DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE"

Transkriptio

1 DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Gofore Oyj ( Gofore tai Yhtiö ) ilmoittaa tänään, että se suunnittelee listautumisantia ( Listautumisanti ) ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland - markkinapaikalle ( Listautuminen ). Gofore on vuonna 2002 toimintansa aloittanut, voimakkaasti kasvanut ja kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntijayritys. Yhtiö tarjoaa uuden ajan palveluita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille muutoksen kohtaamiseen. Palvelut kattavat koko arvoketjun johdon konsultoinnista palveluiden muotoiluun ja rakentamiseen sekä pilvipalveluihin. Goforen missiona on muuttaa maailmaa paremmaksi digitalisaation keinoin ja työkulttuuria uudistamalla. Goforelaisia on Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Swanseassa ja Münchenissa jo yli 350. Gofore valittiin Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work tutkimuksessa. Suunnitellun Listautumisannin tavoitteena on edistää Goforen strategian mukaista kasvua ja toiminnan laajentamista. Listautumisen tarkoituksena on myös mahdollistaa osakkeiden käyttäminen maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa sekä Yhtiön henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa. Suunnitellun Listautumisen odotetaan myös parantavan Yhtiön tunnettuutta asiakkaiden keskuudessa ja houkuttelevuutta työnantajana. Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan osakeannista, jossa Yhtiö laskee liikkeeseen uusia osakkeita ja osakemyynnistä, jossa eräät Yhtiön osakkeenomistajat myyvät osakkeitaan. Listautumisannin yhteydessä tavoitteena olisi kerätä osakeannilla noin 10 miljoonaa euroa ennen Listautumisantiin liittyviä palkkioita ja kuluja. Osakeannilla saatavia varoja voidaan käyttää muun muassa vastikkeena yritysjärjestelyissä, Yhtiön liiketoiminnan orgaanisen kasvun edistämiseen sekä Yhtiön liiketoiminnan yleisiin tarkoituksiin. Kotimaiset institutionaaliset sijoittajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ( Ilmarinen ) ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ( Varma ) ovat sitoutuneet tulemaan ankkurisijoittajiksi ( Ankkurisijoittajat ) suunniteltuun Listautumisantiin ja antaneet etukäteiset merkintäsitoumuksensa Listautumisantiin liittyen. Ankkurisijoittajat Ankkurisijoittajat ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita instituutioannin merkintähintaan mahdollisessa Listautumisannissa tietyin edellytyksin ja ehdolla, että Yhtiön koko osakekannan arvostus on instituutioannin merkintähinnalla (ennen annista saatavia varoja) enintään 78,4 miljoonaa euroa. Ankkurisijoittajien sitoumuksien määrät ovat suhteellisia osuuksia Yhtiön ulkona olevista osakkeista mahdollisen Listautumisannin toteuttamisen jälkeen seuraavasti: (i) Ilmarinen: enintään 8,0 % osakeomistus Listautumisannin jälkeen, ja (ii) Varma: enintään 4,9 % osakeomistus Listautumisannin jälkeen. Yhtiö on sitoutunut allokoimaan Ilmariselle minimissään 6,5 % ja Varmalle minimissään 4,0 % osakeomistusta Listautumisannin jälkeen vastaavan määrän osakkeita. Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki:

2 Digitalisaation asiantuntijapalveluille, joita myös Gofore tarjoaa, on nykymaailmassa erittäin kova kysyntä. Olemme onnistuneet uusiutumaan vuosittain siten, että palvelutarjoamamme vastaa niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin tarpeisiin. Gofore on mukana muutoksessa hyvin laajasti eri toimialoilla, valtionhallinnon laajoista digitalisaatiohankkeista finanssisektorin uusien palveluiden kehittämiseen. Samalla olemme luoneet työpaikan yli 350 ammattilaiselle, ja tavoitteenamme on, että pian vieläkin useammalle. Työpaikan, joka valittiin tänä vuonna Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi. Kaikkea tätä on seurannut taloudellinen menestys. Olemme kasvaneet joka vuosi kannattavasti yli kymmenen vuoden ajan. Meno on ollut vauhdikasta ja uskon, että se jatkuu sellaisena tulevaisuudessakin. Kasvatimme viime tilikaudella liikevaihtoamme 49,9 %. Nyt näyttää siltä, että tällä tilikaudella raportoitu liikevaihtomme kasvaa yli 75 %, edelleen varsin kannattavasti. Olemme siirtyneet nopeaan tahtiin toimialallamme keskiraskaaseen sarjaan. Harkitsemme listautumista First North -markkinapaikalle, sillä uskomme sen vahvistavan kasvuamme ja samalla kykyämme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Goforen vahvuudet luovat kilpailuetua Näemme, että keskeiset vahvuutemme ovat: Vahva ammattitaito ja osaaminen Ainutlaatuinen yrityskulttuuri, joka kestää kunnianhimoisten tavoitteiden asettamisen Matala organisaatio ja innovatiivinen johtamismalli Liiketoiminnan ennustettavuudella pyritään minimoimaan riskejä Jatkuva kehittyminen Laaja toimiala- ja teknologiakirjo Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka Taloudelliset tavoitteet Gofore tavoittelee kohdemarkkinan kasvun, lähivuosina arviolta % vuosittain, ylittävää liikevaihdon kasvua ja 15 % liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) -marginaalia. Arvioidessaan taloudellisia tavoitteita Yhtiön hallitus on perustanut arvionsa Leadin-yrityskaupan myötä muodostuneen Gofore-konsernin liiketoimintaedellytyksiin. Näin ollen taloudellisten tavoitteiden vertailukelpoisuuteen vuoden 2017 konsernitason raportoitavien, toteutuneiden taloudellisten tietojen kanssa vaikuttaa merkittävästi kesken tilikauden (toukokuussa 2017) tehty yrityskauppa. Leadin-konsernin taloudelliset tiedot on yhdistelty Goforen taloudellisiin tietoihin vasta lähtien, jolloin konsernin tilikaudelta 2017 raportoitavat taloudelliset tiedot eivät sisällä Leadinin taloudellisia tietoja kaudelta tammi-toukokuu Osingonjakopolitiikka Gofore pyrkii maksamaan vuosittain vähintään 40 % nettotuloksesta osinkoina. Osingon maksuun ja sen suuruuteen vaikuttavat kuitenkin ainakin seuraavat tekijät: yhtiön tulos ja taloudellinen tila, tulevat kasvupanostukset, liiketoiminnan kassavirta, nettovelan määrä ja lainanhoitotarve sekä muut hallituksen olennaisiksi katsomat tekijät. Ennuste 2017 Yhtiön johto arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan 32,5 34,5 miljoonaan euroon (raportoitu) tilikaudella 2017, sekä liikevoiton ennen liikearvon poistoja (EBITA) olevan 5,2 6,2 miljoonaa euroa (raportoitu).

3 Goforen tunnuslukuja Gofore hankki keväällä 2017 Leadin-konsernin. Yhdistyminen vahvistaa Goforen kansainvälistä liiketoimintaa ja palvelumuotoiluosaamista. Leadin on yhdistelty Goforen raportoituihin taloudellisiin lukuihin alkaen. Gofore-konsernin liikevaihto kasvoi päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 76,0 %, 22,7 miljoonaan euroon. Leadin-yrityskaupan huomioon ottava pro forma -liikevaihto kasvoi päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 26,1 miljoonaan euroon. Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) oli päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana 4,0 miljoonaa euroa, eli 17,7 % liikevaihdosta. Pro forma -liikevoitto ennen liikearvon poistoja oli puolestaan 4,8 miljoonaa euroa, eli 18,4 % pro forma -liikevaihdosta. Ajanjaksolla konsernin pro forma -liikevaihdosta 63 % tuli julkisen sektorin asiakkailta ja 37 % yksityisen sektorin asiakkailta. Konsernin pro forma -liikevaihdosta vuoden 2017 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 87 % tuli Suomesta ja 13 % konsernin ulkomaan liiketoiminnoista. Avainluvut Miljoonaa euroa, ellei toisin ilmoiteta ) (Tilintarkastamaton) (Tilintarkastamaton, ellei toisin mainita) Liikevaihto 22,7 12,9 18,6 2) 12,4 2) Liikevaihdon kasvu, prosenttia 76,0-49,9 - Pro forma liikevaihto 26,1-22,8 - Käyttökate (EBITDA) 3) 4,1 1,9 2,7 1,6 Käyttökate (EBITDA) -marginaali, 18,1 14,9 14,6 12,9 prosenttia 3) Pro forma käyttökate (EBITDA ) 3) 4,9-3,3 - Pro forma käyttökate (EBITDA) - 18,8-14,3 - marginaali, prosenttia 3) Liikevoitto ennen liikearvon poistoja 4,0 1,9 2,6 1,6 (EBITA) 3) Liikevoitto ennen liikearvon poistoja 17,7 14,4 14,1 12,5 (EBITA) -marginaali, prosenttia 3) Pro forma liikevoitto ennen liikearvon 4,8-3,2 - poistoja (EBITA) 3) Pro forma liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) -marginaali, prosenttia 3) 18,4-13,8 - Liikevoitto (EBIT) 3,8 1,9 2,6 2) 1,6 2) Liikevoitto (EBIT) -marginaali 16,9 14,4 14,1 12,5 2) Pro forma liikevoitto (EBIT) 4,4-2,6 - Pro forma liikevoitto (EBIT) -marginaali 16,7-11,3 - Tilikauden voitto 2,9 1,5 2,1 2) 1,2 2) Oikaistu tilikauden voitto 3) 3,3 1,5 2,1 1,2 Osakekohtainen tulos (EPS), 0,27 0,14 0,20 0,12 laimentamaton, euroa 3) Oikaistu osakekohtainen tulos (oikaistu 0,30 0,14 0,20 0,12 EPS), laimentamaton, euroa 3) Pro forma tilikauden voitto 3,3-1,9 -

4 Oikaistu pro forma tilikauden voitto 3) 3,9-2,5 - Oikaistu osakekohtainen pro forma 0,35-0,24 - tulos (oikaistu EPS), laimentamaton, euroa 3) Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa (osakeantikorjattuna) Omavaraisuusaste, prosenttia 3) 39,6-54,1 49,8 2) Nettovelkaantumisaste, prosenttia 3) 20, ,9-90,6 Oman pääoman tuotto (ROE), 67,3-63,3 57,3 2) prosenttia 3), 4) Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), 54,3-77,1 65,8 prosenttia 3), 4) Henkilöstön määrä katsauskauden lopussa ) päättyneen yhdeksän kuukauden jakso esitetään konsernin tasolla. Leadin-konserni on yhdistelty taloudellisiin tietoihin päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta alkaen. 2) Tilintarkastettu 3) Vaihtoehtoinen tunnusluku. Yhtiö esittää vaihtoehtoisia tunnuslukuja lisätietona FAS:n mukaisesti laadituissa konsernin tuloslaskelmissa, konsernin taseissa ja konsernin rahavirtalaskelmissa esitetyille tunnusluvuille. Yhtiön näkemyksen mukaan vaihtoehtoiset tunnusluvut antavat merkittävää Yhtiötä koskevaa lisätietoa johdolle, sijoittajille, arvopaperianalyytikoille ja muille tahoille Yhtiön toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahavirroista. 4) Annualisoitu Tietoa listautumisannista Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan osakeannista, jossa Yhtiö laskisi liikkeeseen uusia osakkeita ja pyrkisi keräämään varoja noin 10 miljoonaa euroa ennen Listautumisantiin liittyviä palkkioita ja kuluja, ja osakemyynnistä, jossa eräät Yhtiön osakkeenomistajat myisivät osakkeitaan. Yhtiö ja sen osakkeenomistajat tulisivat sitoutumaan tavanomaisiin luovutusrajoitusjärjestelyihin Listautumisannin yhteydessä. Suunnitellun Listautumisannin odotetaan sisältävän henkilöstöannin Goforen johdolle ja työntekijöille. Yhtiö päättää mahdollisen Listautumisen ja Listautumisannin toteutuksesta ja ajoituksesta myöhemmin. Evli Pankki Oyj toimii suunnitellussa Listautumisannissa pääjärjestäjänä. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Borenius Asianajotoimisto Oy. Lehdistötilaisuus Gofore pitää lehdistötilaisuuden tänään kello Helsingin Pörssin tiloissa, osoitteessa Fabianinkatu 14, Helsinki. Lisätietoja antaa Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore timur.karki@gofore.com p Petteri Venola, talousjohtaja, Gofore petteri.venola@gofore.com p

5 Riikka Nurminen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Gofore p Gofore Oyj on vuonna 2002 toimintansa aloittanut digitalisaation asiantuntijayritys. Tarjoamme uuden ajan palveluita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille muutoksen kohtaamiseen. Missiomme on muuttaa maailmaa paremmaksi digitalisaation keinoin ja työkulttuuria uudistamalla. Palvelumme kattavat koko arvoketjun johdon konsultoinnista palveluiden muotoiluun ja rakentamiseen sekä pilvipalveluihin. Kehityksen suunnannäyttäjänä pysyminen vaatii nopeutta, uudistumis- ja kilpailukykyä. Tästä meillä on näyttöä jo 15 vuoden ajalta. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, ripeys sekä aito vuorovaikutus. Uskomme olevamme asiakkaillemme paras kumppani digitaalisen muutoksen tiellä. Goforelaisia on Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Swanseassa ja Münchenissa jo yli 350. Gofore valittiin Suomen parhaaksi ja Euroopan toiseksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work tutkimuksessa. Lisätietoa: HUOMAUTUS Tämän lehdistötiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä- Afrikassa. Tämä lehdistötiedote ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Gofore Oyj:n ( Yhtiö ) tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta listautumisannista Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Evli Pankki Oyj eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat koskien Yhtiön liiketoiminnan strategiaa, taloudellista tilaa, kannattavuutta, toiminnan tulosta ja markkinatietoa sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja aikoa, arvioida, ennakoida, ennustaa, jatkua, odottaa, olettaa, pyrkiä, saattaa, suunnitella, tavoitella, tulla, tähdätä, uskoa, voisi ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja lukuisia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Tätä lehdistötiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita tulla suunnitellussa Listautumisessa myymään alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Mikäli Yhtiö milloin tahansa tarjoaa arvopapereitaan tai hakee niitä kaupankäynnin kohteeksi, sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Yhtiö ei tule antamaan suunnitellussa Listautumisessa valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty

6 eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa, jos suunniteltu Listautuminen päätetään toteuttaa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle LEHDISTÖTIEDOTE 15.11.2017 KLO 08.00 Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-

Lisätiedot

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2018 KLO 9.00 VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00 Titanium Oyj Yhtiötiedote 21.9.2017 kello 08.00 TITANIUM OYJ KÄYNNISTÄÄ LISTAUTUMISANNIN, JULKAISEE ESITTEEN JA HA- KEE YHTIÖN OSAKKEET KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen

Lisätiedot

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00 CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE 16.11.2015, KLO 8.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN

Lisätiedot

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Pörssitiedote 8.6.2017, Klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.6.2018 KLO 8:00 VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI

Lisätiedot

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy 27. elokuuta 2018 Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy Huomautus Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa,

Lisätiedot

Pörssi-ilta Pörssisäätiö

Pörssi-ilta Pörssisäätiö Pörssi-ilta Pörssisäätiö 12.9. 2018 T o i m i t u s j o h t a j a T i m u r K ä r k i @ t j k a r k i 1000 Henkilöstömäärä Digitalisaation kasvuyhtiö 40000 35000 400 350 Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt

Lisätiedot

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Digitalist Group Oyj ( Digitalist

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

Sijoitusmessut Timur

Sijoitusmessut Timur Sijoitusmessut 8.5.2018 Timur Kärki Gofore lyhyesti Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt, digitalisaation asiantuntijapalveluita tarjoava yhtiö. Henkilökuntaa yhteensä n. 400 Helsingissä, Jyväskylässä,

Lisätiedot

Listautumisanti Yleisöanti Instituutioanti

Listautumisanti Yleisöanti Instituutioanti Listautumisanti Yleisöanti 6.11.-14.11.2017 Instituutioanti 6.11.-16.11.2017 Tämä esitys ei ole arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettu esite. Esitys ei sisällä tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos ostaa Cresensen ja vahvistaa

Lisätiedot

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena Sijoitus Invest 2018 Gofore sijoituskohteena 22.11. 2018 Petteri Venola TALOUSJOHTAJA @PetteriVenola @GoforeGroup Agenda 1 Yhtiöstä 3 Strategiasta 2 2018 H1 4 Ohjeistus Muutoksen tahti kiihtyy Teknologiat

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2017 klo 09:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos on hankkinut Rome Advisors

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 26.6.2017 klo 13.50 Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Vastuuvapautus Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 13.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE YHTIÖTIEDOTE 1 ELITE VARAINHOITO OYJ YHTIÖTIEDOTE klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN,

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.3.2017 klo 13:20 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Interquest Oy osaksi Ixonos-konsernia

Lisätiedot

Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen Talenom Oyj Yhtiötiedote 20.5.2015 kello 8:30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI EPÄSUORASTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ- AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA

Lisätiedot

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT

Lisätiedot

Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin Lehdistötiedote 15.9.2017, Klo 8.00 EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI

Lisätiedot

Rovio Entertainment Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty moninkertaisesti ja listautumisannin lopullinen tarjoushinta on 11,50 euroa osakkeelta

Rovio Entertainment Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty moninkertaisesti ja listautumisannin lopullinen tarjoushinta on 11,50 euroa osakkeelta Rovio Entertainment Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty moninkertaisesti ja listautumisannin lopullinen tarjoushinta on 11,50 euroa osakkeelta Pörssitiedote 28.9.2017, Klo 16:30 EI JULKAISTAVAKSI TAI

Lisätiedot

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE

Lisätiedot

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.11.2012 klo 13.00 alkaen Finlandia-talon Helsinkisalissa

Lisätiedot

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13 Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Home > Finnlinesin hallitus on päättänyt 28,8 miljoonan euron merkintäoikeusannista Pörssitiedote II 7.5.2013 klo 13.13 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 21.11.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q3/2018 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY Finanssivalvonta on 14.11.2013 hyväksynyt

Lisätiedot

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi: ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 2.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta 29.4.2016 Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta Tokmanni Group Oyj ("Yhtiö") on tänään vastaanottanut Cidron Disco S.à r.l:lta ( Cidron,

Lisätiedot

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan

Lisätiedot

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50 Altia Oyj Pörssitiedote 22.3.2018 kello 14.50 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONGKONGIIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. VMP ja toimintaympäristö 2. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Lisätiedot

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta PÖRSSITIEDOTE Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta Altia Oyj Pörssitiedote 22.3.2018 kello 14.55 Julkaistu 22.03.2018-14:55

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 28.9.2017 kello 18.00 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 2 Hankinnat 2013 Ajankohta Kohde Velaton kauppahinta (milj. ) Velka (milj. ) Suunnatut annit (1000 osaketta) Asuntoja (kappaletta)

Lisätiedot

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Oma Säästöpankki arvioi mahdollista listautumista Helsingin Pörssiin kasvustrategian jatkamiseksi

Oma Säästöpankki arvioi mahdollista listautumista Helsingin Pörssiin kasvustrategian jatkamiseksi Oma Säästöpankki arvioi mahdollista listautumista Helsingin Pörssiin kasvustrategian jatkamiseksi 13.8.2018 Vastuuvapauslauseke Huomautus Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Finanssivalvonta on hyväksynyt Efecte Oyj:n esitteen

Finanssivalvonta on hyväksynyt Efecte Oyj:n esitteen LEHDISTÖTIEDOTE 24.11.2017 KLO 18.00 Finanssivalvonta on hyväksynyt Efecte Oyj:n esitteen Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt Efecte Oyj:n ( Efecte tai Yhtiö ) esitteen. Esite liittyy Yhtiön suunnittelemaan

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot

Lisätiedot

Gofore Oyj:n tilinpäätöstiedote

Gofore Oyj:n tilinpäätöstiedote Gofore Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2017 Gofore Oyj Yhtiötiedote 15.2.2018 kello 9.00 Gofore Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2017 (tilintarkastamaton): Voimakas kasvu jatkui, onnistunut listautuminen

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Taaleritehdas Oyj Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille,

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille Elcoteq SE Pörssitiedote 16.4.2010 klo 13.45 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA,

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 30.8.2018 Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton hoivakiinteistöihin

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous 15.4.2019 Kokouksen agenda 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE

POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Admicom Oyj:n First North -listautumisanti

Admicom Oyj:n First North -listautumisanti Admicom Oyj:n First North -listautumisanti 26.1. 2.2.2018 Tämä esitys ei ole arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettu esite. Esitys ei sisällä tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa Admicom

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 9.2.2010

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 9.2.2010 Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 9.2.2010 HUOMAUTUS Tämä esitys ei ole osakkeiden myyntitarjous tai ostopyyntö missään maassa kenellekään henkilölle, jolle sellaisen tarjouksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

GOFOREN YLEISÖANTI

GOFOREN YLEISÖANTI GOFOREN YLEISÖANTI 6. 14.11.2017 www.gofore.com/listautuminen Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä listalleottoesite. Virallinen esite on saatavilla osoitteessa www.gofore.com/listautuminen

Lisätiedot

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

TALENOM OYJ JUSSI PAASO TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot