LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS"

Transkriptio

1 JULKAISTAVISSA KLO 9.00 JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JOTin liikevaihto kasvoi 157 % JOT Automation Group -konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 157 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 27,6(10,7) milj.euroa. Liikevoitto kasvoi 361 % ja oli 6,4(1,4) milj.euroa, 23,2(12,9)% liikevaihdosta. Konsernin voitto ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja oli 6,3(1,4)milj.euroa. Konsernin tulos/osake oli katsauskaudella 0,51(0,15) euroa ja oma pääoma/osake 2,87(0,82)euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 88,5 % ja omavaraisuusaste 57,8 %. Yhtiön osakkeen nimellisarvo on puolitettu ja kaupankäynti uuden nimellisarvon (0,20 euroa) osakkeella alkaa Tilikauden 1999 liikevaihdon arvioidaan ylittävän 100 milj.euroa, mikä merkitsee vuositasolla yli 50 %:n kasvua. Suhteellisen kannattavuuden arvioidaan myös paranevan jonkin verran vuodesta Katsaus ensimmäisen vuosineljänneksen toimintaan Konserni siirtyi euron käyttöön , mistä alkaen yhtiön kirjanpito ja sisäinen laskenta sekä raportointi tapahtuu euroissa. Tammikuussa perustettiin Italiaan yhteisyritys MGZJOT Automation Srl, josta konserni omistaa 60 %. Maaliskuussa saatettiin loppuun yhdysvaltalaisen OZO Automation, Inc.:n hankinta. Toimenpiteet tuovat konserniin uutta erikoisosaamista sekä vahvistavat konsernin markkinaasemaa USA:ssa ja Keski-Euroopan teollistuneimmalla alueella. Helmikuun lopussa esiteltiin uusi pakkausrobottisolu lopputuotteiden pakkauksen automatisoimiseksi. Vuoden 1999 alussa tehtiin myös päätös uuden toimitilan rakennuttamisesta Oulunsaloon. Tiloihin keskitetään sekä konsernin emoyhtiön että Oulunsalon tuotantoyksikön toiminnot. Konsernin toimitilapolitiikan mukaisesti yhtiöt tulevat toimimaan tiloissa vuokralaisina. Liikevaihto ja tuloskehitys Katsauskauden liikevaihdon, tuloksen ja pääomantuoton suuruus johtui kaudelle ajoittuneista kokonaisjärjestelmätoimituksista. Pääomantuottoluvut on laskettu 12 viimeisen kuukauden tuloksen ja taseen perusteella. Pääomantuoton vertailukauden lukuja ei ole esitetty, koska 3/97 tilanteesta ei ole tehty välitilinpäätöstä koko konsernin osalta. Konsernin liikevaihto tilikauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana oli 27,6(10,7) milj.euroa, jossa oli kasvua 157 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Viennin ja ulkomaantoimintojen osuus liikevaihdosta oli 22,8(6,4) milj.euroa, 83(59) %. Viennin ja ulkomaantoimintojen liikevaihto kasvoi 257 %.

2 Konsernin voitto ennen varauksia ja veroja kasvoi 362 % ja oli 6,3(1,4) milj.euroa, mikä on 22,7(12,6) % liikevaihdosta. Katsauskauden voitto oli 4,4 (1,2) milj.euroa, 15,9 (11,6) % liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman tuotoksi muodostui 88,5 % ja oman pääoman tuotoksi 67,7 %. Tuloslaskelman kuluihin sisältyvät kaikki tutkimus- ja kehitysmenot, yhteensä 0,8(0,4) milj.euroa, 3,0(3,5) % liikevaihdosta. Konsernin tilauskanta oli 19,1 (15,5) milj.euroa. Rahoitusasema Taseen lukuja on verrattu seuraavassa taseeseen. Taseen loppusumma katsauskauden lopussa pysyi samalla tasolla kuin vuoden 98 lopussa ja oli 45,0 milj.euroa. Likvidit kassavarat kasvoivat 15,9(13,2) milj. euroon ja myyntisaamiset 12,4(11,5) milj.euroon. Muut saamiset laskivat 3,2(4,2) milj.euroon ja vaihto-omaisuus 8,5(12,4) milj.euroon. Vaihto-omaisuuden lasku johtui keskeneräisen tuotannon laskusta 5,9(10,7) milj.euroon. Vieraasta pääomasta korotonta oli 16,6(21,1) milj.euroa ja korollista 3,9(4,0) milj.euroa. Korottomasta vieraasta pääomasta 2,5(6,0) milj.euroa on saatuja ennakkomaksuja. Konsernin liiketoiminnan kassavirta oli 4,2 (0,2) milj.euroa positiivinen. Omavaraisuusaste oli 57,8(51,1) % ja nettovelkaantumisaste (gearing) -48,9(-46,1) %. Tutkimus- ja kehitystoiminta Konserni jatkoi panostamista tutkimukseen ja kehitykseen. Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstöstä noin 20 % oli tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutehtävissä. Tutkimus- ja kehitysmenot olivat 0,8(0,4) milj.euroa, 3,0(3,5) % liikevaihdosta. Kaikki tutkimus- ja kehittämismenot kirjataan vuosikuluksi. Investoinnit Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 1,7 (0,7) milj.euroa. Investoinneista 1,2 milj. euroa aiheutui ulkomaisten tytäryhtiöiden hankinnasta. Loppuosa investoinneista koostui ohjelmistolisenssi-, ATK-laite- ja kalustohankinnoista. Henkilöstö ja organisaatio Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 495(267) henkilöä ja kauden lopussa 502(289) henkilöä, joista 245 henkilöä oli ulkomaisissa yksiköissä.

3 Vuosi 2000 Konserni on vuosina muodostanut toimintamallit ja käynnistänyt toimenpiteet, joilla pyritään varmistamaan vuosituhannen vaihteen häiriötön toiminta. Yhteensopivuusprojekti ja sen aiheuttamat työt saatanee kaikilta osin päätökseen kesäkuun loppuun 1999 mennessä. Yhtiö uskoo, ettei vuosi 2000 aiheuta suuria tai laajoja muutos- tai päivitystarpeita asiakkaille toimitettuihin eikä konsernin sisäisiin järjestelmiin ja laitteisiin. Vuosituhannen vaihtumisen vaikutuksia ei näin ollen voi pitää konsernin kannalta merkittävinä. Kurssikehitys Yhtiön osakkeen noteeraus aloitettiin Helsingin Pörssin päälistalla Osakkeen kurssikehitys ja vaihto ovat olleet hyvin myönteisiä. Katsauskauden korkein kaupantekokurssi oli 46,99 euroa, alhaisin 33,60 euroa ja päätöskurssi 43,89 euroa. Kauden vaihto oli 106,8 milj.euroa ja 2,6 miljoonaa osaketta, mikä edustaa 30,2 % osakekannasta. Osakekannan markkina-arvo oli 374,4 milj.euroa. Omistusjakauma omistajatyypeittäin ja osuus osakkeista Yksityiset yritykset 10,57 % Julkiset yritykset 0,05 % Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 21,85 % Julkisyhteisöt 11,01 % Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 2,46 % Kotitaloudet 30,70 % Ulkomaat ja hallintarekisteröidyt osakkeet 23,36 % Kymmenen suurinta omistajaa, hallintarekisterissä olevia omistajia lukuunottamatta, Veikko Lesonen, hallituksen puheenjohtaja 11,8 % Jorma Terentjeff, tj, hallituksen jäsen 7,5 % Conventum Oyj 4,7 % Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola 4,0 % Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola 3,5 % Kettula Mika, hallituksen jäsen 2,8 % ABB Eläkesäätiö 2,2 % Royal Skandia Life Assurance Ltd 2,1 % Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1,8 % Evatec Oy 1,8 % JOT Automation Group Oyj:n hallituksen jäsenien ja toimitusjohtajan sekä heidän määräysvaltayhteisöjensä omistamat osakkeet edustavat 22,8 % yhtiön osakekannasta.

4 Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Konsernin After Sales-toiminnot (GTS) yhtiöitettiin lähtien omaksi yhtiöksi, JOT Automation Service Oy:ksi. Konsernin emoyhtiön pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa tilikaudelta 1998 osinkoa 2 mk/osake. Lisäksi kokous hyväksyi hallituksen esityksen osakkeen 2 markan nimellisarvon puolittamisesta ja muuttamisesta euroiksi 0,16819 euroon ja nostamisesta rahastoannilla 0,20 euroon sekä tarvittavien yhtiöjärjestyksen muutosten tekemisestä. Yhtiöjärjestysmuutokset on rekisteröity kaupparekisteriin Kokous päätti myös nostaa optio-oikeuksien piiriin kuuluvien henkilöiden määrän 40 henkilöstä 80 henkilöön muiden ehtojen pysyessä ennallaan. Hallituksen jäseniksi valittiin Veikko Lesonen, Jorma Terentjeff, Mika Kettula ja Juha Sipilä. Huhtikuussa solmittiin saksalaisen elektroniikka-alan kauppahuoneen Peter Jordan GmbH:n kanssa yhteistyösopimus konsernin tuotteiden myynnistä, markkinoinnista ja After-Salespalveluiden tarjoamisesta Euroopan saksankielisillä alueilla. Huhtikuussa solmittiin vastaava yhteistyösopimus Korea Mechatec Co., Ltd:n kanssa sekä aiesopimus yhteisyrityksen perustamisesta Korean Tasavallan alueelle. Huhtikuussa JOT Automation Inc lle myönnettiin SFS-EN 9002 laatusertifikaatti. Tilikauden 1999 näkymät Tietoliikenne- ja tietotekniikkatuotteiden kysynnän ja sen seurauksena yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan edelleen merkittävästi. Toisen vuosineljänneksen liikevaihdon ja tuloksen arvioidaan jäävän hieman alhaisemmaksi kuin ensimmäisellä neljänneksellä, mikä johtuu järjestelmätoimitusten ajoittumisesta. Tilikauden 1999 liikevaihdon arvioidaan ylittävän 100 milj.euroa, mikä merkitsee vuositasolla yli 50 %:n kasvua. Suhteellisen kannattavuuden arvioidaan myös paranevan jonkin verran vuodesta Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta julkistetaan torstaina

5 JOT AUTOMATION GROUP KONSERNIN AVAINLUVUT 1-3/1999 TULOSLASKELMA (MILJ EUROA) 1-3/99 1-3/98 Muutos % kk 3 kk 12 kk LIIKEVAIHTO 27,6 10,7 156,6 67,1 Valmistevaraston lisäys tai vähennys -4,3 2,1 8,4 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,2 0,4 Kulut -17,5-11,4 53,0-64,2 Poistot -0,3-0,2 44,4-1,0 LIIKEVOITTO 6,4 1,4 361,3 10,7 Nettorahoituskulut -0,1-0,0 326,2-0,3 TULOS ENNEN SATUNNAISERIÄ, VARAUKSIA JA VEROJA 6,3 1,4 362,0 10,4 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0 TULOS ENNEN VARAUKSIA JA VEROJA 6,3 1,4 362,0 10,4 Välittömät verot -1,9-0,1-3,1 Vähemmistöosuus -0,0-0,0-0,0 TILIKAUDEN TULOS 4,4 1,2 252,0 7,4

6 TASE (MILJ EUROA) Muutos % VASTAAVAA Käyttöomaisuus ja muut pitkä- aikaiset sijoitukset 4,9 2,9 73,5 3,7 Vaihto-omaisuus 8,5 5,2 64,8 12,4 Saamiset 15,6 9,0 74,0 15,7 Rahat ja pankkisaamiset 15,9 1,8 777,8 13,2 YHTEENSÄ 45,0 18,8 139,1 45,0 VASTATTAVAA Osakepääoma 2,9 0,7 324,9 2,9 Muu oma pääoma 21,6 5,9 266,8 17,1 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 140,1 0,0 Pitkäaikainen vieras pääoma 1,6 1,3 23,4 1,8 Lyhytaikainen vieras pääoma 18,9 11,0 72,3 23,3 YHTEENSÄ 45,0 18,8 139,1 45,0

7 RAHOITUSLASKELMA (MILJ EUROA) 1-3/99 1-3/ kk 3 kk 12 kk Liiketoiminnan tulorahoitus 4,7 1,5 8,5 Käyttöpääoman muutos -0,5-1,3-4,4 Liiketoiminnan kassavirta 4,2 0,2 4,1 Käyttöomaisuusinvestoinnit -1,7-0,7-2,4 Käyttöomaisuuden myyntituotot 0,1 1,6 1,6 Kassavirta ennen rahoitusta 2,6 1,0 3,2 Rahoitus -0,1-1,8 7,3 Laskelman mukainen likvidien varojen muutos 2,5-0,7 10,5 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT (EUROA) 1-3/99 1-3/98 Muutos % kk 3 kk 12 kk Liikevaihto (milj) 27,6 10,7 156,6 67,1 Liikevoitto (milj) 6,4 1,4 361,3 10,7 Liikevoitto, % liikevaihdosta 23,2 12,9 80,0 15,9 Tulos ennen sat. eriä, varauksia ja veroja (milj) 6,3 1,4 362,0 10,4 Tulos ennen sat.eriä, varauksia ja veroja, % liikevaihdosta 22,7 12,6 79,7 15,6 Tilikauden tulos (milj) 4,4 1,2 252,0 7,4 Oman pääoman tuotto-% (ROE) 67,7 * 57,8 Sijoitetun pääoman tuotto-% (ROI) 88,5 * 66,8

8 Korolliset nettovelat (milj) -12,0 0,2-6188,7-9,2 Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -48,9 3,0-1731,1-46,1 Omavaraisuusaste, % 57,8 42,4 36,2 51,1 (laskennallinen verovelka vähenn.) Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen (milj) 1,7 0,7 129,9 2,4 Bruttoinvestoinnit käyttöom. % liikevaihdosta 6,0 6,7-10,3 3,6 Tutkimus- ja tuotekehityskulut (milj) 0,8 0,4 106,5 2,6 Tutkimus- ja tuotekehityskulut, % liikevaihdosta 3,0 3,5-14,3 3,9 Tilauskanta kauden lopussa (milj) 19,1 15,5 23,1 27,8 Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella ,4 368 Henkilöstön määrä kauden lopussa ,7 479 *) Laskettu 12 viimeisen kk:n perusteella OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU LUKUMÄÄRÄ Muutos % kauden lopussa , keskimäärin kauden aikana ,

9 OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT Tulos / osake euroa 0,51 0,15 237,5 0,90 Oma pääoma / osake euroa 2,87 0,82 250,9 2,34 (laskennallinen verovelka vähenn.) PÖRSSIKURSSIT (EUROA) ylin kurssi 46,99 36,16 alin kurssi 33,60 13,96 keskikurssi 41,49 19,84 päätöskurssi 43,89 35,49 osakekannan markkina-arvo (milj) 374,4 302,7 osakkeiden vaihto, kpl suhteessa keskimääräisestä osakkeiden lukumäärästä, % 30,2 37,2 VASTUUSITOUMUKSET (MILJ EUROA) Omasta velasta yrityskiinnitykset 3,7 1,2 3,7 Muut omat vastuut leasingvastuut 0,2 0,2 0,2 lunastusvastuut 1,0 1,1 1,0

10 VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MILJ EUROA) termiinit 0,0 0,0 4,2 ostetut valuuttaoptiot 8,1 0,0 6,5 myydyt valuuttaoptiot 16,0 0,0 13,7 Konsernilla ei ole kattamattomia eläkevastuita. Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia. Oulunsalo JOT Automation Group Oyj Hallitus Jorma Terentjeff Toimitusjohtaja LISÄTIETOJA Jorma Terentjeff p / Toimitusjohtaja JOT Automation Group Oyj JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JULKAISTAVISSA 29.07.1999 klo 9.00 JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.1999 JOTin kasvu jatkui ja markkina-asema vahvistui JOT Automation Group -konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JULKAISTAVISSA 26.04.2000 KELLO 9.00 JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2000 JOT Automation Group -konsernin liikevaihto kasvoi tilikaudella 21 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

LEHDISTÖTIEDOTE JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS JULKAISTAVISSA 19.10.1999 kello 9.00 JOT AUTOMATION GROUP OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.1999 JOTin kannattava kasvu jatkui JOT Automation Group -konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 79% edellisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 2. elokuuta 2001 Teijo Fabritius, toimitusjohtaja JOT Automation Group Oyj industry customers targets competition strategies Tunnuslukuja Milj. EUR 1-6/01 1-6/00 Muutos,% 2000

Lisätiedot

Tammikuu Kesäkuu 2000

Tammikuu Kesäkuu 2000 1-6 / 2 O s a v u o s i k a t s a u s J O T A U T O M A T I O N G R O U P O S A V U O S I K A T S A U S Tammikuu Kesäkuu 2 JOT Automation Group -konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 43,1 % edellisen

Lisätiedot

Tammikuu Syyskuu 2000

Tammikuu Syyskuu 2000 1-9 / 2 O s a v u o s i k a t s a u s J O T A U T O M A T I O N G R O U P O S A V U O S I K A T S A U S Tammikuu Syyskuu 2 JOT Automationin yhdeksän kuukauden liikevaihto kasvoi 115,7 miljoonaan euroon.

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

EBG_Q3_2003_fin.ppt. Elektrobit Group Oyj. Osavuosikatsaus 1-9 / lokakuuta 2003

EBG_Q3_2003_fin.ppt. Elektrobit Group Oyj. Osavuosikatsaus 1-9 / lokakuuta 2003 Elektrobit Group Oyj Osavuosikatsaus 1-9 / 2003 29. lokakuuta 2003 Sisältö 1. Elektrobit Group Oyj, kolmas vuosineljännes 7-9/2003 2. Tunnusluvut 1-9/2003 Liitteet Kolmannen vuosineljänneksen 7-9/2003

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin kuuden ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 55,4 MEUR (1-6/2000, 59,8 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 62,5

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

2001 O S A V U O S I K A T S A U S

2001 O S A V U O S I K A T S A U S 1 6 / 21 O S A V U O S I K A T S A U S O S A V U O S I K A T S A U S Tammikuu kesäkuu 21 JOT Automation Group konsernin liikevaihto aleni katsauskaudella 47,3 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus

Teleste Oyj Osavuosikatsaus Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 36,1 % ja oli 58,3 miljoonaa euroa Liiketulos lähes kaksinkertaistui edelliseen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2003 klo 08.30 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2003 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 2,0 % 21,74 (21,32) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli 0,14

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.08.2000 klo 14.10 1 (5) INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2000 Incap-konsernin liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana ja oli 29 prosenttia. Elektroniikan sopimusvalmistuksen

Lisätiedot

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2005 klo 8.30 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI liikevaihto kasvoi 7,4 % edellisvuoden vastaavasta

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 Scanfil-konsernin kasvu jatkui ja kannattavuus säilyi hyvin tyydyttävällä tasolla. Liikevaihto tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 22.04.2004 * Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 12,5 % ja oli 13,3 Me (11,9 Me tammi-maaliskuu 2003). * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja kasvoi ja oli 0,9 (0,3) Me.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.1998 Kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Yhtiö hankki Suomen Voimatase Oy:n koko osakekannan 1.9.1998, minkä seurauksena yhtiöistä muodostui

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2003 VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN. Vacon Oyj, pörssitiedote kello 10.

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2003 VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN. Vacon Oyj, pörssitiedote kello 10. Vacon Oyj, pörssitiedote 5.8. kello 10.00 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN Huhti-kesäkuu yhteenveto Liikevaihto oli 29,0 milj. euroa (edellisen

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2001 Konsernin yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 85,4 MEUR (1-9/2000, 82,9 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 60,3

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 31.5.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005 31.5.2006 aikana kolme huutokauppaa, yhden huutokaupan vähemmän kuin

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Kuluttajatuotteiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 222 milj.

Kuluttajatuotteiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 222 milj. 2002-08-12 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2002 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) LIIKETOIMINNAN TULOS PARANI JA KASSAVIRTA SÄILYI VAHVANA Konserni, huhti - kesäkuu

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot