suurelle valiokunnalle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "suurelle valiokunnalle."

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 3/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi fluoratuista kasvihuonekaasuista (F-kaasuasetus) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 21 päivänä joulukuuta 2012 lähettänyt valtioneuvoston kirjelmän ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi fluoratuista kasvihuonekaasuista (Fkaasuasetus) (U 73/2012 vp) käsiteltäväksi suureen valiokuntaan ja samalla määrännyt, että ympäristövaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa suurelle valiokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ylitarkastaja Eeva Nurmi, ympäristöministeriö - toimialapäällikkö Anna Vainikainen, Elintarviketeollisuusliitto - lakimies Janne Koivisto, Päivittäistavarakauppa ry - toimitusjohtaja Petri Hannula, Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry - kiinteistöjohtaja Seppo Jakola, Osuuskauppa Arina. VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ Ehdotus Asetusehdotuksen tarkoituksena on rajoittaa HFC-yhdisteiden markkinoille saattamista EU:ssa. Ehdotuksen mukaan vuonna 2015 markkinoille saatettava HFC-yhdisteiden määrä ei saisi ylittää vuosien keskimääräistä tasoa ja määrä pienenisi asteittain niin, että vuoteen 2030 mennessä saavutettaisiin taso, joka vastaa 21:tä prosenttia vuosien keskimääräisestä markkinoille saatetusta määrästä. Komissio jakaisi yrityskohtaisia kiintiöitä HFCyhdisteitä kemikaalina EU:n markkinoille saattaville yrityksille samaan tapaan kuin otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevan neuvoston ja U 73/2012 vp parlamentin asetuksen (EY) N:o 1005/2009 mukaan jo jaetaan kyseisen asetuksen tarkoittamien aineiden kiintiöitä. HFC-yhdisteitä sisältävien valmiiksi täytettyjen laitteiden markkinoille saattaminen kiellettäisiin. Sekä EU:ssa tuotetut että unionin alueelle tuodut laitteet olisi täytettävä asennuspaikalla. Vuodesta 2020 kiellettäisiin käytössä olevien jäähdytyslaitteiden huollossa HFC-yhdisteet, joiden lämmitysvaikutus (Global Warming Potential, GWP) on yli Rikkiheksafluoridin käyttöä magnesiumin painevalussa koskeva rajoitus ulotettaisiin koskemaan myös valua, jossa rikkiheksafluoridia käytetään alle 850 kg vuodessa. Versio 2.0

2 Nykyiseen F-kaasuasetukseen verrattuna tiukennuksia ovat mm. vuototarkastusten ulottaminen kylmäkuljetuskuorma-autoihin ja -perävaunuihin, pätevyysvaatimusten asettaminen kylmäkuljetusajoneuvojen asennus- ja huoltohenkilöstölle sekä rikkiheksafluoridia käsitteleville henkilöille, F-kaasuille vaihtoehtoisten menetelmien sisällyttäminen asennus- ja huoltohenkilöstön koulutusohjelmiin sekä raportoinnin laajentaminen. Ehdotuksella kiellettäisiin F-kaasujen tarkoituksellinen päästäminen ilmaan. Olemassa olevien huoltoa ja asennusta suorittavien henkilöiden pätevyysvaatimuksia ehdotetaan laajennettaviksi siten, että myös liikuteltavien ilmastointilaitteitten ja rikkiheksafluoridia sisältävien sähköisten kytkinlaitteiden huoltaminen, kunnossapito tai käytöstä poistaminen edellyttäisi pätevyyttä. Pätevyysvaatimus koskisi myös henkilöitä ja yrityksiä, jotka toimittavat tai vastaanottavat F-kaasuja näihin tarkoituksiin tai yleisesti kylmä- tai sammutusaineeksi. Tarkastusvelvoite ja tarkastusten tiheys määräytyisivät laitteen kylmä- tai sammutusaineen sisältämän hiilidioksidiekvivalenttimäärän mukaan. Tarkastusvelvoitteen piiriin lisättäisiin kylmäkuljetuskuorma-autot ja -perävaunut. Komissiolle siirrettäisiin valta antaa delegoituja säädöksiä vuototarkastuksista ja lisätä uudentyyppisiä laitteita tarkastettavien luetteloon markkinoiden ja tekniikan kehittymisen myötä. Suurimmissa laitteissa olisi oltava automaattinen vuotojen havaitsemisjärjestelmä. Nykyisen asetuksen kieltojen lisäksi kiellettäisiin HFC-23:n käyttö palontorjuntalaitteistoissa ja palosammuttimissa alkaen, yli 150 GWP:n omaavien HFC-yhdisteiden käyttö kotitalouksien kylmälaitteissa alkaen sekä kaupallisessa käytössä olevissa hermeettisesti suljetuissa kylmälaitteissa ja liikuteltavissa hermeettisesti suljetuissa huoneilmastointijärjestelmissä alkaen. Lisäksi korkean GWP:n eli yli GWP:n omaavien HFC-yhdisteiden käyttö kaupallisessa käytössä olevissa hermeettisesti suljetuissa kylmälaitteissa kiellettäisiin alkaen. Kiellot eivät kuitenkaan koskisi sellaisia HFC-laitteita, joiden koko elinkaaren aikaisten hiilidioksidipäästöjen on direktiivin 2009/125/EY (ns. Ecodesign-direktiivi) mukaisesti energiatehokkuuden vuoksi todettu olevan pienemmät kuin vastaavan laitteen, joka ei sisällä HFC:tä. Lisäksi määriteltäisiin laskentamenetelmät F-kaasuja sisältävien seosten lämmitysvaikutuksen laskemiseksi. Komissio voisi antaa delegoituja säädöksiä muidenkin tuotteiden ja laitteiden kieltämiseksi, jos niissä käytettävien F-kaasujen GWP on yli 150 ja niille on saavilla vaihtoehtoja. Komissio voisi delegoidulla säädöksellä myös poistaa kieltoja määräajaksi, jos osoittautuu, ettei teknisesti, taloudellisesti tai turvallisuussyistä sopivia vaihtoehtoja ole. Nykyisiä vain kiinteitä laitteita ja säiliöitä koskevia F-kaasuja sisältävien tuotteiden ja laitteiden merkintävaatimuksia laajennetaan koskemaan myös liikuteltavia laitteita, aerosolitölkkejä sekä solumuoveja. Merkinnöissä olisi alkaen oltava myös tuotteen tai laitteen sisältämien kasvihuonekaasujen määrä painona ja hiilidioksidiekvivalentteina. Merkinnät olisi tehtävä myös käyttöohjeisiin, ja mikäli käytetyn kaasun lämmitysvaikutus (GWP) on yli 150, vastaavat tiedot olisi esitettävä myös mainonnassa. Komissio voisi antaa täytäntöönpanosäädöksiä merkintöjen muodosta. Delegoidulla säädöksillä voitaisiin säätää merkintöjen sisällöstä sekä lisätä uusia laitteita ja tuotteita merkintöjä vaativien luetteloon kaupallisen ja teknologisen kehityksen perusteella. Asetuksella kiellettäisiin alkaen sellaisten kasvihuonekaasujen, joiden GWP on yli 2 500, käyttö täytöskooltaan vähintään 5 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (jäljempänä t CO 2 ekv.) olevien jäähdytyslaitteiden huollossa ja kunnossapidossa. Valmiiksi täytettyjen jäähdytys-, ilmastointija lämpöpumppulaitteiden markkinoille saattaminen kiellettäisiin kolme vuotta asetuksen voimaantulon jälkeen. Laitteet olisi täytettävä tarkoitetussa käyttöpaikassaan, ja täyttäjällä olisi oltava tarvittava pätevyys. Säädöstä ei sovellettaisi hermeettisesti suljettuihin laitteisiin eikä laitteisiin, joiden sisältämien fluorihiilivetyjen 2

3 määrä vastaa alle kahta prosenttia laitteen suunnitellusta enimmäistilavuudesta. Asetuksella siirrettäisiin komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tiettyjen aineiden lisäämiseksi liitteeseen I sekä päivittää liitteitä I, II ja IV. Komissio seuraisi asetuksen soveltamista ja vaikutuksia. Komissio tekisi viimeistään kertomuksen HFC:n saatavuudesta erityisesti lääketieteelliseen käyttöön ja viimeistään kertomuksen asetuksen vaikutuksista. Tämä kertomus sisältäisi ennusteen HFC-yhdisteiden kysynnästä vuoden 2030 jälkeen. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto pitää komission ehdottamaa oikeusperustaa (SEUT 192 artiklan 1 kohta, ympäristö) asianmukaisena. Ehdotus on myös toissijaisuusperiaatteen mukainen, sillä fluorattujen kasvihuonekaasujen käyttöä käsitellään jo EUlainsäädännössä eikä asetuksen ympäristönsuojelutavoitteita saavutettaisi riittävällä tavalla kansallisilla säädöksillä. Valtioneuvosto pitää fluoratuista kasvihuonekaasuista annettavaa asetusta kannatettavana. F- kaasut ovat voimakkaita ilmastokaasuja, ja niiden käyttöä on tarkoituksenmukaista välttää aina, kun korvaavia aineita ja menetelmiä on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista käyttää. Nykyisen asetuksen mukaiset toimet eivät ole riittävät EU:n ilmastopolitiikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Valtioneuvosto kannattaa pääosin ehdotuksen linjauksia siitä, että EU:lle määrätään asteittain vähenevä HFC-yhdisteiden markkinoille saattamisen enimmäismäärä ja että tätä enimmäismäärää voidaan tarvittaessa tarkistaa tieteen ja teknologian kehityksen sekä kansainvälisten sopimusten edellyttämällä tavalla. Valtioneuvosto kannattaa myös esitystä, että HFC-yhdisteiden käyttö kielletään tietyissä käyttötarkoituksissa kokonaan. Valtioneuvosto katsoo, että asetusehdotuksen valmiiksi täytettyjen laitteiden markkinoille saattamiskieltoa ja laitteiden huollossa käytettävien korkean GWP:n aineiden käytön määräaikaa koskevia säännöksiä tulisi vielä tarkastella ottaen huomioon kokonaisvaikutukset ympäristöön ja toimien tarkoituksenmukaisuus. Valtioneuvosto kannattaa ehdotusta, että toiminnanharjoittajien raportointivelvollisuuksia laajennetaan nykyiseen asetukseen verrattuna. Raportointia koskevia säännöksiä on kuitenkin vielä syytä tarkastella yksityiskohtaisesti niiden tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi ja asetuksen tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi. Valtioneuvosto pitää perusteltuna pätevyysvaatimusten laajentamista liikuteltavia ilmastointilaitteita ja rikkiheksafluoridia käsitteleviin henkilöihin, kuten myös ehdotusta, että pätevöintiin johtava koulutusohjelma kattaisi vaihtoehtoiset aineet ja menetelmät. Pätevöinnin määräaikaisuuden perusteita on vielä syytä tarkastella. Valtioneuvosto pitää pääosin asianmukaisina ehdotuksia, joilla komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä. Toimivallan siirron yksityiskohtaisuutta ja ehdotettujen valtuutusten tarkkarajaisuutta tulee vielä tarkastella. Suomen kantoja tarkennetaan neuvostokäsittelyn edetessä. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin kannatettavina F-kaasujen käytön rajoittamista sekä korvaavien aineiden ja menetelmien käyttöön ottamista silloin, kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. F-kaasuja eli fluorattuja kasvihuonekaasuja ovat fluorihiilivedyt (HFC-yhdisteet), perfluorihiilivedyt (PFC-yhdisteet) ja rikkiheksafluoridi. Merkittävimpiä kasvihuonekaasuja päästömääriensä perusteella ovat hiilidiok- 3

4 sidi, metaani ja typpioksiduuli, mutta F-kaasut ovat hankalia niiden merkittävän ilmakehää lämmittävän kasvihuonekaasuvaikutuksen vuoksi. Lämmitysvaikutusta kuvataan hiilidioksidiin suhteutetulla GWP-indeksillä (Global Warming Potential). Käytettyjen F-kaasujen GWP-indeksit vaihtelevat 120:n ja :n välillä, joten niiden lämmitysvaikutus voi olla jopa kertainen. Ehdotuksen mukaan F-kaasut korvataan vaihtoehdoilla, joiden ilmastovaikutukset ovat pienemmät tai nolla siten, että päästöjä vähennetään kahdella kolmasosalla vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi HFC-yhdisteitä vähennetään asteittain 21 prosenttiin nykytasosta vuoteen 2030 mennessä. Valiokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan kannattaa asetusehdotuksen tavoitteita ja päälinjauksia tavoitteiden toteuttamiseksi. Valiokunta kuitenkin korostaa tarvetta tarkastella ehdotettuja rajoituksia erityisesti ottaen huomioon niiden tarkoituksenmukaisuus, kun otetaan huomioon sääntelyn kokonaisvaikutus ympäristöön. Erityisen tärkeä tämä näkökulma on eräiden varsin lyhyiden määräaikojen osalta, jos sääntely velvoittaisi esimerkiksi uusimaan uudehkot kylmälaitteet ilman riittävää siirtymäaikaa paljon ennen laitteiden käyttöiän päättymistä. Laitekantaa on merkittävästi uudistettu viime vuosina, kun otsonikerrokselle haitalliset aineet kiellettiin. Siten kylmälaitteiden käyttäjille on arvioitu aiheutuvan merkittäviä kustannuksia, jos asetus johtaisi tarpeeseen korvata uudehkot laitteet huomattavasti ennen normaalia uudistamistarvetta. Valiokunta katsoo, että päästöjen vähentämistavoite on hyvin kannatettava, mutta se on toteutettava siten, että sääntelyn kokonaisympäristövaikutukset otetaan huomioon. Valiokunta tukee siten valtioneuvoston ehdotusta, jonka tavoitteena on mahdollistaa kierrätyskaasujen käyttö kylmälaitteiden huollossa. Tämä vähentäisi huomattavasti arvioituja sääntelystä aiheutuvia kustannuksia. ja pidentäisi olemassa olevien laitteiden käyttöikää. Asetusehdotuksen muuttaminen valtioneuvoston ehdottamalla tavalla edistäisi kasvihuonevaikutuksen vähentämistavoitteen saavuttamista siten, että rajoitukset olisi ilmeisesti pääsääntöisesti mahdollista toteuttaa ehdotettujen määräaikojen mukaisesti. Lisäksi kustannusten arvioinnissa on otettava huomioon ns. drop in -aineiden (R407A ja R407F) käytön mahdollisuus. Nämä ovat suhteellisen alhaisen GWP:n aineita ja siten vähemmän haitallisia kuin kaikkein haitallisimmat aineet. Tämäkin ratkaisu edellyttäisi todennäköisesti esimerkiksi venttiilien muuttamista ja muita vastaavia rakenteellisia muutoksia, mutta näiden kustannukset jäisivät joka tapauksessa täyskieltoa matalammiksi. Valiokunta painottaa, että sääntelyn vaikutusarvioissa ja asian jatkokäsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota myös pienille ja keskisuurille yrityksille aiheutuviin kustannuksiin ja sisällyttää riittävä joustomahdollisuus joko kierrätyskaasujen käyttömahdollisuuteen liittyen tai muutoin kokonaisympäristövaikutukset huomioon ottavalla tavalla. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan myös siltä osin kuin siinä arvioidaan raportointivelvollisuuden laajentamista ja pätevöinnin määräaikaisuuden perusteita. Tekninen kehitys on kuitenkin nopeaa, joten pätevöinnin osoittamisen tulee pysyä kehityksen vauhdissa. Valiokunta korostaa tässä yhteydessä myös, että varovaisuusperiaate tulee ottaa huomioon korvattaessa haitallisia aineita toisilla. Haitallisiksi osoittautuneet F-kaasut tulivat laajaan käyttöön luovuttaessa Montrealin sopimuksen mukaisesti otsonikerrokselle haitallisista CFCaineista eli kloorifluorihiilivedyistä. Ns. luonnollisiin kylmäaineisiin kohdistuu suuria odotuksia hiilivetyihin pohjautuvien aineiden aiheuttamien ongelmien takia. Kylmäaineiksi soveltuvia ovat ammoniakki, hiilidioksidi ja hiilivedyt. Ammoniakki on myrkyllinen, mutta kuitenkin monilta ominaisuuksiltaan erittäin hyvä kylmäaine, jonka käyttö Euroopassa on laajentunut. Ammoniakin riskejä on mahdollista minimoida suljetuilla ja eristetyillä ratkaisuilla, jolloin ammoniakin tarve on varsin vähäinen. Hiilidioksidin käyttöön perustuvia markettien jäähdytysjärjestelmiä on Euroopassa rakennettu jo satoja ja Suomessakin useita kymmeniä. Osa ratkaisuista perustuu kahteen kylmäaineeseen, mutta myös täysin hiilidioksidiin perustuvia ratkaisuja on kehitetty. Lämmön talteenoton 4

5 ongelma on ollut usein kiinteistön kylmä- ja LVI-järjestelmän erillisyys ja vaikeasti integroitavat automaatiosysteemit. Valiokunnalle on esitelty esimerkiksi hiilidioksidin käyttöön perustuva järjestelmä, jossa jäähdytys ja lämmitys on integroitu kokonaisuudeksi ja jossa hyödynnetään maalämpökaivoja sekä jäähdytyksessä että lämmityksessä. Kustannustehokkaita ja energiaa säästäviä ratkaisuja on, kunhan niihin tartutaan. Uudet ratkaisut ovat niin energiatehokkaita, että investoinnit ovat maksaneet itsensä takaisin jopa muutamassa vuodessa. Huomioon on otettava kuitenkin, että kylmäaineen ja järjestelmän valinta ja suunnittelukin edellyttävät korkeaa osaamista ja ammattitaitoisia tekijöitä. Lisäksi yhtenäisesti teollisesti sovellettavaa teknistä ratkaisua ei ole, sillä tietyt jäähdytysteknologiat eivät ole sovellettavissa kaikkiin käyttökohteisiin. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Suomessakin on alan korkeatasoista osaamista, tekijöistä on pulaa, eikä lyhyessä ajassa kaikkien laitteistojen muuttamiseen ole riittävää kapasiteettia. Lisäksi ratkaisujen toteuttaminen vanhoihin rakenteisiin on aina uuden rakentamista vaikeampaa ja tämä on otettava sääntelyssä huomioon. Lausunto Lausuntonaan ympäristövaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia. Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Martti Korhonen /vas Rakel Hiltunen /sd Jouni Backman /sd Tarja Filatov /sd Christina Gestrin /r Timo Heinonen /kok (osittain) Antti Kaikkonen /kesk Pauli Kiuru /kok Jukka Kärnä /sd Jari Lindström /ps Eeva-Maria Maijala /kesk Tapani Mäkinen /kok Martti Mölsä /ps Sari Palm /kd Anni Sinnemäki /vihr (osittain) Mirja Vehkaperä /kesk Juha Väätäinen /ps. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Marja Ekroos. 5

6 Eriävä mielipide 1 ERIÄVÄ MIELIPIDE 1 Perustelut Keskustan valiokuntaryhmä pitää valtioneuvoston tavoin kannatettavana F-kaasujen käytön rajoittamista sekä korvaavien aineiden ja menetelmien käyttöön ottamista silloin, kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Valiokuntaryhmämme on kuitenkin huolissaan siitä, että ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi fluoratuista kasvihuonekaasuista on määritelty tiukat määräajat. Hallituksen esityksessä ja valiokunnan lausunnossa on korostettu hyvin, että määräaikaa koskevia säännöksiä tulisi vielä tarkastella ottaen huomioon kokonaisvaikutukset ympäristöön ja toimien tarkoituksenmukaisuuteen. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä siirtymäajan tulisi olla riittävän pitkä. Varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille voi nopea siirtymäkausi aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, jos ne joutuvat luopumaan toimivista laitteista ja ostamaan uudet laitteet ennen todellista uudistamistarvetta. Koneiden huoltaminen yleensä on kokonaisuutena ottaen ympäristön kannalta järkevämpää kuin uuden ostaminen ja vanhan laitteen ennenaikainen romuttaminen. Tämän takia koneiden huoltamisen tulee olla siirtymäajan puitteissa mahdollista. Ehdotuksen mukaan korkean GWP:n eli yli 2500 GWP:n omaavien HFC-yhdisteiden käyttö kaupallisessa käytössä olevissa hermeettisesti suljetuissa kylmälaitteissa kiellettäisiin vuodesta 2017 alkaen. Lisäksi asetuksella kiellettäisiin 2020 alkaen sellaisten kasvihuonekaasujen, joiden GWP on yli 2 500, käyttö täytöskooltaan vähintään 5 hiilidioksidiekvivalenttitonnia olevien jäähdytyslaitteiden huollossa ja kunnossapidossa. Hyväksymme sen, että asetuksella voidaan kieltää alkaen sellaisten kasvihuonekaasujen, joiden GWP on yli 2500, käyttö täyttökooltaan vähintään 5 hiilidioksidiekvivalenttitonttia olevien jäähdytyslaitteiden huollossa ja kunnossapidossa. Mielipide Edellä olevan perustella esitämme, että valiokunta lausunnossaan edellyttää huoltokiellon siirtymäajan pidentämistä vuoteen Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Eeva-Maria Maijala /kesk Antti Kaikkonen /kesk Mirja Vehkaperä /kesk 6

7 Eriävä mielipide 2 YmVL 3/2013 vp U 73/2012 vp ERIÄVÄ MIELIPIDE 2 Perustelut Kyseessä on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus fluoratuista kasvihuonekaasuista, mikä sellaisenaan on jäsenvaltioissa sovellettavaa lainsäädäntöä. Tuttavallisemmin asia tunnetaan F-kaasuasetuksena. Ehdotuksella kiellettäisiin ns. F-kaasujen tarkoituksellinen päästäminen ilmakehään. Tällä toimenpiteellä pyritään unionin tasolla turvaamaan parempien sekä turvallisempien laitteiden markkinoille saattaminen. Erityisesti esityksellä pyritään vastaamaan ilmastopoliittisiin sekä ympäristöpoliittisiin haasteisiin, jotka on asetettu EU:ssa saavutettaviksi vuoteen 2030 mennessä. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä toteaa jälleen kerran, että on hyvä, kun ilmasto-, ympäristö- sekä turvallisuusasioihin kiinnitetään huomiota myös laitevalmistajien puolella. Me perussuomalaiset kuitenkin vierastamme sitä, että jälleen kyseessä tulee olemaan pakottava toimenpide. Toisaalta valiokuntaryhmämme pelkää aidosti sitä, että elintarvikealan toimijoille syntyy asetuksesta huomattavia lisäkustannuksia. Tämä vaara on sikäli oleellinen, jos siirtymäaika jätetään liian lyhyeksi. Myös kylmälaitteiden ja -koneiden mahdollinen huoltokielto ihmetyttää. Tällä logiikalla olisi esimerkiksi kauppiaiden aina ostettava uusi laite tilalle "vanhan" rikkoutuessa. Emme näe tätä järkevänä toimenpiteenä. Valiokuntaryhmämme pitääkin tärkeänä, että nyt käytössä oleva jäähdytyslaitekanta voidaan käyttää luonnollisen käyttöikänsä loppuun niin, että niitä voidaan huoltaa laitteisiin soveltuvilla uusilla tai esimerkiksi regeneroiduilla F-kaasuilla, kunnes laitteet korvataan normaalin syklin mukaisesti. On myös kiinnitettävä huomiota uudet "mitat" täyttäviin koneisiin ja niiden saatavuuteen. Toistaiseksi tällaista tekniikkaa on kuitenkin hyvin vähän tarjolla. Mielipide Edellä olevan perustella esitämme, että valiokunta ottaa edellä olevan huomioon ja ei yhdy valtioneuvoston kantaan. Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Juha Väätäinen /ps Jari Lindström /ps Martti Mölsä /ps 7

U 73/2012 vp. Ympäristöministeri Ville Niinistö

U 73/2012 vp. Ympäristöministeri Ville Niinistö U 73/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi fluoratuista kasvihuonekaasuista (F-kaasuasetus) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella

Lisätiedot

F-kaasuasetus muuttuu. Nufar Finel, Suomen ympäristökeskus SYKE, SULPU Lämpöpumppupäivä 28.11.2013

F-kaasuasetus muuttuu. Nufar Finel, Suomen ympäristökeskus SYKE, SULPU Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 F-kaasuasetus muuttuu Nufar Finel, Suomen ympäristökeskus SYKE, SULPU Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 Sisältö Taustaa miksi muutetaan? Asetusehdotuksen käsittely miten etenee? Nykyinen sääntely Uusi asetus

Lisätiedot

Osa A - Luonnolliset henkilöt

Osa A - Luonnolliset henkilöt LUTEI KIINTEÄSTI ASENNETUT JÄÄHDYTYS-, ILMASTOINTI- JA LÄMPÖPUMPPULAITTEET JA KYLMÄKULJE- TUSKUORMA-AUTOJEN JA KYLMÄKULJETUSPERÄVAUNUJEN JÄÄHDYTYSYKSIKÖT JÄSENVALTIOIDEN VAHVISTAMAT TAI MUKAUTTAMAT KOULUTUS-

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2012/0305(COD) 5.4.2013 TARKISTUKSET 56-182 Mietintöluonnos Bas Eickhout (PE506.101v01-00) ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Taustaa EU:n ilmastotavoitteet edellyttävät päästövähennystoimia. Uusi F-kaasuasetus ja kylmäaineet Petri Hannula

Taustaa EU:n ilmastotavoitteet edellyttävät päästövähennystoimia. Uusi F-kaasuasetus ja kylmäaineet Petri Hannula Uusi F-kaasuasetus ja kylmäaineet Petri Hannula 10.5.2016 Taustaa EU:n ilmastotavoitteet edellyttävät päästövähennystoimia kaikilta kasvihuonekaasujen päästösektoreilta päästövähennys 2030 mennessä n.

Lisätiedot

Pysy bisneksessä: Jätä R-404A/R-507A! R-404A R-507A

Pysy bisneksessä: Jätä R-404A/R-507A! R-404A R-507A Pysy bisneksessä: R-507A Jätä /R-507A! Miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia MIKSI ON TOIMITTAVA NOPEASTI? HFC-yhdisteiden valtava vähentäminen vuonna 2018 ja ilmastonlämmitysvaikutuksen (GWP-arvo)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Suomen Kylmäliikkeiden Liitto r.y 1 (5) Esa Aalto 22.11.2006

Suomen Kylmäliikkeiden Liitto r.y 1 (5) Esa Aalto 22.11.2006 Suomen Kylmäliikkeiden Liitto r.y 1 (5) Uusi EU:n asetus 842 / 2006 eli ns. F-kaasuasetus Asetus koskee nykyisin yleisimmin käytössä olevia HFC kylmäaineita R134a, R404A, R407C, R410A, R507 ym. Asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5 YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 16/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi geenivarojen saannista ja saatavuudesta sekä niiden käytöstä saatavien hyötyjen

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1 4694/11.01.01/2012 91 Kylmäaineiden käytön kartoitus- ja valvontaprojekti Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ohtonen Katja, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO Bryssel 19. joulukuuta 2018 Rev1 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA FLUORATTUJA KASVIHUONEKAASUJA KOSKEVAT EU:N SÄÄNNÖT Yhdistynyt

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2012/0305(COD) 1.3.2013 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

U 31/ /2017 vp

U 31/ /2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi (Montrealin pöytäkirjan muutoksen hyväksyminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan komission

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0016(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0016(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.5.2017 2017/0016(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi otsonikerrosta heikentävistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

U 57/2018 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (renkaiden merkitsemisestä)

U 57/2018 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (renkaiden merkitsemisestä) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (renkaiden merkitsemisestä) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle ehdotus Euroopan

Lisätiedot

HE 253/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rakennuksen

HE 253/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rakennuksen HE 253/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rakennuksen ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastamisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) 6303/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: AGRI 79 FORETS 10 ENV 84 DEVGEN 26 RELEX 131

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

5130/3/15 REV 3 ADD 1 team/msu/si 1 DPG

5130/3/15 REV 3 ADD 1 team/msu/si 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0165 (COD) 5130/3/15 REV 3 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: ENT 8 MI 12 CODEC 23 PARLNAT 13 Neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.10.2015, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän

Lisätiedot

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU)

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 20.5.2014 Euroopan unionin virallinen lehti L 150/195 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 517/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, fluoratuista kasvihuonekaasuista ja asetuksen (EY)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/118. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/118. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta 17.10.2018 A8-0317/118 118 4 artikla 1 kohta 1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla vähennetään merkittävästi liitteen A osassa lueteltujen kertakäyttöisten muovituotteiden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 799 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilöja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO2 raja-arvoiksi/ COM(2017) 676 FINAL Eleonoora Eilittä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Eliisa Irpola, Suomen Ympäristökeskus Kylmäainelainsäädäntö nyt ja lähitulevaisuudessa

Eliisa Irpola, Suomen Ympäristökeskus Kylmäainelainsäädäntö nyt ja lähitulevaisuudessa Eliisa Irpola, Suomen Ympäristökeskus 23.01.2003 Kylmäainelainsäädäntö nyt ja lähitulevaisuudessa 1 Kansainväliset sopimukset lainsäädännön taustalla 1.1 Montrealin pöytäkirja Otsonikerroksen suojelua

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0638/2001 2001/0018(COD) FI 10/12/2001 YHTEINEN KANTA Neuvoston vahvistama yhteinen kanta 6. joulukuuta 2001 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Uusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) tuli voimaan syyskuun 1 päivänä Se korvaa samannimisen vanhan lain (86/2000).

Uusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) tuli voimaan syyskuun 1 päivänä Se korvaa samannimisen vanhan lain (86/2000). 1 Ympäristöministeriö Muistio Klaus Pfister 2.2.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSIKSI JÄTTEEN POLTTAMISESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA, KAIVANNAISJÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

valmistaudu syttyviin kylmäaineisiin!

valmistaudu syttyviin kylmäaineisiin! Kasvata liiketoimintaasi: valmistaudu syttyviin kylmäaineisiin! MIKSI ON TÄRKEÄÄ TUTUSTUA TÄHÄN ESITTEESEEN? Lyhyesti: Koska monet matalan GWP-arvon kylmäaineet ovat syttyviä, ja koska syttyvien kylmäaineiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS))

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0467/2018 19.12.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/2018 2018/0811(CNS))

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 301/22 18.11.2015 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2066, annettu 17 päivänä marraskuuta 2015, fluorattuja kasvihuonekaasuja sisältävien sähköisten kytkinlaitteistojen asennuksen, kunnossapidon,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. huhtikuuta 207 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 207/006 (NLE) 7725/7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 73 ENV 294 MI 278 DEVGEN 48 ONU 47 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti L 55/4 KOMISSION ASETUS (EU) 2016/293, annettu 1 päivänä maaliskuuta 2016, pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004 liitteen I muuttamisesta

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final 2017/0047 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XX (Ympäristö)

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot