Iitin kuntastrategia Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iitin kuntastrategia Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja"

Transkriptio

1 Iitin kuntastrategia Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin

2 Tästä lähdemme Iitti on vireä ja kehittyvä maaseutukeskus Kouvolan ja Lahden välissä. Iitti on perinteinen kirkkopitäjä, jonka historiallinen keskuspaikka on myös Suomen kaunein kylä. Iitissä on edelleenkin vahvat kylät ja aktiivista kylätoimintaa. Iitti myös mahdollistaa ja järjestää useita tapahtumia vuosittain. Iitissä suhtaudutaan myönteisesti yrittäjyyteen ja yritystoimintaan ja se luokin hyvät edellytykset monipuoliselle yritystoiminnalle. Iitissä on paljon perheyrityksiä, teollisuutta ja maa- ja metsätaloutta. Iitin elinvoimaa ja kehitystä tukevat myös monet isot meneillään olevat hankkeet kuten KymiRing ja Kimolan kanava. Tätä kautta matkailuun ja yrittämiseen syntyy uusia mahdollisuuksia. Iitin kaunis ja vesistörikas luonto tarjoaa hyvät puitteet asumiseen, matkailuun ja vapaa-ajan asumiseen. Iitissä onkin lähes 3000 loma-asuntoa. Iitti pysyy ajassa mukana kehittämällä tulevaisuutta eli perheiden palveluja, liikkuvia palveluja ja yhteisöllisyyttä koko kunnan toimijoiden kesken. Iitti on riittävät ja laadukkaat palvelut tarjoava kunta, joka pystyy nopeaan ja joustavaan toimintaan sekä yhä laajempaan yhteistyöhön.

3 Perustamisvuosi 1539 Pinta-ala 687 km² Maa-alueita 590 km² Vesialueita 97 km² Asukasluku yhteensä 6870 (2017) Asuntokuntia kpl (2016) Perheiden lukumäärä 1887 (2016) Henkilöstöä yhteensä 210 ( ) Vakituinen henkilöstö 168 ( ) Työpaikkaomavaraisuusaste 81,6 % (2014) Yritysten määrä 934, joista 684 elinkeinoharjoittajia (2017) työpaikkojen lukumäärä (2015) työttömien osuus 15,5 % (2015) Tuloveroprosentti 20,75 % (2018) Taloudellinen huoltosuhde (100 työllistä kohden) 167 (2015) Lainat euroa/asukas 1 269,6 (2016) Vuosikate euroa/asukas 141,2 (2016) Konsernin lainakanta Euroa/asukas 3 112,2 (2016)

4 Vahvuudet Hyvä ja keskeinen sijainti hyvine liikenneyhteyksineen (pääkaupunkiseudun läheisyys sekä Lahden ja Kouvolan läheisyys, rautatie ja vesistöt, valtatie) Yrittäjähenkinen ja yrittäjämyönteinen toimintatapa Luonnonläheisyys ja hyvät ulkoilumahdollisuudet Vahva halu pysyä itsenäisenä kuntana Kompaktin kokoinen ja ketterä Yhteisöllisyys Juurevuus (iittiläisillä vahva paikallisidentiteetti) Toimivat peruspalvelut Heikkoudet Taloudelliset resurssit Viestintä Omistajastrategian puute Ikärakenne (huoltosuhde) Osaajien saaminen ja jääminen Iittiin Sitoutumaton päätöksenteko Kunnassa olevien työpaikkojen väheneminen Mahdollisuudet Kunnan roolin muutos Hyvät hankkeet: esim. lukion erikoistuminen, matkailu, Kymiring, Kimolan kanava, päiväkoti, toimivat tietoliikenneyhteydet Yrittäjyyden myötä syntyvät uudet työpaikat ja tulevat uudet asukkaat Ketterä ja asiakaslähtöinen kuntaorganisaatio, oikea asenne Hyvä sijainti Luonto Tilan hyödyntäminen Markkinoinnin ja brändäyksen mahdollisuudet Digitalisaation hyödyntäminen Vapaa-ajan asukkaiden potentiaalin hyödyntäminen Yhteisöllisyyden mahdollisuudet Uhat Väestötappion kierre Heikentyvä talous Tuleva sote-rakenne (sote jättää kunnan reuna-alueelle, soten vaikutus talouteen ja peruspalveluihin) Kiinteistöt, korjausvelka Liikenneyhteydet (ja järjestelyt) Sote- ja maakuntauudistusten epävarmuus Kunnan koko

5 Näin toimimme Toimimme vastuullisesti, välittäen ja vuorovaikutteisesti. VASTUULLISESTI Teemme päätöksiä ja järjestämme toimintaamme vastuullisesti, ekologisesti kestävästi ja kuntalaisten kannalta joustavasti. Toimimme toisia kunnioittaen, rehellisesti sekä avoimesti ja läpinäkyvästi.. VÄLITTÄEN Välitämme jokaisesta kuntalaisesta, työntekijästä ja yrityksestä. Palvelut taataan kaikille niitä tarvitseville. Olemme rakentaneet kunnan prosessit ihmisiä varten. Välittäminen näkyy pieninä tekoina läpi koko organisaation. VUOROVAIKUTTEISESTI Suhtaudumme arvostavasti kuntalaisiin, asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihimme. Osallistamme kuntalaisia ja sidosryhmiä kunnan päätöksentekoon ja toimintaan. Rakennamme yhteistä kuntaa. Etsimme rohkeasti uusia toimintatapoja ja reagoimme nopeasti muutoksiin tarjotaksemme ajanmukaisia palveluja.

6 Menestyksemme rakentuu valintojemme pohjalta... Elinvoiman ja yrittäjyyden vahvistaminen Hyvinvoinnin ja perheystävällisten ratkaisujen edistäminen Toimintojen ja palvelujen kehittäminen...ja ratkaistaan nopeilla teoilla.

7 NÄIN TOTEUTAMME KUNTASTRATEGIAN NÄIDEN ARVOJEN POHJALTA TOIMIMME Vastuullinen Välittävä Vuorovaikutteinen Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin Elinvoiman ja yrittäjyyden vahvistaminen Edistämme yritystoimintaa ja elinvoimaa. Parannamme tietoliikenneyhteyksiä kunnan alueella. Vähennämme työttömyyttä edelleen. Pysäytämme väestön määrän laskun. Edistämme matkailua ja teemme Iittiä tunnetuksi. Hyvinvoinnin ja perheystävällisten ratkaisujen edistäminen Panostamme lasten ja nuorten palveluihin. Kehitämme Kausalan taajamaa. Panostamme ennaltaehkäiseviin palveluihin. Selvitämme mahdollisuudet tarjota enemmän liikkuvia palveluita. Kehitämme liikenneyhteyksiä kunnan alueella. Toimintojen ja palvelujen kehittäminen Parannamme yhä toimintaamme saavuttaaksemme yhteisen tahdon tärkeissä asioissa. Kehitämme kunnan viestintäkanavia ja - tapoja viestinnän ja asukkaiden osallisuuden lisäämiseksi. Kehitämme kunnan johtamisjärjestelmää ja asetamme selkeät ja mitattavat tavoitteet konserniyhteisöille ja omistuksiin. Pidämme huolta kunnan henkilöstön jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Kehitämme järjestelmällistä yhteistyötä ja kumppanuutta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa ja 2020 alkaen maakunnan kanssa. Strategian toteuttamisohjelmat Kuntalain 37 Talousarvio ja muut toimintaa ohjaavat asiakirjat ja suunnitelmat Kuntakonsernin tavoitteet

8 ELINVOIMAN JA YRITTÄJYYDEN VAHVISTAMINEN Iitti on kehittyvä ja elinvoimainen kunta. Iitti nojaa perheyrittäjyyteen sekä teollisuuteen ja maa- ja metsätalouteen. Suomen nopeimmassa kunnassa on erinomaiset mahdollisuudet toimia yrittäjänä. Kunta on katalyytti ja ketterä kumppani. Edistämme yritystoimintaa ja elinvoimaa. Parannamme tietoliikenneyhteyksiä kunnan alueella. Vähennämme työttömyyttä edelleen. Pysäytämme väestön määrän laskun. Edistämme matkailua ja teemme Iittiä tunnetuksi.

9 ELINVOIMAN JA YRITTÄJYYDEN VAHVISTAMINEN Tavoite Toimenpiteet Mittarit vastuu Edistämme yritystoimintaa ja elinvoimaa. - Käynnistämme kolmivuotisen yritystoiminnan tukeminen -projektin. Sitoutamme yrittäjät projektiin mukaan. - Palkkaamme projektin ajaksi yrityskoordinaattorin hankerahoituksella. - Tuomme markkinoinnin avulla esiin paikallisten yrittäjien tekemää työtä ja järjestämme heille verkostoitumistilaisuuksia. - Koordinoimme paikallisia yrityksiä isojen hankkeiden ympärille. - Reagoimme nopeasti ja positiivisesti yrittäjiltä tuleviin tarpeisiin. - Edistämme yritystoimintaa kehittämällä kanavan yhteydessä oleva infraa. - Selvitämme hankkeen yhteydessä muita yrittäjyyden tukimuotoja (esimerkiksi sparraus/pilottiraha, joukkorahoitus). - Käytämme paikallisten yritysten tarjoamia palveluita mahdollisimman paljon. - Jaamme mahdollisuuksien mukaan kunnan hankintoja osiin. Projekti toteutettu (kyllä/ei) Yrityskoordinaattorin palkkaaminen (kyllä/ei) Työpaikkaomavaraisuus Yritysten määrä Yrittäjien kanssa järjestettyjen tapahtumien yrittäjäosallistujamäärät Parannamme tietoliikenneyhteyksiä kunnan alueella. - Teemme mennessä hyvän yhteisen valmistelun pohjalta päätöksen siitä, miten tietoliikenneyhteyksiä parannetaan. Liittymien määrän lisäys Tietoliikenneyhteyksien nopeudet Vähennämme työttömyyttä edelleen. - Panostamme työllisyydenhoitoon yhdessä yritysten kanssa kokeilemalla uusia yhteistyömalleja (esim. työllisyysseteli). - Järjestämme tarvittavat resurssit työllisyyden hoidon koordinointiin. Uusien yhteistyömallien määrä Työttömyysprosentti Kunnan osuus työmarkkinatuesta (euroa) Pysäytämme väestön määrän laskun. - Tuomme esiin Iittiä ja sen erinomaista sijaintia kehittäen kunnan markkinointiviestintää. - Markkinoimme aktiivisesti yrittäjille Iitin vahvuuksia yritysten sijaintikuntana. - Toteutamme kohdennettuja kampanjoita potentiaalisille uusille iittiläisille sekä entisille iittiläisille. - Panostamme Iitin kunnan henkilöstön houkuttelemiseksi iittiläisiksi. - Viestimme paremmin vapaa-ajan asukkaille loma-asuntojen muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi. - Kartoitamme poikkeuksellisten ja uudenlaisten asumisratkaisujen mahdollisuuksien lisäämistä Iitissä, esimerkiksi vanhusten asumisessa. Väestönkehitys Muuttajatutkimus kerran valtuustokauden aikana Myytyjen tonttien määrä Väestönkehityksen seutukuntakohtaiset tilastot Edistämme matkailua ja teemme Iittiä tunnetuksi. - Käynnistämme hankkeen Iitin ulkoilureitistön kehittämiseksi yhteistyössä matkailuyrittäjien kanssa vuosien aikana (esim. riippusilta Mankalaan). - Autamme paikallisia toimijoita tuotteistamaan lähialuematkailupaketteja (esim. lähialuematkailurengas). - Markkinoimme kunnan tapahtumia aktiivisesti. - Hyödynnämme KymiRing hankkeen valmistautumalla aktiivisesti ja suunnitelmallisesti KymiRing hankkeen etenemiseen. Ulkoilureitistön toteutuminen Lähialuematkailupakettien määrä

10 HYVINVOINNIN JA PERHEYSTÄVÄLLISTEN RATKAISUJEN EDISTÄMINEN Iitissä on toimivat ja lähellä olevat peruspalvelut. Lasten ja nuorten palvelumme ovat maakunnan laadukkaimmat. Sote-palveluihin vaikutamme aktiivisen edunvalvonnan ja vuorovaikutuksen keinoin. Panostamme lasten ja nuorten palveluihin. Kehitämme Kausalan taajamaa. Panostamme ennaltaehkäiseviin palveluihin. Selvitämme mahdollisuudet tarjota enemmän liikkuvia palveluita. Kehitämme liikenneyhteyksiä kunnan alueella.

11 HYVINVOINNIN JA PERHEYSTÄVÄLLISTEN RATKAISUJEN EDISTÄMINEN Tavoite Toimenpiteet Mittarit vastuu Panostamme lasten ja nuorten palveluihin. - Rakennamme uuden päiväkodin puusta. - Selvitämme mahdollisuudet lisätä maksuttomia harrastuksia lapsille ja nuorille. - Koordinoimme ja aktivoimme järjestöjä, joiden toiminta liittyy lasten ja nuorten hyvinvointiin. Resurssien lisääminen varhaiskasvatukseen Päätös uudesta päiväkodista Harrastuspaikkojen kävijämäärät Kysely joka toinen vuosi liittyen lapsiperheiden viihtyvyyteen ja toimiviin peruspalveluihin Kehitämme Kausalan taajamaa. - Kehitämme kouluympäristöä ja huolehdimme, että koululaisten on turvallista liikkua alueella. - Toteutamme kokonaisvaltaista suunnittelua Kausalan taajamassa (lähtökohtina viihtyisä asuinympäristö, monipuoliset vapaaajanviettomahdollisuudet, erilaisten asumistarpeiden huomioiminen). Suunnittelu toteutetaan yhdessä kiinteistön omistajien ja yrittäjien kanssa. Asukkaiden kokemuksellinen hyvinvointi (Hyvinvointikertomus) Asukastyytyväisyys Panostamme ennaltaehkäiseviin palveluihin. - Tavoittelemme asukkaiden hyvinvointia ja terveyserojen kaventamista omaa vastuuta vahvistaen esimerkiksi harrastusten ja terveiden elämäntapojen mahdollistamisella. - Koordinoimme yhteisöjä ja järjestöjä toimimaan yhdessä ja tuottamaan kuntalaisille vapaa-ajan palveluja sekä elämyksiä. - Mahdollistamme kunnan kiinteistöjen käyttämisen kulttuuriin. - Kehitämme varhaisen puuttumisen mallia. - Kehitämme kotona asuvien vanhusten palveluja. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mittarit (THL) Hvinvointikertomuksen mittarit Selvitämme mahdollisuudet tarjota enemmän liikkuvia palveluita. - Jatkamme edelleen kunnan omien liikkuvien palvelujen tarjoamista sekä muiden kanssa yhteistyössä tehtävien liikkuvien palvelujen tarjoamista. - Selvitämme kokemusten pohjalta palvelujen edelleen kehittämistä (esimerkiksi digitaaliset palvelut). Uusien liikkuvien ja digitaalisten palvelujen määrä Kehitämme liikenneyhteyksiä kunnan alueella. - Kehitämme kunnan alueella olevaa julkista liikennettä tekemällä pysäkkistrategian. - Vaikutamme aktiivisesti siihen, että saamme VR:ltä yövuoron ja Onnibussin pysäkin Iittiin. - Kunnostamme tieverkkoa mm. lobbaamalla Vt 12:sen kehittämisen puolesta, jotta liikenneyhteydet nopeutuisivat. Pysäkkistrategia laadittu (kyllä/ei) Yöjunavuoron toteutuminen Juna- ja linja-autovuorojen lisääntyminen ja pysähtyminen Iitissä

12 TOIMINTOJEN JA PALVELUJEN KEHITTÄMINEN Iitin kunta mahdollistaa nopealla toiminnallaan ja viestinnällään yhteisöllisyyden, yrittäjyyden ja hyvinvoinnin koko kunnassa. parannamme yhä toimintaamme saavuttaaksemme yhteisen tahdon tärkeissä asioissa. Kehitämme kunnan viestintäkanavia ja -tapoja viestinnän ja asukkaiden osallisuuden lisäämiseksi. Kehitämme kunnan johtamisjärjestelmää ja asetamme selkeät ja mitattavat tavoitteet konserniyhteisöille ja omistuksiin. Pidämme huolta kunnan henkilöstön jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Kehitämme järjestelmällistä yhteistyötä ja kumppanuutta Päijät- Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa ja 2020 alkaen maakunnan kanssa.

13 TOIMINTOJEN JA PALVELUJEN KEHITTÄMINEN Tavoite Toimenpiteet Mittarit vastuu Parannamme yhä toimintaamme saavuttaaksemme yhteisen tahdon tärkeissä asioissa. - Valmistelemme isot asiat ja hankkeet yhdessä ja huolellisesti. - Priorisoimme suurten hankkeiden järjestyksen elokuuhun 2018 mennessä. Priorisointijärjestys tehty (kyllä/ei) Kehitämme kunnan viestintäkanavia ja -tapoja viestinnän ja asukkaiden osallisuuden lisäämiseksi. - Laadimme viestintäsuunnitelman. - Kehitämme järjestelmällisesti kunnan ulkoista ja sisäistä viestintää. Viestintäsuunnitelman laatiminen (kyllä/ei) Nettisivujen kävijämäärät Kehitämme kunnan johtamisjärjestelmää ja asetamme selkeät ja mitattavat tavoitteet konserniyhteisöille ja omistuksiin. - Seuraamme merkittävimpien päätösten etenemistä päätöstaulukon avulla. - Lisäämme luottamushenkilöiden ja viranhaltijajohdon välisiä viestintäkeinoja (tapaamiset, sähköisten viestintätapojen lisäys) - Päivitämme konserniohjeen ja kehitämme aktiivista omistajaohjausta. - Määrittelemme vuosittain talousarviossa tarkemmat tavoitteet konserniyhteisöille. - Teemme suunnitelman kunnan omistamista yhteisöistä, jossa linjaamme omistukset ja laadimme kaikille omistuksille selkeät sekä mitattavat tavoitteet ja valvomme niiden toteutumista. - Teemme suunnitelman kunnan omistamista kiinteistöistä, jossa linjaamme, mitä kiinteistöjä pidämme kunnan omistuksessa ja mistä luovumme. Konserniohje päivitetty (kyllä/ei) Tavoitteiden ja niiden mittareiden määritteleminen omistukselle (kyllä/ei) Kiinteistösuunnitelman laatiminen (kyllä/ei) Pidämme huolta kunnan henkilöstön jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Kehitämme järjestelmällistä yhteistyötä ja kumppanuutta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa. - Kehitämme työterveyshuollon palveluja. - Huolehdimme työvälineiden ajantasaisuudesta. - Kuvaamme työprosessit yksityiskohtaisesti sekä varmistamme sijaisjärjestelyt. - Kehitämme kunnantalon palvelupistettä. - Pidämme yllä henkilöstön osaamista koulutussuunnitelman avulla. -Toimimme vuorovaikutteisesti ja ennakoiden luoden kontakteja ja yhteistyötä edistäviä foorumeita (esimerkiksi yhteisiä tapaamisia ja viestintäkanavia). - Nimeämme vastuuhenkilön/henkilöt, jotka huolehtivat yhteistyösuhteista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään ja 2020 alkaen maakuntaan. - Osallistumme aktiivisesti edunvalvontaan maakunta- ja sote-uudistuksessa. Työtyytyväisyyskysely Toimenpiteet työtyytyväisyyskyselyssä esiin nousseisiin epäkohtiin puuttumiseksi Koulutussuunnitelma Toteutuneet koulutuspäivät Prosessit kuvattu (kyllä/ei) Yhteistyökanavien määrä

14 Menestymme näillä valinnoilla: ARVOT PAINOPISTEET Elinvoiman ja yrittäjyyden vahvistaminen Vastuullinen välittävä Hyvinvoinnin ja perheystävällisten ratkaisujen edistäminen vuorovaikutteinen Toimintojen ja palvelujen kehittäminen TAVOITTEET JA TOIMENPITEET VISIO tiet yrityk olii s ken et, työ ney llis hte yde yys, t, m atk ailu Lasten ja nuorten palvelut, kausalan taajama, ennaltaehkäisevät ja liikkuvat palvelut, liikenneyhteydet ä, stint e i v, a työ totil hteis y h, a ö t t nen ilös yhtei, henk s u a j h ernio kons Nopean toiminnan iitti. Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin

15 Strategian toteuttaminen ja seuranta Strategian toteutumista seurataan vuosittain strategiaan valittujen Iitin kehitystä kuvaavien mittareiden avulla toteutumaraportoinnin ja tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Toimialat laativat strategian toteuttamisohjelmat, joiden valmistelua ja yhteensopivuutta keskushallinto koordinoi. Konserniyhtiöiden tavoitteet Talousarviossa asetetaan toimielintasolla strategiasta johdettuja toiminnallisia tavoitteita sekä määrärahat ja tuloarviot. Näitä toteutetaan vuosittain laadittavien käyttösuunnitelmien avulla. Strategia päivitetään vähintään kerran valtuustokaudessa ja strategiaa arvioidaan jatkuvasti osana kunnan taloussuunnittelua ja -seurantaa. Merkittävimpiä päätöksiä valmisteltaessa kuvataan esittelytekstissä, kuinka päätös toteuttaa kuntastrategiaa.

Iitin kuntastrategia Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin

Iitin kuntastrategia Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin Iitin kuntastrategia 2018-2021 Suomen nopein kunta, jossa arki, juhla ja luonto kuuluvat hyvinvointiin Tästä lähdemme Iitti on vireä ja kehittyvä maaseutukeskus Kouvolan ja Lahden välissä. Iitti on perinteinen

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

Kuntastrategia

Kuntastrategia Kuntastrategia 2018-2021 Olemme nuorekas ja uudistuva kunta Luontoa, palveluita, yrittäjyyttä kaikki kätevästi liikenneyhteyksien varrella. Liperissä kaikki tarvittava on luonnollisesti lähellä kolmessa

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA

SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA Menestystarina rakennetaan SYDÄMELLÄ JA ELINVOIMALLA Laukaan kunnan strategia 2017 2021 Sisältö 1 Arvot 2 Slogan 3 Strategiakartta Missio Visio Strategia 4 Strategian kärkiteemat Laukaassa 5 Seuranta &

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Pertunmaan kunnan strategia

Pertunmaan kunnan strategia Pertunmaan kunnan strategia 2019 2023 2019 PERTUNMAAN KUNTASTRATEGIA 2019 2023 KUNNAN VISIO 2023 Koko perheen Pertunmaa - yhteisöllinen ja yritysystävällinen PISTE! KEHITYKSEN POLKU Lapset ja nuoret Hyvinvointi

Lisätiedot

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Suomen liikkuvin kunta

Suomen liikkuvin kunta Suomen liikkuvin kunta Asikkalan strategia 2018-2021 Hyväksytty valtuustossa 12.3.2018 8 Perustamisvuosi 1848 Pinta-ala 756,14 km² Rantaviivaa 581km Vesialueita 192,29 km² Kolme suurinta järveä Päijänne,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä

Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä 2018 2026 Luomme onnellisuuden ja elinvoiman kierrettä Utajärvi on visiomme mukaan vuonna 2030 onnellisuuden edellytyksiä luova kunta, jossa kuntalaisilla

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

YLIVIESKAN STRATEGIA Ylivieska Kasvun kaupunki

YLIVIESKAN STRATEGIA Ylivieska Kasvun kaupunki YLIVIESKAN STRATEGIA 2019-2030 Ylivieska Kasvun kaupunki YLIVIESKA Ylivieska on kasvanut rautatien risteyskohdan kauppalasta vireäksi yli 15 000 asukkaan kaupungiksi. Tänä päivänä Ylivieska on yli 76 000

Lisätiedot

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta Kosken Tl kunnan strategia 2014-2020 - Koski Tl älykäs kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta. Koski

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Suomen liikkuvin kunta. Asikkalan strategia

Suomen liikkuvin kunta. Asikkalan strategia Luonnos/Strategiatyön ohjausryhmä 19.2.2018 Suomen liikkuvin kunta Asikkalan strategia 2018-2021 Perustamisvuosi 1848 Pinta-ala 756,14 km² Rantaviivaa 581km Vesialueita 192,29 km² XX järveä XX kylää Asukasluku

Lisätiedot

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle-

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Kuhmoisten kunnan strategia 2017-2021 Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Johdanto Kuhmoisten kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Kuntastrategia on kunnanvaltuuston ja kuntalaisten

Lisätiedot

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.

Lisätiedot

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta Kosken Tl kunnan strategia 2020-2026 - Koski Tl yhteisöllinen kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta.

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A

O U L A I S T E N K AU P U N G I N S T R AT E G I A Yhteinen sävel O U L A I S T E N K A U P U N G I N S T R AT E G I A 2 0 1 8 2 0 2 5 Esipuhe Oulaisten kaupungin strategiaa on työstetty luottamushenkilöiden ja kaupungin henkilöstön yhteistyönä tavalla,

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

Asikkalan strategia

Asikkalan strategia Asikkalan strategia 2018-2021 VAIHTOEHTO 1: Liikuttavan hyvä Asikkala - vedestä lentoon VAIHTOEHTO 2: Paras paikka liikkuvalle Perustamisvuosi 1848 Pinta-ala 756,14 km² Rantaviivaa 581km Vesialueita 192,29

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Hartolan kuntastrategia

Hartolan kuntastrategia Hartolan kuntastrategia Hyvän elämän kuningaskunta Valtuuston hyväksymä 14.11.2018 TAHTOTILA 1 Hartola säilyy itsenäisenä kuntana ja tuottaa nykyaikaisia palveluja asukkaille, joita ovat kaikki kunnan

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia

vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia 2017 2025 Valtuuston hyväksymä xx.xx.2017 Lohja vuonna 2017 Ihmisiä asukkaita 47 149 maahanmuuttajia 3,1 % alle 18-vuotiaita 21 %, yli 75-vuotiaita 9 % työllisiä 19 979

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Kankaanpää Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä. Kaupunkistrategia

Kankaanpää Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä. Kaupunkistrategia Kankaanpää 2025 Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä Kaupunkistrategia 8.12.2016 Strategiset, ohjaavat roolivalinnat vuoteen 2025 Kankaanpää tunnettu ja näkyvä kaupunki Kankaanpää - Mahdollisuuksien

Lisätiedot

VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA AKTIIVINEN & YHTEENPUHALTAVA

VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA AKTIIVINEN & YHTEENPUHALTAVA VISIOMME ELINVOIMAISESTA JA HYVINVOIVASTA SOINISTA ITSENÄINEN & KEHITTYVÄ Soini on itsenäinen kunta, jossa perheet ja työpaikat ovat elinvoiman lähde. Kunnassa on riittävästi palveluita, joita kehitetään

Lisätiedot

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus

Arvomme ovat. Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus Jämsän tarina 2035 Arvomme ovat Yhteistyökykyisyys Palveluhenkisyys Avoimuus 2 Visio 2035 Jämsä Himoittu osaamisen, yrittämisen ja matkailun kaupunki 3 Toiminta-ajatus Jämpsän aktiiviset äijät ja ämmät

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Alavieskan kuntastrategia

Alavieskan kuntastrategia Alavieskan kuntastrategia 2018-2021 26.4.2018 1 Johdanto Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015. Kuntastrategiasta tuli kunnille pakollinen. Kuntastrategiaa koskevat säännökset tulivat sovellettavaksi 1.6.2017

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 Valmistelu ja käsittely: Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 31.10.2017 Valtuustoseminaari 6.11.2017 Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 6.2.2018 Valtuustoseminaari

Lisätiedot

Orimattila. Orimattilan strategia Sujuva ja yhteisöllinen arki turvallisessa ja vetovoimaisessa maaseutukaupungissa

Orimattila. Orimattilan strategia Sujuva ja yhteisöllinen arki turvallisessa ja vetovoimaisessa maaseutukaupungissa Orimattila Orimattilan strategia 2018-2021 Sujuva ja yhteisöllinen arki turvallisessa ja vetovoimaisessa maaseutukaupungissa TÄSTÄ LÄHDEMME Orimattila on vireä, kehittyvä maaseutukaupunki Päijät-Hämeessä.

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Tulevaisuus on Ilmajoella ILMAJOEN KUNTASTRATEGIA

Tulevaisuus on Ilmajoella ILMAJOEN KUNTASTRATEGIA Tulevaisuus on Ilmajoella ILMAJOEN KUNTASTRATEGIA 2017-2020 TÄSTÄ LÄHDEMME Ilmajoki on kokoonsa, kasvuunsa, sijaintiinsa ja määrätietoiseen työhön perustuen yksi maakunnan tehokkaimmista kunnista. Tämä

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE 2018-2021 2 Strategiset painopisteet Kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palveluiden turvaaminen Kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen Lasten

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET 2017 2019 Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveystietoisuuden lisääminen

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

Iitti Kuntastrategia 2014 2017. Kunnanhallitus 20.5.2013 135 Kunnanvaltuusto 151 / 02.01.00 / 2013 42/02.00.00/2013

Iitti Kuntastrategia 2014 2017. Kunnanhallitus 20.5.2013 135 Kunnanvaltuusto 151 / 02.01.00 / 2013 42/02.00.00/2013 Iitti Kuntastrategia 2014 2017 Kunnanhallitus 20.5.2013 135 Kunnanvaltuusto 151 / 02.01.00 / 2013 42/02.00.00/2013 Strategiakartta Rakenneselvitykset Lahden seudun kuntien kanssa 1.7.2014 mennessä. Varaudutaan

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Utsjoen kuntastrategia 2025

Utsjoen kuntastrategia 2025 Utsjoen kuntastrategia Kunnanvaltuusto 15.5.2017 Utsjoen kuntastrategia 15.5.2017 1 Visio Utsjoki on saamelaisia perinteitä kunnioittava ja rohkeasti tulevaisuuteen suuntaava kunta. Kunnan elinvoimaisissa

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen

Lisätiedot

Oheismateriaali: Tarjous

Oheismateriaali: Tarjous Kunnanhallitus 124 05.06.2017 Kunnanhallitus 309 18.12.2017 Kunnanhallitus 86 09.04.2018 Kunnanvaltuusto 14 24.04.2018 Iitin kuntastrategia 2018-2021 865/02.01.02/2017 Kunnanhallitus 05.06.2017 124 Kuntalain

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot