Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/toukokuu 2017
|
|
- Tapio Väänänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koti Katulapselle Tiedotuslehti/toukokuu 2017
2 Yhdessä tekemisen iloa Casa Blancan maatilalla. POR UNA SONRISAN LAPSIA TAPAAMASSA Teksti: Leila Ponkala Kuvat: Sirpa Jalokinos ja Henri Pelkonen Helmikuinen sunnuntaiaamu Casa Blancan maatilalla valkeni pilvisenä, ja kun ensimmäiset lapset ilmestyivät näkyviin portin takaa, oli alkanut sataa kevyttä tihkua. Sään harmaudesta huolimatta tunnelma oli korkealla, sillä hartaasti odottamamme vieraat olivat vihdoinkin saapuneet - perheitä El Amparon slummista ja Por una Sonrisan työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Vieraita oli bussilastillinen eli viitisenkymmentä ja meitä vastaanottajia kahdeksan: tilanhoitaja Enrique, Koti Katulapselle ry:n hallituksen jäsenet ja vanhat Kolumbiankävijät Sirpa Jalokinos ja allekirjoittanut sekä yhdistyksen puheenjohtaja Henri Pelkonen Tanja-vaimonsa ja tyttäriensä SallaTuulian, Saana-Marian ja Suvi-Kukan kanssa. Alkajaisiksi tarjottiin tulijoille pientä purtavaa, ja sitten kaikki yhdessä - vieraat ja isäntäväki kokoontuivat pihanurmikolle kuuntelemaan Por una Sonrisan toiminnanjohtajan Liliana Sevillan tervetuliaissanoja. Sen jälkeen oli ohjattua yhdessäoloa. Ohjelmasta vastasi Por Una Sonrisan vapaaehtoistiimi, joka koostui akateemisissa ammateissa toimivista nuorista aikuisista. Heillä oli yllään Suomen-tuliaisina saadut vihreät t-paidat, joiden rinnuksessa luki Mä haluun ja selässä auttaa. Heidän taidolla ja rakkaudella laatimansa ohjelma tempasi mukaansa sekä lapset että aikuiset. Kun oli laulettu, juostu, hypitty, kilpailtu ja naurettu väsyksiin asti, istahdettiin nurmikolle kuuntelemaan Tanja Pelkosen opetusta. Tanjalla oli kädessään eri värisiä kortteja (sanaton värikirja), joista jokainen kuvasi yhtä Jumalan pelastussuunnitelman keskeistä ulottuvuutta. Kulta kertoi taivaasta ja pyhästä Jumalasta, musta syntiinlankeemuksesta ja ihmisen kadotetusta tilasta, punainen Kristuksen sovitustyöstä, valkoinen syntien anteeksi saamisesta ja vihreä uudesta elämästä Kristuksen yhteydessä. Se taisi olla ytimekkäin koskaan kuulemani saarna. Pilvipeite alkoi pikku hiljaa rakoilla, ja kun iltapäivällä päästiin uimaan, aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Isommat lapset hyppelivät altaan reunalta ja pelasivat vesipalloa, ja uimataidottomat pulikoivat altaan matalassa päässä oman äidin tai jonkun muun aikuisen valvonnassa. Pepe-kerhon kuopus, Maicol, arasteli pitkään veteen menoa, sillä tämä oli hänen ensimmäinen kertansa uima-altaalla. Lopulta
3 hänet saatiin istumaan uimarenkaalle, ja kun yksi ohjaajista lähti kuljettamaan rengasta ympäri allasta, poika oli yhtä hymyä. Aina välillä hän vilkaisi isomummiaan, joka istui läheisillä portailla pari numeroa liian isoon takkiin kääriytyneenä. Vaikka lämpötila oli hellelukemissa, vanhus ei luopunut takista hetkeksikään. Ehkä hän paleli raihnaisuuttaan, tai sitten hänellä ei ollut kunnollisia vaatteita takin alla. Uiminen oli hauskaa, mutta päivän paras hetki taisi Maicolille sittenkin olla se, kun aterian jälkeen lapsille jaettiin suomalaisten ryhmämatkalaisten ja kolumbialaisten vapaaehtoistyöntekijöiden tuomat vaatteet ja lelut. Maicolin saamasta lahjapaketista kuoriutui niin hieno muovinen kuorma-auto, ettei poika ollut uskoa silmiään. Hänen suunsa kirjaimellisesti loksahti auki. Oli meille suomalaisille haikea hetki, kun lapset leluja ja aikuiset uusia vaatteita rintaansa vasten painaen lähtivät kulkemaan kohti seurakunnan kurssikeskusta, jossa heidän bussinsa odotti. Muutamat kääntyivät vielä portin luona vilkuttamaan ja muistuttamaan: Nos vemos en Bogotá! Bogotássa nähdään! Iloisia yllätyksiä Bogotassa Toiseksi viimeisenä matkapäivänämme koittikin iloinen jälleennäkemisen hetki. Ryhmällämme oli tilaisuus vierailla sekä Pepe-kerhossa että läksykerhossa. Keskiluokkaisella asuinalueella toimivassa Pepe-kerhossa vietimme vain varttitunnin, sillä liikenneruuhkan takia myöhästyimme sovitusta ajasta. Saapuessamme lapset tekivät jo lähtöä, kuka kotiinsa, kuka iltapäivähoitoon läksykerholle. Ehdimme kuitenkin nähdä oleellisimman: vaatimattomat mutta viihtyisät tilat katutasossa, pieniä värikkäitä pöytiä ja tuoleja, leluja ja askarteluvälineitä ja ennen kaikkea iloisia lapsia. Tuskin olimme astuneet ovesta sisään, kun rohkeimmat tulivat esittelemään pienistä helmistä askartelemiaan rannekoruja, jotka olivat lahja suomalaisille kummeille. Seuraavaksi oli vuorossa läksykerho. Lähdimme matkaan yhdessä lasten kanssa kahteen autoon ahtautuneina. Eteneminen ruuhkaisilla kaduilla oli hidasta. Kun lopulta käännyimme päällystämättömälle, kuoppaiselle kujalle, jolla ei näkynyt ainuttakaan autoa, ymmärsimme tulleemme El Amparoon. Pysäköimme seurakunnan omistaman kaksikerroksisen rakennuksen eteen, ja odotuksemme olivat kaikkea muuta kuin korkealla, kun lähdimme kapuamaan läksykerhoon johtavia kapeita, valaisemattomia portaita. Perillä koimme kuitenkin iloisen yllätyksen, sillä läksykerhon tiloissa oli avaruutta ja valoa. Kirkkaita värejä oli käytetty säästelemättä, ja
4 jokainen pinta kiilsi puhtautta. Vastaanotto oli lämmin halauksineen ja poskisuudelmineen. Lapset esittelivät meille piirustuksiaan, ja me näytimme heille näppäilemiämme valokuvia. Kielivaikeuksia oli jonkin verran, mutta yleensä selvittiin ottamalla kädet avuksi. Sillä kertaa lapsia oli paikalla vain pari kymmentä, koska iltavuorolaiset olivat jo ehtineet lähteä kouluun. Ruuhkaisimpina tunteina näissä tiloissa ahersi, leikki ja askarteli vähintään kaksinkertainen määrä lapsia ja nuoria. Muutamat lapsista asuivat vain parin korttelin päässä, ja Liliana vei meidät tutustumaan heidän koteihinsa. Tanja ja tytöt jäivät siksi ajaksi läksykerhoon turvallisuussyistä. Asunnot, joissa kävimme, olivat pieniä, pimeitä ja ahtaita, mutta eniten meitä järkytti ympäröivien katujen outo autius. Olimme kaikki nähneet matkoillamme monenlaista kurjuutta, mutta tämä oli jotain erilaista. Slummeissa ja köyhissä kylissä ympäri maailmaa saattoi kuulla lasten naurua ja leikin ääniä, niin ankaraa kuin elämä olikin, mutta näitä kulmia hallitsivat pelko ja rappio. Jalankulkijoita ei näkynyt missään, eikä autojakaan ollut kuin muutama. Liliana kertoi joidenkin vanhempien valittelevan, että sinä lyhyenä aikana, joka lapsilta meni koulumatkaan, heidän vaatteisiinsa ehti tarttua marihuanan hajua. Huumeiden ja muiden vaarojen takia lapsia ei voinut koskaan päästää ulos leikkimään. Vaikka olimme retkellämme vain puolisen tuntia ja ulkona kaduilla alle kymmenen minuuttia, tunsimme suurta helpotusta, kun pääsimme takaisin läksykerhon turvallisiin tiloihin. Osasimme nyt entistä paremmin arvostaa Por una Sonrisan työtä toivottomuuden keskellä elävien lasten auttamiseksi. Filippiineillä tuetaan edelleen lasten koulunkäyntiä Koti Katulapselle ry:n vuosikokouksessa päätettiin, että työ Filippiineillä jatkuu, joskin entistä pienimuotoisempana. Filippiinien-työlle tämän vuoden tammi-huhtikuussa maksetut kummiavustukset ja edellisinä vuosina kertynyt ylijäämä käytetään lasten koulumenoihin, jotka ovat koulusta riippuen lasta kohden euroa vuodessa. Avustuksia on tullut niin paljon, että kertynyt summa riittää lukuvuoden koulumenoihin, ja rahaa jää jonkun verran myös seuraavalle vuodelle. Rahojen loputtua käynnistämme kouluprojektin lasten koulumenojen kattamiseksi.
5 Kuten olemme jo kummeille lähettämässämme kirjeessä ilmoittaneet, kummitoimintaa ei enää perinteisessä muodossa jatketa. Kummit saavat tämän vuoden aikana kirjeen, jossa kerrotaan kummilapsen kuulumisia ja tarjotaan uutta kummilasta Intiasta. Tiedotuslehdessämme tulee olemaan Filippiinien uutisia entiseen tapaan. Avustustoimintaa Filippiineillä jo usean vuoden ajan johtanut Shiela Lockhart on kohdannut työssään monia vaikeuksia, mutta hän ei ole antanut niiden lannistaa ititseään. Lapset ovat hänelle rakkaita, ja hän haluaa tehdä kaikkensa, jotta he voisivat käydä koulunsa loppuun. Hän pyytää välittämään lämpimät kiitoksensa ja siunauksen toivotuksensa kummeille ja muille työn tukijoille. Kaikki avun piirissä olevat 17 lasta voivat hänen mukaansa hyvin. Uusia ylioppilaita ei tänä vuonna saatu, mutta kaikki lapset pääsivät luokalta ja useimmat jopa erinomaisin arvosanoin. Uusi avustuskohde Intiasta Koti Katulapselle ry on ottanut uudeksi avustuskohteeksi New Hope -nimisen kristillisen lastenkodin, joka toimii Intiassa Andhra Pradeshin osavaltiossa Bethel Ministries -järjestön alaisuudessa. Tällä hetkellä lastenkodissa asuu vakituisesti 32 kouluikäistä lasta. Tuen piirissä on myös 21 opiskelijaa, joista kaksi asuu lastenkodissa ja loput sisäoppilaitoksissa opiskelupaikkakunnillaan. Lastenkodissa olisi tilaa noin 50 lapselle, mutta resurssipulan takia se joutuu toimimaan vajaalla kapasiteetilla. Vuonna 2006 perustettu lastenkoti on toiminut alusta lähtien Suomesta saadun tuen varassa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tukijärjestönä oli Forum Missio ry. Viime vuonna kyseinen järjestö joutui vetäytymään työstä kummitoiminnan hiipumisen takia, ja lastenkotia uhkasi lakkauttaminen. Suomalainen One Way Mission, jolla oli jo kokemusta yhteistyöstä Bethel Ministriesin kanssa, päätti tulla apuun ja ottaa lastenkodin uudeksi työkohteeksi. Nyt siis myös Koti Katulapselle ry lähtee tukemaan lastenkodin toimintaa One Way Missionin rinnalla. Haasteet ovat suuria, sillä lastenkotiin muutti viime vuonna 20 uutta lasta, joista vain viidelle on löytynyt kummi. Välitön tavoitteemme on hankkia kummit kummia vailla oleville lapsille, ja myöhemmin pyrimme kasvattamaan tukea niin, että lastenkotiin voidaan ottaa uusia lapsia. Anakapallen alueella, jossa lastenkoti toimii, on paljon äärimmäistä köyhyyttä, valitettavan monelle lapselle ainoa vaihtoehto lastenkodille on katu tai työ kivilouhoksilla. Kuten aikaisemmin mainittiin, tulemme lähettämään Filippiinien kummeille kirjeen, jossa tarjoamme kummilasta Intiasta. Harras toiveemme ja rukouksemme on, että saisimme näin ainakin yhden kummin jokaiselle kummia vailla olevalle New Hope -kodin lapselle. Intialaisen lapsen kummiksi on mahdollista ilmoittautua jo nyt kotisivujemme kautta tai puhelimitse.
6 NEW HOPE - UUDEN TOIVON LASTENKOTI Teksti: Irmeli Kojonen Kuva: Miika Kojonen Tomu pöllyää ja nauru raikuu pihalla lasten rientäessä kilvan kohti pallokenttää. Lentopallo on monien suosikkilaji sulkapallon ohelle. Kohta joukon jatkona hyppii kotia vetävä Prathibhakin värikkäässä ja väljässä salwar kameez -asussaan. Juuri tämä lämmin perhetunnelma on niin ominaista New Hope -lastenkodille. Intiassa Visakhapatnamin liepeillä sijaitsevassa kristillisessä New Hope -lastenkodissa eletään todeksi pieniä arjen ihmeitä päivittäin. Viime vuonna näytti jonkin aikaa siltä, että lastenkoti jouduttaisiin sulkemaan, sillä työtä tukenut Forum Missio ry joutui lopettamaan yhteistyön resurssipulan takia. Ajatus lastenkodin sulkemisesta tuntui Prathibhasta ja hänen aviomiehestään Sudhir Rajusta mahdottomalta: minne lapset olisivat joutuneet ja miten heidän olisi käynyt. Ratkaisua etsittiin rukoillen, ja Jumala vastasi. One Way Mission, johon oli otettu asian tiimoilta yhteyttä, päätti syyskuussa ottaa New Hope -kodin työnsä piiriin. Kummityötä hoitamaan nimettiin Irmeli ja Miika Kojonen, joille lastenkoti oli jo entuudestaan tuttu. Monet lastenkodin lapsista ovat puoliorpoja tai orpoja, itsekin leskiäidin kasvattamana varttunut Irmeli kertoo. Pohdin alkuun kovasti sitä, mikä saa äidin luopumaan lapsestaan ja tuomaan tämän lastenkotiin. Tiesin silloin vasta vähän siitä karusta todellisuudesta, jonka keskellä köyhät perheet joutuvat taistelemaan Intiassa. Köyhät maatyöläiset elävät keskimäärin vain 44-vuotiaiksi. Vähäosaisin kouluttamaton kansanluokka raataa vierastyöläisinä pelloilla ja tietyömailla. Tavallinen tarina on, että perheen isä menehtyy aliravitsemuksen seurauksena johonkin yksinkertaiseen tautiin, joka olisi ollut helposti lääkittävissä. Kausityöläisen niukka palkka riittää juuri ja juuri ruokaan, muttei lääkkeisiin ja terveydenhoitoon. Pahinta mitä lapselle voi silloin tapahtua on, että äitikin kuolee ja hänestä tulee täysorpo. Jollei lapsella ole ketään läheistä auttamassa, hän voi päätyä mafian kynsiin tai joku sukulaiseksi esittäytyvä voi myydä lapsen töihin kivilouhimoon tai tiilitehtaaseen. Viranomaiset taistelevat toki tällaista vastaan, mutta haasteet ovat suuressa maassa valtavat. Prathibha Jumalan puhuttelussa Työ alkoi siitä, kun Herra laski Prathibhan sydämelle hädän alueen köyhimpien ja
7 vähäosaisimpien kohtalosta. Prathibha asui miehensä Sudhirin ja kahden lapsensa kanssa Visakhapatnamin kaupungissa, jossa Prathibha teki työtään opettajana ja Sudhir toimi ja työskentelee edelleenkin insinöörinä teollisuuden parissa. Jumalan puhuttelu sai Prathibhan ottamaan rohkean uskon askeleen ja aloittamaan alueella lapsityön Herran avulla. Hän vuokrasi tilat ja otti aluksi muutaman orpolapsen hoiviinsa. Sittemmin koti sai omat tilat erään nimettömänä pysyneen tukijan lahjoituksen turvin. Pahasti nälkiintyneen pikkulapsen ruokkiminen on haasteellista. Lapsen vatsa ei kestä alussa välttämättä muuta kuin riisilimaa. Vielä nykyäänkin Prathibha ottaa jokaisen lapsen ensin kotiinsa. Hän haluaa tutustua kunnolla lapseen tai nuoreen ennen kuin tämä liittyy toisten joukkoon. Monesti lapsi on käytettävä lääkärissä aliravitsemuksesta johtuvien puutostautien hoitamiseksi ja suolistoloisten häätämiseksi. Prathibha pitää hyvää kontaktia lapseen ensiarvoisen tärkeänä. Siihenhän vanhemmuuskin perustuu: aitoon vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Kodissa, jossa pyörii parisenkymmentä nuorempaa lasta ja teini-ikäistä, tilanteet vaihtelevat koko ajan. Toiset parikymmentä opiskelevat jo ammattiin lastenkodin ulkopuolella. Prathibha onkin heille pikemminkin äiti kuin lastenkodin vetäjä. Hänen sylinsä ja sydämensä on aina avoin jokaiselle. Alussa niin arka ja vetäytyvä lapsi leikkii toivuttuaan pian toisten lasten kanssa iloisena ja pääsee sen jälkeen myös kouluun. Monet nuorista ovat tulleet omakohtaisesti uskoon ja ovat Prathibhalle ja Sudhirille iso apua evankeliumin viemisessä. Iloiset ylistyslaulut kaikuvat New Hope -kodin terassilta sunnuntaiaamuisin lastenkodin väen kokoontuessa yhdessä alueen leskien kanssa Sanan ääreen. Mummot hymyilevät hampaattomilla suillaan nauttiessaan jumalanpalveluksen päätteeksi lasten kanssa yhteistä lounasta. Kirjoitus on tiivistelmä Raportti-lehdessä 4/2016 ilmestyneestä artikkelista. Käynnistämme UUSI TOIVO -keräyksen New Hope -kodin tukemiseksi. Keräyksen tuotto käytetään lastenkodin kuluihin ja lasten koulumenoihin. Uusi lukuvuosi alkaa Intiassa kesäkuussa, ja silloin kuluja on tavallista enemmän, koska jokaiselle lapselle on hankittava koulupuvut ja koulutarvikkeet. Rahankeräysluvan numero on: POL Rahankeräyslupaa on laajennettu niin, että se kattaa myös Intian-työn. LEIKKAA TÄSTÄ TILISIIRTO
8 Kolumbian avustusprojekti Käynnistämme yleiskeräyksen, jonka tuotolla tuetaan Por una Sonrisan kerho- ja avustustyötä El Amparon slummissa sekä rahoitetaan köyhien lasten ja lapsiperheiden leiri- ja virkistystoimintaa Casa Blancassa. Suurin haaste tällä hetkellä on lastenruokalan perustaminen El Amparoon. Viimevuotisen lastenruokalakeräyksen ansiosta alkupääoma alkaa olla koossa, ja ruokala aloittaneekin toimintansa jo tämän vuoden puolella. Ruokala on tarpeellinen, koska Kolumbiassa ei ole ilmaista kouluruokailua, ja köyhien perheiden lapset ovat usein nälkäisiä koulusta päästyään. Läksykerhossa tarjotaan välipala, mutta kasvava lapsi tarvitsisi joka päivä kunnon aterian. Keräyksen viitenumero on Tule kummiksi! Valey Sofia El Amparon slummissa asuvan Valey Sofian asiat ovat hyvin, sillä hän on saanut paikan Pepe-kerhosta. Hänellä ei kuitenkaan ole vielä kummia, joka rukoilisi hänen puolestaan ja varmistaisi avun jatkumisen myös tulevaisuudessa. Peräti seitsemän pientä päiväkerholaista on ilman kummia. Voit ilmoittautua kummiksi puhelimitse ( ) tai kotisivujen ( kautta. LAHJOITUKSET VUONNA 2016 Vuonna 2016 saadut lahjoitukset Filippiinien-työlle olivat euroa ja Kolumbiantyölle euroa. Tärkein tarve -keräys tuotti euroa. Jäsenmaksut ja muut varainhankinnan tuotot olivat euroa. Toimintakulut olivat 2 309,31 euroa, ja ne katettiin suurimmaksi osaksi varainhankinnan tuotolla. Toimintakulujen osuus kummi- ja projektilahjoituksista oli vain 2,33%. Sydämellinen kiitos kaikille lahjoittajille! Toimitus ja taitto: Leila Ponkala, Henri Pelkonen, Sirpa Jalokinos Kansikuva: Sirpa Jalokinos Osoite: Kauppiaankatu 6 C 34, Helsinki Koti Katulapselle ry Kauppiaankatu 6 C 34, Helsinki Puh info@kotikatulapselle.com
Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen
RUOKAKRIISI KOETTELEE KOVIMMIN KÖYHIMPIÄ 10.1.2010 Globaali ruokakriisi on todellisuutta. Myös Etelä-Intiassa pitkäaikainen ruokapula, joka johtuu pitkien kuivien kausien ja niitä seuranneiden entistä
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/maaliskuu 2018
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/maaliskuu 2018 Nämä El Amparon pojat saivat uuden alun elämälleen, kun he pääsivät viime vuonna Por una Sonrisan Pepe-kerhoon. Ilman suomalaisten kummien tukea tämä ei olisi
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/lokakuu 2017
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/lokakuu 2017 Eteenpaäi n Jumalan avulla Koti katulapselle ry on pieni järjestö, jonka mahdollisuudet auttaa maailman lapsia ovat hyvin rajalliset. Jumalan avulla on kuitenkin
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/tammikuu 2017
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/tammikuu 2017 UUSI TIEDOTUSLEHTI Olemme yhdistäneet Kolumbian ja Filippiinien tiedotuslehdet ja muuttaneet lehden ulkoasun sellaiseksi, että se voidaan postittaa lehtenä
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/syyskuu 2018
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/syyskuu 2018 Liliana Sevillan tervehdys Por una Sonrisan työ El Amparon slummissa asuvien lasten auttamiseksi on jatkunut tutuissa merkeissä. Suomesta saamamme taloudellisen
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
VEIJOLLA ON LASTENREUMA
VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet
Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta
Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!
TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua
Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Arusha Hei uutiskirjeen tilaaja,
Arusha 20.2.2019 Hei uutiskirjeen tilaaja, Uusi vuosi 2019 on vierähtänyt jo helmikuuhun ja monia asioita on tapahtunut. Iloinen asia ja kiitosaihe on, että uusia yhteistyökumppaneita on ilmaantunut yllättäen
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus
1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki
Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen
PAASTOHARTAUDET 2017
1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen
Miten tukea lasta vanhempien erossa
Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin
Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.
Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä
Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA
Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time Subject: FW: Viikkovies, 48 Date: Friday, 7 December 2018 at 7.48.19 Eastern European Standard Time From: Mari Hedberg To: Helsingin
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Aamunavaus alakoululaisille
Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden
Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa
Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.
RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry
Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo
LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori 1 24.5.2018 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä 2017 4 Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi
Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014
MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
Valmistelut avajaisia varten
POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua
Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/tammikuu 2019
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/tammikuu 2019 Juhlan odotus oli jo monta viikkoa täyttänyt monen pienen sydämen ilolla, eikä nukkumaan menostakaan olisi meinannut tulla mitään, kun tiesi joulun olevan
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.
Tietoja toiminnasta 2016
Tietoja toiminnasta 2016 Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90
TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi
v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Gepa Käpälä Jännittävä valinta
Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Onko se sitä? Erityisherkkyyden etsimismatkalla (Kantaesitys Jyväskylässä ) Ukko Kärkkäinen
Onko se sitä? Erityisherkkyyden etsimismatkalla (Kantaesitys Jyväskylässä 6.8.2016) Ukko Kärkkäinen 10.7.2016 Musiikki ennen runoa David Tolk; Autumn Sky ja runoa lukiessa Amazing Grace. Alkuun siis tämä
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011
Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu
Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä
Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
Puheenjohtajaehdokkaat 2017
Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla
S Y Y - S E U R A U S kysymyskortteja
S Y Y - S E U R A U S kysymyskortteja pohditaan mikä on esitetyssä tilanteessa olevan seurauksen syy. Harjoitellaan vastaamaan MIKSI -kysymyksiin. Mitä tapahtuu (SYY), entä mitä tapahtuu syyn SEN SEURAUKSENA?
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa
1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat
Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Anni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!
Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan
Kissaihmisten oma kahvila!
Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.
Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.
MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Vakuutuksilla turvaa pahan päivän varalle Henkilövakuutukset antavat tärkeää turvaa elämän eri tilanteissa. Vakuutusyhtiö Turvan henkilövakuutusten avulla voit varautua esimerkiksi sairauden tai tapaturman
Metsokankaan yhtenäisperuskoulu
Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin