ESITYSLISTA 72/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. Torstai kello Nimenhuuto. Päätösvaltaisuus

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 72/2002 vp Torstai kello Nimenhuuto Päätösvaltaisuus Valiokunnan kokousaikataulu HE 98/2002 vp laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 88 :n muuttamisesta Jatkettu I käsittely Merkitään saapuneeksi Suomen Pankkiyhdistyksen kirjallinen lausunto. Kuultavina: professori Mikael Hiden professori Tuomas Ojanen professori Kaarlo Tuori lainsäädäntöneuvos Liisa Lehtimäki,oikeusministeriö Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 5. Muut asiat 6. Seuraava kokous Seuraava kokous on perjantaina klo )

2 /Tuomas Ojanen Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 88 :n muuttamisesta (HE 98/2002vp) Valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin perusteet Nyt käsillä olevan lakiesityksen keskeisille muutosehdotuksille (ks. s ) on nähdäkseni yhteistä se, että ne tavalla tai toisella väljentäisivät velkajärjestelyn edellytyksiä siihen nähden millaisia ne ovat nyt voimassa olevan lain valossa. Sääntelyllä olisi myös taannehtivia vaikutuksia. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettu lainsäädäntö myös jo lähtökohtaisesti rajoittaa velkojien oikeutta saada suoritus saatavalleen alkuperäisten ehtojen mukaisesti. Lakiin kytkeytyy myös maksu, perintä ja täytäntöönpanokieltoja, minkä lisäksi lain mukaisista velkajärjestelyistä on mahdollista päättää yksittäisen velkojan suostumuksettakin. Nyt käsillä olevat ehdotukset siis vain heikentäisivät velkojan asemaa siihen nähden, millaisena ne tällä hetkellä ovat voimassaolevan lain valossa. Tästä syystä on selvää, että muutosehdotuksia on arvioitava nimenomaan perustuslain 15 :n 1 momentissa turvatun omaisuudensuojan näkökulmasta. Omaisuuden suojaan puuttuvana ehdotuksia on erityisesti arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Lakiehdotuksen valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin lähtökohtani on näin ollen jonkin verran erilainen kuin perustuslakivaliokunnan aikaisemmassa käytännössä omaksutut valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin perusteet. Perustuslakivaliokunnan lausuntojen valossa nimittäin valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin "yleisellä perusteena" (ks. PeVL 23/1992vp, s. 3/8) näyttäisi olevan, että nyt käsillä olevassa sääntelyssä on kysymys asialliselta luonteeltaan ja merkitykseltään konkurssi ja ulosottolainsäädäntöön rinnastuvasta "täytäntöönpano oikeudellisesta" instituutiosta, josta säänteleminen kuuluu tavallisen lain alaan. Taustalla on kanta, jonka mukaan "siviili ja rikosoikeudelliset täytäntöönpano ja turvaamistoimenpiteet voidaan pääsääntöisesti saattaa voimaan tavallisella lailla" (PeVL 10/1982vff[ PeVL 23/1992vp). Valiokunta on kuitenkin korostanut nyt käsillä olevan kaltaisen sääntelyn yhteydessä omaisuudensuojan asianmukainen huomioon ottaminen kuitenkin "merkitsee ennen muuta sitä, että sinänsä väistämätön velkojan aseman heikentyminen ei saa olla velkojan kannalta kohtuutonta" (PeVL 23/1992vp, s. 3/8J! ks. myös PeVL 38/1996vp, s. 1 2/3). Tällainen "täytäntöönpano oikeus konstruktio" on erityisesti suunnannut valtiosääntöoikeudellista arviointia tilanteissa, joissa sääntelyllä on ollut taannehtivia vaikutuksia. Ennen lain voimaantuloa syntyneisiin velkasuhteisiin ulottuva sääntely merkitsee aina puuttumista ennen lain voimaantuloa syntyneisiin yksityisoikeudellisiin sopimussuhteisiin ja siten perustuslain 15 :n 1 momentissa jokaiselle turvatun omaisuuden suojan piiriin, koska sen alaan kuuluu myös sopimussuhteiden pysyvyys. Taannehtivaan puuttumiseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti kielteisesti, mutta sopimussuhteiden koskemattomuus ei ole ehdoton (ks. esim. Pe VL 5/2002vp). Poikkeuksena on nimenomaan ollut sääntelyn täytäntöönpano oikeudellinen luonne. 1 Oma valtiosääntöoikeudellinen arvioni nyt käsillä olevista muutosehdotuksista ei siis kuitenkaan perustu tällaiseen konstruktioon. Sen sijaan arvioinnin perusteina yksinkertaisesti on se, että asian valtiosääntöoikeudellinen arviointi kiinnittyy oleellisesti perustuslain 15 :n 1 momentin mukaiseen omaisuudensuojaan ja että (ii) ehdotuksia on omaisuudensuojaan puuttuvana arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten mukaan. Perustelen lähtökohtaani sillä, että mielestäni perustuslakivaliokunnan omaksumalle konstruktiolle ei ole esitettävissä perusoikeusjärjestelmän

3 kannalta täysin hyväksyttäviä perusteita ja sillä, että en ylipäätäänkään kunnolla kykene rinnastamaan yksityishenkilön velkajärjestelyä konkurssilainsäädännön kaltaiseen "täytäntöönpano oikeudelliseen sääntelyyn". Ymmärtääkseni yksityishenkilön velkajärjestelyssä on ensinnäkin nimenomaan tarkoitus luoda konkurssista poikkeavia maksukyvyttömyysongelmien ratkaisuja, jotka samalla antaisivat edellytyksiä ylivoimaisiin velkavaikeuksiin joutuneiden ihmisten taloudellisen tilanteen korjaamiselle ja tätä kautta sille, että he voisivat elää ihmisarvoista elämää. Velkajärjestelyn peruserona konkurssiin verrattuna on myös se, että yksityishenkilö ei vapaudu velkavastuustaan konkurssin jälkeen, kun taas velkajärjestelyssä ideana nimenomaan on velallisen vapautuminen veloistaan maksuohjelman päätyttyä. Velkajärjestelyn myöntäminen, lisäsuoritusvelvollisuus, maksuohjelmassa vahvistetun maksuvelvollisuuden alentaminen Nyt käsillä olevan lakiesityksen keskeisille muutosehdotuksille (ks. s ) on siis yhteistä se, että ne lavalla tai toisella väljentäisivät velkajärjestelyn edellytyksiä siihen nähden millaisia ne ovat nyt voimassa olevan lain valossa. Esitys siis mahdollistaisi aikaisempaa useampien velallisten pääsemisen velkajärjestelyn piiriin. Ehdotuksille on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet, (ks. erit. HE, s ) jotka liittyvät viime kädessä velkajärjestelyn ydintavoitteisiin: ylivoimaiseen velkatilanteeseen joutuneiden velallisten talouden korjaaminen ja ylivelkaantumisesta velalliselle ja hänen perheelleen aiheutuvien sosiaalisten ja terveydellisten haittojen vähentäminen. Ehdotuksista seuraavat rajoitukset omaisuudensuojaan ovat painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia, mutta lakiehdotuksen taustalla oleviin tavoitteisiin sisältyy lisäksi ainakin jossain määrin muihinkin perusoikeussäännöksiin kiinnittyviä näkökohtia. Tällaisia hyväksyttävyyden arviointiin vaikuttavia muita perustuslain säännöksiä ovat nähdäkseni perustuslain 1 :n säännön ihmisarvon loukkaamattomuudesta sekä oikeudenmukaisuuden edistämisestä yhteiskunnassa, samoin kuin perustuslain 19 :n säännökset jokaisen oikeudesta välttämättömään toimeentuloon sekä oikeudesta omaan asuntoon ja asumisen omatoimiseen järjestämiseen. Ylisummaan ehdotuksissa on perimmältään kysymys edellytysten luomisesta ihmisille elää ihmisarvoista elämää. Perusoikeutta rajoittavalle sääntelylle asettuvien yksityiskohtaisuuden ja täsmällisyyden vaatimusten kannalta taas merkitystä on sillä, että ehdotuksella ensinnäkin nimenomaan säädettäisiin aikaisempaa yksityiskohtaisemmin niistä syistä, joiden vuoksi velkajärjestely voidaan esteestä huolimatta myöntää. Ehdotuksia voidaan mielestäni muutenkin pitää sääntelyn luonne huomioon ottaen riittävän yksityiskohtaisina ja selvinä, vaikka ehdotukseen sinänsä sisältyy varsin paljon esimerkiksi sellaisia "tulkinnalle lähtökohtaisesti avoimia ilmaisuja kuin esimerkiksi seuraavasta 44 :n virkkeestä käy ilmi: "velallisen maksukyky on heikentynyt niin olennaisesti, että häneltä ei voida kohtuudella edellyttää maksuvelvollisuuden täyttämistä ottaen erityisesti huomioon maksuvelvollisuuden täyttämiseen tarvittava aika. " Tässä yhteydessä on kuitenkin merkityksellistä velkojan oikeusturvan kannalta myös se, että velkajärjestelyä koskeva erilainen päätöksenteko perustuu nimenomaan tuomioistuimen päätöksentekoon. ' Ajatuskulku tulee hyvin esiin myös esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnoista, jotka ovat koskeneet viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön taannehtivia vaikutuksia (PeVL 5/2002vp) ja ulosottolain muuttamista koskevaa lakia (PeVL 12/2002vp).

4 Ehdotusten oikeasuhtaisuuden kannalta on taas merkityksellistä, että velkajärjestelyn myöntäminen esteestä huolimatta vaatisi edelleen "painavia syitä". Lisäsuoritusvelvollisuuden aiheuttavan lisätulon määrän korottaminen 800 euroon 610 eurosta ei taas ole erityisen merkittävä, kun otetaan huomioon yleisen palkkakehityksen mukainen tulonnousu ja verotuksen muutokset. Oikeasuhtaisena voidaan niin ikään pitää velkojankin näkökulmasta tarkasteltuna, että ehdotuksen mukainen lisäsuoritusvelvollisuus syntyisi vasta 1000 euron ylittävästä osasta. Uudessa lisäsuorituksia koskevassa järjestelmässä velallisen lisätuloista jäisi hänen omaan käyttöönsä nykyistä suurempi osuus, mikä voi kannustaa velallista taloudellisen tilanteensa kohentamiseen. Tämä taas voi merkitä velkojille velkajärjestelyssä tulevan kertymän kasvamista. Näin ollen lisäsuorituksia koskevien säännösten voimaantulosta seuraavia vaikutuksia voidaan pitää kohtuullisina velkojan kannalta, mukaan lukien ne sinänsä ilmeisesti varsin harvinaiset tilanteet, joissa velkoja poikkeuksellisesti on yksityishenkilö. Myös ehdotus maksuohjelmassa vahvistetun maksuvelvollisuuden alentamisesta on oikeasuhtainen esitetyssä puitteissaan, kun erityisesti otetaan huomioon se, että muutoksella turvattaisiin velkajärjestelyn keskeisen tavoitteen toteutuminen eli velallisen vapauttaminen kohtuullisessa ajassa veloistaan. Sen sijaan ehdotusta maksun lykkäyksestä ilman velkojien suostumusta tai kuulemistakin voidaan arvostella. Nähdäkseni ehdotuksessa ei tältä osin oteta riittävästi huomioon sitä mahdollisuutta, että velkoja ei välttämättä ole liikepankki tai muu vakavarainen yritys. Velkoja voi kuitenkin aivan hyvin olla myös yksityishenkilö, jolle velaksi antaminen ei ole ollut säännönmukaista ja jolle velkajärjestelyssä syntyvä lyhytaikainenkin muutos voi ainakin tietyissä tilanteissa olla merkittävä ja syvälle käyvä. Nähdäkseni sääntelyssä tulisikin koettaa turvata yksityisvelkojan asema ainakin siten, että heitä vähintäänkin kuultaisiin maksun lykkäyksestä. Sääntelyn taannehtivat vaikutukset Ehdotuksen eräitä ensimmäisen lakiehdotuksen säännöksiä sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa vahvistettuihin maksuohjelmiin. Näitä olisivat maksun lykkäämistä koskeva 41 :n 2. momentti, velallisen myötävaikutusta koskeva 7 :n 3 momentti ja lisäsuorituksen vahvistamismenettelyä koskeva 61 a.

5 Kyseisillä säännöksillä ei kuitenkaan olisi vaikutusta maksuvelvollisuuden sisältöön, minkä lisiksi säännökset ovat riittävän yksityiskohtaisia ja täsmällisiä sekä erityisesti sellaisia, että niissä on riittävässä määrin huomioitu myös velkojan aseman ja intressit turvaavat näkökohdat. Tästä syystä niitä voidaan pitää kohtuullisina velkojan näkökulmasta. Helsingissä 14. päivänä syyskuuta 2002 Helsingin yliopisto

6 Mikael Hiden PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 8.30 HE 98/02 vp laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 88 :n muuttamisesta Yksityishenkilöiden velkajärjestelyyn liittyvät valtiosääntöoikeudelliset kysymykset ovat erityisesti koskeneet omaisuuden perustuslainsuojaa. Näihin erilaisiin kysymyksiin perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa velkajärjestelylain säätämisen yhteydessä vuonna 1992 (pevl 23/92 vp.) Silloinen omaisuuden suojaa koskeva säännös perustuslaissa on säilynyt aisallisesti muuttumattomana vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa (HM 12 ) ja nykyisessä perustuslaissa (PL 15 ). Nyt käsillä olevan ehdotuksen arvioinnissa on nähdäkseni syytä seurata niitä linjauksia, joita valiokunta omaksui vuoden 1992 lausunnossaan. Yleisesti ottaen ehdotus näyttää sisältävän tässä suhteessa vain sellaisia tämänhetkisen säännöstön hienosäätöjä, jotka eivät vaikuta ehdotuksen valtiosääntöoikeudelliseen arviointiin. Lakiehdotus perusteluineen vaikuttaa myös kaikkineen huolellisesti laaditulta. Esitys ei tämän vuoksi anna mielestäni tässä aihetta kuin erästä yksityiskohtaa koskevaan kommenttiin. 4 :n 2 momentti. Säännös koskee velallisen maksukyvyn arviointia/arvioinnin säätely siis merkitsee eräin osin laintasoisen säätelyn tarkentamista nykyisestä. Tämän toteamista ei tässä voida kuitenkaan pitää sellaisenaan riittävänä, koska velkajärjestelylain säätämisen jälkeen on asetuksenantovallan (lainsäädäntövallan delegoinnin) säätelyä perustuslaissa merkittävästi muutettu (PL 80 verrattuna HM 28 :ään). Perustuslain 80 :n 1 momentissa asetetaan rajoja sille, mitä voidaan siirtää säädettäväksi asetuksen tasolla. Näiden rajoitusten merkitystä korostaa tässä jonkin verran myös se, että ehdotetussa säännöksessä osoitetaan asetuksenantovalta ministeriölle ja perustuslainkohdan taas voidaan sanoa lähtevän valtioneuvoston asetusten ensisijaisuudesta ja siitä, että ministeriön asetuksissa säädettäväksi ei voida jättää kaikkea sitä, mitä voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksilla. (Perustuslain säätämiseen johtaneen HE 1/98 vp 1 perustelujen, s. 132, mukaan ministeriölle voitaisiin osoittaa asetuksenantovaltaa teknisluonteisemmissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisemmissä asioissa.").

