Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/lokakuu 2017
|
|
- Simo Manninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koti Katulapselle Tiedotuslehti/lokakuu 2017
2 Eteenpaäi n Jumalan avulla Koti katulapselle ry on pieni järjestö, jonka mahdollisuudet auttaa maailman lapsia ovat hyvin rajalliset. Jumalan avulla on kuitenkin menty eteenpäin, ja sadat lapset ovat päässeet suomalaisten kummien ansiosta paremman elämän alkuun. Valitettavasti työ Filippiineillä jouduttiin lopettamaan keväällä 2017, mutta Jumala on luonut tästäkin tilanteesta uutta ja antanut Filippiinien-työn tilalle New Hope -lastenkodin Intiasta. Peräti 40 entistä Filippiinien kummia on ottanut itselleen kummilapsen Intiasta. Uusia kummeja tarvittaisiin edelleen, sillä pari kuukautta sitten viranomaiset toivat New Hope -kotiin kymmenen uutta lasta. New Hope -kodin johtajat Prathibha Kodali ja Sudhir Raju kävivät elokuussa Suomessa One Way Missionin vieraina, ja Koti Katulapselle ry:n edustajilla oli silloin ilo tavata heidät pariinkin otteeseen. He pyy sivät välittämään lämpimät kiitoksensa ja siunauksen toivotuksensa työn uusille tukijoille. Useat entiset Filippiinien kummit ovat kyselleet Shielan ja lasten kuulumisia. Shiela ei ole löytänyt vakituista työpaikkaa, mutta hänellä on pientä kalastukseen ja maanviljelyyn liittyvää yritystoimintaa, josta hän saa tuloja perheensä elättämiseen. Kaikki kummitoiminnan piirissä olleet lapset käyvät koulua ja voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Nuorin lapsista, äitinsä hylkäämä Shannon-tyttö, on saanut vakituisen kodin Shielan vanhempien luota. Por una Sonrisan työ Kolumbiassa on laajentunut, sillä elokuussa avattiin läksykerhon tiloihin koululaisia ja pepekerholaisia palveleva ruokala, johon yhdistyksemme on kerännyt varoja lähes kahden vuoden ajan. Tänä vuonna Kolumbiaan on lähetetty kummi- ja projektilahjoituksia yhteensä euroa. New Hope -lastenkodin kiitosaiheita ja uusia haasteita Intiassa Visakhapatnamin liepeillä toimivassa New Hope -lastenkodissa, joka on One Way Missionin ja Koti Katulapselle ry:n yhteinen avustuskohde, on tapahtunut paljon muutoksia. Kahdeksan nuorta on valmistunut ammattiin, ja useimmat ovat jo löytäneet myös töitä. Tämä on Intian kaltaisessa maassa todella upea asia, sillä nuori voi tällä tavoin päästä paremmin aidosti itsenäisen elämän alkuun. One Way Missionin elokuisessa konferenssissa vierailleet Sudhir ja Prathibha toivat lastenkodin terveiset konferenssiväelle. Prathibhan laatiman kuvaesityksen kautta saimme seurata New Hope -kodin tiimin vierailua vaikeakulkuiselle alkuperäisheimoalueelle. Eteemme avautuivat eloisasti Intian työn haasteet, mutta myös Jumalan avun todellisuus. Nuorten yhteys lastenkodille jatkuu heidän valmistuttuaankin, kuten seuraavasta voitte todeta. Nyt jo parikymppinen Mohan oli aikanaan ensimmäisiä New Hope -kodille saapuneita lapsia. Poika oli laiha ja heikossa kunnossa, sillä perhe eli köyhyysrajan alapuolella. Mohanin isä oli vammautunut rakennustyömaalla, eikä heillä ollut varaa ruokaankaan. Erään kyläpastorin kautta poika pääsi New Hope -kodille. Tämä lahjakas poika valmistui viime vuonna opistoinsinööriksi ja pääsi ensin töihin pienempään yritykseen. Jouluna hän ilmoitti halunsa lähteä New Hope -kodin tiimin kanssa kyläkierrokselle heimo-
3 alueelle. Hän tahtoi jakaa kyläläisille oman tarinansa, kertoa siitä miten köyhistä oloista hän oli lähtöisin, mutta kuinka ihmeellisesti Jumala oli johdattanut hänen elämäänsä. Kuinka hän pelastui joutumasta lapsityövoimaksi tehtaaseen. Ja kuinka eräänä päivänä hän sai myös avata sydämensä oven Herralle Jeesukselle. Koskettavinta kaikesta, Mohan oli säästänyt palkastaan ja ostanut peittoja joululahjaksi köyhille leskille. Kun tapasin hänet Intiassa käydessäni, hän kertoi minulle haluavansa jakaa eteenpäin sitä hyvää, mitä Herra oli hänelle lahjoittanut. Nyt Mohan on päässyt töihin isoon kansainväliseen IT-alan yritykseen, mistä koko lastenkoti iloitsee hänen kanssaan. Hän on ihanana ja rohkaisevana esimerkkinä lapsille ja toisille nuorille. Viranomaissääntely yhä tiukempaa Iloisten uutisten ohella edessämme on myös isoja haasteita. Viranomaiset ovat hallituksen linjan mukaisesti lisänneet kaikenlaista sääntelyä ja sulkeneet Intiassa tuhansia lastenkoteja. New Hope -kodillakin heitä on nähty tiuhaan tarkastuskäynneillä. Koti on kuitenkin saanut viranomaisten sympatiat osakseen. Lasten ole- mus ja koulumenestys kertovat siitä hyvästä hoivasta, josta lapset kodilla nauttivat. Kodille onkin viranomaisten toimesta tuotu jälleen 10 uutta lasta, joille etsimme kummeja. Isoin muutos koskee lastenkodin asuinjärjestelyjä. Lähitulevaisuuden haasteena on uusien tilojen löytyminen. Tähän asti lastenkoti on voinut toimia yhteistiloissa siten, että tytöille on ollut omat tilansa omalla sisäänkäynnillä yläkerrassa, ja pojille vastaavasti alakerrassa. Nyt viranomaiset määräsivät, että pojille ja tytöille on oltava erilliset rakennukset. Vaatimus ei koske vain New Hope -kotia, vaan on yleinen uuden hallinnon linjaus. New Hope -kodin johtajat Prathibha ja Sudhir joutuivat kiireellisesti etsimään tilapäisratkaisuksi erillisiä vuokratiloja pojille. Sellainen paikka löytyikin. Monella pienellä pojalla muutto kirvoitti kuitenkin ikävänkyyneleet silmiin, ja myös isommat pojat vaikuttivat alakuloisilta. Tilapäiset vuokratilat eivät voi korvata sitä kodinomaista ympäristöä, jossa he ovat tottuneet asumaan kuin perhe ainakin. Nykytontille ei näytä olevan mahdollista rakentaa lisää. Tilanne on haasteellinen. Pyydänkin rukoilemaan uusien tilojen puolesta. Alkuperäisheimojen eli adivasien parissa on paljon ennen saavuttamattomia kansanryhmiä.
4 Nuorista työn jatkajia New Hope -kodille leimaa antavinta on ollut se kodinomainen ilmapiiri ja ihana perheyhteys, jota Prathibha ja Sudhir ovat huolella vaalineet. Tämän lasta arvostavan ja kannustavan kasvatustyön hedelmänä moni nuori on niin kiitollinen, että haluaa valmistuttuaan kantaa kortensa kekoon toisten auttamiseksi. Kasulamma on New Hope -kodilla varttunut nuori nainen, joka valmistui keväällä sairaanhoitajaksi. Kyseinen koulutus on sinänsä New Hope -kodilla poikkeus; suurin osa nuorista käy lyhyemmän ammatillisen koulutuksen. Kasulamman kummit ovat kuitenkin sitkeästi tukeneet tyttöä ja näin hän sai opintonsa päätökseen. Tutkinto on arvostettu ja avaa hienot mahdollisuudet työelämässä. Kesällä viranomaiset ilmoittivat, että New Hope -kodin pitää pestata yksi kuraattori sekä yksi sairaanhoitaja kokopäiväisenä työntekijänä, kun siihen asti nämä palvelut oli voitu ostaa ulkopuolisilta toimijoilta. Heti asiasta kuultuaan Kasulamma ilmoitti haluavansa tehdä osansa lastenkodin hyväksi ja tarjoutui työskentelemään kodilla ensimmäisen vuoden ajan, jotta kodille ehditään etsiä oikea henkilö jatkamaan työtä. Kuraattoriksi puolestaan ilmoittautui eräs lastenkodin nuorista miehistä, joka oli valmis kouluttautumaan työhön. Teksti: Irmeli Kojonen Kuva: Prathibha Kodali Kiitokset Kushal pojan puolesta New Hope -lastenkodilla on iso rooli paikallisen väestön auttamisessa. Keskeisenä linkkinä ovat lastenkodin kanssa yhteistyössä toimivat kyläpastorit, jotka tekevät ruohonjuuritason työtä vaativissa olosuhteissa ja vievät evankeliumin sanomaa ennen saavuttamattomien kansanryhmien pariin. Erään kyläpastorin perhe joutui kaksi vuotta sitten onnettomuuteen. Kuorma-auto töytäisi skootterilla liikkunutta perhettä ja perheen äiti menehtyi. Isä ja 11-vuotias tytär selvisivät pienin ruhjein, mutta yhdeksän kuukauden ikäinen Kushal-poika loukkaantui vakavasti. Hän lensi skootterista ja törmäsi isoon terästankoon, joka lävisti hänen alavartalonsa. Kushalille tehtiin useita suuria leikkauksia, joiden kuluihin osallistui mm. One Way Mission. Poika joutui käyttämään avannetta tämän vuoden elokuuhun asti, jolloin hänelle Kuva: Prathibha Kodali
5 tehtiin vielä yksi korjausleikkaus. Tämän toivottavasti viimeiseksi jääneen leikkauksen kustansi Koti Katulapselle ry. Kushal voi tällä hetkellä hyvin, joskin täydellinen toipuminen vaatii vielä fysioterapiaa. Lääkärit ihmettelivät, miten hän ylipäätään selvisi hengissä, ja hänen selviytymisensä onkin suuri kiitosaihe. Yhdistyksemme on lähettänyt Intiaan jo kaksi avustuserää, 2400 euroa heinäkuussa ja 2112 euroa lokakuussa. Kushalin leikkaus maksoi noin 1000 euroa, ja loput rahoista on käytetty lastenkodin menoihin sekä kahden lastenkodissa varttuneen nuoren opiskeluun. Sydämellinen kiitos uusille Intian-kummeille ja muille lahjoittajille! Mainittakoon, että toukokuun alun jälkeen Filippiinien viitteellä tehdyt lahjoitukset on ohjattu Intian-työhön. LAHJOITUSEUROT MONINKERTAISTUVAT KOLUMBIASSA Koti Katulapselle ry:n kolumbialainen yhteistyöjärjestö Por una Sonrisa auttaa bogotalaisessa El Amparon slummissa asuvia lapsia pitämällä Pepe-kerhoksi kutsuttua esikoulua 16 pienelle lapselle ja läksykerhoa noin 50 kouluikäiselle. Uutena toimintamuotona avattiin elokuussa lastenruokala, joka toimii El Amparossa läksykerhon tiloissa. Ruokalassa lounastaa arkipäivisin sekä läksykerholaisia että pepekerholaisia, yhteensä 40 lasta. Pepe-kerho toimii edelleen Santa Isabelin kaupunginosassa, ja lapset käyvätkin läksykerholla etupäässä vain ruokailemassa. Ruokailun jälkeen joku omainen noutaa lapsen kotiin, mutta jos omaiselle tu- lee este, lapsi voi jäädä läksykerhoon iltapäivähoitoon. Läksykerhossa käy tekemässä kotitehtäviään ruokailuun osallistuvien koululaisten lisäksi 25 sellaisia lasta, joille tarjoillaan pelkästään välipala. Läksykerhon tiloja käyttää siis arkipäivisin lähes 70 lasta. Kaikki lapset eivät ole paikalla samaan aikaan, sillä El Amparossa käydään koulua kahdessa vuorossa. Iltapäivisin koulua käyvät viettävät läksykerhossa aamupäivän ja aamuvuorolaiset iltapäivän. Kerhotoiminnan lisäksi Por una Sonrisa tekee myös perhetyötä. Se tukee kummitoiminnan piirissä olevien lasten koulunkäyntiä ja auttaa perheitä kasvatustehtä-
6 vässä ja yhteydenpidossa viranomaisten kanssa. Perheille annetaan tarvittaessa myös ruoka- ja vaateapua. Por una Sonrisa tekee työtä rajoitetuin resurssein, mutta aina Jumalaan luottaen, ja työ on kantanut hedelmää ihmeellisellä tavalla. Jokainen lahjoitettu euro ikään kuin moninkertaistuu tullessaan osaksi Jumalan valtakunnan työtä. Por una Sonrisan toiminnanjohtaja Liliana Sevilla ter- vehtiikin tällä kerralla kummeja jakamalle heille tutun kohdan Luukkaan evankeliumista: Sitten Jeesus otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui niistä kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista korillista. Luuk. 9: RAUHANPROSESSI JAKAA MIELIPITEITAä Ponnistelut Kolumbian sisällissodan ja siihen kietoutuneen huumesodan lopettamiseksi ovat vihdoin tuottaneet tulosta. Yli 50 vuotta jatkuneessa konfliktissa kuoli arviolta ihmistä, katosi ja noin 7 miljoonaa joutui pakolaisiksi. Rauhan solmiminen Kolumbian suurimman sissijärjestön, marxilaisen Farcin (Fuerzas Armadas Revolucionarias) kanssa, ei mennyt aivan Kolumbian hallituksen kaavailujen mukaan, sillä kolumbialaiset hylkäsivät rauhansopimusasiakirjan viime vuoden lokakuussa pidetyssä kansanäänestyksessä. Paljon kiistelyä aiheutti mm. kohta, jossa luvattiin jokaiselle aseensa luovuttaneelle Farcin taistelijalle 8 miljoonaa pesoa (noin 2500 euroa) uuden elämän alkuun pääsemiseksi. Summa vastaa köyhän kolumbialaisen vuoden palkkaa. Asiakirjassa oli myös sellaisia sukupuolineutraalia ideologiaa myötäileviä linjauksia, joita monet kolumbialaiset vastustivat. Muun muassa evankeliset kristityt ja konservatiiviset katoliset äänestivät tästä syystä rauhansopimusta vastaan. Kansanäänestyksen jälkeen sopimusasiakirjaan tehtiin pienehköjä muutoksia, ja parlamentti hyväksyi korjatun asiakirjan marraskuussa Tällä kertaa ei kysytty kansan mielipidettä. Sissit, arviolta 7000 taistelijaa, aloittivat maaliskuussa YK:n valvoman aseiden luovuttamisen, ja se saatiin päätökseen kesällä. Syyskuun alusta lähtien Farc on toiminut politiikassa Yleinen vallankumouksellinen vaihtoehtoisvoima -nimen (Fuerzas Alternativas Revolucionarias del Común) alla. Syyskuussa toinen kolumbialainen sissijärjestö, Kansallinen vapautusarmeija eli ELN, ilmoitti suostuneensa väliaikaiseen tulitaukoon Kolumbian hallituksen kanssa. ELN, jolla on tällä hetkellä noin 2500 jäsentä, on Kolumbian viimeinen aktiivinen sissijärjestö. Marxilaista ja vapautuksen ideologiaa kannattava järjestö on siepannut 1960-luvun puolivälin jälkeen satoja ihmisiä rahoittaakseen toimintaansa ja kiristääkseen myönnytyksiä Kolumbian hallitukselta. Tavallinen kansa ei ole hyötynyt Rauhansopimus on avannut toivon näköaloja, mutta sen vaikutukset eivät ole olleet pelkästään myönteisiä. Kun kysyin Por una Sonrisan toiminnanjohtajalta Liliana Sevillalta, miten rauhansopimus on parantanut El Amparon köyhien asemaa, hän vastasi: Ei mitenkään, päin vastoin. On ollut hyvin vaikeaa. Jotkut aseensa laskeneista työskentelevät valtio projekteissa, mutta on myös niitä, jotka eivät ole suostuneet noudattamaan sopimusta. Heitä on tullut El Amparoon myymään
7 huumeita, ryöstelemään ja turmelemaan lapsia. Kolumbia on jakautunut kahteen leiriin, Liliana jatkaa. Jotkut kannattavat rauhanprosessia, toiset eivät. Kaikki toki haluavat rauhaa, mutta monet pitävät rauhansopimusta hyvin epäoikeudenmukaisena. Hallitus on myöntänyt aseensa luovuttaneille sisseille paljon sellaisia etuoikeuksia, joita tavallisilla ihmisillä ei ole, eikä se ole kuunnellut niitä kansalaisia, joiden mielestä Farcin johtajien pitäisi pyytää anteeksi ja sovittaa vankeustuomiolla aiheuttamansa kärsimykset. Leila Ponkala KANNATUSJÄSENMAKSU Vuoden 2017 kannatusjäsenmaksu on 25 euroa. Se maksetaan Koti Katulapselle ry:n tilille FI , Nordea. Viitenumero on Kustannusten säästämiseksi emme lähetä kannatusjäsenille erillistä laskua. Kannatusjäsenmaksuilla katetaan yhdistyksen hallinnollisia kuluja. Jos haluat liittyä kannatusjäseneksi, voit tehdä sen maksamalla kannatusjäsenmaksun yllä olevilla tiedoilla. Sinun tarvitsee ilmoittaa meille yhteystietosi vain siinä tapauksessa, ettet ole vielä tiedotuslehtiemme postituslistalla. PROJEKTIKERÄYKSET Jatkamme Intian-työn Uusi toivo -keräystä, jonka tuotto käytetään New Hope -kodissa asuvien lasten ja nuorten hyväksi. Apua tarvitsevat nyt erityisesti lastenkotiin muuttaneet uudet lapset. Jatkamme myös Kolumbian yleiskeräystä, jonka tuotolla tuetaan Por una Sonrisan kerho-, ruokala- ja avustustyötä El Amparon slummissa sekä rahoitetaan köyhien lasten ja lapsiperheiden leiri- ja virkistystoimintaa. LEIKKAA TÄSTÄ TILISIIRTO
8 Tule kummiksi intialaiselle tai kolumbialaiselle lapselle! Sekä Intiassa että Kolumbiassa on paljon lapsia, joilla ei ole vielä kummia. Kummimaksu intialaisesta lapsesta on 44 euroa ja kolumbialaisesta lapsesta 26 euroa kuukaudessa. Ryhtymällä kummiksi voit muuttaa syrjäytymisvaarassa olevan lapsen koko elämän. Kummina saat veloituksetta Koti Katulapselle -lehden sekä kerran vuodessa kummikirjeen valokuvineen. Voit ilmoittautua kummiksi kotisivujemme kautta, sähköpostitse tai soittamalla meille. El Amparossa asuva Esneider on yksi kummia etsivistä kolumbialaislapsista. Vuoden alussa hän pääsi Pepe-kerhoon, jossa hän on saanut leikkiä ja oppia uutta. Hänelle on edessään vielä yksi vuosi Pepe-kerhon esikoulua, minkä jälkeen hän siirtyy tavalliseen kouluun ja Por una Sonrisan läksykerhoon. Tarkoitus on tukea hänen koulunkäyntiään ylioppilaaksi tuloon asti. Toimitus ja taitto: Leila Ponkala, Henri Pelkonen, Sirpa Jalokinos Osoite: Kauppiaankatu 6 C 34, Helsinki I Koti Katulapselle ry Kauppiaankatu 6 C 34, Helsinki Puh info@kotikatulapselle.com
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/maaliskuu 2018
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/maaliskuu 2018 Nämä El Amparon pojat saivat uuden alun elämälleen, kun he pääsivät viime vuonna Por una Sonrisan Pepe-kerhoon. Ilman suomalaisten kummien tukea tämä ei olisi
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/tammikuu 2017
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/tammikuu 2017 UUSI TIEDOTUSLEHTI Olemme yhdistäneet Kolumbian ja Filippiinien tiedotuslehdet ja muuttaneet lehden ulkoasun sellaiseksi, että se voidaan postittaa lehtenä
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/toukokuu 2017
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/toukokuu 2017 Yhdessä tekemisen iloa Casa Blancan maatilalla. POR UNA SONRISAN LAPSIA TAPAAMASSA Teksti: Leila Ponkala Kuvat: Sirpa Jalokinos ja Henri Pelkonen Helmikuinen
Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen
RUOKAKRIISI KOETTELEE KOVIMMIN KÖYHIMPIÄ 10.1.2010 Globaali ruokakriisi on todellisuutta. Myös Etelä-Intiassa pitkäaikainen ruokapula, joka johtuu pitkien kuivien kausien ja niitä seuranneiden entistä
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/syyskuu 2018
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/syyskuu 2018 Liliana Sevillan tervehdys Por una Sonrisan työ El Amparon slummissa asuvien lasten auttamiseksi on jatkunut tutuissa merkeissä. Suomesta saamamme taloudellisen
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara
Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten
Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua
Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki
SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011
Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Koti Katulapselle. Tiedotuslehti/tammikuu 2019
Koti Katulapselle Tiedotuslehti/tammikuu 2019 Juhlan odotus oli jo monta viikkoa täyttänyt monen pienen sydämen ilolla, eikä nukkumaan menostakaan olisi meinannut tulla mitään, kun tiesi joulun olevan
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
I-Aid ry. Vuosikertomus 2011
I-Aid ry. Vuosikertomus 2011 2011 oli I-Aidille aktivoitumisen aika Parin rauhallisemman vuoden jälkeen I-Aidin toiminnassa nähtiin aktivoitumista vuoden 2011 aikana. I-Aid järjesti muun muassa syksyllä
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Avun tarve kasvoi 2012
I-Aid ry. Vuosikertomus 2012 Avun tarve kasvoi 2012 Vuoden 2012 aikana avun tarve kasvoi entisestään Jaipurissa, Intiassa, johon I-Aidin tuki kohdistuu. Elokuussa rankkasateiden aiheuttamat tulvat tekivät
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori
OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta
SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla
SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Tiinan tarina. - polkuni työelämään
Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.
Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta
Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon
ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY
ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa
TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!
TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
Reilu maailma työn alla. Laura Ventä
Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista
Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi
Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos
Perheen yhteistä aikaa etsimässä Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Viekö työ kaikki mehut: onko vanhemmilla enää nykyisin aikaa lapsilleen? Kouluikäisten yksinolo Ulos
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)
MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014
MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata
Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta
Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin
JÄRJESTÄJÄN OPAS MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin TASAUS 2018 MURTUNUT MIELI Luonnonkatastrofi, konflikti tai sota voivat jättää syviä jälkiä ihmismieleen. Tasauksella tuetaan henkistä selviytymistä
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki
Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen
Urheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
Näköaloja tulevaisuuteen
Elämänmuutostoiminta Näköaloja tulevaisuuteen Kehittämistoiminta Aikuisuuden kynnyksellä Muuton rappusilla Ikääntymisen ovella Edelläkävijät E L Ä M Ä N M U U T O S T O I M I N T A 1 Tavoite on Elämänmuutostoiminta
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma
1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Säätiöt rahoittajina
Säätiöt rahoittajina Jyväskylä 9.2.2012 Aluksi Kun suunnittelimme ohjelmaa tälle päivälle, yksi ajatus oli tarjota lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
Tietoja toiminnasta 2016
Tietoja toiminnasta 2016 Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015
Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Keskiviikko
Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)
3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan
Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -