Muotoilualan suhdannekatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muotoilualan suhdannekatsaus"

Transkriptio

1 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014 Selvitys muotoilualojen yrityksistä, toimintaympäristöstä, toiminnan kehittämisen osa-alueista sekä lähiajan suhdanneodotuksista.

2 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014 Selvitys muotoilualojen yrityksistä, toimintaympäristöstä, toiminnan kehittämisen osa-alueista sekä lähiajan suhdanneodotuksista. 3 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

3 Teollisuustaiteen Liitto Ornamo Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on muotoilualan ammatillis-aatteellinen järjestö. Ornamo edustaa yli koulutettua muotoilijaa, suunnittelijaa sekä taideteollista taiteilijaa ammattimaisessa toiminnassa. Noin neljännes Ornamon jäsenistä tekee taiteellista työtä ja kolme neljäsosaa muotoilutyötä. Järjestön jäsenet työskentelevät teollisen muotoilun, tekstiili-, vaatetus- ja huonekalusuunnittelun, sisustusarkkitehtuurin, immateriaalisen suunnittelun, digitaalisten sisältöjen, käyttöliittymien, pakkaussuunnittelun sekä palvelumuotoilun ja pelisuunnittelun, taidekäsityön ja taiteen aloilla. Selvitys muotoilualojen yrityksistä, toiminta- ympäristöstä, toiminnan kehittämisen osa-alueista sekä lähiajan suhdanneodotuksista. Kirjoittaja Pekka Lith, Lith Consulting Group Julkaisija Teollisuustaiteen Liitto Ornamo Ulkoasu Jalo Toivio Typografia Helvetica Neue LT, Sentinel 4 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

4 1 Muotoilualan suhdannenäkemykset Kehitys kaksijakoista Muotoilualan kehitys on ollut kaksijakoista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vajaat 46 prosenttia toimialan yrityksistä ilmoitti kesällä 2014, että liikevaihto on kasvanut edellisen vuoden aikana (Kuvio 1). Runsas 29 prosenttia sen sijaan kertoi, että liikevaihto oli supistunut, joten liikevaihdon kasvu saldoluvuksi saadaan noin plus Kaksijakoisuutta selittää yritysten erilainen riippuvuus asiakasyritysten menestyksestä niiden omilla markkinoilla. Kotimaassa toimiviin yrityksiin vaikuttavat yksityisen kulutuksen ja julkisyhteisöjen (valtio ja kunta) rahoitusaseman heikentyminen. Kannattavuuden saldoluvuksi saatiin ainoastaan plus kaksi. Kannattavuuskehitys on ollut osassa muotoilualan yrityksiä heikkoa, mikä johtuu 1 Saldoluku saadaan, kun liikevaihdon kasvusta ilmoittaneiden yritysten prosenttiosuudesta vähennetään liikevaihdon laskusta ilmoittaneiden prosenttiosuus. liikevaihdon tuotantokustannuksia hitaammasta kasvusta. Yli 80 prosenttia yrityksistä ilmoitti, että henkilöstön määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan, koska merkittävä osa kyselyihin vastanneista on yksinyrittäjiä. Tulokset perustuvat Teollisuustaiteen Liitto Ornamon heinä-elokuussa 2014 teettämiin muotoilualan suhdannekyselyihin, joihin vastasi määräaikoihin mennessä noin 100 liiton jäsenyritystä (yrittäjäjäsentä). Vuosien tilanteeseen verrattuna muotoilualan kaksijakoisuus on vahvistunut, sillä liikevaihdon kasvusta ja pienenemisestä ilmoittaneiden yritysten prosenttiosuudet ovat lisääntyneet samanaikaisesti. Tosin saldolukuna mitattuna liikevaihto on kehittynyt myönteisesti. Samanlaista eriytymistä on tapahtunut kannattavuuden osalta. Kannattavuuden saldoluku on kuitenkin pienentynyt hieman vuoden aikana, sillä kannattavuuden heikkenemisestä ilmoittaneiden osuus on noussut enemmän kuin kannattavuuden paranemisesta ilmoittaneiden osuus. Kuvio 1. Muotoilualan yritysten näkemykset liikevaihdon henkilöstön, tuotantokustannusten ja kannattavuuden kehityksestä nyt (kesä 2014) verrattuna vuoden takaiseen (kesä 2013) tilanteeseen, prosenttia yrityksistä Liikevaihto Kannattavuus Tuotantokustannukset Henkilöstö (Lähde: Ornamo suhdannekyselyt 2014) Suurempi, % Pysynyt ennallaan, % Pienempi, % 5 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

5 Noin kaksi kolmasosaa kyselyihin vastanneista yrityksistä uskoo liikevaihdon kasvavan. Alalla vahvaa uskoa tulevaisuuteen Odotukset seuraavan vuoden kehityksestä ovat optimiset, sillä noin kaksi kolmasosaa kyselyihin vastanneista yrityksistä uskoo liikevaihdon kasvavan ja lähes yhtä moni arvelee kannattavuuden paranevan, sillä tuotantokustannusten nousun ennustetaan jäävän melko maltilliseksi. Odotukset ovat tosin usein paljon optimistisempia kuin toteutunut kehitys. Esimerkiksi vuoden 2013 kyselyissä ilmoitetut liikevaihdon ja kannattavuuden kasvuodotukset toteutuivat vain osaksi. Vain tuotantokustannusten osalta odotukset ja toteutunut kehitys vastasivat edes jotenkin toisiaan. Muotoilualan odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat saldolukuina mitattuna myös myönteisemmät kuin pk-yrityskentässä keskimäärin Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työja elinkeinoministeriö TEM:n keväällä julkistaman pk-yritysbarometrin mukaan (Taulukko 1). Pk-yritysbarometri julkistetaan kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Barometri laaditaan paitsi valtakunnallisena kuin myös alueellisina raportteina. Kevään 2014 Pk-yritysbarometri perustui noin pk-yrityksen edustajan antamiin vastauksiin. Liikevaihdon kasvuodotuksista huolimatta uutta henkilökuntaa aikoo palkata seuraavan vuoden aikana vain viidennes muotoilualan yrityksistä, mikä kertoo varovaisuudesta, työllistämisen korkeasta kynnyksestä ja siitä, että yritystoiminta perustuu suurelta osin yksinyrittäjyyteen. Toisaalta aikomukset lisätä henkilökuntaa olivat vaimeat koko pk-yrityskentässä, sillä 30 prosentilla Taulukko 1. Liikevaihdon, kannattavuuden, henkilöstön ja tuotantokustannusten kasvuodotukset vuodelle 2015 muotoilualalla ja koko pk-yrityssektorilla saldolukuina, prosenttia Tuotantokustannukset, Liikevaihto, % Kannattavuus, % % Henkilöstö, % Muotoiluala Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Kaikki pk-yritykset (Lähde: Pk-yritysbarometri kevät 2014 ja Ornamo suhdannekyselyt 2014) Taulukko 2. Seuraavan vuoden yleiset kysyntä- ja suhdannenäkymät muotoilualalla ja koko pk-yrityssektorilla, prosenttia Pysyy Paranee, % ennallaan, % Heikkenee, % Saldoluku, % Muotoiluala Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Kaikki pk-yritykset (Lähde: Pk-yritysbarometri kevät 2014 ja Ornamo suhdannekyselyt 2014) 6 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

6 pk-yrityksistä ei ollut lainkaan tarvetta työllistää. Ne yritykset, joilla on työllistämistarpeita, työllistämisen esteinä olivat kysynnän epävakaus ja työn sivukulut, kuten sosiaalipalkat ja vakuutusmaksut. 2 Silmiinpistävää oli myös, että muotoilualan yritysten odotukset kansantalouden yleisistä kysyntä- ja suhdannenäkemyksistä eivät olleet Ornamon kyselyjen mukaan kesällä 2014 yhtä valoisat kuin yritysten oman liikevaihdon ja kannattavuuden kasvuodotukset. Muotoilualan näkemykset yleisestä suhdannetilanteesta olivat lisäksi pessimistisemmät kuin pk-yrityskentässä keskimäärin (Taulukko 2). Käytännössä talouden yleistä suhdannetilannetta kuvaavat odotukset olivat muotoilualaa huonommat kuin kaikilla muilla päätoimialoilla rakentamista lukuun ottamatta. 3 Paljon kasvuhakuisuutta Ornamon kyselyjen mukaan voimakkaasti kasvuhakuisia oli yksitoista prosenttia vastanneista, mikä oli jopa hieman suurempi osuus kuin pk-yrityksissä keskimäärin. Vain pk-teollisuudessa voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus oli pkyritysbarometrin mukaan keväällä 2014 suurempi kuin muotoilualalla. Vertailussa on otettava huomioon, että muotoiluala koostuu monialaisesta 2 Muotoilualan yrityksiltä ei kysytty nyt työllistämisen esteistä, mutta todennäköisesti monella yrityksellä ei ollut lainkaan tarvetta työllistää tai työllistämisen esteet olivat pitkälti samoja kuin pk-yrityksissä yleensä. 3 Optimismi lisääntyy Ornamon kyselyjen mukaan muotoilualalla, kun asiaa tarkastellaan pidemmällä kolmen vuoden aikajänteellä. Toisaalta tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa nykyisessä turbulentissa taloustilanteessa. Voimakkaasti kasvuhakuisia oli yksitoista prosenttia vastanneista. yritysjoukosta, johon kuuluu sarjatuotantoa ja käsityömäistä tuotteiden valmistusta harjoittavia teollisia yrityksiä, suunnittelutoimistoja ja muita palveluyrityksiä (Taulukko 3). Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten ohella useimmat muutkin kyselyihin vastanneet yritykset haluavat kasvaa mahdollisuuksien mukaan. Keskeisin kasvukeino on myynnin ja markkinoinnin tehostaminen, mutta yritykset kasvavat myös orgaanisesti, millä tarkoitetaan liiketoiminnan laajentamista uusille maantieteellisille markkinaalueille, kuten ulkomaille sekä uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämistä ja tuotevalikoiman monipuolistamista. Epäorgaaninen kasvu, eli yrityskaupat ovat muotoilualalla kyselyjen mukaan melko harvinaisia 4 (Kuvio 2). Muotoilualan kasvuhakuisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia kuluneen vuoden aikana, mikä vahvistaa saatuja tuloksia. Kasvuhakuisten yritysten osuuden pieni nousu voi johtua tilastollisista syistä. Pääsyynä kasvuhaluttomuu- 4 Yrityskaupat toteutetaan omistusosuuskauppana (osakekauppa) tai liiketoimintakauppana (substanssikauppa). Taulukko 3. Yritysten kasvuhakuisuus muotoilualalla ja koko pk-yrityssektorilla 2014, prosenttia yrityksistä Voimakkaasti kasvuhakuiset, % Kasvavat mahdollisuuksien mukaan, % Asemansa säilyttäjät, % Muotoiluala Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Kaikki pk-yritykset Ei kasvutavoitteita, % (Lähde: Pk-yritysbarometri kevät 2014 ja Ornamo suhdannekyselyt 2014) 7 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

7 teen oli puolestaan se, että yrityskoko on jo optimaalinen tai yrittäjä ei halua ottaa kasvuun liittyvää taloudellista riskiä. Usein on kyse siitä, että itsensä työllistäjät ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseensa. Kasvun esteinä voivat olla myös riittämätön kysyntä ja kireä kilpailu tai omien taloudellisten voimavarojen puute. Suuntana kansainväliset markkinat Myönteistä kyselyjen tuloksissa oli, että yli viidenneksellä vastanneista muotoilualan yrityksistä ulkomainen toiminta on vakiintunutta tai kasvu- ja kehitysvaiheessa siten, että kansainvälistymiseen panostetaan voimakkaasti. Lisäksi lähes 40 prosenttia on panostanut jonkin verran kansainvälistymiseen (Kuvio 3). Joka viidennellä yrityksellä ulkomaisen toiminnan osuus oli vähintään kymmenen prosenttia vuonna Suuntautumalla kansainvälisille markkinoille vähennetään riippuvuutta kotimaan suhdanteista. Myös yrityksen kasvu voi edellyttää kansainvälistymistä. Kehittämisen osa-alueet Ornamon kyselyjen mukaan muotoilualan yritykset korostivat oman toiminnan kehittämisessä toimenpiteitä, jotka koskevat markkinoinnin ja myynnin edistämistä, tuote- ja palvelukehitystä, asiakkuuden ja kumppanuuden kehittämistä sekä vientiä ja kansainvälistymistä. Seuraavaksi Tietotekniikkaan kiinnitetään yllättävän vähän huomiota. tärkeimpiä kehittämisen kohteita ovat verkottuminen, laatu ja laadunvalvonta. Henkilöstön kehittäminen ja koulutus, palkkausjärjestelmien parantaminen ja johtaminen eivät olleet keskeisiä kehittämiskohteita, koska merkittävä osa kyselyyn vastanneista ei toiminut työnantajina (Kuvio 4). Tietotekniikkaan kiinnitetään yllättävän vähän huomiota, vaikka esimerkiksi tieto- ja tiedonsiirtotekniikan (ICT) kehityksellä ja henkilöstön tietoteknisillä perusvalmiuksilla on ollut suuri vaikutus toimialakehitykseen. Myöskään rahoitus ja taloushallinto eivät ole kuuluneet koskaan keskeisiin kehittämiskohteisiin. Silti hyvällä talouden raportoinnilla voi olla merkittävä vaikutus yrityksen rahoituksen hankinnassa, koska rahoituslaitokset ja sijoittajat haluavat saada tietoja yrityksen talouden ohjauksen luottavuudesta. Tämä on riskirahoituksen saannin edellytys. Kuvio 2. Muotoilualan yritysten tärkeimmät kasvukeinot, prosenttia kasvuhakuisista yrityksistä Myynnin ja markkinoinnin lisääminen Uudet maantieteelliset markkinaalueet (ml. kansainvälistyminen) Tuotevalikoiman laajentaminen; uusien tuotteiden tai palveluiden kehittäminen Teettämällä enemmän alihankinta- ja osahankintatöitä Yritysostot, omistusjärjestelyt (ml. pääomasijoittajat) Lisenssivalmistus, franchising-liiketoiminta Muut kasvukeinot (Lähde: Ornamo suhdannekyselyt 2014) 8 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

8 Kuvio 3. Muotoilualan yritysten kansainvälistymistä koskevat tavoitteet 2014, prosenttia yrityksistä Kansainvälinen toiminta vakiintunutta/ tasaisesti kehittyvää 8 Kansainvälistyminen kasvu- ja kehitysvaiheessa/panostaa voimakkaasti kansainvälistymiseen Kansainvälistyminen kasvu- ja kehitysvaiheessa/panostaa jonkin verran kansainvälistymiseen Ulkomainen toiminta/vienti vähäistä 25 Ei lainkaan tarvetta kansainvälistyä (Lähde: Ornamo suhdannekyselyt 2014) Kuvio 4. Muotoilualan yritysten tärkeimmät oman toiminnan kehittämisen kohteet 2014, pisteet 5 Markkinointi ja myynnin edistäminen 167 Tuote- ja palvelukehitys Asiakkuuden ja kumppanuuden kehittäminen Vienti ja kansainvälistyminen Laatu ja laadunvalvonta Verkottuminen, alihankinta Tuotanto, materiaalitoiminnot Henkilöstön kehittäminen, koulutus Toimitusvarmuus Rahoitus, taloushallinto ja laskentatoimi Johtaminen Tietotekniikka Palkkausjärjestelmien kehittäminen (Lähde: Ornamo suhdannekyselyt 2014) 5 Ornamon kyselyissä yrityksiä pyydettiin ilmoittamaan kolme tärkeintä kehittämisen osa-aluetta. Vastaukset pisteytettiin siten, että tärkein kohta sai kolme pistettä, toiseksi tärkein kaksi pistettä ja kolmanneksi tärkein yhden pisteen. Lopuksi pisteet summattiin yhteen asiakohdittain. 9 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

9 Verotukseen ja julkisyhteisöjen toimintaan parannuksia Muotoilualan yritysten arviot yleisestä liiketoimintaympäristöstä vaihtelevat. Eniten myönteisiä asioita nähdään työvoiman saatavuudessa ja laadussa, toimitilojen ja liiketonttien saatavuudessa, yrityksen sijaintikunnan ja yrittäjien välisessä yhteydessä sekä yritysyhteistyössä ja alihankkijoiden saatavuudessa. Eniten kielteisiä asioita yritykset näkevät verotuksen, julkisten hankintojen toimivuuden ja julkisten yrityspalvelujen osalta. Myös yritysrahoituksen saatavuudessa ja ehdoissa on ongelmia, mikä voi johtua rahoituslaitosten varovaisuudesta (Kuvio 5). Etenkin julkisten hankintojen markkinoiden toimivuutta kohtaan osoitettu kritiikki on huolestuttavaa, sillä julkiset hankinnat ovat erittäin tai melko tärkeitä yli kolmannekselle toimialan yrityksiä. Saman verran vastanneista ilmoitti, että julkisyhteisöt muodostivat vähintään viidenneksen yrityksen liikevaihdosta vuonna Enemmistö arveli myös, että julkiset hankinnat kasvavat seuraavan kolmen vuoden aikana. Fiksulla hankintatoiminnallaan julkisyhteisöt voisivatkin antaa yrityksille tärkeitä referenssejä ja kannustaa niitä kehittymään. Julkisiin hankintoihin liittyviä epäkohtia ja parannusehdotuksia on käsitelty tarkemmin vuoden 2013 Ornamon Muotoilualan yritysten suhdanne- ja toimialaraportissa. Raportissa todettiin, että epäkohtia liittyy varsinkin hankintojen hinnan ja laadun väliseen suhteeseen, ehdokkaiden ja tarjoajien yleiseen arvioitiin ja hankintamenettelyn valintaan. Kehittämisehdotuksiin kuului, että hankinnoissa sovellettaisiin aiempaa useammin kilpailullista neuvottelumenettelyä, mikä tukisi parhaiten uuden tiedon, teknologian ja toimintamallien saantia julkiseen toimintaan. Kaikkein alhaisimmat pisteet muotoilualan yritykset antoivat kuitenkin verotuksesta. Yritykset generoivat ja maksavat veroja ja veronluonteisia maksuja yhteiskunnalle monessa eri muodossa. Niihin kuuluvat tapauksesta riippuen yrittäjien ja palkansaajien tuloverot, sosiaaliturva- ja sosiaalivakuutusmaksut, arvonlisäverot, yhteisöverot ja kiinteistöverot. Julkiset hankinnat ovat erittäin tai melko tärkeitä yli kolmannekselle toimialan yrityksiä. 10 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

10 Kuvio 5. Muotoilualan yritysten näkemykset Suomen yleisestä toimintaympäristöstä, prosenttia yrityksistä Työvoiman saatavuus ja laatu Toimitilojen ja liiketonttien saatavuus Yrityksen sijaintikunnan ja yrittäjien välinen keskusteluyhteys Yritysyhteistyö/alihankkijoiden/osahankkijoiden saatavuus Yritystoimintaa tukevien yksityisten palvelujen saatavuus Alaa koskeva tutkimus- ja kehitystyö Elinkeinoa koskeva lainsäädäntö Työehtosopimukset/työlainsäädäntö Alan koulutustarjonta ja työelämän vastaavuus Markkinoiden toimivuus/kilpailuneutraliteetti Yritysrahoitus (saatavuus, hinta, vakuudet) Julkiset yrityspalvelut (ELY-keskus yms.) Julkisten hankintamarkkinoiden toimivuus Verotus (elinkeinoverotus yms.) Hyvää, % Kohtalaista, % Huonoa, % (Lähde: Ornamo suhdannekyselyt 2014) 11 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

11 2 Yleinen talouskehitys Kansantalous kriisissä Kansantalouden tilinpidon tiedot osoittavat, että maamme bruttokansantuote (bkt) supistui 1,2 prosenttia vuonna 2013, eikä lähivuosille ole odotettavissa merkittävää kasvua (Kuvio 6). 6 Nimellisesti bkt oli 201 miljardia euroa, mutta määrällisesti se oli alhaisempi kuin vuonna Yrityksissä tuotannon (pl. alkutuotanto) ja työllisyyden kehitys on ollut vielä huonompaa kuin koko kansantaloudessa keskimäärin. 7 Vuonna 2013 yritysten tuotannon määrä oli yhdeksän ja työllisyys neljä prosenttia alhaisemmalla tasolla kuin finanssikriisin alkaessa vuonna Suomen kehitys on hyvin heikkoa. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa bkt kasvaa 2 3 prosentin vuosivauhdilla ja myös euroalueen talous on elpymässä. Suomen ja Ruotsin välinen ero taloudellisessa kehityksessä on kasvanut nopeasti viime vuosina. Ruotsin bkt oli vuonna 2013 määrälli- 6 Suomen kansantalouden tilinpidon laskenta on uudistunut heinäkuussa 2014, mikä nosti bkt:n tasoa arviolta neljä prosenttia. Uudistus johtuu siirtymisestä uuteen EU:n kansantalouden tilinpitojärjestelmään (EKT 2010). Pääosa bkt:n nimellisestä kasvusta on seurausta tutkimus- ja kehittämismenojen (tk-menot) pääomittamisesta. Toisin sanoen tk-menot käsitellään uudessa tilinpitojärjestelmässä (juoksevia välituotekäytön kuluja) sijasta investointeina edellyttäen, että tk-panosta käytetään tuotannossa yli vuoden. Suomessa tk-menojen pääomittaminen nostaa bkt:ta EU:n keskiarvoa enemmän. Pääomittamisesta voidaan olla montaa mieltä ja tilastointiin voi sisältyä monia vaikeuksia sekä paljon estimointia etenkin vanhojen aikasarjojen päivityksessä. Bkt:ta on nostanut myös maanpuolustuskalustohankintojen pääomittaminen, kun kalustohankinnat kirjataan uudessa järjestelmässä investoinneiksi nykyisen käsittelyn (juoksevia välituotekäytön kuluja) sijasta. 7 Yrityksiin luetaan tässä kansantalouden sektoriluokituksen mukaiset yhtiömuotoiset yritykset ja niihin rinnastettavat kotitaloudet (elinkeinonharjoittajat). Muita kansantalouden sektoreita ovat rahoitus- ja vakuutuslaitokset, julkisyhteisöt (valtio- ja kuntaorganisaatiot, sosiaaliturvarahastot) ja voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (järjestöt). Suomen kehitys on hyvin heikkoa. sesti 6 7 prosenttia korkeampi kuin vuonna Vastaavasti Suomen kansantalous on supistunut 5,7 prosenttia eli 11 miljardia euroa. Ruotsissa työllisyys lisääntyi henkilöllä vuosina , mutta Suomessa työllisyys heikentyi henkilöllä. Yksityinen kulutus laskussa Kansantalouden kysyntä koostuu yksityisistä ja julkisista kulutusmenoista, investoinneista ja vientikysynnästä. Kysyntää ovat ylläpitäneet viime vuosina lähinnä yksityiset kulutusmenot, mutta ne supistuivat kansantalouden tilinpidon mukaan reaalisesti 0,7 prosenttia vuonna Yksityisten kulutusmenojen kehitys on ollut seurausta kotitalouksien reaalitulojen laskusta vuosina (Kuvio 7). Julkiset kulutusmenot kasvoivat 1,5 prosenttia. Julkisen kulutuksen kasvu oli tosin tilastollista, mikä johtui Yleisradion luokittelusta yrityksistä julkisyhteisöihin. 8 Korkean teknologian vienti romahtanut Investoinnit supistuivat 4,9 prosenttia ja tavara- ja palveluviennin määrän väheni 1,7 prosenttia. Vaihtotase oli Suomen Pankin mukaan 2,1 miljardia euroa alijäämäinen vuonna Vaihtotaseen heikkoa kehitystä 2009 jälkeen selittävät viennin 8 Jos Yleisradion siirtymä poistetaan vertailusta, julkisten kulutusmenojen määrä ei olisi kasvanut lainkaan ja yksityiset kulutusmenot olisivat supistuneet vähemmän. 9 Vaihtotase kuvaa ulkomaisten taloustoimien, kuten tavaroiden ja palveluiden ulkomaankaupan, tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen, vaikutusta kansantuloon ja kansantalouden säästämisen ja investointien väliseen tasapainoon. Vaihtotase jakautuu kauppataseeseen (tavarakauppa), palvelutaseeseen sekä tuotannontekijäkorvausten (pääoman korvaukset) ja tulonsiirtojen (kehitysapu) taseeseen. 12 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

12 Kuvio 6. Bruttokansantuotteen työllisyyden määrän kehitys , prosenttia Bruttokansantuote Kokonaistyöllisyys (Lähteet: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus) Kuvio 7. Yksityisen kulutuksen määrän ja kotitalouksien oikaistujen reaalitulojen vuosimuutos Ind. (2000=100) Reaalitulojen vuosimuutos, % Kotitalouksien reaalitulojen kehitys Yksityinen kulutus (Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus) 13 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

13 tuote- ja maarakenne, heikentynyt kilpailukyky perinteisiin ja uusiin kilpailijamaihin nähden sekä ulkomaankaupan tuoterakenteeseen liittyvä epäedullinen tuonti- ja vientihintojen kehitys, eli vaihtosuhteen kehitys. Myös korkean teknologian tuotteiden vienti on romahtanut suhteellisesti ja määrällisesti (Kuvio 8). Nyt korkean teknologian tuotteiden viennin osuus Suomen tavaraviennistä on Tullihallituksen tilastojen mukaan kaksi kertaa pienempi kuin 1990-luvun taantuman jälkeen. Samalla tuoteryhmän kauppatase on painunut 2,1 miljardia euroa alijäämäiseksi. Suomen heikentynyttä kilpailukykyä voidaan kuvata reaalisilla yksikkötyökustannuksilla, jotka ovat nousseet keskeisiin kilpailijamaihin nähden jo 2000-luvun alusta lukien. Yksikkökustannukset nousevat, jos työn tuottavuus pienenee, työn hinta nousee ja tuotteista saatava suhteellinen hinta alenee. Korkean osaamisen palvelukauppa ei ole myöskään pystynyt täyttämään sitä aukkoa, joka on syntynyt fyysisten korkean teknologian tuotteiden, kuten matkapuhelimien ja muun viestintätekniikan viennin supistumisesta. Tosiasiassa palveluviennin kasvu on ollut hidasta vuoden 2008 jälkeen, mikä johtuu lähinnä palvelutaseen sisältyvien korkean arvonlisäyksen palveluviennin, kuten ITC-palvelujen ja muiden liike-elämän palveluviennin pienenemisestä. Toteutunut kehitys on seurausta siitä, että osa palvelukaupasta on riippuvaista tavaroiden ulkomaankaupasta. Vienti keskitason tuotteiden varassa Osasyynä ongelmiin on se, että Suomessa tuotetaan suhteellisen vähän kansainvälisesti tunnettuja brändituotteita ja merkittävä osa suomalaisista vientituotteista (matkapuhelimet) on keskittynyt nopean tuottavuuden kasvun toimialoille. Niissä tuotteiden hinnat ovat alentuneet nopeasti, eivätkä yritykset ole kyenneet laajentamaan toimintaansa uusille kasvu-urille. Suomen vienti on aiempaa enemmän riippuvainen keskitason tekniikkaa soveltavista vientituotteista, mutta monet keskitason tekniikkaa soveltavat tuotteet ovat valitettavasti suhdanneherkkiä investointihyödykkeitä, kuten koneita, laitteita ja kulkuvälineitä. Muita keskitason tekniikkaa soveltavia tuotteita ovat metallituotteet ja kemian teollisuuden tuotteet. Parhaiten vienti on vetänyt kemian teollisuuden tuotteissa. Öljytuotteiden viennin arvoa ovat nostaneet hintojen nousu, ja myös kemian perusteollisuuden ja muovituotteiden vienti on lisääntynyt mukavasti. Osasyynä ongelmiin on se, että Suomessa tuotetaan suhteellisen vähän kansainvälisesti tunnettuja brändituotteita. Yritysten toimintaedellytykset heikentyneet Yksityisten ja julkisten kulutusmenojen sekä investointien (kiinteän pääoman bruttomuodostus) kasvun hiipuminen (investointilama) heikentävät suoraan yritysten toimintaedellytyksiä monien tuotteiden kotimaisilla markkinoilla. Valtion mahdollisuuksia lisätä elvytysvaroja hankaloittaa se, että valtion rahoitusasema on ollut viidettä vuotta huomattavan alijäämäinen. 10 Vuonna 2013 valtion talouden alijäämä oli jo seitsemän miljardia euroa. Valtion velka oli noin 96 miljardia euroa, mutta velkasumma nousee jo kuluvana vuonna yli 100 miljardiin euroon. Yleinen talouskehitys on näkynyt yritysten liikevoittoja kuvaavassa toimintaylijäämässä. Nimellisesti toimintaylijäämä pysyi kansantalouden tilinpidon mukaan edellisen vuoden tasolla vuonna 2013 ollen noin 60 prosenttia huippuvuoden 2007 tasosta. Näköpiirissä ei ole odotettavissa sellaista kehitystä, mikä nostaisi toimintaylijäämän vuotta 2009 edeltäneelle tasolla. Tosin yrittäjätulo kasvoi 5,3 prosenttia vuonna 2013, mikä johtuu ulkomaisten sijoitusten hyvästä tuotosta, 11 mutta myös yrittäjätulo jäi noin 60 prosenttiin vuoden 2007 tasosta (Kuvio 9) Suomen uusi hallitus on sopinut 1,1 miljardin euron kasvu- ja elvytyspaketista, jossa toimet on jaettu neljälle seuraavalle vuodelle. Elvytys rakentuu työn verotuksen keventämiseen ja ratahankkeisiin pääkaupunkiseudulla (länsimetron laajennus, Pisara-rata) ja Tampereella (kaupunkiraitiohanke). Lisäksi yritykset saavat takaisin oikeuden vähentää edustuskuluja verotuksessa. Asiantuntijoiden mukaan elvytyspaketin vaikutukset talouteen jäävät pieniksi ja lyhytaikaisiksi. Ne eivät myöskään generoi uutta tuotantoa, sillä esimerkiksi rakentaminen on itse asiassa kulutusta. 11 Yrittäjätulo ottaa huomioon omaisuustulot ja maksetut korot ja se vastaa voittoa ennen verojen ja osinkojen maksua. 12 Tästä on seurannut edelleen se, että yrityksillä on ollut aiempaa vähemmän varoja välittömien verojen ja osinkojen maksuun. 14 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

14 Kuvio 8. Korkean teknologian tuotteiden vienti ja osuus tavaraviennistä , prosenttia ,3 20,5 20,9 18,9 20,6 20,1 21,3 18,2 17,6 17, ,1 13,7 12,4 17,5 14, , ,2 7,5 6, Viennin arvo, milj. euroa Osuus tavaraviennistä, % (Lähde: Tullihallituksen tilastot) Kuvio 9. Yritysten toimintaylijäämän ja yrittäjätulon nimellinen kehitys , miljoonaa euroa Yrittäjätulo Toimintaylijäämä (Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus) 15 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

15 3 Asiakastoimialojen suhdanne- ja kysyntänäkemykset Jalostus- ja palvelualojen liikevaihdon kehitys Tilastokeskuksen liiketoiminnan suhdannekuvaajien mukaan yritysten liikevaihdon kasvu on hidastunut vuonna Teollisuudessa liikevaihto pieneni yli neljä prosenttia, ja reaalinen liikevaihto jäi vain 80 prosenttiin vuoden 2008 tasosta. Kehitys on ollut heikointa metalli- ja elektroniikkateollisuudessa. Teollisuuden ongelmat ovat heijastuneet kuljetusalalle ja tukkukauppaan, minkä takia näiden toimialojen liikevaihto on lähtenyt laskuun. Parhaiten liikevaihto on kehittynyt elintarviketeollisuudessa, energia- ja ympäristöhuollon toimialoilla. Yksityisten kulutusmenojen ja työttömyysasteen nousu ovat hidastaneet liikevaihdon kasvua auto- ja vähittäiskaupassa. Erityisen voimakkaasti liikevaihto aleni autokaupassa vuonna Myös liike-elämän palvelujen kasvu on laantunut. 13 Sen sijaan muilla yksityisillä palvelualoilla liikevaihdon kehitys on ollut kohtalaista. Reippainta liikevaihdon kasvu oli vapaa-ajan liikunta- ja virkistyspalveluissa sekä henkilökohtaisissa hemmottelupalveluissa. Informaation ja viestinnän toimialalla reaalinen liikevaihto on tosin vasta vuoden 2008 tasolla. Rakennusala kääntyi neljän kasvuvuoden jälkeen taas laskuun vuonna 2013, mutta kiinteistöalalla liikevaihto on jatkanut kohtalaista kasvuaan. Kiinteistöala koostuu muun muassa omien kiinteistöjen kaupasta, asuntojen ja muiden kiinteistöjen vuokrauksesta, kiinteistövälityksestä ja kiinteistöjen isännöinnistä. Kiinteistöalaan liittyvien toimitilavuokrien ja muiden kustannusten nousu on voinut vaikeuttaa pienten palveluyri- 13 Liike-elämän palveluja ovat ammatillinen ja tekninen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelut. Taulukko 4. Yritysten nimellisen liikevaihdon kasvu vuosina ja reaalisen liikevaihdon määräsuhde 2013/2008 päätoimialoittain Liikevaihdon kasvu vuosina , % Liikevaihto 2013 / liikevaihto 2008 Teollisuus -4,4 0,790 -Elintarviketeollisuus 1,9 1,034 -Ympäristöhuolto 1,1 1,021 -Energiahuolto 0,7 1,052 -Kemianteollisuus -1,6 1,061 -Metsäteollisuus -2,1 0,803 -Kaivostoiminta -3,8 1,206 -Metalli- ja elektro- -7,5 0,665 niikkateollisuus Rakentaminen -1,5 0,966 Kauppa -3,1 0,915 Palvelualat 15 0,8 1,016 (Lähde: Liiketoiminnan suhdannekuvaajat, Tilastokeskus) tysten asemaa. Asumiseen korkeat kustannukset ja niiden jatkuva nousu (vuokrat, yms.) ovat leikanneet myös yksityistä kulutusta. 14 Palvelut eivät sisällä rahoituspalveluja, koulutusta eivätkä sosiaali- ja terveyspalveluja. Yksityiset sosiaali- ja terveys-palvelut olivat kuitenkin yksi nopeimmin kasvaneista palvelualoista vuonna Tuolloin alan henkilöstö lisääntyi viisi ja liikevaihto seitsemän prosenttia. 16 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

16 Parhaiten liikevaihto on kehittynyt elintarviketeollisuudessa, energia- ja ympäristöhuollon toimialoilla. EK:n suhdannenäkymissä lievää optimismia Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n julkistamat toukokuun 2014 suhdannebarometrin tulokset kertovat, että Suomen elinkeinoelämän suhdannekehitys on ollut alkuvuonna melko laimeaa, joskin suhdannenäkymät lähikuukausille lupaavat vähän parempaa. Silti tuntuvaa käännettä parempaa ei ole nopeasti odotettavissa ja suhdannetilanne on lähes kaikilla toimialoilla pitkän aikavälin keskimääräistä tasoa heikompaa. Toisaalta yleinen suhdannekuva on hyvin hajanainen, sillä yritysten ja toimialojen välillä on merkittäviä eroja tulevaisuudessa odotuksissa. Teollisuudessa uusien tilausten määrä pysyi ennallaan ja valmiiden varastojen määrä oli tavanomaista suurempi alkuvuonna Kysyntää kuvasi heikoksi yli 40 prosenttia barometrikyselyyn osallistuneista. Toimialan suhdannenäkymät ja kapasiteetin käyttöasteet ovat silti parantuneet vähän, mikä on linjassa esimerkiksi pk-yritysbarometrin tulosten kanssa. Odotukset olivat keväällä 2014 parhaimmat elintarviketeollisuudessa ja metsäteollisuudessa. Optimismia oli havaittavissa myös teknologiateollisuudessa. Kaikkein heikointa tilanne oli graafisessa tuotannossa. Rakentamisessa tilanne on kohentunut ja myymättömien huoneistojen määrä on lähtenyt loivaan laskuun, mutta kokonaisuudessaan rakennusyritysten suhdannekuva on säilynyt heikkona. Lähes 60 prosenttia barometrikyselyihin vastanneista toimialan yrityksistä oli sitä mieltä, että kysyntä on heikkoa. Palvelualoilla lähiajan suhdanneodotukset ovat heikentyneet edelleen ja yli 40 prosenttia yrityksistä katsoi, että kysyntä on heikkoa. Ainoastaan kiinteistöpalvelualalla ja Toimialojen välillä on merkittäviä eroja tulevaisuudessa odotuksissa. sosiaali- ja terveyspalveluissa suhdannenäkymät ovat kohentuneet. EK:n suhdannebarometri antaa työllisyyden kehityksestä pessimistisemmän käsityksen kuin pkyritysbarometri, jonka mukaan pääosa yrityksistä pystyisi ylläpitämään työllisyyden vähintään ennallaan kuluvana vuonna. Suhdannebarometrin mukaan työvoima on kuitenkin supistunut alkuvuonna rakentamisessa ja palvelualoilla. Vain teollisuudessa työllisyys on pysynyt ennallaan. Lähikuukausina työllisyyden arvellaan heikkenevän jonkin verran kaikilla kolmella päätoimialalla. Puutetta sopivasta työvoimasta oli vain muutamilla palvelualoilla tai yksittäisissä yrityksissä keväällä Myös EK:n lähiaikojen suhdannenäkymiä kuvaavat luottamusindikaattorit 16 olivat kesäkuussa 2014 kaikilla päätoimialoilla pitkän aikavälin alapuolella. Palvelualoja lukuun ottamatta luottamusindikaattorien saldoluvut alenivat kesäkuussa. Muihin EU-maihin verrattuna teollisuuden ja palvelualojen luottamusindikaattorit olivat Suomessa kaikkein heikoimmat toukokuussa 2014, vaikka myynti- ja tuotanto-odotuksissa on hieman nousua. Vähittäiskaupassa luottamusindikaattori oli EU:n toiseksi heikoin ja myös rakentamisessa se oli EU:n keskiarvon alapuolella (Taulukko 6). Pakotepolitiikan vaikutukset elinkeinoelämään EK:n loppukevään suhdannekyselyissä ei ole otettu huomioon viimeaikaista poliittista kehitystä, mikä on johtunut Ukrainan sisällissodasta. Yhdysvaltojen ja EU:n asettamien pakotteiden vastapainoksi Venäjä on asettanut pakotteita elintarvikkeiden tuonnille. Vastapakotteet iskevät rajusti etenkin Suomeen, Baltian maihin ja Puolaan. Suomessa pakotepolitiikka muuttaa dramaattisesti elintarviketeollisuuden suhdannenäkymiä. Samalla pakotepolitiikka heikentää entisestään kansantalouden yleistä tilannetta, minkä johdosta bkt:n kasvuarvioita on korjattava alaspäin. Rahoitusalan pakotteiden välittömät ja välilliset vaikutukset ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin esimerkiksi yksittäisiä toimialoja koskevat kaupan rajoitukset. Osa varovaisista venäläisistä 15 EK:n suhdannetiedusteluihin vastasi huhtikuussa 2014 noin yritystä, joiden yhteenlaskettu työllisyys oli Suomessa henkilöä. Suhdannebarometri laaditaan neljästi vuodessa ja se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. 16 Luottamusindikaattorit ovat osa EU:n komission harmonisoitua tiedustelujärjestelmää. (ks. tarkemmin 17 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

17 Taulukko 5. Päätoimialojen suhdannenäkymät lähitulevaisuuteen saldolukuina vuosineljänneksittäin /2013 2/2013 3/2013 4/2013 1/2014 Rakentaminen Teollisuus elintarviketeollisuus paperiteollisuus mekaaninen metsäteollisuus teknologiateollisuus kemian teollisuus tevanake-teollisuus rakennusaineteollisuus graafinen teollisuus Palvelualat kiinteistöpalvelut muut palvelut kuljetus tieto- ja viestintäala kauppa matkailu- ja ravitsemisala rahoitus ja vakuutus (Lähde: EK) Taulukko 6. Päätoimialojen luottamusindikaattori kesä toukokuussa 2014 Saldoluku, kesäkuu Saldoluku, toukokuu Pitkän aikavälin keskiarvo Asiakasryhmien tilanne muotoilualan kannalta Noin kaksi kolmasosaa muotoilualan yrityksistä ilmoitti Ornamon kyselyissä, että yksityiset kotita- Suhdannekehityksen suunta Teollisuus Ennallaan Rakentaminen Nousussa Vähittäiskauppa Laskussa Palvelualat Ennallaan (Lähde: EK) sijoittajista alkoi kotiuttaa varojaan Yhdysvalloista ja EU-maista jo silloin, kun ensimmäiset huhut varojen jäädyttämisistä tulivat julkisuuteen, mikä on samalla pysäyttänyt investointihankkeita länsimaissa. Asialla on voinut vaikutusta myös Suomeen samanaikaisesti, kun venäläisten turismi ja ostosmatkailu ovat vähentyneet ruplan kurssin heikkenemisen vuoksi. loudet ovat tärkeä tai vähintään kohtalaisen tärkeä asiakasryhmä (Kuvio 10). Siten yksityisen kulutuksen muutoksilla on suuri vaikutus toimialan tuotteiden kysyntään kotimaan markkinoilla. Yksityinen kotimainen kulutus piti kansantalouden rattaita käynnissä finanssikriisin yli ja sen jälkeen pari vuotta. Sittemmin kulutus on kääntynyt laskuun, mikä heijastuu muotoilualan yrityksiin, jotka myyvät tuotteita suoraan kuluttajille tai välittävät niitä kaupan kautta. Muotoilualan toiseksi tärkein asiakastoimiala on tukku- ja vähittäiskauppa. Kaupan toimiala on 18 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

18 vaikeuksissa, kun myynti on lähtenyt laskuun yksityisen kulutuksen ja investointihyödykkeiden kysynnän laskusta sekä rakenteellista muutoksista johtuvista syistä. Kotimaassa kaupan ahdinkoa syventävät verkkokaupan reipas vuotuinen kasvu, mistä ulkomaisilla toimijoilla on merkittävä osuus. Kaupan tilanne merkitsee haasteita muotoilualalle, mutta toisaalta verkkokauppa ja toiminnan digitalisoituminen tarjoavat uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. 17 Julkisyhteisöt, kuten valtio- ja kuntaorganisaatiot, muodostavat tärkeän tai vähintään kohtalaisen tärkeä asiakasryhmän joka toiselle muotoilualan yritykselle. Samaan asiakasryhmään voidaan rinnastaa myös kulttuuri- ja taidelaitokset, joista osa on suoraan julkisessa omistuksessa ja loput voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen hallinnassa, jotka saavat taloudellista tukea toimintaansa. Julkisyhteisöjen rahoitusasema on heikentynyt, mutta ne muodostavat silti melko vakaan asiakaskunnan tilanteessa, jossa kysyntä yksityisillä markkinoilla on heikentynyt. Kiinteistö- ja rakennusala ja samaan asiakasryhmään rinnastettavat arkkitehti- ja insinööripalvelut ovat tärkeä tai vähintään kohtalaisen tärkeä asiakasryhmä noin 40 prosentille muotoilualan yrityksiä. Uudistuotannon reipas pudotus liike- ja toimitilarakentamisessa sekä teollisuuden rakentamisessa on vähentänyt määrättyjen muotoilualan suunnittelu- ja konsulttipalvelujen kysyntää. Toisaalta kysyntää on ylläpitänyt korjausrakentamisen vakaa 2 3 prosenttia vuotuinen kasvu, mihin liittyy jatkossa entistä enemmän kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutostöitä. Kulutustavarateollisuuden merkitys asiakastoimialana vaihtelee yrityksittäin. Taideteollisuus ja huonekalujen valmistus muodostavat tärkeä tai kohtalaisen tärkeä asiakasryhmän prosentille ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus 30 prosentille muotoilualan yrityksiä. Kysyntävaikutukset heijastuvat muotoilualan yrityksiin välillisesti riippuen siitä, mitkä ovat lopputuotteiden markkinat. Esimerkiksi kotimaan markkinoille tarkoitettujen kestokulutushyödykkeiden kysyntä on riippuvainen yksityisten kotitalouksien luottamuksesta oman taloutensa kehitykseen. Verkkokauppa ja toiminnan digitalisoituminen tarjoavat uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Esimerkiksi pitkälti kotimaan markkinoille suuntautuneen huonekaluteollisuuden tilanne on heikentynyt selvästi viime vuosina. Kilpailutilanne on kiristynyt myös tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa. Kaikkein huonointa kysyntätilanne on kuitenkin graafisessa tuotannossa mukaan lukien kustannustoiminta, mikä johtuu pääosin toimialalla käynnissä olevasta rajusta rakennemuutoksesta. Sen sijaan elintarviketeollisuuden merkitys asiakastoimialana on muotoilualalla pieni, jolloin myöskään Venäjän elintarvikkeiden tuontipakotteilla ei ole alalle suoria vaikutuksia. 17 Kaupan liike- ja toimitilojen tarpeen supistuminen voi vähentää tila- ja sisustussuunnittelijoiden töitä. Verkkokaupan kasvu tarjoaa sen sijaan mahdollisuuden räätälöidä tuotteita asiakaskohtaisesti, tavoittaa suoraan asiakkaita kaikkialta maailmassa ja lisätä enemmän arvonlisäystä luovaa palvelua toimintaan. 19 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

19 Kuvio 10. Muotoilualan yritysten tärkeimmät asiakasryhmät ja toimialat, prosenttia yrityksistä Yksityiset kotitaloudet (suora myynti) Tukku- ja vähittäiskauppa Mainonta ja markkinointi Valtion virastot ja laitokset Kulttuuritoiminta, taidelaitokset Kunnat- ja kuntayhtymät Kiinteistö- ja rakennusala Taideteollisuus: lasi-, keramiikka-, posliini-, puu Arkkitehti- ja insinööripalvelut Huonekalujen valmistajat Taideteollisuus: korut ja kultasepäntuotteet Tekstiilien valmistus Vaatteiden valmistus Ohjelmisto- ja tietopalvelut; televiestintä Graafinen teollisuus (ml. kustannustoiminta) Metalli- ja elektroniikkateollisuus (teknologiateollisuus) Elintarvike- ja juomateollisuus (pakkaussuunnittelu) Jalkineiden ja nahkatuotteiden valmistus Tärkeää Kohtalainen (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt 2014) 20 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

20 Yhteenveto Ornamon kesällä 2014 teettämistä suhdannekyselyistä ilmenee, että muotoilualan yritysten liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys on ollut vuosina ajankohtaan nähden varsin myönteistä. Myös lähiajan odotukset oman yrityksen liiketoiminnan kehityksestä ovat toimialalla optimistiset, vaikka kansantalouden yleinen suhdanne- ja kysyntätilanne nähdään hieman synkempänä kuin pk-yrityskentässä keskimäärin. Muotoilualan kehityksessä yrityskohtaiset erot ovat kuitenkin merkittäviä ja ne ovat suurentuneet entisestään kuluneen vuoden aikana, mikä on näkynyt toimialan suhdannenäkymien kaksijakoisuutena. Kotimaan markkinoilla uhkakuvana on yksityisen kulutuksen kääntyminen laskuun, sillä yksityiset kotitaloudet muodostavat muotoilualalla tärkeän asiakasryhmän. Yksityinen kulutus on noin 50 prosenttia kansantalouden kokonaiskysynnästä, joten kulutuskysynnän heijastusvaikutukset tuntuvat muotoilualalla myös välillisesti mm. kulutustavarateollisuuden ja vähittäiskaupan kautta. Rakentamisen uudistuotannon romahtaminen mm. liike- ja toimistorakentamisessa on vähentänyt tila- ja sisustussuunnitteluun liittyviä töitä, joskin vakaasti 2 3 prosenttia vuodessa lisääntynyt korjaus- ja kunnossapitorakentaminen ovat tasoittaneet suhdannekuoppaa. Myös tyhjilleen jääneiden liike- ja toimitilojen käyttötarkoituksen muutokset voivat tarjota uusia työtilaisuuksia. Kaupan käynnissä oleva rakennemuutos, kuten liiketilojen tarpeen väheneminen, digitaalinen vallankumous ja verkkokaupan räjähdysmäinen kasvu merkitsevät toisaalta uusia haasteita mutta samalla myös suuria liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia monille muotoilualan yrityksille ja yrittäjille. Suomen kansantalouden näkymät ovat varsin heikot lyhyellä ja keskipitkällä ajanjaksolla, joten kasvua on haettava kansainvälisiltä markkinoilta. Myönteistä on, että varsin monet muotoilualan yritykset haluavat panostaa ulkomaiseen toimintaan, millä voidaan vähentää riippuvuutta kotimaan suhdanteista. 21 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

21 Liitetaulukoita 1. Muotoilualan yritysten arviot yleisistä kysyntä- ja suhdannenäkymistä seuraavan vuoden ja kolmen vuoden aikana nykytilanteeseen verrattuna (pl. EOS vastanneet), prosenttia vuosina 2013 ja 2014 vastanneista. Parempi, % Pysyy ennallaan, % Huonompi, % Saldoluku, % Lähimmän vuoden aikana ,0 35,0 30,0 5, ,2 34,0 28,7 8,5 Lähimmän kolmen vuoden aikana ,8 25,2 15,0 44, ,4 17,4 15,1 52,3 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 2. Muotoilualan yritysten liikevaihdon, kannattavuuden, tuotantokustannusten ja henkilöstön kehitys viimeksi kuluneen vuoden aikana nykytilanteeseen verrattuna (pl. EOS vastanneet), prosenttia vuosina 2013 ja 2014 vastanneista. Parempi, % Pysyy ennallaan, % Huonompi, % Saldoluku, % Liikevaihto ,1 35,3 26,6 11, ,7 25,0 29,3 16,3 Kannattavuus ,7 49,6 22,6 5, ,6 37,1 30,3 2,2 Tuotantokustannukset ,0 58,0 13,0 16, ,7 58,0 11,4 19,3 Henkilöstö ,8 83,5 6,8 3, ,6 80,7 5,7 8,0 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 22 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

22 3. Muotoilualan yritysten liikevaihdon, kannattavuuden, tuotantokustannusten ja henkilöstön kasvuodotukset seuraavan vuoden aikana nykytilanteeseen verrattuna (pl. EOS vastanneet), prosenttia vuosina 2013 ja 2014 vastanneista. Parempi, % Pysyy ennallaan, % Huonompi, % Saldoluku, % Liikevaihto ,4 18,9 12,6 55, ,6 27,0 12,4 48,2 Kannattavuus ,3 23,9 9,8 56, ,0 28,4 15,7 40,3 Tuotantokustannukset ,5 56,0 16,5 11, ,0 60,6 11,4 16,7 Henkilöstö ,6 71,1 3,3 22, ,8 76,3 5,9 11,9 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 4. Muotoilualan yritysten kasvuhakuisuus (pl. EOS vastanneet) vuosina 2013 ja 2014, prosenttia vastanneista 2013, % 2014, % Voimakkaasti kasvuhakuinen 9,7 11,3 Kasvaa mahdollisuuksien 56,9 62,9 mukaan Pyrkii säilyttämään nykyisen 19,4 19,6 asemansa Ei ole kasvutavoitteita 7,6 2,1 Yritystoiminta loppumassa 6,3 4,1 Yhteensä 100,0 100,0 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 5. Muotoilualan yritysten tärkeimmät kasvukeinot (pl. EOS vastanneet) vuosina 2013 ja 2014, prosenttia kasvuhakuisista vastanneista Uudet maantieteelliset markkina-alueet (ml. ulkomaat) Myynnin ja markkinoinnin lisääminen Uusien tuotteiden tai palvelujen kehittäminen, yms. Teettämällä enemmän alihankinta- ja osahankintatöitä 2013, % 2014, % 33,7 30,6 27,4 34,7 27,4 26,4 4,2 2,8 Yritysostot, yritysjärjestelyt 1,1 2,8 Muut kasvukeinot 6,3 2,8 Yhteensä 100,0 100,0 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 23 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

23 6. Julkisten hankintojen merkitys muotoilualan yrityksille (pl. EOS vastanneet) vuosina 2013 ja 2014, prosenttia vastanneista 7. Julkisten hankintojen kehitys seuraavan kolmen vuoden aikana (pl. EOS vastanneet) vuosina 2013 ja 2014, prosenttia vastanneista 2013, % 2014, % Erittäin merkittävä 19,7 22,9 Melko tärkeä 11,7 11,5 Jossain määrin tärkeä 22,6 16,7 Ei kovin merkittävä 28,5 34,4 Ei lainkaan tärkeä 17,5 14,6 Yhteensä 100,0 100,0 2013, % 2014, % Lisääntyy tuntuvasti 7,1 13,3 Kasvaa jonkin verran 31,4 24,4 Pysyy ennallaan 48,6 48,9 Vähenee jonkin verran 11,4 11,1 Vähenee selvästi 1,4 2,2 Yhteensä 100,0 100,0 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 8. Muotoilualan yritysten ulkomaista toimintaa ja kansainvälistymistä koskevat tavoitteet (pl. EOS vastanneet) vuosina 2013 ja 2014, prosenttia vastanneista 2013, % 2014, % Kansainvälinen toiminta vakiintunutta tai tasaisesti kehittyvää 10,3 8,3 Kasvu- ja kehitysvaiheessa/panostaa voimakkaasti kv-toimintaan 14,7 13,4 Kasvu- ja kehitysvaiheessa/panostaa jonkin verran kv-toimintaan 31,6 39,2 Ulkomainen toiminta/vienti vähäistä 25,7 24,7 Ei lainkaan tarvetta kansainvälistyä 17,6 14,4 Yhteensä 100,0 100,0 (Lähde: Ornamon suhdannekyselyt) 24 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

24 26 Muotoilualan suhdannekatsaus 2014

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Keski-Suomi Teollisuus (D) - - - - 13 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 13 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G) - -

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pirkanmaa Teollisuus (D) - - - - 15 15 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 11 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G)

Lisätiedot

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04 % % % % % % % % Satakunta Teollisuus (D) - - - - 14 14 14 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 13 13 14 14 14 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 11 11 10 10 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Karjala Teollisuus (D) - - - - 12 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Etelä-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 18 17 17 17 Rakentaminen (F) - - - - 12 13 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Savo Teollisuus (D) - - - - 11 11 11 11 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 11 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Päijät-Häme Teollisuus (D) - - - - 15 15 15 15 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04-05 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Syksy 2014

Pk-yritysbarometri. Syksy 2014 Pk-yritysbarometri Syksy 2014 1 Pk-yritysbarometrin aineisto 2 Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10 70 50 30 10-10 -30-50 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=80 n=142 n=144 n=149 n=194 n=194 n=244 n=245 % % % % % % % % Paranee 42 44 46 43 30 34 48 44 43 36 26 27 37 28 35

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=60 n=100 n=90 n=96 n=104 n=92 n=119 n=97 % % % % % % % % Paranee 37 50 40 33 22 29 38 22 35 27 13 25 28 29 25 16 23 28 24

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=60 n=100 n=103 n=104 n=103 n=90 n=140 n=105 % % % % % % % % Paranee 56 50 51 35 42 30 43 46 49 37 30 32 40 34 40 28 38

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Kevät 2014

Pk-yritysbarometri. Kevät 2014 Pk-yritysbarometri Kevät 2014 1 Pk-yritysbarometrin aineisto 2 Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 70 50 BKT 8,0 6,0 30 10-10 -30-50 Suhdannenäkymät puoli vuotta

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Syksy 2013

Pk-yritysbarometri. Syksy 2013 Pk-yritysbarometri Syksy 2013 1 2 Aineisto ja ennustekyky Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 Suhdannenäkymien saldoluku 70 50 30 10-10 -30-50 -70 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri syksy 2011 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 13.9.2011 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2011 13.9.2011

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=249

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=149

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Muotoiluala lukuina. Muotoilualan yritysten suhdanne- ja toimialaraportti 2013

Muotoiluala lukuina. Muotoilualan yritysten suhdanne- ja toimialaraportti 2013 Muotoiluala lukuina Muotoilualan yritysten suhdanne- ja toimialaraportti 13 Kansantalouden muotoilu missä, miten ja kenelle? Muotoilijat, eli muotoilun Kisa-ammattilaiset (Knowledge Intensive Service Activities)

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 219 Teollisuuden investoinnit vilkastumassa Investointiaste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna Tutkimus- ja kehitysmenojen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Kevät 2013

Pk-yritysbarometri. Kevät 2013 Pk-yritysbarometri Kevät 2013 1 2 Aineisto ja ennustekyky Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 70 50 BKT 8,0 6,0 30 10-10 -30-50 Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 218 Kiinteät investoinnit kääntyvät laskuun - taso säilyy hyvänä Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo ELOKUU 18 Uusimaa on noussut selvästi tavanomasta paremmaksi Tuotanto ja myynti kasvavat yleisesti Henkilökunnan määrä on noususuunnassa, ammattityövoimasta pulaa 31 %:lla alasta himmenivät hieman kesän

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri Syksy 2006 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri Syksy 2006 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri Syksy Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj.. Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt,, suhdannenäkymien saldoluku - - BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin,,, -, -, bkt:n

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE

PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE PK-YRITYSTEN SUHDANNENÄKEMYS lokakuu 28 Pk-yritysten suhdannenäkemys, lokakuu 28 PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE 1 JOHDANTO JA YHTEENVETO 1 Suomen Yrittäjät teki suhdanne- ja rahoitustilannetta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä

Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 212 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi vuoden 212 toisella neljänneksellä Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:13:53 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri kevät 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri kevät 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri kevät 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2.2012 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, kevät 2012 9.2.2012

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2/2010

Kaupan näkymät 2/2010 Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo Uusimaa Suhdannearviot hiipuivat hieman alkusyksyn aikana - tilanne edelleen tavanomaista parempi Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät hienoisessa nousussa Henkilökunnan määrä lisääntyi hieman alkusyksyllä

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita EK:n Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kotimaisten arvo oli viime vuonna reilut 3,8 miljardia euroa eli noin 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Kuluvana vuonna investointien kasvu kiihtyisi

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN POHJANMAA

RUOTSINKIELINEN POHJANMAA 1 AINEISTON RAKENNE Havaintojen määrät ristiintaulukoissa n= % SY:N ALUEJAKO (Aluejärjestöt) RUOTSINKIELINEN POHJANMAA* Pääkaupunkiseutu Uusimaa Häme Lappi Länsipohja 442 13% 191 5% 324 9% 258 7% 147 4%

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:33:58 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 16 17 Palvelut 8 9 Muut 1 1 2 3 4 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:56:40 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kansantalouden muotoilu missä, miten ja kenelle?

Kansantalouden muotoilu missä, miten ja kenelle? Muotoiluala lukuina Kansantalouden muotoilu missä, miten ja kenelle? Muotoilualojen palveluyritykset tarjoavat suunnittelupalveluita erikoistuneissa yrityksissään, joita voidaan kutsua termillä muotoilun

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Petri Malinen 12.2.2019 Suhdanteet Suhdannenäkymät seuraavan 12 kuukauden aikana 60 40 20 0-20 -40-60 I/04I/05I/06I/07I/08I/09I/10I/11I/12I/1I/14I/15I/16I/17I/18I/19 Paranevat % Heikkenevät % Saldoluku

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Ylä -Sävon Pk-äluebärometri

Ylä -Sävon Pk-äluebärometri Ylä -Sävon Pk-äluebärometri Heinäkuu 15 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Pk-yritysten suhdanteet... 4 2.1 Suhdannenäkymät... 4 2.2 Tuotanto / myynti ja odotukset... 5 2.3 Henkilöstökehitys... 5 2.4 Toimintaa

Lisätiedot

Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi

Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Suhdanneodotukset loivassa nousussa, saldoluku 4 Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi Tuotantokapasiteetti ylittää

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot