Avoin kirje Kh Nastola lehti Nastolan kunnanhallitus Puheenjohtaja Reijo Savurinne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avoin kirje 2015 06 02 Kh 117 2015 06 22 Nastola lehti 2015 06 10 Nastolan kunnanhallitus Puheenjohtaja Reijo Savurinne"

Transkriptio

1 Avoin kirje Kh Nastola lehti Nastolan kunnanhallitus Puheenjohtaja Reijo Savurinne Nastolan kaatopaikkahanke Me allekirjoittaneet Uudenkylän Työväenyhdistys ry. ja Tieokas vetoamme, että Te, arvoisa Nastolan kunnanhallituksen puheenjohtaja, vaikutatte siten, että Nastolan kunnanhallitus viivytyksettä käsittelee kaatopaikka asian uudelleen tämän kirjeen pohjalta hankevastaava Nastolan kunta peruuttaa hankehakemuksen ja sen kaavamerkinnät kokonaan Nastolan kunta ilmoittaa ao. toimijoille, että kaatopaikkaa (ns. kierrätyspuistoa) ei sijoiteta ei Uuteenkylään (VE1), ei Montariin (VE2), ei koko Nastolaan. Syy hankehakemuksen peruuttamiseen on valmistelijana toimineen Nastolan kunnanhallituksen esittelijän tiedon puute ja arviointivirhe. Suunnitelman vahingolliset vaikutukset ovat osoittautuneet asukkaille ja kunnan tulevaisuudelle mittavasti suuremmiksi kuin hanketahot ovat antaneet ymmärtää. Kaatopaikkahanke tuli asukkaiden tietoon täysin yllättäen Uudenkylän osayleiskaavaluonnoksessa viime syksynä. Siitä alkaen, todellisten vahinkovaikutusten nopeasti selvitessä, asukkaat ovat tunteneet kasvavaa huolta ja ahdistusta hankkeen seuraamuksista. Ne uhkaavat pahasti ja peruuttamattomasti asukkaiden elämää, terveyttä ja elinympäristöä, koko yhdyskunnan tulevaisuutta. Samaan aikaan kaavatyössä yritetään luoda Uudenkylän taajaman parempaa tulevaisuutta. Siihen yhteinen merkittävä aikaansaannoksemme on hyvin menestyvä Uudenkylän henkilöasema, tuleva Asemakeskus. Nyt uusi tulevaisuus uhkaa romuttua kaatopaikkahankkeen kielteisiin vaikutuksiin koko asukasyhteisölle. Kaatopaikkahankkeen vahingollisuuden osoittavat YVA arviointiohjelmasta annetut lausunnot. Vain yksi eli Nastolan kunnanhallitus oli varauksin myönteinen, kaikki muut 45 lausuntoa olivat kielteisiä. Laajimmin (121 s.) haittavaikutukset kokosi Tieokkaan lausunto: Kunnanhallituksen kuuluu valvoa kunnan ja kuntalaisten etua. Kunnanhallitus ei saa sivuuttaa tätä yksimielisen kielteistä, asiantuntevaa tahdonilmaisua eikä tietoisesti tuottaa asukkaille loputonta epävarmuutta tulevaisuudesta eikä myöskään taloudellisia menetyksiä kaiken toiminnan lamaantuessa kaatopaikkauhan alla. Esitämme, että Nastolan kunnanhallitus hankehakemuksen peruuttaessaan ilmoittaa kannattavansa Lahden seudun ympäristölautakunnan lausuntoa, minkä mukaan Kujalan jätekeskuksen laajennus (VE3) korvaa molemmat Nastolan vaihtoehdot tai tarkastellaan toiminnan sijoittumista kokonaan muualle (VE4). Kunnioittavasti Uudenkylän Työväenyhdistys ry. merk. Juhani Sillanmäki Puheenjohtaja Tieokas merk. Markku Sakari Meriluoto Metsänhoitaja, erityisasiantuntija

2 LAUSUNTO Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI UUSIKYLÄ ASEMA m markku.meriluoto@tieokas.fi Y tunnus Alv.rek. VIITE: UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN LUONNOS 2014 HUHMARMÄEN KAATOPAIKKA EJ/se Vaatimus Huhmarmäen kaatopaikkaa osoittava merkintä EJ/se tulee poistaa ja alueelle palauttaa luonnoksen 2013 merkintä M. Alue Uudenkylän taajaman keskustassa ei sovellu kaatopaikaksi kaikkine ympäristöhaittoineen: melu, liikenne, kulkueste, epäsiisteys, imagohaitta ym. Ulkoapäin (Ladec) asukkaita kuulematta aloitettu valmistelu on keskeytettävä heti. Kaavassa on turvattava Uudenkylän asukkaiden kulkuyhteys ja mahdollisuus käyttää Huhmarmäen Lakeassuon aluetta monipuoliseen virkistykseen ja luonnonharrastukseen. Ensiksi alue suljettaisiin: kolme metriä korkea ja lähes 4 km pitkä panssariverkkoaita noin 40 ha laajuisen alueen ympäri. Myös liittymän T alue, minkä halki kulku käy taajaman ja Huhmarmäen Lakeassuon välillä, on muutettava M alueeksi luonnonarvoineen. Lisäksi on täydennettävä ekologinen yhteys Uudenkylän taajaman pohjoispuolelta Huhmarmäen Lakeassuon alueelle.

3 2 Tiivistys Esitetty kaatopaikka sijaitsee Huhmarmäen Lakeassuon alueen vieressä Orimattilan puolella välittömästi Nastolan rajan, entisten Uudenmaan ja Hämeen läänien rajan takana. Tämä sijainti on tuottanut kiistoja vuosikymmeniä, sillä Orimattilan maatalouspitäjässä ei poliittisten suhteiden vuoksi tunneta luonnonarvoja eikä luonnonsuojelua, ei etenkään pohjoisessa äärilaidassa, missä mikään luontoa tuhoava toiminta, kuten Kolunkaankaan louhoksella Lakeassuon vieressä, ei haittaa kaupunkilaisia. Siksi Uudessakylässä on jouduttu vuosikymmenten ajan taistelemaan luonnonarvojen puolesta, joiden merkitystä Orimattilassa ei ole koskaan ymmärretty. Joskus on epäonnistuttu, kuten Kolunkankaan hirviömaisema osoittaa, muualla kuitenkin tähän asti onnistuttu. Jälleen on edessä uusi taistelu, kun rajan tällä puolen kaatopaikalla halutaan hakata, ojittaa, räjäyttää, louhia, murskata, läjittää, polttaa silmien edessä. Ensimmäisessä ympäristötaistelussa jo 1970 luvun alkupuolella yksityinen asiantuntijatyö pelasti maakunnallisesti merkittävän Lakeassuon metsäojitukselta suurimmaksi osaksi. Sen jälkeen Lakeassuon on ollut Päijät Hämeen maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittävä luonnonsuojelualue. Sen luonnonarvot erityisine lajeineen on selvitetty tarkoin ainutlaatuisin kirjallisin ja valokuvadokumentein. Uudenkylän 4000 asukkaan taajaman ja Lakeassuon välissä nousee Huhmarmäki, Uudenmaan maakunnan kolmanneksi korkein (149,44 m) vuori, UNESCOn maailmanperintökohde, osa historiallista Struven maanmittausketjua halki Euroopan Mustaltamereltä Jäämerelle luvun alkupuolella hanke räjäyttää, louhia hautakiviksi ja murskata sepeliksi Huhmarmäki nosti valtakunnallista huomiota herättäneen kansalaistaistelun, mikä ulottui ministeriötasolle asti. Kansalais ja asiantuntijatyön tuloksena Huhmarmäki säilyi, kunnes nyt Ladec ja Nastolan kunta yrittävät sulkea Huhmarmäen Lakessuon alueen Uudenkylän suunnasta kauttaaltaan. Vireillä on samanaikaisesti toinenkin tuhoisa hanke Selkosaaressa, Uudenkylän kaavan länsipuolella, vastapäätä Huhmarmäen Lakeassuon aluetta eteläpuolella ja 500 metrin etäisyydellä Uudenkylän Nastolan kirkonkylän välisestä yhtenäisestä taaja asutuksesta tuhansine asukkaineen ja toimintoineen. Uuteenkylään rajoittuva, monin tavoin arvokas kalliometsäalue pyritään maanvaihdossa siirtämään Orimattilasta Nastolaan ja sen jälkeen välittömästi hyödyntämään. Kiviaineksen räjäyttäminen, louhinta ja murskaus aiheuttaisivat vuosia kestävän melu, tärinä, pöly ja liikennehaitan Nastolan nauhataajaman keskeisimpään osaan, etenkin Uudenkylän asemanseudun liikekeskuksen alueelle. On siis nähtävä kokonaisuus, mistä Huhmarmäen kaatopaikka Uudenkylän osayleiskaavassa on vain yksi osa. Kokonaisuuden hallinta vaatii maakunnallista ja ylikunnallista tarkastelua, kansalaisten osallistamista ja ehdottomasti puolueetonta, asiantuntevaa arviointia, miten sovitetaan yhteen merkittävien luonnonarvojen turvaaminen ja yksityinen voitontavoittelu, jälleen kerran. Tällä hetkellä kokonaisuutta ei näe kukaan, ei ainakaan viranomainen, paikallisen asiantuntija kuitenkin parhaansa mukaan.

4 3 Ennen kaavaprosessin etenemistä pidemmälle tulee siis heti tehdä selvitys, mikä käsittää koko edellä käsitellyn alueen ja rajataan allaolevassa kartassa nimellä HUHMARMÄEN SELVITYSALUE. Ennen tämän selvityksen tekemistä, mihin keskeisesti osallistuvat paikalliset asukkaat ja asiantuntijat, Uudenkylän osayleiskaavan jatkovalmistelu ei ole mahdollinen, tai se joutuu mahdollisimman kriittiseen tarkasteluun. Jo nyt voidaan nähdä, että tähän mennessä annettu tieto hankkeen perusasioista vähättelee toiminnan ympäristölle ja asukkaille vahingollista luonnetta eikä lainkaan ota huomioon kohdealueen kokonaisuutta suuren taajaman keskustassa. Kartta: HUHMARMÄEN SELVITYSALUE INDEKSIKARTTA SELVITYSALUEESTA Kaavamerkintä: Uusi tai olennaisesti muuttuva jätteenkäsittelualue /Selvitysalue. Alueelle voidaan sijoittaa jätteen hyötykäyttöön ja kierrätykseen liittyviä toimintoja. Aueelle ei sallita yhdyskuntajätteen loppusijoittamista.

5 4 Hankekuvaus NASTOLAN UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS Erityistoiminnat Osayleiskaava-alueen luoteisosaan Kirviän alueelle eritasoliittymän tuntumaan on alustavasti harkittu uuden kierrätyskeskuksen sijoittamista.

6 5 Hakusana "kierrätyspuisto", ensimmäinen osuma: Nastolasta on jo karmea esimerkki tämänkaltaisen bisneksen täydellisestä epäonnistumisesta luvun lopulla kunta räjäytti ja louhi miljoonilla euroilla Villähteen aseman viereen Ritomäen teollisuusalueen. Sinne sijoittui Stenan "kierrätyspuisto", todellisuudessa kaatopaikka, minkä ympäristöhaitat saivat asukkaat kyllästymään ja häätämään piittaamattoman laitoksen pois kylästä ja koko pitäjästä. Jos uusi kaatopaikka halutaan Nastolaan sijoittaa, valmiina on MONTARIN SYMBIOOSIPUISTO (!). Entisen kaatopaikan alueella on jo valmiina Lemuntie ja tyhjää syrjäistä tilaa riittämiin:

7 6 TAUSTA AINEISTOA, HUHMARMÄEN KAATOPAIKKA Ekologinen yhteys Lähde: Päijät Hämeen liitto SITO 2013 Huhmarmäki Lakeassuo Valkeat nuolet täydentävät puuttuvat, keskeisen tärkeät ekologinen yhteydet Uudestakylästä Orimattilan puolelle Huhmarmäen Lakeassuon alueen kautta etelään Kuivannon laajalle metsäalueelle vv., minkä Huhmarmäen kaatopaikka ja T alue sulkisivat eläimiltä ja ihmisiltä.

8 7 Lähde: Ympäristöselvitys Kartta virkistyskäytöstä. Tieokkaan tarkentava näkemys vihrein nuolin virkistys ja ulkoilureitistä Uusikylä Huhmarmäki Lakeassuo Kuivanto vv. Lisätietoja Uudenkyläntieltä aluksi Huhmarmäen metsätie, sitten valtatien YKS ja edelleen metsäpolut Huhmarmäen yli tai länsipuolelta ohi Lakeassuon kautta Kuivannon suuntaan ovat uusikyläläisten ikiaikaisesti käyttämät kulkutiet marjanpoimintaan, luontoretkille tai liikuntaharrastusten merkeissä kautta vuoden. Uudenkylän liittymän länsipuolen T alue ja kaatopaikka sulkisivat täydellisesti tämän perinteisen ja tärkeän kulkusuunnan. Näin ei saa tapahtua missään tapauksessa, sillä Huhmarmäen Lakeassuon alueen tarjoamia virkistysmahdollisuuksia ei voi korvata mikään muu vaihtoehto. Reitti toimii myös tärkeänä ekologisena yhteytenä Huhmarmäen Lakeassuon laajan erämaisen metsäalueen ja sen Kuivannon puoleisten takamaiden suunnasta Uuteenkylään päin, jopa aivan asutuksen piiriin asti ja sen läpikin. Esimerkiksi ilves ja hirvet vaeltavat tätä kautta vakituisesti. Metso asustaa yhä Huhmarmäellä. Ekologinen yhteys koskee yhtähyvin eläimiä kuin ihmisiäkin. On huomionarvoista, että tässä kartassa esiintyvät sekä Uudenkylän urheilukenttä että Kuninkaanharjun lintutorni, joista kummastakin Tieokas esittää lausunnon kaavakäsittelyn yhteydessä. Molemmat liittyvät yhä tärkeällä tavalla Uudenkylän liikuntapalveluihin, eikä urheilukenttää pidä muuttaa teollisuusalueeksi.

9 Lakeassuonpuronkoski tuhoutuisi hankkeessa. Kuva Markku Sakari Meriluoto.

10 8 TAUSTA AINEISTOA, HUHMARMÄEN KAATOPAIKKA Keskeiset luonnon ja kulttuuriarvot Huhmarmäen Lakeassuon alueella Kirviänsuo Uhanalainen (NT) luontotyyppi, luonnontilainen isovarpuräme (puuttuu Luontoselvityksestä). Sijainti Lisätietoja Historiallinen polkuyhteys Uudestakylästä Huhmarmäen Lakeassuon alueelle. Uudenkylän kulttuuriperintöä. Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualue:

11 9 Kirviänsuo Uhanalainen (NT) luontotyyppi, luonnontilainen isovarpuräme (puuttuu Luontoselvityksestä). Kuvaus Lähde: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen Ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus SYKE.

12 10 Struven ketjun piste UNESCOn kultturiperintökohde Huhmarmäellä. Lähde: Museovirasto, Muinaisjäännösrekisteri. Lisätietoja Struven ketjusta esimerkiksi: Huhmarmäen erityinen, jopa ainutlaatuinen kulttuuriarvo peritytyy jo aikojen takaa1800 luvun alkupuolelta. Huhmarmäki, Ensimmäisen Salpausselän etelänpuoleisen Suomen kolmanneksi korkein vuori (150 m mpy), on osa kymmenen maan läpi kulkevaa Struven ketjua, kolmiomittausketjua Pohjoisen Jäämeren ja Mustanmeren välillä. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Struven ketju on suojeltu kansainvälisesti ja merkitty 2005 UNESCOn maailmanperintöluetteloon, Suomesta kuudentena kohteena. Suomessa Struven ketjun piste sijaitsee mm. Aavasaksalla. Huhmarmäen piste on myös Suomen muinaismuistolain tarkoittama kiinteä muinaisjäännös. Maastossa Huhmarmäen mittauspisteen sijainnin tuntee tällä hetkellä toistaiseksi kolme ihmistä Suomessa. (esite) ketju

13 11 Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualue Ympäristötaistelun päävaiheet 1960 luvulta 2010 luvulle: Lakeassuon luonnonsuojelualueen perustelut 1977: ojituksen torjuminen pääosin 1970 luvun alussa luonnontieteellinen tutkimus 1960 luvun alusta alkaen Lakeassuon suojelualue merkitään Päijät Hämeen maakuntakaavaan Huhmarmäen louhinta ja murskaushanke 1990 luvulla Orimattilan kaupunki myöntää maa aines ja ympäristöluvat 1994 Päijät Hämeen lintutieteellinen yhdistys valittaa luvista 1994 Uusikyläläisten lähetystö tapaa 1996ympäristöministeri Pekka Haaviston ja esittää perustettavaksi Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualueen kansalaisryhmä Pro Huhmarmäki perustetaan ja taistelu Huhmarmäen puolesta jatkuu Huhmarmäen louhinta ja murskaushanke raukeaa Selkosaarenkallioiden maanvaihto, louhinta ja murskaushanke 2013 alkaen taistelu hanketta vastaa alkaa 2014 esitys Piiankallion Selkosaarenkallioiden luonnonsuojelualueesta Huhmarmäen kaatopaikkahanke ilmestyy Uudenkylän osayleiskaavan luonnokseen syksyllä 2014 taistelu hanketta vastaan alkaa Selkosaarenkallioiden maanvaihto, louhinta ja murskaushanke 2014 HUOMAUTUSASIAKIRJA: Kuulutus / Nastolan kunta : Esitys kunnan osan siirtämisestä Orimattilan kaupungista Nastolan kuntaan LOUHINTA JA MURSKAUSHANKE UHKAA YMPÄRISTÖÄ Maanomistaja on laittanut vireille noin 19 hehtaarin maa alueen siirtämisen Orimattilan kaupungin Kuivannon kylän Selkosaaresta Nastolan kunnan Uuteenkylään. Palsta sijaitsee Pietarinradan ja valtatien 12 välissä noin 500 metrin etäisyydellä Uudenkylän Nastolan kirkonkylän välisestä yhtenäisestä taaja asutuksesta tuhansine asukkaineen ja toimintoineen. Asumattomalla, kalliometsää ja turvekangasta käsittävällä palstalla on tiedon mukaan voimassa vuoteen 2020 asti Orimattilasta myönnetty maa aineslupa. Maa aineslupa on tarkoitus hyödyntää välittömästi maan siirron jälkeen. Kiviaineksen räjäyttäminen, louhinta ja murskaus aiheuttaisivat vuosikausia kestävän melu, tärinä, pöly ja liikennehaitan Nastolan nauhataajaman keskeisimpään osaan, etenkin Uudenkylän asemanseudun liikekeskuksen alueelle.

14 12 Orimattila myönsi maa ainesluvan kaupungin äärimmäiseen nurkkaan tietoisena siitä, että ottotoiminnan vakavat ympäristöhaitat kohdistuvat Nastolaan, ei Orimattilaan. Maan siirto tulee Nastolan ensisijaisesti torjua, jolloin maa aineslupa kaikkine haittoineen todennäköisesti jää käyttämättä. Vaihtoehtoisesti Nastolan kunta ilmoittaa maan siirron ehdoksi, että maa aineslupa samalla kumotaan ja palsta jää metsätalouden alueeksi tai Nastolan kunta lunastaa sen täydentämään viereistä Nastolan kunnan omistamaa, Uudenkylän osayleiskaavassa määriteltyä arvokasta Piiankallion luonnonsuojelualuetta. Itse räjäytysalue ympäristöineen on erittäin merkittävä nauhataajaman asukkaiden helppokulkuinen lähivirkistysreitti laajalle Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualueelle. Jos maan siirto kaikesta huolimatta toteutuu, maa aineslupa pitää käsitellä uudelleen muuttuneen tilanteen pohjalta ao. viranomaisessa tässä huomautuksessa esitetyin näkökohdin ottaen huomioon haittojen kohdentuminen Nastolan nauhataajaman alueeseen. Lähtökohta on tällöin, että muuttuneessa tilanteessa maa aineslupaa ei myönnetä. Ko. maanomistaja muistetaan etenkin Uudessakylässä pyrkimyksistään räjäyttää, louhia ja murskata Uuteenkylään rajoittuva, monin tavoin arvokas Huhmarmäki, mikä yhdessä viereisen, maakuntakaavassa suojellun Lakeassuon kanssa muodostaa merkittävän luonnon ja kulttuuriarvojen kokonaisuuden. Aikomus herätti 1990 luvun puolivälissä mittavan yleisö ja mediahuomion, jollainen vähintään on nytkin odotettavissa. Huhmarmäki vain kilometrin päässä Uudenkylän 4000 asukkaan taajamasta on UNESCOn maailmanperintökohde, osa Struven maanmittausketjua. Ko. maanomistaja olisi räjäyttänyt, louhinut hautakiviksi Saksaan ja lopuksi murskannut koko Huhmarmäen. Kumoamattomat asiantuntijaperustelut vahvan kansalaisvaikuttamisen tukena johtivat kuitenkin louhintayrityksen vetäytymiseen hankkeesta, vaikka siinä oli käytettyä jopa asianajoapua turhaan. Nyt ko. räjäyttäjä maanomistaja on jälleen samalla asialla vielä lähempänä asutusta ja vielä suuremmin ympäristöuhkin. Nastolan kunnan, Lahden seudun ja tarvittaessa ylimpien hallintoviranomaisten pitää päättäväisesti puolustaa tuhansien asukkaiden asumisen ja elämisen edellytyksiä ja torjua maa aineksen otto, jos palstan siirto Nastolaan toteutuu. Kaksikymmentä vuotta sitten mahdollisuudet vaikuttaa ympäristölle ja asukkaille vahingolliseen toimintaan olivat paljon vajavaisemmat kuin nykyisin. Kuitenkin kansalaistaistelu johti Huhmarmäen Lakeassuon alueen säilymiseen, keinoina vahva yhteinen tahto, pätevä asiantuntemus, tehokas viestintä ja jopa vaikuttaminen ministeritasolle asti. Mainittakoon, että allekirjoittanut pelasti jo 1970 luvulla yksityisellä asiantuntijatyöllä maakunnallisesti merkittävän Lakeassuon metsäojitukselta suurimmaksi osaksi. Nyt tarvitaan pahimmassa tapauksessa samanvertainen ympäristötaistelu Selkosaaren räjäytys, louhinta ja murskaushankkeen torjumiseksi, ellei ympäristöuhkaa torjuta jo mahdollisen maan siirron hallinnollisessa vaiheessa, jolloin se käy kivuttomasti.

15 13 LIITE Kansalaistaistelu Huhmarmäen louhintahanketta vastaan tiedotusvälineissä. Nastola lehti :

16 14

17 15 Yllä: Helsingin Sanomat Alla: ESS

18 16 ESS : Edellisen sivun mielipiteessä silloinen Uudenkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Raija Kuosa viittasi tähän artikkeliin, minkä kuvissa (yllä) ko. maanomistaja levittelee käsiään Huhmarmäen laella ja (alla) seisoo nyt räjäytyskohteena olevan Selkosaaren kallioleikkauksen juurella. Huhmarmäki säilyi kansalaistaistelun ansiosta. Selkosaarenkallioiden louhintahankkeessa ja Uudenkylän liittymän kaatopaikkahankkeessa kansalaistaistelu on mahdollisesti vielä edessä. Valtatien 12 linjaus koko Nastolan alueella oli ympäristölle tuhoisa ja kuvasti tuolloisen tiesuunnittelun alhaista tasoa. Huhmarmäen Lakeassuon alue kuitenkin säilyi valtatien vaikutuksen ulkopuolella olosuhteisiin nähden tyydyttävästi.

19 17 Osallistuminen Allekirjoittanut asiantuntijayritys Tieokas osallistuu jatkossakin tiiviisti Uudenkylän osayleiskaavan laadintaan. ja tärkeiksi katsomiensa tavoitteiden toteutumiseen. Yleisesti tulee osapuolten tiedostaa kaavoittajan ristiriitaiset näkemykset: yleiskaavoituksessa sanotaan asian olevan liian vähäinen merkittäväksi, mutta asemakaavoituksessa kysytään, miksi asiaa ei ole merkitty yleiskaavaan. Ystävällisin tervehdyksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija itsenäinen, riippumaton ja puolueeton asiantuntijayritys ja rekisteröity tavaramerkki.

20 LAUSUNTO Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI UUSIKYLÄ ASEMA m markku.meriluoto@tieokas.fi Y tunnus Alv.rek. VIITE: UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN LUONNOS 2014 UUDENKYLÄN LIITTYMÄN T ALUE Vaatimus Uudenkylän liittymän T alue tulee poistaa kaavaluonnoksesta monestakin syystä, joista keskeisimpiä ovat seuraavat: Alueella tai sen välittömässä vaikutuspiirissä sijaitsee kaksi arvokasta luontokohdetta (Uudenharjun lähteikkö [luo 1] ja Uudenharjun puronvarsi [luo 1], joiden luonnontilaa ei pystytä turvaamaan teollisuusalueen rakentamisessa. Alueen halki kulkee ns. Huhmarmäen metsätie Uudenkyläntieltä Huhmarmäen Lakeassuon alueelle, missä se valtatien ylikulkusillan jälkeen jatkuu polkuna. Uusikyläläisten tärkein kulkureitti ikiaikaiselle virkistysalueelle sulkeutuisi. Teollisuusalueeksi rakentaminen on poikkeuksellisen vaikeaa kallioisessa ja soisessa maastossa, missä mittavat maansiirtotyöt ja välttämättömät vedenkulun järjestelyt aiheuttaisivat tolkuttomat kustannukset tietämättä mistään hyödyistä. Ahdas T alue on jo lähtökohtaisesti epäonnistunut ja luonnonolojen vuoksi suorastaan järjetön, pakotetun tuntuinen. Kun kaavan laatija ei ole keksinyt parempaa, vaihtoehdon esittäminen jää taas yksityisen asiantuntijan tehtäväksi. Kun vastapäinen Huhmarmäen kaatopaikka jää toteutumatta, Uudenkylän liittymää ei pidä tukkia myöskään pohjoispuolelta maisemakuvaa häiritsevällä ja mitä todennäköisimmin visuaalisesti epäonnistuvalla penkka aita hallimuurilla. Uudessakylässä aivan lähellä on merkittävästi parempia vaihtoehtoisia käyttämättömiä mahdollisuuksia teollisen toiminnan kehittämiseen, ennen kaikkea Ullankankaan Piiankallion alueella raideyhteyden vieressä. Nykyisin Villähteen keskusta ja asemanseutu ovat lähes teollisuusautioita, minne mahtuu mitä vain toimintaa alkaen Ritomäen tyhjältä investointikatastrofialueelta, asemanseudun myytävänä olevista halleista keskustan entisiin autokori ja huonekalutehtaisiin, mitkä yhdessä rumentavat kyläkuvan surkealle tasolle.

21 2 Kartta. Uudenkylän liittymän T alue, arvokkaat luontokohteet 10 ja 11 sekä kulkuyhteys Uudenkyläntieltä Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualueelle (sininen nuoli). T alueen rajaus sekä karkeasti purolaaksojen suojavyöhykkeet (2) T alueen halki (violetti katkoviiva). Tiivistys Luonnonarvot T alueella tai sen välittömässä vaikutuspiirissä sijaitsee kaksi arvokasta luontokohdetta (Uudenharjun lähteikkö [luo 1] ja Uudenharjun puronvarsi [luo 1]. Kohteiden luonnontilaa ei pystytä turvaamaan teollisuusalueen rakentamisessa. Jos rakentamista yritettäisiin, kohteita yhdistävät purot suojavyöhykkeineen halkaisisivat T alueen ennestäänkin pienestä pinta alasta pois ison viipaleen. Erityisen kriittinen on alueen keskeltä läpi virtaava ajoittain vuolas Lakeassuon laskupuro, mikä yhtyy metsä ja vesilailla suojellun lähteikköpuron uomaan. Rajaus ja kulkuyhteydet Huhmarmäen Lakeassuon luonnonsuojelualueelle kulkee taajamasta kautta vuoden etenkin marja aikaan vilkas jalankulkuliikenne kapeaa metsätietä ja polkua Uudenkyläntieltä. Kulkuyhteyden katkaisisi totaalisesti T alueen rajan ensimmäiseksi sulkeva portti ja kauttaaltaan kiertävä kolme metriä korkea panssariverkkoaita. Vaihtoehtoista yhteyttä ei ole Uudestakylästä, vaan marjametsään pitäisi kiertää

22 3 peninkulma Kuivannon kautta.purojen yli jouduttaisiin rakentamaan kaksi raskaan liikenteen kestävää järeää siltaa pengerryksineen. Jo tämä osoittaa, että T alueen merkintä ei perustu vähäiseenkään harkintaan eikä paikallisten olojen tuntemukseen, mitä kyllä olisi ollut saatavissa varhemminkin kuin vasta nyt. Valmistelu T alueeksi Teollisuusalueen rakentaminen aiheuttaisi mittavat kustannukset poikkeuksellisen vaikeassa kallioisessa ja soisessa maastossa, missä edessä olisivat mittavat, kalliit maansiirtotyöt, välttämättömät vedenkulun järjestelyt ja tieyhteyksien rakentaminen. Nastolan kunta ei ole siis oppinut mitään esimerkiksi Villähteen Ritomäestä. Siellä 2000 luvun alkupuolella vuosikausia kuorittiin, räjäytettiin ja louhittiin maata toiveena saada kunnan valmiiksi tasaamaan mäkeen toimintaa. Kuitenkin yhä alue on autio, kun Villähteen asukkaat pakottivat Stena viemään pois kaatopaikkansa, minkä jätteet lentelivät ympäri kylää. Kunnan tilintarkastajilla olisi mehevä potka kaluttavana, jos uskaltaisivat selvittää, mikä oli Ritomäen kustannushyötysuhde. Nyt Ladec markkinoi Ritomäkeä, mihin on ympätty radanvarren toimijoita (Anstar ym.), jotta näyttäisi siltä, että alueella on jotakin toimintaa. Tämänkin esimerkin valossa Uudenkylän liittymän T alue todennäköisesti jäisi Ladecin mielikuvamarkkinoinnin varaan ja veronmaksajien lopulliseksi taakaksi. Ympäristövauriot Nastolassakin on lukuisia esimerkkejä liikenneväylien varressa sijaitsevista kauhistuttavan näköisistä teollisuusalueista. Niissä ympäristöstä huolehtiminen on toki kaikkialla viimeinen asia. Nastolassa näkyvimpiä on Pietarinradan varsi Villähteen aseman itäpuolella Erstan pellolla, entisellä kulttuurimaiseman suojelualueella, minkä kunta tuhosi kaavoituksessa teollisuus ja tiealueeksi. Todennäköisesti Uudenkylän liittymän T alue näyttäisi aikanaan samanlaiselta. Kahden suojelualueen ja liikenneväylien väliin monikulmaiseksi puristettu ahdas paikka on jo lähtökohtaisesti epäonnistunut ja luonnonolojen vuoksi suorastaan järjetön, pakotetun tuntuinen. Kun vastapäinen Huhmarmäen kaatopaikka jää toteutumatta, Uudenkylän liittymän näkymää ei pidä tukkia myöskään pohjoispuolelta maisemakuvaa häiritsevällä ja mitä todennäköisimmin visuaalisesti epäonnistuvalla penkka aita hallimuurilla. Vaihtoehtoja Vaikuttaa kuin Nastolassa ei osattaisi käyttää eikä edes tunnettaisi olevia mahdollisuuksia teollisuuden sijoittamiseksi, jos kiinnostunutta teollisuutta sattuisi olemaan tulossa eipä oikein ole ollut. Uudessakylässä aivan lähellä on ylivoimainen vaihtoehto teollisen toiminnan kehittämiseen Ullankankaan Piiankallion alueella raideyhteyden vieressä, kunhan maanomistuskysymys ensin ratkeaa luonnollisella tavalla. Yksityinen asiantuntija on hartiavoimin tehnyt tiettäväksi tätä aluetta, minkä vertaista ei ole koko Päijät Hämeessä juuri raideyhteyden ansiosta. Kovin hitaasti on havahduttu huomaamaan

23 4 Ullankankaan Piiankallion teollisuusalueen laajentamisen mahdollisuudet. Ne peittoavat mennen tullen Uudenkylän liittymän vaatimattoman T alueen. Toisen potentiaalin tarjoaa nykyisin Villähteen keskusta ja asemanseutu, mitä myös Ritomäeksi kutsutaan. Ne ovat lyhyessä ajassa muodostuneet lähes teollisuusautiomaiksi, alkaen itse Ritomäen tyhjältä investointikatastrofi alueelta, asemanseudun myytävänä olevista halleista ja ulottuen kylän keskustan tyhjiin, rapistuneisiin autokori ja huonekalutehtaisiin. Kunta on kauan kehittänyt yksisilmäisesti nauhataajaman länsiosaa periaatteella "Villähde, Villähde, Villähde", mutta tulos on vaatimaton ainakin työpaikkojen osalta. Joka tapauksessa Villähteelle mahtuu moninkertaisesti Uudenkylän liittymän T alue minne vain, eikä sitä tule täällä ikävä. Täydennystietoja Luonnonarvot (Luontoselvitys / nro ja Tieokas) 11. Uudenharjun (Kanervan) lähteikkö Pinta ala: 4,4 ha. Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: lettorämeet (CR), lehtokorvet (EN), tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU) ja isovarpurämeet (NT). Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: useita lettojen, korpien ja lehtojen lajeja. Maankäyttösuositus: MY / luo 3, kaavamääräys: Luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeä alue. Kohteella on metsälain 10 :n mukainen erityinen tärkeä elinympäristö. Alueella voidaan tehdä varovaisia poimintaluonteisia hakkuita, jotka säilyttävät puuston luonnontilaisena tai luonnontilaisen kaltaisena siten, ettei elinympäristön luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous muutu. Alueen kuvaus: Uudenkylän henkilöliikenneaseman eteläpuolella, Uudenharjun rinnealueen eteläosassa esiintyy lähes luonnontilaista isovarpurämettä sekä paikoin lähdevaikutteista lettorämettä, minkä luonnontilaa on heikentänyt alueella harjoitettu metsätalous. Alueella on myös lähteikköä. Harvapuustoisella suoalueella yleisenä esiintyviä putkilokasvilajeja ovat mm. pullo ja jouhisara sekä maariankämmekkä. Lähteikköalueella esiintyvät mm. vehka, raate ja luhtakastikka. Lahoa maa ja pystypuuta esiintyy paikoin melko runsaasti. Alueen koillisosassa, Uudenkyläntien läheisyydessä kohoavan harjurinteen kasvillisuus on lehtokorpimaista. Kuva 30. Uudenharjun etelärinteen lettorämeen maariankämmekkäkasvustoa sekä alarinteen lähteikköä.

24 5 10. Uudenharjun purovarsi (Lakeassuonpuro) Kuva 29. Purouomaa Uudenharjun eteläpuolella. Pinta ala: 0,8 ha. Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit: tuoreet keskiravinteiset lehdot (VU) ja kosteat keskiravinteiset lehdot (NT). Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: punavarpunen (NT). Maankäyttösuositus: MY / luo 1, kaavamääräys: Luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeä alue. Alueen kuvaus: Kohteella on metsälain 10 :n mukainen erityisen tärkeä elinympäristö ja vesilain 11 :n mukainen suojeltava vesiluontotyyppi. Kohteella on kielletty toimet, mitkä vaarantavat luontotyypin luonnontilan. Kasvillisuus ja linnustokohde. Uudenharjun eteläpuolella virtaa kirkasvetinen puro, mikä on uomaltaan osittain luonnontilainen ja osittain muutettu. Puron rannoilla esiintyy monipuolinen ja rehevä käenkaali oravanmarjatyypin (OMaT) lehtokasvillisuus, mitä edustavat nimilajien lisäksi mm. hiirenporras, metsäalvejuuri ja metsäkastikka. Alueella pääasiassa esiintyviä pensaita ja puulajeja ovat tuomi, pihlaja, harmaaleppä, haapa, kuusi, hieskoivu sekä mänty. Ympäröivät metsäalueet ovat pääosin nuorta taimikkoa ja kasvatusmetsää. Rehevän purouoman alueella ja läheisyydessä pesivät usean parin voimin mm. punavarpunen (NT), mustapääkerttu, lehtokerttu, hernekerttu, tiltaltti, pajulintu, kirjosieppo, punakylkirastas ja talitiainen. Alueella havaittiin myös pyrstötiainen. Lakeassuon puron erityinen luonnonarvo on pitkähkö, korkeahko kallioinen koskikynnäs välittömästi Huhmarmäen metsätien alapuolella, paikkakunnalla yleisesti tunnettu luonnonnähtävyys, mitä käydään katsomassa keväällä korkean veden aikaan, jolloin koski kohisee kovasti. Kaavaselostus (muutokset ja korjaukset Tieokas) "Valtatie 12 eritasoliittymän alueelle osoitettujen palvelutoimintojen eteläpuolelle ja uuden teollisuustoiminnoille osoitetun alueen itäpuolelle sijoittuu vesilain mukainen puro. Uuden teollisuusalueen pohjoispuolelle puolestaan sijoittuu mahdollinen metsälain mukainen, paikallisesti arvokas suo ja lähteikköalue. Nämä paikallisesti arvokkaat luontokohteet sijoittuvat maa ja metsätalousalueelle ja ne on osoitettu kaavassa luo merkinnällä [1, 3]. Kohteille ei ole osoitettu rakentamista. Kohteille ei aiheudu kaavaratkaisusta suoria vaikutuksia, mutta lähiympäristöön suunniteltu maankäyttö voi välillisesti muuttaa alueiden vesitasapainoa. Tämä voi teoriassa vaikuttaa kohteiden luonnonarvoihin pitkällä aikavälillä. Erityisesti purokohteen länsipuolelle osoitetun teollisuusalueen toteutuessa on huolehdittava siitä, ettei pintavesien pääsy purouomaan esty. Suo ja lähteikkökohteen alueella pintavesien

25 6 virtaussuunta on etelään, eikä alueen vesitasapainoon ja kohteen luontoarvoihin todennäköisesti aiheudu merkittäviä. Kommentti: Teksi on tyypillistä konsultinkieltä täynnä Luontoselvitystä vesittäviä ilmaisuja: "mahdollinen, ei suoria vaikutuksia, mutta.. voi välillisesti muuttaa, voi teoriassa vaikuttaa, pitkällä aikavälillä, ei todennäköisesti aiheudu merkittäviä vaikutuksia". Tällaisella kielenkäytöllä on kautta aikain jokisessa kaavassa hämätty asiantuntematonta lukijaa, minkä saman tien tulisi kääntää ilmaisut nurinpäin paremman todellisuuden suuntaan. Osallistuminen Allekirjoittanut asiantuntijayritys Tieokas osallistuu jatkossakin tiiviisti Uudenkylän osayleiskaavan laadintaan ja tärkeiksi katsomiensa tavoitteiden toteutumiseen. Kun kaavan laatija ei ole keksinyt parempaa, vaihtoehdon esittäminen Uudenkylän liittymän T alueelle jää taas yksityisen asiantuntijan tehtäväksi talkootyönä. Yleisesti tulee osapuolten tiedostaa kaavoittajan ristiriitaiset näkemykset: yleiskaavoituksessa sanotaan asian olevan liian vähäinen merkittäväksi, mutta asemakaavoituksessa kysytään, miksi asiaa ei ole merkitty yleiskaavaan. Ystävällisin tervehdyksin Tieokas Markku Sakari Meriluoto metsänhoitaja, erityisasiantuntija itsenäinen, riippumaton ja puolueeton asiantuntijayritys ja rekisteröity tavaramerkki.

26 Nastolan kunta Kierrätyspuisto Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

27 ESIPUHE Nastolan kunta suunnittelee kunnan alueelle sijoitettavaksi kierrätyspuistoa ja jätteen käsittelykeskusta. Mahdolliset vaihtoehtoiset sijainnit ovat Kirviän hankealue (itäinen alue) ja Montarin alue (läntinen alue). Hankkeesta toteutetaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Tämä ympäristövaikutusten arviointiohjelma on suunnitelma laajennushankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamiseksi. Hankkeesta vastaa Nastolan kunta ja arviointiohjelman on laatinut Ramboll Finland Oy hankevastaavan toimeksiannosta. Ohjelman laatimiseen ovat osallistuneet Ins. Eero Parkkola, DI Virve Suoaro, DI Heli Uimarihuhta, Ins. Marjaana Salonen ja FM Niina Onttonen. Yhteysviranomaisena hankkeessa on Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus).

28 SISÄLTÖ ESIPUHE 2 TIIVISTELMÄ 1 1. JOHDANTO 3 2. HANKKEESTA VASTAAVA 4 3. TAVOITTEET JA SUUNNITTELUTILANNE Hankkeen tausta ja tavoitteet Suunnittelutilanne ja toteutusaikataulu 5 4. HANKKEEN KUVAUS Hanke ja sen vaihtoehdot Nykyinen toiminta Kierrätyspuiston toiminnan kuvaus Vastaanotettavat kierrätysmateriaalit ja maa-ainekset Muut materiaalit Loppusijoituksen tilantarve Tukitoiminnot Rakennusaikainen toiminta Käytön aikainen toiminta Vesien käsittely ja tarkkailu Käytöstä poisto Toiminta-ajat ja liikenne LIITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN LIITTYMINEN MUIHIN SUUNNITELMIIN JA OHJELMIIN HANKEALUEEN NYKYTILA Sijainti ja maankäyttö Luonnonympäristö Maa- ja kallioperä Pohjavedet Pintavedet Kasvillisuus, eläimet ja luonnonsuojelu Yhdyskuntarakenne ja maisema Yhdyskuntarakenne ja maankäyttö 22

29 7.3.2 Kaavoitustilanne Maisema ja kulttuuriympäristö Ihmisten elinolot ja viihtyvyys Liikenne Melu ja tärinä Ilmanlaatu YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY JA OSALLISTUMINEN Arviointimenettelyn lähtökohdat ja osapuolet Arviointimenettelyn eteneminen ja aikataulu Osallistuminen ja vuorovaikutus Tiedotus Yleisötilaisuudet Palautteet Suunnittelun ja arviointimenettelyn liittyminen toisiinsa ARVIOITAVAT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET JA ARVIOINTIMENETELMÄT Arvioitavat vaikutukset Ehdotus tarkasteltavan vaikutusalueen rajauksesta Vaikutukset luonnonympäristöön Maa- ja kallioperä Pohjavedet Pintavedet Kasvillisuus, eläimet ja luonnonsuojelu Luonnonvarojen hyödyntäminen ja jätehuolto Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maisemaan Yhdyskuntarakenne ja maankäyttö Kaavoitustilanne Maisema ja kulttuuriympäristö Elinkeinoelämä ja palvelut Vaikutukset ihmisiin Liikenne Melu ja tärinä Ilmanlaatu ja ilmasto Elinolot ja viihtyvyys Terveys Ympäristöriskit Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa Vaikutusten ajoittuminen Vaihtoehtojen vertailuperiaatteet 38

30 10. EPÄVARMUUSTEKIJÄT, HAITALLISTEN VAIKUTUSTEN RAJOITTAMINEN JA SEURANTA Epävarmuustekijät Haitallisten vaikutusten rajoittamiskeinot Vaikutusten seuranta JATKOSUUNNITTELU, LUVAT JA PÄÄTÖKSET Jatkosuunnittelun aikataulu Tarvittavat luvat ja päätökset Rakennus- ja maisematyölupa Ympäristölupa Kaavoitus SANASTO JA LYHENTEET LÄHTEET YHTEYSTIEDOT Hankkeesta vastaava Yhteysviranomainen YVA-konsultti 43

31 TIIVISTELMÄ Lahden seudun ympäristöliiketoiminnan voimakkaan laajentumisen, Lahdessa sijaitsevan Kujalan jätekeskuksen alueen kapasiteetin täyttymisen sekä tilan puutteen takia kierrätysliiketoiminnoille etsitään uutta mahdollista sijoituspaikkaa. Kierrätyspuistoa ja jätteen käsittelykeskusta suunnitellaan sijoitettavaksi Nastolan kunnan alueelle. Kierrätyspuiston toimintaan kuuluvat jätemateriaalien vastaanotto, käsittely ja hyötykäyttöön ohjaaminen sekä maa-ainesten, tuhkien käsittely hyötykäyttöön ja hyödyntämiskelvottomien jätejakeiden loppusijoitus. Loppusijoitusalueet muodostuvat pysyvän jätteen, tavanomaisen epäorgaanisen jätteen ja vaarallisen jätteen loppusijoituksesta. Lisäksi alueelle suunnitellaan polttoaineen välivarastoalue. Hankealueelle sijoittuu lisäksi teollisuustontteja, joilla on mahdollista käsitellä myös jatkokäsitellä jätteitä raaka-aineiksi ja tuotteiksi. Lisäksi toimintakokonaisuuksiin sisältyy liike/yritystoiminnalle varattavia tontteja, jotka eivät erikseen edellytä ympäristövaikutusten arviointia. Kierrätyspuistoon vastaanotetaan Puhtaita maa-aineksia Lasia Betonia ja tiiliä Asfalttia Keramiikkaa Tuhkia (ml. jätteenpolton tuhkat) Lietteitä Pilaantuneita maa-aineksia Energiahyötykäyttöön toimitettavia materiaaleja Jätteenkäsittelyistä muodostuneita hyödyntämiskelvottomia loppujakeita Biohajoavia jätteitä poikkeustilanteessa Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain (YVA-laki, 468/1994) ja -asetuksen (YVA-asetus, 713/2006) mukaisessa laajuudessa, koska hanke luetaan YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon kohtaan 11) jätehuolto. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankkeen toteuttamisen eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Ympäristövaikutusten arvioinnin tavoitteena on luoda tietoa hankkeen vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön sekä lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Arviointi on edellytys sille, että hankkeelle voidaan myöntää ympäristölupa. Hankkeesta vastaavana toimii Nastolan kunta. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat: VE0: hankkeen toteuttamatta jättäminen. Kierrätyspuistoa ei toteuteta, eikä alueille tuoda uusia toimintoja. VE1, itäinen alue: hankkeen toteuttaminen Kirviän hankealueelle. Yritystoimintaa varten tontteja VT 12 vierestä 10 kpl. 32 ha kenttätoiminnoille ja 17,5 ha loppusijoitusalueiksi. Lisäksi alueelle sijoittuu polttoaineen varastoalue/terminaali (biopolttoaine ja kivihiili) noin 7 ha alueelle. Täyttötilavuus loppusijoituksessa noin 2,0 milj. m 3, täyttö ulottuu tasolle Loppusijoitusalue muodostuu pysyvän jätteen, tavanomaisen jätteen ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueista. VE2, läntinen alue: hankkeen toteuttaminen Nastolan vanhan kaatopaikan pohjoispuoliselle alueelle (Montari). Yritystoimintaa varten tontteja VT 12 vierestä 7 kpl ja isoja teollisuustontteja 10 kpl. 1

32 Kenttätoiminnoille noin 30 ha ja loppusijoitusalueiksi noin 30 ha. Alueelle sijoittuu myös polttoaineen varastoalue/terminaali (biopolttoaine ja kivihiili). Täyttötilavuus loppusijoituksessa yhteensä 2,4 milj.m 3, täyttö ulottuu tasolle Loppusijoitusalue muodostuu pysyvän jätteen, tavanomaisen jätteen ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueista. Hankkeen YVA-arvioinnissa arvioidaan vaikutuksia: luonnonympäristöön (vaikutukset maa- ja kallioperään, pohja- ja pintavesiin, kasvillisuuteen, eläimiin ja luonnonsuojeluun sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen) yhdyskuntarakenteeseen ja maisemaan (vaikutukset maankäyttöön, kaavoitukseen, maisemaan ja kulttuuriympäristöön sekä elinkeinoelämään) ihmisiin (vaikutukset liikenteeseen, meluvaikutukset, vaikutukset ilmalaatuun, ilmastoon, viihtyvyyteen ja terveyteen) Lisäksi arvioidaan yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa, hankkeen aiheuttamia ympäristöriskejä sekä vaikutusten ajoittumista. Ympäristövaikutusten arviointi tehdään vuoden 2015 aikana, minkä jälkeen hankkeelle haetaan ympäristölupaa. 2

33 1. JOHDANTO Lahden seudun ympäristöliiketoiminnan voimakkaan laajentumisen, Lahdessa sijaitsevan Kujalan jätekeskuksen alueen kapasiteetin täyttymisen sekä tilan puutteen takia kierrätysliiketoiminnoille etsitään uutta mahdollista sijoituspaikkaa. Kierrätyspuistoa ja jätteen käsittelykeskusta suunnitellaan sijoitettavaksi Nastolan kunnan alueelle, joka sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla. Mahdolliset vaihtoehtoiset sijainnit ovat Kirviän hankealue (itäinen alue) ja Montarin hankealue (läntinen alue). Vaihtoehtoiset sijainnit on esitetty kuvassa 1-1. Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain (YVA-laki, 468/1994) ja -asetuksen (YVA-asetus, 713/2006) mukaisessa laajuudessa, koska hanke luetaan YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon kohtaan 11) jätehuolto. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankkeen toteuttamisen eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Ympäristövaikutusten arvioinnin tavoitteena on luoda tietoa hankkeen vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön sekä lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Arviointi on edellytys sille, että hankkeelle voidaan myöntää ympäristölupa. Tämä ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) on ympäristövaikutusten arvioinnin työohjelma, jossa kuvataan hankkeen vaikutuksien arvioimiseksi tarvittavat selvitykset ja arviointimenettelyn järjestäminen. Varsinainen arviointityö tehdään tämän arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen antaman lausunnon mukaisesti ja tulokset kootaan ympäristövaikutusten arviointiselostukseen (YVA-selostus). Kuva 1-1. Hankealueen sijainti. 3

34 2. HANKKEESTA VASTAAVA Hankkeesta vastaavana on tässä hankkeessa Nastolan kunta. Nastola on asukkaan kunta Päijät-Hämeessä Lahden kaupungin itäpuolella. Nastolan kunnan tavoitteena on mahdollistaa maankäytön suunnittelulla suunnitellun kierrätyspuiston alueelle yritysrypäs, joka tuottaisi yhdessä uutta liiketoimintaa alueelle. Yrityksillä voisi olla synergiaetuja toiminnoistaan esim. energiantuotannon ja kulutuksen, sivutuotteiden ja jätteiden sekä toimintoihin tarvittavan infran vuoksi. Tässä hankkeessa on lisäksi mukana muita Lahden seudun toimijoita, joiden toimintoja on tarkoitus sijoittaa kierrätyspuiston alueelle tai jotka toimivat koordinoijina jätehuoltohankkeissa. Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy on 2009 perustettu seudullinen osakeyhtiö, jonka omistavat Lahden ja Orimattilan kaupungit sekä Hollolan, Nastolan, Asikkalan kunnat. Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy tuottaa kuntatekniikan ylläpito- ja rakentamispalveluita sekä niihin liittyviä suunnittelupalveluita kunnille ja yksityisille toimijoille. Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy:n tavoitteena on hyödyntämiskelvottomien maamassojen tuotteistaminen ja loppusijoittaminen sekä uutena liiketoimintana lietteiden, tuhkien ja kuonien käsittely. Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy on 12 kunnan omistama osakeyhtiö, joka hoitaa osakaskuntiensa jätteiden vastaanotto-, käsittely-, hyödyntämis- ja kehittämistehtävät sekä jäteneuvonnan. Lisäksi Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy tarjoaa jätehuoltopalveluita elinkeinoelämälle. Kujalan jätekeskus on yhtiön ainoa jätteenkäsittelypaikka Lahdessa. Jätteitä vastaanotetaan myös muissa kunnissa sijaitsevilla jäteasemilla, jätepäivystys- ja ekopisteillä ja vaarallisten jätteiden kiinteillä vastaanottopaikoilla sekä kiertävin keräyksin. Kujalan jätekeskuksen tila on rajallinen, minkä vuoksi etsitään uutta jätekeskusaluetta Kujalan toimintojen lisäksi. LABIO Oy tarjoaa biojätteen ja puhdistamolietteen käsittelypalveluita teollisuudelle, jätehuollon operaattoreille sekä yhdyskunnille. Lahdessa, Kujalan jätekeskuksessa sijaitsevassa Suomen suurimmassa biokaasun tuotanto- ja jalostuslaitoksessa tuotetaan jätteistä kotimaista, uusiutuvaa biokaasua. LABIO Oy:n kompostointilaitos valmistaa kompostia maanviljelykseen ja kasvualustojen raaka-aineeksi. Toiminta keskittyy Kujalan jätekeskuksen alueelle, mutta pitkäaikaisia poikkeustilanteita varten käsiteltäville materiaaleille tarvitaan käsittely ja loppusijoituspaikka (kuntien valmiussuunnittelu). Lisäksi kujalan jätekeskuksen laitosmaisten jätteenkäsittelyjen vakavien häiriö- ja poikkeustilanteita varten tarvitaan käsittely- ja loppusijoituspaikka (kuntien valmiussuunnittelu) Lahti Energia Oy on Lahden kaupungin omistama energia-alan yritys, jonka päätuotteita ovat yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö. Yhtiön kaukolämpöverkko ulottuu Lahden lisäksi Hollolaan ja Nastolaan sekä erillisverkkona Asikkalaan. Sähkön siirtoverkko puolestaan ulottuu Lahden, Hollolan ja Nastolan lisäksi osin myös Iitin, Hämeenkosken ja Asikkalan kuntiin. Sähkönsiirtoon liittyvistä asioista huolehtii Lahti Energian tytäryhtiö LE- Sähköverkko Oy. Sähköä Lahti Energia myy kaikkialle Suomeen. Lahti Energialla on kaksi voimalaitosta Lahdessa ja yksi Heinolassa. Lisäksi lämmöntuotannossa käytetään eri puolilla jakeluverkkoa sijaitsevia pienvoimaloita ja kaukolämmön huippu- ja varakeskuksia lähinnä talvikuukausien aikana. Lahti Energia pyrkii saamaan hyötykäyttöön kaikki laitoksillaan muodostuvat tuhkat. Tätä varten tarvitaan käsittelykenttäalueita, mutta myös loppusijoituskapasiteettia. Lisäksi Lahti Energialla on tarve kehittää polttoaineiden käsittely- ja varastointitoimintoja, jotka vaativat kenttä- ja käsittelyalueita. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n tehtävänä on kehittää Lahden kaupunkiseudun elinkeinoelämän edellytyksiä, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta. Yritys vastaa aloittavien, toimivien ja sijoittuvien yritysten palvelusta Lahden kaupunkiseudulla sekä seudun markkinoinnista yritysympäristönä. 4

35 3. TAVOITTEET JA SUUNNITTELUTILANNE 3.1 Hankkeen tausta ja tavoitteet Lahden Seudulla kehitetään ympäristöliiketoimintaa, jonka tavoitteena on edesauttaa olemassa olevien yritysten toimintaa sekä synnyttää uutta liiketoimintaa keskitetyille kierrätyspuistoalueille, jolloin toiminnoista saataisiin synergiaetuja liiketoiminnan sekä tukipalvelujen kannalta. Kierrätyspuistotoimintaa on suunniteltu sijoitettavaksi Nastolan kunnan alueelle ja kierrätyspuiston alueella on tarkoitus harjoittaa kierrätysliiketoimintaa siten, että alueesta tulisi teollisen kierrätysliiketoiminnan kansallisen tason yrityskeskittymä. Uusien toimintojen lisäksi taustalla on myös olemassa olevien jätteen käsittelyalueiden rajallinen koko, minkä vuoksi tarvitaan käsittely- ja loppusijoitusalueiden lisäkapasiteettia. Kierrätyspuiston alueelle pyritään sijoittamaan jätteen kierrätykseen soveltuvia teollisuustontteja sekä loppusijoitusalueita kaikille jäteluokille, kuten maa-aineksille, tuhkille ja hyödyntämiskelvottomille mineraalisille jätejakeille. Itäinen alue (Kirviä) on YVA-menettelyssä mukana hyvien liikenneyhteyksien ja rakentamatta olevan alueen vuoksi. Alueella on meneillään osayleiskaavan laatiminen, joka on kaavaluonnosvaiheessa. Läntinen alue (Montari) on ollut mukana seudullisen maanvastaanottoalueen YVA-menettelyssä vuonna 2010 (FCG 2010). Alueella ei ole oleellisia rajoitteita kehittää käyttöä eteenpäin. Hankealueen välittömään läheisyyteen on kaavoitettu tontti biokaasulaitokselle. Biokaasulaitokselle on laadittu ympäristövaikutusten arviointi vuonna Tässä arvioinnissa huomioidaan yhteisvaikutukset. YVA -laki korostaa hankkeen vaihtoehtojen selvittämistä ja vertailua. Hankkeen vaikutuksia arvioidaan YVA-menettelyn aikana suhteessa nykytilaan. Arviointiprosessin aikana hankevaihtoehdolle voi syntyä rinnakkaisia alavaihtoehtoja. Alavaihtoehto voi olla hankkeen osittainen toteutuminen tai suunnittelun edetessä uuden osatoiminnan liittäminen hankkeeseen. 3.2 Suunnittelutilanne ja toteutusaikataulu Hankealueille on laadittu kehittämissuunnitelmat, jotka ovat alustavat suunnitelmat toimintojen sijoittumisesta. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on aloitettu ja arvioinnin perustana on tehdyt hankesuunnitelmat. Hankkeen ns. 0-vaihtoehto tarkoittaa, ettei alueita oteta suunniteltuun käyttöön, vaan toiminnat sijoitetaan muualle. Toiminnan järjestämisen hallintomallista on tehty erillinen selvitys (Ramboll 2014). Selvityksellä käytiin läpi vaihtoehtoisia toiminnan järjestämistapoja kuntavetoisesti, yritysmalleilla ja näiden yhdistelmillä. Hallinnointi ei sinällään vaikuta ympäristövaikutusten arviointiin, vaan tullaan ratkaisemaan myöhemmin toiminnan aloittamisvaiheessa. Hankkeen tarvitsemien rakennus- ja ympäristölupien hakeminen aloitetaan ympäristövaikutusten arvioinnin päätyttyä, kun hankkeelle on tehty teknis-taloudelliset vertailut, maanhankinta sekä rakentamispäätös. Kierrätyspuiston käyttöönotto voi tapahtua sen jälkeen, kun hankkeelle on myönnetty ympäristölupa. Tavoitteena on, että YVA-selostus valmistuu syksyllä 2015 ja ympäristölupahakemus kierrätyspuiston osalta jätetään vuoden 2016 alkupuolella. Ennen hankkeen toteutumista molemmilla hankealueilla vaaditaan lisäksi kaavamuutoksia. Molemmille hankealueille vaaditaan hankeen toteutuessa uusi asemakaava. Lisäksi itäisen hankealueen osalta vaaditaan myös osayleiskaavoituksen muutos. 5

36 4. HANKKEEN KUVAUS 4.1 Hanke ja sen vaihtoehdot Arvioitavana hankkeena on kierrätyspuiston ja jätteen käsittelykeskuksen sijoittaminen Nastolan kunnan alueelle. Kierrätyspuiston toimintaa kuuluvat kierrätettävien materiaalien vastaanotto ja käsittely sekä hyödyntämiskelvottomien maa-aineksien, tuhkien ja mineraalisten, epäorgaanisten jätejakeiden loppusijoitus. Teollisuustonteilla on mahdollista käsitellä myös muita jätejakeita. Lisäksi toimintakokonaisuuksiin sisältyy liike/yritystoiminnalle varattavia tontteja, jotka eivät erikseen edellytä ympäristövaikutusten arviointia. Mahdolliset vaihtoehtoiset sijainnit ovat Kirviän hankealue (itäinen alue) ja Montarin hankealue (läntinen alue). Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat: VE1, itäinen alue: hankkeen toteuttaminen Kirviän hankealueelle, VE2, läntinen alue: hankkeen toteuttaminen Nastolan vanhan kaatopaikan pohjoispuoliselle alueelle (Montari) sekä VE0: hankkeen toteuttamatta jättäminen. Vaihtoehto VE1, itäinen alue, Kirviän hankealue Vaihtoehdossa VE1 kierrätyspuisto sijoittuu Kirviän hankealueelle, valtatien 12 ja Kuivannontien risteysalueen läheisyyteen (kuva 4-1). Yritystoimintaa varten on varattu m 2 kokoisia tontteja VT 12 vierestä 10 kpl. VT12 eteläpuoleisesta alueesta noin 32 ha on varattu kenttätoiminnoille ja 17,5 ha loppusijoitusalueiksi. VT12 pohjoispuolelle on varattu noin 7 ha alue polttoaineen varastoalueelle/terminaalille (biopolttoaineet ja kivihiili). Täyttötilavuus loppusijoituksessa noin 2,0 milj. m 3, täyttö ulottuu tasolle Myöhemmin aluetta on mahdollista laajentaa. Loppusijoitusalue muodostuu pysyvän jätteen, tavanomaisen jätteen ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueista. 6

Uudenkylän liittymän T alue tulee poistaa kaavaluonnoksesta monestakin syystä, joista keskeisimpiä ovat seuraavat:

Uudenkylän liittymän T alue tulee poistaa kaavaluonnoksesta monestakin syystä, joista keskeisimpiä ovat seuraavat: LAUSUNTO 2014 11 17 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. VIITE:

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

Nastolan kierrätyspuisto (Huhmarmäen ja Montarin kaatopaikka) Asiantuntijayritys Tieokas lähettää seuraavassa käyttöönne lausuntonsa otsikon asiasta.

Nastolan kierrätyspuisto (Huhmarmäen ja Montarin kaatopaikka) Asiantuntijayritys Tieokas lähettää seuraavassa käyttöönne lausuntonsa otsikon asiasta. LAUSUNTO 2015 04 15 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. Hämeen

Lisätiedot

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTON YLEISSUUNNITTELU JA YVA

LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTON YLEISSUUNNITTELU JA YVA PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY HOLLOLAN KUNTA ORIMATTILAN KAUPUNKI LAHDEN KAUPUNKI LAHTI ENERGIA OY LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTON YLEISSUUNNITTELU JA YVA Maanomistajatilaisuus 19.12.2018 1 Lahden seudun

Lisätiedot

Lahden seudun kierrätyspuisto

Lahden seudun kierrätyspuisto Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa

Lisätiedot

MUISTUTUS LIITE 1 Huhmarmäki YVA

MUISTUTUS LIITE 1 Huhmarmäki YVA Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. MUISTUTUS

Lisätiedot

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan.

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan. UUDENKYLÄNKADUN RAKENTAMINEN Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek.

Lisätiedot

Maakuntavaltuusto Erityisasiantuntija Tapio Ojanen Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen

Maakuntavaltuusto Erityisasiantuntija Tapio Ojanen Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Maakuntavaltuusto 18.6.2018 Erityisasiantuntija Tapio Ojanen Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen www.paijat-hame.fi #phliitto Lahden seudun

Lisätiedot

MUISTUTUS LIITE 4 Uusikylä Master Plan

MUISTUTUS LIITE 4 Uusikylä Master Plan Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 8 FI 600 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 65 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 5650 5 Alv.rek. MUISTUTUS

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

VIITE Päijät Hämeen maakuntakaavaehdotus 2014 ASIA Nastolan ns. kierrätyspuisto(kaatopaikka) Kaavaselostus, liiteosa s. 38 (vaihtoehdot llk4, llk5)

VIITE Päijät Hämeen maakuntakaavaehdotus 2014 ASIA Nastolan ns. kierrätyspuisto(kaatopaikka) Kaavaselostus, liiteosa s. 38 (vaihtoehdot llk4, llk5) 1 MUISTUTUS 2016 09 01 Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTO. Yleisökysely

LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTO. Yleisökysely LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTO Yleisökysely Lahden seudulle suunnitellaan elinkeinoelämän tarpeita varten uutta jätteenkäsittelyn ja kierrätystoimintojen aluetta, kierrätyspuistoa. Sijaintipaikkavaihtoehtoja

Lisätiedot

Lahden seudun kierrätyspuisto Tapio Ojanen, Hollola

Lahden seudun kierrätyspuisto Tapio Ojanen, Hollola Lahden seudun kierrätyspuisto Tapio Ojanen, Hollola 22.1.2018 Lahden seudun kierrätysterminaali Tapio Ojanen, Hollola 22.1.2018 Jos kierrätyspuistoa ei toteuteta Kujalan kapasiteetti täyttyy ja jätteitä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys

Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys Kouvolan kaupunki Kaavaselostuksen liite 14 Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Nykytilanne... 1 2.1 Tiedot ylijäämämaista... 1 2.2

Lisätiedot

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE arkis KUOPION KAUPUNKI HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU 2.2.2018 Kansikuva: Kuvasovitus Heinjoen uudesta ylijäämämaiden läjitysalueesta, näkymä Korsumäeltä. TIIVISTELMÄ Kuopion

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Tyytymättöminä osaan valtiovarainministeriön viitteessä mainittua päätöstä esitämme muutoksen saamiseksi kunnioittavasti seuraavaa:

Tyytymättöminä osaan valtiovarainministeriön viitteessä mainittua päätöstä esitämme muutoksen saamiseksi kunnioittavasti seuraavaa: Korkeimmalle hallinto oikeudelle Tyytymättöminä osaan valtiovarainministeriön viitteessä mainittua päätöstä esitämme muutoksen saamiseksi kunnioittavasti seuraavaa: VIITE Päätös kuntajaon muuttamisesta

Lisätiedot

KIERTOTALOUSPUISTOT Case: Lahden seudun kierrätyspuisto

KIERTOTALOUSPUISTOT Case: Lahden seudun kierrätyspuisto KIERTOTALOUSPUISTOT Case: Lahden seudun kierrätyspuisto Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry, Lammin päivät 3.10.2018 Markit Likolammi Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy 1. Kiertotalouspuistot osana kiertotaloutta;

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Storklubbin asemakaavan muutos kortteleissa , Ala-Ähtävä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Storklubbin asemakaavan muutos kortteleissa , Ala-Ähtävä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Storklubbin asemakaavan muutos kortteleissa 111-115, Ala-Ähtävä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599417201404 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Nastolan kunta ( lähtien Lahden kaupunki) Kierrätyspuisto Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Nastolan kunta ( lähtien Lahden kaupunki) Kierrätyspuisto Ympäristövaikutusten arviointiselostus Nastolan kunta (1.1.2016 lähtien Lahden kaupunki) Kierrätyspuisto Ympäristövaikutusten arviointiselostus 29.12.2015 Sisällys TIIVISTELMÄ 1 YHTEYSTIEDOT 6 OSA I: HANKE JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA

VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA 5.4.2016 KANGASALA TYÖPAJAN OHJELMA 17.15 Kahvi 17.30 Tervetuloa; Tero Haarajärvi Suunnittelutilanne; Arto Viitanen Alustavat vaikutusarvioinnit; Jari Mannila

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA NASTOLAN KIRKONKYLÄ, OSAYLEISKAAVA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Villähteen Kukkasen ja Pikku-Kukkasen järvien

Lisätiedot

Biokaasulaitosten YVAmenettely

Biokaasulaitosten YVAmenettely Biokaasulaitosten YVAmenettely Jyväskylä 9.9.2004 Tekes STREAMS Programme Juhani Suvilampi FT Watrec Oy Juhani Suvilampi Watrec Oy 1 Watrec Oy tarjoaa asiantuntemustaan teollisuudelle sekä jätehuollon

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan laajennus

Kirkonkylän asemakaavan laajennus TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY LAHDEN SEUDUN KIERRÄTYSPUISTON YLEISSUUNNITTELU JA YVA Sidosryhmätapaaminen1 11.12.2018 1 YVA-menettely Kierrätyspuiston YVA-menettelyssä arvioitavat vaihtoehdot ovat seuraavat:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

MUISTUTUS LIITE 3 Maan siirto Om Nsl

MUISTUTUS LIITE 3 Maan siirto Om Nsl Asiantuntijayritys Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 NYBY UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@tieokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. MUISTUTUS

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot