö. Vuokrattu, vuokra 550 /kk +vesimaksu 17 /hlö/kk. H Uusikatu KEMPELE Keskusta 60 m² 2h,k. Elegantti, hyvällä tyylitajulla moderniksi remontoitu kaksio LVI-saneeratussa krs-talossa. Asuntoon tehty -09 kattava remontti, mm. keittiö uusittu, oma sauna rakennettu - asuintilat on päivitetty pinnoiltaan ja saunaosasto uudistettu vielä -12 elokuussa valm. LVI-remontin yhtydessä. Mm. ikkunat ja julkisuvujen maalauksia on uusittu jo aikasemmin. Kaikki arkipäivän palvelut käden ulottuvilla. - Uusi koti remontoidussa talossa, laatutietoiselle ostajalle. Mh , vh 112,000 Mh , vh Kirkkotie 13 B Es. su Kari K. TUIRA 60 m² 3h+k. Viihtyisä, läpitalon huoneisto 1. krs:ssa. Lasitetulta parvekkeelta näkymät alakanavalle. Huoneisto kauttaaltaan remontoitu ja mm. keittiökalusteet uusittu. Hyvät liikenneyhteydet. Taloyhtiössä putkiremontti tehty. H Koskitie 28. Es. su Jarmo TUIRA 55 m² 2h+k. Muuttokuntoinen, kivan mallinen kaksio. Olohuoneen ikkunasta on jokinäkymä etelään. Asunnon pinnat on läpikäyty muutamia vuosia sitten. Taloyhtiössä on tehty LVIS-remontti Talo sijaitsee upealla paikalla Koskitien varressa, josta on kätevä ja nopea yhteys keskustaan. Mh , vh Myllytie HEINÄPÄÄ 52 m² 2h+k luvun kivitalon ylimmän kerroksen huoneisto hissitalossa. Asunto kauttaaltaan remontoitu v Ikkunat etelään. ranskalainen parveke. As- Oy on teettänyt laajoja peruskorjauksia viime vuosina: mm. hissit rakennettu -02, putkiremontti 09, hankittu ovipuhelimet, uusittu lukitukset, syväjäteastiat, pihaa remontoitu ja lämpöverkosto säädetty. Kaikki lähellä ja keskustaan kävelymatka. Mh ,42, vh ,00. Rommakkokatu 5 C. Es. su Jarmo HEINÄPÄÄ 43 m² 2h+k+ s. Rautionkatu 1:ssä asut uudella asuinalueella aivan keskustan tuntumassa, palvelujen läheisyydessä. Keittiö olohuoneeseen yhdistettynä muodostaa yhtenäisen avaran kokonaisuuden. Lasitettu parveke lisää asunnon mukavuutta läpi vuoden aikaisesta keväästä kylmeneviin syysiltoihin. Nykyajan mukavuuksiin kuuluu huoneistokohtainen koneellinen iv varustettuna lämmön talteenotolla. Mh , vh Rautionkatu 1 B KESKUSTA 40 m³ 2h+kk, wc/pe, vh. Klubitalon 6. krs valoisa kaksio. Ikkunat aamuaurinkoon päin. Keittokomerosta ovi taloyhtiön parvekkeelle. Keskustan palvelut lähellä. Vakavarainen yhtiö. Vuokrattu, vuokra 469 /kk+vesimaksu 30 / kk. H Uusikatu Jarmo Hakkarainen Kari Jyrkäs Leena Järvenpää kaupanvahvistaja Kohteemme löytyvät myös etuovi. com ja jokakoti.fi sivustoilta LOMA-ASUNNOT ROKUA 34/45 m² Takkatupa,kk,pukuh.,s, terassi. Erähenkinen hirsirakennus, 2000-l. parannettu: mm. saunaosasto ja pukuhuone on kunnostettu ja tuvan lattia ja ulko-ovet on uusittu. Luonto lähellä ja järvikin on aivan rannassa. Upeat Rokuan maastot ympärillä tarjoavat mahdollisuudet luonnossa vaelteluun, marjastukseen, sienestykseen, onkimiseen ja patikointiin; talvella hiihtelyyn ja kelkkailuun Petäikönsuontie 21 Lisätietoja: Kari Kangas p PIKKUSYÖTE 35/50 m² Tupa+sa/pe 30m²+15m² parvi. Vuodepaikkoja 2+4. Höylähirsinen rivitaloyksiö Pikku-Syötteellä rinteiden ja latujen vieressä. Hotelli Syötekeskukseen on reilun kilometrin kävelymatka. Tupakeittiössä liesi, jääkaappi ja apk. Lämmin ulkovarasto, autopaikka. Rv Nyt edullisesti kiinni omaan loma-asuntoon tunturissa. H /kpl Luppotie 1 B ISOSYÖTE 44,5 m² Mh+tupak.+sa/pe+parveke. Sijainti Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla. Rakenuus on 3-kerroksinen, betonirakenteinen. Valm. v valmistunut kerrostalo. Rinteeseen rakennetun, maastoon mukavasti sulautuvan, linnamaisen rakennuksen julkisivuissa on käytetty pohjoisen liuskekiveä ja keloa. Huoneisto sopii sekä omaan että vuokrauskäyttöön. H Isosyötteentie ISOSYÖTE 58 m² Oh+kk+2mh+s+erill. wc+parv ja autokatospaikka. Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla sijaitsee tämä varsinainen Kotkanpesä. Myytävänä on toisen kerroksen viihtyisä 58m²:n saunallinen kolmio. Pihasta voi laskea suoraan rinteeseen ja hotellille pääsee kotiovelta jalan muutamassa minuutissa syömään tai illalla vaikka tanssahtelemaan. Sijaintinsa puolesta asunto sopiikin mainiosti myös vuokrakäyttöön. H Isosyötteentie ISOSYÖTE 94,8/104 m² 3h+k+s+parvi. Uljas Mammutti-hirsinen huvila mainiolla paikalla Iso-Syötteen rinteiden ja hiihtolatujen läheisyydessä. Valmistunut Alakerrassa olohuone ja keittiö sekä kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone, erillinen wc ja vaatehuone sekä upea saunaosasto. Parvitilaa on tuon kaiken lisäksi yli 11m². Varaava takka, laajat ulkoterassit, liiterilato. Tyylikäs kokonaisuus. Perheen tai vaikkapa yrityksen viihtyisä, edustava lomakeidas kaikin mukavuuksin, Suomen eteläisimmän tunturin. H Mustikkapolku PALTAMO 106/133 m² Osta kaksi, maksa yksi. Hallinta ja käyttöoikeus kahteen kalenteriviikkoon Paltamon Golfhovin talossa A. Ak.ssa tupak., jossa takka, mh, ph/sa, wc, varasto, autokatos s- pistokkeella, kylmä varasto. Saunaos. ja tupakeitt. käynti ulos tilavalle terassille, josta näkymä golfväylälle ja järvelle. Yläkerrassa 2 mh, aula, wc sekä parveke. Hyvä varustetaso, astiasto 12 hengelle, majoitustilat 8 hengelle, 2 pelioikeutta Paltamon kentälle, soutuvene käytössä. H Birdiekuja TONTIT KUIVASJÄRVI 697 m² Tontin rakennusoikeus 200m², liittymät vesi, viemäri ja sähkö. Myyjä purkaa vanhat rakennukset pois. H Riipisentie PIKKUSYÖTE m² Pikkusyötteellä laskettelurinteen vieressä m²:n suuruinen määräala, jossa kolme rakennuspaikkaa. Rakennuspaikkoja ei vielä erotettu omiksi. Myyjä maksaa määräalojen erottamisen. Rakennusoiketta kullakin paikalla 150 m². Hyvä sijainti; rinne vieressä, Pikkusyötteen palvelut noin 500 m ja Isosyöte noin 3 km. H Pikkusyötteentie TOIMITILAT LIMINGANTULLI 105 m² Hyväkuntoista 1. kerroksen toimistotilaa Etran kiinteistössä. Autopaikkoja tarpeen mukaan. Vuokra 735 /kk alv 0. Sähkö erillisen mittauksen mukaan. UUDISTUOTANTOA As Oy Kiimingin Koskenpyörre Neljä rivitaloa, 14 asuntoa käsittävä raikkaan virkistävä asuntokohde sinulle, joka edellytät kodiltasi nykyaikaisuutta ja palvelujen läheisyyttä. Uudet asunnot valmistuvat kesäkuussa h+k+s 54 m² h+k+s 75 m² Autokatosp Os. Vesaisentie 15 Kiiminki kohde n:o As Oy Jäälin Rantavahti Jäälijärven tuntumassa, omalla tontilla, maaliskuussa valmistuneita rivitalokoteja. Hyvä varustetaso, laadukkaat materiaalit. Lattialämmitys kaukolämmöllä. Rivitalo 2h+k+s 55,0 m² Luhtitalo 2h+k+s 54,5m² h+k+s 66,0 m² h+k+s 69,5m² h+k+s 71,5 m² h+k+s 90,5 m² h+k+s 75,0 m² Autokatosp Autolämpöp Os. Kehäkuja 2-6, Jääli kohde n:o , Asuntopaletti Oy Ensiluokkaisella tiiveydellä saadaan aikaan erinomainen asumismukavuus sekä säästöjä lämmitysenergian kulutuksessa SATO OmistusKoti Laanila, As. Oy Oulun Laamannintie 1, Oulu Tervetuloa esittelyyn su klo Tyylikäs, nelikerroksinen talo sijaitsee omalla tontilla, lähellä Oulujokea vehreässä ympäristössä. Valoisissa asunnoissa on avarat pohjaratkaisut ja tilavat, lasitetut parvekkeet. Vaaleasävyisissä keittiöissä on laadukkaat pintamateriaalit ja kodinkoneet. Kaikissa asunnoissa on oma sauna. Vain parin kilometrin päässä keskustasta sijaitsevan Laanilan liikenneyhteydet toimivat hyvin kaikkialle, joukkoliikennettä unohtamatta. Asunnot ovat muuttovalmiita. HUONEISTOESIMERKIT 2h+kk+s, 44,5-45 m 2 mh. alk , vh. alk h+kk+s, 54,5 m 2 mh. alk , vh. alk SATO Vuokraus ja myynti Puh Hallituskatu 20, Oulu sato.fi 2h+kk+s 44,5 m 2 Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti. Muuttovalmiita koteja 2-tasoiset: B5 (paritalo) 4h, k, s 91,5 m 2 mh ,65 lo ,35 vh ,00 D13 4h, k, s 91,5 m 2 mh ,65 lo ,35 vh ,00 D14 ja D15 3h, k, s 77,5 m 2 mh ,76 lo ,27 vh ,00 Luhtitalo, vapaita huoneistoja ylä- ja alakerrassa: C8, C9, C11, C12 3h,k, s 68,5 m 2 mh ,71 lo ,29 vh ,00 KATSO VARAUSTILANNE Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Kohteeseen rakennetaan 28 kpl 1- tasoisia rivitaloasuntoja. Yksitasoisia rivitaloasuntoja Metsokankaalle. Näissäkin asunnoissa panostamme erityisesti asuntojen tiiviyteen jolloin asukas säästää lämmitysenergiakuluissa. Kohteen suunniteltu valmistumisajankohta on lokakuussa Tutustu pohjaratkaisuihin ja katso varaustilanne Kohteet rakentaa ja myy: okv -tekniikka oy Myynti: Laura Veikkola p laura.veikkola@okv-tekniikka.fi okv -kodit Asunto Oy Herralantie 1 Kohde luovutetaan asukkaille eli muuttamaan pääset jo pian. Metsokankaalle, koulun ja päiväkodin sekä Kaakkurin palveluiden läheisyyteen valmistuvasta yhtiöstä on vapaana vielä huoneistoja luhtitalosta, paritalon puolikas sekä 2-kerroksisia rivitalohuoneistoja. Luhtitalon alakerrassa asut mukavasti yhdessä tasossa ja sinulla on oma pieni piha. Yläkerrassa nautit parvekkeen huolettomuudesta. Hyvä varustelu: rst-kodinkoneet, ledvaloja, tammiparketti, muotolauteet Autokatospaikat kuuluvat hintaan ja osassa asuntoja ne sijaitsevat huoneiston edessä. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Kiinnitämme erityistä huomiota asuntojen energian kulutukseen ja tiiviyteen. Näissä asunnoissa et villasukkia tarvitse ja säästät lämmitysenergiakuluissa. Tutustu tiiviysmittaustuloksiin kotisivuillamme Ennakkomarkkinointihinnat huoneistoesimerkeille, autokatospaikat kuuluvat asunnon hintaan ja ne sijaitsevat talojen edessä: 3h, kk, s 73,5 m 2 mh vh h, k, s 69,0 m 2 mh vh h, tk, s 50,5 m 2 mh vh tupak.,alk, s 43,5 m 2 mh vh h, k, s 82,0 m 2 mh vh h, k, s 89,5 m 2 mh vh h, k, s 84 m 2 mh vh h, k, s 100 m 2 mh vh Kodin ostaminen on yksi elämän suurimmista hankinnoista. Me tahdomme tehdä laadukkaita koteja joissa asukas viihtyy. Energia säästö ja asumismukavuus ovat yksi tärkeimmistä kriteereista asukkaiden viihtyvyyteen. Viimeisimpien tiiviysmittaustulosten mukaan OKV-Tekniikka Oy on selkeästi ensimmäisellä sijalla asuntojen tiiviydessä Oulun rakennusvalvonnan seuranta-alueella. Tutustu mittaustuloksiin kotisivuillamme

11 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA vuotta Suuret innovaatiot syntyvät usein arkipäivän pienistä oivalluksista. Kiinteistömaailman Tarjouskauppa on kehitetty vuonna 2007 sekä ostajan että myyjän eduksi. Viiden vuoden aikana tehdyt yli Tarjouskauppaa osoittavat kauppatavan toimivuuden. Kun olet asunnonmyyntiaikeissa, älä turhaan anna muiden harjoitella omalla kodillasi, vaan käänny asiantuntijan puoleen. Sillä kukas sen Tarjouskaupan paremmin hoitaisi kuin keksijä itse. kiinteistomaailma.fi/tarjouskauppa UUDISKOHTEET Varainsiirtovero muuttuu vuoden 2013 alussa! Hyödynnä edullisempi vero vielä tänä vuonna. Asunto Oy Oulun Laamanni Vasta valmistunut tyylikäs kerrostalo Laamannintiellä. Yhtiö puistomaisen alueen viimeinen kerrostalo, muutoin asuinalue on jo valmis. Kaupat, koulut, päiväkoti aivan kävelymatkan päässä. Keskustaan vain pari kilometriä viihtyisää As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan rakennetaan kerrostalokohde omalle tontille. Huoneistoissa parveke, vesikiertoinen lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja sauna. Korkeatasoiset sisustusmateriaalit. Valmis 3/2013. As Oy Oulun Aurankartano Oulujoki vartta pitkin. Huoneistoesimerkit Koko Tyyppi Mh Vh 44,5 m² 2h+kk+sa ,5 m² 2h+kk+sa , Laamannintie 1, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Bolero Bolero on sekä sijaintinsa myös laatunsa puolesta ensiluokkainen valinta uudeksi asunnoksesi. Uusi asunto on aina järkiratkaisu monessa mielessä. Varustelu ja viimeistely miellyttävät vaativampaakin asukasta. Aurinkoinen ja valoisa piha-alue. City-bussipysäkki aivan talon edessä. Valmistuu 11/2012. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 89, h+k+s 90, Työmaaes. Ilmarinkatu 10, Su klo /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Kotipuisto As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5 Alppilan Pikku-Heidi valmistuu 11/2012, pääset muuttamaan jouluksi uuteen kotiin. Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota arjen toimivuuteen ja tilojen käytännöllisyyteen. Kodit ovat valoisia ja tilavat parvekkeet ovat lasitettuja. Autopaikoitus joko pihalla autokatoksessa tai lämpimässä Huoneistoesimerkit: autohallissa. Tyyppi Koko Mh Vh 1h+kk 28,5 m² h+k+sa 81,5 m² h+k+sa 98,5 m² h+k+sa 103,0 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari OMAKOTI- JA PARITALOT Kotipuisto sijaitsee Metsokankaan suositulla asuinalueella, jossa luonto lenkkipolkuineen sekä Kaakkurin monipuoliset palvelut ja harrastuspaikat ovat lähellä. Huoneistojen pohjaratkaisut ovat toimivia ja väljiä. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 72 m² Kotimetsäntie 2, Su klo /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Pateniemi OKT 96/132 m² 4h,k,kph,2wc,ak Lähellä palveluita ja kouluja näppärän kokoinen koti, joka on vasta kokenut pintarem. Kodin lattiat, seinät ja sisäkatto ovat saaneet tänä vuonna uuden ilmeen. Myöskin kauniiksi laatoitettu kylpyhuone. Oma tontti. Lh ,00. Pelkkatie 5 Ensies. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk+s 43 m² h+k+s 54,5 m² h+k+s 65 m² h+k+s 74 m² , Ratatie, Su klo /Kari Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Tullikartano Oulun ydinkeskustan etelälaidalle nousevan asuinalueen joulukuussa valmistuva Tullikartano. Asuntokoot vaihtelevat yksiöstä kolmioon. Asuntojen varustelussa on kiinnitetty huomiota asumisviihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Yhtiön oma tontti on suojaisa ja siihen tulee runsaasti istutuksia sekä leikkipaikka lapsille. Huoneistoesimerkkejä: Tyyppi Koko Mh Vh 1h+kk+s 30 m² h+kk+s 47 m² h+k+s 74,5 m² Rautatienkatu 72, Su klo /Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11 Alppilan alue täydentyy hienolla Liljalla. Rakentaminen on käynnistynyt ja asunnot ovat valmiita syyskuussa Liljan erinomainen sijainti on huomioitu kotien suunnittelussa, nykyaikainen tekniikka, harkitut pintamateriaalit, hyvä varustetaso. Suojaisa piha-alue rajoittuu Elementtipuistoon. Useimmissa huoneistoissa lasitettu länsiparveke. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Vh yksiöt 28,0-37,5 m² kaksiot 45,0-59,5 m² kolmiot 71,5-96,5 m² isommat 96,5-117 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Kiinteistö Oy Golfstar Ensi kesäksi Virpiniemeen valmistuvat loma-asunnot. Tontti sijaitsee mäen päällä, jolloin huoneistojen parvekkeelta aukeavat kauniit näkymät. Virpiniemi tarjoaa aktiiviselle ulkoilijalle monipuoliset mahdollisuudet harrastuksiin! Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 1mh+tupak+s+ph 41, mh+tupak+s 52, Virpiniemi, Su klo /Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Liminka OKT 119/134 m² 3mh,oh,k,khh,wc,vh,kh,s Viehättävällä Lintupuiston alueella siisti talo toimivalla ja avaralla pohjaratkaisulla. Olohuoneessa ja keittiössä viistokor. katto. Olohuoneen ja keittiön sydämenä Nunnauunin takka/leivinuuniyhd. Lattialämm. sähköllä myös tilavassa autot./varastorak. Talossa on runsaasti säilytystilaa! Lh ,00. Kulorastaantie 7 Ensies. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Asunto Oy Oulun Kuusirinne Kuusirinne rakennetaan omalle tontille, joka takaa alhaisen hoitovastikkeen. Huoneistot ovat joko yksi-kaksitasoisia rivitaloja. Kaikki rakenneratkaisut tähtäävät energiatehokkuuteen. Yhtiö valmistuu syksyllä Huoneistoesimerkit: Koko Tyyppi Mh Vh 57,5 m² 2h+k+sa ,5 m² 3h+k+sa ,0 m² 3h+k+sa ,5 m² 4h+k+sa ,0 m² 5h+k+sa , Ojavainiontie 10, Su klo /Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Länsi-Patela OKT 135/190 m² 4h, k, s Mukavalla alueella Länsi-Patelassa omalla tontilla hyväkuntoinen talo odottaa uusia omistajia. Talo on remontoitu 2000-luvulla. Autolle autotalli. Mh ,00. Lastaajantie/Vaaksatie 6 Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Keskustan tutumaan omalle tontille valmistunut kerrostaloyhtiö. Taloyhtiön suojaisa ja suljettu sisäpiha sekä pihan harrastepaja tarjoavat mukavat puitteet yhdessä olemiselle ja harrastuksille. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä! Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 2h+k+s 54,5 m² h+k+s 72,0 m² h+k+s 119,5 m² Siljonkatu 71, Su /Kari Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Satamaranta 1 Meren äärelle Toppilansalmen alueelle rakennetaan uusi VIII-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyhtiö. Mietittyjä pohjaratkaisuja ja useita huoneistotyyppejä on moneen tarpeeseen yksiöstä alkaen. Ennakkomarkkinoinnissa! Arvioitu valmistuminen 8/2013. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 1h + kt 36,5 m² h + kt 48,0 m² h + kt + s 60,0 m² h + kt + s 70,0 m² h + kt + s 79,0 m Työmaaesittely Satamatie 25, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Huvikumpu Suositulla Metsokankaan uudella asuinaluella 2011 valmistuneet huoneistot. Koulut ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan päässä. Iso tontti, jossa tilaa leikkiä. Autokatospaikka huoneiston edessä, lattialämmitys, kaksi varastoa. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 5h+k+s 109, Herralantie 9, Su /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari ENNAKKOMARKKINOINTI Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja myöhemmin tulevan Hyveen kanssa Sokurin korttelin. Talojen yhteisessä käytössä on suojaisa sisäpiha, jossa on leikkipaikka lapsille ja huvimaja. Polkupyöräkatos ja ulkoiluvälinevarasto rajaavat pihakannella sijaitsevat vierasautopaikat turvallisesti leikkipaikasta. Myytävät autopaikat ovat yhteisessä hallissa pihakannen alla. Rinkeli on laadukas A-energialuokan kerrostalo. Asuntoihin tulee harkittua tyyliä ja toimivat pohjaratkaisut. Uudessa kodissa omaa tyyliä voi toteuttaa valmiiden kokonaisuuksien avulla. Muutos- ja lisätyönä on mahdollista saada myös muita lisävarusteita. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Huoneistoesimerkkejä: Arvioitu valmistumisaika 12/2013. A2 3h+k+s 64 m² 1.krs Mh Vh A9 2h+k+s 57 m² 2.krs Mh Vh A16 3h+k+s 70 m² 3.krs Mh Vh A30 3-4h+k+s 87,5 m² 4.krs Mh Vh A40 3h+k+s 69,5 m² 5.krs Mh Vh AS Oy Oulun Sokurin Rinkeli Asunto Oy Herralantie 1 Kaakkurin Metsokankaalle valmistuu 10/2012 uusi rivitalo/luhtitaloyhtiö jossa 19 huoneistoa. Luhtitalon alakerrassa asut mukavasti yhdessä tasossa ja sinulla on oma pieni piha. Yläkerrassa nautit parvekkeen huolettomuudesta. Autokatospaikat kuuluvat hintaan.asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Erityistä huomiota kiinnitetty asuntojen energian kulutukseen ja tiiviyteen. Lattiat tammiparkettia, saunassa muotolauteet sekä ledvalaistus. Huoneistoesimerkkejä 4h+k+s 91,5 m² mh vh h+k+s 68,5 m² mh vh h+k+s 77,5 m² mh vh Herralantie 1, SU klo Kari Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Kiiminki Kontio OKT 254.1/299.1 m² 6 mh+k+oh+yläk.aula+kph+ s+khh+2 wc Hyväkuntoinen v valm. koti vaikka isommallekkin lapsiperheelle. Vesikiertoinen lattialämmitys energiataloudellisella puulämmityksellä, sähkö varalla. erill. autotalli/katos ja hallirakennus 144 m² Mh ,00. Katiskanmäentie 29 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Asunto Oy Sokurin Kranssi Meren läheisyys, sujuvat kulkuyhteydet sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet tarjoavat viihtyisän paikan asumiseen. Oulun ydinkeskustaan on alle kolmen kilometrin matka, ja kevyen liikenteen väylät menevät kauniin jokisuistoalueen ja siltojen kautta torille saakka. 8-kerroksisen talon ylimmistä kerroksista on näköala merelle saakka. Talon yhteinen saunaosasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Sen vilvoitteluterassilta voi k atsella vaikka auringonlaskua merelle. Autopaikat ovat hallissa pihakannen alla.suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Joillakin alimman kerroksen asunnoilla on oma piha. Keskustan ja Tuiran palvelut ovat lähietäisyydellä. Tulevaisuudessa Toppilansalmen lähipalvelut monipuolistuvat. Huoneistot muuttovalmiita. Huoneistoesimerkkejä: A1 4-5h+k+s 107 m² 1.krs. Mh Vh A6 3h+k+s 72 m² 2.krs. Mh Vh A 12 2h+kk+s 45,5 m² 3.krs. Mh Vh A 23 1h+kk+s 34 m² 5.krs. Mh Vh A 33 4h+k+s 91,5 m² 8.krs. Mh Vh Mallastie 24, SU klo /Pertti Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Kiiminki OKT 136.4/153.2 m² 4h,k,kph,s,khh,2wc,at,var Hyvin var. koti. Rak Talosta löytyy esim.leivinuuni, poreamme. Erillinen autotalli/2 varastoa ja liiteri kuuluvat varustukseen. Lapsiperheen unelmakoti. Lh ,00. Koppelonkaari 9 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Torikatu ESITTELYASUNTO A 6 VALMIS, TULE PAIKAN PÄÄLLE TUTUSTUMAAN! Mallastie 24 Es. Su klo viereisen Kranssin vapaissa asunnoissa. Pertti/ Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Metsokangas ENNAKKOMARKKINOINTI Kohteeseen rakennetaan yhteensä 28 yksikerroksista rivitalohuoneistoa. Maanrakennustyöt jo käynnissä! Varsinaiset työt aloitamme elo-syyskuussa Arvioitu valmistuminen lokakuussa Varaa omasi edulliseen ennakkomarkkinointihintaan! Laadukkaat materiaalit ja hyvä varustetaso mutta jos haluat tehdä muutoksia tulevaan kotiisi niin nyt se onnistuu helposti tässä vaiheessa! Autokatospaikka kuuluu huoneiston hintaan. Metsokangas on mukava paikka asua! Kaakkurista löytyy monipuoliset palvelut,koulut, päiväkodit sekä ulkoilumahdollisuudet. Tule käymään toimistollamme niin kerromme lisää. Huoneistoesimerkkejä A4 3h+kk+s 73,5 m² Mh Vh C 15 4h+k+s 82,0 m² Mh Vh E 22 5h+k+s 100 m² Mh Vh G 27 3h+k+s 69,0 m² Mh Vh saman rakentajan pian valmistuvassa As Oy Herralantie 1:ssä SU klo Kari Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Kiiminki OKT 140/156 m² 4h,k,kph,khh,2wc,vh,ak,var Laadukas koti hyvillä varusteilla. Modernin tyylinen sisustus ja avarat tilat. Kaukolämpö ja varaava takka keskellä taloa olohuoneen ja keittiön välissä. Autokatospaikka. Lh ,00. Koppelonkaari 10 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Kempele OKT 105/139 m² oh,2mh,k,ph,s,wc,autotalli Keskeisellä paikalla, aivan Kempeleen kesk. tuntumassa valoisa koti, jota ympäröi oma suuri tontti. Tämä monien mahdollisuuksien talo kaipaa päivityksiä, joista valmiiksi tehtynä on uudehko katto sekä vaalea kylpyhuone ja sauna. Tämän kuntotarkastetun talon ympärillä on salaojat. Lh ,00. Saukkotie 5 Ensies. SU Janne / Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Tikkasenkaari 18 Ensies. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Ii, Tikkasenharju OKT 122/135 m² 4h,k,khh,kph/wc,s,wc, vh,ak,var.,liiteri Kaunis, huolella rakennettu ja siististi pidetty talo, rv Aidattu tontti raj. metsäiseen puistoon. Tyylikäs takka, paljon kauniita yksityiskohtia mm. sisäkatoissa. Viihtyisä asuinalue. Mh ,00. Ristisuo OKT 137/165 m² 4h,k Huolella rakennettu valoisa koti jota ympäröi tyylikäs oma piha uima-altaineen ja ulkosaunoineen. Sisällä viihtyvyyttä lisäämässä on korkeita huonetiloja ja tulisioja. Lh ,00. Myllykorventie 9 Es. SU Janne / Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Ii, Alaranta OKT 96/106 m² 4h,k,khh,kph/wc,s,wc,autokatos Jouluksi uuteen kotiin! Varaa nyt, pääset valitsemaan mieleisesi kalusteet ja pintamateriaalit. Mh ,00. Honkalankuja 5 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Ii TikkasenharjuPT 81/91 m² 3h,k,khh/kph/wc,s,wc,vh,ak,var Uusi, tilava paritalo isolla kulmatontilla. Tyylikkäästi sisustettu. Kätevä kodinh. tila, vaatehuone. Autokatos/var sis. hintaan, pihat valmiiksi nurmetettuna. Mh ,00. Heinäkuja 2 B Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Ranta-Kastelli OKT 148/165 m² 5h,k,kph,s,khh,2wc,vh,parveke,var. Ihastuttava, oma puutarhatontti ja hyväkunt. talo! Laajennettu ja tekniikka uusittu , Yläkerta rem ym. Useita kakluuneja. Lh ,00. Häkkitie 3 Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Pyykösjärvi OKT 162.5/162.5 m² 5h+k+s+khh+2xwc Loistavalla paikalla Pyykösjärven läheisyydessä kodikas hyvinpidetty koti omalla 963m² tontilla. Hyvin hoidettu piha, jossa runsaasti istutuksia. Takka sisällä sekä ulkona. Lh ,00. Haukitie 6 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Tyrnävä OKT 116/116 m² 4 h,k,s,erillis yksiö Viihtyisä okt 2879 m²:n tontilla aivan keskustassa. Lisäksi erillinen yksiö, jonka voit hyödyntää vaikkapa ns kahden sukupolven asumiseen tai liike- / harrastetilana, omalla sisäänkäynnillä. Viehättävä ulkosauna saunatupineen. Lh ,00. Vanhatie 15 Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Ritaharju OKT 129/160.5 m² 5h,k,kph,s,vh,ak,var Rakentaminen alkanut! Osta nyt ja vaikuta materiaaleihin ja kiinteisiin kalusteisiin. Myös takka mahdollinen. Avara tilaratkaisu ja miellyttävä lattialämmitys suositulla kaukolämmöllä. uuteen kotiin! Mh ,00. Jouluksi Vihikuja 5 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas OKT 164/206 m² 7h+k+s Kodikas ja hyväkuntoinen v.00 valmistunut komea perinnetalokoti isollekkin perheelle hyvällä lapsiystävällisellä Haapakankaan alueella palveluiden läheisyydessä ja vain n.20 min. ajomatkan päässä Oulun keskusta. Kaunis hyvin hoidettu piha. Lh ,00. Pihlajapiha 1 Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Ritaharju PT 85.5 m² 4h,k,s,eril.wc,khtila,ak Kaunis koti suositulla alueella. Persoonalliseen huoneistoon tehty paljon muutoksia rak.vaiheessa.lasitettu takater. Autokat. sis. hintaan. Lh ,00. Klippatie 9 I ES. SU klo Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Lumijoki OKT 114/139 m² 4h, k Lumijoen kesk. läh. uusi upea omakotitalo. Laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet. Pesuhuoneessa poreamme! Isot terassit. Autokatos ja varasto. Talon takana virtaa Lumijoki! Lh ,00. Jokivainio 7 Es. SU Esa Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas OKT 163/245 m² 4mh,oh,k,tkh,s,khh,wc, var.,2ak,var. Isolla omalla tontilla 2001 rak.tilava okt. Leivinuuni ja erillinen takka. 2-auton katos, ulkovarasto ja puuvaja. Heti vapaa! Mh ,00. Lehontie 4 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas OKT 180 m² 6h,k,s,vh,parv Uudenveroinen, tilava ok-talo Haapakankaalla. Autokatospaikka huoneiston edessä. Kaukolämpö. Varains.vero vain 1,6 %. Vaihtomahdollisuus! Lh ,05 Vh ,00. Niskalenkki 3 B Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi 010-alkuiseen ja 020-alkuiseen numeroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

12 52 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 Olemme myyneet jo yli asuntoa Tarjouskaupalla! Tarjouskauppa -kohteen tunnistat tästä merkistä. OKT Jääli 147/191 m² 3mh,oh,k,khh,th,ph,s Tule ja ihastu tähän Tarjouskaupassa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. viehättävään kotiin. Talon yht. autotalli ja takapihalla kesäkeittiö. Taloa on rem. kattavasti. Lh ,00. Laivakankaantie 2 Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kirkkokangas OKT 212/249.5 m² 4mh+oh+k+khh+kph+s+takkah.+2 wc Upealla paikalla Oulujoen tuntumassa puistoon raj. omalla tontilla hyvin suunniteltu ja laad.toteutettu koti. Mh ,00. Tervastie 42 Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari RIVI- JA LUHTITALOT Käpykuusentie 3 B Es. SU / Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Iinatti RT 75 m² 3h, k, s Tähän kotiin voit muuttaa ilman remonttihuolia. Siisti, valoisa huoneisto jossa toimiva pohjaratkaisu. Autokatospaikka kuuluu huoneistoon. Mukava ja rauh. asuinalue. Mh ,00. OMAKOTI- JA PARITALOT Ruuhensuontie 15 Es. LA Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Pudasjärvi Maatila 100/130 m² 4h,k,kph,s,wc,vanha puoli, navetta, grillikota 1969 rak. talo jokivarr., vanha päärak. 1940, navetta, konesuoja. Tila n.11 ha. Maataloustyökalut ym. irtainta sis. kauppaan. Lh ,00. Kuivasranta PT 99 m² 5h+k+khh+s Hyvän alueen erittäin hyvin pidetty päätykoti rauh. paikalla lapsiperheelle tai muuten tilaa kaipaavalle. Autokatos. Lh ,00. Kuivasrannantie 19 C Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Kiiminki OKT 80/136 m² 3h+k+s+eril.wc+patio+at+2var. Remontoitu koti kauniissa ja rauhallisessa pihapiirissä. Taloa laajennettu useaan otteeseen. Lh ,00. Havukuja 10 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Kello OKT 120/168 m² 3h+takkah+k+s+khh+at. Omalla tontilla rem. koti. Uusittu mm. käyttövesiputket ja keittiö ja pesutilat -09, öljykattila vaihdettu -10 ym. Mh ,00. Maivakuja 7 Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Karjasilta OKT 160/205 m² oh,4mh,k,kph,s,khh,2 wc:tä +kellarissa kph,s,wc,huone / m² Upealta asuinalueelta tilava talo. Puutarhamainen piha. Mh ,00. Nokelantie 5 Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Haukipudas OKT 163/256.2 m² 5h, k, s Upea ja tilava koti, viihtyisällä, omalla 3500m²:n metsään rajoittuvalla tontilla. Takka ja leivinuuni sekä lattialämmitys. Katso netistä! Lh ,00. Ongantie 95 Es. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Itä-Patela RT 77.5 m² 3h+k+s Rauhallisella paikalla tien päässä viihtyisä koti. Keittiössä runsaasti säilytystilaa, kuten asunnossa muutenkin. Tilavat oleskelutilat. Kävelymatkan päässä kaikki päivittäispalvelut. Hyvät kulkuyht.. Lh ,00. Sirkkelitie 10 A Ensies. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Maikkula PT 101 m² 4h, k, kph, s, khh, 2 wc, autotalli 2002 valm. hyväkuntoinen paritalo erinomaisen rauh. ja lapsiystävälliseltä paikalta palv. ja koulujen läh. Suojaisat aidatut piha-alueet, tilava oma autotalli, hyvät ulkoilumahd. ja muuttovalmis kunto. Mh ,00. Kivirinne 15 as Es. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Herukka PT 104 m² Oh,k,3mh,khh,kh,s,wc,vh Hyvä ja rauh. sijainti, puistoon raj. paikka. Siisti ja muuttovalmis kunnoltaan. As Oy-muot. PT-talo omalla tontilla. Lh ,00. Hyvösentie 11 B Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Karjasilta OKT 90/150 m² 3mh,kirj.h.,oh,k,kph/wc,s,2wc,lämmin et./ kuisti. Tule ihastumaan tähän huolella, vanhaa kunnioittaen remont. rintamamiestaloon! Lh ,00 Raatteentie 34 Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Kempele OKT 134/169 m² 5h, k, s Kohde sijaitsee aivan Kempeleen keskustan tuntumassa. Koulut ja muut alueen monipuoliset palvelut sekä liikuntapaikat läh. Lh ,00. Roinilantie 6 Es. SU Kari L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Ylikiiminki, OKT 147/206 m² 3mh+oh+k+takkah+khh+s Tilaa isollekin perheelle. Var. takka ja leivinuuni; lämmitys puulla, öljyllä tai sähköllä. Turvallinen asuinymp. Lh ,00. Hautamaantie 190 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Länsi-Patela OKT 185/261 m² 7h,k,rt,aula,khh,vh,s,2kph,at,ak,yksiö Näyttävä Arkk. suunnittelema talo omalla tontilla. Autotallirak. erinom. tilat esim. yritystoimintaan. Lh ,00. Väliahontie 25 Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Kaijonharju RT 85 m² 4h,k,kph,s,2wc,vh,var Rauhallisella alueella siisti päätyhuoneisto rv-04. Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Oma tontti.yliopisto,koulu ja päiväkoti 1 km säteellä. Hyvät ulkoilumaastot Kuivasjärven vieressä. Lh ,00. Kaijonpolku 1 B Ensies. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kiiminki,Tirinkylä OKT 111.5/127 m² 2mh,oh,k,takkah,ph,s+ at, v. Luonnonrauhaa ja avaruutta arvostavalle hyväkunt. talo omalla yli 2000 m² tontilla, Kiimingin Tirinkylästä. Talon katto on uusittu 09/2012 muutoinkin talo hyvässä kunnossa. Mh ,vh Huusamaankuja 9 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Haukipudas OKT 66/115 m² 3h,k,s,at + aitta Kauniilla tontilla sievä omakotitalo.pihalla autotalli, aitta ja maakellari. Rauhaisa sijainti ja kodikas peruskuntoinen talo. Mh ,00. Sepäntie 13 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Ii Tikkasenharju OKT 113/138 m² 4h,k,khh,kph,s,wc,vh,ak,var Uusi muuttovalmis talo, moderni sisustus. Varaava takka, ak ja tilava varasto. Pihalle tehdään valmiiksi. Lh ,00. Huhtikuja 15 Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Torikatu Huonesuo OKT 116/171 m² 5h,k,sa Puutarhamaisen pihan ympäröimä koti, jossa reilustilaa suuremmallekin perheelle. Kor. sisäkatto ja viihtyisä parvi varast. Lh ,00. Karhunsammaltie 11 Es. SU Janne / Kiinteistömaailma Pakkah.katu Välivainio OKT 140/207 m² 2 asuntoa, pieni puoli 2h,k,kh,s. isompi puoli 4h,k,kh,s,var Suositulla alueella oleva talo jossa on 2 asuntoa, joka antaa monia mahdollisuuksia. Lh ,00. Kuokkatie 11 Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Korvensuora OKT 169/283 m² 6mh,oh,th,k,khh,s,kh/wc,wc Rauh. alueella viihtyisä koti, jossa reilustilaa 1 tas. Suoj. pihalla on kesäkeittiö ja autotalli. Mh ,00. Koivuhaankuja 6 Es. SU Janne R./ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Taskila RT 90 m² 4h, k, s Suositulla alueella kauniiksi rem. rivitalokoti. Kylpyh. on viimeistelty käyttövesiputkirem. yhteydessä Myös keittiö on uudistettu kauniiksi. Taloyhtiöstäkin on pidetty huolta. Lh ,00. Ymmyrkäisentie 10 A Ensies. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Knuutilanranta OKT 124/130.2 m² 5-6h+k+s Upeissa maisemissa Oulujoen rantatörmällä tilava ja kodikas talo jossa valoisat huoneet mukavasti kahdessa kerroksessa. Rannassa on laituri, jolta pääsee mukavasti uimaan ja veneilemään. Lh ,00. Viriänkuja 4 c Es. SU Janne / Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Kiiminki OKT 119.5/119.5 m² 4h+takkah+k+s+eril.wc+at+var. Kiiminkijoen tuntum., Tirinkylässä, tilava koti isolla omalla tontilla. Käyttövesip uusittu -94 ja mm.takkasydän asennettu. Mh ,00. Jokikuja 5 Es. SU Anna Kiinteistömaailma Haukipudas Kiiminki PT 112/144 m² 5h+k+kph+s+khh+2wc+2vh Unelmapaikka koko perheelle. Talo tienpäässä metsän reunalla. Päiväk.ja koulut läh. Upea talo sisältä ja ulkoa. Lh ,00. Metsäniementie 7 A Es. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Lumijoki OKT 146/171 m² 3mh,oh,k/rt,kph,khh,2wc,aula,at,ak,var Hyvä talo omalla puistoon raj. tontilla. Keittiössä leivinuuni. Erill. autotalli n. 34 m² ja lämmin var. Lh ,00. Hoijakkakuja 11 Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Rajakylä OKT 164/210 m² 5h+k+khh+s Siisti, iso talo kulmatontilla. Suojaisa piha. Tilavassa 2004 rem. keittiössä paljon kaappitilaa. Runsaasti varastotilaa. Vesikate uusittu v Mh ,00. Rätvänätie 5 Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Välivainio OKT 133/284 m² 4mh,oh,k,th,ph,s,2 at, uima-allas Puistoon raj. puutarhatontilla tilava talo. Talossa tehty runsaasti remontteja mm. kv-putket ja ikkunat uusittu. Lh ,00. Veräjätie 31 Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kaakkuri RT 100 m² 4h+k+s Upea perhekoti kauniilla yksityiskohdilla suositulla Kaakkurin asuin alueella. Autolle katospaikka ja pistoke! Päiväkoti tien toisella puolen ja alueella koulu alle km. Lh ,00. Kaakonpojankuja 8 C Ensies. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Ylä-Haapalehto OKT 140/157 m² 4mh,oh,k,khh,ph,s,wc,ak Juuri valmistunut tyylikäs talo mukavalla alueella Ylä-Haapalehdossa. Talo sijatsee kulmatontilla ja aurinkoinen takapiha avautuu kaakkoon. Kaukolämpö. Lh ,00. Reslakuja 10 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Haukipudas OKT 101.6/120 m² 2mh, tupakeittiö,kph,s,wc,khh,2vh Tilavalla tontilla oleva talo. Tupakeittiössä leivinuuni. Erillinen autotalli/var. Keiskan alakouluun n. 400 m. Lh ,00. Reippaantie 3 Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Jääli PT 145 m² 5h,k,sa,kh,khh,erill.wc,at,ak,grillirak,var. Järven rannalla koti, jossa avarat oleskelutilat ja takkahuone luovat tunnelmaa. Leivinuuni, puuliesi. Mh ,00. Rantatie 40B Es. SU Anna Kiinteistömaailma Haukipudas Kastelli PT 151/176 m² 5h,k,2kph,khh,parveke,ak,3var Arvostetulla alueella komea kivitalo omalla tontilla! Kph ja sauna rem Leivinuuni+ 3 takkaa. Mh ,00. Sotilastorppa 2B Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Rajakylä OKT 164/210 m² 5h+k+khh+s Siisti, iso talo kulmatontilla. Suojaisa piha. Tilavassa 2004 rem. keittiössä paljon kaappitilaa. Runsaasti varastotilaa. Mh ,00. Rätvänätie 5 Es. su Teija Kiinteistömaailma Rotuaari RIVI- JA LUHTITALOT Jääli RT 46 m² 2h+tupak+s Mukava v.2000 valmistunut eteläpihallinen rt-huoneisto rauhallisella sijainnilla. Autolle katospaikka. Heti vapaa. Lh ,00 Vh ,00. Pursutie 24 B Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Patamäki RT 102 m² 5h, k, s Rauhalliselta paikalta hyväkuntoinen tilava rivitalohuoneisto, joka täysin muuttovalmiissa kunnossa ja mm. keittiö ja kylpyhuone on tyylikkäästi uusittu. Huoneistoon kuuluu autotalli, joka omana osakkeena. Lh ,00. Kolehmaisenkuja 4 A Ensies. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Kastelli PT 149/167 m² 5h, k, s Uusi korkeatas. arkk. Veli Karjalaisen suunn. paritalohuoneisto, jossa on monta upeaa hienoin detaljein maustettua yksityiskohtaa. Tämä komea matalaenergia talo lämpenee maalämmöllä. Mh ,00. Kuusikuja 2 a Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu PT Kempele 127/127 m² 5h, k, s Keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva paritalo. Sisätiloja uusittu 2000-luvulla mm. keittiö ja erill wc. Autolle talli ja katos Mh ,00. Toivontie 1 Es. SU Kari L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Maikkula OKT 105/148 m² oh, 2mh, k, 3vh, ph/s, khh, wc Siisti OKT omalla kulmatontilla. Hyvä pohjaratkaisu. Lämmin autot. ja var. Peruspalv. vieressä. Mh ,00. Ohramaltaantie 11 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Ii,Keskusta OKT 149/179 m² 6h,k,kph,s,wc,var/työtila. Huolella pidetty ja hoidettu okt. Oma 1370 m² tontti. Taloa laajennettu ja rem.-97. Sa/kph rem.-05. Modernit sisäpinnat. Lh ,00. Puistotie 17 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Kaakkuri OKT 173/214 m² 4mh+oh+k+khh+s+kph Upea v.-08 valm. kotien päässä omalla 1200m² puistoon rajoittuvalla tontilla. Iso terassi. Laadukkaat pintamat. Mh ,00. Ylispuuntie 34 Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Jääli RT 46 m² 2h,k,kph/wc,s Verraton kiva kaksio järkevällä pohjaratkaisulla. Siisti kylpyhuone ja sauna. Iso takapiha jossa valokate. Autokatospaikka. Lh ,00. Pursutie 24 as Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Kastelli Luhtitalo 58.5 m² 2h,k,s Valoisa läpitalon huon., jossa iso lasitettu parveke. Pinnat rem. Kaukolämpö, oma tontti sekä huoneistokoht. autokatospaikka! Mh ,00. Viitasenkuja 2 A Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Itä-Patela RT 61.5 m² 2h,k,kph/wc,s,vh Siistikuntoinen koti kivalla paikalla. Tilava kaksio jossa on kaukolämpö. Yhtiö rakennettu v Palv. lähellä. Lh ,62 Vh ,00. Hakkuritie 26 A Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Oulunsalo OKT 195/226.5 m² 4mh+oh+k+khh+ph+2vh+ s+kph+2 wc Huippulaadukas v.2007 omalla 1000m² tontilla valm. arkk. suunn. moderni tilava OKT. Nykyaikainen talotekniikka. Autotalli. Autokatos. Maakellari. Laaja ter. ja parveke. Lh ,00. Uittokuja 9 Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Pateniemi OKT 120/130 m² 4h,k,aula,kph,khh,s,vh,2wc,at Rauh. alueella hyväkunt. talo omalla 965 m²:n tontilla. Taloa kunn. vuosien varrella. Erillinen 38 m²:n autotalli. Lh ,00. Hämäläntie 41 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kynsilehto OKT 163 m² 5h,k,khh,kh,s Rauhallisella lapsiystävällisellä alueella, hyväkuntoinen yksitasoinen koti. Hyvin hoidettu 869 m² oma kulmatontti. Avara pohjaratk. Mh Porokuja 7 Es. su Teija Kiinteistömaailma, Rotuaari Rajakylä OKT 125/180 m² 4-5h,k,s,at Tien päässä omalla tontilla koti odottaa uusia asukkaita! Lämmin at ja suojaisa piha. Kaukolämpö, kph rem. -03, pintoja uusittu. Lh ,00. Ohdaketie 15 Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu OKT Liminka 210/227 m² 5mh+oh+k+rh+aula+khh+3 wc+s 2006 valm. tilava, valoisa ja avara talo. Huoliteltu pihapiiri. Modernit mater. Talotekniikka on huippuluokkaa. Mh ,00. Väliaho 4 Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Jääli RT 50 m² 2h, k, s Jäälissä Laivakankaan alueella siistikunt. saunallinen RT-kaksio. Pinnat uusittu hiljattain. Rauh. katettu etelän suuntaan aukeava terassi. Lh ,00 Vh ,00. Tähkätie 2 B Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Pitkäkangas RT 58.5 m² 2h, k, s Siisti kaksio puistomaisella asuinalueella. Palvelut kävelymatkan päässä täysin rem. kylpyh. Oma, suojaisa etelänpuol. takapiha. Mh ,00. Pihlajakuja 13 A Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kaijonranta RT 63 m² 2h,k,kph,s Erinomaisella paikalla Pyykösjärven tuntumassa koti jossa tilava keittiö uudistetuilla kodinkoneilla ja valoisa olohuone. Lh ,00. Nylanderintie 1 B Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Herukkakangas OKT 206/238 m² 5h,k,sa Rauh. alueella reilun kokoinen valoisa talo, jonka kodikkaat huonetilat ovat hienossa kunnossa. Tässä kodissa ikä ei näy! Autolle on tilaa katoksessa ja hyvän kokoisessa lämpimässä tallissa, josta käynti sisälle. Lh ,00. Oravanmarjatie 4 Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Kaakkuri PT 134 m² 5h, k, s Lapsiperh. unelmakoti. Tilaa temmeltää niin sisällä kuin ulkona. Katu päättyy talon eteen. Ulkoilumahd. suoraan rappusten edestä. Lh ,00. Jousenkaari 26 B Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Mäntylä OKT 143/163.5 m² 3 mh+oh+k+khh+kph+s+at+var. Upealla paikalla puistoon raj. 929 m² omalla tontilla laad. toteutettu koti lapsiperheelle. Hyvä pohjaratkaisu. Lh ,00. Veijolankuja 11 Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Kuivasjärvi OKT 126/180 m² Oh,3mh,tkh,khh,kh,s,wc,vh, 2 var.,at Rauhallisella Kuivasjärven alueella siistikuntoinen 1-kerr. OKT omalla tontilla. L-mallin pohjaratk. Mh ,00. Pöllöntie 19 Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Haukipudas OKT 159/237 m² 4h,ruok.tila,k,aula,khh,2x wc,s,2at Kaunis ja jykevä kivitalo loivalla rinnetontilla. Laadukas var. ja sisustus takaavat asumismukavuuden. Lh ,00. Sankoniementie 112 Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Erkkoperä RT 53 m² 2h,k,sa,2xparv. Upealla paikalla valoisa luhtitalon ylemmän kerr. koti, johon kuuluu oman saunan lisäksi 2 parv. Lh ,10 Vh ,00. Kaarlo-Kramsuntie 4 b. Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Keskusta RT 60 m² 2h,k,kph,s,vh,ak Viihtyisä koti hyvällä paikalla keskustan kattavien palvelujen äärellä. Tähän kotiin on pintoja uudistettu v Mh ,00. Kangastie 6 as Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Jylkynkangas RT 68 m² 3h,k,s,kph/wc,wc,ak Tyylikäs,hyvin varusteltu luhtitalon yläkerran huoneisto. Edullinen kaukolämpö. Autokatospaikka sis.hintaan. Lh ,00. Tuuliviirintie 1 B Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu OMAKOTI- JA PARITALOT Tyrnävä PT 80/80 m² 3h,k,kh,s Piakkoin valmistuva PT-huoneisto. Kohde on toteutettu laadukkailla mater., runsain varustein. Iso, katettu ter. ja var. takka. Mh ,00. Torppakuja 1 A 2 Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hailuoto kk. OKT 167/183,4m² 5h+ya+s+kph+3wc. Mamrentammistossa keskellä kaunista vanhaa puustoa ja peltomaisemaa uuden veroinen koti vaikka huvilaksi. Mamrenpolku 4. Mh Sovi esittely Kiinteistömaailma Tuira Puolivälinkangas OKT 87/136 m² 4h,k,kph,erill at,sa,var Suositulla Puolivälinkaan alueella. Oma tontti raj. puistoon, suoj. länsipiha. Tontilla hyvät istutukset. Mh ,00. Itikkatie 27 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Kiiminki OKT 150/164 m² 5h,k,khh,ph,s,wc,kh,vh,parv Lapsiperheen unelmakoti,rauhallisella ja suositulla asuntoalueella. Tilaa 2 kerr. Tilava kodinhoitohuone. Lh ,00. Hiihtorinne 24 Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele/Alakylä PT 172/182 m² oh,3mh,th,k,khh,kh,sa,viinik Rauh. paikalla hulppea PT-koti jossa reilusti tilaa 3 kerr.. Lähistöllä mukavat urheilu- ja ulkoimaastot. Lh ,00. Rankankuja 9B Es. MA Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kastelli OKT 160/241 m² 4h,k,2alkovi,wc. Omalla reilun kokoisella tontilla ajattoman tyylikäs ja hienokunt. talo, jota on pidetty arvonsa mukaisesti hyvässä kunnossa. Lh ,00. Isterintie 62 Es. SU Janne/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tyrnävä RT 57.5 m² 2h, k, s Nätti, heti vapaa kaksio metsikön reunassa ja palveluiden vieressä. Huoneistossa kor. sisäkatto avaruutta antamassa. Mh ,09 Vh ,00. Villentie 14 C Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Jääli RT 60.5 m² 2h,k,kph/wc,s,vh Tyylikäs koti, jossa v.2010 rem. kylpyhuone ja sauna. Olohuoneessa ja keittiössä parkettilattiat. Lh ,98 Vh ,00. Kumputie 35 as Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Hiironen RT 69 m² 3h, k, s Kodikas, siisti LT:n 1.krs:n kulmahuoneisto länsiterassilla. Läpitalon huoneisto mukavalta paikalta, hyvät ulkoilumaastot Lh ,00. Repolaisentie 10 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Asuntokolmio Oy, Torikatu 3, 90100, Puh , oulu.torikatu@kiinteistomaailma.fi Tuulikodit Oy, Metsokankaantie 3, 90420, Puh , oulu.kaakkuri@kiinteistomaailma.fi Rotuaarin Kodit Oy, Merikoskenkatu 4, Puh , oulu.tuira@kiinteistomaailma.fi Rotuaarin Kodit Oy, Kirkkokatu 13, 90100, Puh , rotuaari@kiinteistomaailma.fi Julia Serova myynti neuvottelija, Jyrki Kähkönen, Anu Niskanen Pirjo Heiska myyntisihteeri, Anna Ruostepuro PÄIVYSTÄJÄ Hilkka Kivelä Yrittäjä, Sami Pakarinen Yrittäjä, Heli Kuusisto Jaana Sevón myyntipäällikkö, PÄIVYSTÄJÄ Jaana Ström Riitta Kontio Kiinteistönvälittäjä,, Matti Kauppinen yrittäjä Tuomo Tapanila Nina Honkonen Kimmo Lotvonen Tarmo Lotvonen yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, Teuvo Haverinen myyntipäällikkö, PÄIVYSTÄJÄ Hannele Järlström Teija Koivisto, KIAT Paula Laurila myyntisihteeri, Veijo Huuskonen Pasi Koskela Kiint.välittäjä, Julk.kaupanvahvist PÄIVYSTÄJÄ Pe my u 0 Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi Välityspalkkioesimerkki: Verkko: Perushinta ,8 % velattomasta kauppahinnasta + asiakirjakulut. Minimipalkkio alkuiseen ja 020-alkuiseen num

13 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA Länsi-Patela RT 69 m² 3h, k, s Länsi-Patelan merimaisemissa valoisa koti, jonka takaovesta pääset mukavasti aurinkoiselle takapihalle. Autokatospaikka kuuluu kauppahintaan. Lh ,00. Tuumatie 2 b Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Oulu Kiviniemi RT 85 m² 4h, k, s Suositulla alueella koti, joka sijaitsee rauhallisen tien päässä. Iso piha, jossa lasten hyvä leikkiä. Ulkoterassi. Lh ,25 Vh ,00. Lehtokertunkuja 3 B Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Rajakylä RT 78/118.5 m² 3h,k,s,takkah. Kaunis valoisa asunto. Kellarissa takkahuone ja uusitut kylpytilat. Keittiö uusittu Ylhäällä kaksi makuuhuonetta. Lh ,00. Kurjenpolvi 2 C Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu T Värttö KT 47 m² 2h,kk,s, lasitettu parveke Arvostetulla alueella Oulujokivarressa tyylikäs kaksio. Erinomainen pohjaratkaisu sekä upea huoneiston levyinen parveke. Mh ,00. Kurkelantie 5 B Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Tuira KT 124 m² 5h,k Ylimm. kerr. valoisa asunto jonka ikk. ja parvekkeilta avautuu upeat näkymät niin merelle kuin Oulujoelle ja kaupunkiin. Remontoi tästä unelmakoti! Tämä on Harvinaisuus! Lh ,54 Vh ,00. Kangaspolku 1 A Es. SU Janne/ Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu UUDISKOHDE NYT ENNAKKOMARKKINOINNISSA! Virpiniemi OKT 97 m² Kaunis omakotitalo 4h,k,s käytännöllisellä pohjaratkaisulla. Var. takka, lattialämmitys. Virpiniemen alueen luonnonkauniit maisemat ja harrastusmahd.vieressä. Myös autokatos mahdollinen. Mh ,00 Peninkulma 11 Es. SU Heli vastaavassa valm. olevassa talossa osoitteessa Metsäkulma 8 Kiinteistömaailma Torikatu Rannanperä RT 76.5 m² 3h,k,kph,s,wc,2 vh Rauh. alueella hieno koti josta on pidetty huolta. Keittiön kaapistot ja saunan lauteet uusittu -08,kph rem -00. Lh ,76 Vh ,00. Kotikoivuntie 6 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Pitkäkangas RT 86 m² 4h, k, s Siisti ja muuttovalmis 1-tas. RT-koti. Rv Rauh. sijainti tien päässä puiston reunassa. Autokatospaikat joka huoneistolle. Lh ,00. Honkakuja 12 D Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Rajakylä RT 78/118.5 m² 3h,k,s,takkah. Näppärä 3-kerr. rt-koti. Kellaritila antaa lisää asuinneliöitä. Päätyhuoneisto, jossa kosteat tilat nätisti remontoitu. Lh ,00. Kurjenpolvi 2 C Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu Puolivälinkangas KT 55 m² 2h,k,s. Ylimmmän 3. kerroksen remontoitu saunallinen kerrostalokoti. Alueella hyvät ulkoilumaastot ja kulkuyhteydet. Tähän voit muuttaa ilman remonttihuolia. Velaton lähtöhinta Järvitie 4 D Ensies. su Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuoneenk Alppila KT 129 m² 4h,k,kph/wc,s,khh,erill. wc,vh,2las.parveketta Ylimmän krs läpitalon huon., jonka ikk. esteetön näköala merelle. 2 las. parv. ainutlaatuiset näkymät ympäröivään maisemaan. Nauti takkatulesta ja rentoudu poreammeessa. Mh ,00. Rajakaltionkatu 6 A Ensies. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Myllyoja KT 76 m² 3h,k,kph/wc,vh,par. Vehreällä alueella tilava peruskuntoinen koti 2.krs. Kph rem.v.-07. Lähellä monipuoliset palvelut. Lh ,62 Vh ,00. Tiilitie 15 F Es. SU Anna Kiinteistömaailma Haukipudas Etu-Lyötty KT m² 5h+k+s+khh Kaunis, valoisa koti rauh. alueella kävelymatkan päässä ydinkeskustan palv. Yhtiöllä oma tontti. Mh ,00 Vh ,00. Siljonkatu 71 A Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Mäntylä Luhtitalo 78.5 m² 3h+k+s Huippupaikalta 2/2 krs:n huon., johon on juuri uusittu tasokas kylpyh. ja sauna. Kaikki pinnat on hyväkunt. Iso parv. Mh ,00 Vh ,00. Arvopostinkuja 2 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Tuira Rannanperä RT 87.5 m² 3h, k, s Rauhallisella alueella heti vapautuva rt-päätyhuoneisto. Tilavat huoneet. Suojaisa länsipiha. Parketti hiottu 8/2012. Autotalli. Mh ,00. Koivikkotie 1 C Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Kuusiluoto RT 136 m² 5h,k,2kph,2wc,s,vh,var Lähelä merta ja keskustan palveluja hyvä päätyasunto. Huoneisto rem. täysin -02. Laadukkaat mater. Lh ,00. Saarankatu 6 as Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kaukovainio KT 59.9 m² 2h+k+kph Kaunis, valoisa, viihtyisä ja raikas koti rauhallisessa asuin ympäristössä. Portaita nouset kolme kpl ja olet uudessa kodissasi. Kuntorata vieressä ja Lämsänjärvi kävelymatkan päässä. Keskusta pyöräilymatkan päässä. Lh ,00. Ampuhaukantie 3 D Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Kempele KT 49 m² 2h,kk,s Kempeleen keskustan monipuolisten palv. keskellä valoisa koti johon kuuluu las. eteläparveke ja tietysti oma sauna. Mh ,00. Ollakantie 1 as Es. MA Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hiironen KT 62 m² 2mh+oh+k+s+kph Osaomistusas. 1.kerr. päätyhuon. Valoisa, avara koti, oma terassi etelän puolella. Huon. kuuluu autopistokepaikka. Mh ,00. Hukkasenkuja 5 A Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Raksila KT 3h, k 77 m² Huippupaikalla v.81-valmistuneesta kivitalosta hyväkuntoinen 2.krs:n / ylimmän kerroksen kulmahuoneisto. Huippuyksilö, heti vapaa! Mh Vh Syrjäkatu 3-5 A Es. su Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari MUUT Oijärvi Loma-asunto 30/30 m² tupak,sauna Mökki Iissä kauniilla paikalla Heposaaressa Oijärvellä. Omaa rantaviivaa. Oulusta n.80km. Mökille mennään veneellä. Lh ,00. Kummalantie 16 B Sovi esittely! Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Ranta-Kastelli RT 80.5 m² 2mh+oh+takkah+k+s Koti arvostetulla alueella. Pesuh. rem Kaunis piha ja ter. molemmin puolin asuntoa. Hyvin hoidettu yhtiö. Lh ,00. Raharinnantie 3 A Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Maikkula Luhtitalo 88 m² 4h, k, s Tilava 1-tasoinen rem. perheasunto Maikkulassa. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Lapsille turvallinen leikkialue etupihalla. Lh ,00. Jatulikivenkatu 10 C Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Koskela RT 110/143 m² 4mh+Oh+k+saunaos.+harrastetila+ 2 wc:tä Hyväkunt. ja tyylikäs perheas., päiväkodit ja kaupat läh. Lenkille pääset heti ovelta. Lh ,02 Vh ,00. Viiritie 3 as 2 Es. MA Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Hiukkavaara KT 64 m² 2(3)h,k Upea ja huippumoderni koti, jossa tummat ja vaaleat sävyt muodostavat kauniin kontrastin. Tämä loft-henkinen koti on täysin remontoitu. LVIS-saneeraus Lh ,00 Vh ,32. Hiukkavaara 2 A Sovi esittely! Kiinteistömaailma Kaakkuri Heinäpää KT 50.5 m² 2h, k Loistavalla paikalla keskustan tuntumassa, 1958 rak. kivitalossa sievä 50,5 m² kaksio. Pintoja uusittu ja kylpyhuone rem. Lh ,75 Vh ,00. Kirkkokatu 56 C Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Etu-Lyötty KT 63 m² 2h+k+kph+s+Lp Upea! 5.krs:n. Laadukkaaksi rak. (2010), mm kivitasot ja rst-koneet. Iso, lasitettu parveke. Autohalli Mh ,00 Vh ,00. Rautionkatu 26 A Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Rotuaari Ydinkeskusta KT 80 m² 3h,k,kph/wc,parveke Kävelykadun varrella tilava huon. Suuri olohuone, jossa kaunis takka. Kph remontoitu. Las. parveke. Lh ,00. Kauppurienkatu 5 A Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Artturila mökki 28/31 m² tupa+keittiö Punainen tupa n. 700 m² tontilla Castrenin Puutarhayhdistyksen alueella viherpeukalolle. Autolla pääset pihaan saakka. Mh ,00. Ruskoliljatie 4 Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s Hyväkunt. ja avaralla pohjaratkaisulla oleva huon. Lapsiystävällinen ympäristö. Koulu,päiväkoti ja kauppa lähellä. Mh ,26 Vh ,00. Välskärintie 4 A Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Herukka RT 88 m² 3h, k, s Täysin remontoitu huoneisto rauhallisella asuinalueella. Myydään vuokrattuna. Sijoittajalle hyvä tuotto. Lh ,00. Kalimentie 15 B Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari T Kaukovainio KT 29 m² 1h, kk Valoisa koti, joka sopii hienosti sijoituskäyttöön! Tämä hyvän pohjan omaava koti on pintarem. Pitkäaikainen vuokralainen. Lh ,00. Varpushaukantie 4 A Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Keskusta KT 78.5 m² 3h, k, s Kiikelin saaressa valoisa toisen kerroksen päätyhuoneisto. Keittiön ranskalaiselta parvekkeelta on upeat kanavamaisemat, ja olohuoneen suurelta lasitetulta parvekkeelta voi ihailla myös merta! Lh ,00. Kiikelinranta 3 a Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Toppilansaari KT 51 m² 2h+kk+sa+las. parv. Uudehko, hyväkuntoinen koti omaan käyttöön tai sijoittajalle. Hyvät ulkoilumaastot. Lh ,42 Vh ,00. Toppilansaarentie 3 A Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Kaijonharju KT 63.5 m² 2h, k, s Valoisa ja tilava läpitalon huoneisto omaan tai sijoituskäyttöön yliopiston läheisyydestä. Oma sauna sekä lasitettu länsiparveke. Kaukolämpötalo. Mh ,00. Kaitoväylä 18 B Sovi es Kiinteistömaailma Tuira Tuira KT 84 m² 3h,k,s,parveke Toisen kerroksen valoisa läpitalon huoneisto. Edullinen vastike. Remontoi tästä uusi koti. Mh ,00. Merikoskenkatu 10 as 5 Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Rotuaari Yli-Ii Loma-asunto 45/45 m² 3h, k Vähän ennen pysyvän lumen tuloa, vielä ehtii nauttia tästä mainiosta huvilasta Siuruanjoen rannalla. Saunasta suoraan jokeen uimaan. Mh ,00. Tannilantie 876 S ovi esittely Kiinteistömaailma Tuira Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s, kph Hyvin hoidettu taloyhtiö. Rauh. mukava asuinalue. Kauppa, koulu ja päiväkoti läh. Suojaisa eteläpiha. Lh ,00 Vh ,00. Rensselikuja 5 M Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Talvikangas RT 95 m² 4h, k, s Reilun kokoinen ja kodikas päätyhuon., johon kuuluu las. terassi ja vehreäksi rak. puutarhapiha. Sij. mukavasti rauh. nurkalle. Lh ,00. Pohjantähdentie 1 D Es. SU Janne / Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kaukovainio KT 36 m² 1h, kk. Hyväkunt. yksiö aivan Kaukovainion ostoskesk. vieressä. Talossa uima-allas. Hyvät yht. keskustaan. Rem. kylpyh. Velaton lähtöhinta 45,000 Nuolihaukantie 1 A. Es. su Veijo Kiinteistömaailma, Rotuaari Välivainio KT 85.5 m² 4h+k+s ja iso 45m² parveke Ylimmän kerroksen tilava ja valoisa huoneisto suositulla Välivainion alueella. Huoneiston yhteydessä on todella iso 45 m² lasitettu parveke. Lh ,00. Sorvarintie 12 A Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Niittyaro KT 55 m² 2h,k,kph/wc,s,parv. Omaksi kodiksi tai sijoitusas., heti vapaa kulma-asunto. Hyväkunt. jossa parkettilattiat. Ylin 3.kerros. Lh ,77 Vh ,00. Simpsintie 5 C Es. SU 16:00-16:30 Heli Kiinteistömaailma Torikatu Etu-Lyötty KT 64.5 m² 3h+k+s Siisti heti vappa huon., valm Lasitettu parveke, parkettilattiat, erillinen keittiö ja tilava oloh. Keskustan palv. vieressä. Mh ,00. Tullivahdinkatu 1 D Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 85 m² 3h,k,s Kauniilla paikalla Oulujoen tuntumassa siisti hyvän kokoinen kolmio. Taloyhtiössä on isot remontit tehty. Ei hissiä, ei parveketta! Mh ,21 Vh ,00. Koskitie 35 B Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Ii Tupakkaperä 51.2/54.2 m² tupa/k+mh+ph+s+parvi 42+12,2 m² Huippupaikka 30 min Oulun keskustasta! Merenrannalla upea 3150 m² hiekkarantainen tila. Lh ,00. Tangontie Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Rajakylä RT 80 m² 3h+k+kph/wc+s+var Siisti kunto, isot huoneet. Kaukolämpö, yhtiö hyvässä kunnossa. Puistomaiset näkymät länsitakapihalta länteen. Lh ,00. Hanhikkitie 6 D Es. MA Heli Kiinteistömaailma Torikatu Rannanperä RT 99 m² 3mh,oh,rh,k,khh,ph,s Tyylikkääsi remontoitu RT-huon. suositulla alueella. Huon. takka sekä aurinkoinen takapiha. Lh ,24 Vh ,00. Kotikoivuntie 6 D 2 Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Toppilansaari KT 44.5 m² 2h, kk, s Näppärä kaksio, lähellä loistavia ulkoilumahdollisuuksia sekä kaupunkia! Las. parv. suojaiset näkymät puistoon. Lh ,00 Vh ,00. Kahvelitie 8 A Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Keskusta KT 85 m² 4h+k+kh Hyvällä paikalla ydinkeskustan monipuolisten palveluiden äärellä hyvänmallinen 7.kerroksen koti. Huoneisto on alkuperäiskuntoinen. Lh ,00. Hallituskatu 30 A Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Lintula KT 55 m² 2h+k+kph+las.parv Kauttaaltaan uusittu avara koti. Vapautuu nopeasti. Lintulassa oma isännöinti- ja huoltoyhtiö. Lh ,48 Vh ,00. Kaislatie 9 M Sovi esittely Kiinteistömaailma Rotuaari Intiö KT 64 m² 2h, k Kauniit puistomaiset näköalat avautuvat suoraan lasitetulta parvekkeelta. Rauhallinen asuinalue keskustan läheisyydessä. Mh ,00. Tornipolku 6 a Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Kaijonharju KT 88.5 m² 4h, k, s Kauniilla alueella, ihan yliopiston vieressä tyylikäs ja hyväkuntoinen perheasunto. Mh ,00. Kaitoväylä 20 A Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Siikajoki, Loma-as. 63.8/68.8 m² 3h, k, s Loma-asunto merellisessä Tauvossa tunnin matkan päässä Oulun kesk. Huvilassa on hyvä pohjaratk. ja var.takka. Mh ,00. Kaasantie - Ensies. LA Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Kuivasjärvi RT 80 m² 3h,k,kph,wc,vh Siisti ja kaunis kolmio, puistoon raj. takapihalla. Yhtiössä tehty autokatokset, kylpyhuon. rem. ja vesikate uusittu. Lh ,00 Vh ,00. Kuovitie 10 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Pyykösjärvi RT 113 m² 5h, k, s Kahden kerroksen tilava kauniiksi remontoitu koti suurellekin perheelle. Autotalli sisältyy huoneistoon. Lh ,00. Uistintie 4 B Es. SU / Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Heinäpää KT 45 m² 2h, kk Kaunis pikkukoti hyvästä yhtiöstä, jossa valm. talotekniikan peruskorjaus. Loist. liikuntamahd. vieressä. Lh ,32 Vh ,00. Aleksanterinkatu 56 C Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Keskusta KT 86.5 m² 4h+k Keskeisellä paikalla keskustan palveluiden ja harrastus mahdollisuuksien äärellä. Hyväkuntoinen, tyylikkästi remontoitu muuttovalmis koti. Heti vapaa! Lh ,00 Vh ,00. Sepänkatu 6 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Karjasilta KT 55 m² 2h,k,kph/wc Siistikunt., avara läpitalon kaksio arvostetulla alueella, lähellä keskustaa. Hyvin hoidettu yhtiö. Putkiremon. tehty. Lh ,56 Vh ,00. Suvantokatu 3 B Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Taka-Lyötty KT 71.5 m² 3h, k, s Uutta vastaava päätyhuo.taka-lyötyn kaikki erikoisliikkeet ym. palvelut aivan vieressä.parveke ilta auringon puolella. Mh ,00. Taka-lyötynkatu 8 A Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Koskela KT 90 m² 3-4h,k,kph,wc,parv. Viihtyisässä kaupunginosassa 4.krs tilava KT-koti. Huon. on kokonaan rem Taloyhtiö hyvässä kunnossa. Mh ,00. Irmantie 3 F Ensies. SU Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Siikajoki Loma-as. 65/93 m² 2h, k, s Uusi, (rv. 2011) vapaa-ajanas. merellisessä Tauvossa. Huvilassa on vesi- ja sähköliittymä. Myös golfmaastot lähellä. Lh ,00. Merihaankuja - Ensies. LA Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas RT 81.5 m² 3h,k,kph,s,wc,vh Tilava kolmio, johon pintarem. tehty. Yhtiö kaukolämmössä ja tässä kodissa ilmalämpöp. Palvelut lähellä. Lh ,09 Vh ,00. Kaukonpolku 4 A Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Kempele Honkanen RT m² 4h,k,th,sa Hienolla paikalla kookas rivitalokoti. Puusauna, avotakka ja kaukolämpö. Autolle katospaikka. Lh ,39 Vh ,00. Lehmikentäntie 16 a Es. MA Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Keskusta KT 47.5 m² 2h, kk 4. kerr. läpitalon huon. Kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Yhtiössä uusittu ikkunat ja ovet. Vesikatto maalattu. Lh ,00. Koulukatu 38 B Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Tuira KT 93 m² 4h, k, s Upealla näköalalla varustettu, isonkin perheen mukava koti, etsii uutta omistajaa. Lasitetulta parvekkeelta aukeavat hienot näkymät Oulun ylle ja merikin näkyy. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Lh ,00. Tuirantie 15 A Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Puolivälinkangas KT 55 m² 2h, k, parv. Siisti, 3/3 -krs. Las. parv. Yhtiössä peruskunnostusta, mm. vesi- ja viemäriputket. Omaan tai sijoituskäyttöön. Vapaa. Mh ,75 Vh ,00. Järvitie 8 A Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari * Kaijonharju KT 73 m² 3h+k+vaateh.+las. parv. Tilava kolmio hissitalon ylimmässä kerr. Pääosin peruskuntoisessa huon. uusittu kh ja lasit. parv. Lh ,96 Vh ,00. Tapiontie 4 A Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Haukipudas Tuira KT 107 m² 3h+k+s Nyt mahdollsuus. Tuiran alueella palveluiden läh. Iso, saunallinen läpitalon 2. kerr. huon. Olohuon. näkymä alakanavalle. Lh ,00. Koskitie 28 B Es. SU Kari L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Haukipudas Metsätila 22,9 ha Metsäpalsta Sijoituskohteeksi metsäpalsta noin 23 hehtaaria. Metsäarvio tehty v Lh ,00. Rytikankaan metsäautotie Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Rajakylä RT 81.5 m² 2h+k+kph+s Mukavalla alueella avara koti, joka helppo muuttaa takaisin kolmioksi tarpeen vaatiessa. Nätti keittiö. Lh ,14 Vh ,00. Mataratie 7 B Es. MA Heli Kiinteistömaailma Torikatu Pyykösjärvi RT 118 m² 4(5)h,k,s,kph,2wc,vh,var,ak Hyväkuntoinen päätyhuon. Pyykösjärven tuntumassa. Iso avara yläk., josta parv. näkymät puistoon. Lh ,00 Vh ,00. Uistintie 4 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Heinäpää KT 47 m² 2h,kk,kph/wc Hyvällä paikalla, lähellä ydinkeskustaa toisen kerroksen kaksio. Toimiva pohjaratkaisu, tilavat huoneet ja kylpyhuone. Mh ,00. Torikatu 61 B Es. SU Julia Kiinteistömaailma Haukipudas Värttö KT 103 m² 3-4h+k+s Juuri valmistuneessa talossa upea 8. kerroksen näköalahuoneisto. Huoneistolla on upea lasitettu terassiparveke länteen, josta näkymät Oulujoelle ja kaupungin ylle. Tyylikäs arvohuoneisto. Mh ,77 Vh ,00. Kurkelantie 1 E Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Puolivälinkangas KT 58 m² 2h, k, wc / kph, parveke Ylimmän kerroksen huon. on kompakti pohjaratkaisu ja reilun kokoiset huoneet. Heti vapaa! Mh ,96 Vh ,00. Maahisentie 3 G Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Laanila KT 73 m² 3h,k,kph/wc,vh Heti muuttovalmis 3.krs huon. jossa las. parv. länteen. Tilava olohuone ja tyylikäs kylpyhuone rem. v keväällä. Lh ,00. Nokkalantie 43 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Keskusta KT m² 5h,k,r,wc,kh,parv Upeaksi remontoitu kaupunkikoti. Hyvällä maulla valitut laad. pintamat. ja mainio sijainti torin sekä meren läh. Lh ,00. Torikatu 33 a Es. SU Janne R./ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Ii / Koni Rakennustontti Iijoen pohjoisrannalla sijaitseva hyvä rakennuspaikka, vahva puusto tontilla, jyrkkä ranta. Rannasta pääsee helposti veneellä merelle saakka. Lh Koninkuja 2 Kiinteistömaailma, Rotuaari Välityspalvelu N&M Oy, Pakkahuoneenkatu 5, 90100, Puh , oulu.pakkahuoneenkatu@kiinteistomaailma.fi VUOKRAUS JA MYYNTI: Asuntokolmio Oy, Jokelantie 1, HAUKIPUDAS, Puh , haukipudas@kiinteistomaailma.fi kka Suutarinen Helena Kittilä yntipäällikkö, myyntipäällikkö, udistuotanto Jarmo Meriläinen Jarmo Laitila Kari Huusko yrittäjä, kiint.välittäjä,, julk.kaupanvahvist Riitta Snellman Pertti Snellman yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, Janne Palviainen myyntipäällikkö Raimo Höynä, Kiat, Minna Ylipahkala Kiinteistönvälittäjä,, Matti Näreaho julkinen kaupan - vah vistaja, Kari Loukkola PÄIVYSTÄJÄ Pekka Seppälä Janne Rauhala vuokraus/myynti Anu Lainio Anne-Mari Kalliopuska kiinteistönvälittäjä, Mikko Jussila Juha Näppä julkinen kaupan - vah vistaja, p PÄIVYSTÄJÄ Esa Kivelä Yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna Hiltunen eroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

14 54 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 AN! TA TÄ TE Ä S UU Ä M NP IIN IIKO AR V IM UN RE EIL R KOTI MERELLISELLÄ AITIOPAIKALLA Ikkunassa jokisuisto ja meri, vieressä kaupunki ja kauppatori. SALMENRANNASSA ASUTAAN JO, JA UUTTA RAKENNETAAN KOVAA VAUHTIA upea Varustimme Salmenrannan kodit jo valmiiksi laadukkaasti. Mutta toki voit maustaa kotisi sijainti rannan aitiopaikalla, ikkunan näköalat jokisuistolle ja kauppatorillekin leppoisa matka. oman makusi mukaan. Esimerkiksi vakiovarusteisissa keittiön aidoissa kivitasoissa on yli TERA RASSI S PARVE PA VEK V KE WC C KH APK JK/VK MH1 H1 1 K KH mis kaksio, Reimariin pääset muuttamaan ja tontin täydentävä Majakka valmistuu OH 2h+k+s+terassi+piha 49,0 m² vh h+k+s 64 m² MH1 VH MH2 MH1 VH MH2 OH WC OH WC KH S RU KH APK S RU K PAR PA RVEK VEKE E PAK ET K PAR PA RVEK VEKE E ET SK (PY) JK/ K VK MH3 3h+k+s 79 m² TERVETULOA TUTUSTUMAAN REIMARIN SISÄTYÖVAIHEEN ASUNTOIHIN: SUNNUNTAINA klo Jukka Poukkula p Toppilansalmi, Salmenranta Mallastie 2, Oulu KHH 4h+k+s 89 m² ET MH3 PARVEKE SK (PY) KH K OH MH3 WC AP PK PAK MH2 MH1 VH OH S JK/ K VK (PY) mh S Loistossa on vapaana vielä yksi muuttoval- PAK AK JK/PAK ET WC PU UKEUTUMISHUONE SK Esimerkkihuoneistot: m² 2h+k+s 48,5 2h+k+s+terassi+piha 49,0 3h+k+s 64,0 3h+k+s 75,0 4h+k+s 89,0 4h+k+s 101,5 4h+k+s 127,5 5h+k+s 111,5 5h+k+s+terassi (ullakko) 118,5 K OH Kauniin jokisuiston eturivissä seisovat vankat tetulla alueella, keskustan läheisyys, upeat näköalat ja avara tontti takaavat että viihdyt. MH2 MH kymmenen sävyä mistä valita mieleisensä. paikallavaletut Loisto, Reimari sekä niiden viereen nouseva Majakka. Loistava sijainti arvos- ET S KHH KH APK RU MH2 MH1 K PARVEKE PAK 5h+k+s 111,5 m² ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: arkisin rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p kalervo.makela@rakennusteho.fi S ET JK/VK VH 4h+k+s 127,5 m² myyntipäällikkö Jukka Poukkula p jukka.poukkula@rakennusteho.fi Jere Lindell p jere.lindell@rakennusteho.fi YK SO SI ITA TY J IS A S ES O IT VI TE LY KIRJASTO 200 PAR PA RVEK VEKE E Ps. Majakan mallikalusteet nyt nähtävillä Reimarissa.

15 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA MYÖS MUUTTOVALMIITA KOTEJA! Modernia elämää järkevään hintaan Kotikadun viimeisen vaiheen rakentaminen Metsokankaalle on jo varsin pitkällä. Sijainti on mitä leppoisin uudet päiväkoti ja koulu sijaitsevat kätevästi näköetäisyydellä, Kaakkurin ostoskeskukseen pääset muutamassa minuutissa ja keskustaankin kymmenessä. Valittavanasi on kahta kokoluokkaa kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen koteja. Varustelu on tuttua Rakennustehon tasoa; aidot parketit, laadukkaat kodinkoneet jne. Ja mikä tärkeintä, autopaikat ja -katokset sisältyvät huoneistojen hintoihin. Kotikadulle voit muuttaa vaikka heti tai valita omasi valmistuvasta viimeisestä vaiheesta. Muuttovalmiit: m² mh vh 3h+k+s+akp 75, h+k+s+akp 81, h+k+s+akp 87, valmistuvat: m² mh vh 2h+kk+s+akp 50, h+tk+s+akp 53, h+kk+s+akp 66, h+k+s+akp 81, ESITTELY MUUTTOVALMIISSA HUONEISTOSSA: sunnuntaina klo ESITTELY SISÄTYÖVAIHEEN HUONEISTOSSA: sunnuntaina klo Kalervo Mäkelä, p Metsokangas, As Oy Oulun Kotikatu Herralantie 2, Oulu MUUTTOVALMIS! Lapsiperheet viihtyvät Puistonportissa Puistonportin luhti-, rivi- ja paritalot on rakennettu Ritapuiston yhteyteen, hyvien palveluiden lähelle. Heti tontin itäpuolella olevassa Ritaharjun monitoimitalossa ovat mm. ala-aste ja päiväkoti. Laadukasta puuarkkitehtuuria edustavat rakennukset muodostavat suojaisan ja viihtyisän pihapiirin, joka on myös turvallinen leikkipaikka lapsille. Suunnittelun lähtökohtana on ollut kodikkaiden tilojen monimuotoisuus ja järkevä hinnoittelu. 24 yksilöllisen kodin joukkoon mahtuvat näppärien kaksioiden ja kolmioiden lisäksi tilavat paritalot. Puistonportti on muuttovalmis, vielä muutama huoneisto jäljellä. Uutta palveluiden äärelle, kodikkaaseen Kempeleeseen Ritaharjun Verso vakiona tinkimätön kodikkuus Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 65, h+k+s 86, h+k+s 86, Kempeleen keskusta vain muutaman askeleen päässä oveltasi niin koulu, päiväkoti, kaupat kuin hyvät bussiyhteydetkin. Kotoisa kokonaisuus ja viimeistelty yleisilme mm. upea keittiö kivitasoineen. Honkarinteelle pääset muuttamaan Verson yksitasoiset rivi- ja kaksikerroksiset paritalot sijoittuvat osin puistoon rajoittuvalle tontille Ritaharjuun. Verson kaikki 20 kotia varustetaan monipuolisesti mm. aidolla parketilla, laadukkailla kodinkoneilla ja keittiön kestävillä kivitasoilla. Rakennustyöt ovat käynnissä ja muuttamaan pääset ESITTTELY MUUTTOVALMIISSA KODEISSA, RITAKIERROS 5: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Ritaharju, As Oy Puistonportti Ritakierros 5, Oulu Esimerkiksi: m² mh vh 2h+k+s+akp 50, h+kk+s+akp 70, h+k+s+akp 76, h+k+s+akp 87, Autokatospaikat sisältyvät huoneiston hintaan. Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 76, h+k+s 90, h+k+s+akp 90, h+k+s 106, TERVETULOA ESITTELYYN, SUOLATIE 1: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Honkarinne Suolatie 1, Kempele ESITTELY SISÄLLÄ TALOISSA: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Ritaharju, As Oy Verso Saalistajantie 2, Oulu UUTTA JA MUUTTOVALMISTA Kempeleen keskustan komeimmat kodit Petäjärinne rakennetaan rauhalliseen ympäristöön heti Kempeleen keskustan palvelujen tuntumaan. Jämerä paikalla valettu kerrostalo nousee rauhalliselle puistomaiselle tontille. Petäjärinne tarjoaa kodin lämpöä oivista kaksioista pohjaratkaisuiltaan kiitettyihin kolmioihin. Valmiiksi lasitetut parvekeet luovat lisätilaa asumiseen. Jokaisen huoneiston varustamme tuttuun tapaan saunalla, parkettilattioilla ja laadukkailla kodinkoneille. Kolmioihin kuuluuvat myös keittiön kivitasot vakiovarusteena. Päättäessäsi tulevasta kodistasi nyt voit maustaa sitä omilla valinnoillasi. Ota heti yhteyttä suunnitellaan uusi kotisi yhdessä! Rakenteilla: m² mh vh 2h+kk+s 43, h+kk+s 47, h+k+s 68, h+k+s 69, Muuttovalmiit: m² mh vh 2h+kk+s (3. krs) 43, h+kk+s (3. krs) 44, h+k+s (1. krs) 68, ESITTELY MUUTTOVALMIISSA HUONEISTOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Kempeleen Honkatori ja Petäjärinne Ollakantie 2 C, Kempele Koko keskusta edessäsi Suositut Preludi ja Kapellimestari saavat seurakseen Suomen parhaalle asuinalueelle Sinfonian, joka täydentää korttelin lopulliseen muotoonsa. Tuttu laadukkuus ja korkea varustelutaso mm. lasitetut parvekkeet sekä tyylikkäät keittiöt integroiduin kodinkonein. Keskusta-asumisen helppoutta lisää pysäköintihalli, josta asuinkerroksiin kuljet kätevästi suoraan hissillä. Muuttamaan Sinfoniaan pääsee Esimerkiksi: m² mh vh 3h+kk+s (5.krs) 67, h+kk+s (2.krs) 67, h+k+s (1.krs) 68, Samassa pihassa muuttovalmis kolmio vapaana, tule tutustumaan! ESITTELY VIIMEISTELYVAIHEEN ASUNNOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Karjasilta, As Oy Oulun Sinfonia Taka-Lyötyn katu 6 B-C, Oulu VARAINSIIRTOVERO NOUSEE Tee kaupat tämän vuoden aikana ja säästä rahaa. Hallituksen ehdotuksen mukaan asunto-osakkeiden varainsiirtovero nousee 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Vuoden alusta lähtien varainsiirtoveroa maksetaan asunnon velattomasta hinnasta, johon lasketaan sekä myyntihinta että asunnon lainaosuus. Tällä hetkellä varainsiirtovero maksetaan vain asunnon myyntihinnasta. Tervetuloa valitsemaan Oulun laajimmasta uudiskohdevalikoimasta omasi. ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: ark , tai soita ja sovi muu aika rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p kalervo.makela@rakennusteho.fi myyntipäällikkö Jukka Poukkula p jukka.poukkula@rakennusteho.fi Jere Lindell p jere.lindell@rakennusteho.fi SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

16 56 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 ENSIESITTELYKOHTEET KT KAUKOVAINIO Nuolihaukantie 4 A h, k, kph 112 m² Tilava, kauttaaltaan remontoitu huoneisto rauhallisesta, hyvinhoidetusta taloyhtiöstä. Selkeä pohjaratkaisu jossa avonainen, todella avara oh/keit. Iso lasitettu parveke. Jyrki Hp ENSIESITTELY SU KT KESKUSTA Mäkeliininkatu h, k, ph, vh 54 m² Remontoitu hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijannilla. Keittiö on tilava ja uudistettu hienosti. Taloyhtiössä isot remontit tehty. Sopii myös sijoitusasunnoksi! Aki Vhp ENSIESITTELY SU KT INTIÖ Upseerinkatu h, k, s, alkovi 39,5 m² Miellyttävä taloyhtiö aivan keskustan palveluiden läheisyydessä. Tässä mahtava tilaisuus tyylikästä kaupunkiasumista etsivälle. Neutraalit materiaalit seinissä ja lattiassa. Saara Vhp ENSIESITTELY SU T KT HEINÄPÄÄ Tarkka-ampujankatu h, kk 40,5 m² Rv 1962 Remontoitu koti! Nina Hp ES SU PELTOLA Peltolankaari 2 B h, alkovi, kk, s 45 m² Rv Hyväkuntoinen vaaleilla pinnoilla sisustettu huon. Janne Hp ES SU OULU Tuira Kallenkuja h+k+kph 48m² Rv Täydellisen uudistuksen kokenut tilaihme! Modernisti viimeistelty. Helppoa asumista vuosiksi eteenpäin. Saara Hp ES SU HEIKKILÄNKANGAS Ajopelintie 1 C h, k, s 55 m² Rv 02. Viihtyisällä alueella toisen kerroksen parvek keellinen koti. Nina Hp ES SU KEMPELE Sarkkiranta Tornikuja h, k, kph, s 65 m² Rv 1977 Peruskorj. ja toimiva keittiö-olohuone, erittäin hyvät säilytystilat ja viihtyisä oma piha. Kari Hp ES SU OULUNSALO Vihiluoto Vihiluodontie 54 A h+k+s, 73,5 m² Rv 1999 Erittäin hyvällä maulla viimeistelty päätyhuoneisto. Käytännöllinen pohjaratkaisu. Nina Hp ES SU PT VIRPINIEMI Griinikaarre h, k, kph, sa 78 m² Rv 2012 Upea, laadukkaasti varustettu koti/ vapaa-ajan asunto erinomaiselta sij. Jyrki Hp ES SU PYHÄNTÄ Keskusta Vainiontie h, k, s, khh 83 m² Viihtyisä koti pienelle perheelle! Talossa tehty mittavia remontteja. Nunnauunin leivinuuni. Riitta Hp SOVI ESITTELY KEMPELE Kokkokangas Polttajanpiha h, kph/wc, s, wc 113 m² Rv 2002 Rauhallisella paikalla tien päässä - kahdelta sivulta metsään rajoittuvalla omalla tontilla. Janne Hp ES SU KELLO Kylätie h, k, kph 85 m² Rv Peruskuntoinen rintamamiestalo Vaatii remontin. Jyrki Hp SOVI ESITTELY TONTIT YLIKIIMINKI Johannantie m² iso tontti okt-, pt- tai rt.talon rak. paikaksi! Rak.oik.asuinrak. yht. 500 m² ja ulkorak. 100 m² Nina Hp SOVI ESITTELY LIMINKA Keskusta Peräkyläntie 1 Tontti 1650m², kiinteistö 285m². Tontilla on purettava tai kunnostettava vanha huvila. Kari Hp SOVI ESITTELY UUDISKOHTEET RITAHARJU Vihikuja h, k, khh, s 145/173 m² Arkkitehdin suunn. koti, 3.5km yliopistolta ja teknologiakylästä. Jyrki Hp ES SU RITAHARJU Silmukkakuja h, k, khh, s 150/176,5 m² Moderni koti hyvälle sijainnille reilu 3.5 km yliopistolta ja teknologiakylästä. Kaukolämpö. Jyrki Hp ES SU RT KOSKELA Viiritie 1 A h, k, s 109 m² Puistoon rajoittuvalla tontilla olevassa yhtiössä tilava perheasunto. LVI-saneeraus tehty. Suojaisalle takapihalle on tehty valokate. Tee tästä perheellesi mieleinen koti! Pirjo Hp ENSIESITTELY SU LT OULUNSALO Keskusta Toivolankuja 5 A h+k+s 69,5 m² Rv Viihtyisä taloyhtiö ja hyväkuntoinen huoneisto (2. krs.). Valoisa, käytännöllinen ja helppoa asumista. Kaukolämpö. Kari Hp ESITTELY SU ARVIOKIRJA.FI valtakunnallinen kiinteistöjen ja huoneistojen arviopalvelu KAUKOVAINIO Tuulihaukantie h, k 61,5 m² Rv Remontoitu kuudennen kerroksen kaksio hyvällä sijainnilla. Oma parveke. Saara Hp ES SU KAAKKURI Pesätie 20 A h, k, s 69,5 m² Rv 2005 Pikkunäppärä kolmio palveluiden ytimessä. Pirjo Hp SOVI ESITTELY RAJAKYLÄ Tervakukkatie 40 D h, k, s 92 m² Rv Tässä tilaisuus johon kannattaa tarttua pikimmiten! Oma sauna ja parveke! Nina Hp ES SU RIVI- JA LUHTITALOT KOSKELA Ketjutie 77 C h, k, kph, s 51 m² Rv 2005 Kaunis, valoisa koti mukavan rauhallisesta taloyhtiöstä. Kaukolämpö! Jyrki Hp ES SU KUIVASRANTA Palokukantie 2 A h, k, s 79,5 m² Rv 2008 Hyväkunt. rivitalon päätyas. Kauppaan, kouluun/päiväkotiin ja puistoalueelle 200m. Aki Hp ENSIES SU LT KEMPELE Keskusta Hovintie 11 B h, k, kph, s 81,5 m² Rv 1988 Erittäin avara 2.krs koti. Las.parveke ja käytönnölliset 2010 uudistetutut kph ja keittiö. Nina Hp ES SU OULUNSALO Vihiluoto Vihiluodontie 54 B h, k, s 89,5m² Rv 1999 Siistissä kunnossa. Kiva piha, upeat ulkoilumaastot hyvien kukuyhteyksien varrella. Kari Hp ES MA OMAKOTITALOT PYHÄNTÄ Ahokylä Knuutilansaarentie h, k 78 m² Rv Talossa tehty mittavia remontteja. Pihasauna. Riitta Hp SOVI ESITTELY MADEKOSKI Pysäkkitie h, k, s 130 m² Rv 1953 Pääosin rem. koti keskeltä kaunista maaseutumaisemaa. Isoja rem. tehty. Jyrki Hp SOVI ESITTELY OKT KEMPELE Vesitie Rv 1975 Iso omakotitalo, jossa on oma kulmatontti ja suojaisa piha. Aki Hp SOVI ESITTELY IINATTI Naavakuusentie h, k, khh, s, takkah 148 m² Yritystontilla sij. okt ja sen yht. 120m² lämmin at, toimistotilaa, n. 90m² katos kolmelle autolle. Saara Hp SOVI ESITTELY YLÄ-HAAPALEHTO Etureentie h, k, takkah, khh, s 139 m² Rv Kodikas ok-talo suositulla alueella. Pinnat rem Puulämm. kiuas. Terassi. Aki Hp ES SU METSOKANGAS Savottatie 45, 1-5h, k, s 50,5-100m² Metsokankaalle valmistuva yksikerroksinen 28 huoneiston rivitaloyhtiö. Huoneistoihin tulee toimivat pienperheiden tarpeisiin suunnitellut pohjaratkaisut, hyvät säilytystilat sekä laadukas ja monipuolinen varustelu. Eteläkeskuksen palvelut alle 3km päässä. Työt käynnissä. Arvioitu valmistuminen lokakuussa VARAA OMASI EDULLISEEN ENNAKKOMARKKINOINTIHINTAAN! Vh Pirjo ES SU Herralantie1:ssä KAAKKURI Ojavainkontie 10 Uusia rivitalokoteja Oulun eteläkeskuksen monipuolisten palveluiden ääreen! Yhtiö rakennetaan omalle tontille. Lämmitysmuotona turvallinen ja edullinen kaukolämpö ja asumismukavuutta tuovana se on kauttaaltaan lattiassa. Erillisillä osakkeilla autotallit, autokatospaikat ja pistokepaikat, joita on selkeästi enemmän kuin huoneistoja. (yhteensä 29kpl) 2h,k,s 57,5m² mh vh h,k,s 87,0m² mh vh h,k,s 74,5m² mh vh h,k,s 93,5m² mh vh h,k,s 107m² mh vh TULE JA VARAA HETI OMASI! Ojavainiontie 10 / Pirjo SOVI ESITTELY OULU Asuntolinkki Kajaaninkatu 28, OULU Puh Avoinna MA TO Jyrki Jokitalo p Toimitusjohtaja, julk. kaupanvahvistaja Kaija Nyman p Kiint. välittäjä Saara Paavola p Trad Pirjo Kerttula p Myyntipäällikkö Aki Rundgren p KEMPELE Asuntolinkki Kauppatie 6, Kempele Puh Avoinna MA TO Antti Myllymäki p Toimistonjohtaja julkinen kaupanvahvistaja Nina Mällinen p Sirkku Kähkönen p , KiAT Janne Maijala p Kari Vanhatupa p Riitta Huhtala p Kiinteistönvälittäjä Kohteemme löydät asuntolinkki.fi, jokakoti.fi sekä etuovi.com palveluista NSY Torikatu 64, Oulu. Puh./ fax (08) , OMAKOTI- JA PARITALOT OKT Tyrnävä Kirkkotie 14 2mh, tk, et, kph, s, tk. 70 m² Keskeisellä paikalla, Tyrnävän palveluiden vieressä, omalla tontilla, peruskorjattu, K. Nissilä ES. MA KLO V. Nissilä ES. SU KLO H. Nissilä V. Nissilä I. Nissilä M-L Kinnunen viihtyisä okt. H OKT Tyrnävä Kirkkotie m² Tarjouskauppa. Lähtöhinta > PT Tyrnävä Koskikarantie 4 B 3h, oh/k, kphs, autok/var. 78 m² Uusi, täysin valmis paritalo. Laadukkaat materiaalit, takka, ak-paikka, terassi. H KEMPELE, Sarkkiranta Ahopolku 6, 3mh, oh, k, s 105 m² Isolla ja suojaisalla, omalla kulmatontilla oleva omakotitalo suositulla Sarkkirannan alueella. H MUHOS, Koivikko Rehtorinkuja 1 4h, k, s, khh, wc 112,3 m² Ennakkomarkkinoinnissa omakotitalo Koivikon alueella. Todella avara pohjamalli, saarekekeittiö. H OULU, Iinatti Iinatintie 70 4mh, oh, k, s 120 m² Todella rauhallisella paikalla, isolla n. 1,6 ha omalla tontilla sijaitseva rintamamiestalo OULU, Pyykösjärvi Pasuritie 1 4 mh+oh+k+ruok. tila+kph/ wc+khh+s+pukuh 135 m² Suositulla alueella vanhempi okt omalla suojaisalla puistoon rajoittuvalla tontilla. H M-L Kinnunen K. Nissilä I. Nissilä R. Ylitalo Soita R. Ylitalo K. Nissilä SOITA JA SOVI ES. V. Nissilä PT Liminka, Tupos Pyötäpetäjänpiha 2A 4h, k, aula, khh, s, 2wc, vh, ak+var. 139 m² Valoisa ja kodikas paritalo. Väljä ja käytännöllinen pohjaratk. Pienet asumiskust. H MUHOS, Honkala Vikiöntie 1 5h,k,khh,kph s,at,varasto 155 m² Omalla, puistoon rajoittuvalla tontilla, lämmin at ja varasto. H TUPOS Lintulammentie 41 6 mh,oh,k,ph,wc, 2xvh,s, aula,at. 188 m² Omakotitalo omalla tontilla. Pienet asumiskustannukset. H JÄÄLI Huvilatie 41 8mh, ruokasali, k, s, kph, 2xwc. 290 m² Todella hyvällä paikalla, Jäälinjärven rannalla sijaitseva okt. Rak.oik. jäljellä. H RIVITALOT TYRNÄVÄ Museotie 1 2h, k 56 m² Hyvällä paikalla, heti vapaa, tilava kaksio. Joko omaan tai sijoitus käyttöön. H TYRNÄVÄ, Seppälä Leuhturikuja 2 as. 1 2h, ke, kphs, khh, vh. 52,5 m² Tilava saunallinen kaksio. Todella kaunis paikka, erinomainen sijainti H RIVITALO AS OY TYRNÄVÄN HELMI ON VALMISTUNUT! TYRNÄVÄ, Eskolanpelto Malisentie 5 1mh, oh/k, khh/ph, s 59 m² Hyvä varustetaso, tilava piha, autokatospaikka. Vielä ehdit, kaksi asuntoa vapaana. H Soita ja sovi es. I. Nissilä J. Alakärppä ES. SU KLO H. Nissilä OULU Ojavainiontie 1 B 7 3h, k, kphs, ak, 2var. 64 m² Heti vapaa, siisti rivitalokolmio hyvällä sijainnilla. Takapiha raj. puistoon. Autokatos ja hyvät varastotilat. H JÄÄLI Pursutie 2 3h, k, sa 77 m² Hyvä, remontoitu asunto. Takapiha rajoittuu viheralueeseen. Autokatos sisältyy hintaan. H KIIMINKI Niemeläntie 10 A 3 3mh, oh, k, s, kph 97 m² Rauhallisella Niemeläntörmän alueella, Kiimingin keskustan tuntumassa oleva tilava rivitalohuoneisto jokinäkymällä. H T OULU Keskusta Pakkahuoneenkatu 21 2h+kk+s+kph+par 46 m² Hyvä saunallinen kaksio ES. SU KLO J. Alakärppä J. Alakärppä keskustassa 2008 valm. talossa. Erinomainen sijainti. Vh OULU, Keskusta Torikatu 4 2h, k, kph, wc 81,1 m² Kolmiotalossa sijaitseva tilava, läpitalon huoneisto. Korkeat huoneet. H LOMA-ASUNNOT SIIKAJOKI Tauvonpiha 1 1 mh, tupak, wc, et, parvi. 80 m² Tyylikäs, uusi loma-asunto Siikajoen Tauvossa. Isot Soita V. Nissilä terassit, erillinen saunarakennus. H Asunto Oy Simon Kaartokulma Vanhatie 8A, Simo Nyt edullisesti Simon keskustassa sijaitseva rivitaloyhtiö, jossa neljä asuinhuoneistoa. (86 m², 80 m², 71 m², 28 m²) Koko yhtiö (4 asuntoa+autotallit) Mh , Vh Mahdollisuus ostaa myös erikseen. Katso tarkemmat tiedot Etuovi.com tai soita V. Nissilä , H. Nissilä katso myös muut kohteet Ilkka Nissilä Toimitusjohtaja Juha Alakärppä Kiinteistönvälittäjä Keijo Nissilä Vesa Nissilä Henri Nissilä Marja-Liisa Kinnunen Sanna Vähäkuopus Reijo Ylitalo Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja

17 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA www. pekkapaulamaki.fi Lintula kt 71m² 3h,k,kh,vh,parv. Pian vapautuva hyväkuntoinen läpitalonhuoneisto rauhallisella paikalla. Lasitettu parveke. 4. krs. Hissi. Kauniit puisto- /metsänäkymät. Talossa hyvät yhteiset tilat. Mh ,- Vh ,-. Kaislatie Laanila kt 54m² 2h,k. Tasokkaasti ja tyylikkäästi peruskorjattu kaksio Oulujoen tuntumassa. Vapaa. Mh ,-. Hintantie 11B Keskusta kt 50m² 2h,kk,kh,ransk.parv. Arvostetussa Kiinteistö Oy Oulun Yhdystornissa toimisto tai asuinkäyttöön valoisa ja hyväkuntoinen kaksio. 6. krs. Vuokrattu 618,-/kk. Mh ,-. Kirkkokatu 4. Es.sop.mukaan T Nokela, Veturitie 5 26,5 m² Hp lo 2480, Vhp Keskusta, Hallituskatu m² Hp lo 7039, Vhp Niittyaro, Sauvojantie 6 39 m² Hp lo 1167, Vhp Heinäpää, Tarkka-ampujankatu 18 40,5 m² Hp 59840, lo 23160, Vhp Etu-Lyötty, Vanhantullinkatu 8 47,5 m² Hp Keskusta, Kirkkokatu m² Hp lo 19500, Vhp Alppila, Alppitie 3 56 m² Hp lo 19650, Vhp Nokela, Veturitie 1 56 m² Hp lo 6097, Vhp Toivoniemi, Toivoniementie m² Hp Puolivälinkangas, Peikontie 2 61,5 m² Hp Keskusta kt 45m² 2h,kk,kh,parv. Montiinintalo, ylin 4. krs. Rauhallinen pihanpuolen sijainti. Paksuseinäinen -39 valm. kivitalo; korkeat huoneet, leveät ikkunapenkit, kaunis rappukäytävä. Hissi. LVIS-remontti tehty! Huoneiston pinnat ja keittiö uusittu. Kylpyhuone laatoitettu. Talossa tyylikäs saunaosasto ja pesutupa. Mh ,- Vh ,-. Aleksanterinkatu Heinäpää 29,5m²+autohallipaikka 1h,kk,sa,parv.+autohallipaikka. Tehoyksiö, jossa kaikki kohdallaan! Lasitettu parveke. Mh ,-. Mahdollisuus ostaa samasta talosta myös autohalliosake, mh ,-. Isokatu 89. Es.sop. mukaan Oulunsalo Vihiluoto okt 266/310m² 7h+k. Yksilöllinen merenrantakiinteistö Vihirannan parhaimmalla paikalla. Edustavat tilat. Mahdoll. vaihdossa osakehuoneisto. Mh ,-. Vihirannanraitti Autotalli Torikatu 64 29,5m² Harvinaisen hyvä ja tilava oma talli keskeisellä sijainnilla. Mh ,-. Tiedustele lisää /Pekka KOTIKIRPPIS Kalevan Kotikirppis keskiviikkoisin. Myy, osta, vaihda tai lahjoita omassa käytössä ollutta tavaraa. Neljän rivin ilmoitus vain 10 / rivit@kaleva.fi / Kaleva.Point, Lekatie 1, ma-pe / , ma-pe 8 16 Kierrätä ja tuunaa! Keskusta, Rautatienkatu m² Hp ahp 15000, Yht Höyhtyä, Allitie 8 71 m² Hp Kaijonharju, Tapiontie 4 73 m² Hp RIVI- JA LUHTITALOT Kaakkuri, Höyhenkuja 3 46 m² Hp lo 61465, Vhp OMAKOTITALO Ala-Haapalehto, Vaakitsijantie 3 111/133 m² Hp AUTOTALLIT Keskusta, Aleksanterinkatu 43 Hp /kpl LIIKEHUONEISTOT Kempele, Kauppatie m² Hp Kiiminki, Terveystie m² Hp lo 4400, Vhp Katso lisätiedot ja kuvat Rivitaloasunto Ii, Lanssitie 9 Lähellä keskustan palveluja peruskuntoinen, v valm. rivitaloasunto, 1h+kk+ makuualkovi+sauna, 37 m², autokatospaikka, varasto, sähkölämmitys, hv. 75,40 /kk. Huoneisto on vapaa. Hp Huom. talossa tehty huomattavia peruskunnostuksia. Liiketilat Haukiputaan keskustassa vuokrattavat liiketilat: Kirkkotie 4 n. 150 m² vapaa Kauppakuja 2 42 m² vapaa Asun to- ja kiin teis tön vä li tys Omakotitalo Haukipudas, Onkamonkyläntie 49 Remonttitaitoiselle v valm. peruskuntoinen rintamamiestalo, 2h+k+kh, ha. n. 49 m², ullakkovaraus, sähkö- ja vesiliittymä, porakaivo, saunaja puuvarastorakennukset, karjasuoja, määräala n m². Hp Asuntotontit Haukipudas, Martinniemi 1703 m² rak. oik. 327 m² Mh m² rak. oik. 250 m² Mh m² rak. oik. 250 m² Mh n m² Hp n m² Hp LO HI LOUK KU Oy [A] Mat ti Vuo non vir ta (08) , , (08) , fax (08) Häyrysentie 49, MARTINNIEMI Muutto? Tee osoitteenmuutos ajoissa Uusi kerrostalo Maikkulassa AS OY MAIKKULANLINNA UUSI komea tiilitalo palvelujen vieressä. Kaunis koneellistettu keittiö. Tammilautaparkettilattiat. Lasitetut parvekkeet. Hissitalo. VARAINSIIRTOVERO MYYNTIHINNASTA 1,6%!!! Huoneistoesim. mh. vh. 2h+kk+s 45,5 m² , ,- 2h+kk+s 48,5 m² , ,- 2h+kk+s 56,0 m² , ,- 3h+k+s 61,0 m² , ,- 3h+k+s 71,5 m² , ,- VAIHTOMAHDOLLISUUS! MAIKKULANRAITTI 7 ES. ma AS OY OULUN METSOKARTANO Metsokankaalle valmistuu uusia pari- ja erillistaloja päiväkodin viereen. Kaukolämpöyhtiö. Etelä/länsipihat. 2 autopaikkaa. VARAINSIIR- TOVERO MYYNTIHINNASTA 1,6 %!!! Esim. Huoneisto mh. vh. 1-taso 5h+k+s 104 m² , ,- erill.talo 5h+k+s 104 m² , ,- 2-taso 4/5h+k+s 107 m² , ,- LANSSITIE 15 ES. su KAUKOVAINIO 1h,kk,kh 30m² Sijoitusyksiö, valmiiksi vuokrattu 482,-/kk. Hyvä pohja, m.alkovi ,- etuovi/ KARJASILTA 2h,kk,kh,parv. 45,5m² Heti vapaa hyväkuntoinen valoisa muuttovalmis kaksio, ikkunat 3-suuntaan. Komeat lautalattiat ,- etuovi/ KAAKKURI 2h,k,s,parv. 53,5m² Palvelujen vieressä hyväkunt. ylimmän 5. krs:n kaksio, länsiparveke ,- etuovi/ ALPPILA 2h,k,kh,parv. 55m² Hyvässä yhtiössä (mm. putkiremontti tehty) heti muuttovalmis kaksio. Keittiö ja ph. uusitut, laminaattilattiat ,- etuovi/ ALPPITIE 1 ES. su MAIKKULA 3h,kk,kh,s,parv. 63,5m² Uusi asunto hissitalon ylimmässä kerroksessa, tilava lasitettu länsiparveke. Iso vaatehuone, parkettilattiat kauttaaltaan, koneellistettu keittiö. Mh ,- vh ,- etuovi/ MAIKKULANRAITTI 7 ES. ma KESKUSTA 3h,k,kh,s,parv. 77m² Ydinkeskustassa hissitalossa ylimmän 6. krs:n kaunis vapaa 2007 valmistunut koti. Tilava lasitettu parveke etelään. Korkeat huoneet ,- etuovi/ Asuntopalvelu Jorma Peräläinen Oy jorma.peralainen@asuntopalveluperalainen.fi , Pakkahuoneenkatu 17, Oulu KESKUSTA 4h,k,kh 88m² Klubitalossa 8.krs:n näköalahuoneisto asuin tai toimisto käyttöön. Komeat puistonäkymät. Arvostettu taloyhtiö ,- etuovi/ Rivitalot/paritalot RAJAKYLÄ 4h,k,kh,sauna 98m² Heti vapaa perheasunto hyvin hoidetussa yhtiössä. Edullinen hoitovastike. Kaukolämpö. Suojainen länsipiha ,-/Tarjous etuovi/ HANHIKKITIE 6.B ES. su METSOKANGAS 5h,k,kh,s 104m² Jouluksi uuteen 1-tas. paritaloasuntoon, kaukolämpö lattialämmityksellä, korotettu viistokatto, 2 -autopaikkaa asunnon edessä. HOX! Varainsiirtovero 1,6% myyntihinnasta!!! mh ,- VH ,- etuovi/ LANSSITIE 15 ES. su Omakotitalot Oulu, Vesalanmäki 6h,k,s 151m² Rauhallisella paikalla kauniilla 2000m² puutarhatontilla sijaitseva v ammattitaidolla täysin peruskorjattu talo ,- etuovi/ RAJAKYLÄ 8mh,oh,k,s n. 340m² Tilava hyväkuntoinen punatiilitalo isommallekin perheelle. Koulu ja palvelut lähietäisyydellä. Iso oma 1400 m²:n tontti, autotalli ,- etuovi/ Jorma Peräläinen Kiinteistönvälittäjä, Puh Välityspalkkio 2,9% tai sop. mukaan. Maksuton arviointi. SUOMEN Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsentoimisto [A] Hallituskatu 33, Postiaukio, Oulu OKT OULUNSALO 120 m² VAPAA-AJAN VIETTOKESKUS 5 h, k, s, ak/var. Hp PEUHU OULUNSALO Onkikuja 1.Sovi esittely/ Päärakennus 1/2 krs. 510 km² OKT/ PT PUOLANKA 167 m² Asunto/saunatilat 1/1 krs. 254 m² Iso-Laamasen rannalla as/lomakäyttöön. Rantasauna/takkahuone 85 m² Tontti 15,6 ha Ulkovarasto 88 m² Tontti 12,7 ha. Hiekkaniementie 14, Puokiovaara Peuhuntie Hp KESÄMÖKKI OULUNSALO 30 m² TOIMISTOTILAA 635 m² Tupa, kk, s, var, oma tontti 3280 m² 2x aula, 19 h, 2 k, 4 wc, 2 var, 2/5 krs. Purnunnokantie 53 Hp Uusikatu 22. Hp Lokakuun välitystarjoukset! Välityspalkkiot alk (sis. alv) [A] Mervi Karvonen Markku Määttä Kiinteistönvälitystä vuodesta 2003 KAAKKURI, KT Pesätie 20 A, 33,5 ja 44,5 m² sunnuntaina klo Hyväkuntoiset yksiö ja kaksio vapaana uudelle omistajalle Kaakkurin monipuolisten palvelujen lähellä. VH ja KOSKELA, KT Liisantie 1 C, 56 m² sunnuntaina klo h, ke, kph, parveke. Tilava, läpitalon huoneisto viehättävällä Koskelan alueella, lähellä yliopistoa, lähellä keskustaa. VH VÄLIKYLÄ, PT Haapatie 13 A, 102/119 m² sunnuntaina klo Jämäkkä paritalokiinteistö rauhallisella alueella. 3mh, ke-oh, khh, ph, sa, terassi, autokatosvarasto. Keittiö-olohuone korkeaa komeaa tilaa. VH ISKO, OKT Pinotie 8, 131/184 m² MAANANTAINA klo mh, ke, oh, khh, takkah., ph, sa, autotalli ja varastot. Vain 4 km keskustasta, viehättävällä alueella sisätiloiltaan tyylikkääksi modernisoitu koti. VH KUIVASRANTA, OKT Viuhkotie 12, 232/258 m² sunnuntaina klo Ak; et, ke, oh, 2mh, khh, ph, sa. Yk; aula, 4mh, kph, parveke. Lisäksi tontilla erillinen autotallivarasto. Oleskelupiha avautuu puistoalueeseen. VH Linnankatu 15, OULU gsm Kohteemme löydät myös osoitteesta: Kempeleentie 7, Oulu Puhelin ja etunimi.sukunimi@kiinteistotahkola.fi Sten Lamberg Maria Lantto Pekka Majava, Eija Meronen Paula Mokki, -vast Juhani Salmela KIAT, MTT, Julk.kaupanvahvistaja Heidi Puitti-Vesa ASUNTOFOCUS T VÄLIVAINIO 2 h,k, s, las parv MUHOS Päivärinne 1 h, k Revontie 3 A 50,5 m² Kanervatie 8 36 m² Rv Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Hp SOVI ES Sten Upea sijainti, länsiparveke, 4.krs. Ap Peruskuntoinen yksiö. Piha-alue erillisosak etelään/länteen. Oulujoki lähellä. MÄNTYLÄ 2 h, k, s, parv Postimestarintie m² Rv Hp SOVI ES Pekka Hoidetun yhtiön valoisa päätykaksio 2. krs. Eteläparv. KESKUSTA 4 h, k Pakkahuoneenkatu 5 A 86,5 m² Rv Hp ES SU Eija Hyvä sijainti, lähellä torinrantaa ja keskustan palveluja. KAUKOVAINIO 4 h, k, parv KIIMINKI 2 h, k, ak Tuulihaukantie 5 A 92 m² Kivitie 7 C 61,5 m² Rv Rv Hp Mh Vh SOVI ES Maria ES SU Paula Upea, täysin kunnostettu tilava läpitalon huoneisto. Iso, lasitettu parv. piha etelään. Palvelut lähellä. Hyvä sijainti, siistit pinnat. Oleskelu- RIVITALOT JÄÄLI Laivakangas 2 h, k, s, ak Purjetie 4 59 m² Rv Hp ES SU Sten Jäälijärven läheisyydessä hyväkunt. päätyhuoneisto. Takapiha etelään. II Alaranta 2 h, k, s Lampikuja m² Rv Mh Vh ES SU Paula Huoneisto täysin kunnostettu. Varaava takka, oma tontti. JÄÄLI 3 h, k, s Mustikkatie 17 A 67,2 m² Rv Hp ES SU Heidi Päätyhuoneisto avara, valoisa. Katettu eteläterassi. Uusittu kph, s, k. KAIJONHARJU 3 h, k, s, ak Kaitoväylä 27 A 72 m² Rv Hp ES SU Eija Puistoon raj. rauhallisella alueella siisti, hyväpohjainen huoneisto. KIVINIEMI 3 h, k, s Onkitie 1 D 78 m² Rv Mh Vh ES SU Paula Tilava, hyvä pohjaratkaisu. Kosteat tilat uusittu. Etteläpiha. JÄÄLI 3 h, k, s, ak Pitkätie 17 A 81 m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Palvelujen läheisyydessä, piha rajoittuu Jäälinojaan. Tilava kolmio. RAJAHAUTA 4 h, k, s, ak Kraaselintie 16 A 89 m² Rv Mh Vh SOVI ES Heidi Ihana vaalea huoneisto kahdessa tasossa, hyvällä paikalla Heti vapaa. OMAKOTITALOT II Etelä-Ii 4 h, k, s Pikkuniityntie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Hyvä talo hyvällä paikalla. Iso tontti. Viehättävä kokonaisuus. WANHA PUU-TOPPILA 4 h, k, s Kapteenintie ,5 m²+ 38 m² Rv Hp SOVI ES Maria Avaraa, kunnostettua asuintilaa kolmessa ker. Suojaisa tontti, pihasauna. RANTA-KASTELLI 4 h, k, s, at Pietilänkuja m² Rv Hp ES SU Paula Arvostetulla alueella mittavasti kunnostettu ok.talo. Oma tontti. JÄÄLI Välikylä 5 h, k, s, th Museopolku m² Rv Hp SOVI ES Maria Kunnost. rintam.talo, maalampö, 2740 m²:n tontti Jäälinojan rannalla METSOKANGAS 4 h, k, s, ak Kämppäukontie m² Rv Hp ES SU Eija OSAO:n rakentama ja valvoma matalaenergiatalo. Uusi. 2 auton katos. JÄÄLI Välikylä 4-5 h, k, s, at Välikyläntie m² Rv Hp ENSIES SU Heidi Suojainen tontti. Hyvä sijainti. AO:n rak. ja valvoma matalaenergiatalo. KEMPELE 5 h, k, s, at, ak Harjutie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Moderni, selkeälinjainen talo, omalla tontilla Linnakankaalla. Autot./katos. METSOKANGAS 5 h, k, s, ak Kämppäukontie 7 144,2 m² Rv Hp ES SU Eija OSAO:n rakentama ja valvoma matalaenergiatalo. Uusi. MUHOS Jokirinne 5 h, k, s, at Paatelankuja m² Rv Hp SOVI ES Pekka Tyylikäs 2-tasoinen ok.talo Päivärinteellä. Takka/leivinuuni. PUOLANKA Keskusta 5 h, k, s, at Kajaanintie m² Rv Hp SOVI ES Paula Laadukas, tiiliverh ok.talo keskeisellä paikalla. Kaunis tontti. II Kauppila 5 h, k, s, at, ak Kauppilantie 2 166,5 m² Rv Hp SOVI ES Heidi Iso talo isolla tontilla. Laadukas kokonaisuus palvelujen läheisyydessä. LOMA-ASUNNOT SYÖTE 3 h, k, s Kurunreuna 6 51 m² Rv Hp SOVI ES Pekka Höylähirsinen, talviasuttava lomaasunto Kovalammen vieressä. PUDASJÄRVI Ervasti 2 h, k Ervastintie m² Rv Hp SOVI ES Maria Mummon mökki/piilopirtti 8673 m² tontilla. Puolet tontista Ii-joen rannalla. YLIKIIMINKI Tupa, 2 mh, ph Saariharjuntie m² Rv Hp SOVI ENSIES Paula Ympärivuotiseen käyttöön talo ja pihasauna latoineen. MADEKOSKI 7 h, k, s at Sanginranta m2 Rv Hp SOVI ENSIES Sten Hyvällä paikalla Oulujoki-maisemissa m² oma tontti.ouluun 15 km. ISOSYÖTE Ollakka 3 h, k, s, parv Rahkasarantie 96 m² Rv 2012 Hp SOVI ES Maria Kappaletavarasta rak. korkeatasoinen loma-asunto. Matalaenergiatalo. TONTTI ISO-SYÖTE Hulhava Syöteojantie m² Hp SOVI ES Maria Luppoveden tuntumassa lomaasunnon rakennuspaikka. Rak.oikeus 150 m². MADEKOSKI 1945 m2 Sanginranta m² Rv 1982 Hp SOVI ENSIES Sten Hyvällä paikalla Oulujoki-maisemissa, Ouluun 15 km. JÄÄLI Onkiniementie m² Hp SOVI ES Heidi Upea rakennuspaikka asemakaava-alueella. Omaa rantaviivaa. Palvelut n. 1 km. ILMAINEN HINTA-ARVIO Soita Saat hinta-arvion ja välitystarjouksen. Suosi paikallista välittäjää. Oman talousalueemme eduksi. AsuntoFocus Oy Lkv Hallituskatu OULU Välityspalkkio alk. 2.9 % tai sop (min 2500) sis alv 23 % UUDISKOHTEET UUSIA RIVITALOJA METELINKANKAALLE Ojavainiontie Tyyppi m² Mh Vh 2 h, k, s h, k, s h, k, s h, k, s h, k, s ES SU Eija ENNAKKOMARKKINOINTI Oma tontti, yhtiössä kaukolämpö. Runsaasti autopaikkoja (myös talleja) erillisenä osakkeena. Muuttovalmiita Rak: Rakennus-Hanka Oy UUSIA RIVITALOJA KIIMINKIIN Honkimaa Hiihtäjäntie h, k, s, ak 72 m² SOVI ENSIES Eija Rauhallisella alueella. Modernit huoneistot 3 kpl. Hyväpohj., varaava takka, korotettu katto. UUSIA RIVITALOJA MUHOKSELLE KOIVIKKO Keskusta Viljatie 4 2 h, k, s 67 m² Vh h, k, s 77,5 m² Vh SOVI ES Eija Rak.työt jo pitkällä. Hyvältä paikalta lähellä keskustan palveluja. Autokatos/varasto sis. hintaan. T Oulu, Kaukovainio n. 54 m² 2h+k+kph+vh+las.parveke Siisti kaksio, lasitettu parveke, kph uusittu. Taloyhtiössä uima-allas! Es. su / Kinnunen Tornihaukantie 8 C Oulu, Rajakylä 2h+k n. 55 m² Mh , vh Peruskuntoinen ylimmän krs koti. Kph, putket, ikkunat, katto ja julkisivut tehty! Vuokratuotto 8%, vapaa. Es. su Tervakukkakuja 7B Tuira 2h+k n. 57 m² Tuiran ytimessä talon rauhaisalla puolella. Näkymä Tuiranpuistoon Es.su /Korhonen Valtatie Raju VÄLITYSPALKKIO- TARJOUS loppuvuodeksi! ALENNUS omakotitalojen ja osakkeiden palkkioista 48,8 % (min. osakkeet 2200, muut 2600 ) Mäntylä 2h + k + s n. 62,5 m² Tyylikkäästi rem. iso kaksio /Långström Postimestarintie 16 B Oulu 2h+k+s n. 59 m² Upea ylimmän krs:n kulmassa sijaitseva iso kaksio Etu-Lyötyn parhaalla paikalla. Es su /Långström Vanhantullinkatu 8 B Välivainio 4h + k + s n. 91 m² akp Upea huipputyylikäs Penthouse 2011 valmistuneessa taloyhtiössä. Ensies. su /Långström Sorvarintie 4 A Asunnon myyjä; markkinoimme kohdettasi kotisivujemme lisäksi Etuovi.com ja Jokakoti.fi -sivustoilla! LÄHES 200 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEISTA etuovi.com jokakoti.fi - Oulussa yli toimeksiannon kokemuksella - RIVITALOT Itä-Patela 1h + k + s n. 35 m² Tilava saunallinen yksiö rauhalliselta alueelta. Es. su /Långström Sirkkelitie 10 C Oulu, Taskila 2h+k+s n. 54 m² Viihtyisä kaksio Taskilassa Es. su /Kinnunen Rantapellontie Kiviniemi/Oulunlahti n. 75,5 m² 3h+k+s+autok Nopeasti vap., huolella pidetty siisti kolmio. Iso piha, josta esteettömät näkymät. Es. su /Pelkonen Lehtokertunkuja 4 B Värttö 2h+k+kph+ak n. 85 m² Arvoalueella Värtön uimarannan vieressä hulppea kaksio omalla tontilla olevassa yhtiössä. Rv Autokatos, oh:ssa takka. Es. su /Heikkinen Jaakonpolku Metsokangas 4h + k +s n m² Akp erikseen. Rv Tässä rivitalossa on pyritty kaikessa täydellisyyteen! Es. su /Långström Tukkipuuntie 30 B Oulunsalo, Lassila 4h+k+s n. 85 m² taso, täysin remontoitu päätykoti, iso oma piha. Es. su Merituulentie 3 C Kaakkuri 4h+k+s n. 93 m² Akp omana osakkeena. Tyylikäs ja hyväkuntoinen yksitasoinen rivitalokoti, rv Es. su /Långström Siipipeilintie 9A Kuivasranta 4h+k+s(+ak) 94,5 m² Uudenver. 07 koti. Kaukolämpö lattiassa, lasitettu terassi. Lapsiyst. yhtiö, mm. oma pallokenttä. Ak sis hintaan. Es ma Palhokuja PARITALOT Liminka, Tupos 4h+k+s+2autok. n. 88 m² Laadukas kolmen makuuhuoneen paritalo. Oma tontti. Kaksi autokatospaikkaa. Es.su /Pelkonen Mieslahdentie 8 C Itä-Patela 4h+k+s n. 101,5 m² Kookas hyväkunt. asunto, rv Es. su /Långström Lautatie 17 B Talvikangas 4h+k+khh+s + 2 wc n.114,5 m² Uudenveroinen koti puiston reunasta, vap nopeastikin. Kaukolämpö lattiassa Es. su Pohjantähdentie 10 A OMAKOTITALOT Yli-Ii, Tannila n. 81 m²/111 m² 2h+k+khh+s+parvi Viihtyisä uudenkarhea pieni talo isolla tontilla. Sovi esittely / Långström Kyrönniementie Tyrnävä Murto n. 99,8 m²/140 m² 4h+k+khh+s+at/ak Siisti talo lammen rannalta isolla omalla tontilla. Hyvä pohja, kon iv. lto, leivinuuni tilava autotalli, pihamökki ja grillikota, ks. kuvat netistä. Es. su Särkkäranta Korvensuora n. 152/176 m² 4h+k+wc+vh/khh+ph+s+v+at Suositulla alueella iso okt, jossa erillinen yksiö siivessä. Leivinuuni/takka. Kulmatontti. Ensies su /Jussila Tikankonttitie Isko n. 158/253 m² Tyylikäs masardikattoinen kiinteistö, jossa 3 erillistä asuntoa. Es.su /Korhonen Iskontie Tyrnävä, Puujaakola n. 177/199 m² 7h+k+aula+khh+ph+s+autok Laadukas ja tilava talo kuntakeskuksen palveluiden läheisyydessä. Puistoalueeseen rajoittuva puutarhamainen piha-alue. Es. su /Pelkonen Lukkarinkaari Oulu, Myllyoja n. 240/275,5 m² 4mh+k+rh+oh+th+ah+kph+s+erill. wc+vh+l. var. 16 m² + 2xat 36 m² Iso valoisa talo, jossa mm. UIMA- ALLAS, KL ja LTO jne. Es. su /Pohjosenperä Pihatie Haukipudas, Kiviniemi n. 249/322 m² 5-6 mh+k+rh+oh+khh+vh+3 wc+2 kph+s Edustava siistikunt. talo omalla suojaisalla tontilla meren läheisyydessä. Vaihdossa osake keskustasta. Kts. kuvat netistä ja sovi esittely! Syynimaantie Yli-Ii n. 400/545 m² 7h+3k+3wc+2wc/suihku+pihasauna ja oma lampi Asuinkäyttöön soveltuva entinen koulu sekä hevostalli, mahdollisuus myös matkailuelinkeinoon, n. 2,8 ha tontti. Sovi esittely! /Kinnunen Pahkalantie TONTIT Kuivasjärvi n. 700 m² Kysy lisää! / Långström Veteläisenkuja 10 Kiiminki n. 987 m² Päätytontti lähellä kaikkia palveluita. Rak.oik, 197,4m², rak.lupa perinteiselle hirsitalolle valmiina. Kysy lisää! /Kinnunen Jormankuja LOMA-ASUNNOT Vaala, Manamansalo Tupa+k n. 45 m² Tila 6,13ha, hirsimökki, sauna, aitta, liiteri, ulko wc, metsäarvio , Kysy lisää! /Pohjosenperä Puronrannantie Puolanka, Paljakka Paljakkavaaran Lomatuvat (3 erillistä mökkiä) sijaitsevat puhtaissa ja kauniissa Kainuun vaaramaisemissa. Täältä löydät aktiviteetteja kaikkiin vuodenaikoihin. Kysy lisää ja sovi esittely! /Jarva Latvantie Suomussalmi, Kaikkonen Tupa+huone (ha n. 22,5 m²)+piharakennuksia Sähköistetty, lämpöeristetty hirsimökki Korvuajärven rannalla /Pohjosenperä. Kallioniementie Neittävä 4h + k + s n. 110 m² Upea järvenrannalla sijaitseva ympärivuotiseenkin lomailuun sopiva lomakohde, 3,3 ha tontti, jolla myös navetta ja rantasauna. Sovi esittely /Långström Neittäväntie LIIKETILA Toppila n. 44 m² Täysin saneerattu upea liiketila hyvällä sijainnilla. Kysy lisää /Långström Koskelantie 66 jokakoti ac45f HALUATKO NOPEAN KAUPAN? SOITA Kempeleentie 9, Oulu välityspalkkio 4,88%, min (sis.alv 23%) UUDISKOHTEET: ASUNTO OY OULUN LAAMANNINTIE 1 Valmis! Hinnat alkaen h+kk+s 44,5-54,5 m² Mh Vh ESITTELY SU klo Heikkinen Muuttovalmis, uusi rivitalo ASUNTO OY LIMINGAN ILMATAR Hillaniemi 8, Tupos. Mh. Vh 1h+tupak+s 47,5m² h+k+khh+s 69,5m² h+k+khh+s 84,0m² ESITTELY SU klo Pelkonen ASUNTO OY KEMPELEEN YKKÖSVAHTI Kauppatie 10, Keskusta. Kerrostalo Mh. Vh. 2h+k+s 50 m² h+k+s 74 m² ESITTELY SU klo Jarva ASUNTO OY OULUN EVELIINA Pesätie 22, Oulu Mh. Vh. 2h+k+s 52 m² h+tpk+s 65 m² h+k+s 80,5m² ESITTELY SU klo Jarva VIIKON PÄIVYSTÄJÄ Markku Pohjosenperä Rak.ins. puh markku.pohjosenperä@huoneistoketju.fi

18 58 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 RIVI- JA LUHTITALOT Rt, Oulu, Metsokangas 4h, k, s SYÖTTEELLÄ ESITTELIJÄ LAUANTAINA KATSO SYÖTTEEN KOHTEEMME JA VARAA ESITTELY MERJA P m² Uudenveroinen kaksitasoinen päätyasunto. Alakerrassa mm.reilunkokoinen oh/keittiö. Yk 3 mh/pesutilat. Lasitetut terassi sekä parveke. Autokatos kuuluu hintaan. Kauppakeskus lähellä ja bussit lähtee viereltä. Hp Etuovi.com ES SU 14:30-15 Kairakuja 5 Mika PT, Ii, Etelä-Ii 4h, k, sauna 100 m² Saleran laaturakentaminen jatkuu Iissä. Ensimmäinen talo viimeistelyä vailla valmis. Talot rak. omille tonteille. Vakiovarusteena leivinuuni/takka ja autokatos. Mh , Velkaosuus , Vh Etuovi.com ES SU klo Pojankuja 2 Hannu OKT, Oulu, Kiviniemi 4mh, oh, k, khh, kh, ph, s, 2wc n. 140m²+60m² OKT, Puolanka, 3mh, oh, työh, k, khh, ph, s, wc, alak 189 m² UUDISKOHTEET Suositulta alueelta tilava koti. Mm. iso 21m² keittiö, hyvä huonejako, takkanurk. ja tilavassa autotalllissa mm. vesipiste ja wc. Lattia/kattolämm., keskuspölynimuri m² vuokratontti. Hp Etuovi.com Soita ja sovi esittely Mika Kylän keskellä, luonnon helmassa, upea ok-talo. Tässä kodissa on tilaa temmeltää isommallakin perheellä, 268 m² /307 m². Tilat rinnetontilla 2-kerr., yläk. asuintilat, alak. mm. kookas autotalli, tekninen tila, wc,harrastetila sekä paljon varastotilaa. Pihalato, jossa liiteri ja varasto. Oma tontti 2450 m². Kohdenumero Kainuunkatu 9, Lisätiedot ja esittelyt Merja OT.FI JA VARAA ESITTELY. OMAKOTI- JA PARITALOT Uutta Kempeleeseen! As. Oy Kempeleen Tammitorni LOMA-ASUNTO Syöte 2mh, tupak, kph, s, wc, et, parvi, ENSIESITTELY OKT, Oulu, Ylä-Haapalehto 3mh, oh, kt, wc, s, ph, pukuh 137 m² Kodikas tiiliverhoiltu okt 137m²/165 m²/ 3mh,oh,k,vh,s, ph,varasto,autotalli puistoon rajoittuvalla kulmatontilla. Pihapiirissä n. 20 m² varasto. Hp Etuovi.com SU 14:15-14:45 Haapakuja 15 Jukka R OKT, Oulu, Rantakastelli 6 h, k, khh, ph, s PT, Ii, Tikkasenharju 3h, k, s, ph, khh, 2 x wc, 2 x autokatos/varasto, 90 m² 148,5 m² Hulppean avara okt-koti RANTA-KASTELLISSA, Oulujoen maisemissa. Rv Koti kahdessa kerroksessa tarjoaa tilaa isommallekin perheelle. Hp Etuovi.com ES SU Koulukuja/Linnakekuja 51 Merja Iin Tikkasenhrju III vihreän korttelin alueelle muuttovalmis huippumoderni A-luokan energialuokituksella oleva paritalon A-puoli. Hp Etuovi.com Elokuja 10 A. Sovi esittely! Jukka R ENSIESITTELY 72 m² MERIJALINRANTA HUIKEA LOMAPAIKKA Suomen eteläisimmältä tunturilta, vuoden 2012 parhaimmaksi valitusta hiihtokeskuksesta. Kelohirsinen piilopirtti vailla vertaansa! Pihapiiristä löytyy savusaunan lisäksi lämmin autot. (25 m²), vierasmaja (12,5 m²) sekä puuvaja. Kaikki hirsirak. ja huolella tehtyjä, myyjän yksityiskäytössä olleita. Oma rauhaisa tontti luonnon keskellä mutta yllättävän lähellä palveluita, esim. rinteet 700 m, uimaranta 400 m. Kohteessa murtohälytin ja tulotiellä lukollinen portti. Kohdenumero , Maurinpolku, HUOM! ESITTELY LAUANTAINA KLO / Merja Upea koti lähellä keskustaa ja ihanissa merimaisemissa. Mukavat pohjaratkaisut, laadukkaat materiaalit, tilavat parvekkeet, sekä tyylikkäät pesuhuoneet takaavat asumisviihtyvyyden. IHASTUTTAVA!! 2h,k,s, parveke 48 m² Mh Vh h,k,s, parveke 51,5 m² Mh Vh Etuovi.com ES SU 14:15-14:45 Koskitie 14 Maire Rakentaminen aloitettu! Kempeleen keskustaan omalle tontille nousee näyttävä kuusikerroksinen kerrostalo. Tarvitset sitten yksiön tai tilavan perheasunnon, Tammitornista löytyy useita vaihtoehtoja. Varaa asuntosi nyt! Voit vielä vaikuttaa sisustusratkaisuihin. Rakentajana laadustaan tunnettu rakennusliike Lapti. Huoneisto koot ja hinnat alkaen: koko m² Mh. Lo. Vhp. 1h+k+s 39, h+k+s h+k+s 66, h+k+s 77, h+k+s Jo lähes puolet asunnoista varattu, ole nopea ja varaa omasi, vielä ehdit vaikuttaa tulevan kotisi materiaaleihin ja huonejärjestelyihin sekä hyödyntää veroedun,säästö jopa tuhansia euroja! t toimistolla päivittäin klo: Es SU 12:15-12:45 Mika , Merja Haluatko kodistasi parhaan mahdollisen hinnan? Kutsu minut arviokäynnille! Viikonlopun päivystäjä Hannu Miettunen Vesa Ojala Jukka Ruskola Asuntokauppias Asuntokauppias Kiinteistönvälittäjä, Vanhantullinkatu 8, Oulu Puh. (08) Jukka Paimen Kiinteistöedustaja, KED Maire Kirstinä Marko Paloniemi Maija Tahkola Osmo Mertala Mika Keckman Minna Alahuhta Merja Hämäläinen Asuntokauppias Asuntokauppias Myyntisihteeri Rakennusmestari Julk. kaup.vahvistaja lomalla saakka Myyntipäällikkö (Zeppelin ) Asuntokauppias (Zeppelin ) asuntokauppias (Zeppelin ) Katso kaikki yli 200 kohdettamme Zeppelin kauppakeskus, Kempele Puh. (08) YHTEISESITTELY valmiissa huoneistossa su klo ke klo MUUTA HETI! Savottatie 40 A1 As. Oy Oulun Kotikallio Savottatie 40 As. Oy Oulun Kotiportti Savottatie 42 Rivi- ja luhtitaloja Metsokankaalla Kodeissa vakuuttavat valoisat huoneet, loistavat tilaratkaisut, erinomainen varustelutaso ja runsaat kaappitilat. Terassit ja parvekkeet avautuvat sisäpihalle, lasitusmahdollisuus. Hinnat alk. 2 3h+k+s 73,5 73,5mm² mh mh 3h+k+s 3h+k+s 75 m² mh h+k+s 8989mm² mh 4h+k+s mh vhvh148 vh vhvh Kohteet valmiit! Tule esittelyyn ja ihastu! Kohteet valmiit! Tule esittelyyn ja ihastu! Kotiportissa enää yksi kolmio vapaana! VIELÄ EHDIT VAIKUTTAA MATERIAALEIHIN! VAKIONA KIVITASOT! ESITTELY As. Oy Oulun Kotikuja As. Oy Oulun Kotikaari Pari-, rivi- ja luhtitaloyhtiö Metsokankaalla, Lustokuja 7 Paritaloyhtiö Metsokankaalle, Kämppäkuja 10 Pieni, 13 kodin ja kolmen asuinrakennuksen Kotikuja kohoaa aurinkoiselle, naapurikoteja korkeammalle paikalle. Omat isot pihat ovat pääasiassa talojen muodostaman sisäpihan puolella. Sisällä kotona arjen luksusta luo uusi harmoninen sisustus. Kotikaari käsittää kaikkiaan 20 reilunkokoista paritalokotia, osin puistoon rajoittuvalla isolla tontilla pientalojen alueella. Kotikaaressa viehättävät valoisat kodit, uusi sisustustyyli ja aurinkoiset isot omat pihat. Kotien edustalla sijaitsevat autokatospaikat. Edustalla on tilaa kahdelle autolle. Hinnat alk. 2h+kk+s 54 m2 mh vh h+k+s 73,5 m2 mh vh h+k+s 81 m2 mh vh h+k+s 89 m2 mh vh h+k+s 91 m2 mh vh aloitettu 4/2012. Lämmöt päällä ja levytystyöt käynnissä Rakentaminen aloitettu: Arvioituvalmistuminen: valmistuminen4/2013 Arvioitu Välityspalkkio alkaen 3,7 %, minimi 2850 (sis. ALV 23 %) tai sopim. muk. + asiakirjakulut 150 Käy tutustumassa myös muihin yli 200 myytävänä olevaan kohteeseemme osoitteessa: 4h+k+s+ak+ap 91 m² 5h+k+s+ak+ap 107 m² 5h+k+s+ak+ap 110 m² mh mh mh vh vh vh Autokatos ja -paikka sisältyy hintoihin, etusi 6 600! Rakentaminen aloitettu: 5/2012. Vesikattotyöt käynnissä. Arvioitu valmistuminen: 6/2013. Ennakkomarkkinointi. työmaalla su klo ke klo Kämppäkuja 10 Rakentaja, esittely, myynti: Nastarakennus Oy Uusikatu 35, 3. krs, Oulu Aki Heikkinen puh Sakari Takkinen puh Leo Niemelä puh Merja Karhula puh Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy Katso kaikki kotikohdetiedot: Nykyinen asuntosi joustavasti myyntiin: yhteistyökumppaninamme Kotigalleria. Lue lisää netistä.

19 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA

20 60 LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh.

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh. Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 648745 3h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 188 769,47 Vh. 289 000,00 Niilontie 13. Uudenveroinen, moderni perheasunto rauhallisella

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon PERJANTAI 2. MARRASKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Onko palovaroittimesi oikein sijoitettu? Entäpä onko

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto.

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto. LAUANTAI 6. LOKAKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Syksyinen lehtien haravointi on tehokasta hyötyliikuntaa

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh.

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh. Kerrostalo Oulu, Toppilansaari Kohdenumero 613653 4h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov. 2009 Energialuokka A 2007 Mh. 321 261,00 Vh. 379 000,00 Pitkänmöljäntie 35. Uskaltaisimme jopa sanoa, että

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Liperi, Ylämylly Kohdenumero 636731 4h, k, khh, s, 105,0 m² Kov. 2004 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 150 000,00 Vh. 150 000,00 Jääkäripolku 3. Huippupaikalla koulun ja päiväkodin läheisyydessä vuonna

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Siivoa kasvihuone kesän jäljiltä kuntoon. Kasvihuoneesta

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 17.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Matosuontie 34, 90230 Oulu Oulu Kastelli Kiinteistötunnus: 564-22-6-26 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: 152 m² Kokonaisala asuinrakennus:

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

134,0 m², Yläkrs: h,as...,

134,0 m², Yläkrs: h,as..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mika Lehtonen Puh: 050 476 2332 Hämeen Laatu LKV Pakkastie 5 13500 Hämeenlinna Puh: 0504525254 Myllymäessä tunnelmallinen 2000-luvun alkupuolella täysin nykyaikaiseksi remontoitu

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C LAUANTAI 13. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Nyt on aika puhdistaa omakotitalosi vesikourut ja rännit.

Lisätiedot

166,5 m², 5h+k+th+s+au...,

166,5 m², 5h+k+th+s+au..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Thea Tontti Puh: 044 050 2300 Kiinteistömaailma, Espoon Kodit Oy LKV, Espoonlahti Finnoonlaaksontie 9 02270 Espoo Puh: 050 433 0963 Edustava paritalokoti Laaksolahden rauhallisella

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 648150 3h,k,s, 64,5 m² Kov. 1990 Energialuokka D 2007 Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Haukiniemenkatu 13. ETSITKÖ UNIIKKIA ja massasta erottuvaa kaupunkikotia? Tässä

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 607189 4h,k,khh,s, 104,0 m² Kov. 1998 Energialuokka G 2007 Mh. 238 000,00 Vh. 238 000,00 Elopolku 1. Tervetuloa Elopolulle! Tässä on kodikas ja valoisa päätyasunto

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34.

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34. Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero 632528 Oh, 3mh, k, ruokailutila, khh, s, p, 153,0 m² Kov. 1957 Energialuokka D 2013 Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Linnankatu 34. Erinomaisella ja halutulla

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa LAUANTAI 8. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Suomen suurinta huonekalu-, sisustusja designtapahtumaa

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh.

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh. Omakotitalo Jyväskylä, Mannila Kohdenumero 632100 4h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D 2018 Mh. 289 000,00 Tiilitehtaantie 26. Jyväskylän arvostetulla Mannilan alueella

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

62,5 m², 2h, k, s, kph...,

62,5 m², 2h, k, s, kph..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Kahila Puh: 040 822 2291 Kiinteistömaailma, Kerava, Asuntokerava Oy LKV Aleksis Kiven tie 14 04200 Kerava Puh: (09) 4174 1600 Tule viihtymään Sompioon! Tämä rivitalokoti sijaitsee

Lisätiedot

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Viitasaari Kohdenumero 623313 4h,k,s, 85,5 m² Kov. 1988 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 67 250,00 Vh. 72 000,00 Kustaantie 24-26. Myytävänä, parin kilometrin etäisyydellä Viitasaaren keskustasta,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan.

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan. LAUANTAI 24. MARRASKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.12.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Jousenkaari 23, 90410 Oulu Oulu Kaakkuri Omakotitalo 5h-6h(4mh+parvi+oh)+k+khh+kh+s+2 wc+2

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa LAUANTAI 29. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Voit haravoida maahan pudonneet lehdet kukkapenkkeihin,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana LAUANTAI 15. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiestitkö, että jos jätät astiapesukoneen valvomatta

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat LAUANTAI 9. HELMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiesitkö, että lumen poistaminen parvekkeelta on osakkaan

Lisätiedot

Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Erillistalo Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero 595964 6h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov. 1981 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 210 000,00 Vh. 210 000,00 Haukikuja 6. Pyykösjärven uimarannan tuntumasta

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi.

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi. LAUANTAI 1. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Oulun kaunein piha julkistetaan tänään kello 13 Oulun

Lisätiedot

Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh.

Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh. Omakotitalo Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero 638533 4h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov. 2013 Energialuokka A 2007 Mh. 335 000,00 Lounatuulentie 4 C. Metsäkaltevan asuntomessualueelle

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE PÖYTYÄ, RIIHIKOSKI 2 4h+k+khh+erill.wc+kph/wc+s, ak, varasto, 180 m 205 000 Asuntoa myy Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Keskimäärin käytämme vettä 155 l/vrk. Peseytymiseen

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä LAUANTAI 22. SYYSKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Villa Adele oli yleisön ykkössuosikki viime kesän lomaasuntomessuilla.

Lisätiedot

Omakotitalo. Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov Energialuokka E Mh.

Omakotitalo. Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov Energialuokka E Mh. Omakotitalo Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero 588467 Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov. 1989 Energialuokka E Mh. 203 000,00 Ankkuritie 1. Tiiliverhoiltu persoonallinen ja valoisa L-muotoinen

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 23.08.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Tiedonkaari 15 A, 90570 Oulu Oulu Syynimaa Pinta-ala: n. 145 m² Kokonaisala: n.170 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 05.06.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Suksirinne 3, 90900 Kiiminki Oulu Kokonaisala: 236 m² Rakennusoikeus: Kerroksia:

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa Kohdetta välittää JONNE KY lkv MYYTÄVÄ KIINTEISTÖ KOUVOLA Sippola; Huovilantie 320, 46710 Sippola Kiinteistötunnukset: Kouvola/ Mämmälä/ 8:380 Metsä-Sihvola/ erotettava määräala Lisätietoja: + erillinen

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

AS Oy Jyväskylän Viherpeippo. Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa

AS Oy Jyväskylän Viherpeippo. Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa A Oy Jyväskylän Viherpeippo Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa Luotettavaa rakentamista jo vuodesta 1985 HUOLONTA JA HELPPOA AUMITA VÄINÖLÄÄ As Oy Jyväskylän Viherpeippo koostuu kolmesta rivitalosta

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

95,0 m², 3 mh, oloh, k...,

95,0 m², 3 mh, oloh, k..., Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00 Rivitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 574125 3 h, k, khh, s, 87,0 m² Kov. 1992 Energialuokka C Mh. 150 775,10 Vh. 154 000,00 Tiaisenkuja 3. Viihtyisä päätyhuoneisto rivitalossa rv. 1992 suositulla

Lisätiedot

Kuopio, Nilsiä Kohdenumero h, k, s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,86 Vh ,00

Kuopio, Nilsiä Kohdenumero h, k, s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,86 Vh ,00 Rivitalo Kuopio, Nilsiä Kohdenumero 636649 2h, k, s, 60,0 m² Kov. 1979 Energialuokka e-tod. Mh. 36 764,86 Vh. 39 000,00 Puusepäntie 21-23. Tilava kaksio hyvin hoidetusta yhtiöstä. Kaikki keskustan palvelut

Lisätiedot

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Kerava, Savio Kohdenumero 604539 3h,k,s, 86,0 m² Kov. 2008 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 257 000,00 Vh. 257 000,00 Virpitie 11. Upeilla näkymillä ja korkealla paikalla hyväkuntoinen sekä viihtyisä

Lisätiedot

153,0 m², 6H+K+S,

153,0 m², 6H+K+S, Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo

Lisätiedot

Pori, Keskusta Kohdenumero h+k, 211,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Pori, Keskusta Kohdenumero h+k, 211,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Pori, Keskusta Kohdenumero 649329 7h+k, 211,5 m² Kov. 1856 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 425 000,00 Vh. 425 000,00 Hallituskatu 3 as. 1856 valmistuneesta, loistavassa kunnossa olevasta yhtiöstä,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä.

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä. LAUANTAI 1. JOULUKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi kynttilä,

Lisätiedot

Kerrostalo. Joensuu, Keskusta Kohdenumero h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov Energialuokka B Mh ,00 Vh ,00

Kerrostalo. Joensuu, Keskusta Kohdenumero h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov Energialuokka B Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Joensuu, Keskusta Kohdenumero 599964 3h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov. 2014 Energialuokka B Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Torikatu 33. Tasokas kalustettu huoneisto joko omaan käyttöön tai sijoitukseen!

Lisätiedot

Luumäki Kohdenumero h + k + s, 62,5 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Luumäki Kohdenumero h + k + s, 62,5 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Luumäki Kohdenumero 631290 2h + k + s, 62,5 m² Kov. 1989 Energialuokka E 2013 Mh. 59 000,00 Vh. 59 000,00 Sepänkuja 11. Aivan Taavetin keskustassa todella hyvän ja tilavan pohjaratkaisun omaava

Lisätiedot

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Saarijärvi, Kohdenumero 590747 5h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov. 1973 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 180 000,00 Koiralammentie 211. Nyt sinulla on tilaisuus ostaa koti ja kesämökki

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 08.03.17 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Keihääntie 3, 91900 Liminka Liminka Jutkokylä Omakotitalo omalla tontilla 4h(3mh+oh)+takkah+oleskeluh+khh+kh+s+työtila+2

Lisätiedot

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00 Rivitalo Oulu, Jääli Kohdenumero 599251 1h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov. 1977 Energialuokka F Mh. 55 431,91 Vh. 56 000,00 Kerrostie 2. Viihtyisä rivitalon päätykoti aivan Jäälin palveluiden vieressä hyvillä kulkuyhteyksillä.

Lisätiedot

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 598717 4 h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov. 1964-2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 158 000,00 Rusthollintie 6. Viihtyisä omakotitalo kauniilla rinnetontilla

Lisätiedot

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p As Oy Vaski, Oulu Raven uusi kohde rakentuu Ouluun Kivikkokankaalle (Palloilijantie 35). Sijainniltaan Vaski on ihanteellinen rauhallisuutta arvostavalle, sillä kohde sijaitsee kulmatontilla ja kahdelta

Lisätiedot

Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero h, k, s, 120,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero h, k, s, 120,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero 598113 5h, k, s, 120,0 m² Kov. 1997 Energialuokka E 2013 Mh. 189 000,00 Vh. 189 000,00 Silmukuja 1. Kookas paritalohuoneisto Hyllykalliolla, hyvällä sijainnilla

Lisätiedot

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kitee, Kesälahti Kohdenumero 591606 3h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov. 2006 Energialuokka E Mh. 137 000,00 Vh. 137 000,00 Kaarnatie 28. Tyylikäs kokonaisuus, vaihtoehto omakotitalolle: valoisa

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä LAUANTAI 8. JOULUKUUTA 2012 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä toisen adventtisunnuntain kunniaksi jouluilon

Lisätiedot

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kokemäki, Keskusta Kohdenumero 604963 3h,k,s, 76,5 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Puhdistamontie 5 as 1. Siisti, kodikas, hyvän pohjaratkaisun omaava päätyhuoneisto

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Omakotitalo Vantaa, Kuninkaanmäki Kohdenumero h, k, khh, s,kph, wc, harrastetilaa, at, varast, 114,0 m²/244,0 m² Kov Mh.

Omakotitalo Vantaa, Kuninkaanmäki Kohdenumero h, k, khh, s,kph, wc, harrastetilaa, at, varast, 114,0 m²/244,0 m² Kov Mh. Omakotitalo Vantaa, Kuninkaanmäki Kohdenumero 592290 4-5h, k, khh, s,kph, wc, harrastetilaa, at, varast, 114,0 m²/244,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 448 000,00 Kielomäenkuja 3. Upea koti mäen

Lisätiedot

Lahti, Laune Kohdenumero h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Lahti, Laune Kohdenumero h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Lahti, Laune Kohdenumero 629920 6h,k,s, 168,0 m²/234,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 318 000,00 Koskenkatu 16. Laadukas ja tyylikäs v. 2001 valmistunut täystiilitalo erinomaisella

Lisätiedot

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, s, 60,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, s, 60,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Lieksa, Lieksa Kohdenumero 624065 2h, k, s, 60,0 m² Kov. 1983 Energialuokka E 2013 Mh. 39 000,00 Vh. 39 000,00 Iljanniementie 2 C 16. Iljanniementien alkupäässä olevassa v. 1983 valmistuneessa

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot