Nuorten ehdokaspankki. Perhekeskus avattiin. Kirjojen kirjo -kirjanäyttely. Isyys tänään ja huomenna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten ehdokaspankki. Perhekeskus avattiin. Kirjojen kirjo -kirjanäyttely. Isyys tänään ja huomenna"

Transkriptio

1 Nuorten ehdokaspankki Perhekeskus avattiin Kirjojen kirjo -kirjanäyttely Isyys tänään ja huomenna

2 ynäwarres Puhetta Jumalasta Parisataa vuotta sitten Ruotsi jäi myös kirkollisesti etuvartioksemme länteen. Se mikä tapahtuu Ruotsissa nyt, tapahtuu meillä jokunen vuosikymmen myöhemmin. Tai toivottavasti ei tapahdu. Ruotsin kirkossa vuonna 1970 rippikoulun kävi noin 80 % nuorisosta. Tänään noin 30 %. Neljässäkymmenessä vuodessa rippikoulu on muuttunut marginaali-ilmiöksi, jossa ei enää käydä sen vuoksi, että se on luovuttamaton osa nuorisokulttuuria, eikä sen tähden, että kotien kristillinen perimä, isovanhemmat ja vanhemmat niin toivovat. Kun vain oma kiinnostus tai kaverin seura ratkaisevat, jää osallistuminen varsin sattumanvaraiseksi ja maailman meteli peittää kirkon äänen. Kirkkokeskustelun sijaan pitäisi meilläkin nostaa keskiöön puhe Jumalasta. Murheellisten tilastojen keskellä ruotsalaiskollegan mielenkiintoinen viesti oli se, että rippikoulussa nuoret mielellään puhuvat Jumalasta. Siinä kirkko heidän mielestään on asiantuntija. Nykyisen kirkkokeskustelun sijaan pitäisi meilläkin nostaa keskiöön puhe Jumalasta. Nyt puhutaan homoista ja lesboista, organisaatioista ja rahasta, vallasta ja sen käytöstä, perinteisestä ja liberaalista uskosta, naispapeista ja omantunnonklausuulista, boikotoitavista piispoista ja kunnollisista. Kirkosta käytävän keskustelun keskeltä ei kuulija kykene löytämään Jumalaa eikä ylistyslaulua Korkeimmasta, vaan säälittävän epävireisen kuoron, jonka jokainen jäsen haluaa omilla sävellyksillään ja nuoteillaan luoda oman uskonsa mukaisen oman kirkkonsa itseään johtajana palvovine uskollisine faneineen. Paavali näkee ihmisen kunnian ja vallan toisin. Hänen mukaansa istuttaja ja kastelija eivät ole mitään, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Kirkossa meidän pitää puhua enemmän Jumalasta ja vähemmän itsestämme niin että me vähenemme ja hän kasvaa. Kun puhumme rakkauden kaksoiskäskystä ja kultaisesta ohjeesta ja kun edes vilpittömästi yritämme myös teoillamme julistaa hänen kunniaansa, me voimme kertoa Jumalasta ajassamme ymmärrettävällä tavalla. Siinä meidät on lähetty olemaan hyviä. Huppe hannu.hurme@evl.fi 2

3 imäävai Takaisin Suomeen Virkavapauteni päättyi ja aika palata taas Suomeen. Vuosia kulunut jo 8 kun lähdin Mikaelinseurakunnasta maailmalle. Sambian lämmössä 3 vuotta ja sitten vauhdissa vaihtaen Viroon. Siellä tuli oltua 5 vuotta. Virossa tein lähetystyöntekijänä kolmen seurakunnan papin tehtäviä ja koordinoin rovastikunnan nuorisotyötä. Perustimme lapsi- ja nuorisotyön tiimin jonka tehtävänä oli yhdessä minun kanssa tehdä rovastikunnan lapsi- ja nuorisotyötä. Teimme rovastikunnalle 5-vuotissuunnitelman, joissa otimme tavoitteeksi että joka vuosi työryhmä tekee jossain rovastikunnan seurakunnassa yhdessä sen kanssa yhden illan nuortenillan. Valitsimme seurakunnan jossa aiemmin ei ole ollut nuorisotyötä. Samoin aloimme järjestää kerran vuodessa mida sa veel ootad? eli mitä sä vielä odotat? Se keräsi vuosittain vaihtelevan yleisön ja joka vuosi Se kertoo turvallisuudesta, tämän ajan myllerryksen keskellä. se meni netin kautta, jolloin samanaikaisesti sitä saattoi katsoa netin avulla. Oman rovastikunnan aluella on myös viron kuuluisin nuorten gospelbändi Crux. Elokuun alussa vähän remointoimme God`s Gasia yhdessä kiinteistöosaston kanssa, jolloin tässä vaiheessa voin lausua suuren kiitoksen heille yhteistyöstä. Olemme valmistautumassa GG:n 10 vuotisjuhliin ja sitten rippikoulutapahtumaan Vimmassa johon saamme HBbändin vieraaksi. Tämä yhteistyö alkoi jo viron vuosina kyseisen bändin kanssa. Uudistuneessa nuortentilassa on kiva työskennellä ja näkyy että myös nuoret haluavat tulla. Se kertoo turvallisuudesta, jota saa kokea seurakunnassa tämän ajan myllerryksen keskellä. Olemme iloinneet myös nuorisotyössä koulujen kanssa tehtävästä yhteistyöstä joka ainakin meidän alueella toimii erittäin hyvin. Kari Mikaelin seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja kari.tynkkynen@evl.fi 3

4 utissii Nuorten ehdokaspankki Seurakuntavaaleissa 2010 on mukana suuri määrä nuoria ehdokkaita. Valtakunnallisesti nuorten määrä on lähes 10 prosenttia ehdokkaista. Nyt äänestäjien on tärkeä saada tietää, mitä ehdokkaat ajattelevat ja millaiset heidän arvonsa ja visionsa ovat. Hae nuorten ehdokkaiden tietoja Ensimmäinen kerta -kampanja haluaa antaa nuorille ehdokkaille mahdollisuuden kertoa mielipiteistään ja tulla esiin monipuolisena joukkona taitavia ja innostavia vaikuttajia. Ehdokaspankki on kaikkien alle 30-vuotiaiden käytettävissä. Ehdokaspankki löytyy osoitteesta: Ehdokas, syötä omat tietosi mukaan Jokainen alle 30-vuotias ehdokas on tervetullut täyttämään tietonsa ehdokaspankkiin ja tekemään siten tärkeää vaalityötä. Ehdokaspankissa voi syöttää mukaan kuvansa ja linkkejään. Lisäksi ehdokkailta kysytään taustatietoja, tavoitteita ja tarjotaan mahdollisuus vapaaseen sanaan. Työntekijä Kerro nuorten ehdokaspankista tuntemillesi alle 30-vuotiaille ehdokkaille ja kutsu heidät mukaan Ehdokkaisiin tutustumisessa auttaa myös kirkon vaalikone, joka avautuu osoitteessa Vaalikoneessa on mukana suurin osa seurakunnista ja ehdokkaista. Vaalikone osoitteessa: 4

5 utissii Perhekeskus avattiin Taide- ja toimitalo Vimmassa toimiva TORIN KULMA on tuore pilottiprojekti, jonka tavoitteena on tukea haastavassa elämäntilanteessa olevia pikkulapsiperheitä sekä odottavia äitejä ja perheitä. Sen tehtävänä on muun muassa ennaltaehkäistä ongelmia ja syrjäytymistä sekä auttaa perheitä löytämään sopivia palveluja ja asioimaan viranomaisten kanssa. Perheet ohjataan TORIN KULMAAN neuvolan tai seurakunnan diakoniatyön kautta. Apu räätälöidään kullekin omien, yhdessä mietittyjen tarpeiden mukaan. Toiminta on perheille maksutonta. TORIN KULMA on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Paikalla on toiminnasta vastaava sosionomi Turun kaupungilta ja kaksi lastenohjaajaa seurakuntayhtymästä. TORIN KULMA toimii Taide- ja toimitalossa, osoitteessa Aurakatu 16 Lisäksi perheiden on mahdollista saada muun muassa kokin, diakonin, perheneuvojan, terveydenhoitajan ja talousalan ammattilaisen apua. Projekti on sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelman Länsi-Suomen Remontti-hankkeen pilotti, joka toteutetaan Turun kaupungin ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän moniammatillisena yhteistyönä. 5

6 utissii Saappaan teemasyksy Palveluoperaatio Saapas perustuu kristilliseen auttamiseen ja jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Saapas näkyy kaduilla, konserteissa sekä festareilla. Tarkoituksena on tarjota aikuisen läsnäoloa ja olkapäätä sekä mahdollisuuden tulla kuulluksi. Turun Saappaan vastaava ohjaaja Sinikka Loukamaa kertoo: - Olemme teemoittaneet syksyn päivystykset ja tarkoitus on käsitellä erilaisia aiheita laajemmin vapaaehtoisten kesken. Vapaaehtoisten kautta tietoa menee myös nuorille. Tämän syksyn aiheina ovat mm. ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. - Syysloman aikaan jaoimme myös heijastimia ja muistutamme niiden tarpeellisuudesta, Sinikka jatkaa. Nuokkariajot -päivystyksessä kierrämme nuorisotaloja, tutustumassa ja tutustuttamassa Saapasta talojen nuorisotyöntekijöille ja nuorille. Vuoden teeman päättää En saa rakettia silmäänpäivystys. Turvalasit ovat tärkeä suojavarustus omalle terveydelle. Tiedustelut: Sinikka Loukamaa, Turun Saappaan vastaava ohjaaja, Lisätietoja Saappaasta: Muita teemoja ovat Hemmottelupäivänä kerromme Saappaasta ja jaamme nuorille pieniä makupaloja. PikkuSaapas -teemassa päivystykseen ovat tervetulleita Pikkusaappaat eli Saapaslaisten lapset ja nuoret vanhempien kanssa. Mukaan voi ottaa oman rakkaan lelun, ystävän tai kaverin. 6

7 utissii Riparit kiinnostavat Turun ja Kaarinan seurakuntien rippikouluihin ilmoittautuminen päättyi syyskuun lopussa Määräaikaan mennessä oli tullut ilmoittautumista. Jälki-ilmoittautuminen avautunut Sähköisestä ilmoittautumisesta vastaava nuorisosihteeri Jani Käsmä kertoo: - Tänä vuonna netti-ilmoittautuminen on sujunut todella hyvin. Pelkän netti-ilmoittautumisen lisäksi seurakunnat ovat tarjonneet mahdollisuutta ilmoittautua toimipisteissä. Tällä hetkellä ilmoittautuneiden kokonaismäärä on n nuorta. - Olemme avanneet jälki-ilmoittautumisen osoitteessa www. seitsemastaivas.fi. Ilmoittautuminen on tarkoitettu niille keneltä asia on jostain syystä unohtunut. - Kirkkoon kuuluville ei ilmoittautuneille nuorille on lähetetty muistutus jälki-ilmoittautumismahdollisuudesta, näin saadaan Mattimyöhäisetkin mukaan, Jani jatkaa. viikolla (viikolla 45). Postissa on rippikouluyhmän ensimmäisen kokoontumisaika, -paikka ja yhteyshenkilöt. Siitä se sitten rippikoulu alkaa. Kaikki ripareista osoitteessa: Miksi rippikouluun kannattaa tulla? Rippikoulu on ilmainen ei siis maksa mitään. Ripari antaa sinulle monia oikeuksia, joita et muuten saisi. Esimerkiksi kirkossa avioliittoon vihkiminen edellyttää rippikoulun suorittamista. Konfirmoidut voivat käydä itsenäisesti ehtoollisella, päästä kummeiksi ja äänestää 16-vuotiaana seurakuntavaaleissa. Rippikouluvastaavat tekevät jakoja Parhaillaan seurakuntien rippikouluvastaavat tekevät ryhmäjakoja. Rippikoululaiset saavat paluupostia marraskuun toisella 7

8 ähkei Seuraava Zoo Seuraavassa Zoon kokouksessa to klo Vimma, sali 3.krs., käsitellään aiheita, jotka liittyvät rippikouluun, siksi tämä kutsu lähetetään laajemmalle osallistujajoukolle eli koskemaan myös rippikoulujen muita johtajia kuin nuorisotyöntekijöitä. Aiheina - Seksuaalisuus ja rajat rippikoulu- ja nuorisotyössä, työalasihteeri Arja Seppänen, perheasiat, Kirkon keskushallinnosta - Ehtoollinen ja kasvatus vt. työalasihteeri Timo-Matti Haapiainen, jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, Kirkon keskushallinto - Ihan sama rippikoulukirjan esittely. Esittelijänä kustannuspäällikkö Eeva Johansson - Rippikoululaisten tarrojen tulostuksen ihmeellinen maailma. Toimistonhoitaja Johanna Hoppela, kasvatusasiain keskus, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Luvassa ajankohtaisista aiheista mielenkiintoista asiaa. Zoo on kaikkien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista nuorisosiht. Marja Ruusulle , marja.ruusu@evl.fi. 8

9 ähkei Tulevat Zoot Tulossa keväällä merkitse kalenteriin jo nyt! Torstaina klo kesän leirijohtajien kokous. Aiheena mm. Ekoteko! nuoret Itämeren äärellä hanke Zoo on kaikkien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista nuorisosihteeri Marja Ruusulle , marja.ruusu@evl.fi. Zoot kutsuvat vuonna 2011 To 3.2. klo To 5.5. klo To klo To klo To klo pikkujoulukuusi (kutsutilaisuus) Vaikuta omaan elämääsi! Aloitekanava on valtakunnallinen nuorille suunnattu verkkodemokratiapalvelu ja vaikuttamiskanava. Aloitekanavan avulla nuoret voivat osallistua paikalliseen vaikuttamiseen, ja se on yksi väylä kuulla nuoria heitä koskevissa asioissa oman kunnan sisällä. Verkkopalvelu mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattomana vaikuttamisen. Nuori pääsee esittämään ideansa ja kommentoimaan muiden ideoita, kun hän on ensin rekisteröitynyt oman kuntansa Aloitekanavaan. Aloitekanavan kautta nuoret voivat ideoida erilaisia parannusehdotuksia, joita haluaisivat kotikunnassaan toteutettavan. Aloitekanava toimii kaksisuuntaisena palveluna; Kunta kysyy -osio mahdollistaa nuorten kuulemisen ja sen kautta kunnan eri toimijat voivat kerätä palautetta ja ajatuksia nuorilta heitä koskevista asioista. Osiota voivat käyttää kaikki kunnan toimijat. Tutustu Turun Aloitekanavaan osoitteessa turku. 9

10 uilt Kirjojen kirjo -kirjanäyttely Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen valikoimaan kristillisiä kirjoja, kun neljän kustantajan yhteinen näyttely saapuu omalle tai lähipaikkakunnallesi. Kirjanäyttely ke klo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kokoussalissa (Eerikinkatu 3). Näyttelyssä on esillä kaikkiin seurakunnan työmuotoihin soveltuvia kirjoja, mm.: Raamatut, virsikirjat, hartaus-, rukous-, hiljaisuus ja raamattuaiheiset kirjat, teologiset ym. seurakuntatyöhön soveltuvat tietokirjat, lähetysaiheiset kirjat, onnittelukirjat, surukirjat sekä lastenkirjat. Syksyn uutuuksia ja edullisia tarjouskirjoja. Kahvitarjoilu ja arvonta. Näyttelyn järjestää: Suomen Pipliaseura, Suomen Lähetysseura, Edita Publishing Oy ja Katharos Oy. Laaja valikoima korkea laatu syvällinen sisältö Kutsu Sinulle Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen valikoimaan kristillisiä kirjoja, kun neljän kustantajan yhteinen näyttely saapuu omalle tai lähipaikkakunnallesi. Seurakuntanäyttely KIRJOJEN KIRJO Laaja valikoima korkea laatu syvällinen sisältö ke klo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, kokoussali Eerikinkatu TURKU Näyttelyssä on esillä kaikkiin seurakunnan työmuotoihin soveltuvia kirjoja, mm.: Raamatut, virsikirjat, hartaus-, rukous-, hiljaisuus ja raamattuaiheiset kirjat, teologiset ym. seurakuntatyöhön soveltuvat tietokirjat, lähetysaiheiset kirjat, onnittelukirjat, surukirjat sekä lastenkirjat. Syksyn uutuuksia ja edullisia tarjouskirjoja. Kahvitarjoilu ja arvonta Sydämellisesti tervetuloa, tapaamisiin kirjojen kirjon parissa. Suomen Pipliaseura Suomen Lähetysseura Edita Publishing Oy Katharos Oy 10

11 uilt Isyys tänään ja huomenna Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ja Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus järjestävät keskiviikkona klo seminaaritilaisuuden Isyys tänään ja huomenna. Seminaari järjestetään Auditorio Joukahaisessa Turussa. Seminaarin esiintyjät Kasvatustieteen professori ja isä Juha T. Hakala on kirjojensa kautta lähestynyt muita isiä ja ammattilaisia omalla leppoisan jutustelevalla tyylillään. Juhan aihe Perhe, isyys ja hitaan ajan tarve käsittelee vanhemmuutta ja nykypäivän elämänrytmin vaativaa yhteensopivuutta. Ehkäisevän terveydenhuollon professori Päivi Rautavan asiantuntemusalaan kuuluvat mm. ehkäisevän terveydenhuollon kehittäminen ja palvelujärjestelmien kehittämistutkimus. Psykologi ja tutkija Sari Ahlqvist-Björkroth on tutkijana Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimuksessa, joka pureutuu myös parisuhteen, perheen ja isyyden tutkimiseen vauvavaiheessa. Toimittaja ja isä Roope Lipasti tunnetaan erityisesti arkipäivän kolumnityyppisistä julkaisuista, jotka monesti koskettavat hauskalla tavalla isän arkea. MLL:n Isä-hanke on Ray:n rahoittama vuosina toimiva valtakunnallinen hanke. Isä-hankkeen tavoitteena on tukea tasavertaista ja kestävää vanhemmuutta. Erityisalueena on isien osallisuus ja läsnäolo vanhempana ja parisuhteessa. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen tehtävänä on harjoittaa ja edistää monitieteistä lapsi- ja nuorisotutkimusta. Keskus kokoaa yhteen asiantuntijuutta lääketieteellisestä aina humanistiseen, taloustieteelliseen, yhteiskuntatieteelliseen ja käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen. Lisätietoja seminaarista: Hans Keihäs, koordinaattori, p

12 uilt Manga Messias Manga, maailman suosituin sarjakuvamuoto on saavuttanut Suomessakin suursuosion erityisesti nuorten parissa. Manga Messias luetaan aitoon mangatyyliin väärinpäin. Sarjakuvaevankeliumin on suomentanut Marika Villikka. Nainen Manga Messiaan kuvamaailman takana on Kozumi Shinozawa eli Kelly-San, joka vieraili Suomessa viime vuonna. Sanoma on nuorekasta ja uskollista Raamatulle. Vauhdikas ja nelivärikuvitettu kirja on oivallinen lahja nuorelle, jota kiinnostavat sarjakuvat tai evankeliumin sanoma. Pian Manga Messias saa jatkoa, kun suomeksi ilmestyy Manga Metamorfosis. Kirjaa on jaettu ja myyty jo yli miljoona kappaletta eri puolilla maailmaa sekä käännetty jo 20 eri kielelle. Manga Messias sopii noin vuotiaille, mutta ikärajaa ei ole. Moni kerholainen, rippikoululainen ja isonen Helsingissä sai Manga Messiaan lahjaksi omasta seurakunnastaan Usko toivo rakkaus -kampanjan puitteissa. Vantaalla kaikki uskonnonopetukseen osallistuvat kuudesluokkalaiset ovat saaneet oman kappaleen mangaevankeliumia. Manga Messiaaan voi tilata osoitteesta 12

13 uilt Tonni tarjolla Seurakunnan nuorisotyöntekijä, lastenohjaaja, varhaisnuorisotyöntekijä, perhetyöntekijä, lapsityönohjaaja - lähde mukaan. Kilpailussa lapset ja nuoret saavat sanoin, valokuvin, piirustuksin, videoin, lauluin, runoin, sloganein kuvata, mitä heidän mielestään tarkoittaa sana osallisuus. Seurakunnat ovat maamme etujoukoissa osallistamassa lapsia ja nuoria toiminnassaan. Osallisuutta lisäämällä kasvatamme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hengessä huomisen yhteiskuntaan aktiivisia jäseniä, jotka kantavat vastuuta itsestään ja toisistaan. Osallisuus tarjoaa sinunkin työhösi tervetulleita ja pitkälle hedelmää kantavia toimintatapoja lasten kohtaamiseen. Tuleva vuosi tulee tarjoamaan sinulle siihen paljon tarttumapintaa. Kilpailusarjoja on neljä. Voittajille maksetaan tuhannen euron arvoista tukea lasten ja nuorten osallisuus -toimintaan. Valmiit työt tulee palauttaa viimeistään osoitteeseen: PTK/Osallisuuskilpailu, Asemapäällikönkatu 3 B, Helsinki. Lisätietoja: hankekoordinaattori Kaisa Rantala, kaisa. rantala@ptk.fi, puh Tyttöjen ja poikien oikeudet kirkossa Syksy 2010 TONNI TARJOLLA OSALLISUUS KILPAILUSTA VOITA TONNI TOIMINTAAN! Seurakunnan nuorisotyöntekijä, lastenohjaaja, varhaisnuorisotyöntekijä, perhetyöntekijä, lapsityönohjaaja, SINÄ: kasvatuksen ammattilainen lähde mukaan Kilpailussa lapset ja nuoret saavat sanoin, valokuvin, piirustuksin, videoin, lauluin, runoin, sloganein kuvata, mitä heidän mielestään tarkoittaa sana OSALLISUUS. Seurakunnat ovat maamme etujoukoissa osallistamassa lapsia ja nuoria toiminnassaan. Osallisuutta lisäämällä kasvatamme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hengessä huomisen yhteiskuntaan aktiivisia jäseniä, jotka kantavat vastuuta itsestään ja toisistaan. Osallisuus tarjoaa sinunkin työhösi tervetulleita ja pitkälle hedelmää kantavia toimintatapoja lasten kohtaamiseen. Tuleva vuosi tulee tarjoamaan sinulle siihen paljon tarttumapintaa. Tarvitsemme nyt osallisuudelle tunnuksen. Alustuksena voitte kerhossa, leirillä, nuortenillassa, koulussa keskustella lasten ja nuorten kanssa siitä, mitä heidän mielestään tarkoittavat seuraavat lauseet: lapset ovat etusijalla, lasta kuullaan hänelle tärkeissä asioissa, lasten tulee saada osallistua ja vaikuttaa, minä olen osallinen ja millainen on lapsi ja nuorisoystävällinen toimija; seurakunta, koulu, kauppa, kaupunki. Kilpailutyön tulee ilmentää lapsen tai nuoren mahdollisuutta ja oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Työt voidaan toteuttaa yksilötöinä tai ryhmätöinä. Työssä tulee olla kirjattuna: työn nimi, ikäsarja, työn tekijät sekä yhteystiedot. Työn muoto on vapaa, mutta se voi olla esimerkiksi A3 kokoinen juliste. Voittajat palkitaan tammikuussa 2011, Kirkon kasvatuksen neuvottelupäivillä. K i l p a i l u Sarjat 0-6 vuotiaat 7-10 vuotiaat vuotiaat vuotiaat Palkinnot Voittajille maksetaan tuhannen euron arvoista tukea lasten ja nuorten osallisuus -toimintaan. Kahdelle seuraavalle myönnetään kunniakirja ja kirjapalkinnot. Milloin Valmiit työt tulee palauttaa viimeistään osoitteeseen: PTK/Osallisuuskilpailu Asemapäällikönkatu 3 B Helsinki Työt palautetaan lähettäjille. PTK omistaa kaikki oikeudet kilpailuun osallistuneisiin aineistoihin. Töitä tullaan käyttämään kansallisissa lasten osallisuushankkeiden lanseerauksissa muun muassa tunnuksessa. 13

14 uilt Tervetuloa järjestömessuille Varsinaissuomalaiset lastensuojelujärjestöt esittelevät monipuolista toimintaansa Perhetalo Heidekenillä perjantaina kello Mukana on 21 lasten, nuorten ja lapsiperheiden ammattilaisja vapaaehtoistyön järjestöä - Tapaat järjestöjen ammattilaisia ja saat tietoa siitä, kuinka lastensuojelujärjestöt voivat tukea ja auttaa asiakkaitasi - Voit tutustua lasten, nuorten ja lapsiperheiden varhaisen tuen ja ehkäisevän lastensuojelun toimintaan sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun palveluihin - Ohjelmassa tietoiskuja ajankohtaisista aiheista - arjen iloista ja suruista, auttamisen keinoista ja työn sisällöistä Toimintaansa ovat esittelemässä: Auralan Kerhokeskus ry Erityishuoltojärjestöjen Liitto EHJÄ ry Kaarinan SOS-Lapsikylä KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Nuorten Ystävät ry Omaiset mielenterveyden tukena Lounais-Suomen yhdistys Operaatio TOIVO ry Pelastakaa Lapset ry Raide ry SPR Turun Nuorten turvatalo Suomen Uusperheellisten Liitto ry Turun ensi- ja turvakoti ry Kataja ry Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kriisikeskus, Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry Turun seudun elatusvelvolliset ry Turun Seudun Yksinhuoltajat ry Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Tietoiskuja (kesto 20 min) päivän aikana mm. Uusperhe perheenä, Seikkailukasvatus nuorten ryhmätoiminnassa, Ehkäisevä päihdetyö ja nuorten elämänhallinnan tukeminen, SOS-lapsikylä uusi mahdollisuus huostaan otetulle lapselle ja Keinoja syömishäiriöiden tunnistamiseen ja puuttumiseen. Tapahtuma on maksuton. Perhetalo Heideken: Sepänkatu 3, Turku 14

15 uilt Lusikkaliike Meistä on sietämätöntä, että lähes miljardi ihmistä kärsii äärimmäisestä nälästä. Päivittelyn sijaan tarvitsemme tekoja. Lähde mukaan Lusikkaliikkeeseen! Lusikkaliike on Facebook-faniryhmä, joka kokoaa yhteen ruokaturvasta kiinnostuneet ja haastaa heidät käytännön tekoihin asian puolesta. Vinkkauksen voi tehdä Facebookissa Lusikkaliikkeen fanisivulla tai omassa profiilissa. Halutessasi voit vihjata löytöpaikasta myös kasvotusten, tekstiviestillä tai sähköpostilla. Lusikalla voit haastaa ystäväsi mukaan Lusikkaliikkeeseen. Tärkeintä on, että lusikat liikkuvat ja sanoma nälänhädästä leviää. Keskustelu lusikoiden liikkeistä käy jo kuumana ja vinkkikuvien määrä lisääntyy huimaa vauhtia! Lusikkaliike on jättänyt löydettäväksesi lusikoita ympäri Suomea. Lusikat on varustettu ohjeilla, miten toimia. Etsi lusikka, laita se liikkeelle ja olet mukana nälänhädän vastaisessa taistelussa! Jos et ole onnistunut löytämään kampanjalusikkaa, voit myös tilata oman kampanjatarran lähettämällä yhteystietosi osoitteeseen lusikkaliike(at)kirkonulkomaanapu.fi. Kiinnitä tarra vanhaan lusikkaasi, piilota se ja vinkkaa uudesta löytöpaikasta ystävillesi. 15

16 Zookkonen On Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Zookkonen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Linkki vakioaineistoon Oheisesta linkistä löytyy kokouskalenteri, toimialakohtaisia suunnitelmia, seurakunnan nuorisotyöntekijöiden ja partiovastaavien yhteystietoja. Linkistä löytyy myös saarnan aiheita. Ilmestymisaikataulu 2010 Aineisto DL Ilmestyy Numero vko 49 vko 50 Zookkonen 6/2010 Aineisto Aineiston pitää olla viimeistään aineiston DL-viikon viimeisenä päivänä (ks. ilmestymisaikataulu) Jani Käsmällä: evl.fi Päätoimittaja Kasvatustoimen johtaja: Hannu Hurme , Valokuvat Kansi Syksy Heinänokassa Jussi Vierimaa Sivu 2 Katri Saarela Sivu 3 Kari Tynkkysen kuva-arkisto Sivu 4 Seurakuntavaalit.fi kuvapankki Sivu 5 Torinkulma -logo Jani Käsmä Sivu 6 Jani Käsmä Sivu 7 Kaarinan seurakunnan isoset Jussi Vierimaa Sivu 8 ja 9 SXC-kuvapankki Sivu 11 Isä - voimauttavia valokuvia, Isyyden ilo Eddie Iles Ulkoasu ja taitto Jani Käsmä Zookkosen jakelu Mikäli haluat päästä postituslistalle, laita sähköpostiosoitteesi meille kasvatusasiain keskukseen: johanna.hoppela@evl.fi

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v.

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v. Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari Kuva: Lotta Numminen Mitä se on? tulla nähdyksi ja kuulluksi on ihmisen perustarve ihmisestä välittäminen,

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

6/2007. SIVU5 Vuoden 2007 palkitut. SIVU6 Zoon aikataulu

6/2007. SIVU5 Vuoden 2007 palkitut. SIVU6 Zoon aikataulu ZOOKKONEN SIVU5 Vuoden 2007 palkitut SIVU6 Zoon aikataulu KynäWARRES Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla Vaikka partiolaisten perinteisen, jo kuusikymmentä vuotta täyttävän

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2013 Käytetyimmät

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti. Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 2010

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti. Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa sekä Varsinais-Suomessa 200 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry. Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Palveluraportti Varhaisen tuen palvelut Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n jäsenjärjestöjen palvelut -kysely 2011 Yhdessä enemmän

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille

Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille mahdollisuus itää sinussa Nuorille isoin oppimiskokemus oli ryhmässä rohkaistuminen ja omana itsenään avoimesti oleminen. Hae Mahis-tukea! Itseluottamus ja

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. 3 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Aika keskiviikkona 16.3. klo 9.00-12.00/14.30 Paikka Mauno Koivisto -keskus, BioCity, Tykistökatu 6 (Auditorio) Päivi Sillanaukee,

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Nenäpäivässä halauksia. Rouskis seikkailee joulukalenterissa. Rippikoulut alkavat. Paljon erilaisia koulutuksia luvassa

Nenäpäivässä halauksia. Rouskis seikkailee joulukalenterissa. Rippikoulut alkavat. Paljon erilaisia koulutuksia luvassa 5 2011 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Nenäpäivässä halauksia Rouskis seikkailee joulukalenterissa Rippikoulut alkavat Paljon erilaisia koulutuksia luvassa Kynäwarres Verkostoissa Facebook ja Twitter

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012 Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2012 Käytetyimmät ehkäisevän työn palvelut Tarjotuimmat ehkäisevän työn palvelut

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3. 1 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue Ohjelmat paikkakunnittain jäljempänä dokumentissa. PÄIVÄ AIKA KAUPUNKI PAIKKA tiistai 8. maaliskuuta 2011 klo 9.00-12.30/15.00 Helsinki Helsingin

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Nuorten tukeminen netissä

Nuorten tukeminen netissä Nuorten tukeminen netissä MIELI 2010 KUOPIO Marika Ketola E-mielenterveyshanke Nuorten tukeminen verkossa Nuoria voi tukea verkossa Hakeutumalla nuorten suosimiin verkkopalveluihin, kuten sosiaalisiin

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

ZOOKKONEN. 3 Oisko sulla hetki aikaa? SIVU. 5 Kättä päälle - lasten hyväksi. 6 Konsertti nuoren muistolle SIVU SIVU. 9 Tapahtumia ja messuja

ZOOKKONEN. 3 Oisko sulla hetki aikaa? SIVU. 5 Kättä päälle - lasten hyväksi. 6 Konsertti nuoren muistolle SIVU SIVU. 9 Tapahtumia ja messuja ZOOKKONEN SIVU SIVU SIVU SIVU 3 Oisko sulla hetki aikaa? 5 Kättä päälle - lasten hyväksi 6 Konsertti nuoren muistolle 9 Tapahtumia ja messuja Kynäwarres Helmitaulu... oli aikoinaan mitä edistyksellisin

Lisätiedot

MAHIS Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille MAHIS ELÄMÄ HALTUUN, UNELMAT TOTEEN

MAHIS Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille MAHIS ELÄMÄ HALTUUN, UNELMAT TOTEEN MAHIS Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille MAHIS ELÄMÄ HALTUUN, UNELMAT TOTEEN Kokemuksia Mahiksesta Päällimmäisenä ajatuksena nousi nuorten osallistamisen merkityksellisyys. Kun nuorille annettiin

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto 21.11.2018 Tampere Oikeus osallisuuteen YK:n lasten oikeuksien sopimus - Syrjimättömyys

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus

Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus www.vslapset.fi Lastensuojelujärjestöjen palvelutuotanto ja palveluohjaus Eija Heimo, kehittämispäällikkö Palveluohjaus hanke 2004-2008 Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry Lastensuojelun ajankohtaispäivä

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot