Kunnan kasvun edistäminen: yritysmyönteisyys ja yritysvaikutusten arviointi, miksi tärkeää?
|
|
- Ada Saarnio
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnan kasvun edistäminen: yritysmyönteisyys ja yritysvaikutusten arviointi, miksi tärkeää? KUNTIEN ELINVOIMAISUUS JA KASVU Liminganlahden luontokeskus Jarmo Soinsaari
2 Yritykset muodostavat palveluverkoston Taloutemme kivijalka on muuttunut ja tulee muuttumaan keskittyneestä ja suuresta teollisuudesta monen toimialan pienemmistä yrityksistä muodostuvaan palveluverkostoon. Samaan aikaan väestön keskittyminen kasvukeskuksiin jatkuu. Siellä missä on ihmisiä ovat he sitten työikäisiä tai eläkeläisiä on kysyntää palveluille ja mahdollisuuksia tuottaa palveluita ja tuotteita.
3 Ei kannata hakea vain suuria kaloja Pendelöintikunnissa, joiden työllisyys paljolti perustuu keskuskaupunkien työpaikkoihin, olisi erityisesti syytä pyrkiä oman pk-yrityskannan kasvattamiseen, koska suurten työnantajien rooli on hupenemassa
4 Ei kannata hakea vain suuria kaloja Jo yli kymmenen vuoden ajan uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Vuosina yli 250 henkilöä työllistävät suuryritykset palkkasivat henkeä. Pk-yritykset loivat yli työpaikkaa jonka lisäksi Suomessa on noin yksinyrittäjää
5 Kannustetaan perustamaan yrityksiä ja autetaan niitä kaikissa kehitysvaiheissa Uusia yrityksiä perustetaan Suomessa vuosittain noin Perustetuista yrityksistä lähes 60 % lopettaa toimintansa ensimmäisten viiden vuoden aikana.
6 Autetaan yrityksien omistajan-vaihdoksien toteutumista kunnissa Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa omistajanvaihdos on edessä yli yrityksessä. Niissä työskentelee reilusti yli henkilöä, joiden vuosittain maksama kunnallisvero on noin 1,2 miljardia euroa ja valtionverokertymä 300 miljoonaa euroa.
7 Autetaan yrityksien omistajan-vaihdoksien toteutumista kunnissa Toimivien yrittäjien ikääntyminen on ongelma. Erityisesti pienemmissä kunnissa ja pienissä kaupungeissa on koko ajan tilanteita, joissa lajinsa ainoa palvelu on häviämässä. Usein kannattava yritystoiminta hukataan aivan turhaan, ja yhdenkin menetyksen seurannaisvaikutukset kunnan palvelutarjontaan voivat olla huomattavat
8 Julkisen sektorin opiskeltava uusia toimintatapoja Julkisen sektorin on katsottava rohkeasti tulevaisuuteen ja keskeisenä tehtävänä tulisi avata markkinat yrittäjyydelle ja kannustaa yrityksiä kasvuun. Julkiset hankinnat, jotka ovat vuodessa noin 35 miljardia euroa, aluekehityksen vauhdittajiksi
9 Lisää yhteistyötä alueiden kehittämiseen yritysten parhaaksi Aluekehittäminen Suomessa: kuntaa (Manner-Suomi Ahvenanmaa 16) maakuntaliittoa liittoa - 15 ELY- keskusta - 13 vaalipiiriä - 6 aluehallintovirastoa Voisiko tulevaisuuden aluekehittäminen irtaantua maantieteellisesti rajatuista alueista?
10 Pienten kuntien rajalliset resurssit yritysten kehittämiseen Suomen kunnista on 82 % alle asukkaan kuntia. Kunnat.net, kuntien lukumäärä koon mukaan 136 kpl alle asukasta 20 kpl yli asukasta 78 kpl asukasta 47 kpl asukasta 36 kpl asukasta
11 Elinvoimapolitiikka vaatii yritysvaikutusten arviointia
12 YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Suomen Yrittäjien toteuttaman Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn mukaan yrittäjien mielestä elinkeinopolitiikan tärkein osa-alue on kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys. Tässä tärkein työkalu on yritysvaikutusten arviointi joka tulisi olla mukana kunta-, seutu- ja maakuntasekä valtakunnallisessa päätöksenteossa
13 Yrittäjien mielestä tärkeät elinkeinopolitiikan osa-alueet
14 YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kuntien päätökset vaikuttavat suoraan tai välillisesti yrityksiin, päätettiinpä sitten koulutus-, hankinta-, asunto- tai kaavoituspolitiikasta. Suuri osa tehdyistä päätöksistä siis joko tukee tai heikentää yritysten menestymis- ja toimintaedellytyksiä.
15 YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Päätösten yritysvaikutusten arviointi ei tarkoita sitä, että päätöksiä tehtäisiin yritysten ehdoilla, vaan arvioinnin tarkoitus on varmistaa: - että päätöksentekijä harkitsee asiaa myös yritysten näkökulmasta - jos vaikutukset todetaan seutukunnan yritysten kannalta negatiivisiksi, pitää pohtia olisiko asiassa mahdollista toimia toisin.
16 YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI - Etukäteisarvioinnilla myös pystytään optimoimaan päätösten mahdolliset myönteiset vaikutukset Parhaiten yritysvaikutusten arviointi onnistuu ottamalla se kiinteäksi osaksi kunnan päätösten valmistelua ja arkipäivää. Mietitään aina miten päätös vaikuttaa yrityksiin.
17 YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Arviointi ei saa lisätä kuntien byrokratiaa. Järkevintä rakentaa kuntakohtaisesti sellaiset menettelyt, jotka voivat olla jouheva ja luonnollinen osa päätösten valmistelua ja jotka tukevat paikallista päätöksentekoprosessia. Vaikutusarvioinnin kehittäminen edellyttää aina onnistuakseen yrittäjien, kuntien virkamiesjohdon ja luottamuselinten tukea.
18 Oulaisten ELPO (Elinkeinopoliittisen) työryhmän kokoonpano - 6 Oulaisten kaupungin johtavaa virkamiestä ja luottamushenkilöä - 5 Oulaisten Yrittäjien edustajaa - Kokoonnutaan joka kuun 1. maanantai - Kokoonnutaan paikallisissa yrityksissä ja tutustutaan samalla yritykseen - Agenda ilmoitetaan etukäteen + muuta asiat - Kehitysjohtaja raportoi Oulaisten elinvoiman kehittämiseksi tehdyt toimenpiteet - Sovitaan mitä seuraavaksi kerraksi pitää tehdä
19 Onnistunut yritysvaikutusten arviointi: - on säännöllistä suunnitelmallista ja jatkuvaa - laajuuden ratkaisee valmisteilla oleva asia - edellyttää koko organisaation sitoutumista - Oulaisissa oma lomake jolla selvitetään kaupungin suunnitelmien yritysvaikutukset - Jokainen kunnan toimiala tekee sitä jatkuvasti päätöksenteon yhteydessä
20 Arviointia voi tehdä monitasoisesti 1. Yksinkertaisimmillaan valmistelija pohjaa arvionsa omaan kokemukseensa ja tietoonsa 2. Perusteellisemmassa arvioinnissa hankintaan lisätietoa kuntaorganisaation sisältä tai alueen yrityksiltä sekä muista ulkoisista tietolähteistä 3. Suuremmissa, esim. infrahankkeissa voi olla perusteltua järjestää osana arviointia kuulemisia tai teettää perusteellinen arvio vaikutuksista ulkopuolisilla asiantuntijoilla Vaikutusarvioinnin laajuuden ja tekotavan määrittää tehtävän päätöksen koko ja oletetut vaikutukset
21 Yritysvaikutusten arvioinnilla saavutetaan ainakin seuraavia hyötyjä: - päätöksenteon läpinäkyvyys lisääntyy - markkinoiden toimivuus paranee - päätösten tasapuolisuus yritysten kesken - palvelujen tuottamisvaihtoehdot tulevat harkintaan (kunta/yksityinen tuottaja) - valitusprosessit vähenevät - päätösperusteet monipuolistuvat - kunnan vetovoimatekijät tulevat harkituiksi
22 Yritysvaikutusten arvioinnille kunnassa voidaan asettaa seuraavat tavoitteet: - Minimoidaan kielteisiä yritysvaikutuksia. - Maksimoidaan myönteisten vaikutusten hyödyt. - Saadaan aikaan yritysten kannalta johdonmukaista, pitkäjänteistä ja läpinäkyvää päätöksentekoa - Kehitetään yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä
23 Kuntaa tulee tarkastella yritysvaikutusten kannalta ainakin neljässä eri roolissa: - Kunta infrastruktuurin tuottajana - Toimintaedellytykset, reagointi ja ennakointi - Kunta kumppanina: elinkeinopolitiikka ja hanketyö - Kunta asiakkaana: kunnan hankinnat - Kunta kotina: asukkuus, kotipaikka, kokemus yrittäjäystävällisyydestä
24 Hyvän yritysilmapiirin elementit Yritysilmapiirillä tarkoitetaan julkishallinnon päätöksenteossa ja käytännön toiminnassa havaittavaa asennetta yritystoimintaa kohtaan.
25 Paras kunta yrittää Pohjois-Pohjanmaalla 2014 Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien kyselyn perusteella on Oulainen (Koko Suomessa 13 sija) Kuntapäättäjien kannattaa seurata hyvän yritysilmapiirin kritereitä mm. - Oman alueen yrittäjät - EK:n sekä Yrittäjien kuntarankingia
26 Tärkeää että kaikissa päätöksissä otetaan huomioon strategiat sekä yritysvaikutusten arviointi
27 Kunnan elinvoiman kehittäminen haasteellista
28
29 Rakennetaan tulevaisuutta kunnan ja seutukunnan vahvuuksille, hyvinvointi
30 Rakennetaan tulevaisuutta kunnan ja seutukunnan vahvuuksille, kulttuuri
31 Rakennetaan tulevaisuutta kunnan ja seutukunnan vahvuuksille, osaaminen
32 Rakennetaan tulevaisuutta kunnan ja seutukunnan vahvuuksille, vapaa-aika
33 Rakennetaan tulevaisuutta kunnan ja seutukunnan vahvuuksille, koulutus
34
35 KIITOS
Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013
1 Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 116 000 jäsenyritystä 21 aluejärjestöä 400 paikallisyhdistystä 53 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä 1500 jäsentä kuntien valtuustoissa 55000 Elinkeinorakenne
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Lapin kuntapäivä 24.9.2013 Pirkka Salo Lapin Yrittäjät 1 UUSI LAPIN YRITTÄJÄT 1.1.2014 alkaen 21 paikallisyhdistystä 3200 jäsenyritystä lähes 200 luottamushenkilöä
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta
Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Lapin kuntapäivä 24.9.2013 Pirkka Salo Lapin Yrittäjät 1 UUSI LAPIN YRITTÄJÄT 1.1.2014 alkaen 21 paikallisyhdistystä 3200 jäsenyritystä lähes 200 luottamushenkilöä
Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola puheenjohtaja ( 413-417), saapui 18.30 Jori Louhisuo vpj. ( 410-412) Sari Vaholuoto jäsen Mari Ervelä jäsen
Kokousaika Torstai 05.03.2015 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola puheenjohtaja ( 413-417), saapui 18.30 Jori Louhisuo vpj. ( 410-412)
Hankintojen erityispiirteet onko meillä työkaluja? Loviisan ja Porvoon Yrittäjät Jouni Malmivaara/ Pontus Palmqvist
Hankintojen erityispiirteet onko meillä työkaluja? Loviisan ja Porvoon Yrittäjät 11.1.2017 Jouni Malmivaara/ Pontus Palmqvist 1 Mottomme! Me yrittäjät elämme myymällä mutta me teemme voitot ja tulokset
Kempele. Kuntaraportti
Kempele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Muhos. Kuntaraportti
Muhos Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Utajärvi. Kuntaraportti
Utajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät
Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli
Vöyri. Kuntaraportti
Vöyri Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Raahe. Kuntaraportti
Raahe Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Taivalkoski. Kuntaraportti
Taivalkoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Ylivieska. Kuntaraportti
Ylivieska Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Toholampi. Kuntaraportti
Toholampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Lieksa. Kuntaraportti
Lieksa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Hamina. Kuntaraportti
Hamina Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Suomussalmi. Kuntaraportti
Suomussalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Humppila. Kuntaraportti
Humppila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Vimpeli. Kuntaraportti
Vimpeli Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Sysmä. Kuntaraportti
Sysmä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Maalahti. Kuntaraportti
Maalahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Puumala. Kuntaraportti
Puumala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Rantasalmi. Kuntaraportti
Rantasalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kankaanpää. Kuntaraportti
Kankaanpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2
Eura Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Ulvila. Kuntaraportti
Ulvila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Säkylä. Kuntaraportti
Säkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kokemäki. Kuntaraportti
Kokemäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Laukaa. Kuntaraportti
Laukaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Tervo. Kuntaraportti
Tervo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Leppävirta. Kuntaraportti
Leppävirta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Keitele. Kuntaraportti
Keitele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Sonkajärvi. Kuntaraportti
Sonkajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kolari. Kuntaraportti
Kolari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kemijärvi. Kuntaraportti
Kemijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Pietarsaari. Kuntaraportti
Pietarsaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
PYVA-selvityksen tavoitteet. Kunnallisen päätöksenteon yritysvaikutusarviointi
Kunnallisen päätöksenteon yritysvaikutusarviointi Selvitys Etelä-Pohjanmaalla Anmari Viljamaa anmari.viljamaa@seamk.fi puh. 040 561 5468 Yrittäjyysohjelma PYVA-selvityksen tavoitteet Yritysvaikutukset.
Pirkkala. Kuntaraportti
Pirkkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Vesilahti. Kuntaraportti
Vesilahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kerava. Kuntaraportti
Kerava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Pukkila. Kuntaraportti
Pukkila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Inkoo. Kuntaraportti
Inkoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kitee. Kuntaraportti
Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kontiolahti. Kuntaraportti
Kontiolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Ilomantsi. Kuntaraportti
Ilomantsi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Polvijärvi. Kuntaraportti
Polvijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Rääkkylä. Kuntaraportti
Rääkkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät
Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat
Naantali. Kuntaraportti
Naantali Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Somero. Kuntaraportti
Somero Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kustavi. Kuntaraportti
Kustavi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Mynämäki. Kuntaraportti
Mynämäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kauniainen. Kuntaraportti
Kauniainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ylitornio. Ylitornio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 YLITORNIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Kouvola. Kuntaraportti
Kouvola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Pyhtää. Kuntaraportti
Pyhtää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Paltamo. Kuntaraportti
Paltamo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 RANUA... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Lappeenranta. Kuntaraportti
Lappeenranta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Loppi. Kuntaraportti
Loppi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Janakkala. Kuntaraportti
Janakkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Seinäjoki. Kuntaraportti
Seinäjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Parikkala. Kuntaraportti
Parikkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Hausjärvi. Kuntaraportti
Hausjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kurikka. Kuntaraportti
Kurikka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Ruokolahti. Kuntaraportti
Ruokolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Luumäki. Kuntaraportti
Luumäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kauhava. Kuntaraportti
Kauhava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Teuva. Kuntaraportti
Teuva Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Muonio. Muonio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 MUONIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Kristiinankaupunki. Kuntaraportti
Kristiinankaupunki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
Isokyrö. Kuntaraportti
Isokyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Lahti. Kuntaraportti
Lahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Heinola. Kuntaraportti
Heinola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Orimattila. Kuntaraportti
Orimattila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Hartola. Kuntaraportti
Hartola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kärkölä. Kuntaraportti
Kärkölä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Sulkava. Kuntaraportti
Sulkava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2
Pori Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Harjavalta. Kuntaraportti
Harjavalta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Jämsä. Kuntaraportti
Jämsä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Äänekoski. Kuntaraportti
Äänekoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Muurame. Kuntaraportti
Muurame Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Kuhmoinen. Kuntaraportti
Kuhmoinen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Siilinjärvi. Kuntaraportti
Siilinjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Rautalampi. Kuntaraportti
Rautalampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Vesanto. Kuntaraportti
Vesanto Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Enontekiö. Kuntaraportti
Enontekiö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Nokia. Kuntaraportti
Nokia Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset
EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja
Lempäälä. Kuntaraportti
Lempäälä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Ylöjärvi. Kuntaraportti
Ylöjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2
Akaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Parkano. Kuntaraportti
Parkano Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Orivesi. Kuntaraportti
Orivesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Pälkäne. Kuntaraportti
Pälkäne Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Porvoo. Kuntaraportti
Porvoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Tuusula. Kuntaraportti
Tuusula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Hyvinkää. Kuntaraportti
Hyvinkää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön