:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ":00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu"

Transkriptio

1 :00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna tehtyjen yritysostojen ansiosta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 42 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 229 milj. euroa (161 milj. euroa). Teollisen toiminnan liikevoitto oli 20 milj. euroa (18). Pitkäaikaisista sijoituksista saatujen, pääosin kertaluonteisten tuottojen ansiosta ensimmäisen vuosineljänneksen tulos kohosi 36 milj. euroon (13), mikä merkitsee 0,65 euron tulosta osaketta kohden (0,29). YRITYSOSTOT Huhtikuun lopulla sovittiin Saksan johtavan muovisia kukkalaatikoita ja puutarharuukkuja valmistavan Ebert-Gruppen ostamisesta. Aikomuksena on keskittää kaikki Fiskarsin Saksan toiminnot Ebertin yhteyteen, jolloin muodostuu noin 60 milj. euron kokonaisuus, joka pystyy paremmin kilpailemaan Saksan jakelumarkkinoilla. Tämän lisäksi Ebertin ja aikaisemmin Englannista ostetun Sankeyn tuoteohjelmat täydentävät toisiaan. Ebertin liikevaihto oli viime vuonna noin 28 milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa on noin 180 henkilöä. KONSERNIRAKENTEEN MUUTOKSET Vuoden alussa entisen ns. kuluttajatuoteryhmän sisäisiä omistussuhteita muutettiin siten, että kaikki ryhmään kuuluvat yhtiöt siirrettiin amerikkalaisen Fiskars Consumer Products, Inc:n omistukseen, joten ryhmän juridinen rakenne vastaa nyt toiminnallista organisaatiota. LIIKETOIMINNAN TULOKSET Fiskars Consumer Products, Inc:n (FCP) myynnin kehitys oli sekä USA:ssa että Euroopassa odotusten mukainen. Liikevaihto nousi 43 % ja oli 221 milj. euroa (154). Kasvu oli suurelta osin viime vuoden alkupuolella tehtyjen amerikkalaisten yritysostojen ansiota, mutta myös orgaaninen kasvu oli lähes kaikissa yksiköissä tyydyttävä. Merkittävästi laajentuneen puutarharyhmän kevätsesongista johtuen USA:n myynti kasvoi 57 % edellisestä vuodesta. FCP:n liikevoitto kohosi 21 milj. euroon, mikä on 12 % edellisvuotista korkeampi. Tulosta rasitti ensisijaisesti puutarhatuotteiden raaka-ainekustannusten merkittävä nousu sekä käynnissä olevien rationalisointiohjelmien kulut. Inhan Tehtaiden liikevaihto kasvoi 25 % viimevuotisesta ja oli 7 milj. euroa (5). Myynnin kasvu johtui saranoiden ja etenkin Buster-veneiden hyvästä kysynnästä sekä kotimaassa että muissa pohjoismaissa. Inhan Tehtaiden liikevoitto oli yli 1 milj. euroa, joka on 45 % edellisvuotista korkeampi. HENKILÖSTÖ Huhtikuun alussa erosi FCP:n ja sitä edeltäneen Fiskars Inc:n toimitusjohtaja Wayne G. Fethke yhtiön palveluksesta. Hänen tehtäviään hoitaa toistaiseksi Fiskarsin toimitusjohtaja Stig Stendahl. Konsernin palveluksessa oli maaliskuun lopussa 5800 henkilöä. Kasvu verrattuna vuoden alun 5650 henkilön määrään johtuu kausivaihtelusta.

2 INVESTOINNIT JA RAHOITUS Kauden kokonaisinvestoinnit olivat 54 milj. euroa, josta teollisten investointien osuus oli 9 milj. euroa. Investointeihin sisältyy Sanitecin osakkeita 22 milj. euron arvosta, jotka Metrakonserni jakoi lisäosinkona. Fiskarsin osuus Sanitecin osakkeista on nyt 6,3 %. Taseen loppusumma kasvoi alkuvuonna 15 % ja oli maaliskuun lopussa 1,0 mrd. euroa. Omavaraisuusaste oli 40 % (44) rahoitusomaisuuteen sitoutuneen kausiluonteisen pääoman vuoksi. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Fiskars Oyj Abp:n pidetty yhtiökokous päätti jakaa osinkoa vuodelta 1999 yhteensä 16,8 milj. euroa. Edellisenä vuotena kokonaisosingon määrä oli sama 16,8 milj. euroa, mutta silloin siihen sisältyi 4,1 milj. euroa juhlavuoden bonusta. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Göran J. Ehrnrooth, Thomas Tallberg ja Juha Toivola valittiin uudelleen. Hallituksen varapuheenjohtaja Erik Stadigh ja hallituksen jäsen Jarl Engberg olivat pyytäneet eroa tehtävistään, ja heidän tilalleen valittiin valtiotieteen maisteri Mikael von Frenckell ja yhtiön toimitusjohtaja Stig Stendahl. Lisäksi valittiin kauppatieteiden maisteri Paul Ehrnrooth ja kauppatieteiden maisteri Alexander Ehrnrooth hallituksen varajäseniksi. Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen Eric Haglund (KHT) ja varatilintarkastajaksi KPMG Wideri Oy Ab. Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden aikana hankkimaan ja luovuttamaan yhtiön omista osakkeista enintään A-osaketta ja enintään K-osaketta. OSAKEKURSSIT Fiskarsin A-sarjan osakkeiden hinta oli maaliskuun lopussa 10,50 euroa (11,60) ja K-sarjan 11,00 euroa (12,00). Vuoden vaihteeseen verrattuna A-sarjan kurssi oli muuttunut -19 % ja K- sarjan -15 %. Helsingin pörssin yleisindeksi kohosi vuoden alusta 14 %. NÄKYMÄT Fiskars Consumer Productsin hyvän kasvun odotetaan jatkuvan vuoden toisellakin neljänneksellä. Myös loppuvuoden näkymät ovat viimevuotista paremmat toimintojen uudelleenjärjestelyjen ja käynnissä olevien tehostamistoimenpiteiden ansiosta. Puutarharyhmän voimakas kausiluonteisuus ja sen suhteellisesti pienempi kate muihin ryhmiin verrattuna aiheuttaa kuitenkin sen, ettei vuoden kokonaistulos kasva samassa suhteessa liikevaihdon kanssa. Seuraavan osavuosikatsauksen (tammi - kesäkuu) Fiskars Oyj Abp julkaisee elokuun 14. päivänä Stig Stendahl toimitusjohtaja

3 KONSERNIN TULOSLASKELMA 1-3/00 1-3/99 Viim.12 kk 1-12/ MEUR MEUR MEUR MEUR LIIKEVAIHTO Hankinnan ja valmistuksen kulut BRUTTOKATE Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut LIIKEVOITTO Tuotot pitkäaik. sijoituksista Muut rahoitustuotot Rahoituskulut VOITTO ENNEN VEROJA Katsauskauden verot KATSAUSKAUDEN VOITTO Tulos/osake, euro 0,65 0,23 0,73 KONSERNITASE 3/00 3/99 12/99 MEUR MEUR MEUR VASTAAVAA Teollinen käyttöomaisuus ja kiinteistöt Osakkuudet ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Vaihto-omaisuus Rahoitusomaisuus YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Muu oma pääoma VARAUKSET VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lyhytaikainen YHTEENSÄ Osakeantioikaistu oma pääoma/osake, euro 7,35 6,34 6,92 Omavaraisuusaste 40% 45% 44% Katsauskauden valuuttakursseja: USD keskikurssi (tuloslaskelma) 0,99 1,12 1,07 USD kurssi kauden lopussa (tase) 0,96 1,07 1,00

4 KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA 1-3/00 1-3/99 muutos Viim 12 kk 1-12/ MEUR MEUR % MEUR MEUR Liiketoiminnan kassavirta Investointien kassavirta Rahoitustoimintojen kassavirta LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS Likvidit varat Likvidien varojen kurssimuutos LIKVIDIT VARAT KAUDEN LOPUSSA BRUTTOINVESTOINNIT HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA- Kuluttajatuotteet Inhan Tehtaat TEOLLISUUS YHTEENSÄ Kiinteistöt, muut Sisäinen liiketoiminta KONSERNI YHTEENSÄ TULOKSET LIIKETOIMINTA- Kuluttajatuotteet Inhan Tehtaat TEOLLISUUS YHTEENSÄ Kiinteistöt, muut KONSERNIN LIIKEVOITTO Tuotot pitkäaik. sijoituksista KONSERNIN LIIKETOIMINTOJEN TULOS LIIKEVAIHTO MARKKINA- Suomi Skandinavia Muu Eurooppa Pohjois-Amerikka Muut KONSERNI YHTEENSÄ Vienti Suomesta

5 Fiskarsin toimialoilla vaaditaan lyhyitä toimitusaikoja, eivätkä tilauskanta ja sen muutokset vaikuta oleellisesti toimintaan. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 3/00 3/99 12/99 MEUR MEUR MEUR OMIEN SITOUMUSTEN VAKUUDEKSI Kiinteistökiinnitykset Pantit Vekselivastuut Leasing- ja vuokravastuut Muut vastuut YHTEENSÄ TAKAUKSET MUIDEN PUOLESTA VASTUUSITOUMUKSET YHTEENSÄ JOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT Valuuttatermiinit Koronvaihtosopimukset Korkotermiinit ja -futuurit JOHDANNAISTEN MARKKINA-ARVOT VERRATTUINA NIMELLISARVOIHIN Koronvaihtosopimukset Myös suljetut sopimukset sisältyvät nimellisarvoihin.

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2000-11-02 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto oli vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 665 milj. euroa,

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu 2001-05-09 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu Fiskars-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 217 milj. euroa, joka

Lisätiedot

Kuluttajatuotteiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 222 milj.

Kuluttajatuotteiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 222 milj. 2002-08-12 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2002 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) LIIKETOIMINNAN TULOS PARANI JA KASSAVIRTA SÄILYI VAHVANA Konserni, huhti - kesäkuu

Lisätiedot

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2001-02-16 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2000 Konsernin liikevaihto kasvoi edellisen vuoden 665 milj. eurosta 824 milj. euroon (+24 %). Teollisen toiminnan kannattavuus heikkeni

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2002 Tietoja ei ole tilintarkastettu

:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2002 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2002-05-08 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2002 Tietoja ei ole tilintarkastettu - Fiskars-konsernin liikevaihto oli 200 milj. euroa(217 milj. euroa) - Kertaluontoisia

Lisätiedot

2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS

2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS 2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS Konsernin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli 665 milj. euroa (562 Me). Sijoitustoiminnasta saatujen

Lisätiedot

pienemmäksi. Uusia tuotteita tuotiin syksyn aikana markkinoille, ja

pienemmäksi. Uusia tuotteita tuotiin syksyn aikana markkinoille, ja 2002-11-08 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2002 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN TULOS PARANI JA TASE ON EDELLEEN VAHVA Konserni, heinä - syyskuu (3 kk)

Lisätiedot

2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto kasvoi alkuvuonna 35 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 493 milj.

Lisätiedot

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN MYYNTI EDELLISVUODEN TASOLLA PAIKALLISISSA VALUUTOISSA USA:SSA JA EUROALUEELLA. KASSAVIRTA EDELLEEN VAKAA

Lisätiedot

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002-02-15 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2001 Yhdysvaltain markkinatilanteen heikentymisen seurauksena konsernin liikevaihto laski katsausvuonna 7 % edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN TEOLLISEN TOIMINNAN LIIKETULOS PARANI, WÄRTSILÄSTÄ OSAKKUUSYHTIÖ -Teollisen toiminnan liikevoitto parani

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2004-08-09 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN TOISEN NELJÄNNEKSEN LIIKETULOS PARANI JA KASSAVIRTA SÄILYI VAHVANA - Liiketulos

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK)

2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK) 2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK) Konsernin liikevaihto oli 143 milj. euroa (151), joka on 6 prosenttia vähemmän

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin kuuden ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 55,4 MEUR (1-6/2000, 59,8 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 62,5

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003 2004-02-13 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003 Konsernin liikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 132 milj. euroa (143) eli 8% edellisvuotta

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2001 Konsernin yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 85,4 MEUR (1-9/2000, 82,9 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 60,3

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 1 (7) MARTELA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.09.2006 Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 13,7 prosenttia ja oli 82,9 milj. euroa (72,9). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.08.2000 klo 14.10 1 (5) INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2000 Incap-konsernin liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana ja oli 29 prosenttia. Elektroniikan sopimusvalmistuksen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 31.5.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005 31.5.2006 aikana kolme huutokauppaa, yhden huutokaupan vähemmän kuin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2003 klo 08.30 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2003 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 2,0 % 21,74 (21,32) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli 0,14

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2004-11-10 09:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKETOIMINNAN KANNATTAVUUS PARANI KATSAUSKAUDELLA Keskeistä kolmannelta

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 22.3.2004 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-31.1.2004 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 11,7 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti.

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti. LEMMINKÄINEN OYJ 19.5.1999 klo. 10.30 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.1999 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 30 % ja oli 130,5 MEUR (100,0). Toiminnan kausiluonteisuudesta johtuva

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.04.2003 KLO 08.30 1(6) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-31.03.2003 Markkinatilanne on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 18,7 % ja tulos ennen satunnaisia eriä oli

Lisätiedot