Päivämäärä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivämäärä"

Transkriptio

1 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 51 Dno Päivämäärä Asemakaavan muutos , Oulunsalon kaupunginosa (Lummintie 16), OAS OUKA/6119/ /2016 Ote pöytäkirjasta 4/2017 Sivu 1 Päätöshistoria Tiivistelmä Kaavamuutos on käynnistynyt kiinteistön omistajan aloitteesta. Tarkoituksena on mahdollistaa nykyisen teollisuusrakennuksen korjaaminen ja laajentaminen sekä uusien teollisuus- ja liikerakennusten toteuttaminen tarvittavine paikotusalueineen kiinteistöllä Lisäksi tarkastellaan mahdolliset asemakaavan muutostarpeet kiinteistön pohjoispuolelle sijoittuvalla viheralueella mm. kulkuyhteyksien, leikkipaikan ja sähkölinjojen osalta. Tarkoituksena on muuttaa viheralueen käyttötarkoitusmerkintä puistoalueesta (VP) lähivirkistysalueeksi (VL). Tavoitteena on muodostaa kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti laadukasta ympäristöä. Asemakaavan muutoksen myötä suunnittelualueelle muodostetaan sitova tonttijako. Esittelyteksti Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa. Liitteet (Lummintie 16), osallistumis- ja arviointisuunnitelma Oheismateriaali Esittelijä Päätösesitys Päätös Valmistelijat Täytäntöönpanotiedot Yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki Yhdyskuntalautakunta päättää: - käynnistää osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisen hankkeen. - asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville mielipiteiden esittämistä varten. Päätösesitys hyväksyttiin. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus/kaavoitusarkkitehti Suvi Korpinen, p Nähtäville. Ei muutoksenhakuoikeutta. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa

2 1/ Sivu 2 Lummintie 16 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Oulunsalon kaupunginosan korttelin 213 tontteja nro 2-4 (Lummintie 16) sekä katu- ja puistoalueita koskeva asemakaavan muutos ja sitova tonttijako. Asemakaavan muutos koskee kiinteistöjä , , , , , , ja Kaavatunnus Diaarinumero OUKA/6119/2016 Asemakaavan muutoksen alue Arvioitu lähialue, jolle asemakaavan muutoksella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen isännöitsijöitä pyydetään tiedottamaan asukkaita ja toimitilojen haltijoita asemakaavan muutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä suunnittelun lähtökohdista voi esittää mielipiteitä. Suunnittelun etenemistä voi seurata www-sivulta:

3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2/6 Sivu 3 Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla (OAS) tiedotetaan suunnittelun osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. OAS:ssa kerrotaan suunnittelun lähtökohdista, aikataulusta, suunnitteluun osallistumisesta ja mielipiteen esittämisestä. OAS:ssa myös kuvaillaan, minkälaisia kaavan vaikutuksia suunnittelussa arvioidaan ja millä tavalla vaikutusten arviointi tehdään. Asemakaava-alue ja vaikutusalue Etusivun karttaan on rajattu asemakaavan muutoksen suunnittelualue ja vaikutusalue. Suunnittelualue sijaitsee Oulunsalon keskustassa. Suunnittelualueeseen kuuluu teollisuustonttien lisäksi asuinpientalo- ja teollisuustontteihin rajautuva viheralue kulkureitteineen. Suunnittelualue muodostuu kahdeksasta kiinteistöstä, ja se on n. 3,6 ha:n suuruinen. Vaikutusalueelle sijoittuu asuinpientaloja, teollisuusrakennuksia, toimistorakennuksia, kauppakeskus Kapteeni ja muita liikerakennuksia sekä katualueita. Kaksi vaikutusalueen asuinpientalotonteista on rakentamattomia. Lisäksi vaikutusalueen pohjoisosassa on rakentamatonta maatalousaluetta. Mitä alueelle suunnitellaan? Suunnittelun tarkoituksena on muuttaa asemakaavaa kiinteistöllä , osoitteessa Lummintie 16. Tarkoituksena on mahdollistaa nykyisen teollisuusrakennuksen korjaaminen ja laajentaminen sekä uusien teollisuus- ja liikerakennusten toteuttaminen. Lisäksi tarkastellaan mahdolliset asemakaavan muutostarpeet kiinteistön pohjoispuolelle sijoittuvalla viheralueella mm. kulkuyhteyksien, leikkipaikan ja sähkölinjojen osalta. Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on muuttaa asemakaavaa siten, että kiinteistöllä mahdollistetaan yhteensä n k-m 2 :n suuruinen lisärakentaminen sekä teollisuus- ja liiketoiminnalle tarvittava autopaikkamäärä. Tavoitteena on muodostaa kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti laadukasta ympäristöä. Tavoitteena on mahdollistaa kevyen liikenteen yhteyden toteuttaminen Ruustinnantien päätteen ja Lummintien välille kiinteistön itäosaan, jonne on jo muodostunut epävirallinen polku. Tarkoituksena on muuttaa viheralueen käyttötarkoitusmerkintä puistoalueesta (VP) lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan muutoksen myötä suunnittelualueelle muodostetaan sitova tonttijako. Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista vuonna 2000 ja tavoitteiden tarkistuksen osalta vuonna 2008; tarkistuksen pääteemana oli ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen. Keskeiset kuntaa koskevat ratkaisut on tehty jo yleiskaavassa, ja tavoitteet välittyvät asemakaavoitukseen pääosin yleiskaavan ohjausvaikutuksen kautta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava Suunnittelualue on merkitty maakuntakaavassa keskustatoimintojen alueeksi (C) ja taajamatoimintojen alueeksi (A). Suunnittelualueelle kohdistuu Oulun kaupunkiseutu merkintä (kk-1), jonka alueella kaupunki- ja yhdyskuntarakennetta on pyrittävä täydentämään ja eheyttämään sekä Oulun seudun laatukäytävä merkintä (kk-5), jolla osoitetaan kaupunkimaisesti rakennettavaa tie- ja yritysympäristön vyöhykettä. Oulun kaupunkistrategia 2020 Oulun kaupungin strategisia tavoitteita ovat mm. elinvoimaisuuden vahvistaminen, kestävän kehityksen edistäminen sekä eheän, toimivan ja energiatehokkaan yhdyskuntarakenteen toteuttaminen. Tavoitteena on mm. luoda uusia työpaikkoja ja kehittää yrittäjyyden toimintaedellytyksiä sekä hyödyntää olemassa olevat asemakaava-alueet, infrastruktuuri ja palveluverkosto.

4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3/6 Sivu 4 Keskeisten alueiden yleiskaava 2030 Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa suunnittelualueen eteläosaan on merkitty keskustatoimintojen aluetta (C-2). Suunnittelualueen pohjoisosaan on merkitty asuntoaluetta (A) sekä oja (Hulluoja). Suunnittelualueen eteläosaan kohdistuu Oulun seudun laatukäytävä merkintä, jonka alueella suunnittelun ja rakentamisen tulee olla erityisen laadukasta. Voimassa oleva asemakaava Asemakaavassa kortteli 213 on osoitettu ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueeksi (TY). Rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e=0,3; tonttien 2-4 laskennallinen rakennusoikeus on yhteensä n k- m 2. Tontin 2 kaakkoisrajalle on osoitettu sähkölinja (z) ja johtoa varten varattu alueen osa. Viheralue on osoitettu puistoksi (VP) ja alueelle on merkitty ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa (le), ohjeellisia yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattuja alueen osia (pp) sekä sähkölinja (z) ja johtoa varten varattu alueen osa. Ote maakuntakaavasta. Suunnittelualueen nykytilanne Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Lunkintie 16, ja kiinteistöllä toimii KL Mechanics Oy. Kiinteistö on 9 713,28 m 2 :n suuruinen, ja rakennusoikeutta on käytetty tietojärjestelmän mukaan k-m 2. Kiinteistön kaakkoisosaa käytetään paikoitusalueena, ja sille on muodostunut epävirallinen polku. Hulluojan varressa on valaistu asfalttipintainen kevyen liikenteen väylä ja sähkölinja. Leikkipaikkaa ei ole toteutettu. Myöskään koillis-lounais suuntaisia kevyen liikenteen yhteyksiä ei ole rakennettu, mutta niiden kohdille on muodostunut epäviralliset polut. Ote osayleiskaavasta. Maanomistus ja sopimusmenettelyt Kiinteistö , osa Lummintien katualueesta (kiinteistö ) sekä osa viheralueesta (kiinteistö ) ovat yksityisomistuksessa. Muu suunnittelualue on Oulun kaupungin omistuksessa. Kaavamuutos on käynnistynyt kiinteistön omistajan aloitteesta. Hankkeesta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukainen maankäyttösopimus. Ote ajantasa-asemakaavasta.

5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4/6 Sivu 5 Suunnittelutyön organisointi Asemakaava laaditaan yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen kaavoituksessa. Asemakaavan muutoksen hakijan konsultti laatii viitesuunnitelmat, joita käytetään asemakaavan laatimisen lähtötietona. Konsulttina toimii Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy. Asemakaavan muutostyötä varten on perustettu ohjausryhmä, jossa on edustajat Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen kaavoituksesta (asema- ja yleiskaavoitus), katu- ja viherpalveluista (liikenne- ja maisemasuunnittelu), maa ja mittauksesta, rakennusvalvonnasta ja Oulun seudun ympäristötoimesta. Ohjausryhmässä on edustaja myös Oulun Seudun Sähköstä (sähköverkko). Asemakaavan hyväksymisestä päättää Oulun kaupunginvaltuusto. Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Suunnittelualuetta koskevat selvitykset ja suunnitelmat otetaan huomioon asemakaavoituksen lähtötietoaineistona. Suunnittelualuetta koskee mm. Oulunsalon keskustan luonto- ja maisemaselvitys (Sito Oy, 2016). Tarvittaessa suunnittelualueelta laaditaan tarkentavia selvityksiä suunnittelutyön edetessä. Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 :n mukaisella tavalla. Työn kuluessa arvioidaan asemakaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia mm.: - yhdyskuntarakenteen toimivuuteen ja eheyteen - olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyödyntämiseen - työpaikkojen ja virkistysalueiden määrään ja sijoittumiseen - liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen - rakennusten ja infrastruktuurin kustannuksiin - energiatalouteen ja energian käyttöön - luontoon ja ilmastoon - maisemaan, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön - elinoloihin ja elinympäristöön sekä virkistyskäyttöön - elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin Vaikutusten arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan selostukseen. Ketkä ovat osallisia ja keille tiedotetaan erikseen? Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Asemakaavan muutoksesta tiedotetaan ainakin seuraavia tahoja: - Oulun Vesi (vesihuolto) - Oulun Energia (kaukolämpö) - Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (alueidenkäyttö ja liikenne) - Pohjois-Pohjanmaan liitto - Oulu-Koillismaan pelastuslaitos - Finavia Oyj - DNA Oyj - TeliaSonera Finland Oyj - Elisa Oyj - Oulunseudun Laajakaista - Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry - Oulun luonnonsuojeluyhdistys ry - Kempeleen-Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistys ry - Oulunsalon suuralueen yhteistyöryhmä - Oulun kaupungin vanhusneuvosto - Oulun kaupungin vammaisneuvosto - Yhdyskuntasuunnittelun seura ry - Oulun polkupyöräilijät ry - suunnittelu- ja vaikutusalueen maanomistajat ja asukkaat

6 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5/6 Sivu 6 Tiedottaminen Kaavoituksen eri vaiheista tiedotetaan viranomaisia ja yhteisöjä sähköpostitse. Käynnistämisvaihe Kaavamuutoksen vireilletulosta sekä OAS:n nähtäville asettamisesta tiedotetaan suunnittelu- ja vaikutusalueen maanomistajia ja asukkaita kirjeitse. Valmisteluvaihe Asemakaavaluonnoksen nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen tiedotetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla (Oulu10, osoitteessa Torikatu 10), kaupungin verkkosivuilla sekä lehtiilmoituksella sanomalehti Kalevassa. Nähtävilläoloaikana järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Tilaisuudesta tiedotetaan lehti-ilmoituksella sanomalehti Kalevassa sekä suunnittelu- ja vaikutusalueen maanomistajia ja asukkaita kirjeitse. Ehdotusvaihe Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lähetetään kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille sekä niille, jotka ovat jättäneet mielipiteen valmisteluaineistosta sen nähtävilläoloaikana. Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen jättämiseen tiedotetaan virallisella ilmoitustaululla (Oulu10, osoitteessa Torikatu 10), kaupungin verkkosivuilla ja lehti-ilmoituksella sanomalehti Kalevassa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan lehti-ilmoituksella sanomalehti Kalevassa. Asemakaavan voimaantulosta kuulutetaan valitusajan päätyttyä lehti-ilmoituksella sanomalehti Kalevassa. Missä kaava-asiakirjoihin voi tutustua? Kuulutukset nähtäville asettamisista julkaistaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla Oulu10-palveluissa, (Torikatu 10), jossa myös kaavakarttaan ja selostukseen voi tutustua nähtävilläoloaikoina. Asiakirjatulosteita voi tarvittaessa pyytää asemakaavoituksen asiakaspalvelusta nähtävilläoloaikoina. Asemakaavan muutoksen etenemistä on mahdollista seurata ja kaava-asiakirjoihin voi tutustua koko kaavoitusprosessin ajan Oulun kaupungin verkkosivulla: Suunnitelman projektikortti, joka sisältää kaava-asiakirjat, on haettavissa kaavatunnuksella Miten kaavatyö etenee ja miten työhön voi vaikuttaa? Käynnistämisvaihe OAS laitetaan nähtäville neljäksi viikoksi tavoiteaikataulun mukaan keväällä Vuorovaikutus- ja arviointimenettelyjen riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide OAS:n nähtävilläoloaikana. Lisäksi osallisilla on oikeus esittää neuvottelun käymistä OAS:n riittävyydestä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. Tarvittaessa OAS:a täydennetään suunnittelun aikana. Valmisteluvaihe Asemakaavan muutosta koskeva valmisteluaineisto laitetaan nähtäville neljäksi viikoksi tavoiteaikataulun mukaan keväällä Valmisteluaineistosta on mahdollista esittää kirjallinen mielipide. Vastineet mielipiteisiin toimitetaan kirjeitse niille mielipiteensä esittäneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6/6 Sivu 7 Ehdotusvaihe Asemakaavan muutosta koskeva kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi tavoiteaikataulun mukaan syksyllä Kaavaehdotuksesta on oikeus jättää kirjallinen muistutus. Vastineet muistutuksiin toimitetaan kirjeitse niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy Oulun kaupunginvaltuusto tavoiteaikataulun mukaan syksyllä Valitusoikeudesta kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on säädetty maankäyttö ja rakennuslain 191 :ssä. Palautteen antaminen Kirjalliset mielipiteet ja muistutukset toimitetaan osoitteeseen: KIRJAAMO, PL 27, OULUN KAU- PUNKI tai sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo(at)ouka.fi Mielipiteeseen tai muistutukseen on liitettävä asiatunnus: OUKA/6119/2016 Lisätietoja hankkeesta Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus kaavoitusarkkitehti Suvi Korpinen, puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi suunnitteluavustaja Tarja Korpi, puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi asiakaspalvelu puh.: tai , asemakaavoitus(at)ouka.fi, (Solistinkatu 2) Suunnittelualue lähiympäristöineen ilmakuvassa vuodelta 2012 ( Oulun kaupunki).

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 468 Dno Päivämäärä 29.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2300, Laanilan kaupunginosa (Hoikantie 8), OAS OUKA/6955/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 20/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 413 Dno Päivämäärä 29.09.2015 Asemakaavan muutos 564-2233, Oulunsalon kaupunginosa (Vihiluodontie 25) OUKA/6598/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 19/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutos , Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9)

Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutos , Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9) Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 268 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2291, Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9) OUKA/4413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 520 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2272, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS OUKA/8226/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 544 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2305, Limingantullin kaupunginosan korttelin 25 tontti nro 10, korttelin 26 tontti nro 7 sekä katu- ja puistoalue

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 15.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2273, II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS OUKA/8297/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 28/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 429 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2337, Toppilan kaupunginosa (Koskelantie 49), OAS OUKA/5015/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 430 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2334, I kaupunginosa (Isokatu 5), OAS OUKA/4206/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria Tiivistelmä

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 518 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 265-2231, II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS OUKA/5538/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 25/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 267 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2283, Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS OUKA/1536/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 121 Dno Päivämäärä 21.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2315, Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 1), OAS OUKA/10067/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2017 Sivu

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 196 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan muutos 564-2324 Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 15), OAS OUKA/859/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 10/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 577 Dno Päivämäärä 08.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2257, Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS OUKA/4967/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 27/2015 Sivu 1

Lisätiedot

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 306 Dno Päivämäärä 11.08.2015 Asemakaavan muutos 564-2196, Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS OUKA/5132/10.02.03/2013

Lisätiedot

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma IV kaupunginosan korttelin 19 tonttia nro 108 koskeva asemakaavan muutos (De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54) Kaavatunnus 564-2275 Diaarinumero

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017

Lisätiedot

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta myönsi suunnitteluvarauksen Oulun Maaja Vesirakennus OY:lle

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta myönsi suunnitteluvarauksen Oulun Maaja Vesirakennus OY:lle Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 482 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos 564-2336, Välikylän kaupunginosa (Kiimingin yrityspuiston asemakaavan laajennus),

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 415 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2229, Jäälin kaupunginosa (131. kaupunginosan korttelit 28,29,38,41,42 ja korttelin 43 tontti 2), OAS OUKA/2612/10.02.03/2014

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 541 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2303, Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS OUKA/7336/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 33/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2289, Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS OUKA/3518/10.02.03/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 312 Dno Päivämäärä 21.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2264, Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS OUKA/6507/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2372 1/5 Diaarinumero OUKA/3900/2018 Kiimingin koulukampus Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella Kiimingin lukion ja Syke-talon yhteyteen osoitetaan

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 4.5.-25.5.2018 1/5 Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 1 sekä katu- ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen

Lisätiedot

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille 1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 23 tonttia nro 44 (Nuottasaarentie 5) koskeva asemakaavan muutos (Nuottasaarentie, Oulunsalonpuisto, Lumijoentie)

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 519 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2252, Karjasillan kaupunginosan korttelin 58 tontit nro 1 ja 9 (Madetojanaukio, Taka-Lyötyn katu 2), OAS OUKA/1362/10.02.03/2015

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 539 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2312, Nuottasaaren kaupunginosan kortteli 19 sekä Nuottasaaren ja Limingantullin kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 18.09.2018 Asemakaavan muutos 564-2370, Kiviniemen kaupunginosa (Koivistontie 11 ja katualue), OAS OUKA/2622/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta 22/2018

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 197 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2284, Puolivälinkankaan kaupunginosan kortteli 44 tontteja 1 ja 2 (Menninkäisentie 3), OAS OUKA/2074/10.02.03/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaava , Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS

Päivämäärä Asemakaava , Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 422 Dno Päivämäärä 27.06.2017 Asemakaava 564-2335, Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS OUKA/4727/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Heinäpään jalkapallohalli

Heinäpään jalkapallohalli 1362/2019 1/6 Heinäpään jalkapallohalli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nuottasaaren kaupunginosassa Heinäpään urheilupuistoa koskeva asemakaavan muutos Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta

Lisätiedot

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen, katujen ja ympäristön suunnittelu (Piispanletonpuisto) Kaavatunnus

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 363 Dno Päivämäärä 23.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2328, Kiviniemen kaupunginosa (Vasaratie 2), OAS OUKA/2023/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 15/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 111 Dno Päivämäärä 22.03.2016 Asemakaavan muutos 564-2274, III (Vanhatulli) kaupunginosa (Maunonkatu, Saunaranta, Sepänpolku), OAS OUKA/9492/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 499 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), OAS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 1/6 Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Linnanmaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 252 Dno Päivämäärä 09.06.2015 Asemakaavan muutos 564-2247, III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS OUKA/11299/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 13/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 480 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2320, Tuiran kaupunginosan korttelin 48 tontit nro 17 ja 18, korttelin 66 tontti nro 3 sekä puistoalue (Kangastie

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2365 1/6 Diaarinumero OUKA/1686/2018 Revontie 20 ja Ketunkujan ympäristö Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella kerrostalokortteliin 2587 sallitaan

Lisätiedot

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo 1/7 Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on aloitettu asemakaavan muutos ja laajentaminen. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaakkurin kaupunginosan korttelin 151 tonttia nro 1 koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564 2321 Diaarinumero 265/2017 Asemakaavan muutosalue

Lisätiedot

Kaukovainionportti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/

Kaukovainionportti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/ 1/5 Kaukovainionportti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaukovainion kaupunginosan puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katu- ja ympäristösuunnittelu (Joutsentie, Merikotkantie,

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 245 Dno Päivämäärä 07.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2286, Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS OUKA/2358/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 16/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Nähtävillä 9.2-28.2.2018 Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Toppilan kaupunginosan kortteleita 25 28 sekä katu-, liikenne- ja puistoaluetta koskeva kaavarunko ja kehittämispolku

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 495 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2302, Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS OUKA/7340/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 210 Dno Päivämäärä 24.05.2016 Asemakaavan muutos 564-2156, Myllytullin kaupunginosa (korttelin 26 tontti nro 2, pysäköintialue ja puistoalue, Isokatu 1, Uusikatu 1-2,

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 412 Dno Päivämäärä 29.09.2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos 564-2267, Oulunsalon kaupunginosa (Oulunsalonrannan itäosa), OAS OUKA/7712/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 29.9.2016 Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontteja nro 18 ja 22 koskeva

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 110 Dno Päivämäärä 22.03.2016 Asemakaavan muutos 564-2214, II (Vaara) kaupunginosa (Rautatienkatu 3, Oulun Asematalo), OAS OUKA/10645/10.02.03/2013 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan puisto- ja katualetta koskeva asemakaavanmuutos (Castrenin puisto, Castrenin polku) AM2102 Asemakaavan muutosalue Alue,

Lisätiedot

Keskuspaloaseman alustava sijoituspaikka

Keskuspaloaseman alustava sijoituspaikka 9.1.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KONTINKANKAAN KAUPUNGINOSAN ETELÄOSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU (HUUHKAJAPUISTON KESKUSPALOASEMA) KAAVATUNNUS: 564-2203

Lisätiedot

Ritaharjun korttelit 100 ja 101

Ritaharjun korttelit 100 ja 101 Nähtävillä 12.6-10.7.2018 Kaavatunnus 564-2373 1/7 Diaarinumero OUKA/4353/2018 Ritaharjun korttelit 100 ja 101 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alueen asemakaavaa muutetaan Uuden Oulun

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 433 Dno Päivämäärä 18.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2226, Äimäraution kaupunginosa (Äimätie-Äimäkuja), OAS OUKA/3450/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 27/2016 Sivu 1

Lisätiedot

Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan korttelia 6 (Siirtolantie 10) ja puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen ja ympäristön yleissuunnittelu

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 540 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutokset 564-2308, Raksilan kaupunginosan korttelin 9 tontti nro 6 sekä puistoalue (Ylioppilaantie 2-10, Kajaanintie

Lisätiedot

Rantakuja 10, Jäälin maja

Rantakuja 10, Jäälin maja 1/5 Rantakuja 10, Jäälin maja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaava on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu

Lisätiedot

Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/7 Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Jäälin kaupunginosan tiloja RN:ot 58:36, 58:35, 58:5, 58:18, 58:19 ja 58:43 koskeva asemakaavan laajennus. (Purjetie 8, Purjetie 10, Purjetie

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 161 Dno Päivämäärä 03.04.2018 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2296, Oulunsalon kaupunginosa (Lummintie 16), LUONNOS OUKA/6119/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 9/2018

Lisätiedot

Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9

Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9 1/5 Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2293 1/5 Diaarinumero OUKA/4756/2016 Oritkarintie 6 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa yrityskäytössä olevia tontteja Lentokentänpuistoon.

Lisätiedot

Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 6.7.-31.8.2018 Kaavatunnus 564-2352 1/5 Diaarinumero OUKA/8506/2017 Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos mahdollistaa tontilla olevan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Pappila, Pappilantie 28 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Pappila, Pappilantie 28 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nähtävillä 18.5-18.6.2018 1/7 Pappila, Pappilantie 28 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavaa muutetaan mahdollistamaan asuminen. Kaavan muuttaminen on tullut vireille maanomistajien

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana 1/6 Isokatu 82 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos

II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564-2393 1/6 II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 236: Aittalahden teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Torpanmäen urheilualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Torpanmäen urheilualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Torpanmäen urheilualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Haukiputaan kaupunginosan ryhmäpuutarha-, puisto-, maanviljelys- sekä maa- ja metsätalousaluetta ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 305 Dno Päivämäärä 09.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2332, VI kaupunginosan (Myllytulli) kortteli 31 (Lasaretti-kortteli, Kasarmintie 13), OAS OUKA/2647/10.02.03/2017

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heikinharjun ja Välikylän kaupunginosien osia koskeva asemakaava, Heikinharjun kaupunginosaa koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen,

Lisätiedot

II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu, Hallituskatu)

II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu, Hallituskatu) 1(6) II kaupunginosan kortteli 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu,

Lisätiedot