YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 76/2008/3 Dnro LSY 2008 Y 59 Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Emilia Lotta Kapulainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 76/2008/3 Dnro LSY 2008 Y 59 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Sähkökaapeleiden asentaminen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Porvoo HAKIJA Porvoon Sähköverkko Oy HAKEMUS Suunnitelma Porvoon Sähköverkko Oy on ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Porvoon kaupungissa. Ängesholmenin ja Bastön välille asennetaan 20 kv:n kaapeli. Alituksen pituus on noin 2,3 km. Lisäksi välille Bastö Bredholmen Ledersholmarna asennetaan 0,4 kv:n kaapelia yhteensä noin 840 metriä. Vesisyvyys hankealueella on 3 15 m. Ängesholmenin ja Bastön välissä kulkee laivaväylä, jonka kulkusyvyys on 4,2 metriä. Kaapelin ja laivaväylän risteyskohdassa vesisyvyys on noin 15 m. Kaapelit asennetaan meren pohjaan ja niiden paikallaan pysyminen varmistetaan painoilla. Hanke ei siten vaikuta merialueen käyttöön. Rakennusprojekti aloitetaan jo alkukesällä 2008 asennustöillä saarissa ja merikaapelit asennetaan elokuun ja lokakuun välisenä aikana. Ängesholmenin puolella kaapelin rantautumiskohta sijaitsee AA, BB ja CC:n omistamalla kiinteistöllä Lilludden RN:o 13:128 (Pellinki, Porvoo). Bastön puolella kaapeli rantautuu DD:n omistamalle kiinteistölle Vester Bastuö RN:o 1:85 (Kuris, Porvoo). Merialueella Ängesholmenin ja Bastön välinen kaapeli kulkee Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, EE:n omistamalla kiinteistöllä Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2, FF:n omistamalla kiinteistöllä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), GG:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä HH:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastu öfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 Bastö Bredholmen Ledersholmarna alueella kaapelin rantautumiskohdat sijaitsevat II ja JJ:n omistamalla kiinteistöllä Jatkopala RN:o 1:65 (Kuris, Porvoo), KK:n omistamalla kiinteistöllä Hellnäs RN:o 2:99 (Kuris, Porvoo), Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry:n omistamalla kiinteistöllä Bredholmen RN:o 2:138 (Kuris, Porvoo), LL:n omistamalla kiinteistöllä Bockholmen RN:o 2:57 (Kuris, Porvoo) sekä MM:n omistamien kiinteistöjen Ledisudd II RN:o 2:93 ja Wilhelmsskär RN:o 2:94 (Kuris, Porvoo) välisellä rajalla. Merialue välillä Bastö Bredholmen Ledersholmarna kuuluu kiinteistöön Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo). Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Porvoon kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Uudenmaan ympäristökeskus on todennut, että Merentutkimuslaitoksen vuosien havaintojen perusteella merivedenkorkeudet N 60 järjestelmässä Haminan ja Helsingin havaintoasemilta interpoloituina ovat olleet seuraavat: Ylivedenkorkeus HW +1,670 m Keskiylivedenkorkeus MHW +0,980 m Keskivedenkorkeus MW 0,019 m Keskialivedenkorkeus MNW 0,746 m Alivedenkorkeus NW 1,051 m Kaapelilinjaus sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueella (FI ). Alueen valintaperusteena on luontodirektiivin liitteen luontotyyppien lisäksi linnusto. Kaapelin asentaminen vesialueelle ei vaikuta linnuston oloihin heikentävästi, mikäli työt tehdään pesimäkauden ulkopuolella. Luontodirektiivin luontotyyppien osalta tulee varmistaa, että niitä ei heikennetä kaapelin rantautumispaikoissa. Tämän vuoksi saarien rantautumispaikat tulee asiantuntija arvion perusteella valita siten, että niillä ei ole luontodirektiivin luontotyyppejä, esimerkiksi rantavallien yksivuotinen kasvillisuus (1210) tai kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus (1220). Lisäksi pienjännitekaapeli haarautuu välillä Bastö Bredholmen kahteen kertaan. Ympäristökeskuksen mielestä nämä haarautumat olisi voitu korvata maissa vedettävillä kaapeleilla jolloin vesialueelle olisi voitu rakentaa vain kaapelit välille Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna. Tällöin rantautumispaikkoja ja kaapelitauluja olisi ollut vähemmän ja maisemahaitatkin olisivat pienemmät.
3 3 Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut, että lupa hankkeen toteuttamiseksi suunnitelman mukaisesti voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. Lisäksi tulee määrätä, ettei asennustöitä tule tehdä lintujen pesimisaikaan ja rannoille kaivamisen jäljet siistitään. Ympäristökeskuksen mielestä hakijalle voidaan vesilain 2 luvun 26 :n perusteella myöntää lupa töiden aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. 2) Merenkulkulaitos on todennut, että yksi asennettavista kaapeleista alittaa 4,2 m:n kulkusyvyisen väylän. Muut kaapelit asennetaan alueelle, jossa ei ole yleistä kulkuväylää. Kaapelit tulee asentaa vesialueella pohjaan ja väylän alituskohdalla vähintään 5,5 m:n syvyyteen keskivedestä mitattuna. Lisäksi kaapelien tulee olla vähintään 50 metrin etäisyydellä turvalaitteista (viitoista). Kaapelien asennustyössä ja merkitsemisessä tulee noudattaa Merenkulkulaitoksen ohjeita (Merenkulkulaitoksen Tiedotuslehti 3/ ). Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja kaapelien sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esim. AutoCad tiedostona tai vastaavana. 3) Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on todennut, että hakija ei ole esittänyt arviota hankkeen vaikutuksista Pernajanlahtien Natura 2000 alueeseen. Merialueella tapahtuvien töiden ajoittaminen lintujen pesimäkauden ulkopuolelle on hankkeen kannalta myönteistä, koska näin todennäköisesti vähennetään luontovaikutuksia. Mikäli lupa merikaapelien asentamiseen myönnetään, tulee kaapelien sijainti merkitä selvästi maastoon ja rakennustöiden jäljet siistiä huolellisesti. Töiden valmistumisesta tulee ilmoittaa valvontaviranomaisille. HAKIJAN SELITYS Hakijalle on varattu tilaisuus antaa selityksensä muistutusten johdosta. Hakija on todennut suorittavansa työn Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimusten mukaisesti. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna hakemuksen mukaisesti Porvoon kaupungissa. Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin alueisiin Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2 sekä kiinteistöillä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä Herrskär Bastuöfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
4 4 Hankkeesta ja vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Sähkökaapelit on laskettava merialueen pohjaan niin, että ne painuvat sinne tasaisesti ja pysyvät paikallaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on enintään 2,0 metriä, kaapeli on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä tai muutoin suojattava. Kaapelit on asennettava siten, etteivät ne mataloita yleisesti käytettyjä vesikulkuväyliä. 2) Asennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesistölle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Töitä ei saa tehdä välisenä aikana. Kaapeleiden rantautumiskohdat tulee valita siten, ettei niillä ole luontodirektiivin luontotyyppejä. Jos työ tehdään merialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Kaapeleiden sijainti merialueella on merkittävä Merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 4) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 5) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 6) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 7) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 8) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Uudenmaan ympäristökeskukselle, Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kaapeleiden lopullista sijaintia merialueella osoittava kartta, pituusleikkauspiirustus ja selvitys kaapeleiden merkintätavasta. Merenkulkulaitokselle tehtävään ilmoitukseen on liitettävä paikannustiedot numeerisina.
5 5 Perustelut Lainkohta Hanke on tarpeen Bastön ja sitä ympäröivien saarten sähkönjakelun turvaamiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hanke ei heikennä Pernajanlahtien ja Pernajan saariston Natura 2000 alueen luonnonarvoja. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajien on ennen töihin ryhtymistä talletettava Etelä Suomen lääninhallitukseen 500 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Ympäristölupavirasto ottaa Uudenmaan ympäristökeskuksen, Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 440 euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
6 6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Liisa Selvenius Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Liisa Selvenius. LiS/ts
7 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
8 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 76/2008/3 Dnro LSY 2008 Y 59 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Sähkökaapeleiden asentaminen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Porvoo HAKIJA Porvoon Sähköverkko Oy HAKEMUS Suunnitelma Porvoon Sähköverkko Oy on ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Porvoon kaupungissa. Ängesholmenin ja Bastön välille asennetaan 20 kv:n kaapeli. Alituksen pituus on noin 2,3 km. Lisäksi välille Bastö Bredholmen Ledersholmarna asennetaan 0,4 kv:n kaapelia yhteensä noin 840 metriä. Vesisyvyys hankealueella on 3 15 m. Ängesholmenin ja Bastön välissä kulkee laivaväylä, jonka kulkusyvyys on 4,2 metriä. Kaapelin ja laivaväylän risteyskohdassa vesisyvyys on noin 15 m. Kaapelit asennetaan meren pohjaan ja niiden paikallaan pysyminen varmistetaan painoilla. Hanke ei siten vaikuta merialueen käyttöön. Rakennusprojekti aloitetaan jo alkukesällä 2008 asennustöillä saarissa ja merikaapelit asennetaan elokuun ja lokakuun välisenä aikana. Ängesholmenin puolella kaapelin rantautumiskohta sijaitsee AA, BB ja CC:n omistamalla kiinteistöllä Lilludden RN:o 13:128 (Pellinki, Porvoo). Bastön puolella kaapeli rantautuu DD:n omistamalle kiinteistölle Vester Bastuö RN:o 1:85 (Kuris, Porvoo). Merialueella Ängesholmenin ja Bastön välinen kaapeli kulkee Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, EE:n omistamalla kiinteistöllä Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2, FF:n omistamalla kiinteistöllä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), GG:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä HH:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastu öfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
9 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 Bastö Bredholmen Ledersholmarna alueella kaapelin rantautumiskohdat sijaitsevat II ja JJ:n omistamalla kiinteistöllä Jatkopala RN:o 1:65 (Kuris, Porvoo), KK:n omistamalla kiinteistöllä Hellnäs RN:o 2:99 (Kuris, Porvoo), Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry:n omistamalla kiinteistöllä Bredholmen RN:o 2:138 (Kuris, Porvoo), LL:n omistamalla kiinteistöllä Bockholmen RN:o 2:57 (Kuris, Porvoo) sekä MM:n omistamien kiinteistöjen Ledisudd II RN:o 2:93 ja Wilhelmsskär RN:o 2:94 (Kuris, Porvoo) välisellä rajalla. Merialue välillä Bastö Bredholmen Ledersholmarna kuuluu kiinteistöön Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo). Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Porvoon kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Uudenmaan ympäristökeskus on todennut, että Merentutkimuslaitoksen vuosien havaintojen perusteella merivedenkorkeudet N 60 järjestelmässä Haminan ja Helsingin havaintoasemilta interpoloituina ovat olleet seuraavat: Ylivedenkorkeus HW +1,670 m Keskiylivedenkorkeus MHW +0,980 m Keskivedenkorkeus MW 0,019 m Keskialivedenkorkeus MNW 0,746 m Alivedenkorkeus NW 1,051 m Kaapelilinjaus sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueella (FI ). Alueen valintaperusteena on luontodirektiivin liitteen luontotyyppien lisäksi linnusto. Kaapelin asentaminen vesialueelle ei vaikuta linnuston oloihin heikentävästi, mikäli työt tehdään pesimäkauden ulkopuolella. Luontodirektiivin luontotyyppien osalta tulee varmistaa, että niitä ei heikennetä kaapelin rantautumispaikoissa. Tämän vuoksi saarien rantautumispaikat tulee asiantuntija arvion perusteella valita siten, että niillä ei ole luontodirektiivin luontotyyppejä, esimerkiksi rantavallien yksivuotinen kasvillisuus (1210) tai kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus (1220). Lisäksi pienjännitekaapeli haarautuu välillä Bastö Bredholmen kahteen kertaan. Ympäristökeskuksen mielestä nämä haarautumat olisi voitu korvata maissa vedettävillä kaapeleilla jolloin vesialueelle olisi voitu rakentaa vain kaapelit välille Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna. Tällöin rantautumispaikkoja ja kaapelitauluja olisi ollut vähemmän ja maisemahaitatkin olisivat pienemmät.
10 3 Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut, että lupa hankkeen toteuttamiseksi suunnitelman mukaisesti voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. Lisäksi tulee määrätä, ettei asennustöitä tule tehdä lintujen pesimisaikaan ja rannoille kaivamisen jäljet siistitään. Ympäristökeskuksen mielestä hakijalle voidaan vesilain 2 luvun 26 :n perusteella myöntää lupa töiden aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. 2) Merenkulkulaitos on todennut, että yksi asennettavista kaapeleista alittaa 4,2 m:n kulkusyvyisen väylän. Muut kaapelit asennetaan alueelle, jossa ei ole yleistä kulkuväylää. Kaapelit tulee asentaa vesialueella pohjaan ja väylän alituskohdalla vähintään 5,5 m:n syvyyteen keskivedestä mitattuna. Lisäksi kaapelien tulee olla vähintään 50 metrin etäisyydellä turvalaitteista (viitoista). Kaapelien asennustyössä ja merkitsemisessä tulee noudattaa Merenkulkulaitoksen ohjeita (Merenkulkulaitoksen Tiedotuslehti 3/ ). Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja kaapelien sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esim. AutoCad tiedostona tai vastaavana. 3) Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on todennut, että hakija ei ole esittänyt arviota hankkeen vaikutuksista Pernajanlahtien Natura 2000 alueeseen. Merialueella tapahtuvien töiden ajoittaminen lintujen pesimäkauden ulkopuolelle on hankkeen kannalta myönteistä, koska näin todennäköisesti vähennetään luontovaikutuksia. Mikäli lupa merikaapelien asentamiseen myönnetään, tulee kaapelien sijainti merkitä selvästi maastoon ja rakennustöiden jäljet siistiä huolellisesti. Töiden valmistumisesta tulee ilmoittaa valvontaviranomaisille. HAKIJAN SELITYS Hakijalle on varattu tilaisuus antaa selityksensä muistutusten johdosta. Hakija on todennut suorittavansa työn Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimusten mukaisesti. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna hakemuksen mukaisesti Porvoon kaupungissa. Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin alueisiin Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2 sekä kiinteistöillä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä Herrskär Bastuöfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
11 4 Hankkeesta ja vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Sähkökaapelit on laskettava merialueen pohjaan niin, että ne painuvat sinne tasaisesti ja pysyvät paikallaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on enintään 2,0 metriä, kaapeli on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä tai muutoin suojattava. Kaapelit on asennettava siten, etteivät ne mataloita yleisesti käytettyjä vesikulkuväyliä. 2) Asennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesistölle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Töitä ei saa tehdä välisenä aikana. Kaapeleiden rantautumiskohdat tulee valita siten, ettei niillä ole luontodirektiivin luontotyyppejä. Jos työ tehdään merialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Kaapeleiden sijainti merialueella on merkittävä Merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 4) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 5) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 6) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 7) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 8) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Uudenmaan ympäristökeskukselle, Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kaapeleiden lopullista sijaintia merialueella osoittava kartta, pituusleikkauspiirustus ja selvitys kaapeleiden merkintätavasta. Merenkulkulaitokselle tehtävään ilmoitukseen on liitettävä paikannustiedot numeerisina.
12 5 Perustelut Lainkohta Hanke on tarpeen Bastön ja sitä ympäröivien saarten sähkönjakelun turvaamiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hanke ei heikennä Pernajanlahtien ja Pernajan saariston Natura 2000 alueen luonnonarvoja. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajien on ennen töihin ryhtymistä talletettava Etelä Suomen lääninhallitukseen 500 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Ympäristölupavirasto ottaa Uudenmaan ympäristökeskuksen, Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 440 euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
13 6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Liisa Selvenius Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Liisa Selvenius. LiS/ts
14 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
15 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 76/2008/3 Dnro LSY 2008 Y 59 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Sähkökaapeleiden asentaminen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Porvoo HAKIJA Porvoon Sähköverkko Oy HAKEMUS Suunnitelma Porvoon Sähköverkko Oy on ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Porvoon kaupungissa. Ängesholmenin ja Bastön välille asennetaan 20 kv:n kaapeli. Alituksen pituus on noin 2,3 km. Lisäksi välille Bastö Bredholmen Ledersholmarna asennetaan 0,4 kv:n kaapelia yhteensä noin 840 metriä. Vesisyvyys hankealueella on 3 15 m. Ängesholmenin ja Bastön välissä kulkee laivaväylä, jonka kulkusyvyys on 4,2 metriä. Kaapelin ja laivaväylän risteyskohdassa vesisyvyys on noin 15 m. Kaapelit asennetaan meren pohjaan ja niiden paikallaan pysyminen varmistetaan painoilla. Hanke ei siten vaikuta merialueen käyttöön. Rakennusprojekti aloitetaan jo alkukesällä 2008 asennustöillä saarissa ja merikaapelit asennetaan elokuun ja lokakuun välisenä aikana. Ängesholmenin puolella kaapelin rantautumiskohta sijaitsee AA, BB ja CC:n omistamalla kiinteistöllä Lilludden RN:o 13:128 (Pellinki, Porvoo). Bastön puolella kaapeli rantautuu DD:n omistamalle kiinteistölle Vester Bastuö RN:o 1:85 (Kuris, Porvoo). Merialueella Ängesholmenin ja Bastön välinen kaapeli kulkee Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, EE:n omistamalla kiinteistöllä Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2, FF:n omistamalla kiinteistöllä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), GG:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä HH:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastu öfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
16 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 Bastö Bredholmen Ledersholmarna alueella kaapelin rantautumiskohdat sijaitsevat II ja JJ:n omistamalla kiinteistöllä Jatkopala RN:o 1:65 (Kuris, Porvoo), KK:n omistamalla kiinteistöllä Hellnäs RN:o 2:99 (Kuris, Porvoo), Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry:n omistamalla kiinteistöllä Bredholmen RN:o 2:138 (Kuris, Porvoo), LL:n omistamalla kiinteistöllä Bockholmen RN:o 2:57 (Kuris, Porvoo) sekä MM:n omistamien kiinteistöjen Ledisudd II RN:o 2:93 ja Wilhelmsskär RN:o 2:94 (Kuris, Porvoo) välisellä rajalla. Merialue välillä Bastö Bredholmen Ledersholmarna kuuluu kiinteistöön Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo). Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Porvoon kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Uudenmaan ympäristökeskus on todennut, että Merentutkimuslaitoksen vuosien havaintojen perusteella merivedenkorkeudet N 60 järjestelmässä Haminan ja Helsingin havaintoasemilta interpoloituina ovat olleet seuraavat: Ylivedenkorkeus HW +1,670 m Keskiylivedenkorkeus MHW +0,980 m Keskivedenkorkeus MW 0,019 m Keskialivedenkorkeus MNW 0,746 m Alivedenkorkeus NW 1,051 m Kaapelilinjaus sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueella (FI ). Alueen valintaperusteena on luontodirektiivin liitteen luontotyyppien lisäksi linnusto. Kaapelin asentaminen vesialueelle ei vaikuta linnuston oloihin heikentävästi, mikäli työt tehdään pesimäkauden ulkopuolella. Luontodirektiivin luontotyyppien osalta tulee varmistaa, että niitä ei heikennetä kaapelin rantautumispaikoissa. Tämän vuoksi saarien rantautumispaikat tulee asiantuntija arvion perusteella valita siten, että niillä ei ole luontodirektiivin luontotyyppejä, esimerkiksi rantavallien yksivuotinen kasvillisuus (1210) tai kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus (1220). Lisäksi pienjännitekaapeli haarautuu välillä Bastö Bredholmen kahteen kertaan. Ympäristökeskuksen mielestä nämä haarautumat olisi voitu korvata maissa vedettävillä kaapeleilla jolloin vesialueelle olisi voitu rakentaa vain kaapelit välille Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna. Tällöin rantautumispaikkoja ja kaapelitauluja olisi ollut vähemmän ja maisemahaitatkin olisivat pienemmät.
17 3 Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut, että lupa hankkeen toteuttamiseksi suunnitelman mukaisesti voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. Lisäksi tulee määrätä, ettei asennustöitä tule tehdä lintujen pesimisaikaan ja rannoille kaivamisen jäljet siistitään. Ympäristökeskuksen mielestä hakijalle voidaan vesilain 2 luvun 26 :n perusteella myöntää lupa töiden aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. 2) Merenkulkulaitos on todennut, että yksi asennettavista kaapeleista alittaa 4,2 m:n kulkusyvyisen väylän. Muut kaapelit asennetaan alueelle, jossa ei ole yleistä kulkuväylää. Kaapelit tulee asentaa vesialueella pohjaan ja väylän alituskohdalla vähintään 5,5 m:n syvyyteen keskivedestä mitattuna. Lisäksi kaapelien tulee olla vähintään 50 metrin etäisyydellä turvalaitteista (viitoista). Kaapelien asennustyössä ja merkitsemisessä tulee noudattaa Merenkulkulaitoksen ohjeita (Merenkulkulaitoksen Tiedotuslehti 3/ ). Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja kaapelien sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esim. AutoCad tiedostona tai vastaavana. 3) Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on todennut, että hakija ei ole esittänyt arviota hankkeen vaikutuksista Pernajanlahtien Natura 2000 alueeseen. Merialueella tapahtuvien töiden ajoittaminen lintujen pesimäkauden ulkopuolelle on hankkeen kannalta myönteistä, koska näin todennäköisesti vähennetään luontovaikutuksia. Mikäli lupa merikaapelien asentamiseen myönnetään, tulee kaapelien sijainti merkitä selvästi maastoon ja rakennustöiden jäljet siistiä huolellisesti. Töiden valmistumisesta tulee ilmoittaa valvontaviranomaisille. HAKIJAN SELITYS Hakijalle on varattu tilaisuus antaa selityksensä muistutusten johdosta. Hakija on todennut suorittavansa työn Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimusten mukaisesti. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna hakemuksen mukaisesti Porvoon kaupungissa. Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin alueisiin Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2 sekä kiinteistöillä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä Herrskär Bastuöfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
18 4 Hankkeesta ja vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Sähkökaapelit on laskettava merialueen pohjaan niin, että ne painuvat sinne tasaisesti ja pysyvät paikallaan. Alueilla, missä vesisyvyys keskivedenkorkeudesta mitattuna on enintään 2,0 metriä, kaapeli on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä tai muutoin suojattava. Kaapelit on asennettava siten, etteivät ne mataloita yleisesti käytettyjä vesikulkuväyliä. 2) Asennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesistölle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Töitä ei saa tehdä välisenä aikana. Kaapeleiden rantautumiskohdat tulee valita siten, ettei niillä ole luontodirektiivin luontotyyppejä. Jos työ tehdään merialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Kaapeleiden sijainti merialueella on merkittävä Merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 4) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 5) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 6) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 7) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 8) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Uudenmaan ympäristökeskukselle, Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kaapeleiden lopullista sijaintia merialueella osoittava kartta, pituusleikkauspiirustus ja selvitys kaapeleiden merkintätavasta. Merenkulkulaitokselle tehtävään ilmoitukseen on liitettävä paikannustiedot numeerisina.
19 5 Perustelut Lainkohta Hanke on tarpeen Bastön ja sitä ympäröivien saarten sähkönjakelun turvaamiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hanke ei heikennä Pernajanlahtien ja Pernajan saariston Natura 2000 alueen luonnonarvoja. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajien on ennen töihin ryhtymistä talletettava Etelä Suomen lääninhallitukseen 500 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Ympäristölupavirasto ottaa Uudenmaan ympäristökeskuksen, Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 440 euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
20 6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Liisa Selvenius Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt esittelijä Liisa Selvenius. LiS/ts
21 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
22 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 76/2008/3 Dnro LSY 2008 Y 59 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Sähkökaapeleiden asentaminen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Porvoo HAKIJA Porvoon Sähköverkko Oy HAKEMUS Suunnitelma Porvoon Sähköverkko Oy on ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Porvoon kaupungissa. Ängesholmenin ja Bastön välille asennetaan 20 kv:n kaapeli. Alituksen pituus on noin 2,3 km. Lisäksi välille Bastö Bredholmen Ledersholmarna asennetaan 0,4 kv:n kaapelia yhteensä noin 840 metriä. Vesisyvyys hankealueella on 3 15 m. Ängesholmenin ja Bastön välissä kulkee laivaväylä, jonka kulkusyvyys on 4,2 metriä. Kaapelin ja laivaväylän risteyskohdassa vesisyvyys on noin 15 m. Kaapelit asennetaan meren pohjaan ja niiden paikallaan pysyminen varmistetaan painoilla. Hanke ei siten vaikuta merialueen käyttöön. Rakennusprojekti aloitetaan jo alkukesällä 2008 asennustöillä saarissa ja merikaapelit asennetaan elokuun ja lokakuun välisenä aikana. Ängesholmenin puolella kaapelin rantautumiskohta sijaitsee AA, BB ja CC:n omistamalla kiinteistöllä Lilludden RN:o 13:128 (Pellinki, Porvoo). Bastön puolella kaapeli rantautuu DD:n omistamalle kiinteistölle Vester Bastuö RN:o 1:85 (Kuris, Porvoo). Merialueella Ängesholmenin ja Bastön välinen kaapeli kulkee Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, EE:n omistamalla kiinteistöllä Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2, FF:n omistamalla kiinteistöllä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), GG:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä HH:n ym. omistamalla kiinteistöllä Herrskär Bastu öfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
23 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 2 Bastö Bredholmen Ledersholmarna alueella kaapelin rantautumiskohdat sijaitsevat II ja JJ:n omistamalla kiinteistöllä Jatkopala RN:o 1:65 (Kuris, Porvoo), KK:n omistamalla kiinteistöllä Hellnäs RN:o 2:99 (Kuris, Porvoo), Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry:n omistamalla kiinteistöllä Bredholmen RN:o 2:138 (Kuris, Porvoo), LL:n omistamalla kiinteistöllä Bockholmen RN:o 2:57 (Kuris, Porvoo) sekä MM:n omistamien kiinteistöjen Ledisudd II RN:o 2:93 ja Wilhelmsskär RN:o 2:94 (Kuris, Porvoo) välisellä rajalla. Merialue välillä Bastö Bredholmen Ledersholmarna kuuluu kiinteistöön Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo). Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Porvoon kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET 1) Uudenmaan ympäristökeskus on todennut, että Merentutkimuslaitoksen vuosien havaintojen perusteella merivedenkorkeudet N 60 järjestelmässä Haminan ja Helsingin havaintoasemilta interpoloituina ovat olleet seuraavat: Ylivedenkorkeus HW +1,670 m Keskiylivedenkorkeus MHW +0,980 m Keskivedenkorkeus MW 0,019 m Keskialivedenkorkeus MNW 0,746 m Alivedenkorkeus NW 1,051 m Kaapelilinjaus sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualueella (FI ). Alueen valintaperusteena on luontodirektiivin liitteen luontotyyppien lisäksi linnusto. Kaapelin asentaminen vesialueelle ei vaikuta linnuston oloihin heikentävästi, mikäli työt tehdään pesimäkauden ulkopuolella. Luontodirektiivin luontotyyppien osalta tulee varmistaa, että niitä ei heikennetä kaapelin rantautumispaikoissa. Tämän vuoksi saarien rantautumispaikat tulee asiantuntija arvion perusteella valita siten, että niillä ei ole luontodirektiivin luontotyyppejä, esimerkiksi rantavallien yksivuotinen kasvillisuus (1210) tai kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus (1220). Lisäksi pienjännitekaapeli haarautuu välillä Bastö Bredholmen kahteen kertaan. Ympäristökeskuksen mielestä nämä haarautumat olisi voitu korvata maissa vedettävillä kaapeleilla jolloin vesialueelle olisi voitu rakentaa vain kaapelit välille Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna. Tällöin rantautumispaikkoja ja kaapelitauluja olisi ollut vähemmän ja maisemahaitatkin olisivat pienemmät.
24 3 Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut, että lupa hankkeen toteuttamiseksi suunnitelman mukaisesti voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. Lisäksi tulee määrätä, ettei asennustöitä tule tehdä lintujen pesimisaikaan ja rannoille kaivamisen jäljet siistitään. Ympäristökeskuksen mielestä hakijalle voidaan vesilain 2 luvun 26 :n perusteella myöntää lupa töiden aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. 2) Merenkulkulaitos on todennut, että yksi asennettavista kaapeleista alittaa 4,2 m:n kulkusyvyisen väylän. Muut kaapelit asennetaan alueelle, jossa ei ole yleistä kulkuväylää. Kaapelit tulee asentaa vesialueella pohjaan ja väylän alituskohdalla vähintään 5,5 m:n syvyyteen keskivedestä mitattuna. Lisäksi kaapelien tulee olla vähintään 50 metrin etäisyydellä turvalaitteista (viitoista). Kaapelien asennustyössä ja merkitsemisessä tulee noudattaa Merenkulkulaitoksen ohjeita (Merenkulkulaitoksen Tiedotuslehti 3/ ). Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus ja kaapelien sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esim. AutoCad tiedostona tai vastaavana. 3) Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on todennut, että hakija ei ole esittänyt arviota hankkeen vaikutuksista Pernajanlahtien Natura 2000 alueeseen. Merialueella tapahtuvien töiden ajoittaminen lintujen pesimäkauden ulkopuolelle on hankkeen kannalta myönteistä, koska näin todennäköisesti vähennetään luontovaikutuksia. Mikäli lupa merikaapelien asentamiseen myönnetään, tulee kaapelien sijainti merkitä selvästi maastoon ja rakennustöiden jäljet siistiä huolellisesti. Töiden valmistumisesta tulee ilmoittaa valvontaviranomaisille. HAKIJAN SELITYS Hakijalle on varattu tilaisuus antaa selityksensä muistutusten johdosta. Hakija on todennut suorittavansa työn Merenkulkulaitoksen ja Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunnan vaatimusten mukaisesti. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle luvan sähkökaapeleiden asentamiseen merialueelle välille Ängesholmen Bastö, Bastö Bredholmen ja Bredholmen Ledesholmarna hakemuksen mukaisesti Porvoon kaupungissa. Ympäristölupavirasto myöntää Porvoon Sähköverkko Oy:lle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittaviin alueisiin Pellingin kylän yhteisillä vesialueilla RN:ot 876:5 ja 876:6, Kuriksen kylän yhteisellä vesialueella RN:o 876:2 sekä kiinteistöillä Hasselöudden RN:o 8:48 (Pellinki, Porvoo), Bånholmsvatten RN:o 8:157 (Pellinki, Porvoo), Herrskär Bastuöfiskevatten III RN:o 1:123 (Jakari, Porvoo) sekä Herrskär Bastuöfiskevatten RN:o 1:22 (Kuris, Porvoo).
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 161/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 240. Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Kungshamn Sikvarpet Högholmen, Porvoo
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 161/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 240 Annettu julkipanon jälkeen 20.11.2007 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Kungshamn Sikvarpet
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-344 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-344 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2009 ASIA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Kruununmaa- Säkkiluoto sekä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 48/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2009 ASIA HAKIJA Merikaapelin asentaminen välille Storpellinge Brudholmen sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 335
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 4/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 335 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2008 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Rösund Hummelviken
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 40. Paineviemärin rakentaminen mereen Paloluodosta Jollaksen Puuskaniemeen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 40 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen mereen Paloluodosta Jollaksen Puuskaniemeen,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Pelluodonaukon vesialueelle, Uusikaupunki
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 394 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 394 Annettu julkipanon jälkeen 10.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Villinginsalmen alitse sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 137/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 204
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 137/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 204 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelien asentaminen merialueelle välille Mölandet
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2006 ASIA Vesijohdon rakentaminen Isojärveen ja Salmusojan alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä.
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen
L Y H E N N Y S O T E LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki K Ä Ä N N Ö S LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin asentaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 57/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-156 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 57/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-156 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2009 ASIA HAKIJA HAKEMUS Merikaapelin asentaminen välille Hästön Stora Andholmen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 13.11.2008 ASIA HAKIJA Merikaapelin asentaminen Tirmosta Harvikenin lahden kohdalta Björnholmenin
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 207 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 207 Annettu julkipanon jälkeen 8.10.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Leikluoto
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-149 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-149 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen merialueelle välille Tammisalo-Vasikkaluoto,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen merialueelle välille Skatan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 1/2009/1 Dnro LSY 2008 Y 234. Vesijohdon rakentaminen merialueelle välille Boistö Lehtinen, Ruotsinpyhtää
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 1/2009/1 Dnro LSY 2008 Y 234 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen merialueelle välille Boistö Lehtinen, Ruotsinpyhtää
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2009 ASIA HAKIJAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 2/2009/1 muuttaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen merialueelle Luonnonmaan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 110/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 208
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 110/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 208 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Möholmen Komsalö
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 86/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Kirkonsalmen alitse, Merimasku
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 86/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Kirkonsalmen alitse, Merimasku Merimaskun
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Paimionjoen alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Koskenkylänjoen alitse neljässä kohdassa
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 172 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 172 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA LUVAN HAKIJAT Merikaapelin laskeminen merialueelle Linnarnäsin niemen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 333 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 333 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2008 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Kuusistonrauman alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 33/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 351 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 33/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 351 Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2008 ASIA HAKIJAT Siirtoviemärin rakentaminen Paimionjoen ja Piikkiönjoen alitse,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse sekä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 26/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 26/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2009 ASIA HAKIJA Jännitesähkövesikaapelin asentaminen välille Vårdö - Hattom sekä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen
Vesijohdon rakentaminen Hylkilänlahden alitse, Taivassalo
LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-107 Annettu julkipanon jälkeen 10.8.2004 ASIA Vesijohdon rakentaminen Hylkilänlahden alitse, Taivassalo LUVAN HAKIJA Markku Mäkelä HAKEMUS Markku Mäkelä on 22.4.2004
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2005 ASIA HAKIJA Vesi- ja viemärijohtojen asentaminen Hämjoen alitse sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 182
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 47/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 182 Annettu julkipanon jälkeen 13.10.2008 ASIA HAKIJA Sähkökaapeleiden asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 57. ASIA Vesistökaapelin rakentaminen Vanajaveteen välille Hakalanniemi Aulanko, Hämeenlinna
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 57 Annettu julkipanon jälkeen 3.5.2006 ASIA Vesistökaapelin rakentaminen Vanajaveteen välille Hakalanniemi Aulanko, Hämeenlinna
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 392 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 38/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 392 Annettu julkipanon jälkeen 10.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Saunalahden vesialueelle sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 184
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lehtisaaren ja Kuusisaaren välisen merialueen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 43. Merikaapelin rakentaminen välille Käldö Lövö, Pernaja
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 43 Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Merikaapelin rakentaminen välille Käldö Lövö, Pernaja Porvoon
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-361 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 14/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-361 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2009 ASIA HAKIJA Valokaapeleiden asentaminen Korsfjärdenin vesialueelle välille Parainen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-57
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen merialueelle Finbyn kylästä kiinteistöltä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 260 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 16/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 260 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJAT Vesijohdon rakentaminen merialueelle välille Vuosnainen Apaskeri,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 109/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 130
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 109/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 130 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2006 ASIA Paineviemärin rakentaminen Mustijoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 51 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 51 Annettu julkipanon jälkeen 23.4.2008 ASIA Sähkökaapelien asentaminen Hankaveteen välille Moksunniemi Hankasaari ja
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden venelaiturin pysyttäminen Pappilan kylän yhteisellä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-276 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-276 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen merialueelle mantereelta Lahnakari nimiseen saareen,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 222
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 148/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 222 Annettu julkipanon jälkeen 16.11.2006 ASIA HAKIJAT Vesijohdon rakentaminen Souskerin pohjoispuoleiselle merialueelle
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden
PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja viemärin pysyttäminen Saarnijärven alitse tilojen Mäki-
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 287 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 16/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 287 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Raissiluoto ja Kettumaa nimisten
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Rannan täyttäminen tilan Pirttiluoto RN:o 3:205 vesialueella
Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Telekaapelin asentaminen suuntaporaamalla Tuusulanjoen alitse Myllykylässä
Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava
Etelä-Suomi Päätös Nro 22/2012/2 Dnro ESAVI/184/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2012 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-250
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-250 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mereen väleille Ilavainen - Melaluoto ja
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 8/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 296 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 8/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 296 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Sukellusviemäreiden rakentaminen Vihiojan alitse sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-152 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 95/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-152 Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen merialueelle välille Lammassaari Kirrinluodot
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro
Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.
PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 ASIA HAKIJA Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 34/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-84 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 34/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-84 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2009 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Tietoliikennekaapelin asentaminen Saunalahdensalmen
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan
Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Koppnäsin keskuskalasataman aallonmurtajan pysyttäminen, vesialueen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 124/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2006
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 124/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesi, viemäri ja sähköjohtojen asentaminen mereen Harvan
Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2010/4 Dnro ESAVI/352/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2010 ASIA HAKIJA Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle
LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,
Merikaapelin sijoittaminen Sarvisalo Ängsön saarten välille sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Loviisa
Etelä-Suomi Päätös Nro 241/2010/4 Dnro ESAVI/426/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2010 ASIA HAKIJA Merikaapelin sijoittaminen Sarvisalo Ängsön saarten välille sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen
Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen Viilajärveen Antinniemen ja Ritasaaren välille
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 298 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 3/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 298 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2007 ASIA Vesijohdon rakentaminen Lestijoen alitse Tokolankosken yläpuolella, Kannus
Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 291
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 291 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2008 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Kutalanvuolteen alitse sekä töiden aloittaminen
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJAT Länsi Suomen ympäristölupaviraston 4.5.2006 antamassa päätöksessä
Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 346 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 43/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 346 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2008 ASIA HAKIJA Kaapelin asentaminen Ruoveteen mantereelta Iso Poukansaareen ja töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 188 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 96/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 188 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen merialueelle välille Teersalo Mustaluoto
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 346 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 346 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen merialueelle Kuusiston ja Mussalon välille
PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle