FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY"

Transkriptio

1

2 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin monipuolisuutta pääkaupunkiseudulla. Cinemania-opas ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Seuraava Cinemania ilmestyy tammikuussa Jos olet kiinnostunut ilmoittamisesta tai mainostamisesta Cinemaniassa, tai haluat liittyä CINE- MAJA ry:n jäseneksi, ota yhteyttä osoitteeseen CINEMAJA ry ei vastaa tapahtumien mahdollisista ohjelmamuutoksista. Oppaan ulkoasu ja taitto: Sonia Junttila Tätä kirjoittaessa lämmin kesä on viimein saavuttanut Suomen, mutta festaritoimistoissa uurastetaan jo. Kauden aloittaa Espoo Ciné ja siitä jatkuu vilkas syksy. Mukaan mahtuu elokuvafestivaalien lisäksi klubeja, kerhoja, erityisesityksiä ja tribuutti Bio Rex -elokuvateatterille sen siirtyessä Amos Anderson museon hallinnoitavaksi. Elokuvaesityspaikat ovat yksi Cinemajan suuri kiinnostuksenkohde. Maximin puolesta alan väki taisteli ansiokkaasti. Korjaamo-suunnitelmat ja uudet esityspaikat Siltasaaren kupeessa ja Arabiassa ilahduttavat. Odotuksen alla on myös uusi Keskustakirjaston esitystila. Mitä erilaisempia tiloja meillä on käytettävissämme, sitä enemmän pystymme ideoimaan ohjelmistoja. Elokuvat elävät ajassamme. Moni klassikko paljastuu yllättävän moderniksi ja puhuttelevaksi. Niiden esittäminen ja katsominen palkitsee niin järjestäjiä kuin yleisöä. Elokuvan avulla opimme ymmärtämään muita kulttuureja ja erilaisia ihmisiä. Tämä jos mikä on tässä hetkessä tärkeää. Cinemaja toivottaa elokuvan ystäville antoisaa syksyä elokuvien parissa! Eija Niskanen Cinemaja ry:n hallituksen puolesta

3 ARTOVA FILM FESTIVAL + ARTOVA KINO Artova film festivalin ja Artova Kinon syksy alkaa yhteisellä Jack Smith -sarjalla. Festivaalilla myös kovimmat kotimaiset, Kolhoosiyö jne. Kinossa syksyn mittaan enemmän tai vähemmän unohdettuja elokuvahelmiä. Facebook: AFF Esityspaikat: Kino Sheryl ja Arcada Kaikki elokuvista.

4 u k r u T i k n i s l e H RAKKAUTTA & ANARKIAA VINOKINO Suomen suurin elokuvafestivaali tuo syyskuussa valkokankaille 350 pitkää ja lyhyttä elokuvaa esitellen ennakkoluulottomasti rohkeita, ristiriitaisia ja visuaalisesti häikäiseviä uusia elokuvia. Vinokino on valtavirran ohittava, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tarinoita kertova elokuvafestivaali. Ohjelmisto julkaistaan 4.9. hiff.fi sivustolla. Esityspaikat: Bio Rex, Kinopalatsi, Maxim, Andorra, Dubrovnik, Orion, Kino Engel, Kesäkino Engel ja Kino Tapiola

5 Syyskuu Lokakuu SYKSYN 2015 ELOKUVATAPAHTUMAT Artova Film Festival Rakkautta & Anarkiaa MEFA Festival Vinokino Helsinki Helsingin lyhytelokuvafestivaali Lens Politica Marraskuu Joulukuu BioREX-tribuuttisarja *, ja Kino K-13 Taiteiden yö: Lyhytelokuvia Katajannokalla: Klo 18:00, 20:00, 22: * Lyhytelokuvanäytökset kerran kuussa: Klo 15: , 11.10, ja Doc Lounge Helsinki Bikes vs. Cars Louhisalissa. Yhteistyössä Espoo Cinén kanssa * Klubit , , ja * ei kalenterissa

6 KOTIMAISEN LYHYT- JA DOKUMENTTI- ELOKUVAN PUOLESTA HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI Helsingin vanhin lyhytelokuvafestivaali esittää parhaimmat kotimaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat. Mukana myös seksiä ja hulluutta ulkomailta. Esityspaikat: Andorra, Dubrovnik ja muu Helsinki VUOKRAA ITSELLESI LEFFATEATTERI

7 BioREX -tribuuttisarja Sunnuntaisin elokuvateatteriteatteri Bio Rexissä (Mannerheimintie 22 24) Jäniksen vuosi (1977) Arvottomat (1982) TRIPLANÄYTÖS: Neitoperho (1997) Rööperi (2009) Rare Exports (2010) DOC LOUNGE HELSINKI Doc Lounge Helsinki tarjoaa uusimmat dokumenttielokuvat ja kiinnostavimmat keskustelut rennossa baariympäristössä kerran kuussa! Uusi kausi, uudet päivät, uusi venue! Syksyn Doc Lounge Helsinki -klubit järjestetään kulttuurikeskus Korjaamon Vintillä - tervetuloa! Tsekkaa ohjelmisto: Esityspaikat: Louhisali ja Vintti

8 FESTIVAALIEN TAPAHTUMAPAIKAT Andorra Eerikinkatu 11, Helsinki Arcada Jan-Magnus Janssonin aukio 1, Helsinki Bio Rex Mannerheimintie 22-24, Helsinki Dubrovnik Eerikinkatu 11, Helsinki KesäKino Engel Cafe Engelin sisäpiha Aleksanterinkatu 26, Helsinki Kino Engel Sofiankatu 4, Helsinki Kino K-13 SES Auditorio Oy / SES Auditorium Ltd Kanavakatu 12, Helsinki Kinopalatsi Kaisaniemenkatu 2, Helsinki Kino Sheryl Hämeentie 135 C, Helsinki Kino Tapiola Mäntyviita 2, Espoo Louhisali Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, Espoo Maxim Kluuvikatu 1, Helsinki Orion Eerikinkatu 15, Helsinki Vintti Kulttuuritehdas Korjaamo Töölönkatu 51 a b, Helsinki

9

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi

Julkaisija: Pääkaupunkiseudun. Ulkoasu: Joonas Rinta-Kanto (kuvitus), Sonia Junttila (taitto) Koordinointi: info@cinemaja.fi Julkaisija: Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa

Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa Takapihalta etupihalle Uusi Amos Andersonin taidemuseo Lasipalatsissa Näyttelypäällikkö Susanna Luojus & Intendentti Kaj Martin 24.9.2015 Kypsän miehen iän saavuttanut, omillaan toimeentuleva, määrätietoinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (6) 3 Kehittämisavustukset vuodelle 2015 HEL 2015-000559 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Korjaamon taustaa päättää myöntää Korjaamo Group Oy:lle

Lisätiedot

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2014 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (7) 113 Kehittämisavustukset vuodelle 2015 HEL 2015-000559 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää Korjaamo Group Oy:lle 20 000 euron vuotuisen kehittämisavustuksen Kino

Lisätiedot

KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2013

KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2013 KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2013 LÄHTÖKOHTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset katsovat elokuvia eri jakelukanavissa ja millaiset ovat katselutottumukset Lisäksi selvitettiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysyhdistys, jonka pääasiallisena

Lisätiedot

TORSTAI 18.9. BIO REX 18:00 WHIPLASH 105 min A 20:30 PULP: A FILM ABOUT LIFE, DEATH & SUPERMARKETS 90 min 1 V LE BONK 20:00 AVAJAISKLUBI H

TORSTAI 18.9. BIO REX 18:00 WHIPLASH 105 min A 20:30 PULP: A FILM ABOUT LIFE, DEATH & SUPERMARKETS 90 min 1 V LE BONK 20:00 AVAJAISKLUBI H TORSTAI 18.9. 18:00 WHIPLASH 105 min A 20:30 PULP: A FILM ABOUT LIFE, DEATH & SUPERMARKETS 90 min 1 V LE BONK 20:00 AVAJAISKLUBI H PERJANTAI 19.9. 16:00 WHITE BIRD IN A BLIZZARD 91 min 1 18:30 ULVILAN

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

TORSTAI 20.9 Bio Rex 19:00 BEASTS OF THE SOUTHERN WILD 93 min A V S R

TORSTAI 20.9 Bio Rex 19:00 BEASTS OF THE SOUTHERN WILD 93 min A V S R TORSTAI 20.9 19:00 BEASTS OF THE SOUTHERN WILD 93 min A V S R PERJANTAI 21.9. 16:00 YOUR SISTER S SISTER 90 min 1 18:30 PREMIUM RUSH 91 min 1 21:00 KILLER JOE 103 min A 16:00 FIRST POSITION 94 min 1 19:00

Lisätiedot

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,

Lisätiedot

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

1. Millä helsinkiläisillä festivaaleilla olet joskus käynyt? Voit valita monta vaihtoehtoa.

1. Millä helsinkiläisillä festivaaleilla olet joskus käynyt? Voit valita monta vaihtoehtoa. 1 Liite 2. Vastaukset 1. Millä helsinkiläisillä festivaaleilla olet joskus käynyt? Voit valita monta vaihtoehtoa. Taiteiden yö Helsingin juhlaviikot Maailma kylässä Lux Helsinki -valofestivaali Ravintolapäivä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020:

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: KOTIMAINEN ESITYSSARJA & UUSIN SILMIN -OPISKELIJASARJA KOTIMAISEN ESITYSSARJAN VALINNAT: DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa ry pidättää oikeudet aikataulu- ja ohjelmistomuutoksiin.

Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa ry pidättää oikeudet aikataulu- ja ohjelmistomuutoksiin. ENNAKKOMYYNTI JA -VARAUS Näytöslippujen ennakkomyynti ja -varaus alkaa to 13.9. klo 10. Kaikkien teattereiden näytökset ovat ennakkomyynnissä festivaalin verkkokaupassa osoitteessa hiff.fi sekä Lasipalatsin

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ISOJEN ELOKUVAFESTIVAALIEN YLEISÖT -TUTKIMUS 2018

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ISOJEN ELOKUVAFESTIVAALIEN YLEISÖT -TUTKIMUS 2018 PÄÄKAUPUNKISEUDUN ISOJEN ELOKUVAFESTIVAALIEN YLEISÖT -TUTKIMUS 2018 LÄHTÖKOHTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pääkaupunkiseudulta neljän ison elokuvafestivaalin yleisöjen profiileja ja heidän mielipiteitään

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Risto Jarva -seuran vuosi alkoi elokuvatapahtumalla Antti Peippo esseedokumentin mestari elokuvateatteri Orionissa

Risto Jarva -seuran vuosi alkoi elokuvatapahtumalla Antti Peippo esseedokumentin mestari elokuvateatteri Orionissa RISTO JARVA -SEURA ry. TOIMINTAKERTOMUS 2017 Risto Jarva -seuran vuosi alkoi elokuvatapahtumalla Antti Peippo esseedokumentin mestari elokuvateatteri Orionissa 4. -5.3.2017. Esitettävänä oli yksitoista

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

FINNKINO Adprofit Junior 2017

FINNKINO Adprofit Junior 2017 FINNKINO Adprofit Junior 2017 Haaste Arkisin elokuvissa ei käy tarpeeksi katsojia. Insight Elokuvissa käyminen on useille sosiaalinen tapahtuma, mutta arkisin voi olla hankalaa saada kaveria mukaan. Ratkaisu

Lisätiedot

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2013

Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2013 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö,

Lisätiedot

KIINNITYKSEN ARVO b300k

KIINNITYKSEN ARVO b300k KORKEA- VUORENKATU 0 2 3 4 a20k a00k a300k a900k a,6m a2,5m a500k a500k + 4 935, 2009 HASBRO. KORKEA- VUORENKATU ARVO b300k KASARMIKATU KASARMIKATU 0 a40k a200k 2 a600k 3 a,8m 4 a3,2m a4,5m a500k a500k

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Cinemaissí elokuvaa 16 eri maasta, 70 näytöstä

Cinemaissí elokuvaa 16 eri maasta, 70 näytöstä Cinemaissí 2017 19.-22.10.2017-52 elokuvaa 16 eri maasta, 70 näytöstä Elokuvateatterit: Andorra, Dubrovnik Lounge & Lobby ja Korjaamo Cinemaissí järjestetään nyt jo 13. kerran. Festivaalilla nähdään neljän

Lisätiedot

TOMMI KORPELA: "SUOMEN SYMPAATTISIN JA LÄMMINHENKISIN ELOKUVAFESTIVAALI!"

TOMMI KORPELA: SUOMEN SYMPAATTISIN JA LÄMMINHENKISIN ELOKUVAFESTIVAALI! 3.08.2018 BLUE SEA FILM FESTIVALTWITTERFACEBOOK TOMMI KORPELA: "SUOMEN SYMPAATTISIN JA LÄMMINHENKISIN ELOKUVAFESTIVAALI!" Elokuvatähdet onnittelevat ja kiittävät 25. juhlavuottaan viettävää Rauma Blue

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA

SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA MEDIATIEDOT 2018 SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA Kun kohderyhmänäsi ovat alueellisesti kohdennetut kotitaloudet, on LetterboxMedioiden lähilehtiperhe helppokäyttöinen, joustava, optimaalisesti mitoitettu

Lisätiedot

maxim 2 16:30 SCANDINAVIAN SILENCE 75 min 1/3 18:15 FATEI AND THE SEA 76 min 1/1 V 20:45 COLD CASE HAMMARSKJÖLD 123 min 1/3

maxim 2 16:30 SCANDINAVIAN SILENCE 75 min 1/3 18:15 FATEI AND THE SEA 76 min 1/1 V 20:45 COLD CASE HAMMARSKJÖLD 123 min 1/3 TO/THU 19.9. 18:00 AVAJAISELOKUVA: BLINDED BY THE LIGHT 115 min 1/1 S R 21:00 KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA 105 min 1/1 E V PE/FRI 20.9. 16:30 HAIL SATAN? 95 min 1/3 18:45 DOGMAN 102 min 1/3 S 21:00 DEERSKIN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET Teatteriyhdistys Takomo ry: Osallistuvaa teatteria Töölön palvelutalossa 1.9.2012 15 Töölön palvelutalo Takomon vuoden 2012 pääteos on esityksen valmistaminen yhdessä

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo

Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo Lions-piiri107-B Nuorisovaihtoinfo 10.4.2019 Tietoiskut 2 VDG Susanna Jokiperä 1 B-PIIRIN NUORISOVAIHTO INFO 2 VDG Susanna Jokiperä 2 Taustaa Nuorisoleirit hyväksyttiin järjestön aktiviteetiksi vuonna

Lisätiedot

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius 1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius KALENTERI 2008 Tammikuu Vapaaehtoinen meripelastaja 1/2008 Helmikuu Vene 08 Båt messut Helsingissä Trossin markkinointi käyntiin

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016 Kuva: Johanna Pohjolainen Tulevia koulutuspäiviä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivät Hämeenlinnan

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Terve.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012

Terve.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012 Terve.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Joulukuu 2012 Tutkimuksen toteutus Terve.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Terve.fi-sivuston 20. marraskuuta - 9. joulukuuta 2012 välisenä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri ELOKUVAT JA NÄYTTELYT Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri OHJELMA Hyödynnä halpaa elokuvat vain postimaksun hinnalla! Näyttelyissä kirjallisuusklassikoita ja aina myös uutta Osastojen näyttelytuotanto

Lisätiedot

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012 Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Joulukuu 2012 Tutkimuksen toteutus Tohtori.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Tohtori.fi-sivuston 21. marraskuuta - 4. joulukuuta 2012

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 Kokousaika 16:15-17:35 Kokouspaikka Kulttuurikeskus, Kalevankatu 6 Läsnä Jäsenet Relander, Jukka Sydänmaa, Johanna Alaja, Jaana Kolanen, Risto Muttilainen, Sami Vuori,

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 suomiespanjaseura.fi facebook.com/suomiespanjaseura twitter.com/ses_seura SES 15.10.2017 Suomi-Espanja Seura ry (SES) Tavoitteitamme

Lisätiedot

PE

PE TO 15.9. PE 16.9. 17:30 ELLE 130 min A 20:45 TYTTÖ NIMELTÄ VARPU 100 min A V E BAR LOOSE 21:00 AVAJAISKLUBI R&A X BROOKLYN BREWERY KLUBI ------------------------------------------ 16:00 FUOCOAMMARE TULI

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma SUOMEN ELOKUVAOHJAAJALIITTO SELO RY

Toimintasuunnitelma SUOMEN ELOKUVAOHJAAJALIITTO SELO RY 2017 Toimintasuunnitelma SUOMEN ELOKUVAOHJAAJALIITTO SELO RY 23.3.2017 1 / 4 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry. Kotipaikka: Helsinki Toimipaikka: SELOry, c/o 7 Boheemia, Näsilinnankatu

Lisätiedot

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu ESPOO R-kioski Espoo Leppävaara Läkkisepänkuja 2 Läkkisepänkuja 2 R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2 Merivalkama 2 R-kioski Espoo

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY

SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY Yhdistyksen säännönmukainen toimintakertomus vuodelta 2012 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY on suomalaisten elokuvantekijöiden vuonna 1970 perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö,

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 11.10.2016 www.suomiespanjaseura.fi www.facebook.com/suomiespanjaseura Suomi-Espanja Seura ry (SES) Tavoitteitamme Suomen ja Espanjan

Lisätiedot

LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM

LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS 4. 8.10.2017 KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM KUTITUS-FESTIVAALIN SALIESITYKSET TANSSITEATTERI RAATIKKO: SUPERSANKARIT

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Tilanne 18.2.2019 Linjat sta viiteen kuntaan: Lahteen, an, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Lahti Askola Porvoo Mäntsälä Mäntsälä n osuus 26 156,25 vuodessa. Ajalla Linja Aika Yksittäisiä matkoja per

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Piiri 1420 AG Länsi-Uusimaa Irmeli Viherluoto-Lindström. Irmeli Viherluoto-Lindströmin materiaalin pohjalta muokannut Jukka Ahonen

Piiri 1420 AG Länsi-Uusimaa Irmeli Viherluoto-Lindström. Irmeli Viherluoto-Lindströmin materiaalin pohjalta muokannut Jukka Ahonen PETS 2017 Rotary ja Rotaract Piiri 1420 AG Länsi-Uusimaa Irmeli Viherluoto-Lindström Irmeli Viherluoto-Lindströmin materiaalin pohjalta muokannut Jukka Ahonen Rotaractin perusteet ROTARACT Tulee sanoista

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma. Irja Tervonen SUOMALAISET ELOKUVAFESTIVAALIT

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma. Irja Tervonen SUOMALAISET ELOKUVAFESTIVAALIT POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Viestinnän koulutusohjelma Irja Tervonen SUOMALAISET ELOKUVAFESTIVAALIT Opinnäytetyö Helmikuu 2012 OPINNÄYTETYÖ Helmikuu 2012 Viestinnän koulutusohjelma Länsikatu 15

Lisätiedot

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO. ESPOO R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo Niittykumpu Lm Niittykummun Metroasema, Niittykatu 2, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Aika. Paikka. Kohdeyleisö. Tausta. 22.4.2015 klo 12-18

Aika. Paikka. Kohdeyleisö. Tausta. 22.4.2015 klo 12-18 Aika 22.4.2015 klo 12-18 Paikka Lasipalatsin aukiolla tapahtumapisteet Laiturin sisätiloissa näyttely, tietoiskuja sekä esitykset Kohdeyleisö Kaikki pääkaupunkiseudun asukkaat Tausta pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

TORSTAI 17.9. BIO REX 18:00 LOUDER THAN BOMBS 109 min A 21:00 SICARIO 121 min A S R

TORSTAI 17.9. BIO REX 18:00 LOUDER THAN BOMBS 109 min A 21:00 SICARIO 121 min A S R TORSTAI 17.9. 18:00 LOUDER THAN BOMBS 109 min A 21:00 SICARIO 121 min A S R PERJANTAI 18.9. 10:00 SKANDAALISEMINAARI 16:30 SONG OF THE SEA 93 min A 18:30 DHEEPAN 110 min A S R 21:00 THE LOBSTER 118 min

Lisätiedot

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään

Elämyksiä kulttuurista. Kaikukortilla maksutta sisään Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / 2019 - KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS KAUPUNKIELÄMÄ KESKUSTASSA.

Lisätiedot

Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla

Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla Elokuvaviikonloppu Haapaveden Opistolla Haapaveden Opistolla ReijoWaara salissa näytetään 15. 17.10. useamman elokuvafestivaalin elokuvanäytöksiä. Yhteistyökumppaneitamme ovat Suomi-Puola yhdistys ja Oulun

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2018

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2018 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2018 Hyvä Maanpuolustusnainen Kesä 2018 on ollut varsinainen hellekesä. Heinäkuu oli Ilmatieteen laitoksen koko mittaushistorian lämpimin heinäkuu ja olemmekin

Lisätiedot

Tiedekeskus Heurekan uudet haasteet. Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt Helsingin yliopisto FM Mikko Myllykoski elämysjohtaja

Tiedekeskus Heurekan uudet haasteet. Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt Helsingin yliopisto FM Mikko Myllykoski elämysjohtaja Tiedekeskus Heurekan uudet haasteet Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt Helsingin yliopisto 11.2.2015 FM Mikko Myllykoski elämysjohtaja Heurekan uudet haasteet Vanhat haasteet yhä olemassa Tieteen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 HELSINKI PERJANTAI 20.4. Avajaistilaisuus Käpylän peruskoulussa Untamontie 2, Helsinki klo 10.00 11.30, kutsuvierastilaisuus Ohjelma: Oppilasesityksiä, lapsille El

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

AMOS ANDERSONIN TAIDEMUSEO

AMOS ANDERSONIN TAIDEMUSEO AMOS ANDERSONIN TAIDEMUSEO Amos Andersonin taidemuseossa koittaa uusi aika: vuodesta 1965 toiminut museo asettuu nyt Helsingin ydinkeskustaan, funkkishelmi Lasipalatsin alle. Nämä aakkoset kertovat uudesta

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

02 03 04 05 06 06 ¼. Elokuu 2010

02 03 04 05 06 06 ¼. Elokuu 2010 Elokuu 2010 01 02 03 04 05 06 06 ¼ 07 08 09 10 11 12 13 13 ½ 14 15 16 17 18 19 20 20 ¾ 21 22 23 24 25 26 27 27 ¼ 28 29 30 31 27.8. Ajanhallinnan tehostaminen, osa 1: Microsoftin Tom Toivonen kertoo, miten

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

E lokuva H elsingissä Työryhmän esitys elokuvakulttuurin monimuotoisuuden takaamiseksi osana kaupungin kulttuuritarjontaa helsinkiläisille

E lokuva H elsingissä Työryhmän esitys elokuvakulttuurin monimuotoisuuden takaamiseksi osana kaupungin kulttuuritarjontaa helsinkiläisille E lokuva H elsingissä Työryhmän esitys elokuvakulttuurin monimuotoisuuden takaamiseksi osana kaupungin kulttuuritarjontaa helsinkiläisille Julkaisija: Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Työryhmä:

Lisätiedot

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo VAPPU JA HELARSTAI 2015. TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 17 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 17 17 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 suljettu remontin Didrichsenin taidemuseo,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Ohjaamot. Suuntaviivat ja vinkit 2017

Keski-Uudenmaan Ohjaamot. Suuntaviivat ja vinkit 2017 Keski-Uudenmaan Ohjaamot Suuntaviivat ja vinkit 2017 SISÄLTÖ Mielikuva Mielikuva Millaiseksi ohjaamolaiset kokevat Ohjaamon? Rento Osaava Lämmin Ihmisläheinen Paikallinen/kuntakohtainen Positiivinen Avoin

Lisätiedot