Valoa tulvii eri ilmansuunnista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista"

Transkriptio

1 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Puhelin Sähköposti KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde Siivoa kasvihuone kesän jäljiltä kuntoon. Kasvihuoneesta voit saada iloa talvellakin kun ripustat sinne esimerkiksi lyhtyjä. Oma koti kuinka kallis? Soita ja pyydä ilmainen arvio Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja Tuulikki-astiasto on talon emännän vanhempien häälahja ja saa olla koko ajan esillä kertomassa suvun historiasta. Ruokailutilan seinustan sivustavedettävä sänky on koristeltu puuleikkauksin. Harmaa värisävy toistuu tapetissa. Emännän omat ensikengät ovat löytäneet paikkansa eteisestä. Kodin henki syntyy vuosikymmenien aikana. Eliel Saarisen suunnittelemat huonekalut ovat tulleet perintönä lapsuuskodista, ikonien maalaaminen on ollut talon emännän harrastus jo muutaman vuoden ajan. Valoa tulvii eri ilmansuunnista Kerrostalohuoneisto Raksilassa on omistajansa näköinen Marjo Pääkkönen teksti Risto Rasila kuvat Viidennen kerroksen asunnosta avautuvat maisemat yli kaupungin. Yhdestä ikkunasta näkee Tuomiokirkon tornin, toisesta Raksilan katot ja lehmukset. Huikea näkymä luo kotiin aivan erityislaatuisen tilan ja avaruuden tunnun. Valoa tulee useasta ilmansuunnasta. Asunnossa on iso parveke, joka tosin omistajan mielestä on vaikea sisustaa sen takia, että se on malliltaan pitkä ja kapea. Pelargoniat rehottavat parvekkeella vielä täydessä kukassa. Asunnon sijainti Raksilassa on ihanteellinen: lähes kaikki tarpeellinen on kävelymatkan päässä. Asunnon omistaja tuli opiskelemaan Ouluun vuonna 1975 ja on muutaman muuton kautta asettunut Raksilaan, jossa hän on asunut 1980-luvulta lähtien. Siirtyminen puisesta omakotitalosta kerrostaloon asumaan vuosi sitten arvelutti, mutta sopeutuminen uuteen asumismuotoon on sujunut yllättävän hyvin. Täällä on tosi hiljaista. Kun olen maalta lähtöisin, hiljaisuus on minulle tärkeä asia, talon emäntä sanoo. Huoneiston alkuperäisessä pohjapiirroksessa oli kolme makuuhuonetta, mutta nykyinen emäntä on remontoinut asunnon omiin tarpeisiinsa sopivaksi ja poistanut turhia väliseiniä. Yksi huoneista on nykyisin viihtyisä kirjastotila, jonka kirjahyllyistä osa on teetetty jo edellisen asunnon vinttiportaikkoa varten ja koottu nyt erilaiseen järjestykseen uudessa tilassa. Hyllyjen rakentaja Jussi Warsta suunnitteli hyllystön yhteyteen oman kaapin musiikin parissa työskentelevän asujan nuottikokoelmalle. Valkoinen piano istuu mainiosti olohuoneen vaaleaan sisustukseen, jonka keskiössä on Eliel Saarisen suunnittelemat White Sweet -huonekalut. Kodin haltija haluaa oman sukuja perhehistoriansa ja muistot eletyn elämän varrelta näkyviin kotiinsa. Perityt huonekalut ja astiat ja maailman eri kolkilta matkoilta hankittu taide tekevät kodista persoonallisen ja omistajansa näköisen. Jossain kohtaa on ripaus Japania, jossain pilkahdus Thaimaata. Kiinnostus venäläiseen kulttuuriin näkyy myös emännän itsensä maalaamissa ikoneissa. Eteisen pöydällä katse kiinnittyy hellyttäviin sinisiin vauvankenkiin talon emännän omat ensikengät 1950-luvulta. Minulla on ollut nuoresta asti sellainen periaate, että koti kootaan elämän aikana mielellään niin, että siinä näkyy lapsuuskotikin. Hänen omista lapsistaan toinen vei asuntoonsa vanhan päästävedettävän sängyn, toinen sai isoisän kirjoituspöydän. Äidin ja isän häälahja-astiasto, Tuulikki-astiasto vuodelta 1937, ansaitsee olla pysyvästi esillä silmänilona ja se otetaan käyttöön parhaimpiin juhliin. Valoisassa ruokailutilassa keltainen väri toistuu tapetin kuvioissa ja tekstiileissä verhoissa, pöytäliinassa ja ruokapöydän tuolien sisustuskankaassa. Myös ruokailutilan seinille ripustetuissa taideteoksissa on keltaisen, oranssin ja kullan sävyjä. Talon yhteisissä tiloissa on kylmäkellari, jossa on hyvä säilyttää mehut ja hillot. Louhisaaren juoma on säilynyt siellä raikkaana ja hyvänmakuisena lokakuulle asti. Asunnon omistaja on levittänyt talon muiden asukkaiden suostumuksella taidekokoelmansa myös rappukäytävien seinille naapureitten iloksi. Kirjahylly on teetetty omistajan tarpeita varten ja on taatusti ainoa laatuaan. Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Ii, Keskusta 140 m² Suvantolantie 20 A Kiiminki, Ylikylä 120/160 m² Korkeamaantie 22 Ii, Keskusta 102/146 m² Kuhatie 1 Kempele, Keskusta 84 m² Kurikkahaantie 8 C Kiiminki, Jääli 57,7 m² Rivitie 6 Tuira 78 m² Kaarretie 4 G Kaakkuri 50 m² Siipipeilintie 8 B Heinäpää 41 m² Tarkka-ampujankatu 16 D Oh,tupak,4-5mh,sa,kh,wc,et,kuisti. Perinteinen ns. rintamiestalo puutarhamaisella omalla 2500m²:n tontilla kalaisan Iijoen vieressä. Viemärit ja käyttövesiputket uusittu -84. Sa+kh uusittu täysin -07 ja samalla uusittu käyttövesiputket. LV-varaaja uusittu Sähkötyöt uusittu -07. Rv. -53 ja laajennus 90-luvulla, laajennuksen yht. uusittu ulkovuoraus ja vesikatto. Tontilla lisäksi n.50m²:n piharak., sa/ph+varastot+autokatos, ns. pihasauna käytössä! Ensies. su /Hamari Mh e Oh,k,3mh,takkah,sa,kh,khh,wc,et, var. Jämäkkä 1986 valm. betonielementtitalo mainiolla paikalla palvelujen lähelllä. Kohde vaatii remontin, joten tämän voit muokata oma maun mukaiseksi. Päärak. yht. tilava 2-auton katos, lämmin varasto ja tilava takaterassi. Lisäksi n. 85 m²:n at/varastorak, talliosa n. 70 m² ja se lämmintä tilaa, joten hyvät tilat harrastuksiin. Grillikotakin löytyy pihapiiristä. Tilava oma tontti 6423 m². Remonttitaitoiselle oiva kohde! Ensies. su /Hamari Mh e Oh, k+rt, 3mh, khh, kph,vh, s, 2xwc. Jokinäkymällä ja omalla tontilla sijaitseva lämpöhirsitalo. Rakennettu Lapponia House Oy:n suurelementeistä v Puutarhamaisella piha-alueella lämminautotalli/katos, pihasauna ja liiteri. Tämä koti on varustettu varaavalla takalla ja lattialämmityksella (sähkö). Keittiössä 3 erkkeriä. Yläkerran etelä parvekkeella voit nauttia aurinkosta. Kon. ilv. lto:lla ja keskuspölynimuri. Iijoen yhteisrantaan n. 150m. Ensies. su /Simppula Mh e h,k,khh,ph,wc,vh. Valoisa I-tas koti rauhallisella alueella. Toimiva pohjaratkaisu. Normaalia korkeampi huonekorkeus antaa avaruutta. Vaaleat hyvät materiaalit ja koneet. Kaukolämpö. Piha ja katettu terassi etelään. Palvelut lähellä. Huoneiston mukana myydään autokatospaikka 3500e. Ensies. su / Jääskeläinen Mh e h,k,ph. Hyvällä ja keskeisellä paikalla Jäälissä hyvänmallinen rivitalohuoneisto. Kaukolämpö, autopaikka huoneiston edessä. Vapautuu sopimuksen mukaan! Ensies. su /Kettunen Mh e h,k,ph,vh,parveke. Hyvällä paikalla Tuiran sydämessä erittäin hyväkuntoinen huoneisto hyvästä taloyhtiöstä jossa esim. Käyttövesi- ja viemäriputket, sekä sähkö- ja tietokonekaapelointi uusittu. Huoneisto heti vapaa!! Ensies. su /Kettunen Mh e Vh e h,kk,pe,s, lasitettu parvike. Uutta vastaava valoisa saunallinen kaksio Kaakkurin palveluiden läheisyydessä. Tilava etelä-länsi lasitettu kulmaparveke, josta näkymä puistoalueeseen ja lasten leikkipaikkaan päin. Keittiö ja olohuone muodostavat käytännöllisen ja avaran kokonaisuuden. Tässä vapaassa ja muuttovalmiissa huoneistossa on kaikki valmiina mikrosta pyykinpesukoneeseen. Lämpöpistoke autopaikka myydään erikseen. Ensies. su / Alakiuttu Mh e h, kk, ph, vh, parveke. Kaunis ja hyväkuntoinen, parvekkeella varustettu neljännen kerroksen kulmahuoneisto. Taloyhtiössä suoritettu mittavia peruskorjauksia.viemärit, käyttövesiputket, ikkunat, asfaltoinnit ym., joten talohtiö hyvässä kunnossa. Vapautuu Varmasti tutustumisen arvoinen! Ensies. su /Kamunen Mh e Vh e

2 42 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 KOTI Nyt ehdit vielä kerätä oksia, sammalta ja käpyjä talven koristeita varten. Tee niistä kransseja, havupalloja tai piharuukkujen koristeita. YHTEYSTIEDOT: Puhelin Sähköposti Kalevan vaihde Kiinteistömaailman Tarjouskauppa nyt 5 vuotta. Tutustu tarjouskauppa Kutsu meidät kylään. Puh ARBELIUS Liimaa ja vaahtoa eristeeksi Kekäläisten ekotalo eristettiin ja tiivistettiin Suomessa uudella järjestelmällä Matti Tuovinen Sanna ja Saku Kekäläisen omakotitalo näyttää jo talolta. Muurari Hannu Matilainen on urakoinut kiviset ulko- ja väliseinät. Kun kattotuolit ja kate saatiin vielä päälle, oli aika eristää. Rakentajat tiivistivät samalla rakennuksen niin, ettei kallista lämmitysenergiaa hukata harakoille rakennuksen yhdestäkään saumasta. Kekäläiset valitsivat ulkoseinien ja yläpohjan eristeeksi alumiinipintaisen polyuretaanilevyn, koska se on turvallisen tunteeton kosteudelle. Vesihöyry ei liiku eristeen läpi, eikä se ime vettä vaikka jäisi suojaamattomana sateeseen. Se myös toimii höyrynsulkuna ja tuulensuojana. Eristekerroksen ohuus, vain 250 millimetriä, on etu. Seinistä olisi pitänyt tehdä villaeristeillä reilusti paksummat passiivitalotasoista energiapihiyttä tavoiteltaessa. Myös rakennuksen vaipan tiiviyden varmistaminen olisi ollut vaikeampaa. Polyuretaanilla on eristetty taloja ennenkin, mutta Kekäläisten taloon eristevalmistaja ja tuotetoimittajat kehittivät yhteistyössä menetelmän, jolla eristäminen ja tiivistäminen sujuvat tavallista joutuisammin. Työporukka eristi ja tiivistikin talon neljästä ulkoseinästä melkein kolme yhden päivän aikana. Rakennuttajalle tämä merkitsee selvää säästöä työkustannuksissa. SPU Oy:n myyntipäällikkö Ari Kemppaisen mukaan järjestelmää kokeiltiin nyt ensi kertaa Suomessa, ja se vaikutti heti onnistuneelta. Tämä nostaa työmaatehokkuutta selvästi. Eristäminen ei ehkä sujunut ihan puolta nopeammin, mutta noin 30 prosenttia nopeammin kuitenkin. Liimalla ja tiivistysvaahdolla on merkittävä rooli uudessa järjestelmässä. Eristelevyt liimataan rakennuksen kiviseen ulkoseinään. Avosaumoihin pursotetaan turpoavaa ja kuivuneenakin joustavaa tiivistysvaahtoa. Purseet siistitään pois vaahdon kuivuttua. Päälle tehdään toinen eristekerros. Sekin liimataan ja lisäksi kiinnitetään muoviruuvein ensimmäiseen kerrokseen, jotta liima saa kuivua rauhassa. Levyjen saumat sovitetaan ensimmäisen kerroksen kanssa eri kohtiin. Jälleen saumataan vaah- Neljästä seinästä kolme on jo pääosin eristettynä. Aikaa tähän työhön kului yksi päivä. dolla, sitten siistitään purseet ja lopuksi vielä teipataan saumat alumiinipintaisella teipillä. Vasta tämän jälkeen porataan kiinnitykset julkisivumuurauksen tartuntaraudoille läpi eristeen. Järjestys on siis toinen kuin perinteisessä rakentamisessa. Uuden järjestelmän kalleus tai edullisuus riippuu laskentatavasta. Vaikka tämä eriste on muita hieman hinnakkaampi, pienenee koko talon rakennuskustannus ohuiden rakenteiden ja vaivattoman tiiveyden hallinnan ansiosta. Voisi ajatella myös näin, että ne kustannukset mitä juuri ja juuri normit täyttävällä eristystasolla säästetään rakentamisvaiheessa suhteessa passiivitasoiseen ratkaisuun, tulevat talon käyttäjän maksettavaksi moninkertaisesti talon elinkaaren aikana. Tätä ei useinkaan huomioida. Hyvällä eristyksellä minimoidaan siis rakennuksen käytön aikaiset kustannukset, Kemppainen sanoo. Valtion teknologinen tutkimuskeskus on arvioinut, että Suomessa passiivitalon lisäkustannus on 2 5 prosenttia. Yleinen arvio on, että passiivitalon rakentamisen lisäkustannus on mahdollista kuitata energiansäästönä noin kymmenessä vuodessa. Energiapihi rakentaminen kasvattaa eristekauppaa Matti Tuovinen Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n toimitusjohtajan Juha Luhangan mukaan matalaenergiaja passiivirakentamisen suosion kasvu on jo näkynyt eristekaupassa. Heinäkuussa tiukentuneet rakentamisen energiamääräykset tuovat toisen kasvusysäyksen. Jokaiselta valmistajalta tulee jotain uutta, Luhanka sanoo. Rakennuseristeet voi jakaa karkeasti kolmeen tyyppiin: muovipohjaisiin, luonnonkuitu- ja mineraalivilloihin. Muovipohjaisista käytetyimpiä ovat polyuretaaniset PUReristeet sekä polystyreeniset EPS- ja XPS-eristeet. Luonnonkuitueristeet ovat yleensä puupohjaisia. Mineraalivilloihin taas luetaan kivi- ja lasivillat. Luhanka arvioi eristemarkkinoiden liikevaihdoksi nyt miljoonaa euroa. Suurimman osuuden haukkaavat mineraalivillaeristeet. Tosin EPS:iä menee routaeristyksiin isojakin määriä, sa- MATTI TUOVINEN moin XPS:sää. Muovipohjaiset eristeet ovat yhä enemmän tulossa pientalotalonrakentamiseen. Kaikilla tuoteratkaisuilla päästään tiiviisiin rakenteisiin. Ne vain pitää toteuttaa eri tavoilla, kuten kelmuja tai kalvoja käyttäen. Luhanka kiinnittäisikin huomiota työn laatuun: osataanko tehdä tiivistä, ehditäänkö tehdä, halutaanko tehdä. Jatkossa tämä osaaminen nousee arvoon arvaamattomaan, Luhanka arvioi. Tuuletusta ja tiivistystä Talotohtori Rintamamiestalon sokkelin ja pohjaparrun välissä on muutama rako, tarkoituksella vai sokkelin epätasaisuudesta johtuen? Ryömintätilaa ei täytepohjan alla ole. Tiivistämmekö raot ulkovuorin korjauksen yhteydessä, vai pitääkö ne jättää tuulettumista varten? Hormiryhmässä on poistoilmaventtiileitä, mutta tuloilmaventtiileitä ei yhdessäkään talon huoneessa ole. Aiomme laittaa raitisilmaventtiileitä seiniin. Onko niiden paikka lattianrajassa, ikkunoiden alla vai katonrajassa, kysyy Otonpoika. On hyvä harkita tarkasti jokaista muutosta vanhassa ja hyvin toimivassa rakennuksessa. Esimerkiksi salaojitusta ei pidä tehdä vain siksi, että uudisrakennukset salaojitetaan. Tai ulkolaudoitusta ei kannata uusia siksi, ettei sen alla ole tuuletusrakoa nykytapaan. Teidän talonne on ilmeisesti kuivassa maastossa, jolloin pienetkin raot ovat riittäneet alustan tuulettamiseen. Niitä ei kuitenkaan pidä sulkea. Joku toinen miettisi tässä tapauksessa suurempien tuuletusaukkojen hakkaamista, mutta koska vaurioita ei ole, antaisin tilanteen olla ihan ennallaan. Sama koskee raitisilmaventtiileitä. Korvausilma tulee nyt luultavasti ikkunan raoista. Jos tilanne muuttuu, eli ikkunat tiivistetään - kuten lämmön säästämiseksi olisi hyvä tehdä - täytyy ilman pääsy mahdollisesti varmistaa venttiilein. Ellei mitään tunkkaisuutta tunnu kotona ja asuinhuoneissa riittää asukasmäärään verrattuna runsaasti tilavuutta, ei Kellokanervista koristeita Peerit Tähtinen Kaleva Kun syysvärit vaihtuvat lehdettömiin puihin ja pensaisiin, on aika tehdä muita koristeita pihaan. Jos tuntuu, ettei jaksa itse vääntää pohjaa rautalangasta, niin kaupoissa on valmiita pyöreitä ja sydämenmuotoisia pohjia. Kellokanervat eivät paljon maksa, joten niitä raskii käyttää reilusti. Kanervan värit säilyvät suojaisessa ulko-ovessa pitkälle kevääseen. venttiileitä tarvita ainakaan joka huoneeseen. Ympäri vuoden asutuissa uunilämmityskodeissa huonekohtaiset venttiilit sen sijaan kuuluivat kuvioon, myös kerrostaloissa. Kylmä ilma pyrkii makailemaan lattialla, ja lämmin kiipeää kattoon. Siksi venttiilit sijoitetaan katonrajaan, jossa viileä ulkoilma sekoittuu lämpimään sisäilmaan. Puukiukaalla varustettu sauna on poikkeus: korvausilma suunnataan lattian rajasta suoraan tulipesään viilentämättä saunan ilmatilaa. Uusimme vanhan talomme ulkovuorauksen luvulla sisäpuolelle lisätty mineraalivilla ja lastulevy poistetaan, jotta hirsiseinä saadaan näkyville. Siksi olemme päättäneet lisätä kaksinkertaisen levytyksen 12 mm tuulensuojalla, saumat limittäen. Uusi pystyrimalaudoitus kiinnitetään ilman tuuletusrakoa, jotta paksuus ei kasvaisi liikaa eikä rako jäähdyttäisi seinää turhaan. Onko rakenne turvallinen? Entä miten kiinnitetään pystyrimalaudoitus, tiedustelee Kuhan perhe Ranualta. Olette ajatelleet kuten alkuperäinen rakentaja. Kylmentävä tuuletusrako tuli yleiseen käyttöön vasta lateksimaalin takia. Hirsitalossa nurkkien tuulitiiviys on tärkeää, joten taitelkaa nurkkiin vuorauksen alle ilmansulkupaperi. Laudoituksessa yksi naula lautaa kohti on parasta, näin puu pääsee elämään halkeilematta. Panu Kaila Kysymykset: tai PL 28, Helsinki Kellokanerva kiinnitetään pieniniä nippuina pohjaan. Omakotitalon ilme viittaa ison veden taakse Asuntopuntari Kannustalojen Aarre malliston Aarre h + k, huoneistoala 186 m2. Kannustalojen Aarre 186 on suuri kartanomainen omakotitalo. Timo Jokelainen Kannustalon kivitalo Aarre rakennettiin Kokkolan asuntomessuille. Kyseinen malli on osoittautunut siten suosituksi, että nyt Kannustalo esittelee myös puurakenteiset Aarteensa uudessa Kartano-mallistossaan. Talomalleja on kaksi, molemmat hyvin suuria omakotitaloja. Tässä yhteydessä esitellään pienempi, 186 huoneistoneliöinen malli. Suuremmassa on neliöitä parikymmentä enemmän. Aarteen kattomuotoa voinee kutsua aumatuksi mansardikatoksi. Talon ilme viittaa kauas ison veden taakse. Kartanoksi, mutta myös huvilaksi tällaista joku saattaisi kutsua. Prameutta lisäävät vankat pilarit, moniruutuiset ja voimakkaasti kehystetyt ikkuna-aukot sekä julkisivujen keskeissommittelu. Sisälle tullaan talon keskeltä. Sisäänkäynnin ulkoilmeeseen on haettu juhlallisuutta. Juhla katkeaa ulko-oveen, sillä talosta ei löydy ulkoilmeen mukaista juhlavaa hallimaista eteistä, vaan sisälle tullaan nykytaloille aika normaalisti hiukan epämääräisesti rajautuvaan eteistilaan. Sisääntulosta oikealle avautuu keittiö, vasemmalle jää kodinhoitohuoneen ovi ja vessapatti. Keskellä on porras, jonka ohi ja ali näkyy olohuoneeseen. Mukavaa sisääntulossa on sisänäkymä olohuoneeseen ja siitä ison ikkunan kautta myös pihalle. Isossa talossa on tilaa. Keittiö, ruokailu ja olohuone muodostavat L:n mallisen tilan, jossa neliöitä on peräti 65. Ruokailutilasta on liukuovin varustettu käynti katetulle terassille, jonne on helppo livahtaa kahvikupin kanssa, jos sää sallii. Saunaosasto on sijoitettu talon toiseen päätyyn. Pukuhuoneeseen pääsee kahdesta suunnasta, sekä olo- että kodinhoitohuoneesta. Suojaisalle terassille mennään vilvoittelemaan kodinhoitohuoneen kautta. Yläkerrassa aula on keskeinen ja tiloja kokoava. Sen käyttöä haittaa keskelle osunut porras. Kun talo on varustettu aumatulla mansardikatolla, niin kattolyhtyjä ja parveketta lukuun ottamatta tila mataloituu ulkoseinille. Se tuottaa yläkerran tiloihin oman vanhahtavan viehätyksensä. Yläkerrassa on kolme huonetta, joista yksi on nimetty työhuoneeksi. Makuuhuoneeksikin se taipuu. Makuuhuoneiksi nimetyt ovat hyvin kookkaita, mutta sellaisia, ettei niiden jakaminen kahdeksi huoneeksi aivan helposti onnistu. Parvekkeet ovat tilavia. Toiseen käydään aulasta, toiseen suuremmasta makuuhuoneesta. Ulkotilat ovatkin Aarteessa suuressa roolissa. Se kielii talotyypin syntysijasta. Asuntomessuilla on ollut tapana satsata ulkotiloihin, erilaisiin kuisteihin, terasseihin ja parvekkeisiin. Messujen ulkosuuntaus on sekä kannatettava että myös hyvin ymmärrettävä, kun sitä ajattelee kesäisten messujen näkökulmasta. Ulkotilat myös tuovat taloon lisäkokoa ja -arvoakin, mikä toiminee myyntityössä. Normaalirakentamisen osalla voi kysyä, onko meidän ilmastossa tarvetta niin paljoon.

3 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA RITAHARJU, OKT Alak. 2 mh, oh, k, rt ja kh/wc, yläk. 3 mh, aula, kh, s ja parveke. Arwo-kivitalot rakentaa Ritaharjuun mennessä valmistuvan hienon hyvillä materiaaleilla varustetun kivitalon. Asuintilat kahdessa kerroksessa, asuinpinta-ala 149,7 m², kerrosala 221,6 m². Vuokratontti 541 m². Vesikiertoinen lattialämmitys. Autokatos kahdelle autolle. Erillinen 20 m² huone, jossa oma wc/kh. Energiatehokas talo. Mh LÄNSI-PATELA, OKT Alak. oh, k, rt, mh, khh, kh, s ja wc, yläk. 3 mh, wc/kh, aula ja parveke. Monen perheen unelma, upea 2007 rakennettu kivitalo halutulla asuinalueella Länsi-Patelassa. Rauhallinen sijainti omalla 916 m² tontilla päättyvän tien päässä. Talossa reilusti tilaa, sillä talon asuinala on 186,5 m² mukavasti kahdessa tasossa. Kaksi lämmintä varastoa. Pateniemen päiväkodit, koulut ja muut palvelut lähellä. Mh HERUKKA, OKT Yläk: 2-3 mh, aula, wc, vh ja parveke, alak: tupak, mh, khh, ph, s ja wc. Rauhallisella asuinalueella sijaitseva 2-kerroksinen hyväkuntoinen omakotitalo. Koulut ja päiväkodit sijaitsevat lähietäisyydellä. Talon alakerta on valmistunut v ja yläkerta v Talon asuinpinta-ala on 153 m² ja kokonaisala 203,3 m². Oma tontti 821 m². Erill. autotalli, jossa on myös katos kahdelle autolle ja varasto. Mh KEMPELE, LINNAKANGAS, OKT Vuonna 2008 valmistunut 4 h, k, khh ja saunan käsittävä valoisa omakotitalo. Talossa asuinpinta-alaa 136 m², lisänä runsaasti varastotilaa ja kahden auton katos, sijainti omalla 1032 m² kulmatontilla. Palvelut löytyy Zeppelinistä ja Kempeleen keskustasta. Mh Ritarinkuja 5. sunnuntaina: /Mikkonen KARJASILTA, OKT UNIQUE Yläk. 3 mh, kh, aula ja parveke, katutaso: oh, k, rh, aula ja wc, kellari: tkh, ph, s, khh ja pkh 160/225 m². Oulun Karjasilta näyttää tyypilliseltä 1940-luvun rintamiestalojen kaupunginosalta, jossa on vehreiden pihojen keskellä hyvin hoidettuja puolitoistakerroksisia puutaloja. Tämä talo on kuitenkin poikkeus. Tontilla sijainnut vanha talo jouduttiin purkamaan ja sen tilalle rakennettiin v täysin uusi talo. Suunnittelun reunaehdot asettivat vanhan talon julkisivut joita ei saanut muuttaa. Koko kodin keskus on keittiön ja olohuoneen yhdistävä avara oleskelutila. Avokeittiö ja saareke on ryhmitelty kadunpuoleiseen päätyy. Pihalla, olohuoneen puoleisessa päädyssä on iso terassi. Tontilla on lisäksi noin 50 m² erillinen autotalli. Vuokratontti 759 m². Mh UNIQUE METSOKANGAS, OKT Metsokankaan alueella vuonna 2007 valmistunut upea 5 h, k, kh, khh, 2 wc:tä ja saunan käsittävä valoisa omakotitalo. Tästä kodista löytyy asuinpinta-alaa 150,5 m², autotalli, korkea autokatos sekä erillinen varasto. Vuokratontti 544 m². Todella hyvät palvelut Kaakkurin suuralueella, koulut ja päiväkodit vieressä. Varaa aika yksityisesittelyyn. Mh PYYKÖSJÄRVI, OKT 3 mh, oh, k, tkh, pkh, khh, kh, s, wc ja vh. Huippupaikalla sijaitseva hyväkuntoinen v valm. yksitasoinen 115/166 m² kokoinen omakotitalo. Suojainen hyvin hoidettu pihapiiri isolla 1200 m² vuokratontilla. Taloa on pidetty huolella ja sitä on uusittu sisäpinnoilta vuosien saatossa mm. keittiö uusittu Edulliset asumiskustannukset. Mh Viehekuja 1. sunnuntaina: /Valkola RITAHARJU, OKT 5 h, k, s, kh, khh, wc ja vh. Juuri valmistunut avaran valoisa puutalo. Hyvä varustetaso. Asuintilat yhdessä tasossa. Asuinpintaala 121/166,4 m². Vuokratontti 945 m². Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Kahden auton katos. Lämmin varasto ja puuliiteri. Vapaa. Mh Vainutie 6. sunnuntaina: /Lämsä KAAKKURI, OKT 3 mh, oh, k, tkh, khh, vh, s, ph, 2 wc ja parvi, 134/176 m². Suosittua vanhaa Kaakkuria parhaimmillaan! Vuonna 1993 rakennettu, 1013 m² vuokratontilla sijaitseva hieno kokonaisuus eteläpihalla. Piharakennuksen yhteyteen mahdollista laittaa oma harrastehuone. Mh Kruunutie 16. sunnuntaina: /Tyybäkinoja KAAKKURI, OKT 4 mh, oh, k, khh, s, 2 wc + parvi /183 m². Halutulta ja viehättävältä alueelta tarjolla hyväkuntoinen 1996 rakennettu talo. Koulu ja päiväkoti kodin lähettyvillä. Tilavat huoneet ja parvi antavat lisämukavuutta asumiseen ja harrastamiseen. Vehreä 1162 m² vuokratontti. Autotalli ja varastotilaa. Tähän kannattaa tutustua paikan päällä. Mh Minkkitie 28. sunnuntaina: /Tyybäkinoja erikoisten asuntojen myynti- ja markkinointipalvelu, jolla tavoitamme uniikkien asuntojen ostajat ja myyjät. TALONPOJANKANGAS, OKT 3 mh, oh, k, khh, kph, s, wc, vh 102/120 m². Muuttovalmis vuonna 1984 rakennettu omakotitalo suositulla ja rauhallisella alueella tilavalla 889 m² vuokratontilla. Tämä mukavasti remontoitu koti on pidetty huolella. Kolme makuuhuonetta tarjoaa asumismukavuutta suuremmallekin perheelle. Tilava ja rauhallinen kulmatontti. Autokatos. Mh Karsinatie 16. maanantaina: /Junttila VÄLIVAINIO, OKT 4 mh, oh, rt, et, ph/khh, s, terassi 110/160 m². Perusteellisesti remontoitu ja uudistettu, alunperin vuonna 1963 valmistunut asunto-osakeyhtiömuotoinen talo 658 m² kaupungin vuokratontilla. Hyvät materiaalit ja toimiva pohjaratkaisu. Sähkölämmitys, varaava takka, ilmalämpöpumppu, ilmanvaihto LTO. Autolle talli. Sovi esittelystä! Mh RANNANPERÄ, OKT 3 mh, oh, k, kh, s ja wc. Lapsiystävällisellä alueella sijaitseva vuonna 1984 valmistunut yksitasoinen hyväkuntoinen omakotitalo. Rauhallinen vuokratontti 1037 m², joka rajoittuu Koivikkopuistoon. Lämmitysmuotona vaivaton kaukolämpö. Asuintilojen pinta-ala 103,5 m² ja kokonaisala 114,5 m². Lisäksi autotalli varaston kera. Mh Visakoivunhaara 10. Ensiesittely sunnuntaina: /Seppänen KAAKKURI, PT 140 m² Alak. oh, mh, k, s/ph/khh, wc, et, yläk. aula, 3 mh, wc/ph. Vehreällä Kaakkurinkankaan alueella uudehko, hyvin pidetty paritalokoti omalla tontilla kahdessa tasossa. Rak.vuosi 2005, sähkölämmitys, varaava takka. Tilaa touhuta omalla, tilavalla pihallakin. Kaunis kokonaisuus rauhallisella paikalla. Hyvät kulkuyhteydet moottoritielle. Autotalli. Vapaa. Mh Sovantie 8 B. sunnuntaina: /Valkola TALVIKANGAS, RT, 4 h, k, s 95 m² Ihastuttava vuonna 2008 valmistunut yhdessä tasossa oleva koti. Iso lasitettu terassi ja omaa pihaakin on mukavasti. Tyylikkäät pinnat ja materiaalit, kivoja yksityiskohtia. Omana osakkeena autotalli. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen koti. Erinomainen kokonaisuus. Mh Pohjantähdentie 1 E 21. sunnuntaina: /Tyybäkinoja JÄÄLI, RT, 4 h, k, s 92,5 m² Muuttovalmis koti isommallekin perheelle. Tässä rivitalon päätyhuoneistossa on aivan mahtavan tilava eteläpiha jossa on mm. viihtyisä huvimaja. Saunaosasto remontoitu täydellisesti vuonna Tilavat makuuhuoneet. Tunnelmanluojana viihtyisä takka. Erillinen wc. Tätä kotia on mukavasti remontoitu. Autokatospaikka käytössä. Jäälin keskustan palvelut noin 500 m. Mh HAUKIPUDAS, HAAPAKANGAS, PT, 4 h, k, s 89 m² Erittäin hyväkuntoinen v valmistunut paritalohuoneisto. Huoneiston tilat kätevästi yhdessä tasossa. Haukiputaan keskustan palvelut kouluineen lähietäisyydellä. Autokatokset ovat huoneistojen välissä, joten huoneistojen välillä ei ole väliseinää. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Mh Kankaantie 16 D 9. sunnuntaina: /Seppänen IINATTI, RT, 3 h, k, s 72,5 m² Hyvässä taloyhtiössä siistikuntoinen pariskunnan tai pienen perheen koti. Puistoon rajoittuvalla takapihalla suojainen terassi sekä erillinen laatoitettu alue grillaukseen. Kuntopolku kävelymatkan päässä. Kaakkurin laajat palvelut kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Autolle katospaikka. Mh Oritputaantie 39 A 4. sunnuntaina: /Arola RAJAKYLÄ, RT, 3 h, k, s 72 m² Tyylikäs päätyhuoneisto. Yhtiö on valmistunut vuonna 1999 ja on kytketty kaukolämpöön. Tilava kh/khh. Erillinen wc ja vh. Rakennusvaiheessa muutettu varustetasoa paremmaksi: mm peiliovet ja keittiökaapistojen ovet. Kaunis eteläpiha. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka Vapaa. Mh Koisotie 18 C 20. sunnuntaina: /Lämsä PATENIEMI, RT, 2 h, k, s 61,5 m² Hyvällä maulla ja taidolla uusittu saunaosasto. Hulppean tilava huoneisto. Näppärä keittiö, jossa paljon kaappeja. Vaatehuone. Vesikiertoinen lämmitys kaukolämmöllä. Yhtiöllä oma tontti, joka rajoittuu puistoon. Muuttovalmis ja vapaa. Mh Possakantie 36 C 2. sunnuntaina: /Lämsä HAUKIPUDAS, KESKUSTA, RT, 2h, k, s 59 m² Heti vapaa yksitas. saunallinen valoisa rivitalokoti aivan Haukiputaan keskustan läheisyydessä. Olohuoneesta ja takapihan terassilta esteetön näkymä Kiiminkijoelle. Taloyhtiö on vuokrannut jakokunnalta jokirantaan ulottuvan maa-alueen taloyhtiön kohdalta, mm. veneen säilytys rannassa mahdollista. Mh Kirkkotie 16 B 4. sunnuntaina: /Seppänen KAUKOVAINIO, KT, 5 h, k 112 m² Koti isommallekin perheelle. Kaksi sisäänkäyntiä, kylpyhuone remontoitu vuonna 2008, lasitettu parveke. Yhtiötä hoidettu vuosien mittaan mallikkaasti. Kaukovainion palvelut, eikä keskustaankaan pitkästi. Mh Nuolihaukantie 4 A 6. sunnuntaina: /Arola VÄRTTÖ, KT, 3-4 h, k, kh, s, wc, parv 103 m² Upea uusi näköalahuoneisto Oulujoen hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ylimmän 8. kerroksen asunnosta hulppeat näkymät Oulujoelle ja kaupunkiin. Iso lasitettu parveke kahdessa tasossa. Huoletonta asumista NCC:n rakentamassa kodissa. Mh ,77. Vh Kurkelantie 1 E 44. sunnuntaina: /Valkola TUIRA, KT, 4 h, k, parveke 89,5 m² Koti Tuiran sydämestä palveluiden vierestä. Tämä kaunis koti on täysin remontoitu, avara keittiö/olohuone yhdistelmä, tilavat makuuhuoneet ja remontoitu kylpyhuone. Hyvä kokonaisuus. Mh Tuirantie 13 A 4. sunnuntaina: /Tyybäkinoja SYYNIMAA, LT, 3 h, k, s 81,5 m² Tässä kodissa on yläkerran rauha omalla sisäänkäynnillä talon päädystä. Kaukolämmitteinen taloyhtiö on rakennettu vuonna 1990, kiva sisäpiha ja lähellä palveluita. Asunnossa vaaleat pinnat ja avaruutta. Parveke avautuu sisäpihalle. Autopaikka lukitussa katoksessa kuuluu asunnolle. Mh ALPPILA, KT, 3 h, k 81 m² Upean tilava ja valoisa kerrostalohuoneisto mahtavilla näkymillä. Täältä kuudennesta kerroksesta voit ihailla mm. merinäkymiä. Tässä kodissa tilaa suuremmallekin perheelle. Hyvin hoidettu taloyhtiö, isoimmat remontit takanapäin. Erillinen wc. Tule ihastumaan ja osta tästä itsellesi ihana koti. Mh ,12. Vh HEINÄPÄÄ, KT, 3 h, k, s 78,5 m² Avara ja valoisa kaupunkikoti hissitalon neljännessä kerroksessa. Tilava lasitettu parveke länteen. Huoneisto on remontoitu hyvällä maulla ja siihen on rakennettu mm. oma sauna. Erittäin hyväkuntoinen huoneisto aivan keskustan tuntumassa. Mh ,78. Vh KAIJONHARJU, KT, 3 h, k, s 76 m² Hissitalon kolmannessa kerroksessa sijaitseva peruskuntoinen saunallinen huoneisto. Parvekkeelta mukavat näkymät leikkipuistoon ja metsikköön. Myydään vuokrattuna. Vuokra 580 /kk, irtisanomisaika 6 kk. Mh LIMINGANTULLI, KT, 3 h, k, s 76 m² Uudenveroinen upea kolmio kätevästi ensimmäisessä kerroksessa, tästä kodista on helppo kulkea keskustan ja Limingantullin palveluihin. Tämä Oulun Matadorissa sijaitseva koti on rakennettu laadukkaista materiaaleista. Tilava lasitettu parveke lisää asumismukavuutta. Yhtiöllä oma tontti. Autohalliosakepaikka ostettavissa. Mh ,75. Vh TUIRA, KT, 2 h, k, s 68 m² Oulun parhaalla paikalla oleva uudenveroinen valoisa ja moderni iso kaksio, josta näkymät suoraan Hartaanselälle. Keskustaan vievä kaunis kävelytie siltoineen luovat asukkaille ainutlaatuiset ylelliset kaupunkiasumisen puitteet. Mh Koskitie 12 A 12. sunnuntaina: /Valkola MERITULLI, KT, 3 h, k, s 67,5 m² Keskustan lähellä Meritullissa loistavalla sijainnilla oleva kolmio hissillisestä talosta. Meren läheisyys ja näkymät Kauppahallille tuovat lisäextraa asumiselle. Tämä asunto on heti vapaa. Mh ,10. Vh Meritullinraitti 1 B 37. sunnuntaina: /Valkola ALPPILA, KT, 3 h, k 66,5 m² Hyväkuntoinen 5. kerroksen parvekkeellinen kolmio. Rauhallinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet. Talossa on uusittu putkistot, sähköt ja kylpyhuoneet Mh ,83. Vh KESKUSTA, KT, 3 h, k 66,5 m² Keskustan sykkeessä, mutta kuitenkin niin rauhallisessa sopukassa ylimmän kerroksen huoneisto. Hyvä yhtiö omalla tontilla. Taloyhtiöön on juuri valmistunut mittava LVIS-remontti myös ikkunat on uusittu sekä kaikki kylpyhuoneet. Eteläparvekkeelta avautuvat avarat näkymät. Ei hissiä. Vapaa. Mh ,41. Vh Nummikatu E 11. sunnuntaina: /Lämsä ALPPILA, KT, 2 h, k, s 58 m² Saunallinen kaksio 1. asuinkerroksessa. Huoneistossa on uusittu laminaattilattiat, kaakeloitu kylpyhuone. Pohjaratkaisultaan sopii vuokrattavaksi esim. kahdelle henkilölle. Huoneisto on vapaa. Mh Alppitie 7 AS 1. sunnuntaina: /Arola INTIÖ, KT, 2 h, k, s 50,5 m² Hyvällä alueella uudehkossa taloyhtiössä ylimmän kerroksen lasitetun parvekkeen omaava kaksio. Mahdollisuus ostaa myös autohallipaikka. Mh Viestikatu 8 B 50. sunnuntaina: /Arola TUIRA, KT, 2 h, kk, s 48 m² Tuiran palveluiden vieressä oleva todella hyväkuntoinen ja siisti saunallinen kaksio. Puolessa välissä keskustaa ja yliopistoa. Mh Tuirantie 15 As 14. Ensiesittely sunnuntaina: /Valkola HAUKIPUDAS, KELLO, Tontti, Hyvä rakennuspaikka rauhallisella paikalla. Lasten leikkipuisto lähellä. Tontilla tällä hetkellä painopenkka ja rakennusvalmius on keväällä Rakennuslupa on voimassa asti. Kiinteistö on liitetty viemäriosuuskuntaan. Tontti merkitty Huoneistokeskuksen oransseilla nauhoilla. Tontti 2020 m². Mh ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA I Viihtyisällä Kokkokankaan asuinalueella uusia, muuttovalmiita rivitalokoteja. Yhtiöllä oma tontti. 3 h, k, s 69 m² Mh Vh h, k, s 74 m² Mh Vh Autokatospaikka Lokakuun ajan Tuulihaukka I:stä asunnon ostaja saa loppuvuoden hoitovastikkeet ja autopaikan kaupan päälle! Haukkakaarto 7, Kempele esittelyhuoneistossa Haukkakaarto 7 M 4 sunnuntaina: /Arola ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA II Ennakkomarkkinoinnissa lisää laadukkaita Lujakoteja, jotka valmistuvat arviolta syksyllä h, k, s 83,5 m² Mh Vh h, k, s 90,0 m² Mh Vh h, k, s 95,5 m² Mh Vh h, k, s 107,0 m² Mh Vh Haukkakaarto 5, Kempele Rakentaja: ASUNTO OY OULUN TULLIKARTANO Viihtyisälle Etelätullin alueelle, omalle tontille on rakenteilla uusi komea kerrostalo. Laadukkaita, hyvin suunniteltuja koteja, jäljellä useita vaihtoehtoja eri kerroksissa. Palvelut kävelymatkan päässä. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka maanalaisesta autohallista Huoneistoesimerkkejä: 4. krs B 51 1 h, kk, s 30,0 m² Mh Vh krs A 14 2 h, kk, s 43,0 m² Mh Vh krs B 37 2 h, kk, s 47,0 m² Mh Vh krs A 7 2 h, kk, s 50,0 m² Mh Vh krs B 44 3 h, kk, s 66,5 m² Mh Vh krs B 52 3 h, k, s 74,0 m² Mh Vh Asunnot ovat muuttovalmiita Rautatienkatu 72, Oulu esittelyhuoneistossa Rautatienkatu 72 A 7 sunnuntaina: /Tyybäkinoja Rakennuttaja: Rakentaja: TOPPILANSALMI ASUNTO OY OULUN SOKURIN KRANSSI Toppilansalmen uudelle hienolle asuinalueelle meren läheisyyteen tulevat laadukkaat kodit ovat muuttovalmiita. Taloyhtiön erikoisuutena on ylimmässä kerroksessa sijaitseva saunaosasto asukkaille. Alueella on loistavat ulkoilumahdollisuudet jokisuistossa ja hyvät liikenneyhteydet. Huoneistoesimerkkejä: A 23 (5. krs) 1 h, kk, alk 34,0 m² Mh Vh A 31 (7. krs) 2 h, kk, s 45,5 m² Mh Vh A 6 (2. krs) 3 h, k, s 72,0 m² Mh Vh A 15 (3. krs) 3 4 h, k, s 85,5 m² Mh Vh A 32 (7. krs) 4 h, k, s 90,0 m² Mh Vh A 33 (8. krs) 4 h, k, s 91,5 m² Mh Vh A 1 (1. krs) 4-5 h, k, s 107,0 m² Mh Vh Autohallipaikka Varasto Mallastie 24, Oulu esittelyhuoneistossa Mallastie 24 A 6 sunnuntaina: /Mikkonen Ennakkomarkkinoinnissa lisäksi korttelin täydentävä Asunto Oy Oulun Sokurin Rinkeli KYSY LISÄÄ! Rakentaja: HALLITUSKATU Oulu, puh NORDEA PANKKI 12 Zeppelinintie 1, 2. krs, Kempele, puh VIIKONLOPUN PUHELINPÄIVYSTÄJÄ Kaikki myynnissä olevat kohteet eivät ole ilmoituksessa. JANNE AROLA Kiinteistönvälittäjä, KiAT puh gsm MAARIT JUNTTILA puh gsm ARI LÄMSÄ Kiinteistönvälittäjä kaupanvahvistaja puh gsm RAUNO MIKKONEN Kiinteistönvälittäjä puh gsm VIRPI MÖLLÄRI KiAT puh gsm OUTI ORAJÄRVI puh gsm PEKKA VALKOLA puh gsm EIJA TYYBÄKINOJA Myyntipäällikkö kaupanvahvistaja puh gsm EERO SEPPÄNEN Myyntipäällikkö, Zeppelin kaupanvahvistaja puh gsm SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm Vähimmäispalkkio euroa + alv 23 % = Välityspalkkioesimerkki HETA 2,75 % velattomasta hinnasta + alv. 23 % (= 3,38 %) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv. 23 %). Huoneistokeskus Oy, Puutarhurinkuja 2, Helsinki. Y-tunnus HANNU HIETALA Myyntijohtaja puh gsm MAARIT MEHTÄLÄ Myyntisihteeri puh gsm ARI LÄMSÄ Kiinteistönvälittäjä, kaupanvahvistaja puh gsm Soita ja kysy lisää tai katso

4 44 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 Isokatu 14, Oulu Timo Jormakka toimitusjohtaja, Toimitilavälitys ja -arviointi Hannu Nivalainen Arja Alakiuttu Riikka Enqvist Pekka Hamari Pirkko Jääskeläinen Helleni Kamunen Jukka Laitinen Veli-Matti Lappalainen Riitta Loukola Marko Oranen Sari Pirilä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä,, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, kiinteistönvälittäjä, Omakotitalo, Kempele, Vihiluoto 199/223 m² Omakotitalot Oulunlahti 6,h,k,rkt,2 wc,khh,ph,pukuh,s,parveke. Yhdellä sanalla kuvattuna tämä talo on TYYLIKÄS! 2004 rakennettu upea kokonaisuus meren äärellä. Tilavat huoneet, olohuoneessa korkeutta 5m. Tasokas keittiö saarekkeineen. Laadukkaat kosteat tilat, saunasta ja oleskelutiloista esteetön merinäköala. Harkittuja yksityiskohtia. Sähkölämmitys/lattia/katto. Kesäkeittiö. Hyvät säilytystilat. Mh e mh,oh,k,ph,s,khh,2wc. Erittäin hyvällä paikalla omalla tontilla tilava ja näyttävännäköinen täystiilitalo. Kahden auton autotalli, varastotiloineen. Yläkerrassa parveke, lasitettu tilava terassi suojaiselle takapihalle. Varaava takka olohuoneessa, erkkeri, koneellinen ilmanvaihto LTO. Es. su /Kettunen Mh e Naavakuusentie 4 B Ii, Keskusta Hallitie m² 3mh,oh,tkh,s,k, khh, 2 varastoa. Tässä paritalossa asut kuin omakotitalossa. Taloyhtiön iso suojaisa piha-alue on oivallinen kasvupaikka lapsille ja huoneiston aurinkoinen takapiha rajoittuu puistoalueeseen. Autokatoksen ja lämpöpaikan hoitokulut sisältyy vastikkeeseen. Tule ihastelemaan uskomattoman suurta kodinhoitohuonetta. Lisäksi vaatehuone sekä lämmin- ja kylmä varasto helpottavat arjen kaaosta. L-mallin lauteet sekä aina valmis kiuas uusittu Valoisa ja iso olohuone sekä varaava takka luo tunnelmaa. Keittiössä hyvin kaappeja ja kylmäkoneet uusittu Ensies. su / Alakiuttu Mh e Aaltokangas Muhos, Muhosperä 4h,k,rkt,aula,khh,2wc,kh,sauna,2vh,p,terassi. Todellinen helmi. Upea uudenveroisessa kunnossa oleva talo rauhallisella aluella. Iso varaava takka.oma tontti 1143 m². Hoidettu avara piha. Autokatos ja kaksi lämmintä varastoa. Mh e Ii, Keskusta 144/244 m² Värttö Madekoski Vanharinne 5 Ii, Etelä-Ii 90/104 m² 91,5 m² 111,5 m² 5h,k,s. Monien mahdollisuuksien iso talo omalla, ihanan isolla puutarhatontilla. Erinomainen sijainti aivan Iin keskustassa, mutta omassa rauhassa korttelin keskellä. Tontilla peruskuntoinen talo, alkuperäinen rv Lisäksi iso piharakennus n. 100 m², jossa mm. sauna. Tervetuloa, sovi esittely! Mh e Kaakkuri 139,5/150 m² 170/204 m² 5h,k,s,khh,2 wc,var,ak. Siisti ja tilava perhekoti rauhallisella alueella Kaakkurinkankaalla. Avarat oleskelutilat, 4 makuuhuonetta, 2 erillistä wc:tä ja tilava kodinhoitohuone josta käynti ulos. Kaukolämpö, oh:ssa lisäksi varaava takka. Suojaisa, metsään rajoittuva takapiha, terassit molemmin puolin taloa. Koulut ja päiväkodit lähellä, tervetuloa tutustumaan! Mh e Liminka, Tupos 1 mh, tupa keittiö, pe, eteinen ja kuisti. 10 minutin ajomatkan päästä Muhoksen keskustasta monien mahdollisuuksien pieni okt. Ulkovuoraus, katto ja ikkunat uusittu 90 luvulla. Tontti rajoittuu Muhosjokeen. Kauniilla puutarha tontilla on mansikkamaa, vadelmatarha sekä viinimarjapensaita. Ulkosauna ja varastorakennuksia. Mh e h, k, s, 2 x ak. Paritalohuoneisto Iin Tikkasenharjussa ekologisessa vihreässä korttelissa. Lämmitysjärjestelmä Jäspi Ecowatti on suunniteltu hyödyntämään ulkopuolista energianlähdettä vesikiertoisessa lämmitysjärjestelmässä ja käyttöveden lämmityksessä mm aurinkopaneleja. Talomat järjestelmällä erittäin energiatehokas valaistus. Sovi esittely! Mh e Haukipudas, Haapakangas Niilonrinne 7 D 84 m² Paritalot 115/188 m² 147 m² 136,5/167 m² Oh,k,3mh,alkovi,sa,kh,khh,2wc,et,kuist i+ autotalli. Perinteikäs ja tunnelmallinen 1 ½-kerroksinen ns. rintamiestalo, joka rakennettu 1957 ja laajennettu 1992 (sa+kh+khh+kuisti). Vanha osa talosta kaipaa peruskorjausta, mutta uusi osa on siistikuntoinen. Keittiöremontti tehty 1992 ja samalla uusittu myös viemärit ja käyttövesiputket. Mainio sijainti ja hyvä kohde rakennuspaikkanakin (kaavamerkintä AO ja rak.oik. 220-km²). Oma suojaisa tontti 649 m². Erinomainen sijainti rauhallisella Värtön alueella palvelujen ja keskustan läheisyydessä! TUTUSTU! Mh e Oh,k,3mh,takkah,työh,sa,2kh,khh,wc,et,at,var. Erinomaisella paikalla Oulujoen tuntumassa tilava ja pohjaltaan toimiva I-tasoinen vuonna 1975 rak. ok-talo. Päärak. yht. lämpöer. autotalli ja kylmä varasto. Sa+ph uusittu 2000, samalla uusittu käyttövesiputket, viemärit muoviputkella. Keittiöremonttia tehty Takkah:ssa avotakka ja siihen asennettu 2000 takkasydän. Talon harjakattomuutos tehty1994. Sisäpintoja uusittu vuosien varrella ja kunto hyvä. Oma tontti n m². Oulun keskustaan n. 10 km. Kannattaa tutustua! Mh e ,5/194,5 m² oh,k,3mh,khh,ph,s. Uudelle Saunarannan alueelle, Tupoksen asuinalueen viereen aloitetaan syyskesällä omakotitalon rakentaminen 1746 m² vuokratontille, joka on mahdollista lunastaa myös omaksi e hintaan. Talosta tulee 1 tasoinen ja se rakennetaan laadukkaista materiaaleista, joihin voi ostaja vielä tässä vaiheessa vaikuttaa. Lämmitys tulee edullisella maalammöllä. Arvioitu valmistuminen huhtikuussa Kauppahinnan maksu tapahtuu sitä mukaa kuin rakennus etenee. Mh e m² 165/195 m² 4h,k,s,kph,p,wc. Tosi hyväkuntoinen saunallinen 2-tasonen neliö rauhallisella paikalla arvostetussa taloyhtiössä.oma vehreä tontti! Huoneisto hyväkuntoinen ja tyylikkäästi remontoitu mm.keittiö,sauna, lattia -ja seinämateriaalit.terassi suojaisella eteläpihalla sekä yläkerrassa parveke.autokatospaikka kuuluu hintaan.hyvä ja rauhallinen taloyhtiö jossa mm.asukkailla käytössään grillikatos sekä marjapensaita Kaikki palvelut lähellä mm venesatama. Tule ja ihastu! Es. su /Oranen Mh e Vh e h,k,khh/kh,s,wc,ak. Erittäin siisti ja kaunis koti jossa ei remonttihuolia. Hyvä sijainti pihan perällä. Autokatos käytännöllisesti asunnon yhteydessä. Tilaa 2:lle autolle. Tyylikäs keittiö, toimiva kodinhoitotila. Olohuoneessa tyylikäs Tulikiven varaava takka. Takapiha länteen rajoittuu metsäiseen puistoon. Huoliteltu koti johon on helppo ihastua. Es. su / Nivalainen Mh e Rivitalot Kaukovainio 116/172 m² Tunnemme tuhansia oululaisia koteja. Olemme toimineet Oulussa jo yli 40 vuotta ja tavanneet tuhansia onnellisia asiakkaitamme asuntokaupoilla. Me tiedämme, miten hyvät kaupat syntyvät. Isokatu 14, p , Merikoskenkatu 2, p Ollilantie 2, Kempele, p , Revontie 8, Haukipudas, p oh,k,3mh,takkah,s,2khp,wc,2vh,varastot,t k. Erinomaisella paikalla palvelujen lähellä kolmessa tasossa oleva huoneisto. Taloyhtiössä tehty mittava LVIS-remontti , joten putkistot ja sähkösyötöt uusittu, samalla remontoitu yläkerran khp 2010 ja alakerran sa+khp Keittiö remontoitu 2006.Yläkerran yhden mh:n voi jakaa kahdeksi erilliseksi mh:ksi. Tunnelmaa antaa erillinen takkahuone jossa avotakka. Hyvät varastotilat. Erillinen autotalliosake e. Isot tilat kohtuulliseen hintaan! Tule ja tutustu! Tähän kohteeseen saat lainatarjouksen yhteystiedot jättämällä.kaikki tarjoukset huomioidaan! Mh e Kuivasjärvi Musto-Jaakon tie 2 B 113 m² Toimitilavälitys ja -arviointi p Oh,k,5mh,sa,kh,pukuh,2wc,khh/var,vh,et. Rauhallisella paikalla hyvä ja todella tilava I-tasoinen täystiilitalo, jossa maalämpö vesikiertopatterein. Käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmänputket uusittu Maalämpö asennettu Viemärit muoviputkella, joten käyttöikää runsaasti jäljellä vielä. Ikkunat on uusittu. Peltikate asennettu Talo valmistunut 1970 ja tilava hoidettu 6200 m²:n oma tontti. Jämäkkä täystiilitalo, jossa tilaa isommallekin perheelle! Es. su /Hamari Mh e /191 m² Oh,k,4mh,takkah,sa,kh,khh,2wc,aula,et, parveke. Tilava ja hyvä II-tasoinen 1998 valmistunut ok-talo rauhallisella paikalla meren tuntumassa. Hyvä ja kattava varustelutaso. Vesikiertoinen lattialämmitys kauttaaltaan ja varaajan koko 2000 ltr, sähkötoiminen. Hoidettu vuokratontti 1265 m². Piharakennus, jossa lämpimät autotalli (n. 26 m²) ja varasto (n. 10 m²) sekä autokatos 2-autolle myös toinen piharakennus n. 30 m², jossa varastot+ kesäkeittiö+kesähuone+kesä-sauna. VARAA ESITTELY! Mh e /150 m² 3mh,oh,k,tkh,khh,ph,s,wc,vh. Hyvällä paikalla suojaisalla vuokratontilla vuonna 1994 valmistunut omakotitalo. Pesuhuone ja sauna remontoitu 2008, korotettu katto olohuone/ keittiössä. Autotalli. Es. su /Kettunen Mh e Kiiminki, Pitkäaho Toppilansaari Mesaanitie 10 E 80 m² 107/169,5 m² 5h,k,s. Suositulla Toppilansaaren alueella ihastuttava paritaloasunto! Väljät tilat kahdessa tasossa. Terassi ja takapiha länteen päin, rauhallinen piha tontin kulmassa. Tyylikkäät materiaalit ja oleskelutilojen keskipisteenä tunnelmanluojana kääntyvä takka. Yläkertaan asennettu (ilmalämpö)jäähdytyspumppu. Kaukolämpö, koko huoneistossa miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Erillisinä osakkeina myydään autokatospaikka 4000e sekä pistokepaikka 1500e. Es. su /Enqvist Mh e Vh e Liminka, Tupos 2mh,oh,k,th,khh,ph,s,wc. Aivan upealla ja kauniilla paikalla Ylemmän Vähälammen rannalla tilavalla 3171 m²:n tontilla 2-tasoinen erittäin hyväkuntoinen ja kaunis rinnetalo. Olohuoneesta käynti tilavalle parvekkeelle, alakerran takkahuoneesta terassille ja kauniille pihalle. Leivinuuni, varaava takka.. Erillinen rantasauna, liiteri ja pihakaivo. Lapsille hiekkaranta. Mh e Karjasilta Paimenpolku m² 4h,k,ph,s,wc,varasto. Erittäin hyvällä paikalla hyväkuntoinen ja kodikas rivitalon päätyhuoneisto. Huoneistoa remontoitu hyvällä maulla viimevuosien aikana. Varaava takka, koneellinen ilamanpoisto, tilava katettu terassi. Autotallipaikka. Osta omaksi, heti vapaa!! Es. su /Kettunen Mh e Vh e /182 m² 123/148 m² 4h,k,khh,aula,kh,s+2h,kk,s (52/60 m²). Harvinainen tilaisuus! Maalämmöllä uudenveroisessa kunnossa oleva omakotitalo jossa on lisäksi saunallinen kaksio sivuasuntona joka on vuokrattu 675 e/kk. Todella edulliset asumiskulut! Vesikiertoinen lattialämmitys koko talossa. Pihassa 2 auton talli, 2 auton katos ja 2 varastoa. Laadukaat materiaalit mm Puustellin keittiö ja AEG keittiökoneet. Varaava takka ja leivinuuni. Saunassa hetivalmis kiuas. Kaikki palvelut lähellä. Es. su / Nivalainen Mh e /133 m² 3mh,tkh,oh,k,pe,s,2 varastoa, autokatos. Näppärä omakotitalo Kolamäessä Kiimingin keskustan läheisyydessä omalla puistoon rajoittuvalla tontilla. Katto uusittu 1997, ulko-ovet sekä ikkunat vaihdettu Sauna uusittu 2011 sekä pesuhuone makuuhuonetta, joiden yhteydessä oma vaatehuone. Lisäksi autokatoksen yhteydessä kaksi ulkovarastoa. Mh e Isokatu 14, p , ,5 m² 3h,k,ph,s, 2wc,p. Kauniilla ja rauhallisella Vihirannan alueella myynnissä kaksikerroksinen rt-huoneisto. Kiva huonejärjestely, kun yläkerrassa on keittiö, olohuone, mh, wc ja upea iso terassi /kesähuone. Alakerrassa mh, wc, ph, joka toimii myös kodinhoitohuoneena ja sauna. Makuuhuoneesta käynti suojaisalle ja vehreälle takapihalle. Autokatospaikka talon edessä. Edulliset asuinkustannukset! Venesatama, hyvä uimaranta, upea luonto ja meri melkein vieressä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Heti vapaa! Es. su /Nivalainen Mh e Hönttämäki 125/160 m² 4h,k,s,2 wc. NYT EDULLISESTI! Hyvällä paikalla Keiskassa tilavalla rinnetontilla 2-kerroksinen ok-talo. Aurinkoinen rinnetontti mäntykankaalla tien päässä rauhallisella paikalla. Vesikiertoinen patterilämmitys sähköllä / puull. Pinnat ja kalusteet alkuperäisiä, tästä pintaremontilla kiva talo. Heti vapaa, sovi esittely! Mh e Kiiminki, Kolamäki 82 m² 3h,k,s,kph,wc,et,vh,var. Avara ja pohjaltaan toimiva I-tasoinen huoneisto. Tilava piha-alue. Oma varasto ja autolle katospaikka. Huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla. Hyvä ja rauhallinen sijainti, yleinen tie päättyy taloyhtiön kohdalla. Koulut ja päiväkodit lähellä.heti vapaa.tutustu! Es. su /Oranen Mh e Vh e ,4/126 m² 4mh,k,oh,kph/wc,s,khh,wc,ak,var. Omalla isolla tontilla Arkkitehtitoimisto Arkadin suunnittelema yksitasoinen moderni ja valoisa koti. Olohuone ja keittiö yhtenäistä tilaa isoilla ikkunoilla, käynti takapihan terassille, jossa lasikatos. Korotettu katto, varaava takka kivasti tilaa etu- ja takapihalle. Tilava autokatos ja varasto palvelut lähellä, tontti jaettu hallinnanjakosopimuksella rakennusoikeutta reilusti jäljellä. Mh e Metsokangas 83 m² 3h,k,rt,s,kph,wc,p. Hönttämäen viihtyisällä alueella pääty 2-taso koti jossa oma piha jossa kestopuuterassi sekä erillinen parveke yläkerrassa.huoneistoa remontoitu kattavasti ja tyylikkästi mm. lattiat uusittu,seiniä maalattu sekä keittiön kaapistot ja kodinkoneita uusittu. Sauna remontoitu.olohuoneen korkea huonekorkeus antaa avaruutta ja ilmettä asumiseen.tule ja ihastu! Mh e Vh e Rajakylä Kurjenpolvi 1 J Oh,k,rkt,2-3mh,sa,kh,khh,wc,vh,et, kellaritilat. Nätti ja näyttävä ok-talo suositulla Karjasillan alueella palvelujen sekä keskustan vieressä. Talo rak ja se peruskorjattu sekä laajennettu 2004, peruskorj. yht. uusittu mm. putkistot, sähköt, lämmitysjärjestelmä, kalusteet, kaapistot ja ikkunat jne. Laajennuksen yht. uusittu mm. vesikatto sekä asennettu kon.ilm. lto:lla taloon. Kaukolämpö lattiavesikierrolla ja kulmatontti 630 m². Tontilla n. 40 m²:n autotalli/varastorakennus, joka rak Es. su /Hamari Mh e Patamäki Purantie 17 D 97 m² 99/106,5 m² Kempele, Paituri Tarjusojantie 3 3h,k,takkah,2kh,s. Hulppea 78, m² huoneisto edulliseen hintaan. Todella toimiva rivitalo 3 kerroksessa. Yläkerrassa erillinen kylpyhuone ja makuhuoneet. Alakerroksessa remontoitu kaunis keittiö ja tilava olohuone ja ruokailutila. Kellarikerroksessa on 40 m² on vapaa-ajan keskus, josta löytyvät sauna, kh sekä suuri makuuhuone/harrastehuone vaikkapa pingis- tai biljardipöydälle. Avotakka kruunaa kokonaisuuden. Asunnossa on todella hyvät säilytystilat ja autokatos. Käyttövesiputket uusittu. Tule ja ihastu. Es. su /Nivalainen Mh e Vh e Kuivasranta 90 m² 77,5 m² 4h,k,kh,s,p. Todellinen helmi. Erittäin hyvässä kunnossa oleva tilava rivitalo Oulujoen välittömässä tuntumassa. Rauhallinen Patamäen asuinalue. Olohuoneessa varaava takka. 3 tilavaa makuuhuonetta. Lasitettu länsiperveke. Mosaiikkiparketti joka huoneessa. Kosteat tilat laatoitettu. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Oma tontti! Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Metsokangas Herralantie 1 D 91,5 m² 90/100 m² oh,k,3mh,khh,ph,s. Kempeleen ja Oulun puolivälissä kodikas ja hyväkuntoinen 1990 valmistunut JT-Talon rakentama omakotitalo omalla 1353 m²:n tontilla. Oh,k,3mh,khh,ph,s. Pihassa erillinen rakennus, jossa autotalli ja 2 varastoa. Muuttamaan pääset heti. Es. su /Selonen Mh e Merikoskenkatu 2, p h,k,s,wc,khh,var,ak. Nätti paritalo Iin Alarannalla hyvällä paikalla joen läheisyydessä. Lyhyt matka kouluun, päiväkotiin ja Iin keskustan palveluihin. Yleiselle uimarannalle matkaa parisataa metriä! Tästä kiva koti edullisesti, sovi esittely! Mh e m² Oh,k,2mh,sa,ph,khh,vh,erill.wc,parveke, 2terassia. Kaunis ja siistikuntoinen kaksitasoinen rivitalohuoneisto Metsokankaalla. Tilavat parveke ja kaksi terassia antavat asumiseen lisämukavuutta, kuten myös ainutlaatuisen toimivat kodinhoito-ja vaatehuonetilat. Kaakkurin ja Metsokankaan palvelut lähes vieressä. Hyvät linjautoyhteydetkin kaupungin keskustaan. Vh e Kiiminki, Jääli Jäälintie 10 V Haukipudas, Kiviniemi 4h,k,s. Ylimmän kerroksen etelänpuoleinen päätyhuoneisto, josta on hyvät näkymät yli Toppilansalmen. Hyvät ja toimivat tilat. Kodinhoitotila pukuhuoneen yhteydessä. Todella valoisa huoneisto. Yhtiö on valmistunut elokuussa Vielä hyödyt pienemmästä varainsiirtoverosta, kun teet kaupat pikaisesti. Autopaikka erillisosakkeena e. Mh e Vh e Rajahauta Kraaselintie 16 Oulunsalo, Vihiluoto Vihirannantie 4 B Ii, Alaranta 91,5 m² Kari Simppula kiinteistönvälittäjä /152 m² Oh, 3 mh, k, khh, kph, s, wc, vh. Lapsiperheen unelmakoti, rauhallisella alueella Illinsaaressa. Näkymät Iijoelle terassilta. Rv Ammattilaisen suunnittelema ja laadukkaasti rakennettu kokonaisuus. Tilava ja valoisa keittiö ja olohuone, jonka rajapinnassa varaavat leivinuuni ja takka hohtaa lämpöä koko taloon. Kuntoilijalle hyvät ulkoilumahdollisuudet talvisin ja kesäisin. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet Iin keskustaan ja Ouluun. Es. su /Simppula Mh e Haukipudas, Keiska 6-7h,k,khh,2kh,wc,s,2ak. Todellinen helmi! Uudenveroisessa kunnossa oleva laadukas omakotitalo. Tilaa löytyy vaativaankin makuun. Koko talossa vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Tyylikkäät ja laadukkaat materiaalit. Varustelutaso huippuluokkaa. Varaava takka. Oma tontti. Olohuone 5,6m ja alakerta 2,72m korkea. Todella edulliset asumiskulut. Katos 2:lle autolle. Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e /5h,k,kph,s,wc,khh,vh,var. Tilava ja avara paritalo valmistunut 2008, omalla tontilla ja reilulla varastotilalla varustettu koti. Paritalo on rauhallisella omakotialueella, jossa koulu- ja päiväkoti on turvallisen matkan päässä. Paritalossa on tällä hetkellä 3 mh, mutta on mahdollisuus neljänteen makuuhuoneeseen, omistaja rakentaa vielä autokatoksen sekä terassin. Paritalo on Asunto-osakeyhtiö,joten varainsiirtovero on 1.6%. Mh e Soita ja pyydä meidät käymään. Saat nopeasti arvion asuntosi hinnasta ja suunnitelman sen myyntiin. Kempele, Ristisuo Välitie 14 A 4h,k,khh,ph,sa,wc. Uusi huoneisto As. Oy Merijalinväylän 5. kerroksessa, josta huikeat näkymät vuodenaika vaihteluineen Hartaanselälle. Varustelutasoa nostettu rakennusvaiheessa. Kaksi lasitettua parveketta, joissa säteilylämmittimet lisäämässä mukavuutta ja käytettävyyttä. Tähän asuntoon ei voi olla ihastumatta! Es. su /Loukola Mh e Vh e Revontie 8, Haukipudas Kiiminki, Jääli Kokkotie 18 E Ii, Illinsaari Tiirankuja 16 Vesalanmäki Vesalanmäentie 17 Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy 51/73 m² Kiiminki, Ponnonmäki 215/283,5 m² 4h,k,ph,sauna,wc,vh. Upealla paikalla meren läheisyydessä I-tas rivitalokoti. Avara pohjaratkaisu. Lattiat pyökkilautaparkettia, vaaleat seinäpinnat. Olohuoneessa varaava takka. Sähkölämmitys. Aurinkoinen terassi ja länsipiha rajoittuu puistoon. Autotalli. Mahdollisuus ostaa lisäautopaikka 2000e. Tässäkö uusi kotisi! Es. su /Jääskeläinen Mh e Kerrostalo, Toppilansalmi Masi Eberhardt Arja Heinonen kiinteistönvälittäjä,, Markku Kettunen kiinteistönvälittäjä, /233 m² 4mh,oh,työh,k,rt,aulatila,khh,s,2kph,vh,wc,. Aaltokankaan omakotitaloalueella arkkitehdin suunnittelema moderni omakotitalo. Asuinpinta-ala 215m².Talossa vesikiertoinen lattialämmitys ja Lto. Yläkerrassa 4 makuuhuonetta, iso aulatila ja kylpyhuone. Alakerrassa työhuone, oh, ruokailutila,keittiö, khh, wc sekä sauna ja pesuhuone. Reilulla 921m² tontilla erillinen rakennus jossa autokatos, tekninen tila, lämmin varasto ja työskentelypaja jossa koneellinen ilmanpoisto, vesipiste sekä voimavirta. Talossa monia kodikkaita rakennusratkaisuja mm. olohuoneessa korkea huonetila joka jatkuu yläkertaan asti ja varaava takka.talossa on sekä yläkerrassa ja alakerrassa erilliset terassit sekä yläkerrassa erillinen tuuletusparveke. Myydään keskeneräisenä joten mm. pihatyöt sekä ulkovuoraus ja maalaus ja viimeistely jäävät uudelle omistajalle. Tee tarjous. Mh e Metsokangas Pyöreäsuontie 3 Kerrostalo, Tuira Koskitie 14 A 116/165 m² 4h, k, s. Lapsiperheen unelmapaikalla mm. koulut, päiväkodit ja leikkipuisto lähellä. Uudenveroinen v valmistunut Mammuttihirren lamellihirsitalo Iin keskustan palveluiden lähellä. Korotettukatto olohuoneessa luo väljyyttä taloon. Keittiö / ruokailutila nivoutuu kivasti olohuoneeseen. Tulikiven leivinuuni olohuoneen ja keittiö rajapinnassa.erillään olevasta vanhempien isosta makuuhuoneesta käynti pesutiloihin/wc:hen. Oma tontti 1330m². Lämmin autotalli n. 34 m², jossa vesipiste ja wc. Tule tutustumaan. Es. su /Simppula Mh e Herukka Mesimarjatie 8 Rivitalo, Oulunsalo, Vihiluoto Vihirannantie 1 B Petteri Haapala kiinteistönvälittäjä, /208 m² 3h,k,sa,ph,wc+7h, k/r.khh,ph,sa, vh,ph.+tupak, wc. Monien mahdollisuuksien kokonaisuus Ylikiimingin Murtomaalla. Kolme erillistä huoneistoa, joista huoneisto nro 3 n. 27m² erittäin hyväkuntoinen soveltuen liikuntarajoitteisellekin. Tämä monimuotoinen kokonaisuus selviää tutustumalla paikanpäällä. Mh e Paritalo, Iinatti 153/190 m² Marjo Sipola sihteeri Ollilantie 2, Kempele 250/318 m² Oh,k,3mh,takkah,sa,kh,pukuh,2wc,vh,et,tk. Tilava ja tyylikäs II-tasoinen ok-talo suositulla alueella. Sisätilat uusittu , vesikatto uusittu 2011 ja lämmityslaitteisto Remontit tehty hyvin ja laadukkaista materiaaleista. Takkah:ssa varaava kaakeloitu takka. Välipohja betonia, alakerran runko kivirakenteinen ja yläkerran puurakenteinen. Oma tontti 1001 m². Likietuisa paikka palvelujen vieressä. Tähän pitää tutustua paikan päällä, jotta saa oikean kuvan kohteesta, VARAA ESITTELY! Mh e Ylikiiminki Omakotitalo, Taskila Majakkatie 23 Haukipudas, Kello Markku Selonen kiinteistönvälittäjä Merikoskenkatu 2, Oulu 2mh,k,oloh,s,ph,khh,wc,vh. Rakennus-Hanka Oy;n v rakentama avara kaunis tiiliverhottu paritalohuoneisto jossa on rakennusvaiheessa tehty paljon muutostöitä. Olohuoneen katon korkeutta on korotettu rakennusvaiheessa, samalla olohuoneeseen on asennettu kaunis Tiilerin varaava takka. 2 pienempää makuuhuonetta on yhdistetty yhdeksi avaraksi makuuhuoneeksi, tilaa työpisteelle. Kaukolämpö. Tilava suojaisa terassi etelään. Yhtiöllä oma tontti joka rajoittuu puistoon. Lisämukavuutta antaa huoneistokohtainen lämmin autotalli. Mh e Vh e h,k,sa,ph/khh,wc, terassi, parveke. Metsokankaalle on juuri valmistunut uusi kohde As Oy Herralantie! Osa huoneistoista on kaksikerroksisia. Jokaisen huoneiston hintaan sisältyy autokatospaikka. Rakenteet matalaenergiatasoisia. Kohde sijaitsee Metsokankaan koulun ja päiväkodin läheisyydessä ja on sopivan matkan päässä Kaakkurin kattavista palveluista. Es. su /Kamunen Mh e Vh e Ollilantie 2, Kempele, p , h,k,s,kph,khh,vh,wc. Hyvän pohjaratkaisun omaava, erittäin hyväkuntoinen rivitalokoti vehreällä omalla tontilla Jäälin keskustassa. Kaunis ja valoisa oleskelupiha länteen, jossa valokatettu terassi antaa mahdollisuuden istuskella kesäisinä päivinä pienen sateenkin sattuessa. Kaikki palvelut lähellä, erittäin hyvät kevyenliikenteen väylät pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Hyväkuntoinen, hyvin remontoitu huoneisto mm.sauna ja kylpyhuone remontoitu Keittiössä upeat kaapistot ja kodinkoneet,lattiat ja pinnat uusittu.huoneistolla autokatos- sekä tolppapaikka.kaukolämpö.upea vaihtoehto.vaihdossa huomioidaan omakotitalo!sisätilat Jäälin upeimmat tässä hintaluokassa!tule ja ihastu! Es. su /Oranen Mh e Vh e Revontie 8, Haukipudas, p

5 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Haukipudas, Kiviniemi 77 m² Ryytimaa 1 B 3h, k, s. Kiviniemessä hyväkuntoinen avara rivitalokolmio mm. korotettu katto. Siistit pinnat mm. sauna remontoitu v. -09, tervaleppäpanelit ja lauteet. Puutarhamainen takapiha länteen. Autokatospaikka kuuluu huoneistolle. Rauhallinen paikka asua meren läheisyydessä! Es. su /Simppula Mh e Haukipudas, Kiviniemi 65 m² Linnanmaa 53,5 m² Puulinnankatu 1 E 2h,k,s. Siisti ja ihana asunto viihtyisällä Puulinnanmaan alueella lähellä yliopistoa ja Teknologiakylää. Avara ja käytännöllinen pohjaratkaisu, käynti isolle lasitetulle parvekkeelle olohuoneesta, toinen katettu parveke sisäänkäynnin yhteydessä pihan puolella. Todella valoisa päätyhuoneisto, jossa ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. Kaikki pinnat siistissä kunnossa, ei mitään remonttihuolia! Oma tontti, kaukolämpö. HETI VAPAA! Es. su /Enqvist Mh e Kiiminki, Keskusta 51 m² Oulunsalo, Keskusta 93 m² Pappilantie 5 B 4h+k+s. Nyt kannattaa toimia nopeasti sillä jäljellä enää yksi 3h, k, s ja yksi 4h, k, s! Poutapilven viihtyisät kodit sijaitsevat 4-kerroksisessa hissitalossa ja 2-kerroksisessa pienkerrostalossa, jonka katutasossa on mm liiketiloja. Jokaisessa kodissa on kaikki eväät mukavaan asumiseen: oma sauna, lasitettu parveke ja muu korkealuokkainen varustelutaso. Asukkaiden yhteisenä ilona on myös suojaisa sisäpiha etelään päin. Autopaikoitus on maan alla. Kuntakeskuksen kattavat palvelut löytyvät muutaman sadan metrin säteellä. Tämän vuoden puolella tehdyistä kaupoista varainsiirtoveron maksu vain myyntihinnasta! Tervetuloa esittelyyn! Es. su /Heinonen Mh e Vh e Tuira 89,5 m² Tuirantie 13 A Keskusta 55 m² Heinätorinkatu 6 B 2h,k,kph/wc. HETI VAPAA!! Siistikuntoinen toisen kerroksen kaksio hyväkuntoisessa tiilitalossa. Keskustan palvelut pienen kävelymatkan etäisyydellä. Yhtiöllä oma tontti, kaukolämpö, laajakaista. Tule esittelyyn! Es. ma /Kamunen Mh e Vh e Toppilansaari 54 m² Värttö 42 m² Kurkelantie 10 A 2h,kk,s,p. Hissillisen talon ylimmän kerroksen siistikuntoinen huoneisto, jossa neliöt on käytetty tehokkaasti. Huoneistossa parkettilattiat, laatoitettu pesuhuone, iso lasitettu parveke ilta-auringon puolelle. Autokatos paikka myydään erillisinä osakkeina (3.000,-). Es. su /Loukola Mh e Haukipudas, Keskusta 36,5 m² Revontie 10 A Hangaskangas 1,86 ha Särkisuontie 1,8577 hehtaarin maa-alue Hangaskankaan alueella Madekoskella. Suunnittelutarverakaisu myönnetty 300k-m²:n yksikerroksiselle varasto-/toimitilarakennukselle. Kysy lisää. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Haukipudas, Martinniemi m² Martintie 31 Martinniemessa asemakaava-alueella rakennuspaikka. Etelään aukeava tasamaan tontti. Asemakaava (ohjeellinen tonttijako) AO I 3/5. Kunnallistekniikka lähellä. Martinniemen palvelut n. 1km, mm. kaupat ja koulut. Hyvät bussiyhteydet. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Takkuranta m² Takkurannantie 38 Kellon Takkurannalla asuin-liiketontti etelään aukeavalla tasamaa tontilla. Tilan koko 1090 m². Kok. rak.oikeus 237 kem². Asemakaava (ohjeellinen tonttijako AL 1 I 3/5). Lisätiedot: Simppula Mh e Pudasjärvi, Hulhava 924 m² Romekuja Keskittäminen kannattaa! Meiltä saat OP-bonusta pankki- ja vakuutusasioista. Bonuslaskurilla voit laskea, miten paljon OP-bonuksia lainasi kerryttävät, Parhaiten saat käyttöösi sinulle kuuluvat edut, kun soitat ja varaat ajan numerosta ja tulet käymään. 2h,k,sa,ph,wc,vh,lasiveranta. Hyvällä paikalla olevan rt-yhtiön päätyasunto. Tyylikäs ulkoasu ja avarat piha-alueet. Lasiveranta antaa mukavasti lisätilaa. Tilavat huoneet ja autokatospaikka. Tarjoa! Mh e Muhos, Kirkonkylä 65 m² 2h,k,s,kph,wc,vh,tk. Hienolla paikka jokivarressa lähellä keskustaa oleva saunallinen heti vapaa kaksio. RV 1988.Toimiva pohjaratkaisu. Siistikuntoinen ja todella tilava asunto. Yhtiöllä oma tontti. Oma autokatospaikka. Viihtyisä, aurinkoinen terassi. Edullinen vastike. Ilmalämpöpumppu. Tule ja ihastu! Mh e Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C 2h,k,kh,s. Todella kodikas, tilava ja muuttovalmis asunto rauhallisella alueella. Kylpyhuone remontoitu Asunnon takapiha etelään rajoittuu metsäiseen puistoon. Edullinen kaukolämpö. Yhtiöllä oma tontti. Hyvä sijainti pihan perällä. Parkettilattiat. Vaatehuone. Kaikki palvelut lähellä. Tule esittelyyn niin ihastut. Es. su /Nivalainen Mh e Kempele, Sarkkiranta 60 m² Tiilipellontie 5 B 2h, k, s. Nyt myynnissä todella nätti huoneisto loistavalla sijainnilla! Huoneisto on kauttaaltaan remontoitu, mm. kylpyhuone 2007, keittiö 2005, muutoin pinnat käyty läpi vuonna Terassin puoleinen reilun kokoinen piha rajoittuu metsäiseen puistoalueeseen. Taloyhtiön ilme tulee merkittävästi kohentumaan, kun tulevat suunnitelmat toteutuvat. Yhtiö sijaitsee omalla tontilla ja on liitetty kaukolämpöön! Kuntakeskuksen palveluille matkaa vain noin 1,5 km. Tämä kohde pitää nähdä! Soittamalla saat lisätietoja sekä voit sopia oman yksityisen esittelyajan. Es. su /Heinonen Mh e Kiiminki, Jääli 60 m² Rantapisto 1 A 2H, k, sa, ph, vh, varasto, katettu terassi. Perussiisti saunallinen kaksio aivan Jäälin palveluiden välittömässä läheisyydessä. Taloyhtiö kaukolämmössä. Yhtiössä suoritettu mittavia peruskunnostuksia. Hyvät kevyen liikenteen reitit ympäri Jäälin, kuten myös Ouluun ja Kiiminkiin. Mh e Vh e Luhtitalot Kempele, Keskusta 69,5 m² Tienvieri 1 C 3h,k,s. Uutta vastaavassa kunnossa oleva 2003 valm. luhtitalon 2 krs:n eteläpäädyn huoneisto aivan kuntakeskuksen ja bussireitin vieressä. Kookas lasitettu parveke etelä/länteen. Autolle pistokepaikka erillisellä osakkeella e. Tähän muutat ilman remonttihuolia. Es. su /Selonen Mh e Metsokangas 54 m² 2h, k, sa, ph, las.parveke, varasto. Kaunis, hyvin hoidettu ja valoisa luhtitalon alakerran päätyhuoneisto aivan Kiimingin sydämessä. Makuuhuone jaettu sopivasti kahteen osaan, myös helppo muuttaa yhtenäiseksi. Tosi tilava lasitettu eteläparveke. Autokatospaikkakin kuuluu huoneistolle. Tule tutustu ja ihastu! Mh e Vh e Metsokangas 50,5 m² Herralantie 1 C 2h,k,sa,ph/khh,wc. Metsokankaalle on juuri valmistunut uusi kohde As Oy Herralantie! Osa huoneistoista on kaksikerroksisia. Jokaisen huoneiston hintaan sisältyy autokatospaikka. Rakenteet matalaenergiatasoisia. Kohde sijaitsee Metsokankaan koulun ja päiväkodin läheisyydessä ja on sopivan matkan päässä Kaakkurin kattavista palveluista. Es. su /Kamunen Mh e Vh e Ranta-Kastelli 46,5 m² Pietilänkuja 5 C 2h,kk,ph,sauna,parveke. Valoisa pikku koti luhtitalon 2. krs. Avara oh/kk on yhtä tilaa. Pesuhuone ja sauna remontoitu 2007.Muut pinnat siistissä kunnossa. Iso länsi parveke. Huoneistolla autokatos ja erillinen varasto. Rauhallinen asuinympäristö, palvelut lähellä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Kerrostalot Keskusta 114 m² 3h,k,ph,parve. Erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla aivan rautatieaseman läheisyydessä hyväkuntoinen 2.kerroksen huoneisto. Vankka kivitalo joka on rakennettu Talossa paksut seinät, korkeat ja erittäin tilavat huoneet ja leveät kunnon ikkunapenkit. Taloyhtiö hyvässä kunnossa (vesi- ja viemäriputket uusittu). Huoneiston pinnat on uusittu viimevuosien aikoina. Tule esittelyyn ja toteamaan huoneiston eri mahdollisuudet. Mh e Vh e Keskusta 101 m² 4h,k. Tilava ja valoisa, ylimmän kerroksen citykoti lasitetulla parvekkeella! Kylpyhuone ja erillinen wc uusittu v Yhtiöllä oma tontti ja hyvät yhteiset tilat kellarissa, mm. uima-allas. Putkiremontin suunnittelu käynnistymässä. Tästä pintoja uusimalla mieluinen kaupunkikoti hyvällä paikalla. Heti vapaa, ovi esittely! Mh e Alppila 97,5 m² 4h,k,ph,wc,parveke. Hyvin hoidetussa yhtiössä hyväkuntoinen 6/9 kerroksen länsiparvekkeellinen kulmahuoneisto, josta aukeaa näkymät Kangaspuistoon. Keittiö uusittu 2007 ja kylpyhuone laatoitettu. Kattavat Tuiran palvelut ja loistavat bussiyhteydet vieressä. Keskustaan kävelymatka. Es. su / Selonen Mh e Kaukovainio 78 m² Nuolihaukantie 2 B 3h,k,kh,wc,parv.. Siisti peruskuntoinen heti vapaa toisen asuinkerroksen huoneisto, mm. kylpyhuone remontoitu Taloyhtiössä hyvät yhteiset tilat mm. pesutupa, jäähdytetyt kellarit, saunaosasto jossa myös uimaallas. Ensies. su /Loukola Mh e Oulunsalo, Keskusta 59,5 m² Kauppiaantie 1 B 2h, k, s. Oulunsalon keskustassa palveluiden äärellä myynnissä hyväkuntoinen kaksio. Toimiva pohjaratkaisu. Reilun kokoinen olohuone / keittiö yhdistelmä sekä hyvän kokoinen makuuhuone. Runsaat ikkunat tuovat kivasti luonnonvaloa huoneistoon. Näin keskeiseltä paikalta on harvoin tarjolla vastaavanlaisia kohteita! Yhtiö on liitetty kaukolämpöön! Soittamalla saat lisätietoja sekä voit sopia yksityisen esittelyajan. Es. su /Heinonen Mh e Koskela 57 m² 2h,k,ph,vh,parveke. Erinomaisella paikalla Koskelassa 3.kerroksen hyvänmallinen läpitalon huoneisto. Pesuhuone remontoitu Taloyhtiössä on tehty vuosien varrella hyvin kunnostuksia. Palvelut lähellä, kuin myös valaistu kuntopolkukin. Mh e Vh e Puolivälinkangas 56,5 m² Hiidentie 4 A 2h,k,kh,parveke. Valoisa päätyasunto ylimmässä kerroksessa. Kaunis 2012 remontoitu keittiö, muutkin tilat siistissä kunnossa. Lasitettu parveke. Peruspalvelut lähellä. Yhtiössä tehty mm julkisivu- ja parvekekorjaus ja käyttövesiputket uusittu. Es. su /Jääskeläinen Mh e Vh e Keskusta 55 m² Heinätorinkatu 6 B 2h,k,s,rt,vh,p. Todella kaunis pikkukoti erinomaisten ulkoilu ja virkistys mahdollisuuksien vieressä merenranta maisemissa.iso lasitettu länsiparveke,parvekkeelta häämöttää Nallikarin uimaranta.todella tehokkaasti käytetyt neliöt mm. erillinen ruokailutila sekä vaatehuone. Asunnon edessä kätevä lasitettu luhtikäytävä jota voi myös hyödyntää. Erillinen autopaikka osakkeena 2000e. Vapautuu nopeasti omistajalta! Tule niin ihastut! Mh e Taskila 53,5 m² Siimatie 2 B 2h, k, s. Taskilan alueella myynnissä ihanaa vanhan ajan tunnelmaa henkivä pienkerrostalo, joka on saneerattu v Tässä kaksiossa on valon ja tilan tuntua. Iso parveke länteen, jossa voit kasvattaa vaikka omat yrtit. Ihana vanhanaikainen porraskäytävä sormipaneeleineen ja jokaisella huoneistolla kellarissa käytössä n. 18,5m² suuruinen askartelutila, jota voi käyttää vaikka vaatehuoneena! Olisiko tämä sinun uusi kotisi? Es. su /Heinonen Mh e Vh e Tuira 52 m² Koskitie 22 B 2h,k,kh,p. Todellinen helmi! Kodikas kaksio jämäkässä kivitalossa Oulujokivarressa. Eteläparvekkeelta näkymät joelle. Paksut kiviseinät ja hienot ikkunapenkit. Asunto hyvällä maulla remontoitu. Taloyhtiö isoin kylpyhuone! Todella hyvä pohjaratkaisu. Taloyhtiössä kaikki suuret remontit tehty mm putki ja viemärit. Yhtiö omistaa monta asuntoa joista hyvät vuokratulot. Yhtiössä talonmies! Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Taskila 51 m² Koskelantie 81 B 2h,k,ph,parveke. Hyvällä ja rauhallisella paikalla pohjaltaan toimiva läpitalon hyväkuntoinen huoneisto. Pesuhuone remontoitu taloyhtiön puolesta 2007 putkiremontin yhteydessä jolloin vesi- ja viemärijärjestelmä uusittu. Osta omaksi! Es. su /Kettunen Mh e Vh e Keskusta 50 m² Torikatu 54 A 2h,k,kh,vh. Valoisa ylimmän kerroksen kulmahuoneisto. Kaunis u kokonaisuus: Merbau lattiat, vaaleat seinäpinnat, muutama tehosteseinä. Moderni keittiö ja hyvä kylpyhuone. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä! Es. su /Jääskeläinen Mh e Vh e Keskusta 48,5 m² Tupak, s. Erinomaisella paikalla Haukiputaan keskustan palveluiden vieressä oleva lähes uudenveroinen koti. Tammiparkettilattiat, valoisa ja vaalea keittiö, hyvin kalustettu pesuhuone ja tietysti oma sauna. Talossa myös monipuoliset yhteistilat. Tutustu ja ihastu! Es. su /Simppula Mh e Kiiminki, Keskusta 35,5 m² Terveystie 2 B 1h,k,kph/wc,s,parveke. Ensiasunnoksi tai sijoituskäyttöön kodikas ja siisti saunallinen huoneisto aivan Kiimingin keskustassa kaikkien palvelujen vieressä. Käytännöllinen ja tilava makuualkovi. Todella tilava lasitettu länsiparveke. Yli 3. kerros. Tule ja osta omaksi. Es. ma /Nivalainen Mh e Kuusamo, Rukatunturi 67 m² Moisasensuontie 30 4B Tupakeittiö,2mh,sa,kh,wc,et. Erittäin hyvä ja pohjaltaan tehokas paritalohuoneisto rauhallisella paikalla Rukan maisemissa. Todella edulliset ylläpitokustannukset. Tupak:ssa varaava takka. Keittiöremontti tehty Sauna ja kylpyhuone uusittu Valmistunut 1992 ja yhtiön oma tontti. Lähimmälle hissille matkaa n. 3,7 km ja lähikaupalle n. 3 km. Myydään kalusteineen ja varusteineen eli heti käyttövalmis kohde uudelle omistajalle. VARAA ESITTELY! Lisätiedot: Hamari Mh e Pudasjärvi, Tunturimajakylä Isosyötteenkuja 10 A 40,5/55,5 m² Tupak, 1mh, ph, sa, parvi n.15m², terassi, 2var.. Kauniisti sisustettu ja hyväkuntoinen, yhdellä makuuhuoneella ja tilavalla parvella varustettu paritalohuoneisto suosiotaan kasvattavalla Syötteen huipulla. Tästä lyhyt matka rinteisiin sekä 3km:n valaistulle ladulle, myöskin pihalta pääsee lähtemään moottorikelkalla reitille.hintaan sisältyy kalusteet ja varusteet. Ensies. su /Lappalainen Mh e Tontit Kiiminki, Jääli m² Rivikuja 4 Myytävänä loistavalla ja suojaisella paikalla Jäälin sydämmessä palveluiden läheisyydessä määrä-ala alasta, josta mahdollisuus lohkoa kaksi rakennuspaikkaa 1305m² e ja 1347m² e rakennus tehokkuus on e=0,20, tontit rajoittuvat tilavaan metsäiseen puisto alueeseen. Lisätiedot: Kamunen Mh e Kiiminki, Jääli m² Rivikuja 2 Myytävänä loistavalla ja suojaisella paikalla Jäälin sydämmessä palveluiden läheisyydessä määrä-ala, josta mahdollisuus lohkoa kaksi rakennuspaikkaa 1305m² e ja 1347m² e rakennus tehokkuus on e= 0,20, tontit rajoittuvat tilavaan luonnonkauniiseen metsäiseen puisto alueeseen. Lisätiedot: Kamunen Mh e Puolanka, Joukokylä 2,93 ha Taivalkoskentie Tässäpä eränkävijän Asentopaikka Puolangan Joukokylän Kiehtämässä Ylijoen rannalla. Koski-ja vesialue oikeudet. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Tule viihtymään Syötteen tarunhohtoisiin maisemiin. Nyt tarjolla ainutlaatuisella paikalla asemakaavan mukainen rakennuspaikka. Kokonaisrakennusoikeus 150m², mahdollisuus yksi- tai kaksiasuntoiselle loma-asunnolle. Asemakaava juuri hyväksytty. Lyhyt matka, vain n. 500m Romekievarin ja Pärjän alaasemille. Ensilumenladulle n. 150m.Luppovesi uimarantoineen lähes vieressä. Ensies. su /Lappalainen Mh e Haukipudas, Jokikylä m² Marttilantie 22 Haukiputaan Jokikylässä Marttilantiellä 9715 m² kokoinen tila omakotitalon rakennuspaikaksi. Alue vanhaa peltomaata. Rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun. Sähkö- vesija viemäriverkko lähellä. Lisätiedot: Simppula Mh e Muhos, Laitasaari, Oulujoen eteläpuoli Toivolankuja m² Nätti ja tilava rakennuspaikka Oulujoen rannalla, tilan koko 0,5435 ha ja omaa rantaviivaa n. 40 metriä. Yleiskaavamerkintä AP eli tilalle saa rakentaa yhden ok-talon+talousrakennuksia sekä saunarakennuksen (max 20 k-m²), kokonaisrak.ala on 250 k-m². Tilalla sähkö- ja vesiliittymät valmiina, viemäriverkko tilan rajalla, mutta sen liittymää ei valmiiksi maksettuna. Maaperätutkimus tehty! Lisätiedot: Hamari Mh e Hangas 3500 m² Hangaksentie Tästä tontti hyvällä paikalla n 20 km Oulusta lähellä Oulujokea. Pikkaraisenkylässä Hangaksentiellä. Tontin koko m2. Rakennusoikeutta 300m2. Kaavamerkintä AP. Oulujokivarren osayleiskaava. Tie on perille ja liittymät on vieressä. Määrä-alat on hyvää vanhaa ojitettua peltoa. Hiihtoladut / ulkoilupaikat vieressä. Myös uimapaikka aivan vieressä kesäisin. Rakenna tähän oma unelmatalosi! Mh e Kempele, Kokkokangas m² Linnalammentie 9 Hyvä ja tilava rakennuspaikka 1090 m² (oma tontti), maapohja kuivaa hiekkakangasta. Rakennusoikeus 273 k-m² ja kaavamerkintä AO-34. Päätytontti Linnalammen kupeessa! Lisätiedot: Hamari Mh e Kiiminki, Jääli m² Pekkalantie 12 Hyvä ja tilava rakennuspaikka Jäälinjärven rannalla palvelujen lähellä. Nätti loiva rinnetontti ja maasto hiekkakangasta. Tontin pinta-ala n m² ja rakennusoikeus 285 k-m², kaavamerkinta AO I-II. Tontilla sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät valmiina sekä maksettuna. Vanha kesämökki, rantasauna ja aitta tontilla, voi hyödyntää tai purkaa pois uuden tieltä. Tästä nätti paikka uudelle kodille! Hamari /Oulu Isokatu 14. Mh e Kuivasjärvi 872 m² Hyvällä arvostetulla paikalla Kuivasjärvellä tien päässä okt-tontti 872 m2.tontti nro 13. Kokonaisrakennusoikeus 250 m2 AOI (okt/pt). Palvelut ja päiväkodit lähellä.tontilla purkukuntoiset rakennukset. Lisätiedot: /Oranen Mh e Varastot Haukipudas, Kello 250 m² Hekkalansaarentie 11 Hallitila. Rakennus v Halli sijaitsee n m² määräalalla. Myyjä on laittanut lohkomisen vireille ja vastaa lohkomiskustannuksista. Hallissa valmiina jauhemaalauslinja, joka ei kuulu kauppahintaan. Halli on tehty Huurre Oy:n valmistamista elementeistä, joissa eristyksenä 150mm uretaanieristys. Elementit pinnoitettu pellillä molemminpuolin. Lattiassa sähkölämmitys kaapeleilla. Sähköliittymä 3 x 160 A. Kolminkertaiset alumiinipuitteiset ikkunat. Vesi- ja viemäriputkille tehty varaukset rakentamisen yhteydessä. Kunnallistekniikka lähellä mm. kaukolämpö. Kiinteä lattianostin tavaran käsittelyyn max. 1500kg. Mahdollisuus ostaa 70-luvulla rakennettu omakotitalo hallin vierestä. Sovi esittely! Lisätiedot: Simppula Mh e puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puhelu + 0,0595e/min, matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,1704 e/min (alv. 23 %). Uusi kohde Toppilansalmeen! Alue on sijainniltaan ainutlaatuinen vanha satamamiljöö. Uusi silta Toppilansalmen ylitse luo loistavat ulkoilumahdollisuudet Hietasaareen ja upeat kävelytiet Pikisaaren läpi Keskustaan. Esimerkkihuoneistot Mh. Vh. 1h,kt,kh 36,5 m² e e 2h,kt,kh 48,0 m² e e 2h,kt,kh,sa 60,0 m² e e 3h,kt,kh,sa 70,5 m² e e 4h,kt,kh,sa 79,5 m² e e 3h,kt,kh 84,5 m² e e 3h,kt,kh 91,0 m² e e sunnuntaina Satamatie 25 klo, / Loukola Uniikki kohde!! As Oy Oulun Satamaranta 1 Tämän hetken ykköskohde Oulussa! Hienon vastaanoton saaneet As. Oy Tervahovin Siilot! Asuntoja moneen makuun! Voit valita asunnon myös ns. raakapinta vaihtoehdolla ja sisustaa huoneiston täysin itse! Tule kysymään lisää. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. 1h,k,s 36,0 m² e e 3h,k,s 58,5 m² 63,100 e e 3h,k,s 64,0 m² e e 3h,k,s 75,5 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (1-3krs) 91,0 m² e e Loft 1h,k,parvi,s (10-11krs) 111,5 m² e e autohallipaikka e, autokatospaikka 6.000e, pistokepaikka 2.500e As Oy Kempeleen Tuulihaukka II Asunto Oy Kempeleen Tuulihaukka II taloyhtiöön tulee kaksi rivitaloa ja kuusi paritaloa, joissa on yhteensä 22 huoneistoa. Paritalojen sisäänkäynnin yhteydessä on oma autokatos ja autopaikka, rivitalojen osalta autopaikoitus on järjestetty erillisiin autokatoksiin ja autopaikkoihin. Huoneistoissa on kaikkialla laadukkaat materiaalit ja kattava koneistus keittiössä. Kohde rakennetaan osittain puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Arvioitu valmistuminen syksyllä Esimerkkihuoneistot: rivitalo 3h+k+s 83,5 m² Mh e Vh e rivitalo 4h+k+s 90,0 m² Mh e Vh e paritalo 4h,k,sa 95,5 m² Mh e Vh e paritalo 5h,k,sa 107,0 m² Mh e Vh e Uutta Metsokankaalle!! Sovi esittely tai tilaa esite! As Oy Oulun Wood Grouse ENNAKKOMARKKINOINNISSA: Viihyisälle alueelle Metsokankaalle 17 asunnon taloyhtiö jossa 16 paritalohuoneistoa ja yksi erillistalo. Hyvänmalliset 2-tasoiset huoneistot. Miellyttävä vesikiertoinen lattilämmitys kaukolämmöllä. Kaikissa huoneistoissa parveke ja terassi, autokatospaikka asunnon vieressä joka sisältyy kauppahintaan. Varaa tästä nopeasti niin pääset vaikuttamaan sisustusmateriaaleihin. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. paritalo 3h+k+s 74,5 m² e e paritalo 4h+k+s 87,0 m² e e paritalo 4h+k+s 85,5 m² e e erillistalo 4-5h+k+s 101,0 m² e e Omakotitaloja Ritaharjuun! As Oy Oulun Tervahovin Siilot Tilaa esite tai tule kysymään lisätietoa! Sovi esittely tai tilaa esite! Jahtitorventie 7, 9 ja 11 Oulun suositulle Ritaharjun alueelle rakennetaan kolme laadukasta matalaenergiatason omakotitaloa, laadukasta Rakennusliike A. Vänttilän tuotantoa. Talot valmistuvat kesällä Mukavankokoiset kaupungin vuokratontit, joissa puistoalueeseen rajoittuvat takapihat aukeavat aurinkoiseen etelälänsi suuntaan. Talot toteutetaan yksitasoisina yläkertavarauksella, mahdollisuus teettää myös yläkerta valmiiksi. Tule mukaan jo töiden aloitusvaiheessa, niin saat parhaiten juuri sellaisen kodin, mikä sopii sinun tarpeisiisi. Talot 7, 9, 11 4h,k,et,khh,sa,ph,vh,wc 126/155 m² Mh e yläkertavaraus, yläkerta valmiiksi rakennettuna e 2h,kk,s. Ihastuttava toisen kerroksen kaksio Metsokankaalla. Koko huoneiston levyinen, lasitettu parveke, vaatehuone ja oma varasto sekä autokatospaikka. Huoleton kaukolämpö ja edullinen hoitovastike, johon kuuluu taloyhtiön laajakaista. Valoisa ja siisti asunto vaikkapa ensiasunnoksi. Vapautuu pikaisesti, sovi esittely! Mh e h,k,rt,kph/wc,s,khh/wc,vh,lasit,parveke. Hulppean kokoinen 6 krs:n kolmio valmistunut 2009 tilavalla olohuoneella, jossa isot ikkunat tuovat valoa huoneistoon. Topi-keittö, laadukkaat rosteriset kodinkoneet, tilaa hyvin isollekkin ruokapöydälle sekä lisäksi kiva ikkunasyvennys. Parveke aurinkoinen, tilava ja lasitettu lännen suuntaan. Kulma huoneisto, joten ikkunoita kolmeen suuntaan.toimivat kylpyhuone ja kodinhoitotilat sekä lisäksi molemmissa wc:t. Autohallipaikka erillisellä osakkeella. Mh e h,k,kph/wc,vh. Uudistuotantoon verrattavissa oleva city-asunto Heinäpäässä! Huoneisto on upeasti ja laadukkaasti kunnostettu, mm: keittiökaapistot runkoineen,rosteriset kodinkoneet sekä huoneiston lattiamateriaalit ja seinäpinnat uusittu.persoonallinen ja nätti huoneisto! Yhtiö omalla tontilla ja yhtiössä on suoritettu mittavat peruskorjaukset mm.käyttövesi-ja viemäriputket uusittu, koneellinen poistoilmanvaihto,kylpyhuoneet uusittu. Tule ihmeessä toteamaan ja ihastu! Vapautuu nopeasti. Es. su /Oranen Mh e h,k,ph. Hyvällä paikalla keskustassa 3.kerroksen hyväkuntoinen huoneisto joka on tällä hetkellä vuokrattuna. Vakavarainen yhtiö valmistunut 1977 ja on omalla tontilla. Pyydä esittely! Mh e Kiiminki, Alakylä m² Hämeenjärventie Mäntypuuta kasvava hiekkapohjainen harjanne tarjolla rakennuspaikaksi. Kaavamerkintä AO-2. Liittymät tontin rajalla. Myyjä teettää maaperätutkimuksen. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Herukka 735 m² Hälintie 2 Hyvällä paikalla Herukassa, tien päässä okttontti 735 m². Kokonaisrakennusoikeus 220,5 m². Palvelut ja päiväkodit lähellä, hyvät bussiyhteydet kaupunkiin. Tontin rajalla on 3 m:n tierasite viereisen talon autotalliin kulkemista varten. Lisätiedot: Enqvist Mh e Tilaa esite ja tutustu kohteeseen! Toimitilavälitys ja -arviointi p puheluiden hinnat: lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti. Välityspalkkio 4,92 % (4 % + alv 23 %) velattomasta kauppahinnasta, minimihinta e (2 000 e + alv 23 %) tai sopimuksen mukaan.

6 46 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 OKT KELLO, Kiviniemi 4h,k,s 105m² Niittypolku 5 Hyvällä maulla remontoitu okt 1000m² tontilla, mukavasti tienpäässä. Avara olohuoneen ja keittiön yhteys. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo RT Kempele 2 h,k,s 60 m² Teeripolku 1 as. 6 Kaunis kodikas rivitalokoti loistavalla paikalla. Tässä kodissa voit nauttia mukavista käytännöllisistä tilaratkaisuista ja puistoon rajoittuvasta pihasta. Turvallinen kaukolämpö. Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo OKT RAJAKYLÄ 4h, k, rt, khh, wc, kph, s, th 132,5/180 m² Tatartie 11 Pohjaratkaisultaan selkeä, perusparanneltu talo. Erillinen khh. Takapiha rajoittuu puistoon! Autotalli sekä aurinkoinen piha. Mh Jukka Lampela ESITTELY SU KLO KT KARJASILTA 2h,k,kph 55m² Hakakatu 11C Upea koti suositulta asuinalueelta. Ensimmäisen asuinkerroksen huoneisto, joka on kokenut todella ison muutoksen. Huonejärjestystä on muutettu ja väliseiniä poistettu. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 16:40-17:10 OKT YLIKIIMINKI 4h,k, s 98m² Aumaharjuntie 5 Kodikas perinteinen 2004 rak. pienen perheen koti rauhallisella sijainnilla. Var. takka/ leivinuuni tulisija tuo lämpöä ja säästää asuinkustannuksissa. Saunassa heti valmis kiuas. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely RT LIMINKA, Ojanperänkangas 3h, k, s 76m² Ahonrinne 4 A 4 Näyttävä rivitalon päätyhuoneisto läheltä Limingan palveluja. Tämä koti on varustettu miellyttävällä lämmityksellä, huoneistosta löytyy myös varaava leivinuuni/ takka. Asuintiloiltaan huoneisto on valoisa ja pohjaratkaisu on erittäin hyvä. Avara keittiö, ruokailutila ja olohuone tuo väljyyttä tähän kotiin. Käytännöllinen kodinhoitohuone, tilava pesuhuone ja tunnelmallinen sauna. Hyvät säilytystilat. Vh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo OKT METSOKANGAS, 6h, k, s 172/205m² Kipinäkuja 5 Näyttävä ilmeinen omakotitalo Metsokankaalta! Tyylikkäästi suunniteltu ja huolella viimeistelty, laadukas koti! Mh SOVI esittely p RT PATENIEMI 2h, k, s 63 m² Soirotie 9 B Tilava koti rauh.alueella! Hyvät huonetilat ja selkeä pohjaratkaisu. Pintoja uusittu asianmukaisesti 2000-luvun puolella. Oleskelupiha ilta-auringon puolella, jossa iso terassi. Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo OKT RITAHARJU, 5h,k,khh,s 142m² Väijytie 7 Designtalon huippumoderni passiivitalo odottelee asukkaitaan! Turvallista, energiatehokasta asumista sekä maksimaalista asuinmukavuutta uudella talotekniikalla. Mh Jukka Lampela ESITTELY ma klo KT HIUKKAVAARA 4h,k,kph 87,5m² Hiukkavaara 2 B Idylliseltä historialliselta alueelta halutunkokoinen viehättävä asunto kivitalosta! Taloyhtiö täysin rem. viime vuosien aikana ja muutenkin hyvänä pidetty. Kylpyh. uusittu. Vmh Marko Kyngäs SOVI esittely KT KAUKOVAINIO 2h,kk 49m² Jalohaukantie 6D Näppärän kokoinen kaksio palv. läheltä. 1. asuinkerroksen tyylikäs huoneisto, joka on pääosin remontoitu viime vuosina. Tyylikäs keittokomero sekä näyttävä kylpyhuone. Mh Vh Marko Kyngäs SOVI esittely LT METELINKANGAS, 3h, k, s 60,5m² Metelinrinne 1 B 14 Valoisa luhtitalon 2 krs:n huoneisto, vuonna 2003 valmistuneessa taloyhtiössä. Rauhallisella sijainnilla tien päässä, aivan Kaakkurin palveluiden läheisyydessä. Tässä kodissa todella hyvä ja tehokas pohjaratkaisu. Huoneiston suunnittelussa on onnistuttu hyvin ja pienestä kolmiosta on saatu erittäin viihtyisä koti. Tilava etelä parveke. Autopaikka ja lämmin varasto. Taloyhtiöllä oma tontti, edullinen vastike. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo RT KEMPELE, Ollakka 2h, k, s 57m² Länkeläntie 8 A 3 Uudenveroinen ja trendikäs rivitalokoti läheltä Kempeleen keskustan palveluja. Tekniikaltaan tämä huoneisto on tätä päivää, koti on varustettu miellyttävällä vesikiertolattialämmityksellä, kaukolämpö. Asuintiloiltaan huoneisto on valoisa ja pohjaratkaisu on erittäin hyvä ja käytännöllinen. Iso ja avara keittiö, ruokailutila ja oloh. tuo väljyyttä tähän kotiin. Kylpyhuoneessa laadukkaat pintamateriaalit, saunassa tummat muotolauteet. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo OKT KEMPELE, Ristisuo 5h, k, s 141,5/159m² Myllykorventie 1 Kodikas omakotitalo suositulta ja rauhalliselta alueelta, talo sijoittuu mukavasti omalle 1367m²tontille. Tilavassa keittiössä reilusti kaapisto ja tasotilaa sekä reilutila isommallekin ruokapöydälle. Mahtavan tilava olohuone, jossa upea varaava takka antaa mukavasti lämpöä ja tunnelmaa tähän kotiin. Oleskelutiloissa kor. sisäkatto antaa lisää tilantua ja yhdistää oleskelutilat toisiinsa. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo OKT, PATENIEMI 4h, k, s 115,5/147m² Paukkapojantie 5 Halutulla alueella puiston vieressä hyvin suunniteltu valkotiilitalo sinulle, joka haluat kodin miellyttävästä ja rauhallisesta ympäristöstä. Tilavassa olohuoneessa varaava takka ja isossa keittiössä leivinuuni, jotka luovat miellyttävää lämpöä ja mahdollistavat myös monipuolista kokkausta. Tämä hyvä peruskuntoinen koti odottaa uudistajaa. Katetun terassin kautta on mukava kulkea suojaisella takapihalla, jossa myös leikkimökki ja puutarhavarasto. Saman katon alla myös autotalli/varasto. Palvelut ja alakoulu lähellä sekä päiväkoti. Mh Hannu Leinonen ENSIESITTELY su klo OKT RITAHARJU 5h,k,khh,wc,s 130m² Pyyntitie 3 Ritaharjuun valmistuu uusi modernihenkinen yksitasoinen omakotitalo. Täysin valmis pihoja myöten, joten tämä on helppo ratkaisu uuden kodin hankintaan. Kaukolämpö, Tulikiven takka. Olohuone ja keittiö muodostavat yhtenäisen avaran tilan korotetulla sisäkatolla. Taloissa on isot terassit ja pergolat sisäpihalle ja aurinkoinen etelä-länsipiha. Erillinen autokatos/varastorakennus. Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo RT PYYKÖSJÄRVI, 4-5h, k, s 112m² Uistintie 8 A 1 Kaksikerroksinen rivitalon päätyhuoneisto, hyvällä ja rauhallisella asuinalueella. Leppoisaa asumista palveluiden sekä vesistön lähellä; ulkoilumahdollisuudet luonnossa ovat aivan vieressä, koulut niin ikään lähituntumassa ja Oulun keskustaan sekä yliopistolle on lyhyt matka. Asumiskustannukset tässä kaukolämmitteisessä taloyhtiössä ovat kohtuulliset. Alakerrassa tilava keittiö ja iso ruokailutila sekä avara-ja valoisa olohuone. Pesutilat ja sauna yläkerrassa, jossa mukava vilvoittelu parveke. Suojaisa piha. Autotalli. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo II, Ojakylä 1h, k 35m² Praavantie 205 Kotoisa metsän ympäröimä pihapiiri lähellä Praavan venesatamaa ja uimarantaa. Hirsinen asuinrakennus tehty 1985, jossa tupa, keittiö ja pesuhuone/wc. Pesuhuone uusittu 2007 ja Puustelli-keittiö Omalla 2784m² tontilla myös sauna, luhtiaitta, pariaitta, liiteri/varasto, maakellari ja grillikatos. Paikka soveltuu niin ympärivuotiseen asumiseen kuin vapaa-ajan asunnoksi. Tämä rauh. paikka on myös lähellä palv.sekä hyvät kulkuyht. Mh Hannu Leinonen ENSIESITTELY su klo KT, KOSKENNISKA 3h,k,s 78,5 m Kasarmintie 25 B Erittäin tyylikäs, kauniilla näkymällä varustettu kolmio yhdellä parhaalla paikoista Oulu-joen varrella sinulle, joka arvostat ylellisyyttä arjessasi, palveluiden ja luonnon läheisyyttä sekä jokinäkymää omalta parvekkeeltasi! Moderni keittiö ja olohuone muodostavat tämän kodin selkeälinjaisen avaran keskuksen, jolle lasitettu parveke toimii jatkeena. Llähiluonnon tarjoamat puitteet näet jo omalta parvekkeeltasi. Autohalliosake mahdollisuus. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo OKT KEMPELE, Linnakangas 5h, k, s 143,5 m² Taikakuja 3 Moderni v.2010 valmistunut talo, jossa tyylin aistii jo alkumetreillä: Sisään astuessa avautuu suuret ikkunat sekä harmoninen, vaaleasävyinen oleskelutila. Kodin sydän, yksinkertaisen tyylikäs takka jakaa lämpöä keskeisellä paikalla. Iso ja erillinen arkieteinen sekä pesutilat omassa rauhassaan. Autokatoksen yhteydessä mukavasti varastotilaa. Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo OKT LINNAKANGAS 5h, k, s 133,5m² Metsänpeikontie 22 Laadukas ja hyvin toteutettu omakotitalo maalämpö -ratkaisulla. Oma tontti 1295 m². Upea vaaleailmeinen keittiö, jossa hyvä varustelutaso. Olohuoneessa ja keittiössä korotettu sisäkatto. Olohuoneessa varaava takka. T Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo RT TALVIKANGAS, 4 h,k,s 96,5 m² Pohjantähdentie 13 A Suositulle Talvikankaan alueelle on juuri valmistunut tyylikäs rivitalokoti. Laadukkaat Puustelli-kalusteet, keittiössä mm upotettu keraaminen liesi ja erillisuuni. Edullinen kaukolämpö. Autokatospaikka sekä varasto. Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo OKT, HERUKKA 3-4h,k,s 103m² Sipolantie 3 Lämminhenkinen omakotitalo isolla puutarhatontilla suositulla Herukan alueella. Kaksi takaa luo lämpöisiä hetkiä. Olohuone keittiön vieressä yhtenäisenä avarana tilana on koko kodin sydän. Tyylikäs uusittu kylpyhuone. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo OKT, RITAHARJU 4-5h,k,s 137m² Ansajuonto 4 Upea moderni Avarian suunnittelema koti. Iso koko talon levyinen keittiö/olohuone/ruokailutila kokonaisuus jossa tilanjakajana tyylikäs takka. Valoisa saunaosasto ja toimiva kodinhoitohuone. Terassi ja valokatettu parv. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo Tilaa myyntiarvio nettisivuiltamme tai pyydä ILMAINEN arviokäynti. Helppoa! PT KEMPELE, Niittyranta 4h,k, s 96/137,5m² Nätkelmätie 1B Omalla tontilla sijaitseva paritaloasunto suositulla Niittyrannan asuinalueella. Huoneiden sijoittelun ansiosta kaksi makuuhuoneista jää omaan rauhaan talon toiseen päähän. Tilavassa olohuon. kivitakka. Lämmin autotalli! Mh Jukka Lampela ESITTELY su klo OKT KELLO, 4h, k, s 120/140 m² Paalinkuja 8 Uniikki talo, mukavasti maaseudun rauhassa. Onnistuneesti vanhaan tyyliin toteutettu v Mahtava pihapiiri sij. mukavasti väljälle omalle 5136 m² tontille. Pihapiirissä aittarak., puuliiteri sekä iso lämmin autotallirak. Mh Jukka Lampela ESITTELY ma klo OKT, HERUKKA 5h,k,s 164m² Kaijantie 17 Moderni 2-tas. okt, jossa varmasti viihtyy. Selkeä vaalea sisustus luo tunnelmaa asumiseen ja varaava takka lämpöisiä hetkiä. Tässä valkoisessa Alacarte-keittiössä on tyylikkäät rosteriset kodinkoneet ja induktio-liesi. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo KT, INTIÖ 2h,k 64m² Tornipolku 4 A 23 Todella tilava ja valoisa 6.kerroksen läpitalon huoneisto, josta hulppeat näkymät sekä kaupunkiin että joen ja Tuiran yli merelle saakka. Isossa kylpyhuoneessa tilaa niin ammeelle kuin pesutornillekin. Mh lo Hannu Leinonen ESITTELY su klo

7 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA RT OULUNSALO 3h,k,s 80m² Riisikuja 9C Koti päättyvän tien parhaalta paikalta. 1-tas. rivitaloas., joka on remontoitu kauttaaltaan 2010 tyylikkään näyttäväksi. Kaukolämmitteinen taloyhtiö, peruskorj. tehty. Mh Vh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 13:45-14:15 RT IINATTI 2h,k, 58m² Pellikanpolku 1A Tässä koti rauhalliselta Iinatin asuinalueelta, lähes päättyvän tien päässä olevasta taloyhtiöstä. Yhtiö on hyvässä kunnossa, kattava kuntoarvio on yhtiöön tehty. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 14:45-15:15 OKT KELLO 4h,k,khh,s 131/146m² Kivarintie 18 Tyylikäs ja tiloiltaan väljä omakotitalo omalla tontilla Kellon viihtyisässä maalaismiljöössä. Perinteisen tyylinen, Lapplin toimittama koti yhdessä tasossa. Tarkkaan suunniteltu, hyvin toteutettu ja laadukkaasti viimeistelty kokonaisuus. Kodin keskuksena on valoisa ja tilava olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön kokonaisuus, jossa myös korotettu sisäkatto. Kylpyhuon. on 2 suihkua, sekä upeassa saunassa on tasolauteet. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 15:45-16:15 RT KELLO, Kiviniemi 3h,k,s 71m² Vannetie 1B Tyylikäs, tiiliverhoillun rivitaloyhtiön huon. merellisessä Kiviniemessä. Valoisa koti, jossa on tilava pohjaratk. Uudet tyylikkäät lattiat sekä seinäpinnat ovat saaneet uuden ilmeen. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely OKT HEIKKILÄNKANGAS 6h,k,khh,s 162/186m² Luokkikuja 1 Viihtyisä ja tilava koti loistavalta paikalta. Vesikiertoinen lattialämm. kaukolämmöllä, oloh. var. takka. hyvä pohjaratkaisu. Mh Marko Kyngäs SOVI esittely Upouudet nettisivut! RT JYLKYNKANGAS, 4h, k, s 85m² Vuoliaistie 2 B 5 Upea vuonna 2006 valmistunut rivitalon päätyhuoneisto, suositulla ja rauhallisella asuinalueella. Tässä kodissa on hyvin toteutettu pohjaratkaisu, valoisat ja reilunkokoiset huonetilat. Olohuoneessa ja keittiössä tilantunnetta lisää korotettu sisäkatto. Tilava kodinhoitotila-pesuhuone ja sauna. Hyvät säilytystilat mm. iso käyttöullakko ja ulkovarasto ja tietysti runsaasti vaatekaapistoja. Kaukolämpö, edulliset asumiskustannukset. Aurinkoinen länsipiha. Autokatospaikka. Viihtyisä asuinympäristö ja hyvät ulkoilu mahdollisuudet aivan vieressä. Hyvin pidetty, muuttovalmis koti. Mh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo OKT METSOKANGAS 3h,k,khh,s 100/116m² Juontotie 13 Pikkunäppärä koti halutulta alueelta. Perinteisen tyylinen omakotitalo, jossa viihtyisän kodikkaat tilat. Tupakeittiö, jossa keskeisellä paikalla varaava leivinuuni. Puustellin tyylikäs keittiö, jossa laadukkaat kodinkoneet ja kalustevaimentimet. Kaksi makuuhuonetta valmiina alakerrassa. Ja jos tilat eivät riitä, niin helppo totetuttaa lisää huonetilaa yläkertaan (44m²). Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä sekä koneellinen IVLTO. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 17:30-18:00 OKT, PERÄVAINIO 5 h, k, s, kph, khh, aula 160 m² Halmekuja 3 Rauhallisella ja puistomaisella alueella tilava talo. Reilunkokoinen oma tontti joka rajoittuu mukavasti puistoalueeseen. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT Metsokangas 3mh, oh, k, s, kph 112,5/129,5 m² Kaulaintie 2 Perinteisen tyylinen koti suositulta Metsokankaalta. Omakotitalo joka on rakennettu laadukkaasti ja tämän päivän tekniikalla. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT Murto 3 mh, oh, takkahuone, k, s, kph, khh 132/176 m² Särkkäranta 19 Hienolla ja rauhallisella alueella todella hyväkuntoinen ja laadukas koti. Iso hyvin hoidettu oma tontti joka rajoittuu lampeen. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT KIIMINKI, Hakomäki 5h, k, khh, ph, s 130 m² Metsonkuja 4 Moderni juuri valm. omakotitalo. Talossa on toimiva pohjaratkaisu sekä todella valoisat ja avarat huonetilat. Autokatos ja iso lämmin var. Mh Kari Kortelainen ESITTELY MA KLO :45 Meillä paras nettinäkyvyys. RT Mäntylä 3 h, k, s 80 m² Snellmanintie 10 C Arvostetulta asuinalueelta ja rauh. sijainnilla tilava ja hyvin remontoitu rivitalon päätyhuoneisto. Todella kattavasti remontoitu koti, jossa mm. keittiö, pesutilat, sauna, kaapistojärjestelmät ja pinnat uusittu. Tyylikäs keittiö, laad. kodinkoneilla. Upea pesuhuone ja sauna sekä erillinen wc, jossa remontoinnissa näkyy mukavan huolitellusti ammattilaisen työnjälki. Huon. hyvä pohjaratkaisu. Etupihalla myös terassi ja aidattu piha. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT Oulunsalo 4h,k,s,kph,wc 84,5m² Poppelikuja 1B Juuri myyntiin tullut neliö Oulunsalon palveluiden ääreltä. Erittäin hienosti toteutettu koko huoneiston kattava remontti. Kaikki pinnat tämän päivän lookissa. Ammattilaisen tarpeisiin remontoitu keittiö Keittiössä mm. jääpalakone, viinikaappi, induktioliesi, intekroitu mikro ja astianpesukone, erillisliesituuletin kanavapuhaltimella, spotti-valaistus, jätelajitteluvaunu, saareke ja erittäin paljon kaappitilaa. Mh Janne Palosaari ENSIESITTELY su 14:00-14:30 RT 4 h, k, s 82 m² + kellari n. 40 m² Haapanatie 36 A Tilava ja valoisa rivitalokoti hyvällä paikalta ja mukavan läheltä palveluita. Huoneistossa hyvä pohjaratkaisu, valoisat huonetilat. Pensasaidalla rajattu eteläpiha, terassi. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo OKT KIIMINKI 5h, k, khh, s 145m² Vehmaansuontie 131 Hulppeaa asumista Kiimingin keskustan palveluiden läheisyydessä, mutta silti niin mukavasti maaseutumaisen rauhallisella paikalla! Upea 5000m² oma tontti. Mh Kari Kortelainen ESITTELY ma klo OKT JÄÄLI 6h,k,rt,kph,s,khh 176m² Rantatie 12 Sinulle joka etsit tilavaa taloa ja kaunista pihaa, tule tutustumaan tähän! Olohuoneen huonekorkeus yltää toiseen kerrokseen tuoden ison talon tuntua. Kodissa on paljon toteutusmahdollisuuksia! Mukavuutena vesikiertoinen lattialäm. ylä- ja alakerrassa. Keskuspölynimuri ja LTO. Jäälinjärvi kivenheiton päässä. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo RT Oulunsalo 3h,k,s,vh,terassi 80m² Riisikuja 4B Yksitasoinen rivitalokolmio. Pinta remontit tehty 2000-luvulla. Tilava kylpyhuone sekä varastoon rakennettu sauna lisäävät asumisviihtyvyyttä. Makuuhuoneet sijaitsevat kivasti eri puolella huoneistoa. Säilytystilaa antaa iso vaatehuone. Asumiskustannukset tässä kaukolämmitteisessä taloyhtiössä ovat edulliset. Oulunsalon palvelut lähituntumassa. Lisäksi suojainen ja aurinkoinen piha etelään. Myös terassi valokatteella. Mh Janne Palosaari ENSIESITTELY su 13:00-13:30 Palveluksessanne AUREA-PALVELUTAKUU Meillä maksat vain toteutuneesta kaupasta. Mikäli kohdettasi ei ole myyty tai kauppaa sitovasti sovittu kahden kuukauden kuluessa toimeksiantosopimuksen aloituksesta, alennamme välityspalkkiotasi 25%. Välityspalkkiomme on alk. 3,5 % (Aurea-palvelutakuulla alk. 2,65 %). KATTAVA PALVELU Räätälöimme tarpeittesi mukaisen käsikirjoituksen asuntosi myyntiin. asuntoesittelyt säännölllinen yhteydenpito kauppaneuvottelut kauppa-asiakirjojen laadinta kaupantekotilaisuus tyytyväisyysselvitys asiakastapaaminen myyntikohteen arviointi toimeksiannon laadinta tarvittavien asiakirjojen hankinta markkinointimateriaalit näyttävä lehtimainonta internetnäkyvyys MYYNTIARVIO HELPOSTI Voit tilata sähköisen myyntiarvion nettisivuiltamme. Mikäli haluat asunnostasi tarkemman hintaarvion, kutsu meidät kylään. LAAJIN NÄKYVYYS Asuntosi on esillä kaikissa merkittävissä nettipalveluissa, kuten etuovi.com, jokakoti.fi, oikotie.fi ja aurealkv.fi. Jukka Lampela, julkinen kaupanvahvistaja Hannu Leinonen kiinteistönvälittäjä,, julkinen kaupanvahvistaja Tuomo Karhumaa Marko Kyngäs Kristiina Heikkuri myyntisihteeri,, julkinen kaupanvahvistaja Miia Lundberg Kari Kortelainen OKT, METSOKANGAS 5h,k,s 183m2 Tukkipuuntie 3 Upea yksilöllinen kivitalo sinulle joka arvostat laatua ja toimivuutta. Jo eteisestä aukeaa tämän kodin elegantti selkeys ja valoisuus. Tyylikäs saunaosasto, jossa poreamme. Tässä 2-kerr. kodissa voi nauttia myös omasta rauh. Mh Hannu Leinonen SOVI esittely RT Oulu, Saarela 3h, k, vh, autok. 77m² Pyrästie 8 A Viihtyisältä ja rauh. Saarelan asuinalueelta vuonna 1998 valmistunut hyvänkokoinen rivitalokolmio. Koko asunnossa korotettu sisäkatto (3,3m). Parketti/laminaattilattiat. Todella hyvin hoidettu 6:n asunnon talonyhtiö. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 16:45-17:15 LT Pyykösjärvi 2h,k,kph,s 51,5m² Järvenkorvenkuja 2 A Tyylikäs luhtitalon yläkerta Pyykösjärven läheisyydessä. Väljä pohjaratkaisu, jossa avara keittiö ja olohuone. Kiva laudoitettu parveke puistonäkymin. Oma piha. 3 tilavaa makuuhuon. Saunaosasto ja kodinhoitohuoneet. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 17:45-18:15 PT Kaakkurinkangas 5 h, k, s 132 m² Kruunutie 10 A Rauhallisella ja arvostetulla vanhan Kaakkurin alueella hyväkuntoinen paritalo koti. Oma tontti jossa talot kytketty toisiinsa varastoilla. Hyvä pohjaratkaisu ja toimivat tilat kahdessa tasossa, yläkerrassa tilava parveke. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo Janne Palosaari RT, KAUKOVAINIO 5h,k,s 118m² + 118m² Lyijytie 6 A Päätyhuon., jossa 60-luvun hyvää tyyliä ja asumisväljyyttä molemmissa kerroksissa. Huon. levyinen oloh./ takkah., jonne isot ikkunapinnat tuovat valoa. Todella tyylikäs Puustelli-keittiö. Iso takkah. ja uusitut pesutilat. Mh Hannu Leinonen ESITTELY ma PT VIHILUOTO 4 h,k,s 110 m² Professorintie Moderni, uniikki paritalokoti arvostetulta Vihiluodon asuinalueelta. Näyttävä ja käytännöllinen koti, jossa olohuone-, keittiötilat muodostavat yhdessä erittäin viihtyisän oleskelutilan. Kor. huonekork. ja var. takka. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 12:00-12:30 OKT Lumijoki 4h,k,khh,wc,kph,s 141,5/156,5m² Jalastie 12 Viihtyisä ja tilava koti Lumijoen kasvavassa kunnassa. Joperan toimittama paketti, tämän päivän tekniikalla. Lattialämmitys koko talossa. Olohuoneen ja keittiön välissä iso varaava takka/leivinuuni. Hyvä pohjaratkaisu. Mh Janne Palosaari ESITTELY su klo 15:30-16:00 PT Taka-Nokela 5 h, k, s, takkah., aula, khh 120 m² + kellarin. 50 m² Krankantie 16 A Todella kysytyltä alueelta loistavakuntoinen koti. Koko talo remontoitu kellarista harjaan, täydellisen LVIS-rem. lisäksi kaikki pinnat uusittu. Kellarissa lattialämm. ja esim. takkah. Mh Kari Kortelainen ESITTELY su klo Aurea Kodit Oy Hallituskatu 28, Oulu soita faksi

8 48 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 Tarkka esite: Tarkka esite: T KAIJONRANTA Candelinintie 5 C 100 m2 TYRNÄVÄ, keskusta Roustintie 4 59 m2 MUHOS, Mäntykuja 7 130/205 m2 UUDISKOHTEET TUIRA, Kalliotie 20 77,5 m Es. su KASARMINRANTA Kasarmintie 19 A 69 m2 - Es. su KAUKOVAINIO 65 m2 Ampuhaukantie 5 B - - Es. su MYLLYOJA, Tiilitie 11 B 61 m2 - - Es. su KAUKOVAINIO, Maakotkantie 20 E 60,5 m2 - - Es. su OULUNSALO Nikkarinkuja 14 B KEMPELE, Kokkokangas Haukkakaarto 7 K 85 m2 - Es. su MUHOS, Kanervatie 8 C 94,5 m2 - Ensies. su m2 - - Es. su PYYKÖSJÄRVI Uistintie 21 B PARITALOT 150 m2 - Es. su TUPOS, Haapalehto 4 A 107/132 m2 - Es. su KUIVASRANTA, Palokukantie 2 C 84 m Es. su JÄÄLI, Laivapuuntie 17 TALVIKANGAS Kimmeltie /203 m Es. su /236 m2 Es. su Es. su p HERUKKA, Taunontie 4 102/155 m2 - Es. su KIIMINKI, Kirkkotie 2 84/89,9 m2 - Es. su VAPAA-AJAN ASUNNOT PUDASJÄRVI, Isokuopusjärvi Kuopusjärventie /115 m2 RITAHARJU 161/215 m2 Ansajuonto Es. su JÄÄLI, Havupolku m2 As Oy Kiimingin Havupolku Es. su JÄÄLI, Havupolku m2 As Oy Kiimingin Käpypolku - - Es. su p JÄÄLI, Neulaspolku 2 As Oy Kiimingin Järvimaisema Es. su Ensies. su p PUOLIVÄLINKANGAS, Hiidentie 2 60 m2 - - Es. su LINTULA, Kaislatie 7 O 52,5 m2 - - Es. su KAUKOVAINIO 50 m² Suohaukantie 1 C - Es. su RIVI- JA LUHTITALOT KIIMINKI, Jääli, Kokkotie 18 B 102,5 m Es. su Es. su MUHOS, Lehtolantie 23 C KNUUTILA, Yrjönranta 5 B 62 m2 - - Es. su ,5 m2 - - Es. su LIMINKA, Kalervontie 3 B 60 m2 Es. su KAIJONRANTA 40 m2 Kauppaporvarintie 16 A - Es. su KAAKKURINKANGAS Ananderintie 3 B TUPOS, Kivimäki 4 A 141 m2 Es. su p /163,5 m Es. su ETELÄ, Kirkkokatu 33, Oulu HAUKIPUDAS Tulemantie 11 OMAKOTITALOT 205/241 m Es. su LIMINKA, Hiiripöllöntie /220 m2 - - Es. su JÄÄLI, Laivakangas Kutterintie 11 OULUNSALO, Pitkäkangas 122/182 m2 Pensastie 2 - Es. su klo POHJOINEN, Linnankatu 33, Oulu 152/165 m2 - - Es. su Sovi esittely p ISO-SYÖTE Pikkutalvikintie 10 UTAJÄRVI Mäntyvaarantie n.50/56,4 m2 - - Kysy lisää HAILUOTO, Marjaniemi Sumpuntie 103 B 59,6/71,4 m Sovi esittely ,5 m Lisätiedot KEMPELE RITAHARJU, Klippakuja ,5/160,5 m2 - - Kysy lisää LIMINKA, Ojanperänkangas Mäntylänrinne 7 B 88,5/106 m2 Es. su p YLIKIIMINKI, Vanharanta 35/70 m Sovi esittely PIKKULETTO 25 m2 - - Kysy lisää TONTIT KEMPELE, Niittyranta m2 Pajulinnuntie Lisätiedot OULUNSALO, Hillakuja m Lisätiedot p MAIKKULA, Vanahalankuja m2 - - Lisätiedot OULUNSALO, Hillakuja m2 Lisätiedot Oulun Habita Oy Kirkkokatu 33, Oulu RAAHE Välityspalkkio: huoneistot 4,23 % sis alv. Kiinteistöt 4,92 % sis. alv. Minimi sis. alv 23 %. Palkkio maksetaan velattomasta hinnasta. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +5,9 snt/min ja matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +16,9 snt/min. Kaikki hienot kohteemme ja kaikkien kohteiden esittelyajat löydät osoitteesta Vanha Toppila PT 93/164,7 m² 4h, k, s, kellaritilat. Tässä on erittäin hurmaava ja lämminhenkinen paritalokoti, jota on vaalittu huolella ja rakkaudella. Kodissa on paljon pieniä, todella hurmaavia yksityiskohtia, joihin katse kiinnittyy ja jotka lämmittävät sydäntä. Kodissa on erittäin hyvä ja toimiva pohjaratkaisu, joka luo tilantuntua jokaiseen kolmesta kerroksesta. Vaalea ja valoisa koti rauhallisella alueella on todellakin unelmien täyttymys. Vh Paltamontie 22 B ENSIES. SU klo Mari Heikkilänkangas LT 74 m² 3h,k,s. Unelmoitko omasta kodista, joka viehättää ja jossa on hyvä olla? Haluaisitko asua kodissa, jonka jokainen neliö on tehokkaasti käytetty? Tule tutustumaan luhtitalon toisen kerroksen muuttovalmiiseen ja valoisaan kotiin. Tässä kodissa vallitsee hyvä tunnelma. Parvekkeelta avautuvat ihanat maisemat metsäiseen puistoalueeseen. Asuntoon kuuluu oma autokatospaikka. Vh Aisakellontie 1 A ENSIES. SU klo Anne Etu-Lyötty KT 56,5 m² 2h,kk,s. Ihastuttava koti keskustan läheisyydessä Etu-Lyötyssä odottaa juuri sinua. Keittiö ja olohuone muodostavat avaran yhtenäisen tilan, joka jatkuu kätevästi tilavalle lasitetulle parvekkeelle. Tästä kodista on lyhyt matka palveluiden ja harrastusten pariin. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan tähän upeaan kaupunkiasuntoon! Vh Tullivahdinkatu 1 C ENSIES. SU klo Janne Länsi-Tuira KT 36,5 m² 1h,kk,s. Onko haaveissasi muuttovalmis kerrostalokoti kaikkien palveluiden tuntumassa? Tervetuloa Länsi-Tuiraan, ihastumaan loistavalla paikalla olevaan kotiin. Tähän kotiin pääset muuttamaan heti. Ovipuhelin luo turvallisuutta ja oma sauna mukavuutta. Parvekkeelta avautuu upeat maisemat Tuiran ylle. Siisti ja valoisa huoneisto on tutustumisen arvoinen. Vh Hartaantie 13 ENSIES. SU klo Anne Oulunlahti OKT 162/189 m² 6h,k,s Harvoin tarjolla! Unelmoitko asumisesta meren läheisyydessä arvostetulla alueella? Nyt myynnissä upea elementtikivitalo omalla rauhaisalla tontilla, läheltä palveluita, eteläisessä Oulunlahdessa. Koti on arkkitehti Tellervo Kenttälän suunnittelema ja Pohjolan kivitalon toteuttama. Pihalla on lisäksi iso kahden auton talli/varasto. Tule pian tutustumaan tähän unelmakotiin! Vh Kultasirkuntie 27 ESITTELY SU klo Päivi Missä kodissa seuraavaksi kukutaan? uusista toimeksiannoista johtaneisiin kauppoihin ihastuttava Cu-Clock-käkikello ja Onneksi-starttikäynti veloituksetta! Yhteistyössä: Metsokangas OKT 133,5/152 m² 4h,k,s. Ihanan valoisa ja kaunis koti! Nauti ilmavista tilaratkaisuista, skandinaavisesta vaaleudesta ja käytännöllisyydestä. Suuri olohuone kokoaa perheen yhteen ja viehättävä keittiö houkuttelee ruoanlaittoon. Aluekin on mitä ihanteellisin lapsiperheelle: koulu, päiväkodit ja kaverit ovat lähellä. Tervetuloa kotiin, joka vie sydämesi! Vh Hevosmiehentie 17 ESITTELY SU klo Niina Taka-Nokela PT 85/140 m² 4h,k,s. Onko Sinulle tärkeää persoonallinen koti, jossa on paljon ihania yksityiskohtia, jotka liittyvät menneeseen aikaan? Tässä on koti, jossa on tunnelmaa ja elämisen makua. Kotia on remontoitu rakkaudella ja perinteitä kunnioittaen. Alakerta hurmaa avaruudellaan ja yläkerrassa on kodikkaat makuuhuoneet herkullisine väreineen. Tervetuloa tutustumaan tähän kotiin, joka on ainoa laatuaan. Vh Krankantie 28 A ESITTELY SU klo Anne Oulunsalo, Pitkäkangas RT 78,5 m² 3h,k,s. Ihastuttava ja toimiva rivitalokoti yhdessä tasossa rauhallisella Oulunsalon alueella ihanan luonnon maisemissa. Takapiha rajoittuu metsään. Marjapaikat ovat melkein takapihallasi. Luontopolut ja ulkoilumaastot ympäröivät kotiasi. Tässä kodissa on hyvä pohjaratkaisu. Olohuone ja keittiö avautuvat yhdeksi viehättäväksi tilaksi. Olohuoneesta on käynti omalle takapihalle. Vehreä takapiha tarjoaa yhteisiä hetkiä koko perheelle. Vh Pihlajakuja 10 B ESITTELY SU klo Anne Myllyoja RT 78 m² 3h,k,s Valoisa ja toimivanmallinen kaksikerroksinen rivitalokoti suositulla alueella, kauniissa puistomaisessa ympäristössä Myllyojalla. Oleskelutilat alakerrassa ja makuuhuoneet toimivasti yläkerrassa. Suojaisa ja vehmas takapiha, joka avautuu etelään. Taloyhtiöllä oma tenniskenttä. Kodin ympäristö ja sijainti on erinomainen. Tästä kodista matka joen toiselle puolen sujuu sukkelaan. Tervetuloa tutustumaan! Vh Myllyojantie 11 A ESITTELY SU klo Marja Rajakylä, Etelä-Rajakylä RT/KT 78 m² 3h,k,s. Etsitkö kotia rauhalliselta paikalta, mutta joka kuitenkin olisi hyvien kulkuyhteyksien päässä kaikista kaupungin palveluista. Kotia jossa on vanhanajan yhteisöllisyyttä ja mukavaa naapurien kanssa touhuamista, mutta jossa myös omaa rauhaa ja nykyaikaista asumismukavuutta? Tässä olisi sinulle 2000-luvun loppupuolella todella tyylikkäästi kauttaaltaan remontoitu koti. Vh Rentukkatie 11 A ESITTELY SU klo Mari Hintta, Laanila KT 71 m² 3-4h,k. Haaveiletko, että voisit aamulla herätessäsi pujahtaa, omasta pihasta, idyllistä polkua pitkin, Oulujoen rantaan vaikka aamu-uinnille tai juoda aamukahvit omalla parvekkeella, lintujen visertäessä ympärillä ja kauniin joen virratessa silmiesi edessä? Haaveiletko kodista, joka olisi ihana sekoitus vanhanajan romantiikkaa ja nykyajan mukavuuksia? Kodista, joka olisi kivenheiton päästä kaikista palveluista, mutta jossa kuitenkin olisi täydellinen oma rauha, kauniin luonnon ympäröidessä sinut? Mh Vh Hintantie 27 A ESITTELY SU klo Mari Talvikangas LT 57,5 m² 2h,k,s. Kerrassaan ihastuttavan avara ja valoisa luhtitalokaksio suositulla alueella. Laadukkaat materiaalit, toimivat tilat ja värien rauhallisuus kutsuvat sisustamaan! Tämä koti on oikea tilaihme - kaksion neliömäärään on saatu mahtumaan kaikki tarpeellinen kodinhoitotiloista lähtien. Näkymät parvekkeelta ja ikkunoista ovat komeat. Talvikankaan luonnonläheinen alue tarjoaa erinomaiset liikuntaja ulkoilumahdollisuudet. Vh Iltatähdentie 2 D ESITTELY SU klo Päivi Pakkahuoneenkatu 10, Oulu Päivystyspuh Anne Keinänen Päivi Elsilä Mari Kuukasjärvi Janne Hietanen Marika Kova Niina Kuusisaari Anne Tegelberg

9 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Vedä reilusti kotiinpäin! Ota elämäsi tärkein askel - kynnys uuteen YIT Kotiin on nyt mukavan matalalla. Sinun kannattaa toimia nopeasti myös siksi, että hallitus on ehdottanut varainsiirtoveron korotusta ensi vuodelle. Kun teet kaupat vielä tämän vuoden puolella, voit säästää jopa useita tuhansia euroja. KAAKKURI, KESKUSTA Oulun Eveliina Kerrostalo Pesätie 22 Eveliina sopii sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen läheisyyttä. Mm. K-Citymarket ja terveyskeskus ovat kävelymatkan ulottuvilla. Eveliina tarjoaa monipuolisen valikoiman YIT Koteja, jotka sopivat erityisen hyvin ensiasunnon tai seniorivuosien helpon kodin etsijöille. Muutama muuttovalmis koti jäljellä. Esim. mh.alk. vh.alk. 2 h+k+s 52,0 m h+tk+s 65,0 m h+k+s 80,5 m * Hallituksen ehdotuksen mukaan asunto-osakkeiden varainsiirtovero maksetaan alkaen asunnon velattomasta hinnasta. Siihen lasketaan sekä myyntihinta että asunnon lainaosuus. Tällä hetkellä varainsiirtovero maksetaan vain asunnon myyntihinnasta. Lisäksi hallitus on ehdottanut varainsiirtoveron nostoa 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ensimmäisestä omaksi kodiksi ostamastaan asunnosta. Laske vuoden 2012 veroetusi täältä: yitkoti.fi/veroetu ESITTELY La klo Pesätie 22 OULUNSALO, KESKUSTA Oulunsalon Poutapilvi Kerrostalo Pappilantie 5 Poutapilven kodeista on muutama askel kauppoihin ja kunnan palveluihin. Jokaisessa kodissa on oma sauna, lasitettu parveke ja muu korkealuokkainen varustelutaso. Arjen mukavuutta on myös suora hissiyhteys autohalliin ja viihtyisä piha-alue. Omalla tontilla, edullinen hoitovastike. Muuttovalmis. Vain kaksi kotia jäljellä: mh. vh. 3 h+k+s 1. krs 71,5 m² h+k+s 1. krs 93,0 m² ESITTELY La klo ja Su klo Pappilantie 5 VEROETUSI TÄSTÄ ASUNNOSTA 2386 VEROETUSI TÄSTÄ ASUNNOSTA 3009 YIT Asuntomyynti Paulaharjuntie 20, Oulu, ma pe klo 8 16, Anne Haapala , Raija Koistinen: , Mira Kontio: , yitkoti.fi KEMPELE, KESKUSTA Kempeleen Ykkösvahti Kerrostalo Kauppatie 10 Tästä ei kodin paikka parane sinulle, joka haluat katsella Kempeleen komeimpia maisemia ja nauttia palveluista kodin naapurissa. Kaikissa kodeissa on oma sauna ja lasitettu parveke, asuinhuoneissa tammilautaparketti ja pesutiloissa laatoitus. Omalla tontilla, edullinen hoitovastike. Esim. muuttovalmiista kodeista mh. alk. vh. alk. 1 h+tpk+s 45,5 m 2 7/ h+kk+s 50,0 m 2 5/ h+k+s 74,0 m 2 2/ h+k+s 82,5 m 2 4/ ESITTELY La klo ja Su klo Kauppatie vuoden kokemuksella ** ) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Lankapuhelimesta 8,28 stn/puhelu + 5,95 snt/min. (sis. alv 23 %). Oulu, Toppilansalmi SOKURIN KRANSSI Mallastie 24, Oulu Tyylikkäissä kerrostalokodeissa on toimivat pohjaratkaisut, lasitetut parvekkeet ja hyvä varustelu. Ikkunoissa sälekaihtimet. Pohjaratkaisuissa erillisiä wc-/kodinhoitotiloja. Eteisessä hyvin kaappitilaa. Talon ylimmässä kerroksessa yhteinen, upea saunaosasto. Tervetuloa esittelyyn! HINTAESIMERKKEJÄ, VAIHTOEHTOJA MYÖS ERI KERROKSISSA: 34,0 m² A23, 5. KRS 1H+KK+ALK MH VH ,5 m² A22, 5. KRS 2H+KK+SAUNA MH VH ,0 m² A30, 7. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,5 m² A10, 3. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A28, 6. KRS 4H+K+SAUNA MH VH ,5 m² A33, 8. KRS 4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A1, 1. KRS 4-5H+K+SAUNA MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH VARASTO VH HUONEISTOISSA A1 PIENI OMA PIHA-ALUE. ncc.fi/kranssi Yhteistyössä: Sokurin Kranssilla on hyvä sijainti Toppilansalmessa on valmista. Kranssi sijaitsee lähellä merta, Oulun keskustaa ja ihania ulkoilureittejä. Tule katsomaan! Muuttovalmis Kiinteistömaailma N&M Oy Pakkahuoneenkatu 5, Oulu puh SU KLO Kiinteistömaailma puh /Pertti Snellman KLO Huoneistokeskus puh /Rauno Mikkonen Sokurin Kranssissa, Mallastie 24 A 6, 2. krs. Opastus Koskelantieltä. Sokurin Kranssin kotien eleganttia tyyliä. Hallituskatu 12, Oulu puh Oulu, Toppilansalmi SOKURIN RINKELI Mallastie 22, Oulu Uusi kerrostalo jatkaa NCC Tähtikoti -korttelin ihanan raikasta linjaa. Valoisat ja avarat kodit kutsuvat mukavaan arkeen viihtyisälle alueelle. Valmistuu arviolta joulukuussa Ennakkomarkkinoinnissa! HUONEISTO- JA HINTAESIMERKKEJÄ, VAIHTOEHTOJA MYÖS ERI KERROKSISSA: 37,0 m² A8, 1. KRS 1H+TPK+SAUNA MH VH ,0 m² A9, 2. KRS 2H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A2, 1. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A16, 2. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A7, 1. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH ,0 m² A38, 5. KRS 3-4H+K+SAUNA MH VH AUTOHALLIPAIKKA VH ERILLINEN VARASTO 5 17 m 2 VH ncc.fi/rinkeli NCC Rakennus Oy ASUNTOMYYNTI Puh ** Vanhantullinkatu 4, Oulu ncc.fi/asunnot Lisää koteja SKV -avain SAARELA, OKT 5 mh, oh, k, khh, kph x 2, s, wc x 3, vh x 2, var/ at, liiteri, kasvihuone. Upea -04 tehty energiaystävällinen 2. krs. iso 239 m² talo. 2 auton tilava/korkea lämmin talli/var, vesikiert. lattialämmitys maalämmöllä myös at/var. rak. Kaksi iv-konetta lämmöntalteenotolla. Oma n m² tontti. Mh SKV -avain VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, rt, vh, ullakkotilaa, et, kph, s, 2 x wc. Kattavasti perusparannettu 2 krs. talo upealla hyvin hoidetulla puutarhakulmatontilla. Rak. Oik. 300 m². Varaava takka -10. Iso lämmin 2 auton talli/var. Ajo pihalle Siirtolantien puolelta. Tontti 1215 m². Mh Ahmatie 17. Es. sunnuntaina /Anttila. SKV -avain VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, et, khh, kph/wc, s, wc, vh, at/var. Upeaksi remontoitu tilava 3 makuuhuoneen okt. Lähes kaikki sisäpinnat uusittu viime vuosina, kosteat tilat (2 x wc), s, k, ym. Autotalli/harrastetila. Upea terassi. Puutarhatontti. Tontti 710. Mh SKV -avain KAUKOVAINIO, OKT 4 mh, oh, tkh, k, khh, kph, s. Loistopaikalla lähellä keskustaa kytketty okt. Tien päässä. Suojaisat pihat. Avara pohjaratkaisu ja paljon asuintilaa. Leivinuuni ja 2 takkaa. Vieressä hyvät ulkoilualueet. Kuntotarkastus tehty. Autolle talli. Tontti 675 m². Mh Tiukutie 20. Es. sunnuntaina /Keränen. PÄIVYSTÄJÄ Löytyikö kiinnostava kohde? Soita ja sovitaan esittelyaika tai pyydä minut ilmaiselle asunnon arviointikäynnille. TIMO KERÄNEN , AINO ANTTILA , SKV -avain RAJAKYLÄ, OKT 4 h, k, tkh, kph, s. Rajakylän pientaloalueella kytketty omakotitalo. Kuntotarkastus tehty. Rauhallinen asuinpaikka. Tilava, suojaisa takapiha. Hyvin säilytystilaa, lämmin at ja varasto. Tontti 678 m². Horsmatie 1. Mh SKV -avain HINTTA, RT,4 h, k, s 104 m² Hintan arvostetulla asuinalueella tyylikäs v valm.2. krs:n päätyhuoneisto. Valoisa olohuone. Vaalea, tehokas keittiö. Kolme hyvänkokoista makuuhuonetta ja vaatehuone. Autokatospaikka. Todella iso, upea lasitettu parveke. Mh Erkintie 1 A. Es sunnuntaina /Anttila. SKV -avain NOKELA, PT, 4 h, k, s, ullakkotila, kellarin 2 mh, aula 99 m² Loistopaikalla peruskuntoinen 50-luvun paritaloas. Kuntotarkastus tehty. Remontoi perheellesi uusi koti keskustan läheltä. Tilat 3:ssa tasossa. Remontoitu kellari, paljon lisätilaa. Tontti 532 m². Mh Vesaisentie 11 A. Es. sunnuntaina /Keränen. SKV -avain RANTA-KOSKELA, PT, 3 h, k, s 91 m² Ranta-Koskelan suositulla asuinalueella laadukas paritalokoti. Upea näkymä Pyykösjärvelle. Avara oh, joka yhdistyy moderniin keittiöön. Tilavat makuuhuoneet. Varaava takka. Iso lämmin varasto. Huoneistolle kuuluu autokatospaikka. Mh Huvilatie 10 G. Es sunnuntaina /Anttila SKV -avain HEIKKI YLISIRNIÖ Kiinteistönvälittäjä, KiAt, Julk. kaupanvahvistaja , Koti on sydämenasia ASUNTO OY HAUKIPUTAAN KÄRNÄNTÄHTI C Ennakkomarkkinoinnissa uusia yksitasoisia rivitalohuoneistoja loistopaikalle Haukiputaan palvelujen läheisyyteen Santaholmaan. Käytännöllinen ja toimiva pohjaratkaisu. Laadukkaat materiaalit. Huoneistot ovat tasokkaasti varusteltuja, mm. lämmitysmuotona maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä, 3-4h huoneistossa varaava takka, huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto LTO. Autokatospaikka. Huoneiston edessä varasto. Edulliset asumiskustannukset. Taloyhtiöllä oma tontti. Rakennuskohde muodostuu kolmesta rivitalosta A, B, C kukin omana yhtiönään. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan C-talo. Huoneistovaihtoehdot ja hinnat: C 11 2 h, k, s 38,5 m² Mh Vh C 12 2 h, k, s 54,5 m² Mh Vh varaus C 13 3 h, k, s 75,5 m² Mh Vh C 14 3 h, k, s 75,5 m² Mh Vh C 15 4 h, k, s 94,0 m² Mh Vh Autokatospaikat myydään erillisinä osakkeina Mh Kärnäntie 6, Haukipudas. Es. tiistaina tontilla Kärnäntie 6 klo /Anttila. INTIÖ, KT Laajamittaisen perusparannuksen tehdyissä taloissa kaksioita, kolmioita, yksilöllisiä kattohuoneistoja. Kenttätie h, k 60,5 m² ullakkoh. vh h, k 63,5m² vh Es. sunnuntaina /Keränen Kenttätie h, k 52 m² vh h, k 52 m² vh h, k 62,5m² vh h, k 63,5m² vh Lisää Kenttätien huoneistoja PAALIKATU 2 Nyt on mahdollisuus päästä todella edullisesti omaan kotiin, tästä ei hinta/laatusuhde enää parane, nämä ovat nopeille. Edulliset asumiskustannukset (oma tontti ja kaukolämpö). Talossa parkkihalli autoille (sis. hintaan). Lisäksi merihenkinen puistoalue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monipuoliseen ympärivuotiseen ulkoiluun. Esim. 4 h, k, s 88 m² Mh ,26 Vh h, k, s 78 m² Mh ,76 Vh h, k, s 54 m² Mh Vh Sovi esittely / kysy lisää muista samassa talossa myytävissä olevista asunnoista. RAJAKYLÄ, KT Rajakylän palveluiden välittömässä läheisyydessä tilavia kaksioita ja kolmioita. Erinomaisia kohteita ensiasunnoksi ja sijoituskäyttöön. 2 h, k 61,5 m² Mh Vh h, k 78,5 m² Mh ,56 Vh h, k 78,5 m² UUSI RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINNISSA TIMO KERÄNEN Myyntipäällikkö,, Julk. kaupanvahvistaja , JARMO LEHTOSAARI Myyntijohtaja, , Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 %, alv. 23 % = 4,92 % ja vähimmäispalkkio 2 000, alv. 23 % = Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puh+0,595 / min ja matkapuhelimesta 0,028 /puh+0,1704 /min (alv 23 %). SKV Kiinteistönvälitys Oy, Valimotie 17-19, Helsinki, Y-tunnus SKV -avain HAUKIPUDAS, KESKUSTA, RT, 3 h, k, khh, s, vh, var 70 m² Kiiminkijoen ranta-alueella hyvällä maulla rem. rivitalon päätykolmio, rv Kaikki kosteat tilat uusittu -04, keittiö rem. - 08, lattiat uusittu -11, ym. Taloyhtiöllä oma tontti, ranta-alue vuokrattu jakokunnalta. Mh Vh SKV -avain OULUNSALO, KESKUSTA, RT, 3 h, k, s, vh, las.ter, var, akp 69,3 m² Hyvin pidetty, siisti v valm. rt päätykolmio. Vesikiert. lattialämmitys kaukolämmöllä, lämmitys sis. vastikkeeseen. Hieno las. terassi. Yhtiöllä oma tontti. Autokatospaikka. Mh Vihiluodontie 14 A. Es. sunnuntaina /Keränen. SKV -avain PYYKÖSJÄRVI, RT, 2 h, k, s 67 m² Halutulla Pyykösjärven alueella rivitalon päätykaksio. Todella tilava, valoisa asunto. Keittiön remontointi juuri valmistunut. Erikoisen rauhallinen alue. Olohuoneessa tunnelmallinen avotakka. Autolle katospaikka. Mh ENSI- ES. HAUKIPUDAS, RT, 3 h, k, s 75 m² RAKSILA,KT, 1 h, k 34 m² Aivan keskustan tuntumassa oikein siisti Erinomaisella sijainnilla Raksilassa keskustan rt-kolmio yhtiön omalla tontilla. Tilava, valoisa pohjaratkaisu. Todella iso terassi au- 2 krs. yksiö. Avara olohuone. Kodikas ja tilava ja kaikkien palveluiden lähellä hyväkuntoinen Mh ,56 Vh , rem. rinkoiseen suuntaan. Vain yksi seinänaapuri. Autolle katospaikka. Mh city-koti, hyvä pohjaratkaisu. Mh ,72 Ruiskukkatie 3. keittiö, jossa vaaleat kaapistot. Ihanteellinen Sovi esittely / kysy lisää muista samassa Vh Teuvo Pakkalan katu 14 A. Es talossa myytävissä olevista asunnoista. sunnuntaina /Anttila Isokatu 23, Oulun Gallerian 3 krs, Oulu, p Toimistomme avoinna ma-pe SKV -avain KAIJONRANTA, RT, 2 h, k, s 63 m² Siisti ja tilava 2 krs. kaksio. Remontoitu ammattimiehen toimesta viime vuosina. Edulliset asumiskulut, kaukolämmitys sis. vastikkeeseen. Parvekkeelta näkymät puistoon ja järvelle. Yhtiöllä oma vene rannassa. Mh Ravanderintie 2 A. Ensies. sunnuntaina /Anttila. SKV -avain ENNAKKOMARKKINOINTI

10 SK PY (PPK/KR) IVL PK JK LI APK VN (MU) Jakokaappi h 900 (MU) PK JK APK LI tulisijamahdollisuus VN Jakokaappi h 900 (KR) IVL (PPK) PY SK Jakokaappi h 900 SK PK JK VN Jakokaappi h 900 APK LI (MU) PY IVL (PPK) (KR) 50 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 Helppoa arkea uudessa pientalossa Viihtyisää omakotitaloasumista valmiilla Metsokankaan alueella As Oy Oulun Keijupuisto, Kevätpuuntie 3, Oulu As Oy Oulun Keijupuisto on erinomainen ratkaisu, kun haaveilet huolettomasta arjesta uudessa omassa talossa ja arvostat samalla vaivatonta rakennusaikaa. Huolella suunniteltu ja toimiva asuntopohja sekä palveluiden läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet merkitsevät elämisen helppoutta. Keijupuistosta löydät perheellesi ihastuttavan kodin, jonka suunnitteluun ja materiaalivalintoihin voit itse vaikuttaa. Varaa nyt uusi kotisi Keijupuistoon tulee 18 erillistaloa. Tarjolla on kolme erilaista talotyyppiä. Kaikkien talojen yhteydessä on autotalli ja varasto. Mahdollisuus ostaa lisä - varasto tilaa ja autopaikka tarvittaessa. Keijupuisto rakennetaan Oulun kaupungin vuokratontille. Talot liitetään kaukolämpöverkkoon ja lämmitysjärjestelmänä on vesikiertoinen lattialämmitys. Talot ovat energiatehokkuudessa A-energialuokkaa. Ennakkomarkkinoinnissa. Varaa nyt uusi kotisi! Huoneistoesimerkkejä: pinta-ala mh vh I-tasoinen 4h+k+s 97,0 m2 + at/varasto II-tasoinen 5h+k+s 120,5 m2 + at/varasto II-tasoinen 5h+k+s 133,5 m2 + at/varasto Visualisointi 4h+k+s 97,0 m 2 5h+k+s 120,5 m 2 5h+k+s 133,5 m 2 VH MH3 2,7 m2 MH2 9,0 m2 7,8 m2 WC 1,8 m2 ET S 9,2 m2 2,9 m2 KHH 4,2 m2 tulisijamahdollisuus OH 20,7 m2 valokate Visualisointi PH,WC TERASSI 6,9 m2 VH 3,4 m2 valokate AT 21,4 m2 VAR 5,3 m2 Visualisointi S 2,5 m2 PH,WC 5,1 m2 komero K 13,2 m2 VH 1,6 m2 ET 7,4 m2 OH 18,8 m2 MH4 7,6 m2 valokate VAR 6,3 m2 AT 20,0 m2 MH2 8,8 m2 AULA VH 7,4 m2 3,0 m2 MH1 14,9 m2 MH3 8,8 m2 WC 2,2 m2 KHH 4,4 m2 VH/PU 6,8 m2 valokate tulisijamahdollisuus MH4 7,2 m2 OH 24,0 m2 PH,WC 6,5 m2 S 2,8 m2 ET 6,5 m2 K 15,4 m2 valokate VAR 6,3 m2 AT 20,0 m2 MH2 12,6 m2 VH/PU 5,8 m2 MH1 12,3 m2 Jakokaappi h 900 MH3 11,9 m2 AULA 9,4 m2 WC 2,3 m2 KHH 4,2 m2 VH 3,5 m2 valokate 1. krs 2. krs 1. krs 2. krs MH1 13,1 m2 K 10,3 m2 TERASSI valokate lasitusmahdollisuus valokate TERASSI valokate lasitusmahdollisuus Visualisointi Alppijääkäristä valokate Kiinnostuitko? Lisätietoja saat asuntomyynnistämme Kansankatu 50 A, Oulu, p (maksuton), Maarit Nevalainen p , Visualisointi As. Oy Oulun Satamaranta 1 Satamaranta 1:n rakennustyöt aloitetaan maanantaina Toimi he ja varaa uusi ko si! Etsitkö kotia? sato.fi Työmaaesi ely sunnuntaina klo 14:00 14:30 (Loukola) Vihreä, merellinen ja viihtyisä. Alueesta on tulossa yksi Oulun parhaista. Sinne teemme sinulle kodin. Hyvät liikenneyhteydet pitkin jokisuistoa keskustaan helpo avat elämää. Tule asumaan meren äärelle keskelle kaupunkia. Toppilansalmen alueelle nousee uusi VIII-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyh ö Asunto Oy Oulun Satamaranta 1. Pohjaratkaisuja ja huoneistotyyppejä tulee moneen tarpeeseen. Asunto Oy Satamaranta 1 rakennetaan osoi eeseen Satama e 25, Oulu. SATO OmistusKoti Linnanmaa, As. Oy Oulun Linnanpuisto, Tietolinja 9, Oulu tontilla sunnuntaina klo Esim. m 2 mh. alkaen vh. alkaen 1h + kt 36, h + kt 48, h + kt + s 60, h + kt + s 70, h + kt + s 79, Ennakkomarkkinoinnissa koneellinen ilmanvaihto la alämmitys maisemahissi lasitetut parvekkeet huipulla upeat terassihuoneistot Aloitamme kohteen rakennustyöt maanantaina Tervetuloa paikan päälle seuraamaan ja osallistumaan maankaivutöihin oikean kaivinkoneen ohjaimissa! Paikalla Oulun Autokuljetus Oy:n kaivinkone ja kulje aja, jonka ohjauksessa voit osallistua kohteen rakentamiseen. Nähdään maanantaina klo 9:00-15:00 osoi eessa Satama e 25, Oulu. Asuntomyyn : Petri Törmänen, p , Pekka Suutarinen, p , Rii a Loukola, p , rii Markku Ke unen, p , markku.ke Uudet, laadukkaat omistuskodit rakennetaan Linnanmaan uudelle asuntoalueelle, jossa kaiken ikäisten on hyvä asua ja harrastaa. Alue sijaitsee rauhallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä lähellä työ- ja opiskelupaikkoja sekä paikallispalveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Kolmi-nelikerroksiseen taloon tulee monipuolinen huoneistovalikoima yksiöistä perheasuntoihin. Valoisissa kodeissa on avarat pohjaratkaisut. Kaikissa asunnoissa on oma sauna ja lasitetut parvekkeet tarjoavat mukavan oleskelutilan. Yhtiöllä on oma tontti. Rakentaminen alkaa arviolta keväällä 2013 ja kodit ovat muuttovalmiita arviolta kesällä Rakentamisen ajaksi voit vuokrata SATO VuokraKodin käyttöösi. SATO Vuokraus ja myynti Puh Hallituskatu 20, Oulu, sato.fi Ennakkomarkkinointi HUONEISTOESIMERKIT 1h+alk+kk+s, 28,5-42 m 2 mh. alk , vh. alk h+k+s, 46,5-51 m 2 mh. alk , vh. alk h+k+s, m 2 mh. alk , vh. alk h+k+s, 88,5 m 2 mh. alk , vh. alk h+k+s, 111 m 2 mh , vh sato.fi 2h+k+s, 47 m 2 2h+k+s, 51 m 2 Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti.

11 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA vuotta Suuret innovaatiot syntyvät usein arkipäivän pienistä oivalluksista. Kiinteistömaailman Tarjouskauppa on kehitetty vuonna 2007 sekä ostajan että myyjän eduksi. Viiden vuoden aikana tehdyt yli Tarjouskauppaa osoittavat kauppatavan toimivuuden. Kun olet asunnonmyyntiaikeissa, älä turhaan anna muiden harjoitella omalla kodillasi, vaan käänny asiantuntijan puoleen. Sillä kukas sen Tarjouskaupan paremmin hoitaisi kuin keksijä itse. kiinteistomaailma.fi/tarjouskauppa UUDISKOHTEET Varainsiirtovero muuttuu vuoden 2013 alussa! Hyödynnä edullisempi vero vielä tänä vuonna. Asunto Oy Oulun Laamanni Vasta valmistunut tyylikäs kerrostalo Laamannintiellä. Yhtiö puistomaisen alueen viimeinen kerrostalo, muutoin asuinalue on jo valmis. Kaupat, koulut, päiväkoti aivan kävelymatkan päässä. Keskustaan vain pari kilometriä viihtyisää As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan rakennetaan kerrostalokohde omalle tontille. Huoneistoissa parveke, vesikiertoinen lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja sauna. Korkeatasoiset sisustusmateriaalit. Valmis 3/2013. Asunto Oy Oulun Kuusirinne Oulujoki vartta pitkin. Huoneistoesimerkit Koko Tyyppi Mh Vh 44,5 m² 2h+kk+sa ,5 m² 2h+kk+sa , Laamannintie 1, Su /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Bolero Bolero on sekä sijaintinsa myös laatunsa puolesta ensiluokkainen valinta uudeksi asunnoksesi. Uusi asunto on aina järkiratkaisu monessa mielessä. Varustelu ja viimeistely miellyttävät vaativampaakin asukasta. Aurinkoinen ja valoisa piha-alue. City-bussipysäkki aivan talon edessä. Valmistuu 11/2012. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 89, h+k+s 90, Työmaaesittely Ilmarinkatu 10, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk+s 43 m² h+k+s 54,5 m² h+k+s 65 m² h+k+s 74 m² , Ratatie, Su /Kari Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Tullikartano Oulun ydinkeskustan etelälaidalle nousevan asuinalueen joulukuussa valmistuva Tullikartano. Asuntokoot vaihtelevat yksiöstä kolmioon. Asuntojen varustelussa on kiinnitetty huomiota asumisviihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Yhtiön oma tontti on suojaisa ja siihen tulee runsaasti istutuksia sekä leikkipaikka lapsille. Huoneistoesimerkkejä: Tyyppi Koko Mh Vh 1h+kk+s 30 m² h+kk+s 47 m² h+k+s 74,5 m² Rautatienkatu 72, Su /Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Kuusirinne rakennetaan omalle tontille, joka takaa alhaisen hoitovastikkeen. Huoneistot ovat joko yksi-kaksitasoisia rivitaloja. Kaikki rakenneratkaisut tähtäävät energiatehokkuuteen. Yhtiö valmistuu syksyllä Huoneistoesimerkit: Koko Tyyppi Mh Vh 57,5 m² 2h+k+sa ,5 m² 3h+k+sa ,0 m² 3h+k+sa ,5 m² 4h+k+sa ,0 m² 5h+k+sa , Ojavainiontie 10, Su /Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Huvikumpu Suositulla Metsokankaan uudella asuinaluella 2011 valmistuneet huoneistot. Koulut ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan päässä. Iso tontti, jossa tilaa leikkiä. Autokatospaikka huoneiston edessä, lattialämmitys, kaksi varastoa. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 5h+k+s 109, , Herralantie 9, Su /Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Sokurin Kranssi Meren läheisyys, sujuvat kulkuyhteydet sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet tarjoavat viihtyisän paikan asumiseen. Oulun ydinkeskustaan on alle kolmen kilometrin matka, ja kevyen liikenteen väylät menevät kauniin jokisuistoalueen ja siltojen kautta torille saakka. 8-kerroksisen talon ylimmistä kerroksista on näköala merelle saakka. Talon yhteinen saunaosasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Sen vilvoitteluterassilta voi k atsella vaikka auringonlaskua merelle. Autopaikat ovat hallissa pihakannen alla.suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Joillakin alimman kerroksen asunnoilla on oma piha. Keskustan ja Tuiran palvelut ovat lähietäisyydellä. Tulevaisuudessa Toppilansalmen lähipalvelut monipuolistuvat. Huoneistot muuttovalmiita. Huoneistoesimerkkejä: A1 4-5h+k+s 107 m² 1.krs. Mh Vh A6 3h+k+s 72 m² 2.krs. Mh Vh A 12 2h+kk+s 45,5 m² 3.krs. Mh Vh A 23 1h+kk+s 34 m² 5.krs. Mh Vh A 33 4h+k+s 91,5 m² 8.krs. Mh Vh Mallastie 24, SU klo /Pertti Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja myöhemmin tulevan Hyveen kanssa Sokurin korttelin. Talojen yhteisessä käytössä on suojaisa sisäpiha, jossa on leikkipaikka lapsille ja huvimaja. Polkupyöräkatos ja ulkoiluvälinevarasto rajaavat pihakannella sijaitsevat vierasautopaikat turvallisesti leikkipaikasta. Myytävät autopaikat ovat yhteisessä hallissa pihakannen alla. Rinkeli on laadukas A-energialuokan kerrostalo. Asuntoihin tulee harkittua tyyliä ja toimivat pohjaratkaisut. Uudessa kodissa omaa tyyliä voi toteuttaa valmiiden kokonaisuuksien avulla. Muutos- ja lisätyönä on mahdollista saada myös muita lisävarusteita. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Huoneistoesimerkkejä: Arvioitu valmistumisaika 12/2013. A2 3h+k+s 64 m² 1.krs Mh Vh A9 2h+k+s 57 m² 2.krs Mh Vh A16 3h+k+s 70 m² 3.krs Mh Vh A30 3-4h+k+s 87,5 m² 4.krs Mh Vh A40 3h+k+s 69,5 m² 5.krs Mh Vh ESITTELYASUNTO A 6 VALMIS, TULE PAIKAN PÄÄLLE TUTUSTUMAAN! AS Oy Oulun Sokurin Rinkeli Mallastie 24 Es. Su klo viereisen Kranssin vapaissa asunnoissa. Pertti/ Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 As Oy Oulun Kotipuisto Kotipuisto sijaitsee Metsokankaan suositulla asuinalueella, jossa luonto lenkkipolkuineen sekä Kaakkurin monipuoliset palvelut ja harrastuspaikat ovat lähellä. Huoneistojen pohjaratkaisut ovat toimivia ja väljiä. Huoneistoesimerkki: Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 72 m² Kotimetsäntie 2, Su /Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5 Alppilan Pikku-Heidi valmistuu 11/2012, pääset muuttamaan jouluksi uuteen kotiin. Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota arjen toimivuuteen ja tilojen käytännöllisyyteen. Kodit ovat valoisia ja tilavat parvekkeet ovat lasitettuja. Autopaikoitus joko pihalla autokatoksessa tai lämpimässä Huoneistoesimerkit: autohallissa. Tyyppi Koko Mh Vh 1h+kk 28,5 m² h+k+sa 81,5 m² h+k+sa 98,5 m² h+k+sa 103,0 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11 Alppilan alue täydentyy hienolla Liljalla. Rakentaminen on käynnistynyt ja asunnot ovat valmiita syyskuussa Liljan erinomainen sijainti on huomioitu kotien suunnittelussa, nykyaikainen tekniikka, harkitut pintamateriaalit, hyvä varustetaso. Suojaisa piha-alue rajoittuu Elementtipuistoon. Useimmissa huoneistoissa lasitettu länsiparveke. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Vh yksiöt 28,0-37,5 m² kaksiot 45,0-59,5 m² kolmiot 71,5-96,5 m² isommat 96,5-117 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Kiinteistö Oy Golfstar Ensi kesäksi Virpiniemeen valmistuvat loma-asunnot. Tontti sijaitsee mäen päällä, jolloin huoneistojen parvekkeelta aukeavat kauniit näkymät. Virpiniemi tarjoaa aktiiviselle ulkoilijalle monipuoliset mahdollisuudet harrastuksiin! Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 1mh+tupak+s+ph 41, mh+tupak+s 52, , Virpiniemi, Su /Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Kiimingin Keskuskulma1 Heinäkuussa 2013 valmistuva 4-kerroksinen kerrostalo joka rakennetaan omalle tontille aivan Kiimingin keskustaan. Asuntoja yhteensä 21 kpl. Jokaisessa asunnossa on sauna ja lasitettu parveke. Koko Mh Vh 47 m² m² m² m² Terveystie 9 Su /Teija Kiinteistömaailma Kaakkuri As Oy Oulun Linnanpuisto Linnanpuisto nousee Linnanmaan uudelle asuntoalueelle. Nelikerroksiseen taloon tulee monipuolinen valikoimaeri kokoisia huoneistoja. Yhtiöllä oma tontti joka rajoittuu kahdelta sivulta puistoon. Rakentamisen arvioitu aloitus syksyllä. Tule varaamaan omasi. Ennakkomarkkinointi. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh yksiö 31,5 m² kaksio 46,5 m² kolmio 69,0 m² neliöt 88,5 m² Työmaaesittely Tietolinja 9, Su /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Metsokangas ENNAKKOMARKKINOINTI Kohteeseen rakennetaan yhteensä 28 yksikerroksista rivitalohuoneistoa. Maanrakennustyöt jo käynnissä! Varsinaiset työt aloitamme elo-syyskuussa Arvioitu valmistuminen lokakuussa Varaa omasi edulliseen ennakkomarkkinointihintaan! Laadukkaat materiaalit ja hyvä varustetaso mutta jos haluat tehdä muutoksia tulevaan kotiisi niin nyt se onnistuu helposti tässä vaiheessa! Autokatospaikka kuuluu huoneiston hintaan. Metsokangas on mukava paikka asua! Kaakkurista löytyy monipuoliset palvelut,koulut, päiväkodit sekä ulkoilumahdollisuudet. Tule käymään toimistollamme niin kerromme lisää. Huoneistoesimerkkejä A4 3h+kk+s 73,5 m² Mh Vh C 15 4h+k+s 82,0 m² Mh Vh E 22 5h+k+s 100 m² Mh Vh G 27 3h+k+s 69,0 m² Mh Vh saman rakentajan pian valmistuvassa As Oy Herralantie 1:ssä Ma klo /Minna Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Asunto Oy Herralantie 1 Kaakkurin Metsokankaalle valmistuu 10/2012 uusi rivitalo/luhtitaloyhtiö jossa 19 huoneistoa. Luhtitalon alakerrassa asut mukavasti yhdessä tasossa ja sinulla on oma pieni piha. Yläkerrassa nautit parvekkeen huolettomuudesta. Autokatospaikat kuuluvat hintaan.asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Erityistä huomiota kiinnitetty asuntojen energian kulutukseen ja tiiviyteen. Lattiat tammiparkettia, saunassa muotolauteet sekä ledvalaistus. Huoneistoesimerkkejä 4h+k+s 91,5 m² mh vh h+k+s 68,5 m² mh vh h+k+s 77,5 m² mh vh Herralantie 1, Ma klo /Minna Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 T Valtatie 75 B Ensies. MA Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Tuira KT 32.5 m² 1h, kk Sijoittajalle tilaisuus! 4/9 krs yksiö hyvässä yhtiössä Tuirassa. Valmis vuokralainen 460 /kk/ Hyvä vuokratuotto. Lasitettu parveke, tilava kylpyhuone alkovi ja vaatehuone. Mh ,00. Meri-Toppila KT 78 m² 3h,k,kph,s,wc,vh,autohallip. Siistikuntoinen kolmannen kerroksen päätyasunto hissitalosta. Hyvät ulkoilupolut vie meren rantaan. Autopaikka autohallissa. Kauppa 200 m ja keskustaan 4 km. Lh ,00. Sihtikatu 6 B Ensies. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Värttö KT 103 m² 3-4h+k+s Juuri valmistuneessa talossa upea 8. kerroksen näköalahuoneisto. Huoneistolla on upea lasitettu terassiparveke länteen, josta näkymät Oulujoelle ja kaupungin ylle. Tämä on tyylikäs arvohuoneisto. Mh ,77 Vh ,00. Kurkelantie 1 E Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu AS OY Oulun Aleksanterinkatu 67 Keskusta / Hollihaka, Aleksanterinkatu 67, Oulu Rakentaminen käynnissä! Valmistuu 2013 Oulun keskustaan rauhalliseen Hollihaan kaupunginosaan nousee Hartelan rakentama, Arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen suunnittelema upea kerrostalo. Esimerkkihuoneistoja, tarkista tilanne myymälästämme! Mh Vh Tontin lh A 35 III 2k+kt+s A 51 IV 2h+kt+s A 53 IV 3h+k+s 73, A 57 V 2h+kt+s 48, AP 13 autop Kiinteistomaailma Pakkahuoneenkatu puh Höyhtyä KT 71 m² 3h,k,kph/wc,vh. Siisti huoneisto kaikkien palveluiden välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti, koulut, kaupat ihan vieressä ja keskustaan kävely matka. Mh ,00. Allitie 8 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kaakkuri KT 71.5 m² 3h,k,kph/wc,s,erill.wc,vh Siisti kulmahuoneisto 1.krs jossa aidattu oma piha. Monipuoliset palvelut vieressä. Erill.osak. autolle sähköpistokepaikka H Mh ,00. Siipipeilintie 12 A Es. SU Esa Kiinteistömaailma Torikatu Myllytulli KT 77 m² 3h+k+s Hyvällä rauhallisella paikalla Myllytulissa vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä keskustan monipuolisten palveliuden ja harrastusmahdollisuuksien äärellä siistikuntoinen 1-kerroksen koti. Hyvä pohjaratkaisu. Lasitettu parveke suojaiselle sisäpihalle. Lh ,00. Puusepänkuja 7 B Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Ydinkeskusta KT 80 m² 3h,k,kph/wc,parveke Kävelykadun varrella tilava huoneisto. Suuri olohuone, jossa kaunis takka. Kph remontoitu putkiremontin yhteydessä. Lasitettu parveke. Upea tilaisuus! Lh ,00. Kauppurienkatu 5 A Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Alppila KT 128 m² 4h,k,kph/wc,s,khh,erill. wc,vh,2las. parveketta Unelmoitko ylellisestä ja avarasta kaupunkikodista? Ylimmän krs läpitalon huoneisto, jonka ikkunoista esteetön näköala merelle. Tervetuoloa tutustumaan! Mh ,00. Rajakaltionkatu 6 A Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Alppila KT 34 m² 1h,kk,s Lähes uutta vastaava, saunallinen yksiö hyvällä sijainnilla uudessa Alppilassa. Huoneistossa tilava, lasitettu parveke, josta saa mukavasti lisätilaa asumiseen. Rv Vuokrattu. Lh ,27 Vh ,00. Muottikatu 3 B SU klo Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Heinäpää KT 50.5 m² 2h, k Loistavalla paikalla keskustan tuntumassa, 1958 rakennetussa kivitalossa sievä 50,5 m² kaksio. Pintoja uusittu ja kylpyhuone remontoitu v Kaukolämpö! Tähän kannattaa tutustua! Lh ,75 Vh ,00. Kirkkokatu 56 C Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Laanila KT 73 m² 3h,k,kph/wc,vh Heti muuttovalmis 3.krs huoneisto jossa lasitettu parveke länteen. Tilava olohuone ja tyylikäs kylpyhuone remontoitu v.2012 keväällä. Oulun ydinkeskustaan matkaa vain n.2 km. Lh ,00. Nokkalantie 43 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Lintula KT 82.5 m² 4h,k,kph,wc,vh,parveke Halutulta alueelta, perusk. koti johon keittiö remontoitu v.-95. Hyvä pohjaratkaisu jossa erillinen wc ja vaatehuone. Heti vapaa! Lh ,22 Vh ,00. Kaislatie 4 I Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas Tuira KT 78 m² 3h,k,kph,vh,las.parv. Tästä taloyhtiöstä harvoin vapautuu asunto! Hissitalosta, kolmannen kerroksen kolmio, jossa avarat, isot huoneet sekä lasitettu parveke. Linjasaneeraus valmistunut kaksi vuotta sitten. Sijainti mitä mahtavin! Lh ,49 Vh ,00. Jatkotie 2 D Ensies. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Välivainio KT 85.5 m² 4h+k+s ja iso 45m² parveke Ylimmän kerroksen tilava ja valoisa huoneisto suositulla Välivainion alueella. Huoneiston yhteydessä on todella iso 45 m² lasitettu parveke. Lh ,00. Sorvarintie 12 A Pertti Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Keskusta KT 182 m² 3mh,takkah,k,ruokailutila/oh, kph,s,3wc,halli,las.parv. Oulun paraatipaikalla upea kattohuoneisto jossa mahtavat näköalat kaupungin ylle. Lasitetulla 60 m² parv. takka. Erinom. varustetaso: poreamme, 2 sadesuihkua, oma jäähdyttävä ilm. ym. 2 autohallipaikkaa erill.osakk. a/h Mh ,32 Vh ,00 Isokatu 55 A Ensies.SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Laanila KT 54 m² 2h,k,kph Hyvällä ja suositulla paikallaanilasssa Oulujoen tuntumassa parvekkeellinen kaksio. Käyttövesija viemäriputkiremontti valmistunut Lh ,89 Vh ,00. Hintantie 27 B Es. SU Anna Kiinteistömaailma Haukipudas Puolivälinkangas KT 55 m² 2h,k,s Ylimmmän 3. kerroksen remontoitu saunallinen kerrostalokoti.. Alueella hyvät ulkoilumaastot ja kulkuyhteydet. Tähän voit muuttaa ilman remonttihuolia. Lh ,12 Vh ,00. Järvitie 4 D Ensies. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu OTAMME JÄLLEEN YKSIÖITÄ JA KAKSIOTA VUOKRAUKSEEN Janne Rauhala p Anu Lainio p Palkkio 1 kk vuokra (sis. alv.) Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi 010-alkuiseen ja 020-alkuiseen numeroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

12 52 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 Olemme myyneet jo yli asuntoa Tarjouskaupalla! Tarjouskaupassa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. Tarjouskauppa -kohteen tunnistat tästä merkistä. Herukka OKT 105.5/127.4 m² 4h,k,khh,s,erill wc Hyväkunt., omalla tontilla näppärän kokoinen omakotitalo. Iso ja tilava keittiö jossa leivinuuni. Lh ,00. Penttiläntie 5 Es. SU Kari L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Puolivälinkangas OKT 87/136 m² 4h,k,kph,erill at,sa,var Suojaisa länsipiha, rajoittuu puistoon ja hyvät istutukset. Peruskuntoinen talo, josta pidetty huolta vuosienvarrella. Mh ,00. Itikkatie 27 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari RIVI- JA LUHTITALOT Kiviniemi RT 71 m² 3h,k,kph,s Kellon Kiviniemessä hyvällä paikalla viihtyisä ja hyväkuntoinen kolmio. Olohuoneen kruunaa kaunis varaava takka! Hyvä, avara pohjaratkaisu; tilavat mh:eet ja keittiöruokailutila. Autokatospaikka. Lh ,00. Vannetie 2 B Ensies. SU Mikko Kiinteistömaailma Haukipudas OMAKOTI- JA PARITALOT Laitasaari OKT 73/140 m² 2h,k, khh, kh,s Iso rinnetontti raj. omaan, noin 50 m leveään, rantaviivaan. Taloon tehty mittavia remont., mm. kattoa uusittu, vesi- ja viemäriput., kodinhoitoh., kylpyh. ja sauna, keittiö ja kodinkon. uusittu -06. Lh ,00. Kopsantie 50 Ensies. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Syynimaa OKT 148/169 m² 3mh+oh+k+khh+kph+s Hyväkunt. koti lähipalv. ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Tilava 2 auton talli Kaukolämpö, takka ja leivinuuni. Mh ,00. Maisterintie 4 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Virpiniemi PT 78.5/97.5 m² 2h,k,s,parvi,khh,wc Tyylikäs 2011 valm. paritalo asunto. Ak/varasto, varaava takka ja 21m² parvi! Golf kenttä ja urheilukeskus vieressä. Sovi esittely p Lh ,00. Griinikaarre 24A Kiinteistömaailma Haukipudas Pateniemi OKT 120/130 m² 4h,k,aula,kph,khh,s,vh,2wc,at Hyväkunt. talo omalla 965 m²:n tontilla. Kunnostettu vuosien varrella. Kate uusittu-12. Erillinen autotalli. Lh ,00. Hämäläntie 41 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Ii Alaranta OKT 99/138 m² 3h,k,kph,s,wc,at,var.,kellari Omalla, rauh. ja isolla päätytontilla 1979 rak. siisti talo! Vesikate ja pesutilat uusittu, ilmal.pumppu. Takka mh:ssa. Lh ,00. Riiheläntie 16 Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Mäkikuusentie 1 B Ensies. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Iinatti RT 76.5 m² 3h, k Vuonna 2011 tyylikkäästi remontoidut saunaja pesutilat. Parkettilattia hiottu Kauniit ja valoisat huoneet. Takapiha rajoittuu puistoon. Autolle katospaikka. Lh ,00. Tirinkylä OKT 111.5/127 m² 2mh,oh,k,takkah, ph,s +at,v Luonnonrauh. ja avaruutta arvostavalle hyväkunt. talo omalla yli 2000 m² tontilla, Kiimingin Tirinkylästä. Talon katto on uusittu 09/2012 muutoinkin talo on hyvässä kunnossa. Autotalli. Mh ,00. Huusamaankuja 9 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Ritaharju OKT 148/173.5 m² 5h,k,rt,vh,khh,kph,s,wc Ritaharjuun syyskesällä 2012 valmistuva laadukas omakotitalo. Vesikiertoinen lattialämmitys, kaukolämpö. Autolle talli ja katospaikka. terasseja. Mh ,00. Runsaasti Sadinkuja 1 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Haukipudas Ritaharju PT 85.5m² 4h,k,s,eril.wc,khtila,ak Kaunis koti. Persoonalliseen huon. tehty paljon muutoksia rak. vaiheessa. Las. takater. Autokat. sis. hintaan. Velaton lähtöhinta 160,000 Klippatie 9 I Es. MA 18:30-19:00 Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Knuutilanranta OKT 124/130.2 m² 5-6h+k+s Upeissa maisemissa Oulujoen rantatörmällä tilava ja kodikas talo jossa huoneet kahdessa kerroksessa. Varainsiirtovero 1,6%! Autokatos! Lh ,00. Viriänkuja 4 c Es. SU Kari L / Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kempele OKT 105/139 m² oh,2mh,k,ph,s,wc,autotalli Aivan Kempeleen kesk. tuntumassa valoisa koti, jota ympäröi oma tontti. Kuntotark. valmiiksi. Remontoi itsellesi koti huippupaikalta! Lh ,00. Saukkotie 5 Kari L / Kiinteistömaailma Pakkah.katu Mäntylä Luhtitalo 78.5 m² 3h+k+s Huippupaikalta 2/2 krs:n huon., johon on juuri uusittu tasokas kylpyhuone ja sauna. Kaikki pinnat on hyväkuntoiset. Iso (n.16m²) parv. Kaksi isoa varastoa ja autopaikka käytössä. Heti vapaa. Mh ,00 Vlh Arvopostinkuja 2 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Oulu Tuira Kiiminki PT 112/144 m² 5h+k+kph+s+khh+2wc+2vh Lapsiperh. unelmapaikalla metsän reunalla vapautumassa valoisa ja kaunis koti. Päiväkoti ja koulut lähellä. Suojaisa hoidettu piha ja iso terassi jonne aurinko paistaa koko päivän. Autolle katospaikka. Lämm. varastotilaa runsaasti. Mh ,00. Metsäniementie 7 A Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Kastelli PT 149/167 m² 5h, k, s Uusi, korkeatasoinen arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema paritalohuoneisto, jossa on monta upeaa hienoin detaljein maustettua yksityiskohtaa. Tämä komea matalaenergia talo lämpenee maalämmöllä. Mh ,00. Kuusikuja 2 a Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kuivasranta PT 99 m² 5h+k+khh+s Erittäin hyvin pidetty, valoisa paritalokoti rauhallisella paikallla. Tilaa kaipaavalle. Autokatos ja pihapaikka. Lh ,00. Kuivasrannantie 19 C Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Ii, Keskusta OKT 125/131 m² 4h,k,s,wc,vh,at Hyvä talo omalla tontilla Iijoen tuntumassa. Palvelut lähellä. Vesiputket uusittu -09, vesi-ilmal.pumppu -07. Var. takka, at/var. Mh ,00. Illintie 11 Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Kiiminki OKT 115/150 m² 4h,aula,k,kph,s,2wc,vh,var,at,parv. Rauh. paikalla tien päässä sijaitseva v.-79 rakennettu 1,5 kerroksinen talo. Autotalli. Oma tontti. Lh ,00. Sammalkuja 10 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s, kph Hyvin hoidettu taloyhtiö. Rauh. asuinalue Rensselikujan päässä. Suojaisa aurinkoinen eteläpiha. Autolle pistokepaikka. Alakoulu, päiväkoti ja kauppa kävelymatkan päässä. Tähän pääset heti muuttamaan! Mh ,55 Vh ,00. Rensselikuja 5 M Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Tyrnävä OKT 115/130 m² oh+k+3mh+ph+s+vh+wc Talo aivan Tyrnävän kesk. Olohuone ja keittiö muodostavat avaran valoisan tilan, jonka sydämenä on leivinuuni. Aidattu piha. Pesuhuoneesta uloskäynti takater. Asfaltoitu piha, autotallin yhteydessä lämmin huone. Lh ,00. Valiontie 1 Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Heikkilänkangas PT 202 m² oh,4mh,k,sa,kh,khh,2wc, parvi, pukeutumish. Uniikki massiivihirsitalo, joka hakee vertaistaan niin mukavuuden kuin toimivuudenkin osalta. Jykevä talo lämpenee kaukolämmöllä ja viihtyvyyden takeeksi on useita tulisijoja. Pihassa on erillinen autotallirak. Mh ,00. Heikkilänkankaantie 2 a Es. SU Janne R./ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kynsilehto ET 100 m² 4h, k, s Hyvällä alueella as oy muotoinen erillistalo. Kaukolämpö ja katospaikka talon edessä. Lh ,00. Tokkatie 6 A Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Pateniemi OKT 96/132 m² 4h,k,kph,2wc,ak Lähellä palveluita ja kouluja näppärän kokoinen koti, joka on vasta kokenut pintaremonttia. Oma tontti. Lh ,00. Pelkkatie 5 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Karjasilta OKT 90/150 m² 3mh,kirj.h,oh,k,kph/wc,s,2wc,lämmin et./ kuisti Huolella, vanhaa kunnioittaen remontoitu rintamamiestalo! Paljon uudistuksia tehty. Lh ,00. Raatteentie 34 Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Kaakkuri RT 84,5 m² 3h+k+s Rauh. sijainti, kattavien palv. läh. siistikuntoinen v valm huon. Yhtiöllä iso oma tontti, betonirak. miellyttävä vesikiertoinen lattialäm. kaukoläm. Autokatospaikka sisältyy hintaan. Heti vapaa huon. Mh Vh Sunilantie 1 C Ensiesittely su Pasi p Kiinteistömaailma, Rotuaari Liminka OKT 119/134 m² 3mh,oh,k,khh,wc,vh,kh,s Viehättävällä Lintupuiston alueella siisti koti. Oh/k viistokorotettu katto lisää avaruuden tuntua. Nunnauunin takka/leivinuuniyhd. Lattialäm. sähköllä. Tien päässä raj. puistoon. Vuokratontti, rv -04. Vaihdossa rt-asunto! Lh ,00. Kulorastaantie 7 Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Kiiminki OKT 224/256 m² 6mh,2oh,k,khh,et,2wc+ takkah, s Uudella alueella Kiimingissä palv. läh. persoonallinen vaaleasäv. talo, jossa on runsaasti tilaa. Taloa kiertää terassi. Sauna ja takkah. on omassa rauhassa. Talo ja tilava autotalli lämpiää maalämmöllä. Mh ,00. Koppelonkaari 16 Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Rantsila OKT 95/110 m² 4h, k, wc,khh, s, 2xvar. kaava-alueen tontilla palv. äärellä 3 krs rintamamiestalo, 3 mh:ta ja oh, kt ja kph sekä sauna. Talo on heti vapaa. Lh ,00. Muurahaisentie 17 Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Liminka OKT 93/134.5 m² 3h,tk,k,khh,ph,s Tunnelmallinen koti. Kotia on pidetty huolella ja remonttia tehty. Varaava takka, autotalli. Mh ,00. Pihlajakuja 8 Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Vaala, Niska OKT 89/153 m² 3mh,oh,k,s,th,khh Rauh. paikalla paljon remontoitu talo. Lattia uusittu kauttaaltaan -07, samalla asennettu vesikiert. lattial. ja uusittu sähköt. Lh ,00. Lummantie 26 Sovi es Kiinteistömaailma Torikatu Ketotie 5 F Ensies. SU Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Jääli RT 100 m² 5h, k, khh, s Vuolukiven upea lasiluukullinen takka lämmittää sähkön ohella tätä valoisaa muuttovalmista perheasuntoa. Autokatos kuuluu mukaan. Lh ,00. Herukka OKT 122.6/175.8 m² 5h,k,kph/wc,s,khh,vh, erill. wc,at,var Aluper. omistajalta hyvin pidetty ja huolettu koti. Juuri valm. vesikattorem. ja lämminvesivar.uusittu. V. -08 paljon uudistuksia tehty! Tontti oma. Lh ,00. Eikantie 13 Ensies. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu OMAKOTI- JA PARITALOT Tyrnävä OKT 55 m² Oh, tupakeittiö, kph, sauna ja wc Vanha 1940 tehty ja vuosina -98 ja -04 kunn. talo peltojen laidalla kylän tuntumassa. Lisäksi 70 m²:n asunto. Lh ,00. Dallasinpolku 7 Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tyrnävä PT 80 m² 3h,k,kh,s Piakkoin valmistuva paritalohuoneisto. Laadukkailla materiaaleilla, runsain varustein. Iso, katettu terassi ja varaava takka sekä autokatos ja var. Mh ,00. Torppakuja 1 A /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Rajakylä OKT 119 m² 4-5h+k+khh+s Uudehko As Oy -muotoinen talo rauhallisella paikalla. Hyvät säilytystilat. Autokatos ja pistokepaikka. Varainsiirtovero 1,6 %. Lh ,00. Tähtimökuja 2 A Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Talvikangas OKT 134 m² 4mh,oh,k,sa,2xwc/kh,khh Reilun kokoinen ja viihtyisä erillistalo, jota ympäröi valmis piha. Edullinen kaukolämpö. Valmistunut v Lh ,00. Kimmeltie 25 B Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kiiminki OKT 140/156 m² 4h,k,kph,khh,2wc,vh,ak,var Laad. koti. Modernin tyylinen sisustus ja avarat tilat. Kaukolämpö, varaava takka. Autokatospaikka. Lh ,00. Koppelonkaari 10 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Haukipudas Kempele OKT 134/169 m² 5h, k, s Aivan Kempeleen kesk. tuntumassa. Koulut ja muut alueen monipuoliset palvelut sekä liikuntapaikat kävelymatkan etäisyydellä. Lh ,00. Roinilantie 6 Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu OKT Jääli 147/191 m² 3mh,oh,k,khh,th,ph,s Talon yht. autotalli ja takapihalla kesäkeittiö. Taloa on rem. kattavasti ja lapsiperheen tarpeet huomioiden. Lh ,00. Laivakankaantie 2 Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kuivasjärvi OKT 126/180 m² Oh,3mh,tkh,khh,kh,s, wc,vh, 2 var.,at Siistikunt. talo omalla tontilla. L-mallin pohjaratk. Koulut, päiväkoti ja kauppa aivan lähellä. Mh ,00. Pöllöntie 19 Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Jääli PT 68 m² 3h, k, s Jäälin hyvien palv. lähellä hyväk. paritalohuon. Hyvällä maulla valitut materiaalit ja korotettu sisäkatto. Lh ,00. Neulaspolku 2 b Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kiviniemi OKT 84/95 m² 3h,k,parv,kph,wc,s,wc,ak Rauh. paikalla meren rannalla v.-03 rak. upea talo. Korotettu katto ja valoisa talo. Rantasauna. Lh ,00. Letontie 33 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Rajakylä OKT 119 m² 4h,k,kph,s,vh,khh,wc,parv,ak Rauh. alueella siisti ja hyväkunt. ok-talo. Laad.materiaalit. Var.takka, edull.kaukokolämpö ja metsänäkymät. Lh ,00. Tähtimökuja 2 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Ii OKT 122/135 m² 4h,k,khh,kph/wc,s,wc,vh,ak,var.,liiteri Todella hyvin pidetty, 2004 rak. talo! Puistoon raj. takapiha. Komea takka olohuoneessa. Mh ,00. Tikkasenkaari 18 Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Mäntylä OKT 143/163.5 m² 3 mh+oh+k+khh+kph+s+at+var. Puistoon raj. omalla tontilla. laad. toteutettu koti. Hyvä pohjaratkaisu, kaukolämpö, lämmin autotalli. Lh ,00. Veijolankuja 11 Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Kastelli PT 2151/176 m² 5h,k,2kph,khh,parv.,ak,3var Komea kivitalo omalla tontilla! Kph ja sauna rem Leivinuuni+ 3 takkaa. Oys ja palvelut läh. Mh ,00. Sotilastorppa 2B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas OKT 164/206 m² 7h+k+s Kodikas hyväkunt. komea hyvin var. perinnetalokoti. Hyvällä lapsiystävällisellä Haapakankaan alueella. Lh ,00. Pihlajapiha 1 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Ii, Liesharju OKT 136/149 m² 5h,k,kph/wc,s,khh,erill. wc Alkuvuodesta valmistuva tasokas talo. Kulmatontti puiston reunassa. Tilavat huoneet, suuret, katetut terassit, leivinuuni. Vielä ehdit vaikuttaa kalusteisiin ja pintamat.! Mh ,00. Vatukkapiha 5 Ensies. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Ristisuo OKT 137/165 m² 4h,k Huolella rak. valoisa koti jota ympäröi tyylikäs oma piha uima-altaineen ja ulkosaun. Sisällä korkeita huonetiloja ja tulisioja. Lh ,00. Myllykorventie 9 Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Länsi-Patela OKT 135/190 m² 4h, k, s Omalla tontilla hyväkuntoinen talo odottaa uusia omistajia. Talo on remontoitu 2000-luvulla. Autolle autotalli. Mh ,00. Lastaajantie/Vaaksatie 6 Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Ervastinranta OKT 188/208 m² 4mh,oh,k,kph/wc,s,wc,khh,vh,at Upea piha. Kaunis talo käytännöllisellä ja helposti muunneltavalla pohjaratkaisulla. Iso autotalli. Mh ,00. Inkonnokantie 22 Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Ylä-Haapalehto OKT 140/157 m² 4mh,oh,k,khh,ph,s,wc,ak Juuri valmistunut tyylikäs talo mukavalla alueella Ylä-Haapalehdossa. Talo sijatsee kulmatontilla ja aurinkoinen takapiha avautuu kaakkoon. Kaukolämpö. Lh ,00. Reslakuja 10 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Madekoski OKT 223/294 m² 8h,k,kph,s,khh,kuraet.,rantasauna Komea rinnetalo omalla jokirantatontilla, vain 8,5 km päässä Keskustasta! Voit uida omassa hiekkarannassa, veneillä Oulujoelle omasta laiturista! Viehättävä pihapiiri, jossa hyväkuntoiset rantasauna, grillikatos, venevaja, liiteri ja autokatos/var.rak. Mh ,00. Lukantie 63 Sovi esittely Kiinteistömaailma Torikatu Kynsilehto OKT 193/281.5 m² 6h,k,2kph,s,khh,3wc,vh,2:n auton talli/var Tyylikäs, hyvin varusteltu kaksi kerroksinen kivitalo, arvostetulla alueella, omalla tontilla. Kivestä tehty kahden auton talli ja varasto. Piha aluetta kivetetty myös isolta alueelta. Kaukolämpö, vesikiertoisena lattialämmityksenä. Lämmityskustannukset 116,48 euroa/kk! Laskettu viimeisen vuoden ajalta. Pihasuunnitelma. Mh ,00. Tokkakuja 8 Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Ranta-Kastelli OKT 148/165 m² 5h,k,kph,s,khh,2wc,vh,parv.,var. Ihastuttava, oma puutarhatontti ja hyväkunt. talo! Laaj. ja tekniikka uusittu , Yläkerta rem. -06 ym. Lh ,00. Häkkitie 3 Es. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Lumijoki OKT 146/171 m² 3mh,oh,k/rt,kph,khh,2wc, aula,at,ak,var Siisti koti. Keittiön ja olohuon. välissä ruokailuerkkeri ja leivinuuni. Yläkerr. mh, wc ja iso aula. Lh ,00. Hoijakkakuja 11 Es. TI Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Rajakylä OKT 164/210 m² 5h+k+khh+s Siisti, iso talo kulmatontilla. Tilavassa 2004 rem. keittiössä paljon kaappitilaa. Runsaasti varastotilaa. Vesikate uusittu v Mh ,00. Rätvänätie 5 su Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Tuulikodit Oy, Metsokankaantie 3, 90420, Puh , Rotuaarin Kodit Oy, Merikoskenkatu 4, Puh , Rotuaarin Kodit Oy, Kirkkokatu 13, 90100, Puh , Välityspalvelu N&M Oy, P Puh , oulu.pakkahuoneen Jaana Sevón myyntipäällikkö, Jaana Ström Riitta Kontio Kiinteistönvälittäjä,, PÄIVYSTÄJÄ Matti Kauppinen yrittäjä Tuomo Tapanila Nina Honkonen Kimmo Lotvonen PÄIVYSTÄJÄ Tarmo Lotvonen yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, Teuvo Haverinen myyntipäällikkö, Hannele Järlström Teija Koivisto, KIAT PÄIVYSTÄJÄ Paula Laurila myyntisihteeri, Veijo Huuskonen Pasi Koskela Kiint.välittäjä, Julk.kaupanvahvist Pekka Suutarinen myyntipäällikkö, uudistuotanto Helena Kittilä myyntipäällikkö, Jarmo Meriläinen Jarmo Laitila Kari Huusko yrittäjä, kiint.välittäjä,, julk.kaupanvahvist Riitta Snellman Pertti yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, myyntin Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi Välityspalkkioesimerkki: Verkko: Perushinta ,8 % velattomasta kauppahinnasta + asiakirjakulut. Minimipalkkio alkuiseen ja 020-alkuiseen num

13 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Kaakkuri OKT 173/214 m² 4mh+oh+k+khh+s+kph Upea v.-08 valm. koti tien päässä omalla 1200m² puistoon rajoittuvalla tontilla. Iso terassi. Laad.pintamaterialit. Mh ,00. Ylispuuntie 34 Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Tyrnävä RT 57.5 m² 2h, k, s Nätti, heti vapaa kaksio. Huoneistossa korotettu sisäkatto. Kaukolämpö ja oma tontti. Myös sij., hyvä vuokratuotto. Mh ,09 Vh ,00. Villentie 14 C Es. SU /Pekka Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s Rauh. alueella sijaitsee tämä siisti kolmio. Viihtyisä, osittain katettu terassi länteen. Mukavan kokoinen takapiha. Lh ,26 Vh ,00. Välskärintie 4 B Es. SU /Raimo Kiinteistömaailma Pakkah.katu T Rautionkatu 1 B Ensies. SU Anna Kiinteistömaailma Torikatu Etu Lyötty KT 49,4 m² 2h+k+s Ihana koti keskustan tuntumassa. Vaateh. antaa lisää säilytystilaa ja suuri parveke toimii kesällä lisähuoneena. Taloyhtiöllä poikkeuksellisesti oma tontti! Edulliset asumiskust. Lh ,31 Vlh Keskusta KT 86.5 m² 4h+k Keskeisellä paikalla keskustan palveluiden ja harrastus mahdollisuuksien äärellä. Hyväkuntoinen, tyylikkästi remontoitu muuttovalmis koti. Heti vapaa Lh ,00 Vlh ,00 Sepänkatu 6 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari MUUT Illinsaari Vapaa-ajan tontti 2171 m² Uiskarinkosken vieressä vapaaajantontti. Tontti on korkealla. Rak.oik ja lisää mahd. hakea. Puustoa, hirsiaitta, joka halutessa jää paikolleen sekä purkukunt. myytävä kesämökki. Lh ,00. Illinkoskentie - Ensies. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Kastelli OKT 160/241 m² 4h,k,2alkovi,wc. Omalla tontilla ajattoman tyylikäs ja hienokuntoinen talo, jota on pidetty arvonsa mukaisesti hyvässä kunnossa. Lh ,00. Isterintie 62 Es. SU Kari L / Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kastelli Luhtitalo 58.5 m² 2h,k,s Valoisa läpitalon huon., jossa iso lasitettu parv. Pinnat rem. Kaukolämpö, oma tontti sekä huoneistokohtainen autokatospaikka! Mh ,00. Viitasenkuja 2 A Es. MA Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s Hyväkunt. ja avaralla pohjaratk. oleva huon. Lapsiyst. ympäristö. Koulu, päiväkoti ja kauppa lähellä. Mh ,26 Vh ,00. Välskärintie 4 A Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Toppilansaari KT 52 m² 2h, k, s Toppilansaaren merellisissä maisemissa kiva kaksio las. parv. Keittiössä rosterikoneet, kaapistot liukuovilla, parkettilattia. Hinta sisältää sähköpistokepaikan autollesi. Heti vapaa. Lh ,00. Kahvelitie 7 a Ensies. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tuira KT 94 m² 2mh+oh+k/rt+ph+s+las. parv Hyvällä maulla remontoitu koti, mm. vaalea keittiö saarekkeineen. Loistava sijainti lähellä keskustaa ja Tuiran palveluja. Upeat näkymät kaupungille eteläikkunoista ja parvekkeelta! Velaton lähtöhinta ,00 Merikoskenkatu 2 A Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Rotuaari Lintula KT 55 m² 2h+k+kph+las.parv Kauttaaltaan uusittu koti. Vap. nopeasti. Rauh. sijainti. Lintulassa oma isännöinti- ja huoltoyhtiö. Lh ,48 Vh ,00. Kaislatie 9 M Sovi esittely p Kiinteistömaailma Rotuaari Länsi-Tuira KT 89.5 m² 3-4h,k,kph,parv. Upea ja pers. koti. Hissitalon 8/9 krs. Hyvin pidetty. Iso olohuone, jonka voit halutessasi jakaa kahdeksi huoneeksi. Lh ,00. Kuivastie 12 a Sovi esittely Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas OKT 163/245 m² 4mh,oh,k,tkh,s,khh,wc, var.,2ak,var. Omalla tontilla 2001 rak. tilava okt. Leivinuuni ja erillinen takka. 2-auton katos, ulkovar. Heti vapaa! Mh ,00. Lehontie 4 Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Ii, Alaranta RT 60 m² 2h,k,kph,s Saunallinen, täysin uudistettu kaksio rak. ja 2011 täysin peruskorj. taloyhtiö omalla tontilla. Rauh. takapiha, iso terassi. Mh ,00. Lampikuja 4 B Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Ranta-Kastelli RT 80.5 m² 2mh+oh+takkah+k+s Pesuhuone remontoitu Kaunis piha ja osin katetut terassit. Oma tontti, kaukolämpö. Autokatospaikka. Lh ,00. Raharinnantie 3 A Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Alppila KT 53.5 m² 2h, k, lasit. parv. Viehättävä huoneisto, jonka pinnat siistit ja hyväkuntoiset. Ei remontihuolia! Lasitettu parveke. LVIS-remontti ja paljon muuta peruskorjausta on jo suoritettu. Soveltuu hyvin myös sijoitusasunnoksi. Mh ,00 Vh ,00. Alppitie 10 as Ensies. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 124 m² 5h,k Ylimmän kerr. valoisa asunto jonka ikkunoista ja parvekkeilta avautuu upeat näkymät niin merelle kuin Oulujoelle ja kaupunkiin. Remontoi tästä unelmakoti itsellesi! Tämä on Harvinaisuus! Mh ,54 Vh ,00. Kangaspolku 1 a Es. SU Janne R./ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Puolivälinkangas KT 55 m² 2h, k, parv. Siisti, 3/3 -krs. Lasit.parv. Yhtiössä peruskunn., mm. vesi- ja viemäriputket. Soveltuu omaan -kuin sijoitusk. Vapaa. Mh ,75 Vh ,00. Järvitie 8 A Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Koskela KT 90 m² 3-4h,k,kph,wc,parv 4.krs tilava kerrostalokoti. Huon. kokonaan remontoitu vuonna -05. Yhtiö hyvässä kunnossa. Hyvät liikenneyhteydet. Mh ,00. Irmantie 3 F Es. SU Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Kirkkokangas OKT 212/249.5 m² 4mh+oh+k+khh+kph+s+takkah.+2 wc Upealla paikalla Oulujoen tuntumassa puistoon raj. omalla tontilla hyvin suunniteltu koti. Mh ,00. Tervastie 42 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Rivitalo 74 m² 3h+k+s Rauh. alueella hyvin hoidettu koti. Mukava lapsiyst. pihapiiri. Oma autokatos. Huon. pääset muuttamaan ilman remonttihuolia. Lh ,00. Rengastie 47 A Es. SU /Raimo Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kuivasranta RT 80 m² 3h, k, s Tosi nätti 2-kerr. koti halutulta alueelta. Hyvin pidetty asunto, lattiat parkettia ja laattaa. Kaksi autopaikkaa ja tilava varasto. Lh ,00. Rantakukantie 25 B Es. MA Sanna Kiinteistömaailma Torikatu Kaijonharju KT 63.5 m² 2h, k, s Valoisa ja tilava 2/3 kerroksen läpitalon huon. Keittiö uusittu Lasitettu länsiparveke ja oma sauna. -84 rakennettu kaukolämpötalo. Erinom. palvelut, yliopisto ja Teknologiakylä lähellä! Autolle katospaikka. Mh ,00. Kaitoväylä 18 B Es. MA Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Patamäki RT 102 m² 5h, k, s Rauh. paikalta hyväkunt. rivitalokoti. Muuttovalmiissa kunnossa ja mm. keittiö ja kylpyhuone on tyylikkäästi uusittu. Autotalli. Lh ,00. Kolehmaisenkuja 4 A Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Heinäpää KT 45 m² 2h+kk+kh Valmiiksi vuok. (vuokra 510 / kk) huon. sijoittajalle. Hyvä tuotto ja keskeinen sijainti. Siisti, esim keittiö on uusittu v Lh ,00. Aleksanterinkatu 58 C Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Tuira Etu-Lyötty KT 63 m² 2h+k+kph+s+Lp Upea! 5.krs:n. Laad. rak. (2010), mm kivitasot ja rst-koneet. Iso, lasit.parv. länteen. Autohalli Mh ,00 Vh ,00. Rautionkatu 26 A Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Rotuaari Ii/Keskusta KT 91 m² 4h,k,kph/wc Läpitalon huoneisto hyvällä paikalla palveluiden äärellä. Hyvä pohjaratkaisu ja isot huoneet. Edullinen vastike. Mh ,00. Valtarintie 2 as Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Korvensuora OKT 169/283 m² 6mh,oh,th,k,khh,s,kh/wc,wc Viihtyisä koti yhdessä tasossa. Suojaisalla pihalla on kesäkeittiö tulisijoineen sekä autotalli. Mh ,00. Koivuhaankuja 6 Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Metsokangas RT 75 m² 3h, k, s 2010 valm. 1-tas. koti. Hyvät tilaratkaisut. Terassi takana, rajoit. puistoon. Asuntoon pääset muuttamaan ilman remonttihuolia. Lh ,00. Herralantie 2 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Kuivasjärvi RT 80 m² 3h,k,kph,wc,vh Siisti ja kaunis kolmio, puistoon raj. takapihalla. Autokat. v.-07, kylpyh. rem. v.-00 ja vesikate uusittu -12. Lh ,00 Vh ,00. Kuovitie 10 A Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Toppilansaari KT 72 m² 3h, k, s Kauniissa merellisessä ympäristössä ylimmäisen kerroksen kulmahuon. Lattiat parkettia, las. parv. Autopistokepaikka. Lh ,00. Toppilansaarentie 7 A Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari KempeleHonkanen RT m² 4h,k,th,sa Hienolla paikalla koti. Puusauna, avotakka ja kaukolämpö. Autolle katospaikka. Tervetuloa esittelyyn! Lh ,39 Vh ,00. Lehmikentäntie 16 a Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Karjasilta KT 45 m² 2h, k Siisti ja viihtyisä heti vapaa huoneisto puukerrostalon 1.kerroksesta. Mh ,02 Vh ,00. Kaukovainionkatu 94 B Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Intiö KT 64 m² 2h, k Kauniit puistomaiset näköalat avautuvat suoraan lasitetulta parvekkeelta. Rauhallinen asuinalue keskustan läheisyydessä. Mh ,00. Tornipolku 6 a Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 93 m² 4h, k, s Upealla näköalalla var. mukava koti. Las. parv. hienot näkymät Oulun ylle ja merikin näkyy. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Lh ,00. Tuirantie 15 A Es su 13:00-13:30 Raimo Kiinteistömaailma Pakkah.katu Välivainio OKT 133/284 m² 4mh,oh,k,th,ph,s,2 at, uima-allas Puistoon raj. puutarhatontilla talo. Tehty runsaasti rem. mm. kv-putket ja ikkunat uusittu. Autotalli 2:lle autolle! Lh ,00. Veräjätie 31 Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Iinatti RT 75 m² 3h, k, s Tähän kotiin voit muuttaa ilman remonttih. Siisti, valoisa huon. jossa toimiva pohjaratk. Autokatospaikka. Mukava ja rauh. asuinalue. Mh ,00. Käpykuusentie 3 B Es. SU / Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Syynimaa Luhtitalo 81.5 m² 3h,k,kh,s,parv. Suositulla Syynimaan alueella luhtitalon yläkerran päätyhuoneisto, kaukolämpö. Autokatospaikka kuuluu huoneistolle. Mh ,00. Tiedonkaari 5 A Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Puolivälinkangas 76.5 m² 3h+k+kph Hissitalossa 4. kerr. kolmio, jossa hyvä pohjaratk. Las. parv. Loistava sijainti keskustan ja yliopiston/teknologiakylän välimaastossa. Lh ,00. Peikontie 2 B Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Pyykösjärvi RT 118 m² 4(5)h,k,s,kph,2wc,vh,var,ak Hyväkunt. päätyhuon. Iso avara yläkerta, josta parv. näkymät puist. Kph ja sauna uusittu -02,wc-09. Lh ,00 Vh ,00. Uistintie 4 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Heinäpää KT 47 m² 2h,kk,kph/wc Hyvällä paikalla, lähellä ydinkesk. toisen kerr. kaksio. Toimiva pohjaratk., tilavat huoneet ja kylpyhuone. Myydään vuokrattuna. Mh ,00. Torikatu 61 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Haukipudas Etu-Lyötty KT 64.5 m² 3h+k+s Siisti heti vapaa huoneisto, valm Las.parv. parkettilattiat, erillinen keittiö ja tilava oloh. Kaikki kesk. palv. vieressä. Mh ,00. Tullivahdinkatu 1 D su Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT m² 5h,k,r,wc,kh,parv Upeaksi remontoitu kaupunkikoti. Hyvällä maulla valitut laadukkaat pintamateriaalit ja mainio sijainti torin sekä meren läh. Lh ,00. Torikatu 33 a Es. SU Janne R./ Kiinteistömaailma Pakkah.katu RIVI- JA LUHTITALOT Jääli RT 46 m² 2h+tupak+s Mukava v.2000 valmistunut eteläpihallinen rt-huoneisto rauhallisella sijainnilla. Autolle katospaikka. Heti vapaa. Lh ,00 Vh ,00. Pursutie 24 B Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Taskila RT 76 m² 4h,k,kph,s Viihtyisästä taloyht. 2-tas. koti. Erinomainen sijainti. Kylpyhuone ja sauna -04. Sähköpistokepaikka. Lh ,00. Rantapellontie 8 as Es. SU :15 Heli Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas RT 81.5 m² 3h,k,kph,s,wc,vh Tilava kolmio, johon pintarem. tehty. Kaukolämmössä ja kodissa ilmalämpöpumppu as. v.-10. Palv. läh. Lh ,09 Vh ,00. Kaukonpolku 4 A Es. SU Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Keskusta KT 78.5 m² 3h, k, s Kiikelin saaressa valoisa toisen kerroksen päätyhuoneisto. Keittiön ranskalaiselta parvekkeelta on upeat kanavamaisemat, ja olohuoneen suurelta lasitetulta parvekkeelta voi ihailla myös merta! Lh ,00. Kiikelinranta 3 a Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Rajakylä RT 78/118 m² 3,h,k,kph,takkah.saunaos. Kaikki haluavat silloin tällöin omaa rauhaa, tässä kodissa tilat 3 kerr. Alhaalla sauna ja kylpyh. sekä noin 40 m² takkahuon. Mh ,00. Kurjenpolvi 2 C Ensies. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele KT 49 m² 2h,kk,s Valoisa koti johon kuuluu lasitettu eteläparv. ja oma sauna. Autolle on mahdollista ostaa suljettava katospaikka. Heti vapaa! Mh ,00. Ollakantie 1 as Es. SU Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Taka-Lyötty KT 71.5 m² 3h, k, s Uutta vastaava päätyhuoneisto.taka-lyötyn kaikki erikoisliikkeet ym. palvelut aivan vieressä. Mahd. ostaa autohallipaikka. Mh ,00. Taka-lyötynkatu 8 A Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari MUUT Taivalkoski Metsät 12 m² Jalasmökki 32,5 hehtaaria metsämaita. Vähälammen rantaviivaa 200 m, mahd. ostaa myös pienempi tontti uudelle mökille. Lh ,00. Oravivaarantie Lisätiedot Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Länsi-Patela LT 48.5 m² 2h,kk,kph,s,wc Persoon. pienkerr.talokoti. Suojellussa asuinyhteisössä on rauhallinen pihapiiri ja peruspalv. lähellä. Mh ,20 Vh ,00. Pateniementie 94 A Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Rannanperä RT 76.5 m² 3h,k,kph,s,wc,2 vh Rauh. alueella hieno koti. Keittiön kaapist. ovet ja tasot uusittu -08. Kph rem. -00 ja saunan lauteet -08. Lh ,76 Vh ,00. Kotikoivuntie 6 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Talvikangas LT 82 m² 3h,k,wc,khh,kph,s Toisessa kerroksessa, moderni ja tilava koti. Ikkunat 3 ilmansuuntaan. Iso parv. sisäpihalle. Rv Kaukolämpö. Mh ,00. Iltatähdentie 2 E Es. SU Mikko Kiinteistömaailma Torikatu Toppila KT 84.5 m² 4h+k+kph+wc Tähän kannattaa tulla tutustumaaan, hyvä pohjaratkaisu, todella iso vaatehuone. Lasitettu länsiparveke. Yhtiössä mm. uima-allas. Ei remontintarvetta mikäli materiaalit sopii. Koulu, päiväkoti ja kauppa kävelymatkan päässä! Mh ,00. Koskelantie 54 B Ensies. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Kuusiluoto RT 136 m² 5h,k,2kph,2wc,s,vh,var Lähellä merta ja keskustan palv. hyvä päätyas. Rem. täysin -02. Laadukkaat materiaalit, olohuoneessa takka. Lh ,00. Saarankatu 6 as Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kaakkuri 50 m² 2h, k, kh, s Hyväkunt., uudehko huon. Kaakkurin palv. vieressä. Edul. vastike. Huoneistoon kuuluu autopistokep. samaan hintaan. Mh.80,312 vh.89,000 Siipipeilintie 12 B ES. su Jarmo Kiinteistömaailma, Rotuaari Tuira KT 77 m² 3h, k Ylim. kerr. kulmahuon. Yhtiössä tehty LVIS-rem. v Kylpyhuone laitettu putkiremontin yhteydessä. Ikkunat uusittu v Lh ,95 Vh ,00. Valtatie 20 A Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Patamäki Rakennustontti Erinom. rakennuspaikka. Tontti, joka pinta-ala on 1799 m². Tontilla on rakennusoik. 250 m² ja sen kaavamerkintä on AO 1-II. Tontia rajaa kuusiaita. Mh Kokkosaarenpolku 4 su Jarmo Kiinteistömaailma, Rotuaari T Erkkoperä RT 53 m² 2h,k,sa,2xParv. Luhtitalon ylemmän kerr. koti, johon kuuluu saunan lisäksi 2 parv. Oulujoki sekä palv. lähellä. Lh ,10 Vh ,00. Kaarlo-Kramsuntie 4 b Es. SU Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Itä-Patela RT 77.5 m² 3h,k,s Tien päässä viihtyisäksi laitettu koti. Keittiössä runsaasti säilytystilaa. Tilavat makuuhuoneet ja oleskelutilat. Lh ,00. Sirkkelitie 10 A SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Kaijonharju RT 85 m² 4h,k,kph,s,2wc,vh,var Rauhallisella alueella siisti päätyhuoneisto rv-04. Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä.oma tontti. Lh ,00. Kaijonpolku 1 B Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Maikkula Luhtitalo 88 m² 4h, k, s 1-tas. rem. perheasunto. Kaikki palvelut kävelymat. päässä; koulu, päiväkoti, kauppa ja bussipysäkki. Autolle pistokepaikka Lh ,00. Jatulikivenkatu 10 C Es. SU Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Rannanperä RT 99 m² 3mh,oh,rh,k,khh,ph,s Tyylikkääsi rem. huon. Huoneistossa takka sekä aurinkoinen takapiha leikkiin ja oleskeluun. Lh ,24 Vh ,00. Kotikoivuntie 6 D 2 Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Puolivälinkangas KT 30 m² 1h+kk+kph Mukava ja siisti 1.krs:n huoneisto keskustan ja yliopiston välimaastosta. Sopii omaan, tai sijoituskäyttöön. Heti vapaa. Mh ,10 Vh ,00. Järvitie 4 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele 50 m² 2h+k+kph+s+Lp Kemp. kesk. siisti v.-01 valm. 2.krs:n huon., las. länsiparv. Taloyhtiössä on hissi. Autolle katospaikka mh Heti vapaa. Mh Kirkkotie 10. ENSI su / Tarmo Kiinteistömaailma, Tuira Toppila KT 84.5 m² 4h, k Kaunis siistikunt. asunto Toppilan puutaloalueen vieressä. 5 kerr. Näkymät merelle. Las.parv. Yhtiössä uima-allas. Oma tontti. Mh ,00. Koskelantie 54 A Ensies. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Ylikiiminki Loma-asunto 20/25 m² tupa,kk,alkovi Hienolla ja rauh. paikalla Kiiminkinjoen rannalla hyväkunt. mökki. Erillinen saunarak. jossa myös pukuhuone n. 10 m². Lh ,00. Isolantie 163 Sovi esittely Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Muhos, Keskusta RT 54.5 m² 2h,k,s,var. Päätykaksio hyvässä taloyht. Mm. ulko-ovet, vesikatto & käyttövesiputket uusittu. Keittiö ja kylpyhuone rem Iso piha. 2 autop. Lh ,00. Ahotie 1 Es. SU klo Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Taskila RT 78 m² 3h,k,s Kaunis koti. Keittiö ja muita pintoja rem Taloyhtiöstäkin on pidetty huolta. Mm. vesikatto uusittu -12. Lh ,60 Vh ,00. Ymmyrkäisentie 10 C Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Pitkäkangas RT 86 m² 4h, k, s Siisti ja muuttovalmis 1-tas. koti. Rv Rauhallinen sijainti tien päässä puiston reunassa. Autokatospaikat joka huoneistolle. Lh ,00. Honkakuja 12 D Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Talvikangas RT 95 m² 4h, k, s Kodikas päätyhuon., las. terassi ja puutarhapiha. Tämä viihtyisä koti sijoittuu mukavasti yhtiön rauhallisimmalle nurkalle. Lh ,00. Pohjantähdentie 1 D Es. SU Pertti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kaakkuri RT 100 m² 4h+k+s Upea perhekoti kauniilla yksityiskohdilla. Auto katospaikka ja pistoke! Päiväkoti tien toisella puolen ja alueella koulu. Lh ,00. Kaakonpojankuja 8 C Es. SU / Riitta K Kiinteistömaailma Kaakkuri Heinäpää KT 45 m² 2h, kk Kaunis koti hyvästä yhtiöstä, jossa valm. talotekniikan peruskorj. Hyvien liikuntamahd. vieressä. 3. krs, ei hissiä. Lh ,32 Vh ,00. Aleksanterinkatu 56 C Es. MA Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Toppilansaari KT 51 m² 2h+kk+sa+las. parv Hyvä, uudehko koti. Hyvät ulkoilumaas. Bussipysäkit lähellä ja pian valm. Toppilansalmen silta. Lh ,42 Vh ,00. Toppilansaarentie 3 A Es. SU Jarmo L Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 85 m² 3h,k,s Kauniilla paikalla Oulujoen tuntumassa siisti kolmio. Taloyhtiössä isot rem. tehty, LVIS-saneeraus -10. Ei hissiä, ei parv! Mh ,21 Vh ,00. Koskitie 35 B Es. MA Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Ii Tupakkaperä 51.2/54.2 m² tupa/k+mh+ph+s+parvi 42+12,2 m² Huippupaikka! Merenrannasta upea 3150 m² hiekkarant. tila. Hyväkunt. 90-luvun rak. Vesi ja sähkö. (ei viemär.). Lh ,00. Tangontie Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari kkahuoneenkatu 5, 90100, VUOKRAUS JA MYYNTI: Asuntokolmio Oy, Jokelantie 1, HAUKIPUDAS, Puh , Asuntokolmio Oy, Torikatu 3, 90100, Puh , nellman euvottelija Janne Palviainen myyntipäällikkö Raimo Höynä, Kiat, Minna Ylipahkala Kiinteistönvälittäjä,, Matti Näreaho julkinen kaupan - vah vistaja, Kari Loukkola PÄIVYSTÄJÄ Pekka Seppälä Janne Rauhala vuokraus/myynti Anu Lainio Anne-Mari Kalliopuska kiinteistönvälittäjä, Mikko Jussila Juha Näppä julkinen kaupan - vah vistaja, p Esa Kivelä Yrittäjä, kaupanvahvistaja PÄIVYSTÄJÄ Sanna Hiltunen Julia Serova myynti neuvottelija, Jyrki Kähkönen, Anu Niskanen Pirjo Heiska myyntisihteeri, Anna Ruostepuro Hilkka Kivelä Yrittäjä, Sami Pakarinen Yrittäjä, Heli Kuusisto PÄIVYSTÄJÄ eroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

14 54 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 MYÖS MUUTTO- VALMIITA KOTEJA! REIMARIIN MUUTETAAN PIAN Modernia elämää järkevään hintaan Kotikadun viimeisen vaiheen rakentaminen Metsokankaalle on jo varsin pitkällä. Sijainti on mitä leppoisin uudet päiväkoti ja koulu sijaitsevat kätevästi näköetäisyydellä, Kaakkurin ostoskeskukseen pääset muutamassa minuutissa ja keskustaankin kymmenessä. Valittavanasi on kahta kokoluokkaa kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen koteja. Varustelu on tuttua Rakennustehon tasoa; aidot parketit, laadukkaat kodinkoneet jne. Ja mikä tärkeintä, autopaikat ja -katokset sisältyvät huoneistojen hintoihin. Kotikadulle voit muuttaa vaikka heti tai valita omasi valmistuvasta viimeisestä vaiheesta. Muuttovalmiit: m² mh vh 3h+k+s+akp 75, h+k+s+akp 81, h+k+s+akp 87, valmistuvat: m² mh vh 2h+kk+s+akp 50, h+tk+s+akp 53, h+kk+s+akp 66, h+k+s+akp 81, ESITTELYSSÄ SEKÄ MUUTTOVALMIIT ETTÄ RAKENTEILLA OLEVAT HUONEISTOT: sunnuntaina klo (muuttovalmiit) ja klo ( valmistuvat) Jukka Poukkula, p , Metsokangas, As Oy Oulun Kotikatu Herralantie 2, Oulu Salmenranta, merellisiä aitiopaikkoja Salmenrannassa asutaan jo, ja uutta rakennetaan kovaa vauhtia upea sijainti rannan aitiopaikalla, ikkunan näköalat jokisuistolle ja kauppatorillekin leppoisa matka. Varustimme Salmenrannan kodit jo valmiiksi laadukkaasti. Mutta toki voit maustaa kotisi oman makusi mukaan. Esimerkiksi vakiovarusteisissa keittiön aidoissa kivitasoissa on yli kymmenen sävyä mistä valita mieleisensä. Loistossa on vapaana vielä yksi muuttovalmis kaksio, Reimariin pääset muuttamaan ja tontin täydentävä Majakka valmistuu Esimerkkihuoneistot: m² mh vh 2h+k+s 48, h+k+s+terassi+piha 49, h+k+s 64, h+k+s 75, h+k+s 89, h+k+s 101, h+k+s 127, h+k+s 111, h+k+s+terassi (ullakko) 118, ESITTELY SISÄLLÄ REIMARIN VIIMEISTELYVAIHEEN ASUNNOISSA sunnuntaina klo ja klo esittelyssä viereinen Salmenrannan Virta Kalervo Mäkelä p , Toppilansalmi, Salmenranta Mallastie 4, Oulu MUUTTOVALMIS! Lapsiperheet viihtyvät Puistonportissa Puistonportin luhti-, rivi- ja paritalot on rakennettu Ritapuiston yhteyteen, hyvien palveluiden lähelle. Heti tontin itäpuolella olevassa Ritaharjun monitoimitalossa ovat mm. ala-aste ja päiväkoti. Laadukasta puuarkkitehtuuria edustavat rakennukset muodostavat suojaisan ja viihtyisän pihapiirin, joka on myös turvallinen leikkipaikka lapsille. Suunnittelun lähtökohtana on ollut kodikkaiden tilojen monimuotoisuus ja järkevä hinnoittelu. 24 yksilöllisen kodin joukkoon mahtuvat näppärien kaksioiden ja kolmioiden lisäksi tilavat paritalot. Puistonportti on muuttovalmis, vielä muutama huoneisto jäljellä. Uutta palveluiden äärelle, kodikkaaseen Kempeleeseen Ritaharjun Verso vakiona tinkimätön kodikkuus Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 65, h+k+s 86, Kempeleen keskusta vain muutaman askeleen päässä oveltasi niin koulu, päiväkoti, kaupat kuin hyvät bussiyhteydetkin. Kotoisa kokonaisuus ja viimeistelty yleisilme mm. upea keittiö kivitasoineen. Honkarinteelle pääset muuttamaan Verson yksitasoiset rivi- ja kaksikerroksiset paritalot sijoittuvat osin puistoon rajoittuvalle tontille Ritaharjuun. Verson kaikki 20 kotia varustetaan monipuolisesti mm. aidolla parketilla, laadukkailla kodinkoneilla ja keittiön kestävillä kivitasoilla. Rakennustyöt ovat käynnissä ja muuttamaan pääset ESITTTELY MUUTTOVALMIISSA KODEISSA, RITAKIERROS 5: sunnuntaina klo Kalervo Mäkelä, p Ritaharju, As Oy Puistonportti Ritakierros 5, Oulu Esimerkiksi: m² mh vh 2h+k+s+akp 50, h+kk+s+akp 70, h+k+s+akp 76, h+k+s+akp 87, Autokatospaikat sisältyvät huoneiston hintaan. Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 76, h+k+s 90, h+k+s+akp 90, h+k+s 106, TERVETULOA ESITTELYYN, SUOLATIE 1: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Santamäki, As Oy Honkarinne Suolatie 1, Kempele ESITTELY SISÄLLÄ TALOISSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Ritaharju, As Oy Verso Saalistajantie 2, Oulu UUTTA JA MUUTTOVALMISTA Kempeleen keskustan komeimmat kodit Petäjärinne rakennetaan rauhalliseen ympäristöön heti Kempeleen keskustan palvelujen tuntumaan. Jämerä paikalla valettu kerrostalo nousee rauhalliselle puistomaiselle tontille. Petäjärinne tarjoaa kodin lämpöä oivista kaksioista pohjaratkaisuiltaan kiitettyihin kolmioihin. Valmiiksi lasitetut parvekeet luovat lisätilaa asumiseen. Jokaisen huoneiston varustamme tuttuun tapaan saunalla, parkettilattioilla ja laadukkailla kodinkoneille. Kolmioihin kuuluuvat myös keittiön kivitasot vakiovarusteena. Päättäessäsi tulevasta kodistasi nyt voit maustaa sitä omilla valinnoillasi. Ota heti yhteyttä suunnitellaan uusi kotisi yhdessä! Rakenteilla: m² mh vh 2h+kk+s 43, h+kk+s 47, h+k+s 68, h+k+s 69, Muuttovalmiit: m² mh vh 3h+k+s (1. krs) 68, ESITTELY MUUTTOVALMIISSA HUONEISTOSSA: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Santamäki, As Oy Kempeleen Honkatori ja Petäjärinne Ollakantie 2 C, Kempele Koko keskusta edessäsi Suositut Preludi ja Kapellimestari saavat seurakseen Suomen parhaalle asuinalueelle Sinfonian, joka täydentää korttelin lopulliseen muotoonsa. Tuttu laadukkuus ja korkea varustelutaso mm. lasitetut parvekkeet sekä tyylikkäät keittiöt integroiduin kodinkonein. Keskusta-asumisen helppoutta lisää pysäköintihalli, josta asuinkerroksiin kuljet kätevästi suoraan hissillä. Muuttamaan Sinfoniaan pääsee Esimerkiksi: m² mh vh 3h+kk+s (5.krs) 67, h+kk+s (2.krs) 67, h+k+s (1.krs) 68, Samassa pihassa muuttovalmis kolmio vapaana, tule tutustumaan! ESITTELY VIIMEISTELYVAIHEEN ASUNNOSSA: sunnuntaina klo , Jukka Poukkula, p Karjasilta, As Oy Oulun Sinfonia Taka-Lyötyn katu 6 B-C, Oulu VARAINSIIRTOVERO NOUSEE Tee kaupat tämän vuoden aikana ja säästä rahaa. Hallituksen ehdotuksen mukaan asunto-osakkeiden varainsiirtovero nousee 1,6 prosentista 2,0 prosenttiin. Vuoden alusta lähtien varainsiirtoveroa maksetaan asunnon velattomasta hinnasta, johon lasketaan sekä myyntihinta että asunnon lainaosuus. Tällä hetkellä varainsiirtovero maksetaan vain asunnon myyntihinnasta. Tervetuloa valitsemaan Oulun laajimmasta uudiskohdevalikoimasta omasi. ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: ark , tai soita ja sovi muu aika rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p myyntipäällikkö Jukka Poukkula p Jere Lindell p SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

15 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Ennakkomarkkinoinnissa uusi kohde Talvikankaalle! ASUNTO OY OULUN TÄHTITALVIKKI Pohjantähdentie 17, OULU Uusi viihtyisä taloyhtiö Asunto Oy Oulun Tähtitalvikki muodostuu paritalosta, yksitasoisista rivitaloista ja kaksikerroksisista rivi-/luhtitaloista, joissa on yhteensä 29 huoneistoa. Rakennukset muodostavat suojaisan ja rauhallisen pihapiirin, joka on myös turvallinen leikkipaikka lapsille. Alueen luonnonläheisyys on otettu huomioon säilyttämällä metsämaa-alue tontin keskellä ja suunnittelemalla lasten leikkialue sen välittömään läheisyyteen. KYSY LISÄÄ LUJAKOTIMYYNNISTÄ Satu, puhelin tai Sari, puhelin Huoneistotyypit ja hinnat: 1-tasoiset rivitalot: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 8 kpl 3h+k+s 75, kpl 4h+k+s 85, kpl 4h+k+s 95, autokatospaikka /kpl ja autopaikka /kpl Tuulihaukan esittely ja myynti: Huoneistotyypit ja hinnat: 2-tasoiset rivi-/luhtitalot: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 2 kpl 1h+tupak+s 43, kpl 2h+kk+s 55, kpl 3h+kk+s 70, kpl 3h+k+s 71, kpl 3h+k+s (2-tas.) 76,0/76, kpl 4h+k+s (2-tas.) 88,0/89, kpl 4h+k+s (2-tas.) 94, Kohde valmis! ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA l Haukkakaarto 7, KEMPELE Rauhallisella Kokkokankaan asuinalueella tyylikkäitä uusia yksitasoisia rivitalohuoneistoja. Oman tontin johdosta edullinen hoitovastike. Tule ja ihastu sisustettuihin esittelyhuoneistoihin! su klo / Huoneistokeskus klo / HM ja klo / Arvokiinteistöt Vielä lokakuun ajan Tuulihaukka I:stä asunnon ostajalle loppuvuoden hoitovastikkeet ja autopaikka kaupanpäälle! Jäljellä olevat huoneistotyypit ja hinnat: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 3h+k+s 69, h+k+s 74, autokatospaikka /kpl ja autopaikka /kpl Rakentaja: Markku Selonen puh Hilkka Matilainen puh Janne Arola puh Osmo Mertala puh Rakennusliike Lujatalo Oy, Kirkkokatu 16, 5. kerros, OULU Sari Anttila, puh Sähköposti:

16 56 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 ENSIESITTELYKOHTEET KT KAUKOVAINIO Tuulihaukantie h, k 92 m² Rv 1972 Valoisa ja tilava koti lähellä koulua ja palveluita. Taloyhtiössä mukavuutena mm uima-allas! Tule tutustumaan! Pirjo Hp ENSIESITTELY SU OKT OULUNSALO Kerppukuja h, k, s, khh 110 m² Pienellä remontilla unelmakoti! Upealla yli 1300m²:n omalla kulmatontilla sijaitseva -91 valmistunut punatiiliverhoiltu ok-talo. Jyrki Hp ENSIESITTELY SU II Alaranta Honkalankuja h, k, khh, s 96 m² Uusi omakotitalo Iin Alarantaan, Iijoen läheisyyteen! Rakennuttajana Iin Rakennustyö Oy joka on tunnettu laadukkaasta rakennusjäljestään. Tule tutustumaan! Saara Hp ES SU T INTIÖ Upseerinkatu h, k, s, alkovi 39,5 m² Miellyttävä taloyhtiö keskustan palveluiden läheisyydessä. Saara Vhp ITTELY PELTOLA Peltolankaari 2 B h, alkovi, kk, s 45 m² Rv Hyväkuntoinen vaaleilla pinnoilla sisustettu huon. Janne Hp ES SU OULU Tuira Kallenkuja h+k+kph 48m² Rv Täydellisen uudistuksen kokenut tilaihme! Helppoa asumista vuosiksi eteenpäin. Kari Hp ES SU HEIKKILÄNKANGAS Ajopelintie 1 C h, k, s 55 m² Rv 02. Viihtyisällä alueella toisen kerroksen parvek keellinen koti. Nina Hp ES SU TYRNÄVÄ Villentie 14 A h, k, s 57,5 m² Rv 1986 Tilava päätykaksio rauh. paikalla palvelujen läh. Tyylikkäät pintamateriaalit. Nina Hp ITTELY KEMPELE Sarkkiranta Tornikuja h, k, kph, s 65 m² Rv 1977 Peruskorj. ja toimiva keittiö-olohuone, erittäin hyvät säilytystilat ja viihtyisä oma piha. Kari Hp ES SU LT KEMPELE Keskusta Hovintie 11 B h, k, kph, s 81,5 m² Rv 1988 Erittäin avara 2.krs koti. Las.parveke ja käytönnölliset 2010 uudistetutut kph ja keittiö. Nina Hp ES SU OULUNSALO Vihiluoto Vihiluodontie 54 B h, k, s 89,5m² Rv 1999 Siistissä kunnossa. Kiva piha, upeat ulkoilumaastot hyvien kukuyhteyksien varrella. Kari Hp ITTELY KOSKELA Viiritie 1 A h, k, s 109 m² Puistoon rajoittuvalla tontilla olevassa yhtiössä tilava perheasunto. LVI-saneeraus tehty. Pirjo Hp ES SU OMAKOTITALOT PT VIRPINIEMI Griinikaarre h, k, kph, sa 78 m² Rv 2012 Upea, laadukkaasti varustettu koti/ vapaa-ajan asunto erinomaiselta sij. Jyrki Hp ES SU PARITALO YLÄ-HAAPALEHTO Etureentie h, k, takkah, khh, s 139 m² Rv Kodikas ok-talo suositulla alueella. Pinnat rem Puulämm. kiuas. Terassi. Antti Hp ITTELY II TIKKASENRANTA Heinäkuja 2 ja h, k, s, khh 81 m² Rauh. alueella uusi, vasta valm. PThuon. A-energialuokan asunto. Saara Paavola Hp ES SU UUDISKOHTEET RITAHARJU Vihikuja h, k, khh, s 145/173 m² Arkkitehdin suunn. koti, 3.5km yliopistolta ja teknologiakylästä. Jyrki Hp ES SU RITAHARJU Silmukkakuja h, k, khh, s 150/176,5 m² Moderni koti hyvälle sijainnille reilu 3.5 km yliopistolta ja teknologiakylästä. Kaukolämpö. Jyrki Hp ES SU OKT RANTSILA Siikalatva Rantsilanraitti 15 4h, k, khh, s 125 m² Hienolla sijainnilla Rantsilan keskustassa uusi koti jossa rittää tilaa hieman isommallekkin perheelle. Talossa mm. leivinuuni ja ilmalämpöpumppu! Oma tontti. Kaija Hp SOVI ENSIESITTELY OKT RANTSILA Siikalatva Kärähtämänkuja 1 4h, k, khh, s 123 m² Uusi ok-talo Rantsilan keskustan tuntumasta hyvällä pohjaratkaisulla ja energiataloudellinen A luokka lämmöntalteenotolla, leivinuuni. Tule tutustumaan! Kaija Hp SOVI ENSIESITTELY ARVIOKIRJA.FI valtakunnallinen kiinteistöjen ja huoneistojen arviopalvelu KESKUSTA Mäkeliininkatu h, k, ph, vh 54 m² Remontoitu hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijannilla. Taloyhtiössä isot remontit tehty. Aki Vhp ES SU KAAKKURI Pesätie 20 A h, k, s 69,5 m² Rv 2005 Pikkunäppärä kolmio palveluiden ytimessä. Pirjo Hp ES SU KAUKOVAINIO Nuolihaukantie 4 A h, k, kph 112 m² Tilava, kauttaaltaan remontoitu huoneisto rauhallisesta, hyvinhoidetusta taloyhtiöstä. Jyrki Hp ES SU RIVI- JA LUHTITALOT KOSKELA Ketjutie 77 C h, k, kph, s 51 m² Rv 2005 Kaunis, valoisa koti mukavan rauhallisesta taloyhtiöstä. Kaukolämpö! Jyrki Hp ES SU OULUNSALO Keskusta Toivolankuja 5 A h+k+s 69,5 m² Rv Viihtyisä taloyhtiö ja hyväkuntoinen huoneisto (2. krs.). Valoisa, käytännöllinen. Kari Hp ES SU OULUNSALO Vihiluoto Vihiluodontie 54 A h+k+s, 73,5 m² Rv 1999 Erittäin hyvällä maulla viimeistelty päätyhuoneisto. Käytännöllinen pohjaratkaisu. Kari Hp ES SU KUIVASRANTA Palokukantie 2 A h, k, s 79,5 m² Rv 2008 Hyväkunt. rivitalon päätyas. Kauppaan, kouluun/päiväkotiin ja puistoalueelle 200m. Aki Hp ITTELY HAUKIPUDAS Kiviniemi Nuottatie 12 C h, k, s 80 m² Rv Remontoitu, tilava koti. Yhtiö maalämmössä, omalla tontilla! Pirjo Vhp ITTELY PYHÄNTÄ Keskusta Vainiontie h, k, s, khh 83 m² Viihtyisä koti pienelle perheelle! Talossa tehty mittavia remontteja. Nunnauunin leivinuuni. Riitta Hp ITTELY KEMPELE Kokkokangas Polttajanpiha h, kph/wc, s, wc 113 m² Rv 2002 Rauhallisella paikalla tien päässä - kahdelta sivulta metsään rajoittuvalla omalla tontilla. Nina Hp ES SU KEMPELE Santamäki Korvenlaidantie h+k+s 113,5m²/183 m² Rv Uusittu keittiö ja tehty kauttaaltaan pintaremonttia Suojaisa piha. Nina Hp ES SU TYRNÄVÄ Kirkonkylä Joonaantie h, k, s 117 m² Koti lähellä palveluita! Keittiö rem. -99, pesuhuone -02, lämmityslaiteisto uusittu -04. Nina Hp ES SU METSOKANGAS Savottatie 45, 1-5h, k, s 50,5-100m² Metsokankaalle valmistuva yksikerroksinen 28 huoneiston rivitaloyhtiö. Huoneistoihin tulee toimivat pienperheiden tarpeisiin suunnitellut pohjaratkaisut, hyvät säilytystilat sekä laadukas ja monipuolinen varustelu. Eteläkeskuksen palvelut alle 3km päässä. Työt käynnissä. Arvioitu valmistuminen lokakuussa VARAA OMASI EDULLISEEN ENNAKKOMARKKINOINTIHINTAAN! Vh Pirjo ITTELY Herralantie1:ssä KAAKKURI Ojavainkontie 10 Uusia rivitalokoteja Oulun eteläkeskuksen monipuolisten palveluiden ääreen! Yhtiö rakennetaan omalle tontille. Lämmitysmuotona turvallinen ja edullinen kaukolämpö ja asumismukavuutta tuovana se on kauttaaltaan lattiassa. Erillisillä osakkeilla autotallit, autokatospaikat ja pistokepaikat, joita on selkeästi enemmän kuin huoneistoja. (yhteensä 29kpl) 2h,k,s 57,5m² mh vh h,k,s 87,0m² mh vh h,k,s 74,5m² mh vh h,k,s 93,5m² mh vh h,k,s 107m² mh vh TULE JA VARAA HETI OMASI! Ojavainiontie 10 / Pirjo ES SU OULU Asuntolinkki Kajaaninkatu 28, OULU Puh Avoinna MA TO Jyrki Jokitalo p Toimitusjohtaja, julk. kaupanvahvistaja Kaija Nyman p Kiint. välittäjä Saara Paavola p Trad Pirjo Kerttula p Myyntipäällikkö Aki Rundgren p KEMPELE Asuntolinkki Kauppatie 6, Kempele Puh Avoinna MA TO Antti Myllymäki p Toimistonjohtaja julkinen kaupanvahvistaja Nina Mällinen p Sirkku Kähkönen p , KiAT Janne Maijala p Kari Vanhatupa p Riitta Huhtala p Kiinteistönvälittäjä Kohteemme löydät asuntolinkki.fi, jokakoti.fi sekä etuovi.com palveluista NSY Torikatu 64, Oulu. Puh./ fax (08) , H. Nissilä UUSI KOHDE M-L Kinnunen UUSI KOHDE OMAKOTI- JA PARITALOT KEMPELE, Sarkkiranta Ahopolku 6, 3mh, oh, k, s 105 m² Isolla ja suojaisalla, omalla kulmatontilla oleva omakotitalo suositulla alueella. H TYRNÄVÄ Ylipääntie 9C Tupak, mh, kph, kuisti 50 m² Noin 8 ha tila, jossa vanha pihapiiri. H TYRNÄVÄ Sepäntie 1 A1 3h, k, khh, kph, s. 77,1 m² Valoisa kolmio keskustassa, lasitettu parveke, edullinen ENSIES. SU KLO asua. V. Nissilä H UUSI HINTA ES. SU KLO J. Alakärppä UUSI KOHDE ES. SU KLO M-L Kinnunen I. Nissilä K. Nissilä OULU Kastelli Svaaninkuja 2mh+oh+k+kph+wc+ autotalli 101 m² Aurinkoinen piha etelään, todella rauhallinen sijainti ja Lämsänjärvi. Autotalli. H LIMINKA Pihlajakuja 5 4h, k, kph, s, khh, 2vh, wc 105 m² Omalla puistoon rajoittuvalla tontilla lähellä palveluita täysin remontoitu pienen perheen koti. H OULU, Iinatti Iinatintie 70 4mh, oh, k, s 120 m² Todella rauhallisella paikalla, isolla n. 1,6 ha omalla tontilla sijaitseva rintamamiestalo. H II, Tikkasenharju Huhtikuja 4 4 mh,oh,ke,khh,kph,sa 123,5 m² Ennakkomarkkinoinnissa, lapsiperheelle suunniteltu ok-talo. Mahd. vaikuttaa paljon rak. kulkuun. H M-L Kinnunen ES. SU KLO K. Nissilä I. Nissilä R. Ylitalo Soita R. Ylitalo V. Nissilä / H. Nissilä K. Nissilä OULU, Pyykösjärvi Pasuritie 1 4 mh+oh+k+ruok. tila+kph/ wc+khh+s+pukuh 135 m² Suositulla alueella vanhempi okt omalla suojaisalla puistoon rajoittuvalla tontilla. H OKT Tyrnävä Kirkkotie m² Tarjouskauppa. Lähtöhinta > TUPOS Lintulammentie 41 6 mh,oh,k,ph,wc, 2xvh,s, aula,at. 188 m² Omakotitalo omalla tontilla. Pienet asumiskustannukset. H JÄÄLI Huvilatie 41 8mh, ruokasali, k, s, kph, 2xwc. 290 m² Todella hyvällä paikalla, Jäälinjärven rannalla sijaitseva okt. Rak.oik. jäljellä. H RIVITALOT TYRNÄVÄ Museotie 1 2h, k 56 m² Hyvällä paikalla, heti vapaa, tilava kaksio. Joko omaan tai sijoitus käyttöön. H SIMO Vanhatie 8 Tupak, kph, s 28 m² Juuri ammattilaisen toimesta täysin remontoitu yksiö Simon keskustassa. H TYRNÄVÄ, Seppälä Leuhturikuja 2 as. 1 2h, ke, kphs, khh, vh. 52,5 m² Tilava saunallinen kaksio. Todella kaunis paikka, erinomainen sijainti H RIVITALO AS OY TYRNÄVÄN HELMI ON VALMISTUNUT! ES. SU KLO V. Nissilä I. Nissilä J. Alakärppä H. Nissilä TYRNÄVÄ, Eskolanpelto Malisentie 5 Asunnot 59 m² / 77,2 m² Hyvä varustetaso, tilava aurinkoinen piha, autokatospaikka / OULU Ojavainiontie 1 B 7 3h, k, kphs, ak, 2var. 64 m² Heti vapaa, siisti rivitalokolmio hyvällä sijainnilla. Takapiha raj. puistoon. Autokatos ja hyvät varastotilat. H JÄÄLI Pursutie 2 3h, k, sa 77 m² Hyvä, remontoitu asunto. Takapiha rajoittuu viheralueeseen. Autokatos sisältyy hintaan. H KIIMINKI Niemeläntie 10 A 3 3mh, oh, k, s, kph 97 m² Rauhallisella Niemeläntörmän alueella, Kiimingin keskustan tuntumassa oleva tilava rivitalohuoneisto jokinäkymällä. H T OULU, Keskusta Torikatu 4 2h, k, kph, wc 81,1 m² Kolmiotalossa sijaitseva tilava, läpitalon huoneisto. J. Alakärppä Korkeat huoneet. H LOMA-ASUNNOT SIIKAJOKI Tauvonpiha 1 1 mh, tupak, wc, et, parvi. 80 m² Tyylikäs, uusi loma-asunto Siikajoen Tauvossa. Isot Soita V. Nissilä H. Nissilä terassit, erillinen saunarak. H PUDASJÄRVI Matalalammentie 151 Tupak, 2mh, wc, kph 45 m² Puhdasvetisen järven rannalla, omalla tontilla hirsirunkoinen lomakiinteistö. H katso myös muut kohteet Ilkka Nissilä Toimitusjohtaja Juha Alakärppä Kiinteistönvälittäjä Keijo Nissilä Vesa Nissilä Henri Nissilä Marja-Liisa Kinnunen Sanna Vähäkuopus Reijo Ylitalo Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja

17 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA Heinäpää kt 92m² Laanila kt 4h,k,sa,parv. Aivan ihastuttava yksilöllinen ja tasokas huoneisto rauhallisella sijainnilla keskustan tuntumassa. Kauniit puistonäkymät. Vaihdossa pienempi osake. Tervetuloa tutustumaan! Mh ,-. Kirkkokatu Es.su klo Lintula kt 71m² 54m² SUOMEN Uusi kerrostalo Maikkulassa AS OY MAIKKULANLINNA UUSI komea tiilitalo palvelujen vieressä. Kaunis koneellistettu keittiö. Tammilautaparkettilattiat. Lasitetut parvekkeet. Hissitalo. VARAINSIIRTOVERO MYYNTIHINNASTA 1,6%!!! Huoneistoesim. mh. vh. 2h+kk+s 45,5 m² , ,2h+kk+s 48,5 m² , ,2h+kk+s 56,0 m² , ,3h+k+s 61,0 m² , ,3h+k+s 71,5 m² , ,- VAIHTOMAHDOLLISUUS! MAIKKULANRAITTI 7 ES. su h,k. Tasokkaasti ja tyylikkäästi peruskorjattu kaksio Oulujoen tuntumassa. Vapaa. Mh ,-. Hintantie 11B. Es. su klo Keskusta kt 50m² 2h,kk,kh,ransk.parv. Arvostetussa Kiinteistö Oy Oulun Yhdystornissa toimisto tai asuinkäyttöön valoisa ja hyväkuntoinen kaksio. 6. krs. Vuokrattu 618,-/kk. Mh ,-. Kirkkokatu 4. Es.sop.mukaan AS OY OULUN METSOKARTANO KESKUSTA 3h,k,kh,s,parv. 77m² Metsokankaalle valmistuu uusia pari- ja erillistaloja päiväkodin viereen. Kaukolämpöyhtiö. Etelä/länsipihat. 2 autopaikkaa. VARAINSIIRTOVERO MYYNTIHINNASTA 1,6 %!!! Ydinkeskustassa hissitalossa ylimmän 6. krs:n kaunis vapaa 2007 valmistunut koti. Tilava lasitettu parveke etelään. Korkeat huoneet ,etuovi/ PAKKAHUONEENKATU 28 ES. su Esim. Huoneisto mh. vh. 1-taso 5h+k+s 104 m² , ,erill.talo 5h+k+s 104 m² , ,2-taso 4/5h+k+s 107 m² , ,- KESKUSTA 4h,k,kh LANSSITIE 15 ES. su KARJASILTA 2h,kk,kh,parv. 45,5m² Rivitalot/paritalot Heti vapaa hyväkuntoinen valoisa muuttovalmis kaksio, ikkunat 3-suuntaan. Komeat lautalattiat ,etuovi/ h,k,kh,vh,parv. Pian vapautuva hyväkuntoinen läpitalonhuoneisto rauhallisella paikalla. Lasitettu parveke. 4. krs. Hissi. Kauniit puisto/metsänäkymät. Talossa hyvät yhteiset tilat. Mh ,- Vh ,-. Kaislatie 5. Es. su klo ALPPILA 2h,k,kh,parv. Nokela, Veturitie 5 26,5 m² Hp lo 2480, Vhp Niittyaro, Sauvojantie 6 39 m² Hp lo 1167, Vhp Heinäpää, Tarkka-ampujankatu 18 40,5 m² Hp 59840, lo 23160, Vhp Etu-Lyötty, Vanhantullinkatu 8 47,5 m² Hp Keskusta, Kirkkokatu m² Hp lo 19500, Vhp Nokela, Veturitie 1 56 m² Hp lo 6097, Vhp Toivoniemi, Toivoniementie m² Hp Puolivälinkangas, Peikontie 2 61,5 m² Hp Keskusta, Rautatienkatu m² Hp ahp 15000,Yht Kohteemme löydät myös osoitteesta: 120 m² OKT/ PT PUOLANKA 167 m² 5 h, k, s, ak/var. Hp Onkikuja 1.Sovi esittely/ Iso-Laamasen rannalla as/lomakäyttöön. Tontti 15,6 ha Hiekkaniementie 14, Puokiovaara KESÄMÖKKI OULUNSALO 30 m² Lokakuun välitystarjoukset! Välityspalkkiot alk (sis. alv) Mervi Karvonen Markku Määttä Jouluksi uuteen 1-tas. paritaloasuntoon, kaukolämpö lattialämmityksellä, korotettu viistokatto, 2 -autopaikkaa asunnon edessä. HOX! Varainsiirtovero 1,6% myyntihinnasta!!! mh ,- vh ,- etuovi/ LANSSITIE 15 ES. su RIVI- JA LUHTITALOT Omakotitalo Lähellä keskustan palveluja peruskuntoinen, v valm. rivitaloasunto, 1h+kk+ makuualkovi+sauna, 37 m², autokatospaikka, varasto, sähkölämmitys, hv. 75,40 /kk. Huoneisto on vapaa. Hp Huom. talossa tehty huomattavia peruskunnostuksia. AUTOTALLIT Keskusta, Aleksanterinkatu 43 Hp /kpl LIIKEHUONEISTOT Kempele, Kauppatie m² Hp Kiiminki, Terveystie m² Hp lo 4400,Vhp Liiketilat Katso lisätiedot ja kuvat n. 150 m² 42 m² Remonttitaitoiselle v valm. peruskuntoinen rintamamiestalo, 2h+k+kh, ha. n. 49 m², ullakkovaraus, sähkö- ja vesiliittymä, porakaivo, saunaja puuvarastorakennukset, karjasuoja, määräala n m². Hp KAAKKURI, KT Pesätie 20 A, 33,5 ja 44,5 m² sunnuntaina klo Hyväkuntoiset yksiö ja kaksio vapaana uudelle omistajalle Kaakkurin monipuolisten palvelujen lähellä. VH ja vapaa vapaa 1703 m² rak. oik. 327 m² 1675 m² rak. oik. 250 m² 1907 m² rak. oik. 250 m² n m² n m² Mh Mh Mh Hp Hp KOSKELA, KT Liisantie 1 C, 56 m² sunnuntaina klo h, ke, kph, parveke. Tilava, läpitalon huoneisto viehättävällä Koskelan alueella, lähellä yliopistoa, lähellä keskustaa. VH Soita ja sovi maksuton arviointi. Väl.plk. 2,9% tai sop. mukaan. Uusi asunto hissitalon ylimmässä kerroksessa, tilava lasitettu länsiparveke. Iso vaatehuone, parkettilattiat kauttaaltaan, koneellistettu keittiö. Mh ,- vh ,- etuovi/ MAIKKULANRAITTI 7 ES. su Asuntotontit Haukipudas, Martinniemi Haukiputaan keskustassa vuokrattavat liiketilat: Kirkkotie 4 Kauppakuja 2 Haukipudas, Onkamonkyläntie 49 Jorma Peräläinen Kiinteistönvälittäjä, Puh KEMPELE, Kokkokangas, RT Haukkakaarto 7 J3, 69 m² sunnuntaina klo h, ke, ph, sa, terasi. Kaikki on aivan uutta! Laadukas rt-koti viihtyisässä ympäristössä. MH , VH myös muissa vapaissa kolmioissa. Asuntopalvelu Jorma Peräläinen Oy , Pakkahuoneenkatu 17, Oulu Asunto- ja kiinteistönvälitys JÄÄLI, OKT Vihnetie 18, 153/209 m² 4mh, työh., ke, oh, khh, ph, sa, terassi, autotalli, varasto. Lapsiperheen toivekoti Jäälin Laivakankaalla. Kaunis Puustellin keittiö, tilava ruokailutila. Tontti rajoittuu metsään. Vaihdossa otetaan rivitaloasunto. VH LOHILOUKKU Oy [A] Kempeleentie 7, Oulu Puhelin ja Matti Vuononvirta (08) , , (08) , fax (08) Häyrysentie 49, MARTINNIEMI Kiinteistönvälitystä vuodesta 2003 Palveluksessanne Tilava hyväkuntoinen punatiilitalo isommallekin perheelle. Koulu ja palvelut lähietäisyydellä. Iso oma 1400m²:n tontti, autotalli ,etuovi/ Kaakkuri, Höyhenkuja 3 46 m² Hp lo 61465, Vhp Rivitaloasunto 635 m² 2x aula, 19 h, 2 k, 4 wc, 2 var, 2/5 krs. Uusikatu 22. Hp Omakotitalot Ii, Lanssitie 9 TOIMISTOTILAA Tupa, kk, s, var, oma tontti 3280 m² Purnunnokantie 53 Hp RAJAKYLÄ 8mh,oh,k,s n. 340m² Ala-Haapalehto, Vaakitsijantie 3 111/133 m² Hp Päärakennus 1/2 krs. 510 km² Asunto/saunatilat 1/1 krs. 254 m² Rantasauna/takkahuone 85 m² Ulkovarasto 88 m² Tontti 12,7 ha. Peuhuntie Hp METSOKANGAS 5h,k,kh,s 104m² Höyhtyä, Allitie 8 71 m² Hp Kaijonharju, Tapiontie 4 73 m² Hp OMAKOTITALO VAPAA-AJAN VIETTOKESKUS PEUHU OULUNSALO Heti vapaa perheasunto hyvin hoidetussa yhtiössä. Edullinen hoitovastike. Kaukolämpö. Suojainen länsipiha ,-/Tarjous etuovi/ HANHIKKITIE 6.B ES. su m² MAIKKULA 3h,kk,kh,s,parv. 63,5m² T Hallituskatu 33, Postiaukio, Oulu OKT OULUNSALO RAJAKYLÄ 4h,k,kh,sauna 98m² Hyvässä yhtiössä (mm. putkiremontti tehty) heti muuttovalmis kaksio. Keittiö ja ph. uusitut, laminaattilattiat ,- etuovi/ ALPPITIE 1 ES. su www. pekkapaulamaki.fi 88m² Klubitalossa 8.krs:n näköalahuoneisto asuin tai toimisto käyttöön. Komeat puistonäkymät. Arvostettu taloyhtiö ,etuovi/ [A] Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsentoimisto [A] Muutto? Tee osoitteenmuutos ajoissa Linnankatu 15, OULU /osoitteenmuutos gsm YHTEISESITTELY valmiissa huoneistossa su klo ke klo MUUTA HETI! As. Oy Oulun Kotikallio Savottatie 40 As. Oy Oulun Kotiportti Savottatie 42 Rivi- ja luhtitaloja Metsokankaalla Kodeissa vakuuttavat valoisat huoneet, loistavat tilaratkaisut, erinomainen varustelutaso ja runsaat kaappitilat. Terassit ja parvekkeet avautuvat sisäpihalle, lasitusmahdollisuus. Hinnat alk. 2 3h+k+s 73,5 73,5mm² mh mh 3h+k+s 3h+k+s 75 m² mh mh 4h+k+s 8989mm² 4h+k+s mh Kohteet valmiit! Tule esittelyyn ja ihastu! Kohteet valmiit! Tule esittelyyn ja ihastu! Kotiportissa enää yksi kolmio vapaana! ASUNTOFOCUS T MAIKKULA 1 h, kk, s, parv Puohitie 1 C 41 m² Sten Lamberg Rv Hp ES TI Maria Avara, saunallinen yksiö pienkerros Maria Lantto talossa. Iso parveke. Vapaa KESKUSTA 4 h, k Pakkahuoneenkatu 5 A 86,5 m² Pekka Majava, Rv Hp Eija Hyvä sijainti, lähellä torinrantaa ja Eija Meronen keskustan palveluja KAUKOVAINIO 4 h, k, parv Tuulihaukantie 5 A 92 m² Paula Mokki, -vast Rv Hp Maria Upea, täysin kunnostettu tilava ja Juhani Salmela valoisa läpitalon huoneisto. Vapaa. KIAT, MTT, Julk.kaupanvahvistaja RIVITALOT MUHOS Päivärinne 1 h, k Kanervatie 8 36 m² Rv Heidi Puitti-Vesa Hp Sten Rauhallisella alueella peruskuntoinen yksiö. Oulujoki lähellä. JÄÄLI Laivakangas2 h, k, s, ak Purjetie 4 59 m² Rv Hp Sten Jäälijärven läheisyydessä hyväkunt. päätyhuoneisto. Oma tontti.. II Alaranta 2 h, k, s Lampikuja m² Rv Mh Vh ES SU Paula Yhtiö, maa- ja piha-alueet sekä huoneisto kunnostettu. Oma tontti. KIIMINKI 2 h, k, ak Kivitie 7 C 61,5 m² Rv Mh Vh Heidi Hyvä sijainti, siistit pinnat. Oleskelupiha etelään. Palvelut lähellä. ILMAINEN HINTA-ARVIO Soita Heidi Hyvä päätyhuoneisto. Uusittu pesuhuone. Lähellä Jäälinjärvi ja palv. KIVINIEMI Onkitie 1 D Rv 1980 Mh h, k, s 78 m² Vh Heidi Tilava, hyvä pohjaratkaisu. Kosteat tilat uusittu. Hoidettu yhtiö. 3 h, k, s, ak JÄÄLI 3 h, k, s JÄÄLI 81 m² Mustikkatie 17 A 67,2 m² Pitkätie 17 A Rv Rv 1988 Hp Hp Heidi Heidi Päätyhuoneisto avara, valoisa. Ka- Palvelujen läheisyydessä, piha tettu eteläterassi. Uusittu kph, s, k. rajoittuu Jäälinojaan. Tilava kolmio. KASTELLI 3 h, k, s, akt Torpankatu 21 A 68.5 m² Rv 1990 Hp SOVI ENSIES Paula Puistoon raj. arv. alueella hyvän yhtiön erittäin siistikunt. huoneisto. KAIJONHARJU 3 h, k, s, ak Kaitoväylä 27 A 72 m² Rv Hp KAAKKURI Siipipeilintie 1 A Rv 2006 Hp As. Oy Oulun Kotikaari Pari-, rivi- ja luhtitaloyhtiö Metsokankaalla, Lustokuja 7 Paritaloyhtiö Metsokankaalle, Kämppäkuja 10 Pieni, 13 kodin ja kolmen asuinrakennuksen Kotikuja kohoaa aurinkoiselle, naapurikoteja korkeammalle paikalle. Omat isot pihat ovat pääasiassa talojen muodostaman sisäpihan puolella. Sisällä kotona arjen luksusta luo uusi harmoninen sisustus. Kotikaari käsittää kaikkiaan 20 reilunkokoista paritalokotia, osin puistoon rajoittuvalla isolla tontilla pientalojen alueella. Kotikaaressa viehättävät valoisat kodit, uusi sisustustyyli ja aurinkoiset isot omat pihat. Kotien edustalla sijaitsevat autokatospaikat. Edustalla on tilaa kahdelle autolle. RAJAHAUTA 4 h, k, s, ak Kraaselintie 16 A 89 m² Rv Mh Vh Heidi Ihana vaalea huoneisto kahdessa tasossa, hyvällä paikalla. Vapaa. PARITALOT KIIMINKI 4 h, k, s, ak Vehmaansuonti e 201 A 103 m² Rv Hp SOVI ENSIES Eija Luonnonkauniilla, metsään rajoittuvalla tontilla moderni paritalo 3 h, k, s 77 m² Vh h, k,s ak 93, 5 m² Saat hinta-arvion ja välitystarjoukeija SOVI ENSIES Heidi sen. Suosi paikallista välittäjää. raj. rauhallisella alueella Loistava sijainti, palv. läh. Avara, vaoman talousalueemme eduksi. Puistoon siisti, hyväpohjainen huoneisto. loisa kokonaisuus. Lisä ap 1000 ESITTELY As. Oy Oulun Kotikuja Hinnat alk. 2h+kk+s 54 m2 mh vh h+k+s 73,5 m2 mh vh h+k+s 81 m2 mh vh h+k+s 89 m2 mh vh h+k+s 91 m2 mh vh aloitettu 4/2012. Lämmöt päällä ja levytystyöt käynnissä Rakentaminen aloitettu: Arvioituvalmistuminen: valmistuminen4/2013 Arvioitu vhvh148 vh vhvh JÄÄLI Rantatie 9 H Rv 1978 Mh VAKIONA KIVITASOT! VIELÄ EHDIT VAIKUTTAA MATERIAALEIHIN! Savottatie 40 C16 KIIMINKI 4 h, k, s, ak Martinkuja 6 B 108 m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Omalla tontilla rajoittuu metsään, hyväpohjainen. Laadukas talo. OMAKOTITALOT WANHA PUU-TOPPILA4 h, k, s Kapteenintie ,5 m²+ 38 m² Rv Hp ES SU Maria Avaraa, kunnostettua asuintilaa kolmessa kerroksessa. Suojaisa tontti. 4h+k+s+ak+ap 91 m² 5h+k+s+ak+ap 107 m² 5h+k+s+ak+ap 110 m² mh mh mh su klo ke klo Kämppäkuja 10 4 h, k, s JÄÄLI Välikylä 4-5 h, k, s, at 130 m² 107 m² Välikyläntie Rv 1975 Hp RANTA-KASTELLI4 h, k, s, at Pietilänkuja m² Rv Hp ES SU Maria Arvostetulla alueella mittavasti kunnostettu ok.talo. Oma tontti. KEMPELE Harjutie 17 Rv 2012 Hp METSOKANGAS 4 h, k, s, ak Kämppäukontie m² Rv Hp PUOLANKA Keskusta 5 h, k, s, at Kajaanintie m² Rv Hp h, k, s, at, ak SYÖTE 148 m² Loukastie Rv 1986 Hp h, k, s, parvi 68 m² Heidi ES SU Pekka Moderni, selkeälinjainen talo, omal- Kontion loma-asunto, pihapiiri suola tontilla. Autotalli, -katos ja var. jaisa. Kaikki mukavuudet SYÖTE Kurunreuna 6 Rv 2007 Hp Aki Heikkinen Leo Niemelä Merja Karhula puh puh puh Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy vh vh vh Katso kaikki kotikohdetiedot: Autokatos ja -paikka sisältyy hintoihin, etusi 6 600! Rakentaminen aloitettu: 5/2012. Vesikattotyöt käynnissä. Arvioitu valmistuminen: 6/2013. Ennakkomarkkinointi. II Kauppila 5 h, k, s, at, ak Kauppilantie 2 166,5 m² Rv Hp SOVI ES Heidi Heidi ES SU Maria Isolla kulmatontilla komea jalokivi- Oma, suojainen tontti. Hyvä sijainti. Iso talo isolla tontilla. Hyvän kokoikodikas kokonaisuus set huoneet. Laad. kokonaisuus. talo. Rauhallisella alueella. JÄÄLI Välikylä 5 h, k, s, th METELINKANGAS 6 h, k, s, ak Museopolku m² Ukonvasama m² Rv Rv Hp Hp Maria Heidi Täysin kunnostettu upeilla materihyvä sijainti. Laad. kaksitasoinen aaleille. Oma 2740 m²:n tontti talo. Terassi ja oleskelupiha etelään. LOMA-ASUNNOT METSOKANGAS 5 h, k, s, ak Kämppäukontie 7 144,2 m² Rv Hp Eija OSAO:n rakentama ja valvoma matalaenergiatalo. Uusi. 2 auton katos. HUONESUO Tupasvillatie Rv 1981 Hp Rakentaja, esittely, myynti: Nastarakennus Oy Uusikatu 35, 3. krs, Oulu työmaalla Nykyinen asuntosi joustavasti myyntiin: yhteistyökumppaninamme Kotigalleria. Lue lisää netistä. YLIKIIMINKI Tupa, 2 mh, ph Saariharjuntie m² Rv Hp SOVI ENSIES Paula Ympärivuotiseen käyttöön talo ja pihasauna latoineen. MADEKOSKI 2 h, k, s at Sanginranta m² Rv Hp SOVI ENSIES Sten Oulujoki-maisemissa m² oma tontti. Myös tontiksi. ISOSYÖTE Ollakka 3 h, k, s, parvi Rahkasarantie 96 m² Rv 2012 Hp Maria Kappaletavarasta rak. korkeatasoinen loma-asunto. Matalaenergiatalo. TONTIT MADEKOSKI 1945 m² Sanginranta 5 Rv 1982 Hp SOVI ENSIES Sten Hyvällä paikalla Oulujoki-maisemissa, Ouluun 15 km. 3 h, k, s ISO-SYÖTE Hulhava 51 m² Syöteojantie m² Hp Maria Paula ES SU Pekka Luppoveden tuntumassa loma-asun Eija OSAO:n rakentama ja valvoma ma- Laadukas, tiiliverh ok-talo keskei- Höylähirsinen, talviasuttava loma- non rak.paikka. asunto Kovalammen vieressä. talaenergiatalo. Uusi. 2 auton katos. sellä paikalla. Kaunis tontti. Rak.oik. 150 m². UUDISKOHTEET UUSIA RIVITALOJA METELINKANKAALLE Ojavainiontie Tyyppi m² Mh Vh 2 h, k, s h, k, s h, k, s h, k, s h, k, s Eija Oma tontti, yhtiössä kaukolämpö. Runsaasti autopaikkoja (myös talleja) erillisenä osakkeena. Muuttovalmiita Rak: Rakennus-Hanka Oy UUSIA RIVITALOJA KIIMINKIIN Honkimaa Hiihtäjäntie h, k, s, ak 72 m² SOVI ENSIES Eija Rauhallisella alueella. Modernit huoneistot 3 kpl. Hyväpohj., varaava takka, korotettu katto. UUSIA RIVITALOJA MUHOKSELLE KOIVIKKO Keskusta Viljatie 4 2 h, k, s 67 m² Vh h, k, s 77,5 m² Vh Eija Rak.työt jo pitkällä. Hyvältä paikalta lähellä keskustan palveluja. Autokatos/varasto sis. hintaan. AsuntoFocus Oy Lkv Hallituskatu OULU Välityspalkkio alk. 2.9 % tai sop (min 2500) sis alv 23 % LÄHES 200 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEISTA etuovi.com jokakoti.fi - Oulussa yli toimeksiannon kokemuksella - Oulu 2h+k+s T Oulu, Kaukovainio 2h+k+kph+vh+las.parveke n.54m² Siisti kaksio, lasitettu parveke, kph uusittu. Taloyhtiössä uima-allas! Es.su / Kinnunen Tornihaukantie 8 C Oulu, Rajakylä 2h+k n.55m² Mh , vh Peruskuntoinen ylimmän krs koti. Kph, putket, ikkunat, katto ja julkisivut tehty! Vuokratuotto 8%, vapaa. Sovi esittely Tervakukkakuja 7B Mäntylä 2h+k+s n. 62,5 m² Tyylikkäästi rem. iso kaksio. Es. su /Långström Postimestarintie 16 B Raju VÄLITYSPALKKIOTARJOUS loppuvuodeksi! ALENNUS omakotitalojen ja osakkeiden palkkioista 48,8 % (min. osakkeet 2200, muut 2600 ) n. 59 m² Upea ylimmän krs:n kulmassa sijaitseva iso kaksio Etu-Lyötyn parhaalla paikalla Es su /Långström Vanhantullinkatu 8 B Välivainio 4h + k + s RIVITALOT n.35 m² Tilava saunallinen yksiö rauhalliselta alueelta. Es. su /Långström Sirkkelitie 10 C Oulu,Taskila, 2h+k+s n.54m² Viihtyisä kaksio Taskilassa Es. su / Kinnunen Rantapellontie Kiviniemi/Oulunlahti 3h+k+s+autok Laadukas koti puiston reunasta. Upea keittiö ja kattokorotus, rv 04. Edullinen vastike. 2 autopaikkaa. Ensies Palokärjenkuja 6A n.91 m² akp Upea huipputyylikäs Penthouse 2011 valmistuneessa taloyhtiössä. Ensies. su /Långström Sorvarintie 4 A Itä-Patela 1h + k + s n.75m² Muhos, Leppiniemi 2 kpl à 4h+k 95,0 m² Akp erikseen. Rv Tässä rivitalossa on pyritty kaikessa täydellisyyteen! Es. su / Långström Tukkipuuntie 30 B Hp.yht Es.su /Härönoja Isopyhäntie 4 A+B Oulunsalo, Lassila 4h+k+s Es. su /Härönoja Saarivirrantie 19 A n.75,5 m² Nopeasti vapautuva, huolella pidetty siisti kolmio. Iso piha, esteettömät näkymät. Es.su / Pelkonen Lehtokertunkuja 4 B n. 69,5m² Siisti monin tavoin rak.aikana paranneltu koti. Kaukolämpö lattiasssa, takapiha lounaalle. Autolle katos. Ensies su Tirehtöörinpiha 2C Värttö 2h+k+kph+ak n.85 m² Arvoalueella Värtön uimarannan vier. hulppea kaksio omalla tontilla olevassa yhtiössä. Rv Autokatos, oh:ssa takka. Es. su / Heikkinen Jaakonpolku Asunnon myyjä; markkinoimme kohdettasi kotisivujemme lisäksi Etuovi.com ja Jokakoti.fi -sivustoilla! n. 85 m² taso, täysin remontoitu päätykoti, iso oma piha. Es. su Merituulentie 3 C Kaakkuri 4h+k+s 94,5 m² Uudenveroinen 07 koti. Kaukolämpö lattiassa, lasitettu terassi. Lapsiyst. yhtiö,mm. oma pallokenttä. Ak sis hintaan. Es su Palhokuja PARITALOT Kempele, Koskela 3h+k+s+terassi+var. n. 67 m² Viihtyisällä ja suojaisella tontilla kaunis paritalo, iso terassi ja oma piha. Es su / Jussila Koskelantie 7 A Liminka, Tupos 4h+k+s+2autok. Muhos, Leppiniemi 3h+k+var 79/98 m² Tyrnävä, Puujaakola n.177/199 m² 7h+k+aula+khh+ph+s+autok Laadukas ja tilava talo kuntakeskuksen palveluiden läheisyydessä. Puistoalueeseen rajoittuva puutarhamainen piha-alue. Es.su /Pelkonen Lukkarinkaari Oulu, Myllyoja n.240/275, 5 m² 4mh+k+rh+oh+th+ah+kph+s+erill.wc+vh+l. var.16m²+2xat36m² Iso valoisa talo, jossa mm. UIMA-ALLAS, KL ja LTO jne. Es. su /Pohjosenperä Pihatie OMAKOTITALOT n.88 m² Laadukas kolmen makuuhuoneen paritalo. Oma tontti. Kaksi autokatospaikkaa. Sovi esittely / Pelkonen Mieslahdentie 8 C TONTIT UUDISKOHTEET: KATSO NETISTÄ: Liminka, Tupos Myynti: /Pelkonen Muhos, Laitasaari Muhos, Montta Posio, Yli-Suolijärvi Posio, Posiojärvi Myynti : /Härönoja LOMA-ASUNNOT Vaala, Manamansalo Tupa+k n. 45 m² Tila 6,13ha, hirsimökki, sauna, aitta, liiteri, ulko wc, metsäarvio , Kysy lisää! / Pohjosenperä Puronrannantie n.93 m² Akp omana osakkeena. Tyylikäs ja hyväkuntoinen yksitasoinen rivitalokoti, rv Es. su / Långström Siipipeilintie 9A Kuivasranta 4h+k+s(+ak) Kokkokangas Kempele 3h+k+s n.101,5 m² Kookas hyväkuntoinen asunto,rv Es. su / Långström Lautatie 17 B n m² Metsokangas 4h+k+s Kaakkuri 3h+k+s Itä-Patela 4h+k+s Puolanka, Paljakka Simo 4h+k+s+var+ak n.119 m²/150 m² Isolla 2000m² tontilla oleva tiilitalo lähellä meren rantaa! Rv Es. su /Långström Vakkalantie Haukipudas, Kiviniemi n. 249/322 m² 5-6 mh+k+rh+oh+khh+vh+3 wc+2 kph+s Edustava siistikunt. talo omalla suojaisalla tontilla meren läheisyydessä. Vaihdossa osake keskustasta. Ks. kuvat netistä ja sovi esittely! Syynimaantie Tyrnävä Murto 4h+k+khh+s+at/ak Korvensuora n. 152/176 m² 4h+k+wc+vh/khh+ph+s+v+at Suositulla alueella iso okt, jossa erillinen yksiö siivessä. Leivinuuni/takka. Kulmatontti /Jussila Tikankonttitie Rak. -77, katto-, käyttövesiputkistot ja lämmitysremontti tehty. Es. su / Härönoja Ahotie Hillaniemi 8, Tupos. Mh. Vh 1h+tupak+s 47,5m² h+k+khh+s 69,5m² h+k+khh+s 84,0m² Pelkonen ASUNTO OY KEMPELEEN YKKÖSVAHTI Suomussalmi, Kaikkonen Tupa+huone (ha n. 22,5 m²)+piharakennuksia ASUNTO OY MUHOKSEN VILJATIE Sähköistetty, lämpöeristetty hirsim. Korvuajärven rann /Pohjosenperä Kallioniementie n. 110 m² HALUATKO NOPEAN KAUPAN? Muhos, Keskusta 3h+k+th+ph+sa, at+var, puutarhavaja ym.. Muuttovalmis, uusi rivitalo ASUNTO OY LIMINGAN ILMATAR Paljakkavaaran Lomatuvat (3 erillistä mökkiä) sijaitsevat puhtaissa ja kauniissa Kainuun vaaramaisemissa. Myydään myös yksittäin, erotetuin tontein. Kysy lisää! /Jarva Latvantie Upea järvenrannalla sijaitseva ympärivuotiseenkin lomailuun sopiva lomaas., 3,3 ha tontti, jolla myös navetta ja rantas. Sovi esittely /Långström Neittäväntie n.99,8m²/140m² Valmis! 2h+kk+s Hinnat alkaen ,5-54,5 m² Mh Vh ESITTELY SU klo Heikkinen Kauppatie 10, Keskusta. Kerrostalo Mh. Vh. 2h+k+s 50 m² h+k+s 74 m² ESITTELY SU klo Jarva Neittävä 4h+k+s Siisti talo lammen rannalta isolla omalla tontilla. Hyvä pohja, koneellinen ilmanvaihto lto, leivinuuni, tilava autotalli, pihamökki ja grillikota, ks kuvat netistä. Es.su Särkkäranta ASUNTO OY OULUN LAAMANNINTIE 1 SOITA Kempeleentie 9, Oulu välityspalkkio 4,88%, min (sis.alv 23%) Viljatie 4B, Muhos m² vh. Kohde n:o 2 kpl 3h+k+s 77, kpl 2h+k+s 67, Es. ti klo Härönoja VIIKON PÄIVYSTÄJÄ Arto Härönoja

18 58 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 Oulu Aninkaisten Kiinteistövälitys Se tuttu ja turvallinen. OMAKOTITALOT Päivystys joka päivä Kirkkokatu 9, Oulu ETELÄ-II 103/157 m² 4h+k+s 1980 valm. talo keskustan lähellä, omalla tontilla. Avara oh, takka. Erill. keittiö, ruokailutila. Autotalli, varasto- ja askarteluh. Nätti piha, marjapensaita. Heti vapaa ja muuttovalmis koti edullisesti. H Tenkulantie 9. Es. su Jarmo PARITALOT KASTELLI 129,5 m² 4h,k,sa/pe,takkah.,khh,var. Tyylikäs paritaloasunto. Valoisa ja viihtyisä olohuone, josta käynti katetulle terassille. Käytännöllinen keittiö, jossa Ala Carte kalusteet.yläkerran makuuhuoneiden yhteydessä on kaksi parveketta. Kahdessa kerroksessa olevia avaria asuintiloja täydentävät kellarikerroksen ajanmukainen saunaosasto takkahuoneineen sekä kodinhoito- ja työhuone. Tilankäyttö on kekseliään tehokasta. Erillisiä wc:tä on kolme. As Oy:n rakennukset ovat omalla tontilla ja kytketty kaukolämpöön. Varastorakennus ja au- KIIMINKI 179m²/240m² Oh+k+3mh+takkah.+sa+khh+vh. Kvartsinvalkoinen, 1991 valm. rustikkatalo omalla 0,5 ha:n tontilla. Siistikuntoinen, hyvin pidetty talo. Tilavat huoneet, avara oh, hyvä keittiö, takkahuone, runsas varustelu: Takka, leivinuni, kon.iv lto, poreallas. Pihalla maakellari, tenniskenttä, kahdenauton katos, lämmin piharakennus, varastovaja, upea grillimaja. Hoidettu piha runsaine istutuksine ja tenniskenttä. H Takalontie IINATTI 160/185 m² 6h+k+s. Mukavalla paikalla, kaurapellon laidalla, v rak. siistikuntoinen Jetta-Talo. 5mh, valoisa ja avara oleskelutila, takkah. Kookas näköalaterassi. Leivinuuni/takka yhdistelmä. Autokatos, varasto ja leikkimökki. Toimiva perheasunto Iinatin ulkoilumaastojen läheisyydessä. H Oritputaantie 2 Es. su Kari J tokatos ovat erillisinä, keskuspiha ja oma piha-alue ovat mukavan suojaisia. H Seuratie 1 A PATTIJOKI 160m²/200m² 5 h+k+s+2vh+var+at. Kaukolämpöinen, viihtyisä oktalo Pattijoen keskustassa. Remontoitu, sellaisenaan muuttovalmis talo perheelle. 3 mh, avara oh ja hyvä keittiö. Kahden auton talli! Oma tontti, vehreä pihaalue istutuksineen. palvelut, päiväkodit, koulut ja ym. lähellä. H Löytötie RANTAKOSKELA 148 m² 5h, k, sa. Huippupaikalla Pyykösjärven rannalla 6 taloa käsittävässä asuntoyhtiössä ilmeikäs erillistalo Hyvin suunniteltu ja varusteltu koti. Erillinen lämpöeristetty autotalli ja varasto sisältyvät talon hintaan. Hyvät yhteydet kaupunkiin, yliopistolle ja Teknologiakylään. Kaijonkeskuksen ja Tuiran palvelut sekä Välivainion marketit matkan varrella. Murtohälytysjärjestelmä. H Huvilatie 14 F SAARELA 136,5/161 m² 4-5h+k+s. Saarelan joellisella pientaloalueella sijaitseva, 1997 valm. siistikuntoinen omakotitalo. Valoisa oh ja k, tilavat makuuhuoneet, ruokailuhuone, erill. wc, khh, saunaosasto. Pesuhuoneessa poreamme, saunassa puulämmitteinen kiuas. Vuolukivi Nunnauuni oh:ssa. Parvihuone 24,5m². Talossa käyttöullakko, 2 varastoa ja autokatos. Vehreä piha istutuksineen. H Veslakuja KEMPELE, HAAPAMAA 129,4/170,0m² 5 h+k+s+var/työh.+at. Keltainen 1988 rakennettu tiilitalo puistoon raj. omalla tontilla. Avara oh, valkea keittiö, -06 kalusteet, runsaasti kaappitilaa. Pintoja uusittu. Varaava takka. Kaukolämpö. Vehreä piha-alue, pihaterassi ilta-auringon puolelle. Monipuoliset palvelut ja liikuntamahd. lähellä. Vh Vanamokuja 6. Es. su Kari J RAAHE Lehmiranta 116/176 m² 3mh+oh+k+s. Rauhallisella alueella, silti lähellä Raahen keskustan palveluja sij. kiva ok-talo. Kaukolämmön ansiosta asuminen on edullista. Monikäyttöinen korjaamohalli pihassa sopii harraste- tai työtiloiksi. Vilpunpuistoon rajoittuva oma tontti. -Toteuta omia mieltymyksiäsi ja remontoi tästä toivekoti perheellesi. H Maakarinkatu HAAPALEHTO 108/140 m² Oh,k,3mh,wc,e,+ph/sa,var,at.Kiva ja kodikas 1977 valmistunut punatiilitalo. Tänne voi muuttaa ilman isoja remontteja. Asunto on ajanmukaistettu ja hyvin pidetty. Mm. keittiöön on asennettu uudet, vanilijan väriset kiintokalusteet ja koneet -07. Aumakatto on kunnostettu Ikkunat uusittu 2009 Pohjaratkaisu on tehokkaan toimiva: avara tupakeittiö, johon mahtuu isokin pöytä. Olohuoneesta saa yksi väliseinä rakentamalla erotettua neljännen makuuhuoneen. Tontti on vehreä istutuksineen. Haapalehto on hyvämaineinen, viihtyisä asuinalue hyvien yhteyksien päässä keskustasta. H Lehtokuja 3 Es. su Juhani KARJASILTA 96/144 m² 4h,k,wc,kellarik.sauna,askh,var.Karjasillan idyllisellä pientaloalueella, keskustan tuntumassa, viehättävä 1 ½ -krs:nen rintamamiestalo. As.pa. 96m². Ak: Oh+k+mh+et+wc; yk: 2mh. Kellarik:ssa sauna, askartelu- ja varastotilaa sekä pannuhuone. Ulkomaalaus ja peltikatto uusittu, asennettu sisäpiippu. Vehreä puutarhatontti. H Kaukovainionkatu 81 Es. su Jarmo HUONESUO 111/130 m² Valkoinen, 1990 rak Ruustikka-tiilitalo kivalla paikalla. Remontoitu laadukkaaksi. Valoisat, avarat asuintilat ja valkea keittiö. Tammiparkettia ja lakattuja paneelikattoja. Varaava Nunna-uuni. Oma tontti ja suojaisa piha. Autokatos. Muuttovalmis perheasunto. H Hotintie 13 Es. su Kari J Es. su Juhani RIVITALOT RAJAKYLÄ 83,0 m² 3h,k,s,2vh, parv. Rivitalon päätyhuoneisto 2-tasossa v.1977 valmistuneessa talossa Rajakylän parhaalla paikalla Talvikkipuiston vieressä. Pihan puolella kookas terassi etelään. Kaukolämpö, edullinen asua, vastike vain 164,30 eur/kk. Talossa tehty pitkävaikutteisia remontteja. Palvelut, koulut ja ulkoilumaastot lähellä. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja Linnanmaalle. Vh Mataratie 16 A JÄÄLI 77,5 m² 3h+k+s+khh. Siistikuntoinen 1-tasoinen rivitalon päätyhuoneisto halutulla Jäälin alueella. Jäälin kattavat palvelut n. 200 m:n päässä. Hyvät liikenneyhteydet. Olohuone ja ruokailutila muodostavat avaran kokonaisuuden. Kaksi tilavaa makuuhuonetta, joissa hyvin säilytystilaa. Kodinhoitohuoneen kautta kulku saunaosastolle. Iso piha, jossa avara terassi. Sisäänkäynnin yhteydessä ulkovarasto ja pyöräkatos. Taloyhtiössä kaukolämpö ja oma tontti. Autotalli. H Jäälintie 10 V Es. su Jarmo TALVIKANGAS 75 m² 3h+k+sa. Kivan mallinen kolmio -04 valm. talossa. Tilavat huoneet, viihtyisä saunaos. Tyylikäs keittiö. Valoisa olohuone, josta kulku lasitetulle terassiparvekkeelle. Luhtitalon 2. krs, ei pihatöiltä. Kaukolämpö, asuminen miellyttävää ja edullista. Oma autopaikka. Koulu ja päiväkoti 500m, Ruskon CM 1,5 km. Hyvät yhteydet kaupunkiin Kuurakuja 1 B T ETULYÖTTY 94 m² 3h+k+sa/pe+erill. wc+vh+2 las.parveketta. Keskustan tuntumassa, v. -04 valm. talon ylimmässä, 5. kerroksessa hulppean kokoinen kolmio. Tämä neljän huoneen asunnosta jo rakennusvaiheessa makuuhuone olohuoneeseen yhdistämällä tehty kolmio on varsin avara. Keittiö aukeaa ruokailutilan kautta valoisaan olohuoneeseen. Eteisaula, kaksi tilavaa makuuhuonetta, viihtyisä saunaosasto, pesuhuoneessa vaaleat kiintokalusteet, asunnossa on myös erillinen wc. Huoneistossa on kaksi lasitettua parveketta, joista aukeaa upeat näkymät kaupunkiin. Autohallipaikka talon kellarissa omana osakkeena h H Lyötynkatu 11. Es. su Juhani PUOLIVÄLINKANGAS 80,0 m² 3h+k+kph+ parv. Lasitettu eteläparveke. Täysin remontoitu 3. krs:n valoisa kolmio. Avara oh, uudistettu keittiö. Monipuoliset palvelut ja koulut sekä mainiot ulkoilu- ja lenkkeilymaastot, Pyykösjärvi uimarantoineen lähellä. Hyvät yhteydet yliopistolle. Vh Menninkäisentie 1 B 27 Katso uudet kuvat Es. su Kari J ETELÄTULLI 79 m² 4h,k,sa/. Asunto Oy Oulun Tullitornissa asut uudella asuinalueella aivan keskustan tuntumassa, palvelujen läheisyydessä. Nykyajan mukavuuksilla varustetussa, uudenveroisessa, vuonna 2010 valmistuneessa, laadukkaassa asunnossa on valoisuutta, ikkunat kahdelle suunnalle. Oma sauna ja lasitettu parveke. Ensimmäisen kerroksen asunto. Autohallipaikka erikseen euroa. H Rautionkatu 26 A Es. su Juhani KESKUSTA 62 m² 2h+k+wc/pe. Klubitalon 5. kerroksessa valoisa kaksio. Ikkunat Otto Karhin puistoon. Ranskalainen parveke. Olohuoneesta ovi suoraan taloyhtiön parvekkeelle. Kaikki keskustan palvelut välittömässä läheisyydessä. Vakavarainen yhtiö. Vuokrattu, vuokra 550 /kk +vesimaksu 17 /hlö/kk. H Uusikatu Juhani Heikkilä rakennusinsinööri,, Kari Kangas kiinteistönvälittäjä,, KEMPELE Keskusta 60 m² 2h,k. Elegantti, hyvällä tyylitajulla moderniksi remontoitu kaksio LVI-saneeratussa krs-talossa. Asuntoon tehty -09 kattava remontti, mm. keittiö uusittu, oma sauna rakennettu - asuintilat on päivitetty pinnoiltaan ja saunaosasto uudistettu vielä -12 elokuussa valm. LVI-remontin yhtydessä. Mm. ikkunat ja julkisuvujen maalauksia on uusittu jo aikasemmin. Kaikki arkipäivän palvelut käden ulottuvilla. - Uusi koti remontoidussa talossa, laatutietoiselle ostajalle. Mh , vh 112,000 Mh , vh Kirkkotie 13 B Es. su Kari K. TUIRA 60 m² 3h+k. Viihtyisä, läpitalon huoneisto 1. krs:ssa. Lasitetulta parvekkeelta näkymät alakanavalle. Huoneisto kauttaaltaan remontoitu ja mm. keittiökalusteet uusittu. Hyvät liikenneyhteydet. Taloyhtiössä putkiremontti tehty. H Koskitie 28. Es. su Jarmo TUIRA 55 m² 2h+k. Muuttokuntoinen, kivan mallinen kaksio. Olohuoneen ikkunasta on jokinäkymä etelään. Asunnon pinnat on läpikäyty muutamia vuosia sitten. Taloyhtiössä on tehty LVIS-remontti Talo sijaitsee upealla paikalla Koskitien varressa, josta on kätevä ja nopea yhteys keskustaan. Mh , vh Myllytie 2. Es. su Kari J HEINÄPÄÄ 43 m² 2h+k+ s. Rautionkatu 1:ssä asut uudella asuinalueella aivan keskustan tuntumassa, palvelujen läheisyydessä. Keittiö olohuoneeseen yhdistettynä muodostaa yhtenäisen avaran kokonaisuuden. Lasitettu parveke lisää asunnon mukavuutta läpi vuoden aikaisesta keväästä kylmeneviin syysiltoihin. Nykyajan mukavuuksiin kuuluu huoneistokohtainen koneellinen iv varustettuna lämmön talteenotolla. Mh , vh Rautionkatu 1 B KESKUSTA 40 m³ 2h+kk, wc/pe, vh. Klubitalon 6. krs valoisa kaksio. Ikkunat aamuaurinkoon päin. Keittokomerosta ovi taloyhtiön parvekkeelle. Keskustan palvelut lähellä. Vakavarainen yhtiö. Vuokrattu, vuokra 469 /kk+vesimaksu 30 / kk. H Uusikatu LOMA-ASUNNOT ROKUA 34/45 m² Takkatupa,kk,pukuh.,s, terassi. Erähenkinen hirsirakennus, 2000-l. parannettu: mm. saunaosasto ja pukuhuone on kunnostettu ja tuvan lattia ja ulko-ovet on uusittu. Luonto lähellä ja järvikin on aivan rannassa. Upeat Rokuan maastot ympärillä tarjoavat mahdollisuudet luonnossa vaelteluun, marjastukseen, sienestykseen, onkimiseen ja patikointiin; talvella hiihtelyyn ja kelkkailuun Petäikönsuontie 21 Lisätietoja: Kari Kangas p PIKKUSYÖTE 35/50 m² Tupa+sa/pe 30m²+15m² parvi. Vuodepaikkoja 2+4. Höylähirsinen rivitaloyksiö Pikku-Syötteellä rinteiden ja latujen vieressä. Hotelli Syötekeskukseen on reilun kilometrin kävelymatka. Tupakeittiössä liesi, jääkaappi ja apk. Lämmin ulkovarasto, autopaikka. Rv Nyt edullisesti kiinni omaan loma-asuntoon tunturissa. H /kpl Luppotie 1 B ISOSYÖTE 44,5 m² Mh+tupak.+sa/pe+parveke. Sijainti Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla. Rakenuus on 3-kerroksinen, betonirakenteinen. Valm. v valmistunut kerrostalo. Rinteeseen rakennetun, maastoon mukavasti sulautuvan, linnamaisen rakennuksen julkisivuissa on käytetty pohjoisen liuskekiveä ja keloa. Huoneisto sopii sekä omaan että vuokrauskäyttöön. H Isosyötteentie Jarmo Hakkarainen Kari Jyrkäs Leena Järvenpää kaupanvahvistaja Kohteemme löytyvät myös etuovi. com ja jokakoti.fi sivustoilta ISOSYÖTE 58 m² Oh+kk+2mh+s+erill. wc+parv ja autokatospaikka. Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla sijaitsee tämä varsinainen Kotkanpesä. Myytävänä on toisen kerroksen viihtyisä 58m²:n saunallinen kolmio. Pihasta voi laskea suoraan rinteeseen ja hotellille pääsee kotiovelta jalan muutamassa minuutissa syömään tai illalla vaikka tanssahtelemaan. Sijaintinsa puolesta asunto sopiikin mainiosti myös vuokrakäyttöön. H Isosyötteentie KELOSYÖTE 83 m² Tupak.,oh,2mh,so,wc,ter. Uusi vapaa-ajanasunto. Oh,jossa vuolukivitakka ja tupak. ruokailutiloineen muodostaa valoisan ison yhtenäisen tilan. Pinnat kulutuksen kestävät mm. kaikissa huoneissa laattalattiat lattialämmityksineen. Kaksi erillistä makuuhuonetta, erillinen wc ja saunaosasto, josta käynti isolle terassille. Terassilta näköala Kovalammelle. Ympärivuotisen käytön mahdollistaa alueen huippu ulkoilumaastot. Lähietäisyydellä mm. uimaranta, Peikkopolku, valaistu pururata, ensilumen latu ja Syötteen ulkoilualue lasketturinteineen. H Kelosyötteentie 136 ISOSYÖTE 94,8/104 m² 3h+k+s+parvi. Uljas Mammutti-hirsinen huvila mainiolla paikalla Iso-Syötteen rinteiden ja hiihtolatujen läheisyydessä. Valmistunut Alakerrassa olohuone ja keittiö sekä kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone, erillinen wc ja vaatehuone sekä upea saunaosasto. Parvitilaa on tuon kaiken lisäksi yli 11m². Varaava takka, laajat ulkoterassit, liiterilato. Tyylikäs kokonaisuus. Perheen tai vaikkapa yrityksen viihtyisä, edustava lomakeidas kaikin mukavuuksin, Suomen eteläisimmän tunturin. H Mustikkapolku PALTAMO 106/133 m² Osta kaksi, maksa yksi. Hallinta ja käyttöoikeus kahteen kalenteriviikkoon Paltamon Golfhovin talossa A. Ak.ssa tupak., jossa takka, mh, ph/sa, wc, varasto, autokatos s- pistokkeella, kylmä varasto. Saunaos. ja tupakeitt. käynti ulos tilavalle terassille, josta näkymä golfväylälle ja järvelle. Yläkerrassa 2 mh, aula, wc sekä parveke. Hyvä varustetaso, astiasto 12 hengelle, majoitustilat 8 hengelle, 2 pelioikeutta Paltamon kentälle, soutuvene käytössä. H Birdiekuja TONTIT KUIVASJÄRVI 697 m² Tontin rakennusoikeus 200m², liittymät vesi, viemäri ja sähkö. Myyjä purkaa vanhat rakennukset pois. H Riipisentie PIKKUSYÖTE m² Pikkusyötteellä laskettelurinteen vieressä m²:n suuruinen määräala, jossa kolme rakennuspaikkaa. Rakennuspaikkoja ei vielä erotettu omiksi. Myyjä maksaa määräalojen erottamisen. Rakennusoiketta kullakin paikalla 150 m². Hyvä sijainti; rinne vieressä, Pikkusyötteen palvelut noin 500 m ja Isosyöte noin 3 km. H Pikkusyötteentie TOIMITILAT LIMINKA Keskusta, Virastotalo 50,5 m² Myydään kätevän kokoinen, muunneltavissa oleva, katutason liikehuoneisto keskeiseltä paikalta, hyvien asiakasvirtojen ääreltä. Taloon on tehty monia perusparannuksia. Myös ympäristö katu- ja piha-alueineen on rakennettu hienoon kuntoon. -Kaupan paikka! Kh , vh LIMINGANTULLI 105 m² Hyväkuntoista 1. kerroksen toimistotilaa Etran kiinteistössä. Autopaikkoja tarpeen mukaan. Vuokra 735 /kk alv 0. Sähkö erillisen mittauksen mukaan. UUDISTUOTANTOA As Oy Kiimingin Koskenpyörre Neljä rivitaloa, 14 asuntoa käsittävä raikkaan virkistävä asuntokohde sinulle, joka edellytät kodiltasi nykyaikaisuutta ja palvelujen läheisyyttä. Uudet asunnot valmistuvat kesäkuussa h+k+s 54 m² h+k+s 75 m² Autokatosp Os. Vesaisentie 15 Kiiminki kohde n:o As Oy Jäälin Rantavahti Jäälijärven tuntumassa, omalla tontilla, maaliskuussa valmistuneita rivitalokoteja. Hyvä varustetaso, laadukkaat materiaalit. Lattialämmitys kaukolämmöllä. Rivitalo 2h+k+s 55,0 m² Luhtitalo 2h+k+s 54,5m² h+k+s 66,0 m² h+k+s 69,5m² h+k+s 71,5 m² h+k+s 90,5 m² h+k+s 75,0 m² Autokatosp Autolämpöp Os. Kehäkuja 2-6, Jääli kohde n:o , Asuntopaletti Oy Paritalo Saarela 3mh,oh,k,khh,ph,s,wc,kh Yrjö Saarelan tie 3 B Ylväs ja laadukas paritalokoti omalla tontilla Saarelassa. Asuintilat kahdessa tasossa. Olohuoneessa korotettu katto, varaava takka ja käynti lasitetulle terassille. Huoneistolla aidattu suojainen piha-alue. Autolle talli ja pihapaikka. Mh Ensies. su klo Margit KN T Lintula 2h, k 55,5 m² Kaislatie 7 N Kaunis hissillisen talon ylimmän kerroksen kaksio Lintulassa. Valoisa ja avara läpitalon huoneisto rauhallisella ja suositulla asuinalueella. Ikkunoista avautuu näkymät urheilupuistoon, olohuoneesta ja lasitetulta parvekkeelta etelään yhtiön suojaiselle pihalle. Mh Es. su klo Margit KN Myllyoja 3h, k, s, parveke 77 m² Tiilitie 7 A Todella tilava ja valoisa 1. kerroksen saunallinen päätyhuoneisto hissillisessä talossa, puistomaisessa, rauhallisessa ympäristössä Myllyojan ostoskeskuksen ja koulujen vieressä. Mh Es. su klo Margit KN OSTOTOIMEKSIANTO Asiakkaani etsii yksiöitä ja kaksioita ruutukaava-alueelta. Ei kuluja myyjälle. Margit TA Tuira 5h, k, kh, wc, parveke 108 m² Alalaanilantie 3 Oulujoen läheisyydessä Tuiran uimalan kohdalla hissillisen talon ylimmässä kerroksessa iso, valoisa ja tyylikäs kaupunkikoti. Kauniin jokisuiston ulkoilureitit avautuvat suoraan kotioveltasi. Mh Vh ,04 Es. su klo Margit KN LUHTITALOT Maikkula 3h, k, s, erill. wc 73,5 m² Jatulikiventie 4 Maikkulan vehreällä puistomaisella alueella, ostoskeskuksen läheisyydessä luhtitalon alakerran kolmio. 1. kerroksen sijainnista johtuen kulku kotiin helppoa. Mh Tiedustelut KN RIVITALOT Haapalehto 4h, k, s 98 m² Liistetie 2 A Tilava ja valoisa perheasunto Myllyojan palveluiden lähellä odottaa uutta perhettä. Eteisestä avautuu avara keittiönäkymä ja olohuoneeseen parin askelta. Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja kaukolämmössä. Mh Tiedustelut KN Suullinen arvionti maksuton Margit Heikkinen Toimitusjohtaja (0) , Riikka Niemitalo Kiinteistönvälittäjä (0) , helmetlkv.fi Kempele, Ollila 3h, k, s 69 m² Konttitie Heti vapaa kolmio myynnissä rauhallisella Ollilan alueella. Taloyhtiöön on tehty vuosien varrella mittavia perusparannuksia ja korjauksia. Oma tontti. Kylpyhuone remontoitu. Mh Vh Tiedustelut KN OMAKOTITALOT Kiviharju 5h, k, s 110,5 m² Pikkutikankuja 12 B Uudenveroinen erillistalo kulmapihalla Kiviharjussa! Olohuoneen takka tunnelmaa luomassa. Kaukolämpötalo ja miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys ala- ja yläkerrassa. AsOy - vsvero vielä 1,6 %:a. Kaakkurin palvelut ja koulut lähietäisyydellä. Mh Vh Es. su klo Margit KN Ii/Illinsaari 5-6h, k, piharak., autokatos 180 m² Sieponkuja 1 Etsitkö uudenveroista kotia, jossa yhdistyvät arjen toimivuus, asumisen mukavuus ja kotoinen tunnelma? Erinomainen tilanjako ja selkeä pohjaratkaisu ovat tämän talon valtteja. Vesikiertoinen lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto lto:lla sekä varaava kaakeliuuni. Hieno vaihtoehto rakentamiselle! Mh Tiedustelut KN Kastelli 3-4mh, oh, k, th, ph, s 190/232 m² Kaaperintie 4 Persoonallinen yksitasoinen iso omakotitalo OYS:n vieressä Kastellissa. Erittäin onnistunut selkeä pohjaratkaisu, jossa kaikki neliöt ovat hyötykäytössä - luo loistavat puitteet yhdessäololle ja perheelle. Mh Tiedustelut KN Välityspalkkiomme 3,9 % ja min (sis. alv). Asiakirjakulut 123 (sis. alv). Vuokravälityspalkkio kuukaudenvuokra sis. alv. Oulunsalo 3mh,oh,k,pukuh,ph,s,wc Lanttukuja 17 Kaunis yksitasoinen omakotitalo isolla omalla kulmatontilla aivan Oulunsalon keskustan tuntumassa. Koti sisältä tyylikkäästi ja hillitysti remontoitu kokonaisuudessaan Muuttovalmis koti kauniilla omakotitalo alueella odottaa uusia asukkaita. Mh Es. su klo Margit KN Haukipudas, Kiviniemi 3-5h, k, s 117 m² Nuottatie 21 Rauhallisella alueella Kiviniemessä sijaitseva ihastuttava omakotitalo on vapautumassa uuteen elämään. Hyvä pohjaratkaisu ja kodin tilantuntu tekevät siitä tutustumisen arvoisen kohteen. Koulut ja palvelut lähellä. Mh Tiedustelut KN VAPAA-AIKAAN Kuusamo, Ruka 2mh, tupak., kh, s 53,9 m² Voit viettää hiihtolomaviikkosi nro 10 tasokkaassa Ruka Villagen lomahuoneistossa. Nyt kannattaa alkaa suunnitella kevään 2013 hiihtolomaa! Ostajalla on mahdollisuus saada ylimääräiset RCI-pistettä. Mh Tiedustelut KN Karigasniemi Tupa, s, parvi 35 m² Ylätenontie 196 Upealla paikalla Karigasniemessä Tenojoen rantamaisemassa vapaa-ajan asunto. Pihapiiristä aukeaa mahtavat näkymät Norjan tuntureille. Autopaikalta polkua ylöspäin 100 m kämpälle. Tila n. 3,5 ha. Mh Tiedustelut KN Kuusamo Tupa, keittiö, sauna ja terassi 23 m² Niskavaarantie 13 Viehättävä kesäkoti luonnonhelmassa, kalaisan Poussunjoen rannassa. Osuudet yhteisiin vesialueisiin. Venesatamaan n. 200m. Sähkölinja vieressä. Etäisyys Kuusamon keskustasta n. 23 kilometriä. Mh Tiedustelut KN TONTIT Kempele Porkantie m² Oulusta noin 19km etäisyydellä 6100m² tontti rakennuspaikaksi. Sujuva yhteys kaupunkiin. Myynnissä oleva tontti on Porkantiellä kolmas vasemmalla. Mh Tiedustelut KN Kiiminki Virtainkoskentie 9,381 ha Jolosjoen rantaan rajoittuva 9,38 ha vapaa-ajan tontti. Aluella on vanhempaa puustoa, sekä taimikkoa. Kiimingin keskustaan n. 4km. Mh Tiedustelut KN Kohteemme näkyvät jokakoti.fi, etuovi.com ja oikotie.fi -sivuilla! Heikinkatu 17 B OULU Y-tunnus: Ensiluokkaisella tiiveydellä saadaan aikaan erinomainen asumismukavuus sekä säästöjä lämmitysenergian kulutuksessa VAPAANA OLEVAT HUONEISTOT: 2-tasoiset rivitalohuoneistot: D13 (pääty) 4h, k, s 91,5 m 2 mh ,65 lo ,35 vh ,00 D14 ja D15 3h, k, s 77,5 m 2 mh ,76 lo ,27 vh ,00 Luhtitalo, vapaita huoneistoja ylä- ja alakerrassa: C8, C9, C11, C12 3h,k, s 68,5 m 2 mh ,71 lo ,29 vh ,00 AUTOKATOSPAIKKA KUULUU HINTAAN Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Kohteeseen rakennetaan 28 kpl 1- tasoisia rivitaloasuntoja. okv -kodit Asunto Oy Herralantie 1 Kohde luovutetaan asukkaille eli muuttamaan pääset jo pian. Metsokankaalle, koulun ja päiväkodin sekä Kaakkurin palveluiden läheisyyteen valmistuvasta yhtiöstä on vapaana vielä huoneistoja luhtitalosta sekä 2-kerroksisia rivitalohuoneistoja. Luhtitalon alakerrassa asut mukavasti yhdessä tasossa ja sinulla on oma pieni piha. Yläkerrassa nautit parvekkeen huolettomuudesta. Hyvä varustelu: rstkodinkoneet, led-valoja, tammiparketti, muotolauteet Autokatospaikat kuuluvat hintaan ja osassa asuntoja ne sijaitsevat huoneiston edessä. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Kiinnitämme erityistä huomiota asuntojen energian kulutukseen ja tiiviyteen. Näissä asunnoissa et villasukkia tarvitse ja säästät lämmitysenergiakuluissa. Tutustu tiiviysmittaustuloksiin kotisivuillamme Ennakkomarkkinointihinnat huoneistoesimerkeille, autokatospaikat kuuluvat asunnon hintaan ja ne sijaitsevat talojen edessä: 3h, kk, s 73,5 m 2 mh vh h, k, s 69,0 m 2 mh vh h, tk, s 50,5 m 2 mh vh tupak.,alk, s 43,5 m 2 mh vh h, k, s 82,0 m 2 mh vh h, k, s 89,5 m 2 mh vh h, k, s 84 m 2 mh vh h, k, s 100 m 2 mh vh OKT, OULUNSALO, KESKUSTA 4mh+oh+k+vh/työh.+kph+s+var.+at. 151 m² Kuminakuja 2. Mh Rauhallisella alueella sijaitseva talo on valoisa ja huolella pidetty. Remonttia on tehty vuosien varrella. Sisään astuessasi katseesi vangitsee ihastuttavan iso ja valoisa olohuone, joka tarjoaa paljon sisustusmahdollisuuksia. Ensies. su klo KIINTEISTÖNVÄLITYS ANTTILA Anna asuntosi meille myyntiin, saat lahjaksi LAHJAKORTIN! Katso lisää Jorma Anttila puh Sari Anttila puh OKT, OULU, METSOKANGAS 5mh+oh+k+khh+s+2kph+wc+ ak+var. 142m². Syyspuuntie 19. Mh Tässä sinulle koti, jossa on paljon valoa ja tilaa. Lattialämmitys kaukolämmöllä. Sovi esittely! PARITALO, OULUNSALO 3mh+oh+k+khh+kph (2)+sa+ var+ak 85 m². Tiluskuja 13 E. Mh Hyvä pohjaratkaisu. Mahdollisuus kahteen autokatos paikkaan. Sovi esittely! Välitys- palkkiomme: RT ja KT 1 2h h h 2900 OKT ja PT PT, OULUNSALO, KESKUSTA 3mh+oh+k+th+s+kph+khh+var.+ak 109m² Tolpankuja 3. Mh Tämä arkkitehti Juho Rajaniemen suunnittelema paritalo huokuu tunnelmaa. Olohuone ja keittiö muodostavat tilavan, avoimen kokonaisuuden, jonka kruunaa olohuoneen korotettu katto ja Tulikiven upea takka. Ensies. su klo RT, LIMINKA, TUPOS 3mh+oh+k+s+kph+var.+ak 81 m². Mieslahdentie 8 A. Mh Lattialämmitys. Autok. : Todella iso olohuone, Nunna-uunien takka, läpitalon lattialämmitys ja iso oleskelupiha tekevät tästä kohteeta tutustumisen arvoisen. Sovi esittely! RT, KEMPELE, OLLAKKA 3mh+oh+k+2kph+s+var+ak. 104 m² Kurikkahaantie 8 A 2 Mh : Päiväkoteja ja ala-aste löytyvät lähistöltä. Asunnosta löytyy takka, terassi ja parveke. Kaukolämpö! Es su RT, KEMPELE, SANTAMÄKI 2mh+oh+k+kph+s+var.+ak 75,5 m². Nätkelmätie 16 C 14. Mh Hyvin hoidetussa taloyhtiössä, suositulla alueella. K- lämpö. Autokatosp. sis. hintaan. Sovi esittely! RT, OULUNSALO, KESKUSTA 3mh+oh+k+s+kph+var.+ak 81 m². Marjatie 10 A. Mh Tämä koti kauttaaltaan remontoitu. Taloyhtiössä tehty mittavia korjauksia. Es su klo OKT, HAUKIPUDAS,HAAPAKANGAS 4mh+oh+k+khh+kph+s+wc+vh. 120m². Jumppajussintie 9. Tämä uudiskohde on laadukkaasti rakennettu. (Design-talo) Tyylikkäät, laadukkaat Topi-keittiökalusteet, poreamme ulkona ja sisällä ja loistava sijainti. Myyntihinta: Sovi esittely! OKT, OULUNSALO, NIEMENRANTA 4mh+oh+k+khh+s+kph+var+ak., 140,5 m² Vapakuja 3. Mh Tässä uudenveroinen A-energialuokan ok-talo, jossa rakennus- ja sisustusratkaisut on toteutettu laadukkaasti ja tyylikkäästi. Es su klo PT, OULU, METSOKANGAS 4mh+oh+k+khh+kph+s+2var.ak+ap, 108,5 m² Kotimetsäntie 5 C Mh Tämä talo on ihastuttavan avara ja valoisa. Läpitalon on käytetty ajattomia ja tyylikkäitä sisustusmateriaaleja. Heti pihaan astuessasi katseesi vangitsee iso n. 60m²:n terassi. Edullinen kaukolämpö. Sekä autokatos- että pihautopaikka. Es su klo RT, JÄÄLI, KESKUSTA 2h+k+s+var.+ak (erill.osake) 55 m² Jäälintie 11 A. Mh Tästä kodista löytyy takka, metsään avautuva piha ja tilavat huoneet. Tyylikkäät sisustusmat. Sovi esittely! RT, OULUNSALO 2mh+oh+k+s+kph+var 78,5 m². Pihlajakuja 13. Mh Täysin rem. päätyhuoneisto. Taloyhtiön asiat hoidettu hyvin. Sovi esittely! Oletko myymässä asuntoasi Pyydä meiltä ilmainen suullinen hinta-arvio. Yksitasoisia rivitaloasuntoja Metsokankaalle. Näissäkin asunnoissa panostamme erityisesti asuntojen tiiviyteen jolloin asukas säästää lämmitysenergiakuluissa. Kohteen suunniteltu valmistumisajankohta on lokakuussa Tutustu pohjaratkaisuihin ja katso varaustilanne Kohteet rakentaa ja myy: okv -tekniikka oy Myynti: Laura Veikkola p Kodin ostaminen on yksi elämän suurimmista hankinnoista. Me tahdomme tehdä laadukkaita koteja joissa asukas viihtyy. Energia säästö ja asumismukavuus ovat yksi tärkeimmistä kriteereista asukkaiden viihtyvyyteen. Viimeisimpien tiiviysmittaustulosten mukaan OKV-Tekniikka Oy on selkeästi ensimmäisellä sijalla asuntojen tiiviydessä Oulun rakennusvalvonnan seuranta-alueella. Tutustu mittaustuloksiin kotisivuillamme

19 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA ! Kerrankin RAKENTAMINEN erinlaista. KÄYNNISTYI, PIDÄ KIIRETTÄ! alk Viimeisiä viedään. Tule ja ihastu! As Oy Tukkimetsä 1, Metsokangas, Oulu ENSIESITTELY MALLIKOHTEESSA 72 m² KE klo Tukkireentie 2 Vielä varainsiirtoveroetu tuhansia euroja! Viidelle ensimmäiselle taloudelle yllätyslahja ja kaikille kahvia! Kysy pankin edustajalta rahoitusta! UTAJÄRVI, SANGINKYLÄ, PESÄLÄNTIE Hyväkuntoinen kesämökki, omalla 1.18 ha:n tontilla. Höylähirsimökki, tupakeittiö,mh. ph.-wc.,ja sauna. 52 m2. Pihassa aitta, varasto, trakt.talli ja autokatos. Sähköt ja kunn. vesi on. Palosenjärven rantaan n. 200 m. kulku omaa tietä. Rauhallinen, puustoinen tontti. Myydään irtaimistoineen, mm. vene ja pieni traktori sekä kaikki huonekalut, ym. H UTAJÄRVI, OULUJOEN RANTA Aivan upea Ok-talo, mahtavalla paikalla valm. talo, nyt suurelta osin kauniisti remontoitu. Vesinäkymä kaikista ikkunoista. Iso oloh.+ k.+3 mh.+khh.+pukuh.+ph.+s. Siipirak. 2 huonetta, autotalli ja 2 katospaikkaa.tontti noin 1,5 ha:n määräala. Rantaviivaa n. 200 m. H UTAJÄRVI, SÄRKIJÄRVI Omalla 4830 m2:n tontilla kaksi tilavaa rivitalotyyppistä rakennusta ja varasto-rakennus. Rak. A, hyväkuntoinen, jossa kaunis iso tupak. ja huoneita, joissakeittiönurkkaus ja pesuh. Yhteiset saunatilat ym. tiloja. Rak. B. Yksiöitä 4 kpl.1 kaksio, saunatilat ja tekn.tila. Todella monien mahdollisuuksien paikka. Sopii vaikka ison perheen asunnoksi tai yrityskäyttöön. Nyt edullisesti, H SIIKALATVA, KESTILÄ, Rantatie Rivit. päätyas. 3h.+k.+ph.+s. 71 m2.+varasto. Lähellä Kestilän keskustaa, peruskuntoinen asunto. Yhtiöllä oma tontti. Keskuslämmitys. H VAALA, SAHANRANTA Rivit. 2h+kk.+ph.+s. 45 m2.+varasto. Hyväkunt. päätyasunto. Ouluj.rantaan 100 metriä. Sopii hyvin vaikka vapaa-ajan asunnoksi. H OULUJÄRVI, SAARENRANTA Omalla 2170 m2:n tontilla v. -74 valm. tilava kesämökkirak., jossa 3 huoneistoa sekä takkah. ja sauna. Pihassa varasto-puucee. Sähköt ja vesiliittymä on. Osuudet yht. maaja vesial.on. H VAALA, SAHANRANTA OK-TALO, omalla 1125 m2:n tontilla. Upea 1997 valm. talo, jossa oh.+4 mh.+k.+saunaos.+khh. yht. 155 m2. Lämpöä tuo uuni ja takka.kaikin puolin hienokunt. ja siisti talo, lähellä Oulujärveä. Pihassa tilava autotalli-autokatos-varastorak. Uuden lain muk. viemär. H VAALA, NUOJUA Omalla 1200 m2:n tontilla v valm. ok-talo ja pihassa 1993 valm. hirsimökki. Talossa 2 h.+tupak.+wc. Talo on peruskuntoinen. Ihana hirsimökki, jossa tupa, pesuh.-wc. ja sauna. Mökissä takka. Sähkö ja vesiliittymät on. Sopii hyvin myös vapaa-ajan asunn. H VAALA, KARPALOTIE Rivit. 1h+k.+ph.+s. 43 m2.+varasto. Lähellä Vaalan keskustaa, peruskunt. asunto. Nyt tosi edullisesti. H VAALA, KESKUSTA Kerrost. 2h+k.+ph. +s. 52,5 m2. Hyväkunt. asunto keskellä kylää. I kerros, edull. asumiskust. Tosi hyvä sijoituskohde myös. H VAALA, RAHKATIE 6 Rivitalo, 2h+k.+ph+s. 64,5 m2. + varasto. Keskustan tuntumassa, peruskuntoinen tilava asunto. Edull. hoitovastike. H PUOLANKA, PUOKIO Tila, määräala n. 2 ha., jossa talo, pihasauna, savusauna, grillikatos, uima-allas leikkimökki ja tilava rakennus, jossa huone ja erilaisia tiloja. Talon alakerta vaatii täysremontin, mutta yläkerta hyvässä kunnossa. Sähköliittymä on. Rauhallinen paikka, marjapensaita ja mansikkamaata. H Vaalan kiinteistönvälitys, Pirkko Karppinen puh T KT, Oulu, Keskusta 2(3 h), k, wc, 65 m² TARJOUSKAUPPA, lähtöhinta City-asunto Oulun keskustasta. Mukavan kokoiset huoneet ja mahtava sijainti. Hp Etuovi.com ES MA Mäkelininkatu 14 Merja RIVI- JA LUHTITALOT ENSIESITTELY RT, Kiiminki, Kolamäki 3h, k, s 90m² TARJOUSKAUPPA KOHDE! (lähtöhinta )Tee tarjous pohjahinnasta ylöspäin. Todella avarat ja valoisat huoneet, ruokailutilan yht. leivinuuni. Pesuhuone ja sauna uudistettu Asunnolle kuuluu autokatospaikka. Etuovi.com SU Kolamäentie 7 (Vesaisentie) Vesa Hannu Miettunen Asuntokauppias Vesa Ojala Asuntokauppias Vanhantullinkatu 8, Oulu Puh. (08) Käy tutustumassa myös muihin yli 200 myytävänä olevaan kohteeseemme osoitteessa: RT Kiiminki, Kolamäki, 3h,k,s,wc 75 m² Hyvin pidetty 1998 valmistunut rivitalokolmio rauhalliselta Kolamäen alueelta! Tässä kodissa asumiskustannukset ovat todella pienet. Viihtyisä, avara pohjaratkaisu antaa paljon mahdollisuuksia. Hp Etuovi.com ES SU Rengastie 2 Minna OMAKOTI- JA PARITALOT OKT, Oulu 4h, k, kph, pukuh, s, 2wc, useita var. / vaateh, työh, autot., 87,2 m² Tarjouskauppakohde! Lähtöh Perinteikäs, kaunis koti suojaisella pihalla kysytyltä Puu-Toppilan alueelta. Tässä kodissa on tehty vuosien varrella paljon mittavia remontteja. Huoneet on 3-tas. Etuovi.com ES SU Laivurintie Minna OKT, Oulu, Rantakastelli 6 h, k, khh, ph, s 148,5 m² Hulppean avara okt-koti RANTA-KASTELLISSA, Oulujoen maisemissa. Rv Koti kahdessa kerroksessa tarjoaa tilaa isommallekin perheelle. Hp Etuovi.com ES SU Koulukuja 51 (Linnakekuja) Merja ENSIESITTELY OKT, Kempele, Kokkokangas 4h, k, takkah, ph, s, wc 126 m² Omalla, suojaisalla 1150 m² tontilla oleva okt. Takka/leivinuuni asennettu takkahuon. -05, öljykattila ja poltin uusittu, kattoremontti, uudet pellit ja korotus -08. Rak.v Hp Etuovi.com SU 12:45-13:15 Köykkyrintie 65 Merja Haluatko kodistasi parhaan mahdollisen hinnan? Kutsu minut arviokäynnille! Jukka Ruskola Kiinteistönvälittäjä, Jukka Paimen Kiinteistöedustaja, KED Viikonlopun päivystäjä Maire Kirstinä Asuntokauppias Katso kaikki yli 200 kohdettamme OKT, Kempele, Asemanseutu, 3h, k, ph, s, kodinhoitoh, takkah, wc, autotalli, varasto, kellari, 119 m² Kaunis koti todella rauh. sijainnilla! Idyllinen alue läh. kaupoista, päiväkodeista jne. Tämä koti on 1500 m² suojaisella omalla tontilla. Hp Etuovi.com ES TI Sepäntie 6 Minna OKT, Oulu, Rannanperä, 3 mh, työh, oh, k, khh, s, wc 129 m² Kaunis tiiliverhoiltu omakotitalo,129 m2, suositulla Rannanperän alueella. Talo remontoitu 2000-luvulla, iso erittäin hyvin hoidettu piha. Hp ,00 Etuovi.com ES SU Koivulehdontie 25, Merja Marko Paloniemi Asuntokauppias Maija Tahkola Myyntisihteeri LOMA-ASUNTO SYÖTE 2mh, tupak, kph, s, wc, et, parvi, 72 m² HUIKEA LOMAPAIKKA Suomen eteläisimmältä tunturilta, vuoden 2012 parhaimmaksi valitusta hiihtokeskuksesta, Syötteeltä. Kelohirsinen piilopirtti(72 m²)vailla vertaansa! Pihapiiristä löytyy savusaunan lisäksi lämmin autotalli (25 m²), vierasmaja(12,5 m²) sekä puuvaja. Kaikki hirsirakenteisia ja huolella tehtyjä, myyjän yksityiskäytössä olleita. Oma rauhaisa tontti luonnon keskellä mutta yllättävän lähellä palveluita, esim. rinteet 700 m, uimaranta 400 m. Kohteessa murtohälytin ja tulotiellä lukollinen portti. Hp Etuovi.com HUOM! ESITTELY LAUANTAINA KLO / Merja SYÖTTEELLÄ ESITTELIJÄ LAUANTAINA KATSO SYÖTTEEN KOHTEEMME JA VARAA ESITTELY MERJA P Osmo Mertala Rakennusmestari Julk. kaup.vahvistaja lomalla saakka Mika Keckman Myyntipäällikkö (Zeppelin ) UUDISKOHDE Uutta Kempeleeseen! As. Oy Kempeleen Tammitorni Rakentaminen aloitettu! Kempeleen keskustaan omalle tontille nousee näyttävä kuusikerroksinen kerrostalo. Tarvitset sitten yksiön tai tilavan perheasunnon, Tammitornista löytyy useita vaihtoehtoja. Varaa asuntosi nyt! Voit vielä vaikuttaa sisustusratkaisuihin. Rakentajana laadustaan tunnettu rakennusliike Lapti. Huoneisto koot ja hinnat alkaen: koko m² Mh. Lo. Vhp. 1h+k+s 39, h+k+s h+k+s 66, h+k+s 77, h+k+s Jo lähes puolet asunnoista varattu, ole nopea ja varaa omasi, vielä ehdit vaikuttaa tulevan kotisi materiaaleihin ja huonejärjestelyihin sekä hyödyntää veroedun,säästö jopa tuhansia euroja! t toimistolla päivittäin klo: Mika , Merja Minna Alahuhta Asuntokauppias (Zeppelin ) Merja Hämäläinen asuntokauppias (Zeppelin ) Zeppelin kauppakeskus, Kempele Puh. (08) Välityspalkkio alkaen 3,7 %, minimi 2850 (sis. ALV 23 %) tai sopim. muk. + asiakirjakulut 150 KATSO SATOJA KUVIA JO VALMISTUNEISTA KOHTEISTA. AS OY JÄÄLIN PURJELEHTO Laivakangas, Jääli ENÄÄ KOLME VAPAANA, MUUTTAMAAN PÄÄSET HETI! Yksitasoisia rivitaloasuntoja huippu paikalle, aivan koulun, metsän ja uimamontun viereen. Täältä on hyvät yhteydet kaikkialle ja Jäälin keskustan palvelut ovat aivan vieressä. Varustelutaso on erittäin korkea: oma tontti, kaukolämpö (lattialämmitys) korotettu olohuoneen katto, parketti, Helmi lauteet, erillisuuni, valokuidut saunassa, halogeenit (PH/ET/K), jne. Hintalaatusuhde on siis erittäin hyvä. Kohteen viimeiset 3 asuntoa valmistuvat nyt ja niihin pääsee tutustumaan sisälle. Tule ja ihastu: olemme tehneet lähtötasoon paljon parannuksia: mm. kalusteisiin, hanoihin, panelointiin, laattoihin, suihkuihin, kiukaaseen jne. JÄLJELLÄ OLEVAT ASUNNOT 3 kpl: Vh. Mh. A2: 76,5 m² (3h+k) B5/B6: 89 m² (4h+k) NYT ON HYVÄ AIKA OSTAA, (ennen varainsiirto veron nousua vuoden vaihteessa. Etusi jopa 2150 euroa!) Tervetuloa esittelyyn, valmiiseen asuntoon! ESITTELY SU KLO AS OY KUUSAMON KURRE, KT, keskusta, Oravantie ENSIMMÄISET MYYTY, TALO NOUSEE! RAKENNUSTYÖT ALKANEET! Kuusamon keskustaan aivan uusi ja moderni kerrostalo, joka rakennetaan kokonaan KIVESTÄ: eli KIVITALON laatu, kestävyys ja näyttävyys, tavallisen kerrostalohuoneiston hinnalla! (lämpöharkko ulkoseinät ja harkkoväliseinät.) Kohteessa on kolme kerrosta ja yhteensä 15 asuntoa. Sijainti on rauhallinen, mutta keskeinen, aivan palveluiden vieressä. Autokatos ja autopaikkoja on varattu kaikille. (erilliset osakkeet) Hinnat vain AK/ 3500 ja AP/1700. Ensimmäisessä kerroksessa on 7 kpl yksiöitä (38,5m²-40,5m²), joilla kaikilla on lasitettu parveke JA OMA oleskelupiha: eli oma piha ja terassi, kaikki sisältyvät hintaan. (osalla asunnoista todella iso piha). Toisessa ja kolmannessa kerroksessa on erittäin tyylikkäitä 3h ja 4h+k+s+parveke asuntoja, joissa tilavat lasitetut parvekkeet. Kaikki kohteen pintamateriaalit on valittavissa Kuusamolaisen sisustussuunnittelijan kanssa: lähtötasossa on mm. valokuituja, halogeenejä, yli sata erilaista laattaa, useita erilaisia lattioita jne. Kysy lisää erittäin joustavasta ja kustannustehokkaasta asiakasmuutospalvelustamme: me laskutamme aidosti vain toteutuneet kulut! Tule esittelyyn tai ota yhteyttä! HINNAT Alk: ja koot 38,5-89 m². AS OY OULUN PICCADILLY Ritaharju YLI PUOLET VARATTU/MYYTY ESITTELY SU klo HUONEISTOT: KOKO Vh. Mh. 5h+k+s+2 auton talli 135,5 m² h+k+s+2 auton talli 145,5 m² AS OY JÄÄLI KIPPARI JO YLI PUOLET MYYTY/VARATTU! KAUKOLÄMPÖ / LATTIALÄMMITYS! ESITTELY SU KLO Isokatu 82, Oulu, Harri Majala puh , Hienoja AS OY muotoisia Omakotitaloja kattoterassilla. (Vero maksetaan vain myyntihinnasta ja VAIN 1,6%! Etusi lähes 9000!) Kaikilla taloilla hieno/tilava tontti, joista osa rajoittuu Notting Hill kohteemme säilytettävään metsään. OH/RT/K on sijoitettu tyylikkäästi yläkertaan ja asunnon edessä on kahden auton TALLI (sis hintaan). Varustelutaso on korkea JA joustava: Suunnittele oma kalustemaailmasi, saunassa Helmilauteet/ valokuituja, paljon halogeenejä, satoja eri laattaja kymmeniä eri lattiavaihtoehtoja, vesikiertoinen kaukolämmitys (lattia) jne. Tee päätös nyt ja SÄÄSTÄ: vero nousee lähes euroa 1.1.! Uusi kohde laivakankaalle jääliin! Tontti ja osa pihoista rajoittuu pääasiassa metsään, joten luonnon voi aistia aina sisälle asti. Kohteen arkkitehtuuri jatkaa kehuttua ja suosittua Purjelehdon tyyliä. Varustelu taso on jälleen erittäin korkea ja joustava: kysy lisää alan joustavimmasta ja läpinäkyvimmästä asiakasmuutospalvelusta: me laskutamme vain toteutuneet kulut, avoimesti. Tässä kohteessa on mahdollisuus hakea ostolupaa tontille valmistumisen jälkeen. Kysy lisää! (tontin omistaa kaupunki) UUDET HINNAT (ilman tontin lunastushintaa) Huoneisto m² Vh Mh. 2H+K+S , ,23 3H+K+S , ,88 2H+K+S , ,16 3H+K+S , ,14 5H+K+S , ,04 4H+K+S , ,55 3H+K+S 75, , ,54 4H+K+S , ,93

20 60 LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tyhjennä kesäkukkaruukuista multa, pese ruukut ja pane

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto.

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto. LAUANTAI 6. LOKAKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Syksyinen lehtien haravointi on tehokasta hyötyliikuntaa

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon PERJANTAI 2. MARRASKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Onko palovaroittimesi oikein sijoitettu? Entäpä onko

Lisätiedot

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+kph+las.p, 62 m, 161 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Osta mitä rakastat. Näyttävän

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C LAUANTAI 13. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Nyt on aika puhdistaa omakotitalosi vesikourut ja rännit.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti LAUANTAI 26. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Noin kaksi kolmannesta suomalaisista mökkeilee, mutta

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat LAUANTAI 9. HELMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiesitkö, että lumen poistaminen parvekkeelta on osakkaan

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä LAUANTAI 22. SYYSKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Villa Adele oli yleisön ykkössuosikki viime kesän lomaasuntomessuilla.

Lisätiedot

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa Kohdetta välittää JONNE KY lkv MYYTÄVÄ KIINTEISTÖ KOUVOLA Sippola; Huovilantie 320, 46710 Sippola Kiinteistötunnukset: Kouvola/ Mämmälä/ 8:380 Metsä-Sihvola/ erotettava määräala Lisätietoja: + erillinen

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi.

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi. LAUANTAI 1. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Oulun kaunein piha julkistetaan tänään kello 13 Oulun

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana LAUANTAI 15. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiestitkö, että jos jätät astiapesukoneen valvomatta

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan.

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan. LAUANTAI 24. MARRASKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa LAUANTAI 29. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Voit haravoida maahan pudonneet lehdet kukkapenkkeihin,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Keskimäärin käytämme vettä 155 l/vrk. Peseytymiseen

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa LAUANTAI 8. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Suomen suurinta huonekalu-, sisustusja designtapahtumaa

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti talveksi esimerkiksi kellariin tai muuhun kylmätilaan jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle.

www.kaleva.fi/koti talveksi esimerkiksi kellariin tai muuhun kylmätilaan jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle. LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Habitare: Syyskuun 12. 16. Helsingin messukeskuksessa.

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE RAISIO, MAATILA 2 4h+tupak+kph/khh+s+ph+talli+pihatto+ratsastuskenttä, 136 m, 498 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Ralf Forsström sytyttää tulen lampukkaan. Piilopirtti, joka siirtyi isältä pojalle

www.kaleva.fi/koti Ralf Forsström sytyttää tulen lampukkaan. Piilopirtti, joka siirtyi isältä pojalle LAUANTAI 11. ELOKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Pientaloissa energiatehokkuuteen vaikuttaa eniten lämmitysmuoto.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä LAUANTAI 8. JOULUKUUTA 2012 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä toisen adventtisunnuntain kunniaksi jouluilon

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen LAUANTAI 16. MAALISKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 73,5 prosenttia oululaista asuu yksin tai kaksin.

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 8 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Sartrenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Valuharkko-rappaus

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Talvitorkuilla tarkenee viltin alla

www.kaleva.fi/koti Talvitorkuilla tarkenee viltin alla LAUANTAI 10. MARRASKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kotitalouden koko vaikuttaa jätteiden lajitteluun.

Lisätiedot

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000 Kohteen ilmoittaja Nimi: Teemu Virrantalo Puh: 0503112512 Viihtyisä ja tilava koti Nummelan Hiidenrannassa (75+7 m²) Hyväpohjainen kaksikerroksinen rivitalokoti vehreässä ympäristössä Hiidenveden läheisyydessä.

Lisätiedot

RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h+k+kph+wc+p, 102 m, 156 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Avara ja aurinkoinen koti Uittamon

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa LAUANTAI 12. TAMMIKUUTA 2013 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Osakas, valmistaudu kotitalosi yhtiökokoukseen huolella.

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680 OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Itse tehden edullisesti ja ekologisesti

www.kaleva.fi/koti Itse tehden edullisesti ja ekologisesti LAUANTAI 14. HUHTIKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kaikki talven jälkeen käyttöön otettavat kaasugrillit,

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä.

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä. LAUANTAI 1. JOULUKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi kynttilä,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Intohimo Adidaksen kenkiä kohtaan tuo väriruiskeen yksiväriseen eteiseen.

www.kaleva.fi/koti Intohimo Adidaksen kenkiä kohtaan tuo väriruiskeen yksiväriseen eteiseen. LAUANTAI 18. ELOKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Langattomalla Wi-Fikaiutinjärjestelmällä voit kuunnella

Lisätiedot

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi 11.09.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Karhitie 10, 90530 Oulu Oulu Välivainio Kiinteistötunnus: 564-60-42-6 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: 97 m² Omakotitalo

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 16.01.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Rajalantie 18, 90910 Kontio Oulu Kiiminki, Kontio Kiinteistötunnus: 564-409-11-160 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Omakotitalo

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8 LAUANTAI 16. HELMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla on ainutlaatuinen

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 12 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Peseytymistiloissa on tavoiteltu savusaunan hämyistä ja tummaa tunnelmaa. Luonnonkiviseinä

www.kaleva.fi/koti Peseytymistiloissa on tavoiteltu savusaunan hämyistä ja tummaa tunnelmaa. Luonnonkiviseinä LAUANTAI 17. MAALISKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kolmasosa suomalaisista kertoo säästävänsä pahan päivän

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Tuoksuja ja muotoja Satunnainen kävijä ihastelee ruusuportteja ja istutuksia

www.kaleva.fi/koti Tuoksuja ja muotoja Satunnainen kävijä ihastelee ruusuportteja ja istutuksia LAUANTAI 9. KESÄKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tampereen asuntomessuilla (13.7. 12.8.) kävijät voivat

Lisätiedot

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot...

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot... MYYNTIESITE v.164 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Jahtikatu 12 as 4, 15610 Lahti Nikkilä, Ala-Nikkilä Rivitalohuoneisto

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Kolamäki 92 m² Kivitie 14 A

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Kolamäki 92 m² Kivitie 14 A LAUANTAI 17. MARRAKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 ähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 ähkölaitteet kannattaa kytkeä jakorasiaan, jossa on

Lisätiedot

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 6.6-28.6.2016

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 6.6-28.6.2016 ETELÄ-KARJALAN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53100 LAPPEENRANTA 06.06.2016 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi ISO OMAKOTITALO

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelentie 86 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 7.1.2015 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kunta: Kunnan osa: Rinnetie 2, 90440 Kempele Kempele Sarkkiranta Kiinteistötunnus: 244-401-116-174 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Asuinpinta-ala: 133 m² Kokonaisala:

Lisätiedot

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo Asunto Oy Kuusamon Nilojoenranta Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo 109,5 m2, tupakeittiö + 3 mh + iso harraste-/kotiteatterihuone + kotikylpylä

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Sekasorto kuriin pienin askelin

www.kaleva.fi/koti Sekasorto kuriin pienin askelin LAUANTAI 5. TAMMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Useampi kuin joka toinen rivitaloyhtiö säilyttää jäteastioi

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 2 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa luhtitalohuoneistot aitiopaikalta! As Oy Jyväskylän Kenttäkadun Kruunu rakennetaan omalle tontille Harjun kupeeseen. Yhtiö

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

LÄNTINEN PITKÄKATU 18, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LÄNTINEN PITKÄKATU 18, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LÄNTINEN PITKÄKATU 18, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4-5h+k+s+ph+kph+p, 110 m, 352 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 0248 johanna@bolkv.fi

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Vierashuone on hyvä varustaaa muutamalla koukulla, joihin vieras voi ripustaa vaatteensa.

www.kaleva.fi/koti Vierashuone on hyvä varustaaa muutamalla koukulla, joihin vieras voi ripustaa vaatteensa. LAUANTAI 3. MAALISKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Suomalaiset kierrättävät vasta kolmanneksen paristoista

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Koy Golfstudios Benz Terrace 1.4.2013

Koy Golfstudios Benz Terrace 1.4.2013 Koy Golfstudios Benz Terrace.4.203 .4.203 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot tarjoavat

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Vanhojen kalusteiden uusi elämä Hyvässä kunnossa olevat kalusteet ovat kauniita ja toimivat entraamattominakin.

www.kaleva.fi/koti Vanhojen kalusteiden uusi elämä Hyvässä kunnossa olevat kalusteet ovat kauniita ja toimivat entraamattominakin. LAUANTAI 4. ELOKUUTA 2012 35 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vesivahingostakin voi saada ilmoituksen matkapuhelimeen.

Lisätiedot

Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012

Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012 Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012 12.3.2012 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 20 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Herukka 111/150 m² Mesimarjatie 8

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Herukka 111/150 m² Mesimarjatie 8 LAUANTAI 21. HEINÄKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kodin ulkopuolella kesää vietetään etenkin mökeillä:

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Rivitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Länsi-Patela 93,5 m² Sylitie 2 A

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Rivitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Länsi-Patela 93,5 m² Sylitie 2 A LAUANTAI 2. KESÄKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Moderni puutarhakaupunki on Tampereen Vuoreksessa heinäkuussa

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Itse tehtyä ja ainutlaatuista Mäntysten talosta on tullut asujiensa näköinen koti 28 vuodessa

www.kaleva.fi/koti Itse tehtyä ja ainutlaatuista Mäntysten talosta on tullut asujiensa näköinen koti 28 vuodessa LAUANTAI 9. MAALISKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vuokrien vuosinousu oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Jätteet putkessa, pihat kunnossa Pihasuunnitteluun on tämänvuotisilla asuntomessuilla kiinnitetty hyvin runsaasti huomiota.

www.kaleva.fi/koti Jätteet putkessa, pihat kunnossa Pihasuunnitteluun on tämänvuotisilla asuntomessuilla kiinnitetty hyvin runsaasti huomiota. LAUANTAI 14. HEINÄKUUTA 2012 31 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Keittiöremonttiin käytetään yleensä 4 000 8 000 euroa.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Erilaisilla asujilla erilaisia tarpeita Kodin harraste-eteinen helpottaa arjen pyöritystä

www.kaleva.fi/koti Erilaisilla asujilla erilaisia tarpeita Kodin harraste-eteinen helpottaa arjen pyöritystä LAUANTAI 10. MAALISKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Säästä vettä: Ilmoita välittömästi huoltoyhtiöille,

Lisätiedot