esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI

Transkriptio

1 esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI Ylä-Lapin suuri murros näkyy perheissä Äidit väsyvät arjen kaaokseen Lapsen mielestä hyvä koti? Tuija Välipakan kolumni

2 esikko TÄSSÄ NUMEROSSA: 4 Ylä-Lapin perheet murroksen väsyttämiä 7 Apu on tulossa: Aikio-Veersalun perheessä on pienet kaksoset 9 Toimitusjohtajan palsta: Yhä edelleen on lapsen aika 10 Lapsen mielestä hyvä koti 12 Tuike on totaaliyhärin pieni taivas 15 Miesten keskus tuotti esittelyfilmin 16 Äidit väsyvät kaaokseen kotona 20 Tehokas väkivaltatyö 22 LOVE-yhdistys. Väkivaltaa lapsen kautta eron jälkeen 25 Esikon kannessa on neulanreikäkuva 26 Paremvasi-yhteisö kuntouttaa 34 Tuija Välipakka: Narsisti sairastuttaa koko ympäristönsä laura vesa Väkivallan tekijä pyrkii usein kiertämään vastuuta Terhi Partanen s. 20 Palstat 3 Pääkirjoitus 18 Minun työviikkoni 28 Kirjoja kirjoja 30 Meillä jäsenyhdistyksissä 35 Uutisikkuna 2 esikko

3 Pääkirjoitus Hyvä koti Voit ostaa asunnon, mutta et kotia, sanotaan sananlaskussa. Mikä koti sitten oikein on, mitä se merkitsee? Tässä lehdessä pohditaan hyvää kotia muun muassa lasten näkökulmasta. Koti nähdään perheenä, tilana ja mielen kotina, kodin tuntuna. Kodin tuntu voi mielessä ulottua vaikka kuinka pitkälle, tuntureiden laelle saakka. Kotona voi myös väsyä ja arki muuttua painajaiseksi. Maailma on muuttunut, perinteet hävinneet, mummo ja muut sukulaiset asuvat kaukana. Väsymys voi hiipiä pikku hiljaa yksinhuoltajaäidin elämään: rahat eivät riitä, lapset eivät tottele, mies häipyy tai häiritsee. Elämää hallitsee huoli, miten päivästä selviää. Kun omat voimat ovat vähissä, voi olla vaikea lähteä hakemaan apua. Avun hakeminen voi myös pelottaa: millainen vanhempi olen, ottavatko viranomaiset minulta lapset pois? Näihin kysymyksiin törmätään toistuvasti, kun on selvitetty kotona tehtävän perhetyön Alvari-perhetyön vaikutuksia. Ne perheet, jotka ovat ottaneet Alvari-perhetyön omaksi tukimuodokseen, ovat kertoneet Alvarin auttaneen arjessa jaksamiseen, elämänilon saamiseen, lasten päivärytmin selkiintymiseen ja luottamukseen omiin voimavaroihin. Ongelmat eivät kuitenkaan ole poistuneet käden käänteessä. Kun vaikeudet ovat vuosien varrella kasaantuneet, tarvitaan niiden selvittämiseenkin aikaa vähintään vuosi pari. Viime aikoina on päivälehtien palstoilla ja tutkimuksissa kuulutettu, että olisi hyvä, jos uupuneet perheet saisivat kodinhoitoapua. Lapsiin kohdistuva väkivalta voisi vähentyä, vanhempi saisi lisää voimia ja huostaanotoilta vältyttäisiin. Juuri näin tapahtuu, kun apu on ajoissa paikalla. Tästä on Ensi- ja turvakotien liitolla kokemusta jo vuodesta 1989 Alvari-perhetyön tuloksina. Helena Niemi, kehittämispäällikkö Harri ahola Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehti 26. vuosikerta issn x Päätoimittaja Ritva Karinsalo Toimitussihteeri Essi Lehtinen Toimituskunta Katriina Hämäläinen, pj. Ritva Karinsalo Helena Niemi Mikko Savelainen Jaana Vaittinen Essi Lehtinen, siht. Toimituksen osoite Ensi- ja turvakotien liitto Asemamiehenkatu 4, 7. krs Helsinki Puh. (09) Faksi (09) Ilmoitukset Kirsti Kaleva Ilmoitushinnat 1/1 sivu 700 euroa 1/2 sivua 420 euroa 1/4 sivua 280 euroa Tilaukset ja osoitteenmuutokset Tilaushinta 28 euroa/vsk Taitto Timo Jaakola Painopaikka Painotalo Miktor Ky, Helsinki Kansikuva Kansikuva: Gorilla / Lena Johansson: Tiskiä. Kuva on otettu neulanreikävalotuksella. esikko

4 Ylä-Lapin perheet Gorilla / Fred Björkstén murroksen väsyttämiä Kuu valaisee upeasti Inarinjärven lumisen aavan. Ajamme kohti Suomen pohjoisinta kärkeä. Ketään ei tule vastaan, mutta siellä täällä vilkkuvat kotien valot. Täälläkin asutaan, eletään perheissä ja tarvitaan lastensuojelua. teksti Essi Lehtinen Utsjoki, Ohcejohka Suomen pohjoisin kunta Perustettu 1876 Asukkaita 1361 (joulukuu 2006) Pinta-ala 5370 km 2 Veroprosentti 20,50 (2007) Saamenkielinen enemmistö Kylät: kirkonkylä, Outakoski (Vuovdaguoika), Karigasniemi (Gáregasnjárga) ja Nuorgam (Njuorggán) Asutus Teno-joen varressa. 4 esikko

5 Utsjoen kunnassa sosiaalityöntekijöitä on näihin päiviin asti ollut tasan yksi. Uuden lainsäädännön myötä kunta palkkaa sosiaali- ja terveyspäällikkönä työskentelevän sosiaalisihteerin työpariksi asiakastyöstä vastaava sosiaalityöntekijä. Päivi Salminen on tähän asti hoitanut hallinnon lisäksi lapsiperheiden sosiaalityön. Väkimäärään nähden meillä on lapsia lastensuojelun toimenpiteiden kohteena poikkeuksellisen paljon, sanoo Tampereen korkeudelta Lappiin muuttanut Päivi Salminen. Lastensuojelun huoleen Utsjoella on yleensä syynä vanhempien väsyminen tai uupuminen, heidän oma kokemuksensa siitä, että voimat tai taidot eivät lasten tai varsinkaan nuorten kanssa riitä. Jonkin verran syynä ovat myös päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat ja arkielämän hallitsemattomuus. Perhe-elämän myllerrys Yksinhuoltajaäidit, joilla on poikia, korostuvat työssämme. Syynä saattaa olla, että pojan elämään on vaikea löytää miestä, jonka tuella voisi kasvaa ja jolta voisi oppia asioita, joita miehen odotetaan osaavan, sanoo Päivi Salminen. Ennen lapsen maailmaan on Ylä- Lapissa kuulunut monta aikuista. Tädit, sedät, isoisät ja isoäidit eli ahkkut, joiden erityisenä tehtävänä on ollut koota perhettä yhteen. Kasvatusja hoitovastuu on jakautunut monelle aikuiselle. Lapset on myös otettu jo varhain mukaan tunturiin ja kalastamaan. Toisaalta monet nykyisistä äideistä ja isistä ovat eläneet niin sanotun asuntolalapsuuden. He ovat ummikkosaamelaisina muuttaneet 7-vuotiaina koulun asuntolaan, jossa on puhuttu vain suomea. Heillä ei ole kokemusta siitä, miten omat vanhemmat ovat toimineet kouluikäisten lasten kanssa. Asuntolassa oppi, että omista asioista kannattaa vaieta, sanoo Ristenrauna Magga, paikallisen saamelaisten sosiaalijärjestön Sámi Sosterin toiminnanjohtaja. Suurehkosta sukuyhteisöstä on yhdessä hujauksessa siirrytty kahden tai yhden aikuisen pienperheisiin, jatkaa Päivi Salminen. Suuret suvut ovat olleet voima ja turva, toisaalta ne on voitu kokea myös hyvin ahdistaviksi. Voi sanoa, että muiden muutosten lisäksi monessa saamelaiskodissa sairastetaan kulttuurisen identiteetin murtumista tai ainakin muuttumista. Aikaisemmin työt ja elämä on rytmitetty sään ja luonnonolojen mukaan saamelaiskulttuurista käsin. Kieli on vaihtunut suurelta osin suomeen. Elinkeinoina poronhoito, kalastus ja maanviljelys ovat vaihtuneet palkkatyöhön. Utsjokelaiset käyvät Norjassa Teno-joen toisella puolella työssä kaupoissa, palvelu- ja hoiva-aloilla ja rakennuksilla. Utsjoella on sukupolvessa runnottu läpi muutos, joka muualla Suomessa on vienyt kaksi. Vapaat lapset Ihmisten mieli ei muutu yhtä nopeasti kuin ulkoiset olosuhteet. Joidenkin vanhempien voi olla vaikea sisäistää sitä, että vastuu lapsesta onkin nyt vain meillä kahdella vanhemmalla tai minulla yksin, miettii Päivi Salminen. Etelän mittapuun mukaan lapset elävät täällä yllättävän vapaasti ja lasten ajatellaan nuorempina kykenevän huolehtimaan itsestään ja ratkaisemaan ongelmia yksin. Siksi täällä myös on lapsilla vaikeuksia, jotka liittyvät yksinäisyyteen ja aikuisen puutteeseen, sanoo Päivi Salminen erottelematta saamelaisia ja suomalaisia perheitä toisistaan. Salminen myöntää, että saamelaisilla perheillä on eri lähtökohdat kuin Ylä-Lappiin muuttaneilla pariskunnilla, mutta sanoo samalla, että elämäntapa samankaltaistaa ihmisten käyttäytymistä. Olemme mielestäni onnistuneet toimimaan niin, että yleensä ihmiset täällä pitävät perhetyötä ja lastensuojelua niin normaalina asiana, että he voivat itse pyytää minua ja perhetyöntekijöitä käymään. Toivon, että näin voisi olla jatkossakin. Sijoitusperheitä tai laitospaikkoja Utsjoelta on lähdettävä hakemaan yli 400 kilometrin päästä Rovaniemeltä asti. On perusteltua antaa perheille tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta vältetään raskaammat toimenpiteet. Siksi kaksi Alvari-työntekijääkin on tarpeen, vaikka kunta on näin pieni. Alvari vastaa meillä moneen asiaan. Alvari-työ sopeutuu Lapsiperheille on kodinhoitoapua Utsjoella tarjolla vain satunnaisesti, koska vanhusten auttaminen vie kodinhoitajien ajan. Tilannetta paikkaavat Lapin ensi- ja turvakotiyhdistyksen Alvari-perhetyöntekijät Terttu Välimaa ja Bertta Länsman, suomalais-saamelainen työpari. Sosiaalityötä tehdään aina asiakkaan tarpeista käsin, mutta Ylä-Lapissa ihmisen, hänen kulttuurinsa ja elinympäristönsä huomioon ottaminen vielä korostuu. Työ Utsjoella lähtee ihmisistä ja heidän kulttuuristaan ja elämäntavastaan. Kulttuuri on Utsjoen ihmisillä erilainen kuin esimerkiksi Torniossa riippumatta siitä, ovatko ihmiset saamelaisia vai eivät, sanoo Lapin yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Kairakari Rovaniemeltä. Bertta Länsman lähtee kahdesti viikossa Nuorgamista töihin asiakasperheisiin Karigasniemelle. Terttu Välimaa tulee mukaan Alvareiden toimistolta Utsjoen kuntakeskuksesta. Yhteen suuntaan matkaa kertyy noin 150 kilometriä. Työpäivät venyvätkin kaksitoistatuntisiksi ja työaikaa kuluu matkoihin, kun Karigasniemen tie on tunnetusti huono. Muina päivinä matkat ovat vähän lyhyempiä. Alvarit ovat ottaneet tavakseen pitää autoa tukikohtana, jossa puidaan asiakasperheiden herättämät kysymykset matkalla seuraavaan perheeseen. Erityisesti vaivaamaan jäävät tilanteet, joissa äidit ovat olleet väkivaltaisia huutamalla, paiskomalla tavaroita ja laiminlyömällä lapsia, kertovat Terttu ja Bertta. Bertta Länsman ja Terttu Välimaa käyttävät kahden kulttuurin ja perhetyön taitojaan. Pirjo Kairakari on hyvin tyytyväinen tilanteeseen. esikko

6 On erittäin tärkeänä, että ainakin toinen siellä työskentelevistä on sisällä eli elänyt saamen kulttuurissa ja kielessä. Pieni yhteisö Pitkien välimatkojen takia perhetyöntekijöitä pyydetään myös tuomaan maitoa kaupasta tullessaan ja toimittamaan pieniä asioita. Postiennakon haku asiakkaan nimissä on yhteisössä jo kanssakäymisen tunnustamista. Joskus nimittäin perhetyön asiakkaat yrittävät pitää yksityisyyttään yllä pitämällä työntekijöiden käynnit salaisuutena. Tuolla kylällä vastaan tullessa jotkut saattavat kääntää päänsä pois, pohtivat Terttu Välimaa ja Bertta Länsman asiasta sen kummemmin loukkaantumatta. Terttu on tehnyt vuosia kriisityötä lastensuojeluperheiden kanssa Rovaniemellä, Bertta on utsjokelainen ja ollut ensin kodinhoitajana ja nyt Alvari-työntekijänä. Terttu aloitti työn Utsjoella vuoden vaihteessa, kun Anja Tasala jäi vuorotteluvapaalle. Pienessä yhteisössä muualta tullut työntekijä on ehkä vapaampi tekemään työtään. Saamelaissuvun jäsen ei ole muiden silmissä edelleenkään vain yksilö, vaan sukunsa jäsen, väittää Ristin Rávdná Kemi, joka on tehnyt sosiaalityötä omassa kotikylässään Norjan saamelaisalueella. Vaatii taitoa päästä ylipäätään tekemään työtä. Utsjoella työhön on laitettu myös sydäntä. Alvarit pohtivat erään perheen tilannetta. Oikeastaan lopetimme työn jo syksyllä, mutta olemme silti käyneet siellä pari kertaa kuukaudessa. Perhettä on saatettu eteenpäin. Lähteet: Ristin Rádvná Kemi: Sosiaalityöntekijänä paikallisyhteisössä artikkelikokoelmassa Kulttuuritietoisia kohtaamisia. Sosiaali- ja terapiatyöstä saamelaisalueella (toim. Harald Eidheim ja Vigdis Stordahl). Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puheenaiheita sosiaalityössä tuntureilla Nuorten perheiden olisi luotava uudestaan ympärilleen turvaverkosto. He eivät ehkä osaa käyttää apunaan tätejä, setiä ja serkkuja. Nuorten voi olla vaikea myös hyväksyä, että muut laittavat rajoja heidän lapsilleen. He voivat tuntea itsensä huonoiksi vanhemmiksi, jos pyytävät apua. Asuntola-aikojen vaikutus nykyisten vanhempien taitoihin olla vanhempia. Suomalais-norjalainen sosiaalialan yhteistyö: päivähoito-, neuvola- ja vanhuspalveluiden ostaminen puolin ja toisin. Luonnolliset palvelualueet ovat rajan kahden puolen: Karigasniemi Karasjok, Utsjoki Sirma ja Nuorgam Tana. Erityisesti saamenkieliset palvelut pyritään turvaamaan yhteistyöllä Norjan kanssa. Insesti ja lasten muu seksuaalinen hyväksikäyttö, joita tutkimuksen mukaan on Norjan puolella paljon. On epäilys ja pinnanalainen tieto siitä, että ilmiö ei pysähdy rajajokeen. Sukujen sisällä vaietaan lasten hädästä. Merja Laitinen, joka on tehnyt Lapin yliopistossa väitöskirjan insestin uhreista (Häväistyt ruumiit, rikotut mielet, 2004) julkaisee tämän vuoden lopussa tutkimuksen, jonka aineistona ovat seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten äitien haastattelut. Aineistoon kuuluu myös äitejä Ylä-Lapista. Insesti ja pedofilia voivat aiheuttaa myös paljon mielenterveysongelmia ja päihteiden käyttöä. Saamelaisten hätä- ja insestikeskus Norjassa Karasjoella toimii täysin nimettömästi. Tulin Lappiin töihin vuodeksi, mutta olen jäänyt sille tielleni, sanoo Päivi Salminen. Lasten ja nuorten auttaminen Utsjoella Auto on Bertta Länsmanin (oik.) ja Terttu Välimaan tukikohta. sosiaalisihteeri/sosiaali- ja terveyspäällikkö Sosiaalityöntekijä (keväästä 2008) Lapin ensi-ja turvakotiyhdistyksen Alvari-perhetyö, 2 työntekijää Lastenpsykiatri käy kerran kuussa Psykiatrinen sairaanhoitaja sopimus Norjassa toimivan lapsija nuorisopsykiatrisen klinikan saamenkielisten palveluiden käytöstä saamelaisten hätä- ja insestikeskus Norjassa Karasjoella Laitoshoito Rovaniemellä, sijoitus kunnan ulkopuolella Lapin ensi- ja turvakodin Alvarityöntekijät: 2 Utsjoella, 2 Torniossa, 4 Rovaniemellä Essi Lehtinen Essi Lehtinen 6 esikko

7 Apu on tulossa Saamelais-virolainen perhe Utsjoella Kevon luonnonpuiston liepeillä saa apua perhetyötekijöiltä. Vanhempien voimia vievät pienet kaksospojat ja vaikeasti allerginen vanhempi sisko. teksti ja kuvat Essi Lehtinen Aune Veersalu ja Esko Aikio saivat kesällä kaksi poikavauvaa. Lokakuussa isä otti yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen ja pyysi apua. Vanhemmista oli alkanut tuntua siltä, että kaikki aika menee kaksosten hoitamiseen ja kaikki muut työt kotona ja muualla jäävät rästiin. Isä pystyi ylittämään avun pyytämisen kynnyksen, koska hän oli asunut kotitilaa aikaisemmin vanhan äitinsä kanssa ja tottunut kodinhoitajan käynteihin. Tilanne oli alkanut jo näkyä jännitteinä perheen sisällä, sanoo Esko Aikio. Äiti Aune Veersalulle avun pyytäminen ei ollut yhtä helppoa. Hän on tottunut pärjäämään itse ja ajatteli, ettei tarvitse ainakaan psyykkistä apua, joka kuuluu Utsjoella tarjolla olevaan Alvari-perhetyöhön. Pikemminkin tarpeen olisi joku, joka siivoaisi ja tiskaisi, kun jompikumpi vauvoista oli aina rinnalla. Silloisen perhetyöntekijän Anja Tasalan sanat hämmästyttivät. Anja sanoi silloin, että nyt jätät tämän kaiken meille ja menet vaikka hiihtämään. Hämmästyin kovasti, sillä odotin vain, että pääsisin käsiksi rästiin jääneisiin taloustöihin. Nyt kolmisen kuukautta myöhemmin kahden tytön ja vauvakaksosten äiti sanoo, että saattaisi vaikka lähteäkin joku kerta ladulle, kun Bertta Länsman ja Terttu Välimaa tulevat. Huomaan myös, että kyllä sellainen moraalinenkin apu on ollut hyväksi. Jos kolme päivää menee nukkumatta, niin tiedän, että perjantaina he tulevat ja saan nukkua, kertoo Aune Veersalu. Mummot puuttuvat Alvari-työntekijät Bertta ja Terttu käyvät perheessä kaksi kertaa viikossa ja viipyvät kolmesta neljään tuntia. He ottavat vastuulleen vauvojen Aleks Andárásin ja Dávvet Niglasin sylittelyn ja vaipanvaihdon ja tekevät taloustöitä. Terttu myös hieroo Aleksia, jolla on havaittu lihasjännityksiä. Sekä vauva että hoitaja nauttivat silmin nähden, kun pieni ihminen köllötte- Perhe on koolla. Oikealla edessä Álgen Uibu vasemmalla Piibe Márgget, taljalla Aleks Andárás. Takana isä Esko Aikio sylissään Dávvet Niglas ja äiti Aune Veersalu. esikko

8 lee lämpimällä taljalla ja hymyilee ja vastaa rauhalliseen kosketukseen. Meidän perusongelma on kai ollut se, että perustimme perheen niin vanhoina, tuumivat reilut 40- ja 50-vuotiaat Aune ja Esko. Meidän äideistämme ei ole enää meille apua lastenhoidossa. Eikä lapsilla ole mummeja ja ukkeja. Sisarukseni kyllä auttavat niin paljon kuin voivat, mutta heillä on jo omia lastenlapsia, kertoo Esko. Luin jostakin, että naiset elävät niin vanhoiksi juuri siksi, että ihmisen kasvattaminen aikuiseksi on niin iso työ, että siihen tarvitaan kahden sukupolven naisia, pohtii Aune. Hän on ollut melkein viikon flunssassa kaksosten kanssa ja väsy painaa. Tavallisesti äiti esimerkiksi tuulettaa vuodevaatteita, kun vain voi irrottautua kaksosista, sillä kakkosluokkalaisella Piibe Márggetilla on astma ja ruoka-aine- ja pölyallergia. Tyttö saa oireita useista ruokien lisä- ja väriaineista ja esimerkiksi kotimaisten viljojen pölystä. Taloon ei tuoda eikä ruuanlaitossa käytetä ruis-, vehnä- tai ohrajauhoja. Tämä kaikki vaikuttaa koko perheen ruokahuoltoon. Kiljuhanhien pesintä Aune Veersalu ja Esko Aikio tapasivat toisensa, kun Aune tuli Suomeen WWF:n kautta seuraamaan kiljuhanhien pesintää ja sai Eskon työparikseen. Virolaisen biologin ja saamen ja suomen kielen tulkin perhe elää luonnonarvoja ja saamelaisia perinteitä kunnioittaen. Kotona puhutaan viroa ja saamea, koulua Piibe käy saameksi. Esko Aikio luopui perheen takia syksyllä paikallisen saamelaisyhdistyksen puheenjohtajan paikasta vain parin kuukauden toiminnan jälkeen. Perinteiset syysjuhlat jäivät järjestämättä ja rahoituksen saanut oppimateriaali tekemättä. Asia vaivaa. Saamelaisyhteistön tila on herkkä ja olen aika pettynyt, etten pystynyt tekemään sitä, mitä olisin halunnut asioiden eteen, sanoo Esko Aikio. Virolais-saamelaisen perheen elämä suomalaisen kulttuurin maassa on oloa puun ja kuoren välissä. Kysymykseen saamelaislasten perinteisestä kasvatuksesta Esko vastaa, ettei Aleks Andárás nauttii Terttu Välimaan vauvahieronnasta. oikeastaan voi paljon tietää siitä, koska saamelaisten arvot ovat viimeisen sadan vuoden aikana muuttuneet niin voimakkaasti suomalaisiksi, ettei Saamelaista kasvatusta perinteisistä arvoista ole paljon jäljellä. Tuntureiden keskellä eletään rajua muutosta. Lapset kasvavat yhdessä aikuisten kanssa olemalla mukana niissä toimissa ja töissä, joita aikuiset tekevät. Erityisesti perinteisiin töihin, esimerkiksi poroerotuksiin lapset on otettu mukaan hyvin nuorina. Vastuuta annetaan lapselle jo nuorena. Tapa on ollut osittain myös pakon sanelema, kun lapsia on perheissä ollut paljon. Isot siskot esimerkiksi hoitavat pienempiä sisaruksiaan. Nykyään myös esimerkiksi liikenteen varomisessa luotetaan siihen, että lapset ottavat itse siitä vastuuta, kun asia on kerrottu ja sen ymmärtäminen on varmistettu. Toisia lapsia joudutaan vahtimaan risteyksissä enemmän kuin toisia. Vanhemmat ovat käyttäneet Staaloja ja Vesihiittä apunaan opettaessaan varovaista kulkua metsässä ja järvien rannoilla. Staalon on voitu sanoa laittavan pimeässä metsässä kulkevan lapsen säkkiin. Toisaalta Staalot on kuvattu isoiksi ja vahvoiksi, mutta myös hiukkasen tyhmiksi, niin että niiden kanssa ovat pärjänneet pikkulapsetkin, jos osaavat juonia. 8 esikko

9 Harri ahola Yhä edelleen on lapsen aika TEKSTI Ritva Karinsalo toimitusjohtaja Vuosi 2008 käynnistyi liitossa ja yhdistyksissä samoin kuin edellisetkin: toimintakertomuksen aineiston kokoamisella, tilastotietojen laskemisella ja sen muistelemisella, mitä kaikkea edellisenä vuonna tehtiinkään ja mitä vaikutuksia tekemisellä oli. Samaan aikaan on tarkennettu kuluvan vuoden toimintasuunnitelmat ja sopeutettu ne talouteen. Pian alkavatkin jo liittokokousvalmistelut ja seuraavan vuoden toiminnan linjausten pohdiskelu. Tuntuu joskus epäreilulta, että kuluvaa päivää ja tämän hetken arkea ei voi elää rauhassa antautuen. Tämä vuosi on alkanut vilkkaasti. Monissa yhdistyksissä ja liiton toiminnoissa otetaan käyttöön edellisen liittokokouksen hyväksymää strategiaa. Yhdistykset pohtivat omaa tulevaisuuttaan, arvojaan, toimintaympäristönsä muutoksia ja toimintansa realiteetteja. Se on vastuullista johtamista. Maailma ympärillämme muuttuu. On itse osallistuttava uudistustyöhön osana kunta- ja palvelurakennemuutosta ja kansalaisyhteiskunnan rakentamista. Kunnallisvaalivuonna paikallinen vaikuttaminen tulee entistä merkittävämmäksi. Voimme kysyä jokaiselta ehdokkaalta: Mitä sinä olet ajatellut tehdä niiden ihmisten puolesta, joiden ääni ei kuulu päätöksenteossa ja jotka eivät jaksa pitää puoliaan? Miten sinä olet ajatellut turvata järjestöjen toimintaedellytyksiä? Tilaaja tuottaja-malli tulee yhä useampaan kuntaan. Siksi puhutaan ostamisesta ja myymisestä, tuotteista, laadusta, hankintalain reunaehdoista ja kilpailusta. RAY on sitä mieltä, että palveluita, jotka kunta on velvollinen tarjoamaan, ei voi rahoittaa sen avustuksilla. Lapset ja perheet kaipaavat kuitenkin luottamusta, turvallisuutta ja osallisuutta yhteiskuntaan, omaan elämäänsä ja lähipiiriinsä. Juuri kansalaisjärjestö voi olla luomassa näitä arjessa tarvittavia rakenteita. Erityisesti meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että lapsi on kaiken oman toimintamme ja yhteistyössä muiden kanssa tekemämme työn lähtökohta. Saimme pitkän ja mutkikkaan valmistelun jälkeen uuden lastensuojelulain. Toivottavasti yhdistysten henkilökunnalla ja luottamusmiehillä on ollut mahdollisuus osallistua paikallisiin koulutuksiin ja päästä sisään uuden lain pykäliin ja henkeen. Lastensuojelulaki on YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen rinnalla yksi liitonkin työtä ohjaava asiakirja. Kunnista kuuluu huolestuttavia viestejä lastensuojelun tilasta, pätevien työntekijöiden puutteesta, työpaineesta ja jatkuvasta kiireestä. Uutta lakia ei kuitenkaan pidä syyttää näistä ongelmista, eikä laki voi niitä ratkaista. Kunnilta odotetaan aktiivista otetta lastensuojelusuunnitelmien teossa ja meidän, niin liiton kuin yhdistysten, on seurattava silmä tarkkana, että pääsemme osallistumaan näihin talkoisiin haavoittuvissa oloissa elävien perheiden ja lasten puolestapuhujina ja heille palveluja tarjoavina. Keskitymme tänä vuonna vaikuttamaan päihdeongelmaisten äitien ja vauvojen hoitojärjestelmän pysyvän rahoituksen turvaamiseen. Pidä kiinni -projektin RAY-rahoitus on päättymässä. Peruspalveluministeri Paula Risikko on perustanut työryhmän, jonka yhtenä tehtävänä on valmistella esitys rahoituksen jatkosta. Työtä tehdään parhaillaan, asia ratkaistaan tämän vuoden aikana. Työryhmän tehtävä on ottaa kantaa myös raskaana olevien naisten pakkohoitoon, joka kirvoittaakin kannanottoja ja perusteluita puolesta ja vastaan. Keskustelu tullee olemaan tämän vuoden aikana vilkasta. esikko

10 Lapsen mielestä hyvä koti Kotia ei voi lastensuojelussa ohittaa. Huoli lapsesta syntyy yleensä, kun kodin tai perheen olosuhteissa on jotakin erityistä. Mutta millainen koti on lapsen mielestä hyvä? Koti on käsitteenä niin yleinen ja itsestään selvä, että harvemmin pysähdymme miettimään sen merkitystä. Yi-Fu Tuan (1997) sanoo, että koti ja sen tavarat ovat osa meitä itseämme, niin lähellä, ettemme niitä edes näe. Puhuessamme kodista puhumme yleensä perheestä ja päinvastoin. Tutkimuksissa kotia on tarkasteltu sosiaalisten suhteiden kenttänä, konkreettisena fyysisenä tilana ja mielen kotina, kodin tuntuna. Käsitykset ja kokemukset kodista ovat yksilöllisiä samassakin kodissa asuvien kesken. Osana väitöstutkimustani olen kiinnostunut lasten kokemuksista. Haastattelin seitsemää 5 11-vuotiasta lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevaa lasta, jotka valikoituivat haastateltavakseni sosiaalityöntekijöiden kautta. Työntekijät tarjosivat asiakasperheilleen tutkimustani esittelevän infokirjeen ja ilmoittivat minulle mukaan lähtevät perheet. Valikoinnin kriteereinä olivat lasten ikä ja perheen elämäntilanne. Akuutissa kriisissä olevia perheitä en halunnut tutkimuksellani kuormittaa. Koti on lastensuojelutyön keskiössä monella tavalla. Asiakkuus syntyy useimmiten siitä, että koti- tai perhetilanteeseen liittyy jotain erityistä niin, että se herättää huolta lapsen hyvästä elämästä. Kodin olosuhteista ja arjesta tulee arvioinnin, tuen ja kontrollin kohteita. Lastensuojelussa koti toimii myös yksityisen ja julkisen kohtaamispaikkana, sillä perheitä tavataan usein heidän kodeissaan. Kotia ei voi lastensuojelussa ohittaa. Abstrakti itsestäänselvyys Tutkimukseni aikana huomasin, että lastensuojelun asiakkaana olo tuntui herättävän monissa kanssakeskustelijoissa odotuksia siitä, että kohtaan 10 esikko

11 eri tavoin kaltoin kohdeltuja tai huonoissa oloissa eläviä lapsia. Kohtasin kuitenkin tavallisia lapsia vilkkaita ja ujoja, innokkaita ja varauksellisia jotka kertoivat kodin hyvästä elämästä ja määrittelivät sen uhkia. Heidän tarinansa olivat erilaisuudessaankin tavanomaisia. Vaikeaa oli päästä puhuttamaan lapsia. Se edellytti yhteydenottoja vanhempien lisäksi useisiin viranomaisiin. Tapasin lapsia heidän kodeissaan 2 3 kertaa. Keskustelimme lasten kanssa kodin tiloista; omasta paikasta kotona; tavallisesta, hyvästä ja huonosta päivästä kotona; kodin tavaroista ja esineistä. Keskustelimme myös siitä, mitä lapset yleensä tekevät kotona vanhempien ja sisarusten kanssa. Rakensimme tarinaa kodista myös mielikuvitustarinan avulla ja piirtäen. Lasten haastatteluaineistoa on erityisen haastavaa analysoida, sillä koti on toisaalta abstrakti ja toisaalta itsestään selvä ja lähellä olevana asia ja sellaisena vaikeasti sanoiksi puettava. Analyysini etsii vielä välineitä tulkintojen tekoon ja siksi tunnustelen tässä aineistoa alustavasti. Oma huone Koti on moraalinen paikka, sillä aikuisten ammattilaisten tai vanhempien puhe kodista sisältää usein vahvojakin kannanottoja siitä, millaisista asioista lapsen hyvä elämä kodissa rakentuu ja millaiset asiat sitä uhkaavat. Myös lasten kanssa keskustelut kodista liittyivät useassa kohtaa tavalla tai toisella hyvän kodin määrittämiseen, kodin tuntuun. Mielenkiintoista oli havaita, että puhe kodista ei rajautunut lasten käsityksissä yksinomaan kotitaloon tai asuntoon, vaan kodista puhuttaessa lapset puhuivat lähimetsästä, puistosta tai mummolasta. Hyvä päivä kotona oli Kallelle muun muassa sitä, että lähdettiin mummolaan. Ville sanoi kodin peloista puhuttaessa pelkäävänsä kotona lähimetsän syvää ojaa, johon voi vaikka pudota. Lauralle mukava paikka kotona oli myös niitty, koska siellä oli kukkia ja ihana tuoksu. Oma huone kodissa on asia, jonka on ajateltu kuuluvan lasten hyvään elämään. Porvariskodeissa kodin tilallinen eriytyminen aikuisten ja lasten tiloihin alkoi jo 1800-luvulla, työväestön kodeissa sotien jälkeen. Taustalla oli ajatus siitä, että kullakin perheenjäsenellä oli yksilöllisiä tarpeita ja tavaroita ja ne vaativat oman tilansa. Lapsille oma huone oli yksityisyyden tae. Nykyään lasten oman huoneen tai tilan olemassaolo onkin lähestulkoon kyseenalaistamaton hyvän kodin normi. Suomessa lapsiperheet asuvat kuitenkin edelleen muita talouksia ahtaammin. Selvästi ahtaimmin asuvat matalatuloiset lapsiperheet. Oma huone on siis monissa perheissä taloudellinen mahdottomuus. Keskustelin lasten kanssa omasta paikasta kotona. Kenelläkään tutkimukseni lapsista ei ollut jakamatonta omaa huonetta. Heille oma paikka kotona oli oma sänky. Sinne lapset halusivat mennä muun muassa silloin, kun oli tarve olla rauhassa tai kun he olivat pahoittaneet mielensä. Suurta yksityistä tilaa lapset eivät siis kotona kaivanneet. H: ahaa. no jos sänky on se paikka, johon menet silloin, kun haluat olla rauhassa, niin mihin sä meet silloin, kun olet pahottanut mielesi? S: sänkyyn. Se on mun lempipaikka, koska se on pehmeä ja se peittää ja siellä on mun sellanen apina, niin se joskus lohduttaa mua. Ja jos sänky on joskus varattu jos äiti istuu siinä niin mä otan peiton ja meen sohvalle ja otan sitten sen unikaverin. Ja jos vielä sohvakin on varattu, niin minä menen äidin sänkyyn. (H= haastattelija, S=Seija) 9-vuotias Seija tuo esiin sen, että koti on myös esineellinen paikka. Kodissa on usein asujilleen tärkeitä esineitä ja tavaroita ja niillä voi olla monia merkityksiä. Lapselle lelu voi olla tärkeä ajankulun väline yhtä lailla kuin se saattaa olla kotieläimien tapaan tärkeä huolien kuuntelija ja hoivan kohteena olija silloin, kun kotona on vaikeaa. Ruoan laittoa ja laskut Lasten puhe hyvästä kodista liittyi monella tavalla kodin sosiaalisiin suhteisiin, erityisesti vanhempiin ja heidän tarjoamaansa hoivaan ja huolenpitoon. Hyvään päivään lasten mielestä liittyi se, että vanhemmat tekivät kotitöitä, siivosivat, laittoivat ruokaa ja kävivät kaupassa. Kallen (5 vuotta) mielestä aikuisten kotiin liittyviä tehtäviä olivat myös laskujen maksu ja töihin meneminen. Lapset pitivät tärkeänä, että aikuiset auttavat lapsia kotona esimerkiksi läksyjen teossa tai leikkivät lasten kanssa. Matin ja Sirkun mielestä aikuisten tuli myös kuunnella lapsia ja auttaa heitä silloin, kun heillä on syystä tai toisesta paha mieli. Seija toi mieleenpainuvassa keskustelutilanteessa esiin myös sen, miten aikuisten ja vanhempien pitäisi toimia silloin, kun lapsi on tehnyt kotona jotain väärin Jos lapsi koko ajan tottelee, niin ei saa olla hirveän ankara lapselle, jos lapsi on tehnyt jotain väärää. Niin ei voi olla heti ankara, ei lapsi voi sitä perua. Vaan aikuisen pitää sanoa, että elä seuraavalla kerralla tee sitä, kun se oli väärin eikä lapselle saa suuttua siitä, jos ei heti kerro jostain asiasta. jos vaikka lapsi pelkää, että sille suututaan. Se on hyvä, jos puhuu lapsen kanssa kahdestaan ja sanoo, että en mää tee sulle mitään, kunhan kerrot Mutta lapsi ei voi sitä perua, kun se on jo tehnyt sen Niin ei se voi mittään, kun se on vaan lapsi. Voisiko Seijan viisaiden ajatusten viesti meille aikuisille olla: hyvän kodin sosiaalisiin suhteisiin kuuluu myös lapsen erehtyväisyyden salliminen ja aikuisten ymmärrys sitä kohtaan. Sillä lapsistahan vain on kyse. Susanna Helavirta, YTM HUOM: Lasten nimet on muutettu. Kirjoittaja tekee väitöstutkimusta Tampereen yliopistoon Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa. Tutkimuksen aihe ovat lasten käsitykset hyvästä elämästä ja sen uhkista. Lähde: Tuan, Yi-Fu (1997) Space and Place. The Perspective of Experience. Minneapolis: University of Minnesota Press. esikko

12 Tuike on totaaliyhärin pieni taivas Mahtavaa, kun täällä ei tarvitse selittää perhekuviota kenellekään! Tuikkeen voima nousee vertaisuuden kokemuksesta, kuvailee ryhmän perustaja ja vetäjä Eve Mantu, yksinhuoltaja itsekin. On antoisaa, kun keksii idean, joka toteutuu ja aiheuttaa lumipalloefektin. Tuike on juuri sellainen. Totaaliyhäreille eli yksin lasta odottaville ja jo äideiksi ehtineille naisille ei ollut omaa tuuletuspaikkaa Helsingissä ennen Tuikkeen perustamista syksyllä Nyt yhärit voivat virkistäytyä pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereella, Oulussa, Kainuussa ja Lahdessa. Yhteydenottoja on tullut myös Jyväskylästä ja Turusta. Ajatus ryhmästä syntyi unessa. Kirjani Musta tulee perhe oli juuri julkaistu. Olin kirjoittanut sen voimanlähteeksi ja ideapankiksi yksin lasta odottaville. Olin kirjoittamisen jäljiltä vielä herkkänä oikeilla taajuuksilla. Näin unta tunnelmallisesta huoneesta, jossa joukko naisia istui säkkituoleissa keskustelemassa kirjastani ja yksinhuoltajuuden kysymyksistä. Herättyäni tartuin heti toimeen: kalenteri esiin ja aikataulua miettimään. Oma poika oli juuri täyttynyt neljä, joten virtaakin oli uuteen projektiin. Yhteistyökumppaniksi löytyi pian Pienperheyhdistys, jonka toiminnanjohtaja Eija Pieviläinen tarjosi kokoontumispaikaksi kaunista vanhaa puutaloa Arabiassa. Paukutin viidakkorumpua ja puhuin suunnitteilla olevasta ryhmästä toimittajille, jotka haastattelivat minua kirjaan liittyen. Ensimmäiseen Tuike-iltaan otin varmuuden vuoksi kirjan mukaan, jos ketään ei tule. Ryhmä oli kuitenkin alusta asti menestys. Saa tulla Mielikuvieni tiivis ja keskusteleva naisjoukko on jäänyt unikuvaksi. Tuikkeen postituslistalla on tätä nykyä yli sata naista, nettiyhteisössäkin jo viitisenkymmentä. Puhdasoppisesta vertaistukiryhmästä ei voi puhua, sillä toimiva ryhmä olisi pieni, mieluiten 5 7 sitoutuneen jäsenen yhteenhitsautunut joukko. Tällaisessa ryhmässä syntyisi intiimiä keskustelua, jäsenet oppisivat tuntemaan toisensa ja luottamus kasvaisi. Viime syksynä vertaistukiryhmän ohjaajakurssilla opin, että ryhmäkoon kasvaessa keskustelu väistämättä hajoaa ja intensiteetti löystyy. Kurssin myötä oivalsin, että Tuike on liian suuri ja väljä lauma voidakseen toimia todellisena vertaistukiryhmänä. En kuitenkaan halunnut sulkea ryhmää ja tarjota kyselijöille ei-oota, sillä yksin lasta odottavilla on huutava vertaistuen tarve. Pidän tärkeänä, että tapaamisiin voi tulla silloin, kun jaksaa. Totaaliyhärin arjessa on muutenkin tarpeeksi pakkoja, en halunnut tehdä ryhmästä velvollisuutta. Ohjaajakurssi auttoi minua hahmottamaan Tuikkeen uudella tavalla. Tämän vuoden alusta Tuike kokoontuu omatoimikahvilana. Päädyin tähän ratkaisuun punnittuani sekä omaa jaksamistani että yksin odottavien tarpeita. Tapaamiseen voi tulla silloin kun itselle sopii, kahvila on auki joka kolmas tiistai kello 12 esikko

13 Osallistujat keittävät itse kahvinsa ja siivoavat jälkensä. Vertainen muiden joukossa Vetäjän rooli on Tuikkeessa nyt pienempi, järjestettyä ohjelmaa on vain harvoin. Tapaamisissa kahvitellaan ja jutellaan, mitä jutellaan. Naiset saavat tehdä tuttavuutta toistensa kanssa, rakennella verkostojaan ja vaihtaa ajatuksia vapaamuotoisesti. Jossakin nurkassa vaihdetaan ehkä kestovaippaohjeita, toisessa nurkassa keskustellaan intensiivisesti isäkysymyksestä. Yksi kutoo, toinen kuorii mandariinia, kolmas imettää, neljäs pyyhkii pöytää. Näin kahvilasta tulee joka kerta kävijöidensä näköinen, eikä ole painetta ennakkosuunnitelmiin. Nykyistä Tuiketta kun olen miettinyt, yksi asia on kovasti painottunut mielessäni. Minä ryhmän vetäjänä olen vertainen myös, en sosiaalialan ammattilainen enkä terapeutti. Siltä osin Tuike on esimerkillinen vertaistukiryhmä. Minun ei tarvitse yrittää eläytyä ryhmäläisten elämäntilanteisiin, sillä soudan samassa veneessä. Vertaisuudesta ja ei-ammattilaisuudesta seuraa kuitenkin se, että osa ryhmään tulijoista pettyy aina. Vetäjä ei ratkaisekaan ryhmäläisten ongelmia eikä tarjoa vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Itselleni vetäjänä suurin haaste on hillitä ideointihalujani ja pitää Tuike sellaisissa mitoissa, että voimani eivät lopu kesken. Omatoimisen kahvilan viisaus on siinä, että äidit tottuvat kantamaan vastuuta iltojen järjestämisestä. teksti ja kuvat Eve Mantu, Tuike-vertaistukiryhmän perustaja TUIKKEEN PERIAATTEET Vaitiolovelvollisuus sitoo kaikkia jäseniä. Emmehän halua tarinoittemme kiertävän kylillä? Suvaitsevaisuus on pohjavireenä kaikissa tapaamisissa. Me tiedämme, miltä suvaitsemattomuus tuntuu. Olkaamme siis tarkkoja tässä. Omatoimisuus kantaa ryhmää. Kukaan ei voi edellyttää, että häntä odottaa valmis kattaus. Jos sinulla herää kysymys, etsi itse siihen vastaus ja tuo tieto ryhmään. Keitä kahvia, kanna kuppeja, pyyhi pöytiä. Vastavuoroisuus on vertaistuen ydin. Jokainen antaa JA saa, ryhmä ei ole kenellekään yksinomaan tuen hakemisen paikka. Jokaisella on jotakin annettavaa. Ei-ammattilaisuus on hyvä muistaa, kun virittelee omia odotuksiaan ryhmää kohtaan. Olemme vertaisia, samassa veneessä ryhmä ei ole terapeutin vastaanotto tai täyden palvelun neuvontapiste. Vetäjäkin on vertainen! esikko

14 Kommentti Onko vertaistukiryhmällä vetäjä? Toimiva vertaistukiryhmä -kurssin arvokkainta antia olivat kurssille osallistujat. Teoria muuttui todeksi, kun keskustelijat olivat kokeneet sen, mistä puhuivat. Me kurssilaiset olimme niin toimintakeskuksista, järjestöistä kuin kaupungeista ja kunnista. Oli ohjaajia, vapaaehtoisia, diakoniatyöntekijöitä, vapaaehtoistyön koordinaattoreita ja poliisi, päihdetyöntekijä ja toimistohoitaja. Keskeisiä asioita vertaistukiryhmän toiminnassa olivat keskustelijoiden mukaan ryhmään tulijan kokemus siitä, että hän ei ole yksin; toiminnan ilo; lupa puhua ne asiat, joista tuntuu hyvältä puhua; kuulluksi tuleminen; kuunteleminen ja luottamus toisiin ryhmäläisiin. Varsinkin ryhmän aloittaessa hyvän ilmapiirin luominen on tärkeää. Siihen vaikuttavat muun muassa sopiva tila, tuoksut, kahvin juonti, kuulumisten kysyminen ja kertominen ja niin edelleen. Itse vertaistuki on henkistä, näkymätöntä. Joskus tuen voiman tuntee vasta ryhmän jälkeen. Olo on vahvistunut, jopa onnellinen. Osallistuja jo odottaa seuraavaa kertaa. Ryhmässä olo voi tuntua myös työläältä, kun tunteet nousevat pintaan. Parhaimmillaan ryhmä auttaa ja opettaa jäseniään kasvuun ja avun saamiseen ja antamiseen. Toisen kanssa uskaltaa mennä vain niin syvälle kuin on itse käynyt. Vertaistukiryhmä voi olla avoin tai suljettu. Ryhmä voidaan myös sulkea jonkin aikaa aloittamisen jälkeen. Nettiryhmän etu on mahdollisuus osallistua itselle sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa. Nettiryhmä on paras vaihtoehto myös silloin, kun ei ole vielä valmis tulemaan julkisuuteen asiansa kanssa, edes kasvokkain ryhmässä. Voimakkaimmat mielipide-erot kurssilla syntyivät vertaistukiryhmän vetäjän olemassaolosta ja roolista. Posket punehtuivat, kun esitettiin näkemyksiä vetäjän tarpeellisuudesta tai suuresta haitallisuudesta. Tunteita kiihdytti myös puhuminen ryhmässä: voiko toiselta kysyä mitään vai onko ehdoton sääntö, että kukin tuottaa puheen ilman ohjausta? Vertaistukiryhmän vetäjä voi olla ammattilainen tai vapaaehtoinen. Vertaisuutta ryhmän vetäjyys on silloin, kun jokainen on vuorollaan vetäjä. Oman käsitykseni mukaan vertaistukiryhmä hyötyy vetäjän olemassaolosta, mutta vetäjältä vaaditaan osaamista. Tiedon auktorisoituminen on haitallista ja voi estää ruohonjuuritason tiedon esiintulon. Ammatillisuus kuitenkin estää loppuunpalamista. Vetäjä, jolla ei ole vertaiskokemusta, voi ilmoittaa roolinsa olevan henkilö, joka esittää kysymyksiä. Vetäjän tehtävä on huolehtia ryhmän häiriöttömästä työskentelystä ja ryhmäläisten keskinäisestä tasa-arvosta. Kurssin järjestivät Kansalaisareena ry ja Helsingin kaupungin vapaaehtoistoiminta yhdessä. Kurssi sisälsi kolme kurssipäivää ja etätehtävän. Tarja Kilpinen FAKTA Vertaistuella tarkoitetaan kohdattujen vaikeuksien, menetysten ja vaativien elämäntilanteiden keskinäistä jakamista. Vertaistukiryhmässä on toisen auttamiseen ja tukemiseen tähtääviä vastavuoroisia suhteita, joissa kriittisiä ja kriisiytyneitä elämäntilanteita käsitellään yhdessä. Samalla luodaan yhteisyyttä ja ystävyyssuhteita. Vertaisryhmä on laajempi käsite. Ryhmä koostuu esimerkiksi saman ikäisistä, samaa työtä, ammattia tai elämäntapaa harjoittavista ihmisistä. Myös tukihenkilötoiminta on vertaistukea, kahden kesken. 14 esikko

15 Miesten keskus tuotti esittelyfilmin Miesten keskus tuotti vuodenvaihteessa esittelyfilmin toiminnastaan. Mieli messuilla helmikuussa filmin huomattiin toimivan. Oman toiminnan ytimen esittely muille voi olla sosiaalialalla joskus vaikeaa. Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskus tuotti työstään esittelyfilmin, jossa kolme tyypillistä asiakasmiestä kertoo elämästään ja asioista, joiden takia he hakevat apua. Filmiä tarvitaan koulutus- ja esittelytilaisuuksissa ja keskustelun elävöittäjänä. Käsikirjoituksen esittelypätkään tekivät Visa Kuusikallio, Ari Pusa, Merja Rankinen ja Sirpa Hopiavuori. Yhteistyökumppaniksi löytyi Marko Kivioja, joka on työskennellyt pitkään lastensuojelulaitoksessa psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta on myös tehnyt useita lyhytelokuvia. Kivioja kuvasi asiakkaan ja työntekijän vuoropuhelut yhdessä Kuusankosken harrastelijanäyttelijöiden kanssa. Hän hankki kuvauspaikat, kuvasi ja leikkasi filmin. Filmistä tehtiin pidempi ja lyhyempi versio eri käyttötilanteisiin. Miesten tarinat koottiin vielä erilliseksi kokonaisuudeksi. Koko työ ideasta valmiiksi pätkäksi kesti viisi viikkoa. Opimme, että aikaa voisi varata hieman enemmän. Silloin yksityiskohtia voisi miettiä pidempään ja hiomisellekin jäisi aikaa. Toisaalta filmiä oli innostava tehdä, mahdottomalta tuntunut onnistui, kertovat Sirpa Hopiavuori ja Antti Heikkinen. Lisätietoja Markosta ja yhteystiedot löydät sivuilta net/mmmvideoframe25.htm Lyhyt esittelyelokuva tulee Miesten keskuksen kotisivuille Sirpa Hopiavuori esikko

16 Äidit väsyvät kaaokseen kotona Lastensuojelun asiakasmäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Sanotaan, että äidit väsyvät. Alvari-perhetyö tuo avun kotiin, jos perhe päättää ottaa avun vastaan. Pari vuotta sitten, vuonna 2006, lastensuojelun avohuollossa oli jo lähes lasta. Alvari-perhetyö on ollut yksi vastaus, kun Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset lastensuojelujärjestöinä ovat olleet huolissaan oman kuntansa kyvystä vastata lisääntyvään lastensuojelutarpeeseen. Alvari-perhetyön avulla on onnistuttu tavoittamaan hyvin haavoittuvissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä. Järjestön ei-viranomaisluonteesta on ollut erityistä hyötyä perheissä, jotka ovat kokeneet kunnan lastensuojelun kontrollina ja pakkona. Toisaalta asiakkaina on ollut paljon perheitä, joiden elämäntilanne on niin heikko, että he eivät itse ole jaksaneet hakea apua monimutkaiselta auttamisjärjestelmältä. Kotiin tuleva apu on tällöin tuonut suuren helpotuksen perheiden elämään. Tavallisimmat syyt avun tarpeeseen ovat perhetyöntekijöiden mielestä olleet äidin väsymys ja masentuneisuus; arjen kaoottisuus; ero, väkivalta, päihteet sekä kasvatus- ja kouluongelmat. Syyt linkittyvät toisiinsa monella tavalla: väkivallasta, erosta ja päihteistä väsynyt ja masentunut äiti ei jaksa tehdä pitää rajoja lapsille eikä tehdä kotitöitä. Arki ajautuu kaaokseen, lapset villiintyvät ja koulusta otetaan yhteyttä. Missä isät ovat? Ongelmat nähdään edelleen paljolti äidin ja naisen väsymisen kautta. Voidaan kyllä olettaa, että isät ja miehet kärsivät kaaoksesta, riitelystä, väkivallasta ja päihteistä, mutta isien väsyminen ja masentuminen ei työntekijöiden mukaan ole ollut syy avun hakemiselle, vaikka perheistä kymmenesosa on vuosittain isän ja lasten muodostamia yksinhuoltajaperheitä. Katseen siirtäminen isään ja mieheen on vienyt pari vuosikymmentä, eikä se vieläkään tahdo perhetyössä oikein onnistua. Kun selvitystä Alvari-perheistä verrataan Ensi- ja turvakotien liiton Miesten keskuksen selvityksiin miesten avun hakemisen syistä, voidaan tehdä ainakin yksi johtopäätös: miehet väsyvät ja masentuvat työelämän ja parisuhteen paineisiin, naiset arjen kaaokseen kotona. Miten Alvari auttaa? Kun Alvari-perhetyö on käynnistynyt, perheissä on alkanut tapahtua runsaasti muutoksia. Ihan aluksi asiakas on ehkä ensimmäistä kertaa pystynyt puhumaan mieltään vaivaamista asioista vilpittömästi ja tuomaan tunteensa esille. Tätä voidaan pitää edellytyksenä koko asiakassuhteen syntymiselle. Perheen toiminnallisten ongelmien korjaantuminen on asia, joka tapahtuu jokaisessa asiakassuhteessa. Lapsille pystytään pitämään rajoja, riitely ja huutaminen vähenee. Myös perheenjäsenten sisäinen elämän- 16 esikko

17 Alvari-perhetyö Alvari-perhetyö on erityisesti lastensuojeluperheiden tarpeisiin kehitetty kotona tehtävän työn malli. Siinä terapeuttinen auttaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja toimimalla yhdessä perheen ja sen eri verkostojen kanssa. Työ perustuu sopimukseen kunnallisen lastensuojelun ja perheen kanssa. Siihen kuuluvat kotona tehtävä työ, eri menetelmät, sosiaalinen kuntoutus sekä arviointi. Asiakassuhteet kestävät 1 2 vuotta. Alvari-perhetyö on Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten yhteishanke, jolla on valtakunnalliset laatukriteerit. Liitto koordinoi toimintaa: seuraa, tiedottaa, kouluttaa ja valvoo. Työ aloitettiin vuonna hallinta paranee. Tätä voidaan kuvata esimerkiksi äidin mielialan kohenemisella tai sillä, että lapset alkavat nauraa. Lisäksi perheen ulkoinen elämänhallinta paranee. Koti on siistimpi, raha-asioihin on saatu tolkkua tai on menty töihin. Tänä päivänä perhetyöntekijöillä on käytössään myös monipuolinen menetelmällinen työkalupakki. Keskustelu ja kotityöt ovat säilyttäneet asemansa, mutta rinnalle on tullut muun muassa korttityöskentelyä, pelejä, karttoja, ratkaisukeskeisyyttä ja kognitiivisia harjoituksia. Menetelmät ja keinot helpottavat työskentelyä etenkin suhteen alkuvaiheessa. Lapset saadaan mukaan hienosti erilaisten korttien ja pelien avulla. Jokainen työntekijä voi työkalupakista poimia itselleen sopivimmat menetelmät ja keinot. Itsestään selvää on, että menetelmät eivät voi vallata pääosaa Alvari-perhetyössä. Tilaa tulee aina olla kuuntelemiselle ja asioiden selvittelylle rauhassa, ilman suorituspakkoa. Miten Alvari eroaa muusta perhetyöstä? 1990-luvun lopulla eri puolella Suomea syntyi projekteja, joissa kehitettiin perhetyötä. Selvitettäessä perhetyön eri muotoja löydettiin lähes parikymmentä erilaista kuntien ja järjestöjen orientaatiota. Perhetyölle ei ollut valtakunnallisesti olemassa yhtä tiettyä määritelmää tai toimintamuotoa. Perhetyöhön laskettiin kuuluvaksi keskustelullista ja toiminnallista perhetyötä, avotyötä, perhetukityötä, perheen yhdistettyä hoitoa, perheneuvontaa, ryhmiä, leirejä, perhekuntoutusta ja niin edelleen. Onkin todettu, että perhetyö voidaan nähdä ajallisesti ja sisällöllisesti rajattuna lastensuojelun interventiona, eräänlaisena täsmälääkkeenä, jonka koostumus voi vaihdella. Seuraavassa esimerkkejä seikoista, jotka ovat tyypillisiä Alvari-perhetyölle ja jotka erottavat sen muusta perhetyöstä: Työ tavoittaa ne perheet, joissa lapsi tai lapset ovat vaarassa tulla laiminlyödyiksi. Asiakassuhteet ovat pitkäkestoisia, koska pysyvät muutokset moniongelmaisissa perheissä syntyvät hitaasti. Työntekijöiden vaihtuvuus on vähäistä: perheet voivat rauhassa identifioitua työntekijäänsä; muutos ja integroituminen yhteiskuntaan tulee mahdolliseksi. Työajat joustavat perheiden tarpeiden mukaisesti, työtä tehdään myös iltaisin ja viikonloppuisin. Perheet ovat valinneet tämän työmuodon omakseen. Lasten sijoituksia kodin ulkopuolelle vain noin 2 % vuodessa. Asiakaspalautteissa toistuvat kiitokset työntekijöille, jotka ovat omina persooninaan onnistuneet luomaan kannattelevan suhteen perheeseen. Perheet ovat voineet olla asiakkaina myös muissa yhdistyksen palveluissa: ensikodissa, turvakodissa, tapaamispaikassa ja päiväryhmissä. Alvari-perhetyö on jatkoa laitosjaksolle: laitoksessa alkanut prosessi jatkuu suotuisasti. Perhe on voinut olla perhekuntoutuksessa intensiivijaksolla Sopukassa. Työtä tehdään perheen eri verkostojen ja monen sukupolven kanssa. Lisäksi on selvää, että vaikeuksissa olevissa lastensuojeluperheissä on varsin vähän voimia tai kykyä lähteä itse asioita ajamaan ja toimimaan kansalaisjärjestöissä. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ovat voineet myös Alvari-perhetyön avulla auttaa parinkymmenen vuoden aikana lähes 5000 perhettä saamaan voimansa takaisin. Helena Niemi kehittämispäällikkö Keväällä 2008 julkaistaan raportti, jossa tarkastellaan perheiden avun hakemisen syitä, väkivaltaa ja lasten laiminlyöntiä, sosiaalista tilannetta, muutosta ja asiakkaiden ääniä Alvari-perhetyössä. esikko

18 Minun työviikkoni Mitä sinä teet työssäsi? Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten työntekijät kuvaavat työviikkoaan. Liiton toimistossa Pasilassa toimivan Miesten keskuksen suunnittelija Antti Heikkinen kertoo. Havaintomatriisi miesten arjesta Maanantai Toimitusjohtaja määräsi minut kokoamaan tilastot jäsenyhdistysten viime vuoden toiminnoista, koska tehtävää aiemmin hoitanut siirtyi muihin hommiin. Toimenkuvaanihan kuuluvat myös työnantajan erikseen määräämät tehtävät, joten asia on selvä. Sitä paitsi aihe on kiinnostava, eivätkä tilastot minulle ihan vieraita ole, sillä olen tehnyt niitä joskus ihan työkseni muutaman vuoden. Kertausta tehtävään olen saanut, kun viime ajat olen analysoinut työyksikköni Miesten keskuksen tietojärjestelmän asiakasta. Rekisteri nimittäin sisältää mielenkiintoista tietoa pääkaupunkiseudun miesten arkielämän haasteista. Kiinnostava aineisto on myös siksi, että vastaavanlaisia ei juuri löydy, ja tiedetään, että jos jotain tilastoa ei tuoteta Suomessa tai Pohjoismaissa, sitä ei todennäköisesti löydy mistään päin maailmaa. Harmittaa kuitenkin, että rekisteri on jo hiukan vanhanaikainen, vaikka on ollut käytössä vasta muutaman vuoden. Tietojen tilastoinnin alkuvalmistelukin vaatii noin viikon työn. Uudemmissa ohjelmissa tiedot siirtyisivät nappia painamalla muutamassa sekunnissa havaintomatriisiksi taulukkolaskentaohjelmaan, jossa tietoja voi laskea ja analysoida koneellisesti vaivattomasti mielin määrin. Aamukahvia hörppiessäni ja tätä miettiessäni soi puhelin. Minulle soitetaan Itäkeskuksen poliisista, jossa sosiaalityöntekijä on järjestämässä valtakunnallista seminaaria aiheesta miehet lähisuhdeväkivallan uhreina. Hän kertoo, että poliisissa on koettu perheväkivaltatilanteissa, että naisen toiminta usein sivuutetaan ja että naisen osuus on vaikea ottaa puheeksi. Hän sanoo kuulleensa, että Miesten keskuksessa tiedetään tästä asiasta. He haluaisivat vaihtaa kokemuksiaan ja haluaisivat kuulla meiltä alustuksen. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Keskustelen kutsusta esimieheni J. Pullin kanssa, ja toteamme, että asia kiinnostaa meitä ilman muuta. Siis keskuksen asiakastyössä kertyvä tieto miehistä ja näpräämiseni tilastojen parissa on huomattu. Alkusyksystä nimittäin tein selvityksen täällä käyneiden asiakkaiden väkivallan kohteeksi joutumisen kokemuksista. Iltapäivällä menemme muiden Miesten keskuksen työntekijöiden kanssa työnohjaukseen, jossa liimalapuilla ja postikortteilla hahmottelemme yksikkömme osaamista ja omaa työhistoriaamme. Mietin, mitä uutta tämä ulkopuolisen, alan ammattilaisen johdolla toimiva keskustelufoorumi tuo työyhteisöömme. Se kirkastunee vielä, sillä tämä on vasta ensimmäinen kokoontuminen. Tiistai Jatkan rekisterin analyysiä. Kolmen tuhannen asiakkaan tietoja en tietenkään ryhdy käsin viemään taulukointiohjelmaan, vaan teen reilun 15 prosentin satunnaisotannan. Tällöin aineistoksi saan vajaat 500 miestä. Heidän tiedoistaan teen normaalin havaintomatriisin, jossa jokainen asiakas saa yhden rivin ja sarakkeeseen kirjaan muuttujan arvoa. Tutkimusyksiköitä on siis 500 ja muuttujia 11. Näin ollen taulukkoon tulee solua, joihin jokaiseen etsin rekisteristä numeerisen arvon. Se on sen verran puuduttavaa hommaa, että kaksikymmentä riviä jaksan koodata yhtäjaksoisesti ja siten touhuan hetken jotain muuta. Toisaalta tähän yksitoikkoiseen näpräämiseen jää vähän koukkuun, tähänkin. Hölmön puuhalta se kuitenkin tuntuu, kun tosiaan uudemmissa ohjelmissa kone tekisi sekunnissa sen, mikä vie minulta monta päivää. Mutta työ on vaan tehtävä, jos haluan saada tarkemman kokonaiskuvan Miesten keskuksessa käyneistä asiakkaista. Joten jatkan sitä nyt taas pari tuntia. Kun saamme liittoon uuden valtakunnallisen asiakastietojärjestelmän, tällainen puuduttava valmistelutyö jää toivottavasti pois. Tavoitteena kai on, että liitto pystyy raportoimaan toimintaansa laadukkaasti. Se edellyttää tiedon keruun ja analyysin sujuvuutta. Jatkaisin koodaamista pidempääkin, mutta tänään työ alkaa häiritä harrastuksia. Kuudelta on Hjk-Kannelmäen poikien jalkapallotreenit ja valmentajan on oltava reippaana paikalla hyvissä ajoin. Kymmenvuotiaat 18 esikko

19 harri ahola Antti Heikkinen valmentaa viidettä vuotta Hjk-Kannelmäki 97:n poikien joukkuetta. Sijoitusottelu päättyi juuri 1 1. harjoittelevat talvellakin kolme kertaa viikossa ja lisäksi tietysti pelaavat, joten homma on aika sitovaa. Oman poikani takia valmentamaan olen ryhtynyt ja siinä jatkan. Taustana on tietysti myös se, että oma nuoruutenikin meni suurimmaksi osaksi jalkapallon pelaamiseen. Keskiviikko Tänään pääsen kokemaan taidetta heti aamusta. Tiimimme on puuhannut Miesten keskuksen toiminnasta esittelyfilmiä, ja tänään yhteisyökumppanimme esittelee meille tuloksen. Filmi syntyi kuukaudessa kohtuullisen edullisesti ja suurin piirtein amatöörivoimin, siihen nähden tulos on mainio. Filmi viedään nettiin Miesten keskuksen sivuille, siellä siitä pääsee nauttimaan jokainen. Torstai Työryhmässämme on tapahtunut melkoisesti henkilövaihdoksia viime aikoina. Nykyisellä kokoonpanolla on toimittu viime syksystä lähtien, joten taktiikan ja pelikuvioiden hiominen on vielä kesken. Teemme tiimikokouksessa viikoittain katsauksen siihen, missä mennään, ja tänään on se päivä. Vireillä on paljon. Asiakastyötä kavennetaan, paino on siirtymässä kouluttamiseen. Olemme kokoamassa mies- ja isäteemaa käsitteleviä koulutusmoduuleja, joista voisimme koota soveltaen kokonaisuuksia eri tilaisuuksiin. Tavoitteemme on, että kun täältä tilataan luento esimerkiksi neuvolatyöntekijöille aiheesta nuoret isä, meillä olisi valmiina paketti, jonka voisi käydä esittämässä meistä kuka hyvänsä ja jota vain päivittäisimme tarpeen mukaan. Perjantai 1.2. Eilen oli yhdistysten tilastojen viimeinen palautuspäivä. Käyn heti aamulla tarkastamassa, mikä on saldo. Perustietolomakkeista on saapunut puolet, ensikotitiedoista reilut puolet, samoin turvakotien tiedoista. En ole vielä epätoivoinen, vaan odotan vielä muutaman päivän. Jos ensi viikolla kaikki ilmoitukset eivät ole täällä, alkaa tulla hätä. Tällaisessa hommassa ikävä kyllä mennään aina hitaimman mukaan. Sitä paitsi hiihtolomakin painaa päälle loppukuusta ja olen varannut perheelleni matkan. Siitä en jousta. Mutta tänäänhän on perjantai, helmikuun ensimmäinen, ja olen selvinnyt härkäviikoista jotakuinkin kunniallisesti. Tosin pojilla on harkat vielä illalla klo 20 21, mutta sen jälkeen rauhoitun, lämmitän saunan ja nautin muutaman virvokkeen. Antti Heikkinen esikko

20 Tehokas väkivaltatyö edellyttää Aktiivista haastamista ja empatiaa Väkivallantekijää auttaa se, että työntekijä osaa tasapainoilla vuoroin ymmärtävän kuuntelun ja tiukan haastamisen välillä. Teksti Sirpa Palokari kuvat Laura Vesa Psykologi Terhi Partasen väitöstutkimus terapeuttisista interventioista lähisuhdeväkivaltaa tehneiden miesten hoitoryhmissä antaa käytännöllisiä työvälineitä väkivaltatyöntekijöille. Väkivaltatyö jää helposti jumiin siinä vaiheessa, kun väkivallantekijä ryhtyy oikeuttamaan ja puolustamaan tekoaan. Kun työntekijä tällaisessa tilanteessa puuttuu tietoisesti ja hallitusti keskustelun kulkuun, asiassa päästään etenemään rakentavaan suuntaan. Partasen tutkimuksessa oli kymmenen keskusteluhoitoryhmää, jotka kokoontuivat viisitoista kertaa puolitoista tuntia kerrallaan. Hän toimi itse kahdessa ryhmässä toisena vetäjänä. Miehet olivat käyneet ennen ryhmiin tuloaan yksilöllisissä keskusteluissa miestyöntekijöiden kanssa ja valikoituivat ryhmiin muun muassa hoitomotivaation perusteella. Väkivallantekoa oikeuttavat ja puolustavat puheet ovat niin keskeisiä, että Partanen pitää niihin puuttumista yhtenä tärkeimpänä väkivaltatyön kohteena. Työntekijän on mahdollista puuttua näihin väkivallantekijän ongelmallisiin, väkivaltaa selitteleviin puhetapoihin. Väkivallantekijä pyrkii usein kiertämään vastuuta ja selittämään oikeuttaan väkivallan tekoon muun muassa asettamalla itsensä uhriksi tai selittämällä tekoaan itsekontrollin menettämisellä. Kaiken kaikkiaan väkivallantekijällä on lukemattomia verukkeita humalatilasta vaikeaan 20 esikko