Kuopion VM-kirjasto/2306/ Pakinaa vm-huumorista Pitkä Lounas Risto Härmä

Transkriptio

1 Pakinaa vm-huumorista Pitkä Lounas Kuopion VM-kirjasto/2306/ Risto Härmä Vapaamuurarius on vakava asia, emmekä sitä kestäisikään, ellemme kokoontuisi jokaisen istunnon jälkeen keventävälle veljesaterialle, johon ehdottomasti kuuluu myös huumori. Minä olen tätä esitystä varten tutkinut tuntikausia internetin sivuja muurarillisista vitseistä ja kaskuista. Niitä näyttää olevan paljon, mutta suuri osa on toisintoja tai muunnelmia. Lisäksi siellä esitetään paljon vitsejä pöytäpuheisiin, jotka vitsit eivät mitenkään kosketa muurariutta. Useimpiin profaaneiltakin kuulostaviin vitseihin sisältyy kuitenkin joku muurarillinen opetus. Otetaanpa muutama esimerkki: Mies kävelee pitkin katua pikkutunneilla ja hän on aikalailla virvokkeiden vaikutuksen alainen. Poliisi pysäyttää hänet ja kysyy: Minnekäs te olette menossa tuossa kunnossa? Mies vastaa sopertaen, että hän on menossa kuuntelemaan luentoa vapaamuurariudesta. Poliisi kysyy: Mistäs Te kuvittelette saavanne vapaamuurariluennon tähän aikaan yöstä? Mies vastasi: Vaimoltani, kunhan pääsen kotiin! Taikka näin: Resuisen näköinen kulkuri pysäytti loosi-istunnosta palaavan muurarin ja pyysi häneltä rahaa syödäkseen. Minä ehdotan parempaa, sanoi muurari. Tule tuonne pubiin, niin minä ostan sinulle drinkin. Kiitoksia, sanoi kerjäläinen, mutta en ole koskaan juonut, enkä juo vastakaan. No olkoon sitten, mutta anna minun ostaa Sinulle vähän savukkeita, sanoi veljemme. Ei kiitoksia, sanoi kulkuri, minä en ole koskaan polttanut, enkä aio ruvetakaan. 1

2 Okei, sanoi muurari, tule kanssani takaisin loosiin, niin minä huolehdin, että saat aterian. Ei kiitoksia, sanoi mies. En ole koskaan astunut vapaamuurariloosin kynnyksen yli, enkä koskaan tule astumaan. Olkoon sitten, sanoi muurarimme, mutta etkö voisi tulla kotiin kanssani ja tavata vaimoni! Miksi, kysyi kulkuri. No niin, sanoi muurari. Minä haluaisin hänen näkevän, mitä tapahtuu kaverille, joka ei juo, ei polta, eikä ole liittynyt vapaamuurareihin. Eikö näissä molemmissa vihjata kohtuullisuuteen, ja siihen, että meidän pitäisi aina muistaa velvoitteemme perhettämme kohtaan. Tämän pakinan ainekset ovat peräisin amerikkalaisilta ja englantilaisilta muurarisivuilta. Nettimuurareita nimitetään siellä E- muurareiksi eli E-masoneiksi. Niinpä nyt esitän Teille kuvainnollisesti sikäläisen nettimuurarin työkalut: Ne ovat Hiiri, Näppäimistö ja Modeemi. Hiiri on näytöllä liikkumista varten, Näppäimistö on tiedostojen tekemistä varten ja modeemin avulla tiedosto julkaistaan internetissä. Mutta koska me tällä hetkellä emme kuitenkaan ole on line tietokonenörttejä, vaan vapaita ja oikeutettuja spekulatiivisia muurareita, niin nämä työkalut on annettu meille välineinä. joilla on myös moraalinen sisältö, ja joka näyttää meille nettimuurarien merkityksen. Ja näin me käytämme niitä: Hiiri opettaa meitä pysymään suorakulmaisen kuvaruutumme sisällä, eli neliön, jonka sisällä meidän on kohdattava toisemme vesivaa an mukaisesti. Näppäimistö opettaa meille, että yhteydenpito johdattaa meidät parempaan toisen toisemme ja muidenkin ihmisten ymmärtämiseen.. Ja modeemi opettaa meille, että vaikka olisimme yksin mitä syrjäisimmällä paikalla maailmassa, me voimme kohdata ja saada moraalista tukea toinen toisiltamme ja siten oppia enemmän Muinaisen ja Kunnianarvoisan veljeskuntamme työstä. Tässä oli jo vakavaa opetusta, mutta seuraava viittaa vieläkin vakavampiin asioihin. 2

3 Bill ja Pat olivat erottamattomia ystäviä siitä päivästä kun heistä tuli muurareita. He saivat yhdessä jokaisen asteen, seurasivat toisiaan kaikissa loosin viroissa ja kunnianosoituksetkin annettiin heille yhdellä kertaa. He lupasivat toinen toiselleen, että kumpi heistä ensiksi siirtyy Ikuisen Idän Suurloosiin, hän palaa kertomaan, onko siellä taivaassa looseja ja minkälaisia ne ovat. No niin, sattui sitten niin, että Bill lähti ensin. Työskennellessään eräänä päivänä puutarhassaan Pat kuuli kuiskaavan äänen: Kuule Pat, Pat katseli ympärilleen, eikä nähnyt mitään. Hetkeä myöhemmin hän kuuli aivan selvästi: Pat, se olen minä, Bill. Bill, Pat huudahti, oletko Sinä Taivaassa? Toden totta, minä olen, sanoi Bill. Pat vaikeni hetkeksi toipuakseen säikähdyksestä ja sanoi: Hyvä Bill, onko niitä looseja siellä taivaassa? Siellä varmasti on Pat. Siellä on looseja kaikkialla ja ne ovat melko mahtavia, samanlaisia tai parempia kuin on Lontoon Great Queen Streetillä. Istunnoissa on runsaasti väkeä, rituaali on sanatarkkaa ja veljesateriat ovat fantastisia ja muurarillisen veljeyden henki läpäisee kaiken. Kiitos Herran, Bill, sanoi Pat. Tuo kaikki kuulostaa hyvin vaikuttavalta, mutta kaikesta huolimatta sinä vaikutat melko murheelliselta. Kerro, vanha ystävä, mistä on kysymys? No niin, Pat, olet oikeassa, minulla on muutama hyvä uutinen ja eräs huono. OK, niin mitkä ovat hyvät uutiset? Hyvät uutiset ovat, että meillä on I aste ensi keskiviikkona Erinomaista, sanoi Pat, mutta mikä sitten on se huono uutinen? Sinut on merkitty kokelaaksi. Eikös tuo vavahduta, ja panee ajattelemaan, milloin meidän nimemme on tuolla listalla. USA:ssa ei ole tapana kysyä vieraalta, onko hän vapaamuurari, mutta sen sijaan saatetaan kysyä: Are you a traveling man? eli oletko 3

4 matkamies. Kysymys tarkoittaa, että, onko kysymyksessä veli, joka kulkee ja vaeltaa lisääntyvän tiedon tietä kohti valoa ja totuutta. Profaani ei ymmärrä kysymystä, mutta veljet osaavat vastata. Seuraavaksi kerron opettavaisen tapauksen Amerikan Maine valtiosta. Siellä oli eräällä TK-veljellä tapana kiertää piirissään luentoja pitämässä. Tarinan mukaan hän on itse kertonut seuraavan omakohtaisen jutun: Eräänä kylmänä talvipäivänä hänen piti mennä toiseen kaupunkiin, jonne normaalisti oli parin tunnin ajomatka. Veljellämme oli tunnetusti raskas kaasujalka. Jo alkumatkalla hän näki poliisiauton valot takanaan, pysäytti, otti tottuneesti esiin ajokortin sekä rekisteriotteen ja poliisin pyydettyä ojensi ne hänelle. Poliisin tutkiessa papereita veljemme kysyi poliisilta: Are you a Traveling Man, eli em. matkamies. Poliisi sanoi todella olevansa ja niinpä TK-veljemme esitteli itsensä, että oli menossa pitämään muurariesitelmää ja oli myöhässä ja kysyi, voisiko poliisi kuitenkin nyt päästää hänet menemään. Olkoon tällä kertaa, sanoi poliisi, mutta älkää ylittäkö nopeutta, oli mukava tavata Sinut, TK veljeni. Pian oli veljemme jälleen matkalla ja kaasujalka alkoi painaa. Puolivälin jälkeen sama toistui, ja poliisin tutkiessa papereita veljemme jälleen kysyi oletteko Traveling Man, ja pienen keskustelun jälkeen poliisi päästi veljemme menemään pelkällä varoituksella, ja kohta tämä meni yhtä kovaa kuten ennenkin. Kun veli oli sitten melkein perillä, poliisi oli jälleen perässä. Are you a Traveling Man, poliisi myönsi ja veljemme esitti jälleen asiansa. Mutta poliisi alkoi silti kirjoittaa sakkolappua. Veljemme kysyi miksi hän kirjoittaa sakon, vaikka kaksi muuta poliisiveljeä oli samalla matkalla jo päästänyt hänet menemään. Poliisi katsoi TK veljeämme hyvin rauhallisesti ehkä hieman virnistäen ja sanoi: Ensimmäisellä kerralla olit tekemisissä veljeni Jubilaan kanssa ja toisella kerralla tapasit veljeni Jubiloon; mutta minun nimeni on Jubilom ja mitä minä aion, sen minä myös teen. Ja niin poliisi kirjoitti lapun loppuun, repäisi irti kirjastaan, ojensi sen suurvirkailijallemme ja toivotti hänelle turvallista matkaa. Tämä juttu varmaan muistuttaa meitä siitä, ettei meidän pitäisi koskaan yrittää sopimattomasti hyötyä loosijäsenyydestämme. 4

5 Sitten voimmekin siirtyä seuraavaan: Aikanaan puhuttiin Keskiajan vaeltavista muurareista eli traveling masoneista, joilla kerrotaan olleen Rooman paavin antama lupakirja. Tuo joukko hävisi sitten vähitellen, mutta nykyaikana vaeltavien vapaamuurareiden veljeskunta on syntynyt uudelleen, koska melkein joka veljellä on auto. Vaeltavan muurarin työvälineet nykyaikana ovat tunkki, luottokortti ja kännykkä. Tunkki on ensimmäinen työkalu, mikä annetaan vaeltavan muurarin käteen, jotta hän kykenisi nostamaan autonsa sekä kiroillen ja vaatteensa töhräten vaihtamaan rengasta. Luottokortti on pieni muovinpala, sinällään merkityksetön, mutta voimakas, jos ensimmäinen työkalu osoittautuu epätyydyttäväksi. Vaikka kortteja on eri kuljettajilla monen näköisinä merkkeinä, niin kaikki myöntävät, ettei ainakaan Amerikassa hinaus onnistuu ilman sitä. Kännykkä on taas kiusallinen työkalu, ja usein hankala käytössä, mutta silti peräti tarpeellinen. Se on suunniteltu niin, että sen akku sammuu juuri silloin, kun sitä tarvittaisi toisen työkalun kanssa, ja sen takia on aiheutettu mitä mahtavimpia voimasanavuodatuksia. Mutta, koska me emme ole pelkästään vaeltavia muurareita, vaan lisäksi vapaita ja oikeutettuja muurareita, me käytämme työvälineitämme niiden sosiaalisten merkitysten mukaisesti. Tässä mielessä opimme tunkista, että on tärkeämpää nostaa veljemme ylös, kuin surra hänen likaantuneita housujaan tai hetken epämukavuutta. Luottokortti opettaa, että apu ja tuki ovat elintärkeitä. On tärkeämpää auttaa toinen toistansa, kuin että jokainen yrittää kulkea yksin. Tiimityö on tie kasvuun. Vaikka loosi olisi vahva ja sen jäsenet työhönsä omistautuneita, kaikki olisi turhaa, ellemme tukisi toinen toistamme. Kännykästä me opimme, että yhteydenpito on välttämätöntä, jotta saataisi aikaan toveruutta, ja että kiintymys syntyy ainoastaan toistuvien, tuttavallisten ja huolehtivaisten keskustelujen kautta. Vielä on yksi mielenkiintoinen jutturyhmä: 5

6 Eräs nuori oppilasmuurari oli jälkiopetuksessa ensimmäisen asteen jälkeen. Hän osoitti oppineensa kaikki tunnussanat ja viittaukset, mutta sitten hän kysyi: Minä panin merkille, että monet vanhemmat veljet panivat sormen korvaansa ja vihelsivät. Mitä tuo viittaus merkitsee? Ei se ole mikään viittaus sanoi hänen kumminsa, He ovat Palvelleita Mestareita, jotka virittelevät kuulokojeitaan. Tai näin: Nuori ensimmäisen asteen saanut oppilasmuurari tulee illalla kotiin vaimonsa luo, joka on tietysti hirveän utelias kuulemaan, mitä siellä tapahtui. Keskustelu kävi tähän tapaan: Vaimo: No, miten siellä meni? Mies: oikein hyvin, kaikki oli erittäin mielenkiintoista. Mitä siellä tapahtui? En oikein tiedä, voinko kertoa siitä Sinulle. No, olkoon, eikö siellä kuitenkin ollut jotain, josta voit kertoa minulle. Siellä oli kävelijöitä, puhujia ja pyhiä miehiä. Mitä Sinä tarkoitat kävelijöillä? He ovat miehiä, jotka kävelyttivät minua ympäri loosia. No mitä puhujista? No ne olivat väkeä, jotka puhuivat niin minulle kuin muillekin loosilaisille. No minä ymmärrän, mutta keitä olivat nämä Pyhät Miehet? He olivat erikoinen ryhmä, joilla oli juveleita rinnassa ja kaulassa ja istuessaan ja katsellessaan kävelijöitä ja puhujia he kuiskivat: Oi Herra Jumala, Oi Herra Jumala. Löytyy paljon muitakin juttuja, joissa huumorilla kritisoidaan vanhojen veljien ajattelemattomuutta, kuiskuttelua ja jopa sopimatonta suhtautumista nuorempiin. Tässä yhteydessä tulee mieleen vielä eräs jutturyhmä eli odottamaton yllättävä virhe rituaalissa. Eräs viattomimpia on tapahtunut tässä temppelissä, jossa museoautoaan ennen istuntoa huoltanut VK sanoi kokelaalle, että oppilasmuurarit pitivät roiskeläpän ylhäällä, etteivät he 6

7 tottumattomuudessaan tahraisi vaatteitaan. Kokelas tuskin huomasi mitään, mutta kyllä veljien huulet vähän värähtelivät. Amerikassa oli eräällä loosilla todella huono päivä, sillä hikisenä hellepäivänä loosin ilmastointikin oli mennyt rikki, ja kun tulevalta oppilasmuurarilta kysyttiin alttarin ääressä: Mitä eniten haluat nykyisessä tilassasi?, VO myöhästyi hiukan, ja kokelas vastasi: A beer, (suomeksi oluen). Silloin VO hätääntyneenä kuiskasi Light (valoa), ja kokelas korjasi : A lite beer. (Sana light, myös kirjottuna lite, merkitsee myös kevyttä, siis suomeksi ykkösolutta). Eräs intialainen veli kertoo vieläkin vaikeamman tapauksen, kun oppilasmuurari vastasi eräässä istunnon juhlallisista kohdista englantilaisen rituaalin kysymykseen Kaikissa vaaroissa ja vaikeuksissa kehen asetatte luottamuksenne? Kokelas vastasi: Vaimooni. Nämä tapaukset naurattavat jälkikäteen, mutta ne ovat rituaalin onnellisen läpiviennin kannalta tosi vaikeita. Kokelas ei saa joutua naurunalaiseksi ja rituaalin pitää tehdä häneen toivottu vaikutus. Luulisin, että harjoitusloosien olisi mietittävä, miten vastaavat tilanteet voidaan pelastaa kokelaan eduksi. Joka tapauksessa huumori kuuluu ehdottomasti muurariuteen ja varmasti sitä olisi syytä viljellä meilläkin vähän enemmän. Olen ehkä puhunut jo turhankin pitkään, siksi vielä yksi Beresinerin juttu: Eräs veli oli Englannissa vastaamassa vieraitten maljaan, ylitti sallittua aikaa ja näytti jatkavan puheenvuoroaan pitkään. Mestari viittasi nuijallaan Kaitsijalle tarkoittaen, että kevyt kaitsijan nuijan kosketus puhujan päähän saisi hänet lopettamaan puheensa ja istuutumaan. Kaitsija teki työtä käskettyä, hiipi puhujan taakse ja oli koskettamaisillaan tätä, kun hän kompastui ja nuija hänen kädessään kolahti puhujan vieressä istuvan veljen päähän. Puoli pökerryksissä tämä liukui tuolista pöydän alle, josta kuultiin hänen sanovan: Lyö kerta vielä, minä kuulen yhä hänen puheensa. KIITOKSIA KÄRSIVÄLLISYDESTÄNNE! 7