7 Velkajärjestelylain soveltamisessa on velallisen maksukyvyttömyys aivan keskeinen kriteeri (lain 1. Maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan lain 3 :n määritelmän mukaan sitä, "että velallinen muuten kuin tilapäisesti on kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä." Lain 4 :n 1 momentissa luetellaan viisi eri seikkaa, jotka on otettava huomioon maksukyvyn arvioinnissa. Näistä viimeisenä kohtana on "muut velallisen taloudelliseen asemaan vaikuttavat seikat." Nämä määrittelyt eivät koske siinä mielessä perusoikeuksien kannalta keskeisiä asioita, että niissä ei ole kyse viranomaisen puuttumisvaltuuksien rajojen määrittelystä. Määrittelyt ovat kuitenkin oleellisia paitsi tietysti velallisiin kannalta myös velkojien taloudellisten intressien ja heidän tekemiensä sopimusten pitävyyden kannalta ja siten heidän omaisuudensuojansa kannalta. Tässä suhteessa voidaan jo nykyisestä 2 momentista sanoa, että oikeusministeriölle siinä annettu valta antaa "tarkempia määräyksiä" maksukyvyn arvioinnin perusteista on perusoikeuksien säätelyn tarkkarajaisuusvaatimuksenkin kannalta mielenkiintoinen. Nyt ehdotettu säätely ei tältä kannalta merkittävästi paranna asiaa. Ehdotetussa säännöksessä kyllä sidotaan yksi ensimmäisessä momentissa säädetty kriteeri välttämättömät elinkustannukset muussa laissa osoitettuun järjestelyyn ja sitä kautta myös tarkistus en vuosittaisuuteen. Muilta osin voidaan ajatella, että muotoilu "säädetään tarkemmin" ei viestitä ainakaan ahtaampaa ohjailuvaltuutta kuin nykyinen muotoilu "antaa tarkempia määräyksiä". Merkittävämpää tässä on kuitenkin se, että tällainen yksilön oikeusaseman kannalta merkittäviä ja laintasolla näin väljästi rajattuja kysymyksiä koskeva sääntelyvalta asetusten tasolla on vaikeasti, jos lainkaan, sovitettavissa yhteen sen kanssa, että PL 80,1 :n mukaan "yksilön oikeuksien perusteista" on säädettävä lailla. Se, että nyt ehdotetussa valtuutuksessa on sana " tarkemmin", ei tässä riitä poistamaan säännöksen ongelmallisuutta, kun 1 momentin laintasoiseen säätelyyn kuitenkin sisältyy väljiä kuvauksia ja kun säännöksessä toisaalta edelleen kuljetetaan mukana sanaa

8 "perusteista" (joka sanana ei viittaa yksityiskohtien sääntelyyn vaan kuten PL 80 :stäkin näkyy siihen, mille yksityiskohtainen sääntely rakentuu). Ehdotettua 2 momenttia sen osoittamaa valtuutta pitäisi nähdäkseni täsmentää. Täsmentäminen olisi oikeastaan aiheellista myös 1 momentissa, erityisesti sen em. 5) kohdan osalta.

9 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 88 :n muuttamisesta (HE 98/2002). Perustuslakivaliokunta on aikaisemmin arvioinut sekä hallituksen vuonna 1992 antamaa esitystä laiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä (HE 183/1992; PeVL 23/1992 vp) että vuonna 1996 annettua esitystä tämän lain muuttamisesta (HE 180/1996 vp; PeVL 28/1996 vp). Vuonna 1992 annetussa lausunnossa keskeisenä lähtökohtana oli velkajärjestelylain täytäntöönpano oikeudellinen luonne: velkajärjestely ja velkasaneerauslaki olivat valiokunnan mukaan "asialliselta luonteeltaan ja merkitykseltään rinnastettavissa velallisen maksukyvyttömyyteen nykyisin kytkeytyvään täytäntöönpanolainsäädäntöön, ennen kaikkea konkurssi ja ulosottolainsäädäntöön". Valtiosääntöisen arviointinsa valiokunta perusti jo aikaisemmin omaksumaansa kantaan, jonka mukaan "siviili ja rikosoikeudelliset täytäntöönpano ja turvaamistoimenpiteet voidaan pääsääntöisesti omaisuuteen kohdistuvinakin saattaa voimaan tavallisella lailla". Vastaavasti valiokunnan mukaan on hyväksyttävä, että "tällaisin täytäntöönpanotoimin kajotaan tavalla tai toisella velkojan asemaan velkasuhteesta johtuvien varallisuusoikeudellisten oikeuksien haltijana. Valiokunta on toistanut kantansa, jonka mukaan täytäntöönpano oikeudelliset normit voidaan antaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, myös perusoikeusuudistuksen jälkeen. Lausunnossaan 9/1998 vp valiokunta arvioi ehdotusta, jonka mukaan elatusapusaatavan

10 vanhentumisaikaa lyhennettiin ja saatavan vanhentuminen säädettiin lopulliseksi. Valiokunta totesi, että "säännöksiä elatusapusaatavan vanhentumisesta, palkan ulosmittauksesta elatusavun suorittamiseksi, elatusavun etuoikeudesta, kertyneiden suoritusten kohdentamisesta ja viivästyskorosta voidaan pitää täytäntöönpano oikeudellisina normeina" ja että "tällaiset säännökset voidaan vakiintuneen käsityksen mukaan saattaa omaisuuteen kohdistuvinakin pääsääntöisesti voimaan tavallisella lailla". Valiokunta ei oi kuitenkaan pitänyt omaisuudensuojaa merkityksettömänä täytäntöönpano oikeudellisten lakiehdotusten valtiosääntöisessä arvioinnissa. Niinpä valiokunta totesi velkajärjestely ja velkasaneerauslakeja koskevassa 1992 antamassaan lausunnossa, että "omaisuudensuojan asianmukainen huomioon ottaminen merkitsee tällaisen poikkeuksellisen sääntelyn yhteydessä ennen muuta sitä, että sinänsä väistämätön velkojan aseman heikentyminen ei saa olla velkojan kannalta kohtuutonta". Perusoikeusuudistuksen jälkeen tämä näkökohta voidaan muotoilla suhteellisuusvaatimuksen muotoon: velkojan aseman heikentymisen kohtuuttomuusarvioinnissa on otettava huomioon velallisen aseman suojaamiseen liittyvien intressien painavuus. Velkajärjestelylaista 1972 antamassaan lausunnossa valiokunta katsoi, että "velkojan asemaan vaikuttavat etenkin sellaiset velkajärjestelyn keinot, jotka muuttavat velkasuhteen alkuperäisiä ehtoja". Valiokunta totesi, että "tällainen seuraus on poikkeuksellinen sopimusten pysyvyyttä koskevan oikeusperiaatteen kannalta", mutta korosti samalla sen olevan "väistämättömästi tämän kaltaisen täytäntöönpanolainsäädännön luonteeseen liittyvä". Valiokunta tarkasteli myös ehdotettujen velkajärjestely ja velkasaneerauslakien taannehtivia vaikutuksia ja katsoi sääntelyn taannehtivanakin kuuluvan tavallisen lain alaan ellei velkojan asemaan liittyvästä kohtuullisuusvaatimuksesta muuta johdu. Valiokunta totesi taannehtivuudesta, että "ehdotetun uudistuksen käytännön merkitys riippuu suureksi osaksi siitä, voidaanko uusia lakeja soveltaa myös ennen uudistuksen voimaantuloa syntyneisiin velkasuhteisiin". Valiokunnan mielestä "tällaisessa ennestään sääntelemättömässä tilanteessa tulee asian valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa panna pääpaino sääntelyn täytäntöönpano oikeudelliselle luonteelle, vaikkakin tämä näkökulma on poikkeuksellinen esimerkiksi sopimusten pysyvyyttä koskevan valtiosääntöoikeudellisen tulkintakäytännön kannalta". Arvioitaessa esityksiä velkojan aseman kohtuullisuuden kannalta huomioon oli puolestaan otettava "se velanantoon luonnostaan liittyvä riskimomentti, jota velallisen mahdollinen maksukyvyttömyys merkitsee". Valiokunnan päätyi lausunnossaan kantaan, jonka mukaan niin velkajärjestely kuin velkasaneerauslakikin olivat käsiteltävissä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Myös nyt käsiteltävinä olevien velkajärjestelymuutosehdotusten arvioinnissa lähtökohtana on pidettävä velkajärjestelyn täytäntöönpano oikeudellista luonnetta samoin kuin tähän liittyvää mahdollisuutta antaa säännöksille ainakin tietyissä rajoissa myös taannehtivia vaikutuksia, Eräillä nyt ehdotetuilla muutoksilla olisi siinä suhteessa takautuvia vaikutuksia, että uusia säännöksiä sovellettaisiin myös ennen niiden voimaantuloa

11 vahvistettuihin maksuohjelmiin. Tällä tavoin taannehtivasti sovellettaisiin 7 :n momenttia, joka sääntelee velallisen myötävaikutusvelvollisuutta lisäsuoritusvelvollisuuden perusteiden selvittämisessä, lisäsuoritusvelvollisuutta koskevaa 35a :ää, maksun lykkäämistä koskevaa 4 :n 2 momenttia ja lisäsuorituksen vahvistamismenettelyä koskevaa 61a :ää. Ottaen huomioon sääntelyn täytäntöönpano oikeudellisen luonteen ehdotetun kaltaiset taannehtivat vaikutukset eivät ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisia. Muilta osin muutosehdotusten valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa ratkaisevaa on, vaikuttavatko ne velkojan asemaan kohtuuttomaksi katsottavalla tavalla. Ehdotetuista muutoksista 10a :ää voidaan pitää luonteeltaan pikemminkin velkajärjestelyn lakisääteisiä myöntämisedellytyksiä selventävänä kuin niitä muuttavana: pykälässä selvennetään niitä "erityisiä vastasyitä", joiden nojalla velkajärjestelyn voidaan nykyisinkin myöntää 10 :ssä tarkoitetusta esteestä huolimatta. Luonteeltaan etupäässä selventävä on myös 44 :n 1 momenttiin ehdotettu muutos, joka koskee maksuohjelman muuttamisen edellytyksiä. Velkojan aseman kohtuullisuuden kannalta huomiota onkin kiinnitettävä ensisijaisesti muutoksiin, jotka koskevat yhtäältä isäsuoritusvelvollisuutta ja toisaalta velallisen oikeutta lykätä maksua. Lisäsuoritusvelvollisuuden sisältöä koskevien 35a :ään ehdotettujen muutosten tarkoituksena on helpottaa velallisen asemaa muun muassa nostamalla niitä euromääräisiä rajoja, jotka määrittelevät lisäsuoritusvelvollisuuden syntymisedellytyksiä. Muutosten vaikutuksia velkojien asemaan, joita on arvioitu esityksen sivuilla 26 27, ei voida pitää velkojien aseman kannalta kohtuuttomina, varsinkin kun otetaan suhteellisuusperiaatteen vaatimusten mukaisesti huomioon muutoksia perusteleva painava yhteiskunnallinen, niin ikään perusoikeussuojan piiriin kuuluva intressi, ihmisarvoisen elämän turvaaminen ylivelkaantuneille. Lisäksi on huomattava, että lisäsuoritusvelvollisuutta koskevia muutosehdotuksia on velkojan aseman kannalta arvioitava

12 kokonaisuutena ja, että velallisen myötävaikutusvelvollisuutta koskeva 7 :n 3 momentti ja lisäsuoritusten vahvistamismenettelyä sääntelevä 61a vaikuttavat osaltaan velkojan asemaa vahvistavasti. Velkojan aseman kannalta kohtuuttomia vaikutuksia ei ole myöskään 41 :n 2 momenttiin ehdotetulla säännöksellä, jonka mukaan "velallisella, jonka maksukyky on heikentynyt, on 1 momentin estämättä oikeus lykätä velkojalle tulevan maksun suorittamista enintään kolmen kuukauden maksuvelvollisuutta vastaavalla määrällä ilmoittamalla velkojalle lykkäyksestä ja sen syystä". Maksujärjestyksen vaikutus ei ole lopullinen, vaan säännösehdotuksen mukaan "velallisen lykkäämä maksu erääntyy maksuohjelman päättyessä". Säännösehdotuksesta voidaan kuitenkin esittää sen täsmällisyyttä koskeva huomautus. Perusteluista (s. 40) ilmenee, että kolmen kuukauden maksuvelvollisuutta vastaava yläraja on tarkoitettu koskemaan kaikkien maksuohjelman aikaisten lykkäysten yhteismäärää. Tämä tarkoitus ei ilmene selvästi lakitekstistä. Ehdotuksen muotoilua saatetaan arvostella myös siitä, että säännöstekstissä ei lausuta mitään maksukyvyn heikentymisen määrittelevistä kriteereistä. Porthaniassa Kaarlo Tuori