Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla"

Transkriptio

1 Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla Haapaveden Opistolla ReijoWaara salissa näytetään useamman elokuvafestivaalin elokuvanäytöksiä. Yhteistyökumppaneitamme ovat Suomi-Puola yhdistys ja Oulun Elokuvakeskus. Jokaiseen esitykseen on vapaa pääsy (200 istumapaikkaa) Lauantaina esitämme Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa yhteistyössä television nuorisosarjan Susikoira Roi. Lisäksi lauantaina järjestämme paikallisten lasten tekemien taikalamppu videotyöpajojen elokuville OSKARI gaalan. Muistithan, että Oulun kansainväliset lasten- ja nuortenelokuvien festivaalit järjestetään Oulussa. Lue lisää: Puolan elokuvaviikkojen ohjelmistosta yhteistyössä Suomi-Puola yhdistysten liiton kanssa järjestämme pe su puolalaisten elokuvien näytöksiä. Näytökset ovat osa Puolan elokuvaviikkojen ohjelmistoa. Elokuvia esitetään Haapaveden lisäksi Helsingissä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Tarkemmat ohjelmat Puolan elokuvaviikosta löydät osoitteesta: Tapahtumaan on vapaa pääsy TERVETULOA!

2 PE KLO 20:00 NOLLA (Zero) Puola 2009, 110 Ohj. Pawel Borowski Washington FF 2010 Main prize Tarnów FF 2010 Special prize for debut film Łagów FF -Grand Prix Aikainen aamu valtavassa metropolissa. Monikansallinen yhtiön pääkonttorissa soi puhelin, johon johtaja vastaa. Tämä käynnistää monitasoisen tarinan, jossa lukuisat kohtalot kohtaavat ja menevät ristiin. Päähenkilöiden jokaisella valinnalla on tahallisia ja tahattomia seurauksia. NOLLA on elokuva rakkaudesta ja vihasta, seksistä ja väkivallasta, pettäjistä ja petetyistä ja odottamattomista salaisuuksista, jotka paljastuvat näiden 24 tunnin aikana. Koneiston käynnistyessä se muuttaa päähenkilöiden elämän lopullisesti tai ehkä ei sittenkään? Gibbor s island- animaatio Malgorzata Bosekin animaatio on yritys käsitellä ongelmaa verukkeiden avulla. Eläintarhassa käynti on oivallinen mahdollisuus tarkastella kahden läheisen ihmisen välistä suhdetta. Molemminpuolinen kauna, ilkeät huomautukset sekä arkipäivän tilanteisiin liittyvät väärinkäsitykset solmiutuvat yhteen rakkauteen ja anteeksiantoon.

3 LA KLO 16:00 VENETSIA (Wenecja), Puola 2009, 110 Ohj. Jan Jakub Kolski Gdynia Polish Film Festival 2010 best cinematography, best actor debut, best scenography, the prize of Polish Film Clubs Perheen perinteiden mukaan tänä vuonna olisi ensimmäistä kertaa nuoremman veljen vuoro matkustaa vanhempien kanssa Venetsiaan. Sodan puhjetessa pojan täytyy kuitenkin piiloutua äitinsä kanssa maalle. He saavat suojan talosta, jonka omistavat hullut tädit. Nämä päättävät rakentaa pojalle Venetsian talon kellariin, joka on täynnä tulvavettä. Elokuva rakkaudesta, rohkeudesta ja varttumisesta. Tarina pohjautuu teemoihin Wlodzimierz Odojewskin novellituotannosta. Inventory- dokumentti Pawel Lozinskin lyhyt ja metafoorinen elokuva seuraa jälkiä menneisyydestä käsitellen identiteettiä sekä muistin problematiikkaa. Kolmenkymmenen hehtaarin alueella kaupungin keskustassa tehdään inventaariota, jonka tulisi johtaa kadonneen kaupungin jälleenrakentamiseen. Kamera keskittyy yksityiskohtiin. Niillä jokaisella on oma merkityksensä.

4 SU KLO 18:00 ALL THAT I LOVE (Wszystko co kocham) Puola 2009, 100 Ohj. Jacek Borcuch Gdynia Polish Film Festival 2009 The film with longest applauds Los Angeles Polish Film Festival 2010 Hollywood Eagle Award Festroia International Film Festival 2010 FIPRESCI award Brussels International Film Festival 2010 Rotterdam International Film Festival 2010 Sundance International Film Festival 2010 Jokaisen elämässä on kausi ne muutamat ohimenevät vuodet jolloin lapsuus on jo jäänyt taakse, mutta askeleet aikuisuuteen ovat vielä edessä. Tämä aika on täynnä ensimmäisiä kertoja ensimmäiset kännit, ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen pettymys, ensimmäinen kapina Aika täynnä toiveita ja unelmia. All that I love katsoo maailmaa 18- vuotiaan herkän Janekin silmin, joka asuu perheineen luvun puolalaisessa rannikkokaupungissa. The scent of flowers does not blow against the wind- elokuva Andrzej on kuuluisa sijaisnäyttelijä, onnellinen isä ja aviomies. Uutta stunttitemppua suunnitellessaan Andrzej huomaa kuitenkin, että hänen ammattinsa on ristiriidassa perheidyllin kanssa. Elokuva on ensimmäinen osa projektia, joka syntyi Krzysztof Kieslowskin Dekalog- sarjan pohjalta ja vastaa Katekismuksen ensimmäistä käskyä.

5 LASTEN- JA NUORTEN ELOKUVIEN FESTIVAALIN OHJELMISTOA LA OSKARI-GAALA KLO LA SUSIKOIRA ROI KLO Paikallisten lasten tekemät elokuvat katsotaan ja palkitaan Oskari-Gaalassa. Kesto n. 2 tuntia. Susikoira Roi- elokuva klo on oululaisen kirjailija Jorma Kurvisen kirjoittama nuortenkirjasarja, jossa seurataan nuoren Tomi-pojan ja tämän pelastaman saksanpaimenkoira Roin seikkailuja. Kesto. 4x30min.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Roi Rules Mittaamisen sietämätön keveys

Roi Rules Mittaamisen sietämätön keveys Roi Rules Mittaamisen sietämätön keveys Karri Hautanen Racon Business Development Oy 1.2.2006, Sanomatalo Racon Business Development Sisältö ROI? Mittaaminen Huonot esimerkit ICT-hankkeiden mittaaminen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

Kotimaiset elokuvateatterielokuvat 1995-2003 Elokuva Levittäjä Ensi-ilta Kopiot Katsojat Kumulatiiv. 1995 Kivenpyörittäjän kylä Finnkino 17.2.

Kotimaiset elokuvateatterielokuvat 1995-2003 Elokuva Levittäjä Ensi-ilta Kopiot Katsojat Kumulatiiv. 1995 Kivenpyörittäjän kylä Finnkino 17.2. Kotimaiset elokuvateatterielokuvat 1995-2003 Elokuva Levittäjä Ensi-ilta Kopiot Katsojat Kumulatiiv. 1995 Kivenpyörittäjän kylä Finnkino 17.2.1995 23 278 495 Kummelistories Finnkino 20.10.1995 20 147 890

Lisätiedot

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2012 4.10.2012 Finlandia-talo Johanna Barkman & Pipsa Vario Pesäpuu ry Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Selviytyjät lastensuojelun kehittäjäryhmä..on

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kaupunkikulttuuriavustukset, 7. jako HEL 2017-006014 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu

Lisätiedot

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT

AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT AVUSTUKSET: VALTAKUNNALLISET KULTTUURITAPAHTUMAT Tukea saavat tapahtumat ja yhteisöt vuonna Hakijan nimi Käyttötarkoitus PÄÄTÖS MK Aasia Helsingissä yhdistys ry Alvar Aalto Säätiö/Alvar Aalto Akatemia

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv ke 1.1.2014 Helsinki uudenvuodenpv to 2.1.2014 Kouvola pe 3.1.2014 Pori pe 3.1.2014 Kaustinen la 4.1.2014 Tampere su 5.1.2014 Kuopio ma 6.1.2014 Jyväskylä loppiainen ti 7.1.2014 Seinäjoki ke 8.1.2014 Forssa

Lisätiedot

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Käsikirjoitus: Onni Sarvela ja Jouni Piekkari Tavoitteet: Eläytyä yhteen mahdolliseen maahanmuuttajanuoren tarinaan, joka pohjautuu elävän elämän

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo

Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa. KTT Jaana T. Kuusipalo Työntekijäidentiteetti joustavassa kansainvälisessä organisaatiossa KTT Jaana T. Kuusipalo Työelämän muutos: Joustava organisaatio Joustava (postbyrokraattinen) organisaatio esitetään usein byrokratian

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul 1 Salla Saarinen Radical Soul Oy Osaava ja kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja

Lisätiedot

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi Julkaisija: Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Muistiviikko 2014 MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto on kattojärjestö 43 jäsenyhdistykselle, joissa on yhteensä noin 12 000 jäsentä Muistisairaiden

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu?

Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu? Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu? Kalle Euro Turun seudun kehittämiskeskus Timo Metsä Tokila Turun seudun yrityspalvelukeskus Potkuri Potkurin speksit Valmistelu alkoi 1/2004 Kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) 10 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2017-000624 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: H. B. & työryhmä Teaterförening

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön hedelmiä

Alueellisen yhteistyön hedelmiä Alueellisen yhteistyön hedelmiä 28.10.2009 Helsinki Anne Waldèn/ YTT YTRY Kuopion alueellinen työryhmä YTRY/ 1984- Lastensuojelun keskusliiton toimikunta, joka työskentelee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset SU 2.6.2013 Kalajoki 6 Tasoitusajo 2060 m etus. Suom. synt. p. 0 + 20 m/ 500 enint. 1000 400 MA 3.6.2013 Oulu 7 Tasoitusajo 2120 m etus. Suom. synt. hyv. enint. 3-v. 20 m. p. 0

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. All rights reserved.

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä.   All rights reserved. 1 Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. www.parisuhdevalmennus.net All rights reserved. Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään tämän kirjan osaa ei saa jäjentää, kopioida, tallentaa eikä luovuttaa julkaistavaksi

Lisätiedot

Nuoret miehet - mahdotonta vinkata? Esko Nousiainen

Nuoret miehet - mahdotonta vinkata? Esko Nousiainen Nuoret miehet - mahdotonta vinkata? Esko Nousiainen esko.nousiainen@student.oulu.fi 15.09.2016 Kokemukset Ensimmäinen vinkkauskertani oli 2011 vuonna Rovaniemen ammattikoulun opiskelijoille. Nuoret miehet:

Lisätiedot

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät 19.1.2019 Helsinki, Kuopio ja Oulu Ohjelma: 09.45-11.15 Tervetuloa! Skype-yhteydet avataan Päivän ohjelma ja esittäytymiset Ikkuna tulevaan: Epilepsialiitto

Lisätiedot

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min PAKKO HOITAA? Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Okkonen Tuottajat: Mika ja Niko Ritalahti Silva Mysterium Oy ANTTI OKKONEN KOULUTUS: Sairaanhoitaja ( Mikkelin ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016

ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016 1 / 5 Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016 ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016 Äänisuunnittelu Päivätoteutus Tutustu huolellisesti Elokuvan ja television hakuohjeisiin ja valintaperusteisiin.

Lisätiedot

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 Tervetuloa mukaan kilpailemaan Helsinki International Horse Show hun 17.-21.10.2018 kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin.

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe

Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe Viikonpäivä Päivämäärä Paikkakunta Toto4 Toto75 Toto65 Lounasravit Kesäravit Toto75-finaalit Muuta to 1.1.2015 Kouvola X pe 2.1.2015 Seinäjoki X pe 2.1.2015 Pori X la 3.1.2015 Tampere X su 4.1.2015 Kuopio

Lisätiedot

Vanhempainilta

Vanhempainilta Vanhempainilta 14.9.2016 Illan ohjelma Yleisiä asioita ja ajankohtaista Harjoitteluun liittyviä asioita Pelisäännöt Yleisiä asioita! Kilpailuiden laskutuksessa on siirrytty tuomarikulujen luistelijakohtaiseen

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo Nuorten lukemistapojen muuttuminen Anna Alatalo Nuorten vapaa-ajan harrastukset Kirjojen ja lehtien lukeminen sekä tietokoneenkäyttö kuuluvat suomalaisnuorten arkeen, ja osalle nuorista ne ovat myös harrastuksia.

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522912145 Sivumäärä: 175 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.76 Mb Eräänä kesäyönä 9-vuotias poika karkasi metsään. Paljain varpain hän

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset PE 1.7.2016 Pori 6 Tasoitusajo 2100 m p. 0 + 20 m/ 1000 enint. 1000 etus. ensisij. 3-5-v. etus. toissij. 1000 LA 2.7.2016 Sodankylä 6 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 700 enint.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

RAHASARJAT Lämminveriset

RAHASARJAT Lämminveriset RAHASARJAT Lämminveriset SU 7.9.2014 Paikallisravit 4 Tasoitusajo 2060 m p. 0 + 20 m/ 150 enint. 750 100 PE 19.9.2014 Forssa 7 Tasoitusajo 2140 m etus. ensisij. 3-4-v. etus. toissij. Suom. synt. p. 0 +

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, Espoo Puh: ESPOON KESKUS

Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, Espoo Puh: ESPOON KESKUS Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, 02770 Espoo Puh: 043 8259307 ESPOON KESKUS CTRL Ö: Määränpää Uneton48 elokuvakilpailuun osallistunut lyhytelokuva vuodelta 2014. Surrealistinen elokuva

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot