MARKETIIMI Kirjakuvasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARKETIIMI Kirjakuvasto"

Transkriptio

1 MARKETIIMI 2015 Kirjakuvasto

2 Marketiimin vuosi 2015 tarjoaa monipuolisia uutuuksia kaikenikäisille lukijoille. Tunnuslauseemme "Kaiken maailman kirjoja" on muuttunut todeksi. Kustantamona saamme olla ylpeitä jokaisesta uudesta kirjasta ja niiden takana olevasta kirjailijasta. Kirjoillamme haluamme herättää eloon tarinat, antaa lukijalle mahdollisuuden sukeltaa niin mielikuvituksen maailmoihin kuin todellisuuteenkin - joka usein on tarua ihmeellisempää. Toivotamme sinulle ikimuistoisia lukuhetkiä kirjojemme parissa! Margit ja Jukka Nieminen

3 Romaanit

4 Maret Meri: Kymmenen eilistä "Hei, älä pelästy. En tahdo sinulle mitään pahaa. Minulla on vain yksi pieni pyyntö. Tahdon katsella sinua illalla kello 20. Jätä ikkunaverhot auki. Sytytä valot. Riisuudu. Se riittää." Henkisen romahduksen kokenut Miia lähtee kotipaikkakunnalleen ja perheensä taloon kohtaamaan menneisyytensä haamuja. Outo kirje postilaatikossa käynnistää tapahtumien ketjun, jonka seurauksena on vain yksi voittaja - häviäjä. Kymmenen eilistä on kirjailija Maret Meren vaikuttava esikoisteos. Psykologisen jännityskirjallisuuden genreen kuuluva kirja pureutuu muistikuvien todellisuuteen ja syyllisyyden hallintaan. ISBN (sid.) Julkaistu

5 Eero Repo: Trombi Mielipideilmasto kuumenee kun ennallistamishakkuu kerää yhteen ympäristöaktivistit, metsäviranomaiset sekä paikalliset, ja trombi kaataa niin metsän kuin suunnitelmatkin. Mikään ei ole ennallaan. Polku on enemmistön jälki, mutta kuka enää haluaa kulkea muiden osoittamaa tietä? Trombi on esikoiskirjailija Eero Revon ajankohtainen teos ihmisten ja luonnon suhteesta, kasvun välttämättömyydestä. ISBN (sid.) Ilmestyy

6

7 Nuorten ja lasten kirjat

8 Jussi Matilainen: Tykkäämisen laiton, haava ja kunnari Hiskistä Seinäjoelle saapunut Pesä-Ahmojen joukkue oli täynnä mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Eikä kukaan siitä joukkueesta ollut Hiskiä torjunut. Eihän hän ollut näitä ikinä ennen edes nähnyt. Lähestymistaktiikkaa pitäisi kuitenkin hioa. Olisikohan Genial-pelistä apua? Nuorten pesismaailmaan sijoittuva uutuuskirja iskee ihastumisen ytimeen humoristisella ja mukaansatempaavalla tavalla. ISBN (sid.) Suositusikä: vuotiaat Julkaistu

9 Anna Haanpää-Vesenterä: Vaahteranlehtipoika Olen pienikokoinen ja vaaleatukkainen poika. Pelkään huutamista ja humalaisia. Vaikka isä on sitä mieltä, että nätti on tyttömäistä, niin minä näen paljon nättejä asioita. Onkohan minun silmissä jotain vikaa, kun minusta Maijan päivänkakkarakuvioinen mekko on nätti, ja ojan vieressä olevan puun lehdet ovat nättejä. Mutta purkkaa jauhava lähikaupan kassatyttö Kielo-Kaarina ei ole nätti. Purkka ja röyhtäily eivät sovi tytöille, isä tietää senkin. Minä otan isona itselleni vaimon, joka ei päästele ääniä. Minusta tulee isona mies. Vaahteranlehtipoika on tositapahtumiin perustuvan, mielikuvituksella, rakkaudella ja välittämisellä väritetyn tarinan ensimmäinen osa. Suositusikä: 6-10-vuotiaat

10 Marjukka Niemi, Kristiina Mäkimattila: Utelias Pikku-Villami Villami on suloinen, pörröinen ja utelias pikkulammas, joka tahtoisi olla susi. Silloin kaikki pelkäisivät ja kunnioittaisivat häntä. Mutta mitä tapahtuu, kun Villami päättää seurata lintua metsään? Utelias Pikku-Villami on lämminhenkinen ja opettavainen kirja perheen pienimmille. Suloisen kuvituksen ohessa on TIK-KU-KIR- JAIMIN JA TA-VU-TUK-SIN LUO-DUT LO- RUT, niin että kirjaa voi käyttää sekä satukirjana, että oppimateriaalina. Kirjalle on suunnitteilla jatko-osia. Suositusikä: 3-6-vuotiaat

11 Tulossa

12 Margit ja Jukka Nieminen Paratiisilinnun huuto Pieniä tarinoita suurista tunteista Papua Uusi Guinean viidakossa.

13 Maret Meri Vapaus valita Kirjassa pohditaan valintoja ja niiden seurauksia viiden eri elämäntilanteen kautta. Henkilöt kohtaavat sattumalta muodostaen keskenään suhteiden hauraan verkon, joka näennäisessä heikkoudessaan kuitenkin yllättää piilevällä vahvuudellaan myös lukijan. Onko mikään valinta loppujen lopuksi oikea? Vai voiko väärä valinta ollakin lopulta se oikea?

14 Marjukka Niemi Maalaa itsesi maisemaan Valloittava uutuus Suomen kirjamarkkinoilla. Uudenlainen terapiakirja, värityskirja aikuisille. Rajana vain luovuus.

MARKETIIMI Kirjakuvasto

MARKETIIMI Kirjakuvasto MARKETIIMI 2015 Kirjakuvasto HTTP://WWW.MARKETIIMI.COM Marketiimin vuosi 2015 tarjoaa monipuolisia uutuuksia kaikenikäisille lukijoille. Tunnuslauseemme "Kaiken maailman kirjoja" on muuttunut todeksi.

Lisätiedot

MARKETIIMI Kirjakuvasto

MARKETIIMI Kirjakuvasto MARKETIIMI 2015 Kirjakuvasto http://www.marketiimi.com https://www.facebook.com/marketiimi Marketiimin vuosi 2015 tarjoaa monipuolisia uutuuksia kaikenikäisille lukijoille. Tunnuslauseemme "Kaiken maailman

Lisätiedot

Marketiimi. Mielikuvituksesta ja muistoista syntyvät tarinat. Tarinoista syntyvät uudet muistot sukupolvien ketjuun. - Margit Nieminen, Marketiimi

Marketiimi. Mielikuvituksesta ja muistoista syntyvät tarinat. Tarinoista syntyvät uudet muistot sukupolvien ketjuun. - Margit Nieminen, Marketiimi Marketiimi 2018 Mielikuvituksesta ja muistoista syntyvät tarinat. Tarinoista syntyvät uudet muistot sukupolvien ketjuun. - Margit Nieminen, Marketiimi Elisa Kaldvee Fiin tyttäret - Florilegium Kannen kuvitus

Lisätiedot

MIKSI KIRJOITAN. Kun puheen ovi on kiinni, onneksi sanan ikkuna on auki.

MIKSI KIRJOITAN. Kun puheen ovi on kiinni, onneksi sanan ikkuna on auki. 2016 Marketiimi MIKSI KIRJOITAN Kun puheen ovi on kiinni, onneksi sanan ikkuna on auki. Käsikirjoituksia lukiessani ja editoidessani sekä omia tekstejä työstäessäni olen paljon miettinyt sanoja. Niiden

Lisätiedot

karuselli pyörii, lapset siinä hyörii.

karuselli pyörii, lapset siinä hyörii. Helpompi lastenlauluvisa Lastenlauluvisassa on vanhojen kehtoja lastenlaulujen 1. säkeistön alkuja. Tulosta sopiva määrä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun nimen

Lisätiedot

Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch. Lataa

Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch. Lataa Lataa Mistä on pienet vauvat tehty? - Katerina Janouch Lataa Kirjailija: Katerina Janouch ISBN: 9789513131272 Sivumäärä: 54 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.42 Mb Kaikki lapset haluavat jossain vaiheessa

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003 Kiertäjäkansa 2 / 2003 Partiolippukunta Kyynärön Kiertäjät Perustettu 1978 Lpkj: Jarkko Haliseva Annalantie 6A 33880 Lempäälä Puhelin: 040-5015944 Sähköp.: jarkko.haliseva@nic.fi Sihteeri: Heikki Kylmäniemi

Lisätiedot

Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma. Lataa

Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma. Lataa Lataa Lapsen oma luontoretki - Titta Kuisma Lataa Kirjailija: Titta Kuisma ISBN: 9789524928595 Sivumäärä: 81 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.49 Mb Suositun luontokirjasarjan uusin teos vie lapsen retkelle

Lisätiedot

David Safier. David Safier on kirjoittanut myös nämä kirjat. Happy Family

David Safier. David Safier on kirjoittanut myös nämä kirjat. Happy Family Huumori David Safier Happy Family neljääkymmentä ikävuottaan lähestyvä Emma Wünschmann on uhrannut lupaavan uransa kustannusalalla perheensä vuoksi. Emman lastenkirjakauppa on konkurssin partaalla,

Lisätiedot

Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen. Lataa

Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen. Lataa Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522913623 Sivumäärä: 240 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.54 Mb Huikea vuoden mittainen kiertomatka halki Suomen metsien.metsät

Lisätiedot

Lataa Pystytkö sanomaan perkele? - Annika Rentola. Lataa

Lataa Pystytkö sanomaan perkele? - Annika Rentola. Lataa Lataa Pystytkö sanomaan perkele? - Annika Rentola Lataa Kirjailija: Annika Rentola ISBN: 9789515232014 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.38 Mb Vuosittain 25 000 suomalaista sairastaa jonkinasteisen

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Lataa Sohvin puukirja - Stefan Casta. Lataa

Lataa Sohvin puukirja - Stefan Casta. Lataa Lataa Sohvin puukirja - Stefan Casta Lataa Kirjailija: Stefan Casta ISBN: 9789518827286 Sivumäärä: 42 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.16 Mb Miten eri puulajit voi tunnistaa? Voiko puussa asua kirjanpainajia?

Lisätiedot

Lataa Mennään metsään - Irja Nikkinen. Lataa

Lataa Mennään metsään - Irja Nikkinen. Lataa Lataa Mennään metsään - Irja Nikkinen Lataa Kirjailija: Irja Nikkinen ISBN: 9789522472465 Sivumäärä: 59 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.28 Mb Reipas retkeilijäpoika Saulus rakentaa metsään majan isänsä

Lisätiedot

Lataa Meremme - Itämeri monessa valossa - Lahti Johannes. Lataa

Lataa Meremme - Itämeri monessa valossa - Lahti Johannes. Lataa Lataa Meremme - Itämeri monessa valossa - Lahti Johannes Lataa Kirjailija: Lahti Johannes ISBN: 9789525969122 Sivumäärä: 112 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.68 Mb Meri ja rannikko ovat suomalaisille

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Lataa Lähiluonnon ihmeitä - Helena Rönkä. Lataa

Lataa Lähiluonnon ihmeitä - Helena Rönkä. Lataa Lataa Lähiluonnon ihmeitä - Helena Rönkä Lataa Kirjailija: Helena Rönkä ISBN: 9789512402809 Sivumäärä: 112 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.67 Mb Lähiluonto on suomalaisille hyvänolon ja energian lähde.

Lisätiedot

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16. Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt

Lisätiedot

Lataa Lintu ja ääni (+cd) - Riku Cajander. Lataa

Lataa Lintu ja ääni (+cd) - Riku Cajander. Lataa Lataa Lintu ja ääni (+cd) - Riku Cajander Lataa Kirjailija: Riku Cajander ISBN: 9789522542694 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.62 Mb Lintu ja ääni esittelee 70 suomalaista lintulajia kuvin,

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Lataa Lapsen oma talvikirja - Suvi Vehmanen. Lataa

Lataa Lapsen oma talvikirja - Suvi Vehmanen. Lataa Lataa Lapsen oma talvikirja - Suvi Vehmanen Lataa Kirjailija: Suvi Vehmanen ISBN: 9789524926737 Sivumäärä: 69 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.80 Mb Sadunomainen tietokirja, joka ratkoo luonnon arvoituksia

Lisätiedot

Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine. Lataa

Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine. Lataa Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789511300373 Sivumäärä: 296 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.11 Mb Miten lintu pysyy ilmassa? Missä linnut nukkuvat? Kuinka

Lisätiedot

Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen. Lataa

Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen. Lataa Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen Lataa Kirjailija: Sinikka Koljonen ISBN: 9789525957297 Sivumäärä: 48 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.66 Mb Lintukirja vie niin lapset kuin aikuisetkin lintujen

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Lataa Linnut äänessä (pieni formaatti) - Jan Pedersen. Lataa

Lataa Linnut äänessä (pieni formaatti) - Jan Pedersen. Lataa Lataa Linnut äänessä (pieni formaatti) - Jan Pedersen Lataa Kirjailija: Jan Pedersen ISBN: 9789513166090 Sivumäärä: 191 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.55 Mb Linnut äänessä on uudenlainen lintukirja,

Lisätiedot

Länsituulen viesti 2 / 2003

Länsituulen viesti 2 / 2003 Länsituulen viesti 2 / 2003 2 Kesä mielessä Meille on jälleen koittanut Suomen suloisin vuodenaika. Saamme nautiskella kesäluonnon tarjoamista tuoksuista, uudesta vihreydestä kaikkineen, kuulostella lintujen

Lisätiedot

Lataa Järvet ja ympäristö - Jukka Särkkä. Lataa

Lataa Järvet ja ympäristö - Jukka Särkkä. Lataa Lataa Järvet ja ympäristö - Jukka Särkkä Lataa Kirjailija: Jukka Särkkä ISBN: 9789516626676 Sivumäärä: 157 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.20 Mb Perusesitys sisävesien eliöstöstä, vesistöjen kasveista

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli. Lataa

Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli. Lataa Lataa Helsingin muuttuva luonto - Antti Koli Lataa Kirjailija: Antti Koli ISBN: 9789523380097 Sivumäärä: 157 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.70 Mb Pääkaupunkimme rajojen sisäpuolelle mahtuu hämmästyttävä

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Olli Sorjonen Kimmo Kirves Reima Hirvosen näyttelyssä on yli 60 yksittäistä

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Sarjakuvien maailma. Lukeville ja lukemattomille Merja Lundén

Sarjakuvien maailma. Lukeville ja lukemattomille Merja Lundén Sarjakuvien maailma Lukeville ja lukemattomille. 17.5.2016 Merja Lundén Ennakkoluuloja sarjakuvista Kertakäyttöhuumoria Nopeasti luettavissa Eivät jätä tilaa mielikuvitukselle Omituinen piirrosjälki Ohuet

Lisätiedot

piirrä ohjeen mukaan. Lue ohjeet huolella ja piirrä kuvaan lisää asioita ohjeen mukaisesti.

piirrä ohjeen mukaan. Lue ohjeet huolella ja piirrä kuvaan lisää asioita ohjeen mukaisesti. kieli piirrä ohjeen mukaan. Lue ohjeet huolella ja piirrä kuvaan lisää asioita ohjeen mukaisesti. Ohjeet: KUVA 1 - Sisällä 1. Piirrä pöydälle kukkaruukku, jossa kasvaa kaksi punaista kukkaa. 2. Kukkaruukun

Lisätiedot

Lataa Nuorten ilmastokirja - Berndt Sundsten. Lataa

Lataa Nuorten ilmastokirja - Berndt Sundsten. Lataa Lataa Nuorten ilmastokirja - Berndt Sundsten Lataa Kirjailija: Berndt Sundsten ISBN: 9789518829587 Sivumäärä: 43 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.86 Mb Mitä tarkoittavat säätiedotuksessa mainitut matalapaine

Lisätiedot

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius Lataa Kirjailija: Zacharias Topelius ISBN: 9789522220561 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.44 Mb Zacharias Topelius kirjoitti rakastetun lukukirjansa

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Lataa Tikun ja Takun luontokirja - Satu Heimonen. Lataa

Lataa Tikun ja Takun luontokirja - Satu Heimonen. Lataa Lataa Tikun ja Takun luontokirja - Satu Heimonen Lataa Kirjailija: Satu Heimonen ISBN: 9789513232177 Sivumäärä: 45 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.12 Mb Kirjassa vekkulit oravat Tiku ja Taku johdattavat

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT -

IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT - AUSTRALIA IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT - 1-2 Matkalla kotiin Australia, Northen Territory, Numbulvar 2003 Klaanin vanhin 3-4 Äiti ja poika Australia, Northen Territory, Numbulvar 2003 Big

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Lataa Hyönteisistä matelijoihin - Lars Serritslev. Lataa

Lataa Hyönteisistä matelijoihin - Lars Serritslev. Lataa Lataa Hyönteisistä matelijoihin - Lars Serritslev Lataa Kirjailija: Lars Serritslev ISBN: 9789513229641 Sivumäärä: 89 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.99 Mb Valloittava lasten tietokirja, joka vastaa

Lisätiedot

Lataa Kesärannan elämää (selkokirja) - Matti Leinonen. Lataa

Lataa Kesärannan elämää (selkokirja) - Matti Leinonen. Lataa Lataa Kesärannan elämää (selkokirja) - Matti Leinonen Lataa Kirjailija: Matti Leinonen ISBN: 9789517963084 Sivumäärä: 160 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.65 Mb Kesällä on mukava seurata lintujen puu-hailua

Lisätiedot

Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline. Lataa

Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline. Lataa Lataa 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa - Eric Chaline Lataa Kirjailija: Eric Chaline ISBN: 9789522541918 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.82 Mb Eläimet ovat luonnollinen osa ympäröivää

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Lataa Susi - Laaksonen Mervi. Lataa

Lataa Susi - Laaksonen Mervi. Lataa Lataa Susi - Laaksonen Mervi Lataa Kirjailija: Laaksonen Mervi ISBN: 9789525870794 Sivumäärä: 231 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.96 Mb Tietokirja sudesta, sen biologiasta ja historiasta Suomessa. Kirja

Lisätiedot

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522912145 Sivumäärä: 175 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.76 Mb Eräänä kesäyönä 9-vuotias poika karkasi metsään. Paljain varpain hän

Lisätiedot

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Lintujen tarkkailua Osallistujat: lastentarhanopettaja ja 6 lasta (Suomi) Lasten ikä: 2v 6kk 4v Lähde: EU CARE-hanke, http://ecec-care.org/

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle

Lisätiedot

Päihteet lapsen silmin. mitä lapseni ajattelee, kun juon?

Päihteet lapsen silmin. mitä lapseni ajattelee, kun juon? Päihteet lapsen silmin mitä lapseni ajattelee, kun juon? Hei leikki-ikäisen äiti tai isä! Sinulla on pieni tyttö tai poika. Päivissä on vauhtia, kun elät hänen kanssaan. Saat olla mukana, kun lapsesi kasvaa

Lisätiedot

Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen. Lataa

Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen. Lataa Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen Lataa Kirjailija: Kimmo Martiskainen ISBN: 9789522540720 Sivumäärä: 202 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.65 Mb Valkoselkätikka on aina kuulunut Suomessa pesivään

Lisätiedot

Lataa Ihmiseksi - Matti Huttunen. Lataa

Lataa Ihmiseksi - Matti Huttunen. Lataa Lataa Ihmiseksi - Matti Huttunen Lataa Kirjailija: Matti Huttunen ISBN: 9789525718447 Sivumäärä: 192 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.77 Mb Teos sisältää lämpimällä ja myönteisellä tavalla kirjoitettua

Lisätiedot

Lataa Abortti ja siitä selviytyminen - Viveka Kauranen. Lataa

Lataa Abortti ja siitä selviytyminen - Viveka Kauranen. Lataa Lataa Abortti ja siitä selviytyminen - Viveka Kauranen Lataa Kirjailija: Viveka Kauranen ISBN: 9789518844726 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.22 Mb Suomessa tehdään vuosittain reilut 10

Lisätiedot

Lataa Mitään salaamatta - Michael Korda. Lataa

Lataa Mitään salaamatta - Michael Korda. Lataa Lataa Mitään salaamatta - Michael Korda Lataa Kirjailija: Michael Korda ISBN: 9789518843859 Sivumäärä: 286 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.00 Mb Tässä omaelämäkerrallisessa kirjassa Michael Korda, kuuluisa

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Lataa Vuoden luontokuvat Lataa

Lataa Vuoden luontokuvat Lataa Lataa Vuoden luontokuvat 2012 Lataa ISBN: 9789510393260 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.53 Mb Jo yli kolme vuosikymmentä ilmestynyt Vuoden Luontokuvat -teos julkistetaan uudistettuna laitoksena

Lisätiedot

RAKKAUDEN KATEKISMUS

RAKKAUDEN KATEKISMUS m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni

Lisätiedot

Lataa Matematiikka - Hannu Karttunen. Lataa

Lataa Matematiikka - Hannu Karttunen. Lataa Lataa Matematiikka - Hannu Karttunen Lataa Kirjailija: Hannu Karttunen ISBN: 9789525329483 Sivumäärä: 152 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.78 Mb Matematiikka on saanut alkunsa käytännön ongelmien tutkimisesta,

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Lieto

Lasten ja nuorten Lieto Lasten ja nuorten Lieto Anja Hänninen: Mylly tontun tarinoita (1998) Röhmöjen satumaista elämää (2006) Michel Karra: Kesä -56 (1997) Romaani vie 1950-luvulle 16-vuotiaan nuorukaisen dramaattisten tapahtumien

Lisätiedot

Lataa Elämästä on kysymys - Heather Fiske. Lataa

Lataa Elämästä on kysymys - Heather Fiske. Lataa Lataa Elämästä on kysymys - Heather Fiske Lataa Kirjailija: Heather Fiske ISBN: 9789525174489 Sivumäärä: 381 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.15 Mb Kädessäsi on käytännönläheinen ja elämänmakuinen kirja,

Lisätiedot

Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala. Lataa

Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala. Lataa Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala Lataa Kirjailija: Panu Pihkala ISBN: 9789516278318 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.78 Mb Tämä kirja sukeltaa kristillisen ympäristökasvatuksen ytimeen

Lisätiedot

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20...

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20... Sivu 1/28 " #%% ((%% ( * +, " -. / " - ("*0 "# % "# (( # # ( ( * # +,,-. /0,-,,2 3 #4 3 % % 5 5 * 4 % 3 6 4 4 44( ( % #"" #"#"# + 7. 4 %%2%%3 % 4 9#:200; 1 5242%% 1,1200/,/,/ (43%% 1 ("*01,01200/,202200/

Lisätiedot

Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen. Lataa

Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen. Lataa Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen Lataa Kirjailija: Suvi Nieminen ISBN: 9789514484575 Sivumäärä: 171 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.07 Mb Maahanmuuttajasairaanhoitajien työvoimaresurssi jää

Lisätiedot

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia kymmenen kaksikymmentä kolmekymmentä neljäkymmentä viisikymmentä kuusikymmentä seitsemänkymmentä kahdeksankymmentä yhdeksänkymmentä sata satayksi satakaksi satakolme

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus POJILLE.

Rakkauden Katekismus POJILLE. f~;*-i-t>yt Rakkauden Katekismus POJILLE. Hinta Smk. 1:50. I:NEN KÄSKY. Sinun tulee rakastaa ainoastaan minua. Sinun on aina pidettävä huolta rakastettusi mieliteoista, etkä saa koskaan heittää silmäniskuja

Lisätiedot

Aloittelijat Visuvesi Final 0. Aloittelijat Haveri. HEAT1 SEEDED: 11 pen. time. Kultaharkko HEAT1 SEEDED: 9 pen. time

Aloittelijat Visuvesi Final 0. Aloittelijat Haveri. HEAT1 SEEDED: 11 pen. time. Kultaharkko HEAT1 SEEDED: 9 pen. time Aloittelijat Visuvesi HEAT1 SEEDED: 11 pen. time 1 Tapio Teuho-Markkola 04:38,2 10 03:00,00 07:38,2 2 Helvi Mäkilaurila 05:51,1 9 06:00,00 11:51,1 3 Saija Leppäsalko 05:51,1 9 06:00,00 11:51,1 4 Roope

Lisätiedot

Lataa Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää - Steven H. Hayes. Lataa

Lataa Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää - Steven H. Hayes. Lataa Lataa Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää - Steven H. Hayes Lataa Kirjailija: Steven H. Hayes ISBN: 9789525157123 Sivumäärä: 240 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.58 Mb Itsehoito-opas asiakkaille. Soveltuu

Lisätiedot

Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari. Lataa

Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari. Lataa Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari Lataa Kirjailija: Kati Rajasaari ISBN: 9789522910837 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.54 Mb Raskausaika on kuin väliasema ennen lapsen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko. Lataa

Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko. Lataa Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko Lataa Kirjailija: Seppo Vuokko ISBN: 9789523010512 Sivumäärä: 264 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.84 Mb Metsä on ihmiselle merkittävä monin eri tavoin. Se antaa

Lisätiedot

Lataa Ovela lintubongari ja muita tarinoita - Ilkka Koivisto. Lataa

Lataa Ovela lintubongari ja muita tarinoita - Ilkka Koivisto. Lataa Lataa Ovela lintubongari ja muita tarinoita - Ilkka Koivisto Lataa Kirjailija: Ilkka Koivisto ISBN: 9789524927314 Sivumäärä: 231 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.10 Mb Ilkka Koivisto (1926-2012) oli koko

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Lataa Linnun nimi - Häkkinen Kaisa. Lataa

Lataa Linnun nimi - Häkkinen Kaisa. Lataa Lataa Linnun nimi - Häkkinen Kaisa Lataa Kirjailija: Häkkinen Kaisa ISBN: 9789518514346 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.28 Mb Linnun nimi on ainutlaatuinen yleisesitys suomenkielisten

Lisätiedot

Lataa Meren aarteet. Lataa

Lataa Meren aarteet. Lataa Lataa Meren aarteet Lataa ISBN: 9789524954358 Sivumäärä: 400 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Merellinen luonto kuuluu suomalaiseen kansallismaisemaan. Mutta miltä tuo maisema näyttää veden alla?

Lisätiedot

Lataa Linnut taivaan linnut maan - Mauri Leivo. Lataa

Lataa Linnut taivaan linnut maan - Mauri Leivo. Lataa Lataa Linnut taivaan linnut maan - Mauri Leivo Lataa Kirjailija: Mauri Leivo ISBN: 9789522912138 Sivumäärä: 158 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.90 Mb Linnut taivaan linnut maan vie sinut kiinnostavien,

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Lataa Mummon ja lasten luontokirja - Liisa Sääskilahti. Lataa

Lataa Mummon ja lasten luontokirja - Liisa Sääskilahti. Lataa Lataa Mummon ja lasten luontokirja - Liisa Sääskilahti Lataa Kirjailija: Liisa Sääskilahti ISBN: 9789526788647 Sivumäärä: 32 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.45 Mb Liisa Sääskilahti etsi lapsenlapsilleen

Lisätiedot

Lataa Euroopan luonto - Milos Andera. Lataa

Lataa Euroopan luonto - Milos Andera. Lataa Lataa Euroopan luonto - Milos Andera Lataa Kirjailija: Milos Andera ISBN: 9783833147357 Sivumäärä: 240 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.57 Mb Esittelyssä 37 eurooppalaista luontovyöhykettä eläin- ja kasvikuntineen.

Lisätiedot

AA- alkoholistien oma-apuryhmä. Juha Kemppinen 2009

AA- alkoholistien oma-apuryhmä. Juha Kemppinen 2009 AA- alkoholistien oma-apuryhmä Juha Kemppinen 2009 AA:n 12 askelta: 1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.

Lisätiedot

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä JUNIORS Matkalle yhdessä Kivoja matkatehtäviä 1 Hauskaa tekemistä merellä ja maissa Merimatka lähestyy! Laivalla on huikean hauskaa: pääsee lötköttelemään hyttiin, herkuttelemaan laivan ravintoloihin ja

Lisätiedot

Lataa Päättymättömät päivät kuolleena - Marcus Chown. Lataa

Lataa Päättymättömät päivät kuolleena - Marcus Chown. Lataa Lataa Päättymättömät päivät kuolleena - Marcus Chown Lataa Kirjailija: Marcus Chown ISBN: 9789525329704 Sivumäärä: 319 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.70 Mb Meillä on kvanttiteoria pienistä asioista

Lisätiedot

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista.

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Hei Anu, Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Ehdotuksessamme olemme selkiyttäneet sivujen rakennetta, lisänneet interaktiivisuutta ja tuoneet lisää visuaalista sisältöä sivuille.

Lisätiedot

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell Lataa Kirjailija: Johan Tell ISBN: 9789510417119 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.39 Mb Pelastetaan yhdessä ItämeriNuorille suunnattu opas antaa

Lisätiedot

Lapsoset ketterät kotihaasta

Lapsoset ketterät kotihaasta Helpompi kansanlauluvisa Kansanlauluvisassa on suomalaisten kansanlaulujen 1. säkeistön alkuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Lataa Haussa täydellinen nainen - Vamik D. Volkan. Lataa

Lataa Haussa täydellinen nainen - Vamik D. Volkan. Lataa Lataa Haussa täydellinen nainen - Vamik D. Volkan Lataa Kirjailija: Vamik D. Volkan ISBN: 9789525519051 Sivumäärä: 170 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.81 Mb Hamilton on jalosukuinen, hauskannäköinen,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot