OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

2 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 käsittelee osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Ilmoittaminen voi tapahtua myös kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Maankäyttö- ja rakennuslain 64 käsittelee neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta: Kunta voi neuvotella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa osallistumisja arviointisuunnitelman riittävyydestä ja toteuttamisesta. Osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Jos suunnitelma on ilmeisesti puutteellinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on viivytyksettä järjestettävä kunnan kanssa neuvottelu suunnitelman täydennystarpeiden selvittämiseksi. Neuvotteluun on kutsuttava esityksen tehnyt osallinen ja tarpeen mukaan ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan asia liittyy. 2 Suunnittelualue ja sen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Alavuden keskustan tuntumassa Salmentien varressa, osoitteessa Salmentie 13, Alavus. Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

3 3 / 8 Kuva 1: Kaava-alueen sijainti 3 Suunnittelun tavoitteet Aloite asemakaavan muuttamiseen on tullut Asunto Oy Salmenrinteeltä, joiden omistamalle kiinteistölle ei ole osoitettu kaavallista katuyhteyttä Salmentieltä. Tavoitteena on osoittaa katuyhteys Salmentieltä kiinteistölle Salmenrinne viereisen kiinteistön Salmentori kautta sekä tutkia muut kaavalliset tarpeet em. kiinteistöjen osalta. 4 Suunnittelun lähtökohdat 4.1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Alueen maankäytön suunnittelua koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT). MRL 24 :n 2 momentin mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteutumista. Laadittaessa asemakaavaa alueelle, jolla ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavan selostuksessa esitettävä selvitys kaavan suhteesta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin ja maakuntakaavaan (MRA 25 ). Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ovat: 1) Toimiva aluerakenne 2) Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3) Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4) Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5) Helsingin-seudun erityiskysymykset 6) Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

4 4 / Maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan Kuva 2: Ote maakuntakaavasta Alavuden keskustan osalta Suunnittelualueelle on osoitettu seuraavia merkintöjä maakuntakaavassa: 4.3 Yleiskaava Kohde sijaitsee Alavuden Keskustan oikeusvaikutuksettoman osayleiskaavan mukaisella asuntoalueella (A). Osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

5 5 / 8 Kuva 3: Ote Alavuden keskustan oikeusvaikutuksettomasta osayleiskaavasta 4.4 Asemakaava Alueelle on vahvistettu rakennuskaava ja sitä käsitellään nyt asemakaavana. Kaavoituksen yhteydessä kiinteistölle ei ole osoitettu kulkuyhteyttä Salmentieltä (kuva 4). Korttelin 167 eteläpuolelle oli aikanaan suunnitteilla kiertävä katuyhteys, josta olisi ollut tonttiliittymät Asunto Oy Salmenrinteelle ja sen viereiselle Y-alueelle (kuva 5). Kuva 4: Ote ajantasa-asemakaavasta Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

6 6 / 8 Kuva 5: Suunnitteilla ollut katuyhteys (ei ole vahvistunut rakennuskaavassa) Nykyisin Asunto Oy Salmenrinteen liikennöinti tapahtuu naapurikiinteistön Salmentori kautta Salmentielle. Kiinteistöillä olevien kerrostaloyhtiöiden välillä on sopimus 12 metrin leveästä kulkuoikeudesta kiinteistön pohjoisrajalla. 4.5 Suunnittelualueen nykytilanne Asunto Oy Salmenrinne on valmistunut v ja Asunto Oy Salmentori ( ) v Kuva 6: Ilmakuva suunnittelualueesta Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

7 7 / 8 5 Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän kaavan osallisia ovat: Suunnittelu- ja lähialueen maanomistajat ja yritykset Kaupungin viranomaiset: Kaupunginvaltuusto, Kaupunginhallitus, tekninen ja ympäristölautakunta Valtion ja muut viranomaiset: Etelä-Pohjanmaan ELY, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitosliikelaitos Yritykset ja yhteisöt: Caruna Oy (ent. Fortum Sähkönsiirto Oy), TeliaSonera Finland Oyj, Verkkoosuuskunta Kuuskaista, naapurikiinteistöjen omistajat sekä muut mahdolliset yhteisöt ja henkilöt, joiden oloihin ja etuihin kaava saattaa vaikuttaa 6 Kaavoituksen kulku, osallistumismenettely ja tiedottaminen Aloitus- ja luonnosvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos asetetaan nähtäville 14 päivän ajaksi. Nähtävillä olosta tiedotetaan julkisesti kuulutuksella Viiskunta- lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kotisivulla. Suunnittelualueen maanomistajille, ulkopaikkakuntalaiselle maanomistajille tai haltijalle ja naapureille tiedotetaan kirjeitse nähtäville tulosta. Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteitä kirjallisesti tai suullisesti (MRL 62 ja MRA 30 ). Saadut mielipiteet ja lausunnot käsitellään ja vastineet kirjataan selostukseen ehdotusvaiheessa. Osallisilla on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää Etelä- Pohjanmaan elinkeino- ja liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL 64 ) osoitteeseen: Etelä-Pohjanmaan ELYkeskus, PL 262, VAASA. Ehdotusvaihe Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, joka on virallisesti nähtävillä (MRL 65 ja MRA 27 ) 30 päivää. Nähtävillä pidosta tiedotetaan julkisesti kuulutuksella Viiskunta-lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kotisivulla. Maanomistajille, ulkopaikkakuntalaiselle maanomistajille tai haltijalle ja naapureille lähetetään kirjallinen ilmoitus ennen nähtäville tuloa. Osalliset voivat tehdä kaavaehdotuksesta muistutuksia, jotka tulee toimittaa kirjallisina kuulutuksessa ilmoitettuun osoitteeseen määräaikaan mennessä. Muistu- Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

8 8 / 8 tuksiin laaditaan vastineet ja perustelut kaavaselostukseen ja päätöskäsittelyyn. Niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, lähetetään perustellut vastineet. Kaupunginhallitus päättää huomautusten ja lausuntojen johdosta tarkistetun asemakaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville. Jos ehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, ehdotus laitetaan uudelleen nähtäville (MRA 32 ). Hyväksyminen Ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen kaupunginhallitus esittää asemakaavan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan hyväksymisestä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan Viiskunta-lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kotisivulla kunnan jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa (MRL 67 ja MRA 94 ). Valtuuston päätöksestä on mahdollista valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen. Kaavan saadessa lainvoiman, kuulutetaan siitä Viiskunta-lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja internetissä. 7 Viranomaisyhteistyö Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö järjestetään lausuntomenettelyin tai erillisneuvotteluin. 8 Laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. 9 Kaavoituksen aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos viedään ympäristölautakunnan käsittelyyn lokakuussa Kaavaluonnos olisi nähtävillä marraskuussa 2014 ja kaavaehdotus tammikuussa Kaava olisi lainvoimainen keväällä Yhteystiedot Alavuden kaupunki Saija Kärkkäinen Kimmo Toivola Kaavoituspäällikkö Maankäyttöinsinööri saija.karkkainen@alavus.fi kimmo.toivola@alavus.fi Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Päivitetty Kuulantie 6, Alavus

9 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 010 Alavus Täyttämispvm Kaavan nimi Salmi (10) kortteli Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 1,2557 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 1,2557 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, , ,53 1, A yhteensä 1, , ,60 1, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä 0, ,0 0,1387 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

10 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, , ,53 1, A yhteensä 1, , ,60 1, AK 0, , ,60 0, AL 0, , ,60 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä 0, ,0 0,1387 Kadut 0, ,0 0,1387 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä

11 ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOS Asemaryhmä Töysän paloasema Keskustie Töysä timo.takkula@seinajoki.fi Lausunto TÖYSÄ 01. kaupunginosan kortteleiden ja sekä niihin liittyvän katualueen asemakaavan muutos ja tonttijakoehdotus. Tähän ei ole huomauttamista. TUURI 02. kaupunginosan korttelin ja siihen liittyvien katu,- liikenne-ja erityisalueiden asemakaavan muutos. Tähän ei ole huomauttamista. SALMI 10. kaupunginosan korttelin ja siihen liittyvän katualueen asemakaavan muutos ja tonttijakoehdotus. Tähän ei ole huomauttamista. Timo Takkula palopäällikkö Laadukasta turvallisuutta lakeudella Osoite: Puhelin: Faksi: Nurmontie (kaup.keskus) Sähköposti: Internet: Nurmo etunimi.sukunimi@seinajoki.fi

12 1 (1) Saija Kärkkäinen Kaavoituspäällikkö Alavuden kaupunki Ympäristöpalvelut Kuulantie 6, ALAVUS Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia ja siihen liittyvää katualuetta Sähköverkosto Meillä ei ole huomautettavaa kaavan OAS vaiheessa. Lausuntomme on voimassa kaksi vuotta Kunnioittavasti CARUNA OY Verkosto-omaisuuden hallinta Juhani Leino Asset manager/pohjanmaan alue Caruna Oy Postiosoite Käyntiosoite Puhelin/Internet Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo PL CARUNA Keilaniementie 1 Espoo Puhelin

13 LAUSUNTO Verkko-osuuskunta Kuuskaista Tuurinkyläntie TUURI Alavuden kaupunki Ympäristölautakunta ASEMAKAAVA LUONNOS SALMENRINTEEN ALUEELLE Lausuntopyyntö: Ympäristölautakunta Verkko-osuuskunta Kuuskaista esittää lausuntonaan kiinteistön Salmenrinne pyyntöön kaavaan osoitettavasta kulkuyhteydestä seuraavaa: Salmentien reunaan on asennettu Verkko-osuuskunta Kuuskaistan valokuitukaapeli marraskuun 2014 aikana. Valokuitukaapelin sijainti tiealueeseen nähden on tiealueen omistajan, eli Alavuden kaupungin, kanssa sovittu ja ennen asennustyöhön ryhtymistä on pidetty myös aloituskatselmus. Alavuden kaupunki ei ole esittänyt vireillä olevaan kaavoitukseen liittyviä huomioita, varaumia tai vaatimuksia kaapelinomistajalle eli Kuuskaistalle asennustyöhön ryhtymisen yhteydessä. Leike kaavaluonnoksesta:

14 KUUSKAISTA LAUSUNTO ' ı' 7 l._ır. ı ' KQUKUJAwı G I l Verkko-osuuskunta Kuuskaista edellyttää kaupunkia huomioimaan olemassa olevan ja luvallisestl sijoitetun kaapelin mahdollisissa myöhemmissã kulkuyhteyden rakentamiseen tai perusparantamiseen liittyvissä maanrakennustöissä. Tietoliikennekaapelin sijoittaminen on pääsääntöisesti pysyvää. Perusteltu syy, kuten tien rakenteen tai linjauksen parantaminen voi edellyttää kaapeleiden siirtämistä. Tässä kaavaluonnoksessa ei esitetä tien sijainnin muuttamista siten, että kaapeleiden siirtovelvoitetta syntyisi. Tietoliikenneyhteyksien siirtäminen on teleteknistä asiantuntemusta vaativa toimenpide. Niinpä kaapeleiden ja laitteiden siirtämisen ja suojaamisen tekee tai teettää aina verkonhaltija. Perusteltu syy siirrolle ja siirtoajankohta on ilmoitettava verkonhaltijalle mahdollisimman aikaisin jo suunnitteluvaiheessa. Tarkka ajankohta tulee ilmoittaa 3-6 kk ennen siirtoajankohtaa. Alla ote suunnitellusta valokaapelin sijainnista Salmentie 13 kohdalla.

15 KUUSKAISTA LAUSUNTO Kaapelin asennustyön yhteydessä nyt käytössä olleen Kotipolku-nimisen reitin eli As Oy Salmenrinteen liittymän kohdalle, on kaapeli asennettu suojaputkeen. Ylläolevaan karttaotteeseen on merkitty ylemmällä sinisellä symbolilla alla olevan putkituksen kohta. Putkituksesta on detaljikuva alla. Yhteistyöterveisin Tapio Saarinen toimitusjohtaja Verkko-osuuskunta Kuuskaista

16

17 å: *fı/ ó 'T/'f Kaavatoimisto. Asunto oy Salmenrinteen hallituksen kokous. Aika: Paikka: Taloyhtiön neuvotteluhoune Läsnä : Leila Gustafsson Jussi Harju Kyllikki Kaukola Alpo Haapa-aho Raimo Luhtala Isäımöitsijä Kokouksen avasi puheenjohtaja Alpo Haapa-aho Aihe: Asunto oy Salmenrinne pyytää vahvistetun rakennuskaavan muuttamiseksi siten, että kiinteistölle Salmenrinne saataisiin kulkuyhteys kaavaverkostoon. Taloyhtiön kaavamuutos asia on ollut vireillä vuodesta 2008 lähtien asiasta on käyty keskusteluja vuosittain. Kaupunginjohtajan kanssa asiasta neuvoteltiin tällöin lupaus oli, että em. kaava valmistuu 2013 aikana. Liite. Nyt kuluvan syksyn aikana ollaan todettu mielihyvällä se, että kaavamuutosta ollaan viemässä eteenpäin tosimielellä, kiitos siitä kaupungille! Uusi kaavaluonnos tuli virallisesti nähtäville Tutustumiskäynnillä kaavatoimistolla uuteen kaavaluonnokseen Raimo Luhtala ja Alpo Haapa-aho. Totesimme yhteisesti, että kaavasuunnitelma näyttää hyvältä, mutta tie päättyisi taloyhtiöiden välillä olevaan yhteiseen raj a-aitaan toisin kuin ollaan sovittu. Jo tuossa tilaisuudessa teimme oikaisuvaatimuksen niin, että koko tie rakennetaan Asunto oyzn jätekatokseen saakka. Seuraava neuvonpito em. kaava-asioissa pidettiin kaavatoimistolla Paikalla: Saija Kärkkäinen Kimmo Toivola Lasse Anttila Alpo Haapa-aho Salmenrinne Tien jatkamisesta vaaditulla tavalla sovittiin jo pidetyssä kokouksessa. Asunto oy Salmenrinteen vaade on, että kaavaluonnosta muutetaan niin,

18 että tie jatkuu taloyhtiön jätekatokseen saakka. Taloyhtiö on valmis luovuttamaan kaikkiin kaupungin rakennussuunnitelmiin tarvittavat maa-alueet. Huomion arvoista on sekin, että kaupungin vuokra-asuntojen asukkaat ovat merkittävä tienkäyttäj äryhmä muun ohessa. Alavudella Keikat/Law Leila Gustafssoni Jussi H/aı ju ılqwat' ıêyıı ikıakaukoı a awwi, f. - f?àv './«ız.///~å *f Alpo Haapa-aho Raimo Luhtala Hallituksen puheenjohtaja Isäımöitsijä Liite: Muistio

19 Asemakaavan laatiminen Salmenrinteen alueelle Kaupunginhallitus Asunto Oy Salmenrinne on pyytänyt saapuneella kirjeellä kaupunginhallitusta ryhtymään toimiin vahvistetun rakennuskaavan muuttamiseksi siten, että kiinteistölle Salmenrinne saataisiin katuyhteys. Kulku kiinteistölle tapahtuu nyt tontin pohjoispäässä rakennuskaavassa puistoksi kaavoitettua aluetta myöten. Kulkuoikeudesta on sovittu naapurikiinteistön, As Oy Salmentorin kanssa siten, että As Oy Salmenrinteellä on 12 metriä leveä kulkuoikeus tonttien pohjoisrajalla kaavan mukaisella puistoalueella. Koska kiinteistölle Salmenrinne ei ole vahvistetussa rakennuskaavassa kulkuyhteyttä katuverkostoon, on tarpeen ryhtyä laatimaan asemakaavaa, jolla muodostetaan kyseinen kulkuyhteys. Lisäksi on tarpeen tarkastella kaavatilannetta hieman laajemmin siten, että mukaan tarkasteluun otetaan Salmen kaupunginosan rakennuskaavan mukainen kortteli 168 sekä osa korttelista 167. kt/ja (Ol-[EISMATERIAALI/Kaupunginhallitus ) Päätösehdotus Päätös Kaupunginhallitus päättää, että ryhdytään toimenpiteisiin asemakaavan laatimiseksi edellä tarkoitetulle alueelle. pam Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. x. lkeskustelussa taloyhtiön edustaja Alpo I-laapa-aho ja kaupungin-lä! 1 johtaja Ala-Mäenpää totesivat, että kaavamuutos pyritään suorittamaan kuluvan vuoden aikana. ` `Ä/2o /ééuaflfi--gpåo

20 Saija Kärkkäinen Lähettäjä: Harri Kaitola Lähetetty: 21. marraskuuta :07 Vastaanottaja: Alavus kaavoitus Aihe: Mielipide kaavaluonnoksesta (SALMI 10. kaupunginosan korttelin ja siihen liittyvän katualueen asemakaavan muutos ja tonttijakoehdotus) Hei! Rakennus-Yliselä Oy omistaa tontin tulevan Kotikujan pohjoispuolella. Toivoisimme, että katu ulottuisi tonttimme eteläsivulla pidemmälle, jotta meille jäisi mahdollisuus liittyä tontille Kotikujan itäpäästä. Käsittääkseni ratkaisu ei muuttaisi Asunto Oy Salmenrinteen liikennejärjestelyjä mitenkään, mutta mahdollistaisi liittymämme Kotikujalta. Olemme ymmärtäneet että liittymiä Salmentieltä pyritään karsimaan ja tämä pieni muutos kaavaan tukisi tätä ajatusta. SALMI 10. kaupunginosan korttelin ja siihen liittyvän katualueen asemakaavan muutos ja tonttijakoehdotus. Kaava-alue sijaitsee Alavuden terveyskeskuksen läheisyydessä. Asemakaavalla osoitetaan katuyhteys Asunto Oy Salmenrinteen omistamalle kiinteistölle. Kaavaluonnokset, osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ja muu valmisteluaineisto pidetään valmisteluvaiheen kuulemista varten nähtävillä Alavuden kaupunginviraston ympäristöpalvelujen ilmoitustaululla 2. krs sekä internet-sivulla: wvvw.alavus.fi/fi/hallinto/kuulutukset/kaava-asiat.html Nähtävänä olon aikana osalliset voivat esittää luonnoksista mielipiteitä MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa klo mennessä osoitteeseen Alavuden kaupunki, Ympäristöpalvelut, Kuulantie 6, ALAVUS tai sähköpostilla kaavoitusgalavusfi. Lisätietoja antaa kaavoituspäällikkö Saija Kärkkäinen, Rakentavin terveisin, Harri Kaitola Rakennus-Yliselä Oy Rakennus Yuseui oy gsm puh fax Torikatu 1 (PL 25) Alavus

21

22

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Röyskö 12. kortteli 12008 (osa) Asemakaavan muutos / 15.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos 1 / 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos / 19.01.2016 2 / 10 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupunki / 10.10.2017 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 käsittelee osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA () Alue Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli 13004 / Ympäristöpalvelut 16.3.2015 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muuttaminen Alavuden kaupungin Tuuri 02.kaupunginosan kortteleissa 10 ja 61 sekä / Ympäristöpalvelut 01.12.2014 2 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, ja (osa) asemakaavan

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, ja (osa) asemakaavan 1 / 12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit 02021 (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, 02116 ja 02121 (osa) asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / 13.09.2017 2 / 12 1 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin (osa)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin 15025 (osa) / Ympäristöpalvelut 16.3.2015 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue. Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan kortteli 10046 ja siihen liittyvä katualue. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue. Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan kortteli 10046 ja siihen liittyvä katualue. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut ASEMAKAAVASELOSTUS Alue Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan kortteli 10046 ja siihen liittyvä katualue / Ympäristöpalvelut 20.01.2015 2 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli 13004. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli 13004. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin Kaarti 13. kaupunginosan kortteli 13004 / Ympäristöpalvelut 16.3.2015 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muuttaminen Alavuden kaupungin Tuuri 02.kaupunginosan kortteleissa 10 ja 61 sekä lähivirkistysalueella / Ympäristöpalvelut 01.12.2014 2 1 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Töysä 01. kortteli (osa) ja (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Töysä 01. kortteli (osa) ja (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Töysä 01. kortteli 01101 (osa) ja 01102 (osa) Asemakaavan muutos / Ympäristöpalvelut 15.11.2016 Töysä 01. kortteli 01101 (osa) ja 01102 (osa), asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Päivitetty 16.11.2016 www.alavus.fi 2 / 8 1

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Töysä 01. korttelin (osa) Asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Töysä 01. korttelin (osa) Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Töysä 01. korttelin 01206 (osa) Asemakaavan muutos Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 02.04.2019 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin 15025 (osa)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin 15025 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaava Alavuden kaupungin Kirkkokangas 15. kaupunginosan kortteliin 15025 (osa) / Ympäristöpalvelut 16.3.2015 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis-

Lisätiedot

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NURMO TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n kaupunginosassa kortteleissa 7077 ja maantie ja kaavoittamattomilla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KINKOVUORENTIE ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 31 ja 34. KAUPUNGINOSAAN Kaavatunnus 34:006 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue Alavus Salmi 10. kaupunginosan korttelit ja 10068, asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue Alavus Salmi 10. kaupunginosan korttelit ja 10068, asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut ASEMAKAAVASELOSTUS Alue Alavus Salmi 10. kaupunginosan korttelit 10006 ja 10068, asemakaavan muutos. / Ympäristöpalvelut 10.01.2018 2 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 1.8.2014 ULLANMÄENTIE JA KAUNIAISTENTIE Ak 211 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan katualueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue KESKUSKORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue. Tuuri 02. kortteli asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

ASEMAKAAVASELOSTUS. Alue. Tuuri 02. kortteli asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut ASEMAKAAVASELOSTUS Alue Tuuri 02. kortteli 02115 asemakaavan muutos. / Ympäristöpalvelut 14.12.2017 2 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavaehdotuksen selostus koskee 27.09.2017 päivättyä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos 1 / 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos / 19.01.2016 2 / 10 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan 407-3-30 Kouranta osalta 11.11.2016 Maanmittauslaitos 2016 HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavamuutos (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot