1986 vp. - HE n:o 188

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1986 vp. - HE n:o 188"

Transkriptio

1 1986 vp. - HE n:o 188 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asuntotuotantolain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on lyhentää aravaomistusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten voimassaoloaika 27 vuodesta laina-ajan pituiseksi eli nykyisin 18 vuodeksi sekä tehdä mahdolliseksi muidenkin kuin vain peruskorjattujen aravaomistusasuntojen vapauttaminen rajoituksista viidennen lainavuoden jälkeen maksamalla valtiolle takaisin asuntolaina sekä korvaus lainasta saadusta hyödystä. Samalla ehdotetaan yksinkertaistettavaksi voimassa olevia korvauksen laskentaperusteita. Lisäksi aravavuokra-asuntojen käyttömahdollisuuksia ehdotetaan lisättäväksi. PERUSTELUT Asuntotuotantolain mukaan aravaomistusasunnot, joita varten aravalaina on myönnetty 1 päivänä tammikuuta 1980 tai sen jälkeen tehdyn hakemuksen perusteella, voidaan luovuttaa ainoastaan kunnalle tai kunnan nimeämälle, asuntohallituksep. vahvistamat edellytykset täyttävälle luovutuksen saajalle ja enintään laissa säädettyjen perusteiden mukaan määräytyvästä hinnasta. Rajoitusten vastainen luovutus on mitätön. Rajoitusten estämättä aravaomistusasunto voidaan kuitenkin luovuttaa aviopuolisolle, lapselle tai vanhemmille sekä veljelle tai sisarelle. Myöskään pakkohuutokauppaan ei sovelleta luovutuksen saajaa koskevia rajoituksia. Pakkohuutokaupassakaan omistaja ei kuitenkaan voi saada enimmäishintaa korkeampaa myyntihintaa. Omistajan on käytettävä aravaomistusasuntoa omana asuntonaan. Kunta voi kuitenkin erityisestä syystä antaa luvan vuokrata aravaomistusasunnon enintään vuodeksi kerrallaan muun henkilön asunnoksi. Siltä ajalta, jona asuntoa käytetään rajoitusten vastaisesti, omistaja voidaan velvoittaa suorittamaan valtiolle puoli prosenttia kultakin kalenterikuukaudelta asunnon enimmäishinnasta. Aravaomistusasunnon käyttö- ja luovutusrajoitukset ovat voimassa, silloin kun asuntolaina on myönnetty peruskorjausta tai siihen liittyvää laa- jentamista varten, sen ajan, joksi laina on myönnetty, ja silloin kun asuntolaina on myönnetty osakkeiden tai omakotitalon hankkimista taikka omakotitalon rakentamista tai laajentamista varten aina vähintään 27 vuotta. Rajoitukset ovat voimassa lainan takaisinmaksamisesta riippumatta. Peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten myönnetyn lainan nojalla sovellettavista rajoituksista voidaan kuitenkin vapautua maksamalla valtiolle takaisin asuntolaina sekä lainan alhaisesta korosta saatu hyöty. Yksittäistapauksessa valtioneuvosto voi erityisestä syystä myöntää vapautuksen rajoituksista. Niitä aravaomistusasuntoja, joita varten aravalaina on myönnetty ennen 1 päivää tammikuuta 1980 tehdyn hakemuksen perusteella, koskevat rajoitukset ovat nykyisessä asuntotuotantolaissa säädettyjä rajoituksia lievemmät. Rajoitukset ovat voimassa sen ajan, joksi asuntolaina on myönnetty ja niistä voidaan vapautua maksamalla asuntolaina valtiolle takaisin. Myös vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetussa laissa säädetyt omaksilunastetun aravavuokra-asunnon käyttö- ja luovutusrajoitukset ovat voimassa sen ajan, joksi omaksilunastamislaina on myönnetty. Näistäkin rajoituksista voi vapautua maksamalla valtiolle takaisin omaksilunastamislaina sekä lainan alhaisesta korosta saatu M

2 vp. - HE n:o 188 hyöty. Asuntojen perusparantamisesta annetussa laissa säädetyt valtion perusparannuslainan avulla perusparannettuja asuntoja koskevat käyttö- ja luovutusrajoitukset ovat niin ikään voimassa sen ajan, joksi perusparannuslaina on myönnetty, ja myös niistä voi vapautua maksamalla valtiolle takaisin perusparannuslaina sekä lainan alhaisesta korosta saatu hyöty. Asuntotuotantolain mukaiset aravaomistusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitukset ovat muihin vastaaviin järjestelmiin verrattuna ankaria. Rajoitusten ankaruus on muiden syiden ohella vähentänyt halukkuutta aravaomistusasuntojen rakentamiseen ja hankkimiseen. Tästä syystä nykyisiä asuntotuotantolain mukaisia aravaomistusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia ehdotetaan tarkistettavaksi. Hallitus esittää käyttö- ja luovutusrajoitusten voimassaoloaikaa lyhennettäväksi 27 vuodesta asuntolaina-ajan pituiseksi, mikä nykyisin on 18 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että aravaomistusasunnon voisi vapauttaa käyttö- ja luovutusrajoituksista maksamalla valtiolle takaisin asuntolaina sekä korvaus lainan alhaisesta korosta saadusta hyödystä. Jotta rajoituksista vapautumisen mahdollisuus ei johtaisi perusteettoman hyödyn tavoitteluun aravalainoilla, vapautuminen voisi tapahtua ehdotuksen mukaan vasta viidennen lainavuoden jälkeen. Peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten myönnetyn lainan johdosta sovellettavista rajoituksista voitaisiin kuitenkin vapautua aikaisemminkin niin kuin voimassa olevan lain mukaankin. Näiden muutosten jälkeen asuntotuotantolain aravaomistusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusjärjestelmä olisi pääperiaatteiltaan samanlainen kuin vastaavat muut voimassa olevat järjestelmät. Voimassa olevan asuntotuotantolain sekä myös vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetun lain ja asuntojen perusparantamisesta annetun lain mukaan takaisin maksettava lainan alhaisesta korosta saatu hyöty lasketaan kultakin lainavuodelta erikseen vertaamalla maksettua korkoa valtion ensisijaisesta lainasta perittyyn korkoon ja laskemalla kunkin vuoden erotukset yhteen. Jokaisesta erästä peritään myös vuotuista korkoa ensisijaislainasta kulloinkin perityn koron mukaan. Näillä perusteilla asunnon omistajan on kohtuuttoman vaikeaa itse laskea palautettavan edun määrä. Myös viranomaiselle nykyinen laskeruistapa on epätarkoituksenmukainen. Tästä syy! tä laskentaperusteita ehdotetaan tarkistettavaksi Riittävän lähelle saatua hyötyä voidaan pääst laskemalla kultakin lainavuodelta saman prosen tin suuruinen korvaus. Luonnolliselle henkilölle myönnetyn aravalai nan korko on nykyisin seitsemänä ensimmäisen vuonna 0-3 prosenttia ja kahdeksannesta vuc desta alkaen yleistä korkotasoa vastaava, ell{ alikorkoisuutta tarveharkinnan perusteella jatket vielä neljä vuotta eteenpäin. Lainan lyhennykse alkavat nykyisin kuudentena lainavuotena. Näi1 ollen viisi prosenttia, enintään kuitenkin seitse mältä lainavuodelta lainan alkuperäisestä pää omasta, vastaisi kohtuullisella tavalla lainan al haisesta korosta saatua hyötyä. Jos korkotaso t~ aravalainaehdot olennaisesti muuttuvat, täyty myös laskentaperusteita tarkistaa. Aravavuokra-asuntoa on käytettävä asuntotu< tantolain 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täytti vän ja kunnan vuokralaiseksi hyväksymän henk lön vuokra-asuntona. Asuntohallitus voi poil keustapauksissa myöntää luvan käyttää tällais1 asuntoa muuhunkin tarkoitukseen. Myös kun1 voi asuntohallituksen vahvistamien perusteide mukaan myöntää poikkeuksia. Kunnan myönti mä poikkeus voi koskea vain asukkaita ja se v< olla vain tilapäinen. Asunnon osoittamisek asunnottomille kuntalaisille, kunnan tulisi void myöntää poikkeus muutoinkin kuin vain tilapä sesti ja myös silloin kun asukkaan ja vuokratalo omistajan välillä ei ole huoneenvuokralaissa ta: koitettua oikeussuhdetta. Kunta voi myöntää luvan käyttää opiskelija asuntolaa oppilaitoksen loman aikana tilapäises1 muidenkin kuin asuntotuotantolain 5 :ssä tar koitetut edellytykset täyttävän henkilön asunto na. Nykyisin oppilaitoksen loma-ajat eivät ol' yksiselitteisesti määriteltävissä, mistä syystä pu heena oleva rajoitus ehdotetaan myös tässä yhtey dessä poistettavaksi. Lain muutos lisäisi asuntolainojen ennenaikai sia takaisinmaksuja. Muita valtiontaloudellisi vaikutuksia esityksellä ei ole. Lain muutos on tarkoitus saattaa voimaat vuoden 1987 alusta. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskun nan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

3 1986 vp. - HE n:o Laki asuntotuotantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 22 päivänä huhtikuuta 1966 annetun asuntotuotantolain ( ) 15 e :n 1 momentti ja 15 f :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat 25 päivänä tammikuuta 1982 annetussa laissa (81/82), näin kuuluviksi: 15 e Asuinhuoneistoa on käytettävä 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävän ja kunnan vuokralaiseksi hyväksymän henkilön vuokra-asuntona, jos se sijaitsee sellaisessa vuokratalossa, jonka rakentamista, hankkimista, laajentamista tai peruskorjausta varten on myönnetty asuntolaina, tai 6 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa asunto-osakeyhtiötalossa taikka jos sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten on myönnetty 6 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu asuntolaina. Mitä edellä on säädetty, ei koske osakehuoneistoa, jonka hallintaan oikeuttavat osakkeet vuokralainen on lunastanut omakseen. Asuntohallitus voi kuitenkin myöntää luvan käyttää edellä tässä momentissa tarkoitettua asuinhuoneistoa muuhun kuin asuintarkoitukseen. Pysyvä lupa voi koskea vain vähäistä osaa talon kaikista asuinhuoneistoista. Myöntäessään luvan pysyvään muutokseen asuntohallitus voi samalla määrätä maksettavaksi takaisin asuntolainasta sen osan, joka vastaa luvassa tarkoitettua asuntoa. Myös kunta voi asuntohallituksen vahvistamien perusteiden mukaan myöntää luvan käyttää asuinhuoneistoa muunakin asuntona kuin 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävien henkilöiden vuokra-asuntona. Lisäksi opiskelijaasuntolaa saadaan kunnan luvalla tilapäisesti käyttää muidenkin kuin 5 :ssä tarkoitettujen henkilöiden asuntona. Sen estämättä, mitä tässä momentissa säädetään, voidaan vuokratalossa, jonka peruskorjausta varten on myönnetty asuntolainaa, yhtä asuntoa käyttää talon omistajan omana asuntona. 15 f Mitä 6 :n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa Ja e :ssä on säädetty, on sovellettava, jollei tässä momentissa, 2 tai 3 momentissa taikka vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetussa laissa säädetystä muuta johdu, mainituissa säännöksissä tarkoitettuihin rakennuksiin ja osakkeisiin, milloin asuntolaina on myönnetty peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten taikka muuhun tarkoitukseen 6 : n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla, sen ajan, joksi laina on myönnetty, ja muussa tapauksessa 45 vuotta 4 momentissa tarkoitetun merkinnän tekemisestä lukien ja siinäkin tapauksessa, että laina on maksettu kokonaan takaisin. Mainittujen säännösten soveltaminen peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten taikka 6 :n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla myönnetyn lainan johdosta lakkaa ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, milloin asuntolaina on kokonaisuudessaan maksettu takaisin ja valtiolle on lisäksi maksettu kultakin, enintään kuitenkin seitsemältä lainavuodelta viisi prosenttia lainan alkuperäisestä pääomasta. Säännösten soveltaminen 6 :n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla muuhun kuin peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten myönnetyn lainan johdosta voi kuitenkin lakata ennen määräajan päättymistä aikaisintaan viidennen lainavuoden jälkeen. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 198. Sitä sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa 1 päivänä tammikuuta 1980 tai sen jälkeen myönnettyihin lainoihin siten, kuin asuntotuotantolain muuttamisesta 4 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain (459/79) voimaantulosäännöksen 1 ja 2 momentissa on säädetty. Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 1986 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Ministeri Kaisa Raatikainen

4 vp. - HE n:o 188 Liite Laki asuntotuotantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 22 päivänä huhtikuuta 1966 annetun asuntotuotantolain (247/66) 15 e :n 1 momentti ja 15 f :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat 25 päivänä tammikuuta 1982 annetussa laissa (81/82), näin kuuluviksi: Voimassa oleva laki 15 e Asuinhuoneistoa on käytettävä 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävän ja kunnan vuokralaiseksi hyväksymän henkilön vuokra-asuntona, jos se sijaitsee sellaisessa vuokratalossa, jonka rakentamista, hankkimista, laajentamista tai peruskorjausta varten on myönnetty asuntolaina, tai 6 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa asunto-osakeyhtiötalossa taikka jos sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten on myönnetty 6 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu asuntolaina. Mitä edellä on säädetty, ei koske osakehuoneistoa, jonka hallintaan oikeuttavat osakkeet vuokralainen on lunastanut omakseen. Asuntohallitus voi kuitenkin myöntää luvan käyttää edellä tässä momentissa tarkoitettua asuinhuoneistoa muuhun kuin asuintarkoitukseen. Pysyvä lupa voi koskea vain vähäistä osaa talon kaikista asuinhuoneistoista. Myöntäessään luvan pysyvään muutokseen asuntohallitus voi samalla määrätä maksettavaksi takaisin asuntolainasta sen osan, joka vastaa luvassa tarkoitettua asuntoa. Kunta voi asuntohallituksen vahvistamien perusteiden mukaan myöntää luvan käyttää asuntoa tilapäisesti muidenkin kuin 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävien henkilöiden asuntona tai toistaiseksi talon ylläpitoa ja hoitoa varten välttämättömän henkilökunnan asuntona. Opiskelija-asuntolaa saadaan lisäksi oppzlaitoksen lomien aikana kunnan luvalla tilapäisesti käyttää muidenkin kuin 5 :ssä tarkoitettujen henkilöiden asuntona. Sen estämättä, mitä tässä momentissa säädetään, voidaan vuokratalossa, jonka peruskorjausta varten on myönnetty asuntolainaa, yhtä asuntoa käyttää talon omistajan omana asuntona. Ehdotus 15 e Asuinhuoneistoa on käytettävä 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävän ja kunnan vuokralaiseksi hyväksymän henkilön vuokra-asuntona, jos se sijaitsee sellaisessa vuokratalossa, jonka rakentamista, hankkimista, laajentamista tai peruskorjausta varten on myönnetty asuntolaina, tai 6 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa asunto-osakeyhtiötalossa taikka jos sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimista varten on myönnetty 6 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu asuntolaina. Mitä edellä on säädetty, ei koske osakehuoneistoa, jonka hallintaan oikeuttavat osakkeet vuokralainen on lunastanut omakseen. Asuntohallitus voi kuitenkin myöntää luvan käyttää edellä tässä momentissa tarkoitettua asuinhuoneistoa muuhun kuin asuintarkoitukseen. Pysyvä lupa voi koskea vain vähäistä osaa talon kaikista asuinhuoneistoista. Myöntäessään luvan pysyvään muutokseen asuntohallitus voi samalla määrätä maksettavaksi takaisin asuntolainasta sen osan, joka vastaa luvassa tarkoitettua asuntoa. Myös kunta voi asuntohallituksen vahvistamien perusteiden mukaan myöntää luvan käyttää asuinhuoneistoa muunakin asuntona kuin 5 :ssä tarkoitetut edellytykset täyttävien henkilöiden vuokra-asuntona. Lisäksi opiskelijaasuntolaa saadaan kunnan luvalla tilapäisesti käyttää muidenkin kuin 5 :ssä tarkoitettujen henkilöiden asuntona. Sen estämättä, mitä tässä momentissa säädetään, voidaan vuokratalossa, jonka peruskorjausta varten on myönnetty asuntolainaa, yhtä asuntoa käyttää talon omistajan omana asuntona.

5 1986 vp. - HE n:o Voimassa oleva laki 15 f Mitä 6 :n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa ja e :ssä on säädetty, on sovellettava, jollei tässä momentissa, 2 tai 3 momentissa taikka vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetussa laissa säädetystä muuta johdu, mainituissa säännöksissä tarkoitettuihin rakennuksiin ja osakkeisiin, milloin asuntolaina on myönnetty peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten sen ajan, joksi laina on myönnetty, ja milloin laina on muussa tarkoituksessa myönnetty 6 :n 1 momentin 5 ja 6 kohdan nojalla, myös sen ajan, joksi laina on myönnetty, kuitenkin vähintään 27 vuotta, sekä muussa tapauksessa 45 vuotta, 4 momentissa tarkoitetun merkinnän tekemisestä lukien ja siinäkin tapauksessa, että asuntolaina on maksettu kokonaan takaisin. Mainittujen säännösten soveltaminen peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten myönnetyn lainan johdosta lakkaa ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, milloin peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten myönnetty asuntolaina on kokonaisuudessaan maksettu takaisin ja valtiolle on lisäksi maksettu kultakin lainavuodelta valtiolle maksetun koron ja samana vuonna valtion ensisijaislainasta perityn koron välinen erotus sekä tälle erotukselle vuotuista korkoa valtion ensisijaislainasta kulloinkin perityn koron mukaan laskettuna. Ehdotus 15 f Mitä 6 :n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa ja e :ssä on säädetty, on sovellettava, jollei tässä momentissa, 2 tai 3 momentissa taikka vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta annetussa laissa säädetystä muuta johdu, mainituissa säännöksissä tarkoitettuihin rakennuksiin ja osakkeisiin, milloin asuntolaina on myönnetty peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten taikka muuhun tarkoitukseen 6 :n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla, sen ajan, joksi laina on myönnetty, ja muussa tapauksessa 45 vuotta 4 momentissa tarkoitetun merkinnän tekemisestä lukien ja siinäkin tapauksessa, että laina on maksettu kokonaan takaisin. Mainittujen säännösten soveltaminen peruskorjausta tai siihen liittyvää laajentamista varten taikka 6 :n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla myönnetyn lainan johdosta lakkaa ennen edellä tarkoitetun määräajan päättymistä, milloin asuntolaina on kokonaisuudessaan maksettu takaisin ja valtiolle on lisäksi maksettu kultakin, enintään kuitenkin seitsemältä lainavuodelta viisi prosenttia lainan alkuperäisestä pääomasta. Säännösten soveltaminen 6 :n 1 momentin 5 tai 6 kohdan nojalla muuhun kuin peruskorjausta tai szihen liittyvää laajentamista varten myönnetyn lainan johdosta voi kuitenkin lakata ennen määräajan päättymistä aikaisintaan vzi'dennen lainavuoden jälkeen. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 198. Sitä sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa 1 päivänä tammikuuta 1980 tai sen jälkeen myönnettyihin lainoihin siten, kuin asuntotuotantolain muuttamisesta 4 päivänä toukokuuta 1979 anneun lain (459179) voimaantulosäännökset 1 ja 2 momentissa on säädetty.

6

Laki. aravarajoituslain muuttamisesta

Laki. aravarajoituslain muuttamisesta Laki aravarajoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan aravarajoituslain (1190/1993) 5 ja 8 a, sellaisina kuin ne ovat, 5 laissa 869/2008 ja 8 a laissa 20/2007, sekä muutetaan 6,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 222 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asuntotuotantolain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan asuntotuotantolakia muutettavaksi siten, että riittävien

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan asumisoikeusasunnoista annettua lakia muutettavaksi siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 63/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan aravalainasaatavien vanhentumiseen ja takaisinperintään liittyvää sääntelyä

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan aravalainasaatavien vanhentumiseen ja takaisinperintään liittyvää sääntelyä selkeytettäväksi.

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991. 1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1989 vp. - HE n:o 212 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

2. Ehdotetut muutokset

2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, ar a- varajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja as u- misoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Asetus. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen 2 ja 3 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Asetus. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen 2 ja 3 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1072 1083 SISÄLLYS N:o Sivu 1072 opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen 2 ja 3 :n muuttamisesta... 3031

Lisätiedot

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille

Lisätiedot

1981 vp.- II LaVM n:o 4- Esitys n:o 208

1981 vp.- II LaVM n:o 4- Esitys n:o 208 1981 vp.- II LaVM n:o 4- Esitys n:o 208 Toi s en 1 a kiva 1 i o kun n a n m i e t i n t ö n:o 4 hallituksen esityksen johdosta laiksi asuntotuotantolain muuttamisesta, laiksi vuokra-asuntojen omaksilunastamisesta

Lisätiedot

1984 vp. -HE n:o 140

1984 vp. -HE n:o 140 1984 vp. -HE n:o 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi kiinnityksen tai maksun saamiseksi oikeuteen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1019. Laki. aravarajoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2005

SISÄLLYS. N:o 1019. Laki. aravarajoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2005 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta N:o 1019 1026 SISÄLLYS N:o Sivu 1019 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 4641 1020 Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen

Lisätiedot

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin

Lisätiedot

HE 96/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntorahoituslainsäädännön rahayksikkömuutoksiksi

HE 96/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntorahoituslainsäädännön rahayksikkömuutoksiksi HE 96/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntorahoituslainsäädännön rahayksikkömuutoksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä toteutettaisiin asuntorahoituslainsäädännön muutokset, jotka

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista

Lisätiedot

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

Lisätiedot

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 74

1988 vp. - HE n:o 74 1988 vp. - HE n:o 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vuoden 1974 alusta ovat maatalousyrittäjien eläkelakiin sisältyneet

Lisätiedot

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190 1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. HE 205/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kolttalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. HE 205/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kolttalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 205/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kolttalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kohtalakia muutettavaksi muun muassa siten, että kohtalain nojalla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 169

1989 vp. - HE n:o 169 1989 vp. - HE n:o 169 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 7 :n muuttamisesta ja laiksi opintotukilain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN P ÄAASIALLINEN

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

1992 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1992 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1992 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi huoneenvuokralain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan huoneenvuokralakia muutettavaksi siten, että saman vuokralaisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden tehtävien siirtoa Valtion asuntorahastolle koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aravavuokra-asuntojen

Lisätiedot

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta... SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

VUOSIMAKSULAINOJEN VUOSIMAKSUT JA KOROT LUKIEN JA VANHOJEN KIINTEÄEHTOISTEN LANOJEN KOROT LUKIEN

VUOSIMAKSULAINOJEN VUOSIMAKSUT JA KOROT LUKIEN JA VANHOJEN KIINTEÄEHTOISTEN LANOJEN KOROT LUKIEN Valtiokonttori 1 (6) VUOSIMAKSULAINOJEN VUOSIMAKSUT JA KOROT 1.3.2020 LUKIEN JA VANHOJEN KIINTEÄEHTOISTEN LANOJEN KOROT 1.4.2020 LUKIEN Korkeakorkoisten aravalainojen korkoja kohtuullistettiin 1.3.2019

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä

Lisätiedot