KUVATAITEET KUVATAITEET TAIDEMAALAUS TAITEEN PERUSOPETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVATAITEET KUVATAITEET TAIDEMAALAUS TAITEEN PERUSOPETUS"

Transkriptio

1 KUVATAITEET KUVATAITEET TAITEEN PERUSOPETUS KUVATAITEEN PERUSKURSSI 1 Eskonen Mirkka, 75 t, 81 Kuvataiteen tulevan, uuden perusopetusohjelman mukaisen 4-vuotisen kurssin 1. vuosikurssi. Kurssikokonaisuus perehdyttää kuvataiteen maailmaan tekemisen, kokemisen ja teorian kautta. Tutustumme lukuisiin kuvataiteen tekniikoihin. Materiaalimaksuja. Mahdollinen retki KUVATAITEEN PERUSKURSSI 3 ti , , Junno Maija, 75 t, 81 Opiskelijat valittu aiempina vuosina Kuvataiteen perusopetusohjelman mukaisen 3-vuotisen kurssin 3. vuosikurssi. Kurssikokonaisuus perehdyttää kolmen lukuvuoden aikana kuvataiteen maailmaan tekemisen, kokemisen ja teorian kautta. Tutustumme lukuisiin kuvataiteen tekniikoihin. Materiaalimaksuja. Mahdollinen retki LASTEN KUVATAIDEKURSSI Sjundeå svenska skola, Koulutie 3, SIUNTIO ke , , Ristola Tiina, 75 t, 92 Kurssi on tarkoitettu 7-12-vuotiaille tytöille ja pojille. Opitaan piirustusta, maalausta, muovaamista ja muita kuvataiteen menetelmiä. Työskennellään vuodenaikoihin liittyvien ja muiden teemojen parissa, sään salliessa myös ulkona. Materiaalimaksu 25 euroa sisältyy kurssimaksuun ja se kattaa lukuvuoden. Vanhemmat tervetulleita 1. kokoontumiskerralle LASTEN MAALAUSSUNNUNTAI SUITIASSA Suitian linna, Gårdskulla 89, SIUNTIO KK su , Ristola Tiina, 4 t, 13 Ilmoittautuminen 9.5. mennessä Lasten maalaussunnuntai Suitian linnan pihalla keväisessä luonnossa. Kurssi sopii eskarilaisista kuudesluokkalaisiin. Materiaalit saa opettajalta. TAIDEMAALAUS LOHJAN TAIDEMAALAUS to , , Kurssilla on mahdollisuus ohjattuun yksilölliseen työskentelyyn oman ilmaisutavan ja tyylin kehittämiseksi. Jokainen osallistuja työskentelee omien tavotteidensa ja lähtökohtiensa mukaisesti maalaten, piirtäen tai muilla tekniikoilla. Lyhyitä tietoiskuja materiaali-, värija sommitteluopista, opettajan demonstraatioita eri maalaustyyleistä, vapaaehtoisia yhteisiä ja henkilökohtaisesti valittuja vaihtuvia teemoja sekä teosten arviointia ja keskustelua niiden pohjalta. Kurssiin sisältyy näyttelykäynti, joka sovitaan erikseen. Soveltuu aiemmin maalanneille sekä uutta harrastustaan aloittaville KARJALOHJAN TAIDEMAALAUS Karjalohjan koulu, Koulukuja 1, KARJALOHJA to , , Kurssi sopii yhtä lailla aloittelijoille kuin edistyneillekin. Tekniikka vapaavalintainen. Yksilöllistä ohjausta, yhdessä tekemisen iloa NUMMEN TAIDEMAALAUS Nummi-Pusulan lukio, Tiedonpolku 4, NUMMI ti , , Penttinen Heli, 75 t, 67 Kuvataiteen perusteita, tekniikkaa, sommittelua, värija materiaalioppia, kuvataiteen tuntemusta, taidehistoriaa. Näyttelyn ripustus keväällä. Kurssi sopii kaikille aloittelijoista pidemmälle ehtineisiin SAMMATIN TAIDEMAALAUS PERUS+JATKO Sammatin koulu, Lohilammentie 5, SAMMATTI ke , , Lehtonen Hannu, 75 t, 67 Kurssi keskittyy värimaalauksen opiskeluun. Kurssi sisältää eri tekniikoiden ja materiaaliopin opiskelua. Painopiste modernissa maalauksessa. 44 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

2 KUVATAITEET KOKEELLINEN SEKATEKNIIKKAMAALAUS Etsitään ja kokeillaan keinoja henkilökohtaisen maalaustyylin ja ilmaisutavan syventämiseksi yhteisten teemojen pohjalta. Ohjausta yksilölliseen työskentelyyn kokeellisesti, intuition ja omakohtaisen tekemisen vuoropuheluna. Työskentelyn lomassa mietitään kulloisiakin ratkaisuja, omaa ilmaisua ja käsialaa sekä aiheen kuvaamiseen ja pelkistämiseen liittyviä kysymyksiä yhteisten palaute- ja keskusteluhetkien sekä opettajan näyttämien demonstraatioiden kautta. Materiaaleina mm. gesso, akvarelli, akryyli, tussi ja kynät ja liidut, hiili ja liitettävät materiaalit. Lopputulosten avaamista ja keskustelua. Kurssi soveltuu avoimesti uteliaille kuvataideharrastajille KOKEELLINEN SEKATEKNIIKKAMAALAUS, JATKO ti , , Jatketaan henkilökohtaisen maalaustyylin löytämistä ja kokeilua oman ilmaisutavan syventämiseksi. Ohjausta yksilölliseen työskentelyyn kokeellisesti, intuition kautta ja yhteisten, vaihtuvien teemojen pohjalta. Työskentelyn lomassa mietitään kulloisiakin ratkaisuja, omaa ilmaisua ja käsialaa sekä aiheen kuvaamiseen ja pelkistämiseen liittyviä kysymyksiä yhteisten palaute- ja keskusteluhetkien sekä opettajan näyttämien demonstraatioiden kautta. Materiaaleina vesiliukoiset menetelmät: akvarelli, peiteväri, akryyli, mediumit, tussi, gesso sekä erilaiset kynät, liidut ja hiili. Kurssi soveltuu jo aiemmin ryhmissä työskennelleille tai jonkin verran maalanneille, kokelunhaluisille kuvataideharrastajille MAISEMAMAALAUS SEKATEKNIIKOILLA pe , la-su , Sainio-Hagerlund Seija, 20 t, 35 Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Mikä on oma tapasi maalata maisema? Tervetuloa kokeilemaan vesiliukoisten menetelmien yhdistelyä. Kurssilla keskitytään yhteisen teeman pohjalta paitsi maiseman havainnointiin ja havainnon siirtämiseen kankaalle mm. kuvan sommitteluun, värien käyttöön ja maiseman havainnointiin rennolla otteella, sekä oman ilmaisun ja näkemyksen vahvistumiseen. Työskentelyn lomassa mietitään kulloistakin väriratkaisua, tilallisuutta, valaistuksen muuttumista, omaa ilmaisua ja käsialaa sekä luonnon kuvaamiseen ja pelkistämiseen liittyviä kysymyksiä henkilökohtaisen ohjauksen, yhteisten palaute- ja keskusteluhetkien, sekä opettajan näyttämien demonstraatioiden kautta. Työskentely tapahtuu pääosin sisätiloissa materiaaleina mm. akryylit, vesivärit, gesso, tussi, erilaiset kynät, liidut ja hiili, hiekka ja luonnonmateriaalit. Kokeiluun perustuva sekatekniikkamaalaus soveltuu vasta-alkajista jo aiemmin maalausharrastuksensa alottaneille. Kurssipäivät: 15.9., 16.9., ÖLJYVÄRIMAALAUS to , , Tällä kurssilla keskitytään öljyvärimaalaukseen. Mahdollisuus tehdä pohjustuksia, kokeilla erilaisia maalauspohjia (vaneri, pahvi jne), Perehdymme öljymaalauksen lainalaisuuksiin ja tekniikoihin käytännön työskentelyn kautta. Omia ja annettuja aiheita. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin niille, joiden öljyvärityöskentely on muuten jäänyt vähemmälle. Kokeneemmatkin tekijät ovat tervetulleita mukaan! MUOTOKUVAMAALAUS GRISAILLETEKNIIKALLA pe , la-su , , Junno Maija, 54 t, 67 Ilmoittautuminen mennessä Tällä kurssilla paneudumme muotokuvamaalaukseen grisailletekniikalla. Materiaalina öljyväri. Grisaille on nk. yksivärimaalaustekniikka, jossa käytetään vain yhtä tummaa värisävyä valkoisen lisäksi muotoa luomaan. Ota ensimmäiselle kerralle mukaan piirustus- ja muistiinpanovälineet. Värisekoituksen tekemiseen tarvittavat värit ovat norsunluunmusta, raaka umbra, titaanin valkoinen ja mahdollisesti raaka sienna. Maalauspohjan koko 50 X 40 cm. Saat ennakkotehtävän n. 2 viikkoa ennen kurssin alkua. La ja su -päivät sisältävät evästauon. Kurssipäivät , , , , , 3.2., 4.2.,10.2., Lohjan kevätnäyttelyt 2017, maalaus: Sirkku Telén

3 KUVATAITEET MAALATAAN ISOSTI ke , Kainulainen Pekka, 36 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Kyllä kerran elämässään täytyy tehdä itsensä kokoinen taulu! Onko ajatus käynyt mielessäsi? Ehkä tilanpuutteen ja epäilyjen takia toteutus on odottanut tätä hetkeä?! Kurssilla lähdetään pienin askelin liikkeelle: piirrosluonnostelun ja pienikokoisten pikamaalausten jälkeen vaihdetaan suurempaan pensseliin. Kevään aikana valmistuu opiskelijan oman aiheen ja oman käsialan mukainen yksi suuri maalaus. Materiaaleina akryylivärit, mutta muitakin tekniikoita voidaan käyttää. (Materiaalivalinnat täsmentyvät kurssin alussa tehtävien luonnosten aikana. Liuotinpohjaisia materiaaleja emme kuitenkaan käytä.) Kurssi sopii kokeneille kuvantekijöille, mutta opastuksen tukemana myös vasta-alkajille. AVOIN ATELJEE LOHJAN AVOIN ATELJEE - HAJUTTOMAT TEKNIIKAT ti , , Tervetuloa kuvataideharrastustaan aloittelevat, kokeneemmat harrastajat tai ne, jotka haluavat verestää kauan käyttämättä olleita taitojaan. Maalataan ja piirretään hajuttomilla väreillä (akryyli, vesivärit, pastellit, hiili jne). Yksilöllistä työskentelyä ja ohjausta. Mahdollinen retki KÄSSÄN ILTA-ATELJEE Kässän taidetalo, Tynninharjuntie 21, VIRKKALA Hukkanen-Heiskanen Marjaana, 75 t, 67 aloittelevat, kokeneemmat harrastajat tai ne, jotka haluavat verestää kauan käyttämättä olleita taitojaan. Yksilöllistä työskentelyä ja ohjausta opiskelijan omista lähtökohdista käsin. Tekniikka vapaa. Taideteosten arviointia. Mahdollinen retki VIHDIN AVOIN ATELJEE 1 Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI ke , , aloittelevat, kokeneemmat harrastajat tai ne, jotka haluavat verestää kauan käyttämättä olleita taitojaan. Yksilöllistä työnkentelyä ja ohjausta opiskelijan omista lähtökohdista käsin. Tekniikka vapaa. Taideteosten arviointia. Mahdollinen retki VIHDIN AVOIN ATELJEE 2 Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI ke , , aloittelevat, kokeneemmat harrastajat tai ne, jotka haluavat verestää kauan käyttämättä olleita taitojaan. Yksilöllistä työnkentelyä ja ohjausta. Materiaali vapaa. Taideteosten arviointia ja mahd. retki NUMMELAN AVOIN ATELJEE ke , , aloittelevat sekä jo kokeneemmat harrastajat. Tavoitteena on herättää, ylläpitää ja kehittää omaa luovuutta, innostusta taiteeseen tai vaikkapa verestää kauan käyttämättä olleita taitoja. Kurssilaiset valitsevat kukin omat tekniikkansa: piirustuksen, maalauksen tai työskentelyn sekatekniikalla. Yksilöllistä työskentelyä, vapaaehtoisia yhteisiä teemoja, eri maalaustyyleihin tutustumista, jotka kannustavat kokeilemaan materiaaleja ja välineitä uudella tavalla, rikkomaan oman ilmaisun rajoja ja löytämään omaa kädenjälkeä. Opettaja opastaa jokaista henkilökohtaisesti ja tuo kuvamateriaalia tarpeen mukaan PUSULAN AVOIN ATELJEE Pusulan kirjasto, Marttilantie 3, PUSULA ma , , Penttinen Heli, 75 t, 67 Kuvataiteen perusteita, tekniikkaa, sommittelua, värija materiaalioppia, kuvataiteen tuntemusta, taidehistoriaa. Kurssi sopii kaikille aloittelijoista pidemmälle ehtineisiin. 46 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

4 KUVATAITEET AKVARELLIMAALAUS AKVARELLIMAALAUS Törönen Mika, 75 t, 67 Kurssilla tutustutaan akvarellimaalauksen erilaisiin tekniikoihin, työskentelytapoihin ja välineisiin. Kurssin opetus koostuu opettajan demoista ja henkilökohtaisesta opastuksesta. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että myös pidempään maalanneille AKVARELLIA ALOITTELIJOILLE - PERUSTEET pe , la , su , Romanainen Marja-Riitta, 23 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Tällä kurssilla paneudumme akvarellimaalauksen perustekniikkaan. Kurssi sopii aloittelijoille tai niille, jotka ovat joskus maalanneet akvarelleilla ja haluavat nyt verestää käyttämättä olleita taitojaan. Kurssilla käydään läpi akvarellin perusasioita materiaaleista ja välineistä - paperit, sivellin, vesi, värit ja alusta. Kurssi sisältää lyhyitä tietoiskuja perustekniikasta, väriopista ja sommittelusta. Maalataan rennossa ilmapiirissä, kokeillaan värejä ja erilaisia papereita ja sovelletaan käytäntöön tietoiskujen sisältöä. Materiaalia voi ostaa opettajalta kurssin alussa. Materiaaleista voit kysellä myös etukäteen: marjis.romanainen(at)gmail.com. Kurssipäivät: 29.9., 30.9., 1.10., 7.10., AKVARELLIA ALOITTELIJOILLE - PERUSTEET pe , la , su , Romanainen Marja-Riitta, 23 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin edellä. Kurssipäivät: 2.3., 3.3., 4.3., 17.3., GRAFIIKKA MONOTYPIA pe , la , Eskonen Mirkka, 15 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Monotypia on maalauksellinen grafiikan tekniikka, jossa tuloksena on uniikkeja vedoksia. Monotypia mahdollistaa vapaan ja kokeilevan työskentelyn, sillä painolaattaa ei kaiverreta tai syövytetä. Laatan päälle maalattu kuva vedostetaan paperille prässin avulla. Laatalla voi maalata monella tapaa, esim. väriä poistaen tai lisäten. Myös erilaisten sabluunoiden käyttö on mahdollista. Työskentelemme öljypohjaisilla väreillä. Kaikkia materiaaleja voi ostaa opettajalta. Kurssipäivät: 29.9., 30.9., TAIDEGRAFIIKKA - GARBORUNDUM pe , la-su , Ojanen Hanna, 30 t, 49 Ilmoittautuminen mennessä Carborundum on taidegrafiikassa käytettävä syväpainomenetelmä. Siinä kuva-aihe maalataan laatalle carborundum-hiekan ja gesson seoksella, jonka jälkeen se vedostetaan paperille muiden syväpainotekniikoiden tapaan. Työskentelyyn voidaan yhdistää myös kuivaneulalla tehtyjä viivoja. Lopputuloksena saadaan aikaan hyvin maalauksellista jälkeä. Kurssipäivät: , , , , , PUU- JA LINOPIIRROS pe , la-su , Ojanen Hanna, 30 t, 49 Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Puu- ja linopiirros kuuluvat taidegrafiikan kohopainomenetelmiin. Puupiirrosta pidetään maailman vanhimpana grafiikan menetelmänä. Linopiirroksia taas on tehty luvun alkupuolelta asti. Näissä tekniikoissa kuva kaiverretaan painolaatalle erilaisten talttojen ja veitsien avulla, jonka jälkeen väri telataan laattaan ja teos vedostetaan hiertäen tai painoprässiä käyttäen paperille. Kaiverramme puupiirrokset vanerille, jota on melko helppo työstää. Linolaatta taas erittäin pehmeänä materiaalina mahdollistaa hyvinkin yksityiskohtaisen kaiverrustyön. Kurssin aikana opettelemme hiertämisen ja painoprässin käytön vedostamisessa sekä yksi- ja monivärisen teoksen valmistuksessa. Materiaalimaksu. Kurssipäivät: 19.1., 20.1., 21.1., 26.1., 27.1.,

5 KUVATAITEET MUUT TAIDEAINEET KIRJOITTAMISTA JA KUVANTEKOA ke , Kainulainen Pekka, 36 t, 52 Onko mielenpohjalle tai kenkälaatikkoon kertynyt lippuja ja lappuja, joita ei raaskisi heittää pois? Voisiko niille tehdä jotain? Kyllä voi! Aluksi perehdytään kurssilaisten mukanaan tuomiin materiaaleihin: muistoihin, lippuihin ja lappuihin, henkilökohtaisen tarinan aihioihin. Tekstejä työstetään, kuvia parannellaan, uusiakin tehdään - ja lopulta tekstiä ja kuvaa yhdistelemällä kootaan omaa tarinaa kuvakirjaksi, sarjakuvaksi, maalaussarjaksi tai vaikkapa digikuvaesitykseksi KESÄINEN TAIDEKURSSI ma-pe , Junno Maija, 35 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Tule mukaan luovalle, kuvataidepainotteiselle, mutta sopivasti taiteiden rajoja rikkovalle kesäkurssille. Tarvitset mukaasi rennot vaatteet ja avoimen mielen - suorittamisen voit jättää kotiin! Mahdollinen retki. Materiaalimaksuja. POSLIINIMAALAUS POSLIINIMAALAUS A Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ke , , Waara Raija, 75 t, 67 Perinteistä sekä alan uutuuksia. Erilaisia pintakoristelutekniikoita. Omalla suunnittelulla ja ideoinnilla saat kotiisi uniikkeja esineitä, maljakoita, seinälautasia, astiastoja ym. Sopii alkajille ja jatkajille POSLIINIMAALAUS B Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA to , , Waara Raija, 75 t, 67 Perinteistä sekä alan uutuuksia. Erilaisia pintakoristelutekniikoita. Omalla suunnittelulla ja ideoinnilla saat kotiisi uniikkeja esineitä, maljakoita, seinälautasia, astiastoja ym. Sopii alkajille ja jatkajille POSLIINIMAALAUS C Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA ke , , Vesiliukoiset nesteet, erilaiset työtavat ja tekniikat. Pintakoristeluaineet. Omat ideat ja mallit. Huom: Koko pakkia ei tarvitse uusia, vaikka siirrytkin vesiliukoisiin nesteisiin POSLIINIMAALAUS D Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA to , , Vesiliukoiset nesteet, erilaiset työtavat ja tekniikat. Pintakoristeluaineet, omat ideat ja mallit. Huom: koko pakkia ei tarvitse uusia, vaikka siirrytkin vesiliukoisiin nesteisiin POSLIINIMAALAUS ALKEET / JATKO NUMMI Nummi-Pusulan lukio, Tiedonpolku 4, NUMMI ti , , Vesiliukoiset nesteet. Omat ideat ja toteutukset. Tekniikat laidasta laitaan POSLIINIMAALAUS ALKEET / JATKO PUSULA Pusulan koulu, Kaukelantie 1, PUSULA ma , , Vesiliukoiset nesteet. Omat ideat ja toteutukset. Tekniikat laidasta laitaan POSLIINIMAALAUS ALKEIS / JATKO VIHTI Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI ma , , Maalaamme vesiliukoisilla nesteillä. Ideoimme omia malleja ja toteutamme ne. Maalaustekniikoita ja työtapoja laidasta laitaan. 48 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

6 KUVATAITEET NÄYTTÄMÖTAITEET IKONIMAALAUS IKONIMAALAUS ti , , Tarima Tarja, 40 t, 59 Ikonimaalausta ortodoksisen perinteen mukaan. Pitkään maalanneet valitsevat aiheen yhdessä opettajan kanssa ja vasta-alkajat voivat valita enkeli- Jumalanäiti- tai Kristus-ikonin hartiamallin. Kurssipäivät: 5.9., 26.9., , , 7.11., 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., IKONIMAALAUS Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA ti , , Tarima Tarja, 40 t, 59 Sisältö sama kuin edellä. Kurssipäivät: 5.9., 26.9., , , 7.11., 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., KULTAUSKURSSI 1 - VIHTI Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA pe , la-su , Tarima Tarja, 20 t, 35 Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Kultauksen eri menetelmät ja niiden erot. Öljykultaus syksyllä Nummelassa ja keväällä laskuviina- ja assist -kultaus Lohjalla. Oppilaat voivat harjoitella kaikkia kultaustapoja kurssin aikana KULTAUSKURSSI 2- LOHJA pe , la-su , Tarima Tarja, 20 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin edellä. NÄYTTÄMÖTAITEET TEKSTISTÄ TULKINTAAN Harjun koulu, C-ovi, Toivonkatu 2, LOHJA ti , Rimpinen Anna, 52 t, 63 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla syvennytään erilaisin menetelmin monenlaisiin teksteihin: näytelmiin, novelleihin, monologeihin, dialogeihin, runoihin jne. Perehdytään keinoihin tulkita ja esittää tekstejä näyttämöllä. Kurssilla pääsee myös kokeilemaan tapoja tuottaa omaa tekstiä IMPROVISAATIOKURSSI Harjun koulu, C-ovi, Toivonkatu 2, LOHJA ke , , Rimpinen Anna, 72 t, 67 Improvisaatioteatterissa kohtaukset syntyvät esityshetkessä. Näyttelijät luovat tilanteet, tapahtumat ja hahmot sen hetkisten ideoiden pohjalta yhdessä, toisiaan kuunnellen ja tukien. Kurssilla harjoitellaan erilaisten improvisaatiokohtausten tekemistä. Kurssi vahvistaa ryhmätyöskentelytaitoja ja heittäytymistä sekä omien ja toisten ideoiden käyttöönottamisen taitoa. Improvisaatio on hauskaa ja vapauttavaa FYYSINEN NÄYTTELIJÄNTYÖ Harjun koulu, C-ovi, Toivonkatu 2, LOHJA ke , , Rimpinen Anna, 48 t, 63 Kurssilla tutkitaan fyysistä näyttelijäntyötä.roolihahmoja rakennetaan fysiikan kautta. Tehdään improvisaatio- ja muita teatterillisia kohtauksia tutkien kehon impulsseja ja ilmaisumahdollisuuksia. Kurssi ei vaadi aikaisempaa kokemusta näyttelijäntyöstä. Kurssilla tulee olla mukana vaatteet, joissa on hyvä liikkua ja vesipullo TARINATEATTERIKURSSI Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA to , , Rimpinen Anna, 72 t, 67 Tarinateatteri on improvisaatiopohjaista, yleisön kokemuksista ja tarinoista syntyvää yhteisöllistä teatteria. Kurssilla tutustutaan tarinateatteriin esitysmuotona ja otetaan haltuun perustekniikoita. Kurssi kehittää esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja

KUVATAITEET TAIDEMAALAUS TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataiteet

KUVATAITEET TAIDEMAALAUS TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataiteet KUVATAITEET TAITEEN PERUSOPETUS 11031105 KUVATAITEEN PERUSKURSSI I ti 18.00-20.15, 1.9.-24.11., 12.1.-12.4. Junno Maija, 75 t, 79 Opetushallituksen kuvataiteen perusopetusohjelman mukaisen 3-vuotisen kurssin

Lisätiedot

KUVATAITEET TAIDEMAALAUS KUVATAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataiteet 11031118 TAIDEMAALAUS A. 1.9. 24.11., 12.1. 20.4. ma 18.00-20.30

KUVATAITEET TAIDEMAALAUS KUVATAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataiteet 11031118 TAIDEMAALAUS A. 1.9. 24.11., 12.1. 20.4. ma 18.00-20.30 KUVATAITEET KUVATAITEEN PERUSOPETUS 11037110 KUVATAITEEN PERUSKURSSI I 1.9. 24.11., 12.1. 20.4. ma 18.00-20.30 Junno Maija, 75 t, 76 Kuvataiteen perusopetusohjelman mukaisen 3-vuotisen kurssin 1. vuosikurssi.

Lisätiedot

taiteen ja liikunnan osasto

taiteen ja liikunnan osasto Taiteen ja liikunnan osasto taiteen ja liikunnan osasto Taiteen ja liikunnan osasto pitää sisällään kuvataiteen, kirjallisuuden, liikenteen, puheviestinnän sekä tanssin ja liikunnan opetuksen. Taiteen

Lisätiedot

taideaineet ja liikunta

taideaineet ja liikunta Taideaineet ja liikunta taideaineet ja liikunta Taideaineiden ja liikunnan osasto pitää sisällään kuvataiteen, kirjallisuuden, liikenneopetuksen, tanssin ja liikunnan sekä puheviestinnän ja näyttämötaiteet.

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

TAITEEN JA LIIKUNNAN OSASTO

TAITEEN JA LIIKUNNAN OSASTO Kontakt Taiteen / ja Allmän liikunnan information osasto TAITEEN JA LIIKUNNAN OSASTO 38 Taiteen ja liikunnan osasto pitää sisällään kuvataiteen, liikunnan, ilmaisutaidon, tanssin, kirjallisuuden sekä vesiliikenteen

Lisätiedot

taideaineet ja liikunta

taideaineet ja liikunta Taideaineet ja liikunta taideaineet ja liikunta Taideaineiden ja liikunnan osasto pitää sisällään kuvataiteen, kirjallisuuden, liikenneopetuksen, tanssin ja liikunnan sekä puheviestinnän ja näyttämötaiteet.

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry OMAKUVA RULLALLA TYÖPAJA Tutustu työtoveriisi ja itseesi paremmin leikkimielisellä piirustustehtävällä, jossa pareittain jaryhmänä etsitään työtiimin henkisiä voimavaroja kuvin ja värein. Ryhmässä piirretään

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle

Lisätiedot

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineet Materiaalihankinnat

Lisätiedot

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS TYÖPAJAT 2009-2010 Lukuvuoden 2009-2010 työpajoiksi tarjoamme: ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2017-2018 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT Kuvataiteen perusopetuksen laajassa oppimäärässä perusopintojen suorittamisen jälkeen opinnot jatkuvat syventävissä opinnoissa eli työpajoissa.

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

Opiskelija voi kehittää visuaalista ilmaisuaan ja taitojaan järjestelmällisemmin rakentamalla kursseista itselleen opintokokonaisuuksia.

Opiskelija voi kehittää visuaalista ilmaisuaan ja taitojaan järjestelmällisemmin rakentamalla kursseista itselleen opintokokonaisuuksia. Kuvataide 81 Kuvataide Ilmoittautuminen ke 10.12. klo 11 alkaen ks. s. 5 Opintoneuvonta ilmoittautumisten aikaan ks. s. 5 opetuskaudella ks. s. 167 Kuvataidekursseilla voit opiskella kuvallista ajattelua,

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Toiminta- kertomus HIIDEN OPISTO HIIDEN OPISTO. HIISI-INSTITUTET Toimintakertomus Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Toiminta- kertomus HIIDEN OPISTO HIIDEN OPISTO. HIISI-INSTITUTET Toimintakertomus Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Toiminta- Kiinnostaako kulttuuri? Haluaisitko lähteä kirjastoon, teatteriin, taidenäyttelyyn, konserttiin tai vaikka koripallo-otteluun tai kuntosalille,

Lisätiedot

käsitteellinen, ajatuksellinen, vaikeatajuinen ei esittävä synteettinen, nopeasti kuivuva ja kellastumaton maali, joka kehitettiin noin 1960

käsitteellinen, ajatuksellinen, vaikeatajuinen ei esittävä synteettinen, nopeasti kuivuva ja kellastumaton maali, joka kehitettiin noin 1960 12/70 taidegrafiikassa käytetty numerointi, jossa ensimmäinen luku kertoo, että vedos kuuluu taiteilijan hyväksymään tasalaatuiseen vedossarjaan. Toinen luku kertoo koko sarjan suuruuden. A Abstrakti Akryylimaali

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2011-2012 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

HIIDEN OPISTO Toimintakertomus

HIIDEN OPISTO Toimintakertomus HIIDEN OPISTO Toimintakertomus 216 1 1. VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT Visio Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana

Lisätiedot

T Y Ö P A J A T 2015-2016

T Y Ö P A J A T 2015-2016 T Y Ö P A J A T 2015-2016 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa olleille oppilaille.

Lisätiedot

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Maalauksellinen Puupiirros

Maalauksellinen Puupiirros Maalauksellinen Puupiirros Laatta Yleisimmät puupiirroslaatat ovat koivu- tai mäntyvaneria. Koivuvanerissa näkyvät puun syyt mäntyä vähemmän. Hionta ja lakkaus Aluksi laatta hiotaan hienolla hiomapaperilla

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b.

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2: tiistai 13 17 Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2 a OMENA ESINEENÄ Omenan voi syödä, mutta miten muuten sitä voisi

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Senioreiden atk. Senioreiden Atk. Lohja. 34011207 TIETOKONE TUTUKSI A (TASO 0-1) 10.9.-8.10. pe 12.30-15.45

Senioreiden atk. Senioreiden Atk. Lohja. 34011207 TIETOKONE TUTUKSI A (TASO 0-1) 10.9.-8.10. pe 12.30-15.45 34017339 GOOGLE-SIVUSTOT JA BLOGGER B 1.3.-22.3. ti 17.00-20.15 Terävä Eija 16 t 37 Ilmoittautuminen 15.2. mennessä Kurssilla perustetaan ilmaiset Google-kotisivut sekä Googlen blogi eli nettipäiväkirja.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot

Lisätiedot

Toimintakertomus. Toimintakertomus 2017 HIIDEN OPISTO. Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Toimintakertomus. Toimintakertomus 2017 HIIDEN OPISTO. Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Kiinnostaako kulttuuri? Haluaisitko lähteä kirjastoon, teatteriin, taidenäyttelyyn, konserttiin tai vaikka koripallo-otteluun tai kun- Toimintakertomus tosalille,

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

HISTORIA ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET HISTORIA ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET

HISTORIA ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET HISTORIA ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET HISTORIA ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET HISTORIA 13011133 SUKUTUTKIMUKSEN PERUSKURSSI ke 19.00-20.30, 6.9.-29.11., 10.1.-11.4. Kurssilla opiskellaan perustiedot ja -taidot sukututkimuksen tekoon: asiakirjojen

Lisätiedot

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Taideterapia on taidelähtöisiin menetelmiin perustuvaa luovaa, hauskaa ja joskus vakavaakin henkilökohtaista prosessointia. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan koko

Lisätiedot

IKONIT, IHMISET JA SOTA

IKONIT, IHMISET JA SOTA OPETUSMATERIAALIA SUOMEN KANSALLISMUSEO IKONIT, IHMISET JA SOTA KUVATAITEEN OPETUKSEN TEHTÄVÄPAKETTI Tehtäväpaketin avulla käydään läpi ikoneihin liittyviä perustietoja ja tutustutaan ikonimaalarin käyttämään

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

5.21 kuvataide, kuvataidelukio

5.21 kuvataide, kuvataidelukio 5.21 kuvataide, kuvataidelukio KUVATAIDELUKION OPPIAINEET JA KURSSIT (KUT, PI, MA, KUV, TH, TG, VAL, MT, MY, TKS) Kuvataidelukion oppiaineet: Pakolliset kurssit Soveltavat kurssit Kuvataide (KUT) 3 2 2

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

TAI-C1113 Keramiikan perusteet

TAI-C1113 Keramiikan perusteet TAI-C1113 Keramiikan perusteet 5 op 2.1.-26.3. 2018 Keramiikan Studio, 7 krs (7026) Taiteen laitos, kuvataidekasvatus 2.1. 2017 Tavoitteet Tuntimäärät: 5 opintopistettä Kontaktiopetus 60h (läsnäolo 80%),

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2018-2019 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Kuvataiteen osto-opas

Kuvataiteen osto-opas Kuvataiteen osto-opas Hyvä taide herättää aina tunteita. Taideteoksen ostamista voi verrata elämänkumppanin valintaan. Valitse teos, joka tekee juuri sinut onnelliseksi, kiehtoo sinua päivästä toiseen

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2016-2017 . TYÖPAJAOPETUS. Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

Kuosisuunnittelu tekstiileissä ja muissa pinnoissa, raportin rakentuminen ja materiaalivalinnat.

Kuosisuunnittelu tekstiileissä ja muissa pinnoissa, raportin rakentuminen ja materiaalivalinnat. ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk c Tuntikehyksen osa-alue: Materiaalikokeilut B1 Kuosi ja pinta Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Kuosisuunnittelu tekstiileissä ja muissa pinnoissa, raportin

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON?

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? OPPILAAN OPAS MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? Kuvataidekoulumme on perustettu vuonna 1982 antamaan kuvataiteen opetusta lapsille ja nuorille. Koulutuslautakunta hyväksyi 15.6.2006

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO

ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO TI3 Teatterihistoria Eurooppalaisen ja suomalaisen teatterin kehitysvaiheet juurista 1900-luvun alkupuolelle. Tutustutaan teatterin historiaan

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Tehtävä 1 Maanantai klo

Tehtävä 1 Maanantai klo Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman opiskelijavalinta 2013 Tehtävä 1 Maanantai 10.6.2013 klo 9.00-13.00 perushakijat Valitse yksi karttaan merkityistä kaupungin julkisista taideteoksista (ks. liitteenä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot