Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A"

Transkriptio

1 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K Puhelin Sähköposti KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde Keskimäärin käytämme vettä 155 l/vrk. Peseytymiseen siitä kuluu 60 l, vessaan 40 l, pyykkiin 20 l ja keittiössä 35 l. Oma koti kuinka kallis? Soita ja pyydä ilmainen arvio Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja Yli satavuotias Tikkalan talo Oulun Pikkaralassa on nähnyt monenlaisia vaiheita. Vanhan talo henki on aivan omanlaisensa. Vanhaa vaaliva, alkuperäistä arvostava ja tietoisesti hidastettu lämäntapa on Irene ja Seppo Lankilalle arvovalinta. Vanha valloittaa Harakkamäellä kuin Vaahteramäen Kissankulmassa Neena Kuukasjärvi teksti Jukka Leinonen kuvat Katseltiin joulun aikaan Eemeliä televisiosta - kun Aatu-renki aamulla nousi ensimmäisenä laittamaan tulta pesään, totesimme lasten kanssa, että Eemelin kotona on samanlaista kuin meillä, kertoo Irene Lankila, yli satavuotiaan Tikkalan talon emäntä Oulun Pikkaralasta. Eivätkä Vaahteramäen maisemat niin kauhean kauas Pikkaralan Harakkamäeltä liippaa; pakkasen sokerihuurruttamat puut, pihamaata reunustavat aitat ja talousrakennukset sekä mäenrinnassa omanarvontuntoisena kohoava päärakennus henkivät vanhaa hyvää aikaa. Vanha on valloittanut myös isäntäväen; kaikkialla näkyy kiintymys ja arvonanto perinteitä ja ajan patinaa kohtaan. Vieraan toivottaa heti ovella tervetulleeksi talon alkuperäinen postiluukku Kirjeitä ja sanomia lukee luukussa, ja ovenraosta kartanolle vilahtaa tietenkin myös kissa. Makuasioista ei tule kiistaa, vakuuttaa myös puoliso Seppo Lankila, joka tarttuu itsekin työkaluihin, jos sopivaa kalustetta Downton Abbey t ja muut epookkikuvaukset vaikuttavat valintoihin. tai vaikkapa leivinuunia ei valmiina löydy. Museoviraston suojelema Tikkalan talo on seissyt paikallaan vuodesta Sen hirret nykyiselle paikalleen siirsi joen toiselta puolen muuan H.A. Tikkala, jonka mukaan talo sain nimensäkin. 50-luvulle tultaessa rappiolle menneen tilan nostivat elinvoimaiseksi nykyisen isännän Seppo Lankilan isovanhemmat Iida ja Eino Lankila, jotka muuttivat tilalle 1954 Kalajoelta. Kuten monessa muussakin pohjoispohjalaistalossa loppui Tikkalassakin karjanpito 70-luvun loppuun mennessä. Vanhan isäntäväen edesmentyä sai talo katsella erilukuisten vuokralaisten tuloa ja menoa, kunnes Mikko ja Eila Lankila päättivät lahjoittaa talon pojalleen Sepolle. Pari vuotta piti nuoren miehen miettiä, ennen kuin takaisin maalle muuttaminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta, naurahtaa Seppo Lankila. Tällaiseen rakennukseen ei voi tehdä ihan mitä vaan. Moni nykytalojen vakioratkaisu jää talon antamien rajoitteiden takia automaattisesti pois. Kodinhoitohuonetta ei ole, ja sisäänkäyntejäkin vain yksi. Alakerran noin 80 neliöön mahtuu suuri pirtti leivinuuneineen, keittiö, sekä kaksi makuukamaria. Kylmän porstuan seinistä löytyvät alkuperäiset sormipaneelit, ja portaikko johtaa ylös vinttiin, jossa toistaiseksi on tyhjää tilaa. Remontti ja laittamien ei tällaisessa talossa lopu koskaan. Seuraava isompi projekti on lautaverhoilun purku ja purueristyksen vaihto. Kenties vintinkin remontointi jonain päivänä, selvittää Irene Lankila. Musiikki- ja kulttuuriharrastus näkyy: olohuonetta hallitsee vuonna 1875 valmistettu Blüthner-flyygeli seuranaan liuta muita soittimia. Vanhan hirsitalon ilma tekee hyvää niin ihmisille, huonekasveille kuin soittimillekin, tietää Seppo Lankila. Vaikka Tikkalassa eletään vanhan ajan maailmaa, kaupunkiin on lyhyt matka. Lapset Klaudia, 4 ja Otava, 5, käyvät Oulussa montessoripäiväkotia, ja kaupunkiin vievät myös vanhempien työ ja harrastukset. Läheltä löytyvät tärkeimmät asiat: mummu ja pappa asuvat naapurissa ja omasta pihasta löytyy niin rauhaa kuin mielekästä tekemistä. Lähivalintoja tehdään myös ruuan suhteen luomumaito ja -liha ovat käytössä, samoin oman marja- ja kasvimaan antimet. Ripaus ranskalaista maalaisidylliä, paljon ajan patinaa, matkoilta mukaan tarttuneita, perittyjä sekä kirppareilta bongattuja, siinä resepti Tikkalan pirtin sisutukseen ja tunnelmaan. Makuasioista ei kiistellä, ja jos ei valmista löydy, tehdään itse. Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Omakotitalot Omakotitalot Paritalot Paritalot Maatila Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Huonesuo 115/130 m² Salotie 20 Mustasuo 110 m² Lokitie 3 Kempele, Ristisuo 123/148 m² Välitie 14 A Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Oulunsalo, Keskusta 106 m² Raparperikuja 4 A Rannanperä 89 m² Kotikoivuntie 3 A Heinäpää 92 m² Kirkkokatu 52 B 3mh,oh,k,s, 2 kph, lämmin autotalli ja varasto. Hyvä, matala energiatason talo omalla tontilla. Rauhallinen paikka tien päässä, rajoittuen puistoon. Erillinen yksiö, sopii mainiosti ammatinharjoittamiseen tai vuokrakäyttöön. Ilmalämmitysjärjestelmää uusittu Lämmin autotalli ja varasto sekä erillinen piharakennus. Ensies. su /Alakiuttu Mh e h,k,ph,s,wc. Erittäin hyvällä paikalla puistoalueeseen rajoittuvalla kulmatontilla hyväkuntoinen omakotitalo. Varaava vesikiertoinen sähkölämmitys. Kaunis palkittu piha-alue josa runsaasti istutuksia. Erillinen autotalli/varastorakennus. Ensies. su /Kettunen Mh e h,k,khh,aula,kh,s,at. Harvinainen tilaisuus! Maalämmöllä lämmitetty uudenveroisessa kunnossa oleva paritalo. Laadukkaan materiaalit. Todella edulliset asumiskulut! Vesikiertoinen lattialämmitys koko talossa. Pihassa autotalli, autokatos, autopaikka ja varasto. Saunassa Heti-valmiskiuas. Tule esittelyyn ja ihastu. Ensies. su /Nivalainen Mh e oh,k,3mh,khh,ph,s. Rauhallisella alueella Rajakylän eteläpäädyssä erittäin hyvä-, muuttokuntoinen 2000 valmistunut 2-taso paritalokoti. Vaaleasävyisessä olohuoneessa varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Kahdelle autolle löytyy katospaikat ja bussipysäkille vain 100 m. Sovi esittely. Ensies. su /Selonen Mh e Pirtti, kk, 3 mh. Maatila muodostuu kuudesta palstasta ja suurin osa n. 23,7 ha on metsämaata. Kotipalsta osoitteessa Kaisankuja 12, jonka ympärillä peltomaat, lisäksi Kiiminkijokeen rajoittuva rantapalsta. Hirsirakenteinen talo. Navetta on kivi/lautarakenteinen n. 150 m², lisäksi vanha ulkosauna ja varastorakennukset. Ensies. su /Simppula Mh e h,k,kph,s,wc,vh,var. Oulunsalon palveluiden läheisyydessä myynnissä reilunkokoinen perheasunto. Hyvänmallinen pohjaratkaisu, olohuoneessa avotakka, saunassa puukiuas, päätyasunto, iso suojaisa takapiha etelään, rauhallinen sijainti ja pieni taloyhtiö. Edullinen asunto, josta pintaremontoimalla teet itsellesi kauniin kodin. Tervetuloa esittelyyn! Ensies. su /Heinonen Mh e Vh e h,k,kh,s,wc,p. Valoisa, moderni ja hyväpohjainen koti rauhallisella viihtyisällä alueella. Tilat toimivasti kahdessa tasossa. Sievä länsipiha ja ylhäällä parveke. Siistikuntoinen kokonaisuus. Keittiötä ja kh uusittu kokonaan Kaukolämpö. Päiväkoti, ala-aste ja kauppa lähellä. Autokatospaikka kuuluu mukaan. Ensies. su /Nivalainen Mh e h,k,rkt,kh,khh,sauna,parveke täysin tyylikkäästi peruskorjattu huoneisto puiston laidassa. Avokeittiö joka yhdistyy ruokailutilaan, kaksi tilavaa makuuhuonetta ja ihanat saunatilat. Laadukkaat koneet ja pintamateriaalit. Erkoisia valaistusratkaisuja. Huoneiston levyinen lasitettu eteläparveke. Tässä on uusi kotisi! Ensies. su /Jääskeläinen Mh e

2 18 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 KOTI YHTEYSTIEDOT: Puhelin Sähköposti Kalevan vaihde Tiesitkö, että vessanpöntön ompelulangan kokoinen vesivuoto kuluttaa vettä 100 l/vrk ja tulitikun kokoinen vesivuoto tarkoittaa jo litraa vuorokaudessa ja rahassa 30 euroa. ARBELIUS Hinku takkatulen lämpöön Tulisija palasi takaisin rivi- ja kerrostaloihin myös tunnelmantuojaksi Soili Väisänen Kun Juha ja Katja Pesonen varasivat rivitalokodin tulevasta kohteesta, yksi asia oli varma: kodissa pitää olla takka. Asuimme aikaisemmin kolmikerroksisessa rivitalossa, jossa oli pönttöuuni, ja totuimme siihen, että kodissa on tulisija. Kun tähän uuteen asuntoon oli mahdollisuus asentaa takka, ilmoitimme rakentajalle, että takka laitetaan, kertoo Juha Pesonen. Pakkasilla Pesoset panevat tulet pesään joka toinen päivä, muuten talvisaikaan noin joka kolmas päivä. Tulisija on ennen kaikkea tunnelmanluoja kodissa, eikä vähiten lasten mielestä. Suosittelen takkaa kaikille, joilla on siihen mahdollisuus, Juha Pesonen summaa perheensä kokemukset. Takkabuumi jyllää rivitaloissa juuri nyt. Kuopion kaupungin rakennustarkastaja Esa Koponen arvioi, että rivi- ja kerrostaloasuntoihin myönnettiin viime vuonna rakennuslupia yli puolet enemmän kuin viisi vuotta sitten. Takan laitattajissa on kaksi ostajakuntaa: sähkölämmitteisen rivitalokohteen asukkaat, jotka voivat säästää takan avulla lämmityskuluissa, ja kaukolämpökohteen asukkaat, jotka haluavat takan viihtyisyyden takia. Sähkölämmitteisissä kohteissa joka kolmas ottaa takan, kaukolämpökohteissa tulee yksi takka kymmentä asuntoa kohti. Jostain syystä Kuopiossa takkoja asennetaan enemmän kuin esimerkiksi Oulussa, kertoo LapTin asunnoissa muutostyöt hoitava sisustusvastaava Lasse Haapalahti. PS-Tasotyön toimitusjohtaja Markus Pohjonen muistuttaa, että tunnelmanluojaksi asennettu tulisija on raskas ratkaisu kaukolämpökohteessa, jossa asukas maksaa taloyhtiön käyttämästä lämmöstä oman osuutensa vastikkeessa joka tapauksessa. Lisäksi pistemäinen lämpö on haitaksi, koska se sekoittaa peruslämmitysjärjestelmää. Asuntoon tulee nopeasti hyvin lämmin, jolloin lämpö ajaa termostaatit kiinni, mikä katkaisee lattialämmityksen, ja vuorokauden päästä voi olla kylmä, kun betonilattian lämpeneminen uudelleen kestää. Lähes kolme neljäsosaa kysyy takkaa ja sen hintaa. Kustannukset nousevat kuitenkin usein niin, että takka jää varausasteelle, toimitusjohtaja Harri Majala kertoo Sonell Oy:stä. Helppoja neuvoja asukkaille Peerit Tähtinen Kaleva Isännöintiliitto on julkaissut uuden oppaan Kotitalo-sarjassa nimeltään Energia ja koti. Ohjeita ja tietoa asukkaalle. Oppaan ovat laatineet lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm ja kehityspäällikkö Heikki Kauranen. Kerros- ja rivitaloissa kulutetaan 10 prosenttia kaikesta Suomessa kuluvasta energiasta. Energian hinnan ja asumiskustannusten nousu sekä ympäristöajattelu johtavat siihen, että asukkaatkin alkavat kiinnostua energian tehokkaasta käytöstä. Energian säästäminen koskettaa siis kaikkiaan 2,5 miljoonaa asunto-osakeyhtiössä asuvaa suomalaista. Vihkosessa opastetaan, miten energiaa voi käyttää fiksummin kotona. Se kertoo myös, kuinka paljon rahaa energian järkevä käyttäminen säästää. Pakkasilla Pesoset panevat tulet pesään joka toinen päivä, muuten talvisaikaan noin joka kolmas päivä. Tulisija on ennen kaikkea tunnelmanluoja kodissa, eikä vähiten lasten mielestä. Lotta, Helmi ja Iida katselevat mielellään takkatulta.!uudet energiamääräykset suosivat tulisijojen käyttöä etenkin suorasähkökohteissa. Asuntopuntari Per Hemgren & Henrik Wannfors. Uusi pientalon käsikirja. Tammi Timo Jokelainen Uusi pientalon käsikirja on alun perin ilmestynyt Ruotsissa nimellä Huset ABC. Kirjoittajat ovat tunnettuja ruotsalaisia arkkitehteja, jotka ovat vuosikymmeniä suunnitelleet pientaloja ja neuvoneet suurta yleisöä rakentamiseen ja korjaamiseen liittyvissä asioissa. Vaikka naapurimaa on lähellä, ei rakentaminen välttämättä ole aivan samaa rajan eri puolilla. Mieleen hiipiikin epäilys, sopiiko kirja oppaaksi suomalaisen pientalon omistajalle. Ennen kuin tuomitaan, tutustutaan mitä yli 400-sivuinen järkäle pitää sisällään. Majalan mielestä kevythormiset design-takat ovat yhä suositumpia. Ne ovat enemmän tunnelmantekijöitä kuin lämpöä antavia. Kun taloihin valitaan kaukolämmön sijaan maa- ja aurinkoenergia lämmönlähteeksi, niin myös varaava takka halutaan, Majala uskoo. Kaikille rakennusliikkeille yhteistä on kuitenkin se, että aina on asukas, joka haluaa takan uuteen kohteeseen. Kaikissa soittokierrokseen valituissa rakennusliikkeissä arvioitiin tulisijan, muutostöiden ja asennuksen hinnaksi eurosta ylöspäin. Yhteistä takallisille asunnoille on se, että ne ovat isoja asuntoja, kolmiosta suurempia. Kaksioon tulisija tulee äärimmäisen harvoin. Jos kohde sijaitsee hyvällä paikalla, takka on todennäköisempi muutostyö asuntoon. Kerrostalokohteet, joihin takkoja tulee, ovat yleensä rantataloja, Esa Koponen kertoo. Rakennusvalvonnassa takkojen asennuttaminen nähdään hyvänä ilmiönä. Vaikka takka kaukolämpökohteessa on viihtyisyyden tuoja ja sisustuselementti, se tuo kriisivarmuutta, jos lämmönjakelu syystä tai toisesta keskeytyy. Uudet energiamääräykset suosivat tulisijojen käyttöä etenkin suorasähkökohteissa. Tulisijojen suosion odotetaan vain kasvavan EU:n energiatehokkuustavoitteiden myötä. Jo nyt ovat yleistymässä rakennusalalla kohteet, joissa käytetään huoneistokohtaista lämmönmittausta. Huoneistokohtaisessa mittauksessa asukas maksaa taloyhtiön lämmöstä vain kulutuksensa mukaan. Halutessaan lisää lämpöä saa tulisijalla. Kirja alkaa yleisosalla, jossa käsitellään fysiikan lakeja, materiaaleja, rakennustarvikkeita ja myös luvitustarvetta, jonka yhteydessä ilmenee kirjan sovittaminen maamme oloihin, esimerkiksi suomalaiseen lainsäädäntöön. Kirjassa käsitellään talo ulkoa ja sisältä rakenteita ja tekniikkaa myöten. Esimerkiksi ovet ja ikkunat saavat paljon palstatilaa. Takakannessa luvataan, että kaikki käytänteet, suositukset ja määräykset ovat Suomessa voimassa. Suomenkielisen laitoksen asiatarkastuksen ovat tehneet professori Unto Siikanen ja arkkitehti Ulla Vahtera. Kirjaan tutustuessa pelko meidän oloihin sopimattomuudesta karisee. Opas toimii myös Pohjanlahden tällä puolella. Kansikuvassa on idyllinen vanha huvila. Sama tunnelma jatkuu sisäsivuilla kuvituksissa ja osittain myös tekstissä. Painotus on ymmärrettävä Metallihormi joutuu syystä syyniin Soili Väisänen Metallihormit ovat yleistyneet tulisijamarkkinoilla. Varsinkin, jos piippu ja tulisija ostetaan erikseen, vaarana on, että hormi on alimitoitettu tulisijaan nähden, eikä piippu kestä tulisijasta lähtevien savukaasujen lämpötiloja, sanoo rakennustarkastaja Esa Koponen. CE-merkitty hormi, joka täyttää EU-direktiivit, ei yksinään vielä vakuuta, koska hormi on saatettu testata Etelä-Euroopassa. Tästä taas seuraa se, ettei ruotsalaisen pientalorakentamisen ikärakenteen huomioiden. Uuttakin on riittävästi esillä. Kirjassa käydään myös mukavaa vuoropuhelua vanhan ja uuden rakentamisen välillä. Talon rakenteesta esitellään, miten erirakenteiset talot tehtiin ennen ja miten nykyään. Eroavuudet havainnollistuvat hyvin ja laajentavat lukijan ymmärrystä eri aikakausien tuotteiden eroista esimerkiksi taloa korjattaessa. Samat korjaustavat eivät käy kaikkiin kohteisiin, kuten menneinä vuosikymmeninä on usein ikävin seurauksin kuviteltu. Vaikka kirja on laaja ja paljon kattava kokonaisuus, on siinä pyrkimystä viestin tiivistämiseen asioissa, jotka ovat ensisijaisen tärkeitä esimerkiksi rakenteellisen terveellisyyden osalla. hormi välttämättä sovellu käytettäväksi Suomessa, jossa yläpohja on eristetty paksusti, eikä hormi pääse jäähtymään. VTT:n hyväksymä hormi menee läpi. Tulipaloriski piilee myös silloin, kun hormi koteloidaan esimerkiksi kaapin tai rakenteiden sisään, jolloin se ei pääse jäähtymään. Kuopiossa on malliesimerkki epäonnistumisesta uudiskohteessa, jossa hormi koteloitiin asunnon saunan sisälle, eikä takkaa voitu ottaa käyttöön paloriskin vuoksi. Tietopaketti pientalon omistajalle Uusi pientalon käsikirja on ruotsalaisten arkkitehtien laatima opas talonomistajalle. AKSELI MURAJA Selkeimmin tämä näkyy ulkovaipan kunnon merkittävyyden korostamisessa. Senkin ruotsalainen kirja osoittaa, että tietystä muotomaailmaan ja tyyleihin liittyvistä eroavuuksista huolimatta pientalorakentaminen on Suomessa ja Ruotsissa pitkälti samanlaista. Toki taloissa erojakin on ja voisi olla, että Suomessa kirjoitetussa oppaassa ei kannattaisi käsitellä esimerkiksi luonnonkivikattoja. Uusi pientalon opas vaikuttaa melkoisen kattavalta. Tarpeellinenkin se on. Oppaiden merkitys kasvaa sitä myötä, mitä useampi pientaloasukkaista ei ole taloa itse rakentanut. Talo pitää opetella tuntemaan eikä kirjaviisauskaan ole pahasta. Lämpö karkaa mökistä Talotohtori Mökki on rakennettu 1968 elementtitekniikalla. Elementissä 2x2 tuuman kehikkoon on kiinnitetty 7 mm kovalevy ja 4 cm uretaanitäyte. Elementit on liitetty toisiinsa sekä seinässä että sisäkatossa. Seinäelementin ulkopuolella on tervapaperi sekä suomulautavuori. Eristys tuskin vastaa nykyvaatimuksia, koska lämpö karkaa herkästi. Ajattelin lisätä välikatolle puhaltamalla puukuituvillaa min. 300 mm sekä sisäkattoon näön ja eristyksen vuoksi kuusipaneelin.sisäseinään laitan höylähirsijäljitelmäistä paneelia. Miten höyrynsulut tulisi ottaa huomioon? Uretaanielementti lienee itsessään höyrynsulku, pohtii Timo Joutsen. Uretaania on niukasti, mutta rakenteen heikoin lenkki on puukehikoissa ja erityisesti niiden liitoskohdissa. Jos runkopuutavara oletetaan höylätyksi, liitokseen muodostuu 90 mm:n suikale, jossa eristeenä on 45 mm puuta. Jos elementtien sauma on tilkitty heikosti, on tilanne vielä huonompi. Vaikea paikka on aina seinä- ja kattoelementin liitos, josta ylös pyrkivä lämpö vuotaa herkästi. Hankkikaa digitaalinen lämpömittari esimerkiksi Biltemasta ja niksutelkaa sillä pakkaspäivänä pitkin nurkkia ja seiniä ylhäällä ja alhaalla, ympäri kattoa sekä aukkojen laitoja. Mittari näyttää heti lämpötilan. Näin löydätte kriittisimmät kohdat. Koska uretaani muodostaa höyrynsulun, sen sisäpuolelle Pirjo Tiihonen Ostajalta vaaditaan aktiivisuutta, jos ostaa asuntoa yksityiseltä myyjältä. Ostaapa kotia yksityiseltä tai kiinteistövälittäjältä, on tutustuttava samoihin asiakirjoihin. Myös asuntokauppalaki koskee myyjää ja ostajaa. Lakimies, varatuomari Jaana Sallmén Kiinteistöliitosta neuvoo tutustumaan kohteeseen tarkasti. Osakekaupassa on perehdyttävä kohteen isännöitsijäntodistukseen, taloyhtiön yhtiöjärjestykseen sekä tilinpäätökseen. Näin saa mahdollisimman oikean kuvan kohteesta. Jos taloyhtiö on perustettu ennen vuotta 1992, yhtiöjärjestyksessä ilmoitettu neliömäärä ei ole välttämättä oikea. Vasta vuoden 1992 alun jälkeen huoneiston pinta-ala on tullut ilmoittaa yhtiöjärjestyksessä laskemisstandardin mukaisesti. Yhtiöjärjestyksestä näkyy esimerkiksi antavatko asunto-osakkeet hallintaoikeuden autotalliin. Tilinpäätös kertoo, kuinka asunto-osakeyhtiön raha-asiat voi laittaa korkeintaan paneelin. Sen sijaan todellista parannusta saadaan vain ulkopuolisella lisäeristämisellä. Ulos tulisi rakentaa uusi 150 mm:n runko puukuituvillaeristeellä, tuulensuojalevy, tuuletusrako ja ulkopaneeli. Jos pienempikin parannus riittää, ulos laitetaan 25 mm:n huokoinen puukuitulevy, tuuletusrako ja paneeli. Välikaton eristys on hyvä. Vanhassa rintamamiestalossa tosi isot sontakärpäset tuottavat inhottavia tunteita ympäri vuoden. Ilmestyvät heti, kun aurinko pilkistää. Ikkunoiden väliin on suihkutettu kärpäsmyrkkyä. Voivatko ne tulla naapurin koirien ulkoilutarhasta, kyselee Anita. Sonta- tai raatokärpäset tulevat jostakin lähiympäristön herkuttelupaikastaan. Niitä riittää karjarakennusten tienoilla ja myös esille jätetty koiranruoka tai epäsiisti tarha saattaa hyvinkin houkutella siivekkäitä. Puhukaa naapurille tai terveystarkastajalle. Myrkytön ja sataprosenttisen tehokas hävityskeino kaikille hyönteisille, niiden toukille ja munille on kuumentaminen. Edes trooppiset lajit kuten termiitit eivät selviä +60 asteesta. Menetelmää on vaikea soveltaa. Esimerkiksi puu täytyisi saada läpeensä tähän lämpötilaan. Alppien kylissä käytetään kuitenkin suuria lämpöpuhaltimia ullakoiden hyönteistorjuntaan. Panu Kaila Kysymykset: Talotohtori@tietola. fi tai PL 28,00601 Helsinki Parhaimmillaan kerrostalo- tai rivitalohuoneiston ostaja saa huoneistoaan myyvältä asukkaalta kattavan tietopaketin kohteen hyvistä puolista ja puutteista. Asunnon osto yksityiseltä myyjältä vaatii tarkkuutta on hoidettu. Parhaimmillaan ostaja saa huoneistoaan myyvältä asukkaalta kattavan tietopaketin kohteen hyvistä puolista ja puutteista. Jos ostaja haluaa asunnosta lisätietoa, hän voi teetättää huoneistossa kosteusmittauksen tai omakotitalossa laajemman kuntotarkastuksen myyjän suostumuksella. Ostajan osaamista koetellaan erityisesti, jos kauppasumma maksetaan osissa. Jos ostaja maksaa osan kauppahinnasta heti kaupanteossa, mutta ei vielä saa omistusoikeutta, tulee jo maksetulle summalle järjestää turvaava vakuus. Pahinta olisi, että myyjä häipyy tietämättömiin rahat ja osakekirja mukanaan. Ostajan turva järjestetään kauppakirjaan otettavalla panttauksella. Kannattaa aina pyrkiä käteiskauppaan ja maksaa kauppahinta kerralla omistus- ja hallintaoikeuden siirtymistä vastaan. Se on sekä ostajalle että myyjälle turvallisinta.

3 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 19 Katso kaikki esittelymme tai kysy lisää välittäjiltämme. LÄNSI-PATELA, OKT Alak. oh, k, rt, mh, khh, kh, s, wc, yläk. 3 mh, wc/kh, aula ja parveke. Monen perheen unelma, upea 2007 rakennettu kivitalo halutulla asuinalueella Länsi-Patelassa. Rauhallinen sijainti omalla 916 m² tontilla päättyvän tien päässä. Talossa reilusti tilaa, sillä talon asuinala on 186,5 m² mukavasti kahdessa tasossa. Kaksi lämmintä varastoa takaa hyvin säilytystilaa. Pateniemen päiväkodit, koulut ja muut palvelut lähellä. Mh RITAHARJU, OKT Alakerta mh, oh, k, khh, wc/kh, yläkerta 3 mh, kh, s ja parveke. Upea uusi valmis kivitalo odottaa asujiaan. Laadukkaista materiaaleista rakennettu talo on valmistunut vuonna Mielen integroidut kodinkoneet ja Domuksen keittiö. Valoisat huoneet vaaleilla pinnoilla, isot ikkunat. Takapiha/ terassi etelään. Lämmin autotalli ja varasto. Asuinpinta-ala 141/169 m². Vuokratontti 532 m². Mh METELINKANGAS, OKT Metelinkankaan alueella vuonna 2002 valmistunut tilava 5 h, k, kh, khh, 2 wc:tä ja saunan käsittävä valoisa omakotitalo. Tästä kodista löytyy asuinpinta-alaa 162 m², autokatos sekä erillinen varasto. Vuokratontti 1092 m². Todella hyvät palvelut Kaakkurin suuralueella, koulut ja päiväkodit vieressä. Mh Sadekuja 6. Esittely sunnuntaina: /Mikkonen MUHOS, OKT Alak. oh, 3 mh, k, khh, kh, s, wc ja et, yläk. 4 mh, wc/kh ja aula. Monien mahdollisuuksien talo idyllisessä maalaismaisemassa. Talossa runsaasti tilaa isollekin perheelle sekä monille harrastuksille. Talo on rakennettu 1989, kokonaispinta-ala 247 m² ja lisäksi pihapiiristä löytyy erillinen saunarakennus takkatuvan kera sekä kahden auton talli, jossa myös huone/harrastustila. Oma tontti 9680 m² tuo eri käyttömahdollisuuksia piha-alueelle. Vapaa. Mh METSOKANGAS, OKT 5 h, k, kh, khh, 2 wc ja s. Tule tutustumaan Metsokankaalla vuonna 2007 valmistuneeseen upeaan omakotitaloon. Kodista löytyy asuinpinta-alaa 150,5 m², autotalli, korkea autokatos sekä erillinen varasto. Vuokratontti 544 m². Laajat palvelut Kaakkurin suuralueella, koulut ja päiväkodit vieressä. Varaa aika yksityisesittelyyn! Mh JÄÄLI, OKT 4 mh, k, oh, rt, vh, 2 wc, kh, s, khh ja tkh. Hulppeilla asuintiloilla 180/259 m² varustettu, ja hieman perinteisestä arkkitehtuurista poikkeava vuonna 1988 valmistunut komeus Jäälissä. Kahden auton talli, kaksi varastoa, oma 1402 m² tontti, hieno puutarha. Tämän haluat nähdä omin silmin. Mh Välitalontie 42. Esittely sunnuntaina: /Arola NOKELA, OKT 3 mh, työhuone, takkahuone, olohuone, keittiö, sauna, khh, wc, vh. Aitoa 70-luvun arkkitehtuuria edustava omakotitalo, jossa tilaa 142/189 m², omalla 1001 m² puistoon rajoittuvalla tontilla. Kaikki tilat yhdessä tasossa, pintoja uusittu vuosien varrella, tilat ovat muuntelukelpoiset. Sijainti mitä loistavin, keskustaankin vain noin 3 km. Sovi esittely. Mh LIMINKA, OKT 3 mh, oh, k, khh, kh, s, 2 wc ja vh 140/150 m². Omalla 1905 m² tontilla oleva upea vuonna 2006 valmistunut omakotitalo. Sisään tullessa katse pysähtyy todella tilavaan olohuoneeseen korotettuine kattoineen, vasemmalla takka leivinuuni ja Puustellin upea keittiö. Tässä on koti, mikä vaatii ehdottomasti tutustumisen. Varaa aika yksityisesittelyyn! Mh HERUKKA, OKT 4 mh, oh, k, tkh, khh, erillinen kh, 2 wc, et, kh, s, 2 vh, lämmin autotalli (24 m²), varastot (17,3 m²). Omalla puutarhamaisella 1564 m² tontilla, hyvin pidetty ja remontoitu koti. Tiiliverhoiltu, joten tämä koti kestää aikaa ja katsetta. 144 m² asuinpinta-alaa sekä 213 m² kerrosala takaavat riittoisat tilat arjen viettoon. Tilaa olisi vaikkapa kuntosalille. Lämmin autotalli ja hulppeat varasto/harrastetilat. Valmistunut vuonna Muuttamaan pääset vaikka heti. Lh Holopaisenkuja 5. Esittely sunnuntaina: /Arola OmaTarjous Päätä itse mitä olet valmis asunnosta maksamaan ja tee tarjous lähtöhinnasta ylöspäin. VÄLIVAINIO, OKT 4 mh, oh, rt, et, ph/khh, s, terassi 110/160 m². Perusteellisesti ja kokonaan remontoitu ja uudistettu, alunperin vuonna 1963 valmistunut asunto-osakeyhtiömuotoinen talo 658 m² kaupungin vuokratontilla. Hyvät materiaalit ja toimiva pohjaratkaisu. Sähkölämmitys, varaava takka, ilmalämpöpumppu, ilmanvaihto LTO. Kuntotarkastettu lokakuussa Autolle talli. Mh VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, wc, khh, kph, s. Välivainion suositulla pientaloalueella viehättävä hyväkuntoinen yksitasoinen omakotitalo 94/115 m². Rakennusvuosi 1960, taloa remontoitu kattavasti. Loistosijainti josta lyhyt matka esim. keskustaan. Hyvät palvelut lähettyvillä. Autotalli. Aurinkoinen vuokratontti 710 m². Mh PATENIEMI, OKT Alun perin vuonna 1956 valmistunut talo omalla 1510 m² tontilla. Neljä huonetta, keittiö, ph, sauna ja kodinhoitohuone sekä 2 wc:tä, noin 114/117 m². Piharakennuksessa autokatos ja varastotilaa, noin 49 m². Mm. ikkunat ja vesikatto uusittu hiljattain. Sovi esittelystä! Mh KIVINIEMI, OKT Tämä tiiliverhoiltu omakotitalo on peruskuntoinen vuodelta Omalla 1122 m² kulmatontilla on mansikkapenkkejä, omenapuita ja marjapensaita. Leikkimökki ja piharakennuskin mahtuvat tontille. Iso talo; 5 mh, oloh, takkahuone, keittiö ja sauna/ph, wc, 160/175 m². Remontoi tästä perheellesi koti. Öljylämmitys, poltin uusittu 2000-luvulla, takka/leivinuuni. Mh II, KAUPPILA, OKT Puutalo Iijoen tuntumassa ja isolla 1750 m²:n omalla tontilla. Asuinpinta-ala n 120 m² kahdessa tasossa. 4 h, k, s. Rakennusvuosi Rakennettu lisäsiipi, jossa sauna, pesuhuone ja khh sekä autotalli ja iso varasto. Peltikate ja ikkunat uusittu. Upea pihapiiri, joka rajoittuu osittain puistoon. Mh II, TIKKASENHARJU, PT 2 mh, tupakeittiö, khh, kh, s, wc, 2 vh 90 m². Uusi paritalokoti odottaa asukkaita muuttovalmiina. Energiapihi talo, jossa käytetty uusinta teknologiaa lämmitysenergian tuotannossa. Aurinkopaneeleilla kerätään energiaa talon ja veden lämmitykseen. Talo sijaitsee Iin vihreässä ekokorttelissa. Paritalo tullaan jakamaan hallinnanjakosopimuksella. Edulliset asumiskustannukset. Vuokratontti 841 m². Mh Elokuja 10 B. Esittely sunnuntaina: /Seppänen LÄMSÄNJÄRVI, RT, 5h,k,s 121 m² Tilava, isonkin perheen koti kysytyllä, rauhallisella alueella. Tässä kodissa on uusittu kaikki pinnat ja sauna/ph, khh vuonna Rauhalliset sävyt siivittää tilaa. Hyvät kulkuyhteydet ja liikuntamahdollisuudet. Kaukolämpö, joka toteutettu miellyttävänä ilmalämmityksenä. Vuonna 1981 rakennettu pientaloyhtiö. Mh Hiihtomajantie 13 AS 4. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi JÄÄLI, RT, 4 h, k, s 104 m² Tilava, hyväkuntoinen perheasunto Jäälissä hyvien palveluiden äärellä. Länteen päin olevalla takapihalla iso terassi. Autolle katospaikka. Mh Vh HERUKKA, RT, 4 h, k, s 102 m² Erittäin hyväkuntoinen tilava rivitalokoti hyvien palveluiden läheisyydessä. Päätyhuoneiston asuintilat yhdessä tasossa. Sauna ja kylpyhuone uusittu vuonna 1999 ja keittiö uusittu Koulut ja päiväkodit lähellä sekä hyvät liikenneyhteydet. Mh JÄÄLI, RT, 4 h, k, s 92,5 m² Muuttovalmis koti isommallekin perheelle. Tässä rivitalon päätyhuoneistossa on aivan mahtavan tilava eteläpiha jossa on mm. viihtyisä huvimaja. Saunaosasto remontoitu täydellisesti v Tilavat makuuhuoneet. Tunnelmanluojana viihtyisä takka. Erillinen wc. Tätä kotia on mukavasti remontoitu. Autokatospaikka käytössä. Jäälin keskustan palvelut n. 500 m. Mh KNUUTILANRANTA, RT, 3 h, k, s 79,5 m² Erinomaisen sijainnin omaava luhtitalon alakerran huoneisto. Rakennuksen päädyssä sijaitseva huoneisto sekä oma takapiha etelään terassin kera lisäävät asumismukavuutta. Oulujoki lähietäisyydellä eikä Oulun keskustaankaan ole kuin lyhyt matka. Mh Yrjönranta 1 A 10. Esittely sunnuntaina: /Seppänen RANNANPERÄ, RT, 3 h, k, s 76,5 m² Rauhallisella alueella, rivitalon päätyasunto. Toimiva pohjaratkaisu, 1-tasoisuus tuo helppoutta. Hyvät kulkuyhteydet, myös pyöräteitse. Rakennusvuosi Taloyhtiö hyvässä kunnossa ja huolehdittu. Huoneistoon kuuluu autokatospaikka. Mh Kotikoivuntie 4 A 1. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi RANTA-KASTELLI, RT, 3 h, k, s 75,5 m² Unelmapaikalla päätyhuoneisto puistomaisemalla. Upean iso piha luo silmänkauneutta. Lasitetut terassit lämmittimineen. Siistikuntoinen huoneisto. Yhtiö omalla tontilla. Autokatospaikka sisältyy kauppahintaan. Huoneisto vapautuu omistajalta vuoden päästä. Mh KEMPELE, KOKKOKANGAS, RT, 3 h, k, s 69 m² Viihtyisälle Kokkokankaan asuinalueelle Kempeleeseen on valmistunut yksitasoisia rivitaloja omalle tontille puistomaiseen ympäristöön. Asumismukavuutta tuovat vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, koneellinen ilmanvaihto + LTO sekä betonirakenteiset huoneistojen väliseinät, jotka mahdollistavat hyvän ääneneristyksen. Mh Vh Haukkakaarto 7 J 3. Esittely sunnuntaina: /Arola HAUKIPUDAS, RT, 2 h, k, s 59 m² Heti vapaa yksitasoinen saunallinen valoisa rivitalokoti aivan Haukiputaan keskustan läheisyydessä. Olohuoneesta ja takapihan terassilta esteetön näkymä Kiiminkijoelle. Taloyhtiö on vuokrannut jakokunnalta jokirantaan ulottuvan maa-alueen taloyhtiön kohdalta, mm. veneen säilytys rannassa mahdollista. Mh Kirkkotie 16 B 4. Esittely sunnuntaina: / Seppänen II, RT, 2 h, k, s 48,5 m² Ii:n keskustan tuntumassa avara kaksio. Huoneistoon uusittu juuri pesuhuone ja sauna sekä seiniä maalattu taloyhtiön remontin yhteydessä. Hyvä asunto esimerkiksi sijoitukseen halvan hoitovastikkeen vuoksi. Mh ,54. Vh RANTA-KASTELLI, RT, 2 h, kk, s 48 m² Ranta-Kastellin rauhallisella ja arvostetulla alueella pieni rivitalokoti. Oma takapiha avautuu aurinkoiselle etelän puolelle, puistoon rajoittuen. Mukavat ulkoilumaastot niin talvella joella hiihdellen ja kesällä pyöräillen. Palvelut lähellä. Oma tontti, rakennusvuosi Autokatospaikka myydään erikseen /AKP21. Mh Erkkolantie 6 C 9. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi AHVENOJA, RT, 2 h, k, s 43 m² Ahvenojalla siistikuntoinen muuttovalmis rivitalon päätyhuoneisto. Rauhallinen sijainti ja viihtyisä pihapiiri, oma piha etelään. Hyvät ulkoilumahdollisuudet heti kotiovelta. Erinomainen kohde ensiasunnoksi tai sijoitukseen. Heti vapaa! Mh Satulavyöntie 6 A 4. Esittely sunnuntaina: /Mölläri VÄRTTÖ, KT, 3-4h, k, kh, s, wc, parv 103 m² Upea uusi näköalahuoneisto Oulujoen hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ylin 8. kerros. Iso lasitettu parveke kahdessa tasossa. Huoletonta asumista NCC:n rakentamassa kodissa, jossa hyvä työn jälki ja laadukkaat materiaalit. Ikkunat kolmeen suuntaan antavat paljon valoa huoneistoon. Mh ,77. Vh Kurkelantie 1 E 44. Esittely maanantaina: /Seppänen TUIRA, KT, 4 h, k 96 m² Tilava, läpi talon oleva kerrostalokoti talon 2. kerroksessa. Yhtiössä tehty vesi- ja viemäriputkisaneeraus Merikoskenkadulta hyvät liikenneyhteydet joka paikkaan. Heti vapaa. Mh ,82. Vh TUIRA, KT, 4 h, k 89,5 m² Hulppeat maisemat avautuvat tämän ylimmän, yhdeksännen kerroksen kulmahuoneistosta. Länsiparveke. Laatoitettu kh ja uusittu keittiö. Hyvä yhtiö. Erinomaiset yhteiset tilat ensimmäisessä kerroksessa lämpimine pyörävarastoineen. Muuttovalmis. Vapaa. Mh VÄRTTÖ, KT, 3 h, k, s 86 m² Tilava saunallinen kolmio hyvällä paikalla Värtössä, Oulujoen rannat ja venelaiturit pienen matkan päässä. Iso huoneiston levyinen lasitettu parveke etelään. Mh Valurinkuja 1 D 48. Esittely sunnuntaina: /Mikkonen SYYNIMAA, LT, 3 h, k, s 81,5 m² Tässä kodissa on yläkerran rauha omalla sisäänkäynnillä talon päädystä. Kaukolämmitteinen taloyhtiö on rakennettu vuonna 1990, kiva sisäpiha ja lähellä palveluita. Asunnossa vaaleat pinnat ja avaruutta. Parveke avautuu sisäpihalle. Autopaikka lukitussa katoksessa kuuluu asunnolle. Mh Tiedonkaari 1 C 16. Esittely sunnuntaina: /Orajärvi ALPPILA, KT, 3 h, k 81 m² Upean tilava ja valoisa kerrostalohuoneisto mahtavilla näkymillä. Talon kuudennesta kerroksesta voit ihailla mm. merinäkymiä. Tässä kodissa on tilaa suuremmallekin perheelle. Hyvin hoidettu taloyhtiö, isoimmat remontit takanapäin. Tule ihastumaan ja osta tästä itsellesi ihana koti. Mh ,12. Vh KESKUSTA, KT, 3 h, k, s 78 m² Keskustassa hissillisessä talossa kauniisti, vuonna 2005 remontoitu kolmannen kerroksen saunallinen huoneisto. Mh ,48. Vh Saaristonkatu 31 B 16. Ensiesittely sunnuntaina: /Mölläri MÄNTYLÄ, KT, 3 h, k, s 76,5 m² Heti vapaa peruskuntoinen saunallinen ensimmäisen kerroksen huoneisto. Hyvä sijainti Mäntylän pidetyllä asuinalueella. Tästä pintaremontilla hyvä koti. Mh MYLLYOJA, KT, 3 h, k 75,5 m² Parvekkeellinen 2. kerroksen tilava kolmio Myllyojan palvelujen äärellä. Toinen makuuhuone jaettu kahtia kevyellä väliseinällä. Talossa juuri uusittu käyttövesiputket. Heti vapaa. Mh Vh TOPPILANSAARI, KT, 3h,k,s 73m² Uudenveroinen koti Toppilansaaressa, näkymät salmelle lasitetulta parvekkeelta. Avarat näkymät sisäpihalle. Selkeä pohjaratkaisu ja siistit pinnat. Iso vaatehuone ja säilytystilaa reilusti myös keittiössä. Tähän kotiin on helppo tulla ja asettua taloksi. Vapautuu kaupanteossa. Autokatospaikka myydään erikseen Mh Pitkänmöljäntie 13 B 4. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi TOPPILANSALMI, KT, 3 h, k, s 72 m² Toppilansalmen uudelle hienolle alueelle on rakennettu 8-kerroksinen asuinkerrostalo As Oy Oulun Sokurin Kranssi. Rakentajana NCC talorakennus. Talossa on kaikkiaan 34 erikokoista huoneistoa. Loistavat ulkoilumahdollisuudet jokisuistossa sekä hyvät liikenneyhteydet. Hienona erikoisuutena taloyhtiön sauna talon katolla. Muuttovalmis. Mh Vh Mallastie 24 A 11. Esittely sunnuntaina: /Seppänen KOSKENNISKA, KT, 3 h, kk, s 69 m² Koskenniskassa arvostetulla alueella kolmannessa kerroksessa sijaitseva kolmio. Kaksi lasitettua parveketta lämmittimillä, joista toinen parveke upeasti jokinäkymillä. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka hintaan Mh Kasarmintie 25 J 10. Esittely sunnuntaina: /Mölläri MERITULLI, KT, 3 h,k,s 67,5 m² Loistopaikassa ihan kauppahallia vastapäätä hyväkuntoinen saunallinen kolmio. Keskusta asumista parhaimmillaan, kaikki tarvittavat palvelut lähellä ja kauppatori ja ranta antavat lisämukavuutta. Huoneisto on heti vapaa. Mh ,10. Vh Meritullinraitti 1 B 37. Esittely sunnuntaina: /Mölläri INTIÖ, KT Kenttätie 14 B 24 3 h, k 69 m² Mh B 19 3 h, k 63,5 m² Mh B 16 3 h, k 63,5 m² Mh Esittely sunnuntaina: /Mikkonen. INTIÖ, KT Kenttätie 16 B 18 3 h, k 63,5 m² Mh B 26 3 h, k 63,5 m² Mh B 30 3 h, k 63,5 m² Mh Esittely sunnuntaina: /Arola. HIUKKAVAARA, KT, 2 h, k 53 m² Kolmannen, ylimmän kerroksen kerrostalokoti rauhallisella Hiukkavaaran alueella, 50-luvun lopulla valmistuneessa jykevässä talossa. Mh ,42. Vh UUDISTUOTANTOA Asunto Oy Oulun Metsuri Uusia, laadukkaita paritalokoteja Metsokankaalle. Taloyhtiö rakennetaan vuokratontille. Luonnonläheinen kohde sijaitsee lähellä Kaakkurin keskustan palveluja. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet Oulun keskustaan. A-energialuokan kodeissa asumisviihtyisyyttä lisää vesikiertoinen lattialämmitys. Takkavaraus. Asuntojen hintoihin sisältyy huoneiston yhteydessä oleva autokatospaikka. Rakennustyöt käynnissä, arvioitu valmistuminen 6/2013. Huoneistovaihtoehdot: 2 h, k, s 60,0 m² Mh ,79 Vh h, k, s 75,5 m² Mh ,09 Vh h, k, s 80,0 m² Mh ,40 Vh h, k, s 90,0 m² Mh ,69 Vh h, k, s 105,5 m² Mh ,00 Vh Metsurintie 1, Oulu Esittely sunnuntaina: /Arola ALPPILA, KT, 1 h, kk, s 34 m² Skanskan rakentamassa talossa yksiö ensimmäisestä kerroksesta. Uudenveroinen - vuoden vanha. Erinomainen sijainti sijoittajalle. Valmiiksi vuokrattu, vuokra 490 / kk. Mh ,06. Vh Rakentaja: Asunto Oy Oulun Sokurin Rinkeli Toppilansalmen rakentaminen Mallastiellä jatkuu. Nyt ennakkomarkkinoinnissa Asunto Oy Oulun Sokurin Rinkeli, joka jatkaa NCC:n Tähtikoti linjaa. Laadukkaat materiaalit ja laadukas työnjälki. Huoneistojen varusteena mm. keraaminen taso ja kiertoilmauuni, lautaparketti sekä kosteat tilat laatoitettu. Arvioitu valmistuminen 12/2013. Huoneistoesimerkkejä: A 1 (1.krs) 2 h, k, s 57,5 m² Mh Vh A 2 (1.krs) 3 h, k, s 64,0 m² Mh Vh A 16 (2.krs) 3 h, k, s 70,0 m² Mh Vh A 22 (3.krs) 3-4 h, k, s 87,5 m² Mh Vh A 39 (5.krs) 3-4 h, k s 78,5 m² Mh Vh Varasto alkaen Autohallipaikka Mallastie 22, Oulu Esittely Sokurin Kranssin esittelyhuoneistosa Mallastie 24 A 11 sunnuntaina: /Seppänen Rakentaja: HUONESUO, Tontti Halutulta ja rauhalliselta alueelta aurinkoinen tontti. Tontin koko on 895 m² ja rakennusoikeus 200 m², kaavamerkinnällä AO I. Tontilla on välttäväkuntoinen vanha talo. Erinomainen sijainti, hyvät kulkuyhteydet, Citymarkettiin vain n. 1 km. Mh VIIKONLOPUN PUHELINPÄIVYSTÄJÄ HALLITUSKATU Oulu, puh NORDEA PANKKI Zeppelinintie 1, 2. krs, Kempele, puh SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö,, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm JANNE AROLA Kiinteistönvälittäjä, KiAT puh gsm ARI LÄMSÄ Kiinteistönvälittäjä,, kaupanvahvistaja puh gsm RAUNO MIKKONEN Kiinteistönvälittäjä puh gsm VIRPI MÖLLÄRI KiAT puh gsm OUTI ORAJÄRVI puh gsm PEKKA VALKOLA puh gsm EIJA TYYBÄKINOJA Myyntipäällikkö, kaupanvahvistaja puh gsm EERO SEPPÄNEN Myyntipäällikkö, Zeppelin,, kaupanvahvistaja puh gsm SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö,, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm HANNU HIETALA Myyntijohtaja puh gsm MAARIT MEHTÄLÄ Myyntisihteeri puh gsm Vähimmäispalkkio euroa + alv. 24 % = Välityspalkkioesimerkki HETA 2,75 % velattomasta hinnasta + alv. 24 % (= 3,41 %) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv. 24 %). Huoneistokeskus Oy, Valimotie 17-19, Helsinki. Y-tunnus ETSITKÖ LUOTETTAVIA VUOKRALAISIA?

4 20 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Isokatu 14, Oulu Toimitilavälitys ja -arviointi Ollilantie 2, Kempele Revontie 8, Haukipudas Timo Jormakka toimitusjohtaja, Arja Alakiuttu Riikka Enqvist Pekka Hamari Pirkko Jääskeläinen Helleni Kamunen, Markku Kettunen Jukka Laitinen Veli-Matti Lappalainen Riitta Loukola Hannu Nivalainen Marko Oranen Sari Pirilä Markku Selonen kiinteistönvälittäjä Marjo Sipola sihteeri Petteri Haapala Arja Heinonen, Kari Simppula kiinteistönvälittäjä Itä-Patela 135,5/196 m² Paukkapojantie 11 Omakotitalot Tyrnävä, Keskusta 135/159 m² Kurritie 2 Haukipudas, Martinniemi 100/130 m² Elmantie 12 Oulunsalo, Karhuoja 109 m² Honkakuja 12 C Kuivasjärvi 80 m² Veteläisenkuja 11 C Kynsilehto 57,5 m² Ajoporontie 3 A Oulunlahti 216/280 m² oh,3mh,k,rkt,khh,ph,sa,wc,vh. Tässä talossa kaikki on tip top! Niin sisällä kuin pihallakin! Sisällä kaikki tilat ja pinnat remontoitu! Keittiö ym. kuivat tilat 2004 ja ph/sa Tasokkaat materiaalit. Ilmalämpöpumppukin löytyy. Pihaa uudistettu Viherrenkaan toimesta Pihalla myös tyylikäs huvimaja. Talo valmistunut Talossa mm. kahden auton lämmin talli, runsaasti varastotilaa ja elementti kellarikin. Oma pääosin aidattu tontti 893 m². Tätä taloa voin suositella! Es. su /Hamari Mh e Myllyoja 138 m² Tervastie 8 A Oh,k,3mh,takkah,sa,kh,pukuh,2wc,vh,et,tk. Tilava ja tyylikäs II-tasoinen ok-talo suositulla alueella. Sisätilat uusittu , vesikatto uusittu 2011 ja lämmityslaitteisto Remontit tehty hyvin ja laadukkaista materiaaleista. Takkah:ssa varaava kaakeloitu takka. Välipohja betonia, alakerran runko kivirakenteinen ja yläkerran puurakenteinen. Oma tontti 1001 m². Likietuisa paikka palvelujen vieressä. Kuntotarkastus tehty ! VARAA ESITTELY JA TU- TUSTU KOHTEESEEN! Mh e Rannanperä 178/206 m² oh,k,4mh,khh,ph,s. Kattavien keskustan palveluiden vieressä tilava ja hyväkuntoinen 1979 rakennettu tiiliverhottu omakotitalo 1654 m² omalla tontilla. Lämmitys öljyllä ja lisälämpöä antamassa leivinuuni ja varaava takka. Kookkaalla pihalla erillinen autokatos/varasto, puuvaja sekä leikkimökki. Es. su /Selonen Mh e Kiiminki, Ylikylä 120/160 m² 3h, kk, ph, s, wc. Martinniemessä, omalla 1039 m² kaavatontilla 1932 rakennettu omakotitalo, johon tehty kattava remontti Sähkölämmitys pattereilla, ph ja saunan lattia laatalla ja lattialämmityksellä. Tulisija on. Pintaremontoimalla saa kivan kodin. Yläkertaan voi tehdä lisätilaa. Martinniemen palvelut 500 m säteellä. Es. su /Simppula Mh e Kastelli 97/177 m² Matosuontie 26 3mh,k,oh,työh,kph,sauna,wc,vh. Karhuojalla I- tasoinen 5h,k,kph,sauna,wc,vh päätyhuoneisto v 2000 valmistuneessa yhtiössä. Tyylikäs ja persoonallinen koti jossa mm.olohuoneessa korotettu katto ja tunnelmavalaistus,erillinen keittiösaareke,tilava kylpyhuone jossa mm. 2suihkua sekä lasitiiliseinää.hyvät materiaalit.etelä-pohjoisilmansuunta. Huoneistolla oma varasto ja autokatospaikka. Suojaisa sisäpiha jossa mm. grillikatos ja leikkipaikat. Hyvä asunto perheelle. Es. su / Oranen Mh e Kempele, Linnakangas 106 m² Porttivahdinkuja 8 A 3h,k,ph,s,wc,parveke. Veteläisenkujan päässä, puistoon rajoittuvalla tontilla siistikuntoinen parvekkeellinen 2-tasoinen huoneisto -89 valmistuneessa taloyhtiössä. Kaukolämpö. Huoneistossa siistit pinnat. Es. su /Loukola Mh e RAJAKYLÄ Juolavehnätie 1 B 79,5 m2 2h,k,khh,kh,s,wc. Todella hyvässä kunnossa oleva rivitalokaksio rauhallisella Kynsilehdon alueella. Kodinhoitohuone, vaatehuone ja erillinen wc. Autotalli kuuluu hintaan. Parkettilattiat joka huoneessa. Kosteissa tiloissa laattalattia ja lattialämmitys. Yhtiöllä oma tontti. Hyvin hoidettu yhtiö. Es. su / Nivalainen Mh e Vh e Kiiminki, Sammaloja 35 m² oh,k,rkt,4mh,ph,sa,khh,kh,wc. Myynnissä omakotitalo, rv Tyylikäs ok-talo valmiille asuinalueelle Oulujoen harrastusmahdollisuuksien tuntumaan. Varustelutaso ja moderni tumma-vaalea sisustus takaavat hyvän asumisviihtyvyyden. Domuksen tasokkaat kalusteeet, kivitasot ja AEG:n kodinkoneet. Parvekkeella ja terassilla lasitukset. Lämmitysmuotona ekologinen ja edullinen maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä. Tarjoa nykyistä asuntoasi vaihdossa! Mh e Ensies. tänään la ja su /Jormakka Herukkakangas 206/238 m² Oravanmarjatie 4 Oh,k,rkt,3mh,takkah, työh,sa,ph,khh,2wc, aula,et. Hyvä ja tilava kokonaisuus väljällä 1388 m²:n puutarhamaisella puistoon rajoittuvalla tontilla. Hyvä rauhallinen sijainti palvelujen lähellä. Talo valm ja yläkertalaajennus Kaukolämpö, asennettu myös ilmalämpöpumppu yläkertaan, kon. ilm. lto:lla.. Takkah:ssa varaava takka. Takapiha ja tilava patio etelä/länsi. Tilava n. 60 m²:n lämpöer. piharakennus, jossa 2-auton talli+työ/arkasteluh+varastot, tallissa ilmalämpöpumppu ja työ/arkastelu:ssa sähköpatterit. Nätti grillikota, jossa muurattu tulisija. Tässä on tilaa harrastaa ja hyvät säilytystilat! Kannattaa tutustua! Mh e Oh,k,3mh,takkah,sa,kh,khh,wc,et,var. Jämäkkä 1986 valm. betonielementtitalo mainiolla paikalla palvelujen lähelllä. Kohde vaatii remontin, joten tämän voit muokata oma maun mukaiseksi. Päärak. yht. tilava 2-auton katos, lämmin varasto ja tilava takaterassi. Lisäksi n. 85 m²:n at/varastorak, talliosa n. 70 m² ja se lämmintä tilaa, joten hyvät tilat harrastuksiin. Grillikotakin löytyy pihapiiristä. Tilava oma tontti 6423 m². Remonttitaitoiselle oiva kohde! Mh e Muhos, Ponkila 119/145 m² Sahakuja 1 Oh,k,3mh,sa,kh,pukuh,khh,2wc,et,tk. Erinomaisella paikalla suositulla Kastellin alueella perinteinen hyväkuntoinen ns. rintamamiestalo, joka rak Tilava oma tontti 1097 m² ja pihan suunta etelä/länsi. Alak:ssa oh+k+2mh+wc+et+kuisti, yläk:ssa 1mh+aula+wc+tilava ullakko (mahd. tehdä asuintilaa lisää) ja kellarissa (korkeus n. 210 cm) sa+kh+khh+ kellari+pannuh+at. Ala- ja yläkerran ikkunat uusittu 1990-luvulla ja kellarin ikkunoita uusittu Käyttövesiputket uusittu Sa+kh+khh rakennettu 1986 ja kh uusittu Pelikate asennettu Lisäksi tontilla 1957 rak. n. 50 m²:n piharakennus, joka toiminut viime vuodet varastotilan. Palvelu 1 km:n säteellä ja keskustaankin vain rapiat 3 km. Suosittelen tutustumista! Es. su /Hamari Mh e Haukipudas, Siikasaari 92/98 m² 4h, k, khh, kh, s, erill.wc. Viihtyisällä Linnakankaan alueella tarjolla upea ja laadukas rivitalohuoneisto! Kahdeksan huoneiston taloyhtiö on valmistunut vuonna Yksitasoinen rakennus on tyylikäs kokonaisuus, jonka suunnittelu on hyvin onnistunut. Nyt myynnissä oleva huoneisto on yhtiön suurin ja sijaitsee rakennuksen kulmassa, niin että ikkunat sijoittuvat metsäiseen puistoalueeseen, kadulle sekä sisäpihalle. Autokatospaikka erillisellä osakkeella ja myydään hintaan 4500e. Es. su /Heinonen Mh e Oulunsalo, Vihiluoto 91,5 m² Vihirannantie 1 B Oh,k,2mh,sa,kh,et,parveke.Hyvä ja pohjaltaan toimiva II-tasoinen huoneisto, joka vapautuu tarvittasessa nopeasti. Erinomainen sijainti Rajakylän palvelujen, Teknologiakylän ja Yliopiston lähellä. Autokatospaikka ja kaksi varastoa. Ikkunallinen kylpyhuone uusittu Tilavassa keittiössä runsaasti työskentely- ja säilytystilaa, työtasot uusittu Tilava piha-alue ja katettu takaterassi lounaaseen, yläkerran parveke aamuauringon suuntaan (koilliseen). Taloyhtiön ulkoasu uusittu tyylikkäästä! Remonttivapaa huoneisto jota suosittelen. Vh e Esittely su / Hamari Kiiminki, Kolamäki 76,5 m² Kolamäentie 13 A 1h,kk,kph/wc,s,var,autotalli. Rauhallisella alueella tien päässä kiva saunallinen päätyhuoneisto autotallilla. Näppärän kokoinen pieni keittiö, jossa uusittu kaapit ja kodinkoneet. Suojainen tilava piha. Heti vapaa, sovi esittely! Mh e Luhtitalot Pateniemi 69 m² Tuumatie 2 B 5h,k,khh,kh,s,2wc,2vh,parvi,at. Tässä on todella valoisa talo! 4 makuuhuonetta ja iso parvi. Iso varaava takka/leivinuuni/puuhella tuo lämpöä talveen. 2 erillistä wc:tä ja 2 vaatehuonetta. Iso lämmin autotalli. Rauhallinen Herukkakankaan alue. Kaikki palvelut 1 km sisällä. Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Kempele, Ylikylä 165/198 m² Oh,k,rkt,3mh,sa,kh,khh,2wc,vh,aula,parveke,et. YRITTÄJÄTJA HARRASTAJAT HUOMIO! Erinomaisella paikalla 2,0232 hehtaarin omalla tonttilla upea ja tilava 2011 rak. Mammuttihirsitalo, lisäksi tilalla 2001 rak. hallirakennus 278/300 m², jossa lämmintä tilaa valmiina n. 128 m² ja muutkin tilat lämpöeristetty. Tilalla myös avokatos 4-autolle ja hirsilato. Komea kokonaisuus viehättävässä maalaismaisemassa. Kauppakeskus Zeppeliniin vain n. 2 km. Kannattaa tutustua! Mh e Keskusta 116 m² Torikatu As. 3mh, oh, k, kh, 2 wc, vh, lasitettu parveke. Heinätorin puistoa vastapäätä laadukas läpitalon huoneisto. Huoneistossa takka ja iso lasitettu länsi parveke pihan puolella. Kylpyhuone ja wc remontoitu Taloytiössä uima-allas ja hyvät saunatilat. Keskustan palvelut kävely etäisyydellä. Es. su /Alakiuttu Mh e Etu-Lyötty 46,5 m² Lyötynkatu 11 as 2h,kk,ph,sauna,vh,parveke. Loistopaikalla ylimmän krs:n city- koti. Avara kokonaisuus, ei väliseiniä. Vaaleat hyvät pinnat. Lasitettu etelä parveke. Vastike 116,25 e. Yhtiöllä oma tontti. Kaikki kävelymatkan päässä! Ensies. su /Jääskeläinen Mh e Knuutilanranta 161/214 m² Kanankuja 4 Metsokangas 178/224 m² Kipinäkuja 16 5h,k,khh,2kh,p,wc. Todella upea ja laadukas täystiilitalo metsäiseen puistoon rajoittuvalla omalla tontilla. Rauhallinen sijainti tien päässä. Huoleton ja energiatehokas talo. Tosi edulliset asumiskulut. Kaukolämpö. Vesikiertoinen lattialämmitys. Laadukkaat materiaalit. 5m korkea olohuone. Kylpyhuone on kuin kylpylästä. Es. su /Nivalainen Mh e Madekoski 170/204 m² Oh,k,3mh,takkah,työh,sa,2kh,khh,wc,et,at, var. Erinomaisella paikalla Oulujoen tuntumassa tilava ja pohjaltaan toimiva I-tasoinen vuonna 1975 rak. ok-talo. Päärak. yht. lämpöer. autotalli ja kylmä varasto. Sa+ph uusittu 2000, samalla uusittu käyttövesiputket, viemärit muoviputkella. Keittiöremonttia tehty Takkah:ssa avotakka ja siihen asennettu 2000 takkasydän. Talon harjakattomuutos tehty1994. Sisäpintoja uusittu vuosien varrella ja kunto hyvä. Oma tontti n m². Oulun keskustaan n. 10 km. Mh e Ylikiiminki, Keskusta 157/161,5 m² Meijerinranta 32 Oh,k, 3mh, et, wc, ph, sa, khh, parvi, 2mh:n var.. Kaunis, hyväkuntoinen ja toimiva koti Ylikiimingin keskustassa. Rauhallinen sijainti peltoaukean ja vehreän koivikon reunassa, lasten koulutiekin turvallinen. Tämä koti voi kasvaa perheen mukana, koska yläkerrassa tilavan parven lisäksi varaus kahdelle makuuhuoneelle ja wc:lle. Asumismukavuutta lisäämässä vesikiertoinen lattialämmitys, hyvä takka, sekä lämmin autotalli ja varasto. Hyvät liikuntapaikat niin sisä-, kuin ulkoliikuntaankin. Tervetuloa tutustumaan! Es. su /Lappalainen Mh e Taskila 155/208 m² 5mh,oh,k,ph,s,khh,2wc. Erittäin hyvällä paikalla omalla tontilla tilava ja näyttävännäköinen täystiilitalo. Kahden auton autotalli, varastotiloineen. Yläkerrassa parveke, lasitettu tilava terassi suojaiselle takapihalle. Varaava takka olohuoneessa, erkkeri, koneellinen ilmanvaihto LTO. Mh e Virtaoja 138/160 m² oh,k,2mh,kirj.sa,ph,2wc,2vh,3ter., parveke,at, var. Rauhallisella alueella, todella vehreällä ja suojaisalla tontilla monien haluama Käkikellotalo Muhoksen Ponkilassa. Yläkerran makuuhuoneet todella tilavia, joten näitäkin voi jakaa tarpeen tullen. Lyhyt matka vaikka kävellen Muhoksen keskustaan.liikuntapaikat lähellä. Es. su /Lappalainen Mh e Ii, Keskusta 116/165 m² Hallitie 13 4h, k, s. Lapsiperheen unelmapaikalla mm. koulut, päiväkodit ja leikkipuisto lähellä. Uudenveroinen v valmistunut Mammuttihirren lamellihirsitalo Iin keskustan palveluiden lähellä. Korotettukatto olohuoneessa luo väljyyttä taloon. Oma tontti 1330m². Lämmin autotalli n. 34 m². Tule tutustumaan. Es. su /Simppula Mh e Värttö 115/188 m² Värtöntie 47 Oh,k,3mh,alkovi,sa,kh,khh,2wc,et,kuisti+autot alli. Perinteikäs ja tunnelmallinen 1 ½-kerroksinen ns. rintamiestalo, joka rakennettu 1957 ja laajennettu 1992 (sa+kh+khh+kuisti). Vanha osa talosta kaipaa peruskorjausta, mutta uusi osa on siistikuntoinen. Keittiöremontti tehty 1992 ja samalla uusittu myös viemärit ja käyttövesiputket. Mainio sijainti ja hyvä kohde rakennuspaikkanakin (kaavamerkintä AO ja rak.oik. 220-k-m²). Oma suojaisa tontti 649 m². Erinomainen sijainti rauhallisella Värtön alueella palvelujen ja keskustan läheisyydessä! TUTUSTU! Es. su /Hamari Mh e Ritaharju 104 m² 4h,k,rt,kph/khh/wc,s,kph/wc,vh,var,ak. Upea ja laadukas kaksitasoinen asunto-osakeyhtiömuotoinen omakotitalo. Topi-keittiö, kivitasot, olohuoneessa korkeata tilaa, persoonallisia ikkunoita tuomassa valoa huoneistoon. Huoneisto edessä autokatospaikka ja toisellekin autolle on tilaa. Koulu- päiväkoti sekä kauppa lähellä. Varainsiirtovero 1,6% Kaukolämpö. Soita ja varaa esittely. Mh e Ii, Keskusta 102/146 m² Oh, k, 3mh, s. Iin keskustan lähellä jokinäkymällä ja omalla tontilla sijaitseva 1,5 krs. lämpöhirsitalo rv. 04. Pihalla lämminautotalli/katos, ulkosauna ja liiteri. Keittiössä kolme erkkeriä, jotka antavat tilantuntua ja valoa keittiön ruokailutilaan.kon. ilv. lto:lla ja kpi. Iijoen yhteisrantaan n. 150m. Kannattaa tutustua! Mh e Madekoski 100/114 m² Pysäkkitie 69 4 h, k, s. Siikasaaressa Kiiminkijoen vieressä sijaitseva omakotitalo, omalla 1897 m² tontilla. Tontti on asemakaava-alueella ja kokonaisrakennuoikeus on 379 kem² AO I 3/4.. Haukiputaan keskustan palvelut n. 1,5 km. Kannattaa tutustua! Mh e Paritalot Toppilansaari 128 m² Mesaanitie 10 E 5h,k,s. Suositulla Toppilansaaren alueella ihastuttava paritaloasunto! Väljät tilat kahdessa tasossa. Terassi ja takapiha länteen päin, rauhallinen piha tontin kulmassa. Tyylikkäät materiaalit ja oleskelutilojen keskipisteenä tunnelmanluojana kääntyvä takka. Yläkertaan asennettu (ilmalämpö)jäähdytyspumppu. Kaukolämpö, koko huoneistossa miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Erillisinä osakkeina myydään autokatospaikka 4000 e sekä pistokepaikka 1500e. Es. su /Enqvist Mh e Vh e Ii, Alaranta 99/106,5 m² Sortteeritie 2 A 4h,k,s,wc,khh,var,ak. Nätti paritalo Iin Alarannalla hyvällä paikalla joen läheisyydessä. Hyvä pohjaratkaisu, 3 mh, erillinen wc ja kodinhoitohuone. Lyhyt matka kouluun, päiväkotiin ja Iin keskustan palveluihin. Yleiselle uimarannalle matkaa parisataa metriä! Es. su /Enqvist Mh e Huonesuo 84,2 m² Leväsuontie 14 A Oh,k,3mh,sa,kh,wc,et,tk. Erittäin hyväkuntoinen ja pohjaltaan selkeä sekä tehokas I-tasoinen As Oy muot. paritalohuoneisto. Tilava hoidettu piha ja katettu takaterassi etelä/ länsi. Autokatos, lämmin varasto, n. 6 m²:n pihavarasto ja leikkimökki. Yhtiö valm ja yhtiön oma tontti 1001 m² (n. 500 m² per asunto). Tilava kh uusittu täysin Mainio ja rauhallinen sijainti palvelujen vieressä. Muuttovalmis koti, jota uskaltaa suositella ostettavaksi! Es. su /Hamari Mh e Rivitalot Kaukovainio 116/172 m² 4h,k,kh,s,wc,vh. Meren tuntumassa oleva uudenveroisessa kunnossa oleva yksitasoisen perheasunto. Yhtiöllä on oma tontti. Suojainen mutta aurinkoinen takapiha länteen. Komea kaakelitakka. Asuntoon kuuluu autotalli ja mahdollisuus ostaa toinen autopaikka. Kosteat tilat laatoitettu ja niissä on myös lattialämmitys. Es. su /Nivalainen Mh e Metsokangas 91,5 m² Herralantie 1 D 4h,k,sa,ph/khh,wc, terassi, parveke. Asunto Oy Herralantie 1 sijaitsee Metsokankaan koulun ja päiväkodin läheisyydessä ja on sopivan matkan päässä Kaakkurin kattavista palveluista. Asunnoissa vesikiertoinen lattialämmitys, rst-kodinkoneet erillisellä uunilla ja liedellä. MUUTTOVALMIS! Es. TÄNÄÄN la / Lappalainen Mh e Vh e Kempele, Keskusta 84 m² Kurikkahaantie 8 C 3h,k,khh,ph,wc,vh. Valoisa I-tas koti rauhallisella alueella. Toimiva pohjaratkaisu. Normaalia korkeampi huonekorkeus antaa avaruutta. Vaaleat hyvät materiaalit ja koneet. Kaukolämpö. Piha ja katettu terassi etelään. Palvelut lähellä. Huoneiston mukana myydään autokatospaikka 3500e. Es. su /Jääskeläinen Mh e Metsokangas 83 m² Metsänvartijantie 10 B Oh,k,2mh,sa,ph,khh,vh,erill.wc,parveke, 2terassia. Kaunis ja siistikuntoinen kaksitasoinen rivitalohuoneisto Metsokankaalla. Tilavat parveke ja kaksi terassia antavat asumiseen lisämukavuutta, kuten myös ainutlaatuisen toimivat kodinhoito-ja vaatehuonetilat. Kaakkurin ja Metsokankaan palvelut lähes vieressä. Es. TÄNÄÄN la /Lappalainen Mh e Oulunsalo, Vihiluoto 81,5 m² Vihirannantie 4 B 3h,k,ph,s,2wc,p. Kauniilla ja rauhallisella Vihirannan alueella myynnissä kaksikerroksinen rt-huoneisto. Kiva huonejärjestely. 2 autopaikkaa asunnon edessä. Edulliset asuinkustannukset! Venesatama, hyvä uimaranta, upea luonto ja meri melkein vieressä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Heti vapaa! Es. su /Nivalainen Mh e Kaijonharju 80,5 m² Nylanderintie 7 B 3h,k,s. Edullinen rt-kolmio hyvällä sijainnilla Kiimingin keskustan tuntumassa. Yhtiö liitetty kaukolämpöön 2011, oma iso tontti ja tilavat takapihat. Hyvä pohjaratkaisu ja tilavat huoneet, toisessa mh:ssa vaatehuone. HETI VAPAA, tervetuloa tutustumaan! Es. su /Enqvist Mh e Oulunsalo, Niemenranta 73,5 m² Virvelikuja 3 A 3h,k,ph,sa,wc. Oulunsalossa Niemenrannan uudella alueella myynnissä Virvelikujalla v valmistunut, mutta aivan uudenveroinen kaunis ja valoisa pääty rt-kolmio. Topi- Keittiön kalusteet, saunassa Lumilauteen lauteet, upea lasitettu terassi, joka toimii lisähuoneena aikaisin keväästä pitkälle syksyyn. Takapihalla olevat lasten liukumäki ja hiekkalaatikko ovat myyjien, ei taloyhtiön yhteisessä käytössä olevat. Kaukolämpö ja yhtiöllä oma tontti. Kaunis kokonaisuus, kannattaa tulla katsomaan! Es. su /Heinonen Mh e Kuivasjärvi 73 m² Helmipöllönkuja 15 B 3h,k,ph,sauna,wc, vh. Hyvä päätyasunto rauhallisella alueella. Vaaleat pinnat, muutama tehosteseinä, lattiat vaaleaa laminaattia. Saunatilat remontoitu Kaukolämpö. Terassi ja tilava aidattu piha rajoittuu puistoon. Leikkimökkikin. Es. su /Jääskeläinen Mh e Metsokangas 72 m² Kotimetsäntie 2 C 3h,k,s. Metsokankaalle uusi juuri valmistuneesta yhtiöstä hyvänamallinen rivitalon huoneisto. Vesikiertoinen lattialämmitys, autokatospaikka asunnon edessä joka sisältyy hintaan. Tämän asunnon ostajalle 3000 euron lahjakortti sisustusliikkeeseen. Es. su /Kettunen Mh e Vh e Metsokangas 68,5 m² Herralantie 1 C 3h,k,sa,ph/khh,wc,vh. Asunto Oy Herralantie 1 sijaitsee Metsokankaan koulun ja päiväkodin läheisyydessä ja on sopivan matkan päässä Kaakkurin kattavista palveluista. Asunnoissa vesikiertoinen lattialämmitys, rst-kodinkoneet erillisellä uunilla ja liedellä. MUUTTOVAL- MIS! Es. TÄNÄÄN la /Lappalainen Mh e Vh e Kiiminki, Jääli 57,7 m² Rivitie 6 3h,k,s,p. Merihenkisellä ja arvostetulla pientaloalueella erittäin hyvä-, muuttokuntoinen luhtitalon 1 krs:n huoneisto Oulun Rakennustehon v rakentamassa yhtiössä. Oma merenrantatontti ja autolle katospaikka samaan hintaan. Tähän pääset muuttamaan ilman remonttihuolia. Es. su /Selonen Mh e Itä-Patela 65 m² 2h,k,s. Paritalon iso kaksio tarjolla! Huoneistossa on tehty mm. keittiöremontti Eteisaulassa vaalea laattalattia. Mukava eritasoratkaisu antaa oman säväyksen tähän asuntoon. Yhtiössä tehty remontteja mm. lämmönvaihdin uusittu, kate uusittu ja viimeisimpänä kauniit julkisivuovet. Yhtiö on omalla tontilla. Rauhallinen ja suojaisa eteläpiha. Upea paikka, johon ihastut varmasti! Vh e Mh ,79 e Metsokangas 54 m² Kairakuja 5 D 2h,kk,s. Ihastuttava toisen kerroksen kaksio Metsokankaalla. Koko huoneiston levyinen, lasitettu parveke, vaatehuone ja oma varasto sekä autokatospaikka. Huoleton kaukolämpö ja edullinen hoitovastike, johon kuuluu taloyhtiön laajakaista. Valoisa ja siisti asunto vaikkapa ensiasunnoksi. HETI VAPAA, tervetuloa! Es. su /Oranen Mh e Heikkilänkangas 50 m² Kyytimiehentie 6 B 2h,k,s. Huippuhyvä kaksio, ei remonttihuolia. Sopiva koko, kaksi vaatehuonetta ja hyvä pohja, 2/2 krs. Eteläparvekkeelta kauniit puistonäkymät. Hoidettu -02 valm. yhtiö, kaukolämpö ja oma tontti. Autolle katospaikka. Ensies. su /Laitinen Mh e Kempele, Kokkokangas 47 m² Metsotie 5 A 2h,kk,kh,s,p. Uudenveroisessa kunnossa oleva kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa.. RV Todella tehokkaasti ja hyvin käytetyt neliöt. Edullinen vastike. Taloyhtiöllä oma tontti. Tilava parveke lounaaseen. Kaukolämpö. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka ja pistokepaikka. Tule niin ihastut. Ensies. su /Nivalainen Mh e Kempele, Kokkokangas 47 m² Metsotie 5 A Oh,k,4mh,sa,kh,khh,wc,vh,pukuh/wc,aula,et, tk. Keväällä 2012 uusittu sa+kh+khh+pukuh/wc+mh:t+wc, samalla uusittu myös kalusteita/koneistusta. LVI-tarkastus + säätö tehty kesällä Kh:ssa kivirunkoiset seinät ja kh tyylikkäästi uusittu. Varasto- ja harrastetilat, mm. lämmin at n. 30 m². Oma vehreä tontti 595 m² ja talossa kaukolämpö. Tilava katettu/lasitettu vilpola, lisäksi myös tilava katettu takaterassi. Muuttovalmis koti! Vaihdossa huomioidaan osakehuoneisto! Es. su /Hamari Mh e Oh,k,3mh,yläaula,sa,kh,khh,2wc,vh,et,tk,pa rveke. Hyvä, tilava ja näyttävä kokonaisuus rauhallisella paikalla. Oh+rkt n. 5,4 metriä korkeaa avaraa tilaa. Keittiön leivinuuni keskellä taloa, joten siitä iso apu lämmityksessä. Kh:ssa kivirunkoiset seinät. Tilava katettu parveke ja sen alapuolella katettu päätyterassi, myös katettu etuterassi löytyy. Valmistunut 2001 ja hoidetun pihapiirin koko 1082 m². Tontilla lisäksi autokatos/varastorakennus. Palvelut 3 km:n säteellä. Kannattaa tutustua! VARAA ESITTELY! Mh e Oh, k, 3mh,sa, ph, khh, 2wc, kellari. Rintamiestyylinen omakotitalo Etelään laskeutuvalla 2644m²:n rinnetontilla Madekosken alueella. Maaseudun rauhaa, kuitenkin vain n. 10km Oulun keskustaan. Kannattaa tutustua!! Es. su /Lappalainen Mh e oh,k,3mh,takkah,s,2khp,wc,2vh,varastot,tk. Erinomaisella paikalla palvelujen lähellä kolmessa tasossa oleva huoneisto. Taloyhtiössä tehty mittava LVIS-remontti , joten putkistot ja sähkösyötöt uusittu, samalla remontoitu yläkerran khp 2010 ja alakerran sa+khp Keittiö remontoitu 2006.Yläkerran yhden mh:n voi jakaa kahdeksi erilliseksi mh:ksi.tunnelmaa antaa erillinen takkahuone jossa avotakka.hyvät varastotilat. Erillinen autotalliosake e.Isot tilat kohtuulliseen hintaan! Tähän kohteeseen saat lainatarjouksen yhteystiedot jättämällä. Kaikki tarjoukset huomioidaan! Mh e h,k,s. Rauhallisella paikalla tien päässä kaunis kolmio. Takapiha rajoittuu puistoon, jonka takana siintää järvinäkymä. Keittiö ja wc uusittu tyylikkäästi. Kylpyhuoneen yhteydessä khh tilaa. Edulliset asumiskustannukset ja autopaikka. Tule katsomaan! Ensies. su /Alakiuttu Mh e h,k,ph. Hyvällä ja keskeisellä paikalla Jäälissä hyvänmallinen rivitalohuoneisto. Kaukolämpö, autopaikka huoneiston edessä. Heti vapaa! Es. su /Kettunen Mh e h,k,sa,kh,et,tk,varasto. Loistavien ulkoilureittien ja Zeppelinin läheisyydessä erittäin hyvä-, muuttokuntoinen ja vaaleasävyinen luhtitalon 1 krs:n huoneisto kaukolämpötalossa. Yhtiö omalla tontilla ja rv Lisävarusteena huoneistolla lämmin varasto. Autolle pistokepaikka erillisellä osakkeella mh e. Es. su /Selonen Mh e Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy Isokatu 14, p , Merikoskenkatu 2, p Ollilantie 2, Kempele, p Revontie 8, Haukipudas, p

5 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 21 Tunnemme tuhansia oululaisia koteja. Olemme toimineet Oulussa jo yli 40 vuotta ja tavanneet tuhansia onnellisia asiakkaitamme asuntokaupoilla. Me tiedämme, miten hyvät kaupat syntyvät. Soita ja pyydä meidät käymään. Saat nopeasti arvion asuntosi hinnasta ja suunnitelman sen myyntiin. Kerrostalot Toppilansalmi 72 m² Mallastie 24 A Puolivälinkangas 58,5 m² Hiidentie 8 B Keskusta 44 m² Asemakatu 23 B Puolanka, Joukokylä 2,93 ha Kempele, Ollila m² Rakentaminen käynnissä!! As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan yhtiön omalle tontille ykköspaikalle rakennetaan uusi kerrostalo. Huoneistoissa korkeatasoinen varustelutaso, parkettilattiat kaikissa huoneissa, vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, huoneistokohtainen ilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla. Arvioitus valmistuminen 03/2013. Esimerkkihuoneistot: 2h,kk,sa 43,0 m² Mh e Vh e 2h,k,sa 54,5 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 65,0 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 74,0 m² Mh e Vh e Koskela 105 m² Liisantie 7 D Esittely sunnuntaina Aaronkuja 2 Muhos, klo / Kettunen Oh,k,4mh,sa,kh,et,parveke. Tyylikäs ja hyvin varusteltu heti vapaa huoneisto, joka remontoitu täysin 2000-luvulla, mm. sauna rakennettu huoneistoon 2003, samalla uusittu myös kylpyhuone, huoneiston kaikki sähkötyöt myös uusittu remonttien yhteydessä. Muuttovalmis avara huoneisto. Tilava lasitettu parveke puistoon päin ja suunta etelä/länsi, ei taloja vastassa. Valm. 1969, putkistoremontti tehty , hoidettu yhtiö! Rauhallinen sijainti palvelujen lähellä! Es. su /Hamari Mh e h,k,s. Ilta-auringon puoleinen ja kolmannen kerroksen kaunis huoneisto, joka on valmistunut 8/2012. Lasitettu parveke, WC:n yhteydessä mukavasti kodinhoitonurkkaus, avoin ruokailu/olohuonetila lisää valoisuutta. Autopaikat erillisosakkeina. Vapaa. VIELÄ EHDIT HYÖDYNTÄÄ varainsiirtoveron maksussa, kysy lisää!! Es. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Vh e Heinäpää 70,5 m² 2h,k,p. Kunnosta itsellesi tästä 1. kerroksen läpitalon huoneistosta hyvä kaksio. Taloyhtiössä on tehty mittavat kunnostukset mm. lämmönvaihdin uusittu, ikkunat/ovet sekä kate. Yhtiö sijaitsee tien päässä rauhallisella paikalla. Vapaa! Es.TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Vh e Lintula 55,5 m² Kaislatie 11 L 2h+kk. Huippusijainti! Asunto Oy Vanhasta Karhusta pikkunätti ja valoisa ylimmän kerroksen kaksio, hissitalo. Kauniit kaupunkinäkymät Tuomiokirkolle. Yhtiön oma tontti, lisäksi yhtiöllä omistuksessa liiketila ja asunto-osake. Sopii liikuntesteiselle ja pyörätuolia tarvitsevalle nousulava. Es. su /Laitinen Mh e Keskusta 40,5 m² Koulukatu 4 B Tässäpä eränkävijän Asentopaikka Puolangan Joukokylän Kiehtämässä Ylijoen rannalla. Koski-ja vesialue oikeudet. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Pikkarala m² Kempeleen Ollilan alueella loistavalla paikalla iso 2215m² tontti myytävänä. Tontilla on purkukuntoinen vanha talo sekä varastorakennus. Ostaja ottaa purkutyöt vastatakseen. Vesi-, viemäriliittymä on. Pyydä oma esittelyaika! Lisätiedot: Heinonen Mh e Muhos, Laitasaari, Oulujoen eteläpuoli m² Ennakkomarkkinointi! As Oy Oulun Jahtivouti Ennakkomarkkinointi: Suositulle Ritaharjun alueelle rakennetaan laadukas rivi-, luhti- ja paritaloyhtiö. Kaikkien huoneistojen hintaan sisältyy autokatospaikka, miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä kaikissa huoneistoissa. Varaa omasi nopeasti, varmistat itsellesi mieleisesi asunnon. Esimerkkihuoneistot: luhtitalo 1. krs 2h+tupak+s 43,5 m² e luhtitalo 2. krs 2h+kk 44,5 m² e rivitalo 1. krs 3h+k+s 65,5 m² e paritalo 1-2. krs 4h+k+s 87,5 m² e Esittely sunnuntaina Klippatie 1, klo /Kettunen As Oy Kempeleen Porttivahti 2 Toppilansalmi 91,5 m² Mallastie 24 A 4h,k,s. Ylimmän kerroksen etelänpuoleinen päätyhuoneisto, josta on hyvät näkymät yli Toppilansalmen. Hyvät ja toimivat tilat. Kodinhoitotila pukuhuoneen yhteydessä. Todella valoisa huoneisto. Yhtiö on valmistunut elokuussa Vielä hyödyt pienemmästä varainsiirtoverosta, kun teet kaupat pikaisesti. Autopaikka erillisosakkeena euroa. Es. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Vh e Keskusta 88 m² Hallituskatu 10 A 4h, k, kph, lasitettu parvike. City koti keskustan sydämessä, sillä parvekkeelta suora näkymä kaupungintalolle. Taloyhtiö hyvässä kunnossa ja mm käyttövesiputket uusittu sekä viemärit pinnoitettu. Huoneiston kauniit vaaleat pinnat uusittu Huoneistoon kuuluu kolme häkki varastoa ja mahdollisuus autohallipaikkaan. Es. ma /Alakiuttu Mh e Toppilansaari 79 m² Kahvelitie 8 3h,k,s. Toisen kerroksen tilava päätykolmio suositulla Toppilansaaren alueella. Koko huoneiston levyinen lasitettu parveke sisäpihalle päin. Asunnossa toimiva pohjaratkaisu, kaukolämpöyhtiö kivalla paikalla erinomaisten ulkoilureittien lähellä. Autokatospaikka myydään erillisenä osakkeena 3000 e. Tervetuloa! Es. su /Enqvist Mh e Tuira 78 m² Kaarretie 4 G 3h,k,ph,vh,parveke. Hyvällä paikalla Tuiran sydämessä erittäin hyväkuntoinen huoneisto hyvästä taloyhtiöstä jossa esim. Käyttövesi- ja viemäriputket, sekä sähkö- ja tietokonekaapelointi uusittu. Huoneisto heti vapaa! Es. ma /Kettunen Mh e Vh e Kaukovainio 78 m² Nuolihaukantie 2 B 3h,k,kh,sa. Rakenteilla olevan As. Oy Aleksanterinkatu 67:n huoneisto, joka varustelutasoltaan korkealaatuinen. Sisustusratkaisuihin mahdollista vaikuttaa saakka, eli kannattaa toimia nopeasti ja ostaa tästä perheelle uusi koti! Loistava sijainti lähellä Keskustaa! Arvioitu valmistuminen Mh e, Vh e Koskela 70 m² Irmantie 1 A 3h,k,ph,wc,vh,parveke. Hyvällä paikalla 1.asuinkerroksen läpitalon päätyhuoneisto. Hyvänmallinen pohjaratkaisu, lasitettu parveke. Taloyhtiötä huollettu vuosien varrella. Vapautuu omistajalta sopimuksen mukaan. Es. ma /Kettunen Mh e Vh e Koskela 70 m² Liisantie 5 D 3h,k,kh,vh+Lasitettu parveke. Valoisa läpitalon päätyhuoneisto, ylin 3/3 krs, ei hissiä. Erinomaiset puitteet tehdä tästä unelmien koti. Hoidettu yhtiö, ikkunat vasta uusittu. Lasitettu eteläparveke, avoimet näkymät. Viihtyisä vihreä asuinalue. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ensies. su /Laitinen Mh e Kiiminki 66,5 m² 3h, k, ph, sa, erill.wc, lasitettu parveke. Heti vapaa ylimmän kerroksen siistikuntoinen ja muuttovalmis koti aivan Kiimingin keskustassa. Päätyhuoneisto, tilava lasitettu parveke etelän suuntaan. Tietenkin kaukolämpö. Ei vesimaksua! Vh e Heinäpää 63 m² 2h,k,kph/wc,sauna. Sinisessä talossa lähellä keskustan palveluita persoonallinen remontoitu saunallinen 1:krs päätyhuoneisto valmistunut 1938.Asunnossa korkeat tilavat huoneet isoilla ikkunoilla ja olohuoneessa kakluuni. Asuntoyhtiö sijaitsee omalla tontilla idyllisella alueella Heinäpäässä. Pyydä oma esittelyaika! Mh e Keskusta 59,5 m² Koulukatu 39 A 2 h,k,p. Ethän halua heti kunnostuksia? Silloin tämä, kerrassaan ihastuttavasti uusitussa ja tilavassa kaksiossa, on Sinun uusi kotisi! Keittiö kaapistoineen juuri vuoden vaihteessa uusittu: vaalaeat pinnat ja helppohoitoinen valkoinen kiiltävä kalustelaminaatti laattojen tilalla. Seinät ovat osin maalattu lämpimällä mokka-värillä ja samaiseen lämpimään sävyyn vaihdettu laminaattilattiat. Keittiön ja olohuoneen välissä lasiseinää. Parveke ilta-auringon puolelle. Ei siis kunnostuksesta huolia! Tervetuloa ihastumaan! Es. TÄNÄÄN la /Pirilä Mh e Toppilansaari 55 m² Kahvelitie 8 2h,k,s. Todella siisti, valoisa ja tilava 2. kerroksen kaksio Toppilansaaressa, hyvien ulkoilureittien äärellä. Hyvä pohjaratkaisu ja tilavat huoneet. Koko huoneiston levyinen lasitettu parveke n. 10 m², jossa lämmittimet ja sälekaihtimet sekä varasto n. 2 m². Talossa hissi, hyvin hoidettu yhtiö. Hoitovastike sisältää mm. lämmityksen ja talonetin. Autopistokepaikka myydään erillisenä osakkeena eur. Es. su /Enqvist Mh e Keskusta 55 m² Heinätorinkatu 6 B 2h,k,kph/wc,vh. Uudistuotantoon verrattavissa oleva city-asunto Heinäpäässä! Huoneisto on upeasti ja laadukkaasti kunnostettu, mm: keittiökaapistot runkoineen,rosteriset kodinkoneet sekä huoneiston lattiamateriaalit ja seinäpinnat uusittu.persoonallinen ja nätti huoneisto! Yhtiö omalla tontilla ja yhtiössä on suoritettu mittavat peruskorjaukset mm.käyttövesi-ja viemäriputket uusittu, koneellinen poistoilmanvaihto,kylpyhuoneet uusittu. Tule ihmeessä toteamaan ja ihastu! Heti vapaa! Es. su /Oranen Mh e Myllytulli 52,5 m² Myllytullinkatu 8 B 2h,kk,s. Valoisa ylimmän kerroksen huoneisto,vain kaksi asuinkerrosta. Avara olohuone/ruokailutila, kylpyhuone laatoitettu,ikk. sauna. Länsiparvekeelta avoimet näkymät.pienellä pintojen uusimisella mieleiseksi.yhtiö valmistunut 1993, ei isoja remonttejatiedossa. Kaikki keskustan palvelut lähellä. Heti vapaa. Es. su /Laitinen. Mh e Kempele, Ollakka 49 m² Ollakantie 1 A 1h,tupak,ph/wc,lasitettu parveke. Sara Wacklinin 2. kerroksen heti vapaa ja hyväkuntoinen huoneisto, jossa on lasitettu eteläparveke sisäpihalle. Asumiselle hyvät puitteet ikääntyvälle ihmiselle. Ostettavissa ruokapalveluita ja hoivapalveluita. Hyvät yhteiset tilat mm kirjasto ja kuntosali. Ostossa ei ikärajoitteita. Es. ma /Nivalainen Mh e Haukipudas, Keskusta 36,5 m² Tupak, s. Erinomaisella paikalla Haukiputaan keskustan palveluiden vieressä oleva lähes uudenveroinen koti. Tammiparkettilattiat, valoisa ja vaalea keittiö, hyvin kalustettu pesuhuone ja tietysti oma sauna. Talossa myös monipuoliset yhteistilat. Mh e Raksila 33 m² Puistikkokatu 11 B 1h, k, ph. Haluaisitko asua Idyllisessä vanhan Raksilan sydämessä?? Tässä hyväkuntoisessa yhtiössä siisti ja heti muuttovalmis huoneisto. Tule ja tutustu! Es. su /Lappalainen Mh e Vh e Keskusta 26,5 m² Saaristonkatu 3 A 1h,kk,kh. Huippupaikalla 3.krs:n valoisa yksiö. Vaaleat siistit pinnat. Rauhallinen sijainti pihan puolella. Vastike vain 58,30 e/kk. Yhtiöllä oma tontti. Kaikki kävelymatkan päässä. Ensies. su /Jääskeläinen Mh e Vapaa-ajan asunnot Utajärvi, Rokua 50/67 m² Teuvon polku 5 Oh,k,2mh,yläaula,sa,kh,et,terassi,parveke. Hyvä sijainti Rokuan hienoissa maisemissa. Vuonna 1998 rak. II-tasoinen höylähirsimökki (Kontio- Tuotteen mallistoa). Kunto hyvä ja mainio pohjaratkaisu. Oh:ssa muurattu varaava takka, mäntylautalattiat (kh+sa laatta) ja panelikatot. Tilava katettu etuterassi ja parveke. Hiihtoladut vieressä ja hotellillekin vain n. 400 m. Oma tontti 2070 m² ja maapohja kuivaa kangasmaastoa. Kaava-aluetta ja kunnallistekniikka on asennettu! Lisäksi grillikota ja pihavarasto. Lisätiedot: Hamari Mh e Pudasjärvi, Tunturimajakylä 40,5/55,5 m² Isosyötteenkuja 10 A Oulujoen rantaan saakka ulottuva määräala rakennuspaikaksi Oulun Lapinkankaalla. Rakennusoikeutta 400:n neliöön saakka. Kaavamerkintä AP. Katso kaavaselitys Oulujokivarren ( oikeusvaikutteinen) osayleiskaavaselostuksesta. Määräala saa pinta-alansa mukaiset oikeudet ja etuudet Oulun pitäjän jakokunnan vesialueisiin. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Tyrnävä, Ängeslevä 3,12 ha Maaseudun rauhassa 3,12 ha metsäinen tila myydään rakennuspaikaksi, josta purettu vanha asuinrakennus. Tilalla puuston arvo n e. Kauppa tehdään esisopimuksella ja kauppahinnan maksu sen jälkeen kun rakennuslupa on saatu. Lisätiedot: Selonen Mh e Haukipudas, Martinniemi m² Martinniemessa asemakaava-alueella rakennuspaikka. Etelään aukeava tasamaan tontti. Asemakaava (ohjeellinen tonttijako) AO I 3/5. Kunnallistekniikka lähellä. Martinniemen palvelut n. 1km, mm. kaupat ja koulut. Hyvät bussiyhteydet. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Käpylänperä m² Rauhallisella paikalla Haukiputaan ja Kellon puolivälissä sijaitseva tila rakennuspaikaksi. Rakennusoikeus 256 kem². Tilalla on purkukuntoinen asuinrakennus. Kauppaan kuuluu sähkö- ja vesiliittymät. Kunnan viemäriverkko kulkee tilan rajan tuntumassa. Lisätiedot: Simppula Mh e Kuivasjärvi 872 m² Hyvällä arvostetulla paikalla Kuivasjärvellä tien päässä okt-tontti 872 m². Tontti nro 13.Kokonaisrakennusoikeus 250 m² AOI (okt/pt). Palvelut ja päiväkodit lähellä.tontilla purkukuntoiset rakennukset.arvonsa säilyttävältä paikalta, tee tarjous ja osta pois! Lisätiedot: Oranen Mh e Nätti ja tilava rakennuspaikka Oulujoen rannalla, tilan koko 0,5435 ha ja omaa rantaviivaa n. 40 metriä. Yleiskaavamerkintä AP eli tilalle saa rakentaa yhden ok-talon+talousrakennuksia sekä saunarakennuksen (max 20 k-m²), kokonaisrak.ala on 250 k-m². Tilalla sähkö- ja vesiliittymät valmiina, viemäriverkko tilan rajalla, mutta sen liittymää ei valmiiksi maksettuna. Maaperätutkimus tehty! Lisätiedot: Hamari Mh e Kiiminki, Jääli m² Hyvä ja tilava rakennuspaikka Jäälinjärven rannalla palvelujen lähellä. Nätti loiva rinnetontti ja maasto hiekkakangasta. Tontin pintaala n m² ja rakennusoikeus 285 k-m², kaavamerkinta AO I-II. Tontilla sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät valmiina sekä maksettuna. Vanha kesämökki, rantasauna ja aitta tontilla, voi hyödyntää tai purkaa pois uuden tieltä. Tästä nätti paikka uudelle kodille! Lisätiedot: Hamari Mh e Varastotila Rusko 93,5 m² Autohalli/varastotila. Tilava autohalli/varasto/liiketila Puolatiellä Ruskossa. Tilan korkeus 5,5 m ja sähkötoimisen nosto-oven korkeus 5 m. Tilaan mahdollisuus saada kh/wc. Kaukolämpö lattiavesikierrolla, omat sähköja vesimittarit. Kulkualueet asfaltoidaan. Lisätiedot: Hamari Mh e Vuokra 815 e Liiketilat Jääli 198 m² Uusi, vuonna 2012 rakennettu halli, josta mahdollisuus ostaa tai vuokrata useita eri kokoisia tiloja ( m²). Lattialämmitys, nostoovet, öljynerotuskaivot, sisäkorkeus 6 m yms. Soveltuu monenlaiseen käyttöön. Myyntihinnat ja vuokrat tilan koon mukaan, kysy lisätiedot. Uusi, vuonna 2012 rakennettu halli, josta mahdollisuus ostaa tai vuokrata useita eri kokoisia tiloja ( m2). Lattialämmitys, nosto-ovet, öljynerotuskaivot, sisäkorkeus 6 m yms. Soveltuu monenlaiseen käyttöön. Myyntihinnat ja vuokrat tilan koon mukaan, kysy lisätiedot /Haapala Mh e vuokra 1 346,40e Keskusta 64 m² Liikehuoneisto, lämmin varastotila, wc. Hyvä liiketila kaupungin keskustassa. Siistikuntoinen, sisäpinnat kunnostettu Liiketilan lisäksi hyvää varastotilaa kellarissa liiketilan alapuolella. Lisätiedot: /Haapala Vuokra 1.500e Linnakankaan viihtyisällä paikalla moderni seitsemän huoneiston rivitalokokonaisuus, joka valmistuu helmikuussa Rakennuttajana Forentia ja pääurakoitsijana Sikla. Hyvänmallinen pohjaratkaisu, laadukkaat materiaalit ja 2 auton lämpöpaikka oman huoneiston edessä sisältyy hintaan! Mahdollisuus myös katospaikkaan, hintaan 7000e. Hyödynnä veroetu ja sovi kaupanteko tammi-helmikuulle. Rakentaminen käynnissä, kauppoja tehdään, toimi nopeasti! Enää 3 huoneistoa jäljellä: Mh. Vh. 2h,k,s 52,4 m² e e Es. su Porttivahdinkuja 10 klo /Heinonen As Oy Savotan Helmi, Metsokangas Tähän uuteen kohteeseen rakennetaan yhteensä 28 yksikerroksista rivitalohuoneistoa. Asuntojen eristeinä kauttaaltaan rungon sisäpinnassa käytetään kotimaista SPU alumiinipintaista polyuretaanipinnoitetta. Höyrynsulkuna ei käytetä muovia. Tällä ratkaisulla rakenteen tiiveydessä päästään erinomaisiin tuloksiin ja asukas säästää lämmityskuluissa. Asunnoissa laadukkaat materiaalit, mm. led-valoja, vesikiertoinen lattialämmitys, saunassa muotolauteet, rst-kodinkoneet. Maarakennustyöt ovat jo käynnissä, mutta varsinaiset työt aloitetaan elo-syyskuussa Arvioitu valmistuminen lokakuussa Rakennustyöt käynnissä, kauppoja tehdään jo!! Huoneistovaihtoehdot: Mh. Vh. tupak, alk, sauna 43,5 m² e e 1h tk sauna 50,5 m² e e 3h k sauna 69,0 m² e e 3h kk sauna 73,5 m² e e 3h k sauna 82,0 m² e e 4h k sauna 84,0 m² e e 4h k sauna 89,5 m² e e 5h k sauna 100,0 m² e e Esittely TÄNÄÄN lauantaina Savottatie 45, klo /Lappalainen Uusi kohde Toppilansalmeen! Alue on sijainniltaan ainutlaatuinen vanha satamamiljöö. Uusi silta Toppilansalmen ylitse luo loistavat ulkoilumahdollisuudet Hietasaareen ja upeat kävelytiet Pikisaaren läpi Keskustaan. Esimerkkihuoneistot Mh. Vh. 1h,kt,kh 36,5 m² e e 2h,kt,kh 48,0 m² e e 2h,kt,kh,sa 60,0 m² e e 3h,kt,kh,sa 70,5 m² e e 4h,kt,kh,sa 79,5 m² e e 3h,kt,kh 84,5 m² e e 3h,kt,kh 91,0 m² e e Esittely sunnuntaina klo /Loukola HUOM! Esittelypaikkana Villa Ellala, Höyrymyllyntie 7-9, Oulu Uniikki kohde!! As Oy Oulun Satamaranta 1 As Oy Oulun Tervahovin Siilot Tämän hetken ykköskohde Oulussa! Hienon vastaanoton saaneet As. Oy Tervahovin Siilot! Asuntoja moneen makuun! Voit valita asunnon myös ns. raakapinta vaihtoehdolla ja sisustaa huoneiston täysin itse! Tule kysymään lisää. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. 1h,k,khp,s,wc 36,0 m² e e 2h,k,khp,s,wc 52,0 m² e e 2h,k,khp,s,wc 58,0 m² e e 3h,k,kph,s,wc 64,0 m² e e 3h,k,s 75,5 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (1-3krs) 91,0 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (10-11krs) 112,0 m² e e autohallipaikka e, autokatospaikka 6.000e, pistokepaikka 2.500e Tilaa esite tai tule kysymään lisätietoa! Autotalli/varastotiloja Limingantullissa ja Kempeleessä 3h,k,kh,wc,parv.. Siisti peruskuntoinen heti vapaa toisen asuinkerroksen huoneisto, mm. kylpyhuone remontoitu Taloyhtiössä hyvät yhteiset tilat mm. pesutupa, jäähdytetyt kellarit, saunaosasto jossa myös uima-allas. Mh e. Es. su klo /Loukola Kaukovainio 78 m² Tornihaukantie 2 B 3h,k,kph,parv. Tässä hyvä vaihtoehto city-kotia etsivälle. Siistikuntoinen kolmannen kerroksen parvekkeellinen kulmahuoneisto ydinkeskustassa kaikkien palvelujen vieressä. Yhtiöllä oma tontti. Es. su /Loukola Mh e Vh e Kaukovainio 59 m² Tornihaukantie 2 A 2h, kk, s. Kempeleen Ollakassa myynnissä hissitalon 2-kerroksen valoisa kaksio. Tilava lasitettu parveke, autokatospaikka erillisellä osakkeella, hintaan 2000 euroa, katospaikassa ovet. Kaukolämpö ja yhtiöllä oma tontti. Kempeleen kylän palvelut ihan kävelymatkan päässä. Es. su /Heinonen Mh e Vh e Intiö 49 m² Viestikatu 8 A Tupak, 1mh, ph, sa, parvi n.15m², terassi, 2var. Kauniisti sisustettu ja hyväkuntoinen, yhdellä makuuhuoneella ja tilavalla parvella varustettu paritalohuoneisto suosiotaan kasvattavalla Syötteen huipulla. Tästä lyhyt matka rinteisiin sekä 3km:n valaistulle ladulle, myöskin pihalta pääsee lähtemään moottorikelkalla reitille.hintaan sisältyy kalusteet ja varusteet. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Tontit Kiiminki, Alakylä m² Hämeenjärventie Syöte, Luokkavaara vapaa-ajan tontteja SYÖTE LÄHIMPÄNÄ SINUA, AITO JA LÄMMIN. Syöte on ainoa laatuaan - upea tunturialue lähimpänä sinua. Se virkistää ja tuo elämäniloa koko perheelle. Voit käväistä Syötteellä vain hetken tai viipyä pitempään. Varaa aikaasi ja tutustu Syötteeseen sen moninaiseen luontoon ja palveluihin. Upea luonto on keskeinen osa Syötteen viehätystä. Pudasjärvellä sijaitseva Syöte tarjoaa pohjoisen lumoa ja elämyksiä. Talvisin reilusti lunta, tykyn peittämiä puita kaamoksen hämyä ja ennen kaikkea raikasta luontoa. Erinomaiset patikointi-, hiihto-, pyöräily- ja melontamahdollisuudet, kalastusta unohtamatta. Kaksi tunturia kaksi hiihtokeskusta. Hienot puitteet laskettelijoille ja lautailijoille. Kansallispuisto ja luontokeskus aivan vieressä. Erinomaisia ohjelmapalveluita ja tapahtumia ympäri vuoden, näistä tietoa löytyy Syötteen nettisivuilta. Lähialueet ja kylät tarjoavat paljon historiallista katseltavaa ja koettavaa, näistä kannattaa kysellä paikallisilta toimijoilta. Tarvitsetko lämmintä varastotilaa autolle, moottoripyörälle, kelkalle, veneelle tai muulle tavaralle? Tai tarvitseeko yrityksesi varastotilaa? Nyt sellaisia olisi saatavana, sillä Limingantulliin ja Kempeleen Hakamaalle on rakenteilla/valmistunut autotalli/varastorakennukset, joissa on erillisiä nosto-ovella varustettuja tiloja joissa myös vesipistevalmiudet. Limingantullissa yksi valmis tila ja loput rakenteilla. Arv. valm. 30 m² Mh e Vh e VALMIS! 38 m² Mh e Vh e 42 m² Mh e Vh e 47 m² Mh e Vh e 55 m² Mh e Vh e Ensiesittely Limingantulli Temmeksentie 9 su /Oranen Kempeleessä kaksi valmista tilaa! 29 m² Mh e Vh e 37 m² Mh e Vh e 3h,k,kh,vh+lasitettu parveke. Valoisa ylimmän kolmannen kerroksen huoneisto. Länteen tilava lasitettu parveke. Taloyhtiössä valmistunut vesijohto ja viemäriremontti, remontin yhteydessä kylpyhuone on täysin uudistettu. Hyvät liikenneyhteydet ja palvelut ihan vieressä. Ensies. su /Loukola Mh e Vh e h,k,kh,vh,et,parveke. Tilava siistikuntoinen 2. krs:n läpitalon huoneisto. Kylpyhuone uusittu täysin taloyhtiön LVIS-remontin yhtyedessä, joka saatu päätökseen 12/2012. Yhtiössä uusittu 2007 ikkunat ja parvekeovet sekä 2009 lämmönvaihdin, joten mittavat remontit tehtynä! Heti vapaa käyttövalmis huoneisto! Es. su /Hamari Mh e Vh e h,kk,s. Loistavalla paikalla keskustan kupeessa, kauniilla Intiön alueella heti vapaa erittäin hyväkuntoinen 1.krs:n huoneisto. Vaaleat seinät ja lattioissa tammilautaparketti. Lasitettu eteläparveke. Yhtiö omalla tontilla. Autolle hallipaikka e. Vapautuu heti. Es. su /Selonen Mh e Mäntypuuta kasvava hiekkapohjainen harjanne tarjolla rakennuspaikaksi. Kaavamerkintä AO-2. Liittymät tontin rajalla. Maaperätutkimus ja perustamistapaohje valmiina. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Tontit: Vemmeltie Luokankuja ja Luokkikuja Luokannousu Solkikuja Mh e Mh e Mh e Mh e Kysy lisätietoja tonteista! Toimitilavälitys ja -arviointi p Puhelujen hinnat 010-numeroihin: lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,07 e/min. (alv 24 %) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,17 e/min. (alv 24 %). Välityspalkkio 4,96 % (4 % + alv 24 %) velattomasta kauppahinnasta, minimihinta e (2 000 e + alv 24 %) tai sopimuksen mukaan.

6 22 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 RT KIIMINKI 2h,k,s 53 m² Metsäniementie 11 A Juuri valm. koti, joka on rak. ja viimeistelty ammattimaisesti rakennusliikkeen toimesta. Laadukas kokonaisuus, jossa tyylikkäät sisustussuunnittelijan valitsemat pintamateriaalit. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely LT HINTTA 4h,k,s 104 m² Erkintie 1 A Suositulta alueelta, Oulujoki varresta, tilava luhtitalon yläkerran päätyhuoneisto luvulla rak. taloyhtiö. Kaukolämpö, edullinen hoitovastike. Väljät tilat laatuasumiseen. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely OKT HAILUOTO 5h,k,khh,s 165/194 m² Luovontie 117 Viihtyisä koti Hailuodon saaresta aivan ydinkeskustan laidalta. Oma n m² oma tontti. Kastelli Talojen toimittama talopaketti. Kon. ilmanv., varaavat takka sekä leivinuuni. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely RT LIMINKA, Ojanperänkangas 3h, k, s 76 m² Ahonrinne 4 A 4 Näyttävä rivitalon päätyhuoneisto läheltä Limingan palveluja. Asuintiloiltaan huoneisto on valoisa ja pohjaratkaisu on erittäin hyvä. Mh Tuomo Karhumaa SOVI esittely p OKT METSOKANGAS 4 h,k,s 130 m² Hakkuutie 8 Näyttävä ja moderni ilmeinen koti Metsokankaalta! Tyylikkäästi suunniteltu laadukas ja vaativaan makuunkin vastaava koti. Kokonaisuus on moderni, mutta samalla hillitty. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 12:45-13:15 OKT OULUNSALO 4h,k,kph,s 120/147 m² Vattukuja 8 Upea koti Oulunsalon keskustan tuntumasta ja aivan ykköspaikoilta. Oma reilun kokoinen tontti, jonka suojainen eteläpiha raj. puistoon. Jetta-talojen toimittama, yksilöllisesti suunniteltu talo, joka on valmistunut Väljät tilat yhdessä tasossa ja tämän päivän tyylikkäät materiaalivalinnat, joita korostaa hienot yksityiskohdat. Olohuoneessa ja keittiössä on korotettu viistokatto, materiaalina koivuvaneri. Keskeisellä paikalla on varaava takka ja leivinuuni. Mh Marko Kyngäs ESITTELY ma klo 17:30-18:00 RT Oulunsalo 3h,k,s,vh,terassi 80 m² Riisikuja 4B Yksitas. rivitalokolmio. Pintaremontit tehty 2000-luvulla. Tilava kylpyhuone uusi sauna lisäävät asumisviihtyvyyttä. Makuuhuoneet sijaitsevat kivasti eri puolella huoneistoa. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 14:15-14:45 KT KEMPELE 2h, k, s 54 m² Kauppatie 12 Erittäin tehokkaalla pohjaratk. var. ylimmän kerroksen kaksio palveluiden välittömässä läheisyydessä. Asunnossa tammiparketti sekä vaaleat pinnat. Autopaikka Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 13:40-14:00 KT KAUKOVAINIO 4h, k,s 92 m² Jalohaukantie 8 A Hyvällä paikalla Kaukovainiolla 4. krs:n läpitalon päätyhuoneisto. Taloyhtiössä tehty mittavat remontit mm. pohjaviemärit ja käyttövesiputket, ikkunat ym. Hyväpohjaratkaisu. Vh Janne Palosaari ESITTELY su klo 16:00-16:20 RT OULUNSALO 3h, k, s 68 m² Alapellontie 1 B Uudehko päätyhuoneisto. Valoisa ja toimiva pohjaratkaisu. Puistoon rajautuva takapiha länteen päin. Autokatospaikka ja varasto. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 15:00-15:30 KT KAUKOVAINIO 3h, k,kph 80 m² Ampuhaukantie 5 B Siisti ja hyvä läpitalon huoneisto Kaukovainion parhaalla paikalla. Talo rakennettu -72 muoviputkilla. Keittiö uusittu ja kylpyhuone remontoitu. Tilavat huoneet. Kiva pohjaratkaisu. Vh Janne Palosaari ESITTELY su klo 16:30-17:00 RT JÄÄLI, 4h, k, s 89,5 m² Rantatie 13 A 5 Rivitalon päätyhuoneisto mukavasti palveluiden läheisyydessä sekä Jäälinjärven upeissa rantamaisemissa. Taloyhtiöllä oma tontti ja kaunis pihapiiri. Harvinaisuutena taloyhtiön rantasauna ja nuotiopaikka. Viihtyisä ja valoisa päätyasunto, jossa asuintilat jakautuu mukavasti kahteen tasoon. Olohuoneesta, terassilta ja yläk. makuuhuoneesta on kaunis järvinäköala. Olohuoneessa varaava takka. Laadukas keittiö, rosteri-kodinkoneilla. Autokatos ja varasto. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo KT TUIRA 3h,k 61 m² Valtatie 71 A Viihtyisä 1. asuinkrs:n kulmahuoneisto. Näppäränkokoinen kolmio, joka on rem. pääosin 2000-luvulla. Uusitussa keittiössä valkoiset kaapistot ja tilaa riittää myös ruokailuryhmälle. Todella iso olohuone antaa mahdollisuuden sisustamiseen. Kaksi eri kokoista makuuhuonetta. Ranskalainen parveke. Yhtiössä on tehty useita peruskorjauksia mm. käyttövesi- ja viemäriremontit. Mahdollisuus autopaikkaan. Tuiran palvelut lähellä, keskustaan vain reilu kilometri. Mh Marko Kyngäs ESITTELY ma klo 18:30-19:00 RT PATENIEMI 3h,k,s 77,5 m² Petkeltie 10 A Nätti koti rauhallisella paikalla, päättyvän tien päässä sijaitsevasta taloyhtiöstä. Kodin tilat kahdessa tasossa. Pinnat kodissa on rem. pitkälti 2000-luvulla. Kodin viihtyisät oleskelutilat ovat alakerrassa. Yläk. on kaksi makuuhuonetta, joista toinen on todella suuri. Myös vaatehuone, kylpyhuone ja sauna sijaitsevat ylhäällä. Lämmitysmuotona kaukolämpö ja hoitovastike on edullinen. Osin katettu, iso terassi sekä suojainen takapiha etelään. Mh Marko Kyngäs ENSIESITTELY ti 17:30-18:00 OKT KARJASILTA 126,5/ 211 m² Routuntie 13 Karjasillan viihtyisällä asuinalueella paljon perusparannuksia kokenut kopsakka rintamamiestalo. Koti, jossa viihtyy niin talon kuin ympäristönkin puolesta. Suojainen ja aurinkoinen tontti antaa turvallisen leikkiympäristön ja silti asut aivan keskustan ja palveluiden läheisyydessä. Talon pintoja on uusittu sisäosiltaan viime vuosien aikana. mm. Keittiö ja alakerran wc on uusittu Rakennukseen on tehty lukuisia peruskorjauksia, joista tärkeimpinä käyttövesi- ja viemäriputket, sähköt, iso osa ikkunoista, vesikatto ja pihasaunan täydellinen uusiminen. Kodin tilat ovat kolmessa tasossa. Alakerrassa olohuone ja kaunis remontoitu keittiö. Kodin kolmesta makuuhuoneesta yksi sijaitsee alhaalla ja kaksi yläkerrassa. Kellarista löytyy saunaosasto ja runsaasti säilytys sekä harrastetilaa jonka käyttötarkoituksen voi mukauttaa tarpeen mukaan mieleisekseen. Kodinhoitotilat ovat kätevästi alakerran vaatehuoneen yhteydessä. Piharakennuksessa sijaitsee mahtavat ja pehmeät löylyt henkäisevä 2012 uusittu puusauna, jota on mukava lämmittää kesä ja talvi-iltaisin. Tule ihastumaan... Tämän kuntoisia sekä tyyliltään ihastuttavia koteja on harvoin näin huippupaikoilta tarjolla. Mh Teuvo Haverinen ENSIESITTELY SU KLO RT ALA-HAAPALEHTO 5h, k, s 111 m² Manttaalitie 12 D Tilava yksitasoinen rivitalokoti, rauhalliselta ja suositulta asuinalueelta. Tässä kodissa on mukavasti 70-luvun ajanmukaista henkeä. Asunnon keskiössä toimii tilava olohuone ja keittiö. Mukavan tilavat makuuhuoneet sijoittuu eripuolille asuntoa. Pesuhuone ja sauna remontoitu käyttövesiputkistoremontin yhteydessä. Erillis-wc remontoitu v Huoneistolla on todella iso ja suojaisa piha-alue sekä terassi. Korkea pensasaita rajaa sekä suojaa. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo OKT METSOKANGAS 5-6h, k, s-os, at/ varasto 184 m² Pukkuritie 30 Näyttävä ja moderni 1-tasoinen koti Omalla tontilla Metsokankaan parhaalta paikalta! Tyylikkäästi suunniteltu ja huolella viimeistelty, laadukas sekä vaativaan makuunkin sopiva koti! Talo on kokonaisuutena moderni, mutta samalla hillitty ja hyvällä maulla sisustettu. Tyylikkäästi toteutetut oleskelu- ja keittiötilat, sekä isot ikkunat ja valkeat laattalattiat varmistavat kodin valoisuuden. Olohuoneessa varaava takka. Upea kiiltävän valkoinen keittiö ja laadukkaat rosteri kodinkoneet. Talotekniikka kauttaaltaan huippuluokkaa. Avarat eteistilat, 2x wc, olohuone, keittiö, 4 makuuhuonetta, khh, askarteluhuone sekä tyylikäs kylpy-ja saunaosasto, jonka yhteydessä tilava lämmin 22 m²:n lasitettu terassi ja ainavalmis ulkoporeamme. Asuinkäytössä tiloja noin 200 m² ja terasseja huikeat 100 m². Erillinen autotalli/varastorakennus. Piha alue on viimeistelty ja aidattu. Alueella on tunnetusti hyvät yhteydet ja vakiintuneet palvelut. Edullinen kaukolämpö. Mh ENSIESITTELY SU KLO Teuvo Haverinen OKT METSOKANGAS 4h,k,khh,s 135/163 m² Kokintie 12 Tyylikäs, avara ja valoisa talo lapsiperheiden suosimalta alueelta. Edullinen kaukolämpö. Olohuone ja keittiö ruokailuerkkereineen muodostavat toimivan kokonaisuuden. Alakerrassa kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna sekä yksi makuuhuone. Yläkerrassa on kaksi reilun kokoista makuuhuonetta, aula sekä kylpyhuone. Parveke toisen mh:n yhteydessä. Iso terassi takapihan puolella. Piharakennuksessa autokatos ja lämmin varasto n. 20 m². Mh Teuvo Haverinen ESITTELY su klo KT KESKUSTA 2h,k 55 m² Heinätorinkatu B Näyttävä koti aivan ydinkeskustan läheisyydestä. Koko huoneisto on saanut täysin uuden ilmeen muutama vuosi sitten. Tämä koti on valkoinen, pelkistetty ja trendikäs. Upea keittiö, jossa korkeakiiltoiset valkoiset kaapistot sekä työtaso. Epäsuorat kalustevalot sekä laadukkaat integroidut kodinkoneet. Kylpyhuone on myös remontoitu tämän päivän kuosiin. Lasitettu parveke etelään, josta kivat näkymät Heinätorinpuistoon. Mahdollisuus autopaikkaan. Mh Teuvo Haverinen ESITTELY su klo OSTOTOIMEKSIANTO RT ITÄ-PATELA, 2h, k, s 49,5 m² Kanttaritie 19 C 15 Uusi koti rauhalliselta asuinalueelta, läheltä palveluita! Vaaleapintainen ja siisti koti, jossa neliöt ovat tehokkaasti sijoitetut. Neutraalit sävyt miellyttävät ja huonejako on selkeä. Ehdoton plussa on iso käyttöullakko säilytystä varten jonne käynti kätevästi taittorappusin eteisestä. Asumismukavuutta lisää aina myös oma sauna! Taloyhtiön pihassa on turvallinen leikkipaikka lapsille. Varsin edukas yhtiövastike! Mh ESITTELY su klo Tuomo Karhumaa OKT RITAHARJU, 5h, k, khh, s 142 m² Väijytie 7 Design-talon huippumoderni passiivitalo! Turvallista, energiatehokasta asumista uudessa kodissa. Talon hyvä pohjaratkaisu on suunniteltu mukavan käyttäjälähtöisesti ja taloudellisesti. Varaava takka. Autokatos ja varasto. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo LT HERUKKA 2h,k,s 45 m² Riekonmarjatie 18 B Kauniisti laitettu, kodikas luhtitalon alak. huoneisto rauhalliselta paikalta. Pikkunäppärä koti, jossa on toimiva pohjaratkaisu. Ja pintaremontilla on lisätty viime vuosina viihtyisyyttä. Oloh. on käynti katetulle terassille ja takapihalle. Mh Tuomo Karhumaa SOVI esittely p KT HIUKKAVAARA 3h, k, kph, p 64 m² Hiukkavaara 5 A Viihtyisä 2 krs kulmahuoneisto jämäkästä kivitalosta. Tilavat huoneet ja erillinen keittiö. Parvekkeelle on käynti olohuoneesta. Kylpyhuone remontoitu 2000 luvulla. Luonnonläheinen sijainti silti lähellä kaikkea. Mh Teuvo Haverinen ESITTELY su ASIAKAANI HALUAA OSTAA TONTIN Parkkisenkangas, Hintta, Kynsilehto, Myllyoja alueelta. Tontilla voi sijaita myös purkukuntoiset rakennukset. Vaihtoehtona myös 2000 luvulla rakennettu tai muuten erinomaisessa kunnossa oleva omakotitalo näiltä alueilta. Ostaja maksaa välityspalkkion. TARJOA Teuvo Haverinen Tilaa myyntiarvio nettisivuiltamme tai pyydä ILMAINEN arviokäynti. Helppoa! OKT YLÄ-HAAPALEHTO 4h, k, kph 117/128 m² Etureentie 3 Rauhallisella sijainnilla Haapalehdon asuinalueella selkeäpohjainen ja väljä omakotitalo! Talo sijoittuu mukavasti tienpäähän. Tilava olohuone isoin ikkunoin on yhteydessä vaaleapintaiseen keittiöön. Kylpyh. ja wc uusittu täysin Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo RT KUIVASRANTA, 4h, k, s 94,5 m² Palhokuja 4 D 18 Kuivasrannan suositulta asuinalueelta kauniisti sisustettu rivitalokoti. Laadukkailla sisustus- ja materiaaliratkaisuilla on luotu viihtyisä kokonaisuus. Alak. toimiva keittiö, jonka jatkeena iso ruokailutila. Lasitettu takaterassi. Kaukolämpö Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY ma klo RT TASKILA 3 h,k,s 71 m² Rantapellonkuja 2 A Loistopaikalta Vapaa koti tarjolla. Valtaisa länsipiha. Tupakeittiö. Kaksi makuuhuonetta ja vaatehuone. Avaran pohjaratkaisun omaava monien mahdollisuuksien koti. Autokatos ja ulkovarasto. Mh ESITTELY su klo Teuvo Haverinen OKT TOPPILA 3h,k,kph,sauna 62/104 m² Merimiehentie 13 Rintamamiestalo Toppilan viehättävältä omakotialueelta. 50-luvulla rak. ja -02 peruskorjattu lämminhenkinen koti henkii oululaista historiaa mutta myös uudistettua asuinmukavuutta. Sähkölämmitys ja varaava takka. Tässä on tilaisuutesi!! Mh Kari Kortelainen SOVI Esittely

7 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 22 RT RAJAKYLÄ 3h, k, kph, s 81,5 m² Mataratie 7 B Rajakylässä nopeasti vap. 2-tas. rivitalo kolmio. Talon sijainti rauhallisella ja luonnonläheisellä alueella. Keittiön ilmettä uusittu Alueella erittäin kattavat palvelut. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 12:00-12:30 KT KUIVASRANTA 3h, k, kph, wc, s 78,5 m² Ritaharjuntie 46 A Näppärä pohjainen ensimm. kerroksen kolmio. Sävymaailma on neutraali ja viihtyisä. Makuuhuoneissa säilytystilaa kaapistoissa. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 13:45-14:15 KT MYLLYOJA 3h, k, 2xwc 77 m² Tiilitie 11 A Viihtyisällä Myllyojan asuinalueelta vapautumassa ensimmäisen kerroksen tilava kolmio. Tämä koti erottuu muista! Makuuhuoneissa on käytetty tehostetapettia tuomaan ilmettä ja ehdoton huomion kerääjä on persoonallinen keittiö! Huonejako on selkeä ja pohjaratkaisu väljä. Toisen makuuhuoneen yhteydessä erillinen sisäänkäynti. Toinen wc joka sijaitsee samassa yhteydessä. Vaihtoehto myöskin kotona työskentelevälle yrittäjälle? Mh ENSIESITTELY su klo 16: Upouudet nettisivut! OKT Metsokangas 3mh, oh, k, s, kph 112,5/129,5 m² Kaulaintie 2 Perinteisen tyylinen koti suositulta Metsokankaalta. Omakotitalo joka on rakennettu laadukkaasti ja tämän päivän tekniikalla. Miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, koneellinen ilmanvaihto + LTO ja varaava takka. Tällä hetkellä talon asuintilat ovat yhdessä tasossa. Avarat tilat hyvällä pohjaratkaisulla ja keskeisellä paikalla on suoralinjainen varaava takka. Tilavasta kodinhoito/pesuhuoneesta on käynti takapihan katetulle terassille. Lisää huonetilaa on mahdollista rakentaa helposti yläkertaan n. 50 neliötä. Portaikkolle on varattu paikka eteisestä. Kulmatontti on reilu tuhannen neliötä. Erillinen autotalli rakennus kahdelle isollekkin autolle, jossa on lisäksi 1 huone ja wc. Sen yhteydessä on tilava varasto. Aurinkoinen piha-alue on laitettu nurmelle ja pihatiet ovat asfaltoitu. Metsokankaan koululle on matkaa noin 2 kilometrin verran. Kattavat palvelut ovat Kaaakkurin ostoskeskuksessa parin kilometrin päässä. Mh Miia Lundberg OKT RITAHARJ 4-5h, k, s, khh, 2xwc + ak 137 m² Ansajuonto 2 A Modernihenkinen uusi talo suositulla alueella. Arkkitehtitoimisto Avarian suunnittelma. Terassi ja parveke. Topi-Kalusteet ja varaava takka Miia Lundberg ESITTELY ma 17:00-17:30 OKT JÄÄLI 6h,k,rt,kph,s,khh 183/227 m² Rantatie 12 Loistavalla paikalla iso koti. Oloh. ilmavuutta ja valoa. Yläk. iso aulatila joka on muunneltavissa oman mielen mukaan. Iso säilytys ullakko. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 17:45-18:15 ENSIESITTELY SU KLO KT KAUKOVAINIO 3h, k, s 80 m² Ampuhaukantie 7 B Toimivapohjainen ja tilava kolmio. Kaksi mukavan kokoista makuuhuonetta joista ikkuna näkymä metsäinen. Eteisessä liukuovikaapistot, sekä trendikäs tehostetapetti ilmettä tuomaan! Olohuone on tilava mahdollistanen kalustamisen monella eri tavalla. Isot ikkunat tuovat valoa tehden tilasta viihtyisän. Keittiössä tunnelmaa luovat mm kohdevalaisimet. Kylpyhuone on rem. ammattilaisen toimesta v Pisteenä i:n päälle oma sauna joka on todellista arjen luxusta! Mh Miia Lundberg ENSIESITTELY su klo 15:45-16:15 RT Höyhtyä 3 h, k, s 65 m²+kellari n. 32 m² Nokelantie 43 C Erinomaiselta paikalta kaikkien palv. vierestä viihtyisä ja kodikas rivitalo koti. Huoneisto saneerattu lattiasta kattoon viime vuosien aikana. Vh Kari Kortelainen ESITTELY su klo KT Kaukovainio 4 h, k, kph 88,5 m² Suohaukantie 2 D Hyväkuntoinen ja tilava perheasunto Kaukovainion parhaalla paikalla. Huoneisto pintarem., hyvä pohjaratk. ja erill. wc, yhtiössä tehty LVI-rem. ja paljon muita kunnostuksia. Vh Kari Kortelainen ESITTELY su klo 14:50-15:15 Kari Kortelainen OKT, HERUKKA 3-4h,k,s 103 m² Sipolantie 3 Koti isolla puutarhatontilla. Kaksi takkaa. Oloh. keittiön vieressä yht. avarana tilana on koko kodin sydän. Tyylikäs uusittu kylpyh.ja saunassa puukiuas. Autotalli/varasto, Oma tontti. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo OKT, TASKILA 5h,k,s 138 m² Kummelitie 13 Kulmatontilla tyylikäs L-mallinen kivitalo. Tilava keittiö. Valoisassa oloh. tulikiven varaava takka. Tilavat makuuh. ja iso media huone. Iso osin katettu terassi ilta-auringon puolella. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo Meillä paras nettinäkyvyys. KT LÄNSI-TUIRA 4h,k 93 m² Koskitie 5 B Kaupunkiasumista parhaimmillaan! Koskitien varressa kauniilla jokinäkymällä ihastuttava koti! Talossa mm. käyttövesiputket- ja viemäriremontit tehty! Valoisa päätyasunto, selkeä huonejako ja mukavan kokoiset huoneet. Oma kaunis lisänsä on asunnon lämmin sävymaailma sekä luonnon tarjoama näkymä ikkunoista läpi vuoden. Lähettyvillä Tuiran päivittäispalvelut, terveysasema, kaupat, Raatin uimahalli, kirjasto, teatteri, unohtamatta Nallikaria, Hietasaarta. Mh Miia Lundberg ENSIESITTELY su klo 14:45-15:15 OKT, LUMIJOKI 3h, oh, k, s Mäntytie 9 Hyvin suunniteltu neliöitään isomman tuntuinen valoisa koti rauhallisella paikalla omalla 2153 m² metsäisellä hoidetulla tontilla. Viihtyisän iso läpitalon olohuone ja vieressä 2009 uusittu keittiö. Kodin sydämenä leivinuuni / takka kokonaisuus. Tässä avarassa kodissa kaikissa tiloissa väljyyttä eteisestä alkaen. Iso piharakennus, jossa kahden auton talli ja varastot. Hoidetussa pihapiirissä myös leikkimökki ja latoliiteri. Palvelut kävelyetäisyydellä Mh Hannu Leinonen ENSIESITTELY su klo KT, OULU 2h,k,s 53 m² Uusikatu Hyvä läpitalon huoneisto keskeisellä paikalla lähellä monipuolisia palveluja. Tilava keittiö. Oloh. käynti lasitetulle parvekkeelle. Ikkunallinen wc ja sauna. Parkettilattiat. Mh Hannu Leinonen ESITTELY ma klo RT, KAUKOVAINIO 5h,k,s 118m² + 118m² Lyijytie 6 A Päätyhuoneisto huippupaikalla. Asumisväljyyttä molemmissa kerroksissa. Huoneiston levyinen olohuone/takkahuone. Uusi Puustelli-keittiö. Autotalli. Edullinen kaukolämpö. Mh Hannu Leinonen SOVI esittely puh OKT RITAHARJU 5h, k, s 128 m² Pyyntitie 5 Ritaharjun asuinalueelle valmistumassa yksitas. modernintyylinen omakotitalo Puroilan laatutyönä! Autokatos kahdelle autolle. Turvallinen kaukolämpö, joka on toteutettu vesikiertoisena lattialämmityksenä. Kodin sydän on väljä keittiön ja olohuoneen yhd., jossa nautit Tulikiven takan lämmössä. Kalustus toeutetaan laadukkailla tehdasvalmisteisilla Topin kalusteilla. Pintamateriaaleihin pääset vielä vaikuttamaan halutessasi! Muuttamaan pääset siis täysin valmiiseen kotiin! Mh Miia Lundberg ENSIESITTELY su klo 13:00-13:30 OKT, SAARELA 5h,k,s 142 m²/ Sakkelitie 18 Hyvin suunniteltu ajaton koti omalla aurinkoisella tontilla tien päässä. Olohuoneen ikkunoista näkymä etelä-/länsipihalle sekä puistoalueelle. Tässä kodissa on tilan tuntua joka paikassa, niin isossa keittiössä kuin makuuhuoneissakin. Tilavassa olohuoneessa kaunis kartanomallinen takka. Hyvin varustetussa keittiössä runsaasti kaapistoja ja mm. kulmaliesi. Autokatos ja lämminvarasto talon yhteydessä. Pihaa hoidettu pihasuunnitelman mukaisesti. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo Palveluksessanne AUREA-PALVELUTAKUU Meillä maksat vain toteutuneesta kaupasta. Mikäli kohdettasi ei ole myyty tai kauppaa sitovasti sovittu kahden kuukauden kuluessa toimeksiantosopimuksen aloituksesta, alennamme välityspalkkiotasi 25%. Välityspalkkiomme on alk. 3,5 % (Aurea-palvelutakuulla alk. 2,65 %). KATTAVA PALVELU Räätälöimme tarpeittesi mukaisen käsikirjoituksen asuntosi myyntiin. asuntoesittelyt säännölllinen yhteydenpito kauppaneuvottelut kauppa-asiakirjojen laadinta kaupantekotilaisuus tyytyväisyysselvitys asiakastapaaminen myyntikohteen arviointi toimeksiannon laadinta tarvittavien asiakirjojen hankinta markkinointimateriaalit näyttävä lehtimainonta internetnäkyvyys MYYNTIARVIO HELPOSTI Voit tilata sähköisen myyntiarvion nettisivuiltamme. Mikäli haluat asunnostasi tarkemman hintaarvion, kutsu meidät kylään. LAAJIN NÄKYVYYS Asuntosi on esillä kaikissa merkittävissä nettipalveluissa, kuten etuovi.com, jokakoti.fi, oikotie.fi ja aurealkv.fi. Jukka Lampela, julkinen kaupanvahvistaja jukka.lampela@aurealkv.fi Hannu Leinonen, julkinen kaupanvahvistaja hannu.leinonen@aurealkv.fi Teuvo Haverinen teuvo.haverinen@aurealkv.fi Tuomo Karhumaa tuomo.karhumaa@aurealkv.fi Marko Kyngäs marko.kyngas@aurealkv.fi Kristiina Heikkuri myyntisihteeri,, julkinen kaupanvahvistaja kristiina.heikkuri@aurealkv.fi Miia Lundberg miia.lundberg@aurealkv.fi Kari Kortelainen kari.kortelainen@aurealkv.fi OKT Kaukovainio 6 h, k, s 191 m² Tiukutie 20 Todella hyvällä ja rauhallisella paikalla vain parin kilometrin päässä keskustasta tilava omakotitalo. Reilunkokoinen autotalli ja varasto. Kaksi varaavaa takkaa ja leivinuuni. Taloa laajennettu n. 40 m² kahdeksankymmentä luvulla. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT Höyhtyä 3 h, k, s 60 m²+ kellari n. 30 m² Kaakkuritie 1 B Erinomaisella paikalla kaikkien palveluiden välittömässä läheisyyd. rivitalon päätyhuoneisto. Taloyhtiössä tehty laajat peruskorj. mm. täydellisen putki ja viemäriremontti. Keittiö ja kylpyhuone uusittu Autopaikka on etupihalla Vh Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT LIMINKA, Keskusta 2h, k, s 60 m² Kalervontie 3 B Limingan keskustan läheisyydessä vapautumassa toimivapohjainen ja viihtyisä rivitalokoti! Olohuoneessa on hyvin tilaa kalusteiden sijoittelulle. Keittiössä on vaaleat ja siistit kaapistot. Makuuhuoneessa vaatehuone. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 12:00-12:30 OKT, HERUKKA 5h,k,s 164 m² Kaijantie 17 Moderni kaksitasoinen omakotitalo, jossa selkeä vaalea sisustus. Valkoisessa Alacarte-keittiössä tyylikkäät rosteriset kodinkoneet ja induktio-liesi. Iso katettu terassi. Kahden auton katos. Edullinen maalämpö. Mh Hannu Leinonen SOVI esittely puh Janne Palosaari janne.palosaari@aurealkv.fi OKT Tupos 3 mh, oh, k, s, kph, khh, takkahuone, erill. wc 130 / 145 m² Isokivenkierto 20 Laadukas talo jossa on kaikki mitä tarvitset toimivalta kodilta. Iso terassi josta on katettu n. 60 neliöltä ja reilunkokoinen kahden auton tallirakennus. Puistoon raj.iso tontti. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT Iinatti 3 h, k, s 77 m² Oritputaantie 16 A Tyylikkäästi ja huolella rem. huoneisto. Kaikki uusittu koneineen ja kalusteineen niin kylpyhu., saunaan, keittiöön ja erill. wc:hen, Vaaleat seinäpinnat ja tyylikkäät tummat lattiat. Reilunkokoiset huoneet hyvällä pohjaratkaisulla. Vh, Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT TALVIKANGAS 4h,k,s 96,5 m² Pohjantähdentie 13 A Nyt Tilaisuus uuteen kotiin! Suositulta Talvikankaan alueelta uusi juuri valm. näyttävä rivitalokoti tarjolla! Laadukkaat Puustelli-kalusteet, keittiössä mm. upotettu keraam. liesi ja erillisuuni. Kaukolämpö. Vaihtomahd. nykyiseen asuntoon! Mh Janne Palosaari ENSIESITTELY su klo 17:15-17:45 OKT, METSOKANGAS 5h,k,s 183 m² Tukkipuuntie 3 Upea yksilöllinen kivitalo eleganttista selkeyttä ja laatua arvostavalle. Tässä hyvin jäsennellyssä kahdenkerroksen kodissa voi nauttia niin omasta rauhasta kuin myös yhdessä olosta. Arjen sujuvuutta lisää kahden auton katos ja varasto. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo Aurea Kodit Oy Hallituskatu 28, Oulu soita faksi toimisto@aurealkv.fi

8 24 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Tarkka esite: Tarkka esite: Keskusta 58 m2 Liminka 76,5 m2 Kaijonranta 40 m2 Karjasilta 85/121 m2 Jääli 147/147 m2 UUDISKOHTEET Kaukovainio 112 m Keskusta 110,5 m Alppila 51 m Kempele 70 m Talvikangas PARITALOT 122/144 m Kuivasranta OMAKOTITALOT 176/196,5 m Tyrnävä, Kotimetsä 123/137 m2 Värttö 148 m Keskusta 84 m Herukka 80,75/150,35 m2 Ritaharju 135,5/160,5 m Myllytulli 78,5 m2 Värttö 43,5 m Kiiminki 35,5 m VAPAA-AJAN ASUNNOT Iso-Syöte 59,6/71,4 m2 Jääli 132 m Jääli 108 m Kaukovainio 74 m Tuira 69 m Keskusta 67 m Koskela RIVI- JA LUHTITALOT m Kempele, Kokkokangas 85 m2 Jääli Kuivasjärvi 61,5 m Jääli 63 m ,5 m2 Kuivasranta Taskila 116 m m Liminka Madekoski 160/176 m ,5/157 m Haukipudas, Jokikylä 125/152 m² Suomussalmi, Hossa 59,5/67 m Utajärvi n. 50/56,4 m2 Jääli 105 m ² Liminka 88,5/106 m2 Ojanperänkangas Maikkula TONTIT m Nuottasaari LIIKETILAT m Oulun Habita Oy Kirkkokatu 33, Oulu ETELÄ, Kirkkokatu 33, Oulu POHJOINEN, Linnankatu 33, Oulu KEMPELE RAAHE Välityspalkkio: huoneistot 4,26 % sis alv. Kiinteistöt 4,96 % sis. alv. Minimi (sis. alv 24 %). Palkkio maksetaan velattomasta hinnasta. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min (sis. alv 24 %). Kaikki hienot kohteemme ja kohteiden esittelyajat löydät osoitteesta Uudiskohde Maikkula KT 45,5 m² 71,5 m² Tervetuloa tutustumaan Tarmo-Rakenteen rakentamiin laadukkaisiin uusiin huoneistoihin. Nyt tarjolla erikokoisia kaksioita ja kolmioita uudessa kerrostalossa Maikkulanraitilla hyvien palveluiden äärellä. Isot lasitetut parvekkeet tuovat viihtyisyyttä asumiseen. Valkoiset Topi-Kalustajan kalusteet ja Rosenlewin kodinkoneet tuovat tyylikkyyttä ja kaunis tammilautaparketti kruunaa kokonaisuuden. Hinnat alkaen Maikkulanraitti 7 ESITTELY MA klo Anne Kiiminki OKT 130/189 m² 5h,k,s. Kiimingin keskustan läheisyydessä hyväkuntoinen ja kodikas yksitasoinen omakotitalo toimivalla pohjaratkaisulla ja omalla tontilla. Koti on Kastelli-talon suosittua Hoviherra-mallistoa. Tässä kauniissa kodissa on laadukkaat materiaalit ja paljon ihastuttavia yksityiskohtia. Varastotilaa paljon sekä lämmin autotalli. Kiimingin keskustaan noin 1km! Tule ja ihastu! Vh Jormankuja 1 ENSIES. SU klo Päivi Kempele, Väärälänperä OKT 119,5/168 m² 4h,k,s. Onko unelmiesi koti isolla tontilla metsän siimeksessä, peltojen vierellä, kuitenkin lähellä kaikkia palveluita? Haaveiletko omasta kodista, jossa ihanat tilat ja tunnelma on ainutlaatunen? Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan kotiin, jossa on tilaa koko perheelle! Avarat oleskelutilat korotettuine kattoineen ihastuttaa. Iso 5400m² tontti autotalleineen ja katoksineen. Tule pian tutustumaan ja ihastumaan upeaan kotiin! Vh Kokkokankaantie 341 ENSIES. SU klo Anne Kempele, Santamäki, Ollakka PT 96,5 m² 4h,k,s. Tyylikäs, yksitasoinen paritalo Kempeleen Santamäessä. Upea, tummasävyinen Domuskeittiö rosterisine laatukoneineen. Keittiö, ruokailutila ja olohuone muodostavat kauniin ja ilmavan kokonaisuuden. Harmonisen kauniit makuuhuoneet. Saunaosasto on kerrassaan tyylikäs, lämpökäsitelty haapa ja saunan lasiseinä luovat tilaan uskomattoman kauniin tunnelman. Autokatos ja lämmin varasto. Tervetuloa ensiesittelyyn! Vh Laaksokuja 4 ENSIES. SU klo Anne K Kaakkuri, Metelinkangas RT 80,5 m² 3h,k,s. Tilavan kolmion parhaita puolia on iso oleskelupiha länteen ja reilunkokoiset makuuhuoneet. Makuuhuoneet ja pesutilat sijaitsevat yläkerrassa, olohuone ja keittiö alakerrassa. Laadukas Topikeittiö Upon kodinkoneilla. Vaaleat, siistit pinnat sopivat moneen sisustusmakuun. Palvelut ja hyvät kulkuyhteydet ovat nurkan takana ja ympäristö on erityisesti lapsiperheiden mieleen. Tervetuloa ensiesittelyyn! Vh Siipipeilintie 16. ENSIES. SU klo Marika Huonesuo RT 75 m² 3h,k,s. Ihastuttava valkotiilinen rivitaloasunto etsii uusia omistajia Huonesuolla. Tässä kodissa on avara ja toimiva pohjaratkaisu, jossa keittiön ja olohuoneen muodostama yhtenäinen tila toimii kodin sydämenä. Luonnonläheinen sijainti sekä suojaisa oma piha, josta tilavan katetun terassin myötä pääset nauttimaan talvellakin. Tule pian ostamaan omaksesi. Vh Haavikkotie 9-11 B ENSIES. SU 20.1 klo Janne Tuira KT 64,5 m² 2h,k. Upea rem. (-2013) koti ihanalla paikalla! Tämä uniikki koti on valoa tulvillaan isojen ikkunoiden ansiosta. Tilava keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa. Keittiössä valkeat korkeakiilto kalusteet ja Boschin kodinkoneet. Iso makuuhuone, jossa tyylikkäiden lasiovien takana reilun kokoinen vaatehuone. Kylpyhuone on huikean hieno ja toimiva. Harvinaisen iso lasitettu parveke. Myös putkiremontit on tehty. Tervetuloa ihastumaan! Mh /vh Kaarretie C. ENSIES. SU klo Anne K Hiukkavaara KT 64 m² 3h,k. Tervetuloa todella upeaan ylimmän kerroksen kotiin, jossa ihana tunnelma tekee tästä ainutlaatuisen kodin! Todella upea keittiö on laadukas kodinkoneineen. Valoisa olohuone yhdistää kodin tilat. Kaksi makuuhuonetta mahdollistaa toimivuuden koko perheelle. Tässä koti vaativaankin makuun. Tule pian tutustumaan ja ihastumaan tähän uniikkikotiin! Vh Hiukkavaara 1 B ENSIES. SU klo Anne K Kempele, Kokkokangas RT 48 m² 2h,k,s Valoisa rivitalon päätyhuoneisto Kempeleen Kokkokankaalla, Zeppelinin palveluiden ja mahtavien ulkoilu- ja hiihtomaastojen läheisyydessä. Olohuone ja keittiö ovat kaunista yhtenäistä tilaa. Vaaleasävyisessä keittiössä on hyvin tilaa niin säilytykseen kuin työskentelyynkiin. Oma sauna tuo asumiseen mukavuutta. Kotiin kuuluu autokatospaikka, jonka yhteydessä ulkovarasto. Tervetuloa ensiesittelyyn! Vh Kurpponen 4 B ENSIES. SU klo Marja Jääli, Laivakangas RT 46 m² 2h,k,s. Haaveiletko omasta kodista luonnonläheiseltä paikalta lähellä palveluja? Valoisa rt-koti Jäälin Laivakankaalla ihastuttaa toimivalla pohjaratkaisulla. Vaalea oh ja k ovat yhtenäistä tilaa. Keittiö on toimivan kokoinen. Kh ja s ovat tilavia. Mh:ssa on runsaasti säilytystilaa. Suojaisa aurinkoinen eteläpiha. Autolle katospaikka. Tervetuloa ihastumaan toimivaan kotiin! Vh Pursutie 24 A ENSIES. SU klo Anne Kempele, Santamäki OKT 120 m² 4h,k,s. Muuttovalmis, heti vapaa koti. Tiilitalo nurkkatontilla, rauhallisella alueella palveluiden läheisyydessä. Taloa on remontoitu vuosien varrella. Keittiössä on korkeakiiltokalusteet ja laadukkaat kodinkoneet. Saunassa on Lumilauteen valmistamat lauteet ja kylpyhuone on kaunis ja tunnelmallinen. Keittiö ja saunaosasto ovat uuden veroiset. Iso suojaisa piha ja lämmin autotalli takaavat, että täällä viihtyy vapaaaikana. Tässä kodissa viihdytään! Vh Rytitie 2 ESITTELY SU klo Anne K Vanha Puu-Toppila PT 94/157 m² 4h, k, s, kellaritilat. Tässä on erittäin hurmaava ja lämminhenkinen pt-koti, jota on vaalittu huolella ja rakkaudella. Koti sijaitsee rauhallisella ja idyllisellä Vanhan Puu-Toppilan alueella, lähellä kaikkia kaupungin palveluja. Koti on käyty kauttaaltaan läpi vuosien varrella, ihanasti vanhaa kunnioittaen. Vaalea ja valoisa koti rauhallisella alueella on todellakin unelmien täyttymys. Vh Paltamontie 22 B ESITTELY SU klo Mari Haapalehto RT 86 m² 3h,k,s. Suositulla alueella nyt myynnissä muuttovalmis, hyväkunt. rt-kolmio. Tässä tilavassa kodissa on ihania ja persoonallisia yksityiskohtia mm. kattoikkuna yläkerrassa! Pihapiiri on rauhallinen ja oma takapiha suojaisa. Autokatospaikka sisältyy asunnon hintaan. Päiväkoti, koulut ja Myllyojan palvelut vain 500 m:n päässä ja keskustaan 10 min. matka. Mh ja vh Haapalehdontie 6 B ESITTELY SU klo Päivi Metsokangas LT 54 m² 2h,k,s. Etsitkö upeaa ja laadukasta kotia rauhalliselta alueelta? Nyt myynnissä, suositulla alueella, melkein uusi luhtitalon kaksio. Kodissa on toimiva pohjaratkaisu, laadukkaat materiaalit ja erinomainen varustetaso. Reilun kokoinen lasitettu parveke on rauhaisalle sisäpihalle päin. As Oy Kotikallio on arkkitehdin suunnittelema tasokas ja kaunis kokonaisuus. Tule ja ihastu! Vh Savottatie 40 B ESITTELY SU klo Päivi Pakkahuoneenkatu 10, Oulu Päivystyspuh etunimi.sukunimi@alkulkv.fi Anne Keinänen Päivi Elsilä Mari Kuukasjärvi Janne Hietanen Marika Kova Niina Kuusisaari Anne Tegelberg

9 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 25 Vedä reilusti kotiinpäin! Ota elämäsi tärkein askel - kynnys uuteen YIT Kotiin on nyt mukavan matalalla. Sinun kannattaa toimia nopeasti myös siksi, että varainsiirtovero nousee alkaen. Kun teet kaupat viimeistään , voit säästää jopa useita tuhansia euroja. * Asunto-osakkeiden varainsiirtovero maksetaan alkaen asunnon velattomasta hinnasta. Siihen lasketaan sekä myyntihinta että asunnon lainaosuus. Tällä hetkellä varainsiirtovero maksetaan vain asunnon myynti-hinnasta. Lisäksi varainsiirtovero nousee 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ensimmäisestä omaksi kodiksi ostamastaan asunnosta. Laske veroetusi täältä: yitkoti.fi/veroetu Turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö Maikkulan maisemissa on helppo viihtyä pitempään! Lähellä ovat koulut, päiväkodit ja kaupat. Virkistävät ulkoilumaastot alkavat kotiovelta. Tämä remonttihuoleton YIT Koti valmistuu ensi kesänä Haukiputaan Revonpihan kodit ovat muuttovalmiita ensi kesänä, varmista paikkasi jo nyt ja tule valitsemaan remonttihuoleton YIT Koti omalla tontilla. MAIKKULA Oulun Jatulinmetsä Kerrostalo Jatulikivenkatu 1 A B Jatulinmetsän kotien vesikalusteet kuluttavat vähän vettä ja kodinkoneet ovat energiatehokkaita. Kylmän ja lämpimän vedenmittaus on huoneistokohtainen, samoin lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto. Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 9/2013. Esim. mh. alk. vh. alk. 1 h+alk+kk+s 40,0 m² h+kk+s 45,5 m² h+k+s 53,0 m² h+k+s 63,0 m² h+k+s 69,0 m² h+k+s 72,5 m² h+k+s 80,0 m² ESITTELY Su klo Jatulikivenkatu 1 A B HAUKIPUDAS Haukiputaan Revonpiha Kerrostalo Revontie 9 Hyvin varustellun hissitalon kodissa on sauna, laadukkaat keittiökoneet, lasitettu parveke, asuinhuoneissa lautaparketit ja kosteissa tiloissa lämmitetyt laattalattiat. Mukavuutta lisäävät myös mm. huoneistokohtainen, lämmön talteenotolla varustettu ilmastointi ja vedenmittaus. Arvioitu valmistuminen Esim. mh. alk. vh. alk. tpk+alk+s 34,5 m² h+kk+s 38,5 m² h+kk+s 50,0 m² h+k+s 70,0 m² h+kk+s 78,0 m² Soita ja sovi henkilökohtainen esittely! Asuntomyynti palvelee arkisin klo 8 16 ESIMERKKILASKELMA Veroetusi tästä asunnosta 2766 Haukiputaan Revonpiha myyntihinta velaton hinta h+kk+s, 78,0 m 2 ESIMERKKILASKELMA Veroetusi tästä asunnosta 2523 Oulun Jatulinmetsä myyntihinta velaton hinta h+k+s, 69,0 m 2 Soita ja sovi esittelyaika YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, Oulu, ma pe klo 8 16, Raija Koistinen: , Anne Haapala: , Mira Kontio: , yitkoti.fi ** ) Matkapuhelimesta 8,28 8,35 snt/puhelu + 17,04 17,17 snt/min. Lankapuhelimesta 8,28 8,35 stn/puhelu + 5,95 6,00 snt/min. (sis. alv %). Tee asuntokauppa tänä talvena Varainsiirtovero saattaa nousee keväällä, nousta ensi joten keväänä, asuntokauppa joten kannattaa asuntokauppa tehdä kannattaa nyt. Huomaa tehdä myös, nyt. Huomaa että sinulle myös, maksuton sinulle NCC maksuton Asumis turva NCC korvaa Asumis uuden turva kodin korvaa asumiskuluja uuden kodin että nyt asumiskuluja jopa 12 kk:n nyt ajan, jopa mikäli 12 kk:n jäät ajan, työttömäksi, mikäli jäät kahden työttömäksi, kahden loukkuun asunnon tai sairastut. loukkuun tai sairastut. asunnon Katso: ncc.fi/asumisturva Oulu, Toppilansalmi SOKURIN KRANSSI Mallastie 24, Oulu Upeissa kerrostalokodeissa on toimivat pohjaratkaisut, lasitetut parvekkeet ja hyvä varustelu. Ikkunoissa sälekaihtimet. Pohjaratkaisuissa erillisiä wc-/kodinhoitotiloja. Eteisessä hyvin kaappitilaa. Talon ylimmässä kerroksessa yhteinen, upea saunaosasto. Tule tutustumaan tarkemmin esittelyyn! ncc.fi/kranssi Esittely Muuttovalmis SU KLO KLO Kiinteistömaailma, Kiinteistömaailma, puh. puh /Pertti 7100/Pertti Snellman Snellman ja / Kari Loukkola SU 6.1. KLO SU KLO Huoneistokeskus, puh /Rauno Mikkonen Huoneistokeskus, puh /Eero Seppänen Sokurin Kranssissa, Mallastie 24 26, 6. krs. Sokurin Opastus Koskelantieltä. Kranssissa, Mallastie Tervetuloa! 24 A 11, 3. krs. Opastus Koskelantieltä. Tervetuloa! Oulu, Värttö RIVERSIDE SWING Kurkelantie 1 E, Oulu VAPAANA VIELÄ ESIMERKIKSI: 34,0 45,5 m² A23, A31, KRS 2H+KK+SAUNA 1H+KK+ALK MH VH ,0 45,5 m² A16, A31, KRS 2H+KK+SAUNA 3H+K+SAUNA MH VH ,5 72,0 m² A15, A30, KRS 3-4H+K+SAUNA 3H+K+SAUNA MH VH ,0 85,5 m² A28, A10, KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,5 90,0 m² A28, A33, KRS 4H+K+SAUNA MH VH ,0 91,5 m² A33, A1, KRS 4-5H+K+SAUNA 4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A1, 1. KRS 4-5H+K+SAUNA AUTOHALLIPAIKKA MH VH VH VARASTO VH HUONEISTOISSA AUTOHALLIPAIKKA A1 PIENI OMA PIHA-ALUE. VH VARASTO VH HUONEISTOISSA A1 PIENI OMA PIHA-ALUE. NCC Asumisturva NCC Asumisturva on kattavin markki- on markkinoiden vakuutus! noiden kattavin vakuutus! Uudessa kerrostalossa vapaana yksi tyylikoti. Oulujoki vieressä. Myös 4 autopaikkaa. Uudessa kerrostalossa vapaana yksi tyylikoti. Oulujoki vieressä. Myös autopaikkaa. Esittelyt su klo sekä ncc.fi/swing klo Tervetuloa katsomaan! Oulu, Toppilansalmi SOKURIN RINKELI Mallastie 22, Oulu Uusi kerrostalo jatkaa NCC Tähtikoti -korttelin ihanan raikasta linjaa. Valoisat ja avarat kodit kutsuvat mukavaan arkeen viihtyisälle alueelle. Valmistuu arviolta joulukuussa Ennakkomarkkinoinnissa! HUONEISTO- JA HINTAESIMERKKEJÄ, VAIHTOEHTOJA MYÖS ERI KERROKSISSA: 37,0 m² A8, 1. KRS 1H+TPK+SAUNA MH VH ,0 m² A9, 2. KRS 2H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A2, 1. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A16, 2. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A7, 1. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A38, 5. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH ERILLINEN VARASTO 5 17 m 2 VH ncc.fi/rinkeli 103,0 m² E44, 8. KRS 3-4H+K+SAUNA 103,0 m² E44, 8. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH AUTOHALLIPAIKKA VH ncc.fi/swing As. Oy Oulun Satamaranta 1 Satamaranta 1:n rakennustyöt on aloite u! Toimi he ja varaa uusi ko si! Vihreä, merellinen ja viihtyisä. Alueesta on tulossa yksi Oulun parhaista. Sinne teemme sinulle kodin. Hyvät liikenneyhteydet pitkin jokisuistoa keskustaan helpo avat elämää. Tule asumaan meren äärelle keskelle kaupunkia. Toppilansalmen alueelle nousee uusi 8-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyh ö Asunto Oy Oulun Satamaranta 1. Pohjaratkaisuja ja huoneistotyyppejä tulee moneen tarpeeseen. ASUNTOMYYNTI: Villa Ellala, Höyrymyllyn e 7 9, Oulu Hannaleena Tervaoja, p , hannaleena.tervaoja@srv.fi Pekka Suutarinen, p , pekka.suutarinen@kiinteistomaailma.fi Rii a Loukola, p , rii a.loukola@op.fi Markku Ke unen, p , markku.ke unen@op.fi Asunto Oy Satamaranta 1 rakennetaan osoi eeseen Satama e 25, Oulu. Esim. m 2 mh. alkaen vh. alkaen 1h + kt 36, h + kt 48, h + kt + s 60, h + kt + s 70, h + kt + s 79, Esi ely su klo Villa Ellalassa (Loukola) ja klo Villa Ellalassa (Tervaoja) Asunto A33, 8. krs 2h + kt + s, 60 m 2 mh vh Asunnosta näkymä merelle. Hyödy ennen varainsiirtoveronkorotusta Tähän asuntoon veroetusi yli 2600! koneellinen ilmanv. la alämmitys maisemahissi lasitetut parvekkeet huipulla upeat terassihuoneistot Yhteistyössä: Kiinteistömaailma N&M Oy Pakkahuoneenkatu 5, Oulu Hallituskatu 12, Oulu puh puh Katso kaikki uudet NCC Tähtikodit ncc.fi/asunnot NCC Rakennus Oy ASUNTOMYYNTI Puh ** Vanhantullinkatu 4, Oulu

10 26 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Tervetuloa tutustumaan juuri valmistuneisiin uusiin koteihin su Olisiko tämä vuosi uuden kodin vuosi? Uuden vuoden uudet kodit löydät osoitteesta /kodit Uuden Alppilan hyvin edennyt rakentaminen jatkuu! Esittely su klo Rajakaltionkatu 5 A 54 (8. krs), Oulu Muuttovalmiita koteja! Esittely su klo Ilmarinkatu 10 B 27 (2. krs), Oulu Alppilan kodit ovat valoisia ja lasitetut parvekkeet ovat tilavia. As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5, Oulu Alppilan Pikku-Heidi, muuttovalmis Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 3h+k+s 81,5 m 2 6. krs h+k+s 103,0 m 2 6. krs autohallipaikka autokatospaikka As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11, Oulu Alppilan Lilja, arvioitu valmistuminen 9/2013 Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 1h+kk+s 37,0 m 2 7. krs h+k+s 71,5 m 2 2. krs h+k+s 88,5 m 2 6. krs h+k+s 96,5 m 2 2. krs h+k+s 117 m² 6. krs autohallipaikka autopistokepaikka As Oy Alppilan Kaisla, Muottikatu 10, Oulu Kuva Alppilan Pikku-Heidistä. Alppilan Kaisla, arvioitu valmistuminen 3/2014 Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 2h+kk 2 35,0 m 2. krs h+kk+s 47,5 m 2 2. krs h+kk+s 51,0 m 2 2. krs h+kk+s 55,0 m 2 1. krs h+k+s 76,0 m 2 2. krs h+k+s 80,0 m 2 2. krs h+k+s 83,5 m 2 1. krs h+k+s 98,5 m 2 1. krs autokatospaikka autopistokepaikka lisävarasto 6,0 m As Oy Oulun Bolero, Ilmarinkatu 10, Oulu Kauniita muuttovalmiita koteja Oulun keskustan tuntumassa lähellä Etelätullin palveluja. Bolero on muuttovalmis. Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 3h+k+s 89,0 m 2 2. krs h+k+s 90,5 m 2 5. krs autohallipaikka Mietitkö uuden kodin hankintaa? Alkuvuosi on otollista aikaa hankkia uusi koti Jos teet kaupan ennen , maksat varainsiirtoveroa 1,6 % kodin myyntihinnasta. Kysy lisää Skanska Kotien asuntomyynnistä! PS. Muistathan, että Skanska tarjoaa lisäetuna uuden kodin ostajalle KotiTurvan. Lisätietoja Kiinnostuitko? Lisätietoja asuntomyynnistämme Kansankatu 50 A, Oulu p (maksuton) Maarit Nevalainen p maarit.nevalainen@skanska.fi TÄTÄ ON ODOTETTU: UUSI KOHDE ARVOSTETULLA PIENTALOALUEELLA Asunto Oy Oulun Hintankulma HINTANTIE 80, OULU Arvostetulle Hintan asuinalueelle valmistuu hyvin varusteltu kolmikerroksinen luhtitalo. Jokaisessa asunnossa oma sauna, lasitettu parveke, huoneistokohtainen ilmastointi ja lattialämmitys. Tarjolla tilavista kaksioista (2H+K+S, 56,5 m 2 ) nelihuoneisiin asuntoihin (4H+K+S, 93,5 m 2 ). Kohde on nyt ennakkomarkkinoinnissa! Varaa kotisi yhdeltä Oulun arvostetuimmista asuinalueista. Nämä ovat haluttuja kohteita! NYT ENNAKKOMARKKINOINNISSA! Esimerkkejä ennakkomarkkinointihinnoista: HUONEISTOKOOT M 2 MH ALK. VH ALK. 3H+K+S 57, , H+K+S H+K+S 93,5 93, krs KATSO KAIKKI KOHTEEMME OSOITTEESTA ASUNNOT.FI OTA YHTEYTTÄ JA VARAA OMASI: Lemminkäinen Talo Oy Lemminkäinen Asuntomyynti Leena Ansamaa Leena Valtatie Ansamaa, 21, puh. Oulu , Raija Niemelä, p. 040 puh p / 020 Valtatie , 21, Oulu Raija Niemelä, asuntomyynti.oulu@lemminkainen.com leena.ansamaa@lemminkainen.com p raija.niemela@lemminkainen.com

11 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 27 Ennakkomarkkinointi! ASUNTO OY OULUN TÄHTITALVIKKI Pohjantähdentie 17, OULU Uusi viihtyisä taloyhtiö Asunto Oy Oulun Tähtitalvikki muodostuu paritalosta, yksitasoisista rivitaloista ja kaksikerroksisista rivi-/luhtitaloista, joissa on yhteensä 29 huoneistoa. Rakennukset muodostavat suojaisan ja rauhallisen pihapiirin, joka on myös turvallinen leikkipaikka lapsille. Alueen luonnonläheisyys on otettu huomioon säilyttämällä metsämaa-alue tontin keskellä ja suunnittelemalla lasten leikkialue sen välittömään läheisyyteen. Esittely lämpimässä työmaakopissa su klo Tuulihaukan esittely ja myynti: Tähtitalvikin esittely ja myynti: Maire Kirstinä puh ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA l Enää 3 huoneistoa jäljellä! Haukkakaarto 7, KEMPELE Rauhallisella Kokkokankaan asuinalueella tyylikkäitä uusia yksitasoisia rivitalohuoneistoja. Oman tontin johdosta edullinen hoitovastike. Tule ja ihastu sisustettuun esittelyhuoneistoon! Esittelyt su klo / Oulun Arvokiinteistöt klo / Huoneistokeskus Huoneistotyypit ja hinnat: 1-tasoiset rivitalot: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 8 kpl 3h+k+s 75, kpl 4h+k+s 85, kpl 4h+k+s 95, tasoiset rivi-/luhtitalot: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 2 kpl 1h+tupak+s 43, kpl 2h+kk+s 55, kpl 3h+kk+s 70, kpl 3h+k+s 71, kpl 3h+k+s (2-tas.) 76,0/76, kpl 4h+k+s (2-tas.) 88,0/89, kpl 4h+k+s (2-tas.) 94, autokatospaikka /kpl ja autopaikka /kpl Jäljellä olevat huoneistotyypit ja hinnat: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 3h+k+s 69, autokatospaikka /kpl ja autopaikka /kpl Rakentaja: OMAKOTITALOT/PARITALOT ESITTELY ESITTELY Ammattina välittäminen HAUKIPUDAS, Kiviniemi 116 m² Perhotie 6 Mh Esittely su klo /Pasi HAUKIPUDAS, Jokikylä 4h, k, s, khh, at 112,6 m² Asemakyläntie 248 Mh Esittely su klo /Pasi RIVITALOT/LUHTITALOT ESITTELY ESITTELY METSOKANGAS 5h, k, s 109,5 m² Herralantie Vh Esittely su klo /Anne TALVIKANGAS 4h, k, s 86,5 m² Kuurakuja 1 C Vh Esittely su klo /Pasi Ota asuntosi välittäjäksi alan ammattilainen! Arviokäyntimme on ilmainen. Pasi Backman Toimitusjohtaja Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja Puh pasi.backman@backmanlkv.fi Asunto Oy Savotan Helmii Anne Punkeri anne.punkeri@backmanlkv.fi Savottatie 45, Oulu Paljon kysyttyjä yksitasoisia rivitalohuoneistoja! Tämän 28 asunnon kohteen arvioitu valmistuminen Metsokankaalle osoitteeseen Savottatie 45 on lokakuussa AS OY SAVOTAN HELMI, HINNASTO HUONEISTOESIMERKEILLE: 3h, kk, s 73,5 m 2 mh vh h, k, s 69,0 m 2 mh vh h, tk, s 50,5 m 2 mh vh h, k, s 82,0 m 2 mh vh h, k, s 89,5 m 2 mh vh h, k, s 84 m 2 mh vh h, k, s 100 m 2 mh vh Autokatospaikka kuuluu asunnon hintaan ja ne sijaitsevat asunon läheisyydessä talojen edessä. Tervetuloa esittelyyn ke klo Savottatie 45 HUOM! Kohteiden esittelyt keskiviikkona Katso muut esittelyajat netistä, tilaa esite tai sovi aika yksityisesittelyyn. ESITTELY ESITTELY ENSIESITTELY ETELÄTULLI 4h, k, s, parv 95 m² Rautionkatu 1 Vh Esittely su klo /Pasi VÄLIVAINIO 4h, k, s 91 m² Sorvarintie 4 A Vh Esittely su klo /Pasi HEINÄPÄÄ 3h, k, ph, parv. 72,5 m² Limingankatu 5 Vh Ensiesittely su klo /Pasi ESITTELY ESITTELY KARJASILTA 2h, k 53 m² Riihikatu 25 Mh Esittely su klo /Anne HEINÄPÄÄ 2h, kk 42 m² Rommakkokatu 5 A 19 Vh Esittely su klo /Anne VUOKRATTAVAT TUIRA 2h, k 53 m² Merikoskenkatu 1 Vuokra 595 /kk TÄLLÄ MAINOKSELLA VÄLITYSTARJOUS Minimipalkkio ,9 asiakirja- ja markkinointikulut 195 (hinnat sis.alv:n 24 %) % Tarjous voimassa saakka. Metsokankaalle valmistui lokakuussa yhteensä 19 rivi-, luhtija paritalohuoneistoa. Asunto Oy Herralantie 1 Asunnon hintaan kuuluu kattavan varustelun ( rst-kodinkoneet, tammiparketti, muotolauteet ) lisäksi erinomainen tiiveys (kohteidemme keskiarvo 0,4 1/h, passiivitalon vaatimus 0,6 1/h) joten uskallamme luvata, että rakennusteknisesti tämä kohde on erittäin korkeatasoinen. Onko ilmanvuotoluku ja tiiveys outo asia? Lisätiedot kotisivuillamme tai myynnistä. AS OY HERRALANTIE 1, VAPAANA OLEVAT HUONEISTOT: 2-tasoiset rivitalohuoneistot: D13 (pääty) 4h, k, s 91,5 m 2 mh ,65 lo ,35 vh ,00 Luhtitalo: Alakerrassa C8, yläkerrassa C11 ja C12 3h,k, s 68,5 m 2 mh ,71 lo ,29 vh ,00 Huomioithan, että kohteissamme autokatospaikka kuuluu asunnon hintaan. Kohteet rakentaa ja myy: okv -tekniikka oy Tervetuloa kohteen esittelyyn ke klo Herralantie 1 Myynti: Laura Veikkola p laura.veikkola@okv-tekniikka.fi Markku Selonen puh Hilkka Matilainen puh Janne Arola puh Maire Kirstinä puh Rakennusliike Lujatalo Oy, Kirkkokatu 16, 5. kerros, OULU Sari Anttila, puh Sähköposti: sari.anttila@luja.fi Oulu Aninkaisten Kiinteistövälitys Se tuttu ja turvallinen. OMAKOTITALOT PATTIJOKI 160/200 m² 5 h+k+s+2vh+var+at. Kaukolämpöinen, viihtyisä oktalo Pattijoen keskustassa. Remontoitu, sellaisenaan muuttovalmis talo perheelle. 3 mh, avara oh ja hyvä keittiö. Kahden auton talli! Oma tontti, vehreä piha-alue istutuksineen. palvelut, päiväkodit, koulut ja ym. lähellä. H Löytötie HERUKKA 137/192 m² 5h,k,so,var, at. Oma m²:n kulmatontti. Valmistunut v rakennettu. Oh, k/ruokailut., 3 mh, takkahuone, khh, vh, ph, sa, erill. wc. Varaava takka ja leivinuuni. Toimivaksi suunniteltu pohjaratkaisu, jossa on myös muunneltavuutta. Asunto ja pesutilat kaipaavat jo päivitystä. Siipiosassa taloa ovat askarteluja varastotilat sekä autotalli. Sähkölämmitys. Kellari. Valmis piha, nurmialueet, istutuksia, kookkaita puita, etupihalla kivetys. Leikkimökki. -Kivalla paikalla tilava talo. H Pihlajanmarjatie 1. Es. su Kari J JÄÄLI 120 m² 4-5h,k,khh,2wc,vh,ph/sa. Tilaa ja toimivuutta asua ja viihtyä asuntoyhtiömuotoisessa omakotitalossa. Kodikas täydellisesti remontoitu perheasunto. Avarat oleskelutilat, reilun kokoiset makuuhuoneet, ruokailutila ja hyvin varustettu tyylikäs keittiö. Sähkölämmitys, varaava takka, ilmalämpöpumppu, koneellinen ilmanvaihto, keskuspölynimuri ja muut nykyajan mukavuudet valmiina. Suojaisa piha istutuksineen ja laaja terassi ilta-auringon puolelle. Autotalli. Jäälin keskustan palvelujen, koulujen ja ulkoilumahdollisuuksien lähellä. H Rivitie 13. Es. su Kari J HAAPALEHTO 108/140 m² Oh,k,3mh,wc,e,+ph/sa,var,at.Kiva ja kodikas 1977 valmistunut punatiilitalo. Tänne voi muuttaa ilman isoja remontteja. Asunto on ajanmukaistettu ja hyvin pidetty. Mm. keittiöön on asennettu uudet, vanilijan väriset kiintokalusteet ja koneet -07. Aumakatto on kunnostettu Ikkunat uusittu 2009 Pohjaratkaisu on tehokkaan toimiva: avara tupakeittiö, johon mahtuu isokin pöytä. Olohuoneesta saa yksi väliseinä rakentamalla erotettua neljännen makuuhuoneen. Tontti on vehreä istutuksineen. Haapalehto on hyvämaineinen, viihtyisä asuinalue hyvien yhteyksien päässä keskustasta. H Lehtokuja 3. Es. su Leena SANGINSUU 105/183,5 m² + 94 m² 4h+k+sa Mainiolla paikalla, Oulujoen maisemissa, kodikas ok-talo rinnetontilla. V rak. Mittatalo: Valoisa oh, 2 mh, k, apuk, erill.wc, saunaos. Autottal ja askertaluh, jonka voi muuttaa mh:ksi. Keskusmuurissa leivinuuni, puuliesi ja avotakka. Tontin rinteikkyys on hyödynnetty suunnittelussa tilojen eritasoratkaisuna. Erillinen autovaja/varasto/luhtirakennus. Oma 0,5743 ha tontti. Näkymä vainioiden yli (350 m) Oulujoelle. H Vainionrinne 22. Es. su Leena ETELÄ-II 103/157 m² 4h+k+s 1980 valm. talo keskustan lähellä, omalla tontilla. Avara oh, takka. Erill. keittiö, ruokailutila. Autotalli, varasto- ja askarteluh. Nätti piha, marjapensaita. Heti vapaa ja muuttovalmis koti edullisesti. H Tenkulantie 9. Es. su Kari J PARITALOT KASTELLI 129,5 m² 4h,k,sa/pe,takkah.,khh,var. Tyylikäs paritaloasunto. Valoisa ja viihtyisä olohuone, josta käynti katetulle terassille. Käytännöllinen keittiö, jossa Ala Carte kalusteet.yläkerran makuuhuoneiden yhteydessä on kaksi parveketta. Kahdessa kerroksessa olevia avaria asuintiloja täydentävät kellarikerroksen ajanmukainen saunaosasto takkahuoneineen sekä kodinhoito- ja työhuone. Tilankäyttö on kekseliään tehokasta. Erillisiä wc:tä on kolme. As Oy:n rakennukset ovat omalla tontilla ja kytketty kaukolämpöön. Varastorakennus ja autokatos ovat erillisinä, keskuspiha ja oma piha-alue ovat mukavan suojaisia. H Seuratie 1 A KUIVASRANTA 81 m² 3-4 h+k+sa+ph+khh. Tyylikäs paritalo v. -06 rak. talossa, omalla tontilla.valoisa olohuone ja käytännöölinen tupakeittiö. 2-tasoisen asunnon yläk:ssa makuuhuoneet ja parveke. Kaunis hoidettu oma piha istutuksineen ja viihtyisä ympäristö. Autokatos. Perheasunto parhaimmillaan Kasteheinäntie 1 B. Es. su Leena Päivystys joka päivä Kirkkokatu 9, Oulu RIVITALOT JÄÄLI 77,5 m² 3h+k+s+khh. Siistikuntoinen 1-tasoinen rivitalon päätyhuoneisto halutulla Jäälin alueella. Jäälin kattavat palvelut n. 200 m:n päässä. Hyvät liikenneyhteydet. Olohuone ja ruokailutila muodostavat avaran kokonaisuuden. Kaksi tilavaa makuuhuonetta, joissa hyvin säilytystilaa. Kodinhoitohuoneen kautta kulku saunaosastolle. Iso piha, jossa avara terassi. Sisäänkäynnin yhteydessä ulkovarasto ja pyöräkatos. Taloyhtiössä kaukolämpö ja oma tontti. Autotalli. H Tee tarjous. Jäälintie 10 V. Es. su Kari J HAUKIPUDAS, KESKUSTA 75 m² 3h,k,s. Huippusijainnilla, aivan Haukiputaan keskustan tuntumassa sijaitseva hyväkuntoinen rivitalo kolmio. Täyskorkea ja avara olohuone on yhdistetty ruokailutilan kautta keittiöön. Tilvat makuuhuoneet. Reilunkokoinen kph, jossa kodinhoitotila. Vaatehuone ja ulkovarasto. Aurinkoinen takapiha länteen. Autokatospaikka. Palvelut kävelymatkan päässä. H Hiehonkuja 2 C. Es. su Jarmo KYNSILEHTO 73,5 m² 3k,k,s,wc. Arvostetulla alueella Kynsilehdossa hyväkuntoinen yksitasoinen remontoitu kolmio. Hyvä pohjaratkaisu. Täyskorkeat olohuone ja makuuhuone antavat avaruutta ja tilantuntua. Kodinkoneet uusittu v Huoneistolle kuuluu autokatos. Edullinen kaukolämpö. Oma tontti. H Ajoporonkuja 1 D HÖNTTÄMÄKI 72 m² 3h.k,s. Kodikas yksitas. rivitalon päätyasunto. Oh ja keittiö muodostavat yhtenäisen avaran kokonaisuuden. Asunnon seinäpinnat maalattu ja tapetoitu v Sauna paneloitu v Länsipiha rajoittuen metsäiseen puistoon. Ovellinen autokatos. Palvelut kävelymatkan päässä. H Välskärintie KIRKKOKANGAS 60 m² 2h,k.s. Hyvän mallinen kaksio 84 valm. talossa. Tilavat huoneet. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Luhtitalon 2. krs ei lumitöitä. Kaukolämpö, asuminen miellyttävää ja edullista. Oma autotalli. Kaupat n. 500 m Nykäsenkankaantie 1 A. Es. su Jarmo ETULYÖTTY 94 m² 3h+k+sa/pe+erill. wc+vh+2 las.parv. Keskustan tuntumassa, v. -04 valm. talon ylimmässä, 5. kerr:ssa hulppean kokoinen kolmio. Tämä neljän huoneen asunnosta jo rakennusvaiheessa makuuhuone olohuoneeseen yhdistämällä tehty kolmio on varsin avara. Keittiö aukeaa ruokailutilan kautta valoisaan olohuoneeseen. Eteisaula, kaksi tilavaa makuuhuonetta, viihtyisä saunaosasto, pesuhuoneessa vaaleat kiintokalusteet, asunnossa on myös erillinen wc. Kaksi lasitettua parveketta, joista aukeaa upeat näkymät kaupunkiin. Autohallipaikka omana osakkeena h H Lyötynkatu ETELÄTULLI 79 m² 4h,k,sa/. Asunto Oy Oulun Tullitornissa asut uudella asuinalueella aivan keskustan tuntumassa, palvelujen läheisyydessä. Nykyajan mukavuuksilla varustetussa, uudenveroisessa, vuonna 2010 valmistuneessa, laadukkaassa asunnossa on valoisuutta, ikkunat kahdelle suunnalle. Oma sauna ja lasitettu parveke. Ensimmäisen kerroksen asunto. Autohallipaikka erikseen euroa. H Rautionkatu 26 A KEMPELE, Keskusta 60 m² 2h,k. Elegantti, hyvällä tyylitajulla moderniksi remontoitu kaksio LVI-saneeratussa krs-talossa. Asuntoon tehty -09 kattava remontti, mm. keittiö uusittu, oma sauna rakennettu - asuintilat on päivitetty pinnoiltaan ja saunaosasto uudistettu vielä -12 elokuussa valm. LVI-remontin yhtydessä. Mm. ikkunat ja julkisivujen maalauksia on uusittu jo aikasemmin. Kaikki arkipäivän palvelut käden ulottuvilla. - Uusi koti remontoidussa talossa, laatutietoiselle ostajalle. Mh , vh 112,000. Kirkkotie 13 B KAUKOVAINIO 57 m² 2h,k,kph,parv. Tilava kaksio Kaukovainion kankaalla, lähellä liikekeskuksen palveluita ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia. 3. (ylin) krs. Tilavat huoneet ja erill. keittiö - asiallinen kunto. Kookas parv. H Kanahaukantie 1. Es. ke Leena Juhani Heikkilä rakennusinsinööri,, Kari Kangas, VÄLIVAINIO 56,0 m² 2h,k,kh,vh. Remontoitu viihtyisä 3. (ylin) krs:n asunto v LVIS-saneeratussa talossa. Aiemmin talossa on uusittu mm. ikkunat. Huoneistossa on 2000-luvulla käyty pinnat läpi, mm. uusittu kph ja keittiö. Pohjaratkaisun puolesta saunan tekeminen vaatehuoneen paikalle olisi mahdollista. Osuva sijanti: uusi marketti, koulu ja päiväkoti läh. Viihtyisä asuinympäristö pientaloalueen kupeessa. Hyvät yhteydet keskikaupungille ja yliopistolle, kevyenliikenteen väyliä pitkin vaikka pyöräillen. H Siirtolantie 14 B. Es. su Leena KAUKOVAINIO 55 m² 2h,k. Heti vapaa muuttovalmis, tilava kaksio. Palvelut ja koulut lähellä. Kookas, lasit. parveke länteen. Tilavat huoneet ja erill. keittiö. Kesällä 2012 asennettu eteiseen ja olohuoneeseen uudet laminaatit lattiaan sekä maalattu seinäpintoja, joten asunnon kunto on asiallinen. Talon vehreä pihapiiri siisti ja hoidettu. Varpushaukantiellä ei ole läpiajoliikennettä ja tämä talo sijaitsee kadun päässä. H Varpushaukantie 5. Es. su Leena TUIRA 55 m² 2h+k. Muuttokuntoinen, kivan mallinen kaksio. Olohuoneen ikkunasta on jokinäkymä etelään. Asunnon pinnat on läpikäyty muutamia vuosia sitten. Taloyhtiössä on tehty LVIS-remontti Talo sijaitsee upealla paikalla Koskitien varressa, josta on kätevä ja nopea yhteys keskustaan. Vuokrattu, vuokra 560 /kk. Mh , vh Myllytie KAUKOVAINIO 50 m² 2h,k,kph,las.parv. Hyvän mallinen kaksio punatiilitalon 3. eli ylimmässä kerroksessa. Erillinen keittiö, johon mahtuu ruokapöytä. Iso olohuone ja tilava makuuhuone, wc/kph. Siisti, peruskuntoinen asunto. Lasitettu parveke etelään. Kaukovainion palvelut ja mainiot liikuntamahdollisuudet vieressä. Talossa tehty täysi linjasaneeraus, jossa viemärit pinnoitettu, käyttövesiputket ja sähköasennuksia uusittu. Asuminen huoletonta kalliiden remonttien suhteen. Mh ,42, vh Suohaukantie 3. Es. ke Leena LIMINGANTULLI 45,5 m² 2h+k+s+parv. Etelätullin uudella asuinalueella, lähellä keskustaa sijaits. kerrostalossa, marraskuun lopussa valm. kodikas, viidennen, ylimmän krs:n kätevä kaksio. Upeat näköalat yli kattojen, länteen. Kaukolämpö. Kävelymatka keskustaan. Mh , vh Ilmarinkatu 10 A 17. Es. su Kari J RAKSILA 32 m² 1h,kk,kph. Puutarhamaisella Raksilan pientaloalueella 1.krs. remontoitu valoisa yksiö. Asunnossa varaava takka. Keskustan palvelut ja Raksilan marketit kävelymatkan päässä. Heti vapaa. H Karjakatu 19. Es. su Jarmo LOMA-ASUNNOT PIKKUSYÖTE 35/50 m² Tupa+sa/pe 30m²+15m² parvi. Vuodepaikkoja 2+4. Höylähirsinen rivitaloyksiö Pikku-Syötteellä rinteiden ja latujen vieressä. Hotelli Syötekeskukseen on reilun kilometrin kävelymatka. Tupakeittiössä liesi, jääkaappi ja apk. Lämmin ulkovarasto, autopaikka. Rv Nyt edullisesti kiinni omaan loma-asuntoon tunturissa. H /kpl. Luppotie 1 B ISOSYÖTE 44,5 m² Mh+tupak.+sa/pe+parveke. Sijainti Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla. Rakenuus on 3-kerroksinen, betonirakenteinen. V valm. kerrostalo. Rinteeseen rakennetun, maastoon mukavasti sulautuvan, linnamaisen rakennuksen julkisivuissa on käytetty pohjoisen liuskekiveä ja keloa. Huoneisto sopii sekä omaan että vuokrauskäyttöön. H Isosyötteentie ISOSYÖTE 58 m² Oh+kk+2mh+s+erill. wc+parv ja autokatospaikka. Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla sijaitsee tämä varsinainen Kotkanpesä. Myytävänä on toisen kerroksen viihtyisä 58m²:n saunallinen kolmio. Pihasta voi laskea suoraan rinteeseen ja hotellille pääsee kotiovelta jalan muutamassa minuutissa syömään tai illalla vaikka tanssahtelemaan. Sijaintinsa puolesta asunto sopiikin mainiosti myös vuokrakäyttöön. H Isosyötteentie Jarmo Hakkarainen Kari Jyrkäs Leena Järvenpää kaupanvahvistaja Kohteemme löytyvät myös etuovi. com ja jokakoti.fi sivustoilta KELOSYÖTE 69/83 m² Tupak.,oh,2mh,so,wc,ter. Uusi vapaa-ajanasunto. Oh,jossa vuolukivitakka ja tupak. ruokailutiloineen muodostaa valoisan ison yhtenäisen tilan. Pinnat kulutuksen kestävät mm. kaikissa huoneissa laattalattiat lattialämmityksineen. Kaksi erillistä makuuhuonetta, erillinen wc ja saunaosasto, josta käynti isolle terassille. Terassilta näköala Kovalammelle. Ympärivuotisen käytön mahd. alueen huippu ulkoilumaastot. Lähietäisyydellä mm. uimaranta, Peikkopolku, valaistu pururata, ensilumen latu ja Syötteen ulkoilualue lasketturinteineen. H Kelosyötteentie Edustajamme Syötteellä Soita esittelystä klo Juhani. TONTIT KUIVASJÄRVI 697 m² Tontin rakennusoikeus 200m², liittymät vesi, viemäri ja sähkö. Myyjä purkaa vanhat rakennukset pois. H Riipisentie PIKKUSYÖTE m² Pikkusyötteellä laskettelurinteen vieressä m²:n suuruinen määräala, jossa kolme rakennuspaikkaa. Rakennuspaikkoja ei vielä erotettu omiksi. Myyjä maksaa määräalojen erottamisen. Rakennusoiketta kullakin paikalla 150 m². Hyvä sijainti; rinne vieressä, Pikkusyötteen palvelut noin 500 m ja Isosyöte noin 3 km. H Pikkusyötteentie TOIMITILAT LIMINKA Keskusta, Virastotalo 50,5 m² Myydään kätevän kokoinen, muunneltavissa oleva, katutason liikehuoneisto keskeiseltä paikalta, hyvien asiakasvirtojen ääreltä. Taloon on tehty monia perusparannuksia. Myös ympäristö katu- ja piha-alueineen on rakennettu hienoon kuntoon. -Kaupan paikka! Kh , vh LIMINGANTULLI 105 m² Hyväkuntoista 1. kerroksen toimistotilaa Etran kiinteistössä. Autopaikkoja tarpeen mukaan. Vuokra 735 /kk alv 0. Sähkö erillisen mittauksen mukaan. KESKUSTA 309 m² Rakennuksen 2. krs. Yhteensä 7 huoneistoa, jotka on yhdistetetty toimistokokonaisuudeksi. Käynti kahdesta porrashuoneesta. Tilojen kunto on hyvä. AsOy:ssä tehty kattavia uudistustöitä; 1996 ikkunat ja parvekeovet uusittu parvekkeet korjattu, 2004 sähkö- ja teletyöt ja vesijohdot uusittu, viemärit uusittu Vuokrattu, vuokra /kk. Hv/kk Kh , lo , vh Mäkelininkatu 17. KEMPELE, PAITURI 634 m² Omalla, m²:n, tontilla sijaitseva teollisuushalli. Tontilla rakennusoikeutta jäljellä m². Valmistunut v Rakennuksessa 6 m korkeaa hallitilaa n. 373 m², tsto/ sos.-tilaa n. 75 m², tekn.tilaa n. 50 m², var. n. 94 m² sekä kylmä katos. H Paiturintie 26. Toimitiloista tiedustelut Juhani Heikkilä p Asuntopaletti Oy KAIKKI ON KOHDALLAAN Asunto Oy Oulun Pohjanneito ILMARINKATU 2, OULU asunnot.fi/pohjanneito Etelätullin Ilmarinkadulle syyskuussa 2013 valmistuva Asunto Oy Oulun Pohjanneito muodostaa viihtyisän ja persoonallisen kokonaisuuden jo valmiin Asunto Oy Oulun Ilmarisen kanssa. Pohjanneidon kotien korkeatasoisuus yhdistettynä loistavaan sijaintiin tekee jokapäiväisestä elämästä sujuvaa. Huoneistoesimerkkejä ja hinnat alkaen. tyyppi m 2 mh. vh. krs 1h+kk+s 34, h+kt+s 50,0 50, h+kt+s 52,5 53, h+kt+rh+s 68, h+kt+s 70, h+kk+rh+khh+s 71, h+k+khh+wc+s 89, h+kt+rh+khh+wc 104, OTA YHTEYTTÄ JA VARAA OMASI: LEMMINKÄINEN ASUNTOMYYNTI VALTATIE 21, OULU PÄIVÄKOTI URHEILUKESKUS KYSY LISÄÄ JA TUTUSTU MUIHIN ASUNTOIHIMME OSOITTEESSA ASUNNOT.FI LEENA ANSAMAA, PUH LEENA.ANSAMAA@LEMMINKAINEN.COM PUHELUN HINTA KIINTEÄN VERKON LIITTYMÄSTÄ 8,28 SNT/PUH + 5,95 SNT/MIN. PUHELUN HINTA MATKAVIESTINVERKON LIITTYMÄSTÄ 8,28 SNT/PUH + 17,04 SNT/MIN Suojaisa sisäpiha S 2,0 m² RAIJA NIEMELÄ, PUH RAIJA.NIEMELA@LEMMINKAINEN.COM PH 4,0 m² MH 9,5 m² Parveke PY ET 3,5 m² SK JK/ PK 50,0 h1100 KT 9,5 m² VH 2,5 m² (MI) OH 17,5 m² Lasitetut parvekkeet Sovi esittely Ilmarinkatu 2-4/Rautionkatu 2 C (työmaatstolla) Loistava sijainti POHJANNEITO PRISMA NYT ON HYVÄ AIKA OSTAA ASUNTO! TEE ASUNTOKAUPAT HELMIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ, SÄÄSTÄT JOPA TUHANSIA EUROJA.* Hissillä suoraan kellarikerroksen autohalliin Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä Tilaa säästävät liukuovet * Hallitus esittää varainsiirtoveroa muutettavaksi siten, että veroprosentti nousee alkaen nykyisestä 1,6 prosentista 2 prosenttiin. Jatkossa vero lasketaan asunnon velattomasta hinnasta, nykyisen myyntihinnan sijaan. Esimerkiksi kun asunnon myyntihinta on euroa ja velaton hinta euroa, maksat veroa nyt 1600 euroa, muutoksen jälkeen 5000 euroa. Ensiasunnon ostajan varainsiirtoveroon ei tule muutoksia. K-MARKET

12 28 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA OMAKOTITALOT Jääli 9h 443 m² Kehäkuja 1 Upealla paikalla Jäälinjärven rantaan rajoittuvalla tontilla Pihlajarannan palvelukeskuksen monipuolinen kokonaisuus m² oma tontti. Kiinteistö on vuokrattu. Monien mahdollisuuksien paikka. Mh Tiedustelut KN Oulunlahti 4h, k, s 100 m² Kultasirkuntie 15 B Asunto Oy muotoinen 2001 rakennettu kaunis omakotitalo omalla kulmatontilla Oulunlahdessa meren läheisyydessä. Lämmönlähteenä myös takka ja ilmalämpöpumppu Es su 6.1. klo Margit KN RIVITALO Tuira 4h,k,kh 150 m² Koskitie 32 Tyylikäs ja ysilöllinen kaupunkikoti Tuirassa jokivarren rivitalossa, arvokiinteistössä. Kodista avautuvat kauniit jokinäkymät. Asuinneliöt sisältävät kattohuoneen ja alimmankerroksen tilat. Oma autotalli. Mh Tiedustelut KN VUOKRATTAVANA Tuira 2h, k 55,5 m² Tuirantie 13 B Sopiva esim. 2:lle opiskelijalle. Heti vapaa. Vuokra 540 /kk + vesi ja sähkö. Tiedustelut KN Kempele, Ollila 3h, k, s 69 m² Konttitie Vuokra 750 /kk, lisäksi vesi, sähkö ja autopaikka. Tiedustelut KN OSTOTOIMEKSIANTO Asiakkaamme etsii yksiöitä ja kaksioita ruutu kaava-alueelta. Ei kuluja myyjälle. TA Asiakkaamme etsii yksiöitä ja kaksioita sijoituskäyttöön. Ei kuluja myyjälle. TA Kiviharju 5-6h 185 m²+n. 70 m² Punatulkunrinne 2 Viihtyisä ja kodikas puutalo rauhallisen asuinalueen kulmatontilla. Kaukolämpö, lisäksi leivinuuni. Erillinen piharakennus, jossa työhuone, wc, autotalli ja katos. Tilava perhekoti! Suosittelen! Mh Es su klo Margit KN Alppila 4h,k,s 98 m² Varsitie 26 Viisas mies kalliolle rakensi, asensi putkistot pintaan, huolehti kiinteistöstä vuosien varrella tunnollisesti. Ylväänä omalla tontilla seisova talo Alppilassa odottaa uutta isäntää jatkamaan perinteiden vaalimista. Mh Tiedustelut KN Tuira 5h, k 108 m² Alalaanilantie 3 Oulujoen läheisyydessä Tuiran uimalan kohdalla hissillisen talon ylimmässä kerroksessa iso, valoisa ja tyylikäs kaupunkikoti. Kauniin jokisuiston ulkoilureitit avautuvat suoraan kotioveltasi. Mh Vh ,04 Tiedustelut KN Myllyoja 3h, k, s 77 m² Tiilitie 7 A Todella tilava ja valoisa 1. kerroksen saunallinen päätyhuoneisto hissillisessä talossa, puistomaisessa, rauhallisessa ympäristössä Myllyojan ostoskeskuksen ja koulujen vieressä. Mh Tiedustelut KN Margit Heikkinen Toimitusjohtaja (0) , margit.heikkinen@helmetlkv.fi Suullinen arvionti maksuton Ii/Illinsaari 5-6h 180 m²+n. 30 m² Sieponkuja 1 Etsitkö uudenveroista kotia, jossa yhdistyvät arjen toimivuus, asumisen mukavuus ja kotoinen tunnelma? Vesikiertoinen lattialämmitys, lto:lla sekä varaava kaakeliuuni. Vaihtoehto rakentamiselle! Oma tontti. Mh Tiedustelut KN Simo/Simonkylä 2-3h n. 130 m² Simonkyläntie 35 C Nostalginen kiinteistö myynnissä Simon Simonkylällä kultturiympäristössä, noin 3,5 kilometrin matka nelostieltä. Talo on asumiskuntoinen ja siihen on tehty eristyssaneerausta vuosien varrella. Tutustu ja tarjoa! Mh Tiedustelut KN Tuira 4-5 h, k, s 96 m² Itäkangastie 8 A Kaunis ja persoonallinen monien mahdollisuuksien tilava koti Tuiran sydämessä Itäkankaantiellä. Yhtiössä on suurimmat remontit suoritettu, esim. julkisivu-parveke-katto-käyttövesiputket ja viemärit (pinnoitettu). Mh Es su Margit KN Myllyoja 2h, k s 61 m² Tiilitie 11 B Hissillisen talon ylimmässä kerroksessa saunallinen tilava kaksio. asumisen väljyyttä, valoa, hyvät säilytystilat, lasitettu etelään suuntautuva parveke ja palvelut vieressä. Mh Tieustelut KN Välityspalkkiomme 3,9 % ja min (sis. alv). Asiakirjakulut 123 (sis. alv). Vuokravälityspalkkio kuukaudenvuokra sis. alv. Kohteemme näkyvät jokakoti.fi, etuovi.com ja oikotie.fi -sivuilla! Heikinkatu 17 B OULU myynti@helmetlkv.fi Y-tunnus: Riikka Niemitalo Kiinteistönvälittäjä (0) , riikka.niemitalo@ helmetlkv.fi Virpiniemi 3-4mh m² Keskiniementie 157 Haaveiletko kodista merenrannalla? Tämän kodin asukkaat eivät tarvitse erikseen kesäasuntoa, tässä tulee kaikki samassa paketissa. Omaa hiekkarantaa noin 50m. Maalämpö. Tämä paratiisi löytyy Virpiniemestä. Mh Tiedustelut KN PARITALO Korvensuora 5h, k, s 108 m² Viereläntie 4A Perinteisellä pientaloalueellaomalla tontilla paritalossa kaunis hyvin suunniteltu koti yhdessä tasossa. Avara ja valoisa olohuonekeittiö, lasitettu terassi, runsaasti säilytystilaa. Tule ja tutustu. Mh Es su klo Margit KN Koskela 4h, k, s 85 m² Purjehtijantie 4B Etsitkö tilavaa perheasuntoa keskustan ja yliopiston välimaisemasta? Saunallinen 4h ja köökki vapautumassa uudelle perheelle kodiksi. Lasitetulta parvekkeelta puistonäkymä. Kaukolämpö ja velaton yhtiö. Mh Tiedustelut KN Lintula 2h, k 55,5 m² Kaislatie 7 N Kaunis hissillisen talon ylimmän kerroksen kaksio Lintulassa. Ikkunoista avautuu näkymät urheilupuistoon, olohuoneesta ja lasitetulta parvekkeelta etelään yhtiön suojaiselle pihalle. Mh Es su klo Margit KN ENSIESITTELYKOHTEET OKT KEMPELE Sarkkiranta Korsitie h, k, s, at 108 m² Rv Viehättävä tiiliverhoiltu omakotitalo. Janne Hp ENSIES SU OULU Asuntolinkki Kajaaninkatu 28, OULU Puh Avoinna MA TO Jyrki Jokitalo p Toimitusjohtaja, julk. kaupanvahvistaja Kaija Nyman p Kiint. välittäjä OKT KEMPELE, Vihiluoto Vihiluoto h, k, khh, s, 140 m² Rv 1977 (laajennus 1986). Siistissä kunnossa ja tilaa riittää! Keittiö uusittu 2011 ja mm. kylpyhuone Kari Hp ENSIES SU OKT TUPOS Koivulehto h, k, khh, kph, s, aula, vh 170m² Rv Tilava omakotitalo tien päädyssä, omalla tontilla. Vesikiertoinen lattialämmitys. Antti Hp ENSIES SU NOKELA Vaihteentie h, k, kph 30 m² Rv 1954 Siisti, perusk. yksiö. Erinom. ensikoti tai sijoituskohde. Jyrki Hp ES. SU KEMPELE Keskusta Kauppatie 10 B h, kk, s 50 m² Rv 2011 Uudenveroinen ja heti vapaa kaksio Kempeleen ytimessä. Aki Hp ES. SU KESKUSTA Mäkelininkatu h, k, ph, vh 54 m² Remontoitu hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijannilla. Taloyhtiössä isot remontit tehty. Aki Vhp ES SU KNUUTILANKANGAS Sarvivälkkeentie 4 2h, k, s 59,5 m² Rv Remontoitu, tilava asunto lasitetulla parvekkeella. Pirjo Hp SOVI ESITTELY Saara Paavola p Trad Pirjo Kerttula p Myyntipäällikkö Aki Rundgren p Antti Myllymäki p Toimiston-johtaja julkinen kaupanvahvistaja KAUKOVAINIO Tuulihaukantie h, k 61,5 m² Rv Remontoitu kuudennen kerroksen kaksio hyvällä sijainnilla. Oma parveke. Saara Hp ES SU KAUKOVAINIO Nuolihaukantie 4 A h, k, kph 112 m² Tilava, kauttaaltaan remontoitu huoneisto rauhallisesta, hyvinhoidetusta taloyhtiöstä. Jyrki Hp ES SU RIVI- JA LUHTITALOT KEMPELE Santamäki Peltorivi 2 C h, k, s 74,5 m² Rv 1988 Valoisa perussiisti huoneisto hyvältä sijainnilta. Jyrki Hp ES. SU KUIVASRANTA Palokukantie 2 A h, k, s 79,5 m² Rv 2008 Hyväkunt. rivitalon päätyas. Kauppaan, kouluun/päiväkotiin ja puistoalueelle 200m. Aki Hp ES SU HAUKIPUDAS Kiviniemi Nuottatie 12 C h, k, s 80 m² Rv Remontoitu, tilava koti. Yhtiö maalämmössä, omalla tontilla! Saara Hp ES SU KOSKELA Viiritie 1 A h, k, s 109 m² Puistoon rajoittuvalla tontilla olevassa yhtiössä tilava perheas. LVI-saneeraus tehty. Pirjo Hp ES SU OMAKOTITALOT LIMINKA Temmesjoentie h, k, s 56/70 m² Rv 1982 Kesä/vakituinen koti Temmesjoen sivujoen takajoen rannassa. Iso 2000 m² tontti. Antti Hp ES SU Nina Mällinen p Sirkku Kähkönen p , KiAT PARITALOT KEMPELE Asuntolinkki Kauppatie 6, Kempele Puh Avoinna MA TO Janne Maijala p TYRNÄVÄ Puujaakola Kuskinkuja h, k, s 107 m² Rv 2007 Valoisa, sievä yläkertavarauksella varustettu omakotitalo. Toimiva pohjaratkaisu. Pirjo Hp ES SU METSOKANGAS Juontotie mh, tupak, khh, kph, s, (yläk. varaus) 123 m² Rv Valoisa ok-talo suositulla Metsokankaan alueella. Antti Hp ES SU MADEKOSKI Pysäkkitie h, k, s 130 m² Rv Valoisa, pääosin remontoitu koti keskeltä kaunista maaseutumaisemaa. Isoja remontteja tehty mm keittiö Jyrki Hp ES SU TYRNÄVÄ Murto Muinaisranta h, k, s 78 m² Rv 2006 Takapihalla terassi. Autokatospaikka. Pirjo Hp ES SU MAIKKULA Kontionk. Kivirinne h, k, s 101 m² Rv 2002 Kaunis, valoisa paritalohuoneisto rauhalliselta lapsiperhealueelta. Muuttovalmis. Jyrki Hp ES. SU UUDISKOHTEET RITAHARJU Johdekuja 9, 5h, k 151 m² Upea, markkinoiden parhailla materiaaleilla ja sisustusratkaisuilla var. Pohjolan Kivitalo mukavan suojaiselta tontilta. Jyrki Hp ES SU RITAHARJU Vihikuja 1 5h, k, kph, sa 145/173 m² Upea, valoisa arkkitehdin suunnittelema koti. Talo 3. valmis helmikuun loppuun. Jyrki Hp ES SU KAAKKURI Ojavainiontie h, k, s 57,5-107m² Uusia rivitalokoteja Oulun eteläkeskuksen monipuolisten palveluiden ääreen! Kaukolämpö. Pirjo Mh Vh ES SU Kari Vanhatupa p Kohteemme löydät asuntolinkki.fi, jokakoti.fi sekä etuovi.com palveluista Riitta Huhtala p Kiinteistönvälittäjä NSY Torikatu 64, Oulu. Puh./ fax (08) , Välityspalkkio velattomasta hinnasta osakehuoneistot 3%+alv=3,69%, kiinteistöt 4%+alv=4,92%. Pyydä palkkiotarjous! Saaristonkatu 1, Oulu, p UUTISKOHTEET Paritalo, Kiiminki, Jääli 79 m² ENNAKKOMARKKINOINTI! Oh,3mh,k,kph,s,wc. Jääliin aurinkoiselle tontille rakennetaan 4 kytkettyä omakotitaloa. Huoneistoissa on yläkertavaraus, autokatos sisältyy hintaan. Vihnetie5. Mh Sovi es./takkinen Okt, Ii, 109 m² ENNAKKOMARKKINOINTI! 3h,tupak. Iin alarannalle, Os. Honkalankuja 3, rakennettava okt. Erittäin valoisa ja aurinkoinen takapiha. Toimiva pohja ratkaisu, huoneistoala 96 m², rakentaminen alkaa helmikuussa. Huom. esittely kohteessa Honkalankuja 4. Mh Es. Su klo /Päkkilä KT, Oulu, Puolivälinkangas 61,5m² 2h,k,kph/wc. Siistikuntoinen 1 krs. läpitalon huoneisto rauhallisessa taloyhtiössä.lasitettu parveke etelän suuntaan. Hyvin hoidedussa taloyhtiössä mm. hyvät saunatilat ja vasta uudistetut hissit. Peikontie 1 D. Mh Sovi es./takkinen Oulu, Höyhtyä 71 m² 3h,k,vh,kph. Erinomainen remonttikohde, loistavalla sijainnilla kaikkien palveluiden välittömässä läheisyydessä, Koulut, päiväkodit, kaupat, terveyskeskus. Mh Allitie 12. Sovi es. / Päkkilä KT, Oulu, Raksila, 71m² 3-4h,k,kph. Hanki tästä itsellesi uusi koti Raksilasta. 1.krs:n läpitalon päätyhuoneisto, joka sijaitsee puiston puolella. Ratakatu 14 A, Mh Sovi es./huttunen RIVITALOT Rt, Kiiminki 53,4 m² 2h,k,s,kh. Kiimingin keskustan välittömässä läheisyydessä, rauhallisella sijainnilla tarjolla uusi, huoleton rivitalokoti. Erittäin toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Metsäniementie 11 A. Hp Sovi es./päkkilä Elämäsi kauppa hyvissä käsissä OULU KOKKOLA TAMPERE ESPOO HELSINKI VANTAA PORVOO ASUNNON MYYJÄ Tehdessäsi myyntitoimeksiannon kanssamme tarjoamme sinulle SISUSTUSSUNNITTELIJAN palvelun veloituksetta. Kysy lisää Puh OMAKOTITALOT PT, Yli-Ii, Pahkakoski 84 m² Oh,3mh,kph/wc. Avara Pt-asunto rauhallisella paikalla Yli-iin Pahkakoskella. Lattiassa korkkiparketti, lämmitys muotona on ilmalämpöpumppu ja sähköpatterit. Hietaharjuntie 40 B. Vhp ,22 Es. Su klo /Takkinen Oulu, Metelinkangas 110,5 m² 4h,k,s. Halutulla, lapsiperheiden suosimalla kaakkurin metelinkankaalla, myynnissä uudenkarhea, erittäin hyväkuntoinen ja toimivalla pohjalla rakennettu paritalo-koti! Metelinkankaantie 21. Mh Es. Su klo /Päkkilä OKT, Paavola 145 m² Oh,3mh,yläaula,k,rh,khh,kph,s,2 wc. Persoonallinen rintamamies tyyppinen okt, joka sijaitsee aivan palveluiden vieressä Paavolan keskustaajamassa. Taloa on remontoitu viime vuosina mm. uusittu peltikate, asennettu ilmalämpöpumppu, remontoitu sauna osasto ym. ym. Paavolantie 3. Mh Sovi es./takkinen OKT, Ii, Illinsaari, 149 m² Oh, 3xmh,k,khh,kph,s,tkh,wc,. Päättyväntien varrella tarjolla erittäin laadukas ja viihtyisä kontiotuotteen jyhkeä PYÖRÖHIRSI- NEN OMAKOTITALO / AUTOTALLI / VARASTO kokonaisuus omalla 1434m² tontilla. Illinkoskentie 1. Mh Sovi es./päkkilä PT, Ii, Tikkasenharju, 158,5 m² 5h,k,khh,s. Lapsiperheiden suosimalla alueella Iin Tikkasenharjussa tarjolla erittäin toimivalla pohjaratkaisulla, kappaletavarasta 2006 rakennettu mittavakoti. 3 reilunkokoista makuuhuonetta, Iso tunnelmallinen takkahuone. Kuusitie 13. Mh Es. Su klo /Päkkilä Okt, Oulu, Metsokangas, 188m² Päättyvän tien päässä OMALLA puistoon rajautuvalla aurinkoisella tontilla oleva, erittäin laadukas edustustason omakotitalo kaikilla herkuilla. Pihapiirissä myös 2 auton katos ja lämmintä varastotilaa. Juontotie 22. Mh, Es. Su klo /Päkkilä OKT, Oulunsalo Oulunsalossa meren äärellä rauhallisella sijainnilla jyhkeä edustustason omakotitalo joka kätkee sisäänsä viimeisimmän tekniikan. Ulkokuori kiveä, betoni välipohja, vesikiertolämmitys ( VILP tekniikka) Nauti merinäköaloista omalta terassiltasi! Matikanranta 33 ja 37. Es. Su klo / Päkkilä TONTIT Oulu, Herukka 1615 m² Erinomainen rakennuspaikka omakoti / paritalolle Oulun herukassa! Erittäin rauhallinen sijainti päättyväntien varrella. Kunnallistekniikka valmiina, rakennusoikeus 300m². Kantajantie 16. Hp Lisätietoja / Päkkilä MUUT 140 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEESTA puheluiden hinnat 8,28 snt/puhelu ja lankaliittymästä +7 snt/min ja gsm-liittymästä +17snt /min. OMAKOTI- JA PARITALOT TYRNÄVÄ, Eskolanpelto Sotalantie 14 2 mh,oh,k,kph,ak. 70 m² Enn.markk. paritalo uudella asuinalueella. Nätti talo ja K. Nissilä M-L Kinnunen H. Nissilä K. Nissilä ES. SU KLO K. Nissilä H. Majava UUSI KOHDE V. Nissilä rauh. sijainti tien päässä. H LIMINKA Pihlajakuja 5 4h, k, kph, s, khh, 2vh, wc 105 m² Omalla puistoon raj. tontilla lähellä palveluita täysin remontoitu pienen perheen koti. H KEMPELE, Sarkkiranta Ahopolku 6, 3mh, oh, k, s 105 m² Isolla ja suojaisalla, omalla kulmatontilla oleva omakotitalo suositulla alueella. H II, Tikkasenharju Huhtikuja 4 4 mh,oh,ke,khh,kph,sa 123,5 m² Viittä vaille valmis, lapsiperheelle suuniteltu talo. Mahd vaikuttaa rak. kulkuun. H TYRNÄVÄ, Kotimetsä Ohrakuja 3 3 mh, oh, k, khh, ph,s,at, var. 126,5+ 40 m² Omalla mukavalla tontilla lammen reunassa. Tyylikäs ja todella siistikunt. Jukkatalo. H HAUKIPUDAS Simppulanharjuntie 13 3h, k, aula, wc, khh, ph, s, erill.yksiö 128m² Haukiputaan keskustassa, 1061 m²:n tontilla. Tehty mittavia remontteja. Maalämpö. H METSOKANGAS Tukkipuuntie 6, Oulu, 5h, k, khh, s, kh, at+var. 148,5 m² Loistava sijainti, tilaa isommallekkin perheelle. H ES. SU KLO J. Alakärppä UUSI KOHDE H. Nissilä OULU, Kastelli Torpantie 10 6h, k, s, kph, at, 2xvarasto. 183/257 m² Hyvä tiilitalo omalla m² tontilla. Edullinen maalämpö. H LUMIJOKI Luontotie 21 6mh, oh, k, aula, s, ph, khh, wc, parveke. 216 m² Isolla omalla tontilla oleva kodikas talo suurenkin perheen tarpeisiin. H RIVI- JA LUHTITALOT KEMPELE Ajurinpiha 4 b 16 2h, k, kph, s, var. 48 m² Rauhallisella paikalla,tien päässä siisti saunallinen M-L Kinnunen I. Nissilä ES. SU KLO J. Alakärppä UUSI HINTA V. Nissilä luhtitalon kaksio. H KEMPELE Kivitaskuntie 1 E 23 2h, k, khh/ph, s. 50m² Erittäin siisti, uudenveroinen, 1.kerroksen kaksio. Autokatos kuuluu huoneistoon. H JÄÄLI Pursutie 2 3h, k, sa 77 m² Hyvä, remontoitu asunto. Takapiha rajoittuu viheralueeseen. Autokatos sisältyy hintaan. H TYRNÄVÄ Sepäntie 1 A1 3h, k, khh, kph, s. 77,1 m² Valoisa kolmio keskustassa, lasitettu parveke, edullinen asua. H RIVITALO AS OY TYRNÄVÄN HELMI ON VALMISTUNUT! TYRNÄVÄ, Eskolanpelto Malisentie 5 Asunnot 59 m² / 77,2 m² Hyvä varustetaso, tilava aurinkoinen piha, autokatospaikka. V. Nissilä Vh /Vh ES. SU KLO H. Majava ES. SU KLO J. Alakärppä UUSI KOHDE K. Nissilä JÄÄLI Kumpukuja 2 A 5 3h, k, kph, s 75 m² Viihtyisä ja hyväkuntoinen rivitalokolmio Jäälin palveluiden läheisyydessä. H OULUNSALO, Vihiranta Vihirannanraitti 2 B 9 4h, k, s 97 m² Rauhallisella paikalla sijaitseva hyvä rivitalo koti. Merinäköala lasit.parvekeelta ja keittiöstä. H OULUNSALO Kirkkosalmenkaarre 1 2mh, k, oh, ph, s 62,6 m² Uudiskohde, Valm. keväällä Tiivis ja toimiva kokonaisuus! (myytävänä myös neliö) H ALPPILA Toivontie 25 as. 8,Oulu 2h, k, ph, wc, parv 55,2m² Hyväkuntoinen ja valoisa, parvekkeellinen toisen kerroksen kulmahuoneisto. H H. Nissilä R. Ylitalo I. Nissilä M-L Kinnunen OULU Isokatu 39 3h, k. 70 m² Ydinkeskustassa hyvänmallinen kulmahuoneisto. LVIS remontti tehty, samoin piharemontti. Pieni vastike! H OULU, Koskela Liisantie 7 I 4 3h, k, ph, vh, wc. 70 m² Siisti läpitalon huoneisto. Lasitettu parveke. Uudet laminaattilattiat. Heti vapaa. H OULU, Laanila Hoikantie 26 D 3h, k, kph, vh. 79 m² Hyvällä paikalla remontoitu tilava kolmio. Lasitettu parveke joki näkymällä. H katso myös muut kohteet Aimo Takkinen Kiinteistönvälittäjä, Risto Huttunen Alue-edustaja Juuso Kallinkoski Kiinteistönvälittäjä, Pekka Illikainen Alue-edustaja Jukka Päkkilä Alue-edustaja Pekka Tuovila Alue-edustaja Ilkka Nissilä Toimitusjohtaja Juha Alakärppä Kiinteistönvälittäjä Marja-Liisa Kinnunen Henri Nissilä Keijo Nissilä Vesa Nissilä Heli Majava , rak. ins. Reijo Ylitalo Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja

13 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 29 Palveluksessanne HAAPALEHTO, RT Ketarakuja 3, 97 m² Esittely sunnuntaina klo AK; eteisaula, ke, oh, wc, vh, terassi, YK; aula, 3mh, ph, sa, wc, vh, lasitt.parveke. Lämminhenkinen, hyväkuntoinen koti puiston reunassa. VH KUIVASRANTA, PT Kuivasrannantie 3 F, 113 m² Sovi oma esittely AK; eteinen, mh/th, oh-ke, khh, wc, YK; aula, 3mh, ph, sa, vh, parveke. Selkeää arkkitehtuuria, hyvää suunnittelua ja laadukkaita materiaaleja tässä kodissa. VH PARKKISENKANGAS, PT Parkkisentie 32 A, 127/145 m² Esittely LA ja SU klo Unelmakoti! 4mh, ke-rt-oh, khh, erill.wc, varasto, terassi, autokatos. Upea, moderni kokonaisuus aivan ihanalla pientaloalueella. VH KUIVASRANTA, OKT Viuhkotie 12, 232/258 m² Esittely sunnuntaina klo AK; et, ke, oh, 2mh, khh, ph, sa, YK; aula, 4mh, kph, paveke, erillinen autotallivarastorakennus. Hyvällä paikalla v valmistunut tilava koti. Oleskelupiha avautuu puistoalueeseen. VH Linnankatu 15, OULU gsm Uusi kerrostalo Maikkulassa AS OY MAIKKULANLINNA Komea tiilitalo palvelujen vieressä. Upeat asunnot! Lasitetut parvekkeet. Huoneistoesim. mh. vh. 2h+kk+s 45,5 m² , ,- 2h+kk+s 48,5 m² , ,- 2h+kk+s 56,0 m² , ,- 3h+kk+s 63,0 m² , ,- 3h+k+s 71,5 m² , ,- Heti muuttovalmis! MAIKKULANRAITTI 7 ES. su KAUKOVAINIO 2h,kk,s,parv. 51,5 m² Vakavaraisessa v.-85 valm. yhtiössä hyvänmallinen kaksio. Sauna, vaatehuone, länsiparveke. Palvelut lähellä ,-. etuovi/ MAAKOTKANTIE 20 E. ES. su MERITOPPILA 3h,k,kh,s,parv. 78 m² Hyväkuntoinen heti vapaa v. -94 valm. luhtitalon 2. krs:n koti. Tilava oikea keittiö, laminaattilattiat, lasitettu iso terassiparveke länteen. A.hallip. sis. hintaan ,-. etuovi/ SIHTIKATU 6. ES. su PUOLIVÄLINKANGAS 3h,k,kh,parv. 80 m² Palvelujen vieressä, hissitalon tilava 4.krs:n läpitalon kolmio. Lasitettu länsiparveke. Heti vapaa ,-. etuovi/ MENNINKÄISENTIE 1.D. ES. su HEINÄPÄÄ 4h,k,kh,parv. 84 m² v.2008 valm. hissitalossa hyväkuntoinen 4.krs:n koti. Iso lasitettu eteläparveke ja toinen pienempi länsiparveke ,- Autohallipaikka ,-. Es. sop.mukaan etuovi/ KESKUSTA 4h,k,kh 88 m² Klubitalossa 8.krs:n näköalahuoneisto asuin- tai toimistokäyttöön. Komeat puistonäkymät ,- etuovi/ Asuntopalvelu Jorma Peräläinen Oy jorma.peralainen@asuntopalveluperalainen.fi , Pakkahuoneenkatu 17, Oulu Rivitalot /paritalot LÄMSÄNJÄRVI 2h,k,kh,s 60 m² Hyvänmallinen kaksio suositulla asuinalueella, erill. wc ja kh. Vaatehuone. Kaukolämpöyhtiö. Autotalli ,-. etuovi/ SAUVATIE 10. ES. su RAJAKYLÄ 3h,k,wc,kh,s 80 m² Muuttovalmis vapaa päätykoti. Uusi keittiö ja laminaattilattiat. Hoidettu kaukolämpöyhtiö. Eteläpiha ,-. Vaihdossa osake. etuovi/ HANHIKKITIE 2.G. ES. su METSOKANGAS 4h,k,kh,s 104 m² Uusi 1-tas. paritalokoti, kaukolämpö lattialämmöllä, korotettu viistokatto, kaksi autopaikkaa asunnon edessä, kaksi varastoa mh ,- vh ,-. etuovi/ LANSSITIE 15. ES. su METSOKANGAS 4-5h,k,kh,s 107 m² Uusi paritalokoti valmistumassa. Yhtiö kaukolämmössä. Kaksi autopaikkaa asunnon edessä. Muutostyöt vielä mahdollisia. mh ,- vh ,-. etuovi/ LANSSITIE 15 B 2. ES. su Tontit OULU/Heikkilänkangas Komea 2369m²:n rinnetontti 1-tasoiselle paritalolle. Ro m² ,-. etuovi/ ISKO/Pöllintie 6 Hyvällä paikalla 894 m²:n ok-tontti. Tontilla vanha piharakennus ,-. etuovi/ Kaleva ja Oikotie.fi on mutkattomin tapa ostaa, myydä ja vuokrata asunnot Oulussa ja koko Pohjois-Suomessa. SUOMEN Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsentoimisto [A] Hallituskatu 33, Postiaukio, Oulu RT ITÄ-PATELA 48,5 m² 2 h, kk, s, ak. Mh lo 4992 / TARJOUS Kanttarintie 19. Es. su Lomaosake Äkäslompolo 30m² Viikko 15. Rt 1h, kk, s + parvi 10 m² PEUHU OULUNSALO Äkäsentie 3. Hp 8500 Päärakennus 1/2 krs. uusi hinta uusi hinta Mervi Karvonen Markku Määttä Höyhtyä, Hanhitie 14, 1 h,kk,wc, suihku 24 m² Hp Hiironen, Metsänkuninkaantie 16, 2 h,k,kh,sa,las.p 57 m² Hp Puolivälinkangas, Peikontie 2, 2 h,k,kh,las.p 61,5 m² Hp Hiukkavaara, Hiukkavaara 3, 3h,k,kh,p 64 m² Hp Höyhtyä, Allitie 8, 3 h,k,kh,vh 71 m² Hp Kaijonharju, Tapiontie 4, 3 h,k,kh,p 73 m² Hp Tuira, Koskitie 51 3h,k,kh,p 73 m² Hp lo 10855, Vhp Kohteemme löydät myös osoitteesta: [A] TOIMISTOHUONEISTO 635 m² 2 x aula, 19 h, 2 k, 4 wc, 2 varastoa, 2 x sos.tilat, saunavaraus. 2/5 krs. Uusikatu 22. Hp VAPAA-AJAN VIETTOKESKUS 510 km² Asunto/saunatilat 1/1 krs. 254 m² Rantasauna/takkahuone 85 m² Peuhuntie Hp RIVI- JA LUHTITALOT Kaakkuri, Höyhenkuja 3 46 m² Hp lo 61465, Vhp Kaakkuri, Tepontie 5 44,5 m² 2h,kk,kh,sa,parv Hp lo 46945, Vhp Meri-Toppila, Meri-Toppilankatu 6. 5h,k,kh,sa 114 m² Hp ak-osake 4500 AUTOTALLIT Keskusta, Aleksanterinkatu 43 Hp /kpl LIIKEHUONEISTOT Kiiminki, Terveystie m² Vaihdossa huomioidaan asunto-osake tai vapaa-ajan kiinteistö. Hp lo 4400, Vhp Katso lisätiedot ja kuvat Kempeleentie 7, Oulu Puhelin ja etunimi.sukunimi@kiinteistotahkola.fi UTAJÄRVI, OULUJOEN RANTA, Villa Tettastie Aivan upea Ok-talo, mahtavalla paikalla valm. talo, nyt suurelta osin kauniisti remontoitu. Vesinäkymä kaikista ikkunoista. Iso oloh.+ k.+3 mh.+khh.+pukuh.+ph.+s. Siipirak. 2 huonetta, autotalli ja 2 katospaikkaa. Tontti noin 1,5 ha:n määräala. Rantaviivaa n. 200 m. H VAALA, OULUJÄRVEN RANTA, ALASSALMENTIE Tontti, m². Tontilla sähkö- ja vesiliittymät sekä valmis perustus vap.ajan asunnolle. Osuudet yht.vesial.on. H VAALA, LUMMANTIE OK-talo, omalla 1150 m²:n metsään raj.tontilla valm. talo, jossa oh.+k.+4 mh.+ph.+s. ja lis. varasto ja autokatos. Uimaranta ja venelaituri n. 400 metrin päässä. Rauhallinen ympäristö. H UTAJÄRVI, SANGINKYLÄ, PESÄLÄNTIE Hyväkuntoinen kesämökki, omalla 1.18 ha:n tontilla. Höylähirsimökki, tupakeittiö,mh. ph.-wc.,ja sauna. 52 m². Pihassa aitta, varasto, trakt.talli ja autokatos. Sähköt ja kunn.vesi on. Palosenjärven rantaan n. 200 m. Kulku omaa tietä. Rauhallinen, puustoinen tontti. Myydään irtaimistoineen, mm. vene ja pieni traktori sekä huonekalut, ym. H UTAJÄRVI, SÄRKIJÄRVI Omalla 4830 m²:n tontilla kaksi tilavaa rivitalotyyppistä rakennusta ja varastorakennus. Rak. A, hyväkuntoinen, jossa kaunis iso tupak. ja huoneita, joissa keittiönurkkaus ja pesuh. Yhteiset saunatilat ym. tiloja. Rak. B. Yksiöitä 4 kpl. 1 kaksio, saunatilat ja tekn.tila. Todella monien mahdollisuuksien paikka. Sopii vaikka ison perheen asunnoksi tai yrityskäyttöön. Nyt edullisesti. H SIIKALATVA, KESTILÄ, Rantatie Rivit. päätyas. 3h.+k.+ph.+s. 71 m² + varasto. Lähellä Kestilän keskustaa, hyväkuntoinen asunto. Yhtiöllä oma tontti. Keskuslämmitys. H VAALA, KESKUSTA Kerrost. 2h+k.+ph+s 52,5 m². Hyväkunt. asunto keskellä kylää. I kerros, edull. asumiskust. Tosi hyvä sij.kohde myös. H PUOLANKA, PUOKIO Tila, määräala n. 2 ha., jossa talo, pihasauna, savusauna, grillikatos, leikkimökki ja tilava rakennus, jossa huone ja erilaisia tiloja. Talon alakerta vaatii täysremontin, mutta yläkerta hyvässä kunnossa. Sähköliittymä on. Rauhallinen paikka, marjapensaita ja mansikkamaa. H Vaalan kiinteistönvälitys, Pirkko Karppinen puh Sten Lamberg Maria Lantto Pekka Majava, Eija Meronen Paula Mokki, -vast Juhani Salmela KIAT, MTT, Julk.kaupanvahvistaja Heidi Puitti-Vesa ASUNTOFOCUS LAANILA 1 h, k, kh Hintantie 27 B 27 m² RV Mh Vh SOVI ENSIES Heidi LVIS-remontoitu yhtiö. Uusittu yksilöllinen kokonaisuus. MÄNTYLÄ 2 h, k, s, parv Postimestarintie m² Rv Hp SOVI ES Pekka Hoidetun yhtiön valoisa päätykaksio 2. krs. Eteläparveke. KOSKELA 3 h, k, parv Liisantie 7 D 70 m² Rv Mh Vh SOVI ES Heidi Putkiremontit tehty. Läpitalon avara huoneisto. Palvelut lähellä. RAKSILA 3 h, k Syrjäkatu 23 A 75 m² Rv Mh Vh ES SU Maria Viehättävä puutalohuon. Lautalattiat ja pönttöuunit, näitä harvoin tarjolla. LINTULA 3 h, k, las parv Kaislatie 7 N 71 m² Rv Hp SOVI ES Paula Hissitalon 2. krs: huoneisto. Isot huoneet, las.eteläparveke. MYLLYOJA 3 h, k, parv Tiilitie 5 B 76 m² Rv Hp SOVI ES Eija Viihtyisällä alueella hyväkuntoinen päätyhuoneisto. KAUKOVAINIO 4 h, k, las parv Tuulihaukantie 5 A 92 m² Rv Hp ES SU Maria Upea, täysin kunnostettu huon. Vapaa. Alueelle käynn. uudelleensuunnittelu. KESKUSTA 4 h, k, parv Pakkahuoneenkatu 5 A 86,5 m² Rv Hp ES SU Eija Hyvä sijainti, lähellä torinrantaa ja keskustan palveluja. RIVITALOT KIIMINKI 2 h, k, ak Kivitie 7 C 61,5 m² Rv Mh Vh SOVI ES Heidi Hyvä sijainti, siistit pinnat. Oleskelupiha etelään. Palvelut lähellä. JÄÄLI Mustikkatie 17 A 3 h, k, s 67,2 m² ITÄPATELA Rv Hp SOVI ES Heidi Päätyhuoneisto avara, valoisa. Katettu eteläterassi. Uusittu kph, s, k. KAAKKURI Metelink. 2 h, k, s Kalevantulentie 1 62 m² Rv Hp SOVI ES Paula Hyväpohjainen kaksio, oma eteläpiha, palveluiden lähellä. Yhtiö omalla tontilla. KASTELLI 3 h, k, s, ak Torpankatu 21 A 68.5 m² Rv Hp SOVI ES Paula Arvostetulla alueella hyvän yht. erittäin siistikunt. luhtitalon 2. krs:n huon. 3 h, k, s Oksatie 23 C 65 m² Rv 2002 Hp SOVI ENSIES Paula Erittäin hyväkuntoinen kolmio. Autokatos, upea, oma piha-alue etelään. KAIJONHARJU 3 h, k, s, ak Kaitoväylä 27 A 72 m² Rv Hp ES SU Eija Puistoon raj. rauhallisella alueella siisti, hyväpohjainen huoneisto. RAJAHAUTA 4 h, k, s, ak Kraaselintie 16 A 89 m² Rv Mh Vh SOVI ES Heidi Uusittu vaalea huon. kahdessa tasossa, hyvällä paikalla. Heti vapaa. MUHOS 3 h, k, s Ojapellontie 22 B 76,5 m2 Rv Hp ES SU Eija Lähellä kesk. palv. siisti huoneisto. KAAKKURI 4 h, k, s, ak Siipipeilintie 1 A 93,5 m² Rv Hp SOVI ES Heidi Loistava sijainti, palvelut läh. Avara, valoisa kokonaisuus. Lisä ap PARITALOT TYRNÄVÄ 4 h, k, s, ak Torppakuja 1 A 1 81 m² Rv Hp ENSIES SU Sten Muuttovalm. uusi valoisa talo. Iso var. OMAKOTITALOT JÄÄLI Välikylä 4-5 h, k, s, at Välikyläntie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Oma suojainen tontti. Hyvä sijainti. Viihtyisä kokonaisuus. JÄÄLI 4-5 h, k, s Laivakankaantie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Iso oma tontti. Uusittu moderniksi. Lämmin autotalli, 2 x ak ja varastot. KEMPELE 5 h, k, s, at, ak Harjutie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Moderni, selkeälinjainen talo, omalla tontilla Linnakankaalla. At, -katos. METELINKANGAS 6 h, k, s, ak Ukonvasama m² Rv Hp SOVI ES Heidi Hyvä sijainti. Laadukas kaksitasoinen talo. Terassi ja oleskelupiha. LOMA-ASUNNOT UTAJÄRVI mökki, sauna Ahmaksentie 21 m² Rv Hp SOVI ENSIES Paula Maalaismais. erittäin siistit kesämökki ja saunarak. Sähköt ja tie perille. ISO-SYÖTE 3 h, k,s Tähtisarantie 5 54 m² Rv Hp SOVI ENSIES Maria Paritalo valm. rinteiden juurelle. Tilat 1.tasossa. Laadukas. Valmis 4/13 ISO-SYÖTE Tupak, mh, s Isosyötteentie 150 B 8 50 m² Rv Hp SOVI ES Maria Valoisa tilava huoneisto rinteiden puolivälissä. Vapaa ISOSYÖTE Tupak, mh,s, parv Mustikkapolku 12 B 58 m² Rv Hp SOVI ES Maria UUTTA VASTAAVA PARITALO, ollut vain omassa käytössä. Iso terassi, ilmalämpöpumppu. Vap pian! TONTIT YLIKIIMINKI Karahka Hiivasuontie 3.06 ha Hp SOVI ENSIES Paula Vepsänjoen varressa tontti. Tie perille. Puuston arvo Oulusta 40 km. PUDASJÄRVI Panuma Panumantie 3740 m² Hp SOVI ENSIES Paula Aurinkoinen rantatontti. Rak.lupa valmiina 80 m² loma-asunnolle. AsuntoFocus Oy Lkv Hallituskatu OULU Välityspalkkio alk. 2.9 % tai sop (min 2500) sis alv 24 % UUDISKOHTEET UUSIA RIVITALOJA METELINKANKAALLE Ojavainiontie Tyyppi m² Mh Vh 2 h, k, s h, k, s h, k, s h, k, s ES SU Eija Hyvällä alueella kaukolämpöyhtiö. Runsaasti autopaikkoja (myös talleja) erillisenä osakkeena. Muuttovalmiita Rak: Rakennus-Hanka Oy UUSIA RIVITALOJA KIIMINKIIN Honkimaa Hiihtäjäntie h, k, s, ak 72 m ² SOVI ES Eija Rauhallisella alueella. Modernit huoneistot 3 kpl. Hyväpohjainen, varaava takka, korotettu katto. ILMAINEN HINTA-ARVIO Soita Saat hinta-arvion ja välitystarjouksen. Suosi paikallista välittäjää. Oman talousalueemme eduksi. KYSY TARJOUS ISÄNNÖINNISTÄ Soita ISÄNNÖINTIFOCUS OY Hallituskatu 28, Oulu Oulu, Kaukovainio 2h+k+kph+vh+las.parv. n.54 m² Siisti kaksio, lasitettu parveke, kph uusittu. Taloyhtiössä uima-allas. Es. su / Pelkonen Tornihaukantie 8 C Oulu, Kaukovainio 2h+kk+s+p n.43,5m² Oma sauna! Es su /Pohjosenperä Maakotkantie Oulu, Laanila 2h+kk+s n.45m² Rv. 2005, sis. autokatospaikan. Es su /Pohjosenperä Notaarintie Mäntylä 2h + k + s n. 62,5 m² Tyylikkäästi rem. iso kaksio. Es. su /Långström Postimestarintie 16 B Limingantulli 3h + k +s n.67,5 m² ahp Rv. 2005, ylimmän krs:n upea kulmahuoneisto. Ensies. su /Långström Harjapäänkatu Oulu, Kaukovainio 5h+k+kph+p n.112m² Es. su / Pohjosenperä Nuolihaukantie LUHTITALOT Mäntylä 2h + k +s n.56,5 m² Rv. 1985, hyvän pohjan omaava kaksio halutulta alueelta. Ensies. su /Långström Joulumerkintie RIVITALOT Oulu, Kuivasjärvi 3h+k+s n.71m² Pintaremontoitu Es su / Pohjosenperä Kuovitie Oulunsalo Lassila 4h+k+s 85m² Heti vapaa 1-taso, täysin rem. päätykoti, iso oma piha. Es. su Merituulentie 3 C LÄHES 200 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEISTA etuovi.com jokakoti.fi - Oulussa yli toimeksiannon kokemuksella - Kuivasjärvi 3h + k +s n.80 m² Rv 1989, kahdessa kerroksessa oleva tyylikäs kookas kolmio. Ensies. su /Långström Veteläisenkuja Oulu, Kuivasranta 4h+k+s (+ak) n.94,5 m² Uudenver. 07 koti, muuttovalmis. Kaukolämpö lattiassa. Hyvät ulkoilumahd. Es. su Palhokuja Oulu, Haapalehto 4h+k+s n.98 m² Mukavuutta kahdessa kerroksessa virkistävässä ympäristössä. Es. su / Korhonen Liistetie 2 A Asunnon myyjä; markkinoimme kohdettasi kotisivujemme lisäksi Etuovi.com ja Jokakoti.fi -sivustoilla! PARITALOT Muhos, Leppiniemi 3h+k+var n.79/98 m² Sovi esittely /Härönoja Saarivirrantie 19 A Muhos, Leppiniemi 3h+k+var n.81/101 m² Sovi esittely /Härönoja Saarivirrantie 21 B Liminka, Tupos 4h+k+s+2autok. n.88 m² Laadukas kolmen makuuhuoneen paritalo. Oma tontti. Kaksi autokatospaikkaa. Rv 2005 Es.su / Pelkonen Mieslahdentie 8 C Talvikangas 4h+k+khh+s+2autok. n.120 m² Uudenveroinen (-09) koti puiston reunasta, vap. nopeasti. Kaukolämpö lattiassa. Pohjantähdentie 10 D OMAKOTITALOT Muhos, Leppiniemi 4h+k+ph+s n. 80/100 m² Iso ulkorakennus, vanhat puutarharakennukset + 7,3 ha maata. Sovi esittely / Härönoja Lanttotie Tyrnävä Murto n. 99,8/140 m² 4h+k+khh+s+at/ak Siisti talo lammen rannalla, isolla omalla tontilla. Ks. kuvat netistä. Es. su Särkkäranta Oulu, Pikkarala 4h+k+s n. 115/157 m² Upea täyden remontin käynyt hirsitalo isolla omalla tontilla, tartu tilaisuuteen Es. su /Långström Asematie Oulu, Kaakkuri n.115/161 m² 4h+k+th+khh+s+at+var Es.to /Pohjosenperä Vesisuontie Ii Illinsaari, 5h+k+2vh+khh +ph+s+ parvi n.151/180m² Autotalli/-katos/varasto 49,5 m². Upea huippulaadukas v. 06 valm. Kastellikoti. Sovi esittely Poukamakuja Tyrnävä, Puujaakola n. 177/199 m² 7h+k+aula+khh+ph+s+autok Näyttävä ja toiminnallinen okt kuntakeskuksen palveluiden läheisyydessä. Puistoalueeseen rajoittuva puutarhamainen piha-alue. Rv Es.su /Pelkonen Lukkarinkaari Korvensuora n. 164 m² 4h+k+wc+vh/khh+ph+s+v+at Suositulla alueella iso okt, jossa erillinen yksiö siivessä. Es.su /Jussila Tikankonttitie Oulu, Myllyoja n. 240/275, 5 m² 4mh+k+rh+oh+th+ah+kph+s+erill. wc+vh+l. var.16m²+2xat 36 m² Iso valoisa talo, mm. UIMA-ALLAS. Es. su /Pohjosenperä Pihatie Muhos, Anttila 5h+k+khh+s n. 175,5 m² ja iso lämmin a-t+harrastetila / tarjous. Sovi esittely / Härönoja Pilliketie Muhos, Lakkapää 8h+k+s, at n. 238 m² Sovi esittely /Härönoja Kylmälänkyläntie Haukipudas, Kiviniemi n. 249/322 m² 5-6 mh+k+rh+oh+khh+vh+3 wc+2 kph+s Edustava siistikunt. talo omalla suojaisalla tontilla meren läheisyydessä. Vaihdossa osake keskustasta. Ks. kuvat netistä! Es. su Syynimaantie TONTIT Liminka, Tupos n m² Myynti: /Pelkonen Muhos, Montta Useita rantatontteja. Sis. liittymät ja maaperätutkimuksen. Sovi esittely /Härönoja Koski-Mäkeläntie MAA- JA METSÄTILAT Sankilammen piilopirtti + 39 hametsää m rantaviivaa /tarjous. Pyydä lisätietoja / Härönoja Sanginjoentie 1672d Muhos, Laitila Muhosjoen rantatontti + purkukuntoiset maatilan rakennukset, maata n. 2,4 ha. Sovi näyttö / Härönoja Laitilantie HALUATKO NOPEAN KAUPAN? SOITA Kempeleentie 9, Oulu välityspalkkio 4,88%, min (sis.alv 24%) UUDISKOHTEET: ASUNTO OY KEMPELEEN YKKÖSVAHTI Kauppatie 10, Keskusta. Kerrostalo 2h+k+s 50 m² Mh Vh h+k+s 74 m² Mh Vh ESITTELY LA klo Jarva ASUNTO OY OULUN EVELIINA Pesätie 22, Oulu 2h+k+s 52 m² Mh Vh h+tpk+s 65 m² Mh Vh h+k+s 80,5m² Mh Vh ESITTELY LA klo Jarva KEMPELE, KIRKONSEUTU Aittapolku 4 Omakotitalo n. 118/145 m² mh+oh+k+rt+khh+arkiet+ph+s+wc +ak+v Selkeäpohjainen koti rakennetaan yli 2000 m²:n tontille. Tämä vielä vapaa, varaa! ESITTELY TONTILLA SU klo Jussila ASUNTO OY LIMINGAN ILMATAR Hillaniemi 8, Tupos. 1h+tupak+s 47,5m² Mh Vh h+k+khh+s 69,5m² Mh Vh h+k+khh+s 84,0m² Mh Vh ESITTELY SU klo Pelkonen VIIKON PÄIVYSTÄJÄ Sanna Jussila Kiinteistönvälittäjä, sanna.jussila@huoneistoketju.fi

14 30 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Visualisoijan näkemys Salmenrannannan nv Virr asta a ja sen jat atkov aiheis eista. SALMENRANTA IKKUNASSA JOKISUISTO JA MERI, vieressä kaupunki ja kauppatori. SALMENRANNAN MERELLISET KODIT NOUSEVAT ARVOKKAALLE PAIKALLE TOPPILAN- SALMEN SATAMAMILJÖÖSEEN. Upea sijainti rannan aitiopaikalla, ikkunan näköalat jokisuistolle ja kauppatorillekin leppoisa matka. Salmenranta tarjoaa avaria ja monipuolisia huoneistopohjia sekä laadukkaita materiaaleja. Keittiön vakiovarusteina ovat aidot kivitasot ja integroidut kodinkoneet sekä uutuutena Majakassa ja Virrassa energiaa säästävät induktioliedet. Kauniin maiseman eturivistä nauttivat Loisto, muuttovalmis Reimari sekä juuri rakenteilla olevat Majakka ja Virta. USKOMME VAHVASTI, ETTÄ UNELMIESI KOTI ON SALMENRANNASSA. VAKIONA MM. INDUKTIOLIEDET Merellisiä eturivin aitiopaikkoja Paraatipaikalla rannan eturivissä seisovat kahdeksankerroksiset talot muodostavat uudelle alueelle näyttävän ja edustavan maamerkin. Majakan valmistuttua myös viihtyisä tontti saa viimeistellyn muotonsa. Loistava sijainti arvostetulla alueella, keskustan läheisyys, näköalat jokisuistoon ja avara tontti takaavat sijoituksesi arvonnousun. Majakka tarjoaa avaria ja monipuolisia huoneistopohjia sekä laadukkaita materiaaleja. Keittiön vakiovarusteina ovat aidot kivitasot ja integroidut kodinkoneet sekä uutuutena energiaa säästävät induktioliedet. Majakka täydentää tyylikkään Salmenrannan pistetaloalueen. Sisaryhtiöt Loisto ja Reimari ovat olleet alueen suosituimmat kohteet, joten tule oitis tutustumaan. esimerkkihuoneistot: m² mh vh 2h+k+s 48, h+k+s+terassi+piha 49, h+k+s 64, h+k+s 75, h+k+s 89, h+k+s 101, h+k+s 111, h+k+s+terassi (ullakko) 118, ESITTELY REIMARIN VALMIISSA KODEISSA: sunnuntaina klo Toppilansalmi, Salmenranta Mallastie 4 Jukka Poukkula, p Veden äärellä, Salmenrannan virta Salmenrannan Virta nousee arvokkaalle paikalle Toppilansalmen merelliseen satamamiljööseen. Lähinaapureina ovat Toppilan vanhan rautatieaseman kortteli matkakeskuksen paikalta pelastettuine rakennuksineen sekä historialliset ranta-aitat ja vanha suolamakasiini. Eteläpuolella tontin ohi virtaa Toppilansalmi. Avarilta parvekkeilta ja maisemaikkunoista avautuvat näkymät jokisuistoon. Viihtyvyyttä lisää myös puistomainen oleskelupiha, joka on rauhoitettu liikenteeltä. Autot pysäköidään kätevästi maanalaiseen parkkihalliin. Salmenrannan Virta aloittaa uuden, vaiheittain toteutettavan asuinalueen rakentamisen suosittuun Toppilansalmeen. Tervetuloa tutustumaan, rakennustyöt ovat jo käynnissä. esimerkkihuoneistot: m² mh vh 3h+k+s+parveke+terassi 64, h+k+s+parveke+terassi 69, h+k+s+parveke+terassi 91, h+k+s+2xparveke+terassi 108, h+k+s+parveke 120, h+k+s+3xparv.+terassi 127, ESITTELY LOISTON ESITTELYHUONEISTOSSA: sunnuntaina klo Toppilansalmi, Salmenranta Mallastie 2 Jukka Poukkula, p ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: arkisin rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p kalervo.makela@rakennusteho.fi myyntipäällikkö Jukka Poukkula p jukka.poukkula@rakennusteho.fi Jere Lindell p jere.lindell@rakennusteho.fi SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

15 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 31 RITAHARJUN RETIISI NUOREKAS PIENTALOASUMISEN EDELLÄKÄVIJÄ mennessä tehtyihin kauppoihin trendikäs kasvihuone kaupan päälle! TERVETULOA ESITTELYYN! Ritaharjuun rakennettava Retiisi on trendikäs pientaloalue, jossa toteutetaan luovasti uusia asumisen ideoita. Retiisin valoisan ja raikkaan ilmeen luovat suuret ikkunapinnat sekä etelään aukeavat pihat ja suuret terassit. Lisäksi kaksikerroksisten huoneistojen ensimmäinen kerros on tavallista korkeampi, ja yksitasoisiin rivitaloihin tuo avaruutta katon muotoa mukaileva viisto sisäkatto. Betonirunkoisen Retiisin julkisivuissa hohtavan vaalea vuorottelee lämpimän tummanruskean kanssa. Väljyyttä asumisen tuovat huoneistojen yhteydessä olevat tilavat autokatokset (A13-I34) sekä pihavarastot. Mukavuudesta huolehtivat laadukkaat Petra keittiöiden kaapistot, aidot parkettilattiat, laadukkaat kodinkoneet sekä muut oivaltavat yksityiskohdat. Retiisin huoneistoissa on viherkasvihuonevaraus pihalle. Nyt kannattaa toimia nopeasti, sillä tarjoamme mennessä tehtyihin kauppoihin trendikkään kasvihuoneen kaupan päälle!* *Viherhuonevaraus ei koske huoneistoja A1-A12. Näihin tarjoamme parvekkeelle tai terassille sijoitettavan istutuslaatikon kaupan päälle. esimerkkihuoneistot: m² mh vh 2h+k+s 48, h+k+s 63, h+k+s+akp 75, h+k+s+akp 81, h+k+s+akp 86, h+k+s+akp 96, h+k+s+akp 99, ESITTELY, SAALISTAJANTIE 2 (viereinen Verson työmaa): su klo , Jere Lindell, p As Oy Ritaharjun Retiisi Metsästäjäntie 4, Oulu MUUTTOVALMIITA KOTEJA! Modernia elämää järkevään hintaan MUUTTOVALMIITA KOTEJA! Vakiona tinkimätön kodikkuus Kotikadun viimeinenkin vaihe Metsokankaalle on nyt muuttovalmis. Sijainti on mitä leppoisin uudet päiväkoti ja koulu sijaitsevat kätevästi näköetäisyydellä, Kaakkurin ostoskeskukseen pääset muutamassa minuutissa ja keskustaankin kymmenessä. Varustelu on tuttua Rakennustehon tasoa; aidot parketit, laadukkaat kodinkoneet jne. Ja mikä tärkeintä, autopaikat ja -katokset sisältyvät huoneistojen hintoihin. Kotikatu on muuttovalmis, tervetuloa tutustumaan. Verson yksitasoiset rivi- ja kaksikerroksiset paritalot sijoittuvat osin puistoon rajoittuvalle tontille Ritaharjuun. Toimivista ratkaisuistaan tunnetun Arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen suunnittelemat rakennukset muodostavat harkitun ja tyylikkään kokonaisuuden. Ritaharjun uudessa monitoimitalossa alueen asukkaita palvelevat mm. koulu ja päiväkoti. Verson kaikki 20 kotia on varustettu monipuolisesti mm. aidolla parketilla, laadukkailla kodinkoneilla ja keittiön aidoilla kivitasoilla. Ritaharjun Verson on muuttovalmis, tervetuloa tutustumaan. Esimerkiksi: m² mh vh 2h+kk+s+akp 51, h+k+s+akp 75, h+k+s+akp 81, h+k+s+akp 87, h+k+s+akp 87, Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 76, h+k+s 90, h+k+s 106, ESITTELY SISÄLLÄ MUUTTOVALMIISSA ASUNNOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Metsokangas, As Oy Oulun Kotikatu Herralantie 2, Oulu ESITTELY SISÄLLÄ MUUTTOVALMIISSA ASUNNOSSA: sunnuntaina klo , Jere Lindell, p Ritaharju, As Oy Verso Saalistajantie 2, Oulu KEMPELE JUURI VALMIS- TUNEITA KOTEJA VAPAA-AIKAAN Kempeleen komeimmat kodit Petäjärinne rakennetaan rauhalliseen ympäristöön heti Kempeleen keskustan palvelujen tuntumaan. Kodin lämpöä oivista kaksioista pohjaratkaisuiltaan kiitettyihin kolmioihin. Lasitetut parvekeet luovat lisätilaa asumiseen. Jokaisen huoneiston varustamme saunalla, parkettilattioilla ja laadukkailla kodinkoneilla. Kolmioihin kuuluuvat myös keittiön kivitasot vakiovarusteena. Esim: m² mh vh 2h+kk+s 43, h+kk+s 47, h+k+s 68, ESITTELY VIEREISEN TALON ESITTELYHUONEISTOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Petäjärinne, Ollakantie 2 B, Kempele Uutta palveluiden äärelle, kodikkaaseen Kempeleeseen Kempeleen keskusta vain muutaman askeleen päässä oveltasi niin koulu, päiväkoti, kaupat kuin hyvät bussiyhteydetkin. Kotoisa kokonaisuus ja viimeistelty yleisilme mm. upea keittiö kivitasoineen. Honkarinteelle pääset muuttamaan Esimerkiksi: m² mh vh 3h+kk+s+akp 70, h+k+s+akp 87, Autokatospaikat sisältyvät huoneiston hintaan. TERVETULOA ESITTELYYN, SUOLATIE 1: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Honkarinne Suolatie 1, Kempele Koko keskusta edessäsi Suositut Preludi ja Kapellimestari saivat seurakseen Suomen parhaalle asuinalueelle Sinfonian, joka täydentää korttelin lopulliseen muotoonsa. Tuttu laadukkuus ja korkea varustelutaso mm. lasitetut parvekkeet sekä tyylikkäät keittiöt integroiduin kodinkonein. Keskusta-asumisen helppoutta lisää pysäköintihalli, josta asuinkerroksiin kuljet kätevästi suoraan hissillä. Sinfonia on muuttovalmis. Esimerkiksi: m² mh vh 3h+kk+s (2.krs) 67, h+k+s (1.krs) 68, Pidä kiirettä, enää nämä kaksi huoneistoa jäljellä. ESITTELY JUURI VALMISTUNEESSA ASUNNOSSA: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Karjasilta, As Oy Oulun Sinfonia Taka-Lyötyn katu 6 B-C, Oulu Oma palasi parasta Rukaa helposti ja tuottavasti. Korkeatasoiset Aurinkorinteen TuottoOmistus -huoneistot sijaitsevat loistavalla näköalapaikalla Talvijärven hissin ja rinteiden tuntumassa. Rukan kävelykylä palveluineen on myös lyhyen kävelymatkan päässä. Suksille voit nousta suoraan ovelta! Katso lisätietoja: rakennusteho.fi ja tuottoomistus.fi Esim. m² mh vh 1h+kk+s 33, h+alk+k+s 49, h+k+s 80, (MastoAitio) 4h+k+s 94, (Ruka Village) SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY: Kauno Riekki, p KATSO LISÄÄ VAIHTOEHTOJA: RAKENNUSTEHO.FI ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: ark , tai soita ja sovi muu aika rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p kalervo.makela@rakennusteho.fi myyntipäällikkö Jukka Poukkula p jukka.poukkula@rakennusteho.fi Jere Lindell p jere.lindell@rakennusteho.fi SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

16 32 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013! Kerrankin RAKENTAMINEN erilaista. KÄYNNISTYI, PIDÄ KIIRETTÄ! m² Hyödynnä edut! Viimeisiä viedään. As Oy Tukkimetsä 1, Metsokangas, Oulu ESITTELY la klo MALLITALOSSA Tukkireentie 2 Nyt huikea tammi- ja helmikuun kampanja! Vielä ehdit vaikuttaa materiaaleihin. Pankin edustajalta rahoitustarjous! myynti@synkroni.fi Vielä varainsiirtoveroetu tuhansia euroja! MUUTA HETI! As. Oy Oulun Kotikallio Savottatie 40 As. Oy Oulun Kotiportti Savottatie 42 Luhtitaloja Rivi- luhtitaloja Metsokankaalla Metsokankaalla Kodeissa vakuuttavat valoisat huoneet, loistavat tilaratkaisut, erinomainen varustelutaso ja runsaat kaappitilat. Terassit ja parvekkeet avautuvat sisäpihalle, lasitusmahdollisuus. Hinnat alk. 3h+k+s 73,5 73,5 mm² 2 mh mh vh vh h+k+s 75 m² mh vh h+k+s 4h+k+s m m² 2 mh mh vh vh Kohteet valmiit! Tule esittelyyn ja ihastu! Kohteet Kotiportissa valmiit! enää Tule yksi esittelyyn kolmio vapaana! ja ihastu! YHTEIS- ESITTELY valmiissa huoneistossa su klo ja ke klo Savottatie 40 C16 HUOM! KOHTEESSA UUDET HINNAT! As. Oy Oulun Kotikuja Pari-, rivi- ja luhtitaloyhtiö Metsokankaalla, Lustokuja 7 Pieni, 13 kodin ja kolmen asuinrakennuksen Kotikuja kohoaa aurinkoiselle, naapurikoteja korkeammalle paikalle. Omat isot pihat ovat pääasiassa talojen muodostaman sisäpihan puolella. Sisällä kotona arjen luksusta luo uusi harmoninen sisustus. Hinnat alk. 2h+kk+s mm² 2 mh vh vh h+k+s 73,5 73,5m² m 2 mh vh vh h+k+s mm² 2 mh vh vh h+k+s mm² 2 mh vh vh h+k+s mm² 2 mh mh vh vh Rakentaminen aloitettu: 4/2012. Kalusteasennukset käynnissä. Arvioitu valmistuminen: 4/2013 HUOM! KOHTEESSA UUDET HINNAT! As. Oy Oulun Kotikaari Paritaloyhtiö Metsokankaalle, Kämppäkuja 10 Kotikaari käsittää kaikkiaan 20 reilunkokoista paritalokotia, osin puistoon rajoittuvalla isolla tontilla pientalojen alueella. Kotikaaressa viehättävät valoisat kodit, uusi sisustustyyli ja aurinkoiset isot omat pihat. Kotien edustalla sijaitsevat autokatospaikat. Edustalla on tilaa kahdelle autolle. 4h+k+s+ak+ap 91 m² mh mh vh h+k+s+ak+ap 107 m² mh mh vh h+k+s+ak+ap 110 m² mh mh vh Autokatos ja -paikka sisältyy hintoihin, etusi 6 600! Rakentaminen aloitettu: 5/ Väliseinätyöt Vesikattotyöt käynnissä. Arvioitu valmistuminen: 6/2013. Ennakkomarkkinointi. ESITTELY työmaalla su klo Kämppäkuja 10 Rakentaja, esittely, myynti: Nastarakennus Oy Uusikatu 35, 3. krs, Oulu Aki Heikkinen puh Leo Niemelä puh Merja Karhula puh Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy Katso kaikki kotikohdetiedot: Nykyinen asuntosi joustavasti myyntiin: yhteistyökumppaninamme Kotigalleria. Lue lisää netistä. Käy tutustumassa myös muihin yli 200 myytävänä olevaan kohteeseemme osoitteessa: KT, Oulu, Kaakkuri 2h, k, s, 50 m² Kodikas 2h,k,s,ph 50 m² + lasitettuparveke Kaakkurin palveluiden keskellä. Lasitettuparveke länteen. Vhp Etuovi.com ES SU 13-13:30 Pesätie 18 c Jukka R RIVI- JA LUHTITALOT RT, Oulu, Haukipudas 3H, k, ph, khh, s, 70 m² Kodikas pääty rivitalohuoneisto 3h,k,s,ph Haukiputaan Santaholmalla Kiiminginjoen ja venesataman läheisyydessä. Hp etuovi.com ES SU 16:30-17 Santaholmantie 91 A 1 Jukka R. LT, Oulu, Kastelli 2h, k, s, 58,5 m² Todella kaunis, erinomaisella paikalla sijaitseva koti Kastellissa. Rauhallisen luhtitalon 2.kerroksen kaksio on valoisa koti. Pidetty taloyhtiö, rv Lyhyt matka mm. OYS:n eikä kaupungin keskustakaan ole kävelymatkaa kauempana. Hp Etuovi.com SOITA JA SOVI ESITTELY! Oulunsuuntie 129 Merja LT, Kempele, Kokkokangas, 2h, k, kh,s, 56,5 m² Mukava kaksio Kempeleen Metsotieltä. Luhtitalon 1.krs koti, jossa neliöt käytetty todella tehokkaasti hyväksi. Edulliset asumiskustannukset!loistava ensiasunnoksi tai sijoitukseen. HP Etuovi.com ES SU Metsotie 5 B 2 Merja Rt, Ii, Alaranta, 2h, k, ph, s, Uudenveroinen rivitalokaksio Iin Alarannalla Iijoen läheisyydessä. Venesatamaan matkaa 100m ja uimarannalle 200m. Autokatos kuuluu hintaan. Huoneistossa hyvä varustelu mm. pesukone ja kuivuri kuuluvat hintaan. Hp Etuovi.com ES SU 14:45-15:15 Rantakestiläntie 8 Hannu ENSIESITTELY RT, Muhos, 4h,k,s,iso piha, 99 m² 1991 valmistunut, hyvin pidetty rivitalon päätykoti rauhalliselta alueelta. Tässä kodissa on hyvin tilaa isommallekin perheelle, pihaakin on enemmän kuin monessa omakotitalossa. Näitä on harvoin tarjolla! hp , Etuovi , SU Lehtolantie 23C, Minna RT, Ii, Hamina 3,h,k,ph,s, 80 m² Siistikuntoinen päätyhuoneisto Iin palveluiden läheisyydessä. Keittiö uusittu ja sauna paneloitu Hp Etuovi.com ES SU 13-13:30 Mujuntie 6 c 13 Sanna LT, Oulu, Ritaharju 2h, kt, s, 48 m² LT, Oulu, Ritaharju 2h, kt, s, 48 m² Laadukkaita luhtitaloja. Luhtitalo kaksio oivallinen ensiasunto tai sijoituskohde. Vhp Etuovi.com / ES SU 16:10-16:45 Ritakierros 13 D 11 Sanna ES SU 14:15-14:45 Ritakierros 13 D 15 Jaana LT, Ii, Etelä-Ii 2h, k, ph, s 49 m² Luhtitalon kaksioita aivan Iijoen tuntumassa Lohentiellä. Vielä on aikaa säästää varainsiirtoverossa, kun teet kaupat ennen helmikuun loppua. Hp Etuovi.com ES SU 13:40-14:10 Lohentie 53 Jaana OMAKOTI- JA PARITALOT OKT, Ii, Alaranta 4mh, oh, k, ph, s, kph, wc, khh, vh, aula, 203 m² Iin Alarannassa kaksikerroksinen laadukas ja kaunis koti. Pihapiiristä näkymä joelle, rantaan vain 250m ja huvivenesatama 500m. Tilaa ja avaruutta löytyy isommallekin perheelle. Toimivat tilaratkaisut. Leivinuuni ja takka tuovat lisälämpöä. Upea pesuhuone jossa poreamme, saunassa puukiuas ja sähkökiuas. Lisäksi iso autotalli. Hp Etuovi.com ES SU 14:20-14:50 Salongintie 5 Sanna OKT, Muhos, Laitasaari, 6h, k, ph, s, 2 erill.wc, 178 m² Tilava OKT omalla lähes 3000m²:n tontilla Eteläisessä Laitasaaressa. Varustukseen kuuluu leivinuuni ja takka, joilla pidetään sähkölaskut kurissa. Lisäksi kahden auton katos ja varastotilaa. VH Etuovi.com Es. Su 12:30-13 Kangasrinteenkuja 20, Hannu OKT, Oulu, Puutoppila 4h,k,kph,pukuh, s, 2wc, useita var./vaateh,työh,autotalli 87,26 m² OIKEA ARVO-tarjouskauppakohde, lähtöhinta Todella hyvin peruskorjattu koti arvostetulta Puutoppilan omakotitaloalueelta. Tässä kodissa on paljon neliöitä käyttämättä, kaiken kaikkiaan kerrosala on 177 m², tällä hetkellä asuinalana vajaa 90m². Suurimmat remontit on tehty; putki- ja viemäriuusimisia, kylpyhuone, sauna, katto. Hp Etuovi.com Soita ja sovi esittely, Laivurintie 16 Minna OKT, Oulu, Rannanperä, 3 mh, työh, oh, k, khh, s, wc, 129 m² OIKEA-ARVO TARJOUSKOHDE- LÄHTÖHINTA Kaunis, tiiliverhoiltu omakotitalo suositulla Rannanperän alueella. Rauhallinen sijainti tien päässä puistoon rajoittuvalla tontilla. Päiväkoti, koulu ja lähikauppa alueella. Hp Etuovi kohdenro ES SU Koivulehdontie 25 Merja ENSIESITTELY OKT, Etelä-Ii, Kauppila, 4h, k, s, vh, 106, m² Tosi nätti pikkukoti omalla tilavalla tontilla kivenheiton päässä Iijoen Illinsuvannosta Iin Kauppilassa keskustan tuntumassa. Tehty paljon remonttia; esim. kaikki käyttövesiputket uusittu, pesuhuone sauna ja wc uusittu, varaava takka asennettu yms. Edullinen asua. VH Etuovi.com SU 14-14:30 Illintie 11 Hannu PT, Ii, Etelä-Ii 4h, k, sauna, 100 m² OIKEA ARVO-tarjouskauppa kohde, velaton lähtöhinta Saleran laaturakentaminen jatkuu Iissä! Nyt saatavilla uusia valmistuvia paritalohuoneistoja. Ensimmäinen talo viimeistelyä vaille valmis. Talot rakennetaan omille tonteille; vakiovarusteena leivinuuni/takka ja autokatos. Hp Etuovi.com ES SU 15-15:30 Pojankuja 2 Sanna Pt, Oulu, Kiviniemi 3h, k, s, 79 m² Oulun Kiviniemessä kaunis, pohjaratkaisultaan toimiva pt-koti. Korotettu sisäkatto keittiössä ja olohuoneessa lisää tilantuntua, olohuoneesta käynti mukavankokoiselle terassille. Asunto Oy takaa edulliset ja huolettomat asumiskustannukset. Pihassa autokatos ja varasto. Hp Etuovi.com ES SU 15:15-15:45 Aapontie 8 b, Jaana PT, Kiiminki, Jääli 3mh, oh, k, khh, s, wc, 100 m² Moderni, laadukas ja energiatehokas kytketty omakotitalo omalla reilun kokoisella tontilla Jäälinjärven läheisyydestä. Hp Etuovi.com ES SU 13-13:30 Huvilatie 54 Jaana UUDISKOHTEET Asunto Oy Oulun Tähtitalvikki Ennakkomarkkinoinnissa. Upeaa Uutta Talvikankaalle, nyt ennakkomarkkinoinnissa. Mukavia rivitaloja, luhtitaloja sekä paritalo, jossa yhteensä 29 huoneistoa. Hinta, laatusuhde on täällä kohdallaan ja mukavuuden takaa kaukolämpö, koneellinen ilmanvaihto Lto:lla, sekä tietoliikenneverkosto. Topi-Kalustaja vastaa huoneistojen ja keittiöiden kalusteista. Kosteat tilat on laatoitettu ja lattiat tammilautaparketti. Alue on lapsiperheiden suosiossa ja kaikki palvelut löytyvätkin vierestä tai läheisyydestä ja hiihtoladutkin lähtevät melkein kotioveltasi. Taloyhtiön pihapiiri tarjoaa viehättävän leikkialueen lapsille säilytettävän metsämaan siimeksessä. Varaa omasi nopeasti ja muuta uuteen unelma kotiisi, (tai tee uusi kotisi omilla valitsemillasi materiaaleilla) Autokatokset osakkeina 4500 ja pihapaikat A2 1h, Tupak, s 43 m² Mh Vh A3 2h, kk, s 55m² Mh Vh B8 3h, kk, s 70 m² Mh Vh B11 3h, k, s, 71 m² Mh Vh C12 3, k, s 75 m² Mh Vh D15 3, k, s 76,5 m² Mh Vh C 14 4h, k, s, 85 m² Mh Vh D 16 4h, k, s, 88 m² Mh Vh D17 4, k, s 89,5 m² Mh Vh E22 4, k,s 95 m² Mh Vh ESITTELY SU Tontilla Maire Pohjantähdentie 17 Oulu Etuovi.com RT, Muhos 2h,k,s 67 m² Hp ES SU Viljatie h,k,s 77,5 m² Hp ES SU Viljatie Kantorakennuksen laadukasta rakentamista. Pohjaratkaisultaan toimivat huoneistot, edulliset asumiskustannukset, laadukkaat materiaalit. Hinta ja laatusuhde kohdallaan, autokatos sisältyy hintaan. Juha Välityspalkkio alkaen 3,7 %, minimi 2850 (sis. ALV 23 %) tai sopim. muk. + asiakirjakulut 150 Haluatko kodistasi parhaan mahdollisen hinnan? Kutsu minut arviokäynnille! Viikonlopun päivystäjä Hannu Miettunen Asuntokauppias Jukka Ruskola Kiinteistönvälittäjä, Vanhantullinkatu 8, Oulu Puh. (08) Jukka Paimen Kiinteistöedustaja, KED Maire Kirstinä Asuntokauppias Marko Paloniemi Asuntokauppias Sanna Hiltunen Asuntokauppias Katso kaikki yli 200 kohdettamme Juha Puolakanaho Asuntokauppias Jaana Körkkö Asuntokauppias Maija Tahkola Myyntisihteeri Osmo Mertala Rakennusmestari Julk. kaup.vahvistaja Mika Keckman Myyntipäällikkö (Zeppelin ) Minna Alahuhta Asuntokauppias (Zeppelin ) Merja Hämäläinen asuntokauppias (Zeppelin ) Zeppelin kauppakeskus, Kempele Puh. (08)

17 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 33 Elämänmakua. UUDISASUNNOT Alppila, ilmeikäs ja vehreä asuinalue Uusi koti puistojen ja palveluiden läheisyydessä antaa elämään tasapainoa. Alppilassa nautit kaupunkiasumisen parhaista puolista. As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5 Alppilan Pikku-Heidi valmistui ja nyt pääset muuttamaan uuteen kotiin. Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota arjen toimivuuteen ja tilojen käytännöllisyyteen. Kodit ovat valoisia ja tilavat parvekkeet ovat lasitettuja. Tervetuloa tutustumaan valmiisiin Pikku- Heidin asuntoihin!! Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 81,5 m² h+k+s 103,0 m² Limingantullin Talliosake Alueelle aloitetaan uuden hallin rakentaminen!! Kattavasta tallivalikoimasta löydät juuri sopivan tilan itsellesi. Suunnittelussa on huomioitu tilojen mahdollinen yhdistely. Mitoitukset riittävät suuremmankin kaluston varastointiin ja huoltoon. Hyvä lämmin säilytystila pitää omaisuutesi kunnossa ja arvokkaana vuodesta toiseen. Tilat on suunniteltu erityisesti tavaroiden talvisäilytystä sekä huoltoa ajatellen. Tilat sopivat myös loistavasti harrastustiloiksi tai yrityksen käyttöön. Nyt valmistuneessa kohteessa jäljellä enää vain kaksi 30 m² tallia, myyntihinta ja velatonhinta Tallit mahdollista yhdistää. TULE ESITTELYYN NIIN SAAT LISÄTIETOA KOHTEESTA. Esittely, Temmeksentie, Su /Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Bolero Tule tutustumaan juuri valmistuneisiin Boleron laadukkaisiin asuntoihin. Bolero on myös sijaintinsa puolesta ensiluokkainen valinta uudeksi asunnoksesi. Uusi asunto on aina järkiratkaisu monessa mielessä. Varustelu ja viimeistely miellyttävät vaativampaakin asukasta. Aurinkoinen ja valoisa piha-alue. City-bussipysäkki aivan Huoneistoesimerkit talon edessä. Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 89, h+k+s 89, h+k+s 90, Esittely Ilmarinkatu 10, Su klo / Kari Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Alppilan Kaisla, Muottikatu 10 Alppilan Kaislan kodit edustavat modernia kerrostaloasumista parhaimmillaan. Nykyaikainen tekniikka ja hyvät rakenneratkaisut tekevät Kaislan kodeista viihtyisiä. Vaalea tyylikäs talo, valioisat porrashuoneet sekä vehreä piha-alue. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk 35 m² h+kk+sa 47,5 m² h+k+sa 76 m² h+k+sa 98,5 m² As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11 Alppilan alue täydentyy hienolla Liljalla. Rakentaminen on käynnistynyt ja asunnot ovat valmiita syyskuussa Liljan erinomainen sijainti on huomioitu kotien suunnittelussa, nykyaikainen tekniikka, harkitut pintamateriaalit, hyvä varustetaso. Suojaisa piha-alue rajoittuu Elementtipuistoon. Useimmissa huoneistoissa lasitettu länsiparveke. Huoneistoesimerkit yksiöt 28,0-37,5 m² Vh kaksiot 45,0-59,5 m² Vh kolmiot 71,5-96,5 m² Vh isommat 96,5-117 m² Vh Esittely As Oy Pikku-Heidin valmiissa kalustetussa huoneistossa, Rajakaltionkatu 5 Su klo /Kari ja MA klo /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan rakennetaan kerrostalokohde omalle tontille. Huoneistoissa parveke, vesikiertoinen lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja sauna. Korkeatasoiset sisustusmateriaalit. Valmis 3/2013. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk+s 43 m² h+k+s 54,5 m² h+k+s 65 m² h+k+s 74 m² Esittely Ratatie, Su klo /Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Asunto Oy Oulun Kuusirinne Kaakkurin viihtyisälle ja kehittyvälle alueelle rak. uusi rivi taloyhtiö. Huoneistot ovat joko yksi-kaksitasoisia rivitaloja. Kaikki ra kenneratkaisut tähtäävät energiatehokkuuteen, pintamateriaalit ovat laadukkaita. Lattialämmitys! Nyt ostaessasi voit vaikuttaa huoneiston ratkaisuihin. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 2h+k+s 57, h+k+s 74, h+k+s 87, h+k+s 93, h+k+s 107, Esittely, Ojavainiontie 10, Su klo /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari TIESITKÖ! Varainsiirtovero muuttuu siten, että huoneistoosakkeen ostajan pitää maksaa kaupasta varainsiirtoveroa 2 prosenttia nykyisen 1,6 prosentin sijasta. Lisäksi vero laskettaisiin asunnon velattomasta hinnasta eikä, kuten nykyisin, kauppahinnasta. Laki tulee voimaan As Oy Oulun Huvikumpu Suositulla Metsokankaan uudella asuinaluella 2011 valmistuneet huoneistot. Koulut ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan päässä. Iso tontti, jossa tilaa leikkiä. Autokatospaikka huoneiston edessä, lattialämmitys, kaksi varastoa. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 5h+k+s 109, Esittely, Herralantie 9, Su klo /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Kotipuisto Kotipuisto sijaitsee Metsokankaan suositulla asuinalueella, jossa luonto lenkkipolkuineen sekä Kaakkurin monipuoliset palvelut ja harrastuspaikat ovat lähellä. Huoneistojen pohjaratkaisut ovat toimivia ja väljiä. Korkeatasoiset materiaalit ja hyvä rakentamisen laatu. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 72 m² Esittely Kotimetsäntie 2, MA klo /Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Villa Koskipuisto Lähellä keskustaa Tuiran Koskitiellä sijaitseva korkeatasoinen rivitalokoti. Kaikki ratkaisut ovat moderneja ja erittäin korkeatasoisia. Huoneistolla kahden auton talli, joka sisältyy kauppahintaan. Myymättä vain yksi huoneisto, 138 m² myyntihinta ja velaton hinta euroa. Esittely, Koskitie 25, MA klo /Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Tullikartano Oulun ydinkeskustan etelälaidalle nousevan asuinalueen joulukuussa valmistuva Tullikartano. Asuntokoot vaihtelevat yksiöstä kolmioon. Asuntojen varustelussa on kiinnitetty huomiota asumisviihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Yhtiön oma tontti on suojaisa ja siihen tulee runsaasti istutuksia sekä leikkipaikka lapsille. Huoneistoesimerkkejä: Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk+s 43,0 m² h+kk+s 50,0 m² h+kk+s 66,5 m² h+k+s 74,5 m² Es. Rautatienkatu 72, Su /Kari ja Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Haukipudas, Santaholma rivitalohuoneistoja RAKENTAMINEN ALKAMASSA! Laadukkaita RT-huoneistoja omalla tontilla. Edullinen maalämpö. Koneellinen ilmanvaihto, LTO. Laadukkaat Topi-kalusteet. Korotettu katto olohuoneessa. 3-4h huoneistoissa Uunisepät takka. Varaa omasi, vielä vapaana: Lisätietoja Kiinteistömaailma Asuntokolmio Oy Kiinteistömaailma Haukipudas Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Metsokangas ENNAKKOMARKKINOINTI Huoneistoesimerkkejä A4 3h+kk+s 73,5 m² Mh Vh C 15 4h+k+s 82,0 m² Mh Vh E 22 5h+k+s 100 m² Mh Vh G 27 3h+k+s 69,0 m² Mh Vh ENNAKKOMARKKINOINTI OKT Ritaharju Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja myöhemmin tulevan Hyveen kanssa Sokurin korttelin. Talojen yhteisessä käytössä on suojaisa sisäpiha, jossa on leikkipaikka lapsille ja huvimaja. Polkupyöräkatos ja ulkoiluvälinevarasto rajaavat pihakannella sijaitsevat vierasautopaikat turvallisesti leikkipaikasta. Myytävät autopaikat ovat yhteisessä hallissa pihakannen alla. Rinkeli on laadukas A-energialuokan kerrostalo. Asuntoihin tulee harkittua tyyliä ja toimivat pohjaratkaisut. Uudessa kodissa omaa tyyliä voi toteuttaa valmiiden kokonaisuuksien avulla. Muutos- ja lisätyönä on mahdollista saada myös muita lisävarusteita. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Arvioitu valmistumisaika 12/2013. Huoneistoesimerkkejä: A2 3h+k+s 64 m² 1.krs Mh Vh A9 2h+k+s 57 m² 2.krs Mh Vh A16 3h+k+s 70 m² 3.krs Mh Vh A30 3-4h+k+s 87,5 m² 4.krs Mh Vh A40 3h+k+s 69,5 m² 5.krs Mh Vh Kohteeseen rakennetaan yhteensä 28 yksikerroksista rivitalohuoneistoa. Maanrakennustyöt jo käynnissä! Varsinaiset työt aloitamme elo-syyskuussa Arvioitu valmistuminen lokakuussa Varaa omasi edulliseen ennakkomarkkinointihintaan! Laadukkaat materiaalit ja hyvä varustetaso mutta jos haluat tehdä muutoksia tulevaan kotiisi niin nyt se onnistuu helposti tässä vaiheessa! Autokatospaikka kuuluu huoneiston hintaan. Metsokangas on mukava paikka asua! Kaakkurista löytyy monipuoliset palvelut,koulut, päiväkodit sekä ulkoilumahdollisuudet. Tule käymään toimistollamme niin kerromme lisää. Sovi esittely puh Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Asunto Oy Sokurin Kranssi Meren läheisyys, sujuvat kulkuyhteydet sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet tarjoavat viihtyisän paikan asumiseen. Oulun ydinkeskustaan on alle kolmen kilometrin matka, ja kevyen liikenteen väylät menevät kauniin jokisuistoalueen ja siltojen kautta torille saakka. 8-kerroksisen talon ylimmistä kerroksista on näköala merelle saakka. Talon yhteinen saunaosasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Sen vilvoitteluterassilta voi k atsella vaikka auringonlaskua merelle. Autopaikat ovat hallissa pihakannen alla.suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Joillakin alimman kerroksen asunnoilla on oma piha. Keskustan ja Tuiran palvelut ovat lähietäisyydellä. Tulevaisuudessa Toppilansalmen lähipalvelut monipuolistuvat. Huoneistot muuttovalmiita. Huoneistoesimerkkejä: A 1 4-5h+k+s 107 m² 1.krs. Mh Vh A 12 2h+kk+s 45,5 m² 3.krs. Mh Vh A 23 1h+kk+s 34 m² 5.krs. Mh Vh A 26 3h+k+s 72 m² 6.krs. Mh Vh A 33 4h+k+s 91,5 m² 8.krs. Mh Vh Koko Tyyppi Mh Vh 38,5 m² 2h+k+s (VARATTU) 54,5 m² 2h+k+s ,5 m² 3h+k+s ,5 m² 3h+k+s (VARATTU) 94,0 m² 4h+k+s (VARATTU) 5h,k,rt,vh,khh,kph,s,wc 148/173,5 m² Ritaharjuun keväällä 2013 valmistuva laadukas omakotitalo. Vesikiertoinen lattialämmitys, kaukolämpö. Autolle talli ja katospaikka. Runsaasti terasseja. Uusi K-market valmistunut kävelymatkan päähän. Mh Sadinkuja 3 Esittely SU klo Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas ESITTELYASUNTO A 11 VALMIS, TULE PAIKAN PÄÄLLE TUTUSTUMAAN! Esittely Mallastie A krs, SU klo Pertti Snellman , Kari Loukkola Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu AS Oy Oulun Sokurin Rinkeli Mallastie A 11, 3. krs Es. Su klo viereisen Kranssin vapaissa asunnoissa. Pertti Snellman Kari Loukkola Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi 010-alkuiseen ja 020-alkuiseen numeroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

18 34 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Kiinteistömaailman Tarjouskauppa nyt 5 vuotta. RIVI- JA LU Viiden vuoden aikana jo noin asiakkaamme valinta on ollut Kiinteistömaailman Tarjouskauppa. Tämä jos mikä, osoittaa kauppatavan toimivuuden. Nyt sinun tehtäväsi on arvata päivämäärä, koska tehdään :s Tarjouskauppa. Oikein arvanneiden kesken arvotaan 1000 puhtaana käteen. Osallistu heti: kiinteistomaailma.fi/arvaa Tarjouskauppa -kohteen tunnistat tästä merkistä. Tarjouskaupassa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. Rajakylä OKT 119 m² 4-5h+k+khh+s As Oy -muot. okt rauhallisella paikalla. 1 mh alhaalla, erillinen kodinhoitoh. Hyvät säilytystilat. Varains.vero vain 1,6 %. Lh ,00. Tähtimökuja 2 A Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Karjasilta OKT 90/150 m² 3mh,kirj.h,oh,k,kph/wc,s,2wc,lämmin et./ kuisti Huolella, vanhaa kunnioittaen remontoituun rintamamiestalo! Paljon uudistuksia tehty. Mh ,00. Raatteentie 34 Es. SU Jouni Kiinteistömaailma Torikatu Rajakylä OKT 164/210 m² 5h+k+khh+s Siisti talo kulmatontilla. Suojaisa piha. Tilavassa -04 rem. keittiössä paljon kaappitilaa. Runs. varastotilaa. Vesikate uusittu v Lh ,00. Rätvänätie 5 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Haavikkotie 5 C Ensies. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu OMAKOTI- JA PARITALOT Rajakylä PT m² 4h+k+sa+autopaikka Valoisa 2-krs:n koti ilman remonttihuolia; vaikapa lapsiperheelle tai veneilystä nauttivalle. Päiväkoti, koulut, kaupat jopa venesatama lähettyvillä. Lh ,00. Kissankäpälätie 2 A Ensies. SU Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Aaltokangas OKT 215/278 m² 5mh,oh,k,rt,aula,khh, kph, 2wc,ak Palvelujen läheisyydessä oleva lähes valmis moderni ja valoisa talo. Valoisassa olohuoneessa varaava takka. Erillisessä autokatos-/varastorakennuksessa lämmin työhuone. Lh ,00. Hirvenloikka 4 Ensies. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas OMAKOTI- JA PARITALOT Tyrnävä OKT 55 m² Oh, tupak., kph, sauna ja wc Kunnostettu pikkutalo. Lisäksi 70 m²:n asunto. Molemmissa sähkölämmitys ja tulisijat. Iso tontti 2728 m². Lh ,00. Dallasinpolku 7 Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Taskila OKT 122/122 m² 2mh,oh,k,rh,et,khh,ph,s+ ak, pihas.v Arkkitehdin suun. mukaan remontoitu talo. Autolle 2 katosp. Pihasauna ja takkahuone. Mh ,00. Oulunseläntie 5 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Ii, Liesharju OKT 130/173 m² 4h, k, s, khh, kph, wc ENNAKKOMARKKI- NOINTI: tienpäätytontille 2013 rak. ok-talo, avaimet käteen periaatteella. Edullinen maalämpö, varaava takka. Mh ,00. Puolukkapiha Kiinteistömaailma Haukipudas Kastelli OKT 160/241 m² 4h,k. Kodikas rintamamiestalo, jota on pidetty arvonsa mukaisesti hyvässä kunnossa. Erillinen vierastupa ja talli. Oma 1328m² tontti! Lh ,00. Isterintie 62 Es. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri Nylanderintie 1 B Ensies. SU Jouni 040 Kiinteistömaailma Torikatu Kempele OKT 105/139 m² 3h,k Keskeisellä paikalla, aivan Kempeleen keskustan tuntumassa valoisa koti, jota ympäröi oma suuri tontti. Kuntotarkastettu valmiiksi. Remontoi tästä itsellesi koti huippupaikalta! Mh ,00. Saukkotie 5 Ensies. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri Kiiminki Kontio 254.1/299.1 m² 6 mh+k+oh+yläk.aula+kph +s+khh+2 wc Hyväkuntoinen v. 08 valm. Iso 8200 m² oma tontti Vesikiertoinen lattialämmitys energiataloudellisella puulämmityksellä, sähkö varalla. erillinen autotalli ja autokatos. Mh ,00. Katiskanmäentie 29 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele PT 67 m² 3h,k,s Valoisa ja kodikas paritaloasunto huippusijainnilla. Tällä pienellä asunto-osakeyhtiöllä on oma suuri puutarhatontti. Lh ,00. Koskelantie 7 a Es. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri Posanperä OKT 101/125 m² 4h, k, ph/s, khh, wc Hyväkuntoinen ja laajalti peruskorj. Iso (1534 m²) tontti. Kiinteistö on pienen perheen unelma. Lh ,00. Pilvitie 12 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Herukka OKT 122.6/175.8 m² 5h,k,kph/wc,s,khh,vh,erill.wc,at,var Ammattirakentajalta laadukas ja hyvin pidetty koti. Paljon uudistuksia ja remonttia tehty! Lh ,00. Eikantie 13 Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu RIVI- JA LUHTITALOT Jääli RT 2h+k+s 46 m² Mukava v valm. eteläpihallinen rthuoneisto. Autolle katospaikka. Heti vapaa. Sijoittajat: mahdollisuus hyvään vuokratuottoon! Vlh. 62,000 Pursutie 24 B Es. su Kimmo Kiinteistömaailma, Tuira Armintie 9-11 B Ensies. SU Anne-Mar Kiinteistömaailma Haukipudas Kiiminki PT 114/152 m² 3 mh, oh, kt, takkah, kph, sa, khh -82 valm. ja juuri sisäpuolelta remontoitu paritalon puolikas hiihtolatujen vieressä. Erillinen, lämmin autotalli. Kiinteistö ja talo on jaettu hallinnanjakosopimuksella ja tontti lunastetaan omaksi myyjän toimesta. Mh ,00. Teollisuustie 6 Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Asematie 313 Sovi esittely Kiinteistömaailma Haukipudas Ii Asemakylä OKT yli 5 huonetta, verstas, sivuasuntoja, ak. Komea hirsitalo. Noin 115 m² asunnossa on korotettu katto, joka saa aikaan tilan tuntua. Noin 76 m² naapurihuoneisto on helppo liittää siihen, jolloin asunnosta saa kodin isommallekin perheelle. Lh Länsi-Patela OKT 76/76 m² 3h,k,kph,2wc Arvostetulla ja halutulla alueella, omalla rauh. tontilla v.1956 rakennettu puutalo 2-kerr. Idyllinen pihapiiri jossa pihasauna. Lh ,00. Hämäläntie 40 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Torikatu Tyrnävä OKT 110/125 m² 4 h,k,s,erillis yksiö Okt aivan keskustassa olevalla isolla tontilla. Lisäksi erillinen yksiö omalla sis.käynnillä. Viehättävä ulkosauna saunatupineen. Lh ,00. Vanhatie 15 Es. SU Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Ii,Keskusta OKT 149/179 m² 6h,k,kph,s,wc,var/työtila. Huolella kunnossa pidetty talo. Oma 1486 m² puutarham. tontti. Talo laaj. ja remont Sauna/kph remont Lh ,00. Puistotie 17 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas RT 50.5 m² 2h,k,ph,s,ak,var Santaholmassa sievä kaksio. Rv Pintoja remontoitu 11/2012. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Katettu terassi. Lh ,00. Ämmöntie 1 C Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Kalikkakuja 2 B Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Tuira Patamäki OKT 117/148 4h,k,s,kh,khh Persoonallinen koti hyvällä paikalla. Tässä kodissa on tilaa yhdessäololle, perheelle ja vieraille, ruuanlaittoon ja ruokailuun, saunomiseen ja vilvoitteluun. As Oy muotoinen omakotitalo, varainsiirtovero vain 1,6 %. Mh Kajaanintie 221 Ensies Su Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Tyrnävä PT 80/80 m² 3h,k,kh,s Piakkoin valm. pt-huon. Toteutettu laadukkailla materiaaleilla. Iso, katettu terassi ja varaava takka sekä autokatos ja var. Mh ,00. Torppakuja 1 A 2 Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuon.k OKT Kiiminki 111.5/127 m² 2mh,oh,k,takkah,ph,s+at,v Luonnonrauhaa arvost. hyväkunt. talo omalla yli 2000 m² tontilla. Talon katto on uusittu 09/2012. Lh ,00. Huusamaankuja 9 Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Rajakylä OKT 125/180 m² 4-5h,k,s,at Remontoitu, avara kaukolämpökoti. Uusittu katto, lämmin autotalli. Oma tontti, rajoittuu puistoon. Hyvät kulkuyhteydet ja palvelut! Lh ,00.. Ohdaketie 15 Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu Välivainio RT 59.5 m² 2-3h,k,kph/wc,vh Remontoitu päätyh. Tyylikäs rem. keittiö. Yläkerrassa mh ja lisätila. Loistava sijainti, keskustaan vain 3km Mh ,00. Siirtolantie 19 As Es. SU Jouni Kiinteistömaailma Torikatu Kellonpellontie 10 B Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Kiiminki OKT 117/127 m² 4h+k+s+khh+eril.wc+2 var. +ak Omalla rinnetontilla kaunis koti, jossa hyvin hoidettu piha. Talossa runsaasti säilytystilaa. Olohuoneessa näyttävä, varaava takka, jonka ansiosta lämmityskustannukset pysyvät hyvin kohtuullisina. Lh ,00. Kääntötie 8 Ensies. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Välivainio OKT 95/119 m² 4h,k,s+erillinen var+huone+kellari Erinomaisella paikalla Välivainiolla runsaasti remontoitu omakotitalo kauniilla puutarhatontilla. Talo on remontoitu sisältä vastaamaan tämänpäivän vaatimuksia ja talotekniikka on myös uudistettu, mm. kv-ja lämmitysjärjestelmän putkistot uudistettu, asennettu koneellien ilmanvaihto / LTO ja paljon muuta. Tämä talo on todellinen löytö! Mh ,00. Susitie 12 Ensies. SU Riitta Snellman Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Herukka OKT 70/85 m² 3h,k,wc,ulkosauna,var,at Rauh. paikalla kujan päässä mummon mökki joko kunnostettavaksi tai uuden rak. paikaksi.rak.oik. 250 m² Lh ,00. Tyveläntie 20 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Tyrnävä OKT 115/130 m² oh+k+3mh+ph+s+vh+wc Kodikas talo keskustassa. Leivinuuni. Aidattu, asfaltoitu pihaalue. Autotallirak. lämmin huone. Vapautuu pian! Lh ,00. Valiontie 1 Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Haapakangas OKT 180 m² 6h,k,s,vh,parv. Uudenver. ok-talo. Autolle katospaikka huon. edessä. Mahd. 2 lisähuon. Kaukoläm. Varains.vero 1,6 % kauppahinnasta. Lh ,00 Vh ,00. Niskalenkki 3 B Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Tyrnävä RT 61 m² 2h, k, s Heti vapaa saunallinen, tilava ja edullinen kaksio keskustassa. Suojaisa sisäpiha. Taloyhtiö omalla tontilla ja valmistunut Mh ,00. Ahintie 6 A Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Metsänkuninkaantie 19 B Ensies su Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Oulunsalo OKT 120/186 m² 4h,k,2xparvi,s,ph, khh,wc, at Hyväkuntoinen muuttovalmis koti lapsiperheelle. Oma suojaisa tontti päättyvän tien päässä. Koulut, päiväkodit kauppakeskus ja jäähalli kävelymatkan päässä. Lh ,00. Vookelinkuja 8 Es. SU /Hannele Kiinteistömaailma Tuira Oulunsalo PT 93 m² 4H+K+KHH+S Loistavalla paikalla 2005 valm. 93m² paritalonpuolikas. Isolta terassilta avautuu upea peltomaisema. Lh ,09 Vh ,00. Tiluskuja 13 C Es. SU Raimo/ Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Mäntylä OKT 132 m² 4h,k,2xwc,khh,kh,vh,s Kaikki perusasiat kunnossa. Taloon on uusittu ilmastointi, vesikate, keitiö, kph ja salaojat. Autotalli. Mh ,00. Kenttäpostinkuja 4 A Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Kuivasjärvi OKT 127/184.6 m² 5h,k,tkh, kh,s Kaunis, valoisa omakotitalo, umpitien päässä. Ihanteellinen lapsiperheelle, koulu ja päiväkoti kävelymatkan päässä. Lh ,00. Kippolankuja 3 Es. Su Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Karinkanta LT 65 m² 3h,k,kph,s,parveke 2.kerr. valoisa koti, lähellä merta ja palveluja! Ikkunat 3 suuntaan, iso parveke. Autokatospaikka. Lh Karinkannantie 28 A Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu Kirjekuja 1 B Ensies su Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas PT 144/148 m² 5h,k,kph,s,th,wc Siikasaaren suositulla asuinalueella tilava koti. Sisäpintoja remontoitu, ikkunat vaihdettu Lähikoulu n. 1km. Keskustaan n. 2km. Joki ja uimaranta vieressä. Lh ,00. Haapanokantie 3 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Paavola OKT 128/150 m² 4 mh, oh, kt, khh, kph, sa, terassi 5 ha:n tila Siikajoen rannalla Saarikoskella. Peltoa 3 ha sekä jokiahdetta ja pihapiiriä valmistunut tilava talo, jossa keittiö tulisijoineen muodostaa viihtyisän oleskelutilan.vesikiertoinen lattialämmitys puu/sähkö. Mh ,00. Hartaanseläntie 29 Ensies. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Kempele Koskela PT 99 m² oh,2mh,k,khh,kh,s,vh,wc Ihastuttava koti pienelle perheelle, joka arvostaa väljyyttä! Varains.vero 1,6%. Keskeinen, rauh. sijainti. Lh ,00. Aropolku 20 A Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Ii OKT 122/135 m² 4h,k,khh,kph/wc,s,wc,vh,ak,var.,liiteri Kaunis ja todella hyvin pidetty, 2004 rak. talo! Puistoon raj. takapiha. Komea takka. Lh Tikkasenkaari 18 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Oulunsalo OKT 138.5/191 m² 4h,k,khh,ph,s Omalla kulmatontilla -05 valm. passivitalo jossa lämpö ei karkaa ulos. Lisätietoja Lh ,00. Kourankuja 2 Es. SU Raimo/ Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Mäntylä RT 65 m² 3h+k+s+kph+khh+wc Tähän pääset heti muuttamaan! Autotalli ja katospaikka omina osakkeina. Päätyhuon. Mh ,00 Vh ,00. Joulumerkinrinne 9 B Es. SU Riitta K/ Kiinteistömaailma Kaakkuri Ukkolantie 25 b Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkahuoneenka Kempele PT 172/182 m² 4h,k,sa.. Rauhallisella paikalla tilava ja kodikas paritalokoti. Pihassa autokatos ja paikkoja useammalle autolle. Lähistöllä mukavat urheilu- ja ulkoilumaastot sekä hyvät koulut ja palvelut. Lh ,00. Rankankuja 9B Ensies. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri Tyrnävä PT 78/100 m² 4h,k,s,kph/wc,ak/var. Uusi 2012 valm. tyylikäs pt-koti. Sähkö lattialäm. ja varaava takka! Kaunis keittiö ja saunatilat. Autokatos Lh ,00. Koskikarantie 4 B Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Haukipudas Etelä- Ii OKT 120/135 m² 2h,k,oh,takkah,ph,s. Etelä-Iissä yli 4000m²:n tontilla sijaitseva siisti peruskunt. talo. Iso at/varastor. jossa toisessa päässä on savustamo. Lh ,00. Pikkutannilantie 1 Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Kynsilehto OKT 163/191 m² 5h,k,khh,kh,s Hyväkuntoinen 1-tas. koti. Hyvinhoidettu 869 m² oma kulmatontti. Runsaasti säilytystilaa, varaava takka, kaukol. Palv. lähellä. Mh ,00. Porokuja 7 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Kello Kiviniemi RT 71 m² 3h,k,kph,s Hyvällä paikalla viihtyisä ja hyväkunt. rt-kolmio. Kaunis varaava takka! Selkeä ja hyvä pohjaratkaisu. Autokatospaikka sis.hintaan. Lh ,00. Vannetie 2 B Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Iinatti RT 75 m² 3h, k, s Siisti, valoisa huon. jossa hyvä pohjaratk. Hyvin säilytystilaa. Autolle oma katospaikka. Mukava rauh. asuinympäristö! Mh ,00. Käpykuusentie 3 B Es. SU Riitta K/ Kiinteistömaailma Kaakkuri Kynsilehto OKT 193/281.5 m² 6h,k,2kph,s,khh, 3wc, vh, 2:n auton talli/var Tyylikäs 2-kerr. kivitalo omalla tontilla. Kahden auton talli ja varasto. Pihaa kivetetty isolta alueelta. Lh ,00. Tokkakuja 8 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Aaltokangas OKT 176.5/197.5 m² 1. krs: oh/k,mh,khh,kh,s,wc 2. krs: 4mh,aula,kh Arkkitehdin suunnittelema uniikki kokonaisuus. Kahden auton lämmin talli jonka päädyssä täydellisesti varusteltu 31m² asunto. Kaukolämpö lattialämmitteisenä kaikissa tiloissa. Valokuitukaapelointi. Päätytontti puistoon rajoittuen. Mh ,00. Karhunkäynti 5 Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Kuivasranta PT m² 5h+k+s Lapsiperheen unelmapaikka! Kuivasrannan monipuolisten lähipalveluiden vieressä hyväkuntoinen v valm. koti. Lh ,00. Kuivasrannantie 15 M Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Maikkula OKT 105/148 m² oh, 2mh, k, 3vh, ph/s, khh, wc Siisti talo omalla kulmatontilla. Lämmin autotalli ja varasto. Peruspalvelut vieressä. Vaihto. Mh ,00. Ohramaltaantie 11 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Herukka OKT 174.5/198 m² 5mh,oh,k,kph,s,wc,khh,at,ak Laadukas -06 Joperan rak. talo omalla tilavalla tontilla. 2-kerr., hyvä varustelutaso. Iso autotalli/- katos. Lh ,00. Tyrnitie 4 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Oulunsalo RT 72 m² 3h,k,kph,s Palvelujen läh. oleva huon. Keittiön kaapistot uusittu Parketti uusittu -08. Ulko-ovet uusittu -12. Autolle katosp. Lh ,00. Marjapensaantie 3 A Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Taskila RT 76 m² 4h,k,kph,s Viihtyisästä taloyhtiöstä 2-tas. koti! Erinomainen sijainti, pyöräilymatka kesk. Kylpyhuone ja sauna -04. Sähköpistokep. Lh ,00. Rantapellontie 8 as Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Tuulikodit Oy, Metsokankaantie 3, 90420, Puh , oulu.kaakkuri@kiinteistomaailma.fi Rotuaarin Kodit Oy, Merikoskenkatu 4, Puh , oulu.tuira@kiinteistomaailma.fi Rotuaarin Kodit Oy, Kirkkokatu 13, 90100, Puh , rotuaari@kiinteistomaailma.fi Välityspalvelu N&M Puh , oulu.p Jaana Sevón myyntipäällikkö, Jaana Ström, KIAT Riitta Kontio Kiinteistönvälittäjä,, Sirpa Heikkinen Kiinteistönvälittäjä, Janne Palviainen PÄIVYSTÄJÄ Matti Kauppinen yrittäjä Tuomo Tapanila Nina Honkonen äitiyslomalla Kimmo Lotvonen PÄIVYSTÄJÄ Tarmo Lotvonen yrittäjä, Hannele Järlström Teija Koivisto, KIAT PÄIVYSTÄJÄ Paula Laurila myyntisihteeri, Veijo Huuskonen Pasi Koskela Kiint.välittäjä, Julk.kaupanvahvist Pekka Suutarinen myyntipäällikkö, uudistuotanto Helena Kittilä myyntipäällikkö, Jarmo Meriläinen Jarmo Laitila Kari Huusko yrittäjä, kiint.välittäjä,, julk.kaupanvahvist Riitta Snellman Pertti Snellma yrittäjä, neuvottelija myynti Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi Välityspalkkioesimerkki: Verkko: Perushinta ,8 % velattomasta kauppahinnasta + asiakirjakulut. Minimipalkkio alkuiseen ja 020-alkuiseen num

19 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 34 HTITALOT Huonesuo RT 52.5 m² 2h,k,s,ak Tilava kaksio, omalla puistoon rajoittuvalla tontilla. Kylpyhuone uusittu 2011, parkettilattia uudella hybridipinnoitteella, HETI VAPAA! autokatospaikka ja suojaisa takapiha. Lh , Taka-Lyötty 36 m² 1h,kk,kh,s,parv. Uudenver. yksiö v valm. talossa. Parkettilattiat, kosteat tilat laatoitettu, tasokkaat kalusteet ja kodinkoneet. Mh ,00. Takalyötynkatu 6 A Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari LOMA-ASUNTO Kiviniemi Loma-as 52.5 m² 2 mh+tupak+s+ph Mh ,00 Vh ,00. Virpiniementie B 401 Es. SU Kimmo Kiinteistömaailma Rotuaari Kaijonranta Luhtitalo 63 m² 2h,k,kph,s. Suositulla asuinalueella hyväkunt. kaksio. Kaukolämpö. Alakerran asunto, oma suojaisa ja vehreä etelätakapiha terasseineen. Kodikas, tilava keittiö uudistetuilla kodinkon.. Lattiat laminaattia, suihkukaappi. Mh Kastelli Luhtitalo 73 m² 3h,k,s,lasitettu terassi ja piha Haaveiletko omasta, tunnelmallisesta kodista suositulta alueelta, johon voit muuttaa ilman remonttihuolia? Tämä hurmaava luhtitalokoti odottaa uusia asukkaita Kartanotiellä. Upea, kauttaaltaan remontoitu huoneisto, jossa pohjaratkaisu, joka todella toimii käytössä. Tyylikäs avokeittiö ja katossa persoonallisena sisustusratkaisuna 100-vuotta vanha hirsi, johon kauniisti upotettu halogeenivalot. Autolle tottakai katospaikka. Osta tästä unelmiesi koti! Lh ,41 Vh ,00. Kartanotie 2 B Ensies. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Myllytulli KT 40 m² Tupak+mh+ph+las.parv Hyväkunt. asunto keskustan palv. vieressä. Tilava makuu. ja pesuh. Lasitettu parveke. Esteetön taloyhtiö. Mahd. käyttää Sara Wacklin -kodin palvelut. Lh ,00. Koulukatu 4 A Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Toivoniemi KT 57 m² 3h,k,kph Alkuperäisessä kunnossa oleva 8. kerroksen kolmio Toivoniemessä. Pintaremontilla teet tästä asunnosta upean kodin itsellesi! Parvekkeelta näkymä hartaanselälle. Torille, teatteriin ja kirjastoon 15min kävelymatka. Raatin urheilukeskus sillan toisellapuolen. Lh ,98 Vh ,00. Toivoniementie 9 as 40 Ensies. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu OKT-TONTTI Ii Rakennustontti 3230 m² Iijoen pohjoisrannalla sijaitseva hyvä rakennuspaikka, vahva puusto tontilla, jyrkkä ranta. Rannasta pääseen helposti veneellä merelle saakka. Lh ,00. Koninkuja 2 Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta RT 70 m² 3h+k+s+var. + autokatos Muhoksen kesk. remontoitu koti. Keittiö uusittu viime vuonna, jolloin mm. talotuuletin on vaihdettu. Takapiha antaa länteen ja on rivitalokodin pihaksi iso. Pihalta pääsee suoraa talvella hiihtäen joelle. Edullinen vastike. Lh , Keskusta KT 45.5 m² Vasta valm. Asunto Oy Oulun Bolerossa, valoisa, hyvän pohjaratk. omaava koti. Iso las. parv. Kävelymatkan päässä hyvät ja monipuoliset palv. Ensiasunnon ostajan unelma. Sopii myös sijoittajalle. Hyvä vuokralainen valmiina. Mh 56,870 Vh Ilmarinkatu 10 A 5 Es. Su 15:25-16:00 Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Intiö KT 64 m² 2h, k Kauniit puistomaiset näköalat avautuvat suoraan lasitetulta parvekkeelta. Rauhallinen asuinalue keskustan läheisyydessä. Mh ,00. Tornipolku 6 a Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 78 m² 3h,k,kph,vh,las.parveke Hissitalosta, 3.krs, jossa avarat, isot huoneet sekä lasitettu parveke. Putkiremontti tehty. Lh ,49 Vh ,00. Jatkotie 2 D Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Torikatu Kuivasjärvi RT 75 m² 3h, k, s LT:n 1.krs:n päätyhuoneisto länsiterasilla. Hyvänkokoinen ja toimivan pohjaratkaisun omaava huoneisto hoidetusta yhtiöstä. Palvelut ja harrastustusmahdollisuudet lähistöllä, kuten myös yliopisto ja Teknologiakylä. Lh ,00 Vh , Kuivasranta RT 95.5 m² 4h, k, s Suositulla alueella, hyväkuntoinen rivitalonpääty v valmistuneessa yhtiössä, kaukolämpötalo. Asuintilat kahdessa tasossa, olohuoneen osalla korkeakatto. Autokatos asunnon yhteydessä. Huoletonta asumista ilman remonttihuolia. Lh ,00. Kuivasrannantie 19 B Ensies. SU Kari L Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Lintula KT 55 m² 2h+k+kph+las.parv Kauttaaltaan uusittu avara koti. Kaunis laatoitettu pesuhuone, uudet keittiön kaapistot ja koneet, pähkinälaminaattilattiat. Rauhallinen sijainti, alueella oma huoltoyhtiö. Lh ,48 Vh ,00. Kaislatie 9 M Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Rotuaari Kaukovainio KT 59.9 m² 2h+k Kaunis, avara, loistava pohjaratkaisu, remontista vapaa ja erittäin valoisa huoneisto kaipaisi uudet asukit ystäväkseen. Ensimmäisessä kerroksessa, portaita et nouse kuin kolme kappaletta. Hiihtolatu aivan vieressä ja kävelymatkan päässä Lämsänjärven uimaranta. Oulun keskustaan vajaa viisi km. Mh ,00. Ampuhaukantie 3 D Ensies. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Tuira KT 65 m² 3h,k,kph/wc,vh Rauh. alueella siisti 2.krs:n huon. Yhtiö hyvässä kunnossa mm. uusittu käyttövesiputket ja viemärit pinnoitettu vuonna-11. Mh ,00. Koskitie 3 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kaukovainio KT 80 m² 3h,k,kph/wc Lattiapinnat uusittu laminaatilla. Vuokrattu, sopii myös sijoittajille. Tarvittaessa vapautuu nopeasti. Lh ,30 Vh ,00. Ampuhaukantie 5 A Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Torikatu Taskila RT 76 m² 3h+k+s Rauhallisella ja lapsiystävällisellä Taskilan alueella hyvien lähipalveluiden ja joustavien kulkuyhteyksien vieressä hyväkuntoinen muuttovalmis koti. Hyvä 1-tasoinen pohjaratkaisu. Autokatospaikka sisältyy huoneiston hintaan. Lh , Rajakylä RT 80 m² 3h+k+kph/wc+s+var Siisti kunto, isot huoneet. Kaukolämpö, yhtiö hyvässä kunnossa. Puistomaiset näkymät länsitakapihalta länteen. Lh ,00. Hanhikkitie 6 D Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kaukovainio RT 134 m² 3h+k+s+kellarikerros (takkah.+kph+ s+khh+ wc+vh/var.) Upea pääty. Pinnat on uusittu 2000-luvulla/pääosa v Autok.. Mh ,90 Vh ,00. Haulitie 4 A Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Tuira Heinäpää KT 57 m² 2h, k, s Valoisa ylimmän kerroksen kaksio 1989 valmistuneesta yhtiöstä. Hyvä pohjaratkaisu ja läpitalon huoneisto. Eteläparveke, ei hissiä. Rauhallinen sijainti kävelymatkan päässä keskustasta. Lh ,00. Tarkka-ampujankatu 17 B Es. SU Sirpa Kiinteistömaailma Kaakkuri Keskusta KT 67.5 m² 3h,k,kph,vh Hyväkunt. koti. Parv., parkerttilattiat, kph remontoitu Yhtiö omalla tontilla ja tehty mittavat remontit. Lh ,01 Vh ,00. Torikatu 56 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Kaukovainio KT 81 m² 3h+k+ph Siistikuntoinen 6. kerroksen läpitalon huoneisto. Hyvä pohjaratkaisu, avarat, valoisat huoneet. Lh ,00 Vh ,00. Nuolihaukantie 6 B Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Hiironen RT 79 m² 3h,k,kph,s,katettu terassi. Edustava, iso kolmio tiilitalosta! Huoneet kätevästi yhdessä tasossa. Tyylikäs keittiö, mahtuu isompikin ruokailupöytä. Kaukolämpötalo viihtyisällä, rauhallisella alueella. Keskustaan matkaa n. 4,5 km. Lh Rajakylä RT 81.5 m² 2h+k+kph+s Avara koti, joka helppo muuttaa takaisin kolmioksi tarpeen vaatiessa. Nätti keittiö ja pintojakin uusittu. Lh ,14 Vh ,00. Mataratie 7 B Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Heinäpää KT 45 m² 2h+kk+kh Vuokrattu huon. sijoittajalle. Hyvä tuotto ja keskeinen sijainti. Huoneisto on siisti, esim. keittiö uusittu 07. Lh ,00 Vh ,00. Aleksanterinkatu 58 C Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Tuira Sorvarintie 4 A Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkahuon.k. Välivainio KT 69 m² 3h+kk+s Viidennen kerroksen miltein uusi ja valoisa asunto jossa parkettilattiat ja vaaleat pinnat. Nykyaikainen pohjaratkaisu antaa tilaa elämiseen. Talo on valmistunut vuonna Mh ,00. Länsi-Tuira KT 84 m² 4h+k+kph+parveke Hyväkuntoinen läpitalon huoneisto, jossa ikkuna avautuvat kolmeen suuntaan. Huoneiston parvekkeelta voi ihastella Oulujoen suistoa. Taloyhtiössä remontit tehtynä. Hyvät kulkuyhteydet ja liikuntamahdollisuudet. Mh Vh ,00. Koskitie 3 A Ensies. SU Riitta Snellman Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Limingantulli KT 69.5 m² 3h, k, s Uutta vastaava,läpitalon huoneisto.omalla tontilla. Pieni hoitovastike.parkettilattiat.kaikki keskustan palvelut vieressä. Mh ,00. Harjapäänkatu 26 B Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Lintula KT 82.5 m² 4h,k,kph,wc,vh,parv. Koti halutulta alueelta! Keittiö remontoitu v.-95. Hyvä pohjaratkaisu, erillinen wc ja vaatehuone. Heti vapaa! Lh ,22 Vh ,00. Kaislatie 4 I Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Mäntylä RT 95 m² 4h,k,kph/wc,s,wc. Tyylikäs päätyhuoneisto 2005 rak. kaukolämpötalosta! Varaava takka, iso keittiö laadukkain konein.tilava kodinhoitohuone ja kylpyhuone. Terassi ja iso pihaalue. 2 autotalliosaketta ja 2 pistopaikkaosaketta sis. hintaan! Lh Oulunsalo RT 85 m² 4h+k+s Remontoitu tyylikäs pääty neliö. Mahtavat peltomaisemat avautuvat takapihalle. Suojaisa sisäpiha. Lh ,71 Vh ,00. Merituulentie 3 D Es. SU Raimo Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Karjasilta KT 45 m² 2h, k Siisti ja viihtyisä huon. puukerrostalon 1. kerr. Tilavat huoneet. Tummaa parkettia. Kylpyhuone rem Lh ,02 Vh ,00. Kaukovainionkatu 94 B Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Oulunsalo KT 71.5 m² 3h,k,kph,s,parv. Uudenver. huon. hissitalon 3:s krs. Rak Autolle hallipaikka eril. osakkeena hp Kauppa n. 300 m. Lh ,00. Pappilantie 5 B Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Hollihaka KT 52 m² 2h,k,kph,wc,vh,ransk.parv. Erinom. paikalla siisti, tilava kulmahuon! Yhtiössä mm. putket, viemärit ja sähköt uusittu. Lh ,87 Vh ,00. Rommakkokatu 5 A Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Kaijonharju KT 63.5 m² 2h, k, s Tilava 2/3 kerroksen läpitalon huoneisto omaan tai sijoituskäyttöön. Lasitettu parveke ja sauna. Hyvät palvelut. Autokatos. Lh ,00. Kaitoväylä 18 B Es. SU Kimmo Kiinteistömaailma Tuira Toppilansaari KT 72 m² 3h+k+s Ylimmäisen kerr. kulmahuon. Lattiat parkettia, lasitettu parveke, valoisat huoneet. Autopaikka. Heti vapaa! Lh ,00. Toppilansaarentie 7 A Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT 85.5 m² 3h+kt+kph+s+wc+vh+las.parveke Erittäin hyväkunt. koti. Tilava lasitettu parveke. Läpitalon huon. Autohallip. erillisenä osakkeena. Mh ,00. Peltokatu 20 A Es. SU Kimmo Kiinteistömaailma Tuira Kiiminki Kolamäki 96.5 m² RT 4h, k, s Kiimingissä ihan kuntakeskuksen palveluiden äärellä kiva rivitalon päätyasunto. Huoneisto omassa rauhassaan pihan perällä ja oma suojaisa takapiha, näkymät mukavasti metsään. Lh ,21 Vh , tu Oinaansuo RT 93 m² 4h,k,kph,s,wc,terassih,at 2 mh, takka- ja terassih. Tyylikäs keittiö rem. -07 sekä takkah. ja wc. Terassihuone tehty v Kaukolämpö! Lh ,00. Vesipääskyntie 1 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Toivoniemi KT 49.5 m² tupak,mh,kph,rans.parv. Upealla paikalla näppärä kaksio. 5.krs:n huoneistossa on kaikki pinnat uusittu. Kaukol. ja hissi. Mh ,00. Toivoniementie 10 as24 Sovi esittely Kiinteistömaailma Tuira Alppila KT 75 m² 3h,k,parveke Kaunis, valoisa koti Alppilan sydämessä. Hyvin hoidettu taloyhtiö, jossa isot remontit tehty ja rauh. asua ja elää. Todella hyvä pohjaratkaisu, mukavan kokoiset huoneet,isot ikkunat. Tähän kotiin voit muuttaa ilman remonttihuolia. Mh ,00. Alppitie 7 as Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Laanila KT 54.5 m² 2h, kk, s Vasta valm. kerrostalo. Yhtiö puistomaisen alueen viimeinen kerrostalo. Keskustaan vain pari kilometriä. Mh ,00 Vh ,00. Laamannintie 1 A Es. MA Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT 63 m² 2h,k,kph/wc,työtila Ylim. kerr. valoisa koti. Parkettilattiat, keittiössä kivitasot. Omistuksessa huon. sekä liiketila. Lh ,54 Vh ,00. Linnankatu 10 G Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Torikatu Raksila KT 77 m² 3h+k+kph+s+wc Huippupaikalla v. 81-valm. kivitalosta hyväkunt. ylimmän 2. krs:n tilava kulmahuoneisto. Kaikki palvelut melkein vieressä. Mh ,00. Syrjäkatu 3-5 A Es. SU Kimmo Kiinteistömaailma Tuira Keskusta KT 86.5 m² 4h+k Palveluiden ja harrastus mahdollisuuksien äärellä. Hyväkunt., tyylikkästi remontoitu muuttovalmis koti. Heti vapaa! Lh ,00 Vh ,00. Sepänkatu 6 Es. Su Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Kello Kiviniemi RT 77 m² 3h,k,s,khh/kph,wc,ak,var. Kaunis ja valoisa rt- kolmio. Korotettu katto. Suojainen takapiha. Taloyhtiön autokatospaikka. Lh ,00. Ryytimaa 1 B Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Maikkula RT 99 m² 4h+k+kph+s+wc Puiston reunasta hyväkunt. päätykoti. Iso parveke. Piha lounaaseen. Leikkipuisto ja palvelut lähellä. Autokatos. Lh ,00. Kangaskontiontie 13 B Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Tuira KT Kempele 50 m² 2h+k+kph+sa+las. parv. Palvelujen läheltä v. 01 valm. taloyhtiöstä 2.krs:n läpitalon huon. lasit länsiparveke. Hissi. Autokatospaikka mh Mh ,00. Kirkkotie 10 A Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Tuira Tuira KT 124 m² 5h,k,kh parv+kattoterassi Ylim. kerr. kattohuoneisto jonka ikkunoista, parv. ja kattoterassilta avautuu upeat näkymät merelle ja joelle. 2 sisäänkäyntiä. Remontoimalla unelmien koti huippusij. Mh ,00 Vh ,00. Kangaspolku 1 a Ensies. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri Laanila KT 54 m² 2h+k+kph+vh+parv. Oulujoen tuntumassa parvekkeellinen kaksio. Käyttövesi- ja viemäriputkiremontti valmistunut Lh ,89 Vh ,00. Hintantie 27 B Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Hiukkavaara KT 64 m² 3h, k Edullinen ja persoonallinen kolmio tulevaisuuden alueella. Nostalgiaa löytyy huoneista ja ympäristöstä. Parveke puistikkoon päin. Lh ,00. Hiukkavaara 4 A Es. SU Ossi Kiinteistömaailma Pakkahuon.k Meritulli KT 78.5 m² 3h,k,sa Kiikelin saaressa valoisa koti, jonka keittiön parvekkeelta on kanavamaisemat ja olohuoneess suuri parveke. Lh ,00. Kiikelinranta 3 a Es. SU /Janne Kiinteistömaailma Kaakkuri MUUT Rukajärvi Vapaa-ajan tontti 4562 m² Hieno lomarakennustontti Rukalla Iso-Veskan rannalla. Rakennusoikeus 250 k-m² + sauna 25 k-m². Rukan palvelut ja hiihtokeskus lähellä. Mh ,00. Ruka - Veskanranta Lisätiedot Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Ranta-Kastelli RT 80.5 m² 2mh+oh+takkah+k+s 1-tas. koti. Kauniit osin katetut terassit molemmin puolin huon. Kaukol., autokatospaikka sis. hintaan. Lh ,00. Raharinnantie 3 A Sovi esittely Kiinteistömaailma Rotuaari RT Taskila 106 m² 5h, k, s Hyvä huon. mm. kylpyh. ja keittiö uudistettu. Kaukolämpö. Edulliset asumiskust. Rauhallinen asuinalue. Suojaisa piha. Mh ,00. Poijutie 3 C Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Rajakylä KT 50.5 m² 2h+k+kh+s Hyväkunt. ja isolla las. parv. Pohjaratkaisu tuo käytännölliset tilat asumiselle. Myös sijoitusasunnoksi. Mh ,00 Vh ,00. Tervakukkatie 46 C Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Alppila KT 128 m² 4h,k,kph/wc,s,khh,erill.wc, vh,2 las.parv. Unelmoitko ylellisestä ja avarasta kaupunkikodista? Ylimmän krs läpitalon huon., jonka ikkunoista esteetön näköala merelle. Takka, poreammeessa. 2 autohallipaikka h ja ja pihap Lh ,00. Rajakaltionkatu 6 A Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Hiironen KT 62 m² 2mh+oh+k+s+kph Osaomistusasunto, vaihtoehto vuokralle asumiseen. 1.kerr. päätyhuon. Valoisa, avara koti, oma terassi etelän puolella. Lh ,00. Hukkasenkuja 5 A Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Etu-Lyötty KT 64.5 m² 3h+k+s+las.parv Siisti, heti vapaa läpitalon huoneisto, valm Parkettilattiat, erillinen keittiö ja tilava olohuone. Mh ,00. Tullivahdinkatu 1 D Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari OTAMME JÄLLEEN YKSIÖITÄ JA KAKSIOTA VUOKRAUKSEEN Janne Rauhala p Anu Lainio p Palkkio 1 kk vuokra (sis. alv.) Oy, Pakkahuoneenkatu 5, 90100, akkahuoneenkatu@kiinteistomaailma.fi VUOKRAUS JA MYYNTI: Asuntokolmio Oy, Jokelantie 1, HAUKIPUDAS, Puh , haukipudas@kiinteistomaailma.fi Asuntokolmio Oy, Torikatu 3, 90100, Puh , oulu.torikatu@kiinteistomaailma.fi 0 n Raimo Höynä, Kiat, Minna Ylipahkala Kiinteistönvälittäjä,, Matti Näreaho julkinen kaupan - vah vistaja, Kari Loukkola PÄIVYSTÄJÄ Pekka Seppälä Ossi Hiltunen Janne Rauhala vuokraus/myynti Anu Lainio Lahja Kaurala myyntisihteeri Anne-Mari Kalliopuska kiinteistönvälittäjä, PÄIVYSTÄJÄ Mikko Jussila Juha Näppä julkinen kaupan - vah vistaja, p Esa Kivelä Yrittäjä, kaupanvahvistaja Julia Serova myynti neuvottelija, Jyrki Kähkönen, Riitta Kaukonen Pirjo Heiska Jouni Mattila Hilkka Kivelä Yrittäjä, Sami Pakarinen Yrittäjä, Heli Kuusisto Jarmo Lehtosaari, myyntineuvottelijnen kaupanvah., myyntipäällikkö, julki eroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

20 36 K2 LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 Monenlaisia koteja. /koti

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh.

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh. Kerrostalo Oulu, Toppilansaari Kohdenumero 613653 4h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov. 2009 Energialuokka A 2007 Mh. 321 261,00 Vh. 379 000,00 Pitkänmöljäntie 35. Uskaltaisimme jopa sanoa, että

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat LAUANTAI 9. HELMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiesitkö, että lumen poistaminen parvekkeelta on osakkaan

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

95,0 m², 3 mh, oloh, k...,

95,0 m², 3 mh, oloh, k..., Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän

Lisätiedot

119,0 m², 4h, k, kph/w...,

119,0 m², 4h, k, kph/w..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kirsi Konnos Puh: 0400 831 687 Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy Tampellan esplanadi 11 33100 Tampere Puh: 0207802660 HUOM!! Hienolta paikalta Säkylän Iso-Vimman alueelta Pyhäjärven

Lisätiedot

134,0 m², Yläkrs: h,as...,

134,0 m², Yläkrs: h,as..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mika Lehtonen Puh: 050 476 2332 Hämeen Laatu LKV Pakkastie 5 13500 Hämeenlinna Puh: 0504525254 Myllymäessä tunnelmallinen 2000-luvun alkupuolella täysin nykyaikaiseksi remontoitu

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti LAUANTAI 26. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Noin kaksi kolmannesta suomalaisista mökkeilee, mutta

Lisätiedot

85,0 m², 4h+k+kph/s+er...,

85,0 m², 4h+k+kph/s+er..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Henrik Haapakoski Puh: 040 840 2725 Aninkainen Turku Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy Ratapihankatu 53 C 20100 Turku Puh: 02-2827777 Hyväkuntoinen ja muuttovalmis rintamamiestalo

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh.

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh. Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 648745 3h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 188 769,47 Vh. 289 000,00 Niilontie 13. Uudenveroinen, moderni perheasunto rauhallisella

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00 Rivitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 574125 3 h, k, khh, s, 87,0 m² Kov. 1992 Energialuokka C Mh. 150 775,10 Vh. 154 000,00 Tiaisenkuja 3. Viihtyisä päätyhuoneisto rivitalossa rv. 1992 suositulla

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon PERJANTAI 2. MARRASKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Onko palovaroittimesi oikein sijoitettu? Entäpä onko

Lisätiedot

Luumäki Kohdenumero h + k + s, 62,5 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Luumäki Kohdenumero h + k + s, 62,5 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Luumäki Kohdenumero 631290 2h + k + s, 62,5 m² Kov. 1989 Energialuokka E 2013 Mh. 59 000,00 Vh. 59 000,00 Sepänkuja 11. Aivan Taavetin keskustassa todella hyvän ja tilavan pohjaratkaisun omaava

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

62,5 m², 2h, k, s, kph...,

62,5 m², 2h, k, s, kph..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Kahila Puh: 040 822 2291 Kiinteistömaailma, Kerava, Asuntokerava Oy LKV Aleksis Kiven tie 14 04200 Kerava Puh: (09) 4174 1600 Tule viihtymään Sompioon! Tämä rivitalokoti sijaitsee

Lisätiedot

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Liperi, Ylämylly Kohdenumero 636731 4h, k, khh, s, 105,0 m² Kov. 2004 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 150 000,00 Vh. 150 000,00 Jääkäripolku 3. Huippupaikalla koulun ja päiväkodin läheisyydessä vuonna

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p As Oy Vaski, Oulu Raven uusi kohde rakentuu Ouluun Kivikkokankaalle (Palloilijantie 35). Sijainniltaan Vaski on ihanteellinen rauhallisuutta arvostavalle, sillä kohde sijaitsee kulmatontilla ja kahdelta

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34.

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34. Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero 632528 Oh, 3mh, k, ruokailutila, khh, s, p, 153,0 m² Kov. 1957 Energialuokka D 2013 Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Linnankatu 34. Erinomaisella ja halutulla

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Erillistalo Oulu, Pyykösjärvi Kohdenumero 595964 6h,k,s,ullakkohuone,autokatos, 185,0 m² Kov. 1981 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 210 000,00 Vh. 210 000,00 Haukikuja 6. Pyykösjärven uimarannan tuntumasta

Lisätiedot

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Saarijärvi, Kohdenumero h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Saarijärvi, Kohdenumero 590747 5h, tupak, psh, s, khh, vh, 150,0 m²/228,0 m² Kov. 1973 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 180 000,00 Koiralammentie 211. Nyt sinulla on tilaisuus ostaa koti ja kesämökki

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tyhjennä kesäkukkaruukuista multa, pese ruukut ja pane

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Siivoa kasvihuone kesän jäljiltä kuntoon. Kasvihuoneesta

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto.

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto. LAUANTAI 6. LOKAKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Syksyinen lehtien haravointi on tehokasta hyötyliikuntaa

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 607189 4h,k,khh,s, 104,0 m² Kov. 1998 Energialuokka G 2007 Mh. 238 000,00 Vh. 238 000,00 Elopolku 1. Tervetuloa Elopolulle! Tässä on kodikas ja valoisa päätyasunto

Lisätiedot

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Viitasaari Kohdenumero 623313 4h,k,s, 85,5 m² Kov. 1988 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 67 250,00 Vh. 72 000,00 Kustaantie 24-26. Myytävänä, parin kilometrin etäisyydellä Viitasaaren keskustasta,

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

67,0 m², 3h+k,

67,0 m², 3h+k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tiina Björkman Puh: 045 129 9909 OP Koti Länsi-Uusimaa Oy LKV Nummela Vihdintie 3 03100 Nummela Puh: 010 254 5206 Etsitkö kotia aivan Nummelan keskustassa mutta kuitenkin suojaisen

Lisätiedot

Sipoo, Talma Kohdenumero h,k,s, 89,0 m²/155,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00

Sipoo, Talma Kohdenumero h,k,s, 89,0 m²/155,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Omakotitalo Sipoo, Talma Kohdenumero 593925 3-4h,k,s, 89,0 m²/155,0 m² Kov. 2000 Energialuokka D Mh. 230 000,00 Kumpare 10. Valoisa omakotitalo toimivalla pohjaratkaisulla. Asuintilat kahdessa tasossa,

Lisätiedot

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 598717 4 h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov. 1964-2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 158 000,00 Rusthollintie 6. Viihtyisä omakotitalo kauniilla rinnetontilla

Lisätiedot

Omakotitalo. Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov Energialuokka E Mh.

Omakotitalo. Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov Energialuokka E Mh. Omakotitalo Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero 588467 Oh, 3 mh, k, khh, th, s, 144,3 m²/232,7 m² Kov. 1989 Energialuokka E Mh. 203 000,00 Ankkuritie 1. Tiiliverhoiltu persoonallinen ja valoisa L-muotoinen

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 648150 3h,k,s, 64,5 m² Kov. 1990 Energialuokka D 2007 Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Haukiniemenkatu 13. ETSITKÖ UNIIKKIA ja massasta erottuvaa kaupunkikotia? Tässä

Lisätiedot

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00 Rivitalo Oulu, Jääli Kohdenumero 599251 1h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov. 1977 Energialuokka F Mh. 55 431,91 Vh. 56 000,00 Kerrostie 2. Viihtyisä rivitalon päätykoti aivan Jäälin palveluiden vieressä hyvillä kulkuyhteyksillä.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen LAUANTAI 16. MAALISKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 73,5 prosenttia oululaista asuu yksin tai kaksin.

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh.

Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh. Omakotitalo Jyväskylä, Mannila Kohdenumero 632100 4h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D 2018 Mh. 289 000,00 Tiilitehtaantie 26. Jyväskylän arvostetulla Mannilan alueella

Lisätiedot

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000 Kohteen ilmoittaja Nimi: Teemu Virrantalo Puh: 0503112512 Viihtyisä ja tilava koti Nummelan Hiidenrannassa (75+7 m²) Hyväpohjainen kaksikerroksinen rivitalokoti vehreässä ympäristössä Hiidenveden läheisyydessä.

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.03.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Malluntie 12, 90800 Oulu Oulu Länsi-Patela Omakotitalo omalla tontilla 6h(5mh+oh)+k+khh+ 2

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

Lappeenranta, Pallo Kohdenumero h, k, s, 55,5 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,00 Vh ,00

Lappeenranta, Pallo Kohdenumero h, k, s, 55,5 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Pallo Kohdenumero 651185 2h, k, s, 55,5 m² Kov. 2008 Energialuokka B 2007 Mh. 159 000,00 Vh. 159 000,00 Huopatehtaankatu 1-3. Tässä on erinomainen vaihtoehto rivitaloasumiselle!

Lisätiedot

Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh.

Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh. Omakotitalo Hyvinkää, Metsäkalteva Kohdenumero 638533 4h,k,khh,s,lasitettu terassi, 134,0 m²/165,0 m² Kov. 2013 Energialuokka A 2007 Mh. 335 000,00 Lounatuulentie 4 C. Metsäkaltevan asuntomessualueelle

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 23.08.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Tiedonkaari 15 A, 90570 Oulu Oulu Syynimaa Pinta-ala: n. 145 m² Kokonaisala: n.170 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kokemäki, Keskusta Kohdenumero 604963 3h,k,s, 76,5 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Puhdistamontie 5 as 1. Siisti, kodikas, hyvän pohjaratkaisun omaava päätyhuoneisto

Lisätiedot

Haapajärvi Kohdenumero h, k, ph, 74,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Haapajärvi Kohdenumero h, k, ph, 74,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Haapajärvi Kohdenumero 608195 3 h, k, ph, 74,0 m² Kov. 1970 Energialuokka D 2007 Mh. 64 000,00 Vh. 64 000,00 Mussulantie 5. Myynnissä heti vapaa rivitalokolmio läheltä kouluja ja keskustaa! Asunnossa

Lisätiedot

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KATAJATIE 9, PÖYTYÄ MYYNTIESITE PÖYTYÄ, RIIHIKOSKI 2 4h+k+khh+erill.wc+kph/wc+s, ak, varasto, 180 m 205 000 Asuntoa myy Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Oulu, Hiironen Kohdenumero 607794 2h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov. 2000 Energialuokka D 2007 Mh. 94 000,00 Vh. 94 000,00 Kurrenkuja 4-6. Seinäpintoja juuri maalattu! Vuonna 2000 valmistunut saunallinen

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero h, k, s, 120,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero h, k, s, 120,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Seinäjoki, Hyllykallio Kohdenumero 598113 5h, k, s, 120,0 m² Kov. 1997 Energialuokka E 2013 Mh. 189 000,00 Vh. 189 000,00 Silmukuja 1. Kookas paritalohuoneisto Hyllykalliolla, hyvällä sijainnilla

Lisätiedot

Kangasala, Lentola Kohdenumero h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,94 Vh ,00

Kangasala, Lentola Kohdenumero h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,94 Vh ,00 Paritalo Kangasala, Lentola Kohdenumero 607951 3h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov. 2016 Energialuokka B 2007 Mh. 49 196,94 Vh. 207 000,00 Kangasalantie 700. Laadukkaasti toteutettu uusi paritalokoti loistavalla

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, 2 x kph, s, khh, wc, varasto, 174,0 m²/189,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, 2 x kph, s, khh, wc, varasto, 174,0 m²/189,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 602724 5 h, k, 2 x kph, s, khh, wc, varasto, 174,0 m²/189,5 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 458 000,00 Kalliolahdentie 40. Upea ja tyylikäs energiatehokas

Lisätiedot

KOTKANTIE 12, MASKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KOTKANTIE 12, MASKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KOTKANTIE 12, MASKU MYYNTIESITE MASKU, PIIKSVUORI 2 6h+k+khh+s+ph+3wc+at+var, 249 m 498 000 Asuntoa myy Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi Todellinen lapsiperheen

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

Saarijärvi, Kohdenumero h, k, s, 136,0 m²/136,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Saarijärvi, Kohdenumero h, k, s, 136,0 m²/136,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Saarijärvi, Kohdenumero 590069 5h, k, s, 136,0 m²/136,0 m² Kov. 1969 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 45 000,00 Matintie 11. Edullinen, remontoitava omakotitalo rauhallisella paikalla Mannilan asuinalueella.

Lisätiedot

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Haapajärvi, Kohdenumero 604203 4hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov. 1966-1966 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Saarentie 147. Kauniilta paikalta vastikään remontoitu

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Omakotitalo Raasepori, Karjaa Kohdenumero h+k+wc+yläkrs 1h+kellarikrs sauna ja suihkutilat, 80,0 m²/160,0 m² Kov. 1952

Omakotitalo Raasepori, Karjaa Kohdenumero h+k+wc+yläkrs 1h+kellarikrs sauna ja suihkutilat, 80,0 m²/160,0 m² Kov. 1952 Omakotitalo Raasepori, Karjaa Kohdenumero 648404 2h+k+wc+yläkrs 1h+kellarikrs sauna ja suihkutilat, 80,0 m²/160,0 m² Kov. 1952 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 118 000,00 Harjutorpankatu 5. Lämminhenkinen perinteinen

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

182,0 m², 5-6h + k + sa,

182,0 m², 5-6h + k + sa, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Kitee, Kesälahti Kohdenumero h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kitee, Kesälahti Kohdenumero 591606 3h,k,s sekä autokatos, 87,0 m² Kov. 2006 Energialuokka E Mh. 137 000,00 Vh. 137 000,00 Kaarnatie 28. Tyylikäs kokonaisuus, vaihtoehto omakotitalolle: valoisa

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero 599190 3h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov. 1982 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 154 000,00 Pentintie 27. Pieni, persoonallinen ja ihastuttava omakotitalo omaa rauhaa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

Vihti, Otalampi Kohdenumero h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Vihti, Otalampi Kohdenumero h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Vihti, Otalampi Kohdenumero 614324 3-4h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov. 1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 169 000,00 Ratakuja 1. Otalammen kylän sydämessä sijaitseva ihanan sympaattinen rintamamiestalo

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa LAUANTAI 12. TAMMIKUUTA 2013 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Osakas, valmistaudu kotitalosi yhtiökokoukseen huolella.

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.12.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Jousenkaari 23, 90410 Oulu Oulu Kaakkuri Omakotitalo 5h-6h(4mh+parvi+oh)+k+khh+kh+s+2 wc+2

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8 LAUANTAI 16. HELMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla on ainutlaatuinen

Lisätiedot

140,0 m²/140,0 m². Omakotitalo, 6h,rt,k,ph. Harjukaari 39, Saarijärvi,

140,0 m²/140,0 m². Omakotitalo, 6h,rt,k,ph. Harjukaari 39, Saarijärvi, 140,0 m²/140,0 m² Kohdenumero 631856 Omakotitalo, 6h,rt,k,ph Idyllinen, maaseutuhenkinen omakotitalo maaseutumaisemissa Saarijärven Kalmarissa. Asuinrakennus on valmistunut 1937 ja rakennus on täysin peruskorjattu

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Kerava, Savio Kohdenumero 604539 3h,k,s, 86,0 m² Kov. 2008 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 257 000,00 Vh. 257 000,00 Virpitie 11. Upeilla näkymillä ja korkealla paikalla hyväkuntoinen sekä viihtyisä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä.

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä. LAUANTAI 1. JOULUKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi kynttilä,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä LAUANTAI 8. JOULUKUUTA 2012 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä toisen adventtisunnuntain kunniaksi jouluilon

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan.

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan. LAUANTAI 24. MARRASKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat

Lisätiedot

166,5 m², 5h+k+th+s+au...,

166,5 m², 5h+k+th+s+au..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Thea Tontti Puh: 044 050 2300 Kiinteistömaailma, Espoon Kodit Oy LKV, Espoonlahti Finnoonlaaksontie 9 02270 Espoo Puh: 050 433 0963 Edustava paritalokoti Laaksolahden rauhallisella

Lisätiedot

279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,

279,0 m², 5h+k+rt+kph+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon

Lisätiedot

163,0 m², 6 h, k, khh,...,

163,0 m², 6 h, k, khh,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kimmo Raappana Puh: 040 849 2081 Kiinteistömaailma, Vantaa Aviapolis Tasetie 8 01510 Vantaa Puh: 020 793 1010 YLÄSTÖ OKT 163/188m2. Viihtyisä 5-6h,k,s talo kauniilla ja tasaisella

Lisätiedot