Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös"

Transkriptio

1 Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno D mittauslaitteen hankinta Asianosainen: Garum Oy, Vuorimiehenpuistikko 6, Helsinki ( ). YTJ (Yritys- ja yhteistietojärjestelmä), LIITE 1 ja 2 Kajaanin kaupungin Koulutusliikelaitoksen (myöhemmin Kainuun ammattiopisto, KAO ja / tai hankintayksikkö) käyttömaisuuden investointisuunnitelmassa 2017 vuodella on määrärahavaraus hankinnalle. Hankinta tukee Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan kehittämishanketta: Robotiikka-automaatiota Kainuuseen Kainuun liitto. Kohteena on metallialan uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen, sekä laadunvalvonnan automatisointi. 3D skannaavan kosketuksettoman mittalaitteen hankinnan arvo ei ylitä JukHankL (laki julkisista hankinnoista ja käyttoikeussopimuksista) 1397 / 2016 kansallista kynnysarvoa 25. Kyseessä on suorahankinnan muoto ja perusteluna, että teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan ja, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole, eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta. Mittalaitteen Ruotsalainen myyntiyhtiö on Cascade Control AB, Metangatan 3, Möndal Sweden (SE ). Tuotetta Suomessa välittää yksinoikeudella Cascade Control, Vuorimiehenpuistikko 6, Helsinki ja myyjä on asianosainen Garum Oy. Tarjous Garum Oy (Cascade Control) n:ro KAO jhl, LIITE 3 1 kpl Atos For Education: Sisältäen ATOS Core 200 mittalaitteen, johdot, ohjelmiston mittalaitteen käytön, tukeva pöytäalusta ja koulutusmateriaalit hintaan ,00 euroa 1 kp GOM Inspect Professional verkkolisenssi mittaus raporttien automaattiseen käsittelyyn. Verkkolisenssi hintaan ,00 euroa 1 kpl koulutuspäivä Kajaanissa hintaan 1 300,00 euroa Alennukset laitteistosta ja ohjelmistosta 2 110,00 euroa, sekä koulutuspäivästä 800,00 euroa. Hinta yhteensä ,00 euroa alv 0 %. Hinnat sisältävät kuljetuksen sekä vakuutukset. Metallialan opettajat esittää hankintaa saadun tarjouksen mukaisesti. Rehtori puoltaa hankintaa, koska kosketuksetonta 3D mittausta on jo käytössä opiskelijoiden työssäoppimispaikoissa. Hankinta YRVA (yritysvaikutusarviointi hankinnoissa): Hankinnalla ei ole vaikutusta paikalliseen yritystoimintaan, koska paikallista tarjontaa ei ollut saatavilla.

2 Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 2 (5) Hankinta rahoitetaan Koulutusliikelaitoksen käyttöomaisuuden investointimäärärahasta Päätöksen peruste Kajaanin kaupungin hallintosääntö 69a ja investointisuunnitelma Päätös Koulutusliikelaitoksen johtajan päätös: Päätän, että 3D mittauslaite hankitaan Garum Oy:ltä, Vuorimiehenpuistikko 6, Helsinki ( ) hintaan ,00 euroa alv 0 %. Lisätietoja asiasta antaa hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen puh tai sähköpostilla, joka on muotoa: etunimi.sukunimi(at)kao.fi. Tiedoksi Rehtori, talouspäällikkö, kaoulutusala, talous- ja hankintatoimisto. Allekirjoitus Koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen Viranhaltijapäätöksen nähtävänäolo Päätös on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla ja fyysinen aineisto Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen hallinto. Opintie 3, Kajaani.

3 Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 3 (5) Oikaisuvaatimus 21 Oikaisuvaatimusohje HANKINTAOIKAISU HANKINTALAIN 25 :N MUKAISEN KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVAAN HANKINTAAN Hankintaoikaisuoikeus Hankintapäätökseen tyytymätön voi tehdä hankintalain :n mukaan kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisun voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Hankintaoikaisuviranomainen Hankintaoikaisu tehdään hankintapäätöksen tehneelle viranomaiselle, osoitteella PL 133, Pohjolankatu 13, Kajaani, tai sähköpostiosoitteella Hankintaoikaisuaika ja sen alkaminen Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Sähköistä tiedonantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedonannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimukset perusteluineen ja se on hakijan allekirjoitettava. Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimen selvennys sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

4 Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 4 (5) OHJEET KUNTALAIN MUKAISEEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEEN Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Hankintapäätökseen tyytymätön voi tehdä kuntalain 89 :ssä tarkoitetun kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisua koskevan vaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimus tehdään hankintapäätöksen tehneelle toimielimelle, tai viranhaltipäätöksen kyseessä ollessa viranhaltijan yläpuolella olevalle asianomaiselle toimielimelle (lautakunta, johtokunta tai kaupunginhallitus) osoitteella PL 133, Pohjolankatu 13, Kajaani, tai sähköpostiosoitteella Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Sähköistä tiedonantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedonannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa. Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen

5 Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 5 (5) Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Hakemukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1025 Työkalujen esiasettelulaite Asianosainen: Kainuun Pultti Oy, Timperintie 14, 87400 Kajaani (0434233-1) Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1019 Yhdistelmäkone, suojasermit ja työkalujen paikat Asianosainen: Tools Finland Oy / Tools Kajaani, Timperintie 13, 87400 Kajaani (Y-tunnus: 2446396-6).

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1242 Toimistokalusteiden hankinta Asianosainen: Konttorikolmio Oy, Kuurnantie 7, 87200 Kajaani (0876646-5). Konttorikolmio Oy on valittu Kainuun

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1193 Teräsmateriaalien säilytyshyllyt YTJ (yritys- ja yhteisötietojärjestelmä), LIITE 1 Asianosainen: Lipu Oy (0680756-9), Majakkaniemi 30, 57200

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1541 Kassapäätejärjestelmän hankinta YTJ - Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä, LIITE 1 YTJ VERO Verovelkarekisteri, LIITE 2 Asianosainen: Kassatiimi,

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-994 Silta- ja pylväskääntönostimet Asianosainen: Oy Machine Tool Co, Teerikukonkuja 4, 00700 Helsinki (ALV nro FI24245774 ja Y-tunnus: 2424577-4).

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1371 Henkilöauton hankinta opetuskäyttöön. YTJ (Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä), Helkama-Auto Oy, LIITE 1 Asianosainen: Helkama-Auto Oy, Lautamiehentie

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1290 Raepuhalluskaapin hankinta YTJ (Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä) Finnblast Oy, LIITE 1 Asianosainen: Finnblast Oy, Keskuskatu 22, 92350 Revonlahti

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-938 Oppi rakennusten rikosilmoitinjärjestelmä muutokset Asianosainen: Stanley Security Oy, PL 47, 00521 Helsinki (1936772-6). Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-572 Otanmäen venttiilikaivon hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Otanmäen venttiilikaivosta kolmelta venttiilikaivovalmistajalta

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1115 UV-LAITTEEN HANKINTA KAJAANIN VEDEN LEHTIKANKAAN VESITORNILLE Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 27.6.2017 tarjousta Lehtikankaan vesitornin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1122 Vesisäiliöiden automaatiopäivitys koskien desinfiointilaitteistoa Kajaanin Vesi -liikelaitos hankkii vesisäiliöiden yhteyteen tehtävien

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1363 Linnanharjun vedenottamon kiinteän varavoiman hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 24.8.2017 Kajaanin kaupungin sähköisen tarjouspalvelun

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1509 Suurkuvatulostimen hankinta Kajaanin kaupungilla on käytössä Oce ColorWave 600 -suurkuvatulostin, joka on hankittu vuonna 2009. Koneen tulostinajurin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-601 GNSS-satelliittivastaanottimen ja mittauskaluston ohjelmistopäivitysten hankinta Kajaanin kaupunki käyttää maastomittauksessa Trimblen valmistamia

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-898 Otanmäen koulun muutostyöt päiväkodiksi rakennusurakka Hankinta sisältää Otanmäen koulun entisen lukio-osan muutostyöt päiväkotitiloiksi rakennustekniset

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalipalvelupäällikkö, psykososiaalisen tuen palvelulinjan päällikkö

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalipalvelupäällikkö, psykososiaalisen tuen palvelulinjan päällikkö Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päivätoiminnan hankinta pienhankintana: Symbolon Oy TRE:403/02.07.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Palvelulinjan päällikkö, sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja 13.09.2017 14 1 Dnro D/3189/02.08.00.01/2017 Hankintapäätös huonekaluista perheryhmäkoti

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-902 Kaskitie välillä Pajalantie-Seutulantie ja Seutulantie väillä Kaskitie-Arolantie kunnallistekniikan rakentaminen, työnaikainen suunnittelu Lähtökohdat

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Hankintapäätös (Kainuun hankintarengas)

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Hankintapäätös (Kainuun hankintarengas) Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1716 Kotimaan rahtipalvelut ajalle 1.1.2018-31.12.2019+optiovuosi Kajaanin kaupungin hankintatoimi / Kainuun kuntien hankintarengas pyysi 21.11.2017

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1344/2017. Kaavoitusarkkitehti

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1344/2017. Kaavoitusarkkitehti Kaavoitusarkkitehti 7.12.2017 1 121 KESKUSTAN 3D-MALLI Kangasalan keskustassa on vireillä useita merkittäviä rakennushankkeita, jotka tulevat muuttamaan keskustan kaupunkikuvaa. Tulevaisuuden suunnitelmien

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategiajohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategiajohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen strategian sisällön visualisoinnin infografiikkapalvelun hankinta TRE:6094/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Strategiajohtaja Reija Linnamaa, puh.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-672 Hankintaoikaisu, Maanrakennusurakka 7 2017 Kaupunginlammenpuiston skeittiparkki, Urakoitsijan valinta Ympäristötekninen toimiala/kunnallistekniikka-tulosalue

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) KA JDno-2017-1433 Liikennealueiden, paikoitusalueiden- ja piha-alueiden talvikunnossapito urakat kausille 2017-2020 Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategia- ja brändityön sidosryhmätilaisuuden 23.8.2017 tilojen ja tarjoilujen hankinta TRE:5999/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Suhdetoimintasihteeri Erika

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja valitusperusteet Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen voidaan hakea muutosta tekemällä kun nallisvalitus. Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kainuun ammattiopiston rehtori Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kainuun ammattiopiston rehtori Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) KA JDno-2017-1657 Monikäyttösimulaattorin hankinta Asianosainen: Tenstar Simulation AB, Storemyrsvägen 2, SE-4573110 Tanumshede. VAT-numero: SE556786557001 ja

Lisätiedot

Muutoksenhakuosoitukset

Muutoksenhakuosoitukset Muutoksenhakuosoitukset Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kajaanin Mamsellin johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kajaanin Mamsellin johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) KA JDno-2017-60 Ateriakuljetukset Kajaanin kaupunki / Kajaanin Mamselli -liikelaitos pyysi 27.4.2017 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia koulujen, päiväkotien

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu

Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2017 Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Selostus ja perustelu Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon

Lisätiedot

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön

Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) BLC Turva Oy Leväsentie 7 70700 Kuopio Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017

Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017 Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017 Palvelukoti Vuokko Osastonhoitaja Pirjo Hänninen Tervontie 10 72210 Tervo Puhelin 044 7499260 YLÄ- JA ALARAAJOJEN KUNTOUTUSLAITTEEN HANKINTA

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2017

Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1326/2016. Ympäristöpäällikkö

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1326/2016. Ympäristöpäällikkö Ympäristöpäällikkö 22.9.2017 1 11 KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN HOITOKALASTUS NUOTTAAMALLA 2017 Kirkkojärvi -työryhmän kokouksessa 10.11.2016 päätettiin rahoituksen hakemisesta hoitokalastushankkeen toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-380, teräskaiteen valmistus ja asennus kuntoportaisiin. Hankinnan kohde Teräskaiteen valmistus ja asennus Jerikonmäen kuntoportaisiin. Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (10) Aika 20.01.2016, klo 13:45-13:59 Paikka Burj Dubai Käsitellyt asiat 27 Legal validity of the meeting 28 Inspection of meeting minutes 29 Ei julkinen 30 Test team dp 2 31

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tietohallintojohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tietohallintojohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Palvelutietovarannon jatkokehityksen suunnittelun hankinta TRE:6648/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala, puh. 050 5588958,

Lisätiedot

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A)

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Päätökseen tyytymätön, mikäli päätös ei ole luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Riihimäen kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampere - Pietari -yhteistyösopimusta konkretisoivien toimenpiteiden tilaaminen Suomen Itämeri-instituutilta vuonna 2017 TRE:4059/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtaja, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pirkanmaan digi-, kone- ja sähköalan osaamiskeskukseen liittyvän hankevalmistelun hankinta TRE:4684/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri Tarja

Lisätiedot

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet

Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Jynkän koulun telinevoimistelun permannon välineet Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Jynkän 3-sarjainen uusi alakoulu valmistui kesällä 2017.

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Liitetoiminta- ja rahoitusjohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Liitetoiminta- ja rahoitusjohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen Voimia Liikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelmaan liittyvän asiantuntijapalvelun tilaaminen KPMG Oy Ab:lta TRE:4638/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa ha kea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet

HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa ha kea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet O I K A I S U V A A T I M U S O H J E E T Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta ei kä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelujohtaja, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelujohtaja, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Erilaisten jätevesijärjestelmien teknistaloudellisen vertailun tilaaminen Pirkanmaan Jätevesipalvelut Oy:ltä, kohde-esimerkkinä Terälahti TRE:5855/02.07.01/2017

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-1008 Gesterbyn Suomenkielisen koulun rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus sekä sisäilmatutkimus Hankinnan kohde Gesterbyn Suomenkielisen koulun

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Perusturvalautakunta 25.02.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtava ylihammaslääkäri, vastaanottopalvelujen palvelulinjan päällikkö

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Johtava ylihammaslääkäri, vastaanottopalvelujen palvelulinjan päällikkö Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Allasterapioiden hankinta TRE:6321/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Johtava ylihammaslääkäri Eeva Torppa-Saarinen, puh. 050 516 4018, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen

Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2017 Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen tilaus Selostus ja perustelu Savilahti-projektiin kuuluva

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tietohallintojohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tietohallintojohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Korjattu päätös: Digitaalisen hyvinvointipalvelukokeilun hankinta Varalan urheiluopistolta TRE:4340/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hannu Miettinen Teollisuuskatu 1 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille

Lisätiedot

Mittaustietokoneiden ja -ohjelmistojen hankinta Jyväskylän ilmanlaadun mittauksiin

Mittaustietokoneiden ja -ohjelmistojen hankinta Jyväskylän ilmanlaadun mittauksiin Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (7) Hankinta- ym. sopimukset 7 / 2017 Mittaustietokoneiden ja -ohjelmistojen hankinta Jyväskylän ilmanlaadun mittauksiin Selostus ja perustelu Asian vireille tulo Kuopion

Lisätiedot

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös (Kainuun hankintarengas)

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös (Kainuun hankintarengas) Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (6) KA JDno-2017-803 Sähköenergian hankinta v. 2020-2023 Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / Kainuun kuntien hankintarengas pyysi 30.3.2017 päivätyllä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen

Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen Hankinta- ym. sopimukset 19 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion Veden Matkuspuron jätevedenpumppaamo on rakennettu

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) KIRDno-2017-480 Musiikkiopiston pianohankinta/ tarjouskilpailun ratkaiseminen Hankinnan kohde Musiikkiopiston pianot Tarjouspyyntö ja hankintamenettely Kirkkonummen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Savonlinnan kaupunginhallituksen kokous 9.10.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kuntalain 91 (365/1995), (kuntalaki 136, 410/2015, voimaantulo 1.6.2017), mukaan seuraavista päätöksistä ei

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Vesihuoltopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Vesihuoltopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-639, vesihuoltolaitoksen lukituksen uusiminen Hankinnan kohde Kirkkonummen Vesi on pyytänyt tarjoukset lukituksen uusimisesta. Tarjouspyyntö ja hankintamenettely

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Yhteyshenkilö. Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) JARDno-2017-569 Lisäraide 1. vaihe Myllytien kevyen liikenteen sillan ( YKK) ja Myllytien raittien rakentaminen ( SRU2), lisä- ja muutostyö nro 2, hankinta Lähtökohdat

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Teknisen lautakunnan päätöksiin XX tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 69/2017

Päätöspöytäkirja 69/2017 Päätöspöytäkirja 69/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 13.12.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/2790/02.08.00/2017 Otsikko Kahden sammutusauton hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuslaitos on pyytänyt tarjoukset

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite:

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja

Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tehtävä Tietohallinto Asianro 7556/2017 Tietohallintojohtaja Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 9 / 2017 Tietomallipohjaisen toimintamallin koulutuksen ja konsultoinnin hankinta Selostus ja perustelu Kaupunkiympäristö palvelualueen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa.

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA HANKINTAPÄÄTÖS 1 (5) 18.12.2013 0 VA 1 /5 3-/3-010 OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA Oikeusministeriön demokratia-,

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Kunnanhallituksen päätöksiin 118-122, 124-125, 127, 132, 133 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaati muksen. Pää tök seen ei saa ha kea

Lisätiedot