TTY Kuukausivisa huhtikuu 2016 bei die Laiskat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TTY Kuukausivisa huhtikuu 2016 bei die Laiskat"

Transkriptio

1 TTY Kuukausivisa huhtikuu 2016 bei die Laiskat 1. Mistä elokuvaroolista Mia Farrowin näyttelijä-äiti on parhaiten tunnettu? 2. Mikä on Mikki Hiiren italiankielinen nimi? 3. Mitkä ovat seuraavat mausteet? Toinen on rakennus ja toinen on verbi imperfektissä. Puoli pistettä per mauste 4. Kuinka monta tähteä on Alaskan lipussa? 5. Mistä sanoista tiedostolyhenne PDF tulee? 6. Kuka oli ensimmäinen Finlandiapalkinnon voittaja? 7. Mihin hyönteislahkoon vaatekoi kuuluu? 8. Mikä on Kupittaan puiston uuden toiminnallisen taideteoksen nimi? 9. Minkä niminen Norjan prinssi Haakonin isosisko on? 10. Millä valtiolla oli Sibeliuksen Finlandiahymni kansallislauluna? Valtio oli oli olemassa Minkä niminen Loviisan kaupunki oli alkujaan? 12. Montako vuotta on YK:n pääsihteerin virkakausi? 13. Minkä eläimen nimi on latinaksi Vulpes Vulpes? 14. Mikä on artisti Jukka Pojan sukunimi? 15. Ketkä kaksi suomalaista rallikuskia ovat voittaneet Suomen rallin eli nk. Jyväskylän suurajot seitsemän kertaa? Puoli pistettä per kuljettaja.

2 Vilka europeiska politiker är detta? Politikerna är födda mellan 1950 och Ketkä kuvassa olevat eurooppalaiset poliitikot ovat? He ovat syntyneet vuosien 1950 ja 1960 välillä Vilken ö? Mikä saari? Här är tre close-ups av kända konstnärers verk. Även verken är välkända, men nu söker vi konstnärernas namn. Efternamn räcker. Tässä on yksityiskohtia kolmen tunnetun taiteilijan teoksista. Myös teokset ovat hyvin tunnettuja, mutta haemme tällä kertaa taiteilijoiden nimiä. Sukunimi riittää

3 Vilken station är gömd? Mikä asema on piilotettu?

4 26. Alkuperäinen Mannerheimin adjutantin kehittelemä Marskin ryyppy sisältää kolmea alkoholipitoista juomaa. Mitkä kolme Mannerheim-Internetprojektin mukaan? Kaksi oikein puoli pistettä, kaikki oikein piste. 27. Tänä vuonna Suomessa julkaistaan kaksi kahden euron erikoisrahaa. Keiden kahden kunniaksi? Puoli pistettä per oikea henkilö. 28. Milloin vietetään naisten päivää Suomessa? 29. Mikä on dyskromatopsia? 30. Mikä Etelä-Amerikan valtio käyttää yhdysvaltain dollaria virallisena valuttanaan? Etelä- Amerikalla tarkoitetaan tässä Etelä-Amerikan mannerta ei Väli-Amerikkaa tai Karibian saaria. 31. Minkä niminen iloinen vanha juutalainen mies johtaa taskuvarasjengiä romaanissa Oliver Twist? 32. Mikä oli Saksan liittotasavallan väkiluku vuodenvaihteessa Statischtische Bundesamtin eli Saksan tilastokeskuksen mukaan? Miljoonan heitto hyväksytään ja tasatilanteessa tämä kysymys ratkaisee. 33. Mikä on Suomessa esiintyvistä varislinnuista pienin? 34. Millä ranskalaisella nimellä kutsutaan Jugend-tyyliä? 35. Montako väriä on Etelä-Afrikan lipussa? 36. Mitkä ovat kiinalaiset viisi elementtiä (alkuainetta)? Neljä oikein puoli pistettä, kaikki oikein piste. 37. Mikä on järjestyksessä kahdestoista alkuluku? 38. Kuka USA:n presidenteistä on viimeksi kieltäytynyt asettumasta ehdokkaaksi toiselle kaudelle? 39. Mistä sanasta C on lyhenne AC Milan-joukkueen nimessä? 40. Millä paikkakunnalla sijaitsee Suomen ja manner-euroopan ainoa käsinkäärittyjä sikareita kaupallisesti valmistava yritys?

5

6 Oikeat vastaukset bei die Laiskat 1. Jane Parker Tarzan-elokuvissa (Maureen O Sullivan) 2. Topolino 3. Basilika ja kirveli Otava ja pohjantähti 5. Portable Document Format 6. Erno Paasilinna 7. Perhoset 8. Papu 9. Märtha Louise 10. Biafra. Laulun nimi oli Land of the rising sun. 11. Degerby vuotta 13. Kettu 14. Rousu 15. Hannu Mikkola ja Marcus Grönholm 16. Tony Blair 17. Francois Holland 18. Märket 19. Claude Monet 20. Vincent van Gogh 21. Edvard Munch 22. Slussen 23. Piccadilly Circus 24. Times Square 25. Alexanderplatz cl Rajamäen akvaviittiä, 2 cl kuivaa ranskalaista vermouttia ja 1 cl giniä 27. Eino Leino (Helkavirret 100v?) ja Georg Henrik von Wright (100v. syntymästä) maaliskuuta 29. Värisokeus 30. Ecuador 31. Fagin ( hyväksytään) 33. Kuukkeli 34. Art Nouveau Tuli, metalli, puu, vesi, maa Lyndon B. Johnson Calcio (jalkapallo italiaksi) 40. Paraisilla

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA Allekirjoittaneet, jotka vakuuttavat olevansa seurakunnan äänivaltaisia jäseniä, ovat perustaneet marraskuussa 2014 toimitettavaa kirkkovaltuuston jäsenten vaalia

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

Kirjain ja kysymys peli

Kirjain ja kysymys peli CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2017 OHJE PELIN NIMIKORTTI Kirjain ja kysymys peli Tulosta valitsemasi kirjainkortit ja aihekortit. Vaikeammat kirjaimet (D, U, V, Y, Ä ja Ö) ja aiheet voi jättää

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

HANAHOLMENS MEDALJSAMLING / 2017 / HANASAAREN MITALIKOKOELMA

HANAHOLMENS MEDALJSAMLING / 2017 / HANASAAREN MITALIKOKOELMA HANAHOLMENS MEDALJSAMLING / 2017 / HANASAAREN MITALIKOKOELMA Hartman, Mauno (Finland 1930-) Danmarksmedaljen Tanska-mitali Vänskap-Samarbete-Bistånd 1948- Ystävyys-Yhteistoiminta-Avunanto 1948-1986 Urho

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Mitä tiedät Suomesta?

Mitä tiedät Suomesta? Sida 1 av 5 Suomen kieli

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Kustannusosakeyhtiö Otava 2

Kustannusosakeyhtiö Otava 2 20 Kustannusosakeyhtiö Otava 2 Tilanne maailmalla Päätelaitteet Vuoteen 2009 mennessä on myyty 5 miljonaa lukulaitetta Vuonna 2010 myydään arviolta 5-6 miljoonaa lukulaitetta 7 miljoonaa Ipadia Erilaisia

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Lataa Tunnista perhonen - Dick Forsman. Lataa

Lataa Tunnista perhonen - Dick Forsman. Lataa Lataa Tunnista perhonen - Dick Forsman Lataa Kirjailija: Dick Forsman ISBN: 9789511242765 Sivumäärä: 93 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.59 Mb Amiraali, keisarinviitta, piippopaksupää - perhosilla on

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

" " " " " ""! " " " " ""! "! "" "!#! " " " " "!#! " "! " " " 3

     !     ! !  !#!     !#!  !    3 3 4 5 LIIKUNNAN ARVIOINTIA 1.-2.lk LUKUVUONNA - OPPILAAN NIMI LUOKKA Ympyröi oma onnistumisesi. JAKSON AIHE OMA ARVIOINTINI Perusliikunta /Ulkoleikit ja pelit Suunnistus/Ulkoleikit ja pelit Telinevoimistelu/Sisäleikit

Lisätiedot

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015 Sukunimi / Efternamn Kaikki etunimet / Samtliga förnamn Henkilötunnus / Personbeteckning Puhelinnumero / Telefonnummer Valintatoimiston merkintöjä / Urvalsbyråns anteckningar SKO A (B) Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis. Nappulat syntyneet 2005 ja myöhemmin (peliaika 2 x 15 min) kentällä

Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis. Nappulat syntyneet 2005 ja myöhemmin (peliaika 2 x 15 min) kentällä Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis Perinteinen kyläjalkapallosarja pelataan myös tänä vuonna. Säännöt ovat ennallaan, eli pelataan kahdessa luokassa: nappulat syntyneet 2004 ja myöhemmin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

NELIMARKKA-MUSEO perustettu 1964 kunnallistettu 1981 Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo 1995

NELIMARKKA-MUSEO perustettu 1964 kunnallistettu 1981 Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo 1995 NELIMARKKA-MUSEO perustettu 1964 kunnallistettu 1981 Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo 1995 Kansainvälisyys kuuluu merkittävänä osana taiteilijaprofessori Eero Nelimarkan (1891 1977) taidekäsitykseen Museon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Keskustakirjaston nimeäminen HEL 2017-000265 T 10 03 07 Päätös Päätöksen perustelut päätti keskustakirjaston nimikilpailun tuomariston ratkaisun 29.11.2016 pohjalta,

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun

Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Forskningscentralen för de inhemska språken Research Institute for the Languages of Finland Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Antti Leino

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Tiedote Onnistunut brändi luodaan yhdessä.

Tiedote Onnistunut brändi luodaan yhdessä. Tiedote 9.5.2019 Onnistunut brändi luodaan yhdessä. Järvenpään brändiuudistuksen kotisivusto www.järvenpääni.fi aukeaa Järvenpää-päivän kunniaksi la 11.5. Samalla käynnistyy huippusymppis! Sivustolla on

Lisätiedot

2. Koska f(5) > 8 ja yhdeksän pisteen varaan voidaan virittää kupera viisikulmio, niin f(5) = 9.

2. Koska f(5) > 8 ja yhdeksän pisteen varaan voidaan virittää kupera viisikulmio, niin f(5) = 9. Dimension 1/2018 pulmasivu Ratkaisuja 1. Viiden pisteen joukosta voidaan aina valita neljä, jotka ovat kuperan monikulmion kärkipisteitä, mutta neljästä pisteestä ei muodostu aina kuperaa monikulmiota.

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni Nuorten laulukirja III, op. 134B Lauluäänet ja piano Sävelletty 1928 tai aikaisemmin Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1928 Lisäjulkaisut Valistus, Helsinki 1928 (yksiääninen painos, ilman opusnumeroa) Nuorten

Lisätiedot

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET Aluetehokkuusluku (eª) ilmaisee rakennusten kokonaispinta-alan suhteessa maa-alueen pinta-alaan. Tehokkuusluku kuvaa siten kaavoitetun

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn

Lisätiedot

Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka. Lataa

Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka. Lataa Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka Lataa Kirjailija: Jukka Hintikka ISBN: 9789525688092 Sivumäärä: 244 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.48 Mb Suomen lintujen nimet - merkitys ja alkuperä on

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Tulos EK 2:n jälkeen

Tulos EK 2:n jälkeen VI Seinäjoki Ralli 17. 18.9.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Etelä Pohjanmaan UA Hotelli Sorsanpesä EK1, 11.06km, nopein: 107km/h 1 23 Frilander Mikko 16 6:12,0 2 21 Ala Varvi Erkki 16 6:14,2

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Suomi johtoon N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Historiaa Keskustelu suomalaisesta leijonasta järjestömme presidentiksi alkoi jo 1980-luvulla. Valtakirjaa Liiton vuosikokoukselta pyydettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Kaupan yritysten varastotilasto

Kaupan yritysten varastotilasto Tilastokeskus HL SVT Kauppa 1990:9 Statistikcentralen T u r Händel Kaupan yritysten varastotilasto Handelsföretagens lagerstatistik 1990 1. neljännes - 1. kvartalet ^ 37.1990 Kaupan varastojen arvo 1988/111

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar

Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Move!-mittausten tulosraportti / Sovelletut mittaukset Move!-mätningarnas resultrapport / Anpassade mätningar Koko maa, Hela landet Toteutettujen mittausten määrä Antalet genomförda matningar Luokka-aste

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008 Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi-maaliskuussa 2008 Saadut tilaukset kasvoivat yli 26 % ja olivat 1 155 (1 3 /2007: 915) milj. euroa Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv ' SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton

Lisätiedot

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O L O H K O A Pikku-Pojat Grim Reapers Sheriffs II Gremlins Team Sekajäte Firma Kesäteräweikot Rollators Sapa Rajumuju 9 8 1 0 62 17 9 7 2 0 84-34 16 9 6 0 3 60-35 12 9 6 0 3 56 12 9 4 1 4 47-42 9 9 2 3

Lisätiedot

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja Yksi Yhteinen somessakin Akseli Innanen Mediatuottaja Innostava viestintä lisää yhteisöllisyyden tunnetta seuraväen sisällä ja kiinnostavuutta seuraa kohtaa toiminnan ulkopuolella oleville. Valo, Urheiluseuran

Lisätiedot

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULOA! Tämä on lopullinen otteluohjelma. 30. - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 42

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 12.12.2015 22:19 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info 1.9.2017 Yliopiston strategia 2015-2020 Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja antaa heille

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori

Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori Yleiskatsaus... 2 Ilmoita projektisi yksityiskohdat... 2 Valitse lisäpalvelut... 3 Tallenna projekti... 4 Vahvista tilaus... 5 Käytettyjä lyhennyksiä... 6 Yhteenveto

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen

Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen Osallistuja / Deltagare 1. Yhdistys / Förening * 2. Ryhmä / Grupp 3. Etunimi / Förnamn * 4. Sukunimi / Efternamn * 5. Puhelinnumero /Telefonnummer * 6. Sähköposti

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Lataa Orkideat - Janne Aho. Lataa

Lataa Orkideat - Janne Aho. Lataa Lataa Orkideat - Janne Aho Lataa Kirjailija: Janne Aho ISBN: 9789513173418 Sivumäärä: 239 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.89 Mb Orkideoiden tarina alkaa 75 miljoonan vuoden takaa. Salaperäisille kasveille

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk

Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk Osallisuja / Deltagare 1. Yhdistys / Förening * 2. Ryhmä / Grupp 3. Etunimi / Förnamn * 4. Sukunimi / Efternamn * 5. Puhelinnumero /Telefonnummer * 6. Sähköposti

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009

KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009 KYSELYLOMAKE: FSD2925 KUNTIEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN JÄSENET 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2925 MEMBERS OF MUNICIPAL COUNCILS AND MUNICIPAL BOARDS 2009 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen.

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. MAANANTAI 16.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19 01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. Liput 16

Lisätiedot

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 2 von 11 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 899. Laki

SISÄLLYS. N:o 899. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Lataa Hullu äiti - Francoise Davoine. Lataa

Lataa Hullu äiti - Francoise Davoine. Lataa Lataa Hullu äiti - Francoise Davoine Lataa Kirjailija: Francoise Davoine ISBN: 9789525519044 Sivumäärä: 276 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.27 Mb Entäpä jos psykoosi ei olisikaan biolääketieteen tutkimuskohde?

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin

Lisätiedot

Hejsan! Hej! Mitt namn är Emil. Jag bor i Jakobstad. Hur gammal är du? Jag är 13 år gammal.

Hejsan! Hej! Mitt namn är Emil. Jag bor i Jakobstad. Hur gammal är du? Jag är 13 år gammal. 8 Hejsan! pasi Hej, vad heter du? Morjens, jag heter Pasi. 5 Jesse Jesse Hej, vem är du? Tjena! Jag är Jesse. Var bor du? Jag bor i Stockholm. emil emil Hej! Mitt namn är Emil. Jag bor i Jakobstad. Hur

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35)

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) Substantiivit jaetaan viiteen taivutusluokkaan (deklinaatioon) monikon tunnuksen mukaan. Taivutusluokissa 1 3 on pääasiassa en-sukuisia sanoja ja taivutusluokissa 4 5 pääasiassa

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010 METROPOLIA Tekstinkäsittely1 Peruskäyttö Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010 Tavoitteet ja sisältö Tavoite Lyhyen asiakirjan kirjoitustaito Word-tekstinkäsittelyohjelmalla Sisältö Tekstinkäsittelyohjelman

Lisätiedot

tnillprcorö AUTOLA OY PRISLISTA HINNASTO HELSINGFORS I. Heikink. 9 Konttori Kontoret ~Tlll HELSINKI puh. -

tnillprcorö AUTOLA OY PRISLISTA HINNASTO HELSINGFORS I. Heikink. 9 Konttori Kontoret ~Tlll HELSINKI puh. - Tämä hinnasto kumoaa edelliset. Helsinki 1925. tel. Denna prislista annullerar föregående K. F. Puromiehen Kirianaino O.sY. tnillprcorö HINNASTO PRISLISTA N:o 8 26. 8. 25 N:o 8 26. 8. 25 Maahan hammastettu

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan

Lisätiedot

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset?

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset? HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17..00 Sarja A A1. Määritä suorien ax + y ja x y 3 leikkauspiste. Millä vakion a arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 23 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65.42 Bull, Jane, 69.63 Myllyneva, Mika, kirjoittaja,

Lisätiedot