s.13 Poliisi-Biitsin paras pari 2008 s.26 Poliisien ja Palomiesten MM-kisat BIITSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "s.13 Poliisi-Biitsin paras pari 2008 s.26 Poliisien ja Palomiesten MM-kisat BIITSI"

Transkriptio

1 s.13 Poliisi-Biitsin paras pari 2008 s.26 Poliisien ja Palomiesten MM-kisat BIITSI Poliisi-Biitsi ry Joulu

2 2 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

3 Poliisi-Biitsi Joulu 2008 Pääkirjoitus...3 Poliisi-Biitsin liigapelurit Eero Sangi ja Tommi Ronkainen...5 Poliisi-Biitsin paras pari Riken malja Erotuomari Ari Jokelainen...23 WPFG Rakas Joulupukki... v aikka joulupukki ehtii tapaamaan meitä vain kerran vuodessa, hän on silti kiinnostunut jokaisen lapsen ja aikuisenkin kuulumisista. Joulukuun ensimmäinen päivä on juuri sopiva päivä kirjoittaa joulupukille kirje. Siinä voi kertoa vuoden tapahtumista ja kysellä joulupukin tunnelmia mitä Korvatunturille kuuluu, miten muori ja tontut voivat ja kaikkea muuta kiinnostavaa. Ja voi kirjeeseen kirjoittaa muutaman lahjatoiveenkin. Mennyt vuosi on tuonut Poliisi-Biitsi yhdistykselle paljon ilon aiheita. Miesparimme menestyivät hyvin sekä sisäbiitsin SM kisoissa että BMW Pro Tourilla eli kesän SM kiertueella. Naisparimme taas saivat menestystä Espanjassa poliisien ja palomiesten euroopanmestaruus -kilpailuissa. Järjestämämme Virve beach volley -turnaus Eurassa onnistui jälleen erinomaisesti, vaikkakin osallistujia olisi saanut olla enemmän. Julkaisija Poliisi-Biitsi ry Päätoimittaja Jyrki Mäkikokko Ilmoitukset PrintMix Oy puh laskutus@lehtimainos.info Sivunvalmistus PrintMix Oy Mika Trogen puh mika.trogen@ lehtimainos.info Painopaikka Hannun Tasapaino Oy Poliisi-Biitsi vaihtoi myös julkaisujen tekijää ja tämä julkaisu on ensimmäinen täysin nelivärinen julkaisumme. Samalla muutimme myös julkaisun kokoa ja ulkoasua. toivottavasti muutokset ovat jäsenten ja lukijoiden mieleen. Muutama lahjatoivekin minulla olisi, Toivon, että Poliisi-Biitsin pari saavuttaisi ensi vuonna historiansa ensimmäisen beach volleyn SM finaalipaikan tai sijoittuisi kolmen parhaan joukkoon BMW Pro Tourin osakilpailussa. Toivon, että Hyvinkäällä järjestettävä Virve beach volley -turnaukseen tulisi ennätysmäärä pelaajia ja turnaus sujuisi kaikin puolin hyvin. Toivon, että jäsenmäärämme tuplaantuisi tai ainakin kasvaisi ensi vuonna. Toivon, että joukkueemme menestyisi viranomaisten maailmanmestaruuskisoissa Vancouverissa elokuussa ja mitalisaalis olisi runsas. Toivon, että kaikki Poliisi-Biitsi ry:n jäsenet ja julkaisun lukijat saisivat viettää rauhallisen ja hyvän joulun. Jouluisin terveisin Jyrki Poliisi-Biitsi Joulu

4 4 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

5 Poliisi-Biitsin liigapelurit Eero Sangi ja Tommi Ronkainen Poliisi-Biitsin miesten edustuspari Tommi Ronkainen ja Eero Sangi pelaavat lentopalloa miesten korkeimmalla sarjatasolla eli SM liigassa. Eero pelaa Kempeleen Lentopallossa keskipelaajana ja Tommi solmi hiljattain sopimuksen Muuramen Lentopallon kanssa ja pelaa joukkueen passarina. Seuraavassa Tommin ja Eeron mietteitä biitsistä ja lentopallosta. Kerro hieman itsestäsi, ikä, asuinpaikka, perhe yms.? Tommi: Olen 31 vuotias jyväskyläläistynyt opiskelijapoika. Opiskelen liikunnanopettajaksi ja opintoja on vielä noin kolme ja puoli vuotta jäljellä. Sitten katsellaan minne päin Suomea tie vie. Tällä hetkellä näyttäisi vievän etelään, sillä ei tällaista Tommi kaukosuhdetta taida kukaan loputtomiin haluta. Eero: 29-vuotta ikää ja Oulussa asustelen yhdessä naisystäväni kanssa. Työnkuva on tällä hetkellä toimia kasvattajana lastensuojelualalla. Eero Miksi pelaat biitsiä? Tommi: Biitsissä voi yhdistää lentopallon kautta syntyneen lajirakkauden ja kesän parhaine (monesti myös huonoine) puolineen, eli pallo vetää puoleensa hiekan, auringon ja veden rinnalla. Poliisi-Biitsi Joulu

6 lajihan on parhaimmillaan uskomattoman hienoa, varsinkin kun aurinko paistaa taivaan täydeltä ja lämpöä riittää Eero: Biitsin pariin olen eksynyt lentopallon kautta. Biitsi on toiminut erittäin hyvänä oheisharjoitteluna sisäpalloilulle. Sitä kautta on sitten tullut panostettua lajiin hiukan enemmän ja se on vienyt sydämen mennessään. Lajihan on parhaimmillaan uskomattoman hienoa, varsinkin kun aurinko paistaa taivaan täydeltä ja lämpöä riittää. Kuinka kauan olette pelanneet biitsiä yhdessä? Tommi: Meillä oli tarkoitus pelata jo vuonna 2003 (muistaakseni), mutta Eerolla oli polven kanssa ongelmia. Viime kesä oli ensimmäinen kesä yhdessä ja se päättyi kesken kaiken Eeron polvivammaan. Pitäisiköhän tästä päätellä jotain? Eero: Tarkkaan en muista. Ensimmäisen kerran oli tarkoitus panostaa enemmän 2003, mutta itsellä taisi olla loukkaantumishuolia pelattiin ensimmäinen Pro tour, mutta sitäkin ennen ollaan pelattu pienempiä turnauksia. Olitko tyytyväinen menestykseenne kesän turnauksissa? Tommi: Eihän sitä voi tyytyväinen olla, koska kesä jäi pahasti kesken ja toinen turnauksista päättyi Eeron loukkaantumisen vuoksi. Levillä oli viitteitä menestysmahdollisuuksista ja loppukesästä olisimme voineet saada mukavia yllätyksiä aikaan. Menimme parina paljon eteenpäin ja uskon mahdollisuuksiimme, mikäli päätämme ja saamme jatkaa yhdessä tulevaisuudessa. Eero: Kesä alkoi suhteellisen hyvin. Pääsimme treenaamaan hyvin ja päästiin kohtuulliseen kuntoonkin. Levillä pelasimme pari hyvää ja pari huonoa peliä ja jäimme 13.sijalle. Hietsussa oli tarkoitus parantaa, mutta polveni kierukkavamma toisessa pelissä lopetti pelimme siltä kesältä. Eli parannettavaa jäi joka suhteessa. Mitä mieltä olet viime kesän turnauksista, Pro tour -kiertueesta? Tommi: Levi oli mielenkiintoinen kokemus, mutta ehkä ajankohta voisi olla myöhemmin kesällä, jotta lämpöä riittäisi enemmän. Helsinki oli hyvä paketti, kuten aikaisemminkin ja kokonaisuudessaan kalenteri näytti hyvältä. Harkinnan arvoinen asia olisi kiertueen ajankohdan siirtämistä myöhemmäksi, sillä elokuu on monesti todella lämmin ja alkukesän voisi näin pyhittää harjoitteluun. Tästä voisi seurata kovatasoisempi kiertue, eikä alkukesän turnaukset olisi pelkkää harjoittelua. Eero: Sen mitä ehdimme näkemään, oli hyvää. Yleisöä tosin 6 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

7 olisi saanut olla enemmän ja pelaajille järjestettyihin asioihin olisi saanut panostaa. Osallistutteko talven aikana sisäbiitsin SM turnauksiin ja millaisin tavoittein? Tommi: Sisälentopallo vie niin paljon aikaa talvella, että sisäbiitsiin osallistuminen on mahdotonta. Mielenkiintoista se kyllä olisi. Eero: Lentopallo KempeLe:n kanssa vie kyllä kaiken vapaaajan, joten sisäbiitsi jää kyllä väliin. Oletteko asettaneet tavoitteita biitsikaudelle 2009? Tommi: Emme ole vielä paljoa puhuneet ensi kesästä. Ensin pitää varmasti selvittää mahdollisuutemme pelata yhdessä, sillä jos asumme eri päissä Suomea, pitänee pelaamisen käytännön toteutusta ja sen järkevyyttä miettiä tarkoin. Näin alustavasti kymmenen parhaan joukkoon pitäisi päästä ja nappisuorituksella jopa lopputurnaukseen. Pari peliä/turnaus ei kiehdo, eli tavoitteita tulee olla. Eero: Alustavia keskusteluja on pelihommista käyty, mutta täytyy hoitaa lentopallokausi ensin kunnialla läpi. Tavoitteet asetetaan keväällä, kunhan muut kuviot selviävät. Pelaatte molemmat lentopalloa SM liigassa, kertokaa joukkueestanne ja pelaako niissä muita biitsin pelaajia? Tommi: Joukkueestamme löytyy biitsin puolella kunnostautuneita: Taneli Nieminen oli viime kesänä lopputurnauksessa, Pasi Hyvärinen on ollut aikaisemmin mitaleilla ja toinen ulkomaalaisistamme, Davor Brcic, on pelannut ilmeisesti ainakin Euroopan kiertueella. Myös Jaakko Aninko on osallistunut Pro Tourille. Lentopallojoukkueemme on kohtuullisen nuori, sillä minä olen vanhin ja seuraava taitaa olla neljä vuotta nuorempi. Hyviä pelimiehiä löytyy joka paikalle ja vaihtopenkiltäkin saamme tarpeen vaatiessa apuja. Joukkueeseen oli helppo tulla ja joukkuehenkemme onkin todella hyvä; kaikki tulevat toimeen keskenään. Brcic on todella hyvä yleispelaaja ja toinen ammattilaisemme, Davor Dzombic, pelaa hakkurina. Pelimiehiä molemmat. Liberona häärii maajoukkuemies Hyvärinen ja toista yleispelaajan paikkaa tavoittelevat Nieminen ja Aninko. Keskipelaajina ovat todella ulottuva Ville Sipola ja Jaakko Antila. Tarvittaessa kentälle voi heittää vielä Jyri Peltosen, joka pystyy pelaamaan sekä yleispelaajana, että keskitorjujana. Passeja jakaa Jarmo Korhonen tai sitten minä ja Petteri Kaura-aho paikkaa mitä miltäkin paikalta paikattavaksi jää. Ehkäpä meillä on eniten tekemistä syöttöviivan takana sekä torjuntapuolella, vaikka saimmekin Isku-Veikkoja vastaan muistaakseni 19 torjuntapistettä. Potentiaalia löytyy ja pystymme kaatamaa etukäteen parempia joukkueita, kunhan saamme joukkueestamme par- Poliisi-Biitsi Joulu

8 Tommi haan irti. Tästä osoituksena on Suomen cupin lopputurnauspaikka. Eero: KempeLe pelaa nyt kolmatta kautta liigassa ja itselleni tässä organisaatiossa tämä on toinen kausi. Joukkueemme on uudistunut paljon viime vuodesta niin valmennuksellisesti kuin pelaajamateriaaliltaan. Muutokset vievät aina aikansa, joten pelillinen tähtäimemme on enemmän keväässä. Joukkueemme on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Biitsi kentiltä tuttuja miehiä joukkueestamme löytyy viime ja toissa vuoden suomen mestari Anssi Hakala sekä useamman mitalin voittanut Lauri Hakala. Lauri tosin kuntouttelee olkapäätään ja avustaa lähinnä valmennuspuolella. Millaiset tavoitteet joukkueellanne on SM -liigassa? Tommi: Kyllähän sitä pitäisi kuuden sakkiin päästä ja sitä kautta suoraan playoffeihin. En tosin ole varma onko tämä joukkueen virallinen tavoite, sillä tulin mukaan kesken kauden. 8 Poliisi-Biitsi Joulu 2008 Eero: Alkuperäinen tavoite oli runkosarjassa viiden joukkoon. Tavoite hiukan vaikeutui heikon alun takia, mutta ei missään nimessä ole mahdoton edelleenkään. Onko Teillä vaikea sovittaa biitsi ja lentopallo yhteen? Tommi: Ei ole. Ehkä passarina ei voi antaa sormilyönnin muokkautua liikaa kesän aikana, mutta muuten lajien yhdistäminen on helppoa, sillä kausien välillä on hyvin taukoa ja lajit täydentävät toisiaan. Eero: Ei oikeastaan. Lajit tukevat toisiaan. Suomen ilmasto kun on mitä on, niin talvella on hyvä pelata lentopalloa. Vastaavasti biitsi kesällä auttaa lentopalloa. Tommi, MuurLe pääsi Suomen Cupin välieriin, uskotko joukkueesi pääsevän Cupin finaaliin ja jopa voittavan koko Cupin? Tommi: Uskon finaalipaikan olevan mahdollinen, sillä välierissä vastassa oleva Isku-Volley on ehdottomasti lyötävissä. Heillä on vahva materiaali, mutta sarjataulukko kertoo, että joukkue on voitettavissa. Heillä on lisäksi ollut hakemista pelipaikkojen suhteen, eli passari on vaihtunut ja hakkuri Owens on ilmeisesti siirtynyt yleispelaajaksi ja Joni Mikkonen hakkuriksi. Mielenkiintoinen kohtaaminen. Finaalissa vastaan asettuu joko hallitseva mestari Santasport ja Pielaveden Sampo. Molemmat porukat ovat todella kovia, mutta kun saamme välierissä hurmoksen päälle, kuka tietää minne saakka se kantaa. Omalta osaltani harmittava asia on se, että en pysty osallistumaan koko tapahtumaan jo kuukausia sitten varatun ulkomaanmatkan vuoksi. Toisaalta +30 astetta aurinkotuolissa ja kylmä juoma kädessä ei tässä vaiheessa Suomen talvea tunnu ollenkaan pahalta. Terveiset Lentopalloliiton Pro jaokselle? Tommi: Oikeastaan tuo jo aikaisemmin mainitsemani koko kiertueen siirtäminen myöhempään ajankohtaan voisi olla mietinnän arvoinen asia. Pohjoiseen voisi yrittää saada aikaiseksi avoimia ranking-turnauksia, jotta parit olisivat siinä suhteessa tasa-arvoisessa asemassa. Ja pidin enemmän aikaisemmasta systeemistä, jolla challengerilta noustiin prolle jne. vaikka tuo idea taitaa olla jo aika syvälle haudattu. Kokonaisuudessaan homma näyttää menneen kovasti eteenpäin ja ammattimaiseen suuntaan. Järjestelyt ovat yleensä hyvällä tasolla ja tunnelmaa löytyy. Turnausten venyttäminen kolmeen päivään on hyvä asia, mutta se aiheuttaa työssäkäyville enemmän vaikeuksia. Eero: Lisää vaan lajin markkinointia, niin yleisö osaa perille ja pääsee nauttimaan biitsin hienosta tunnelmasta. Terveiset Poliisi-Biitsin jäsenille ja julkaisun lukijoille? Tommi: Kesään on enää puoli vuotta! Eero: Pidetään Poliisi-Biitsin lippu ylhäällä ja tähdätään ensi kesänä korkealle!

9 Poliisi-Biitsi Joulu

10 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: 10 poliisi-biitsi Joulu 2008

11 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: poliisi-biitsi Joulu

12 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: 12 poliisi-biitsi Joulu 2008

13 POLIISI-BIITSI RY:N PARAS PARI 2008 JYRI LINNIKKO JA NIKO SALONOJA Jmyös tänä vuonna yhdistyksen yri Linnikko ja Niko Salonoja valittiin viime vuotiseen tapaan parhaaksi pariksi. He sijoittuivat seitsemänneksi kesän kolmessa ensimmäisessä turnauksessa ja viimeisessä turnauksessa yhdeksänneksi. Lisäksi Jyri voitti viidennen kerran peräkkäin VIRVE Beach volley mestaruuden. Seuraavassa parimme mietteitä menneestä kaudesta ja hieman tulevastakin. Kerro hieman itsestäsi, ikä, asuinpaikka, perhe yms.? Jyri: Ikää 33 vuotta. Asustelen maaseudun rauhassa Sastamalassa. Perheeseen kuuluu vaimo Katri, sekä pojat Reko 3v ja Kasper 5kk. Olen kantanut Poliisi-Biitsi ry:n puheenjohtajan viittaa tämän vuoden ja huomannut viitan painavan Niko: Tampereella avovaimon kanssa asuva 28 v. diplomityötä pakertava teekkari. Poliisi-Biitsi Joulu

14 14 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

15 Miksi pelaat biitsiä? Jyri: Hiekka pelialustana ja paripeli (2 vs 2) ovat lajin peruselementit, jotka kiehtovat. Tähän kun lisätään turnausten ilmapiiri, auringonpaiste ja mukavat ihmiset, niin laji vie jo mennessään. Niko: Avovaimo houkutteli aikanaan pelaamaan biitsiä Ryömän legendaariselle biitsiareenalle. Mukavat pelikaverit ja hyvä ilmapiiri tekivät heti vaikutukset ja pelaaminenkin oli hauskaa, joten päätin mennä toisenkin kerran. Tuon toisen kerran jälkeen kertoja on tullut vielä joitakin lisää ja tämä kulunut kesä oli laskujeni mukaan seitsemäs, kun hiekalla olen biitsipallon perässä kompastellut. Pelikaverit ovat edelleenkin olleet mukavia ja pelaaminenkin useimmiten kivaa. Lisäksi joskus huomaa osaavansa mukamas jotain paremmin kuin ennen ja haluaa oppia vielä lisää. Siinä tärkeimmät syyt biitsin pelaamiseen ja urheilemiseen ylipäätään. Kuinka kauan olette pelanneet biitsiä yhdessä? Jyri: 2,5 vuotta Niko: Kaksi kesää on yhdessä tahkottu ja sen verran hyvin homma on toiminut, että asetettiin pitkällä tähtäimellä tavoite tuonne vuoteen Silloin meikäläinen täyttää 35 vuotta ja päästään veteraanisarjaan. Olitko tyytyväisen sijoituksiinne kesän turnauksissa? Jyri: Pakko se on olla kun ei parempaakaan tullut Siis kyllä olen tyytyväinen. Mielellään finaaliturnaukseenkin olisi mennyt pelaamaan. Toisaalta taas kaikki kauden aikana tulleet tappiot tulivat kovia pareja vastaan, joiden voittamiseen tarvitaan aina nappipeliä. Niko: No lähtökohtiin nähden kyllä. Keväällä selkävaivat olivat sitä luokkaa, että lääkäri julisti jo kesän pelien olevan minun kohdaltani ohitse. Sitkeä kuntoutus tuotti kuitenkin hyviä tuloksia ja selkä oli kohtuullisessa kunnossa kesäkuun alkupuolella. Ei muuta kun hiekalle ihmettelemään pallon pyöreyttä ja juhannuksena autonnokka kohti Leviä. Tasainen suoritus ei kuitenkaan tämän kesän ennätystasaisella Pro Tourilla riittänyt oikein mihinkään. Olisi siis tarvittu pientä venymistä johonkin rakoon. Viides sija oli tarjolla kolmesti, mutta kertaakaan ei onnistuttu sitä ratkaisevaa peliä voittamaan. Siinä mielessä kesän sijoitukset olivat lievä pettymys. Mitä mieltä olet viime kesän turnauksista, Pro tour -kiertueesta? Jyri: Pro tour turnausten alkaminen jo perjantaina on pelaamisen kannalta hyvä asia, koska pelejä tulee vähemmän päivää kohden. Myös kenttien taso parani, koska perjantaipelien takia kenttiä tarvitaan vähemmän. Tosin kenttien tasoon jäi vielä parannettavaakin, sen verran kovia kentät olivat monessa turnauksessa. Turnausten venyttäminen kolmelle päivälle on siis hyvä asia, joskin tuottaa ongelmia vapaita järjestäessä. Osakilpailuista Levin turnaus on sellainen jonka jättäisin pois. Levin turnauksessa ei ollut mitään mitä ei olisi jossain muuallakaan. Osallistujia ei tullut pohjoisesta Suomesta sen enempää kuin muihinkaan turnauksiin. Suomen kesä on monesti kylmä ja sateinen ja juuri nämä elementit korostuivat Levillä. Ilmoistahan ei koskaan tiedä, mutta keskimäärin etelämmässä on lämpimämpää kuin pohjoisessa. Turnaus sinällään oli hyvin järjestetty. Niko: Levin osakilpailu, tuo Pro Tour kiertueen pikku kummajainen, se ei ainakaan minulta saa osakseen minkäänlaista kiitosta. Levillä oli kylmää ja märkää. Sitten vielä ne pistävät pienet ötökät pörräsivät kaiken aikaa ympärillä. Myöskään yleisömenestykseksi Levin osakilpailua ei voida kutsua, tosin pienistä katsomoista johtuen jokaiselle penkkiriville saatiin sentään edes yksi katsoja. Muuten kiertue oli minun mielestäni kohtuullisen hyvin onnistunut. Tosin Keskisen Vesalta odotin vähän suurempaa panostusta Tuurin osakilpailun suhteen. Osallistutteko talven aikana sisäbiitsin SM turnauksiin ja millaisin tavoittein? Jyri: Yritetään osallistua mahdollisimman moneen halliturnaukseen. Ensisijaisena tavoitteena on pelituntuman ylläpitäminen, siis mahdollisimman monta peliä talven aikana. Niko: Ensimmäiseen sisäbiitsi turnaukseen on ainakin jo ilmoittauduttu, joten yksi turnaus pelataan varmuudella. Todennäköisesti myös keväällä käydään jokunen turnaus pelaamassa, kunhan vaan äijät on siinä määrin kunnossa, että Poliisi-Biitsi Joulu

16 kehtaa mennä pelaamaan. Tavoitteita ei sisäbiitsiin suhteen ole. Oletteko asettaneet tavoitteita ensi kaudelle, jos niin millaisia? Jyri: Oman pelin kehittäminen on edelleen hyvä tavoite ja tietenkin tavoitellaan mahdollisimman montaa voittoa. Niin ja myös se että pystyttäisiin pelaamaan kaikki turnaukset jotka on ajateltukin. Niko: Ensimmäinen tavoite on pysyä terveenä ja saada ehjä kesä. Muilta osin tavoite pysyy edellisten kesien mukaisena eli SM-finaalipaikkaa lähdetään jahtaamaan. Pelaajien taso on jatkuvasti parantunut, joten finaalipaikka vaatii meiltä erittäin hyvän suorituksen. Tavoite on meille haastava, mutta haasteita pitää olla, jos haluaa kehittyä. Pelaatteko talven aikana lentopalloa, jos niin missä ja millä sarjatasolla? Jyri: Ei. Tai siis työpaikan joukkueella Nokian puulaakisarjaa, että tavallaan kyllä. Niko: En pelaa. Linnikon veljesten kanssa käydään tosin kerran pari viikossa pompottelemassa biitsipalloa salissa. Ehditkö harrastaa mitään muuta urheilua? Jyri: Sulkapalloa joskus, mutta kyllä se aika vähäistä on. Jälkikasvun kanssa peuhaamisen voi melkein laskea urheiluksi. Niko: No salibandyä tulee näin talvisin pelailtua RoPon kolmosdivari- porukassa pari kertaa vii- 16 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

17 kesäkelejä odotellessa, ei muuta kun porukalla Vantaan biitsihalliin kossa. Sitten epäsäännöllisen säännöllisesti fiiliksen mukaan käyn kuntosalilla. Ja jotta homma ei käy tylsäksi, niin sunnuntain lätkä -höntsyt on mukavaa vaihtelua, ja jos talvi nyt sattuu yllättämään, niin Kaupin hiihtoladuillakin varmasti jokunen hikipisara tulee valutettua. Terveiset Lentopalloliiton Pro jaokselle? Jyri: Ensiksi kiitokset hyvästä työstä! Sitten muutama ehdotus: Suljettu Pro tour takaisin. Tällä voitaisiin parantaa Pro touria kokonaisuutena kun pelaajien määrä, kenttien tarve ym on aina sama. Tietenkin täytyisi huolehtia, että challengerturnausten järjestelyt myös pysyvät jollakin tasolla. Rahapalkintojen korottaminen reilusti olisi hyvä juttu. Se on tietysti ymmärrettävää, että se vaatii rahaa Aikaisemmin tulikin jo mainittua, että en kannata Levin osakilpailua. Niko: Hyvää työtä suomalaisen beach volleyn eteenpäin viemiseksi! Terveiset Poliisi-Biitsin jäsenille ja julkaisun lukijoille? Jyri: Kesäkelejä odotellessa, ei muuta kun porukalla Vantaan biitsihalliin. Niko: Suupielet ylöspäin ja pilkettä silmäkulmaan, niin ei ala talven pimeys masentamaan! Poliisi-Biitsi Joulu

18 Kauden 2008 palkitut Jyri Linnikko Riken malja VIRVE Beach volley Miehet kilpasarja - 7. Pro Tour Levi - 7. Pro Tour Helsinki - 7. Pro Tour Tuuri - 9. Pro Tour Lahti 18 Poliisi-Biitsi Joulu 2008

19 Jaana Kumpumäki - 1. VIRVE Beach Volley Naiset kilpasarja - 1. VIRVE Beach Volley Kuntosarja - 9. Pro Tour Vaasa Pro Tour Helsinki Jyri Linnikko ja Niko Salonoja Poliisi-Biitsin parhaiten menestynyt pari kesän BMW Pro Tourilla. Jyri ja Niko sijoittuivat seitsemänneksi kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa ja yhdeksänneksi kesän viimeisessä osakilpailussa. Lisäksi Jyri voitti viidennen kerran VIRVE Beach Volley turnauksen miesten kilpasarjan. Poliisi-Biitsi paras pari 2008 Poliisi-Biitsi Joulu

20 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: 20 poliisi-biitsi Joulu 2008

21 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: poliisi-biitsi Joulu

22 Hyvää Joulua ja Rauhallista Joulua toivottaa: 22 poliisi-biitsi Joulu 2008

23 BMW PRO TOUR EROTUOMARI ARI JOKELAINEN Seuraavassa Ari Jokelaisen mietteitä biitsistä ja lentopallosta. Kerro hieman itsestäsi, ikä, asuinpaikka yms.? Olen 37-vuotias Rovaniemeläinen perheenisä. Vannoutunut Lapin mies, jota etelän houkutukset eivät saaneet parin vuoden aikana vakuuttumaan. Perheeseen kuuluu kaksi tyttöä ja vaimo. Koulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja toimin yksityisyrittäjänä lastensuojelualalla, tarjoten kunnille perhekuntoutusta sekä jälkihuoltoa. Miten ja milloin kiinnostuit beach volleysta? Tais olla Hgissä asuessani vuonna 2000, kun Hakkaraisen Pasi pyyteli mukaan. Oli kuulemma huutava pula tuomareista ja on edelleen. Pelaatko itse biitsiä? Suomen kesä on niin kolea (ainakin täällä pohjoisessa), että selkä ym. paikat eivät lämpiä biitsin peluuseen. Sen verran on tullut kuitenkin pelattua, että tuomareiden biitsimestaruus on jo vuosia pysynyt hyppysissä, pari on vain vierellä vaihtunut (terveisiä Hämeen kollegoille ja erityisesti Kenille). Kauanko olet toiminut beach volley tuomarina? Jos lasketaan Prolla kiertäminen, niin 9:n kesää + muutamia vuosia sitä ennen paikallistasolla Mitä mieltä olet viime kesän SM -kiertueesta eli BMW Pro Tour -kiertueesta, pelaajien taso, määrä, paikkakunnat yms? Vuosi vuodelta on kiertue kokonaisuudessaan kehittynyt eteenpäin, aina pienin askelin. Tietty ammattimaisuus näkyy kiertueella, eikä se enää ole pelkkää mukavaa kesän viettoa biitsin merkeissä. Suuntaus viedä osakilpailuja kaupunkien keskustaan on oikea, jotta saadaan Poliisi-Biitsi Joulu

24 yleisö nauttimaan tunnelmasta ja hyvistä peleistä. Uskon myös pelaajien pitävän tästä suuntauksesta. Pelaajissa näkyy mielestäni selkeästi panostaminen biitsiin. Miehistä löytyy 3-4 paria, jotka voisivat pienellä lisäpanostuksella pärjätä myös kv-peleissä. Toistaiseksi suurin osa kuitenkin pelaa talvet lentistä, joten vielä ei ole nähty miehissä todellista huippua. Naisissa, an- 24 Poliisi-Biitsi Joulu 2008 teeksi vain, matka kv-tasolle on mielestäni hieman pidempi, mutta mutta Vuosien saatossa pelaajat ovat kehittyneet niin teknisesti kuin sääntötuntemukseltaan, mikä on pelkästään hyvä asia myös tuomareiden kannalta. Tuomareiden vaatimustaso on jo aika korkea, jotta kunnialla Pron vihellyksistä selviää, jos selviää Tavoitteesi erotuomarina? Kehittää itseä tuomarina niin biitsissä kuin lentopallossakin ja ehkäpä joskus kv-tuomariksi? Mielestäni lajit eivät ole tuomarin kannalta toisiaan poissulkevia. Olen mielestäni biitsin myötä kehittynyt myös lentopallotuomarina, mutta keväällä ja syksyllä täytyy kovalevy deletoida, jotta ei mene vellit ja puurot sekaisin.

25 Nähdäänkö sinut ensi kesänä Pro Tourilla? Jos vaimo ja PaHa suo Millaiset ovat biitsin tulevaisuuden näkymät Suomessa? Mielestäni aletaan olla sillä tasolla, että pitää tehdä ratkaisuja satsausten suuntaan tai tyytyä nykyiseen tasoon, joka kansallisesti on jo hyvää tasoa. Kiertueeseen panostaminen ja pelaajien yksinomaan biitsiin panostaminen voisi tehdä kiertueesta entistäkin mielenkiintoisemman. Laji on kuitenkin erittäin yleisöystävällinen säiden suosiessa, joten mahdollisuuksia kehitykseen on olemassa, mutta ei ilman lisäsatsauksia. SM-finaalit Kuva: Panu Salminen Toimit myös lentopallon liigatuomarina, miten lajit eroavat toisistaan erotuomarin silmin katsottuna? Kumpaa lajia on vaikeampi tuomita? Muutamia eroavaisuuksia tulee sääntöjen osalta ja niihin kovalevynkin deletoiminen puolivuosittain liittyy. Suurin ero kuitenkin tulee yhteenkuuluvuudesta ja rentoudesta, joka biitsin puolella korostuu. Prolla kaikki tuntuvat olevan yhtä suurta perhettä, kun taas lentiksen puolella on hieman virkamiesmäisempi meininki tuomariuden suhteen. Toisaalta viime vuosina myös lentopallossa on tuomareita koulutettu avoimempaan / rennompaan otteeseen, kun pilli laitetaan kaulaan. Jos vertaa lentopalloliigassa ja Prolla viheltämistä, niin kyllä lentopallo on haastavampaa tuomarin kannalta. Ero voi tulla myös joukkueiden / pelaajien panostuksen kautta. Lentopallossa toiminta on lähes ammattimaista ja sitä myötä paineet niin joukkueilla kuin tuomareillakin ovat suuremmat. Lentopallo on myös nopeampi peli, joka siten vaatii tuomarilta ehkäpä hitusen enemmän. Mitä Poliisi-Biitsi tuo mieleesi? Koko ajan kasvava ryhmä poliiseja, jotka harrastavat biitsin peluuta Terveiset Poliisi-Biitsin jäsenille ja julkaisun lukijoille? Erityisterveiset yltiöpositiiviselle ja aina niin optimistiselle Keräsen Tapille, Ronkaisen Tommille ja aina niin lupsakoille Vaasan pelureille ja lapset käski kirjoittaa, että heidän isä on kuitenkin se paras isä Poliisi-Biitsi Joulu

26 Adelaide 2007 WORLD POLICE & FIRE GAMES 2009 World Police & Fire Games kilpailut saivat alkunsa vuonna 1985 Kalifornian poliisiurheiluliiton toimesta. Päämääränä oli edistää poliisien, palomiesten, tulliviranomaisten sekä vankeinhoitolaitoksen työntekijöiden fyysistä kuntoa maailmanlaajuisesti. Kilpailut järjestetään 26 Poliisi-Biitsi Joulu 2008 joka toinen vuosi ja niihin voivat osallistua sekä työssä, että eläkkeellä olevat. Tarkoituksena ei ole kilpailla maiden, osavaltioiden tai laitosten paremmuudesta, vaan kilpailuissa korostetaan yksilöiden ja joukkueiden erinomaisuutta ja joukkuehenkeä, kuitenkaan unohtamatta paikallista ja kansallista ylpeyttä. Kilpailu on kovaa, sillä useat urheilijat ovat maailman huippuluokkaa. Monille osallistuminen on kuitenkin tärkeämpää kuin voitto ja kovat tulokset. Kilpailut antavat osallistujille mahdollisuuden kerta

27 toisensa jälkeen tavata ja luoda kontakteja muiden maiden kollegoidensa kanssa. Kilpailuiden yhteydessä pidettävillä messuilla ja seminaareissa keskustellaan ammatteihin liittyvistä tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Kilpailuista löytyy varmasti jokaiselle oma laji johon voi osallistua, sillä lajeja on yhteensä 64. Osallistujien määrä vaihtelee lajeittain ja ikäsarjoittain melkoisesti ja varsinaisia tulosrajoja osallistumiselle ei ole. Suomesta kisoihin on osallistunut vaihtelevasti kilpailijoita, vähimmillään vain muutama kymmenen ja enimmillään Tukholman kisoissa reilut 400 kilpailijaa. Keskimäärin Suomesta on mukana noin kilpailijaa. Minä kuulin ensimmäisen kerran World Police & Fire Games kisoista alkuvuodesta Poliisien lentopallomaajoukkueen pelaajilla olisi tuolloin ollut halua osallistua kisoihin, sillä järjestettiinhän kisat niinkin lähellä kuin Tukholmassa. Tietämättömyytemme kisoista ja rahoituksen puute aiheuttivat kuitenkin sen, että emme osal- Poliisi-Biitsi Joulu

28 28 Poliisi-Biitsi Joulu 2008 Adelaiden 2007 mitalijuhlintaa.

29 listuneet kisoihin. Itselleni tuli kuitenkin sellainen tunne, että joskus kisoihin olisi päästävä! Tammikuussa 2002 perustimme Poliisi-Biitsi ry nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää mm. jäsentensä keskuudessa beach volleyn harrastustoimintaa sekä kilpa- että kuntourheilumuotona. Jäsenmäärämme kasvaessa Poliisi-Biitsi päätti osallistua vuonna 2003 Barcelonassa järjestettäviin 10. WP&FG kisoihin. Poliisi-Biitsi päätti avustaa lähtijöitä maksamalla osallistumismaksut ja majoituksen ja jokainen lähtijä maksoi itse lennot. Joukkueessamme oli 19 kilpailijaa ja osallistuimme mm. beach volleyyn, yleisurheiluun ja uintiin. Beach volleysta oli tuomisina naisten hopea ja neljäs sija ja miesten neljäs sija. Myös muissa lajeissa tuli menestystä. Jo tuolloin päätimme, että osallistuisimme jatkossakin yhdistyksenä WP&FG kisoihin. Kaksi vuotta myöhemmin kesällä 2005 kisat järjestettiin Kanadan Quebecissä. Joukkueemme koko oli 17 kilpailijaa ja osallistuimme beach volleyn lisäksi myös lentopalloon kahdella joukkueella. Beach volleyssa naisparimme Jaana Kumpumäki ja Anne Verlin kirkastivat hopeansa kultamitaliin, miehissä Jyri Linnikko ja Tommi Ronkainen olivat hienosti kovassa seurassa neljänsiä ja seka biitsissä tuli hopeaa ja pronssia. Lentopallossa lähdettiin tavoittelemaan kultaa, sillä kuuluivathan ykkösjoukkueemme kaikki pelaajat myös Suomen poliisien maajoukkueeseen. Kokeneimpana pelaajana joukkueessa oli moninkertainen suomenmestari Jari Salokangas. Hyvällä pelillä joukkueemme myös mestaruuden voitti. Myös sisäsoudusta ja yleisurheilusta saimme mitaleita. Vuonna 2007 kisat järjesti Australian Adelaide. Kisat olivat järjestyksessään 12. Vaikka kisat järjestettiinkin kaukana, oli joukkueemme koko suurempi kuin aiemmin eli 27 henkilöä, näistä 22 oli kilpailijoita. Osallistuimme edelleenkin päälajiimme beach volleyyn sekä mm. lentopalloon, uintiin, yleisurheiluun ja judoon. Beach volleyssa naisparimme Kumpumäki ja Verlin lähtivät tavoittelemaan kolmatta peräkkäistä loppuottelupaikkaa ja tietysti uusimaan mestaruutensa, mutta tavoite ei ihan toteutunut vaan tuomisina oli pronssia. Seka biitsissä odotukset olivat korkealla, sillä mukana oli viisi paria. Parhai- Miehet 40-sarjan mitalistit. Poliisi-Biitsi Joulu

30 ten menestyi parimme Kumpumäki ja Salokangas, jotka saivat hopeaa. Miehet 40-sarjassa saavutimme sekä hopeaa että pronssia. Lentopallossa tavoitteet olivat myös korkealla sekä naisten että miesten osalta. Naiset voittivat kultaa ja miehetkin pelasivat hienosti neljänneksi II divisioona sarjassa. Ensi vuonna kisat järjestetään elokuun alussa Kanadan Van- couverissa. Poliisi-Biitsi lähettää jälleen joukkueen edustamaan Suomea ja ennen kaikkea suomen poliisia. Joukkueemme koko on todennäköisesti 22 henkilöä, joista 17 on kilpailijoita. Beach volleyssa tavoitteet ovat kovat, sillä naisissa mukana ovat kolminkertaiset mitalistit Kumpumäki ja Verlin, viime kesänä Poliisien ja palomiesten Euroopan mestaruuden voittaneet Satu Aro ja Laura Kumpulainen. Myös miehet 40-sarjassa pari Mäkikokko ja Larkovuo vahvistettuna Olli Kuusistolla lähtevät puolustamaan edellisten kisojen hopeaansa, samoin kuin pari Mika Laihorinne ja Mikko Junno vahvistettuna mahdollisesti Jari Salokankaalla lähtevät vähintäänkin puolustamaan pronssiaan. Lentopallossa menestysodotukset kohdistuvat naisjoukkueeseemme, joka koostuu poliisien maajoukkuepelaajista. Kulta on tietysti tälläkin kertaa tavoitteena. Osa joukkueemme jäsenistä osallistuu kisoissa myös muihin lajeihin. Mitaliodotuksia on ainakin sisäsoudussa, yleisurheilussa ja mahdollisesti myös tenniksessä, jos ei nyt aivan mitalia niin hyviä pelejä kuitenkin. Tarkemmin WP&FG 2009 kisoista joukkueemme kokoonpanosta kerromme keväällä ilmestyvässä kisajulkaisussa. Jyrki Mäkikokko Suuntana Vancouver Poliisi-Biitsi Joulu 2008

31 Poliisi-Biitsi Joulu

32 Kiitos! Poliisi-Biitsi ry kiittää kaudesta 2008 ja toivottaa kaikille mukavaa Joulunaikaa!

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

BIITSI 2002-2011. Poliisi-Biitsi ry POLIISI

BIITSI 2002-2011. Poliisi-Biitsi ry POLIISI POLIISI BIITSI s.8 Taustaa perustamiselle s.12-31 Välähdyksiä vuosilta 2002-2011 s.34 World Police & Fire Games 2003-2011 s.46 Tilastot Poliisi-Biitsi ry 2002-2011 www.poliisi-biitsi.com 2 poliisi-biitsi

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 -

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 - - 1 - - 2 - PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA Lähdetäänkö katsomaan, miten metsäsi voi? Sovi tilakäynnistä metsäasiantuntijamme kanssa: Lapua: Martti Turja, p. 0500 563 406 ja Nurmo: Jussi Alakoskela, p. 040

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA Joukkue Kanadaa vastaan 31.5.-1.6.2014 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, mones kausi Maailmanliigassa, seura) (Maajoukkueen sivut:

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 1.12.2004 SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 SUOMI MAAILMANMESTARIKSI UUTISIA SYYSKOKOUKSESTA TOIMISTO TIEDOTTAA RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2004-2005 HAETAAN KOULUTAPAHTUMAJÄRJESTÄJIÄ FINAALITAPAHTUMA

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

www.fairfax2015.com www.poliisi-biitsi.com

www.fairfax2015.com www.poliisi-biitsi.com www.fairfax2015.com www.poliisi-biitsi.com MM-KILPAILUT 2015 SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus...4 16. World Police & Fire Games Fairfax 2015...7 Satu Aro ja Laura Kumpulainen...9 World Police & Fire Games

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori) ENNAKKOSUOSIKIT PITIVÄT PINTANSA ISTUMALENTOPALLON BEACH VOLLEYN SM-KISOISSA Ennakkosuosikit Eero Penttinen ja Antti Kärnä pokkasivat istumalentopallon beach volleyn kultaiset mitalit miesten sarjassa.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

POLIISI BIITSI. OLYMpUS BEACH VOLLEY TOUR 2012-2013 MOU-AREENA MOU-AREENA MOU-AREENA

POLIISI BIITSI. OLYMpUS BEACH VOLLEY TOUR 2012-2013 MOU-AREENA MOU-AREENA MOU-AREENA POLIISI BIITSI OLYMpUS BEACH VOLLEY TOUR 2012-2013 MOU-AREENA MOU-AREENA MOU-AREENA Poliisi-Biitsi ry Joulu 2012 Julkaisija Poliisi-Biitsi ry Päätoimittaja Jyrki Mäkikokko Ilmoitukset PrintMix Oy puh.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje joulukuu Timanttiarpajaiset. Revontuliturnaus 2018

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje joulukuu Timanttiarpajaiset. Revontuliturnaus 2018 Woman Volley ry Uutiskirje joulukuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kauden aikana useita seuratiedotteita pelaajille ja vanhemmille, jossa kerromme ajankohtaisia

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

POLIISI BIITSI. Sisäbiitsin Loppiasturnaus 6.1.2010

POLIISI BIITSI. Sisäbiitsin Loppiasturnaus 6.1.2010 POLIISI BIITSI Sisäbiitsin Loppiasturnaus 6.1.2010 Poliisi-Biitsi ry Joulu 2009 www.poliisi-biitsi.com Poliisi-Biitsi Joulu 2009 Pääkirjoitus...3 Poliisi-Biitsin paraspari...5 Riken malja 2009...8 VIRVE

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49 Kysely PGK:n naisjäsenille Luotu 19.04.2017 18:49 Vastaajasta1s1ikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut PGK:n naiset 55 36 24 Yhteensä 55 36 24 Vastausprosen@ 65.5% LopeBaneet 43.6% Kesken jäbäneet 21.8%

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SM-hallit Kuva: Esa Salminen

SM-hallit Kuva: Esa Salminen Kuva: Esa Salminen SM-hallit 218 SM-hallit kisattiin tällä kertaa Tampereen Pirkkahallissa, aivan kuten kuten toissa talvena. Järjestelyt pelasivat pääosin erinomaisesti ja Pirkkahalli tarjosi mahtavat

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot