Kidde Firex KF-sarja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kidde Firex KF-sarja"

Transkriptio

1 Kidde Firex KF-sarja

2 Yleistietoa palovaroittimista Pelastuslain (468/2003) 29 :n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa lähtien. SM:n asetuksen (239/2009) 3 :n mukaan asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m 2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Ympäristöministeriön asetuksen muutoksen E1 (2008) mukaan sähköverkkoon kytkettyjen uudisasuntojen palovaroittimien tulee toimia verkko-virralla (230 V). Vaatimus koskee myös vapaa-ajan asuntoja. Valtioneuvoston asetuksen (291/2009) mukaan palovaroittimien on täytettävä yhdenmukaistetun tuotestandardin EN vaatimukset. Palovaroittimen valinnassa tulee ensi sijassa ottaa huomioon mahdolliset paloriskit. Yleisohjeena on, että kotiin kannattaa hankkia sekä optinen että ionisoiva varoitin. Jokaiseen makuutilaan mielellään optinen varoitin. Turvallisuutta voidaan lisätä hankkimalla lämpövaroitin niihin tiloihin joihin tavallinen palovaroitin ei sovellu. Esimerkiksi takkahuone, keittiö, kodinhoitohuone ja lämmin autotalli. Palovaroittimet sijoitetaan aina kattoon, mahdollisimman keskelle huonetta, vähimmäisetäisyys 50 cm seinästä. Tarkemmat eri mallien sijoitusohjeet löytyvät varoittimien käyttö-ohjeista. Ohjeissa on myös neuvottu ei-suositeltavat sijoituspaikat. TURVALLISUUDEN KANNALTA EHDOTTOMASTI PARAS VAIHTOEHTO ON HANKKIA IONISOIVA, OPTINEN JA LÄMPÖVAROITIN. LISÄKSI HÄKÄ- VAROITIN, JOS TILOISSA ON TULISIJA TAI ESIM. KAASULIESI.

3 Kidde Firex KF 230 V varoittimet Kidde Firex KF10 ionisoiva Tuotenumero: KF10 SSTL: Kidde Firex KF20 optinen Tuotenumero: KF20 SSTL: Kidde Firex KF30 lämpövaroitin Tuotenumero: KF30 SSTL: Kidde Firex KF 230 V palovaroitinmallisto tarjoaa mahdollisuuden varustaa kodin eri tilat parhaiten niihin soveltuvilla varoittimilla Optinen varoitin on paras valinta yleisvaroittimeksi, koska se reagoi nopeimmin kytevän palon savuun. Noin 75 % tulipaloista alkaa kytemällä. Elektroniikalla varustettuihin huoneisiin sopii ionisoiva palovaroitin, koska se havaitsee ilmitulen esimerkiksi sähköpalon välittömästi Lämpövaroittimet asennetaan esimerkiksi kodinhoito- ja takkahuoneeseen tai lämpimään autotalliin Varoittimet voidaan liittää yhteen; kun yksi hälyttää, kaikki muutkin hälyttävät. Liitettävien max määrä 24 kpl langallisesti.

4 Kidde Firex KF 230 V varoittimet Kidde Firex KF 230 V palovaroitinmallisto on yhteenliitettävissä niin vanhan Firex-sarjan kuin Slick-sarjan varoittimien kanssa. Energia säästö jopa 70% vanhoihin Firex-sarjan varoittimiin verrattuna. Kidde Firex KF-sarjan varoittimet voidaan yhteenliittää langallisesti niin vanhan Firex-sarjan kuin Slick-sarjan varoittimien kanssa. Voidaan yhteenliittää myös Slick-sarjan häkävaroittimien kanssa. Sama asennuslevy ja virtapistoke vanhan Firex-sarjan kanssa. Hälytysmuisti yhteenliitettyjen varoittimien kesken. Optisessa varoittimessa pöly- ja hyönteissuoja estämässä virhehälytyksiä.

5 Kidde 230 V asennuspohjat Mallit SMK 23 ja SMK 23 R Kidde verkkovirtakäyttöisten (230 V) palovaroittimen asennukseen käytettävä lisävaruste. Asennuspohja helpottaa työtä kohteissa, joissa katto-asennus ei muutoin ole mahdollista. SMK 23 on tarkoitettu tavalliseen asennukseen SMK 23 R on varustettu releellä, joka mahdollistaa verkkovirtatoimisten varoittimien käytön erilaisten hälytysjärjestelmien yhteydessä Tuotenumerot: SMK 23, SSTL: SMK 23 R, SSTL:

Kidde palovaroittimet - paristokäyttöiset

Kidde palovaroittimet - paristokäyttöiset 27.3.2013 Kidde palovaroittimet - paristokäyttöiset Yleistietoa palovaroittimista Pelastuslain (468/2003) 29 :n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa 1.9.2000 lähtien. SM:n asetuksen

Lisätiedot

Käsisammuttimet ja sijaintimerkit

Käsisammuttimet ja sijaintimerkit TURVATUOTE ARI VAIHEVUORI OY Nahkahousuntie 5 00210 HELSINKI Puh (09) 676830 Fax (09) 6822315 GSM 0400 318313 www.turvatuote-av.fi Käsisammuttimet ja sijaintimerkit Sammuttimet ovat tehokkaita alkusammutusvälineitä.

Lisätiedot

Suojaa Elämäsi. Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua

Suojaa Elämäsi. Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua Suojaa Elämäsi Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua EI140 Sarja EI141/EI144/EI146 Palovaroitin EI140-sarjan palovaroittimet Palovaroitin on lakisääteinen

Lisätiedot

Suojaa Elämäsi. l Helppo asentaa. l Euroopan markkinajohtaja. l Ilmaisimet ketjutettavissa. l Eurooppalaista laatua

Suojaa Elämäsi. l Helppo asentaa. l Euroopan markkinajohtaja. l Ilmaisimet ketjutettavissa. l Eurooppalaista laatua Suojaa Elämäsi l Helppo asentaa l Euroopan markkinajohtaja l Ilmaisimet ketjutettavissa l Eurooppalaista laatua Palovaroitin Palovaroitin on lakisääteinen turvalaite, joka tulee asentaa jokaiseen asuinhuoneistoon

Lisätiedot

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen HIKLU Rakenteellinen paloturvallisuus Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita Jarkko Häyrinen 7.2.2012 Sähköverkkoon kytkettävien Sähköverkkoon kytkettävillä palovaroittimilla varustettavat

Lisätiedot

Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua SUOJAA ELÄMÄSI TÄRKEIMMÄT ASIAT.

Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua SUOJAA ELÄMÄSI TÄRKEIMMÄT ASIAT. Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua SUOJAA ELÄMÄSI TÄRKEIMMÄT ASIAT. Paloturvallisuus on yksi kiinteistön tärkeimmistä asioista. Luotettavat palovaroittimet

Lisätiedot

Paristokäyttöiset palovaroittimet ovat yksinkertaisin sekä edullisin paloturvallisuuslaite

Paristokäyttöiset palovaroittimet ovat yksinkertaisin sekä edullisin paloturvallisuuslaite Kotihälyttimet Paristokäyttöiset palovaroittimet ovat yksinkertaisin sekä edullisin paloturvallisuuslaite asunnoissa. Turvallisuustaso lisääntyy kytkemällä palovaroittimet yhteen ja mielellään keskukseen

Lisätiedot

Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua. Suojaa elämäsi

Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua. Suojaa elämäsi Helppo asentaa Euroopan markkinajohtaja Ilmaisimet ketjutettavissa Eurooppalaista laatua Suojaa elämäsi TÄRKEIMMÄT ASIAT. Paloturvallisuus on yksi kiinteistön tärkeimmistä asioista. Luotettavat palovaroittimet

Lisätiedot

LÄMPÖVAROITIN KÄYTTÖOHJE

LÄMPÖVAROITIN KÄYTTÖOHJE LÄMPÖVAROITIN KÄYTTÖOHJE LÄMMÖSTÄ AKTIVOITUVA VAROITIN Kauppanimi: 3103-002 Kehittäjä CAVIUS Lämpövaroitin on kehitetty kohteisiin, joihin savuvaroitin ei sovellu väärien hälytysten korkean riskin vuoksi,

Lisätiedot

Tuoteluettelo 2013-2014

Tuoteluettelo 2013-2014 Tuoteluettelo 2013-2014 Paloturvallisuuden ammattilainen Kidde Finland on paloturvallisuuden ammattilainen jo lähes 40 vuoden kokemuksella. Tavoitteenamme on varmistaa paloturvallisuus kaikkialla, missä

Lisätiedot

Radiokanta KI RF Verkkokäyttöisten KAMIC Installation KI sarjan palovaroittimien langattomaan yhteenliitäntään Snro: 7111999

Radiokanta KI RF Verkkokäyttöisten KAMIC Installation KI sarjan palovaroittimien langattomaan yhteenliitäntään Snro: 7111999 Radiokanta KI RF Verkkokäyttöisten KAMIC Installation KI sarjan palovaroittimien langattomaan yhteenliitäntään Snro: 7111999 SuperSafe tekniikalla luotettavuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Johdanto

Lisätiedot

Palo- ja lämpövaroitin Asennusopas

Palo- ja lämpövaroitin Asennusopas 1385-7212-00_FI.qxp:- 2012.10.10 11:05 AM Page 1 230 V yhteenliitettävät verkkovirtakäyttöiset varoittimet malleille: 1SFW, 1SFWR, 2SFW, 2SFWR, 3SFW ja 3SFWR -YHTEENSOPIVA Kiitos, että ostit tämän Kidde

Lisätiedot

Tämä käyttöohje sisältää tärkeää tietoa varoittimen toiminnasta. Luethan käyttöohjeen kokonaisuudessaan ennen laitteen asentamista ja käyttämistä.

Tämä käyttöohje sisältää tärkeää tietoa varoittimen toiminnasta. Luethan käyttöohjeen kokonaisuudessaan ennen laitteen asentamista ja käyttämistä. Tämä käyttöohje sisältää tärkeää tietoa varoittimen toiminnasta. Luethan käyttöohjeen kokonaisuudessaan ennen laitteen asentamista ja käyttämistä. Jos asennat laitteen jollekin toiselle henkilölle, jätä

Lisätiedot

Palovaroittimien virhehälytykset

Palovaroittimien virhehälytykset Palovaroittimien virhehälytykset Tietoa: PALOVAROITTIMIEN TOIMINNASTA Palovaroitin havaitsee ja reagoi ilmassa oleviin savuhiukkasiin; ei lämpöön tai kaasuihin, kuten monet luulevat. Palovaroittimen hälytys

Lisätiedot

Palovaroitin Käyttöohje

Palovaroitin Käyttöohje Palovaroitin Käyttöohje EN14604: 2005 LPCB Ref No. 904a/06 LPCB Ref No. 904a/07 LPCB Ref No. 904a/08 0832-CPD-1427 0832-CPD-1428 0832-CPD-1429 Malli: i9040eu, i9060eu ja i9080eu i9040eu i9060eu i9080eu

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

RELEKANNAT & PEITEKANSI PALOVAROITTIMIIN, LÄMPÖILMAISIMIIN JA HÄKÄVAROITTIMIIN

RELEKANNAT & PEITEKANSI PALOVAROITTIMIIN, LÄMPÖILMAISIMIIN JA HÄKÄVAROITTIMIIN RELEKAAT & PEITEKASI PALOVAROITTIMII, LÄMPÖILMAISIMII JA HÄKÄVAROITTIMII Asennusohje Tämä ohje sisältää tärkeää tietoa tuotteen toiminnasta ja asennuksesta. Lue ohje huolellisesti. Muista jättää ohje kiinteistön

Lisätiedot

1. Varoitinmallit Yhteen liitettävät verkkovirtatoimiset (230 VAC ) palovaroittimet. 2. Tärkeää tietoa. 3. Varoitintyypit

1. Varoitinmallit Yhteen liitettävät verkkovirtatoimiset (230 VAC ) palovaroittimet. 2. Tärkeää tietoa. 3. Varoitintyypit Folded Finnish Manual (16pp) 9/24/02 2:15 pm Page 1 1. Varoitinmallit Yhteen liitettävät verkkovirtatoimiset (230 VAC ) palovaroittimet 123/9HI 123/9HILL 123/9EI 223/9HI 223/9HILL 323/9HI 323/9HILL Ionisoiva

Lisätiedot

Palovaroitin Käyttöopas

Palovaroitin Käyttöopas 0308-7208-00_FI_VDS_v5.qxd:_ 2014.5.2 9:38 AM Page 1 10Y29 Malli: 10Y29 Palovaroitin Käyttöopas Litium-paristolla toimiva (ei vaihdettavissa oleva, sisään suljettu) optinen palovaroitin, jossa on HUSH

Lisätiedot

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA SUUNNITTELIJAN OPAS

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA SUUNNITTELIJAN OPAS PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA SUUNNITTELIJAN OPAS suunnittelijan opas Sisällys Johdanto 2 Määräyksiä 3 Ilmaisimen tyypin valinta 3 Varoittimien sijoittelu 6 Asennus 7 Sähkösuunnittelu 8 Vikavirtasuojakytkimet

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Palo- ja lämpövaroitin Käyttöohje

Palo- ja lämpövaroitin Käyttöohje 1385-7211-00_FI.qxp:_ 2012.10.10 10:57 AM Page 1 KIDDE Fyrnetics -varoittimet suojaavat kotiasi Lue opas kokonaan läpi. Säilytä se tulevaa käyttöä varten. Leikkaa sivu 6 irti ja kiinnitä se pääkytkimen/sulakekaapin

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman. Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman. Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 7.2.2017 Paloseminaari 2017, Karoliina Meurman Paloturvallisuustuotteiden valvonta ja testaus 1 Tukes ja paloturvallisuus mitä valvotaan? Kuluttajaturvallisuus:

Lisätiedot

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA ASENTAJAN OPAS

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA ASENTAJAN OPAS PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA ASENTAJAN OPAS ASENTAJAN OPAS Kiitoksia Fidepron valinnasta kiinteistönne palonestojärjestelmäksi. Tämä pakkaus sisältää Fidepro-varoitinyksikön pinta-asennusrasian (riippuen tilatusta

Lisätiedot

Ajankohtaista YM Teppo Lehtinen

Ajankohtaista YM Teppo Lehtinen Ajankohtaista YM 28.5.2008 Teppo Lehtinen Normitalkoot 2008 Normitalkoot YM asetti 1.4.2008 Rakentamisen normitalkoot -hankkeen projektiryhmän (1.4.08-31.1.09) Tehtävänä on selvittää, millaiset kaavamääräykset

Lisätiedot

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet 2016 Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet Päijät-Hämeen pelastuslaitos MOk 31.3.2016 Sisältö 1 Yleistä... 1 2 Määritelmiä... 1 3 Palovaroittimien sijoittaminen... 2 4 Palovaroitinjärjestelmän asentaminen...

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA KÄYTTÄJÄN OPAS

PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA KÄYTTÄJÄN OPAS PYSÄYTÄ PALO ENNEN TULTA KÄYTTÄJÄN OPAS KÄYTTÄJÄN OPAS Kotinne on suojattu Fidepro-järjestelmällä mahdollisia sähkölaitepaloja vastaan. Sähkölaitepalot voivat johtua niin käyttäjän virheellisestä tai huolimattomasta

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen

Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen 8.11.2011 Uhattuna olleet ja pelastetut henkilöarvot rakennuspaloissa ja rakennuspalovaaroissa (Hki) Vuosi Tehtävien lukumäärä

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu -

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - MUISTIVIIKKO 2016 IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - 17 Ikäihmisten asumisturvallisuus vinkkejä turvallisuuden parantamiseen Palotarkastaja Eerik Virtanen, Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

ASENNUSOHJE 1. PIKAOHJE ASENNA ILMAISIN KESKELLE HUONETTA, 50 CM PÄÄHÄN SEINISTÄ JA VALAISTUKSESTA

ASENNUSOHJE 1. PIKAOHJE ASENNA ILMAISIN KESKELLE HUONETTA, 50 CM PÄÄHÄN SEINISTÄ JA VALAISTUKSESTA 230 V ~ PALOVAROITTIMET JA LÄMPÖILMAISIMET ALKALIVARAKÄYNTIPARISTO Ei141 - Ionisoiva Ei144 - Lämpö Ei146 - Optinen LADATTAVA LITIUMVARAKÄYNTIAKKU Ei161RC - Ionisoiva Ei164RC - Lämpö ASENNUSOHJE 1. PIKAOHJE

Lisätiedot

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus www.innohome.com 1 Miksi Tulipalojen vahingot OECD-maissa ovat keskimäärin 1% BKT:stä Kodinkoneet kotien vuotovahinkojen ja sähköpalojen suurin riski Kodinkoneissa käytetyt

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680 OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen

Lisätiedot

PALOVAROITINKESKUS ICAS. Käyttö- ja asennusohje ICAS. Zone 1. Zone 2. Relay/Siren. Mains. BL-Palontorjunta Oy. Snro: 71 231 40.

PALOVAROITINKESKUS ICAS. Käyttö- ja asennusohje ICAS. Zone 1. Zone 2. Relay/Siren. Mains. BL-Palontorjunta Oy. Snro: 71 231 40. ver.1/9.11.2001/ms PALOVAROITINKESKUS IMC-M Käyttö- ja asennusohje Snro: 71 231 40 BL-Palontorjunta Oy PALOVAROITINKESKUS IMC-M ovi ovi YLEISTÄ IMC-M palovaroitinkeskus on kaksisilmukkainen palovaroitinkeskus

Lisätiedot

Tuoteluettelo 2014-2015

Tuoteluettelo 2014-2015 Tuoteluettelo 2014-2015 Paloturvallisuuden ammattilainen Kidde Finland on paloturvallisuuden ammattilainen jo lähes 40 vuoden kokemuksella. Tavoitteenamme on varmistaa paloturvallisuus kaikkialla, missä

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

HEKA TAPULIKAUPUNKI AISATIE 8 LUONNOKSET

HEKA TAPULIKAUPUNKI AISATIE 8 LUONNOKSET HEKA TAPULIKAUPUNKI AISATIE 8 LUONNOKSET 20.12.2013 1 Helsingin kaupungin asunnot Oy c/o Heka-Suutarila Oy / Aisatie 8 Osoite: Aisatie 8, 00750 HELSINKI Kaupunginosa 40 Suutarila, kortteli 40162, tontti

Lisätiedot

Tulisijojen, savupiippujen ja -hormien aiheuttamien tulipalojen torjunta

Tulisijojen, savupiippujen ja -hormien aiheuttamien tulipalojen torjunta Turvaohje 6/2007 Tulisijojen, savupiippujen ja -hormien aiheuttamien tulipalojen torjunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Turvaohjeen tarkoitus 2. Turvaohjeen velvoittavuus 3. Viranomaismääräykset 4. Määritelmiä 5.

Lisätiedot

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS Palotarkastaja Raila Viljamaa 24.4.2013 Pornainen 1 KORJAUSRAKENTAMINEN Vanhan rakennuskannan moninaisuus ja eriaikaisten rakentamissäännösten vallitessa on aina tehnyt

Lisätiedot

Palovaroitinsäädökset ja niiden tulkintoja

Palovaroitinsäädökset ja niiden tulkintoja Palovaroitinsäädökset ja niiden tulkintoja Palovaroittimia koskevat säädökset ovat uusiutuneet. Rakentamismääräyskokoelman osaa E1 muutettiin 30.6.2008. Sisäasianministeriö antoi 14.4.2009 asetuksen palovaroittimien

Lisätiedot

Hälytysjärjestelmän suunnittelu

Hälytysjärjestelmän suunnittelu Hälytysjärjestelmän suunnittelu Celotron GSM-pohjaiset järjestelmät Käyttölaitteen ja keskuksen sijoitus Keskus asennetaan Talon ns. tekniseen tilaan. Näppäimistö tai esim. RF-ID tunnistin / sormenjälkilukija

Lisätiedot

Pelastustoimen laitteet. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki,

Pelastustoimen laitteet. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, Pelastustoimen laitteet Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Palovaroitinasetus Kotimainen lausuntokierros kesällä 2008 EU -ilmoitus uusitaan (min 3 kk) Pelastuslain (468/2003) mukaan hankittavat

Lisätiedot

PUHTAANA VIIKONLOPPUUN

PUHTAANA VIIKONLOPPUUN PUHTAANA VIIKONLOPPUUN RAJOITETTU ERÄ! 3-TOIMINEN KÄSISUIHKU 39,90 6559386 KÄSISUIHKU HANSGROHE 28587400 RAINDANCE 150 VALKOINEN/KROMI 6559385 KÄSISUIHKU HANSGROHE 28587000 RAINDANCE 150 KROMI TAITTUVA

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus Paloturvallisuus Tunnista kodin paloriskit Kuvat TUKES, www.tukes.fi ja SPEK Huoneistopalon eteneminen DVD Paloturvallinen koti Tulen turvallinen käsittely Kynttilät ja avotuli Grillaus Tulisijat Tupakointi

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

B16AAA-R0-180SERIES-U&C-FIN 12/2/10 3:37 PM Page 20 9V ALKALIPARISTOVARMENNUS EI PARISTOVARMENNUSTA. Ei180 Ei183 Ei185 OHJEET

B16AAA-R0-180SERIES-U&C-FIN 12/2/10 3:37 PM Page 20 9V ALKALIPARISTOVARMENNUS EI PARISTOVARMENNUSTA. Ei180 Ei183 Ei185 OHJEET B16AAA-R0-180SERIES-U&C-FIN 12/2/10 3:37 PM Page 20 HEIKKOVIRTAKESKUSTEN PALOVAROITTIMET JA LÄMPÖILMAISIMET IONISOIVA Ei181 LÄMPÖ 9V ALKALIPARISTOVARMENNUS Ei184 OPTINEN Ei186 EI PARISTOVARMENNUSTA Ei180

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 18. Honka Savukvartsi Katuosoite Rubiinikehä 22 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Smoke Alarm FERION 4000 O

Smoke Alarm FERION 4000 O Smoke Alarm FERION 4000 O fi Smoke Alarm Sisällysluettelo fi 3 Sisällysluettelo 1 Graphics 4 2 Johdanto 6 3 Kiinnitys 7 4 Ylläpito 9 5 Tekniset tiedot 10 6 Asiakaspalvelu 11 Bosch Sicherheitssysteme GmbH

Lisätiedot

LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN. Enston sähkölämmittimet

LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN. Enston sähkölämmittimet LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN Enston sähkölämmittimet Mukavaa lämpöä tehokkaasti Sähkölämmitys on joustava ratkaisu kodin kaikkien tilojen lämmitykseen. Se on helppo, luotettava ja tehokas lämmitysmuoto,

Lisätiedot

IRTAIMISTON PALAMINEN UNOHDETTU PALOTURVALLISUUSTEKIJÄ? Jukka Hietaniemi VTT

IRTAIMISTON PALAMINEN UNOHDETTU PALOTURVALLISUUSTEKIJÄ? Jukka Hietaniemi VTT IRTAIMISTON PALAMINEN UNOHDETTU PALOTURVALLISUUSTEKIJÄ? Jukka Hietaniemi VTT MIKÄ KOTONA PALAA SÄHKÖLAITTEET JA ASENNUKSET hellat, jääkaapit, pesukoneet TV:t, tietokoneet, viihde elektroniikka lamput,

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

s a m m u t u s j ä r j e s t e l m ä Uponor-sammutusjärjestelmä erityisasumisen kohteisiin

s a m m u t u s j ä r j e s t e l m ä Uponor-sammutusjärjestelmä erityisasumisen kohteisiin s a m m u t u s j ä r j e s t e l m ä Uponor-sammutusjärjestelmä erityisasumisen kohteisiin 05 2009 8006 Uponor-sammutusjärjestelmällä mielenrauhaa henkilökunnalle Kuinka sinä varmistat kaikkien asukkaiden

Lisätiedot

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA

KULJETTAJAN KÄSIKIRJA KULJETTAJAN KÄSIKIRJA www.fogmaker.com Art. No. 8012-010 Edition 2.1 1 Yleinen kuvaus Tämä linja-auto on varustettu täysautomaattisella moottoritilan ja mahdollisen erillisen lisälämmitintilan sammutusjärjestelmällä.

Lisätiedot

TULOILMAVENTTIILI VLR-100

TULOILMAVENTTIILI VLR-100 TULOILMAVENTTIILI VLR-100 Uuteen läpivientiin VELCO VLR-100 tuotekokonaisuus. Sisältää termostaatilla varustetun Velco korvausilmaventtiilin, F9 -luokan Filtrete suodattimen, ulkoritilän sekä jatko- ja

Lisätiedot

VERKKOKÄYTTÖISET Palo- ja lämpövaroitin

VERKKOKÄYTTÖISET Palo- ja lämpövaroitin Pikakiinnitys Fast-Fix VERKKOKÄYTTÖISET Palo- ja lämpövaroitin KÄYTTÖOHJE Palovaroitin, malli: KI-10B/KI-10RL 7 Lämpövaroitin, malli: KI-10H SÄILYTÄ KÄYTTÖOHJETTA TURVALLISESSA PAIKASSA 1 1. TUOTEKUVAUS

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat 1½ kerroksisista rakennuksista Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2010 aikana 11 henkilöä menehtynyt tulipaloissa. Osassa kohteissa ei muistettu hätäpoistumistikkaiden

Lisätiedot

Turvallisuus. Kodin suojaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa. Hälytinjärjestelmä S3b-SV IP HD kameralla

Turvallisuus. Kodin suojaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa. Hälytinjärjestelmä S3b-SV IP HD kameralla Turvallisuus Kodin suojaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa. Hälytinjärjestelmä S3b-SV IP HD kameralla S3b -SV GSM Hälytinjärjestelmä Sopii kotiin ja pienyrityksiin. Vaatii SIM -kortin 1 Suojaa

Lisätiedot

TEKNIIKKA JA LIIKENNE. Sähkötekniikka. Sähkövoimatekniikka INSINÖÖRITYÖ SÄHKÖVERKKOON KYTKETTÄVÄT PALOVAROITTIMET

TEKNIIKKA JA LIIKENNE. Sähkötekniikka. Sähkövoimatekniikka INSINÖÖRITYÖ SÄHKÖVERKKOON KYTKETTÄVÄT PALOVAROITTIMET TEKNIIKKA JA LIIKENNE Sähkötekniikka Sähkövoimatekniikka INSINÖÖRITYÖ SÄHKÖVERKKOON KYTKETTÄVÄT PALOVAROITTIMET Työn tekijä: Mikko Yrjönen Työn valvoja: lehtori Tapio Kallasjoki Työn ohjaaja: insinööri

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Seniorien palvelutalo Untuva

Seniorien palvelutalo Untuva Huoneistokortit 1h + avok + alk 39,5 m 2 Asunto 1 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 2 ja 5 2 5 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 3 ja 4 3 4 2h + avok + s 55,5 m 2 Asunto 6 2h + avok + s 60,5 m 2 Asunto 7

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

PALOTURVALLISET TULISIJAN JA SAVUHORMIN YHDISTELMÄT Osa 1: Perustietoa laitteiden hankkimiseen ja käyttöön 26.5.2014 1

PALOTURVALLISET TULISIJAN JA SAVUHORMIN YHDISTELMÄT Osa 1: Perustietoa laitteiden hankkimiseen ja käyttöön 26.5.2014 1 PALOTURVALLISET TULISIJAN JA SAVUHORMIN YHDISTELMÄT Osa 1: Perustietoa laitteiden hankkimiseen ja käyttöön 1 Paloturvalliset tulisijan ja savuhormin yhdistelmät Tässä ohjeistuksessa annetaan hyödyllistä

Lisätiedot

ONKO PUKKI JO OVELLA?

ONKO PUKKI JO OVELLA? ONKO PUKKI JO OVELLA? 23 Langaton ovikellosetti valkoinen 150m langaton, 2x soittoääni, 1x ovikello, 1x valk. Pystypainike, paristot 3x LR06 (AA) ja 1x CR2032 (sis.) 7023300 EVO+ OVIKELLO JA PAINIKE D3001

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 12 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Kodin LED-valaistusopas

Kodin LED-valaistusopas Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Postiosoite Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta 5. RTV-Pintamateriaalitalo Myötätuulentie 05840, Hyvinkää, Suomi Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Enemmän turvaa. Vähemmän huolia. Sonera Vahdin avulla tiedät, mitä kotonasi tapahtuu.

Enemmän turvaa. Vähemmän huolia. Sonera Vahdin avulla tiedät, mitä kotonasi tapahtuu. Enemmän turvaa. Vähemmän huolia. Sonera Vahdin avulla tiedät, mitä kotonasi tapahtuu. Sonera Vahdin avulla ennakoit, tarkkailet ja tiedät mitä kotonasi tapahtuu Sonera Vahti -palvelun avulla valvot kotisi

Lisätiedot

Huoleton keittiö yhdellä ratkaisulla SAFERA Oy 2011. Henri Andell, toimitusjohtaja henri.andell@safera.fi 040 5166 557

Huoleton keittiö yhdellä ratkaisulla SAFERA Oy 2011. Henri Andell, toimitusjohtaja henri.andell@safera.fi 040 5166 557 Huoleton keittiö yhdellä ratkaisulla SAFERA Oy 2011 Henri Andell, toimitusjohtaja henri.andell@safera.fi 040 5166 557 Keittiössä tapahtuu: Liesipalot Vesivuotovahingot Keittiön ilmanvaihto Liesipalot on

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 04.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 21. Profin House as A Katuosoite Rubiinikehä 21 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 27. Valhalla Katuosoite Rubiinikehä 13 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13 LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI Kuvauksen suorittaja Tr-Lämpökuvaus Oy Gsm. 040-861 7001 Osoite Postitoimipaikka Krämertintie 31 D 006 Helsinki TilaajaJukka Hillo c/o As Oy Iirisranta OsoiteIirislahdentie 42 asunto

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen 1 2 1. MDS BT-80. Digitaalinen vahvistin Bluetooth yhteydellä. Voidaan liittää kaikkiin kaiuttimiin ja systeemeihin.

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Kohteen tiedot Nimi 13. Hailuoto 153 Katuosoite Lounatuulentie 4 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Kohteen tiedot Nimi 22. Rubiinikehä 19 Katuosoite Rubiinikehä 19 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI Lisaa tahan karttakuva josta ilmenevat kiinteistojen sijainti, pelastustiet, pysakointijarjestelyt seka muut turvallisuusjarjestelyt

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 15. Passiivikivitalo Lumikki Katuosoite Lounatuulentie 7 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 7.1.2015 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kunta: Kunnan osa: Rinnetie 2, 90440 Kempele Kempele Sarkkiranta Kiinteistötunnus: 244-401-116-174 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Asuinpinta-ala: 133 m² Kokonaisala:

Lisätiedot

Katso asennusvideo: ASENNUSOHJE. SAFERA Siro R-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20809 V4.5.0 FIN SIRO R-LINE

Katso asennusvideo: ASENNUSOHJE. SAFERA Siro R-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20809 V4.5.0 FIN SIRO R-LINE Katso asennusvideo: ASENNUSOHJE SAFERA Siro R-line -liesivahti Virranhallintayksiköt PCU PCU.-U 0809 V..0 FIN SIRO R-LINE SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSET. VALMISTELUT. Valmistelut. Asennus. Asennuksen vianmääritys.

Lisätiedot

Kotitalouskoneiden käytön edellytykset mökeillä, Arja Rytkönen

Kotitalouskoneiden käytön edellytykset mökeillä, Arja Rytkönen Kotitalouskoneiden käytön edellytykset mökeillä, 30.3. 2010 Arja Rytkönen Mökkejä koneellistetaan Koneiden ja laitteiden yleisyys v. 2003/2008: Jääkaappi 87/91 % Kylmäkellari 27/29 % Pyykinpesukone 12/14

Lisätiedot

Asennusohje. SAFERA Siro R -liesivahti ja virranhallintayksikkö PCU4.1-U

Asennusohje. SAFERA Siro R -liesivahti ja virranhallintayksikkö PCU4.1-U Asennusohje SAFERA Siro R -liesivahti ja virranhallintayksikkö PCU4.1-U v4.2.1 FIN Siro R PCU4.1-U Sisällysluettelo 1. Valmistelut 2. Asennus 3. Asennuksen vianmääritys 4. Lisävaruste: vesivuotovahdin

Lisätiedot